Tuo tie meitä vie || Crim


Metsää, maita ja mantuja. Lähinnä rosoista havumetsää, sekä kivikkoista maastoa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14591

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 22, 2020 3:38

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Stendahlin sisarukset riehuivat kuin viimeistä päivää, raivon ottaessa vallan. Ehkä heidän olisi pitänyt alkaa riehumaan jo heti alkajaisiksi, niin näin ei olisi koskaan käynyt! He eivät olisi menettäneet ketään! Ja nämä moraalittomat paskiaiset olisivat päässeet säälittävistä hengistään heti ensikättelyssä! Mutta kerta tilanne oli tämä, pitivät Sudet huolen, että mahdollisimman moni näistä selkärangattomista ryöväreistä pääsi hengestään. Oliko heillä sitten varaa arvostella toisten moraaleja, kun itse olivat laskettavissa palkkamurhaajiksi? Se ei ollut nyt aiheellinen kysymys.
Susi sisarukset eivät olleet ainoat, jotka olivat riehaantuneet, kentarurien johtajahahmojenkin käyden säälimättä nyt ryöväreiden kimppuun ja hyvästä syystä. Eihän rosvojen tappaminen toisi takaisin juuri menetettyjä, mutta piru vie kyllä se helpotti oloa, kun raivonsa sai purettua.

Taistelu ei todellakaan kauaa kestänyt, osan rosvoista luikkiessa pakoon tajuttuaan, että he olivat haastaneet liian vaarallisen saattueen tällä kertaa. Menetettyään reilut puolet omistaan, kaikkosivat kauempana olevat rosvot metsän uumeniin murehtimaan menetyksiään. Ja jos nuo kehtaisivatkin hautoa kostoa, olisi heitä vastassa kahta kiukkuisempi lauma Susia.
Scylla oli juuri nirhannut viimeisen kohteensa, raivoisasti etsien seuraavaa, kun silmiin osui maahan romahtanut kentauri ori, joka nyt oman riehumisensa jälkeen oli purskahtanut kyyneliin. Raivottaren silloin tosiaan sisäistäen, että se pienin koninpuolikkaista ja Adva olivat poissa… Ja näennäisesti Anerittekin? Scylla ei ollut nähnyt heidän oppaansa putoavan vaunujen kanssa, mutta johonkin tuo oli nyt kadonnut.
Scylla tunnetusti ei ollut lohduttaja tyyppiä, mutta jokin ääni takaraivossa sai Raivottaren pistämään miekkansa pois ja kävelemään itkevän orin puoleen. Henkeään tasaileva, yhä jonkinlaisessa raivonpuuskassa oleva nainen koitti pysyä mahdollisimman rauhallisena, tullessaan Wyriuksen vierelle ja laski kämmenensä aluksi tuon olalle, reippaasti sitä puristaen.

”Ei… Ei kaik’ ole viel menetetty”, Scylla hengitti raskaasti, koittaen vakuutella uutta tuttavaansa ja kenties samalla itseään, ”Adva tippu sen likkas kans, Se pitää huole kyl siitä! Et uskokaa, kuin hyvä uimaa se ämmä on. Tommone koski sille oo ku pikkunen puro”.
”Minnes vesi virtaa? Kai se johki pysähtyy, mein pitää kiirehtii alajuoksul päin jos meinataa ne onkia sieltä”, Scylla hoputti, nopeasti käyden kämmenellään taputtamaan oria olalle.


// AAAAAAA. Shyva voi olla silmänruokaa joo. Paitsi sitten Marduk tulee kateelliseks jos muut sitä katselee >:| PAHA MIELI VIDEO—EIKUN ROOLIPELISSÄ. ÄLÄ ITKE WYRRI KULTA, KAIKKI JÄRJESTYY KYLLÄ TAT //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4196

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Elo 27, 2020 11:14

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Kasvonpielet kostuivat kyynelistä, jotka jättivät selvät vanat pölystä ja verestä sotkeutuneille kasvoille. Sillä hetkellä Wyriuksen mieleen mahtui vain menetyksen kaipuu, jota hän ei ikään enää eläessään olisi halunnut kokea uudelleen. Hänen piti olla se joka seuraavana täältä laukkaisi paremmille laitumille Solenan luo. Miten hän olikin ollut niin huolimaton ja antanut sattua jotain tällaista, hänhän rikkoisi uutisilla kotiin palatessaan vain Meletin ja Halonan sydämet lopullisesti.
Wyrius ei heti reagoinut vierelle saapuneeseen Raivottareen ja tuon lohduttavaan kosketukseen. Hän ei sillä hetkellä tiennyt mitä olisi ollut mieltä vieraan kosketuksesta, mutta yhdessähän tässä oltiin. Myös Scylla taisi olla menettänyt omiaan, vaikka kaikkensa he olivat yrittäneet pitääkseen kaikki turvassa. Hurjatuuli kävikin pudistamaan surkeana päätään lopulta naisen sanoihin, paksujen hiustensa heilahtaen paremmin jostain alhaalta puhaltavasta tuulenvireestä, joka paljasti paremmin miehen surunmurtamat kasvot.

”Joki virtaa etelään, yhdistyy varmaan Meinradiin ja laskee meren etelärannikolle jossain alempana. Mutta sinne on pitkä matka täältä”, Wyriuksen veli ilmoitti Scyllan kysymykseen paikalle saapuessaan, hetken hiljaa vain seurattua vierestä kun Raivotar yritti herätellä Hurjatuulta tähän maailmaan. Kyllä Viras ymmärsi että veljeään sattui juuri nyt, eikä velikulta oikeastaan tiennyt mitä hän olisi edes voinut Wyriukselle sanoa. Häntä pelotti oikeastaan, varmaan siksi että hän ajatteli tällaisen menetyksen kierteen ajavan vielä veljensä juoksemaan kielekkeeltä alas omatoimisesti joku päivä.
Niistä sanoista seurasi pidempi hiljaisuus, kunnes Viras päätti todeta jotain äärimmäisen huolimattomasti, ”Tuollanen pudotus katkoo meiltä vähintäänkin kintut”. Wyrri pamautti nyrkkinsä uudemman kerran kipinöiden vasten maata.
”Älä jumalauta sano noin!” Hurjatuuli ärähti surkeasta olostaan huolimatta, orin rämpiessä surkeana maasta jaloilleen, jotka alla horjuivat eivätkä tuntuneet kannattelevan hänen suurta kehoaan pystyssä sitten millään.
”Tiedät kyllä että joen virralla on vähintäänkin ihmisten kyliä. Ne perkeleet vähintäänkin listivät kenet tahansa ohimennen huomatessaan ihan kuten ne tantat tekivät Solenalle!” Viras ärähti Wyrrille takaisin, tilanteen näyttäen hetken jo siltä että veljekset meinaisivat seuraavaksi jatkaa ottelua keskenään. Mutta sen yhteenoton saapui keskeyttämään vikkelästi solasta ylös lehahtava pikkuinen haukka, joka kävi vaihtamaan muotoaan tutuksi sulkatukkaiseksi kahden jättimäisen kentaurin välille, Wyriuksen ja Viraksen pysähtyessä katsomaan Tummalintua hämmästellen.

Se haukka oli Aneritte. Nessi oli hengästynyt ja läpimärkä kiidettyään roiskuvan veden läheisyydessä pitkän matkan täältä korkealta aina maan alle saakka. Ane henkäisi, tai pikemminkin varmaan huohotti nojaten käsillään vasten polviaan, kykenemättä heti sanomaan mitään, vaikka sanat olivatkin aivan hänen kielensä päällä odottamassa. Väsymyksen ja adrenaliinin hiipuminen kuitenkin tipauttivat sulkansa hiuksistaan jo ajat sitten menettäneen Tummalinnun jaloiltaan kuitenkin alas. Ei häneen ollut sattunut, mutta se shokkimainen tärinä pakotti hänet hetkeksi vain paikkailemaan hengitystään sijoilleen maahan nyt kun ei tainnut enää olla pelkoa siitä, että joku hyökkäisi päin. Tai että hänkin tippuisi veteen siiviltään. Nessi oli nähnyt kaiken, kuinka Nuka ja Adva olivat tipahtaneet lopulta suuresta putouksesta alas ja hävinneet näkyvistä. Voimakas virta oli nielaissut molemmat mukanaan, tai siltä se ainakin oli näyttänyt, eikä Nessayasta yksin ollut tekemään mitään kaksikkoa pelastaakseen. Jos hän vain olisi kyennyt olemaan hitusen nopeampi!
”Minä en… e-en pystynyt pelastamaan heitä. He tippuivat alas vesiputouksesta kiviseen virtaan…”, Ane huohotti väristen, pahoillaan olevan katseensa kohottaen ylös Wyriukseen ja Scyllaan, ”Olen niin pahoillani.”


//Shyva on mielellään silmänruokaa. Palvokaa keisarinna hienohelmaa tai muuten salamit paukkuu. Marduk saa ihan vapaasti olla kateellinen, paree tulla ajoissa hakemaan ämmä pois takas kotiin tai Shyva saattaa tottua sellaiseen nätteilyyn. PAHAMIELI ON KAIKILLA, EI OLE KIVA NYT TÄMÄ. Wyrri loikkaa kohta alas ja Ane saa uudestaan lähtee perään//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR - DELATHOS - JACKALOPE - ARETHDRIEL - ATREVAUX - SHYVANA - NOEL - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA - QIRA - OMANIRON - LOTHAR - ZHIERMATUI - ELANORDIL
Avatar

Monarkki

Viestit: 14591

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 28, 2020 8:33

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Joki virtasi kuulemma etelään, yhdistyen ilmeisesti suurempaan jokeen nimeltä Meinrad. Joka puolestaan laski itse mereen, mutta kaukana täältä. Scylla kuunteli tarkkaan Viraksen kertoman, pohtien seuraavaa siirtoa, siinä missä kentauriveljekset vaihtoivat sanoja. Sanoja siihen malliin, että kohta nuo olisivat keskenään painimassa. Raivotar antoikin Virakselle nuhtelevan, äkäisen mulkaisun tuon tuodessa esiin vain negatiivisia puolia tilanteessa, mokoman vaikuttaen olevan vakuuttunut siitä, ettei pikkukentaurilla ollut mahdollisuuksia selvitä.
Scylla oli aikeissa puuttua tilanteeseen, mutta sitten paikalle lennähti haukka, joka muotonsa kävi muuttamaan tutummaksi kaksijalkaiseksi, kun heinäkeppi palasi takaisin tiedusteluretkeltään. Kaikkien katseet olivat kiinnittyneet Aneritteen, joka nyt henkeään haukkoi ruumiillisen suorituksen myötä. Lopulta saaden suunsa auki, kertoen ettei pystynyt pelastamaan heitä. Kaksikon ollen tippunut vesiputouksesta kiviseen virtaan, Aneritten vielä pahoitellen, ettei voinut olla sen enempää avuksi.

”No mut, ne oli viel elos ku sää ne näit?”, Scylla totesi, lähinnä retorisesti, olettaen asian olevan näin kerta Aneritte ei heti kertonut, että siellä kaksikko oli kuolleena kellunut virrassa, ”Sit on viel mahollisuus et ne on elos putouksenki jälkee! Ei oo eka kerta ku Adva menee alas putouksist, niin pienil on parempi mahollisuus selvitäki ku ei oo isoo persettä osumas kiviin ja kallioihi”, Raivotar virnisti, selvästi koittaen nostattaa toivoa, tunnelmaa, vaikka syvällä sisimmissään olikin yhtä huolissaan, mitä muutkin.
”Joten elos kunnes toisin todistetaa! Nyt! Lähestääs liikeel, paree kiirehtii alavirtaa kohti josko löydettäis ne rantautuneena jostai”, Scylla jatkoi, lyöden kätensä yhteen merkiksi siitä, että nyt oli aika lähteä. Tänne ei kannattanut jäädä murehtimaan, ties vaikka maantierosvot palaisivat.
Sen myötä saattue kävi kasaamaan itsensä ja lähti jälleen liikkeelle. Tahti pidettiin reippaana, mutta yhteenoton myötä oli otettava huomioon rasitukset ja haverit, jotka hidastivat matkaa omalta osaltaan. Solasta päästyään retkikunta hankkiutui kulkemaan joen vartta pitkin, vaikkei polut sen varrella olleetkaan suotuisat näin suurelle kulkueelle. Ennen pitkään ilta alkoi kuitenkin hämärtyä ja matkaa oli taitettu koko päivä. Vaikka yksi jos toinenkin oli valmis jatkamaan uupumukseen asti kadonneen kaksikon kalastelua, oli heidän kuitenkin parasta pysähtyä ja leiriytyä yöksi. Scyllan vakuutellen, että Adva ja Nuka olivat varmasti tehneet samoin, keräillen nyt energiaa yön yli ja huomenissa varmasti jo kävelisivät heitä vastaan tällä jokipolulla.

Toiveajatteluahan se varmasti oli, mutta Scylla tahtoi ennemmin elää positiivisessa uskossa, kuin vaipua epätoivoon ja suruun. Tai ehkä hän vain yksinkertaisesti kielsi tosiasian, eikä halunnut ajatella kaksikon kuolleen.
Kulkue pystytti leirin, leirituli katsottiin palamaan ja ne jotka vielä jaksoivat, alkoivat katsomaan kasaan illallista koko porukalle. Tunnelma oli hiljainen ja synkkä, kovin moni ei halunnut puhua saatikka koittaa tunnelmaa nostattaa, yhden jos toisenkin viihtyen tänä iltana ennemminkin yksin. Ja yksi näistä tapauksista näytti olevan itse Wyrius, jonka luokse raivotar kävi lompsimaan nyt kun hänen apuaan ei enää leirin asettelussa kaivattu. Kädessään raivottarella oli leili täynnä tujumpaa tavaraa, Scyllan käyden ojentamaan mokoman heti ensitöikseen nelijalkaisen suuntaan.
”Auttaa nukahtaa, jos ei muuta”, Scylla aloitti, hymyillen toispuoleisesti, kuitenkaan pistämättä ylleen sitä normaalin ylipirteää olemustaan. Kyllä hän osasi olla vakavampikin, jos tilanne sitä vaati.
”Sie jos joku varmast’ tarviit apuu sen suhtee”, Nainen lisäsi, mitä tuli nukahtamiseen, ”Mut kyl’ kannattas hetkeks ees torkahtaa, huomen jatketaa sen pentus ettimist”.


// Shyvaa palvoo mielellään, kyllä kyllä. Marduk ei kyllä aproovaa tätä keissiä, se hakee Shyvan heti pois ja pistää naisensa ruotuun. Tuollainen vanha patu kun on. PAHAMIELI NIIN, mut älä saatana Wyrri hyppää, suo täytyis olla vähän isompi jänes pelastamas sitten //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4196

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Tammi 03, 2021 5:40

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Hänen pieni tunturiruusunsa oli poissa. Wyrius puri hampaita yhteen pidätellessään surun ja raivon sekaista tunnesekamelskaa sisällään, vaikka orin kasvoilta näkikin ettei hän ollut millään tavalla kunnossa. Rintaa painoi jälleen se sama kamala tunne, jonka hän oli kohdannut aikaisemminkin menetettyään kumppaninsa vuosia sitten. Hurjatuuli ei ollut valmis tähän kaikkeen uudestaan näin pian.
Aneritten sanatkaan eivät tuoneet varmuutta siihen, oliko tipahtanut kaksikko selvinnyt pudotusta pidemmälle. Eikä Wyrri syyttänyt siitä Tummalintua, tuo tuskin olisi voinut tehdä yhtään sen enempää murskaavaa virtaa vastaan taistelemalla kuin kukaan toinenkaan heistä.
Pohjoisen Raivottaren mielestä mahdollisuus pudonneiden selviämiseen kuitenkin oli. Olihan se totta tietysti, jos noilla oli onni matkassaan, mutta mistä ja missä kunnossa he löytäisivät Advan ja Nukan oli täysin toinen kysymys.
”Scylla minä en ole niin varma…” Nessaya mutisi lähinnä itsekseen kuunnellessaan Scyllan positiivista julistusta siitä, ettei toivoa sopinut vielä heittää lokaan. Tummalintu ei kuitenkaan viitsinyt lannistaa tunnelmaa omasta puolestaan, haluten uskoa Raivottaren kanssa samaan vaikkakin epäillen. Heidän täytyisi kuitenkin jaksaa jatkaa matkaa eteenpäin, tänne he eivät voisi jäädä ja itse kukin tarvitsi suojaa ja rohtoja tappelun ja pakomatkan päätteeksi. Levosta puhumattakaan, ja kentaurit varmasti halusivat selvittää mikä kaikki kauppatavarasta oli säästynyt rytäkältä yhä myyntikelpoisena.

Matkaan lähdettiinkin kaikessa rauhassa, suotta kiirehtimättä. Kunnossa olevat nelikinttuiset saivat raskaat vankkurit vedettäväkseen, joille pahemmin turpaansa ottaneiden susien väen oli myös helppo nousta kyytiin voimiaan säästääkseen. Ketään ei jätetty jälkeen, eikä myöskään Viras poistunut Wyriuksen viereltä vaikka vain hetki sitten veljekset olivat tiuskineet toisilleen. Viraksesta ei ollut kuitenkaan jättämään vanhempaa veljeään, jonka askel oli hatara ja mieli surunmurtama. Erimielisyyksistä huolimatta heidän piti pitää nyt yhtä, ja varmasti eväs ja lepo päivän päätteeksi piristäisivät mieltä edes hitusen vaikkeivat he kadonneita löytäisikään.
Leiripaikka kuitenkin löytyi, joen varrelta vaelluksen päätteeksi. Wyrius sai sijan pistää viimein maaten jalkojaan kivistäen yllättävänkin paljon kaiken jälkeen, etenkin sitä valmiiksi huonokuntoista. Kauemmaksi omiin oloihinsa eristäytynyt ori kuitenkin sai kärvistellä kipujaan rauhassa. Ainakin tovin, ennen kuin hänen seuraansa otti liittyäkseen eräs. Uusi tuttava, Raivotar, jonka äänen Wyrius kyllä tunnisti vaikkei katsettaan heti kohottanutkaan alustavilttinsä kirjavista kuvioinneista naiseen. Hän mietti olisiko pitänyt vain pyytää Scyllaa poistumaan mutta toisaalta Hurjatuuli tiesi, ettei edes Viras kehtaisi tulla hänen puheilleen enää tänä iltana. Kannattiko hänen siis kieltäytyä seurasta?

Wyrius vilkaisi laiskasti tarjotun leilin puoleen, kiskaisten paremmin ylleen paitaansa. Sitten hän taittoi kinttujaan sen verran syrjään, että Scyllakin mahtuisi istumaan alas hänen seuraansa paksulle viltille, joka suojasi heitä kostealta maalta. Käsi ojentui tarttumaan leiliin, Hurjatuulen nyökäten aluksi vain toiselle pohjoisen matkaajalle kiitoksen huomaavaisuudesta.
Scyllan sanat koskettivat häntä kyllä, mutta sitä enemmän kosketti menetyksen kaipuu rinnassa, joka epäilemättä tulisi vaivaamaan häntä vielä pitkään.
”Nuka on sitkeä, kuten äitinsä vielä aikanaan.” Wyrius huokaisi leilin huulilleen tuoden ja juomaa siitä maistaen, ”Minä vain pelkään, että luontoäiti on meitä sitkeämpi.”
”Taidamme kuitenkin olla samassa veneessä. Olen pahoillani ystäväsi puolesta”, Hurjatuuli jatkoi Raivottareen viimein katsahtaen väsynein silmin, ”Hän vaikutti rehdiltä naiselta, luotetulta. Onko sinulla muistoja hänestä, joita haluaisit jakaa?”


//ÄMMÄT RUOTUUN ja palvojat pyyhkästään koko Cryptin rapasimpaan rapakkoon. Se on se surprise Tani sit kalastamassa Wyrriä lyek tru boss. Koni kumminkin jää rannalle ja Tani lähtee iskeen Scyllan kun huomaa sen.//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR - DELATHOS - JACKALOPE - ARETHDRIEL - ATREVAUX - SHYVANA - NOEL - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA - QIRA - OMANIRON - LOTHAR - ZHIERMATUI - ELANORDIL
Avatar

Monarkki

Viestit: 14591

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 07, 2021 4:28

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Ymmärrettävistä syistä Wyrius ei vaikuttanut olevan kovinkaan pirteällä saatikka puheliaalla tuulella näin alkuunsa, mutta loppujen lopuksi ori kävi tekemään tilaa viltille, ennen kuin leilin Raivottarelta otti vastaan, saaden Scyllan virnistämään pehmeästi. Palkkamiekka lopulta istahtaen tarjotulle sijalle, sillä kieltämättä seisoskelu alkoi ottamaan jo jalkojen päälle pitkän matkan jälkeen. Ja loppujen lopuksi Wyrius sai suunsa auki, kertoen tyttärensä olevan sitkeä kuten äitinsä aikanaan. Ah, surullista, ilmeisesti ori oli kumppaninsakin menettänyt… Joten tyttären menettäminen olisi varmasti kahta kauheampaa. Scylla kerrankin kuunteli hissukseen mitä toinen puhui, ennen kuin suunsa avasi.

”Ääh, En usko et täs viel mitää o menetetty. Ymmärrän kyl huoles, mut kute sanottu, elos kunnen toisin todistetaan. Me naiset ollaa yllättävän sitkeitä tosipaikan tulle”, Scylla aloitti virnistäen, ”Adva varsinki, siitä naisest löytyy voimaa enemmän ku uskokkaa – puhumattakaa sitkeydest. Ja toisin ku meidän urooilla, Advalla on myös järkee päässä ja sydän kohillaan. Moraaleja, joide tähden ei sitä tyttöös hylkäis hädän hetkel. Adva on varmast kattonu, et’ Nukas selviää kyllä”.
”Adva on myös hyvä uimaa. Kerra Sten tippus kännipäissää laivast avomerel, pimees yöllä. Se varmaa ois hukkunu, ellei Adva ois hypänny perää köyde kera! Jote jos Adva veljeni kaltase körilään pystyy kiskoo turvaa avomeren aallokois, ni kyl se pystyy tyttöski pitää pinnal ja turvas”, Scylla jatkoi vakuuttelua, hymyillen rohkaisevasti nelikoipisielle.
”Ei saa luopuu toivost. Koska sillon o jo hukkunu”, Raivotar lisäsi.
”Tää tyttäres. Oliks hän ainoo jälkeläinen edesmennee kumppanis kans?”, Scylla puolestaan esitti kysymyksen Wyriukselle, toivoen tietenkin, ettei aiheesta puhuminen veisi miestä liian syvälle suruun.


// NIIN SUOTANA. JA apua :DDD Ylläri Tani vaan tulee ja nostaa Wyrrin yhdel kädel rapakosta. Ja tiputtaa sen just rannalle kun Scyllan näkee ja Scylla on vaan silleen take me mami //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4196

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Tammi 08, 2021 12:49

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

”Toivossa on hyvä elää”, Wyrius huokaisi toispuoleisen hymyn kera Scyllan sanoihin. Henkiä ei ollut todettu vielä varsinaisesti menetetyiksi, mutta silti Hurjatuuli pelkäsi isänä pahinta. Hän tiesi että olisi menettänyt pudotuksessa itse henkensä turhankin helposti, ellei jotain ihmettä olisi tapahtunut. Tietysti kyseinen pelko heijastui vahvana myös Nukaan, vaikka tyttärensä olikin huomattavan hennompi tapaus verrattuna valtavaan Wyriukseen. Kenties se hentous olikin pelastanut Nukan putoamiselta, mutta oliko tyttörukka selvinnyt hukkumatta? Puhumattakaan sitten pedoista, ja ihmisistä, yön vaaroista?
Ei. Ei pitänyt ajatella moisia. Olo tuntui valmiiksi heikolta ja pakottavalta, ja mikäli Wyrius olisi kinttuineen jaksanut, olisi ori painellut itse parin muun kera joen alajuoksua kohti etsimään Advaa ja Nukaa. Mutta nyt oltiin vieraalla maalla, ja itse kukin oli ottanut lokaa niskaansa aikaisemmin kallioilla. Heidän pitäisi pitää yhtä, eikä lähettää ketään kauemmas porukasta mahdollisten vaarojen tähden, sillä kukaties maantierosvotkin olisivat voineet seurata heidän jälkiään perästä typeryyttään.

Scylla kuitenkin äityi kertomaan Advasta. Oli kenties jopa lohduttavaa kuulla millaisen tahon kanssa Nuka oli kaksin tipahtanut virran viemäksi. Sillä hetkellä Wyrius halusi uskoa Advan tehneen kaikkensa pelastaakseen itsensä ja keskenkasvuisen tunturiruusun, ja tuonpuoleisessakin susiäiti olisi varmaan saattamassa Nukan Solenan luokse ennen kuin sielujen oli määrä erota toisistaan.
Tarina veteen pudonneesta Scyllan veljestä sai Wyrrin kuitenkin hymähtämään huvittuneesti. Kaikkea sitä sattuikin, onni onnettomuudessa, ettei mitään ikävämpää ollut ehättänyt sattua. Kyllä heilläkin vastaavia sattumuksia klaanin keskuudesta löytyi. Vastaava veteen tippuminen oli helppo rinnastaa tuntureille eksyneeseen uhkarohkeaan tai pihalle paukkupakkasilla sammuneeseen jääräpäiseen sankariin, joka piti useamman miehen voimin kiskoa lämpimään selvittelemään päätään.
”Rohkea nainen, moni meistä antaisi mitä vain yhtä kovapäisestä emännästä.” Wyrius tokaisi hymyillen Raivottarelle, jolle Adva oli varmasti vähintäänkin ollut äärimmäisen hyvä ystävä.

”Ei suinkaan, tyttäriä on kolme.” Ori vastasi Scyllan uteluihin hyvillään. Tyttärien muistelu sai hänet aina hyvälle tuulella tilanteesta huolimatta, sillä tietenkin kolmikko oli Wyrrin ylpeyden aihe ja suuri osa hänen elämäänsä kaiken muun lisäksi.
”Nuka on nuorimmaiseni. Melet keskimmäinen ja omaa äitinsä lahjat parannustaikojen kanssa. Halona on esikoiseni, soturisielu ja tulinen nainen jo, tullut enemmän minun vereeni.” Hurjatuuli esitteli katraansa. Halona olisi varmaan tullut hyvin juttuun Raivottaren joukkion kesken, sen hän osasi sanoa erikseen kysymättäkin.
”Viras on nuorempi veljeni”, Wyrius lisäsi kuitenkin vielä, vilkaisten kauempana itsekseen röhnöttävään veljeensä, joka puhdisti aseitaan soihtujen valossa, ”Hän on ollut tukenani paremmin siitä lähtien kun erimielisyydet veivät tyttöjen äidin paremmille maille. En itse pysty aina kipeältä kintultani osallistumaan kaikkeen, joten hän korvaa toisinaan paikkaani tarpeen tullen.”
”Onko täkäläisillä mielitiettyjä tai jälkipolvea, matkassa tai kotona odottamassa? Vai oletteko omistaneet koko elämänne rettelöinnille?” Hurjatuuli rohkaistui hymyn kera kysymään leilistä ryypyn otettuaan ja tarjoten sitä Scyllallekin, jos toisen teki mieli myös naukata jutustelun ohessa miestä väkevämpää.


//No todellakin, watch her. Tani pomppaa Scyllan käsivarsille ja yhdessä he matkaavat auringonlaskuun umpirakastuneina. Wyrri jää rannalle vaan räpiköimään ja ihmetteleen et mitä just tapahtu//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR - DELATHOS - JACKALOPE - ARETHDRIEL - ATREVAUX - SHYVANA - NOEL - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA - QIRA - OMANIRON - LOTHAR - ZHIERMATUI - ELANORDIL
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö