Ryhmätyötä

Metsää, maita ja mantuja. Lähinnä rosoista havumetsää, sekä kivikkoista maastoa.

Valvoja: Crimson

Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 08 Kesä 2016, 22:26

http://tnfrpg.munfoorumi.com/viewtopic.php?f=155&t=3017&p=71767#p71767 Jatkoa

Jack Fisher

Täysikuu möllötti hiljaisena taivaalla jälleen kerran. Siintä oli yksi kokonainen kuun kierto kun Jack oli sattumalta törmännyt Synthiin ja jossakin määrin pelastanut miehen ojasta makaamasta. Hoitanut ja päästänyt kotiinsa toipumaan loppu ajaksi. Nyt olisi uusinta tapaaminen tämän miehen kanssa uudestaan ja tämän oppilaiden, joista jokainen varmasti ymmärtää että hän ei ollut illan metsästys kohde.. tai lohdutus palkinto jos väijytys menisi pieleen.
Metsästykseen Jack oli varautunut täydellä armorilla ja haarniskallaan, jossa koristi rinnassa leijonan pää ja oli hopeisen metallin sävyinen. Kummassakin kädessä oli suojat, toinen huomattavasti massiivisempi. Haarniskassa oli myös se hyvä puoli että se oli lumottu, se venyi hänen muutoksensa mukana ja teki varmasti hänestä helpomman tunnistaa kaiken sen rähinän keskellä. Mukana oli myös vyöllä roikkuva aina niin uskollinen Haul. Tietenkin Haul oli halunnut mukaan kun sieluista oli kyse ja Jack oli vaatinut aavetta mukaansa. Jack oli selittänyt Haulille tilanteen jo aikaisemmin ja Haul oli halunnut että pysyisi salassa ainakin toistaiseksi. Kerta kyseessä oli aivan vieraat ihmiset.

Metsä oli täysin hiljainen kun kuu möllötti taivaalla ja Jack katseli sitä hiljaisuudessa kärsien lievästä päänsärystä ja pahoinvoinnista, mutta se oli normaalia hänellä kun taysikuu oli taivaalla. Jack olisi voinnut vain muuttua, mutta päätti olla säikyttämättä heti ensinmäisenä Synthin oppilaita petomuodollaan. Ratsua Jack ei ollut ottanut mukaansa, se oli turha kun hänellä oli petomuotonsa jolla pystyi liikkumaan.
suskari
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja Janni » 08 Kesä 2016, 23:32

Synth, Haul

Haul oli saanut suunnitelman suurpiirteittäin, sitä kun ei oltu vielä sen kummemmin suunniteltu muuta kuin kkuinka se peto lauma saataisiin paikalle. Nyt kaksikko odotti hiljaisena tien poskessa. Haul pysytteli piilossa miekassaan, hänen hohtonsa kun näkisi jo monen metrinpäästä.
Kauaa ei enää kestänyt kun tietä pitkin alkoi kuulua kavioiden tasaista kopsetta. Kolme ratsukkoa näytti ilmaantuvan ja kiiruhtavan Jackiä kohti. Synth etunenässä kahden alaosensa kanssa, jotka näyttivät ehkä hieman hermostuneilta. Yleensä nuo olivat varsin tomeria, mutta kuultuaan uuden metsästys toverin olevan ihmissusi oli epäillyt herännyt samantien. Synth oli kuitenkin kaksikon vakuutellut ja jos hän luotti johonkuhun, luottivat Merrith ja Kristian.

"Iltaa." Synth tervehti uutta tuttavaansa, pysäyttäen Esilonin miehen eteen. Hevonen kuin ratsastajakin näytti olevan eheässä ja terveessä kunnossa. Olihan siinä parantajan luona pitänyt käydä useampaan otteeseen, mutta metsästys kuntoon oltiin päästy. "Tässä on Kristian ja Merrith." Mies esitteli oppilaansa, jotka vain nostivat kättä tervehdykseksi.
"Onko suunnitelmamme edelleen sama?" Metästäjä uteli. "Ehdottaisin kuitenkin että etsisimme avaramman alueen, ennen kuin houkuttelemma lauman esiin." Mies kuitenkin ehdotti. "Tämä tie on liian kapea ja ahdas."

//Sori jos tuli jöykästä, tässä pitäs mennä nukkumaan =u= //
Janni
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Kesä 2016, 09:34

Jack kuuli kauempaa kantautuvat hevosen askeleet, joiden perässä kuului pian tuttu ääninen tervehdys. Jack käänsi päätään kolmeen metsästäjää hevostensa kanssa. "Iltaa." Jack tervehti takaisin samalla kun silmäili lähinnä Synthin mukana olevaa kahta oppilasta, jotka vaikuttivat hermostuneilta. "Ei hätää, en ole syömässä teitä." Jack hymähti hieman vitsaillen kun Synth esitteli oppilaansa hänelle. Jack nyökkäsi kohteliaana miehille takaisin olettaen jo Synthin kertoneen hänestä tarpeeksi oppilaillensa, ettei turhia esittelyjä tultaisi tarvitsemaan. Sitten siirryttiin itse suunnitelmaan, jota Synth kysyi oliko se yhä sama ja toivoi myös parempaa laajempaa aluetta kohtaamis paikaksi.
"Tietenkin vaihdamme paikan meille suotuisammaksi- tämä oli vain kohtaamispaikka, mutta minulla on myös muutakin mielessä." Jack kertoi kerta kysyttiin oliko Jackilla mitään mielessä jatkon suhteen. Totta kai, ei sitä soitellen sotaan lähdetty.. etenkään alimiehityksellä. "Kun kutsun Fergusta ja mahdollista laumaa te pysytte piilossa niin kauan, kunnes rähinä on alkanut. Näin susille tulonne on täysi yllätys ja saattaisimme jopa saada pari, tai kaikki kerralla." Kesken taistelun tuskin kukaan osaisi odottaa metsästäjien nuolia hänen taustatueksi ja se aiheuttaisi varmasti kaaosta laumassa. "Itse otan pääkohteekseni Ferguksen, pitäkää te muut kiireisenä. Suojaan teitä aina kun kykenen." Jack lisäsi ja katsoi sitten kahta Synthin oppilasta vakavana. "Ja jos kaikki menee pieleen, toivon etten ole lohdutuspalikinto." Jack tuhahti. Hän riskeerasi paljon kun luotti yhden päivän tuttuun ja tuon sanoihin, joka voisi hyvin helposti tappaa hänet kun taistelu olisi ohi. Loukkaantunut ja heikko vastustamaan enään metsästäjiin.
"Onko kysyttävää?" Jack kysyi vielä lopuksi katsellen kolmikkoa. Nyt oli syytä heittää kysymykset, sillä niitä ei enää kuunneltu kun kaikki alkaisi.
suskari
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Kesä 2016, 10:05

Nuorukaiset eivät mitään sanoneet Jackin vitsiin, nämä selvästi vaativat nyt kaiken keskittymisensä tulevaan metsästykseen. Viime kertainen oli mennyt niin pahasti harakoille. Synth kuunteli Jackin ehdotukset ja toiveet tulevan taistelun suhteen. Mies nyökkäsi ymmärtäväisesti. "Meidän siis on otettava paikka myötätuulesta ja toivottava, ettei lauma rynni takaamme paikalle." Synth totesi, vilkaisten ohessa oppilaitaan, varmistaen että nuo myös kuuntelivat. Miehen katseen huomatessaan nuorukaiset nyökkäsivät vastaukseksi.

"Jos viime kerralla laskin oikein laumalaisia on viisi. Sinä olet käynyt heidän ymmärtääkseni, pitääkö laskelmani paikkaansa?" Mies uteli, mutta lisäsi vielä; "Ja minulla on pyyntö. Jos näet valkean ihmissuden, pennun, sitä ei saa vahingoittaa. Lapsi on viaton tässä taistelussa. Olin lähellä onnistua saattamaan sen pennun parempaan kasvuympäristöön, mutta minut yllätettiin ja loput sinä tiedätkin." Mies selitti Jackilla vakavalla äänellä, tehden selväksi että pyyntö oli ehkä enemmänkin käsky, mutta kohteliaisuus ei suonut häntä toista määräilemään.
"Ja ei huolta, olen ohjeistanut heidät hyvin, kukaan ei tule sinua selkään puukottamaan." Synth vielä vastasi Jackin huoliin
Janni
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Kesä 2016, 11:06

"Toivon siis tarkkaavaisuutta teiltä kaikilta, en takaa että suunnitelmani onnistuu." Jack ei voinnut päättää mistä suunnasta lauma tulisi hänen luoksensa ja jos epäonni kävisi, ja Ferguksen lauma huomaisi metsästäjät.. noiden olisi oltava valmiina siihen. Jack ei voinnut suojella miehiä kaikilta.

Sitten tuli hieman yllättävä kysmys kun Synth kysyi lauman pään kokoa. Jack mietti hetken, muistellen montako Fergus hänelle oli esitellyt, plus se valkoinen karvapallo. "Kyllä, viisi jos pentu lasketaan mukaan." Jack vastasi ja josta Synth pyysikin ettei valkoista pentua vahingoitettaisi, sillä se oli vasta lapsi jonka mies oli yrittänyt saada parempaan kasvuympäristöön. Jack kurtisti kulmiaan, eikä näyttänyt pitävän ideasta säästää joku kuolaava pentu. "Se pentu kasvaa.. siintä tulee kasvaessaan yhtä suuri uhka kuin aikuisista, oli se kasvatettu missä vain." Jack tokaisi oman kantansa vakavana, mutta tuhahti sitten. "Mutta hyvä on.. kolautan sen vaikka ja annan sinulle." Jack kuitenkin myöntyi ettei tästä tulisi mitään turhaa riitaa, vaikkei ymmärtänyt Synthin kantaa säästää pentu joka kasvaessaan olisi yhtä suuri uhka kuin muutkin. Häkissä se pitäisi pitää jos hengissä sellaisen halusi pitää.
Synthin lupaukseen säästää hänet selkään puukotukselta, Jack nyökkäsi kohteliaasti ja ymmärtäväisesti. Hän tekisi saman. Eikä kenelläkään vaikuttanut olevan enää mitään kysyttävää joten Jack päättii vaihtaa muotonsa luiden rusahdellessa, haarniskan joustaessa pedon muutoksen mukana ja pian kolmikon edessä seisoi haarniskoitu sysimusta ihmissusi. Jack katsoi kolmikkoa ja nyökkäsi käskien heitä seuraamaan itseään.

Jack valitsi paikaksi metsäaukean, jossa oli lähistöllä lampi ja paikka oli lähellä Kelth-vuoria jossa lauma oleskeli, jossakin. Mitään muuta tietoa Jackilla ei ollut niiden olin paikasta, eikä Jack yksin viitsinyt lähteä tutkimaan maastoa. Lauma näkisi hänet ennenkuin hän nuo ja sitten oltiinkin kusessa. Jack jätti metsästäjät taaksensa metsän reunaan suojaan ja käveli itse aukealle noin keskelle, kurotti päänsä kohden kuuta ja päästi ulvonnan. Kuuluvan pitkän ulvonnan, kutsuen Fergusta. Jack hiljeni ja laski päänsä alas kuunnellen.. ulvontaan vastattiin jotakin kaukaa. He olivat tulossa. Jack laski suuren kätensä Haulin kahvalle lepäämään. Sydän hakkasi ja Jack oli hieman hermostunut tilanteesta.
"Käytä voimiasi jos vain todella on pakko." Jack kuiskasi hiljaa toverillensa, eivät metsästäjät sitä voinneet kuitenkaan kuulla.
suskari
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Kesä 2016, 12:04

Synth ei lähtenyt argumentoimaan pennun suhteen ja onneksi Jack myöntyi pienimmän säästämään. Sen enempää keskutelematta kolmikko katseli kuinka mies muutti muotoaan. Se sai Kristianin ja Merrithin entistä hermostuneemmaksi, mutta kuri piti siitäkin huolimatta.
Joukko lähtikin Jackin ohjaamana tieltä metsän siimekseen. Jonkin aikaa kuljettuaan he pääsivät aukiolle. Synth tarkisteli pientä tuulen tuiverrusta ja johdatti nuorukaiset aukion länsipuolelle, kun Jack asettui aukion keskelle.

Synth kääntyi Epsilonin kanssa slin aukioon, ollen valmiina pitämään huolen ettei heitä yllätettäisi. Kaksikko puolestaan veti varsijousensa esille, kunhan olivat päässeet ratsuiltaan ensin alas.
Mustaturkkinen Jack päästi ilmoille ulvonnan, joka oli kaikille merkki valmistautua. Kutsuun vastattiin varsin nopeasti, ihmiskorvaan se saattoi kuulostaa vain tavalliselta ulvonnalta, mutta sen äänentaso saattoi kertoa Jackille että hän tulisi mielellään tappamaan.

Pieni tovi kului ja Synth saattoi kuulla lopulta tassujen töminää, ne tulivat pohjoisessta, kukaan ei siis yllättäisi heitä. Täydenkuun sekoittamina Fergus, Ace ja Lorelai, eivät välittäneet vaanimisesta vaan kävivät miluummin reviirille tunkeilevaan käsiksi kynnet ja hampaat edellä. "Malttia." Synth kuiskasi kaksikolle, käännyttään aukiolle päin viritetyn jousensa kanssa. Jack saisi luvat pysäyttää kolmikon, jotta tähtääminen helpottuisi.
Harmaaniska oli tietenkin etunenässä, kun tämä Jackin tutun hahmon näki, vainusta puhumattakaan. Alffauros syöksyi toista kohti aikeena kellistää tuo selälleen.
Janni
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Kesä 2016, 12:31

Ei mennyt kauaa kun metsän reunaan ilmestyi kolme tummaa hahmoa joista etunenässä jolkotteli itse Fergus, täydessä innossa repiä reviirille tunkeutunut Jack kappaleiksi. Sudet eivät edes täysikuu huuruissa ajatelleet tämän olevan ansa vaan juoksivat paikalle kuin idiootit. Mitä Synth olikaan sanonut alfan älykkyydestä? Jack ei koskaan tulisi tällä tavalla varta vasten kerjäämään nenillensä koko laumalta, etenkään täydenkuun aikaan.

Jack irritti otteensa Haulista ja valmistautui ottamaan kolmikon vastaan, tai pikemminkin Ferguksen joka ensinmäisenä vastaan tuli luullen että hän vain seisoisi tässä kuin hölmöläinen odottaen että alfa pääsisi kaatamaan selälleen repiäkseen sisuskalut ulos haarniskan alta. Jack veti suuremman, piikikkään käsisuojansa Ferguksen terävä hampaisen suun ja itsensä väliin, jolloin alfan hampaat upposivat siihen.
"Hei Fergus." Jack virnisti ja yritti heittää yhdellä kädellä alfan sivuun, lainaamalla Haulilta hieman voimia kun piti kevyesti kättään kahvalla, sitten Jack jatkoi liikettään repäisten Haulin irti huotarasta, yritti painaa Ferguksen maata vasten pistääkseen tuota vatsaan tai kylkiin niin monta kertaa kuin ehtisi. Ferguksen uskolliset alamaiset eivät taistelusta ulos jäänneet vaan tarrautuivat Jackista kiinni, Ace terävät hampaat niskassa ja Lorelai yritti pysäyttää Jackin pistoiskuja puremalla käteen. Jack ei välittänyt vaan odotti apua nyt kun sudet olivat keskittyneet täysin häneen suojellessaan alfaansa. Mitään merkkejä Jack ei aikonut antaa sillä se pilaisi kaiken ja sudet ehtisivät tajuamaan että tämä oli ollut ansa.
suskari
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Kesä 2016, 14:33

Ote upposi Jackin suojattuun käsivarteen. Alfa ei piitannut toisen tervehdyksestä, rettuutti vain sen mitä pystyi. Kauempana metäsn suojissa kolmikko tähtäsi tappelevaa susijoukkoa etsien sopivaa hetkeä yllättää nuo. Nuorukaiset odottivat enemmän Synthin merkkiä, kuin yrittivät itse sitä mahdollisuutta löytää.
Ace ja Lore kävivät Jackin kimppuun myös, varsinkin kun tuo näytti vetävän miekkansa esiin ja tuo ase jos mikä täytyisi saada tämän petturimaisen suden kädestä irti. Se paikka näytti viimein löytyneen ja Synth oli aikeissa laukaista nuolensa, mutta kuuli yllättäen metsän tiheikön kahinan. Se kuului etelästä. Tosiaan tässä oli vain kolme laumalaista, kaksi vielä puuttui. Mies käänsi tähtäyksensä tiheikön suuntaan, jonka seasta astui esiin suurikokoinen otus. Se oli Jackinlainna mustan karvan peitossa ja seisoi kahdella takajalaillaan, äristen ilkeästi nähdessään edessäpäin telmivät sudet. Otuksen yllä oli paidanriekaleita ja se mitä housuista oli jäljellä. Tämä yksilö näytti isommlta mitä alfa. Jos Synth muisteli oikein hän ei ollut nähnyt tätä petoa alfan seurassa eiemmin.

Uusi haastaja lähti liikkeelle, joka pakotti Synhin viimein laukaisemaan. Neljä sutta Jackin kimpussa saattaisi olla liikaa. Nuoli suhahti ilman halki, mutta otus laski yläruumiinsa juuri sopivastiettei nuoli osunut sitä päähän. Nuoli onnistui vain pysäyttämään pedon ja vetämään sen kellertävän katseen metsässä piilotteleviin miehiin. Hyökätä se ei ehtinyt, kun aukion keskeltä alkoi kuulua ärhäkästä haukahtelua ja murinaa. Paikalle ilmaantuja ei selvästi ollut kutsuttu vieras.
Jos Ferguskin oli päässyt Jackin otteista Acen ja Loren avustamana, oli tämä yhtynyt uhoamaan tätä musta turkkista ja olipa hän myös nähnyt metsänlaidalla olevat metsästäjätkin.
Janni
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Kesä 2016, 20:05

Jack odotti tausta tukea metsästäjiltä sudet niskassa roikkuen, mutta mitään ei kuulunut. Jack vilkuili hermostuneesti jo metsän reunaan, jossa metsästäjät olivat. Mikseivät nuo tehneet mitään!? Jack karjasi kivusta kun Acen terävät hampaat niskassa alkoivat jo pääsemaan nahan läpi ja Jack joutui tarraamaan haltiasudesta kiinni heittääkseen tuon maahan niskastaan roikkumasta. Siinä ohessa Jack joutui päästämään alfasta irti, sekä häätämään Lorelain irti kädestään turhaan roikkumasta. Jack pääsi sillä aikaa nousemaan kunnolla seisomaan ja näki nyt neljännen tummaturkkisen ihmissuden kauempana. Se oli isompi kuin Fergus ja Jack olivat. Fergus ilmeisesti näki tulokkaan myös uhkana, jolle koko lauma meni rähisemään häätääkseen tunkeilijan pois. Huono valinta Fergukselta kääntää viholliselle selkä. Jack puristi Haulin käteensä ja muuttui humaaniseksi pystyäkseen pitämään asetta paljon paremmin kädessä.
"Haul, anna vähän voimaa.. suikaloidaan nämä." Jack kuiskasi hiljaa toverillensa ja lähti syöksyyn kohden Fergusta, teleporttasi kesken juoksun ja ilmestyi aivan Ferguksen viereen pysäyttämättä juoksuaan. Jack yritti juostessaan sivaltaa alfaa kylkeen pitkän syvän haavan koko Ferguksen pituudelta. Jack ei pysäyttänyt liikettään tai juoksuaan vaan rynni päin uutta karvakasaa, joka oli erehtynyt paikalle. Se oli tämän takkuturkin loppu! Mustaturkki tosin tajusi sen ja tarrasi päälle yrittävästä miehestä kiinni, nostaen ilmaan roikkumaan kovin helposti. Jack kirosi ja sivalsi Haulilla mokoman käden irti ranteesta alkaen. Peto ulvahti kivusta vinkuen ja ulisten, pidellen silvottua kättään. Jack putosi maahan ja yritti ylös katsoen selkänsä yli metsään.
"MITÄ TE SIELLÄ SEISOTTE TULKAA AUTTAMAAN!" Jack ärähti ja sai juuri silloin tuntea painoa selkänsä päällä kaatuen maahan turvallensa. Haul irtosi miehen otteesta ja liukui kauemmaksi. Jack näki sen ja kirosi yrittäen kurottaa asettaan.
suskari
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Kesä 2016, 21:22

Haul teki niin kuin Jack pyysi ja pyrki samalla siihen ettei päästäisi kipinääkään sinistä hohtoaan näkymään, eihän se kaikista voimakkain taso ollut, mutta vieraiden silmäparien läsnäollessa hän pyrki mahdollisimman vähäiseen voimankäyttöön. Kyllä hän jo itsessään antoi toverilleen voimaa olantakaa.
Synth tovereineen tähtäsivät uudemman kerran isoon susi rykelmään, joka valitettavasti oli jälleen muuttunut varsin levottomaksi. Kyllähän miehet muuten olisivat sateen lailla ampuneet nuoli, mutta kun joukossa oli yksi kanssapelaaja, liian suuria riskejä oli vältettävä. "Kristian ota miekka esille. Merrith pidä selustaa." Synth käskytti vetäen itsekin miekan esille.
Joukon kimpuun käynyt tulokas sai ihmismieheksi muuttuneen hukan kimppuunsa ja yllättäen tuolta leikkautui käsi irti. Moinen voima yllätti koko kolmikoa, Jack oli kyllä ihmissusi mutta tuollainen voima? Mies kuulosti varsin tuohtuneelta huutaessaan ja ymmärrettäväähän se oli. Synth lähti miekka valmiina Kristianin kanssa laukkaamaan susijoukkoa kohti.

Sillä välin Fergus, joka oli kärsinyt haavan kylkeensä ärisi samanaikaisesti vieraalle sudelle, kuin myös Jackille, joka jäi nyt pedon alle ja pudottipa tuo miekankin. Se jäjen hiven joka alfalla vielä oli käski häntä viemään miekka kauas Jackin ulottuvilta ja niin tämä tekikin. Haul vain saattoi älähtää ajatuksissaan, kun Suden hampaat puristuivat miekan kahvan ympärille, eikä hän voinut estellä voiman virtaa, joka yhtyi suden kehon kanssa. Fergus säpsähti tunnetta perääntymällä ja kouristelemalla paikallaan hetken kunes jähmettui. Ymmärrys lopulta täytti alfan mielen ja punainen katse kohosi tuijottamaan Jackiä varsin pirullisesti. Toki oli hän käynyt aiemmin sen keskustelun miekasta, että se oli kirottu ja vaarallinen, mutta ei täydenkuun alla sitä muistanut. Fergus kävi hyökkäykseen, miekka aseenaan ja aikoi käydä tappelemaan saaliistaan tuon ison körilään kanssa, mutta Synth ilmestyi häiritsemään. Epsilon kävi nousemaan takajaloilleen ja iskemään sutta kavioillaan, pakottaen alfan perääntymään.
Janni
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Kesä 2016, 22:08

Jack ei voinnut kuin kahuissaan katsoa sivusta kuinka alfa kävi noukkimassa Haulin maasta ja näytti yllättyvän siintä voimasta mitä Haul antoi, aivan kuin harmaaturkki ei olisi ymmärtänyt sitä. Mutta kauaa ei mennyt kuin alfa tajusi saanneensa voimat, jotka ylittivät sen omat käsitykset täysin ja Fergus antoi sen tiedon tulla omalla tyytyväisellä katseellaan Jackille.
"Hitto!" Jack kirosi ja kampesi itseään ylös maasta kun alfa oli kääntynyt haastamaan itseään suurempaa taisteluun uuden aseensa kanssa. Synth kuitenkin tuli ratsunsa kanssa väliin potkien alfaa kauemmas. Jack pääsi ylös ja muuttui uudestaan petomuottoonsa, vaikka tiesikin ettei voisi Haulin kanssa taistelevaa alfaa voittaa voimassa.
"Hoitakaa tuo yli syönnyt rakki pois!" Jack käski metsästäjiä, sillä se oli nyt helpoin kohde loukkaantuneena ja olisi vain ajan kysymys milloin se kaatuisi itsekseen katkinaisen kätensä kanssa verenhukan vuoksi. Jack itse kääntyi Fergusta kohden muristen haastavasti samalla kuin asteli alfaa kohden. Hän halusi omansa takaisin! Jack syöksyi sitten Fergusta kohden maksoi mitä maksoi! Jack veti kätensä nyrrkkiiin ja yritti päästä lyömään alfaa päähän, tai kuonoon että saisi tuon irrottamaan otteensa Haulista. Haul varmasti oli sen verran fiksu ettei lähtenyt antamaan mitään ylinmääräistä Fergukselle. Kun päähän oli yritetty iskeä yritti Jack päästä kaksijalkaisena alfan ylle ja päästä puremaan yläpuolelta niskasta, mahdollisesti katkaista selkärangan jos mahdollista.
suskari
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja Janni » 09 Kesä 2016, 22:25

Hampaat pureutuivat lujemmin kiinni miekkaan, kuin sillä saisi tuota vallan ja voiman tunnetta aseesta irti entisestään. Jack selvästi hermostui näkemästään ja olikin haastamassa nyt alfan taistoon. Synth ohjasi Kristianin keskittymään ylikasvuiseen petoon, sen ollen niin keikkoila ja antaen merkin myös Merrithille. Hän itse keskittyi kahteen muuhun suteen, lähtien johdattamaan noita aukion laitamalle ja vaihtoipa miekkansa jouseensa.
Sillä välin Fergus kävi ottamaan yhteen Jackin kanssa. Ei susi tietenkään miekkaa oikein osannut käyttää, joten se vain pysyi leukojen tiukassa otteessa, samalla kun isot etutassut nousivat ottamaan Jackin vastaan ja yrittivät työntää selälleen silkalla raa'alla voimalla mikä nyt suonissa virtasi varsin polttavasti.

Isku kävi suden naamaan, joka sai Ferguksen horjahtamaan mutta ote ei hellittänyt miekasta, olihan tällä nyt sitä voimaa pitää ase siinä leukojen välissä tiukasti. Alfa palasi takaisin asemaan, aikeena puskea pää edellä Jackinä rintakehään, samalla kun tuo häntä retuutti nistakasta, mutta ylitse ryöppyävä voima teki ihmissudesta entistä hullumman ja välinpitämättömän, se otti iskuja vastaan kehoonsa ja raateli kynsillään mitä kykeni, yrittäen alistaa Jackin alleen.
Janni
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Kesä 2016, 22:37

Jack sai alfan vain horjathtamaan tasapainoltaan, päätämättä otettaan Haulista, joka roikkui yhä tiukasti Ferguksen hampaiden välissä. Harmaaturkki oli yhtä nopeasti takaisin Jackissa kiinni ja yritti työntää mustaturkkia allensa painonsa, että tämän hetkisen yli-inhimillisten voimien avulla ja Jack sai tuntea sen voiman nahassaan asti. Ferguksen suuret tassut ja kynnet raapivat haarniskan pintaa naarmuttaen sitä näkyvillä kynsien raapimis jäljillä ja auta armias kun kynnet pääsivät raapimaan kyljissä olevaa rengaspanssaria. Jack ei tietenkään aluksi välittänyt Ferguksen epätoivoisesta yrityksestä raapia häntä haarniskan läpi vaan piti tiukkaa otettaan alfan niskasta, samalla kun tuo yritti pukata päällään kumoon. Jack piti tasapainonsa ja otteensa jääräpäisesti harmaaturkin niskassa kun yllättäen kuului metallinen napsahdus ääni kun Ferguksen terävät kynnet maustettuna Haulin voimilla repivät haarniskan heikonta kohtaa auki. Se oli suora tie Jackin herkälle iholle, eikä alfa pelännyt käyttää tilaisuutta hyödykseen vaan upotti kyntensä sinne missä ne saivat vahinkoa aikaiseksi. Jack parkaisi ulisten osittain eläimellisesti joutuen päästämään otteensa irti Ferguksen niskasta ja perääntymään pois alfan luonta, mutta kun Jack sitä yritti, kaatui mies samantien harmaaturkkisen silmäpuolen alle. Jack ärisi hampaitaan paljastan alfalle ja yritti jaloillaan potkia alfaa pois, sekä mahdollisesti tarrata tuon kuonosta kiinni pakottaakseen tuon ruman turvan auki.
suskari
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja Janni » 15 Kesä 2016, 09:28

Fergus sai kuin saikin revityä haarniskan pois tieltä ja upotettua kyntensä kunnolla Jackin lihaan. Se myös vapautti toisen otteen hänen niskastaan, suoden nyt ihmissudelle täyden vapauden liikkumiselle. Vielä siihen kaiken kukkuraksi Jack kompuroi ja kaatui maahan siihen alfan eteen. Hetkellinen pirullinen katse käväisi miekan terässä ja pieni järjen aalto näytti puskevan täydenkuun valtaaman mielen yli, kun Fergus käänsi päätään ja saattoi nyt osoittaa miekan terällä Jackia. Hukka ei jahkailut vaan kohosi takajaloilleen, aikeena lävistää Jack omalla miekallaan.
Haul ei tietenkään sitä aikonut jäädä vain katselemaan, joten aave antoi viimeisenä yrityksenään kaiken voimansa purkautua yhtenä ryöppynä, joka yllätti Ferguksen täysin. Harmaa niska perääntyi vääntelehtien outoa tunnetta jälleen ja selvästi oli hämmentynyt aurasta joka leimusi ympärillä. Se yllätys sai otteen miekan kahvasta kirpoamaan ja Haul tippui alfan jalkojen eteen, joka nyt läähätti yrittäen kasata järkensä takaisin.

Se pieni valonäytös, ei ollut jäänyt Synthiltä näkemättä, mutta hänellä ei ollut nyt aikaa jäädä asiaa ihmettelemään, kun kaksi sutta oli hänen ja Epsilonin kintereillä.
Janni
 

Re: Ryhmätyötä

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Kesä 2016, 11:18

Ferguksen katse ei luvannut hyvää, niin vahingon- ja murhan himoinen, kun saalis oli kaatunut loukkaantuneena maahan. Jopa sen verran järkeä päässään peto osoitti että älysi hampaidensa sijaan käyttää miekkaa, osoittaen sillä Jackia päin ja nousi sitten takajaloillensa viimeistelläkseen mustaturkkisen tämän omalla aseellaan. Jack yritti ylös, mutta Ferguksen tekemät haavat vatsan sivuilla tekivät niin pirun kipeää ettei nopeasti liikkumisesta tahtonut tulla mitään. Onneksi Haul puuttui astetta erikoisemmalla tavalla tapahtumiin ja sytytti itsensä palamaan Ferguksen ympärille kuin juhannus kokko konsanaan täydellä liekillä ja se näytti pelästyttävän eläimellisten vaistojensa vallassa olevan Ferguksen täysin. Harmaaturkki pudotti Haulin maahan ja perääntyi itse kauemmaksi keräämään itseään.. Jack sai sillä aikaa nostaa itsensä ylös maasta takaisin seisomaan hieman kumarassa ja syöksymään asettaan kohden, napaten Haulin käteensä. Eikä Fergus saannut enempää lepäämis aikaa kun Jack otti askelia kohden petoa tarkoituksenaan viiltää tuota kaulan tai rintakehän alueelle, siirtyen sitten kauemmaksi pitämään haavojaan kyljissään. Jackin katse siirtyi kauempana riehuvaan kaksikkoon. jotka yhä taistelivat toisen mustaturkkisen kanssa. Jack vilkasi Fergukseen ja päätti jättää alfan hetkeksi selvittämään mitä oli tapahtunut kun itse ilmestyi kahen nuorukaisen luokse.
"Antakaa kun näytän." Jack murahti ja sai kaksikon säikähtämään että uusi vihollinen oli paikalle tullut, mutta kerta tulija oli vain ystävä kaksikko rauhoittui. Jack itse sillä aikaa syöksyi loukkaantunutta ihmissutta vasten, työnsi sen Haulin avulla kumoon maahan, vaikka haavat huusivat hoosiannaa, ja otti Haulin lävistäen tämän pirulaisen rintakehän useammin kuin kerran.. kunnes peto oli hiljentynyt. Jack huohotti nousten hitaasti ylös ja kääntyi kaksikon suuntaan kun näki nuorukaisten takana seisovan alfan.
"Varokaa!" Jack ärähti ja nousi toivoen vain ehtivänsä ajoissa.
suskari
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron