Fergus irvisteli hampaitaan edelleen kuin susi, kun tätä vedetiin lähemmäs ja nostettiin käsistä roikkumaan ilmaan. Punainen katse mulkoili demonia pahasti, kun tuo kävi häntä härnäämään. Tosin yllättävä isku kävi tulemaan sivulta, joka iski mustanaaman hiljaiseksi ja tuon toveri kävi puhumaan. Tuo oli selväasti kaksikosta rauhallisempi ja tuo tuntui vihjailevan hänelle jotain. Mahdollisuudesta rauhan tekoon? Hän ei anelemaan ryhtyisi, mutta sanat taisivat olla ainoa keinä päästä näistä köysistä irti ja jos niitä käyttäisi väärin, kävisi vielä köpelösti.
"Vai anteeksi pitäisi pyytää." Fergus totesi tuhahtaen. "Te kun kävitte minun reviirilläni saalistamaan, joten kävin vain nappaamaan oman osuuteni. Mitätön pikku vasa ei ole paljoa, olen varsin antelias." Mies kehuskeli itseään. "Mutta, anteliaisuuteni ei taida päästää minua näistä köysistä irti?" Fergus totesi harmikseen, selvästi yrittäen vältellä alistumista.