Scylla Stendahl
Aurinko porotti lämpimänlempeästi tuulisessa pohjoisessa. Päivä oli mitä oivallisin pihalla loikoiluun ja rannalla vierailuun! Näin oli päättänytkin tehdä eräs pohjoisen peikkoperhe, peikkoäidin tuoden nuoret lapsensa pohjoisen karuhkoille hiekkarannoille. Tuulihan siellä, mutta aurinko lämmitti ja hiekka oli kuivaa. Aallokko löi kovana merellä, suolaisenkesyttämättömän meren tuoksuen voimakkaasti, tuulen puhkuessa avomereltä rantaan. Ja se tuuli toi mukanaan myös muutakin, kuin lokkeja ja merentuoksun.
Peikkoperheen käyskentelyt rannalla kävi keskeyttämään horisontissa kohoava purje. Aluksi se näytti vain pieneltä, etäiseltä pilveltä, mutta mitä lähemmäksi se tuli, sitä selvemmäksi kävi, että kyseessä oli laiva. Kovin kummallisennäköinen laiva, ainakin näillä nurkilla. Sen sijaan että se laiva suuntaansa olisi vaihtanut, kun rantavesiin pääsi, jatkoi se vain suoraan purjehtimista, vauhdilla. Keula halkoi suuriakin aaltoja ja railakas huudahtelu ja laulu alkoi kantautua tuulen mukana lähestyvästä laivasta. Se laulu oli kyllä kovin ronskia, ennemminkin vain rytmikästä huutoa. Se kuitenkin kuulosti sen verran aggressiiviselta, että peikkoäiti hätyytteli lapset luokseen ja nuo poistuivat vauhdilla paikalta, kun valtava merilaiva valkeaan hiekkaan tyrskähti voimalla. Miehiä hyppi yli laidan köysien kanssa, jokaisen napaten narusta kiinni ja yhteisvoimin yli kymmenpäinen miehistö kävi kiskomaan valtavan laivan rantaan, kokonaan kuivalle, kauas rantaviivasta. Parruin varmistettiin, että laiva pysyi pystyssä, ennen kuin railakas ja maata ääneen ihannoiva joukko kävi lastia purkamaan.
Isot pahat sudet olivat saapuneet Cryptiin. Heidän ei varsinaisesti ollut tarkoitus tänne tulla, mutta kerta uuden mantereen maalle päästiin, oli aika tutkia uutta ja tuntematonta. Eiköhän täältäkin töitä löytyisi, jostain ainakin ja jos ei muuta, niin saivatpahan täytettyä ruokavarastonsa. Sen pidemmittä mukinoitta tavaraa kannettiin peremmälle mantereelle, Susien pystyttäen väliaikaisen leirin rannan tuntumaan ruohikolle, muutaman suuremman kiven ääreen. Ensitöiksi etsittiin polttopuuta aakeasta maastosta, pahemmin mitään metsää tai edes kunnon pusikkoa ei ollut näkyvissä - mutta eiköhän sellaistakin löytyisi sitten kun sisämaahan matkattaisiin. Osa joukosta lähti myös tarkistamaan maastoa ja katsomaan, josko jotain saaliseläintä löytyisi lähistöltä - jos ei, tyydyttäisiin matkalla mukana olleisiin muoniin tai sitten koitettaisiin kalastaa.
Scylla veljineen jäi muutaman muun kanssa pystyttämään leiriä. Maastoa raivattiin ja kunnon tulisija rakennettiin kivistä keskelle leiriä. Muutama teltta pystytettiin myös, tässä olisi hyvä yöpyä ainakin muutama yö ja keräillä voimia jalan matkaamista varten. Eiväthän kaikki heistä aikoneet lähteä sisämaahan, muutama jäisi venettä vahtimaan.
Jo heti ensimmäisten tuntien aikana oli pakko todeta, että tällä mantereella tulisi kuuma. Stendahlien kaltaiset pohjoisenkarpaasit eivät olleet tottuneet näin lämpimään ja vaikka - ilmeisesti - oltiin tämän maan pohjoisosissa, tuntui aurinko silti porottavan turhankin kuumasti niskaan. Joten, jahka leiri oli pystytetty, lähti Stella ja Sten käväisemään meressä uimassa. Eipä siinä muut voineet kuin katsoa perään, kun Vrykulit juoksivat kohti merta ja vaatteitaan matkalle heittelivät. Osa ryhmäläisistä tuli tosin mukaan, vaikka eivät vrykulien kaltaisia pakkasperkeleitä olleetkaan, oli suurin osa heistä kuitenkin pohjoisesta kotoisin, eikä tottunut näin "Lämpimään". Ja virkistihän se, vaikka juuri oli matkattu merellä muutama viikko ja kastuttu kertaan jos toiseenkin myrskyjen myötä.
Osan ilakoidessa ryhmänjohtajien kanssa meressä, palasivat partiolla käyneet joukot takaisin. Mukanaan nuo toivat puhdasta makeaa vettä, jota oli löytynyt merelle päin virtaavasta joesta muutaman kilometrin päästä. He olivat myös onnistuneet kaatamaan vanhan, laumastaan eksyneen karibun. Siitä suuresta sarvipäästä riitti ruokaa illaksi jopa niin reippaasti, että yhteistuumin päätettiin katsoa kasaan kunnon "juhla" illallinen. Olihan heillä syytä juhlia, tuoretta lihaa ja puhdasta vettä, sekä manner, jota käydä tutkimaan! Tämän paremmin asiat eivät voineet olla aarteista rikkaille palkkasotureille.
Se kuumuuskin kävi helpottamaan kun ilta tuli. Scylla oli uimisesta tarpeeksi saatuaan vetänyt niskaansa puolipitkät kangashousut ja toppimallisen tunikan. Se harmaantumma asukokonaisuus oli tarpeeksi, Raivottaren lähtien muutaman nuoremman soturikisällin kanssa lähimaastosta etsimään marjoja ja sieniä, joita voisi kenties iltaa varten valmistaa ruuaksi. Stenwald puolestaan lähti parin vanhemman soturin kanssa meren puoleen kalastamaan. Väkiviinaakin heillä oli, se tosin oli tarkoitettu ennemmin haavojen puhdistamiseen kuin juotavaksi - hyvä jos heikommat soturit edes pystyivät juomaan sitä ilman, että kärsivät vaurioita ja pahimmillaan myrkytyksen saivat. Stendahlin kaksikolle sekään ei ollut ongelma, mutta onneksi muiden mieliksi matkassa oli vielä yksi tynnyrillinen rommia.
Eipä Scylla ja nuoremmat löytäneet pahemmin maastosta mitään syötäväksi kelpaavaa. Muutama hassu marja mukaan lähti, mutta onneksi kalastajilla oli ollut enemmän onnea. Karibun lisäksi oli tarjolla kalaakin, joten ehkä se riitti nyt näin alkuunsa. Turhan kauas ei kannattanut vielä leiristä lähteä, parempi oli asettua ja levätä merenkäynnin jäljiltä.
Illasta sitten käytiin kunnon leiritulta virittelemään, Scyllan nylkien ja teurastaen karibun toisen naisen - pohjoisesta mukaan lähtenyt ihminen nimeltä Adva - kanssa. Jahka tuli oli roihuamassa, viriteltiin karibun nyljetty ja teurastettu ruho suureen vartaaseen tulen ylle paistumaan, Stenwaldin pitäen hyvää huolta kypsyvästä illallisesta. Lihan ystävä kun oli, halusi Sten itse aina valmistaa ruuan - eikä kenelläkään ollut mitään sitä vastaan! Sten jos joku tiesi kyllä miten liha kypsennetään mehukkaaksi. Kalat katsottiin myös kypsymään ja rommitynnyri käytiin korkkaamaan, Susien täyttäen puiset pikarinsa ja nostaen maljan yhdessä, toivottaen onnea ja menestystä tälle reissulle.
Siitä se illanvietto lähti, Miesten ja kahden naisen istuen tulen ääressä juomassa ja odottamassa ruuan kypsymistä. Siinä sitten aluksi pohdittiin yhteen ääneen ketkäköhän tätä mannerta asuttivat - osan veikaten tämän paikan olevan kääpiöiden maa, kun olivat ne pienet metsänpeikot nähneet ennen rantautumista - ja mitäköhän täältä löytyisi. Uusi paikka sai kaikki aina jännityksestä malttamattomiksi. Tällaisia hetkiä varten oli myös säästetty niitä parhaimpia tarinoita seikkailuista ja legendoista, joita jaettiin leiritulen äärellä. Lopulta he myös pääsivät sitä ruokaa mutustamaan tarinoinnin ja ilakoinnin ohella. Heistä toden totta lähti ääntä, joka kuului pitkälle rannan tuntumassa, siinä missä myös se leirin tuli antoi kyllä selvästi ilmi mistä päin se metakka kuului...
//
Oikeesti ne laulo tätä kun laivalla tulivat kohti //