Kadonnut hukka || Mori

[suskari]

Jack pysähtyi jälleen, kun Ed tuijotti häntä jälleen, kumpikaan ei puhunut toisilleen ja Jackin mielessä pyöri vain suuri hämmennys suden käytöksestä. Tämä peuran kaato ja nyt mies halusi hänen seuraavan itseään ties minne ja tuijotteli häntä vähän päästä kuin idioottia. Jack käänsi lopulta katseensa muualle ja Edkin kääntyi lopulta ympäri ja jatkoi eteenpäin.

He saapuivat keskellä metsää puron äärelle, joka iloisesti solisi jostakin kaukaisuudesta tänne asti. Ed laski peuran maahan ja avasi lopultakin suunsa vastatakseen silmäpuolelle. Se vastaus ei vain aivan ollut sitä tasoa, jota Jack olisi toivonut kuulevansa ihmissuden suusta. Ed kieltäytyi jyrkästi viemästä Jackia takaisin sivistyksen pariin, sillä olihan mies nyt täällä. Miehen katse oli järkyttynyt ja hyvin ihmeissään.
"Mitäh!?" Jack ähkäsi.
"Miksi? Miksi ihmeessä haluat pitää minua täällä?" Jack kysyi ehkä hieman paniikinomaisesti, sillä se fakta että hän ehkä joutuisi elämään metsässä koko ikänsä.. tai kunnes talvi tulisi ja veisi hänet. Tai oikeastaan se demoni tulisi vähintään häntä hakemaan, ennekuin loppu koittaisi. Ed ei kuitenkaan näyttänyt vastaavan heti ja olikin alkanut keräämään maasta mahdollisimman kuivia oksia, sekä lehtiä sytyttääkseen tulen.
"Tajuatko ollenkaan, etten pysty selviytymään täällä! En ole mikään metsän elukka!" Jack aloitti panikoimaan kun Ed ei näyttänyt reagoivan hänen puheisiinsa, vaan keskittyi enemmän nuotioonsa. Ed tuntui olevan jopa ärsyttävän neutraali ja se ärsytti Jackia.
"Kuulitko!?" Jack ärähti kuin kiukutteleva lapsi, joka ei saanut haluamaansa huomiota. Ed ei reagoinnut mieheen muuta kuin vasta sitten kun oli saanut nuotion syttymään ja alkoi selittämään Jackille tuon omaa tilannetta.

"Mistä sinä niin tiedät?" Jack murahti kuunneltuaan Edin sanoja, että hän olisi kadulla nopeammin kuollut kuin täällä metsässä. ja katsoi kuinka Ed leikkasi peurasta palan reidestä ja tökkäsi sen tikun varteen, asettaen muutaman kiven kanssa tuettuna vasten nuotiota. Siinä pala alkoi hitaasti kypsymään ja Jack tuijotti sitä nälän kiilto silmissään. Jack nosti katseensa Ediin kun tunsi tuon katseen itsessään, joka nyt porautui miehen ainoaan silmään ja nyt Ed lopulta selitti, että mies joutuisi kadulla kerjäämään ja maksamaan ruuastaan, jonka saamisesta ei olisi takuita. Se olisi kiinni ihmisten hyvä sydämmisyydestä ja varkaana eläminen tarkoitti vartijoita, sekä kiinni jääämistä. Täällä luonnossa ei ollut sääntöjä ja näin olisi helpompi selviytyä.
"HERRANJUMALA, olen ihminen.. en saa edes rusakkoa kiinni!" Jack ärähti Edille silmät ollen hetken aikaa täysin kirkkaan punaiset, mutta se hohde katosi hyvin nopeasti kun mies rauhoittui. Jack veti henkeä ja laski kymmeneen mielessään.
"En osaa metästää.. en edes petona, joten kaupunki olisi minulle tutumpi ympäristö." Jack lisäsi hieman rauhoittuen ja nosti katseensa Ediin, joka puolestaan huomautti ettei Jack saisi enään esittää kysyä turhia kysymyksiä ihmissudelle. Jack katsoi maahan ja tajusi olevansa nyt Edin armoilla kaikin puolin. Mies hiraisi silmiensä väliä ja kävi vain isumaan siihen vierellään olevalle kylmälle kivelle. Ed taas.. nautti peuraa susimuodossaan sivummalla. Mies katseli sitä jonkin aikaa, eikä osannut edes kuvitella itseään tuossa tilanteessa, syömässä rakaa lihaa kuin eläin. Sitten mies kääntyi katsomaan lihaa tikussa ja käänsi sitä hieman ja jätti sen sitten hiljalleen paistumaan.. ei hän edes tiennyt milloin se olisi kypsä.

Jonkin ajan päästä, jahka peurasta ei ollut mitään oikeastaan jäljellä, Ed asettui istumaan Jackia vastapäätä kivelle. Jack vilkasi ihmissutta kulmiensa alta ja oli hiljaa useamman hetken ajan käännellen välillä lihaansa ja kokeillen oliko liha syötävää. Sääli ettei mausteita ollut. Jack asetti tikun paikalleen ja oli yhä hiljaa.
"Kuka se noita oli? Miksi olet hänen kanssaan?" Jack päätti vaihtaa aihetta toiseen.

[Mori]

Kyllä ihmissusi tiesi, että toinen ei selviytyisi, jos ei saisi opastusta siihen. Niin kuin Kalma oli opettanut häntä, hän opettaisi Jackiä, mutta hän ei olisi toisen ystävä. Hän auttaisi toisen jaloilleen eikä sen enempää. Niin kuin emot, jotka hoitivat jälkeläisiään vain hetken, kunnes pakottivat selviytymään itse. "Kyse. Ei ole siitä, oletko sinä metsän eläin vai et", Edward avasi suunsa ja painotti sanojaan. Hänen katseensa välähti, kun Thanatoksen olemus huhuili hänen silmissään. Vaikka toinen oli hänen sisäänsä sysätty tiukasti loitsulla, häneen tulvi se viha ja tylyys, mitä Thanatos omasi. Kun Jack jatkoi onnetonsa huutoaan ja kiroamistaan ihmissusi löi kätensä maahan. Maa tärähti ja maapaloja irtosi, kun kuoppa jonka ihmissusi synnytti oli halkaisialtaan ehkä jotain viittäkymmentä senttiä. Hänen silmänsä paloivat, ärtymys ja entinen viha leimusivat niissä. "Kuunteleppas nyt! Olet ehkä elänyt kokoelämääsi vain kaupungissa ja ostanut ruokaasi torilta, mutta niin ei ole enää!" hän sanoi kohonneen äänen kera. Hengitys oli asteen nopeampaa, kun Edward oli menettämässä itse hillintäänsä. Yhtä ärtyneenä kuin Jackin oli hänelle ärähtänyt, olisi hänenkin silmänsä voineet hohtaa punaista. Silti ne pysyivät syvän vihreän värisinä.
Toki Jack totesi, ettei osannut metsästää, joten kaupunki olisi tälle tutumpi paikka. Edward ei voinut kuin naurahtaa ivallisen sävyisesti. "Sillä ei ole väliä, onko kaupunki sinulle tutumpi paikka kuin metsä, metsä ei koskaan ole tuttu, etkä koskaan voi oppia täysin sen saloja", hän sanoi ja kallisti päätään. Ihmissusi irroitti lihavartaan maasta ja ojensi sen sitten Jackille, ennen kuin tämä polttaisi lihan. "SE, ettet osaa metsästää ei ole este. Kyllähän sinä osaat metsästää taruolentoja ja jäljittää heitä", Edward sanoi tyynesti ja tuijotti Jackiä pitkään. "Niillä taidoilla pääset jo alkuun. Sinun pitää vain osata käyttää niitä eläinten metsästämiseen, joka ei mielestäni eroa taruolentojen metsästämisestä, koska olemme sinun mielestäsi pelkkää saalista, jonka voit ylpeästi tuoda kaupunkiisi ja-" Edward lopetti kesken lauseensa. Hän alkoi taas kiihtyä. Eikö Hayan taika pitänyt Thanatosta aisoissa?

Ihmissusi risti jalkansa ja hengitti syvään rauhoittaakseen mielensä. Hänen ääneestään ja eleistään kykeni tunnistamaan sen, kuinka miehen olemus aina välähteli hänen toista, aggressiivisempaa persoonaansa. Jack kysyi Hayasta ja ihmissusi tuijotti hetken liekkeihin. "Hän on Haya ja hän auttaa minua pääsemään eroon toisesta persoonastani", hän totesi lyhyesti. "En tiedä Hayasta enempää, en ikää, menneisyyttä tai mitään muutakaan. Turhaa kysyä minulta", Edward selitti ja veti sormensa läpi tummien, ruskeiden hiustensa. "Tarjoan sinulle vain tämän kerran kättäni avuksi ja se on se, että opit ainakin tekemään suojan itsellesi niin kylminä öinä kuin kuumina, sekä hankkimaan omat ruokasi... Uskoisin kuitenkin, että sinulla täytyy olla jotain kokemusta sellaisesta, sillä olet kuitekin jahdannut taruolentojasi melkein koko ikäsi", hän sanoi.
"Jack, minä en välitä siitä oletko sinä ihminen vai et. Sen osaan sanoa, ettet tule kuitenkaan olemaan koskaan ihminen", hän totesi rauhallisesti. "Et enää koskaan, vaikka saisit vanhan kehosi takaisin", hän selitti ja sitten katsoi toista silmiin. "Jos vaihdatte kehoja Kalman kanssa, sinusta tulee joka täysikuuyö vertahimoitseva ihmissusi", ihmissusi sanoi äänellä niin kuin asiat olivat. "Sillä minä tein Kalmasta ihmissuden, joten kyllä tiedän sen, sinä vain siirrät sielusi toiseen kehoon, joka on loppujen lopuksi samanlainen keho kuin omani. Et koskaan tule olemaan ihminen", mies lausui lauseen niin raskaasti kuin pystyi. Se oli karu totuus.

[suskari]

Jack, joka ei tiennyt Edin toisestapuolesta Thanatoksesta, yhtään mitään ei osannut yhdistää Edin käytöstä tai tuon minimaallisen pieniä fyysisiä piirteitä mihinkään. Hän ei tuntenut Ediä yhtä hyvin kuin Kalma saattoi, joten mies ei osannut varoa tai pelätä henkensä puolesta. Ed kuitenkin lähti ensitöikseen tuomaan esille ettei miehen kohdalla ollut enään mitään väliä oliko hän eläin vai ei. Jack huokasi ja päätti olla sanomatta mitään.

Yllättäen Ed liikahti ja iski nyrkkinsä syvälle maan sisään, että ympärillä oleva maa tärähti voimalla ja maa-aines lensi. Jack nousi salamana ylös kivensä päältä ja astui kauemmaksi ihmissudesta, joka näytti hetken aikaa siltä että aikoisi ottaa hänet seuraavaksi lyönti kohteeksi. Suden silmät loimuivat vihasta ja raivosta, mutta samalla niissä näkyi yhä vivahde Edin lempeyttä, tai Jack vain kuvitteli. Ed alkoi huutamaan hänelle, että hän oli ehkä joskus ollut se kiltti kaupunkilais poika ja voinut vain mennä torille ja ostaa ruokaa itselleen, mutta enään ei niin ollut. Jack kyllä tiesi sen jo itsekkin jo ympärilleen katsomalla, mutta hän ei siltikään ymmärtänyt miksei Ed voinut viedä häntä vain kaupunkiin ja jättää sinne selviytymään. Mikä ajoi miestä opettamaan häntä selviämään täällä? Jack ei kuitenkaan uskonut että asian kysyminen olisi enään ollut ajankohtaista, nähden kuinka Ed reagoi hänen muihin kysymyksiin.
"..Sinä tosiaan pakotat minut tähän." Jack lopulta tokaisi kun Ed sanoi naurahtaen, ettei miehen kaupunki tuntemuksella ollut mitään väliä, eikä metsä koskaan voinut olla tuttu. Ei tietenkään, mutta hän oli koko ikänsä elännyt kaupungissa ja sitä rataa, joten tämä tuntui hölmöltä.. ja hän kapiasi jo sitä vilinää ympärilleen. Ed kuitenkin selvästi halusi opettaa hänet selviytymään itse täällä keskellä korpea. Hukka irrotti lihatikun maasta ja ojensi sen Jackille, joka katsoi hetken hukkaa silmiin empien ja sitten kävi hakemassa sen itselleen, mutta selvästi jätti kunnollisen välimatkan tähän koiran ystävään. Jack istahti kauempana olevalle kaatuneen puunrungon päälle ja alkoi syömään. Mies nyrpisti nenäänsä lihan tyhjälle mauelle, mutta oli muuten hiljaa. Se oli ruokaa ja kelpasi tähän hätään.
"Olenko joskus jäljittänyt?" Jack kysyi Ediltä ja käänsi katseensa suteen. Oli totta, että hän oli sattunut muutaman kerran löytämään maasta tuoreet jäljet ja seurannut niitä, mutta se ei tarkoittanut että hän osaisi jäljittää mitään tai ketään.
"Olen vain sattumalta seurannut tuoreeksi havaitsemiani jälkiä ja minun friikki jahtini ovat olleet sitä, että tiedän jo valmiiksi missä sinun kaltaiset olennot liikutte." Jack huomautti ja huomasi kyllä ettei Ed vaikuttanut olevan ihan sillä kilteimmillä päällään kun lähti asiasta piikittelemään. Fakta oli nyt kuitenkin se että hän oli alueella, jota hän ei tuntenut, ja oli eksynyt. Ruoka ei kävellyt syliin ja eläimet osasivat olla piilossa tai juosta karkuun.
"Enkä enään ees tapa teikäläisiä." Jack huomautti kun Ed oli saannut suunsa puhtaaksi. Syy miksei Jack ollut Edin sanoista huolimatta tuon kurkussa kiinni ja tehnyt tuosta taljaa. Ja kai se piti jo usko että hukka halusi auttaa.
"Joten saat opettaa minulle sen, miten löysit tänän peuran.. olisin itse kävellyt vain ohi tyhmänä." Jack lisäsi haukaten lihaa.

Hayasta tulevat tideot olivat hyvin vähäistä, sillä Edkään ei tiennyt noidasta tuon taivaallista, muuta kuin sen että noita auttoi hukkaa persoona ongelman kanssa. Jack hymähti kevyesti.
"Ja minä kun luulin, että minulla on persoona ongelmia." Mies tokaisi ja vakavoitui kun Ed jatkoi, että aikoisi häntä nyt tosiaan opettaa selviytymään, rakentamaan suojan, metsästämään ja kaiken sen mitä täällä selviytyminen saattoi vaatia.
"Minulla oli rahaa jolla saatoin ostaa tarvitsemani eväät ja tarvikkeet, jotta voisin yöpyä metsässä. Ja koko ikäni.. tarkoitat varmaan vain sitä aikaa kun olen ollut vapaalla ystävästäsi? Elämäni, joka minun piti elää, silloin minulta odotettiin perinnön jatkamista. Joten ehkä nykiselläni olen.. kaksi tai kolme vuotias. Hmmm.. yhteensä ehkä 25-vuotias." Jack hieman kolautti Ediä, jolla näytti olevan varsin kapea käsitys siitä kuinka pitkä hänen elämänsä oli oikein ollut. Hän oli tallustanut vapaana vasta ehkä muutaman vuoden verra. Mitä metsässä liikkumiseen tuli.. Jack ei ollut koskaan liikkunut metsässä, vain tylsän puukon kanssa ja itsensä kanssa. Ja hänellä oli ollut koti johon palata. "Mutta älä käsitä väärin, tai ala huutamaan, ettenkö olisi huolimassa apuasi. Haluan sinun vain käsittävän, että olen vasta nuori aikuinen, jolla ei elämän kokemusta." Jack lisäsi ennekuin hukka alkaisi uudestaan pataa ottamaan hänen sanoistaan. Mokoma hermoheikko.

Miehen katse kapeni kun Ed lähti aroille vesille kulkemaan ja möläytti täysin suoraan, ettei hän ollut ihminen. Jack kallisti päätään ja katsoi Ediä katseella, joka olisi hermoheikon saanut juoksemaan karkuun. Ed lähti sitten tökkimään leijonaa häkissä.
"Mitä tarkoitat?" Jack kysyi kun Ed alkoi puhumaan hänen ja Hayan sopimuksesta vaihtaa Kalman kanssa kehoja, jolloin Jack tietenkin eli uskossa että saisi ihmismäisyytensä takaisin. Ed valitettavasti lyttäsi senkin faktan sanomalla, ettei se tulisi onnistumaan. Jack kurtisti kulmiaan ja katsoi Ediä silmiin siinä missä mies hänen ainoaansa. Ed kertoi että hänestä tulisi vain verta janoava hirviö täydenkuun aikaan, joka pienemmälläkin älyllä tarkoitti ihmissutta. Jackin katse muuttui järkyttyneeksi ja hänen kädessään oleva lihatukku putosi maahan, kun Ed vain kertoi että oli mennyt puremaan Kalmaa ja muuttanut tuon ihmissudeksi. Hän ei tulisi olemaan ihminen.. Jack tuijotti tyhjää edessään järkyttyneen näköisenä pitkän aikaa, kunnes miehen suupielet alkoivat nykimään ja yllättäen mies vain repesi nauramaan. Aivan kuin viimeinenkin nappula olisi pudonnut miehen päästä ja ehkä se olikin. Jack upotti kasvonsa käteensä ja vain nauroi ilman mitään järkevää syytä, sitten Jack nousi ja antoi kaiken vain olla. Hänen naurunsa hiljeni ja Jack käänsi selkänsä Edille ja kaivoi kaulastaan sen kaulakorun, jossa roikkui sormus. Jack katsoi sitä ja repäisi sen irti kaulastaan ja antoi sen vain tippua maahan.
"Ankteeki Liluth." Jack sanoi hiljaa kuiskaten ja lähti vain hitaasti kävelemään pois Edin luota. Mitä hän tekisi keholla, joka muuttaisi hänet vain toiseksi hirviöksi? Mitä hän teki elämällä jossa ei ollut enään mitään.. hän oli menettänyt juuri sen viimeisimmänkin mielenkiinnon tähän surkeaan elämäänsä. Ehkä hän löytäisi jostakin kivan pudotuksen ja hyppäisi vain alas. Ehkä hän vain loukkaantuisi ja riutuisi päiviä kuolemassa, kyllä se olisi oikein sopivaa hänelle.

Jack käveli hitaasti, järkyttyneenä eteenpäin, kunnes ei enään nähnyt Ediä tai tuon pystyttämää leiriä. Tietenkin saattoi olla, että hukka seurasi häntä, mutta ei mies enään välittänyt. Jälleen elämä oli tallannut hänen päällensä ja epätoivoinen katse silmässään mies pysähtyi nojaamaan puuta vasten olkapäällään. Jack haroi hiuksiaan ja liikkui hermostuneesti kädet täristen eksyen omaan pimeyteensä kun hänen ihonsa muuttu sysimustaksi, karvaisemmaksi ja hetkessä miehen peto oli tehnyt itselleen tilaa. Ne vähäisemmätkin vaatteet repeytivät päältä kun valtava peto ei niihin sopinut. Se päästi suustaan petomaisen karjahduksen, joka varmasti kuului kauas ja pitkälle. Sillä ei ollut mitään mitä se olisi tappanut, joten lähimmät puut, oksat ja kivet joutuivat puhtaan raivon kohteeksi. Sen pitkät kynnet raatelivat puunrunkoja kuin kuuma veitsi voita, se jaksoi nostaa kiviä, joita tavallinen ihminen ei olisi jaksanut nostaa ja leuat rikkoivat paksuimmatkin puun oksat. Koko se lähialue oli pedon raivon kohteena, kunnes se ei enään jaksanut ravinnon puutteesta enään vaan jään läähättämään siihen kieli pitkällään.

[Mori]

Oli sanomattakin selvää, että Jack oli järkyttynyt kaikesta siitä informaatio tulvasta. Edward oli myös itsekin yllättynyt siitä, ettei hän halunnut Jackiä tumpata sivistyksen pariin noin vain. Ehkä siksi, että tuo oli tehnyt kaikille erinäistä pahaa ja hän halusi salaa, sisäisesti kostaa sen laittamalla toisen luonnon armoille. Se oli väärin, mutta mielensä ja persoonansa sekoittanut mies ei enää kyennyt miettimään täysin selkeästi. Toki faktat siitä, että Jack oli oikeasti ollut vapaa elämässään vain muutaman parin vuoden ja sanoi olevansa nuori mies. Ei Jack näyttänyt nuorelta, ei noissa arvissa tai käytökseltään. Tuo muistutti keski-ikäistä, elämäänsä kyllästynyttä miestä. Ehkä toinen olikin kyllästynyt elämäänsä ja halusi sen takia vain kuolla nopeasti, mutta kuolemattomassa ruumiissa oli paha kuolla pois.
"Taruolennot", Edward korjasi toisen sanoja, kun tämä puhui heistä sanalla friikit. Edward ei koskaan ennen elämässän ollut tavannut taruolentoja, ei ennen kuin oli muuttunut yhdeksi. Hän silti vihansa ja katkeruutensa keskellä ei kuitenkaan halunnut vihata näitä olentoja. Ne tekivät mitä vain pysyäkseen elossa ja ne eivät voineet itselleen mitään. Ihmissuden oli vaikeaa hallita petoaan, niin kyllä hän ymmärsi, että jotkut eivät vain voineet tehdä itselleen juuri mitään. "Kyllä minä opetan, jos vain suostut siihen", hän vastasi Jackille.

Jotenkin sen jälkeen kun Edward oli antanut faktoja pöydälle Jackin silmien nähtäväksi, tuo näytti olevan järkyttynyt. Tietysti olisi kuka nyt ei olisi. "En olisi uskonut sinusta, sinunhan olisi varmasti pitänyt huomata kuinka Kalma silloin paloi hopeasta", hän sanoi vihreät silmät liikkuen hitaasti toisen kasvoille. Edward risti kätensä kun toinen nauroi lohduttomasti ja käänsi hänelle selkänsä. Niin, Edward oli yrittänyt pysäyttää toista, mutta ei toisella ollut vaihtoehtoja. Pystyikö Haya murtamaan ihmissuden kirouksen? Ei varmaan, ei edes se noita kyennyt estämään kirousta. Hän kuuli kuinka pyysi anteeksi ja tiputti jotain maahan. Jack liikahti hitaasti ja lähti kävelemään pois. Edward ei estellyt, hän nousi vasta sitten, kun toinen oli kadonnut näkyvistä. Edward sammutti nuotion, poimi maasta sormuksen ja katsoi sitä pitkään. Hänen vihreät silmänsä loistivat surullisesti ja sitten ihmissusi otti suden muodon. Kaulakoru riippui sen hampaissa, kun susi lähti kulkemaan rauhallisesti Jackin hajun perässä.
Ei ollut kovin vaikeaa löytää toista, kerta tämä oli päättänyt tuhota kaiken minkä tieltään löysi. Susi ymmärsi vähästäkin pysyä poissa. Kun pedon viha ja raivo oli laantunut, Edward lähti hitaasti seuraamaan tuhon jälkiä. Hän löysi Jackin sen päästä. Ruskea susi laski kaulakourun maahan pedon viereen ja loittoni sitten siitä, istui vielä hetkeksi aikaa alas. Kunnes otti ihmisen muodon. "Ala tulla Jack. Vien sinut takaisin ihmisten pariin", hän sanoi. Ehkä oli parempi, ettei hän alkaisi opettamaan mitään Jackille. Hän tietysti ymmärsi miksi toinen oli alla päin ja tiesi, että sopimus oli tehty. Silti sitä voisi aina muuttaa. Tässä ei ollut Jackille enää muita vaihtoehtoja, oli vain se yksi tie jota kulkea.

Edward lähti kävelemään kohti petoa ja sitten muuttui sudeksi. Ruskea susi katsoi petoa ja murahti katsoen korua maassa. Jos toinen sitä oikeasti arvosti ja piti muistona, sen myös piti olla sitä. Ei sitä vain jätetty maahan kuin hylätty.

[suskari]

Musta turkkisen pedon ainoa korva kääntyi kohden Edwardia, joka sutena oli tullut paikalle kaulakoru suussaan. Jack käänsi näkevän puolensa kohden ruskeaa sutta, joka tuli nyt lähemmäksi ja laski jotakin hänen vierelleen astuen kauemmaksi. Jack katsoi maassa olevaa korua ja sitten omia karvaisia käsiään, joita Jack ei tunnistanut omakseen. Hän oli kesyttänyt tämän pedon kauan aikaa sitten, mutta silloin oli ollut muita muuttuvia tekijöitä, jotka ehkä olivat auttaneet miestä pedon kesyttämisessä. Kuten Kalma, ihmissusi ei ollut hyväksynyt koiraa isännäkseen, joten se oli ottanut hänen kehottoman sielun. Kirous ei ollut levinnyt Kalman kehoon, vaan Jack oli taistellut sen kanssa ja voittanut. Siksi hän kontrolloi petoaan näin hyvin.
"Häh? Juurihan sinä.. kieltäydyit?" Jack käänsi karvaisen päänsä kohden Ediä, joka sitten yllättäen möläytti että Ed palauttaisi Jackin takaisin sivistyksen pariin. Peto muodossaan oleva mies näytti helpottuneelta.

Edward muuttui sudeksi ja käveli puolikkaan lajitoverinsa luokse, katsoi mustaa petoa, joka katsoi ruskeaturkkia takaisin. Ed myös muistutti myös murahduksen kanssa yhä maassa makaavasta korusta. Jack laski katseensa maassa makaavaan sormukseen ja siinä olevaan rengasketjuun. Jack nosti sen ketjusta pitäen ylös maasta ja katsoi sitä kädessään lepäämässä.
"....Jos minusta tulee ihmissusi.. en voi palta enään kaupunkiin, emme tiedä muutenkaan mitä tapahtuu kun Haya täyttää sopimuksen." Se kaikki oli esiriipun takana, jonne kukaan ei voinut nähdä. Jos hänestä tulisi hirviö, hän ei voisi palata enään kaupunkiin koskaan. Hänen olisi opeteltava asiat nyt tai myöhemmin kun hän olisi sekavassa tilassa, jolloin se tuskin onnistuisi.
"Lupasin hänelle... että muuttuaisin, etten tappaisi enään.. en halua tehdä sitä edes aivottomana petona." Jack sanoi ja puristi sormusta kevyesti suureen nyrkkiinsä. Hänen silmänsä kimalteli, mutta petomuotoinen mies ei itkenyt.
"Lupasin elää, elää jälleen normaalisti.. mutta en enään voi Hayan sopimuksen tähden." Jack olisi halunnut muuttaa sopimusta toisenlaiseksi, mutta hänestä tuntui, ettei hänellä ollut asiaa Hayan kotiin ennenkuin Kalma olisi hänellä. Jack kääntyi katsomaan Ediä.
"Voitko viedä minut takaisin hänen luokse.. yksityiskohtia pitää hioa." Jack sanoi ja katsoi anelevasti Ediä vierellään.

"Sitten teen kaiken mitä sanot." Jack sanoi ja ehkä syvällä sisällään katui mitä oli juuri sanonut, mutta hänen oli nyt opittava selviytymään täällä tai selvitä vielä uuden petonsa kanssa.

[Mori]

Hä oli kieltäytynyt, koska Jackin tunne tila vai ei ollut sellaisessa kunnossa, että tuota voisi opettaa. Jack myös vetosi siihen, että jos tästä tulisi ihmissusi, tuo ei voisi palata enää kaupunkii. Hän selitti jostain, että oli luvannut hänelle, kuka tämä hän ikinä olikaan, ettei tappaisi enää. Vaikuttavaa ja jopa säälittävää, mutta asia oli toisen käsiteltävänä. Niin, no ei se sopimus tässä nyt ollut este. "En usko, että se on sopimuksen takia..." Edward sanoi kun oli muuttunutkin takaisin ihmiseksi, jotta kykenisi vastaamaan toisen typeriin itsesäälivalituksiin. Jack pyysi häntä viemään hänet takaisin Hayan luokse. Edward kääntyi Jackiin ja katsoi tätä kuin halpaa makkaraa. "Et ole tosissasi?" hän kysyi pienesti puuskahtaen. "En minä sinne itsekään osaa mennä, eksyn aina ja yhtäkkiä olenkin siellä", mies selitti ja raapi niskaansa turhautuessaan. Hän mietti vaihtoehtoja. Jack vielä sanoi, että tekisi kaiken mitä hän ikinä sanoisikaan. Jotenkin se sai ihmissuden niskakarvat vain pystyyn, jos niitä nyt edes oli ihmismuodossa. Edward pudisteli päätään. "Älä sano noin. En minä halua, että teet minusta isäntääsi, joka käskee sinua milloin hengittää ja milloin ei", hän huokaisi. "En oikeasti osaa hänen luokseen. Hän lähettää minut aina välillä hakemaan jotain, joten siten olen aina päässyt takaisin, mutta nyt en tiedäkään. Kai minä asetin itse itselleni tehtävän, jonka jälkeen saan palata", hän huokaisi ja hieroi sänkeään.
Siinä ihmissuden miettiessä, Jackin taakse alkoi muodostua haamun tapainen hahmo. Se oli ensin niin läpinäkyvä, kunnes liha ja keho ilmestyivät. Naiselliset jalat laskeutuivat kevyesti suuren mustan pedon selkään ja naisen kädet laskeutuivat tueksi. Hayan oranssit hiukset liikkuivat taianomaisesti hänen kasvojaan kruunaamaan. "Aaaah! En ole pitkään aikaan käynyt ulkona!" nainen huokaisi Jackin selässä ja haroi tuon mustaa turkkia. "Kuulin, että minusta puhutaan", hän sanoi iloisesti ja hypähti alas pedon selästä. Noita katsoi Jackin suurta petomuotoa ihaillen. Nainen kiersi tuota ja kokeili tuon leukoja sekä käsiä. "Kuinka upea!" hän ihasteli ja päästi lopulta miehen suusta irti, kun hän oli katsonut niitä valtavia ja valkoisia hampaita.

Edward oli hieman säikähtänyt ja tuijotti nyt yllättyneenä naista, joka niin huolettomasti ihasteli Jackin petomuotoa. Haya kääntyi hymyillen Edwardiin. Naisella oli edelleen päällään musta, pitsiä ja silkkiä omaava mekko. Sen päällä tuo samainen aamutakilta vaikuttava asuste. Haya ei tuntunut välittävän pukeutumiskoodeista. Lisäksi nainen oli paljan jaloin. Noita pyörähti taas Jackin puoleen ja katsoi tuota ainoalla mustalla silmällään. "Löysitkö hänet jo? Vai miksi olet tuossa petomuodossa?" nainen kysyi innokaasti. "Ah... Haya... Jack ei ole oikein..." Edward yritti puuttua asiaan varovaisesti, mutta nainen lähti hetkessä hyssyttelemään häntä.

[suskari]

Jack katsoi nyt ihmiseksi muuttunutta Edwardia, joka katsoi häntä jälleen kuin idioottia ja kysyi oliko mies edes tosissaan asian kanssa. Jack nyökkäsi pienesti. Ed kuitenkin pamautti sen faktan, ettei osannut viedä Jackia takaisin Hayan luokse, vaikka ehkä olisi halunnutkin, mutta ei vain kyennyt siihen. Mies oli eksynyt sinne, kuten Jackin oli tehnyt alunalkaen. Pamahtanut vain yllättäen talon luokse ja löytänyt sitten itsensä tekemässä sopimusta noidan kanssa ja sitä rataa.
"Et siis osaa.. Ei se mitään, ehkä hän kuuntelee myöhemmin." Jack mutisi alun lähinnä itsekseen, mutta ei käynnyt missään nimessä syyttämään Ediä, ettei tuo osannut talolle. Olihan Jack jo omin silmin todennut, ettei sinne vain kävellä ja mennä sisään. Jackia huoletti enemmän Hayan jonkin asteinen pakonomainen mielenkontrollointi, jota kautta noita ovelasti ohjasi asiakkaansa haluamaansa suuntaan. Jack oli kävellyt siihen näkemättä totuutta, luullut noitaa ystävälliseksi. Ei Haya paha noita ollut, mutta ei se hyväkään. Noita tuntui pelaavan kaiken omaan pussiinsa.

"Ed." Jack lausi terävän lyhyesti voimakkaalla äänen tasolla kun ihmissusi alkoi vertaamaan häntä ja itseään palvelijaan, sekä isäntään, joka määräisi palvelijallensa kaiken. "En tarkoita sitä, en halua että olet isäntäni. Haluan että opetat minua saalistamaan, että selviäisin yksin." Peto laski päätään alemmas Edin tasolle ja katsoi ainoalla silmällään miestä edessään. "Ja eihän sitä tiedä kuinka hyviä ystäviä meistä tulisi?" Jack naurahti kevyesti karun näköiset hampaat välähtäen esillä. "Minusta tulisi lajitoverisi joka tapauksessa, halusit tai et." Jack lisäsi ehkä hieman vakavoituen.
"Entäs jos eksymme kummatkin uudestaan?" Jack ehdotti kun Ed kuitenkin jäi miettimään, ilmeisesti, Hayalle takaisin pääsemistä. Siinä kaksikon tuumaillessa tuota maailman ihmeistä, heistä kumpikaan ei huomannut kuinka usvamainen hahmo alkoi ilmestymään Jackin karvaisen selän päälle. Jackään ei sitä huomannut muuta kuin vasta sitten kun tunsi painoa selkänsä päällä ja seuraavaksi tutun iloisen äänen. Jack totta kai säpsähti ja käänsi päänsä kohden naista muristen, mutta tajutessaan sen olevan Haya.. yllätys oli melkoinen. Siinä se oranssi päinen noita istui ja haroi hänen turkkiaan, kuin se olisi ollut maailman pehmoisin asia maailmassa.
"Kyllä, rouva puhuimme teistä." Jack aloitti kohteliaasti kun Haya kysyi oliko häntä kaivattu. Noita hyppäsi alas kevyen näköisesti ja näytti ihailevasti tukivan hänen petomuotoaan, sen käsivarsia ja jopa kehtasi tunkea kätensä hänen suuhunsa. Jack urahti ravistaen päätä ja hieroi leukaansa.

Haya kysyi seuraavaksi oliko Jack löytänyt jo Kalman, vai miksi mies oli petomudossaan. Ed yritti tulla väliin ja selittää tilannetta, mutta noita hyssytteli miestä.
"En, en ole löytänyt häntä.. En ole ehtinyt etsimään häntä." Jack selitti hieman hiljaisena ja nousi sitten kunnolla seisomaan, kääntyen kohden Hayaa katsoen tuon ainoata punaista silmää. "Rouva Haya.. haluaisin.. haluaisin muuttaa sopimustamme toisenlaiseksi sen mukaan mitä kuulin oppilaanne kertovan." Jack selitti ja antoi petonsa olemuksen haihtua pois. Hänen vaatteensa olivat repeytyneet ja Jack veti housujaan jalkaan jääden pitämään käsillään niitä kintuissaan.
"Kuulin että oppilaanne on purrut aavekoiraa, enkä haluaisi elää kirottua ihmissuden elämää. Minulle riittäisi jos siirtäisitte hänen petonsa samalla kun siirrätte hänet." Jack pyysi ja polvistui Hayan eteen laskien päänsä alas.

[Mori]

Hän kyllä ymmärsi, ettei puhe ollut siitä, että hän olisi mikään isäntä. Kerta Jack nyt lähti oikomaan hänen sanojaan. Ihmissusi nyökkäsi vain, ei hän oikein jaksanut puhua asiasta sen enempää. Kyllä hän ymmärsi mitä toinen tarkoitti, mutta se oli niin kuulostanut oudolta. Sitten Jack totesi, ettei sitä koskaan tiennyt, että heistä voisi tulla vielä ystäviä. Kylmät väreet vain kulkivat miehen selkää pitkin. Oli se ehkä mahdollista, mutta mitä Kalma siihen toteaisi? No lähinnä, tällä hetkellä Kalman mielipiteillä ei tainut olla mitään merkitystä. Tuo varmasti sanoisi häntä petturiksi tavalla tai toisella. Nytkin hän yritti auttaa Kalman perivihollista.
Haya kuitenkin tuntui keskeyttävän kaiken ilmaantumisellaan ja hyssyttelyllään. Ihmissusi siis pysyi hiljaa ja tarkkaili tilannetta. Jack vastasi Hayan kyselyihin asian mukaisesti. Tuo jopa alkoi rouvittelemaan naista ja esitti sopimukselle uutta muutosta. Pedon siirtyessä pois Jack piteli repaleisia housujaan ja kertoi sen mitä oli kuullut häneltä. Yllättävintä kuitenkin oli nähdä, kuinka Jack anelevasti polvistui noidan eteen ja melkeimpä hieroi otsaansa maahan. Ei tässä nyt noin tarvinnut tehdä. Edward katsoi näkyä järkyttyneenä. Hän ei olisi uskonut Jackin tekevän mitään sellaista ylpeän persoonansa kanssa.
"Jack", naisen ääni lausui ja tuo laski paljaan jalkansa miehen takaraivon päälle painaen pään maahan asti. "Sanoinko milloinkaan, että olen rouva?" noita kysyi iloisesti ja sitten nosti vain jalkansa toisen takaraivon päältä pois. Nainen kyykistyi toisen eteen. "Keho kehosta", nainen sanoi. "Ihmissuden kiroukselle ei ole parannus tapaa tai tapaa poistaa sitä. En minä voi repiä sitä sen alkuperäisestä kehosta mihin se on syntynyt", hän sanoi hymyillen. "Jos et halua elää ihmissuden elämää, tuo minulle joku muu, jonka keho on ihmisen", Haya pyysi nätisti.

"Jos haluat purkaa sopimuksen, teen sen sillä ehdolla, että saan ottaa jotain sinulta", hän sanoi iloisesti ja nousi sitten seisomaan. "En minä ole mikään kaikkeen pystyvä, vaikka olenkin noita, ymmärthän?" Haya kysyi ja käveli sitten Edwardin luokse. "Tässä on hyv esimerkki", noita ilmoitti ja laski kätensä miehen olalle. Edward heiman säpsähti ja katsoi naista. "Hän on ihmissusi ja jos nyt vaihtaisin sielujenne paikkaa, hänen ihmissusiverensä pysyisi tässä kehossa ja kärsisit edelleen sen muutoksista", nainen selosti. "Joten... Mitä teet?" Haya kysyi odottavasti.
Edward katsoi Jackiin, hän ei tiennyt naisen taioista tai mitään, joten hän ei voinut sanoa asioihin juurikaan mitään. Hän vain toivoi, että Jack osaisi päättää oikein.

[suskari]

Jack tunsi kuinka jalka painettiin hänen takaraivoaan vasten ja hänen kasvonsa painettiin maata vasten, joka oli viime yön myrskyn jäljiltä vielä märkä ja mutainen. Jack puri hammasta yhteen suu tiukkana viivana kun hänen kasvonsa koskettivat sitä mutaista maata, samalla kun Ed katsoi häntä. Se oli häpeällistä ja inhottavaa.
"Olen pahoillani virheellisestä nimityksestä." Jack pahoitteli pitkin hampain, mutta se ilmeisesti riitti kun Haya nosti jalkansa pois hänen päältään ja päänsä nostettuaan maasta mies tajusi tuijottavansa kyykyssä olevaa Hayaa. Jack pyyhkäisi kasvoillaan olevan maa-aineksen hihaansa.

Haya alkoi välittömästi kertomaan sen saman tiedon, jonka Jack jo tiesi, että noita tarvitsi kehon kehosta. Haya ei voinut poistaa ihmissuden kirousta, eikä myöskään siirtämään sitä Kalman mukana tuon uuteen kehoon. Se mikä oli nyt Kalmalla, tulisi olemaan myös nyt sitten Jackin kirous. Jackin olisi hankittava puhdas keho itselleen ja näin kirottova viaton sielu. Tehdä samalla tavalla kuin Kalma teki hänelle aikanaan.
"Mitä tapahtuu, jos olen jo ihmissusi? Petoni ei ole kiinni fyysisesti minussa, tai ainakin niin uskon. Tulisivatko omani ja Kalman taistelemaan keskenään?" Lisää kysymyksiä, joihin tuskin olisi vastausta ennenkuin h-hetki koittaisi. Hänen petonsa ei ole kuitenkaan kironnut hänen kehoaan, kerta se ei aluperin päässyt leviämään Kalman kehoon, vaan otti hänen sielunsa kodikseen.

Mitä sopmuksen purkamiseen tulisi, Haya halusi yhä jotakin sitä vastaa mieheltä, jota nainen ei yhäkään kertonut mitä mieheltä haluaisi vastalahjaksi.
"..En tiedä taikuudesta mitään, joten en tiedä sen rajoja." Jack vastasi kun Haya nousi ja käveli nyt Edin luokse ja laski kätensä ihmissuden olalle. Selitys oli hyvin yksinkertainen, jos hän ja Ed vaihtaisivat paikkoja nyt kehoissaan niin Edin ihmissusi olisi ja pysyisi yhä fyysisessä ruumissaan. Lopulta Haya oli vain lopulta ajannut hänet taas umpikujaan päätöksen kanssa. Jack katsoi Ediä, kuin apua hakien hetken aikaa, mutta käänsi sen sitten pois. Tämä olisi kuitenkin hänen päätöksensä, ei kenenkään muun. Uusi keho olisi varmasti ollut houkutteleva, mutta miestä inhotti se ajatus että hän alentuisi tekemään saman mitä Kalma oli tehnyt hänelle. Jack sulki silmänsä ja oli useamman minuutin hiljaa miettien tilannettaan selvästi hyvin tarkkaan.
"En halua uhrata sivullisia oman hyväni eteen." Jack aloitti avaten silmänsä ja nousi ylös seisomaan, pidellen yhä housuistaan kiinni. "Tuon Kalman, mutta haluan pyytää, että jos mitään odottamatonta tapahtuu, olette tukenani.. en tiedä mitä minun, tai Kalman peto tulevat tekemään keskenään. Sen lisäksi, että se rakki on täysin valmis tappamaan minut sen jälkeen"
"Ed." Jackin katse siirtyi nyt Edwardiin. "Jos minusta tulee, se mitä pelkäämme, sinä olet se joka opettaa minua sen jälkeen selviytymään." Jack näki, ettei Ed ollut halukas enään opettamaan häntä syystä tai toisesta, joten ehkä hänen olisi palattava sivistyksen pariin ja etsittävä Kalma. Antaa Edin sulatella sitä opettajan rooliaan sen aikaa, jos siihen olisi tarvetta. Mies katsoi kädessään olevaa sormusta ja asettae sen kaulansa ympärille, solmien katkenneen kohdat yhteen.
"Ja toivon, ettet ole menossa varoittamaan yhtään mistään TAI sinä olet se jonka kehon otan." Jack varoitti hyvin uhkaavalla äänensävyllä. Hän oli päättänyt nyt tehdä sen, vaikka se tekisi hänestä entistäkin enemmän hirviön.

[Mori]

Se oli toden totta nöyryyttävää nähdä Jack niin alentuneena. Edward ei ikinä unohtaisi sitä näkyä, eikä varmasti Jack, kerta sellaiseen joutui hänen silmiensä alla. Ihmissuden kirousta Haya ei pystynyt nostamaan ja pystyisi, halusiko Edward sitä enää? Hän alkoi hiljaisena pohtimaan, kun Jack siinä kyseli, että mitä tapahtuu, jos hän li jo tavallaan ihmissusi, eikä peto ollut tuossa fyysisesti kiinni, ainakin Jackin uskoakseen. Tulisiko Kalman ja tämän peto tappelemaan toisiaan vastaan. Noita irtaantui Edwardista ja soi somat kätensä koskettamaan Jackin vielä vähän mutaisia kasvoja. Ne kuitenkin puhdistuivat naisen koskettaessa toisen ihoa. Melkein kuin miehelle olisi tehty kasvokuorinta, sillä miehen ihokin tuntui saavan eloa ja väriä. Nainen näytti pohtivalta ja piti kätensä miehen poskien päällä. "En usko, että ihmissuden peto mitenkään häiriintyisi sinun pedostasi tai mistään muustakaan, sillä sinun petosi on kylä lähellä ihmissutta. Se ei kuitenkaan ole aivan sitä, joten ihmissusi puoli söisi sen kuin heikon olennon", Haya tuumasi ja päästi sitten Jackin naamasta irti kuin lopettaakseen toisen pedon tutkimisen.
Tietenkään mies ei tiennyt rajoja taikuudella, hyvä jos Edwardkaan. Molemmat miehet olivat hyvin tiedottomia ja se sai noidan vain huvittuneesti naurahtamaan. Jack kuitenkin totesi, ettei olisi valmis uhraamaan viatonta sielua hänen itsekäisiin aikomuksiinsa. Tavallaan se oli helpottavaa kuulla, mutta olihan sekin mahdollisuus siinä, että mies ajatteli omaa alkuperäistä rotuaan. Edward kuuli lopulta sen mihin oli alkujaankin päädytty, mutta sai kokea vielä Jackin hetken aikaisen armon katseen. Kuin sen, että hän auttaisi miestä jollain tavalla. No mies pyysi häneltä, että hän auttaisi tuon jaloilleen vähän kuin hän oli auttanut Kalmankin jaloilleen. Ajatus sai ihmissuden hitaasti värähtämään vain. Hän ei sanonut juuta taikka jaata. Hän ei luvannut, ennen kuin oikeasti näkisi mitä tästä vielä tulisi. Mitä Haya vielä tekisi Kalmalle tai ylipäätään Jackin keholle.

Jack kuitenkin toivoi, jyrkästi, ettei hän menisi varoittamaan Kalmaa asiosta. Edward tuijotti Jackiä hiljaisena. "Minut on sidottu, en voi lähteä kovin kauas Hayasta tai menetän itseni. Joten en muutenkaan pysty varoittamaan häntä vaikka haluaisin. Eikä Kalma välttämättä edes kuuntelisi minua", hän totesi toisella vain tylysti. Edwardia ei kohauttanut Jackin uhkailut. Hän oli jo pitkään miettinyt, että hänen mitättömän elämänsä voisi lopettaa, kerta ei hänellä mitään merkitystä ollut. Silti tämä noita oli tullut hänen luokseen ja tarjottunut hänelle sopimusta. Nainen auttaisi häntä syömään Thanatoksen, eikä tuota ikinä enää olisi.
Noidan käsien taputus käänsi Edwardin huomion. Haya hymyili. "Kuinka suloista, mutta nyt hus. Jos et pääse sivistyksen pariin itse niin minä avitan", nainen sanoi ja loi pienen hohtavan pallon, joka leijui Jackin viereen."Se näyttää sinulle reitin kultaseni", nainen sanoi lempeästi. "Muista vain eksyä luokseni", hän hihkaisi. "Mikä tahansa metsän korpi kelpaa", hän sanoi iloisesti ja katosi sitten kuin oli ilmestynytkin. Ihmissusi käänsi päätään Jackiin ja vain katsoi toista, muuttuen lopulta sudeksi. Susi lähti nopeaan juoksuun, kerta opasta toinen ei tarvinnut. Hän lähtisi täten pois.

[suskari]

Jack & Kalma

Jack värähti pienesti Hayan koskiessa hänen kasvojaan. Mies tuijotti edessään olevaa noitaa edessään, joka näytti pohtivalta katsoessaan häntä.. kuin olisi tutkinut jotakin ja lopulta Haya sanoikin, ettei hänen, sekä Kalman pedot tulisi taistelemaan toisiaan vastaan. Päinvastoin, se vahvempi vain söisi toisen ja Jack saisi kirouksensa. Jack ei voinut muuta kuin kirota sitä mielessään enään tässä vaiheessa kerta hän oli luvannut etsivänsä sen rakin ja vaihtaa kehoja sen karvapallon kanssa.
"En anna sen tapahtua." Jack sanoi puoli ääneen. Hän oli voittanut hukan kerran ja aikoisi tehdä sen toistamiseen jos olisi pakko. Ei se voisi olla yhtää sen vaikempaa kuin aikaisemmalla kerralla. Vähän raakaa voimaa ja se hukka syö hänen kädestään kuin surkea koira. Heh, sitten hänellä olisi kaksi sutta. Niin Jack ainakin mielessään toiveita halusi herättää tämän Kalman pedon kesyttämisestä.

Mitä taas tuli Edwardin väliin tuloon tai siihen Kalman varoittamiseen, niin Ed sanoi olevansa sidottuna tähän metsään, eikä voisi lähteä kovinkaan kauas varoittamaan ystäväänsä. Se riitti miehelle hyvin ja noh loput Jack kuunteli vain puoli korvalla. Kyllä, ei oltu ystäviä ja sitä rataa..
Haya puolestaan alkoi hoputtamaan eksynyttä matkalaista poistumaan ja Jack oli sanomassa tähän, ettei osaisi täältä sivistyksen pariin, mutta noita päätti hoitaa asian pienellä hohtavalla pallolla joka lähti kiertämään miestä ja alkoi näyttämään välittömästi suuntaa. Jack katsoi sitä ja oli lähdössä seuraamaan sitä kun Haya antoi vielä viimeisen ohjeensa miehelle. Hänen ei tarvinnut muuta kuin eksyä Hayan luokse, mikä tahansa korpi tulisi kelpaamaan siihen tarkoitukseen. Mies nyökkäsi.
"Nähdään." Jack sanoi huikaten toisella kädellään ennenkuin käänsi selkänsä ja lähti vain seuraamaan sitä hohtavaa palloa jättäen Edin, sekä Hayan nyt omaan arvoonsa.

****

Kului päiviä, viikkoja ja lopulta yli kuukausi eikä Jackista kuulunut mitään pitkään aikaan. Tietenkin Jack oli päässyt Hayan luoman pallon avulla takaisin sivistyksen pariin, mutta mies oli joutunut myös selviytymään siellä siinä kunnossa missä oli. Vaatteet rekaleisina ja repeytyneinä, sekä nälkää kärsien syöden sitä mitä löysi ja vaihtaen aina uuteen kylään. Jack matkasi, kerjäsi aina uudestaan saadakseen ruokaa ja teki jopa lyhyitä töitä saadakseen sen muutaman kolikon saadakseen rahaa ruokaa ja ehkä yö sijan. Lopulta mies oli saapunut siihen mahtavaan ihmisten pääkaupunkiin, jossa oli hälinää ja elämää kuin muurahaiskeossa sodasta huolimatta ja täältä Jack meni tapaamaan vanhaa ystäväänsä Joonasta.
Joonas oli ollut positiivisesti yllättynyt miehen saapumisesta majatalonsa katon alle, jolloin Jack tarjoutui vanhaan sopimukseensa miehen kanssa: hän tekisi töitä sitä vastaan, että saisi ruokaa vatsaansa ja nukkuma paikan. Joonas tietenkin luotti Jackiin, sillä olihan nuori mies viimeeksikin osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Ensinmäiset viikot kuluivat näin kun Jack keräsi voimiaan haastaa Kalma uudestaan kaksintaisteluun.

Kului toinen kuukausi eteenpäin ja Jack oli alkanut jo näyttää paljon enemmän itseltään, eikä laihalta ruipelolta. Lihakset olivat kasvaneet takaisin ja miehen itseluottamus oli ainakin jollakin tasolla palannut takaisin. Mies oli saanut voimansa takaisin ja olisi nyt valmis. Tietenkään Jackilla ei ollut hopeisia aseita, joita olisi voinut koiraa vastaan käyttää, mutta toisaalta niitä ei tarvittu. Jack ei halunnut kuitenkaan vahingoittaa kehoaan turhaan.

Mitä Kalman esiin saamiseen tarvittiin.. noh siihen ei paljoa tarvittu kun näyttää naama kerran koiran nenän edessä ja piski oli suuniltaan hänen perässään. Olihan Jack tappanut Ednan äidin ja Kalma halusi siitä kalavelkoja. Sen lisäksi, ettei koiran älykkyys osamäärä ollut noussut 200-vuodessakaan tuon taivaallista joka auttoi itse jo todella paljon.
"Älykkyytesi ei ole vieläkään parhaimpia puoliasi, Kalma." Jack sanoi hymyillen kun katsoi Kalmaa kuopan pohjalla seivästettynä useampaan terävään puusta tehtyyn seipääseen. Jackilla oli ollut aikaa rakentaa ansoja ja suunnitella, miten voittaa ihmissusi kaksintaistelussa. Tämä oli yksi niistä. Kalma pihisi kuopan pohjalla jalat iskeytyneenä seipäiden läpi ja yksi oli lävistänyt aavekoiran keuhkojen alapuolelta kyljestä. Jack ei ollut asettanut seipäitä turhan tiheään, ettei liian pahaa vahinkoa olisi tullut. Tietenkin oli varmasti hyvin kivuliasta roikkua ilmassa oman painon varassa kolmen seipään lävistämänä, mutta Jack uskoi, että Kalma selviäisi.
"Sin-ä.. heitit minut tänne!" Kalma ärisi muristen ja Jack naurahti antaen nyt mustan petomaisen hahmonsa haihtua. Mies katosi kuopan yläpuolta, mutta vain lyhyen matkan päähän ja kävi hakemassa köyttä. Se oli aivan tavallista köyttä, mutta saisi kelvata. Sitä oli kuitenkin paljon. Jack laskeutui kuopan pohjalle katsoen kuinka Kalma alkoi tempomaan haavoistaan huolimatta, murisi, huusi ja kirosi. Pyysi tappamaan itsensä kerta siihen oli tilaisuus. Jack ei toteuttanut sitä toivetta vaan alkajaisiksi väänsi Kalman kädet selän taakse, sitoi ne ja sitoi ne yhteen toisen jalan kanssa, sitten toisen. Jack veti köyden selkä puoleta niin tiukalle että pakotti Kalman olemaan väkisin taaksepäin kaarevassa u-asennossa, jos Kalma olisi tuosta yrittänyt väkisin suoristaa itseään niin rakin selkäranka olisi pettänyt. Vasta tämän jälkeen Jack irrotti Kalman seipäistä ja tiputti maahan jatkaen sitomistaan vahvistamalla köysiä käsien ja jalkojen ympäriltä, tehden usean kierroksen näiden välillä. Itselleen Jack jätti pienen narun pätkän, jotta pystyi raahaamaan rakkia mukanaan.
Kalman kohdalla se oli kivuliasta, sillä pienkin väärä liike tuotti kipua selässä ja hengittäminen tässä asennossa oli hyvin vaikeaa.

Lopulta Jack nosti Kalman ylös kupan pohjalta ja lähti raahaamaan aavekoiraa mukanaan välittämättä takanaan kuuluvista uhkailuista ja kiroamisesta. Jack itse liikkui linkuttaen. Polvi oli vääntynyt taistelun aikana ja mies oli muutenkin täynnä kynsien jälkiä ja puremia. Mies kuitenkin kulki eteenpäin miettien miten hän voisi eksyä paikkaan, jonka olemassa olon hän jo tiesi.
Yö vaihtui päiväksi ja Jack lopulta pysähtyi maahan rojahtaen uupuneena hegittäen raskaasti. Koko yön mies oli kulkenut ja etsinyt paikkaa, jonne hänen oli palattava. Kalma takana oli hiljennyt ja vain linnut lauloivat ympärillä iloisesti metsän keskellä. Missä se paikka oli!? Jack kirosija yritti nousta ylös koko keho täristen.. kun hänen päälakensa osui noustessaan johonkin. Jack nosti päätään ja tajusi olevansa tutun talon edessä. Miehen kasvoille levisi helpottunut hymy kun mies kampesi itsensä ylös ja meni ovelle Kalmaa perässään raahaten. Jack avasi oven ja vain heitti aavekoiran sisään kun itse raahasi itsensä uupuneena sisälle. Jack sulki oven.
"Haya.. toin.. hänet!" Jack pihisi.

[Mori]

Jackin lähdettyä ja jätettyä ihmissusi sekä noita omaan arvoonsa hautumaan, aikaa kului pari kuukautta erkaantumisesta. Nyt ihmissusi istui Hayan oleskeluhuoneessa. Hänen toisesta nilkastaan sädehti kahle. Hän oli ollut viime aikoina "huonovointinen" ja siltä myös miehen huone oli näyttänyt muutamaan kertaan. Noita oli päättänyt siis pitää ihmissuden kahleessa toistaiseksi, että tuo ei mennyt räjähtelemään ympäri kyliä. Edward joi teetä suuret silmän aluset silmiensä alla. Haya oli pistänyt hänet juomaan päivisin jotain ihmeellistä litkua, joka sai hänen olonsa vain huonommaksi. Hän ei tiennyt mitä noita tavoitteli tällä olotilalla, mutta se ei paljoa auttanut. Hän oli jo ollut tällä litkukuurilla kuukauden. Hän oli tavannut Thanatoksen kyllä monesti, mutta tuokin vaikutti siltä kuin tämä olisi heikentynyt hänen mukanaan.
Äkkinäinen rysähdys eteisestä säikäytti loppu teetää juovan ihmissuden. Teekuppi lennähti hänen kädestään ja Edward sai sen juuri ja juuri pelastettua, kun hän kuuli Jackin huudot. Ihmissusi nousi melkeinpä heti ja käveli kahle kilahdellen oleskelu huoneesta ulos vain nähdäkseen Kalman sidottuna ja verta vuotavana lattialla. "Kal-!" Edward oli sanomassa, kun talo alkoi värähdellä ja valot sammua. Ikkunoiden verhot vetivät itsensä ikkunoiden eteen ja ovi meni lukkoon. Kuului hykertämistä ja sitten pimeydessä välähti kirkkaasti. Liekit nousivat yksitellen ja paljastivat huoneen. Se oli uudenlainen ja erilainen. Pitkät kynttiläjalat seisoivat ringissä valaisemassa hämärää huonetta. Sen keskellä löytyi kaksi kivistä makuupaikkaa ja niiden välissä Haya seisoi. Naisen ilme oli mitä eriskummallisin. Siihen oli sekoittunut iloa, innostusta, kiinnostusta ja hirveää haluavuutta. "Hienoa", noita lausui ja kiisi melkeinpä askeleillaan maassa makaavan Kalman luokse. Haya tarttui Kalman kasvoihin ja tämän hymy vain leveni. "Hän on täydellinen", noita lausui kuin rukouksen. Sitten Haya siveli sidotun miehen kehoa. Käsi vaelsi pitkin sitä, kunnes se pysähtyi haavaan. "Ah, taisit olla hieman kovakourainen tulevan kehosi kanssa?" noita sanoi naurahtaen ja nousi sitten katsoen Jackiä.

Edward ei voinut kuin katsoa ja odottaa mitä oli tulossa. Hän ei tiennyt mihin hän oli sekaantunut eikä hän myöskään tiennyt kenen luokse oli itsensä kuljettanut. Noidan ihastellessa, Edward liikahti. Hänen kahleensa kilisi, mutta ihmissusi tuijotti henkeään pienesti haukkoen koko tilannetta. Kalma oli siinä ja Jack, Jack olisi pian tuossa kehossa. "Edward", naisen ääni oli pehmeä ja tuo kääntyi ihmissuteen hymyillen. "Ole hyvä jo nosta hänet tähän", noita pyysi ja taputti kivistä makuusijaa. Ihmissusi nielaisi ja alkoi hitaasti liikkua Kalman luokse, hänen jalkansa mukana kettinki kilisi vain. Hän sesahtui Kalman eteen ja katsoi tätä hyvin pahoillaan. Sitten mies hitaasti tarttui Kalmaan ja nosti koko paketin kivisijalle. "Olen pahoillani Kalma, en halunnut tätä", hän sanoi hiljaisena ja perääntyi vaitonaisesti.
Näin noita katsoi Jackiä ja laski toiselle makuusijalle kätensä. "Se on sinun paikkasi", nainen sanoi hymyillen. Kunhan Jack oli asettunut alustalleen noita kutsui pienen palveluspoikansa, joka sitoi miehen kädet, jalat ja vielä rintamuksesta sekä vyötäröstä kiinni. Eihän olisi hyvä, jos toinen sielu kehon saatuaan lähtisi riehumaan. "Kas niin rakkaat lapset, on aika vaihkaa paikkaa", noita sanoi iloisesti.
Hitaasti hikipisara valui miehen kasvoilta leualle ja tipahti maahan. Koko tilanne oli kuin räjähtävä aikapommi. Joka tikitti hiljaa ja oli valmiina räjähtämään milloin vain.

[suskari]

Jack nojasi toisella kädellään vasten lähintä kaapin kulmaa ja käänsi katseensa olohuoneen oven suuntaan kun kuuli sieltä heikkoa kilinää ja kohta ovelle ilmestyi tuttu naama. Edward, joka oli silminnähden kauhuissaan ja huolestunut ystävästään. Valitettavasti kukaan ei ehtinyt vain reagoida toisiinsa kun koko rakennus alkoi tärisemään. Huoneen täytti pimeys.
"Mitä?" Jack mutisi luonnollisesti säikähtäneen näköisenä kun koko rakennus tuntui repivän itsensä perustuksiltaan ja ikkunat, sekä ovi hänen takanaan paiskautuivat kiinni ja lukkiutuen tiukasti aikomatta päästää ketään ulos tai sisään. Jostakin kuului, Jackille, tuttua hykertelevää naurua ja huoneen täytti kirkas valo, joka pakotti kummankin miehen painamaan silmänsä kiinni. Jack veti kätensä suojakseen kirkkaalta valolta ja kun se oli ohi, ja Jack kehtasi silmänsä avata, hän tajusi seisovansa hämärässä huoneessa joka oli valaistu kauttaaltaan kynttilöillä ympyrän muodossa. Sen keskellä oli kaksi jopa uhkaavan näköistä kivistä makuupaikkaa ja niiden keskellä seisoi Haya yksin. Noita näytti jopa innostuneelta ja iloiselta koko tilanteesta. Jack ei voinut yhtyä täysin samaan, sillä tunsi sekaantuneensa tällä hetkellä johonkin, johon hänen ei ehkä olisi pitänyt.

Kalma, joka oli tuotu tänne täysin vastoin tahtoaan, tuijotti sitä hämärää tilaa kauhuissaan ja täysin ulalla siitä mitä oli tapahtumassa. Eikä hämärä huone rituaalikivien kanssa näyttänyt yhtään sen houkuttelevammalta.
"Mitä tämä oikein on!?" Kalma alkoi huutamaan katsoen Jackia ja sitten tuota naista huoneen keskellä, joka näytti pelottavan innostuneelta tätä kaikesta, ja lopulta sitten Ediin joka vain oli omassa nurkassaan. "ED! Auta minua!" Kalma yritti anella ystäväänsä samalla kun yritti liikkua köysissä, mutta se tuotti vain turhaa kipua miehelle. Kalma irvisti ja hengitti nopeasti pihisten kivusta. Hän ei voinut liikkua, hän ei saanut voimaa päästääkseen liikkumaan.
"Auta minua.." Kalma yritti vielä, mutta sai nopeasti tajuta ettei Ed ollut häntä auttamassa. Oli vain paikallaan tekemättä mitään.
Kalma nosti katseensa vierellensä kävelleen oranssi tukkaiseen naiseen, joka kyykistyi aavekoiran puoleen ja tarrasi aavekoiran kasvoista kiinni nostaen niitä lähemmäs itseensä. Kalma murisi ja yritti purra tuota naista, joka puhui hänestä kuin jostakin koe-eläimestä. Täydellinen!? Mihin muka!?
"Tule tänne niin puren naamasi irti!" Kalma aloitti uhkailun kun nainen alkoi tutkimaan hänen kehoaan kädellään ja köysi hänen haavansa. Kalma murahti ja paljasti äkäisenä vain teräviä hampaitaan.
"En voinut pyytää häntä vain tulemaan mukaani." Jack vastasi Hayalle, joka huomautti miehen uuden kehon kaltoin kohtelusta. Ei tuo koira hänen mukaansa olisi kiltisti tullut ja välttääkseen ylinmääräiset seikkaukset, näin oli kaikkein paras.
Kalman silmät laajenivat kauhusta tuon kuullessaan.

"Älkää! Lopettakaa! Voin hankkia sinulle Jack toisen kehon!" Kalma yritti suostutella katsoen Jackia, joka katsoi aavekoiraa ja levitti kasvoilleen sanoinkumaattoman julman virneen. Ei armoa. Haya käski Ediä nostamaan Kalman kiviselle tuomion sängyllensä ja jonka hukka totta helvetissä teki. Kalma siirsi katseensa ihmissuteen, joka nyt käveli nyt hänen luokseen. Kalman katse oli täynnä sääliä ja odotusta Edwardia kohtaan, mutta armottomasti Ed nosti ystävänsä ja asetti kiviselle makuupaikalle.
"Ed saatanan saasta! PETTURI! HYLKIÖ! Kunpa en olisi koskaan kohdannut sinua! OLISI PITÄNYT TAPPAA SINUT SILLOIN!" Ja tätä rataa jatkui kun Kalma hakkui Ediä alas helvettiin ja talloi allensa. Ed sai kylmästi kuulla kunniansa täydeltä laidalta aavekoiran suusta. Tuo oli tuhonnut sen viimeisenkin riippeen ja uskon aavekoiran sisältä itseensä. Kalma ei ottanut kuuleviin korviinsa Edin pahoitteluja.
"Tapan sinut! TAPAN SINUT! KUULITKO! REVIN SYDÄMESI! TAPAN TEIDÄT KAIKKI! KUULITTEKO!" Kalma raivosi.

Jack ei voinut sille mitään, että hymyili aavekoiran raivoamisille kun seurasi toimitusta hiljaa sivusta kun Haya sitten hänen suuntaansa kääntyi miehen suuntaan, kehottaen Jackia myös asettumaan aloillensa. Jack nielasi, mutta kävi istumaan kiviselle alustalle ja asettui sitten makaamaan. Jack seurasi vaitonaisena ja hiljaisena kuinka Hayan pieni palvelija ryhtyi sitomaan häntä vähän jokapaikasta kiinni.
Ja lopulta Haya ilmoitti toimituksen alkavan.

Se taisikin olla viimeinen muistikuva kummankaan osapuolen kohdalla, viiltävän kivun lisäksi, kun Haya aloitti loitsun tekemisen.
Jack tuijotti pimeyttä ympärillään ja tajusi hetken seisovan siinä tutussa valtavassa veri valtameressä, kun se sitten lopulta alkoi väistymään ja paljasti takana olevan kauniin luonnon maiseman. Se paikka, jossa hän oli kasvanut ja elänyt. Miehen kasvoille kiipesi lempeä ja iloinen hymy. Vihdoinkin.
Jack tunsi lämpimän hengityksen takanaan ja kääntyi ympäri tajuten tuijottavansa Kalman petoa. Se oli kuin Kalman peto, joka varmasti oli jo totuttu näkemään. Yhtä sutta kaikki, mutta lyhyt häntä ja ehkä liian leikkisä luonne ihmissudeksi. Nytkin se uhkaavuudestaan huolimatta heilutti häntäänsä ja näytti vain leikistä innostuneelta koiralta. Isolta sellaiselta. Jack ei ollut yksin kun sen viereen ilmestyi varjon lailla peto, joka paljasti hampaansa tunkeilijalle ja hyökkäsi vieraan kimppuun. Seurasi tappelu, joka käyttiin kahden ihmissuden välillä ja josta kumpikaan ei luovuttanut. Jack seurasi sitä vain sivusta.
Pedot murisivat ja raatelivat toisiaan, repivät ja yrittivät tappaa tai syödä toisensa vaikka sitten pala palalta. Jack havahtui kun tunsi jotakin kosteaa valuvan vasten kylkeään ja tajusi että hänen kyljestään puuttui kokonainen palanen. Samasta kohtaa kun hänen petonsa oli sen menettänyt. Ei tarvinnut olla nero arvatakseen mitä oli tapahtumassa.
"Ei helvetti.." Jack mutisi ja kuten Haya oli ennustanut, Jackin ihmissusi oli se joka oli loppujen lopuksi se heikompi ja joutui lopulta syödyksi. Jack itse siinä mukana. Kalman peto seisoi yksin ja kaikki se kauneus katosi peittyen uudestaan pimeyteen nyt kun ihmissuden olemus oli yksin tämän kehon uusi herra.

Jackin keho värähti, sen olemus alkoi muuttumaan, kun ihmismäiset piirteet alkoivat väistymään kun ihon paikalle alkoi kasvamaan karvoitusta ja raajat alkoivat muuttamaan muotoaan. Yksitellen napsahdellen köydet alkoivat antamaan muutoksen myötä periksi ja haavat parantuivat kovalla vauhdilla sihisten ja savuten. Peto pyöräytti itsensä pystyyn kiviseltä makuualustaltaan ja ravisti turkkiaan päästäen ulos verta hyytävän karjahduksen. Sen silmät hohtivat täysin kirkkaan punaisina ja sen olemus oli kaukana Kalman vanhasta pedosta. Sen koko oli valtava, kuin kaksi ihmissutta olisi lyöty yhteen kirjaimellisesti.
Nyt tämä peto kävi katseellaan läpi saaliitaan, tai se ei oikeastaan välittänyt yhtään. Se vain hyökkäsi karjaisten lähimmän kohteen kimppuun, ja sen helpoimman, joka oli kiviseen alustaan sidottu aavekoira. Kalma oli yhä tajuton.

[Mori]

Edward ei ollut sanonut sanaakaan siihen, kun Kalma oli häntä kironnut ja huutanut heille kaikille. Ainoa syypää tässä oli noita itse. Tuo manipuloi heitä kuin marionetteja ja kiersi pikkurillinsä ympärille niin tiukasti, ettei kummallakaan ollut valinan varaa. Hän luopui jo siitä, että Kalma ja hän tulisivat koskaan olemaan ystäviä enää tämän jälkeen. Hän luopui kaikesta mitä hänellä oli, vain sen takia että hän ei satuttaisi enää muita. Se oli hänen hintansa oman persoonansa muokkaamisesta. Kalma oli anellut, huutanut apua ja kironnut, mutta mitään hän ei tehnyt. Hän ei voinut, noita, joka tuossa nyt seisoi kahden kehon välissä, olisi tuhonnut hänet siihen paikkaan. Sitä Kalma ei saisi tietää, eikä saisi edes kuulla selitystä, koska toinen ei varmastikkaan kuunnellut häntä enää. Vihasi sydämensä pohjasta ja siihen Edward myös jäi.
Niin, hikipisara välähti alas ja sen pieni, lähes äänetön ääni täytti hiljaisen huoneen, paitsi jos Kalman huutoja ei otettu lukuun. Ne kuulostivat täysin Thanatoksen huudoilta. Haya aloitti hän mutisi muinaisia loitsuja ja työnsi kätensä molempien miesten sisään. Kun nainen veti kätensä ulos, tuon käsissä oli kiinni hahmoja ja ne vaihtoivat pian paikkaa. Sielut asettuivat paikoilleen ja noita katsoi lähes kiihottuneesti ja odottaen Jackin heräämistä. Miehen keho värähti ja tuo alkoi muuttumaan. Haya perääntyi hieman, mutta katsoi ihailevasti tuotostaan. Edward taas tuijotti muutosta silmät suurina ja vakavina. Kun peto oli saanut uuden muotonsa sekä päässyt vapaaksi se alkoi etsimään ensimmäistä saalistaan. Tietysti sen piti olla Kalma Jackin kehossa.

Edward lähti kävelemään nopein askelin kohti, kun Haya antoi merkin pysähtyä. Naisella olisi kuulema kaikki hallinnassa. Suojaus tajuttoman ylle ja sitten noita käveli rauhallisesti raivoavan ihmissuden luokse. Hän hymyili. "No niin Jack, on aika ottaa se mikä on minun", hän sanoi. Nainen ei tehnyt yhtäkään liikettä, mutta sanoilla pakotti ihmissutta maahan hänen tasolleen, pitäen tämän myös paikoillaan. "Lucifer", nainen lausui demonin nimen ja pieni poika ilmestyi esiin. Sitten noita rauhallisesti painoi kätensä ärjyvän pedon otsaan. "Kas niin Jack, on aika herätä", hän totesi hymyillen.
Siellä missä oli miehen sielun maisema ilmestyi noita sinne ja näki leikkisän ihmissuden, joka melkeimpä heti hyökkäsi noitaa vastaan. Haya kuitenkin huitaisi suden suurella voimalla sivummalle ja kallisti päätään. "Söikö hän sinutkin siis?" nainen tuumi ja pudisteli päätään. Tuo käveli suden luokse ja työnsi hohtavat kätensä sen sisään repien Jackin ulos sen sisältä. Miehen ulos saatuaan Haya työnsi kätensä Jackin pään sisään ja veti sieltä jotain, se oli kirkas sekä ärhäkkä. Punaisena kimalteleva timantti. Samoin hän teki myös ihmissuden pedolle, veti tuolta myös samanlaisen hieman isomman timantin ja katsoi niitä hymyillen. "Ne ovat niin kauniita. Kiitän ja näkemiin", Haya kiitti ja katosi toisen sisältä. Kun nainen palasi oli ihmissuden peto kadonnut ja paikalla oli nyt vain maassa makaava mies. Noita itse piteli kiiltäviä timantteja käsissään ja antoi ne pienelle pojalle.

Edward saattoi vain tuijottaa kuinka noita sen teki, mutta tuon tultua takaisin tämä hieman karaistui. "Mitä teit hänelle?" hän uskalsi kysyä ja nainen käännähti häneen hymyillen. "Vein heidän vihansa ja raivonsa", Haya sanoi iloisesti. Sitten noita siirtyi Jackin entisen kehon luokse ja siveli tuon kasvoja. Nainen repi silmälapun tuon silmästä ja avasi tyhjyyttä ammottavan silmän. Noita peitti silmän ja siirsi kätensä pois, sen alta paljastui kauniin sininen silmä ja nainen hymyili luomukselleen. Haya ei tehnyt vielä enempää, vaan odotti.
Edward ei voinut muuta kuin odottaa itsekkin. Kalteri kilisi, kun hän käveli Jackin eteen ja tuijotti toista kovin autiosti. Hän ei tiennyt mitä sanoisi, sillä toinen oli nyt Kalman kehossa, ei. Tämän alkuperäisessä kehossa.

[suskari]

Valtavan kokoinen peto iskeytyi vasten Hayan luomaa suojakenttää. Peto urahti ja näytti hämmentyneeltä, mutta vain sen hetken ja yritti saada saalistaan leukojensa väliin purren suojaloitsua. Kuin koira, joka hölmönä yritti purra kestävää lasia päästäkseen käsiksi herkkuun. Se alkoi hermostumaan ja murisemaan, mutta havahtui takanaan kuuluvaan puheeseen. Pedon korvat kääntyivät kohden Hayaa ja perässä pedon katse kääntyi kohden noitaa, jolloin peto jo jännitti lihaksensa hyökätäkseen naisen kimppuun. Repiäkseen sen vain huvin vuoksi kappaleiksi, kuten sen luontoon kuului. Tämä mustaturkkinen punasilmä sai kuitenkin kohdata yllätyksen kun ilman mitään luonnollista selitystä se painettiin vasten lattiaa. Peto murisi ja karjui, yritti liikkua, mutta se ei liikkunut milliäkään. Pedon pääkin asetettiin paikoilleen ja se tyytyi vain näyttämään Hayalle pitkän rivin valkoisia teräviä hampaitaan muristen kovaan ääneen korvat luimuun painettuna. Haya painoi hennon kätensä vasten murisevan pedon päätä vasten ja katosi. Peto lattialla värähti kuin refleksinä ja koko pedon olemus veltostui kuin kuolleella.

Haya sai tosiaan vastaansa harvinaisen vihaisen pedon kun tuo oli astunut ihmissuden yksinäiseen valtakuntaan. Se hyökkäsi vailla pelkoa kohden noitaa aikoakseen syödä myös Hayan, mutta jokin valtava voima paiskasi pedon sivuun. Peto kieri ja pysähty lopulta vatsalleen muristen ja nousi seisomaan kun Haya käveli lähemmäksi. Peto avasi valtavan suunsa haukatakseen Hayan kokonaisena sisäänsä, mutta noita työnsikin oman kätensä pedon suuhun. Normaalisti peto olisi vain lyönnyt suunsa kiinni ja vienyt noidan käden mennessään, mutta nyt peto alkoi tärisemään.. se vinkui kivusta kun sen juuri syötyä ateriaa alettiin repiä ulos vastoin sen omaa tahtoa.
Jack revittiin ulos yhdessä oman petonsa kanssa ulos tämän Kalman sisältä ja sen luoma piki musta maailma katosi sen mukana. Jack nousi vapisten kontallensa ja havahtui tuijottaessaan Hayaa edessään, joka tunki kätensä hänen päänsä sisään. Jack henkäsi kivusta kun Haya kaivoi hänen päänsä sisältä jotakin timanttia muistuttavan esineen ja teki saman hänen vieressään olevalle pedolle. Haya kiitti lahjoistaan ja poistui miehen sisältä timantit mukanaan.

Jack makasi hiljaa lattialla ja näytti enemmänkin nukkuvan kaikessa rauhassa kun tajuttomalta, mutta hyvin pian mies aukoi silmiään. Siristeli niitä ja pienen hakemisen jälkeen mies tajusi tuijottavansa yllään seisovaa Edwardia.
"Mitä tuijotat?" Jack kysyi, mutta ei vihaisella äänensävyllä vaan varsin neutraalilla. Mies alkoi nousemaan hieman kankean näköisesti ylös kiviseltä lattialta ja jäi sitten katsomaan itseään. Ensinäkin mies oli kauttaaltaan alaston kun pedon muutos oli vienyt vaatteet mennessään. Mutta alastomuuden häpeää suurempi hämmennys oli uusi outo tunne ja nähdä itsensä monen vuoden jälkeen.
Se oli outoa kun oli tottunut näkemään runneltun kehonsa ja elämään silmäpuolena ja mies ei osannut kuvailla sitä, mutta tämä keho tuntui... kotoisalta? Niin ehkä sitä saattoi kuvailla. Miehen kasvoilla kävi hymy, iloinen hymy, ja sitten mies kääntyi kohden Hayaa sekä yhä lukua ottavaa aavekoiraa. Jack ei tuntenut mitään Kalmaa kohtaan, ehkä vain kuvotusta, mutta muuten hänen tunteensa aavekoiraa kohtaan tuntuivat kovin tyhjältä. Oikeastaan koko miehen olemus tuntui tyhjältä ja oudon kevyeltä, kuin hän olisi saanut rauhan itsensä kanssa. Lopultakin.
"Jääkö hän tänne?" Jack kysyi Hayalta samalla kun käveli lähemmäksi Hayaa, sekä kivisellä sängyllä makaavaa aavekoiraa. Jack katsoi Kalmaa ja entistä kehoaan huomaten että Kalma oli saanut uuden silmän.
"Pidin sopimuksen, joten uskon että olen vapaa poistumaan?" Jack kysyi Hayalta siirtäessään katseen noitaan.

Kalma nukkui, tai oli tajuton kun Haya loi hänelle uutta silmää tyhjän silmäkuopan paikalle. Se oli kauniin sininen ja näytti normaalilta kenen tahansa silmältä, mutta vain sen hetken aikaa kun sen iiris kapeni kuin kissalla ja sen väri alkoi vaihtumaan ensin oranssin keltaiseksi, sitten se muuttui agresiivisen punaiseksi alkaen hohtamaan agressivisen punaisena. Se silmä tuijotti Hayaa muutaman sekunnin kuin sillä olisi sen hetken ollut omatahto, kunnes silmä painautui hitaasti kiinni yhdessä toisen kanssa.
Kalma kuuli puhetta alintajunnassaan ja ei aluksi välittänyt siitä kerta ääni kuului vieraalle, eli Hayalle, mutta kun siihen sekoittui toinen ääni Kalman silmät revähtivät auki. Kalma näki ensin Hayan ja sitten Jackin.
"Saasta!" Kalma ärähti saaden Jackin säpsähtämään säikähtäneenä ja katsomaan aavekoiraa, joka jatkoi huutamista. "Katso mitä olet tehnyt! KATSO MITÄ OLET TEHNYT IHMISEN SAASTA!!" Kalma ärisi tempoen köysissä, mutta Jackin rauhallinen olemus ei hätkähtänyt tuumaakaan liittyäkseen tuohon raivoamiseen.
"En ole tehnyt mitään, sinä teit tämän minulle ja nyt itsellesi." Jack sanoi rauhallisena kuin viilipytty ja päätti siirtyä kauemmaksi ennenkuin Kalma repisi itsensä nahoistaan irti köysien sijaan. Jack tosin saattoi tuntea sen murhaavan katseen seuraavan itseään.
"Päästä minut irti haahka niin pääsen löylyttämään teidät kaikki!" Kalma jatkoi samalla linjalla kun oli aloittanutkin ilman mitään kunnoitusta ketään kohtaan. Jack katsoi sitä hiljaisena ja saattoi nyt todeta mielessään, että Ed pääsi nyt ehkä ensinmäistä kertaa näkemään Kalman todellisen luonteen.
"Saatatko minut kotiin?" Jack kysyi vilkaisten Ediin vain lähinnä vihjauksella sen suhteen, että ehkä Edin olisi parasta ottaa väliä aavekoiraan ainakin siksi aikaa että tuon ääni loppuisi.