Kirjoittaja Mori » 29 Heinä 2017, 12:23
Kalman haukkuminen ja tietämättömyys alkoi hiljalleen kerääntyä Edwardin sisään. Hän tiesi kyllä, että toinen oli vihainen ehkä jopa raivoissaan. Hän tiesi kyllä, että toinen oli kokenut väärin ja oli tehnyt väärin, mutta kukaan ei kestäisi sitä ikuista lyttyyn painamista. Hän oli hyvä sydäminen ja hellä, hän ei halunnut pahaa ja useasti otti enemmän harteilleen kuin muut, josta johtui sekin, ettei Edward pannut vastaan Kalman haukkumisia. Sitten Kalma sanoi Jackiä hänen ystäväkseen ja se viha, joka velloi ihmissuden syvällä sisimmässä nousi, kuohahti. Hän ei ollut Thanatos, hän ei ollut mitään muuta kuin säälittävä itsensä. Mies nousi hitaasti ylös ja käveli Hayan vierelle tuijottaen Kalmaan ei sinällään mitenkään. Hän ei tuntenut muuta kuin puhdasta raivoa, mutta se ei näkynyt tässä. "Olen kuullut tarpeeksi Kalma", Edward vastasi. "Sinä saat tuomita minut jos haluat, mutta se, että sanot häntä ystäväkseni ei käy, minä en ole hänen ystävä. Minä en tehnyt hänen kanssaan töitä", hän sanoi hampaiden naristessa yhteen, kun ihmissusi pihisi paikoillaan. "Miksi minä tulisin sinua hakemaan?? MIKSI MINÄ TULISI SINUA HAKEMAAN, JOTTA VOISITTE VAIHTAA KEHOJA?" Edward sanoi ja syöksyi Kalman päälle. Haya taas nautti pienestä näytöksestä, harvoin hän katseli mitään tälläistä.
"Kuka sanoi, että minä olisin hänen ystävänsä? Kuka sanoi, että minä olisi ollut tässä mukana? HÄH?" Edward kysyi ja repi Kalman kauluksista ja vaikka toisella oli loitsu päällä, saattoi ihmissusi repiä Kalman irti sohvan pohjalta ylemmäs. "Sinä et tiedä totuutta! Joten elä maailmassasi, jossa minä olen petturi ja sinun hylkääjäsi! ELÄ SIINÄ!" Edward huusi susimaiset piirteet kasvoillaan ja sitten ihmissusi vain tiputti Kalman takaisin sohvan pohjalle. "Luulin sinua erilaiseksi. Mutta kai olit vain samanlainen valehtelija kuin hänkin", Edward totesi kylmästi ja katsoi Kalmaa kovin tuomitsevasti. Niin tälläiseltä se tuntui, vihata toista. Jos Kalma tietäisi, oli Edward kyllä tiennyt hyvin siitä, kuinka satutti toista. Kalma ei kuitenkaan vain osannut empatiaa. "Luulin koiria ihmisen parhaiksi ystäviksi, mutta emme kai tule olemaan sitä enää koskaan. Minä en sitä valinnut. Muista se", hän mutisi, kun nousi toisen päältä pois ja lähti koko huoneesta. Hän ei viitsinyt enää kuunnella eikä välittää.
Kun kohtaus oli ohi Haya katsoi Kalmaan. "Sinä et lähde täältä kulta pieni, et vaikka kuinka yrittäisit", hän totesi ja sen jälkeen noita kävi hakemassa jotain. Se oli kaulapanta. Haya sitoi sen avuttoman Kalman kaulaan, se pitäisi miehen talossa, eikä tuo pääsisi kahtametriä kauemmaksi talosta. Sillä kaulapanta oli loitsittu, vahvalla loitsulla. Se joko repisi Kalman takaisin taloon tai ei päästäisi tätä ulos ollenkaan. Noita hykerteli hetken, mutta ei kaulapannan antamalle kohtalolle. "Minä en ole kenenkään puolella", Haya totesi hymyillen. "Sinä olet vain pahainen sielu, joka joutui nyt erään sopimuksen alaiseksi. Viaton sivullinen, joka pakotettiin vaihtamaan kehoa", Haya sanoi tarttuen piippuunsa. "Entisellä ystävälläsi, oletan, ei ollut osaa tai arpaa sopimuksessa", hän naurahti. "Mutta nautin kuinka väärin asiat voivat teidän kohdalla mennä. En toki tiedä alkuperäistä tilannettanne, mutta se näytti minusta oikein mehukkaalta", hän sanoi ja puhalsi suuren savupilven, mutta se ei ollut harmaa. Noita puhalsi savun ylös kattoon, jotta ei sitä puhaltaisi Kalman naamaan, tuo vielä kuolisi myrkkyyn.
"Minä en tehnyt yhtään mitään", hän totesi Kalman aiemmin lausuttuihin sanoihin. "Minä vain ajattelin korjata runnellun kehon, jonka sait", hän totesi ja haroi kiharoita hiuksiaan. "Jos et ole väittänyt olevasi ihminen, mikä olet?" Haya kysyi. "Demoni vai pelkkä koira?" hän jatkoi. "Oi, ei sinun tarvitse kumartaa minua, uskon kyllä että olet uskollinen vanhalle isännällesi", hän sanoi uuden savupilven muodostuessa katon rajaan. "Mutta uskollinenkin koira on taipuvainen koulutettavaksi oli se isäntä tai ei, joka sinua kouluttaa".