Kadonnut hukka || Mori

[Mori]

Kun noita oli potkimassa Jackiä ulos talostaan, tuo pysähtyi ovelle katsoen ulos. Edward huomasi kuinka oven toisella puolella tuuli alkanut nousta ja ensimmäiset vesipisarat laskeutuivat alas kuin sangosta olisi kaatanut. Jack kääntyi hitaasti ja kysyi, voisiko hän millään jäädä yöksi, kerta ilma oli niin surkea ja oli pimeääkin jo. Noita vain hymisi ja käski palvelijansa käymässä valmistamaan uudelle vieraalle huoneen.
Asioiden rauhoituttua Haya jäi oleskelu huoneeseen ja tällä kertaa tupakan savu jota nainen puhalsi ulos keuhkoistaan tuntui tuoksuvan vahvemmalta ja näyttävän vihertävämmältä. Edward mielellään palasi huoneeseen, jonka kulkumatkalla näki kuinka Jack sulki oman ovensa takanaan. Edward tuli toisiin aatoksiin loppujen lopuksi huoneeseensa palamiseen. Hän koputti vienosti Jackin oveen ja avasi sen. Toinen ei kyllä yhtään antanut periksi ja yskäisi vain sanat suustaan. Edward sulki oven perässään ja Jack pääsi jo ääneen, valittaen siitä aikoiko hän tulla itkemään Kalman kohtaloa. Toinen myös vetosi siihen, ettei tällä ollut mitään vaihtoehtoja ja olihan Jack tavallaan kohtelias ja rauhallinen, mutta toisaalta tuon sanoissa sihisi se ärtymys häntä kohtaan. Tai ainakin Edward niin kuvitteli, kyllähän hänenkin verensä vääntyili suonissa, kun hän oli kasvotusten Jackin kanssa. Tuo oli tehnyt niin paljon pahaa hänelle.

"En minä.. Tai no tavallaan kyllä, halusi tulla puhumaan tästä tilanteesta, mutta ymmärrän kyllä, ettei sinulla ollut vaihtoehtoja", Edward sanoi hieman surkean kuuloisena. "Lisäksi se, että välitänkö minä Kalman tilanteesta. Ei varmaan voisi vähempää kiinnostaa häntä itseään", hän totesi ja nosti katseensa Jackiin. "Mutta jos te nyt vaihdatte kehojanne, niin aijotko edelleen tappaa Kalman?" ihmissusi kysyi ja tiesi kyllä niin monet Jackin yrityksen tappaa tuo. Viimeksikin hän oli pelastanut Kalman toisen kynsistä. Miten hän voisi luottaa siihen, ettei toinen yrittäisi uudestaan.
Olihan yksi asia vaikuttamasssa asiaan. Haya tahtoi Jackin vihan tai mitä se edes tarkoittikaan. Jos Jack menettäisi kyvyn tuntea vihaa, niin mikä tuosta sitten tulisi ja olisiko Jack sitten kuolevainen loppujen lopuksi omassa, alkuperäisessä kehossaan. Edwardilla oli niin paljon kysyttävää, mutta itse sopimuksen tehnyt ei niihin tietenkään voinut tai osannut vastata. Kuului raskas huokaisu ja ihmissusi vain asettui alas lattialle istumaan. "Mitä sinä edes teit täällä päin? Oletko työmatkalla?" hän katsoi Jackiä ja päätteli ettei se kyllä tainut olla työ matka. "Mutta eikö sinulla ole koti..?" Edward kysyi hitaasti.

[suskari]

Jack istui hitaasti sängylle, johon hänen oli hetki sitten tarkoitus käydä nukkumaan, mutta nyt mies katsoi Ediä, joka nyt huoneeseen tuli. Hukka oli, Jackin arvauksen mukaan, kiinnostunut tietenkin koira ystävänsä kohtalosta. Yllättävintä vain oli että Ed myönsi sen ettei Jackilla ollut tilanteeseensa nähden paljoa vaihtoehtoja, kuin hyväksyä se mitä Haya oli hänelle tarjonnut... pakottanut ootamaan tai jättämään noidan tarjouksen.
"Kuulostaa siltä kuin ette olisi enään väelissä?" Jack päätti kysyä kun Ed vihjasi, ettei Kalma välittäisi siitä enään jos Ed välittäisi koiran kohtalosta. Jotakin todella pahaa oli tapahtunut kaksikon väleille jos Kalma oli se joka on selkänsä kääntänyt. Jack tunsi koiraa sen verran että Kalman kohdalla sai tehdä töitä jos rakista eroon halusi, tai suututtamaan kunnolla. Tätäs ei kuitenkaan enempää ehditty keskustelemaan kun Ed alkoi pommittamaan kysymyksillä miestä, vihollistaan. Herroitellen jopa häntä. Kysymys kuitenkin koski sitä, että aikoiko Jack tappaa Kalmaa enään kehojen vaihtamisen jälkeen. Jack hymähti naurahtaen puolittain.
"Uskon että hänen raivonsa näkeminen on riittämiin siihen hätään.. minä voitin hänet, sain omani takaisin." Pitäkööt hauskaa hänen kehossaan, joka toisi kasan ongelmia Kalmalle itselleen. Vihainen ihmissusi, Alvara, ne ihmissyöjän kummajaiset.. ja listaa olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Jokatapauksessa Kalma pääsisi näkemään sen kaiken mitä hän oli joutunut kokemaan täällä vieraalla mantereella yksin.
"Enkä usko että pystyisin vihaamaan häntä enään sen jälkeen.. Kiitos tuon eukon." Jack saattoi vain arvata mitä tulisi tapahtumaan kun hän menettäisi vihansa.

Edin suusta kuului raskas huokaus ja susi istahti lattialle kuin merkkinä, ettei olisi heti lähdössä. Oliko hän näin kiinnostava? Ilmeisesti kun Ed kysyi mitä hän täällä teki. Oliko hän työmatkalla? Jackin katse synkkeni ja Ed taisi tajuta itsekkin ettei Jack ollut työasioilla. Pelkkä miehen nälkiintynyt ja kärsineen näköinen olemus olisi luullut jo kertovan parhaiten tilanteen. Ed korjasikin etteikö miehellä ollut kotia. Mies yritti avata suutaan, mutta se tuntui vaikealta kun mies puristi kätensä kevyesti nyrkkiin ja näytti yrittävän vain peittää tunteensa Edin nähden. Mies nieleskeli tunteitaan ja lopulta vain pudisti päätään mitään sanomatta. Mies nousi ylös sängystä kävellen ikkunan luokse ja käänsi näin selkänsä Edille. Ed ei nähnyt hänen kasvoja pitkin valuvaa yksinäistä kyyneltä.

[Mori]

"Niin, emme ole enää väleissä, jos se niin haluat ilmaista", Edward vastasi Jackille. Oli totta, että hän oli aiheuttanut Kalmalle suuren tunne myllerryksen, mutta ei hän sitä tahallaan aiheuttanut. Hän oli aihettanut Kalmalle ristiriitaisia tunteita ja myös Thanatoksen takia hän oli päättänyt lopettaa siteensä toiseen. Hän oli katkaissut ne itse ja omasta tahdostaan. Hän tiesi seuraukset ja vihasi niitä myös. Koko sydämmeltään.
Jack totesi, että koiran raivo kehojen vaihtamiseen olisi tarpeeksi kuin se, että hän yrittäisi tappaa tämän. Edward ei yllättynyt, sillä olihan se ilmiö tulossa, ettei Jack kaivannut enää kostoa, kerta ei välttämättä tuntisi vihaa. "Niin", Edward lausahti. Jack muuttui hitaasti hänen kysymystensä myötä kalpeammaksi mitä oli ja tuo hitaasti käänsi selkänsä. Ei ollut vaikeaa arvata, kuinka Jack oli kokenut elämässään. Tuon riutunut olemus, tuon surkea tila. Eläimen vaistoilla oli helppo tulkita miehen surua, suurta sellaista. Sitten ihmissusi hitaasti nousi ylös ja käveli Jackin taakse ja laski kätensä tuon olalle. "Tiedän, miltä tuntuu menettää joku tärkeä", hän sanoi hiljaa ja päästi sitten irti toisesta. "Mutta elämä jatkuu ja me elämme eteenpäin kipumme kanssa", hän sanoi ja tarttui sitten Jakcin huoneen oven nupista. "En halua haastaa riitää, enkä tarkoita, että suremisesi ja menetyksesi on merkityksetöntä. Haluan vain todeta, että kyllä me kaikki loppujen lopuksi tiedämme me mitä menetys ja suru on. Niin itse kuin omilla käsillämme tehty", Edward totesi. Ovi avautui narahtaen ja ihmissusi poistui toisen huoneesta. Ovi naksahti kiinni.

Edward käveli huoneeseensa ja avasi huoneen oven, kun sieltä häntä vastaan tarttui käsi, joka veti hänet huoneeseen. Ihmissusi melkeinpä säikähti ja tuijotti Hayan mustaa silmää. Noita hymyili ja tutki hetken hänen päänuppiaan. "Hmmm. Ei näytä siltä, että toinen persoonasi olisi tulossa esiin, olemme tehneet prosessia", Haya sanoi hymyilln ja sitten vain siirtyi hämmentyneen ihmissuden luolta pois. Noita soi hyvän yön silmäyksen ja sulki oven perässsään. Tämä noita oli vain todella outo kaikin puolin. Edward hitaasti meni ja istui sängylleen. Hän mietti, että jos hän ehtisi vielä hieman puhua Jackin kanssa. Ei hänellä varsinaisesti ollut mitään Jackille, mutta hän halusi vain tietää miten toinen oli päätynyt loppujen lopuksi kodittomaksi, koska vaikka toinen olisi menettänyt jotain, ellei se ollut koti, jota mies itki.

[suskari]

Jack säpsähti kättä vasten hartiaansa vilkaisten, tai pikemminkin mulkaisten ainoalla silmällään kohden Ediä. Jack nosti hartiaansa asennossa, joka olisi huitaissut käden pois hänen hartealtaan, mutta ehkä se oli vain Edin rauhallinen puhe joka sai miehen pysähtymään. Mies alkoi tärisemään Edin käden alla ja nyrkit painautuivat tiukemmin nyrkkiin kun mies nieli pahaa oloaan alas, kuin olisi halunnut unohtaa sen yhden tietyn illan mielestään lopullisesti. Ehkä Jack osittain toivoi sitä, se kaikki oli kuitenkin yksin hänen syytään.. sanoi kuka mitä tahansa muuta.
"Olen jo kaksi kertaa menettänyt kaiken." Jack mutisi huulien välistä itkukurkussa ja tunsi kuinka Ed päästi irti hänestä, käveli hitaasti kauemmas miehestä ovelle. Jackin katse ei seurannut perässä vaan katse oli ikkunassa, joka katsoi sadetta ja sitä myrskyä mitä luonto tänä yönä tarjosi. Ed vielä jatkoi sanojaan oven luona ja lopulta avasi oven, painaen sen kiinni lopulta hiljaisen naksahduksen kera. Ed oli poistunut ja Jackin ryhti lysähti samalla sekunnilla. Mies antoi tunteensa purkautua ja painoi kätensä kasvoilleen. Mies lysähti lattialle ja puristi kaulassaan roikkuvaa sormusta, joka hänen oli pitänyt antaa jo kahdelle naiselle.. kummatkin hän oli menettänyt.

Aikansa surtuaan Jack oli lopulta sitten antanut itsensä painautua nukkumaan pehmoiseen sänkyyn ja johon mies sammui hyvin nopeasti. Nukkui täydessä unessa omassa uni maailmassaan.
Jack piti Liluthia sylissään, he olivat kauniin puron rannalla retkellä ja he keskustelivat, söivät ja pitivät hauskaa. He olivat jälleen yhdessä. Ainakin sen hetken aikaa ku niin kaunis maisema muuttui tyhjäksi pimeydeksi. Liluth riuhtastiin miehen otteesta ja Jack yritti juosta perään, kunnes törmäsi seinään. Se oli näkymätön ja vaikka kuinka Jack sitä hakkasi, se ei mennyt rikki eikä päästänyt miestä läpi. Sen toisella puolella oli Liluth, jota joku tumma hahmo piti otteessaan. Niin elävästi Jack kuuli naisensa huudot ja Jack toisti naisensa nimeä.
"Liluth.. LILUTH!" Jack huusi unessaan ja pyöri sängyssään ympyrää hermostuneesti, potki peittoa pois päältään anellen jonkin lopettamaan.

Jack tuijotti pimeydessä olevaa hahmoa, joka alkoi ottamaan muotoa. Sen piirteet alkoivat paljastumaan ja Jack näki ensin tutun vihreäpäisen ihmissyöjän, joka katsoi häntä maskinsa takaa. Pian tuo tumma olento otti muita muotoja ja ikään kuin yhdisti itsensä monilla eri kasvoilla. Kaikki viholliset jotka Jack oli kohdannut, kaikki henkilöt jotka mies oli joskus kohdannut olivat tuossa tummassa olennossa kuin suurena yhdistettynä mutaationa.
"Se oli sinun syytäsi." Olento puhui ja nosti valtavan jalkansa vain murskaten Liluthin jalan alle kuin torakan ja alkoi toistamaan tuota sanaa samalla kun lähestyi Jackia. Jack tuijotti sitä kauhun vallassa kun se vyöryi päälle kuin valtava hyökyaalto ja tuhosi kaiken mennessään. Aivan kaiken. Mies kääntyi juoksemaan, mutta tajusi uppoavansa rintakehään asti mustaan mönjään, jossa oli vaikea juosta.
Jack kuuli tuttujensa äänen syyttävät äänet päässään, ne huusvat häntä. Halusivat tappaa hänet, kiduttaa ja syyttivät häntä lisää. Hän oli tehnyt sen, hän oli syypää.
Yllättäen Jack vedettiin jaloista mustan mönjän sisään ja nyt mies tuijotti Liluthia edessään, jonka olemus oli kuollut ja mätääntynyt. Se tuijotti madon täyttesillä silmillään Jackia ja jostakin tyhjästä puunrungot kietoutuvat hänen ympärille.
"Se oli sinun syytäsi."

Jack säpsähti hereille huutaen ja silmät kauhusta pyöreinä mies katsoi huonetta, sen pimeitä nurkkia. Jack tärisi kauttaaltaan ja oli kylmän hikinen hengittäen nopean kiivaasti. Jack yritti paniikissa etsiä tunnustellen pöydältä kynttilää, mutta pöytä oli tyhjä.. tämä ei ollut hänen kotinsa. Eikä hänellä ollut enään kynttilöitä. Painajainen yhä vahvasti mielessään Jack nojautui vasten sängyn vierellä olevaa seinää vasten ja tunsi kuinka ne katseet katsoivat yhä häntä. Tummat hahmot nurkissa kuiskasivat hänelle, puhuivat ja katsoivat häntä. Jack tärisi eikä uskaltanut liikkua, eikä tiennyt enään oliko edes hereillä vai nukkuiko.
"Lopettakaa!" Mies yritti pyytää, mutta äänet vain nauroivat. Jack painoi käsillään korvansa kiinni ja painoi päänsä polviaan vasten.

[Mori]

Kun molemmat vieraat olivat asettuneet levolle ja talossa hiljentyi, vain Haya istui oleskeluhuoneessa. Tumma, vahvasti tuoksuva myrkky savu leijui pitkin oleskelu huonetta. Noita piteli tupakka piippuaan kädessään ja käänsi hitaasti päänsä kohti pientä poikaa. Noita hymyili ja nyökkäsi toiselle rauhallisesti ja niin poika katosi. Sitten nainen vain rauhallisesti jatkoi savunsa lisäämistä huoneeseen.
Sillä aikaa yläkerrasta oli alkanut kuulua ääniä. Edward havahtui niihin nopeasti, sillä hänhän nukkui koiran unta. Toisen huudot saivat miehen nousemaan ylös. Oliko toisella kaikki hyvin, mutta mitä tarkemmin hän kuunteli toisen huutoja, sitä selkeämmin hän kuuli mitä toinen sanoi. Liluth, oli nimi jota Jack huusi. Edwardilla ei mennyt kovin kauaa siihen, kenen nimeä toinen huusi tai siis mitä tämä merkitsi Jakcille. Äänessä oli niin paljon surua ja kauhua. Ihmissusi päätti hitaasti nousta ylös. Hän unisesti avasi oman huoneensa oven ja kurkkasi käytävään. Yllätyksekseen hän tapasi punaiset silmät käytävällä. Ne eivät kuitenkaan ollut samalla tasolla, mistä hän normaalisti ne tavoitti. Tällä kertaa ne olivat hyvin samalla tasolla hänen kanssaan. Hahmo sisällään oli hyvin epämääräinen jopa hänen silmiinsä. Edwardilla sentään oli hyvä yönäkö. Tuo punasilmäinen hahmo kuitenkin katosi hyvin nopeasti, ääniä jättämättä. Ihmissusi empi hetken, mutta säpsähti uudestaan, kun Jack huusi huoneestaan. Mies otti siis jalkaa toisen eteen.

Hän tarttui hitaasti toisen oveen ja avasi sen lupaa kysymyttä. Toinen oli istutunut sängyllään vasten seinää ja piti korviaan. "Jack?" Edward kysyi hiljaa ja väsyneesti. "Näitkö painajaisia?" toinen ei tuntunut olevan tässä maailmassa. Edward liikkui hitaasti toista päin, kun ovesta tuli sisään joku muu. Mies käänsi päänsä yllätyksestä. Hahmo oli lyhyempi kuin hän. Vaaleat hiukset ja vaalea iho. Se oli nainen, mutta kuka. Edward kohotti kysyvänä silmiään ja luuli jo näkevänsä hallusinaatioita. "Shhh, se ei ollut sinun syytäsi, Jack", naisen ääni sanoi hellästi ja kietoi kätensä korviaan pitävän miehen ympärille. Edward räpäytti muutaman kerran silmiään ja näki illuusion katovan ja miehen vierellä istui hetken Haya ja sitten se oli uudestaan tuo vaalea verinen nainen, jota hän ei ollut ennen nähnyt.
Haltian muotoon noita oli itsensä verhonnut, jotka hän oli poiminut tuon painajaisista. Hitaasti hän silitti toisen mustia hiuksia ja hymyili lempeästi enempää sen sanomatta. Ihmissusi seisoi siinä täysin toimeettomana, tietämättä sitä miten reagoida tai sanoa. Sitten noita nousi toisen viereltä, edelleen yllään tuo haltian olemus. Hitaasti naisen käsi kävi toisen kasvoilla, hellästi silittäen niitä, ennen kuin erkani miehestä. Haya käveli Edwardin ohi vinkaten tuolle silmää ja sulki oven perässään. Salamana nainen muuttui itsekseen.

"Jack?" Edward kysyi uudestaan. "Haluatko puhua? Ehkä olosi helpottuu jos kerrot minulle painajaisestasi?" Edward tarjosi kuuntelevaa seuraansa.

[suskari]

Jack kuuli kuinka Ed tuli hänen huoneeseensa, mutta hänen sen hetkinen tajuntansa ei osannut ottaa vastaa miehen puhetta. Hänen mielensä vääristi kaikki suden puheet ja mies vain tuntui painautuvan syvemmin pelko tilaansa siellä jossakin unen ja valveen välillä.
"Menkää pois.." Mies aneli ja pyysi ääni väristen, toistaen sitä mumisten useita kertoja kun tunsi kosketuksen vasten ihoaan, joka halasi häntä. Sanoi ettei se ollut hänen syytään.
"Liluth..?" Jack kysyi tunnistaessaan äänen ehkä hieman hitaan puoleisesti ja nosti katseensa tuohon vaaleaan haltiaan, jonka takana kummittelivat yhä ne tummat hahmot jotka nauroivat ja ilkkuivat häntä. Jackin katse oli kuitenkin nauliintunut haltiaan ja Jack laski täristen epäuskoinen ilme kasvoillaan kätensä korviltaan. Mies yritti nostaa käsiään ja halata haltiaa, joka kuitenkin katosi hänen edestään. Jack hätkähti, peläten haltian katoamista, mutta sekunnissa haltia istui hänen vierellään ja silitti hänen mustia hiuksia. Miehen kasvoille kiipesi epäuskoinen ja epävarma hymy kun Jack nosti tärisevän kätensä Liluthin, tai pikemminkin Hayan, pään päälle ja saattoi koskettaa sitä. Jackin ei tiennyt olisiko hänen pitänyt itkeä vai olla iloinen kun hän silitti Liluthin olemuksen yllä olevan Hayan päätä, kuin se olisi ollut oikea. Jack kuitenkin osittain tiesi näkevänsä unta.. hän oli kuitenkin hereillä ja ei ollut.

Sitten tämä, vain hetken, kestänyt melkein taianomainen hetki katkesi kun Liluth nousi siirtäen hennon kätensä miehensä kasvoille. Silitti sitä hellästi hetken ennenkuin haltia alkoi ottamaan askeleita kauemmaksi. Jack katsoi perään, mutta nousi perään, mutta pysähtyi kun ovi painautui kiinni.. se oli kuin ääni joka herätti miehen. Jackin ilme näytti kirkastuvan, kuin heränneellä ja mies katsoi ympärilleen. Varjot, äänet ja Liluth olivat poissa. Jack tajusi heränneensä unesta. Se ei ollut ensimäinen kerta kun hän oli "nukkumisensa" jälkeen löytänyt itsensä ties mistä, mutta tämä uni oli ollut erilainen. Yleensä ne loppuivat johonkin kauheaan, kuin taas tämä.. Aivan kuin se olisi ollut aitoa. Jack säpsähti ääneen vierellään ja kääntyi katsomaan Ediä, joka kysyi halusiko hän puhua painajaisistaan. Ehkä se helpottaisi hänen oloaan.
"..Ei, niissä ole mitään kerrottavaa. Kaikki ovat yhtä kauheita." Jack sanoi hiljaa ja laahusti surullisen näköisenä sänkynsä viereen istumaan lattialle. Jack hieroi väsynyttä silmäänsä ja näytti jopa siltä. Shaelin kynttilöiden loppumisen jälkeen hän oli kärsinyt unettomuudesta jo useita viikkoja ja se näkyi. Voimakkaat unikuopat silmien alla kertoivat paljon miehen unen laadusta. Jack kääntyi katsomaan Ediä.
"Miksi sinä edes huolehdit minusta? ..Etkö muista mitä olen tehnyt sinulle?" Jack kysyi yllättäen Ediltä sitten takaisin. Miksi mies, tai susi, piti hänestä huolta kaiken sen jälkeen mitä hän oli tehnyt?
"Pärjään kyllä yksin, ilman apua." Jack tokaisi valehdellen itselleen ja kovaa. Hän kaipasi seuraa, vaikkei ehkä näyttänyt sitä.

[Mori]

Jackin herätessä lopullisesti tähän maailmaan ja vastatessa, ettei hänen unistaan ollut mitään kerrottavaa, huokaisi Edward vain. Toinen oli painajaisten otteessa ja tämän kasvot näyttivät sen. Lopulta mies kysyi miksi hän huolehti toisesta. Eikö hän muistanut mitä kaikkea toinen oli ihmissudelle tehnyt. Hän kallisti hetken päätään ja sulki silmänsä. Kuului raskas sisään hengitys ja ulos henkäisy. "Niin, olet tehnyt niin paljon kaikkea pahaa, mutta on monia muitakin, joille olet tehnyt", hän vastasi lopulta ja asteli lähemmäksi, mutta jätti kunnioittavan kaksi metriä väliin toisesta miehestä. Jack vielä totesi, että pärjäisi hyvin yksin, ilman apua. Edward naurahti siihen, ehkä hieman väkinäisesti. "Noin minäkin ajattelin, kun päätin katkaista kaikki suhteeni ulkomaailmaan", hän totesi. "On totta, että olet tehnyt hyvin paljon pahaa minulle ja muille ja on totta, että sinäkin olet vain loppujen lopuksi ihminen sisältä päin", Edward sanoi. "En minä huolehdi sinusta, koen vain, että voisin auttaa sinua edes sen verran, että saan nukkua rauhassa", hän totesi vinoilevasti, mutta katsoi Jackiin vakavana.
"Ajattelin vain tarjota sinulle korviani, ei meidän tarvitse keskustella, jos et halua. On kuitenkin hyvä purkaa joskus patoutuneita mietteitä. Usko pois, jos kasaat niitä pitkään, ne purkautuvat kerralla", hän totesi ja melkeinpa ajatteli vertaukseni itseään ja Thanatosta. Hetken ihmissusi katsoi Jackiä ja sitten käänsi selkänsä toiselle. Jos Jack ei halunnut puhua, hän lähtisi takaisin nukkumaan. Ihmissusi avasi hiljaisena oven ja astui ulos vain nähdäkseen taas uudestaan ne punaiset silmät, ei oikeastaan yhden punaisen silmän. Hän hätkähti nähdessään Hayan käytävällä. "Ah, anteeksi... Ei ollut tarkoitus pelästyttää", nainen sanoi lempeästi ja punainen hohto lakkasi. Vain nuo valtavat hiukset tuntuivat himmeästi näyttävän oranssia väriään.

Edward hetken empi käytävälle menoa, kun Haya käveli hiljaa rappuset alas. Hän edelleen ei oikein tiennyt miten suhtautua naiseen. Mies käänsi päätään taakseen, jossa tuijotti Jackin kyhjöttävää olemusta, sitten hän astui ulos ja sulki oven. "Yritä nukkua", hän sanoi oven takaa ja käveli sitten omaan huoneeseensa. Vällyjen alle hän yritti painaa päänsä ja nipistää silmänsä kiinni.

[suskari]

Jack nosti katseensa lähemmäs astelevan suteen, joka kuitenkin jätti kunnoittavan välin lattialla istuvaan mieheen. Edward naurahti Jackin sanoille ja kertoi, että oli ajatellut aivan samoin kun Jack ajateltuaan jäädä yksin. Hän pärjäisi, vaikka totuus olisi toista.
"Olenko?" Jack kysyi katsoen kättään ja muistellen niitä asioita, joita hän oli tehnyt. Niitä pahoja asioita, joita hän oli tehnyt ja saanut vain vihaa niskaansa. Eivät ihmiset sellaisia tehneet kerta toisensa jälkeen,vain hirviö teki sellaista.
"Miten puhuminen auttaa minua nukkumaan? Miten se estää näkemästä painajaisia?" Jack kysyi takaisin Ediltä, joka näytti vain virnuilevan hänelle. Jack laski päänsä alas ja katseensa lattiaan tuon katseen myötä.
Kuitenkin Ed vielä auliaasti tarjosi kuulevia korviaan miehelle, jos tuo olisi valmis avautumaan ongelmistaan. Ei olisi hyvä jos Jack patoisi ongelmiaan liian kauan tai ne räjähtäisivät ulos arvaamattomalla tavalla. Seurasi hiljaisuus kun kumpikaan ei puhunut toisilleen yhtään mitään ja lopulta Ed kääntyi ja lähti kävelemään ulos huoneesta. Jack kyllä huomasi, että Ed säikähti jotakin, mutta ei jaksanut välittää siitä. Lopulta hukka sitten sulki oven ja oli poistunut.

Jack jäi istumaan lattialle pimeään huoneeseen miettimään syntejä syviä, kunnes mies nousi ylös katsoen sänkyään. Se oli houkuttava kuoleman väsyneelle miehelle, mutta Jack tiesi että hän tulisi herättämään jokaisen tässä talossa painajasillaa. Olihan hukka halunnut nukkua. Jack huokasi ja käveli huoneen ovelle, avaten sen ja sulkien perässään. Jack katsoi hämärää käytävää ja käveli naapuri huoneen ovelle empien. Mies laski kätensä oven kahvalle ja väänsi sitä kevyen naksahduksen kera, mutta ei astunut sisään, vaan tujotti kahvaa hetken kunnes painoi sen kiinni hiljaa. Ei, häntä kuitenkin vain käytettäisiin hyväksi.. Jack päästi irti kahvasta ja käveli rappuset narahdellen alakertaan. Jack ei tiennyt missä Haya oli tällä hetkellä, mutta mies suuntasi tuon pieneksi puodiksi kutsuttavaan huoneeseen. Siellä Jack etsi käsiinsä kynttilän jalkoineen, sytytti sen, kävellen sitten sen tutun arkun luokse, jonka kansi nyt oli suljettu. Jack katsoi sitä pitkän aikaan kuin olisi punninnut jotakin mielessään, mutta kääntyi sitten. Mies kävi ajan kuluksi hyllyjä läpi, katsoi siellä olevia kirjoja, mutta ei osannut keskittyä niihin väsyneenä. Siinä huonetta tutkiessaan Jack huomasi uuden huoneen. Jack empi, mutta käveli sen luokse kurkaten oven raosta siään huomaten löytäneensä keittiön. Hän ei ollut syönyt mitään sitten eilisen ja jos onni käy Hayalla olisi kahvia. Mies kävi kaappeja läpi hiljaisuudessa, yrittäen pitää mahdollisimman vähän meteliä. Mies otti syötäväkseen vain muutaman palan leipää ja siihen leikkasi siivun kinkkua jokaisen leipäpalan päälle. Kahvia ei löytynyt, mutta syöminen sitäkin parempaa. Mies istahti leipänsä kanssa puiselle pöydälle ja jäi syömään hiljaisessa talossa, kuunnellen kuinka sade hakkasi kattoa ja tuuli ujelsi rakennuksen rakenteiden välissä.

[Mori]

Yö oli hiljentynyt uudelleen, mutta vain narahtelevat rappuset ja talon lattia kantoivat ääniä hereillä oliasta. Jack ei vain voinut tietää, että hän ei ollut ainut hereillä oleva. Kun mies oli astunut keittiöön, joku seurasi hänen perässään. Äänettömästi ja olemattomasti kuin varjo. Lopulta kun mies oli tullut siihen tulokseen, että oli hyvä istua ja syödä ilman lupaa jonkun toisen keittiössä, hahmo liikahti hiljaa. "Ah, en muista, että olisin antanut vieraalleni lupaa syödä", Haya sanoi ja astui kynttilän himmeään valoon. Nainen ei kuitenkaan vienyt toisen leipäpalaa, jota toinen söi nälkäänsä. Haya katsoi Jackiä hiljaa. Hiljaa nainen käveli ja sitä mukaa alkoi toisen muoto muuttua. Oranssit, tuuheat hiukset muuttuivat suoriksi, ne melkein lysähtivät naisen päällä, niiden väri muuttui mustaksi. Hiukset solmivat itse itsensä kahdeksi letiksi, kun Hayan koko muuttui nuoremmaksi. "Ah, tämäkö? Minun vaikea hallitse itseäni öisin", pienen tytön ääni sanoi, kun muutos jatkui jälleen. Hiukset aukesivat, lyhenivät ja pikkuinen tyttö kasvoi hetkessä, mutta muotoja ei tullut. Naisen kasvot muuttuivat jykeviksi. Jackin vierellä seisoi mies, joka nojasi pöytään toisella kädellään. "Ajattelitko edes koskaan kysyä lupaa ruokailuusi?" matalan miehekäs ääni kysyi ja mies hymähti. Haya muuttui uudestaan, tälläkin kertaa hän kutistui, mutta hieman vain. Miehen kasvot muuttuivat ryppyisiksi ja naisellisemmaksi. Harmaat hiukset valuivat toisen kasvoilla. "Eikö kukaan nykyään osaa kysyä lupaa asioihin??" kärttyisen vanhan naisen ääni kysyi ja sitten viimeinen muutos tapahtui. Se oli kuin loiste, kun vanha ja kärttyinen nainen muuttui. Selkä suoristui, iho kalpeni, mutta hohti. Hiukset lyhenivät hiukan, muuttuivat vaaleiksi ja kasvot muotoutuivat. Jos Jack edes tajusi katsella niitä muutoksia, olisi tuo varmasti nähnyt, ettei noidan oikeaa silmää näkynyt missään niissä muutoksissa kuin tässä.
Liluthin ulkonäön toinen oli ottanut. Hennosti nainen katsoi vaaleita käsiään ja hymyili Jackille. "Ehkä sinä vieläkin uneksit, Jack", Liluthin ääni sanoi, rakastavasti. Sitten vaalean haltian takaa tuli hahmo, jonka punaiset silmät olivat ylempänä, mitä oli tottunut näkemään. Suuret ja massiiviset sarvet työntyivät ensimmäisenä kynttilän valono ja loput suuresta demonista. Demonin olemus pyyhkäisi kynttilän valon sammuksiin ja suuret kädet veivät vaalean haltian. Kuolleet eivät palaa. Demonin suusta pääsi ja tuo katosi saaliinsa kanssa talon sokkeloihin. "Nuku, Jack", Hayan ääni sanoi ja se toi mukanaan loitsun, joka vaivuttaisi kohteensa uneen. Lucifer saisi viedä miehen takaisin huoneeseensa nukkumaan.

Aamulla Edward nousi ylös, hän oli nukkunut yllättävän hyvin, vaikka yöllä olikin tullut keskeytys tähän kaikeen. Jackistä hän ei tiennyt, mutta kaipa tuo oli jotain saanut tehtyä tai nukuttua, kun muita keskeytyksiä ei ollut tullut.

[suskari]

Jack oli niin keskittynyt omaan köyhään ruokailuunsa että mies suorastaan hyppäsi tuolilta ylös kun kuuli Hayan äänen, joka torui miestä tavoista.
"Anteeksi.. olen pahoillani!" Jack pahoitteli nopeasti selvästi pelon vallassa ja rintakehä nousi yläs ja alas miehen hengityksen tahtiin, samalla kun Haya käveli lähemmäksi. "Olen pahoillani.." Jack pahoitteli kun Haya katsoi häntä ja tuon olemus lähti muuttumaan. Oranssit hiukset väistyivät ja noidan koko olemus tuntui kutistuvan kokonaisuudessaan, jolloin Jackin edessä seisoi nuori tyttö mustilla pitkillä leteillä. Jackin silmät laajenivat kun hän tuijotti tytöksi muuttunutta noitaa. Noita puhui jotakin yö aikaan pelleilevistä voimista ja jälleen lapsen olemuksen ottanut noita alkoi muuttumaan. Tällä kertaa tyttö alkoi alkoi kasvamaan, tuon olemuksesta tuli huomattavasti jykevämpi ja ehkä Jaxk kuvitteli, mutta ehkä myös pidempi mitä hän. Jack tuijotti miestä edessään ja nielaisi tyhjää kun tuo nojautui vasten pöytää kysyen aikoiko hän koskaan kysyä lupaan ruokailuunsa.
"E-en-- en ajatellut herättää teitä." Jack vastasi ääni vapisten kuin surkeammallakin pelkurilla. Tosin ei sitä miestä voinnut syyttää, Jack oli jo kokenut ja nähnyt mihin noidat pystyivät halutessaan. Jack oli oppinut pelkäämään.
"Anteeksi rouva!" Jack lähes huusi itku kurkussa ja mies valahtikin lattialle polvilleen armoa hakeakeen tähän kamalaan "rikokseen". Haya oli jälleen vaihtanut muotonsa ja Jack tuijotti nyt edessään olevaa vanhusta pelokkaana lattialla polviensa varassa. "Olen pahoillani.." Mies pahoitteli itkuisella äänellä.

Sitten pimeän huoneen täytti hetkellinen valo, jonka myötä hänen edessään seisoi nyt haltia. Nuori siro haltia. Pelokkaan miehen ainoa silmä laajeni hämmästyksestä. "Liluth?" Jack kysyi kun haltian muodon ottanut Haya hymyili hänelle, mutta tunnelma latistui nopeasti kun vaalea haltia kysyi, näkikö Jack yhä unta. Jack hämmentyi..
"Liluth varo!" Jack huusi kun hahmotti Liluthin takaa tulevan hahmon, sen punaisena hohtavat silmät haltian takaa ja kynttilän valoon osuvat valtavat sarvet. Jack näki koko olennon vain sekunnin kynttilän valosssa kun valo sammui ja tuli pimeää ja tuo demoni riuhtasi Liluthin mukaansa pimeyteen.
"LILUTH!!" Jack huusi ja nousi lattian tasolta, yrittäen demonin perään, mutta viimeisimmät asiat jotka hän muisti oli Hayan ääni pimeydessä.
Nuku, Jack.

Aamu oli sarastanut jo tunteja sitten, mutta Jack oli nukkunut huomattavasti sen ohi. Jack haroi väsyneenä hiuksiaan istuessaan siinä sängyn reunalla, yrittäen unen pöpperöisenä muistaa tapahtumia. Jack ei ollut varma oliko hän nähnyt unta vai oliko hän taas kävellyt yöllä unissaan. Hän oli kuitenkin sänkyyn jollakin ilveellä palannut.
Jack näytti jopa asteen tai pari pirteämmältä kuin tänne tullessaan. Jack venytteli jäseniään ja kokeili parrakasta leukaansa. Sitä ei oltu ajettu useaan viikkoon ja varmasti oli sen näköinen. Mutta ehkä parempi ettei hän pyytäisi täältä mitään. Jack nousi ylös, petasi sänkynsä siististi ja astui ulos huoneestaan käytävälle. Jack katsoi Edin huoneen ovea epävarmana siitä oliko tuokaan edes oikeasti käynnyt hänen luonaan mitään puhumassa.. oliko hän edes nytkään hereillä vaan haaveili hyvin nukutusta yöstä? Jack pudisti päätään. Tuskin sentään.

Jack käveli portaita pitkin alas siihen kaupan näköiseen huoneeseen jossa oli kirjaimellisesti kaikkea. Jack kävi, jälleen, tavaroita läpi ja ihmetteli itsekseen miten unessa kaikki olivat olleet samoilla paikoilla. Mies ei kuitenkaan koskenut tavaroihin millään tasolla vaan käveli hiljaisuudessa ikkunan luokse, avaten verhot ja katsoi ulos. Myrsky oli mennyt ohi yön aikana vain viimeiset pilvet lipuivat taivaalla auringon kanssa. Hänen olisi aika lähteä. Jack katsoi hiljaista mökkiä ympärillään ja huokaisten käveli ulko-ovelle ja avasi sen sulkien sen perässään hiljaa. Jack tiesi jo valmiiksi ettei häntä kaivattaisi kuin hyödykkeenä täällä, joten mies päätti poistua hiljaa mukavan näköiseen aamuun.

Jack oli jättänyt Hayan mökin taakseen ja noh kierrellyt siellä täällä etsien alkuperäistä majaansa, jonka oli työllä ja vaivalla takentanut, mutta Jack ei kyennyt löytämään sitä. Kaikki näytti samalta ja mahassa huusi nälkä. Ruokaa oli etsittävä, mutta mistä? Jack katsoi maahan, jossa oli vain oksia ja muutamia heinän tupsuja. ehkä sitä heinää pystyi syömään? Söiväthän hevoset ja lehmätkin sitä? Jack pudisti pätään, ei hän etsisi jotakin muuta syötävää.
Jack laahusti eteenpäin metäsässä, kunnes oli löytänyt pienen aukean, jonka reunassa kasvoi metsämansikoita. Jack kumartui niiden ylle ja lakoi etsimään maasta marjoja syötäväksi.

[Mori]

Jack oli poistunut aamulla varhain talosta. Miehen heikko tuoksu leijui ilmassa kielien siitä, että tämä oli lähtenyt. Edward tuijotti keittiön ikkunasta ulos ja näki, kuinka myrsky oli väistynyt ja jättänyt jälkeensä kostean, valoisan aamun. Mies istui kettiössä hetken ja avatun ikkunan kanssa. Hän haisteli kosteaa ruohon hajua ja tunsi nenässään kuinka ilma oli raikas, kuin myrskyä ei koskaan olisi ollutkaan. Kuului askelia ja ihmissusi käänsi päänsä. "Huomenta", hän sanoi naiselle, jonka tuliset, oranssit hiukset tuntuivat syövän naisen kasvot sisäänsä. "Hei Edward, mihinkäs minun toinen vieraani on juossut?" nainen kysyi. "Jack varmaan on lähtenyt etsimään Kalmaa... Mutta minusta tuntuu, että..." Edward sanoi hiljaisena.
"Että mitä?" Haya kysyi ja asetti kätensä pöydälle odottaen innolla, mitä toisella oli sanottavaa. "Haluat mennä, eikö niin, sinä haistat hänet vielä?" noita kysyi ja mies nyökkäsi. Haya tuli Edwardin lähelle ja suukotti miestä otsaan. "Noin, mene. Olen ainakin vähäksi aikaa vienyt toisen persoonasi läsnäolon", hän sanoi hymyillen. Edward kiitti ja muuttui sudeksi, jota noidan ihastuneet huokaukset saattelivat. Susi hyppäsi tuolilta ikkunan läpi ulos ja lähti sitten juoksemaan. Noidan mökki katosi ja sitten vasta Edward alkoi haistella ilmaa. Hän löysi melko pian vainun ja lähti hakemaan sitä.

Eikä aikaakaan, kun hän näki maasta marjoja poimivan Jackin. Mies ei juuri odotellut tai arastellut. Hän vain melkeinpä ilmestyi siihen pensaikoiden ja oksien läpi. Niin, että vehreät lehdet tipahtelivat. Susi katsoi Jackiä ja heilutti pienesti häntäänsä. Silmistä saattoi nähdä kuinka Ed hieman oli huvittunut koko touhusta, ei kukaan marjoilla mahojaan täyttänyt ja jos täytti, niin siitä tulisi vain paha oli. Toisen olisi saatava kunnon lihaa. Niinpä ilman sanoja tai muodon vaihdoksia susi tarttui leikkisästi Jackin käteen, näykkäisi sitä ja repi pienesti, kunnes irroitti siitä. Edward käänsi päänsä metsän suuntaan ja vilkaisi Jackiin. Ulvahtaen Ed kutsui Jackiä mukaansa. Jos toinen ei ruokaa osannut löytää, hän opettaisi.

[suskari]

Jack keräsi pieneltä aukiolta marjoja sen verran keskittyneesti, että säpsähti olentoa, joka häntä lähestyi oksat ja pensaat rasahdellen. Jack otti esilleen ainoan aseensa, tai siksi kelpaavan esineen, vyöltään joka oli jo hänen tylsäksi käynnyt puukko.
Yllätys oli jonkin asteinen kun ruskeaturkkinen ja vihreä silmäinen suuri hukka rymisteli pusikkojen läpi. Tietenkin Jack tunnisti hukan Ediksi, mutta ajatteli hetken aikaa että nyt se hukka oli tullut hakemaan häntä aamupalakseen, tai se outo noita oli muuttanut mieltään sopimuksen suhteen ja käskenyt Ediä juoksupojaksi. Susi alkoi heiluttamaan häntäänsä ja näytti varsin vaarattomalta elekieleltään, jos Jack saattoi yhtään olla perillä koiraeläimien kielestä. Jack laski puukkoaan ja asetti sen vyölleen takaisin.
"Mitä haluat?" Jack kysyi kun hukka tallusti lähemmäksi ja nappasi suurilla leuoillaan miehen kädestä kiinni, repien sitä, mutta ei vahingoittanut miestä millään tasolla. Jack nyt vain säikähti ja horjahti moisesta äkillisestä repimisestä. Edin päästeässä irti Jack veti kätensä omalle puolellensa ja katsoi sutta, joka nyökkäsi jonnekin metsän syvänteisiin. Jack katsoi hukan osoittamaan suuntaan. Ulisikin vielä.
"Ei olisi tarvinnut repiä, että ymmärrän seurata sinua." Jack sanoi ja nosti kätensä Edin pään yläpuolelle, katsoi sekunnin sutta, kunnes vain hajamielisen näköisenä pörrötti hukan päätä tönäisten sitä kevyesti sivu suuntaisesti. Jack ei ollut varma miksi Ed halusi hänen seuraavan, mutta ei hänellä ollut mitään menetettävääkään sen suhteen jos hukka vaikka järjestäisi ansan pelastaakseen koira ystävänsä.

"Miksi lähdit perääni?" Jack kysyi samalla kun lähti sitten ihmisten askelin seuraamaan jo luonnon helmassa tottunutta liikkuvaa sutta, joka ehkä saattoi Edin makuun olla hidasta. Jack ei kuitenkaan aikonut vetää petoaan esiin, sillä oli tottunut käyttämään sitä enemmänkin taisteluissa kuin metsästämiseen. Eikä hän aikonut alentua eläimen tasolle.
"Luulisin sinun vähintään yrittävän tappaa minut karvaisen ystäväsi hyödyksi?" Jack kysyi samalla kun talssi hukan perässä, vaikkei tuo nyt selvästi osannut hänelle vastata yhtään mitään tuossa olomuodossa. "Ei se haittaisi.. ei minulla ole enään mitään hävittävää." Jack lisäsi.

[Mori]

Jack moitti häntä repimisestä, mutta siihen susi ei reagoinut. Ei kukaan sitä voinut tietää, lähtikö toinen hänen mukaansa vai ei. Kuitenkin oli nostanut puukon häntä kohtaan. Edwardilla ei koskaan ollut minkäänlaisia aikeita vahingoittaa toista, ei vaikka toinen hänelle oli tehnyt paljon pahaa. Hän ei kuitenkaan jaksanut edes ajatella koston ja vihan ylläpitämistä, kun oma mieli jo temppuili sen verran. Kaiken yllätykseksi Jack kuitenkin ojensi kätensä ja pörrötti suden päätä. Olihan hänen susimuotonsa paljon helpompi lähestyä ja hän oli tottunut sellaiseen käyttäytymiseen, kun hän tässä muodossa oli. Silti se tuntui niin oudolta, että toinen edes jaksoi laskea kätensä hänen päänsä päälle. Olihan hän alkujaan ihminen, mutta vietetyt vuoden ihmissutena olivat muuttaneet häntä hyväksymään itsensä myös eläimenä.
Susi lähti näyttämään tietä ja siinä samalla Jack kysyi häneltä, miksi hän lähti tuon perään. Mies myös esitti omat luulonsa sitä kohtaan, että mikä mahtoi olla hänen päämääränsä kaikessa. Sitten susi pysähtyi ja tuijotti toista vihreillä silmillään. Hyvin pitkään, kunnes vain jatkoi kävelemistään. Kuono maassa ja välilla ilmassa, kun Edward haisteli ilmaa ja sitten suden pää käännähti. Korvat kuuntelivat ja häntä painui alas. Kuin koira konsonaan, joka oli nähnyt oravan pihalla, syöksähti Edward hurjaan juoksuun. Hän ei juuri jaksanut odottaa Jackiä, hän voisi neuvoa toista sitten, kun tuo olisi paremmin syönyt. Susi syöksyi pitkin metsää, ei kovin kauas. Jack saattaisi nähdä hänen ilmaan nousseen häntänsä, jos toisella olisi tarpeeksi tarkas silmä. Kuului ääni, kun saalis pelästyi. Suuri susi iski kyntensä peuran selkään ja repi hampaillaan sen selkää, jotta pysyisi peuran pyristelyssä. Peura yritti epätoivoisesti taistella elämästään, mutta kun vastassa oli ihmissusi, joka kiipesi sen selkään ja puri kaulaan se tiesi jo loppunsa tulleen. Susi kipsautti itseänsä peuran eteen murskaten leukojensa välissä sen niskan sekä kaulan.

Pakoon pyrkivä peura kaatui ja susi retuutti sitä hetken ja repi sitten kaulan auki antaen peruan vuotaa. Edward nuoli huuliaan ja nosti katseensa Jackiin. Se kallisti päätään ja sitten kuin eläin mikä tällä hetkellä hän oli, kävi susi peuran vatsaan kiinni. Repien peuraa sitten Jackin puoleen ja tiputti sitten taakkansa, kun oli tarpeeksi lähellä toista. Eikä aikaakaan ja susi otti ihmismäisen muotonsa, mutta ei sanonut sanaakaan toiselle. Hän veti vyöltään mustan miekan, jolla sivalsi peuran ja niin sanotusi siivosi tämän sisällön.
Pienen hetken jälkeen ihmissudella oli teurastettu peura, jonka mies veti olalleen. "Mennään vähän kauemmaksi, tässä löyhkää veri", hän avasi suunsa viimein. "Lisäksi, haluat varmaan lihasi kypsänä?" hän jatkoi Jackiltä kyselemistään, kun ohitti tuon ja alkoi kävelemään muualle tästä paikasta.

[suskari]

Jack pysähtyi aloillensa siinä mieesä Edkin oli tehnyt ja noh siinä kaksikko napitti toisiaan. Jack ajatteli hetken, että nyt se hukka oli mielensä muuttanut ja söisi hänet, tai vain tappaisi, mutta susi sitten kääntyikin ja nuuhki maata, sekä ilmaa. Jack seurasi suden touhuja vierestä ja saattoi vain miettä mitä hukka oikein teki, tai etsi kirsullaan. Sitten hukka pysähtyi ja käänsi päänsä valppaana, korvat pystyssä ja koko keho jännittyneenä häntää myöten. Suden häntä oli pystyssä kuin metsästyskoiralla ja Jack oli käymässä avaamaan suutaan hukalle, ihmetellen mitä hukka oikein teki, mutta tuo sitten pinkasikin juoksuun.
"Jaahas.. kilpajuoksuako sinä haluat?" Jack puhui yksinään ja veti raskaasti ilmaa keuhkoihinsa ja päästi sen ulos sitäkin raskaammin ja lähti hölkkäämään suden perässä. Jack näki vain kuinka susi katosi nopeasti kauas hänestä ja lopulta sitten hyppäsi jonkin kimppuun. Kuului eläimellistä äänetyä, suden murinaa ja jonkin toisen eläimen hätääntynyttä ääntelyä, mutta sekin hiljeni kun kuului rusahdus kun luut katkesivat.

Jack saapui juuri parhaillaan paikalle kun Ed nuoli huuliaan ja maassa makasi kuollut ja nikast nurin oleva peura, Jack nosti katseensa Ediin, joka nyt nappasi kuolleesta peurasta kiinni ja raahasi sen miehen luokse, tiputtaen eläimen Jackin jalkojen juureen. Jack otti askeleen taaemmas irvistäen. Hän ei tuota söisi! Mies tunsi inhon sisällään silkasta ajatuksesta ja katsoi Ediä, joka muutti susimaisen olemuksensa takaisin ihmiseksi. Ed ei puhunut mitään, vaan otti vyöltään mustan miekan, jonka avulla mies leikkasi peuran vatsan auki ja tyhjensi peuran sisäelimistään. Sitten mies nosti peuran olalleen ja käksi Jackiä jälleen seuraamaan itseään, pois teuras jätteen luonta. Jack katsoi sitä suolisto kasaa ja päätti kiertää sen kun lähti Ediä seuraamaan.
"Kyllä.. en koske tuohon." Jack vastasi miehelle samalla kun käveli Edin perässä pienen varo metrin päässä. Mies pysyi jonkin aikaa hiljaa ja vain käveli perässä, kunnes uudestaan avasi suunsa. "Ed... voisitko auttaa minut sivistyksen pariin?" Jack yllättäen kysyi ihmissudelta. "Tarkoitan.. sinun ei tarvitsisi tehdä tätä.. ja selviäisin kaduilla paremmin." Jack yritti selittää edessään kävelevälle ihmissudelle, että hänen selviytymisensä olisi kadulla helpompaa. Sitä se tuskin olisi, mutta hän oli eksynyt ja hänen pitäisi muutenkin löytää Kalma tai se mikä lie demoni tulisi hakemaan hänet.

[Mori]

Liha kelpasi kypsänä, mutta Jack totesi, ettei hän aikonut koskea peuraan, jonka Edward juuri oli napannut. Mies pysähtyi hetkeksi ja tuijotti taas miestä pitkään niin kuin hän oli vähän aika sitten tehnyt. Enempää sanomatta hän jatkoi matkaansa. Jack seurasi silti häntä, ehkä toinen ei sitten tohtinut lähteä pois syystä taikka toisesta. Jos peura ei kelvannut, mies olisi täysin vapaa lähtemään. Lopulta hiljaisuuden rikkoi Jackin kysymys. Tietysti kysymyksen tueksi tuli kasa selityksiä, miksi mies halusi sivistyksen pariin. Edward pysähtyi ja laski peuran lihan maahan. Hän oli löytänyt pienen puron, joten tässä olisi turvallista tehdä tuli ja kypsentää liha sitä haluamattomalle. "Miksi veisin sinut sivistyksen pariin, kerta olet jo täällä?" ihmissusi kysyi ja alkoi kerätä kuivi oksia, mutta sateen jäljiltä niitä oli vaikeaa löytää. Useasti mies joutuikin tyytymään hieman märkään puuhun. Tulen sytyttämisestä puhumattakaan. Siinä meni hetki jos tovikin, mutta Edward ehti puhua samalla. Tyynesti, mutta hänen asenteensa oli täysin neutraali. Ehkä hieman totuuksia kaivava. "Kadulla sinä et selviä yhtään sen paremmin kuin nytkään", hän sanoi, kun työnsi pienen nuotion sisään kuivia lehtiä. Kivet kalahtelivat yhteen ja kipinä lensi, mutta tuli ei noussut heti. "Tiesitkö, että olet kadulla paljon nopeammin vainaa kuin metsässä", hän kysyi ja sai lopulta tulen syttymään.
Kun tuli paloi ja Edward laittoi vielä muutaman puun, hän siirtyi peuran lihan luokse. Miekallaan mies leikkasi siitä reiden irti ja työnsi sen sisään kostean, suoran oksan. Ihmissusi iski oksan maahan ja tuki sen muutamalla kivellä, niin että liha oli tulen päällä. Sitten hän kääntyi Jackiin ja tuijotti syvälle tuon silmiin. Hitaasti hänen kulmansa painuivat kurttuun. "Sinä vain kuolisit nopeammin kaduille. Sivistyksen parissa joutuisit maksamaan ja kerjäämään. Täällä luonnossa sinulla on paljon mahdollisempaa selvityä, jos vain tahdot sitä", hän sanoi ja sitten huokaisi.

"Älä kysy turhuuksia. En tiedä miksi autan sinua, vaikka kuvotat minua aina välillä. Sisimmässäni kuitenkin tiedän, ettei ole oikein jättää edes vihollista kuolemaan hitaasti", hän huokaisi muuttuen sudeksi. Ihmissusi oli liian laiska kypsentämään omaa lihaansa ja hän oli jo muutenkin tottunut raa-an lihan makuun. Susi kävikin loppujen lihojen kimppuun ja repi lihaa irti, syöden sitä kuin viimeistä päivää. Lopulta peurasta ei ollut jäljelle mitään ja vieläpä ennen kuin Jackin liha oli edes kypsä. Susi muutti muotoaan uudestaan ja mies istui Jackiä vastapäätä.