Tuo tie meitä vie || Crim


Metsää, maita ja mantuja. Lähinnä rosoista havumetsää, sekä kivikkoista maastoa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 27, 2017 8:14

Tuo tie meitä vie || Crim

Scylla


Yö tuli, oli ja meni. Pitkään vyrkul joukko jatkoi uuden tuttavan kanssa iltaa istua, jokaisen kuitenkin pikkuhiljaa sammuen sijoilleen, kukin miten sattui — eihän siinä mitään yösijaa kaivattu sen pahemmin, sää kun tässä uudessa valtakunnassa oli heidän makuunsa lämmin ja ihan hyvin sitä saattoi taivasalla nukkua! Sitä paitsi, rantanurmella nukkuminen voitti yöunet keinuvassa laivassa mennen tullen!
Scylla oli yksi viimeisimpiä, joka yön myötä oli nukahtanut, Jogrogin jäädessä ainoana hereille, pitämään vahtia, joskin mitä pidemmälle se yö eteni, sitä useammin vanhan leirivastaavan silmät painuivat "hetkeksi" kiinni, lihavan miehen pilkkien unen ja hereillä olon välillä siinä hiipuvan leirinuotion ääressä istuskellessaan. Näin ollen ei vanha leirivastaava pahemmin katsonut, josko Ane pikkuliskoineen päättikin liueta yön tullen omille teilleen ja jättää palkkasoturit oman onnensa nojaan.

Usvainen aamu alkoi lopulta sarastamaan, auringon herätellessä jokaisen uniltaan omaan tahtiin. Vaikka eilen tulikin otettua reippaammin, oli Scylla yksi ensimmäisistä hereillä, pirteänä ja valmiina uuteen päivään. Ja se tiesi sitä, että kohta olisi koko leiri hereillä.
"NO NII POJAT!", kuuluikin reipas huudahdus heti aamuvarhain, johon yksi jos toinenkin yhä nukkuva kävi hätkähtäen heräämään, "Ylös ja aamupöperöt nassuun! Lähdetään heti ku on valmista, täs istuskelusta me ei palkkaa saada".
Kiroillen ja voivotellen väki alkoi nousta sijoiltaan ja valmistelemaan itseään lähtöön. Aamupalaksi vedettiin eiliseltä ylijääneet jämät, ennen kuin leiriä alettiin kasata lähtöä varten. Osa lähtisi jalan, matkaten sisämaata pitkin kohti etelää. Osa lähtisi laivalla purjehtimaan merta pitkin etelämmäs, rantautuen sopivampaan paikkaan etelässä tai etsisi sataman, johon laivan voisi ankkuroida ja sen jälkeen pistäisivät viestihaukan matkaan. Tavoitteena oli kokoontua jossain päin etelää — kyllä he vielä tapaisivat, ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun porukka jakaantui ja löysi tiensä toisten luo. Saattoihan siinä mennä jopa kuukausia, ennen kuin yhteen törmättiin, mutta sellaista heidän elämänsä oli.

Scylla oli vetämässä ylleen varustustaan ja pakkailemassa kasaan laukkujaan, kun silmäkulmaan sattui se uusi tuttavuus, muutaman muunkin huomaten naisen palaavan ja tervehtien tuota huudahtaen tai kättään heilauttaen, aivan kuin vanhan ystävän olisivat nähneet pitkästä aikaa.
"No kattos perkelettä", Selkänsä suoristaen Raivotar kävi puhuttelemaan Anea, joka jostain paikalle oli palannut, "Heinäseiväs palaa paikalle! Mie ku ehin jo aatella et päätit sitteki vaa lähtee omille teilles". Eipä se olisi Scyllaa haitannut, mikäli Ane ei olisi palannutkaan. Mutta tietenkin olisi mukavampaa matkata jonkun seurassa, joka sattui tietämään paikan ja osasi opastaa heitä sivistyksen pariin.
"Vai tulikkos vaan hyvästeleen?", Vyrkulnainen jatkoi, kulmiaan kohottaen pienesti samalla kun asevyönsä kiristi vyötärölle.


// ( ͡° ͜ʖ ͡°) //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Elo 27, 2017 9:58

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Nessaya


Ane ei muistanut milloin viimeksi olisi saanut viettää iltaansa niin miellyttävän hullussa seurassa, mitä se oli Raivottaren ja tuon miehistön kanssa ollut! Vaikka lomaa ei tänne oltu tultu viettämäänkään, tuntui vieras väki viihtyvän ja jatkavan pitkälle yöhön sitä ilakointiaan, Nessinkin yltyen enemmän sitä rommia maistamaan mitä myöhäisemmäksi ilta ehätti valua. Caer ja Hyra pitivät seuraa niin emännälleen kuin muille, käyden jopa härnäilemään aikansa kuluksi tahoja joilta saattoi herkkupaloja tai vaatteita varastaa, kaksikon raakkuen pitkälle yöhön saakka, ennen kuin ne käpertyivät Tummalinnun kanssa nurmelle lepäämään, pikkupetojen pitäessä Anen lämpimänä merituulelta ja muilta rannikon viimoilta.
Aina niille hetkille saakka, kun aurinko alkoi horisontista valaisemaan tummaa taivasta. Aamuvirkut suomunahkaiset päättivät alkaa raakkua ja lähteä etsimään viime iltaisia maahan tippuneita "herkkuja" kitusiinsa, lopulta myös emännälleen jonkun muhennoksen palan kiikuttaen. Ties keitten jalkapohjissa se oli pyöriskellyt, Nessayan kieltäytyessä tästä suuresta kunniasta kammetessaan itseään pystyyn ja vilkaisten ympärilleen. Unista väkeä oli nukuksissa siellä ja täällä, viime illan palaillen hiljakseen myös mieleen paremmin – ja sen miten hän oli lupaillut lähtevänsä mahdollisesti Susia opastamaan jos nuo mantereelle aikoivat jalan lähteä seikkailemaan. Mutta halusiko hän? Kaikkien niiden vuosien jälkeen taas kun hän oli yksin vaeltanut ja oppinut olemaan omillaan, halusiko hän lähteä toisten matkaan?

Tietämättä varsinaisesti mitä tahtoisi, huikkasi Tummalintu liskopetonsa seuraamaan perässä, lumileopardina livahtaen niine hyvineen leiristä takaisin pusikon suojiin. Siinä Anerittella oli aikaa miettiä, kissapedon vilistäessä ketterästi karussa maastossa omaa leiripaikkaansa kohti, jossa Nessa oli näin pohjoisessa ollessaan viettänyt aikaansa. Eihän hänellä ollut pientä olkalaukkua ja sen sisältämiä tarvikkeita enempää varsinaisesti, jotka nekin oli kosteaan pusikkoon kätketty aseiden kanssa – ei niiden menettäminen olisi turhan paljon Anea riipaissut, naisen kyllä tietäen kuinka rahaa tarvittaessa sai taottua uusia tarvikkeita varten.
Kissapeto vaihtui sulkapäiseen tyttöön, Nessin käydessä tarkistamaan että tarvikkeensa olivat yhä tallessa, siinä samalla pohtien halusiko hän palata Scyllan luokse. Hänen valintansahan se oli, Aneritten miettiessä heti ensimmäisenä osasi hän sopeutua jälleen kulkemaan joukossa, missä piti ottaa muitakin huomioon. Ja väki kun oli ollut niin mukava ja vastaanottavainen... mitä hän menettäisi? Tuskin mitään, mutta omat ajatukset olivat äärimmäisen ristiriidassa palaamista vastaan juuri sillä hetkellä. Ja voi kuinka Ane olisi halunnut vain nukahtaa uudestaan tähän, mutta silloin hän ainakin olisi menettänyt tilaisuutensa lähteä suoriltaan toisten matkaan...
"Mitä tuumitte pojat... pitäisikö meidän mennä", Ane kyseli leukaansa polviinsa painaen pikkuliskoilta lohikäärmekielellä, liskojen onnessaan joen viileässä vedessä kylpien ja kiinnittäen siitä matalikosta emäntäänsä huomionsa. Rääkäisten kuin pahaiset varikset yhteen ääneen, päillään nyökkäillen - vaikka se kyllä näyttikin ennemmin joltain todella hullunkuriselta tanssilta, mikä sai Tummalinnunkin nauramaan lopulta. Jos hän jotakuta kuunteli, olivat ne todennäköisesti liskonkutaleensa... ja mikäli pojat noin innokkaasti olivat lähdössä ison sakin mukaan, ei Anellakaan ollut syytä alkaa vastaan hangoittelemaan enää.
"Mennään, mennään sitten!", Nessi tiuskaisi teennäisen ärtyneenä kaksikolle, jotka syöksyivät hänen ympärilleen pyörimään kun tummatukka maasta ylös ponkaisi, "Hakekaa ansat, tavataan rannalla, sieltä mistä lähdettiin".

Omat kamppeet poimittiin ylle, lohikäärmeratsastajan varmistaen pikkupetojensa liihottavan oikeisiin suuntiin, ennen kuin itse lähti kipittämään takaisin rannikkoa kohti. Aurinko siinä ehätti noustakin jo paremmin taivaalle valaisemaan uutta päivää, usvan peittäessä näin rannikon tuntumassa hyvin kaiken alleen vielä näin aamutuimaan. Mutta ei se estänyt Aneritteä löytämästä Scyllan joukkoja, jotka jo rannan tuntumassa ääntä itsestään pitivät siihen malliin, että taisivat olleet kaikki lähistölle eksyneet pienet villieläimetkin karkottaa kauas paikanpäältä.
Hetken Tummalintu kuitenkin epäröi, askeliaan hidastaen – kunnes tomerampi ilme kasvoillaan juoksi ne viimeisetkin metrit, kosteikosta tarpoen esille pienesti hengästyneenä seuraamaan väen touhuja. Kädellään heilauttaen tervehdykseksi, jos joku Nessin läsnäolon noteerasi paremmin. Nostihan se hymyn huulille väkisinkin, varsinki, kun siinä lähemmäs astellessa Raivotarkin lopulta tummatukan äkkäsi ja lähti miettimään ääneen oliko neitokainen palannut paikalle, vai tullut vain hyvästinsä jättämään.
"No minä kyllä ehdin vähän miettiä että olisin vain mennyt", sulkatukkainen mumisi niskaansa raapien, kuitenkin suoristaen ryhtinsä, "Mutta tiedäppä vain, että ne kaksi kataluutta halusivat lähteä matkaanne! Eivät tainneet saada tarpeekseen väkesi kiusaamisesta, ne taisivat tovi sitten jo parhaat palat maastakin noukkia aamupalakseen", Ane naurahti.
"Kävin hakemassa nämä", Tummalintu taputti käsillään asevyötään ja laukkunsa kantoripaa rinnallaan, "Ja pojat tulevat perästä - en viitsi jättää hyviä ansoja tuonne suotta, saavat metsänpedot nähdä oman vaivansa riistansa pyytääkseen".

"Oletan että paikka oppaalle on vielä auki", sulkatukkainen hymyili vinosti isommalleen, "Ja minä varaan sen itselleni, mikäli yksi heinäseiväs sinne tai tänne ei turhan paljon matkassa paina mukana".


//(ง ͠° ͟ل͜ ͡°)ง //
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 27, 2017 10:34

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Scylla virnisti tietäväisenä, Anen mainitessa harkinneensa vain pois lähtemistä. Siltä pikkunainen oli kyllä vaikuttanutkin eilen, mutta jokin oli saanut uuden tuttavan palaamaan — kuulemma osasyy oli ne kaksi pikkuliskoa, jotka matkaan olivat halunneet lähteä.
"Ha! Liskojas syyttelet vaikka itte kumminki halusit vaa seuraan tulla", Raivotar naurahti, eriparisten silmien tarkkaillessa hetken tummatukkaista, tuon kertoessa lohikäärmeidensä tulevan perästä kera ansojen, jotka tuo oli metsään ripotellut.
"Saat opettaa miuu käyttään semmosia", Scylla virnisti, "Me ei ansoi pahemmi käytetä, jahdataan itte saaliit kiinni tai nuolel kaaetaan yleensä", tai no, Scylla ja Sten eivät ansoja osanneet viritellä, muista vyrkul ei voinut varmaksi sanoa. He kun olivat liikkuvaista porukkaa, ei heillä ollut aikaa jäädä odottelemaan, että saalis ansaan kävelisi. Ja aina kun sivistyksen keskelle päästiin, menivät he suoraan majataloihin ja maksoivat ateriansa, suotta sitä itse metsästämään kun valuuttaa ja arvoesineitä oli, millä ostaa valmista, lämmintä ruokaa.

"Opas kelpaa aina! Ja sie oot näillä sanoilla sen paikan ittelles nyt lunastanu. Kannat vaa kortes kekoon ja näytät tien ni oot enemmän ku tervetullu matkaan", Nyökäten Raivotar julisti, nostaen sitten olkalaukun olalleen ja valtavan reppunsa selkään. Olihan niissä muidenkin tavaroita ja yhteisiä leirikamppeita, mutta Vyrkulit toimivat yleensä kantojuhtina kun matkaan lähdettiin. Heillä kun oli enemmän voimaa ja he kykenivät suurempiakin lasteja kantamaan, siinä missä ihmiset taas pienempää lastia kantoivat — osalla ei ollut muuta kuin aseensa kannettavana, sillä pitihän jonkun olla valmiina taistelemaan, jos vihamielisiin tahoihin törmättiin matkalla!
"Mut mikäli oot valmiina nii lähdetää liikkeel. Osa meistä lähtee meriteitte ja törmäilee meihi sit etelämmäs. Me lähetää jala, kattoo mihin päädytään sun johdattaman", Scylla selitti Anelle sotasuunnitelmaa, samalla kun viimeisimmätkin kävellen lähtevästä porukasta alkoivat olla valmiita lähtöön.
Heidän mukaansa lähtisi Stenvald - tietenkin, Adva, Fingar, Veljekset Iknus ja Sifius, sekä Odlas. Alefius, Gunnar, Jogrog, Laslos ja Jörgen lähtisivät laivalla matkaan, he kyllä pärjäisivät keskenään paatin kanssa.

"Sittenkö mennää?", Adva tuli oman rinkkansa kanssa kyselemään Scyllalta, vilkaisten Aneen siinä samalla, "Mukava että palasit, oletan että aiot lähteä matkaan?".
"Kyl se lähtee. Saa näyttää tietä, kute lupas", Rotevin naisista vastasi Anen puolesta, katsellen samalla muiden matkaan lähtevien puoleen, varmistaen että jokainen oli valmis omalta osaltaan, "Eiköhän sitte lähetä. Vaikka vaikeempiki maasto ei oo meille mikää ongelma ni näytäppä silti reitti lähimmälle suurtielle, kai tääl semmosii on?", Raivotar tiedusteli, esittäen toiveensa matkan suunnasta. Tiellä oli helpompi kävellä, tiellä myös tuli vastaan muita silloin tällöin, joiden kanssa saattoi käydä kauppaa tai kysellä samantien, oliko palkkamiekoille käyttöä. Tai jos vastaan tuli sitten vihamielisempiä kulkijoita, vedettiin mokomia turpaan ja vietiin arvoesineet ja hyödylliset tavarat mukana. Mutta harva uskalsi lähteä ryhmälle vyrkuleita ja heidän seurassa liikkuville ihmisille päätään aukomaan...



// here they go ᕕ( ᐛ )ᕗ ᕕ( ᐛ )ᕗ ᕕ( ᐛ )ᕗ ᕕ( ᐛ )ᕗ ᕕ( ᐛ )ᕗ ᕕ( ᐛ )ᕗ ᕕ( ᐛ )ᕗ ᕕ( ᐛ )ᕗ //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Elo 27, 2017 11:33

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Ane nyökkäsi reippaasti, Scyllan ehdotellessa ansojen käytön opettamista. Totta kai hän voisi näyttää kuinka mokomat toimivat! Joskin, hänen omat pienensä tuskin kelpasivat jäteille ja noitten seuralaisille, piti aloittaa aivan alusta, ansojen rakentamisesta ja vahvistamisesta. Mutta sitä ehdittäisiin sitten miettiä, jos kauppiaisiin törmättäisiin matkalla, tai muuten kyliin ehätettäisiin - muodonmuuttaja voisi silloin Scyllaa vetää hihasta ja vinkata, jos ansatarvikkeita ostettaisiin tulevaa varten!
"Turhan lähellä rantaviivaa ei kannata mennä, siellä on kyliä, jotka eivät välttämättä ulkopuolisia suopeasti katso. Ja etelämpänä saattaa törmätä lohikäärmeisiin ja lämpimissä vesissä viihtyviin meripetoihin, enkä väitä että vedet täysin puhtaita merirosvoista myöskään ovat", Nessi neuvoi, kulmiaan kohottaen kuitenkin huvittuneena sanojensa perään. Eivätköhän meriteitse lähtevät vetäneet moisia turpaan jos tielle eksyivät, ja tekisivät mahdollisista hirviöistä jotain erikoisempaa pataa itselleen. Ei se hänen murheensa ollut, Tummalinnun kyllä uskoen kyllä sanomattakin, että tuttavat näillä vesillä selviäisivät, kunhan eivät liian kiivaasti nokkaansa olleet tunkemassa etenkään ihmisten kyliin.
Harteitaan kohauttaen lopulta, se katse kiri paikalle tulevaan tuttuun naamaan. Advako tuon nimi oli, tummatukkaisen hymyillen nopeasti takaisin ja nyökkäsi syvään vastaukseksi naiselle, kun Scylla ääneen ehätti tyypilliseen tapaansa ennen häntä. Ane vaatisi vielä monta kuunkiertoa sopeutuakseen porukkaan täysin, vaikkei hän tuota omalla tavallaan päällepuhumista haitaksi pistänyt ollessaan valmiiksi niin hiljainen ja ylimääräisten puhumista välttelevä. Se oli ihan sopiva osa hänelle, ainakin toistaiseksi.

Siinä samalla raakkuva aisapari ehätti saapua myös paikalle, mukanaan kantaen Aneritten virittelemiä ansoja, jotka eivät olleet ehättäneet mitään pyytää tänä aikana. Eipä muutamasta rusakosta olisi ollut hirveästi painolastia kannettavaksi toisaalta, mutta ei niistä olisi myöskään suupalaa enempää joutanut kuin korkeintaan heille kolmelle. Tummatukkainen pakkasikin nopeasti, hieman puolihuolimattomasti langanpätkiä jättäen roikkumaan sieltä ja täältä omaan nyssykkäänsä. Sitoen sen kiinni ja ojentaen Caerille, joka saisi pussukan kantaa mukanaan hänen puolestaan.

"Meidän pitää mennä metsän läpi. Ellette rinteitä halua kiipeillä, pitää meidän kiertää tuolta päin jonkun matkaa", Ane osoitti hieman itään päin. Hän itsehän olisi voinut vain lentää Klethin yli suoraa seuraavaan määränpäähänsä. Mutta nyt hänellä oli muita mukanaan, eikä Nessi olisi heti ensitöikseen halunnut vain tovereitaan sillä tavalla vain hylätä jälkeensä.
"Eipä tuolla tiheää havumetsää ja pusikoita enempää taida olla, mutta metsän takana on sitten valtava aro, josta varsinaiset tiet vasta alkavat ja vievät mantereen läpi", Ane mietti ääneen menosuuntaa mittaillen, vilkaisten pikaisesti vielä sen valtavan laivan puoleen, ennen kuin katseensa Raivottareen toi, "En ole varma kauan läpikulku täältä aroille kestää jalan, mutta eiköhän sekin tule tällä kertaa selvitettyä", Tummalintu virnisti, heittäen sitten kädellään merkiksi muita seuraamaan perässä.
"Tuohon suuntaan! Hyra voikin tähystää reittiä ja vastaantulijoita taivaalta käsin", suunta osoitettiin, toisen Anen pikkuliskoista hypähtäen ilmaan raakkuen puidenlatvojen sekaan sujahtaen, kun pieni joukko lähti viimein taittamaan matkaansa eteenpäin etelää kohti.


//Lähikylät ko Scylla gangin näkee//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 12:00

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

"Jos jatkat tuota luettelemist nii noi lähtee heppi kovana matkaan", Scylla naurahti Anelle, joka meriteitse lähteviä varoitteli vaaroista, mitä mantereen merissä odotti. Miehet olisivat varmasti enemmän kuin mielellään ottelemassa merihirviön jos toisenkin kanssa, puhumattakaan merirosvojen kanssa voimien mittelemisestä — vielä tähän päivään asti he eivät olleet törmänneet yhteenkään ryövärilaivaan, joka olisi heidän kimppuun uskaltanut tai siitä voitokkaasti selvinnyt. Mutta, ne rantojen kylät olivat sitten asia, mitä piti varoa, sikäli mikäli heitä ei moisiin haluttu. Scylla kuitenkin uskoi Raivotar-laivan kera miehistönsä selviävän ilman sen suurempia ongelmia aina etelään asti.

Liskonkutaleiden lennähtäessä paikalle päästi Sten takavasemmalta mitä turhautuneimman parahduksen, samalla kun omat eväänsä veti visusti piiloon. Murskaaja ei todellakaan aikonut eväitään jakaa mokomien kanssa ja teki sen harvinaisen selväksi kovaan ääneen, muiden vain naurellessa Stendahlin nuorimmalle. Scylla puolestaan kiinnitti huomionsa Aneen, joka lähti ääneen pohtimaan ja kertomaan etenemissuunnitelmaa, jätin vain nyökkäillen pienempänsä suunnitelmille. Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan, eihän hän maita tuntenut, joten Ane sai luvan valita ja opastaa reitin miten itse parhaaksi näki — olisihan sitä voinut sanoa typeräksi, luottaa nyt näin sokeasti uuteen tuttavaan, ties vaikka johdattaisikin heidät harhaan tai surmansuuhun. Mutta jos niin kävisi, olisi Ane se ensimmäinen jolta niskat taitettaisiin. Mutta, Scylla halusi uskoa pienestä naisesta vain hyvää, ei tuo ainakaan yhtään epäilyttävältä hänen mielestään vaikuttanut.

"Sit mentii! Reipasta tahtia ni päästää pitkälleki tänää", Scylla nyökkäsi Anen osoitettua suunnan, joukon lähtien lopulta matkaan ja heittäen hyvästit veneryhmälle, joka vielä toviksi rannalle jäi valmistautumaan. He kun olivat todennäköisesti ennemmin etelässä, mitä jalan kulkevat, joten mitään kiirettä matkaan lähtemisen suhteen ei ollut.
"Toivottavast sie jo söit, me ollaa totuttu matkaa pitkiä pätkiä kerralla ni ei viittis turhaan pysähdellä", Raivotar hymähti Anelle, koittaen pitkiä askeliaan sovittaa Anen vauhtiin sopivaksi. Se oli aina ongelmallista heille, kun ihmisten tai ylipäätään pienempien matkalaisten kanssa piti kävellä, eikä sitä aina edes huomannut kuinka nopeaa vauhtia käveli kera pitkien askeltensa, ennen kuin lyhyempijalkaiset huomauttivat että jos vähän tahtia sovitettaisiin heille sopivaksi.
"Ja jos sie enne meitä uuvut ni voithan sää olalle hyppää. Tommotteesta rimpulasta mitää haittaa ois kantaes", Vyrkul lisäsi vitsailevasti virnistäen.



// MUFFLED IN THE DISTANCE //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ma Elo 28, 2017 1:56

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Ane halusi uskoa että matkasta tulisi mieluisa! Siitä oli pitkä tovi kun hän viimeksi oli ollut pohjoisen metsän ulkopuolella, joten oli jo aikakin päästä näkemään taas muita seutuja. Ja mikä parasta, seurassa! Suotta hän oli tätä epäillyt, Scyllan ollen jälleen ottanut Nessin porukkaan hymyillen mukaan tälläkin kertaa. Toiseksi parasta lieni, että Ane olisi enemmän kuin turvassa Raivottaren ja tuon tovereiden mukana kulkiessaan - hän kyllä puolusti itseään tarvittaessa, mutta kukaan tuskin halusi joutua erikseen ottelemaan tämän pohjoisenväen kanssa. Ranta jäikin taakse, usvan ja merituulen vain seuraten joukkoa perästä, joka Nessayan johdattamaan suuntaan vaelsi. Vaikka reippaana tahtinsa pitikin, sai Ane kuitenkin huomata muiden joutuvan hidastaa tahtiaan hänen vuokseen, Scyllankin käyden huomauttaen toivomaan, että tummaverikkö oli syönyt ennen matkaan lähtemistä. Siinä missä ehdotti myös olalle hyppäämistä, jos jalkoja alkoi uuvuttaa heistä pienimmällä ensimmäisenä.
Nessa virnisti, samalla kun takkinsa etumuksen kävi avaamaan, antaen vaatekappaleen levätä vain rennosti yllään kulahtaneen hihattoman paidan yllä, "Pärjään kyllä sillä mitä teiltä sain eilen, tuskin edes tarvitsen mitään suurempaa ateriaa tänään. Enkä minä matkanteosta niin vain väsy", tummatukka virnisti.

"Sitä paitsi, on minulla laukussa kuivattuja suupaloja", Ane jatkoi hymyään. Pikkuliskojen herkkujahan ne olivat, mutta ei hän niin nirso ollut, etteikö olisi niitä voinut itsekin voinut syödä pahimmassa tapauksessa. Energiaa niistä kuivatuista lihapaloista sai yhtälailla, joten jos ei muualle ehätettäisi pysähtyä, niin hän ainakin voisi niitä tänään mutustaa ja pärjätä sillä vähällä mitä oli tarjolla.
"Ja liskot metsästäkööt omillaan, jos jotain tahtovat. Kyllä ne hajujäljen perässä pysyvät, vaikka jälkeen jäisivät muista hetkeksi", Aneritte tuumaili siinä vierellä liihottavaan lohikäärmeeseen vilkaisten, joka ylpeänä heidän ansojaan kantoi matkassa. Kyllä sekin vielä sammahtaisi aikanaan, mutta sittenpä saisi veljensä kanssa vaihtaa vuoroa ja tulla Anen olalle lepäämään tarvittaessa, jos siltä tuntui.

Matkan teko teki hyvää, Anen pysyessä virkeänä joukon kärjessä alati. Tuttuja polkuja seuraillen joista osan hän tunnisti omikseenkin, jopa näyttäen lähes huomaamattoman oloisia merkkejä muille, joita oli jättänyt tänne kaikenvaralta opastaakseen myös muita. Tai tunnistaen niiden perusteella kenties suojaisia sijoja, joissa Tummalintu oli aikaisemmin sadetta ja tuulta pitänyt tai öitään viettänyt. Eikä heitä kukaan häirinnyt näin pohjoisessa, ei yksikään sielu – ei ystävällinen tai vihamielinen, metsän olentojenkin väistäen suosiolla matkaavan seurueen näin päiväsaikaan. Ja mitä pidemmälle se päivä ehätti, sitä lämpimämmin aurinko alkoi taas porottaa myös alas taivaalta.


//Samaan aikaan rannalla ko ämmät lähti meneen jo//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 2:38

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

"No hyvä! Pistelet poskees sitte niitä jos nälkä kesken kaiken tulee — Sten tuppaa kans syömää kävellessää ko mokoma ei osaa olla syömäti hetkeekää", Raivotar naureskeli Anelle, saaden sitten heti palautetta veljeltään, joka takaapäin huuteli sisarelleen ettei kaikkea tarvinnut heti hänestä kertoa vieraille.
Matka kuitenkin jatkui, rannikon jääden taakse ja porukan seuraillen Anea kuuliaisesti. Mitä pidemmälle matka eteni, sitä enemmän he saivat ihastella uusia maisemia, sulkapäisen siinä samalla kertoen heille merkeistään millä reittiä oli merkkaillut. Siinä kävellessä jokainen innostui niitä näitä kyselemään Anelta, tuon saaden vastailla kaikenlaisiin kysymyksiin mitä heillä nyt sattui olemaan mielessään — osa jopa harvinaisen outoja ja asiaankuulumattomia, kuten Stenin kysymys siitä, oliko Cryptissä paljon nättejä neitoja ja prinsessoja, joita voisi koittaa tavata.
Lopulta se juttelu kääntyi myös laulamiseen, palkkamiekkojen lähtien rempseästi Stendahlien johdolla laulamaan kotipuolen sotasankareista ja seikkailuista, Anen saaden kuunnella niitä loruja, halusi tai ei. Siinä samalla tuli varmistettua, ettei yksikään metsäneläin vahingossakaan palkkamiekkoihin törmäisi, elukoiden hankkiutuessa harvinaisen nopeasti mölyävän retkikunnan reitiltä pois. Tosin totta kai Scylla toivoi, että vastaan tulisi karhu, jonka kanssa pääsisi painimaan! Johan tässä oli merellä matkattu päiväkausia ja nyt matkaa piti taittaa jalan, itse kukin taistelemaan tottuneista palkkamiekoista halusi jo päästä purkamaan sitä patoutunutta taisteluintoaan johonkin. Ja jos jotain ei pian tulisi vastaan, he päätyisivät ennemmin tai myöhemmin keskenään mittelemään voimiaan.

Päivä ehti vieriä pitkälle matkaa tehdessä ja ennen kuin kukaan ehti edes väsähtämään, oli iltapäivä vaihtumassa iltaan. Aurinko silti valaisi matkalaisten tietä, eikä pimeydestä ollut merkkiäkään.
"Onks yöt valosiiki tääl?", Jo monennetta tuntia jatkuneen lauleskelun jälkeen Scylla kävi kysymään Anelta, siinä missä miehet vielä jatkoivat lauleskelua. Adva yhtälailla oli kiinnostunut Scyllan kysymyksestä, kolmannen naisen yhtälailla hiljentyen kuuntelemaan opasta.
"Meinaa mehä voitais jatkaa nii pitkäl ku päivänvaloo riittää, suotta pysähtyä, vai mitä luulet?", Raivotar ehdotteli, "Vai onko tääl päin ees turvallista leiriytyy — ihan ku se meitä estäis tosin vaik oliskin".



// Ai kamala :---D Laivapojat on ihan QQ ku kaikki tissieläimet lähti jalan matkaan //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ma Elo 28, 2017 4:28

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Seurue kyllä piti Aneritten äänessä kysymystensä kera, Nessan saaden välillä kohotella ihmeissään kulmiaan mitä oudommista kysymyksistä. Mutta kyllä hänellä aika useaan vastaus jopa oli! Ei hän mikään kirjaviisas tai suuri tietäjä ollut, mutta eivätpä kysymykset nyt sellaista suurta tieturuutta tarvinneetkaan, Anen ollessa ennemmin juuri käytännön nainen, joka tiesi omasta kokemuksestaan kertoa asioista jos kysyttiin.
Yltyipä väki laulamaankin, Tummalinnun kuunnellen ihaillen sitä ryhmähenkeä, joka poppoosta lähti. Hän olisi ihan mielellään osallistunut siihen itsekin, joutuen kuitenkin vain hyräilemään välillä nuotinvierestä, milloin vain iloisesti tahtien mukana päätään heiluen, tai vain pysytellen hiljaa, kun Scylla tovereineen omien laulujensa antoi raikaa. Ja tietty Caerin ja Hyran piti päästä raakkumaan mukana, liskonkutaleiden päästäen välistä säestäen mitä oudompia vihellyksiä ja karjahduksia ollakseen jutun juonessa mukana!
Siinäpä se aika kuluikin, Anerittenkin kinttuja alkaen hiljalleen kivistää siihen malliin, ettei alas istahtaminen ja venyttely olisi tehnyt pahaa lainkaan, ja sen välillä omituiseksi hyppelyksikin yltyvän väsymyksen kyllä näki Tummalinnusta. Tai sinne Scyllan olkapäälle nouseminen, kuten aikaisemmin oli ehdotettukin...
Mutta eihän Anella käynyt mielessä vastaavaa ehdottaa tähän hätään!

"Kyllä se pimenee, myöhäisillä tunneilla, mutta valo kyllä pitää meille seuraa vielä monet tunnit", hiuksiaan taaksepäin päätä myöten pyyhkäisevä tummaverikkö totesi hymyillen, käännähtäen sivuttain kävelemään muut nähdäkseen.
"Eiköhän tänne leirin passaa laittaa kuitenkin. Luulenpa että karkotitte kaikki pedot pohjoiseen näiltä seuduilta, emmekä ole turhan lähellä kääpiöiden maita", Ane pohti naurahtaen, "Väellä on tapana olla tarkkana siihen ketä hyvällä katsotaan, mutta ettepä te noin varsinaisesti mitään vihattua täällä edusta. Tuskin tuommoisia hujoppeja on missään muualla!".
"Muttei kuitenkaan turhaan heittäydytä varomattomiksi, etelässä on ihan eri meno kuin pohjoisessa", Nessaya kohautti hartioitaan harmistuneena, tietäen kyllä juuri sen olevan syy miksi hän itse viihtyi ennemmin villissä pohjolassa. Täällä ei tarvinnut miettiä varsinaisesti milloin joku meinasi seivästää ohi kulkiessa, vaikka toisaalta... Anen soturin ja lohikäärmeratsastajan sielu kyti yhä, ja hän olisi yhtä hyvin voinut rohjetessaan vain niin toivoa olla osana jotain suurempaa. Olihan hän nyt Scyllan ja tuon joukkojen kanssa, mutta ei Anesta koskaan olisi ottelemaan noiden kanssa samassa tiimissä kunnolla. Hän oli siihen aivan liian pieni ja pahemman kerran tiellä, ja jäisi vain mokomien korstojen jalkoihin, ellei meinannut jonkun hartioilla ratsastaa kuin pahainen ratsumies!

Lopulta Anen oli kuitenkin pakko seisahtua aloilleen, naisen kumartuessa suorilta jaloiltaan kehonsa alas taittaen jalkojaan venytelläkseen kunnolla pitkän kävelyn jälkeen.
"Ihan... pikku hetki!", tummatukka naurahti vaivautuneena, "Olen tottunut taittamaan matkat aina lentäen...".


//Ei ne tiennykään kuin purjeet nostettiin ylös ja ankkurinkin ne heitti rantaveteen silleen oliko se näin//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Elo 28, 2017 4:54

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Valoa riittäisi vielä monta tuntia, tai näin Ane kertoi. Siltä se vaikuttikin, kerta päivänvalo ei vieläkään ollut minnekään hiipunut vaikka jo monta tuntia oltiinkin patikoitu eteenpäin. Opas myös arvuutteli leirin olevan turvallista pystyttää näille maille, mainiten palkkamiekkojen varmasti karkottaneen jo kaikki villipedot lähimailta, eivätkä he kuulemma kääpiöidenkään mailla olleet. Eipä se olisi heitä haitannut, jos jonkun maille olisi eksytty, hehän olivat vain läpikulkumatkalla ja jos se joidenkin mielestä oli väärin, olisivat nuo tervetulleita haastamaan vyrkul joukon! Tai näin Scylla ainakin arveli.
"juu ei tietenkää, aina pitää vähän varoa — eihän me syyttä suotta ketää haluta suututtaa varsinaisest", Scylla vastasikin Anelle, "Mut jos joku vartavaste tulee haastaa ni se on sitte heidän häpeänsä", lisättiin virnistäen.

Yllättäen Ane pysähtyi ensimmäistä kertaa pitkän vaelluksen jälkeen, käyden venyttelemään raajojaan. Sillä samalla sekunnilla koko porukka pysähtyi, laulunkin hiljeten ja katseiden kääntyen tummatukan puoleen.
"Millast se semmone lentämine on? Mahtais olla kiva kokeilla joskus", Sten oli heti kyselemässä Anelta tuon mainitessa taittavansa matkansa aina lentäen. Eihän heistä kukaan koskaan ollut lentänyt, minkäänlaisella olennolla ja Vyrkulien oli vaikea edes löytää mitään olentoa joka olisi heidät ilmaan jaksanut nostaa. Jo pelkän ratsun löytäminen pitkille matkoille oli hankalaa!
"No! Eiköhä se ois aika sitte pistää leiri pystyy. Stenki näyttää sen verta nälkäselt et syö varmaan koht kätensä jos ei ruokaa saa", Scylla naurahti kätensä yhteen lyöden, jokaisen nyökäten ja myöntyen tähän suunnitelmaan, Stenin totta kai taas siskolleen huutaen hänen mollaamisestaan. Ei Sten normaalisti noin kärkkäänä ollut itseään puolustelemassa, joten Scylla arvaili, että taisi veljellään olla jo pieni ihastus Aneen kytemässä.

"Ettitääs hyvä paikka ja katotaa nuotio aluil ni päästään syömään", Scylla jatkoi, kädellään muutaman kerran taputtaen Anea selkään, "kyl sie voit iha sanooki jos taukoi tarttet matkas. Tai sit muutut haahkalinnuks ja tuut olalle istumahan, jos tiukkaa meinaa tehä", Raivotar jatkoi, samalla kun porukka lähti etsimään hyvää leiripaikkaa, joka löytyikin pian lähettyviltä. Tasainen, kuiva mätäs, jonka ympärillä oli muutama erikokoinen kivenlohkare kutakuinkin pyöreässä asetelmassa. Ympärillä oli myös tiheitä kuusia ja aluskasvillisuutta, mikä suojasi hieman sijaa ylimääräisiltä katseilta, mutta yhtälailla rajoitti heidän näkyvyyttään kauemmas metsään.


// :-----DD No niinpä. Scylla ja porukat palaa monen kuukauden päästä takas silleen mitä vittua jätkät ja siel ne on nääntyny laivalle ku eivät päässeet mihinkään ja vesi oli märkää ni ei voinu kahlata rantaan //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ma Elo 28, 2017 7:19

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Ane räpytti laiskasti käsiään muutaman kerran Stenille esimerkiksi, "Tarttet kyllä melkosen ratsun allesi, jos tahdot ilmaan asti nousta", Nessi naurahti. Kyllähän isolle miehelle olisi varmasti sopiva liskopeto ainakin alle löytynyt, jos tuo lentää olisi halunnut, mutta Ane itse ei olisi saanut nostettua Stenin kokoista ilmaan sitten kirveelläkään ilman että selkäänsä olisi taittanut!
Oma hykertely jatkui, vaikkakin Tummalinnun kasvoilla viipyi hieman harmistunut ilme siitä, kun leirin pystytyksestä päätettiin. Kyllä he olisivat voineet jatkaa, ei siitä olisi ollut mitään haittaa! Tai niin Nessa väitti, peläten jalkojensa olevan täynnä huomaamattomia rakkoja kaiken tämän kävelyn jäljiltä... Voi miten hän olisi tehnyt mitä vain, jos olisi saanut jossain viileässä purossa uittaa paljaita jalkojaan päivän päätteeksi, mutta semmoistakin olisi pitänyt lähteä etsimään erikseen.

Raivottaren taputtaessa sulkatukkaista selkään, oli Ane vähällä kumoutua tasapainoltaan alas siitä yllätyksestä, tummaverikön naurahdellessa vaivautuneena isomman sanoihin, kätensä taas niskaansa kohottaen raapimaan.
"E-en... en minä sellaisia tarvitse", Aneritte aloitti äänensä aluksi vapisten, kuitenkin rykäisten sanojensa välistä ja ryhtinsä hakien takaisin, "Olen tottunut ahertamaan niska limassa ennenkin, aina aamusta iltaan. Tällainen yllättävä patikointi korkeintaan ottaa kinttuihin pitemmän päälle!", Tummalintu koitti puhua omasta puolestaan kovaan ääneen, vaikka eipä se kovin vakuuttavalta kuulostanut loppujen lopuksi.
Se aihe jäi kuitenkin toissijaiseksi, Anen rientäessä toisten avuksi pistämään leiripaikkaa kuntoon. Ja viihtyisä sijapa siitä tulikin, Tummalinnun kootessa heille sopivan nuotiosijan, johon pikkuliskot kävivät oksia, risuja ja kuivaa sammalta repimään sytykkeeksi. Ja lisää kuivaa sytykettä kyllä riittäisi ympärillä, mutta eiköhän noilla leirinuotion saanut palamaan ja siinä saattoi ruokaansa lämmittää ja paahtaa makunsa mukaan. Ane ainakin tahtoi suolattuja lihapalojaan korventaa liekeissä korpuiksi, niistä kun tuli niin mehukkaita kun antoi kuoren palaa ja rapistua tikunnokassa!

Lopulta leiri oli kuitenkin pystyssä, Nessan pyllähtäen mättäällä nurin ja heti ensitöikseen nainen viskasi saappaat jaloistaan vierelleen. Varpaitaan haroen ja läpsytellen sitä kuivaa mätästä vasten kuin se olisi ollut paraskin alusta viilentää kinttujaan, vaikka neulaset nahkaa pistelivätkin siinä ohessa. Mutta sepä ei sulkatukkaista haitannut, Anen ollessa niin tyytyväinen vain päästessään viimein istumaan alas pitkän päivän päätteeksi.


//Voi apua :----D//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 29, 2017 1:21

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

"Iha mite itte sanot", Scylla naureskeli Anelle, vyrkulin jo päättäneen omassa yksinkertaisessa mielessään, että pikkunainen taisi liioitella omia voimiaan ja jaksamistaan. Mutta sellainen Scylla oli, ennemmin hän oli liian huolissaan omasta porukasta, kuin täysin välinpitämätön ja antoi yhdenkään alaisistaan itsensä toimintakunnottomaksi raataa. Sitä paitsi ei heillä mikään kiire ollut edetä! Ehkä teki palkkamiekoillekin, niin vyrkuleille kuin ihmisillekin, lopettaa tältä erää vaeltelu ja lepuuttaa jalkojaan, kerta sopiva paikka leirille löytyi.
Tavarat purettiin ja nuotio sytytettiin, läheisestä purosta haettiin vettä keitettäväksi, jos joku sitä sattuisi tarvitsemaan. Sten ja Adva lähinnä katsoivat porukalle ruokaa tulemaan, siinä missä Iknus ja Sifius valmistelivat leposijaa puiden suojaan heille. Scylla kera kahden muun vyrkulin, Fingarin ja Odlasin, lähinnä vain riisuivat kuorman yltään ja tarkastelivat lähiseutua, ennen kuin alas istumaan kävivät.

Muiden jutellessa keskenään ja omia touhujaan häärätessä, Scylla kiinnitti huomionsa Aneen joka saappaansa oli riisunut ja mättäälle lätkähtänyt lepäämään.
"Mahto olla raskast", suuremmalla kivellä istuva Raivotar naureskeli, tummatukkaista katsellessaan, "Kui sie et matkaa elikkona jos se ois helpompaa? Ekkö sie pysty puhuun ku muotoos muutat?", suurempi äityi kyselemään. Tietenkin häntä kiinnosti Anen maagiset kyvyt, vaikka ei voinut itse sanoa pahemmin pitävän magiasta. Olihan heidänkin kansan keskuudessa maageja, harvinaista se kyllä oli, mutta silti. Vieraan maan magiat kuitenkin pistivät aina varuilleen, ties mitä mustaa magiaa tai pirujen kutsumisia täälläkin harrastettiin! Ja jos jonkinlaista vastustajaa piti varoa, niin maagia — aseiden kanssa heiluvat heput tai suurpedot eivät olleet mitään verrattuna maageihin, jos Scyllalta kysyttiin!

Mutta, ennen kuin Scylla sen enempää ehti Anen kanssa jutella, kuului läheltä yllättäen raskaita, nopeita lähestyviä askeleita ja alta aikayksikön oli pusikoiden takaa hypännyt esiin mitä erikoisemmannäköisiä... otuksia. Huutaen, aseet valmiina — eikä siinä jäänyt pahemmin arvailun varaa mikä noilla oli mielessä. Yhteenotto, sekös sopi palkkamiekoille jotka heti sillä sekunnilla olivat sijoiltaan nousseet ja aseet vetäneet esiin, yhtälailla huutaen kuin mitkäkin villipedot siinä samalla jopa nauraen silkasta riemusta, ensimmäisten aseiden ottaessa yhteen.


//APUVA //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Elo 17, 2018 11:30

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Nessaya, Wyrius


Ane piti kasvoillaan samaan aikaan kärsivän mutta huvittuneen ilmeen, antaen jalkojensa vain valua pitkin mätästä. Kyllä niihin koski, mutta kyllä se siitä, kun hetken sai toppuutella paikallaan olemiseen jälleen.
"Ääh! Olen kyllä kunnossa!", Nessi virkkoi hymyillen leppoisasti kättään väheksyen heilauttaen isommalleen samalla, "Miten minä eläimenä puhuisin, kun eivät ne... muutenkaan...", tummatukan sanat jäivät kesken, kun hänenkin katseensa kiri jonnekin aivan muualle kuin Raivottaren kasvoille. Aivan kuten muutkin, kuuli Aneritte kyllä ne raskaanpainavat askeleet jotka tannerta tömisyttivät. Ja sinne taisivat olla muittenkin katseet suunnanneet, kun lopulta pensaikkojen suojasta esiin kiilasi valtavia kentaureja, jotka eivät kamalasti jättäneet arvailunvaraan mitä noilla oli mielessä. Ja sekös näytti suorastaan riemastuttavan näitä jättejä...
Tummalintuhan otti ensimmäisenä jalat alleen, kun nelikinttuiset päättivät ensimmäisenä jalkansa lyödä maahan tömähtäen haasteena. Se kirjaimellisesti säikäytti, Nessayan ollessa harvinaisen herkkä karkaamaan yhteenottoja tilaisuuden tullen välttääkseen verenvuodatuksen ja turpiin saamisen, jos vaihtoehtona oli karata pois paikalta. Vaaleaturkkinen lumileopardi ottikin tehtäväkseen hypähtää pusikon suojiin näyttävästi paikalta sammaleen lentäen kaaressa kissapedon ponkaistessa matkaan, pois kaiken tieltä, käpertyen pieneksi jonnekin vihreään pensaikkoon turvaan kun huudot ja aseiden kolinat ottivat yhteen ihan vieressä.

Mistä ne äkäiset kentaurit olivat sitten oikein paikalle saapuneet?


Wyrius kirosi hieman kauempana kumppaneittensa äkkipikaisuutta. Perinteinen tunturiheimojen kauppakausi oli saapumaisillaan, Hurjatuulen ollessa kerrankin lähtenyt matkaan nuorempien ja kokemattomampien kanssa tutustuttaakseen noita mantereen tavoille ja tutuille reiteille. Näyttääkseen maailmaa ja kulttuuria muualtakin, kuin vain heidän heimonsa sisältä. Se oli omanlaisensa sopeutumiskeino ja tärkeä tapa jatkaa omia perinteitä, mille vain erityisimmät saivatkin lopulta luvan vain osallistua.
Wyrri oli ottanut mukaansa myös nuorimmaisensa, Nukan, jolle jo vanha ori halusi suoda kaiken mahdollisen tiedon ja taidon kaupankäynnistä ja suhteiden luomisesta. Johan he olivat lumien aikaan puhuneet siitä, kuinka mahdollisesti kesän aikana isäukko voisi kuopuksen matkaansa ottaa! Ja sanoistaanhan Hurjatuuli ei tiettävästi koskaan lipsunut!
Mutta todistaa nyt äkkipikaisempien orien lähtevän haastamaan lähistöllä olevien seuruetta silmissään punaista kuin härillä konsanaan...
"Takaisin, senkin pässinpäät! Bry! Alawus! Trivor!", Wyrius jyrisi muiden perään, katsellen kuinka nuo kaviot jyristen suuntasivat äkkäämänsä saattueen luo. Kookas joukkio oli tietty herättänyt huomiota jo ajat sitten, monen ollessa huomautellut konkarille noiden kuuluvat vanha mustan ritarin joukkioon, jotka aikoinaan olivat heidän heimoaan karsineet. Ja sekös sai vanhimmat tulistumaan, nuorempien villiharjojen tietty seuraten esimerkkiä, siinä missä Wyrius oli yrittänyt käskeä joukon johtajana pysyä kaukana tuntemattomista.

Ori ravailikin edestakaisin muutaman suurehkon kantamuksensa kera sijoilleen seisahtuneen edessä, jotka epäröivinä silmäilivät tilannetta.
"Minä perkele vie pieksen jokaisen itse uudelleen kun tulevat takaisin!", kiukusta pihisten Hurjatuuli pihisi klaanin kielellä ja kavionsa jyrisivät pitkin tannerta orin pohtiessa, pitäisikö vain odottaa toisten tulevan takaisin vai lähteä itse mokomien perään rähjäämään kuinka perkeleet vaaransivat koko saattueen hengen äkkipikaisella toiminnallaan. Ei kai hänellä ollut valinnan varaa, hampaitaan purren Hurjatuulen kääntyen mulkaisemaan yhteenottojen suuntaan äkäisenä samalla kun lähti remmejä yltään riisumaan ripeään tahtiin että pääsisi ylimääräisestä painolastista eroon juostakseen paikanpäälle lyömään pisteen.



//T: Nuka//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 18, 2018 2:01

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Scylla, Nuka


Matka oli edennyt jo pitkälle kentauriheimon taivaltaessa kohti etelää kauppatavaroiden kera. Se matka oli tavanomainen kaikille, paitsi uusille, joihin lukeutui myös Nuka. Vihdoista viimein hän oli päässyt isänsä kanssa matkaamaan etelämmäs valtakunnassa, tutustuakseen uusiin kulttuureihin ja tapoihin ja sekös innosti nuorta tammaa. Tosin, samalla se matka pelotti, kaiken suhteen. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Nuka jätti klaanin taakseen ja lähti kauppamiesten matkaan. Tietenkin hän oli pakannut laukkuihinsa omia käsitöitään ja viltin, joka toimi "turvana" kaikelta kamalalta.
Matka oli taittunut suhteellisen mukavasti, rauhallisesti, metsäteitä pitkin. Ketään ei ollut tullut vastaan ja jos johonkuhun oli törmätty, eivät nuo vaaraksi olleet. Sekös miellytti Nukaa, joka parhaansa mukaan koitti karavaanin tahdissa pysyä – onnekseen tamma oli sen verran pieni ja kevyt, että saattoi hypätä kauppatavaravankkureihin makailemaan, jos matkanteko kävi pienten kavioiden päälle.

Nyt he olivat matkanneet pidemmän tovin iltaa kohden, toivoen saavuttavansa tietyn määränpään. Nuka oli ylpeä itsestään, kun oli jaksanut kävellä karavaanin mukana näinkin pitkän matkan, mutta kieltämättä näin iltaa kohden alkoi askel painamaan. Nuori tamma ei uskaltanut edes kuvitella, kuinka paljon pitkät matkat vaikeassa tai kovassa maastossa kävivät isänsä jalkojen päälle. Nuka olikin pakannut mukaansa yrttirohdosta, joka auttaisi kipeisiin lihaksiin, kavioihin ja niveliin, jotta voisi isäänsä auttaa, mikäli tuolle tulisi tukalat oltavat. Ja tietenkin hän käytti rohtoa myös omiin koipiinsa, eihän hän ollut tottunut matkaamaan näin pitkiä matkoja.
Totta kai nuori tamma oli toivonut heidän pääsevän seuraavalle etapille ilman suuria ongelmia, kuten tähänkin asti, mutta hämärän saapuessa oli saattue nähnyt puiden lomasta leiritulen. Tulen, jonka äärellä oli valtavia kaksijalkaisia. Nuka oli sillä samalla sekunnilla jäätynyt sijoilleen, kun hurjapäisimmät orhit olivat lähteneet lähes suuna päänä hyökkäämään näiden "ihmisten" kimppuun.
Nuori tamma seuraili järkyttyneellä katseellaan isäänsä, joka muiden perään huusi ja samalla niin levottomana edestakaisin ravaili. Ja se hermostunut olotila tarttui alta aikayksikön Wyriuksen nuorimpaan, joka lähes nähtävästi värisi sijoillaan. Sanaakaan hän ei tietenkään saanut suustaan, isän pihisten kiukkua lähellä, samalla kun vanha ori lähti kuormaansa keventämään.
Nuka ei edes pysynyt tilanteen tasalla enää. Hän oli mennyt shokkiin, tuijottaessaan puiden lomasta näkyviä liekkejä ja varjoja, kaksijalkaisten ja heidän, jotka nostivat heti mieleen ne lähimuistojen traumat, muistot, kivut. Selän haavaan alkoi heti vihloa, nuoren tamman nostaessa kätensä kasvoilleen ja vikisten kivusta ja kauhusta, samalla kun kyyneleet lähtivät virtaamaan silmäkulmista...


Scylla puolestaan ei ollut yhtään harmissaan. Siinä missä hän, ottivat muutkin haasteen vastaan iloiten, sen sijaan että olisivat jääneet miettimään kuka, missä ja miksi. He eivät aloittaneet tätä yhteenottoa, joten syyttäkööt nuo nelijalkaiset humanoidikummajaiset itseään, jos sattui! Totta kai raivotar pisti merkille Anen "mystisen" katoamisen, mutta ei käynyt siitä matkalaista syyttämään. Eihän tuo ollut heidän kaltainen taistelija, joka eli kuollakseen ja kuoli elääkseen. Tai sellaisen kuvan Scylla oli Anesta saanut tähän mennessä.
"Antapi tulla si pirujalkaset!", Raivotar huusi yli yhteenottojen äänien, samalla kun miekkaansa suurella kaarella pyöräytti, "Myö tehään teis silppua, enne ko ehitte ees tajuta!".


// Kyllä, mut T Wyrri //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti La Elo 18, 2018 5:08

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Toisen nuoremman paikalle jääneen huomatessa Nukan tärisevän sijoillaan, kun vanha Hurjatuuli jo paikalta pyyhälsi muiden perään muita taltuttamaan, askelsi nuorukainen tyttären vierelle ja pisti kaikessa rauhassa maaten Nukan vierelle. Ei tarvinnut sanoilla edes ilmaista sitä, että hallavaharjan kanssa tänne jääneet kyllä nuoremmastaan pitäisivät huolen eivätkä antaisi tuolle mitään sattua.
Wyrri hakee muut vain takaisin, rauhotus vaan Nukanen”, toinen vierelle saapuva vanhempi ori tyynnytteli Hurjatuulen kantamuksia korjaillen kaikessa rauhassa jo omaan selkäänsä talteen. Kyllä sitä oli ennenkin törmätty yhteen jos toiseenkin aikaisemmilla retkillä, vaikka tämä olikin ihan omaa luokkaansa.

Hurjatuuli pyyhälsi mättäiden yli aukion laidalle silmäämään tilannetta tarkemmin, kun joukko oria ja tammoja otti yhteen suurikokoisten ihmistenkaltaisten kanssa. Eivät nuo kyllä ihmisiä olleet, elleivät mokomat olleet yhtäkkiä venähtäneet pituutta ja leveyttä lisää yllättävänkin paljon. Wyriuksen katse kiersi tuossa sekalaisessa sakissa, samalla kun joku pitkänhujoppi nainen kävi nelikinttuisille räyhäämään ja miekkaansa heiluttamaan ilmassa.
Siinä rohkaistui myös Ane vilkaisemaan puskan ohitse matalalta muitten menoa, tuuheaturkkisen kissapedon hiipiessä syrjemmälle ja syrjemmälle, kunnes se törmäsi johonkin ja sähähti ykskantaan isoa karvaista kinttua edessään. Hurjatuulihan ei pahakseen pistänyt piskuisen pedon lähestymistä, saaden tuon jo kavahtamaan kauemmas kaviolla maahan lyömällä. Mutta jokin tuttu aura tuosta perkeleestä tuli, eikä Wyrius voinut olla kulmiaan kohauttamatta kun kissapedon tilalle maahan perseelleen tömähti tuttu tummatukkainen tyttö.
“Nessi?!”, ori mietti hörähtäen ja alemmas kumartuen, tyttösen pompaten kintuilleen alta aikayksikön takaisin.
“Jumalauta että säikäytit!”, sulkapäinen tivasi vaatteitaan sukien muutaman kerran kulmat kurtussa isoa oria silmäten, “Milloin te olette muiden kimppuun alkaneet hyökkäillä?!”.
“Nuoria ja kaunoja omaavia vanhoja, mihis porukkaan oot ittes liittänyt tätä nykyä?”, Hurjatuuli tuiskahti kulmat kurtussa nuorikolle takaisin, joka isommalleen vastasi tomerana irvaillen.

“Matkatovereita, ei ne pahaa halua!”, Ane hymähti, Raivottaren yrittäen silmiinsä etsiä ja seurata tapahtumien kulua. Mutta se jähmettyminen ja pelko näkyi selvästi Tummalinnusta ulospäin, Nessayan reagoiden vasta Wyrrin lempeään kosketukseen kun ori laski kämmenen kauhusta kankean tytön olkapäälle, “Ei ole sun paikkas olla täällä, jos muistat Nukan ja vanhan Favralin ne on tuolla vähän etäämmällä. Jos meet sinne niitten kanssa vaik”.
“No en ikinä!”, Aneritte sähähti isolle orille terävänä, sen silkan pelon karisten hänen yltään samantien tiehensä kun sulkatukkainen läpsäisi kentaurin kättä kauemmas itsestään juostakseen Raivottaren tykö, “Scylla!”.
“Scylla teidän täytyy lopettaa, he on mun ystäviä!”. Aneritten ääni varmaan vajosi kaiken sen kolinan ja taisteluhuutojen alle, eikä Nessi olettanut Scyllan huomaavan häntä ennen kuin olisi päässyt kiskaisemaan tuota letistä. Mutta jos joku heidän kaikkien sydäntä jyrisytti ja veret seisautti hetkeksi, oli se vanha Hurjatuuli joka kävi maata polkaisemaan ja ukkosenlailla ilma kävi jyrisemään yhteen ottaneen väen yllä hetken ja sai etenkin nuorimmat säikkymään otteluissaan. Ja etenkin Anen painumaan taas kyykkyyn maahan pieneksi mytyksi.
“NYT RIITTÄÄ SENKIN TUMPELOT MÄTÄSORKAT!”, Wyrius karjaisi kuin tuomiopäivä olisi koittanut jokaiselle aseensa nostaneelle, “KUKAAN EI TEILLE ANTANU LUPAA SYÖKSYÄ VIERAITTEN KIMPPUUN!”.



//Samaan aikaan Ane on silleen//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Elo 23, 2018 3:41

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Järkyttynyt, pelonsekainen katse kääntyi vierelle saapuneen orin puoleen, Nukan koittaen kerätä rohkeutta tuon rauhoittelevista sanoista. Se oli vaikeaa, nuorimman tietenkin peläten ja odottaen pahinta tilanteen suhteen. Mutta ehkä toiset olivat oikeassa. Hehän niitä kokeneita matkaajia olivat ja pysyivät tilanteessa rauhallisina. Kenties hätä ei ollut niin suuri, mitä pikku tamma päässään ehätti jo kehitellä?
Varovaisesti nyökkäillen Nuka koittikin rauhoitella itseään, saamatta kuitenkaan sanaa suustaan, siinä katsellen yhä isänsä perään, toivoen että tuo palaisi pian takaisin. Ehjänä.

Raivotar oli pääsemässä taistelun huumaan, siinä missä muutkin palkkamiekoista, kun yllättäen kaiken huudon ja räminän keskeltä kajahti heinäkepin ääni. Scylla kuuli vain huudettavan omaa nimeään, kykenemättä sen enempää kuulemaan pienempänsä piipitystä kaiken sen metelin keskeltä. Eipä raivotar ehättänyt Anelle huutelemaan mitään takaisin, kun taistelun äänet peittyivät ukonjyrinään, joka kuin tyhjästä paikalle rävähti.
"NO NYT SE TIPPUU NISKAAN!", Sten oli heti huutamassa, vilkuillen taivaalle siinä missä muutkin. Eipä yllä näkynyt ukkospilviä, joten Stenvaldin mielestä se oli selvä merkki siitä, että se taivas olisi viimein putoamassa niskaan.
Eihän siinä tietenkään niin käynyt, mutta ukonjyrähdys sai kaikki hiljaisiksi ja pysähtymään sijoilleen, kunnes tuo vanhemmanoloinen koninkoipi päätti karjua lajitovereilleen, tuoden esille, ettei mokomilla ollut ilmeisesti lupaa - ja täten aikeita? - hyökätä vieraiden kimppuun tuolla tavoin.
Scylla, siinä missä muutkin Susista olivat harvinaisen hämillään tilanteesta, mutta kerta kukaan näistä äskeisistä hyökkääjistä ei käynyt aseitaan enää nostamaan, eivät Sudetkaan jatkaneet taistelua — mutta pitivät kyllä aseensa käsissään ja valmiina.

"... Niin että mitä että?", Scylla lopulta aloitti, vilkaisten takaisin Aneen, "Oppisit puhuu kunnol, eihä sinuu kuulle kukaa!".



// Ja samaan aikaan Scylla on silleen //
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö