It is I, the adventure ll Suskari


Metsää, maita ja mantuja. Lähinnä rosoista havumetsää, sekä kivikkoista maastoa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Su Elo 13, 2017 7:20

It is I, the adventure ll Suskari

Edward & Haya (NPC)

Oli kulunut viikko siitä, kun Kalma oli asettunut Edwardin seuraksi taloon, jossa heitä piti kiinni noita. Kalma oli loitsittu koiraksi, eikä tuo kyennyt siten juuri tekemään mitään itse. Nytkin kaksikko makasi hänelle tarkoitetussa huoneessa. Sänky ei juuri ollut ahdas kaksikolle ja Edward jopa piti Kalman koiramaisesta lämmöstä, jonka tämä toi mukanaan. Viikon aikana hän tosin oli muutaman kerran vaihtanut persoonaansa ja siten Kalma varmasti oli joutunut hieman hyppimään miten sattuu. Ainakaan Kalma ei näyttänyt loukkaantuneelta, kun hän heräsi tai sai tietoisuutensa takaisin.
Hayakin oli seuraillut heitä, juottanut ihmissudelle edelleen sitä mustaa litkuaan ja tupsahtanut aina silloin tällöin paikalle. Noitaa ei tosin näkynyt koskaan öisin. Talon sisällä tuntui kuuluvan aina silloin tällöin outoja ääniä, mutta Edward ei antanut sen häiritä itseään. Nytkin, hän yritti ummistaa silmiään saadakseen unta. Hän yritti nukkua, mutta aina hän kuuli jonkinlaista ääntä. Pientä tai isoa. Hän oli joskus noussutkin ylös ja kurkannut ovesta ulos. Käytävällä ei koskaan näkynyt ketään ja jos näkyi, niin se oli vain vilahdus. Äänet jatkuivat aina aamuun asti, jolloin ne lakkasivat.

Ihmissusi kääntyi kyljelleen pedissään, veti peittoa ylemmäs korviinsa ja nipisti silmänsä kiinni. Hän yritti kuvitella olevansa jossain muualla, hän yritti ajatella positiivisesti, että sai nukkua edes sängyllä. Hän yritti viedä itsensä jonkun tärkeän luokse, mutta ajatukset aina poksahtelivat kuin vesikuplat. Sitten mielikuviin tuli aina peto, joka pyrki ottamaan isännästään kiinni. Thanatos ei ollut kehuttavasssa olemuksessaan. Tämän puhekyky oli kadonnut, koska se ei kyennyt enää hallitsemaan Edwardin kehoa yhtä tiukasti. Ehkä se oli kiitos Hayan mustan litkun. Joten Thanatos oli vaonnut taas pedon rooliinsa, jossa se esitti aggressiivista turhautumistaan karjumalla. Nuo mielikuvat päässään Edward yritti nukkua, mutta ei kyennyt siihen. Hän piti silmänsä kuitenkin kiinni. "Kalma...?" Edward kuiskasi. "Oletko hereillä?" hän kysyi ja raotti toista silmäänsä.

//Suskariiiiiiii <3
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4016

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Su Elo 13, 2017 7:58

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Kalma

Viikko oli mennyt eteenpäin päivä kerrallaan, yhden tylsän päivän kerrallaan, jossa ei tuntunut tapahtuvan mitään ihmeellistä. Ja huoli omasta terveydestään oli aina läsnä, vaikkei tylsistyksen keskellä murjottava koira sitä näyttäny. Kalma ei ollut puhunut asiasta edes Edin kanssa sen suuremmin, sillä miehellä tuntui olevan itsellään jo tarpeeksi ongelmia Thanaoksen kanssa. Kerran jopa hyökännyt viikon aikana hänen kimppuunsa, mutta Haya oli jälleen pelastanut hänen nahkansa. Häätänyt Thanatoksen takaisin Edin mielen pimeisiin kolkkiin, johon se kuului.
Aika kului kuitenkin hitaasti ja toimintaa kaipaava aavekoira alkoi kuluttamaan energiaansa, noh siihen kaikkeen mikä oli kiellettyä, ja kai sen takana oli myös kapinointi Hayaa vastaan. Jalan nostaminen Hayan nojatuolin vierellä, sekä sen repiminen ja välillä tavaroita hävisi pihalle kuin noiduttuna , sen lisäksi että Kalma tuttuun tapaan vinoili noidalle minkä vain suustaan kerkesi. Kalma ei hyökäynnyt, tai ollut agresiivinen sillä muisti kyllä viimeisimmän tapauksen. Mikään ei estänyt Kalmaa kuitenkaan tekemästä muulla tavalla jäynää... kuten muutama päivä sitten repimällä, puremalla ja kynsimällä kaikki mikä vain irti lähti Hayan kauppapuodin puolelta. Kaikki särkyvä lasinen oli tiputettu lattialle ja koko paikka oli ollut nopeasti kuin myrskyn jäljiltä, karvaisen sellaisen. Kalma oli tietenkin passitettu koko päiväksi ja yöksi ulos tempun johdosta.

Nyt Kalma oli kuitenkin päässyt takaisin sisälle ja oli nyt Edin valvomana, sekä tuon huoneessa nukkumassa sängyllä, tai ainakin yritti sitä kovasti. Talo oli kaukana hiljaisesta ja koiran korvat värähtivät äänistä mitä talo päästi, sekä välillä liikkuivat äänien suuntaan kun koira itse makasi hiljaa aloillaan silmät kiinni. Aivan kuin talo olisi elännyt ja pitänyt ääntä.
"Auta." Se oli heikko ääni, hyvä jos sen erotti, ja samassa Edin ääni vierellä kutsui häntä ja kysyi oliko hän hereillä. Kalma nosti päänsä ylös, mutta ei katsonut Edin suuntaan vaan jonnekin tyhjyyteen korvat pystyssä aivan hiljaa kuunnellen, mutta mitään ei kuulunut. Oli hiljaista, tai mitä nyt talo eli omaa elämäänsä tänä yönä.
"Mitä?" Kalma kysyi venytellen etujalkojaan ja haukotteli makeasti. Kaulan ympärillä oli yhä kalju kohta, mutta siinä olevat palovammat olivat jo alkaneet hitaasti parantumaan.
"Ja en.. kun ei täällä ole hiljaista," Kalma viittasi talon ääniin.

// Mooooriiiii <3 //
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Elo 14, 2017 4:44

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Edwadr kyllä huomasi sen, kuinka Kalma ei kääntynyt katsomaan häntä. Ei tuo sitä röyhkeydestä tehnyt, mutta koiran korvat ja keskittynyt ilme kertoi aivan toista tarinaa. Kalma käänsi lopulta päänsä ja vastasi hänen kysymykseensä. "Niin tietenkin, kuka tässä talossa kykenisi öisin nukkumaa" ihmissusi vastasi Kaömlmalle huokaisten ja kuuntlei, kuinka talon jok'ikinen puulankku tuntui narisevan talossa. "Mikä siellä voi oikeasti tehdä tuollaista ääntä?" hän pohti ääneen. "Kuka tahansa! Auta minua!" Se oli kuin räjähtävä ääni, mutta samalla niin vaimea. Edward melkein ponkaisi istumaan. Jos hän olisi ollut susimuodossaan, olisi hänen joka ikinen karvasa pystyssö ja pörheänä. "Mikä se oli?" hän kysyi jäykästi. Oliko se kummitus? Aave? Oli turha kysyä oliko talo nouduttu, kun sen omistaja oli noita. "Kuulitko sinä sen?" Edward kysyi Kalmalta ja sulki silmänsä kuunnellakseen. "Olkaa niin kilttejä... Kuka tahansa..." Ääni kuului taas, se oli hento ja aneleva. Se kuului huoneessa kuin kaiku.
Edward veti peiton yltään ja nousi ylös. Hän ei välittänyt enää talon äänistä, vaan keskittyi kuuntelemaan hiljaista ääntä. Sitä ei koskaan tullut. Sen sijaan alkoi kuulua liiankin tuttua nyyhkytystä. Itku, joka oli niin lohduton ja joka oli kuulunu rautaoven toiselta puolelta. Edward oli luullut sitä vain illuusioksi ja olihan Hayakin sanonut sitä illuusioksi. Oliko noita sittenkin valehdellut vai oliko tämä taas yksi noidan luomista illuusioista. Kysymyksiä tulvi miehen päähän, hän ei huomannutkaan, kun oli jo ovella, avaamassa sitä. "Meidän pitää auttaa häntä", hän sanoi lopulta ja katsoi Kalmaan silmät säihkyen paloa auttaa. Vanha kunnon Edward tuntui palanneen, joka tunsi halua auttaa, vaikka asia ei ollut hänen. Halua pelastaa ja suojella.

Ovi avautui ja ihmissusi katsoi hämärään käytävään ennen kuin astui paljailla jaloillaan narisevaan lattiaa tai ainakin hän luuli, että se narisi. Lattia hänen allaan päästi kuitenkin huokauksen. Hennon ja väsyneen, jota ihmissusi pelästyi kuin lapsi. "M-mitä!!" Hän älähti ja hyppäsi nopeasti toisen jalkansa varaan nostaen jalkansa ilmaan. Kun hän asetti jalkansa uudestaan lankulle se vain narisi. Oliko hän sekoamassa? Edward kuitenkin lähti kävelemään rohkeasti kohti portaita ja astui ensimmäiselle siinä toivossa, ettei se huokaissut kuin lattian lankku. No portaat eivät sinällään huokaisseet, vaan muuttuivat kuin taiasta tasaiseksi mäeksi, jonka myötä mies ja koira liukuivat sen päähän ensimmäiseen kerrokseen. Edward istui lattialla niin yllättyneenä kyydistä, ettei ihan hetkessä ymmärtänyt nousta ylös.
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4016

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ma Elo 14, 2017 7:37

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Ei kukaan pystynyt nukkumaan kun talo tuntui narisevan pois liitoksiltaan ja lähtevän siitä vielä lentoon. Kalma hymähti ja oli avaamassa suutaan sanoakseen jotakin Edille, enemmän tai vähemmän tärkeää, kun se sama ääni kuului taas. Korvat pomppasivat jälleen pystyyn ja koiran olemus valpastui sillä sekunnilla, kuunnellen kuin vainukoira ympäristöään, sen kaiken metelin läpi. Sama ääni kysyi jälleen apua, jossakin talon syvyyksissä. Kalma muisti äänen todella hyvin sieltä jotakin talon synkistä sokkeloista ja osasi kyllä jo yhdistää äänen samaan naiseen, jonka he olivat aikaisemmin kuulleet. Kysymys kuitenkin kuului: kuka nainen mahtoi olla!? Joku Hayan vangitsema epätoivoinen nainen, jota noita käytti säälimättä tavalla tai toisella hyväkseen?
Kalma kallisteli päätään puolelta toiselle kuunnellessaan ja napitti sängyn yli lattiaa, josta ääni mahdollisesti saattoi kuulua. Kalma ainakin ajatteli äänen tulevan sieltä jotakin kerta matka oli aikaisemmin jatkunut aina syvälle maanalle.
"Kuulin.. se oli sama nainen, joka meitä aikaisemmin kutsui." Kalma vastasi Edille samalla kun nosti päänsä ylös ja katsoi sängyn päällä istuvan ihmissuden päälle. Ääni kuului uudestaan, anellen ja pyytäen hietä auttamaan itseään, jolloin Ed oli se ensinmäinen joka repäisi peiton päältään ja nousi ylös sängyltä. Siinä ihmissusi seisoi kuunnellen ja lopulta käveli eteenpäin päättäväisesti, päättäen heidän kummankin puolesta auttaa pulassa olevaa. Kalma nosti korviaan.
"Me?" Kalma kysyi kun hyppäsi alas sängyltä jolkottaen Edin perään, koska noh ei halunnut jäädä yksin. "Muistatko yhtään mitä viimeeksi tapahtui?" Kalma kysyi Ediltä viitaten lähinnä sitä mitä hän itse oli aiheuttanut uhittelemalla Hayalle, sekä sitä mitä he olivat löytäneet. Selvästi mikään ei ollut kuitenkaan Edin päätä kääntämässä vaan miehen silmissä paloi se tuttu auttamisen halu.. Niin ja se noita teurastaa heidät tämän jälkeen. Kalma huokasi.
"Hyvä on mennään."

Ovi narahti auki, jolloin Ed oli se ensinmäinen joka astu jalallaan lattialankulle, joka tutun narahduksen sijaan päästi huokauksen. Kalma höristi korviaan ja perääntyi hieman Edin taakse kallistellen päätään korvat pystyssä.
"Mistä minä tiedän?!" Kalma murisi hermostuneesti Edille, joka ihmetteli yhtälailla tapahtunutta. Ei hän tiennyt mitä oli juuri äsken tapahtunut. Hyvä jos ymmärsi sitä mitä koko talossa oli tällä hetkellä menossa! Ed asetti jalkasa uudestaan lankulle, joka nyt narahti normaalisti ja Kalma asteli Edin perässä ulos huoneesta ja siitä portaikkoon.
"APUA!" Koira älähti kun portaikko otti ja katosi heidän altaan ja päästi kaksikon putoamaan jyrkkää liukumäkeä alas jonnekin syvälle. Ja yhtälailla mitä Edkin oli, koira istui mäen alapäässä yhtä hölmistyneenä katsellen ympärilleen. Huone ei ollut pimeä vaan valaistu soihduilla, jotka välillä sammuivat ja taas syttyivät vuoronperään toistuvasti. Huone, jossa he olivat, tuntui narisevan ja vääntelehtivän kuin vatsavaivoissa kärsivä. Sen olemus muuttui ja vaihtui, sen koko vaihteli jokaisen välähdyksen myötä, mutta sen sisältö pysyi samana: kasoittan aarteita aina hienoimmasta kultakolikosta upeampaan miekkaan, joka maan päällä saattoi vain olla. Aaretta löytyi jokaisen makuun ja osa oli lajiteltu hyllyille, osa seiniä koristamaan ja suurin osa makasi valtavana kasana lattialla.
"Vau.." Kalma mutisi samalla kun käveli lähemmäksi tutkimaan aarteita, jotka vetivät vertoja jopa kuninkaan omaisuudelle. "Hei saisit näillä ostettua itsellesi kodin jostakin." Kalma sanoi ja tarrasi hampaillaan kiinni yhdestä kullatusta patsaasta, jota koira sitten raahasi perässään. Samalla myös se valtava kultavuori liikahti, sen olemus muuttui ja se muuttui kiinteämmäksi, tunnistettavammaksi. Kalma tiputti leuoissaan olevan patsaan samalla sekunnilla kun kun kultavuori paljasti oikean olemuksensa: valtava lohikäärme jonka jokainen suomu oli kultakolikoita, silmien paikalla oli punaiset hohtavat rubiinit ja sen terävien piikkien paikalla oli pystyssä olevia miekkoja, joita pedon suu oli myös täynnä, sen hännässä roikkui valtava nuija jolla se iski vääntelehtivää seinää, joka ikään kuin narisi kivusta. Peto avasi valtavan kitansa, joka loimusi kuin kuuma ahjo täynnä sulaa massaa, ja se yksi hönkäys olisi varmasti riittänyt kaksikon tuhoksi kun lohikäärmeen olemus hajosi.. sen kullasta ja kultakolikoista rakennettu olemus hajosi pirstaleiksi lattialle ja paljasti sen alla olevan lohikäärmeen luurangon, sekä sen alla olevan kontallaan olevan miehen. Mies katsoi kaksikkoa anovasti sekunnin ajan, kunnes valot sammuivat huoneesta ja lohikäärme oli uudestaan kasassa. Se karjaisi häiritsijöilleen.
"Etsi saatana ovi!" Kalma huusi ja lähti juoksemaan minkä tassuistaan vain sai kun vihainen peto otti askeleita kohden kaksikkoa, mutta uudestaan sen olemus vääntyili ja hajosi lattialle. Kalma kasoi jälleen miestä lattialla, jonka olemus oli jäälleen hetkessä tiessään kun valot sammuivat ja syttyivät uudestaan.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Elo 14, 2017 8:10

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Edward ei tiennyt mitä ajatella siitä valonäytöksestä, jonka ensimmäinen huone hielle tarjosi. Välkkyvät valot ja kaiken muuttuminen sai ihmissuden pään aivan pyörälle. Ainoastaan huoneen keskellä oleva läjä aarteita tuntui pysyvän muuttumattomana. Samoin sen seinillä olevat aarteet, joita Kalma jo meni noukkimaan. Noukkien kuonoonsa suuren kultaisen miekan, jota iloisesti totesi, että hän voisi ostaa uuden talon vaikka tällä. "Minulla on jo talo..." Edward sanoi hiljaisena purren hammasta. Hän kampesi parahiksi ylös, kun läjä kolikoita ja aarteita alkoi kerääntyä, ottaa kiinteämpää kehoa. Järkytys oli vain suuri, kun aarteiden keskelle syntyi suuri, aarteista koostuva lohikäärme. Edward ei tiennyt mitä tehdä ja olisi varmaan jäänyt siihen kököttämään ja varmasti olisi muuttunut grillikoiveksi, jos lohikäärme olisi pitänyt muotonsa. Muoto kuitenkin hajosi hetkessä. Sen alta paljastui lohikäärmeen luuranko ja luiden keskeltä mies. Edward tuijotti suoraan miehen anoviin silmiin ja se tuntui herättävän ihmissuden viimein horroksestaan. Samassa valot välähtivärt pois ja taas päälle, kun lohikäärme oli uudestaan ottanut muotonsa. Kalma kiljui hänen korvansa alla.
Edward lähti oitis etsimään ovea. Hän tunsi sydämen takovan vasten rintaa. Hän tunsi pyörtyvänsä, jos ei päässyt pois, mitään tällaista he eivät olleet nähneet ennen. Pian kuului taas kolikoiden ropinaa, kun lohikäärme sortui taas maahan ja paljasti uudestaan miehen luurankojen keskellä. Ikään kuin valojen sammuminen ja syttyminen aiheuttaisivat sen muodon muutoksen. He eivät kuitenkaan voisi tehdä mitään miehelle luurangon keskellä, joten Edward yritti epätoivoisesti etsiä ovea. Hänen kätensä nirhaisi erästä laattaa, joka oli ulompana seinästä. "Agh!" Edward älähti pienestä kivusta ja katsoi haavaansa, mutta nopeasti hänen silmänsä tuijottivat laattaa. Mies työnsi sitä hetkessä kuin tietäen mitä se teki.

Niin, laatan työnnyttyä sisään aukesi ovi, jonka tähden Edward tarttui Kalmaan ja nosti syliin. Hän astui nopeasti ulos seuraavaan huoneeseen ja katsoi vain kuinka takana oleva aarelohikäärme karjui, kun ovi veti itsensä kiinni. Huohotus oli melkoinen, kun adrenaliini nousu hupeni. Ihmissusi laski Kalman alas hetken päästä ja nielaisi hitaasti. Hän katsoi seuraavaa huonetta, jonka valaistus oli tasainen. Huone oli kuitenkin selkeästi levoton sen tasaisesta valaistuksesta huolimatta. Se oli täysin tyhjä, mutta ei kauaa, kun sen seinille ilmestyi silmiä. Ne avautuivat luomiaan vuorotellen ja sulkeutuen sekä kadoten seinään. "Haluan tästäkin huoneesta pois", Edward ilmoitti ja ryhtyi saman tien etsimään uutta ovea. Silmien katse ei tuntunut ollenkaan hyvältä tai se, että hän hänen piti tutkia seiniä oven varalta. Huoneesta ei kuitenkaan löytynyt ovea, ei ainakaan lukemattomien silmien joukosta. Edward kuitenkin ymmärsi katso kattoon, joka oli yllättävän korkea. Siellä näkyi luukku tai pikemminkin suu, joka avasi itseään aina silloin tällöin näyttäen seuraavaa huonetta. "Kalma, meillä on kiipeämishomma edessä", Edward ilmoitti ja tarjosi koiralle olkaansa. Hän kyllä hoitaisi suuhun hyppäämisen ja kiipeämisen ylös.
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4016

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti To Elo 17, 2017 7:42

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Kalma tuijotti Ediä, joka yritti epätoivoisesti etsiä uutta oviaukkoa tästä rotan loukosta, samalla kun vilkuli epävakaasti käyttäytyvään aarreliskomieheen, jonka olemus taas hajosi pitkin lattiaa.
"Pistä jo vauhtia!" Kalma huusi Edille, joka näytti jo löytäneen jotakin oven tapaista ja yritti työntää sitä auki. Lohikäärme hengitti jo niskassa, jolloin Kalma painautui lähemmäs ystäväänsä, katsoen sitä aarteista koostuvaa hirviötä takanaan silmät kauhusta levällään kun peto paljasti punaisena hohtavaa helvetin kitaa. Sitten koira napattiinkin yllättäen kainaloon ja siitä suoraan syliin. Kalma katsoi Ediä, joka kantoi koiran ovesta läpi ulos, tai noh seuraavaan huoneeseen. Lohikäärme jäi karjumaan taakse kun ovi sulkeutui heidän takana.

Järkyttyneitä olivat kummatkin seikkailijat kun lohikäärme oli nyt takana ja Ed laski nyt Kalman sylistään lattialle. Koira katsoi ympärillensä, niitä seiniä, jotka olivat täynnä kiinni ja auki meneviä valtavia silmiä. Mikä tämä huone oikein oli!? Mikä tämän oli tarkoitus muka olla? Ainakin karmivan ahdistava jos siitä lähdettiin. Ed sanoikin, että halusi pois tätä huoneestä lähtien etsimään ovea kaikkien niiden silmien keskeltä. Kalma jäi hieman sivumpaan seisomaan ja seurasi kuinka ihmissusi teki työtä hänen puolestaan. Ei hänestä apua olisi ollut oven etsimisessä.
"Et ole tosissasi?" Kalma kysyi kun Ed oli lopulta löytänyt sen oven ja se sai koiran koukistamaan päänsä kohden korkeuksia, jossa ylhäällä näkyi ovi, joka ei oikeastaan ollut ovi vaan valtava suu joka painui kiinni ja aukeni taas hetken päästä kuin linnunpojalla, joka ateriaansa odotti. Kiipeämistä tosiaan oli tiedossa. Kalma laski katseensa Ediin, joka oli kovin innoissaan menossa.
"Ei, minä en aio tuonne mennä." Kalma sanoi tiukkana Edille ja katsoi ihmissutta pitkään. "Muistatko yhtään mitä viimeeksi tapahtui ja mitä löysimme!?" Kalma muistutti viime seikkailusta tässä talossa ja tarkoitti ehkä omalla kohdalla enemmän sitä tiettyä huonetta täynnä ruumiin osia. "Ja äsken olimme päätymässä lohikäärmeen herkkupaloiksi!? Emme tiedä mikä tuolla meitä odottaa.. Minä en halua päättää päiviäni tässä talossa jonkun äänen tähden!" Kalma toi omaa mielipidettään esille tästä seikkailusta, josta he olivat jo hetki sitten melkein menettäneet henkensä.
"Mennään takaisin... tai odotetetaan edes, että se akka tulee hakemaan meidät."
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti To Elo 17, 2017 8:26

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Ovi kyllä oli löydetty, mutta oliko hänen pieni, musta ystävänsä ilahtunut sen nähdessään. Kalma alkoi melkein heti vikisemään siitä, ettei hän tuosta menisi toiseen huoneeseen, kauhistellen kamalia huoneita. Ainut kamala huone Kalmalle oli se saamarin huone, jossa noita säilytti kaikkenlaista epämääräistä. Sitten tuli vetoamus siihen, kuinka he olivat hetki sitten näyttäneet siltä, että olisivat päätyneet lohikäärmeen yöruokailuun. Kalma inisi siitä, kuinka he olivat epätietoisia tulevasta ja totesi, ettei tämä aikonut päättää päiviään jonkun äänen tähden. Edward ei oikeastaan edes miettinyt koko ääntä. Hän katsoi Kalmaa todella pitkään, hiljaa. Kasvoilla alkoi hetken päästä paistamaan selkeästi ärtymys ja susimaiset piirteet. Kova paine ja tilanteen tiedostamattomuus ei tehnyt miehelle yhtään hyvää. Kalma alkoi sitten sanomaan, että mennään takaisin tai odotettaisiin kunnes Haya tulisi heidät hakemaan.
"Ole hyvä ja mene itse, jos siihen kykenet. Hyppää vain sen pelkäämäsi lohikäärmeen suuhun", Edward sanoi hampaat kireänä. Hänen hikensä valui pitkin kaulaa, kun hän katsoi koiraa kuin pientä, kiukuttelevaa lasta. "Haluan kyllä itsekin pois, eikä minulla ole rappusten jälkeen enää mielenkiintoa mennä pelastamaan ketään, ihan tiedoksi vain. Haluan vain seuraavaan huoneeseen, jos se vain johdattaisi meidät pois, sillä en usko, että tuo ovi mikä lie, avautuu meille enää tai jos sitä edes on enää olemassa", hän totesi tiukkana ja katsoi ylös suuhun. Hän katsoi marmattavaan koiraan ja noukki tämän sitten vasten tahtoaan tai ei, kainaloonsa. Mies otti hieman vauhtia ja laski nopeasti suun liikkeet, kunnes hyppäsi korkealle. Hän sai suun aukosta näkyvästä reunasta kiinni ja heitti toisella kädellään koiran sisään. Ihmissusi tuli pian perässä.

Yllätys oli suuri, sillä kaksi edellistä ja muutenkin koko alku oli olut hyvin levotonta. Nyt tuo suu, mistä he olivat tulleet oli kadonnut. Alla oli vain puinen lattia. Huone, ei enemmänkin käytävä oli valaistui himmeästi. Soihtuja ei kuitenkaan näkynyt, vaan ilmassa leijui valopalloja, jotka eivät kuitenkaan satuttaneet tulioita. Ne eivät juuri liikkuneet paikoiltaan, kuin aika olisi pysäytetty, mutta pallojen luoma valo voimistui toiseen päähän. Edward katsoi Kalmaa, jonka punainen, hohtava silmä näkyi erityisen hyvin. "Ala tulla, minä kyllä suojelen sinua jos on tarvetta... Voin myös hyvin kuolla, jotta pääset pakoon, jos et halua päättää päiviäsi", hän napautti Kalmalle takaisin, sillä toisen jääräpäisyys ja muutenkin inttäminen vastaan alkoi rasittamaan hänen aivojaan toden teolla.
Kaksikko ei koskaan saapunut huoneeseen, vaan käytävän päässä oli rautaovi. Edwardin yllätykseksi rauta ovi oli auki. Sieltä hohkasi valkea valo, kirkas valo. Ihmissusi kokeili kuitenkin ensin rautaoven kahvaa siltä varalta, jos he kärventäisivät itsensä sen yli kävellessä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. "Oletko valmis päättämään päiväsi?" Edward kysyi Kalmalta ja avasi oven. Valo sokaisi hänet niin, että hänen piti pistää silmänsä kiinni ja astua sokkona eteenpäin.

Seuraavan kerran kun Edward avasi silmänsä, hän joutui räpäyttämään pariin kertaan silmiään, tottuakseen valoon. Se ei ollut mikään huone, mikä rautaoven takaa oli ilmestynyt. Edward vilkaisi taakseen, jossa rautaovea ei enää ollut. Hän katsahti maahan, vierelleen, huomaten, kuinka Kalma ei ollutkaan koira hänen vierellään. Tämä oli ihmismuodossaan, mutta silti pantakaulassaan. "Päätit sitten muuttua ihmismuotoosi", Edward totesi Kalmalle ja alkoi sitten hahmottamaan suurta ympäristöään.
Kaksikko seisoi keskellä valtavaa niittyä. Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta, kuului lintujen laulua, hyönteisiä pörräsi niityllä ja heinäsirkat soitelivat vieluaan. Missään ei näyttänyt olevan mitään epätavallista. Hetken olisi voinut luulla, että he olivat päässeet takaisin metsän huomaan, mutta silloinhan olisi pitänyt olla yö. Sitten jostain kaukaa näytti tulevan hahmo. Ihmissusi siristi silmiään kaikelta siltä valolta nähdäkseen tulijan. Hahmo selkeytyi, henkilö juoksi ja mitä lähemmäs tämä tuli, tämä alkoi näyttämään naiselta.
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4016

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Pe Elo 18, 2017 8:36

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Kalma luimisti korviaan Edille ja nyrpisti kuonoaan, istuen siihen alas kun Ed väitti yhtälailla hänelle vastaan kun koira nurisi tilannetta, johon se ehkä itse oli lähtenyt omatahtoisesti.
"Itse silti odottaisin.. Hei.. ei!" Kalma sanoi ja höristi korviaan kun Ed otti askeleita koiraa kohden ja Kalma nousi ylös mennäkseen kauemmas miehestä, mutta noh ihmissusi oli nopea ja pian koira roikkui Edin kainalossa kuin perunasäkki. Kalma mulkoili Edin suuntaan, mutta ei lähtenyt sanomaan yhtään mitään miehelle tästä tilanteesta.
Ed otti vauhtia ja lähti hyppimään kainalossa roikkuva koira kohden valtavaa suuta. Kalma vilkasi alas ja sitten ylös lähestyvää suuta sulkien silmänsä kun Ed otti vauhtia ja heitti koiran sisälle suuhun, samalla kun itse tuli perästä. Ei tuntunut kipua, eikä mikään mikä viittaisi syödyksi tulemiseen, vaan alla tuntui puinen lattia.. Kalma avasi silmänsä ja katsoi puista lattiaa allaan. Kalma nosti katseensa himmeästi valaistun käytävään, jota tavallisten soihtujen sijaan valaisi pienet ilmassa leijuvat ja hehkuvat valopallot. Kalma nosti mustaa tassuaan ja koski yhtä valopalloa, joka välähti ja leijui vain kauemmas aavekoirasta. Kalma kallisti päätään ja katsoi sitten Ediä luimistaen korviaan.
"Muistuta että kusen petiisi kun pääsemme pois täältä." Kalma vinoili takaisin, mutta lähti miehen perässä tallustamaan peremmälle valaistua käytävää, jonka päässä oli tuttu rautaovi, mutta nyt se oli auki. Kalma pysähtyi itse kunnoittavan matkan päähän ovesta kun Ed käveli jo peremmälle, kokeillen ovea joka ei tällä kertaa polttanut sutta. Kalma räpäytti silmiään ja uskalsi itse tulla hieman arkaillen perästä, jolloin Ed niin hauskasti taas vitsaili.
"Ha-hah! Hauskaa.." Kalma naurahti kun Ed avasi nyt rautaisen oven, jonka takaa paljastui valoa. Niin kirkkasta että Kalma siristeli silmiään ja lopulta sulki ne kun kirkkaus oli silmille jo liikaa.

Kalma siristeli silmiään uudessa tilassa, joka ei ollut huone vaan niitty. Valtava niitty, jota olisi ehkä normaaliksi voinut kutsua, mutta Kalma ei äkkiseltään tunnistanut paikkaa ja yöksi täällä oli turhankin valoisaa. Taivas oli sininen, aurinko paitsoi taivaalla ja linnut lauluivat jossakin puissa. Missä he oikein olivat?
"Täh!? ..Enhän minä..!?" Kalma oli sanomassa Edille, jälleen, vastaan kun ihmissusi huomautti Kalman ihmishahmosta ja Kalma katsoi itseään. Käsiään ja jalkojaan, sekä muutenkin ihmismäistä olemistaan. Keho tuntui yhä vieraalta, mutta hän oli jälleen ihminen. Tai jotakin sen tapaista. Kuitenkin tuntui hyvältä olla taas hieman pidempi, eikä mikään rääpäle koira. Kalman käsi eksyi kaulassa olevaan kaulapantaan, jota mies muotoinen koira nyt yriyyi avata, mutta sai hyvin vihaisen rätisevän tällin käteensä. Kalma inahti ja laittoi sormensa suuhunsa. Hieman paloivat. Tämä "huone" ei siis poistanut kaikkea Hayan tekemää. Sääli.
Kalman katse kuitenkin siirtyi kaukaisuuteen, jossa näkyi liikettä. Jostakin kaukaa juoksi henkilö heidän luokseen ja mitä lähemmäksi hahmo tuli, sitä enemmän se alkoi näyttämään naiselta. Kalma vilkasi Ediä. Oliko tämä se pelastettava neito pulasta? Kalma otti askeleita niityllä ja lähti kävelemään tätä naista vastaan, vaikka se pieni pelko perseessä olikin.
"Hei! Oletko sinä se joka meidät kutsui?" Kalma kysyi kun oli päässyt oletettavan kuulo matkan pähän.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Pe Elo 18, 2017 9:21

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Kalma oli yllättynyt äkkinäisestä muutoksestaan ja yritti ensin inttää vastaan, mutta huomasi olevansa pitempi ja omaavansa ihmisen raajat. Ainakin ulkoisesti. Kalma tietysti lähti toiveekkaasti hakemaan kaulapantaansa kaulalta. Aikomuksensa avata se, mutta rätinä kuului vain ja pian Edward katseli kuinka ystävä hyvä imi sormiaan kuin pieni lapsi. Pienesti palaneet sormen päät olivat jo ilmoittaneet itsestään hajulla, ennen kuin ne oli viety suuhun. "Sattuiko pahastikin?" Edward ehti kysyä.
Vastaan tuleva nainen alkoi selkeytyä ja siitä kaksikko lähtikin tuota vastaan. Molemmat ehkä hieman arkoina siitä mitä tulisi tapahtumaan, jos he nyt sotkeutuisivat tämän naisen pelastamisoperaatioon. Kalma kävi ensimmäisenä huhuilemaan naiselle, joka pysähtyi miehistä neljän metrin päähän. Naisella oli kauniit, terveet kasvot. Tämän mustat, suorat hiukset olivat auki ja keskijakauksella. Kuitenkin ne mustat silmät tuntuivat tuovan jonkun mieleen, mutta kenet? Vaatetukseltaan nainen omasi jotenkin menneiden aikojen tapaisien vaatetuksen. Perus mekon ja kirjailtun essun. Nainen huohotti ja lähti astelemaan ripeästi kaksikkoa kohti. Tämä tarttui Kalmaan hennosti ja näytti anelevan katseensa. "Auttakaa minua!" nainen pyysi. Edward tuli tällöin lähemmäksi ja laski rauhoittavasti kätensä naisen käsivarrelle, pyytäen irroittamaan otteensa ystävästään. "Emme ymmärrä tilannetta, jos et kerro sitä meille. Kutsuitko sinä meitä?" hän esitti Kalman kysymyksen uudestaan. Nainen katsoi ihmissutta ja näytti kiristelevän huuliaan pienessä paniikissa. "En tiedä mistä puhut", nainen aloitti hiljaa. "Mutta tarvitsen apua... He tulevat pian perääni! Luulin, että voisin luottaa heihin", nainen sanoi ja alkoi nyyhkyttämään. "Ketkä he?" Edward kysyi, yrittäen saada enemmän tietoa toisesta. Tietysti ensimmäinen ajatus oli Haya ja tämän palvelija, mutta nämäkö jahtailivat öisin jotain naisparkaa tässä ihmeen huoneessa, vain huvikseen? Oliko tämä paikka edes huone enää?

Nainen lopetti nyyhkyttämisensä ja niiskaisi. "Kyläläiset", tämä totesi. "He tulevat hakemaan minua, koska uskovat minun olevan noita", hän sanoi itkuisena. Edward oli hämmentynyt ja katsoi Kalmaan. Kyläläiset? Missä he oikein olivat? Oliko rautaovi ollut ovi toiseen paikkaan? Lopulta ihmissusi hymähti ja sanoi. "Kerrotko meille nimesi?" hän kysyi ja nainen nosti mustat silmänsä miehiin. "Olen Galate ja pyydän teiltä apua. Piilottakaa minut heiltä, muuten he aikovat polttaa minut roviolla", Galateaksi esittäytynyt nainen pyysi ja katsoi sitten ihmissudesta hartaasti mustahiuksiseen mieheen. "Katsomme mitä... Voimme tehdä, eikö niin Kalma?" Edward totesi ja katsoi Kalmaa kulmat koholla ja kysyen vanhemmaltaan neuvoja, niitä huonoimpiakin.
Äkisti niityn kaukaisuudesta alkoi kuulua ääniä. Galate haukkoi ilmaa kauhuissaan ja tarttui kummankin miehen käsiin anelevasti. "Pyydän! Piilottakaa minut, älkää antako heidän löytää minua!" hän aneli kyyneleet silmissä. Edward katsoi Kalmaa, mitä he tekisivät? Hän ei ollut enää ajan tasalla, hänellä ei ollut hajuakaan mitä juuri nyt oli tapahtunut. "HE POLTTAVAT MINUT ELÄVÄLTÄ!" nainen huusi epätoivoisesti.
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4016

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Elo 19, 2017 8:57

Re: It is I, the adventure ll Suskari

"Ei pahemmin." Kalma sai sanottua ja katsoi sormen päitään, jotka hieman iskua olivat ottaneet vihaiselta kaulapannalta. Sormenpäät punottivat hieman ja niitä kihelmöi kivuliaasti, mutta eiköhän tästä selvittäisi hengissä.

Nainen käveli lähemmäksi ja lopulta pysähtyi pienen kunnoittavan välimatkan päähän heistä. Kalma katsoi tätä nuorta naista, jolla oli mustat hiukset, silmät olivat tummat ja tuon päällä oli vanhoilliset vaatteet yllään. Heidän aikaansa katsottuna. Hyvin yksinkertainen mekko ja sen päälle oli vedetty mekko. Oliko nainen piika? Ylhäälliseltä nainen ei näyttänyt essunsa ja mekkonsa kanssa ja kaiken kukkuraksi tämä nainen toi jotakin hänen mieleensä, jotakin tuttua. Hayan, tuon silmät olivat samanlaiset mutta muuten tuon olemus oli kaukana sekaisin olevasta noidasta.
Yllättäen nainen lähti juoksemaan heitä kohden ja tarrasi aavekoirasta kiinni hennoilla käsillään ja katsoi aavekoiraan anovasti, apua pyytävällä katseella pyytäen heitä auttamaan. Missä? Miten? Ovi oli heidän takanaan kadonnut. Kalma katsoi Ediä, joka astui nyt lähemmäksi ja laski kätensä lohduttavasti naisen olalle samalla kun pyysi päästämään irti Kalmasta ja selittämään tilanteen. Nainen ei selvästi tiennyt kutsuneensa apua keneltäkään olemassa olevalta henkilöltä ja Kalma kurtisti kulmiaan pienesti mietteliäästi.. jokin tässä nyt hankasi kengässä. Nainen kuitenkin halusi apua yhä ja kertoi jonkun jahtaavan itseään, useamman henkilön kerta nainen puhui monikossa. Ed kysyi sitten vielä ketä jahtaajat olivat.
Haya? Tuskin, Haya olisi saanut taidoillaan kyllä jo naisen kiinni ja pompannut jo paikalle jos noidan kyvyistä aavekoira oli yhtään selvillä. Tuppasi ilmestymään minne sattujaan muutenkin, joten tuskin jalan juokseva nainen olisi noidalle mikään este. Eikä tässä naisessa tuntunut olevan mitään uhkaa Hayalle. Ainakaan mitään näkyvää. Ellei demoni halunnut iltapalaa, mutta niitä demoneita oli vain yksi ei montaa.
Nainen kuitenkin kertoi että kaiken takana olivat kyläläiset. Kalma kohotti kulmiaan. Kyläläiset? He uskoivat tämän naisen olevan noita ja halusivat polttaa naisen. Kalma katsoi Ediä kuin jonkin valaistuksen saaneena. Kalma muisti mitä he olivat nähneet viikko sitten ja mitä Haya itse oli kertonut heille. Oliko tämä nainen itse Haya!? Polttaminen, luurangoksi hiiltynyt ruumis seipään nokassa sidottuna ja Hayan maininta menneisyydestään, että nainen oli ollut noita itse. Ja nyt tämä tummapäinen tyttö kysyi heiltä apua tämän asian kanssa. Tietysti mahdollisuuksia saattoi olla muitakin, mutta jotenkin tämän kaikki ei vain voinut olla hassua yhteensattumaa.
Ed kysyi kohteliaana herrasmiehenä naisen nimeä, jota Kalma odotti hetken kuulevansa nimen "Haya", mutta aavekoiran pieni muotoinen pettymys näkyi kasvoilta kun nainen kertoi nimensä olevan Galate. Samalla anelle yhä apua ja toivovansa miesten vievän hänet piiloon jonnekin. Minne? Eivät he tunteneet paikkaa tai koko aluetta. Aneleva katse siirrettiin aavekoiraan, jolloin Ed jo etunenässä tarjosi apuaan ja samalla kysyi vanhemman neuvoja. Kalma katsoi Ediä ja huokasi pienesti silmiään pyöräyttäen. Kai sitä pitäisi ruveta auttavaksi-Aatuksi, vaikka kaikki tuntui vielä niin hämärältä. Etenkin kun he olivat yhä Hayan talossa. Kaulapanta olisi vetänyt hänet takaisin, jos se yhä olisi aktiivinen.

Kauempaa alkoi kuulumaan ääniä, huutoja ja raskaita hevosten juoksu askeleita. Kalma nosti päänsä ja katsoi kaukaisuuteen jossa näkyi ei-niin-pieni joukko ratsastajia aseiden kanssa. Kaikkea mitä käteen vain saattoi saada noidan metsästyksen ajaksi. Galate alkoi mennä paniikkin ja syöksyi kummankin miehen käsivarsiin anellen apua, turvautuen yhä siihen tietoon että kyläläiset aikoisvat polttaa naisen elävältä. Kyllä, kamala kohtalo.. mutta Kalma repi naisen otteen irti omasta kädestään ja repi Edin mukaansa hieman kauemmaksi naisesta samalla kun pyysi tuota odottamaan sen hetken. Nainen oli paniikissa ja pelossa suunniltaan.
Kalma katsoi naista ja lähestyviä joukkoja, sitten Ediä. "Muistatko kun näimme hiiltyneen ruumiin poltettuna? Ja Haya sanoi sen olevan hän itse?" Kalma kertoi kuiskaamalla ja katsoi ihmissutta vakavissaan. "Liian hyvä yhteensattuma eikö vain?" Kalma jatkoi kuiskaten ja kääntyi sitten Galateksi kutsuvaa naista kohden. Hän näki kyläläisten tulevan naisen takaa ja jos nuo näkisivät hänet, hänen kohtalonsa olisi sinetöity sillä samalla sekunnilla. Hän näytti noidan hirviöltä toisin kuin Ed, joka oli kohtuu normaalin näköinen mies. Eikä aavekoiralla ollut mitään mielenkiintoa kokeilla sattusivatko nuo seipäät oikeasti.
"Ed, muutu sudeksi ja kanna meidät pois metsään.. etsitään jostakin turvallisempi paikka." Sitten voisi kysellä enemmän asioita tältä Galatelta ja Kalma ei ollut varma voimiensa toimivuudesta, joten Ed saisi olla kyytipoika.
"Emme taistele.. ellet halua antaa Thanatokselle viidettä kylän verran." Kalma sanoi ja toki Edin olisi voinut jättää raatelemaan koko kylän edestä Tahanatoksena, mutta se olisi kaikille liian vaarallista. Etenkin kun hänellä ei ollut voimiaan, tai ainakin hyvin epävarma olo sen suhteen niiden toimivuudesta. Thanatos olisi raadellut hänet hetkessä.
Kalma auttoi Galaten ihmissuden selkään ja nousi sitten itse perässä jääden naisen taakse tukemaan tuota, että pysyisi kyydissä. Ed tuskin säästelisi.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Elo 19, 2017 11:37

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Kalma vuorostaan päätti irroittaa pelokkaan naisen kädet irti tästä. Kalma tarrasi Edwardiin pyytäen huolestuneen näköisen naisen odottamaan paikoillaan, kun kaksikko asteli hieman sivummalle keskustelemaan tilanteesta. "Muistan", hän vastais Kalmalle. Hän muisteli sitä hiiltynyttä näkyä, joka varmaan oli melko tuore, mutta miten mikään melkeik tuhkaksi palanut asia pystyi näyttämään tuoreelta. Oli vain pakko uskoa, että Haya joko piti sitä yllä taikuudellaan tai sitten nainen poltteli huvikseen naisia tälläisessä ympäristössä. Kalma alkoi sitten iskemään havaitsemiaan asioita, joihin Edward joutui vain nyökkäämään. "Niin... Yritätkö sanoa, että hän olisi Haya? Tietysti minäkin sitä mietin, mutta hänen nimensä ja muutenkin loput olemuksestaan", hän totesi, mutta ei omannut puolustelevaa sävyä äänessään.
Kalma kehottikin häntä lopuksi muuttumaan sudeksi ja pyysi häntä kantamaan heidät pois paikalta. Mies nyökkäsi myöntävästi, mutta minne hän kantaisi heidät? Kuiva naurahdus kuului vain miehen suusta, kun Kalma mainitsi Thanatoksen. "Todella hauskaa", hän totesi ja käveli sitten Kalman kanssa yhdessä naisen luokse. "Tiedätkö minne voisimme piiloutua?" hän kysyi Galatealta. "Tuolta reunalta alkaa metsä, jos piiloudumme sinne", hän kysyi ääni täristen. Edward nyökkäsi ja alkoi sitten muuttumaan sudeksi. Yllättäen kuului kirkaisu ja susi joutui katsomaan mitä ihmettä nyt? Galate oli valkea kuin lakana ja tuijotti häntä. "Mikä-?! Miten??" nainen haukkoi henkeään katsoen sutta, joka hetki oli ollut ihminen. Kalma tosi alkoi auttamaan vaikka väkisin naista suden kyytiin. "Ei! Mikä sinä olet? Minä-" nainen kirkui suden selässä, kun Kalma oli istunut alas tukemaan. Edward vain pyöräytti silmiään ja lähti liikeelle korkean kirkaisun myötä. Edward juoksi jonkin matkaa, kunnes niityn reuna tuli vastaan. Metsää toden totta alkoi näkymään.

Susi pysähtyi suojaisan näköisen kivikon eteen ja antoi selässään olevan kaksikon astua alas. Galate tuli sieltä melkein heti, laskeutuen nelinkontin ja ryömien hieman kauemmaksi valkeana. Edward muuttui takaisin ihmiseksi ja katsoi valkeana lakanana olevaa naista. "Tuota... Minä pystyn muuttumaan ihmisestä sudeksi", hän kertoi. Hieman tietämättömänä miten suhtautua naisen reaktioon. Oli kuin tämä ei tietäisi taruolennoista. Oli kuin tämä olisi elänyt isolaatiossa ulkomaailmasta. Olivatko he edes samassa maailmassa? Galata näytti järkyttyneeltä, mutta rauhoittui hetken päästä. Tämä kuitenkin vapisi silti. "Ah... Niinkö", nainen vastasi ja naurahti hermostuneesti miettien uskoikoko itseään millään.
Juuri kun kolmikko olisi saanut hetken rauhaa käsitellä tilannetta ja miettiä lisäsuunnitelmia maisemassa tuntui välähtävän, kirkkaasti. Edwardin piti sulkea silmänsä äkisti siltä suurelta valolta. Kun hän avasi silmänsä he olivat niityllä taas, mutta eivät yksin. Hevosia ja miehiä ratsain sekä jaloin seisoivat heitä ympäröivänä. Galate huusi ja katsoi ympärilleen yhtä hämmentyneenä sekä järkyttyneen kuin Edwardkin. Oli kuihn tämä niitty tai sitten tuo joukko olisi vetänyt heitä puoleensa kuin magneetti. Siinä vaiheessa Edward katsoi Kalmaa ja tarttui tätä ranteesta, vetäen tuon luokseen. Hänhän oli sanonut, että hän päättäisi päivänsä sitten Kalman puolesta jos olisi pakko. Kyläläiläiset alkoi liikkua. "Galate, tämä on sinun parhaaksesi", kuului ääni, joka tuli ratsailta. Vanha mies katsoi naista silmiin yläilmoista ja se katse ei ollut lempeä. "Isä... Minä en ole noita! Usko minua!" Galate huusi epätoivoisesti ja nousi kävellen isänsä ratsun luokse, mutta tie estettiin keihäin. Takaa tuli muita miehiä, jotka tarttuivat naiseen. Oli kuin ihmisten huomio oli ainoastaan naisessa. Kahta miestä tämän seurassa ei edes huomattu saatika tiedostettu näiden olemassa oloa.

Galate huusi itkukurkussa. "En ole noita!" hän huusi ja käänsi katseensa kaksikkoon. "Lupasitte piilottaa minut! Miten olemme täällä taas?" hän huusi kaksikolle. "Galate, kenelle sinä huudat? Katso nyt itseäsi, olet menettänyt järkesi ja sinusta on tullut noita. On parempi, että päästämme sinut tuskistasi ennen kuin noidan pahuus valtaa sinut", naisen isä puhui. Tämä sai Edward avaamaan suunsa, ei puhuakseen vaan pienestä yllätyksestä, Eivätkö kyläläiset nähneet heitä saatika kuulleet. Ihmissusi lähti hetkessä astumaan eteenpäin ja kokeilemaan, josko hän kykenisi vetämään miehet irti naisesta. Kun Edward oli koskemassa toiseen Galatea pitelevästä miehestä, hänen kätensä vain meni miehen läpi, kuin aaveen. Ihmissusi säikähti sitä ja siirtyi kauemmaksi. "He eivät näe meitä, emmekä kykene koskemaan heitä", hän sanoi järkyttyneenä. Mies perääntyi Kalman luokse. "Emme taida olla ihan missään normaalissa tilanteessa? No ainakaan et tule tapetuksi... Ehkä", Edward heitti Kalmalle vinoilevasti.
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4016

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Elo 19, 2017 1:47

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Kalma oli yhtä yllättynyt kuin Edwarkin kun Galate alkoi huutamaan nähdessään ihmissuden muodonmuutoksen edessään ja sitten panikoimaan. Kalma huokasi. Tuohon ei ollut aikaa, joten Kalma nappasi naisesta kiinni ja heitti Edin selkään, sekä itse sitten perässä. Ed lähti liikkeelle ja kantoi kaksikon metsän reunaan, jossa he olisivat ainakin toistaiseksi turvassa Galaten vainoojilta. Ed muuttui takaisin ihmiseksi ja nainen raahasi itsensä nelinkontin kauemmas auttajistaan, näyttäen pelkäävän heitä enemmän kuin hieman. Aivan kuin nainen ei olisi koskaan nähnyt taruolentoja, vaikka Cyprit oli niitä tulvillaan. Ed kuitenkin selitti, että oli ihminen, joka pystyi muuttumaan ihmisestä sudeksi ja noh ehkä se oli parempi selitys kuin se että kertoisi olevansa ihmissusi. Nainen olisi varmasti juossut karkuun siinä vaiheessa tukka hulmuten kovempaa kuin aikaisempia vainoojiaan.
"En itsekkään ole normaali, mutta olemme täällä auttamassa sinua." Kalma päätti lisätä Edin sanoihin ja se ainakin näytti rauhoittavan Galatea. Ainakin jonkin verran. Hieman hymyä sieltä tuli tämän kaiken keskeltä. Asioita ei ehditty kuitenkaan viedä yhtään pidemmälle kun uusi valon välähdys täytti tilan. Se oli niin kirkas, että se pakotti kahden matkaajan sulkemaan silmänsä ja seuraavan kerran kun Kalma avasi silmänsä hän huomasi seisovansa nokatusten aseellisten miehien ja hevosten keskellä.

Kalma räpäytti silmiään ja näytti järkyttyneenä hämmentyneeltä, kuten kaikki muutkin. Mitä oli juuri äsken tapahtunut!? He olivat olleet metsässä ja nyt täällä kuin jonkin vetämänä!? Galate huusi ja oli ymmärrettävistä syistä kauhuissaan tilanteesta. Ed taas tarrasi häntä ranteesta ja veti lähemmäs itseään valmistautuakseen taisteluun jos olisi pakko.
"En ole nainen..." Kalma sanoi ja repi kätensä irti Edin otteesta. Hän osasi taistella jos halusi, mutta tilanne ei ollut vielä menetetty jos tämä mies joukko kuuntelisi kahta kummajaista. Eteen astuikin ilmeisesti joukon komentaja, joka avasi suunsa ja sanoi polttamisen olevan täysin Galaten omaksi parhaaksi. Kalma kurtisti kulmiaan ja puri hammastaan, ettei menisi miestä provosoimaan mihinkään typerään.
Galate aneli armoa... isältään!? Oliko tuo mies naisen isä!? Galate yritti lähemmäs isäänsä, mutta keihäät estivät sen ja nainen otettiin kiinni, jolloin Kalma liikahti paikaltaan auttaakseen, mutta pysähtyi kun Galate alkoi huutamaan heille. Syyttämään heitä epäonnistuneesta yrityksestä piilottaa nainen. Kalma oli avaamassa suutaan kun Galaten isä tuntui ihmettelevän kenelle tyttärensä puhui ja syytti naista hulluksi noidaksi, joka oli paholaisen otteessa. Entäs he? Aivan kuin kukaan muu kuin Galate ei olisi voinut nähdä heitä? Kalma katsoi Ediä kysyvänä.
Ihmissusi astui eteenpäin ja oli aikomassa tarrautua kiinni Galatea pitävästä miehestä kun miehen kädet sujahtivat Galatea pitävän miehen kehon läpi kuin se olisi ollut ilmaa. Kalma kohotti yllättyneenä kulmiaan samalla kun Ed toi esille sen faktan, etteivät nämä miehet voineet nähdä heitä tai he koskea näihin.
"Emme, emme ole.. Ja minun tappamiseni olisi ollut näiden herrojen viimeinen teko." Kalma myöntyi Edin sanoihin, mutta vinoili hieman kuolemisestaan. Haya olisi ainoa, joka heidät enään voisi tappaa kun keksisi heidät täältä. Kalma katse siirtyi Edistä Galateen, joka katseella yhä anoi apua heiltä, mutta Kalman ilme ei näyttänyt värähtävän enään säälistä.
"Olen pahoillani, mutta meistä ei ole apua sinulle Galate." Kalma aloitti ja katsoi naista vakavana ja käveli lähemmäs naista, ettei tuon tarvinnut kääntyä katsomaan häntä. "Emme ole sinun tuntemasta maailmasta, emmekä ole osa sitä, emmekä kohtaloasi." Kalma puhui ehkä tylysti roviolle joutuvalle, mutta tilanne nyt oli mitä oli ja heistä ei ollut apua. "Emme edes itse tiedä missä olemme, eksyimme tänne vahingossa ja löysimme sinut.. kuulimme avunhuutosi ja olisimme halunneet auttaa, mutta emme voi." Kalma sanoi viimeiset sanansa kun käveli takaisin Edin luokse.
"Hänkään ei välttämättä ole oikea, vaikka meidät näkeekin.. Joskus aaveet jäävät ikuiseen kierteeseen kuolemansa kanssa, odottaen joskus sitä joka heidät pelastaisi." Vain kokenut manaaja osaisi auttaa siinä tilanteessa, mutta kumpikaan heistä ei ollut manaaja tai taikuuden osaaja. "En tietenkään sano että tämä olisi sitä, mutta tämä vaikuttaisi samanlaiselta tapahtumalta." Kalma selitti ja vain katsoi sitä kuinka Galate riehui aloillaan ja miehet yrittivät rauhoittaa tuota.
"Toisin sanottuna me emme voi tehä muuta kuin katsoa hänen kohtalonsa ja jos tämä nainen on Haya, niin totta helvetissä kiinnostaa mitä hänelle tapahtui." Kalma selitti ja käveli niiden kaikkien miesten läpi näiden taakse kuin tyhjää ilmaa. "Kuolleet tuppaavat katso unohtamaan asioita.. en minäkään muista nimeäni. Ristinimeäni." Kalma selitti ja käveli uudestaan misten läpi Edin luokse.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Elo 19, 2017 3:23

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Oli pieni helpotus, ettei heitä teurastettu. Vinoilu tässä tilanteessa tuntui vain huvittavalta, paitsi tietystin se, että nainen näki ja kuuli heidän. Kalma menikin pian tämän luokse. Kalma alkoi sitten kertomaan naiselle hyvin tylyn kuuloisesti, kuinka he eivät voineet auttaa ja miten he eivät tienneet missä olivat. He eivät olleet osa Galaten kohtaloa. Nainen itki ja rimpuili miesten käsistä minkä kykeni. Mitään noitamaista tuossa ei kuitenkaan näkynyt. Ei taikuutta eikä edes vivahteita siitä. Poltettiinko toinen vain syyttömänä. Kalma palasi Edwardin luokse, jossa ihmissusi katseli kuinka naista vietiin pois. Kalma alkoi pian kertomaan johtopäätöksiään. "Niin, ei välttämättä ole, vaikka meihin pystyi koskemaankin", hän totesi. "Sanot siis, että hänkin olisi aave? Vain se, että hän toistaa kuolemansa päiviä uudestaan ja uudestaan?" Edward kysyi selvittääkseen ajatuksiaan. Kalma lopulta totesi, että he eivät voineet kuin katsoa mitä naisella tapahtui ja lisäsi siihen, että jos tämä nainen olisi Haya olisi hvyin mielenkiintoista katseltavaa. Edward vain ei voinut muuta kuin katsoa riehuvaa, itkevää ja epötoivoista naista säälien. "Väität siis, että hän on kuollut?" Edward kysyi ja lähti sitten hitaasti kulkemaan eteenpäin, kyläläisten mukana, kun nämä raahasivat naista. "Mutta kyllähän hän muisti melko hyvin nimensä? Vai sanotko, ettei se ole hänen ristinimensä?" mies kulki hiljalleen. Kalmasta näytti selkeästi olevan hauskaa kävellä miesten läpi. Kerta he kykenivät siihen.
Niitty loppui ja alkoi näkymään kylä, jossa oli suuri aukio. Aukiolla kohosi korkea pylväs ja sen juurella oli kasattu olkia, oksia ja lautoja polttoa varten. Huuto vain yltyi ja rimpuilu. "Lyökää hänet tajuttomaksi!" Galaten isä huusi jyrähtäen. Pian kuului kolahdus ja kaatuminen, kun nainen makasi maassa tajuttomana. Pieni veri noro valui päästä, kun nainen nostettiin ylös. Edward seisoi siinä lähellä, katsoan julmaa tapahtumaa, hänen katseensa seurasi suurta ryhmää ja sitä yhtä miestä joka kantoi naista roviolle. "Julmaa..." ihmissusi vain totesi itsekseen ja katseli ympärilleen. Kylän talot ja muut paikat näyttivät hyvin erilaiselta mitä Cryptissä näkyi, ne olivat vanhollisia, mutta kauniita.

Galate oli sidottu lopulta pylvääseen kiinni jaloista ja käsistä. Mies joka oli kantanut naisen näytti tuijottavan tätä pitkään. Edward huomasi sen ja nojautui Kalmaan. "Katsos tuota", hän huomatti ja osoitti Galateaa tuijottavaa miestä. Miehellä oli surulliset silmät, mutta tuo pian väistyi paikalta. Paikalle saapui mies valkeassa asussa, jossa oli suuri risti maalattu. Tämä alkoi julistamaan hyvin kuuluvalla äänellä. "Hienoa työtä! Herra kiittää teitä siunauksellaan ja kertoo, että viimein pahan lähde on saatu kiinni ja voidaan hävittää maan päältä, jonne se ei kuulu", mies julisti ja oli sanomattakin selvää, että tuo oli Jumalan palvojia. "Onko tuo pappi tai jonkin saarnaaja, kun en tunnista tuota kirkkollista asua", Edward kysyi Kalmalta. Hän oli kävellyt lähemmäksi katselemaan, kerta he eivät voineet tehdä juuri mitään.
Saarnaja mies otti pian soihdun ja sytytti sen palamaan. Hän piti sitä hetken ylhäällä ilmassa huutaen ylistyksiä taivaalliselle herralle, kunnes laski soihdun kohti poltettavaa oksakasaa. Samaan aikaan Galate heräsi ja huomasi missä oli. "EIIII! EN OLE NOITA", hän huusi kovaa, kun ensimmäiset liekit alkoivat ilmestyä hänen jalkojensa juureen. Nainen selkeästi oli paniikissa ja kauhuissaan. Tämä lähti etsimään katseellaan jotain tai jotakin. Katse osui Kalmaan ja Edwardiin, mutta se ei pysähtynyt miehiin. Hätääntynyt katse ei löytänyt kuitenkaan koskaan sitä mitä oli etsinyt. "Viimeisiä sanoja Galate? Tiedämme kyllä mitä olet tehnyt, Isä kertoi meille hirvittävistä teoistasi ja siitä kuinka noiduit Kasdeyanin!" vanha mies huusi kun liekit alkoivat nuolamaan hätääntyneen naisen mekon helmoja. "Joten päästimme hänet äskettäin vapaaksi noidunnastasi Isän neuvojen mukaan, KATSO MITÄ OLET TEHNYT", vanha mies nosti jotain maasta, mytyn. Jonka tämä kääri auki ja pian sieltä paljastui leikattu pää. Edward tuijotti päätä, sehän oli ollut tämä mies, joka oli kantanut naisen kuolin paikalleen.

"SINÄ TAPOIT HÄNET! MURHAAJA!" Galate huusi kyyneleet silmissä, kun liekit jo rohisivat pitkin hänen mekkoaan. Eikä aikaakaan kun koko nainen lähti palamaan ja kuului kirkumista. Edward sulki tällöin silmänsä ja avasi ne pian taas, katsoen kuinka ihmissoihtu paloi elävältä. Naisesta ei pian kuulunut enää kiljumista tai sanoja, jotka olisivat huutaneet, että tämä kiroisi kaikki. Niinhän yleensä noidat huusivat tai kuka tahansa. Palanut liha alkoi pian haista aukiolla, kun tuli nuoli kehoa, joka oli jo melko tumma, mutta vielä liekkien läpi saattoi nähdä naisen palaneet kasvot. Galaten isä hietti pään myös rovioon ja katsoi kuinka hänen tyttärensä paloi.
Äkisti ilma tummeni, mutta sadetta ei tullut. Kyläläiset katselivat ympärilleen ymmälläään ja pian rovien ylle ilmestyi suuri hahmo. Ilmapiiri oli ollut samanlainen silloinkin kun Hayan palvelija oli muuttanut muotoaan Kalmalle. Tosin tämä demoni oli nainen. "Kuka kutsui minua epätoivoissaan ja kuolemaisillaan?" demonittaren ääni kysyi nauraen. Tämä katsoi palavaan rovioon, samalla kun ihmisten huudot kuuluivat ympäri kylää. "Olitko se sinä?" demoni kysyi laskeutuen rovion ääreen, mutta palavan naisen sijaan tämä kumartui rovioon heitetyn pään puoleen. Demoni hykersi ja nosti palaneen pään käsilleen, kun antoi katseensa kiertää kyläläisiä pitkin, pysähtyen Kalmaan ja Edwardiin. Naisen hymy oli hyytävä.
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4016

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Elo 19, 2017 5:24

Re: It is I, the adventure ll Suskari

"Mahdollisesti, tietysti Haya on voinut taikuudellaan muuttaa tilaa ja täällä olevia henkilöitä haluamallaan tavalla." Kalma kohautti olkiaan Edin kysymykselle oliko tämä nainen aave. Kalma ei tiennyt, tuskin täysin, toinen tuntui enemmän muistolta tai jäänteeltä menneisyydessä kuin suoraan aaveelta. "Periaate on kuitenkin sama: hän on jumissa omassa kuolemassaan ja sen tapahtumissa." Kalma kertoi oman näkemyksensä Edille näistä tapahtumista, joita ei oikeastaan voinut selittää yhtää sen paremmin. Haya itse tietäisi kaikkein parhaiten. Kuka sitten uskaltaisi sitä mennä kysymään olisi sitten aivan oma tarinansa.
"Jos ei, niin ainakin hyvin pian on kuollut." Kalma vastasi Edille, joka näytti muuttuneen hyvin uteliaaksi hänen tiedoistaan ja lähti miehen perässä kävelemään ratstajien, sekä vangin mukana.
"Se ei ole aina nimi, jonka kuolleet unohtavat.. se voi olla muutakin tärkeää. Mutta en ole hänen kohdallaan täysin varma, hänen käytöksensä ja tapahtumat viittaavat hänen olevan aave, tai jokin sen kaltainen, mutta en oikein osaa selittää sitä.. en aisti hänestä aavemaisuutta." Kalma selitteli omia ajatuksiaan Galaten olemuksesta tai mikä tuo oikein olisi. Sitä oli vaikea selittää sellaiselle, joka ei itse ollut aave ja kuollut. Naisesta puuttui jotakin.
"Tietysti tämä saattaa olla vain Haya temppuja ja pitää hauskaa kustannuksellamme." Kalma sanoi katse kaventuen kuin myrkyn nielleenä.

He saapuvat kylään, joka ei ollut Cypritin kaltainen ihmis asutus vaan talot olivat hienoa puukäsityötä ja muutenkin koko kylä tuntui erilaiselta kuin mitä tutulla mantereella oli totuttu. Kylän keskellä oli aukio, joka ehkä normaalisti olisi tarkoittanut toria, mutta nyt sinne oli nostettu pitkä pylväs jonka juurelle oli kasattu puita, lautoja ja kaikkea mikä vain paloi.
"He taitavat tehdä tätä useinkin?" Kalma kysyi ääneen samalla kun katseli näkymää edessään. Se oli karu ja julma, etenkin naiselle joka huusi omaa syyttömyyttään noituudesta. Vaikutti kuitenkin siltä että kylä harrasti suorastaan noita vainoja kylässään ja ehkä se oli kansanhupi. Kokkoa ei oltu koottu ihan ensihätään. Kalman katse siirtyi Galateen, jonka joku mies kolkkasi tajuttomaksi ja nainen kannettiin roviolle, jonne nainen sidottiin jaloista ja käsistä. Katse kävi Edissä, joka selvästi tunsi myötätunnon tuskia naista kohtaan. Kalma ei itse sanonut mitään, mutta miehen kasvoilta näki ettei Kalma ehkä niin pahasti sävähtänyt mitä Ed.

Ed huomautti myös miehestä, joka naisen oli kantanut roviolle, katsovan Galatea pitkään silmät kimmeltäen. Tiedä sitten miksi, mutta mies näytti tuntevan sympatiaa roviolle tuomittua kohtaan.
"Olisiko hän joku läheisempi Galatealle?" Kalma kysyi ohi mennen ja seurasi katseella kuinka mies poistu vähin äänin pois paikalta. Ei selvästi halunnut olla todistamassa noidan tuomiota roviolla. Paikalle saapui miehen perässä selvästi joku ylhäisempi tapaus, jumalan saarnaaja, joka ylisti kaikkia hyvästä teostaan ja lausui rukouksiaan aivan kuin niillä olisi ollut tehoa johonkin.
"Näytänkö minä siltä, että tiedän teidän ihmisten saarnaus harrastuksista?" Kalma kysyi katsoen Ediä muutaman sekunnin. Vois jestas, hän ei käynyt kirkoissa ja harrastanut tyhjän rukoilua. Ed itse meni tutkimaan saarnaajaa lähempää.
Pian tämä pappisaarnaaja otti soihdun ja juhlallisin elein sytytti sen, nosti ilmaan ja antoi sen koskettaa roviolla olevia puita, jotka syttyivät pian tuleen nuoren naisen huutojen säestämänä. Nainen etsi katseellaan jotakin tai jota kuta, mutta katse ei näyttänyt löytävän sitä. Se ei pysähtynyt edes heihin. Vanha mies alkoi kysymään noidan viimeisiä sanoja ja alkoi kertomaan henkilöistä, joita kaksikko ei tunnistanut. Kalma kallisti päätään. Jos tämä nainen olisi noita, hän pakenisi tuosta jo nyt. Kalman katse kuitenkin kohosi kun tämä vanha mies kaivoi maasta mytyn ja kaivoi sieltä esille irti leikatun pään. Se oli sama mies, joka Galaten oli kantanut roviolle kyyneleet silmissä. Galatea syytettiin miehen taposta.
"Tuo jos mikä on kohtuutonta." Kalma sanoi hiljaa murahtaen. Galatean viimeiset sanat kuuluivat läpi liekkien, jotka mekkoa pitkin peittivät naisen ja loppu oli enään tuskan huutoa, sekä kiljumista. Kalma katsoi sitä ja muita ihmisiä paikalla. Tämä nainen ei voinut olla noita.. Kukaan itseään kunnoittava, vähäänkään ihmistä voimakkaampi, ei suostuisi tuohon nöyryytykseen. Galatea oli syytön ja turhaan tuomittu. Galataen isä heitti vielä irtopään palamaan tyttärensä kanssa, jota tuo nyt niin katsoi. Sydämmetön paskiainen.

Lopulta se kaikki oli ohi, Galatea oli kuollut rovion mukana, mutta he olivat yhä täällä. "Tämä ei ole hyvä.." Kalma sanoi ja katsoi ympärillensä kun koko kylä tuntui hiljenneen ja näytös oli ohi. Ainakin hetkeksi kun taivas lähti hitaasti tummenemaan mustien pilvien peittäessä taivaan. Kalma vaistosi eläimenä suuren muutoksen ja tunsi sen painostavan tunteen ympärillään, katsellen muiden tavoin ympärillensä. Keskelle roviota ilmestyi hahmo, joka kuului naiselle ja se näytti hyvin tutulle. Kalman silmät laajenivat. Haya!? Oliko tuo Haya!? Oranssipäinen nainen kaivoi yhä palavan rovion keskeltä irtonaisen pään ja puhui sille ja kyllä Kalma kuuli sen. Galatea selvästi oli vain viaton uhri koko tässä farssissa. Kalma ei enään tiennyt mitä oli tapahtunut ja mikä oli loppujen lopuksi oikein, mutta viha Hayaa kohtaan syveni. Kalma ei välittänyt enään Hayan pelottavaksi laskettavasta olemuksesta, vaan vain siitä kuinka tämä kaikki oli saattanut yhden viattoman hengen julmaan kuolemaan. Heidän olisi pitänyt tehdä joakin!
"Haya.. näet meidät vai?" Kalma kysyi vetäen kasvoillensa ärtyneen virneen samalla kun eriparinen katse upposi noidan omiin silmiin. Tai mikä tuo enään olikaan.
"Hyvä, sitten näet kuinka revi pääsi irti!" Kalma ärähti ja syöksyi kuin salama Hayaa kohden. Hänellä ei ollut yhäkään voimiaan, mutta se raivo korvasi sen kun mies veti nyrkin taakseen ja aikoi iskeä sen päin tuon noidan naamaa. Tehdään tästä tapahtumasta hieman erilainen!
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2301

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Elo 19, 2017 6:20

Re: It is I, the adventure ll Suskari

Se oli suuri, silmitön ja kauhea. Demoninen aura peitti ilma piirin ja toisin kuin Kalma, Edward jäätyi paikoilleen. Hän kyllä näki demonisen naisen oranssit hiukset, jotka tuntuivat muistuttavan Hayan omia liiankin hyvin. Jokin silti tuntui puuttuvan tästäkin. Tämä nainen jonka he näkivät tuntui olevan aivan toisenlainen, vaikka Kalma tuntui näkevän vain Hayan. Edward näki vain demonin, joka nauroi kyläläisten pelolle ja kuolemalle. Kun Kalma huusi noidan nimeä, demoninen nainen käänsi päätään ja hykersi. Tuon selästä työntyi ulos suuret nahkaiset siivet ja sarvet kasvoivat nopeasti naisen päästä. "Kalma, ÄLÄ!" Edward huusi koiran perään, kun tämä oli valmiina antamaan nyrkistä suuremmalleen. Kalman lähestyessä demonia, nainen vain virnisti. Jos Kalman nyrkki olisi osunut, sen olisi pitänyt osua naista kasvoihin, mutta nyrkki ei koskaan saavuttanut mitään kiinteää. Se saavutti kyllä demonin kasvot, mutta meni niistä läpi niin kuin se oli tehnyt silloin kyläläisten kohdalla.
Edward oli pysähtynyt muutaman metrin päähän. Hän oli juossut Kalman perään, mutta näki nyt tapahtuman. "Et voi koskettaa häntä?" ihmissusi totesi ja kohotti vain kulmiaan, samalla kun suurin osa kyläläisistä juoksi hänen lävitseen. Nainen sen sijaan suoristautui Kalman edessä ja näytti katsovan päätä kädessään. Palannutta sellaista, joka vielä vähän leimahteli. "Täytän toiveesi vastineena lupaamasi sielut", demoni julisti ja laski pään alas. Sen jälkeen tapahtui samanlainen kirkas välähdys niin kuin silloin, kun heidät oli vedetty takaisin niitylle keskelle kyläläisiä. Nyt kuitenkin, kun Edward avasi silmänsä, hän seisoi hiiltyneellä roviolla ja näki kuinka Galaten kehosta oli enää jäljellä luut ja vähän palanutta lihaa. Hän pyrki sen jälkeen hetkessä katselemaan ympärilleen. "Kalma?" hän kysyi ja näki ystävän vierellään. Ympäristö oli muuttunut, kylä savusi kaikkialta missä saatoi nähdä talojen raunioita. Maassa makasi lukemattomia ruumiita ja verta. Paljon. Edwardin teki pahaa. Hän kuitenkin huomasi kuinka kaiken sen keskellä seisoi hahmo. Tämä liikahti ja kääntyi heihin päin. Se ei ollut demoninen nainen, jonka he olivat nähneet vaan mies. Miehen punaiset silmät tuntuivat tuovan mieleen jonkun ja se oli Hayan pikku poika palvelija.

Mies käveli heidän ohitseen eikä siis selkeästi nähnyt heitä. Tämä oli kauttaaltaan alaston ja seisoi nyt siinä, Galaten palaneen ruumiin edessä. Mies kyykistyi ruumiin eteen ja tarttui tähän hiiltyneeseen jäänteeseen. Tämä tiputti kehon päälle vertaan ja mumisi kuin transsissa sanoja. Hitaasti ruumis alkoikin eheytyä, hiiltynyt keho keräsi kaikki kadonneet ja poltetut osat itseensä. Sitten tuhka ja hiili muuttui lihaksi. Lihan päälle tuli iho. Naisen koko keho tuntui taas olevan elossa ja mies teki kuvion naisen rintaan, joka välähti ja katosi kehoon. Sitten mies suuteli naista. "Luuletko, että hän kuulee meidät?" Edward kysyi nojautuen Kalmaan hieman epävarma siitä mitä tässä oli tapahtumassa. Kyllä hän näki, että tässä herätettiin eloon kuollutta. Hän näki kuinka naisen kehoon laskeutui elämä ja kuinka tämän mustat hiukset alkoivat äkisti elää omaa elämäänsä. Silloin Galaten silmät avautuivat, oikeastaan vain toinen, sillä pian toinen silmä peittyi pahan näköiseen palovamma-arpeen. Samaan aikaan mustat hiukset tuntuivat räjähtävän, niiden väri muuttui oransiksi ja niihin tuli enemmän tuuheutta ja tuttua kiharuutta. Kyllä, Edward tiesi, tämä oli Haya, jonka he olivat tavanneet.
Kun he olivat todistaneet "Hayan" uudelleen syntymisen tila alkoi sykähdellä. Valo katosi, imien jokaisen pienen yksityiskohdan kaksikon ympäriltä. Ihmissusi ehti jo hetken pelätä pahinta, mutta huomasi pian olevansa tutun näköisellä käytävällä. Nyt sitä kuitenkin valaisi soihdut. Hän vilkaisi taakseen, jossa jykevän näköinen rautaovi oli tiukasti kiinni taas.

"Hyvää huomenta pojat",

kuului edestä tutun kuuloinen ääni. Edward käänsi hitaasti päänsä nähdäkseen ne samat, oranssit hiukset ja sen tuiman, mutta aina vähän huonvointisen katseen porautuneena sieluun.
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö