These wounds


(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 13, 2019 10:45

These wounds

Darius


Vajaa paripäivää oli kulunut siitä, kun eliittikenraali oli tuntenut piston kyljessään. Piston, joka oli tullut tyhjästä ja repinyt kylkeen haavan. Aluksi Darius ei ollut ymmärtänyt, mistä se kipua säteilevä tunne oli kummunnut, mutta muistettuaan verisiteen Lorythasin ja hänen välillä, oli Darius alkanut epäillä, että puoliveriselle oli sattunut jotain. Johan he olivat todistaneet, että ruhjeet ja haavat kopioituivat kehosta toiseen. Ainakin silloin, kun he olivat lähellä toisiaan. Ja kauemmalla välimatkalla se oli toiminut vain niin päin, että Lorythas oli saanut Dariukseen tulleet haavat itselleen — tai sitten Lorythas ei tähän mennessä ollut kertaakaan joutunut runtelun kohteeksi ja täten Darius ei ollut kokenut haavojen siirtymistä itseensä.
Olo oli ollut kurja siitä asti, niin henkisesti kuin psyykkisesti. Hän ei pitänyt siitä, miten asiat hänen ja Delathoksen välillä olivat menneet. Hän ei myöskään pitänyt siitä, miten Mordecai oli häntä uhkaillut. Ja, ehkä hän oli myös Theolle anteeksipyynnön ja kiitoksen velkaa. Ajatukset olivat olleet harvinaisen sekavat tapahtumien myötä, eikä Darius tuntunut saavan mistään asiasta kunnolla otetta. Työt eivät sujuneet, eliitin ollen kovin poissaoleva ja selvästi huonovointinen. Moni oli kysellyt, oliko Darius sairastunut — kenties saanut tartunnan kumppaniltaan, joka yhtälailla puolikuntoinen oli ollut viimepäivinä — mutta siihen kysymykseen Darius oli lähinnä vain kohauttanut olkiaan. Ehkä se oli hyvä selitys muille, eliitti kun ei olisi halunnut kertoa verisiteestään lohikäärmeeseen kenellekään. Ei ainakaan vielä.

Hän oli hoitanut alta kaikki kiireisimmät asiat ja tehtävät. Nyt normaalia kalpeampi ja heikonoloinen eliitti oli palannut huoneistoonsa ja aloittanut pakkaamaan matkaa varten. Vaikka päivä oli jo pikkuhiljaa hämärtymässä iltaan, oli Dariuksen lähdettävä vielä tänään liikkeelle. Hän halusi Briariin, hänen täytyi nähdä Lorythas. Vasta sitten hän saattoi saada rauhan mielelleen, kun tietäisi, että sarvipäinen oli kunnossa. Hän vain käväisi nopeasti siellä ja jos kaikki olisi hyvin, voisi Darius ehkä ehtiä takaisin kotiin jo saman yön aikana! Vaikka kylmään pakkasyöhön ei kyllä houkutellut lähteä matkaamaan, mutta sentään lumimyrskyä ei ollut tällä kertaa tiedossa.

Tavaransa pakattuaan — eipä hän paljoa tarvinnut mukaan — alkoi Darius vaatettaa itseään lämpimästi matkaa varten. Aluspaitaansa helmaa tummien housujen sisään työntäessä vilkaisi Darius huoneen ovelle, joka kävi avautumaan ilman sen suurempia koputteluja, joten ei tarvinnut arvailla kuka paikalle saapui.
”Sinun pitäisi olla lepäämässä”, Darius hymähti korkeahaltialle, ”Et ikinä parannu kunnolla, jos hyppelet pitkin tupia miten sattuu”, kuului lisäys, haltian kiskoen tunikkamallisen, pitkähihaisen villapaidan ylleen, ennen kuin istahti läheiselle penkille vetääkseen villasukat ja sitten mokkanahkaiset, pitkävartiset talvisaappaat jalkaansa.



// Jatkoa tääältä. Oi katso. Ei se peli loppunutkaan varsinaisesti. AMBULANSSI KÄVI PIHALLA, TIMI HALUSI MENNÄ AUTTAMAAN HEITÄ. Jätit mut vastuuseen otsikosta ja melkein kirjotin crawling in my skin these wounds they will not heal //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3932

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Elo 14, 2019 12:04

Re: These wounds

Iriador


Oli ihan tavallinen päivä. Tai no, niin tavallinen päivä kuin vain saattoi olla. Iriador oli viettänyt sen lähinnä punkassa yskien ja nenäänsä niiskuttaen sen, kuten lähipäivät ylipäätään sen jälkeen, kun he olivat Tummalinnun avulla palanneet kaupunkiin takaisin suo seikkailultaan. Jos sitä ei laskettu, että punapää oli maannut kuumeessa ja käyttänyt suurimman osan energiastaan toipumiseen, olivat ne viime päivät kokonaisuudessaan olleet melko tavallisia.
Rohdot ja lämpimät juotavat olivat ehtineet parantaa sokean jo suhteellisen hyvään kuntoon. Hän jaksoi seurustellakin muiden kanssa, ja ruokakin oli alkanut maistua jo paremmin, eikä rintaa enää kivistänyt, vaikka välillä yskäistessä sitä saattoikin vihlaista. Tehtäville Iriadorista ei kuitenkaan vielä ollut, eikä hänelle varmaan olisi tehnyt hyvää lähteä taittamaan matkaa piilopaikkaan ennen kuin olisi siinä kunnossa jälleen, ettei kylmä kolmatta kertaa pääsisi häneen enää käsiksi. Korkeahaltia olikin paikalla lähinnä turhanpanttina kuluttamassa aikaansa täällä, uuden tekemisen keksimisenkin ollessa enemmän ja vähemmän vaikeaa, kun seura jossa punapäinen usein viihtyi piti nyt majaansa jo kylässä, metsän siimeksessä. Sentään hänellä oli Darius, jonka luokse punatukkainen olikin parhaillaan menossa.

Haukansilmä oli vaikuttanut oudolta, ja Iriadorilla oli ollut sellainen tunne Dariuksen kanssa viimeksi kohdatessaan, että kumppaninsa salasi häneltä jotain. Jotain oli tapahtunut, mutta perinteiseen tyyliinsä Darius halusi olla hiljaa asiasta, vaikka olisi voinut jakaa hänen kanssaan kaiken maan ja taivaan väliltä. Iriadorilla olikin nykyisin ollut tapana antaa haukansilmäisen hautoa murheitaan hetken, antaa tuolle tilaisuus ottaa asioita puheeksi aluksi itse, ennen kuin hakeutui syvällisemmin punomaan niitä asioita auki Winderin seuraan itse.
Tällä kertaa tosin kyse ei ollut käydä kopauttamassa sitä jäätä tikulla hienovaraisesti rikki, vaan punapää oli saanut kuulla, ettei Darius ollut vaikuttanut hyvinvointiselta viime kerralla kun silmäpuoli oli malttanut pysähtyä vaihtamaan sanoja muiden kanssa. Tietenkin häntä huoletti, ja Iriador halusi itse käydä haastattelemassa haukansilmää, jos tuo olisi jotain tarvinnut tai ollut levon tarpeessa.

Iriador saapuikin tutulle ovelle, käyden astumaan siitä muitta mutkitta sisään pienen hymyntapaisen koittaen takoa huulilleen ennen kuin sisään asteli. Sokea osasi heti väittää ettei jokin ollut kunnossa, sillä ääniä hetken hiljaisuudessaan kuunnellessaan kuulosti siltä että Darius oli pukeutumassa paremmin syystä tai toisesta.
Voin jo paremmin. En ehkä ole valmis suorittamaan mitään kehoani rasittavaa vielä, muttei kuntoni tästä huonommaksi voisi romahtaa”, Iriador tuhahti, ”Sitä paitsi saan muutenkin painua pehkuihini pian kunnolla. Sitä ennen haluan syödä kuitenkin vielä jotain”. Niiden sanojen myötä punapää hiljeni hetkeksi, jääden kuuntelemaan selvästi jälleen mitä Darius teki, käsiensä nousten hitaasti puuskaan siinä samalla hymynkin hyytyen vakavammaksi ilmeeksi sokean kasvoilla.
Minne olet menossa, tähän aikaan illasta?”, Iriador uskalsi arvella nyt ääneen kulmaansa kohottaen ja katseensa kohottaen seuraamaan Dariusta, "Kuulin muilta että olet näyttänyt sairaalloiselta, huonovointiselta ja vaikuttanut poissaolevalta. He tuskin huvikseen vitsailisivat asialla, sillä moni kuulosti olevan huolissaan voinnistasi”.
Onhan sinulla kaikki hyvin?”, punapää henkäisi huolestuneena.


//Bileet jatkuu, ja meno sen kun paranee! AMBULANSSI OLI TULOSSA HAKEMAAN SINUA, MUTTA MENIVÄT VAHINGOSSA VÄÄRÄÄN TALOON. Olkoot se siunaus, sillä miten eläisin enää ilman ropepsykooseja. Ja voi apua nyt, emmä kestä suo :D//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 12:29

Re: These wounds

”Jos niin sanot”, Eliitti hymähti, pienesti hymyillen vilkaisi Iriadorin puoleen. Olihan tuo jo paremmassa kunnossa, mitä muutama päivä sitten, mutta Dariuksen mielestä punapäinen olisi saanut olla petipotilaana vielä muutaman päivän. Mutta, eiköhän korkeahaltia itsekin tiennyt, miten kannatti levätä ja miten hoiti parhaiten vilustumisensa pois alta.
Kuten arvata saattoi, ei Iriadorilta jäänyt huomaamatta Haukansilmän pukeutuminen, vaikka sokea olikin. Eipä Darius varsinaisesti yrittänytkään tekemisiään toiselta piilotella ja halusi uskotella itselleen, että olisi kyllä korkeahaltialle kertonut lähtevänsä, ennen kuin kohti Briaria olisi karauttanut. Mutta suunnitelmissa ei ollut Iriadorin vaivaaminen asialla ennen, kuin eliitti oli jo lähdössä.
Darius ei sanonut aluksi mitään, kun Iriador jo lähti hänen voinnistaan tiedustelemaan. Totta kai eliitistä tuntui pahalta, ettei ollut Iriadorille toissapäiväisistä kertonut, mutta ei hän ollut itse vielä asioita käsitellyt kunnolla. Yleensä Darius oli valmis kertomaan murheistaan vasta siinä vaiheessa, kun uskoi olevansa itse ajatusmaailmastaan perillä.

”Ei ole”, Oli suora, rehellinen vastaus lempeällä äänellä, kun Iriador kyseli lopulta, oliko eliittikenraalilla kaikki hyvin. Darius nousi samalla ylös tuolilta, kenkiä kopistellen paremmin sijoilleen, kävellen lähemmäs Iriadoria.
”Muistatko, kun Lorythaksen kanssa puhuimme siitä… Verisiteestä?”, Darius aloitti, pysähtyen punahiuksisen eteen, ”Toissapäivänä tunsin… iskun, kylkeeni. Kuin joku olisi lyönyt tikarin syvälle. Se jätti vertavuotavan haavan kylkeeni — ei pahaa ja se on jo parannettu. Mutta siitä asti olen tuntenut oloni… huonoksi. Tunnen oloni kuumeiseksi, vaikka minulla ei ole kuumetta. Heikottaa, vähän väliä, enkä ahdistukseltani saa ajateltua”.
”En… kertonut sinulle, koska en ollut varma, mistä on kyse… Ja kaiken lisäksi tämä tapahtui… N’drayerin luona… Siellä oli… Välikohtaus, Theodluin oli osallisena… Ja Mordecai”, Haukansilmä muuttui selvästi vaivautuneeksi puhuessaan välikohtauksesta ja siihen osallistuneista, sillä tiesi, ettei Iriador pitäisi kuulemastaan ja todennäköisesti eliitti saisi kuulla kunniansa, kun tästä ei heti ollut kertonut. Mutta, se ei ollut nyt ajankohtaista, jos Dariukselta kysyttiin.

”Mutta se ei ole olennaista, ei nyt. Minun täytyy nähdä Lorythas”, suhteellisen nopeasti vanhempi mies jatkoi, palaten takaisin aikaisempaan aiheeseen, ”Minun täytyy saada tietää, onko hän kunnossa. Nyt, mahdollisimman pian, en aio odottaa että kirjeet kulkeutuisivat täältä Briariin ja takaisin… Joten, olen lähdössä sinne. Briariin. Lorythaksen luo”.



// BIMBULANSSI TULI JA MENI. Ei hätää, kyl mä keksisin keinon ropettaa sairaalastakin. lukittautuisin johkin lääkärin huoneeseen työkoneelle naputteleen. KYL SÄ KESTÄT MUO, ainakin vielä //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3932

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Elo 14, 2019 1:03

Re: These wounds

Toinen punaisista, siroista kulmista kohosi, kysyvän ilmeen muuten muuttumatta Iriadorin kasvoilta Dariuksen vastatessa hänelle rehellisesti, ettei kaikki ollut hyvin. Se huolestutti tietenkin, punapäisen kuitenkaan hypähtämättä kattoon sillä samaisella sekunnilla, sillä jos jotain vuodet tässä kaupungissa olivat hänelle opettaneet niin maltillisuutta asioiden suhteen. Sen sijaan että hän olisi äkkipikaisena vain alkanut kyselemään kaikkea mikä mieleen sillä hetkellä juolahti, odotti Iriador hiljaa, jos Darius halusi vielä puheitaan jatkaa lähemmäs asteltuaan.
Muistan kyllä”, sokea vastasi Winderin ensimmäiseen kysymykseen kumppaninsa seisahduttua hänen eteensä, Iriadorin kuroen heidän välinsä kiinni ja kevyesti laski kätensä kokeilemaan niitä selvästi useampia vaatekerroksia Dariuksen yllä miehen kyljiltä. Haukansilmään oli sattunut tuntemattomasta syystä, siitä oli jäänyt jälki, jonka tummatukka kuitenkin kertoi jo olleen parannettu. Iriadorin vaaleat silmät kohosivat nyt paremmin vanhemman kasvoille huolen täyttäminä hänen kuunnellessaan miltä Dariuksesta tuntui, missä kaikki oli tapahtunut, ja miksei hän ollut kuullut vielä tästä. Punapää ei pitänyt siitä, että kumppaninsa oli vieraillut N’drayerin luona yksin. Se ei koskaan ollut mieluisaa kuultavaa kaikkien niiden välikohtausten takia, joista hänkin oli tietoinen, muttei Iriadorista myöskään ollut kieltämään Winderiä kulkemasta ja menemästä kuten tuo mieli. Ehkä Dariuksella oli ollut asiaa Theodluinille? Tai sitten tuon asia oli yksinkertaisesti koskenut niitä muutoksia, jotka Piilopaikkaan muuttaminen nyt aiheuttaisi?
Siitä Iriador kyllä oli suorastaan ahdistunut, että Darius mainitsi myös sen velhon nimen, johon he olivat törmänneet vain muutamia päiviä sitten vielä Piilopaikassa. Ei kai Mordecai seurannut heitä?
Kerro siitä minulle joskus toiste”, Iriador kuitenkin totesi henkäisten, sen paremmin haluamatta takertua haukankatseisen kertomiin asioihin juuri nyt.

Mutta kuulemma Darius oli lähdössä Briariin. Iriador ymmärsi yskän, nyt kun tiesi paremmin millainen se side Winderin ja Seyrin välillä oli ja mitä siitä saattoi seurata ikävimmillään. Saattoihan toki olla, että Darius hätäili asian suhteen suotta – että kaikki olisi hyvin. Mutta sen perusteella mitä punapää oli viimeksi kokenut Sigurdin revittyä Lorythasta siellä suolla, kävi vanhemman kertoma järkeensäkin, eikä Iriador voinut väittää Dariuksen vain murehtivan asiaa suotta ahdistuksissaan.
Et sinä voi lähteä matkaan yksin, jos olosi on kertomasi mukainen. Mitä jos tuuperrut kesken matkan? Tai koet sellaisen kuvailemasi iskun uudelleen?”, korkeahaltia hymähti, hellästi vetäen Dariuksen lähemmäs itseään ja laski kätensä silmäpuolen alaselälle lepäämään, ”Ja yötä vasten… onko se mielestäsi viisasta?”.

Anna minun lähteä mukaasi. Kylmä ei tee kunnolleni hyvää, mutten anna sinun myöskään lähteä matkaan yksin. Ketään muuta et kelpuuttaisi matkaasi kuitenkaan, kun Briar on kyseessä. Jos jotain sattuukin, pystyn huolehtimaan sinusta, ja ohjaamaan meidät sinne minne matka on lyhin”, Iriador vaati, suostumatta todellakaan siihen että Darius olisi lähtenyt minnekään yksin.
Muuten saat luvan unohtaa suunnitelmasi”.


//Ymmärsivät, että oli tultu väärään osotteeseen, joten piti palata lähtöpisteille. Kiskoisit valkeen takin vaan niskaan, ja hiippailisit johonkin hc toimistoon nakuttelemaan. Kukaan ei kehtaa tulla kattomaan mitä on meneillään kun kuulostaa siltä, että nakuttelun työsarka on valtava. NO KYLLÄ MÄ NYT SITTEN KAI KESTÄN//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 1:32

Re: These wounds

Darius saattoi vain kiittää Iriadoria siitä, ettei korkeahaltia takertunut puheisiin vampyyrista ja käsipuolesta sen pahemmin. Vuodet yhdessä olivat opettaneet molemmille omanlaista kärsivällisyyttä suhteessa, jonka osapuolet olivat toisinaan hankalia. Tai ainakin Darius oli hankala, omasta mielestään. No oli Iriadorikin välillä, kun niin kovapäinen osasi olla. Koko suhde oli ollut yhtä oppimista Haukansilmälle ja nyt viimeaikoina hänestä vasta oli alkanut tuntumaan siltä, että oli päässyt jyvälle asiasta. Kommunikointi oli se avainsana.

”Kerron kyllä”
, Silmäpuoli vastasikin punapäiselle, joka vaatteita hänen yllään oli kokeillut ja nyt seuraavien kysymystensä myötä veti eliitin lähemmäs itseään, Dariuksen ottaen kiltisti sen puolittaisen askeleen lähemmäs. Eliitin omat kädet nousivat Iriadorin puoleen, toinen tuon kyljelle, toinen kasvojensyrjälle, vanhemman haltian kokeillen kepeästi nuoremman otsaa kuumeen varalta kämmenselällään, samalla kun sen kysymystulvan kuunteli. Kysymystulvan, joiden myötä myös tuli se arvattava pyyntö, tai pikemminkin vaatimus. Iriador halusi lähteä mukaan. Darius hymähti pienesti, vaisun, mutta lempeän hymyn kohoten silmäpuolisen kasvoille.

”En ajatellut kertoa sinulle lähteväni, ennen kuin olin jo ratsailla, juuri tämän takia”, Darius hymähti, ilkikurinen sävy äänessään, ”Mielestäni sinun pitäisi jäädä lepäämään. Mutta, en aio estää sinua, jos mukaan haluat lähteä”.
”Mutta lähdemme matkaan pian. Pakkaa mukaasi mitä uskot tarvitsevasi muutaman päivän ajalle, tuskin pidempään viivymme”
, Darius lopulta myöntyi Iriadorin vaatimukseen, nojautuen sanojensa välistä suutelemaan kepeästi punapäistä huulille, ”Ja pue lämpimästi yllesi. Yö on kirkas ja pakkanen riipivää”, eliitti lisäsi, käyden nopeasti taputtamaan pariin otteeseen korkeahaltiaa käsivarteen, ennen kuin tuon otteesta peruutti pois ja jatkoi pukeutumistaan.



// NII! Menisin lääkäristä todellakin. Nakuttelisin niin tärkeenä ettei kukaan epäilis. edes se lääkäri, jonka huoneeseen livahdin, ei kehtaa häiritä ku kattoo et jotain tärkeetä nyt meneillään. JOS NYT TÄMÄN KERRAN KESTÄT //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3932

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Elo 14, 2019 2:29

Re: These wounds

Niinpä niin, olisi pitänyt arvata”, punapää kujersi yhtälailla virneentapaisen kohottaen huulilleen, kun Darius kertoi alkuperäisestä suunnitelmastaan jonka hän nyt kävi odotetusti pilaamaan. Ei Iriador olisi halunnut lähteä minnekään. Hän olisi halunnut käpertyä lepäämään Dariuksen vierelle ja vain olla, ellei Winder olisi halunnut lukea hänelle, tai vain jutella joutavia. Mutta matkaan hän ei Haukansilmää yksin päästäisi, mieleen nousten edes jonkinasteisen päättäväisyyden puolikuntoisuudestaan huolimatta kun kumppani epäsuorasta soi hänelle tilaisuuden lähteä matkaansa. Ja sen Iriador aikoisi myös mukinoitta tehdä!
Tulen mukaasi, jos sinä lähdet. Jään tänne, jos sinäkin jään”, sokea ilmoittikin, ottaen hymyillen vastaan sen kevyen suudelman Dariukselta, mielessään jo pohtien samalla mitä mahtaisi tarvita mukaansa. Briarissa heille oli aina ollut tarjolla kaikki, vaatteita, lakanoita ja pyyhkeitä myöten, eikä Lorythas koskaan ollut säästellyt vieraanvaraisuudessa heidän kohdallaan. Ehkä hän silti pakkaisi mukaan vaihtosukkansa ja paidan, vaikka Lorythaksen ylisuuriin kaapuihin ja paitoihin olikin aina yhtä mukavaa hukkua.

Iriador haparoi käsiinsä takkinsa ja ulkovaatteensa siitä, minne muisteli ne jättäneensä Dariuksen huoneella. Loput hänen vaatteistaan taisivat yhä olla kuivumassa pesutilojen puolella, joten kaiketi Iriador suuntaisi sinne seuraavaksi hakemaan loputkin omaisuudestaan mukaansa.
Puen päälleni ja pakkaan laukkuni, odotan sinua talleilla. Siellä on kuitenkin lämmin”, Iriador totesi, ennen kuin huoneen ovista paineli rauhassa takaisin käytävälle valmistuakseen. Punapäinen puki sisätiloihin sopivan asustuksensa ylle reilusti vaatetta, kaulansa verhoten poolopaidan kauluksella ja kaulahuivilla. Paksun talvitakin alle mahtui vielä villapaita, ja nahkaisten housujen alle kerrasto, joka pitäisi kylmän ainakin hetken loitolla. Saappaisiin mahtui useampi sukkapari, ja käsiin paksut rukkaset, joiden varsi sujautettiin näppärästi takinhihan alle, paidanhihojen päälle, jottei kylmä vahingossakaan ujeltaisi paljaalle iholle ratsastaessa.
Astellessaan tupien ala-aulaan, tarkisteli sokea vielä näppituntumalla olkalaukkunsa pitävän kaiken tarpeellisen sisällään, ja jotta molempien katanoittensa vyöt olivat kunnolla kiinni. Iriador kantoi niitä poikkeuksellisesti selässään mukana, sillä ne eivät olisi ikimaailmassa mahtuneet vyötäisille kunnolla kiinni. Ei voinut olla liian varovainen kantaakseen aseitaan mukana kaupungin ulkopuolella, sillä sitä ei koskaan tiennyt mihin matkatessaan olisi saattanut törmätä villipedoista maantierosvoihin ja vihollisiin laidasta laitaan.

Kaikki kuitenkin tuntui olevan matkassa, Iriadorin ollen täten omasta puolestaan tälle yllättävälle retkelle, vaikkei pakkaseen poistuminen hirveästi houkutellut häntä vieläkään. Mutta hän oli tähän jo mielessään päättäväisenä osallistunut, eikä punapää enää ei aikonut muuttaa mieltään asian suhteen. Niinpä korkeahaltia suuntasi talleille, astuen tuvilta ulos kirpeään pakkasilmaan, joka tuntui suorastaan viiltävältä kun se ensimmäisen kerran vasten kasvoja puhalsi. Iriador saikin haudata kasvojaan paremmin kaulaliinansa alle, askeleisiin tullen yllättävää ripeyttä kun punapää taittoi nopeasti lyhintä mahdollista reittiä matkansa tallipihalle ja siitä sisälle talleihin. Sisällä oli mukavan lämmin, eikä varmasti pilttuissaan lepäävillä ratsuilla ollut lainkaan pahat oltavat täällä, kun ne saivat olla suojassa paukkuvalta pakkaselta, eikä niiden tarvinnut talsia kylmässä lumessa suotta.
Hetken Iriador ajatteli olevansa paikalla yksin, pistäen merkille kuitenkin kuulevansa jostain läheltä tutun äänen puhelevan jotain itsekseen. Sokea kallistikin päätään pienesti, muutaman paremman askeleen ottaen peremmälle kiviseen lattiaan saappaittensa osin lumisten pohjien kopahtaen siinä ohessa kuuluvasti, Iriadorin potkien niistä lumet käytävälle jotteivät saappaat turhaan vielä kastuisi.
Theodluin?”, punapää huhuili olettaen äänen kuuluvan puoliveriselle, jota ei ollutkaan nähnyt sitten vähään aikaan viime kerran jäljiltä. Voisihan olla että hän erehtyi, mutta mitä sitten? Hän voisi pahoitella, ja vain huomauttaa erehtyneensä henkilöstä.


//Sieltä se lääkäri kurkkais vaan ovenraosta, ja toteis että parempi jättää nakuttelija rauhaan tai voi lentää kenkä päin näköä. PAKKO KESTÄÄ, KOSKA ON JÄNNÄKAKKAA TULOSSA! MYYRÄ KURKKAA JO!//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 2:57

Re: These wounds

Darius, Theodluin


Iriador oli päätöksensä tehnyt, valmiina lähtemään tai jäämään, mitä ikinä Darius sitten tekisikään. Tietenkin eliitti olisi halunnut Iriadorin jäävän lepäämään, turvaan tuville, mutta salaa hän oli ehkä myös kiitollinen siitä, että sai matkaansa seuraksi edes jonkun. Iriador oli tuonut hyviä pointteja esille kysymyksillään ja yksin matkaaminen tässä kunnossa oli kieltämättä riskialtista. Toivoa vain sopi, ettei kaksikko törmännyt epämiellyttäviin tahoihin matkallaan, mutta tuskin kukaan enää tähän aikaan aroilla, näillä pakkasilla, liikkui.
”Selvä, nähdään siellä”, Oli varmistus Iriadorille, punapäisen ilmoittaessa odottavansa talleilla eliittiä, ennen kuin poistui paikalta.
Darius heitti niskaansa paksukankaisen, tumman ja pitkän talvitakkinsa. Takin kaulusta kohotettiin suojaamaan paremmin kaulaa, jonka ympärille Haukansilmä kietoi valkeanharmaan kaulaliinan. Käsiin ujutettiin lämpimät sormikkaat ja harteille heitettiin musta matkaviitta, jonka hupun saattoi heittää ylle tarvittaessa. Mukaan lähti tietenkin hopeansävyinen maaginen keihäs, sekä jousipyssy nuoliviinin kera, varmuuden vuoksi. Jos heillä oli onnea, ei niitä tarvittaisi tällä matkalla.
Kun kaikki oli valmiina, lähti Darius suuntaamaan alakertaan, kohden talleja, ohimennen mainiten kapteeni Saevelille lähtevänsä liikkeelle ja että tuo saisi ottaa vastuuroolin sillä aikaa.

Theodluin oli turhankin tuttuun tapaansa kuluttamassa aikaansa Kuiskauksen talleilla. Hänellä kun ei ollut mitään kiirettä ”kotiin”. Toissapäiväisten tapahtumien myötä pikkuhaukka oli viettänyt aikaa lähinnä itsekseen, miettien ja pohtien tapahtumia, koittaen keräillä edes jonkinlaisia muistikuvia. Turhaahan se oli, eikä hänellä ollut ketään jolta kysyä — Delathos oli mennyt hiljaiseksi ja tuttuun tapaansa tarttunut pulloon, joten tuolle Theo ei aikonut puhua, vaikka kovasti olisi halunnut kysellä kuurapartaisen vointia ja pahoitella sitä, mitä ikinä olikaan tehnyt tuolle enkeliveren viemänä. Mutta vielä ei ollut sen aika. Delathos kyllä sanoisi hänelle jotain, kun oli valmis edes kuulemaan Pikkuhaukan ääntä talossaan. Se olikin suurin syy, miksi Theo ei Delathoksen kotiin palannut, ennen kuin vasta myöhään iltaisin. Vaikka Darius olikin kehottanut puoliveristä hankkimaan uuden majapaikan, ei Theo niin ollut tehnyt. Ei hän tiennyt, minne muka menisi. Ja kerta N’drayer ei ollut häntä ulos potkimassa, ei pikkuhaukka nähnyt syytä lähteä. Pysytellä poissa, kyllä, mutta ei lähteä.
Ja Dariukseltahan hän ei voinut kysyä tapahtumista, sillä setänsä oli tehnyt selväksi, että ei välittänyt enkelinpennun olemassaolosta lainkaan. Hän kun luuli, että heidän välinsä olivat olleet kohtuu hyvät, tähän asti, mutta toisin taisi olla. Ellei Darius sitten ollut suutuspäissään sanonut vain, mitä sylki suuhun toi…

Oli miten oli, Theo oli talleilla jälleen jutellut ratsulle jos toisellekin, hoitaen ja ruokkien osaa. Talliavustajat olivat mielissään siitä, että enkelinpentu oli varsinkin vaikeimpia ja ”pelottavampia” ratsuja hoitanut ja pitänyt noille seuraa, sillä jotkut petoratsuista eivät olleet ihan jokaiselle avustajalle niin… mukavia. Nytkin puoliverinen oli Kadzaitin seurassa, paijaillen suurta kissapetoa ja jutellen tuolle niitä näitä, kun mokoma huomiosta nautti. Rapsuttelut jäivät kuitenkin kesken, kun tuttu ääni huhuili puoliveristä nimeltä.
Theo nousi sijoiltaan ja hyppeli karsinasta tallikäytävälle, oven perästään sulkien, nähden Iriadorin täysissä ulkovaatteissa.
”Iriador!”, Theo hymähti iloisesti, pyyhkien heti hymyn ja iloisen asenteen alle ne omat murheensa ja huolensa, ”Minne sinä olet matkalla tähän aikaan? Eikö sinun pitäisi vielä olla toipumassa?”, kysymysten tulva alkoi, lämpimästi pukeutuneen puoliverisen napatessa oman olkalaukkunsa karsinan oven vierestä, ennen kuin käveli lähemmäs punapäistä.

Pian myös Darius saapui paikalle, eliittikenraalin pysähtyen paikoilleen, kun veljenpoikansa näki. Tuttu kylmä katse tuijotti äpärää, Haukansilmäisen tietämättä miten hänen olisi pitänyt tuohon reagoida. Darius halusi… ehkä pyytää anteeksi… Mutta sehän ei koskaan ollut helppo toimenpide eliitille.
Theon katse oli kääntynyt setäänsä, kun tuo kauemmas oli pysähtynyt, yhtälailla talvivaatteissa, selvästi valmiina lähtemään jonnekin.
”… Onko jotain sattunut?”, olikin Theon seuraava kysymys, jonka puoliverinen esitti molemmille, vaikka lähinnä Iriadorille puhui.



// KENKÄ PÄIN NÄKÖÄ JA KUUMEMITTARI REKTUUMIIN. PAKKO KESTÄÄ NYT NIIN, jännäkakat tulee. Taas on kakat vaan puheena, aikuiset ihmiset. NYT SE MYYRÄ TAKAS KUOPPAAN TAI MUUTEN TULEE LAPIOSTA //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3932

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Elo 14, 2019 3:30

Re: These wounds

Kyllä Iriador oli kuullut ihan oikein, punatukkaisen haltian kohottaen kasvoilleen pirteämmän ilmeen kun se tuttu ääni vastasi hänen kutsuunsa. Ei häntä turhaan sanottu tarkkakorvaiseksi, sillä sokeana hänen piti jotenkin muuten pitää ympäristöään niin sanotusti silmällä, kun siihen ei katseellaan enää kyennyt. Ja olisihan hän nyt ollut tyhmä, jos ei Theon ääntä olisi muka muistanut! Hän ei ehkä ollut nähnyt nuorikkoa muutamaan päivään, mutta ei se tarkoittanut että punapää voisi unohtaa Theodluinin ja tuon pirteän olemuksen, jollaisena pikkuhaukka häntä nytkin vastaan saapui.

Voin kyllä paremmin jo, rohdot ovat tehneet tehtävänsä jo pahimmalle, ja olen nukkunut enemmän kuin laki sallii”, Iriador hymyili lohduttavasti haukanpoikaselle, hänen korviensa erottaen samalla puhuessaan jonkun astelevan lähemmäs. Pianpa tallirakennuksen ovi avautuikin uudemman kerran, sokean kääntyen puolittain tutun auran aistiessaan saapuvan lähemmäs. Nimittäin Dariuksen, jolla ei ollut näyttänyt kestävän hänen jälkeensä turhan kauaa saapua paikalle yhtälailla. Mutta kiirehän Winderillä oli, kuten tavallista, joten ei korkeahaltia ollut olettanutkaan että joutuisi turhan pitkään täällä odottelemaan turhanpalttina kumppaniaan.
Tiloihin laski kuitenkin outo hiljaisuus. Yleensä Darius olisi tässä vaiheessa jo naljaissut haukanpoikaselle jotain ikävää, mutta nyt niin ei tapahtunut, syystä taikka toisesta, jota Iriador ei tiennyt ja päätti ettei myöskään aikoisi tähän väliin kysyä. Theodluinin kysymys kuitenkin laukaisi tilanteen, punatukkaisen kääntäen vaalean katseensa nuorukaisen puoleen osoittaakseen siten, että oli sen kysymyksen kyllä kuullut.
Lähdemme Briariin. Menen saattamaan Dariusta, kaiken varalta”, Iriador ilmoitti heidän määränpäänsä, ja miksi itse oli yhtälailla ulkotamineissa paikanpäällä, ”Sen tähden mitä… kuulemma parisen päivää sitten sattui”, hän jatkoi nopeasti ensimmäisten sanojensa perään.
Olihan Theo ollut paikalla kuulemma. Osallisena jossain, mitä Darius sillä sitten ikinä olikaan tarkoittanut.

Ei siitä enempää kuitenkaan osaltani, enhän edes tiedä mitä on sattunut”, Iriador hymyili pienesti, kääntyen kuitenkin Dariuksen puoleen kysyvänä, ”Haluatteko te ehkä… puhua jostain? Vai lähdemmekö heti? Voin kyllä odottaa ulkona hetken jos haluatte olla rauhassa”.


//NOH EI NYT HARDCOREKSI ALETA. Nauttimaan tähän jään, et voi sitten enää bannia minua pois täältä. Ollaan ikuisia lapsia äläs nyt, kakkajutut on meidän nimikko tavaraa. MYYRÄ EI MENE MINNEKÄÄN, HÄN TULI KATSOMAAN KUINKA AURINKO PIAN NOUSEE HORISONTISSA. KELLO ON YKSI JA KAIKKI HYVIN//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 3:53

Re: These wounds

Iriador vastasi Theodluinille, kertoen kaksikon olevan lähdössä Briariin. Outo aika lähteä matkaan aroille, mutta pian punapäinen kertoi lähdön syyksi sen, mitä toissapäivänä oli tapahtunut. Hetken Theodluin joutui miettimään, miten N’drayerin talon tapahtumat liittyivät Briariin, kunnes muisti haavan, jonka eliitti oli saanut ja puheet verisiteestä. Iriadorista katse kääntyi takaisin huonovointisennäköisen eliitin puoleen, Theon muuttuen nähtävästi huolestuneeksi. Lorythas oli hänen ystävä, tuttava ainakin, joten totta kai häntä huoletti hopeakäärmeen hyvinvointi myös!
”Lähdemme heti”, Darius vastasi nopeasti Iriadorille, joka kyseli, olisiko kaksikko halunnut puhua jostain. Ehkä, mutta eihän sitä voinut ääneen myöntää. Eikä Dariuksella ollut nyt aikaa alkaa enkelinpennun kanssa tapahtuneista puhumaan, heidän pitäisi päästä matkaan mahdollisimman pian. Näin ollen Darius lähti liikkeelle, kohden syndrae tamman pilttuuta.

”H-haluan mukaan!”, Yllättäen Theo ilmoitti, saaden ohi pyrkivän eliitin pysähtymään uudemman kerran sijoilleen, ”Jos Lorythasille on sattunut jotain, haluan mukaan!”.
”Asia ei koske sinua, eikä meillä ole aikaa odottaa että olisit muka valmis lähtöön”, kireältä kuulostava eliitti tuhahti verisukulaiselleen, ”Mene ja etsi vaikka Alantar käsiisi, saat jotain tekemistä itsellesi hänen seurassa——”.
”Näin mitä sinulle kävi, näin kuinka tuskaiselta se tuntui, näin jäljen kyljessäsi. Jos sinuun sattui niin paljon, pelkään, että Lorythas on pahemmassa kunnossa”
, Theo keskeytti setänsä.
”Olisit vain tiellä, kyllä sinä kuulet Seyristä sitten kun palaam—”,
”Jos hän on huonossa kunnossa, voin ehkä auttaa — osaanhan minä parantaa! Jonkin verran, mutta silti”
, Jälleen hätäisesti selittelevä enkelinpentu keskeytti eliitin, ”Tahdon auttaa, jos vain voin. Anna minun tulla mukaan, pyydän! Tahdon… pois täältä, edes hetkeksi”, pikkuhaukka anoi, kertoen myös avunannon lisäksi toisen agendan, miksi halusi mukaan. Hänen täytyi päästä pois, edes hetkeksi ja tämä olisi täydellinen tilaisuus sellaiselle. Hän halusi vain hetkeksi kauas tästä kaikesta, vetämään henkeä.
”O-olen valmis lähtöön heti! En tarvitse tämän enempää vaatteita ja kaikki tärkeä omaisuus on laukussani mukana”, Theo jatkoi, samalla kun Darius katsoi arvioiden puoliveristä päästä varpaisiin. Parantajan apu kyllä kelpasi, jos äpärästä olisi hyötyä sen suhteen. Lisäksi Darius kyllä ymmärsi sen pakottavan tarpeen päästä pois täältä, edes hetkeksi. Joten kai hän jollain tapaa pystyi samaistumaan enkelinpennun haluun lähteä mukaan.

”Hyvä on”, Darius lopulta vastasi, hetken hiljaisuuden jälkeen, saaden enkelinpennun ilmeen kysyväksi, joskin pian ilahtuneeksi, ”Mutta vain, jos Iriador on valmis ottamaan sinut rastaille kanssaan”, Eliitti lisäsi, täten tavallaan heittäen pallon Iriadorille ja välttäen viimeisen vastuun siitä, tulisiko Theo mukaan vai ei. Niiden sanojen myötä eliittikenraali jatkoi matkaansa Náron luo, käyden suitset ja satulan nappaamaan mukaansa, jotta voisi ratsunsa satuloida.
”… Voin kyllä juosta perässä, jos haluat?”, Theodluin tokaisi Iriadorille lopulta, ollen valmis koiramuodossaan juoksemaan vaikka koko matkan Briariin, kunhan vain saisi lähteä hetkeksi täältä, eikä hänen tarvitsisi palata takaisin sinne ahdistavan hiljaiseen ”kotiin” tunnemyrskyjensä kanssa.



// EXTREME AKSU. Bannihammeria en heilauta. Paitsi jos pitkään yöllä kukut. nukkumassa pitäisi olla jo. Ikuisia lapsia :D Kyllä, kakkapieru jutut on vaan niin mature nyt. MYYRÄ TAKAISIN KOLOON, EI HUUDELLA TUOLLAISIA NÄIN NELJÄLTÄ AAMUYÖLLÄ //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3932

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Elo 14, 2019 4:37

Re: These wounds

No, eipä tarvinnut lähteä pihalle enää erikseen värjöttelemään, Dariuksen ilmoittaen ykskantaan että he lähtisivät heti. Ilman mitään erityisiä jutteluita, vaikka Iriador aisti kyllä ilmassa sellaiseen selvästi tarpeen. Oli miten oli, ei se ollut hänen asiansa, punapään ollen valmis kuitenkin seuraamaan Haukansilmän käskyä perästä. Tai ainakin oli sen hetken, kunnes korkeahaltia seisahtui sijoilleen ja jäi katselemaan eteensä hämmästelevänä.
Theo halusi heidän matkaansa, Dariuksen tietenkin väittäen pojalle vastaan. Jos Iriadorilta olisi kysytty, olisi hän kyllä varmaan ennemmin suositellut sisätiloihin takkatulen ääreen vetäytymistä, kuten hän itse olisi kohdallaan toivonut olevan. Mutta sokea koki myös ymmärtävänsä haukanpoikasen tarvetta lähteä kaupungista hetkeksi jonnekin muualle, kuten Theo sen sanoiksi puki. Ehkä nuorukaisesta olisi hyötyä perillä, ja ehkä Theodluin magiaa muutenkin taitavana saattaisi tietojensa puolesta olla hyödyksi, jos Briarissa muka jotain ikävää oli sattunut? Iriador ei vieläkään halunnut uskoa minkään olevan huonosti – Seyrhän oli kertonut heille talvijuhlasta, jonka järjestelyissä sarvipään oli pitänyt päästä auttamaan kyläläisiään, joten ehkä vastassa olisi pelkkä iloinen karnevaali ja väen juomista ja viileästä punoittavat posket. Se kai jäisi nähtäväksi.

Iriador näytti selvästi yllättyneeltä, kun Darius suostui sen suuremmitta vastaan vänkäämisittä ottamaan kuin ottamaan Theon heidän mukaansa. Korkeahaltia vilkuilikin ympärilleen häkeltyneenä, kumppaninsa heittäessä puoliverisen hänen vastuulleen. Theo pääsisi mukaan, jos hän ottaisi nuorikon ratsaille.
No totta perkeleessä!

Korkeahaltia naurahti Theodluinin ilmoittaessa, että tuo voisi kyllä juosta perässäkin, Iriadorin kuitenkin pudistaen päätään siihen ajatukseen, ”Ei sinun tarvitse perässä juosta hölmö! Auta minua satuloimaan Nashira, niin etköhän ole paikkasi ansainnut sen selästä”, punapää hymyili. Tottuneenoloisena korkeahaltia marssikin poimimaan peuralohikäärmeen satulan ja suitset matkaansa, nyökäten naaraspeuran karsinaa kohden, josta tuttu pää jo kurkistikin nimensä kuullessaan käytävälle, ”Tule, ennen kuin Darius jättää meidät matkasta”.
Kaksikko asteli reippaasti sarvikruunuisen luo, joka määkäisten heitä kävi tervehtimään. Se muisti kyllä Theon, eikä ollut moksiskaan toisen läsnä ollessa Iriadorin seurassa. Yhdessä pikkuhaukan kanssa Nashira saatiinkin matkakuntoon nopeasti, punapään kehitellen Theodluinille tekemistä kiinnikkeiden kanssa sen verran, että ehkä mahdolliset murheet mielestä viime päivien suhteen ottivat jo nyt hälvetäkseen edes aavistuksen. Olisi tehnyt mieli kysyä miksi toinen niin palavasti halusi pois kaupungista, mutta ei Iriador viitsinyt. Ehkä hän voisi kysyä sitä sitten Briarissa, kun he perille asti pääsisivät, ja olisi aikaa istahtaa alas seurassa. Jos silloinkaan Theo halusi puhua asiasta. Eihän korkeahaltiasta ollut pakottamaan toista mihinkään, ja sikäli mikäli pikkuhaukka halusi jotain muuta ajanvietettä kuin keskustelua, keksisivät he varmasti jotain sitten kartanolla keskenään.

Nashira seisoi pian satuloituna ja valmiina lähtöön jylhänä sijoillaan, saaden huomiota osakseen Iriadorilta, miehen silittäessä kevyesti sen turpaa rukkasillaan. Vaikka olisi tehnyt mieli jäädä siihen vain paijailemaan toista, oli heidän kuitenkin lähdettävä matkaan.
Istu sinä takana, niin pääset hieman tuulensuojaan taakseni. Voit pitää vyötäisiltäni kiinni ja pistää kätesi takkini taskuihin, niin näppisi eivät jäädy”, punapää ehdottikin Theolle kavutessaan hyvin tottuneenoloisena korkean sarvipään selkään, paikkansa tukevasta satulasta hakien vähän edempää, kuin tavallisesti, jotta Theolle jäisi paikka hänen takaansa. Sokea ojensikin sitten kätensä haukanpoikasen puoleen avittaakseen tuon ylös, jonka jälkeen he pääsisivät aloittamaan matkansa kohti lohikäärmeratsastajien kylää.


//NO OLET. HIRVEE SAVAGE! No muo vois vähän napauttaa sillä bannivasaralla sormille, ei tästä tuu yhtään mitään taas. Meno on mature, mutta me ei olla matureita. ANNA TOISEN HUUDELLA//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 4:33

Re: These wounds

Enkelinpentu naurahti pienesti siihen korkeahaltian naurahdukseen, Iriadorin ollen enemmän kuin mielellään ottamassa hänet matkaansa, jos Theo auttaisi tuota Nashiran satuloinnissa. Nopeasti nyökäten ja myöntävästi hymähtäen Theo seurasikin Iriadoria peuralohikäärmeen luokse, tuota tervehtien ja auttaen sitten Iriadoria satuloimaan erikoisen ratsunsa. Vaikkakin, Theo ei ihan niin hyvin ymmärtänyt jokaisen satularemmin ja kiinnikkeen päälle — hyvä jos hän osasi normaalin satulan hevoselle laittaa kiinni kunnolla — mutta ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun kaksikko oli valmis.
Hymyillen Theo unohtui hetkeksi vain ihailemaan sarvikruunuista ratsua, joka hänelle oli yhtälailla tutuksi käynyt, kuin muutkin petomaiset ratsut talleilla. Ajatuksistaan pikkuhaukka kuitenkin havahtui Iriadorin ääneen, punapäisen ehdotellen, että puoliverinen istuisi hänen taakseen, missä olisi tuulensuojassa.
”Sinun tässä pitäisi tuulensuojaan päästä toipilaana”, Theo hymähti, mutta ei pistänyt vastaan Iriadorin suunnitelmalle, eiköhän sotilas tiennyt paremmin, miten heidän kannatti ratsaille asettua. Näin ollen enkelinpentu tarttui kiinni Iriadorin tarjoamaan käteen ja tuon avustamana loikkasi Nashiran selkään, asettuen Iriadorin taakse istumaan.

Darius oli sillä välin saanut Nárothen satuloitua, syndraen luritellen sulosointujaan siinä samalla, merkkinä siitä, että se oli enemmän kuin valmis lähtöön. Dariusta oli ensitöikseen kaduttanut heti, että oli antanut Theolle luvan tulla mukaan, mutta pikkuhiljaa se katumus laantui siinä satuloinnin ohessa. Kunhan pikkuhaukka vain ymmärtäisi olla höpöttämättä liikaa hänelle, niin eiköhän kaikkien hermot pysyisi kurissa ja Dariuksen ei tarvinnut olla ilkeä. Tosin, ei hänen muutenkaan olisi tarvinnut olla. Hän ei olisi saanut olla ilkeä veljenpojalle, mutta… Hän ei ollut vielä ihan sujut Theodluinin suhteen, ei sen suhteen, mitä tuo edusti ja keneltä tuo näytti. Kaiken lisäksi, enkelinpentu oli vähän turhan puhelias ja iloluontoinen Dariuksen mielestä, joten heidän luonteensakaan eivät kohdanneet kunnolla. Mutta, ehkä tämän matkan aikana eliittikenraali saisi kerättyä itseään sen verran, että kykenisi pyytämään Theolta anteeksi. Mutta ensin, hänen piti nähdä Lorythas.

Haukansilmä hyppäsi ratsaille ja ohjasi Nárothen Nashiran luo, syndraen kujerrellen ystävällisesti peuralohikäärmeelle, sen jopa puskien pienesti turvallaan Nashiran puoleen jonkinlaisena kiintymyksen osoituksena. Iriador ja Theodluin olivat yhtälailla valmiina, mikä tietenkin miellytti jo kiirehtimisestä kireää eliittiä.
”Lähdetään sitten, niin pääsemme perillekin. Matkataan teitä pitkin, siirrytään hangille vain jos joku muu tulee tiellä vastaan”, Eliitti kertoi suunnitelmaa, katsoen parhaimmaksi kulkea kutakuinkin tamppaantuneita yleisiä teitä pitkin niin pitkään kuin mahdollista, vaikka ratsukaksikko olisi varmasti kyennyt korkeassa kinoksessakin liikkumaan ripeästi.
”Pitäisikö minun kertoa Delathosille, että lähden?”, Theo ehdotteli nopeasti, tietenkin miettien, mitä Käsipuolinen ajattelisi jos häntä ei takaisin näkyisikään.
”Miksi? Ei hän sinusta välitä, varmaan juo itsensä sammuksiin silkasta ilosta, kun et palannutkaan enää”, Darius tuhahti tönkösti, samalla kun ohjasi Náron liikkeelle, jäämättä itse sen enempää asiasta keskustelemaan. Häntä ei kiinnostanut, mitä Delathos tuumisi jos Theo ”katoaisi”, mutta eliitti uskalsi veikata, että pakkasherra olisi siitä enemmän kuin mielissään.
”Lienet oikeassa…”, Theo hymähtikin vaisusti, lähinnä itsekseen Dariuksen sanoihin, samalla kun otti nyt paremmin kiinni Iriadorista ja valmistautui omalta osaltaan matkaan.

Niin ratsukaksikko lähti liikkeelle talleilta, heidän livistäen linnan porteista vähin äänin, portinvartijoiden lähinnä vain ihmetellen, mihin kolmikko oli lähdössä tähän aikaan enää. Mutta mitään ei kyselty ääneen, kun eliittikenraali kera sotilaan ja ”kaukaisensukulaisen” kanssa tekivät matkansa kaupungin ylimmältä alueelta aina alimmalle ja kaupungin porteille. Porteista he pääsivät ulos ilman sen kummempia ongelmia ja matka kohti Briaria saattoi alkaa.
Pakkanen oli kiristyvä koko matkan ajan yötä vasten, tähtitaivaan yllä alkaen välkkymään ja puolikuun nousten taivaalle pikkuhiljaa heidän lähtönsä myötä. Ratsut pidettiin reippaassa ravissa, kunnes kauempana kaupungista oli aika nostaa vauhtia. Puuskittain puhalteleva tuuli puri luihin ja ytimiin epämukavasti, mutta se nyt oli ollut odotettavissa Aroilla. tuuli heitteli myös vähän väliä kevyttä puuterilunta kinoksien päältä liikkeelle, saaden sen näyttämään välistä hieman hahmoilta tai varjoilta, mutta ketään he eivät matkansa aikana varsinaisesti nähneet. Kauempana toisella tiellä kulki jonkinlainen vankkuri ja yksi ratsukko, mutta Darius ei tiennyt oliko Iriador tai Theo mokomia edes huomannut. Tuskin, Iriador nyt ei ainakaan heitä nähnyt. Theo kyllä näki, mutta ei kiinnittänyt sen enempää huomiota asiaan, pikkuhaukan keskittyen vain pitämään kiinni Iriadorista ja pysymään ratsailla, välistä tiiraillen kauniin valkeita maisemia.
Mitä lähemmäksi Briaria he pääsivät, sitä huonovointisemmaksi Darius muuttui. Ahdistus rinnassa kasvoi, heikotus paheni ja eliitti tunsi itsensä entistä enemmän voimattomammaksi. Theodluin huomasi sen kyllä, miettien hetken, pitäisikö jotain sanoa, mutta ei hän uskaltanut suoraa Dariukselta kysellä.
”Dariuksella on jokin vialla”, Enkelinpentu huomauttikin Iriadorille, joka tuskin oli huomannut näin ratsailta Dariuksen tilan muuttuneen, ”Johtuneeko verisiteestä? Mitä lähemmäksi menemme, sitä huonommaksi Darius muuttuu?”, Theodluin ehdotteli heti perään omia teorioitaan, tosin saattoihan eliitti olla vain väsynyt ja uupunut päivän töiltä ja näin iltahämärällä oli todellakin huono ajatus lähteä liikkeelle!


// SAVAGE BEAST. Oon boss battle Savagella, tuu hakkaan mut. Mylly käyntiin, turpaan tulee. Kato kun pihtasin sulta vastausta 12 tuntia, siinä oli sun näpäytykses nyt. Ei olla matureita. Ei saada laulaa aikuista naista karaokessa. EN ANNA ! //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3932

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Elo 14, 2019 7:06

Re: These wounds

Iriador kuunteli haukansilmäisten vaihtavan sanoja keskenään, rauhallisesti itse rukkasten peittämillä käsillään sillä välin silitellen Nashiran niskaa peittäviä suomuja ja pidempiä villoja, samalla kun sarvikruunuinen tuhisi omiaan Náron kanssa. Punapää hymähti rauhallisesti päällään nyökäten Dariuksen suunnitelmalle, vaikka tiesikin Nashiran seuraavan syndraeta joka tapauksessa kuin ne olisi toisiinsa oltu köytetty, eikä täten Iriadorin tarvinnut alkaa erikseen ohjastaa ratsuaan varsinaisesti. Ja senkin hän teki telepaattisesti, eikä ohjaksista kiskomalla, vaikka käytännön syistä naaraspeura sellaisia yllään tällaisissa tilanteissa aina kantoi, kun jonnekin oltiin lähdössä.
Punapään kävi kaksikkoa kuunnellessaan aavistuksen sääliksi Theo ja tuon suhde Delathokseen. Hän tiesi ettei käsipuolinen kapteeni ollut todellakaan helpoin taho jonka kanssa tulla toimeen. Kapteeni ei ollut lähestyttävä persoona, ellei tuo sitten istunut seurassa korttipelejä ja persettään kuluttamassa jossain tuvilla. Tai sen verran Iriador oli päätellyt sen lisäksi mitä henkilökohtaisia kokemuksia hänellä oli N’drayerista. Hän voisi istua samaan pöytään pelaamaan korttia, mutta Iriador ei koskaan tulisi välittämään tutustua Delathokseen paremmin. Eihän hän tiennyt millainen suhde Theodluinilla varsinaisesti oli siihen jäärään, mutta syvällä mielessään korkeahaltia oli usein kuvitellut etteivät nuo tulleet keskenään toimeen, vaikka pikkuhaukalla olikin tuo asenteensa nähdä tarpeelliseksi ilmoittaa kuurapartaiselle missä meni.

Älä anna sen masentaa”, Iriador tuumasi Theodluinille hiljaa, uskaltaen kannustaa Nashiran liikkeelle kun nuorempansa hänestä otti viimein paremmin kiinni. Ratsukot lähtivätkin tahdikkaasti pujottelemaan kaupungin lävitse kaupungin porttien suuntaan, erikoisemman parivaljakon kiinnittäen tietysti huomiota niissä jotka ohitse vilistivät omissa tekemisissään. Mutta ei heitä pysäytetty suotta kertaakaan, matkan jatkuen aina kaupungin ulkopuolella, jossa arojen hyiset tuulet jo heitä tervehtivätkin vapaammin, kuin toivottaen hyvää matkaa rauhalliseen, talviseen pohjoiseen.

Nelikinttuiset vaikuttivat nauttivan pidemmästä matkasta, jota ne pääsivät nopeaan tahtiin taittamaan. Kylmä ei niitä painanut, toisin kuin selässä istuvia, Iriadorin ollen ehtinyt jo alkutaipaleilla nostaa tummanharmaata kaulahuiviaan nenänsä päälle suojaamaan kasvojaan vasten paiskautuvalta tuulelta. Tietysti kylmä otti vasten kehoa ikävästi, mutta Iriador kyllä tiesi sen hetken palelun päätteeksi pääsevänsä kartanon takkatulen ääreen vilttien kera lämmittelemään pian. Sitäkin enemmän tosin punatukkainen haltia toivoi, että hän olisi kyennyt näkemään arojen lumiset maisemat pitkästä aikaa. Sattuneista syistä hänellä ei ollut siihen kuitenkaan mahdollisuutta, eikä hän tainnut sellaista koskaan tulla saamaankaan muuten kuin lumousten avulla.
Niistä haaveiluistaan Iriadorin havahdutti kuitenkin haukanpoikasen huomautus Dariuksesta, sokean kääntäen aavistuksen päätään sivuttain kuullakseen Theoa paremmin. Punapää kurtisti kulmiaan huolestuneena nuorikon ilmoittaessa huomanneensa ilmeisesti, ettei eliittikenraalilla ollut kaikki hyvin. He olivat jo lähellä Briaria, vuotuisten talvijuhlien jäljiltä sinihohteisen kylän erottuessa kauniisti hämärtyvää taivasta vasten, ja nyt kun Theo toi verisiteen puheeksi näin, alkoi Iriadoria huolestuttaa tämä kokonaisuus entistäkin enemmän.
Ehkä”, punapää tuhahti vastaukseksi, olisipa hän tiennyt täsmälleen kuinka se veriside toimi. Nyt kaikki oli pelkkää arvailua, eikä Iriador pitänyt siitä millään tavalla.
Toivon vain että kaikki olisi hyvin…”, punapää tyytyikin toteamaan vaisuna, päättäen kuitenkaan kysyä Dariukselta mitään, sillä tiesi kyllä mitä kenraali hänelle siihen vastaisi. Viis tuon kunnosta, heidän piti päästä äkkiä Seyrin luo – niin silmäpuoli sanoisi, vaikka he olisivat voineetkin pysähtyä ja kenties vaihtaa ratsastusjärjestystä niin, että Iriador olisi siirtynyt Náron selkään huolehtimaan kumppanistaan.

Kun he viimein sitten saapuivat Briariin, valtasi Iriadorin mielen omituinen tunne. Tähän saakka kylässä oli aina ollut hälyä, kun he sinne saapuivat, oli sitten ollut yö tai päivä. Paikallisia ja vieraita kulkijoita, pienemmät lohikäärmeet rellestivät omia menojaan ja pitivät ääntä itsestään. Mutta nyt Briar oli harvinaisen hiljainen, vaikka paikka oli koristeltu kauniisti juhlien tähden ja sinisinä palavat soihdut, lyhdyt ja suuremmat tulipadat valaisivat kylää kauttaaltaan, kylän suorastaan hehkuen omanlaistaan juhlavaa tunnelmaa niiden tähden. Mutta se tunnelma ei kuitenkaan ollut iloinen, sillä juhliva väkijoukko, iloiset esitykset ja musiikki puuttuivat. Jäljellä oli pelkkä hiljainen, talvinen kylä, josta huokui jopa aavemainen tunnelma näin ulkopuoliselle, joka olisi kenties voinut luulla Briarin vain olevan tällainen. Mutta Iriador tiesi, ettei se ollut…
Portit olivat auki, vartijoiden päivystäen kyllä ketä niistä sisään kulki ja kuka ulos astui, eivätkä haltiat olleet uusi näky kyläläisille, monen kyllä tunnistaen jo varmaan Nárothen ja Nashiran vähintään näillä kulmilla. Vaikka muutaman päivän kestävä juhlatapahtuma oli yhä käynnissä, ei ulkona kuitenkaan ollut varsinaisesti juhlaväkeä tai tarjoiltavia. Sieltä täältä saattoi kyllä erottaa nuorempien ja lasten ilakointia, mutta vastaan heitä ei kuitenkaan kulkenut kuin hiljaista väkeä omissa touhuissaan, jotka eivät heidän puoleensa huomiotaan kuitenkaan suoneet millään tavalla.
Täällä ei koskaan ole ollut näin hiljaista...”, Iriador totesikin heti heidän kuljettuaan kylän porteista sisään, mietteliään ilmeen levätessä hänen kasvoillaan. Hänen huomionsa kääntyi kuitenkin Dariukseen pian, "Tarvitsetko apua?", punapää oli valmis loikkaamaan Nashiran selästä alas auttamaan Haukansilmäistä tarvittaessa samantien, jos silmäpuoli yhtään sitä apua tarvitsi.


//Tuun hakkaan sut. Ootas vaan. TURPAAN TULEE NII PERKELEESTI. Kuinka kehtasit pihdata, täällä itkin ja vollotin, olin valmis heittäytymään parvekkeelta jo alas kun luulin ettet halua enää kanssani ropettaa. Saadaan laulaa karaokessa vaan fröbelinpalikoita. VAPAUS MYYRÄLLE//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 8:06

Re: These wounds

”Kuin myös…”, oli pikkuhaukan vaisu vastaus sokealle, joka toivoi kaiken olevan hyvin. Syvällä sisimmissään he kaikki varmasti kuitenkin tiesivät, ettei mikään ollut hyvin. Ei Darius tuohon kuntoon olisi joutunut ilman syytä. Eliitti ei ollut sairastunut, eikä mikään muu olisi selittänyt sitä tuskaa ja haavaa, jonka haltia oli toissapäivänä kokenut N’drayerin asunnolla. Tietenkin, jos Mordecai olikin valehdellut ja oli ollut kaiken sen tuskan takana, se selittäisi asian… Mutta Theo halusi yhä uskoa, ettei Mordecai sitä ollut tehnyt. Ensivaikutelma vampyyrista oli ollut mieluisa, mutta enkelinpentu saattoi tietenkin olla turhankin naiivi ja luottavainen.
Kolmikko saapui Briariin. Kylään, joka oli aina ollut eloisa ja lämmin, mutta ei tällä kertaa. Kaikki vaikutti niin aavemaiselta, hiljaiselta, mikä sai Dariuksen entistä enemmän ahdistuneemmaksi. Lorythas oli puhunut jostain juhlista, joihin halusi ehtiä, mikä selitti tietenkin kylän sinitulisen valaistuksen ja koristeet… Mutta muuten Briar ei näyttänyt juhlivan. Ellei tämä sitten ollut joku erikoinen juhlariitti? Se kuulosti jo surkuhupaisalta selityksien keksimiseltä, kyllä Darius tiesi, että jotain oli vialla.

”Ketään ei pahemmin näy. Kylä on valaistu Lorythasin liekin värein, koristeltu juhlavasti, mutta kukaan ei näytä juhlivan…”, Darius vastasi Iriadorille, kuvaillen ympäristöä ensitöikseen, kuten oli tottunut tekemään sokean seurassa, ”En tarvitse… Haluan vain nopeasti kartanolle”, kuului lisäys, mikä ei ehkä täysin totta ollut, ratsukkojen jatkaen matkaansa kylän halki kyläpäällikön asunnolle.
Seyrin talolle päästyään laskeutui Darius alas ratsailta, heti ensitöikseen kuitenkin vajoten polvilleen hankeen, kun jalat eivät kantaneet. Eliitti kirosi ääneen, kun itsensä väen väkisin kampesi ylös tolpilleen, Nárosta tukea pitäen. Syndrae oli yllättävänkin hiljaa, se aisti jonkin selvästi olevan pielessä, eikä se pitänyt siitä, kuinka heikossa kunnossa isäntänsä oli.
”Hän tarvitsee apua…”, Theodluin kuiskasi Iriadorille, kun näki Dariuksen vajoavan polvilleen. Samalla pikkuhaukka hypähti itse alas Nashiran selästä, ottaen pari askelta lähemmäs setäänsä.

”Theo katso ratsut talliin…”, Eliitti ähkäisi veljenpojalle, joka nyökkäsi sen suuremmin mukisematta, uskoen kyllä pärjäävänsä kahden suuren pedon kanssa — molemmat kun tuntuivat pitävän hänestä tai ainakin hyväksyvän hänet. Joten, ensitöikseen Theodluin käveli Náron luokse ja nappasi tuon ohjista, vilkaisten sitten Nashiraan, joka näytti nätisti jo seuraavan puoliveristä — tai sitten Syndraeta. Oli miten oli, enkelinpentu lähti taluttamaan Nároa läheiselle tallirakennukselle, katsoen, että Nashira tuli myös nätisti perässä.
”Tulet sitten perästä… Iriador, mennään”, Haukansilmä jatkoi, lähtien heikoin askelin kävelemään kohden kartanon ovea, sen pahemmin koputtelematta, kun sisään astui.
Heti ensimmäisenä sisätiloissa silmään osui tuttu kasvo. Vanhempi mies, ihminen. Bennettkö tuon nimi nyt oli? Mies selvästi oli allapäin jopa surullinen, joten tietenkin se alkoi huolestuttamaan Dariusta, vaikka Haukansilmä ei varsinaisesti tuosta miehestä välittänyt. Kyllä hän tuli tuon kanssa toimeen, eikä nokkaansa nyrpistellyt ja jos Bennett vaarassa olisi ollut, olisi Darius auttanut, mutta muuten eliittiä ei kiinnostanut tutustua mieheen paremmin.
”Mitä on tapahtunut?”, Oli suora, yksinkertainen kysymys yleiskielellä Lorythasin läheiselle ystävälle, ”Missä Seyr on?”, seurasi seuraava kysymys, eliitin askeltaen lähemmäs Bennettiä.


// Jumalauta, tänne sanoon sieltä. Tommoset landepellet pieksen heti! No siis, enhän mä sun kans haluu ropettaa, mut säälistä nyt vastailen tänne, nopeesti et pääsen susta eroon asap. FRÖÖBELINPALIKAT OLI BEST. PEPPUPYSTYYN, KYYNERPÄÄT TAA, PEUKKU PYLLYYN eikun. MÄÄ SEN SIILIN MYRKYTÄN //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3932

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Elo 14, 2019 9:46

Re: These wounds

Hänhän mainitsi kreivin kartanolla juhlista… olisi varmaan kutsunut meidätkin, ellei hän olisi tiennyt että meillä on kiireitä”, Iriador huokaisi Dariuksen kuvailun kuultuaan. Vanhempi ei kuitenkaan halunnut häneltä apua, ei ainakaan vielä, joten punapää päätti yhä pysyä naaraspeuran selässä, kuulostellen silti tarkoin jos Haukansilmä olisi kuulostanut voinniltaan jotenkin erilaiselta. Mutta ei. Heidän matkaansa sävytti vain hiljaisuus ja naaraspuolisten petojen askeleitten vaimea ääni lunta vasten aina Seyrin kartanolle saakka.
Kartanon oville oli lapioitu auki selvä polku pihan poikki, mistä oli pidetty huolta. Portailla oli myös muutama kappale lyhtyjä, mutta niihin asetetuissa lähes koskemattomissa kynttilöissä ei palanut enää tuli. Sisältäkään ei kajastanut valoa tyypilliseen tapaansa. Iriador oli oikeastaan kiitollinen siitä ettei nähnyt kartanoa juuri nyt, sillä hänet valtasi mitä haikein olo mitä lähemmäs he pääsivät kartanoa. Punapään sydän hakkasi omituiseen tahtiin rinnassa, sokean miettiessä kaikessa hiljaisuudessaan niitä ikäviä skenaarioita mitä oli saattanut sattua. Olisiko Seyr ollut voinut siirtyä ajasta iäisyyteen jopa? Siksikö kaikki olivat niin vaisuja? Vai oliko kyläpäällikön kimppuun vain hyökätty? Ja miksi, kuka niin olisi voinut tehdä niin lämminsydämiselle taholle kuin Lorythas?

Iriador säpsähti Dariuksen kiroamista, odottaen että Theo pääsi Nashiran selästä alas ennen kuin itse kirjaimellisesti hypähti naaraspeuran selästä polulle rientääkseen kumppaninsa avuksi. Sokea seisahtui vanhemman vierelle, tunkematta kuitenkaan turhan lähelle, sillä tiesi kyllä Dariuksen pyytävän jos oikeasti apua kaipasi. Selvästi silmäpuolen olotila ei ollut ainakaan parantunut, pikemminkin se oli mennyt vain huonompaa suuntaan, jos vastaavasti Darius alkaisi vain vajota jaloiltaankin alas yhtäkkiä…
Korkeahaltia vilkaisi nopeasti Nashiran puoleen, joka Theon ja Náron seurassa lähti talleille. Hän olisi halunnut sanoa jotain pikkuhaukalle, mutta Iriador ei tiennyt mitä. Että täällä ei saattanut eksyä? Tai että he varmasti odottaisivat kyllä kartanolla vastassa toista? Kaikessa hiljaisuudessaan hän tyytyikin lopulta vain seuraamaan kumppaniaan sisälle, jossa Iriador rohkeni muutaman napin kaulukseltaan avata ja kääriä kaulahuiviaan paremmin auki. Heitä vastassa oli hänellekin vanha tuttu, johon Iriador oli silloin Briarissa pidemmän ajan vieraillessaan törmännyt monet kerrat. Bennett oli ollut usein Lorythaksen seurassa, jo hiljalleen harmahtamaan alkaneen partaleuan ollen aina nauttinut Hopeakäärmeen suosiota kontollaan. Pitkät, selvästi hetkeen harjaamattomat hiukset kehystivät murhemielisen konkarin arpisia kasvoja, hiilenharmaassa lohikäärmeratsastajan takissaan sijoillaan istuvan miehen vilkaisten harmahtavilla silmillään kartanon aukeavan oven puoleen tuoliltaan ylös nousten nähdessään ketä paikalle oli saapunut.

Kartanolla oli käynyt yksi jos toinenkin parin päivän aikana. Lokenekin, joka tällä hetkellä lieni jossain kylänliepeillä suremassa Vaernin kohtaloa, eikä karvakasaa ollutkaan sen koommin missään viime päivinä näkynyt. Bennett oli oikeastaan osannut jopa odottanut Winderin saapuvan paikalle. Hän tiesi mitä Seyrillä oli meneillään kyseisen haltian kanssa, eikä usein vieraille ärhentelevästä käytöksestään huolimatta hän enää jaksanut pistää pahitteeksi sitä, että tämä sama kaksikko pyöri silloin tällöin Briarissa syistä jotka eivät häntä edes kiinnostaneet. Lorythas oli tehnyt selväksi noiden olevan ystäviä, ja vanhan ystävänsä sanaan ja harkintakykyyn Bennett myös aikoi luottaa viimeiseen hengenvetoonsa saakka.
Mutta mitä hän olisi vastannut Winderille, nokiseen takinhihaansa pyyhkäisten kyynelten jättämiä vanoja kasvoiltaan ohimennen.
”Tunnet sen myös siis, et olisi muuten tullut näin kauas”, Bennett arveli, hetken yllättyneisyyden kasvoiltaan pyyhkäisi jälleen uusi haikea aalto, joka sai miehen kulmat vaipumaan alemmas.
”Häntä puukotettiin muutamisen päivää sitten. Juhlissa… Nerinala…”, silkka murtuminen kävi lähellä sen nimen lausuessaan, miehen ollen harvinaisen katkera siitä mitä vanha luotettu ystävä oli Seyrille tehnyt sinä päivänä. Iriadorkin tunnisti Nerinalan nimen, sydämen jättäen muutaman lyönnin säikähdyksestä väliin, kun hän mietti asiayhteyttä. Nerihän piti majataloa Briarissa, he olivat käyneet Leiskuvassa liskossa syömässäkin kolmistaan, haltianaisen ollen myös yksi Seyrin hyvistä ja läheisenoloisista ystävistä täällä.
”Hän on ylhäällä. Kammarissaan. Teimme jo kaiken mitä kykenimme – paransimme haavat, vaihdoimme vaatteet”, partasuu selitti värisevällä äänellä toivonkipinän ollen jo ajat sitten sammunut miehen silmistä, ”Musta myrkky jatkaa yhä leviämistään hänen kehossaan. Kokeilimme vastamyrkkyjä, mutteivät ne toimi. Hän ei ole syönyt, eikä juonut, eikä ole havahtunut hereille sitten viime iltapäivän”.
”Seyr tekee kuolemaa Winder”, Bennettin ääni värähti, vanhan lohikäärmeratsastajan varovasti koskien haltian käsivarteen, pienellä ohjauksella kehottaen häntä varmaan jo iäisyydet vanhempaa miestä painelemaan jo yläkertaan, ”Rukoilen että sinulla on keino tuoda hänet takaisin”.


//VARO VAARAA! Hirveet painit siinä sun terassilla. Siilit tulee hurraan meille sitten. No niin, tiesinhän minä. Pelataas nyt sitten vauhdilla että saadaan tämäkin episodi loppuun, meillä on tuhat ja yks peliä vielä pelattavana ennenkö pääset musta virallisesti eroon. SE PEUKKU POIS SIELTÄ PYLLYSTÄ! JA SIILIÄ ET MYRKYTÄ HERRANJUMALA//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14160

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2019 10:21

Re: These wounds

Tunnet sen myös. Siihen toteamukseen Haukansilmäinen ei muuta kuin ynähtänyt pienesti, tuskin vanha lohikäärmeratsastaja tarvitsi sen suurempaa myöntämisen merkkiä häneltä. Olo oli mitä kurjin juuri nyt, Dariuksen saaden pistää kaikki voiman ja keskittymisenrippeensä siihen, että pystyi kunnolla kuuntelemaan Bennettin sanoja ja ne myös sisäistämään.
Vanha mies puhui onneksi lyhyesti, kertoen heti suoriltaan, että Lorythasia oli puukotettu. Juhlissa, Nerinalan toimesta. Kuka tuo sitten oli? Tällä hetkellä, tässä mielentilassa, eliitistä ei ollut yhdistämään nimeä kasvoihin, mutta haltia uskoi tämän Nerinalan olleen läheinen heille, tai ainakin Bennettille. Tuskin tuo nimeä olisi maininnut noin tunteikkaana muussa tapauksessa. Mutta vaikka saattoi aistia suolaisen pettymyksen vanhan ihmisen äänestä, ei se Dariusta liikauttanut varsinaisesti. Hänen mielessään olivat vain sanat Lorythasista ja puukotuksesta. Darius oli siis ollut oikeassa, kun oli epäillyt jotain sattuneen hopeaveriselle! Hän oli tuntenut sen! Hän oli tässä heikossa tilassa juuri sen takia. Ja vaikka oli saanut kuulla verisiteen olevan pahimmillaan tappava molemmille, oli Haukansilmä ennemmin huolissaan Lorythasista, mitä itsestään.

Brennett kertoi Seyrin olevan yläkerrassa ja että kyläläiset olivat tehneet kaiken voitavansa. Puukotus tuskin oli niin tappava, mutta sen mukana tullut myrkky oli levinnyt Seyrin kehoon ja ilmeisesti oli hopeaveristä tappamassa. Se kaiketi myös selitti Dariuksen olotilan. Ja kun mustasta myrkystä oli puhe, ei eliitille tullut mieleen, kuin yksi ainoa myrkky, jonka oli aikaisemmin nähnyt luikertelevan ulos kultaisesta kobranpäästä. Sen myötä jo valmiiksi kalpea haltia näytti kalpenevan entisestään, Dariuksen alkaen nyt katumaan niitä toissapäiväisiä uhouksiaan vampyyrille.

Omasta karusta ajatusmaailmastaan eliitti havahtui tilanteeseen, kun Bennett häntä nimellä puhutteli ja käsivarteen koski. Tyhjyydestä haltiamiehen katse kääntyi Bennettiin.
”Minulla on, kyllä”, Darius vastasi ihmisen rukoileviin sanoihin, ”Kun minua muistuttava, nuori haltiapoika saapuu sisään, ohjaa hänet peräämme”, Eliitti lisäsi, lähtien sitten kävelemään kohden rappuja, olettaen Iriadorin kyllä tulevan perästä.
Ja voi, kuinka ne rappuset tuntuivat loputtomilta, raskailta, eliitin yrittäen parhaansa mukaan pysyä pystyssä ja jaksaa kävellä hopeaverisen makuukammarille. Se osa matkasta tuntui loputtoman pitkältä ja uuvuttamalta, vaikka he juuri olivat taittaneet muutaman tunnin matkan aroilla!
Mutta kun ylös päästiin ja matka taitettiin rapuilta makuukammarin ovelle, ei Darius taaskaan aikaillut, vaan astui sisään ovesta saman tien. Ja se surullinen näky sängyllä oli tappaa eliitin niille sijoilleen.
”A'maelamin”, Haukansilmä henkäisi, viimeisillä voimillaan askeltaen vuoteen luokse, tietämättä edes kuuliko sarvipäinen häntä saatikka tiedostiko tuo hänen läsnäoloaan. Eliitti kuitenkin istahti sängyn reunalle ja lähes painui vasten Lorythasia, kätensä tuon ympärille kietoen, ”Tulin, tähtesi. Olen tässä”.


// VAARAA EN VARO! KOSKAAN. Mylly käyntiin! No niinpä, nopeesti pois alta et pääsen susta eroon, SITÄ ODOTELLESSA. Peukku ei ole minun pyllyssä ( ͡° ͜ʖ ͡°). MYRKYTÄN JOS TULEVAT TÄNNE MINULLE NAURAMAAN //
Seuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö