These wounds


(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 01, 2020 8:24

Re: These wounds

Hyräilyltään Haukansilmä kävi hymisemään välistä, vilkaisten sängylle pötkähtäneen Iriadorin puoleen tuon huomautuksen myötä. Muutama musiikkikappale oli jäänyt kyllä päähän soimaan kuuntelun myötä, vaikka suurin osa ajasta olikin mennyt kuunnellen ennemmin muiden keskustelua.
”Se on hyvä kuulla”, päällimmäiset vaatteensa jo riisunut eliitti hymähti punatukkaiselle, joka kertoi oman iltansa olleen mukava. Mutta sitten tuo kertoi aikovansa muistutella eliitti tulisesta drinkistä joka talvi, ihan kiusallaan, saaden Dariuksen lähinnä naurahtamaan kepeästi.
”Jos todella haluat, että annan sinulle joka talvi uuden lumipesun, niin siitä vain”, Eliitti virnuili, vilkaisten Lorythaksen puoleen, varmistellakseen että kyläpäälliköllä oli kaikki kunnossa.

Askel vei kuitenkin samalla vuoteen puolelle, pitkähihaiseen aluspaitaan ja housuihin tyytyneen eliitin kömpien nelinkontin korkeahaltian ylle, siinä samalla toisella kädellä avittaen nappeja auki tuon kaavusta ja vyönsolkea auki housuista.
”Näetkö vielä?”, Kasvotusten Iriadorin kanssa hakeutunut eliitti tiedusteli, samalla kun toisella kädellään jatkoi nuoremman riisumisen avustamista, ”Tahdon katsoa sinua vielä kerran silmiin”, se oli aina yhtä haikeaa eliitin mielestä, kun Iriador takaisin sokeaksi palasi, vaikkei se loppupeleissä asiaa muuttanut mitenkään. Mutta olihan se aina hauskempaa katsoa silmiin jotakuta, joka kykeni myös katseeseen vastaamaan.


Enkelinpentu oli kuullut ainakin viinin paranevan iän myötä, mutta että se sääntö päti myös muihinkin alkoholipitoisiin juomiin? Siitä hänellä ei ollut käsitystä, mutta eipä hän pahemmin ollut väkijuomista kiinnostunut saatikka niistä tietoa etsinyt. Kyllähän hän joi, jos tarjottiin, mutta mielellään Theo piti juomisensa hyvissä rajoissa, ihan vain jo senkin takia ettei aamulla olisi niin kuollut olo. Theo oli kuitenkin mielissään, että Delathos piti tästä lahjastaan. Jopa niinkin paljon, että aikoi sitä säilöä, eikä koko pulloa illassa kittaa, kuten tuolla oli paha tapa toisinaan tehdä.
”Jos minä sinut humalaan haluaisin, olisin tuonut sinulle jotain, mikä nousee päähän nopeammin mitä yksikään juomasi pullo”, Enkelinpentu virnisti, ”Ehkä keitänkin sinulle rohdoksen ja huumaan sinut vielä”.

Siinä missä Delathos, hiljeni myös Theo hetkeksi, enkelinpennun kallistaen päätään pienesti kuurapartaista katsellessaan. Samalla puoliverinen pyöritteli jokseenkin hermostuneen oloisena puolilleen jäänyttä lasia käsissään, pohtien miten tilanteessa etenisi. Hänellä oli asiaa, mutta Theo ei ollut varma miten sen kertoisi ja kannattaisiko hänen edes asiasta puhua. Mutta kun tiesi, mitä tulevan piti, katsoi enkelinpentu tarpeelliseksi kertoa niistä tunteista, jotka olivat toisinaan valvottaneet häntä yömyöhään. Ne pelottivat, omalla tavallaan ja saivat toisinaan hänet voimaan pahoin. Mutta tiettyinä hetkinä ne nostattivat lähes euforisen tunteen pintaan.
Omista aatoksistaan Theodluin havahtui, kun Delathos suunsa ensinnä avasi, haukankatseen keskittyen takaisin kuurapartaisen kasvoihin. Pahoitteleva hymy kohosi nuoremman kasvoille, Delathoksen kuulostaen nyt siltä, että oli jopa ollut yksinäinen. Koskaan ennen ei kuuraparta hänelle ollut ilmaissut moisia tunteita, ei ainakaan tällä tavoin, mikä sai enkelinpennun tuntemaan olonsa kahta kauheammaksi.

”Anna anteeksi”, Pikkuhaukka aloitti, samalla kun sen lasinsa laski pöydälle. Ei hän halunnut tämän enempää juoda, ennen kuin mahdollisen asiansa oli saanut sanottua, ihan vain jo siksi ettei Delathos vahingossakaan voisi väittää hänen puhuvan humalassa typeryyksiä.
”Sen jälkeen mitä tapahtui, en oikeastaan tiennyt mitä tehdä… Tuntui, kuin minun olisi pitänyt antaa teille omaa aikaa… En edes muistanut tapahtumista mitään, kun… enkelivereni”, Puoliverinen jatkoi, katseen harhaillen sen hetken ajan epämääräisesti ympäri huonetta, ennen kuin takaisin pohjoisenhaltiaan kääntyi, ”Halusin puhua kanssasi. Sinä meistä eniten sinä iltana koit ja oli väärin jättää sinut yksin kaiken kanssa… En vain uskaltanut lähestyä sinua”, Selvästi nuorempi haki sanoja ja mietti, miten ilmaisisi haluamansa, sillä vaikka Theo oli tottunut puhumaan suoraan ja avoimesti, tuntui se silti kovin vaikealta Delathoksen kanssa, syystä tai toisesta.
”On moniakin asioita, joista olen halunnut puhua kanssasi, sinä vain olet niin… Jäätävä toisinaan”, Pikkuhaukka naurahti, lähes hermostuneena, samalla kun nousi ylös sijoiltaan. Yllättäen oli pakottava tarve liikkua, keskittää sitä hermostunutta oloa liikkeeseen.


// Se on hyvä biisi näin vuoden alkuun jos multa kysytään. Mood for 2020. MUIGELIT MENI JO. Dari ja Iri tulee sit rauhotteleen Lorya. VOIN KOSKEA! VÄHÄN KOSKEN. PIKKAISEN HIPAISEN. Ja voi jumalauta nyt sit :D TÄYTÄ VIRSTAPYLVÄÄT SITTEN. minä menen virtsapylväälle. JA NYT SE VELHOUS :D Jos sen saavutat niin keität boolin. No mut sitten Aslakin pitää kävellä paidattomana ympäriinsä että kaikki näkee sen säkenöivät rintakutrit //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4074

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Tammi 01, 2020 10:18

Re: These wounds

Olisipa jotain perinteistä mitä siinä tapauksessa odottaa”, Iriador virnisti itsekseen ajatukselle, ollen kyllä sitä mieltä ettei heidän tarvitsisi alkaa ottaa vastaavaa tavaksi. Mutta hän kyllä aikoisi siitä huolimatta kiusata Dariusta siitä drinkistä. Ehkä se yhtälailla nostattaisi mukavia muistoja mieleen vielä vuosienkin päästä.
Laiskasti punatukkainen jatkoi kaapunsa riisumista, säpsähtäen kuitenkin katseensa ummesta aueten Dariuksen könytessä hänen ylleen. Iriador ei tehnyt elettäkään häätääkseen vanhempaansa siitä kauemmas, antaen tuon auttaa häntä niiden kiinnikkeiden kanssa. Korkeahaltian katse sen sijaan kohosi tummatukkaisen kasvoja silmäilemään aivan siitä läheltä. Hänen silmistään saattoi yhä erottaa Lorythaksen turkoosin katseen häilyvän sävyn ja kapean pupillin, sen takaa kuitenkin Dariusta tutkaillen Iriadorin omien vaaleiden silmien.
Näen, sumeasti tosin. Mutta näin likeltä voisin kyllä laskea jokaisen partakarvasikin yhä halutessani”, Iriador kehräsi kumppaniaan syvälle silmiin katsoen, tyystin unohtaen sen riisumisen sillä hetkellä, kun halusi nostaa kätensä koskemaan lempein kosketuksin kenraaliaan.

Se rakastava katsekontakti muuttui kuitenkin yllättyneeksi Lorythaksen noustessa takkatulen saatua sytytettyä lattianrajasta ynähtäen, sarvikruunuisen pidellen puukotettua kylkeään vaikea ilme kasvoillaan. Iriador hätkähtikin ja kääntyi lakanoita pitkin katsomaan Seyriä arvioiden. Hän olisi huomannut kyllä jo aiemmin jos jokin olisi ollut vinossa, eikä Lorythas missään välissä muutenkaan ollut vaikuttanut olevan puolikuntoista enempää. Ehkä kivut vain kummittelivat yhä, varsinkin kun he vasta olivat kartanolle pidemmän matkan kävelleet.
Olen… kunnossa”, sarvikruunuinen henkäisikin hetken sijoillaan vain kärvistellen alitajuisesti vilkaisten kylkeään vasten painamaansa kättä kuin siihen olisi voinut tarttuakin jotain kankaiden läpi, tietäen kyllä varmaan suotta antaneensa syyn Dariukselle ja Iriadorille huolestua itsestään.
Koski vain… nousta takaisin ylös”, hopeaverinen hymyili, pahoittelevan aran katseensa laskien haltioihin leukaansa painaessaan lähemmäs rintaansa.
Mitäpä jos vain istuisit alas ja ottaisit paikkasi jo, voimme Dariuksen kanssa hoitaa kyllä kaiken kuntoon jottei sinun tarvitse ruhjeidesi kanssa kuntoilla enempää”, korkeahaltia huomauttikin huolestuneelta näyttäen. Hänhän menisi ja lapioisi vaikka koko kartanon pihan puhtaaksi lumesta jos niin olisi pitänyt tehdä, vain jotta Lorythas olisi saanut jo levätä.


Lasin pohjan kolahtaminen pöytää vasten sai Delathoksen katseen kääntymään viimein paremmin Theoon, kun tuo häneltä kävi anteeksi pyytelemään. Ihan turhaan, jos häneltä kysyttiin. Ei ollut mitään anteeksi pyydeltävää, paitsi hänellä ehkä, useammaltakin taholta yhtä aikaa, mutta sellaisia sanoja hänen suustaan tuskin arvostettaisiin millään tavalla. Eivät ne merkinneet mitään, kun aikaa oli kulunut jopa vuosia seikasta jos toisestakin - vaikka joku haukanpoikasen kaltainen nuori ehkä olisi voinutkin jollain tavalla arvostaa anteeksipyyntöä kaikesta kaltoinkohtelusta ja rumista sanoista joita tuo oli osakseen saanut.
Ilmeisesti Theokaan ei niistä tapahtumista hirveästi muistanut, siinä missä ei Delathoskaan. Heitä molempia oli ajanut joku täysin ulkopuolinen voima sinä iltana, ja lieni kai onni ettei mitään sen hullumpaa ollut ehättänyt sattua. Ja siitäkin suurin kiitos taisi kuulua sille perkeleen verenimijälle…

Kukapa minua edes kehtaisi lähestyä”, kuuraparta hymähti itsekseen surkuhupaisena pikkuhaukan sanoihin, käyden sitten tyhjentämään loput lasillisestaan mietteidensä päätteeksi, kurottaen laskemaan sen pöydälle kädestään.
Mutta jostain äpärä selvästi halusi puhua. Tummahipiä kohotti katseensa viimein paremmin Theoon samalla käyden hipelöimään sitä mustaamagiaa huokuvaa korua kaulallaan, odottaen että toinen olisi jo kakistanut ensimmäisen mieltään painavan asian hänelle. Mutta sen sijaan päätyi vain nimittämään kangertelunsa ohessa häntä jäätäväksi, jonka myötä Delathos päätyi vain virnistämään asialle ja nuorikon hermostuneisuudelle itsekseen. No jäätävä hän kyllä osasi olla, ja vaikea ennen kaikkea, mutta sellaiseen käytökseen Del oli tavallisesti tottunut. Lieni kai siis Theodluinin onni, että hän oli juuri tällä hetkellä itseensä niin lopen kyllästynyt ja N’thiszedratamin puuttuminen teki hänen olonsa voimattomaksi - vaikka sitä se tuskin todellisuudessa oli – ettei Delathos jaksanut edes harkita lyövänsä tikkua varsinaisesti ristiin kenenkään kanssa.
No tervetuloa kohtaamaan se toinen puoli minusta viimein”, kuuraparta hymähti, ”Tästä on kyllä jäätävät kaukana…”, tummahipiäinen vielä murahti itsekseen silmiään pyöräyttäen.
Anna tulla nyt sitten, ties milloin sammahdan sijoilleni, jos alatkin jaarittelemaan kuin pahainen juoruakka”, Del huokaisi, oranssinapalavan katseensa nousten seurailemaan nulikkaa.


//On, sillä saa oikeen hyvät boostit näin vuoden alkuun taas. Dari ja Iri jäis niille teilleen. Koskaan eivät enää Loryn kartanolta minnekään lähteneet. ET HIPAISE SAATAN MUUTEN TULLA JA PURASTA VUOROSTANI! Virtsapylväälle :DDD Se on se Timin pylväs. TÄNÄ VUONNA MINUSTA TULEE VELHOALOKAS, keitän sulle ja Ivylle vuosikymmenen päheimmät boolit. No siis. Katalaahan ei haittais jos Aslak jatkossa tulis aina vastaan ilman paitaa//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 01, 2020 11:33

Re: These wounds

Darius hymähti pienesti Iriadorin ilmoittaen kyllä näkevänsä, sumeasti, mutta lähinäössä ei vielä ollut vikaa. Vanhempi haltioista keskittyi sen pienen hetken vain katsomaan nuorempaansa, päätään pienesti kääntäen korkeahaltian kosketusten puoleen. Olo oli niin rauhallinen, että Darius olisi saattanut jäädä niille sijoilleen pidemmäksikin toviksi, ellei huomio olisi sitten kääntynyt Lorythaksen puoleen tuon ynähtäessä. Uupumus ja kivut taisivat viimein käydä muistuttamaan itsestään, hopeaverisen pidellen kylkeään kovin kärsivännäköisenä. Haukansilmä perääntyi korkeahaltian yltä ja nousi vuoteelta, kävellen sarvipäisen puoleen, Lorythaksen vakuutellessa olevan kyllä kunnossa. Toivottavasti, tämä jos mikä olisi huono hetki uusien oireiden ilmenemiselle, nyt kun kaikki parantajat olivat paikalta kaikonneet.

”Iriador on oikeassa, kuten yleensä”, Haukansilmä hymähti, pysähtyessään Lorythaksen eteen, tarkastellen tuon kylkeä ihan vain varmuuden vuoksi, ”Sinä istut nyt alas etkä tee enää mitään meidän eteen. Ja jos jotain kaipaat, juoksutat meitä. Olet jo osuutesi päivän toiminnasta tehnyt”.
”Tule, istut nyt alas, autan nuo härpäkkeet sarvistasi pois”
, Eliitti jatkoi vilkaisten hopeaverisen sarviin, samalla kun enemmän tai vähemmän väkisin kävi kepeästi pidempäänsä ohjaamaan liikkeelle kohden tuon haluamaa istuinsijaa. Ja jahka Lorythas oli alas istahtanut, lähti haukansilmäinen varovaisesti niitä koruja ja koristeista kyläpäällikön sarvikruunusta.
”Mikä olosi on muuten…?”, Darius tiedusteli puoliveriseltä, ”Pitäisikö lääkärin tarkistaa sinut vielä ennen nukkumaan käymistä?”.


Pikkuhaukka naurahti pienesti kuuraparran surkuhupaiselle kommentille siitä, ettei kukaan tuota varsinaisesti kehdannut lähestyä. Se oli kyllä totta, osin, Theo oli saanut useampaankin otteeseen kuulla kuinka varsinkin Kuiskauksen tulokkaat jopa pelkäsivät kapteeneista juuri N’drayeria. Mutta sinällään se oli surullista. Vaikka Delathos osasikin olla kylmä, etäinen, töykeä ja jopa aggressiivinen, oli tuossa myös se mukavampi puoli, minkä ainakin Theo oli kuurapartaisesta huomannut.
Edestakaisin hiljalleen kävelevä puoliverinen jäi hetkeksi tarkkailemaan lattiaa, miettien mitä hittoa oli oikeastaan tekemässä ja pitäisikö sittenkin vain pitää suunsa kiinni, kuten yleensä. Olla puhumatta sitä kaikkea ulos, mitä sisällä pyöri. Katse kääntyi seurailemaan maagista korua pakkasherran kaulalla, Delathoksen sitä lähtiessä hipelöimään. Ilmeisesti se häiritsi kuurapartaista, ainakin jonkin verran, kuten tuo oli aikaisemmin voivotellutkin.

Korusta katse kohosi Delathoksen kasvojen puoleen, tuon käskiessä häntä kakistamaan asiansa ulos. Hetken pikkuhaukka näytti jopa järkyttyneeltä, Theon miettien yhä halusiko sittenkään puhua tästä aiheesta, mikä päällimmäiseksi pinnalle oli noussut. Ehkä hän voisi vain keksiä toisen aiheen ja välttyä puhumasta siitä, mikä häntä eniten vaivasi. Mutta sehän olisi vain typerää, hänen täytyi käyttää tämä tilaisuus hyväkseen, sillä toista ei välttämättä tulisi — hänhän koko tilanteen oli pistänyt aluilleen sitä paitsi!
”Et pidä siitä”, Theo kuitenkin aloitti lopulta, selvästi empien, askeltaen yhä ympäriinsä, ”Tai pidät sitä vitsinä. En edes tiedä pitäisikö minun puhua siitä, sen myöntäminen itsellenikin on ollut vaikeaa”, hän tiesi jaarittelevansa turhia, olisi vain sanonut asiansa suoraan. Mutta se oli niin pirun vaikeaa paniikkihöpöttelyyn taipuvaiselle puoliveriselle.
”Enkä edes ole varma asiasta, se kaikki on niin outoa ja ahdistavaa, olen koittanut tietoisesti vältellä tätä pitkään, nähtyäni mitä se äidilleni teki”, Askel vei puheiden lomasta Delathoksen aivan eteen, johon Theodluin viimein pysähtyi, jääden katselemaan alas kuurapartaiseen. Voi kuinka se ahdisti, Theon tuntien samanaikaisesti tarvetta mennä lähemmäs mutta samalla ääni päässä käski juoksemaan ja kauas ja tukkimaan sen suun ennen kuin hän sanoisi vielä jotain, mitä katuisi.

”Minä…”, Pikkuhaukka aloitti, vetäen terävästi henkeä, ”Minä pidän sinusta… Enkä… ihan vähän… Taidan…”.
”Taidan pitää sinusta enemmän kuin minun kannattaisi”
, Oliko se nyt niin vaikeaa sanoa? Oli, eikä Theo voinut edes kuvitella tässä tilanteessa sanovansa rakastavansa Delathosia, vaikka se lieni parempi termi kuvaamaan hänen tunteitaan. Mutta sana rakastaa oli aina kuulostanut kuin kirosanalta puoliveriselle, jonka äiti oli antanut rakkauden riuduttaa itsensä hengiltä.

// Kyllä! Sinne jäivät. Areth huutelee perään et mis mun eliitti on ja Dari huutaa vaan et otan loparit. OH BITE ME BIH oon myrkyllinen. Timin pylväs, kyllä. Siellä pitää vierailla kohta. AND HELL YEAH! Boolit valmiiks euroviisuihin mennes ni sit voidaan pärrätä kunnol. Katalahan tulee. Katala menee ja öljyää ittensä vielä, sit kävelee kiiltävänä vastaan silleen painitaaks //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4074

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Tammi 02, 2020 1:30

Re: These wounds

Iriador nousi nojaamaan toiseen kyynäräänsä, katsellen kuinka Haukansilmäinen ensimmäisenä heistä kiirehti Seyrin avuksi. Tuskinpa häntä tarvittiin tuossa hässäkässä, vaikka punapäinen olikin valmis nousemaan avuksi tarpeen tullen, jos vaikka kyläpäällikön jalat olisivat tuon alta romahtaneet. Muttei Puolikäärmeen olo niin heikko kuitenkaan ollut, Lorythaksen pysyen omilla jaloillaan vaivattomasti säryistä huolimatta.
Seyr kävi virnistämään pienesti kaksikon toppuutellessa häntä asettumaan alas. Kaiketi se oli totta ja ihan varteenotettava idea, vaikkei Lorythas olisi halunnut juoksuttaa ketään puolestaan – ei hän mitään palvelijoita elämäänsä kaivannut, muttei voinut kieltääkään, etteikö juuri nyt olisi tarvinnut ylimääräisiä käsiä ja jalkoja hoitamaan sellaisia virkoja, joihin hänestä ei tässä kunnossa ollut.
Istutaan nyt sitten”, Lorythas henkäisikin, haltiakenraalin kehotuksesta käyden suuntaamaan siihen sängynlaidalle istumaan kaikessa rauhassa, muutaman ylimmän napin kaapunsa kaulukselta käyden samalla availemaan oikealla kädellään, josta aikaisemmin oli kynsiään menettänyt. Niiden sormenpäät olivat yhä selvästi aremmat kosketukselle, siinä missä kolmea ensimmäistä sormea koristivat nyt enää pelkät lihassa pitkällekin yltävät arvet. Mutta eivät ne varsinaisesti Lorythasta häirinneet enää, paitsi jos hän erehtyi kiinnittämään niihin enemmänkin huomiota.

Lorythas yritti pitää itseään paikoillaan mahdollisimman hyvin, eikä suotta heilua kun Winder hänen sarvikruununsa parissa ahersi. Sehän tästä nyt vielä olisi puuttunut, jos Darius olisi itsensä sarviin sohaissut irrottaessaan niitä riipuksia ja sarvikoristeita, joita hänen sarviinsa muilla oli usein tapana ripustaa näin juhlien aikaan jo silkan kunnian merkiksi.
Ei tarvitse, pistokohtaa vain… särkee. Oloni on muuten hyvä, näin laskuhumalassa kuitenkin huomaan ettei välttämättä olisi tehnyt pahaa jäädä kotiin sittenkin tänään”, Vaern tuumi syliinsä tuijottaen puoliumpinaisella katseella, ”Mutten sitä kadukaan, että paikanpäällä viivyin muiden iloksi”.

Olen kunnossa taas nopeammin kuin kehtaatte edes kuvitella”, ehkä se oli ennemmin vain Lorythaksen tapa yrittää vakuutella itselleen, että elämä jatkuisi jo muutaman päivän päästä jälleen normaalina, vaikka niin tuskin tulisi tapahtumaan.
Ehkä palaankin itse kaupunkiin hoitamaan Dariuksen virat puolestaan ja jätän hänet kaitsemaan sinua tänne. Jonkun täytyy pidellä selvästi jalkojasi maassa tai menet entistäkin huonompaan kuntoon”, punapää hymähti vierestä, sen verran sängyltä nousten että sai sen lämpimän kaavun viimein livutettua yltään, vaatekappaleen sievään nippuun viikaten pikaisesti läheiselle tuolille odottamaan.
Olette ihan yhtä vaikeita, molemmat, jos teille jotain ottaa sattuakseen”, Iriador hymyili vinosti hetken kätensä puuskassa, astahtaen sitten sijoiltaan lähemmäs Seyriä, ”Anna kun autan myös sarviesi kanssa, tähän menee muuten koko yö”.


Delathos odotti. Ja odotti vielä vähän lisää, kuuraparran tuntien kuinka kulmansa oli vähällä alkaa nykiä ärtymyksestä, kun Theo poukkoili ympäriinsä eikä antanut asiansa kuulua, kuten käsky oli käynyt.
No et sinä minnekään asiasi kanssa pääsekään, jos siinä nyt vain kiertelet ja kaartelet kuin mikäkin ampiainen paikoillasi ja märehdit joutavia”, Delathos hymähti toisen jaaritteluihin, antaen ryhtinsä hävitä ja mies jäi rennommin röhnöttämään sijoilleen pitkään hiljaa hymisten, ”Voi elämän kevät…”.
Kuulemma se asiansa oli niin kovin outoa ja ahdistavaa, ja Del ei siitä pitäisi tai pitäisi sitä vaihtoehtoisesti silkkana vitsinä, jos Theo sen ääneen ilmoittaisi. Ja siinä vaiheessa, kun kersa kertoi yrittäneensä vältellä asiaa senkin tähden oltuaan nähnyt mitä äidillensäkin oli sen myötä käynyt, näytti tummahipiäinen saavan kiinni siitä punaisesta langasta ennen kuin ääneen mitään oli ehditty edes julistaa.

Delathos jäi katsomaan nuorikon kasvoille harvinaisen epäuskoisena, kun tuo hänen eteensä seisahtui ja lopulta kävi kertomaan että piti hänestä. Eikä vain vähän, vaan vähän enemmänkin. Jotain mitä Delathos ei voinut siltä istumaltaan edes kunnolla käsitellä, sillä hän oli uskonut Theon olevan viimeinen henkilö taivaan ja maan välillä joka hänestä olisi millään tasolla tullut pitämään. Se tunnustus sai Delin ensimmäisenä miettimään muistamiaan asioita, joita hän oli tehnyt ajat sitten Theolle. Se oikeastaan iski kuin nyrkki vasten kasvoja äkkiseltään läpikäytynä, kuinka ilkeä ja kaunistelematon hän oli toista kohtaan ollut, jos Theodluin kaikesta siitä huolimatta oli häneen pihkassa ollut samaan aikaan. Ja mitä siitäkin olisi pitänyt ajatella, hän oli ollut aina äpärää kohtaan itsekäs, kirjaimellisesti julma, ja varmaan loukannutkin tuota niin monella eri tapaa – ei kai nyt Theolla sentään mitään masokistisia taipumuksia ollut kuten sedällään vaikutti olevan? Vai oliko se joku Windereiden juttu pitää siitä, kun noita tarkoituksella heiteltiin kivillä?
Johan vitsin sitten murjaisitkin”, pakkasherra hymähti lähinnä vitsillä lopulta, yhä hämillään silmäillen Theoa edessään. Ei kukaan ollut siten koskaan tainnut edes ihastustaan hänelle ilmaista kuten Theo oli juuri tehnyt. Ei edes Kali, vaikka he läheisiä keskenään olivatkin, ja toisistaan sillä omalla, muiden mielestä varmaan hyvinkin ronskilla tavallaan välittivätkin.
Enkös alunalkaenkin sanonut, että menet iskemään ikäisiäsi nättejä tyttöjä ja jätät itseäsi vanhemmat partasuut oman onnen nojaansa?”, tummahipiäinen jatkoi hätäisesti hymähtäen, käydessään nojaamaan paremmin istumaan ja siitä edelleen kapusi ylös sijoiltaan. Antamatta todellakaan Theolle sijaa hypätä syliinsä, johon tummatukkaisella olisi ollut tilaisuus siinä hänen edessään seistessä, ”Siitähän sinä saat vain ongelmia tahollesi, jos kanssani alkaisit vehtaamaan”.

Odotitko tunteillesi jotain suurtakin ylistystä ja vastakaikua? Sillä sellaiseen jaloon runollisuuteen minä en kykene, ellet lemmenlumouksiasi ylleni ensimmäisenä loihtisi”, kuuraparta kurtisti kulmiaan ehkä jopa harmistuneena siitä faktasta, samalla kun juomalasinsa nappasi siitä pöydältä matkaansa voidakseen täyttää sen jollain väkevällä ja mahdollisimman pahanmakuisella. Alkoi suututtaakin yllättäen, ja se yllättävä kiihtymys sai ohimoilla kihelmöimään oudosti, kun Delathoksen oma magia alkoi kohota tapansa mukaisesti pintaan silloin kun häntä alkoi kismittää tai mies koki olevansa nurkkaan ajettu. Tällä kertaa se magia oli kuitenkin harvinaisen puhdasta, kun N’thiszedratam ei päässyt sitä myrkyttämään.
Sinun ei muutenkaan pitäisi olla kanssani missään tekemisissä – olen vaarallinen, ailahteleva, yksi pahainen juoppo, en osaa ottaa muita huomioon ja kusipäisyyttäni saan muille vaan huonon olon aikaiseksi”, tummahipiä luetteli kiihtyneenä, huomaamatta edes kuinka kosketuksensa oli saanut sen kädessään olevan lasin pintaan muodostumaan kauniisti kaartuvia kuuraisia kuvioita, kun hän laski sen hyllynreunalle odottamaan siksi aikaa että saisi pullonkorkin auki, ”Winder tappaisi sinut jos saisi edes vihiä asiasta, ja tappaisi varmaan minutkin sen lisäksi. Työskentelen koko mantereen yksille vaarallisimmille tahoille, eikä aikaakaan kun Mordecai tai joku toinen keksisi alkaa painostaa minua avullasi!”. Eihän siitä pullonavaamisesta tullut mitään siinä mielentilassa yhdellä kädellä, Delathoksen muristessa ja yrittäessä vääntää sitä korkkia auki hiljalleen tulistuessaan, lopulta maagisen raajansakin käydessä rätisemään esille täysin vahingossa. Se kirjaimellisesti säikäytti miehen, pullonkin tipahtaessa hänen kädestään matolle onneksi pirstaloitumatta, katseensa jäädessä vain tuijottamaan kättään. Miksei se ollut punainen ja poltellut kuten yleensä, vaan valkeansinertävä ja tuntui niin kovin… kylmältä?


//Varo vaaraa Dari, Areth heittää sua vielä Erulla jos hyvin alkaa kapinointi ja jää viereen kattoon kun ämmä pistää tunkion ruotuun. NOMS PERKELE! Jooooo! Oma viisubooli ois kyl kova juttu, pitää kehitellä velhoresepti sellaseen. No todellakin, ja siellä se sitten keikistelee. Tosin itku kyllä tulee jos vahingossa sattuu sitten painissa, Katala on oikeesti herkkä//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 02, 2020 2:36

Re: These wounds

Lorythas vakuutteli olevansa sen verran kunnossa, ettei lekuria tai edes hoitajaa paikalle tarvittu tilannetta tarkistamaan. Darius halusi uskoa sen, ainakaan hän itse ei kokenut oloaan huonoksi tai yhtälailla kipuja tuntenut Lorythasin kautta. Eivätkö jälkikivut sitten siirtyneet verisiteen välityksellä vai oliko Darius sen verran turtana alkoholista, ettei vain huomannut mahdollisia kipuja, sitä eliitti ei tiennyt. Eikä juuri älynnyt miettiäkään, keskittyen vain niihin sarvien koruihin kuuntelun ohesta.
”Moni ilahtui läsnäolostasi selvästi. Kyläläisille oli tärkeää nähdä että olit elossa ja voimissasi”, Darius hymähtikin puoliveriselle, joka mainitsi, ettei kaikista kivuista ja heikosta olostaan huolimatta katunut juhlimista. Myös nopea virne kävi eliitin kasvoilla, Lorythaksen vakuutellessa olevansa kunnossa nopeammin kuin kaksikko kehtasi edes kuvitella. Vakuutteliko hopeaverinen ennemmin itseään vai heitä, se jäi arvattavaksi, mutta Darius arvosti, että Lorythas edes yritti esittää positiivista.

Katse kääntyi Iriadorin puoleen, tuon uhkaillessa menevänsä eliitin virkaa toimittamaan ja jättäisi esimiehensä tänne katsomaan Lorythaksen perään. Haltia hymähti huvittuneena, eikä voinut kieltää, etteikö tänne jääminen olisi houkutellut.
”Olisikin se niin helppoa”, Eliitti kuitenkin huokaisi, samalla kun Iriador tuli auttamaan sarvien koristeiden riisumisessa, ”Mutta mitä meiltä odotit, pitäähän ratsun olla yhtä vaikea mitä ratsastajansa näissä asioissa”, eliitti virnisti perään, kommentoiden korkeahaltian toista huomautusta. Siinä samalla ne koristeet sarvista alkoivat loppua, Dariuksen laskien poistamiaan helyjä yöpöydälle talteen, Lorythaksen varmasti katsoen ne omaan turvaansa sitten kun ehättäisi.

”Kai ymmärrät, ettemme voi jäädä pidemmäksi aikaa”, Darius aloitti yllättäen, toisen kätensä laskien Lorythaksen leukapielelle, nostaen hopeisen kasvot kohden itseään jonka jälkeen käsi jäi silittelemään kalpeamman poskea, ”Haluaisin jäädä, varmistaa että sinä olet todella turvassa ja toivut. Mutta meidän on pakko palata huomenna”, haltia jatkoi, haikeanpahoittelevasti katsoen hopeaveristä. Darius oli oikeasti harmissaan, ettei voinut jäädä Iriadorin kanssa pidemmäksi aikaa. Häntä huolestutti sarvipäisen tila.
”Pärjääthän varmasti, vaikka me lähdemme?”.


No nyt se oli sanottu. Ehkä se tuntui omalla tavallaan vapauttavalta, kun ei tarvinnut enää sellaista ”salaisuutta” kantaa yksin. Mutta samalla se tuntui ahdistavan tyhjältä. Kuuluiko sen tuntua siltä? Mitä tässä tilanteessa olisi edes pitänyt tuntea, Theo ei tiennyt ja ehkä sekin omalla tavallaan ahdisti. Olisiko hän voinut ilmaista asian toisin tai lähestyä aihetta toisella tavalla? Ehkä. Ehkä olisi pitänyt odottaa, että Delathos oli niin kännissä, ettei tuo varmasti olisi muistanut mitään, mitä pikkuhaukka olisi kertonut.
Paikoillaan seisova puoliverinen hymähti pienesti, mitäänsanomaton ilme kasvoillaan, kun kuuraparta viimein suunsa avasi ja vitsiksi kuulemaansa kuvasi. Jotenkin oletettava reaktio. Käsipuoli jatkoi muistutellen sanomisistaan, mihin Theo ei reagoinut mitenkään, enkelinpennun kyllä muistaen mitä Delathos oli hänelle sanonut. Ja samaa mieltä hän itsekin oli ollut aluksi, mutta sitten he jatkoivat saman katon alla elämistä ja… kaikki vain tapahtui. Pikkuhaukka otti puolittaisen askeleen taaksepäin, Delathoksen noustessa sijoiltaan, haukankatseen laskeutuen jonnekin lattian rajaan hetkeksi.

”En”, oli nopea vastaus kuurapartaisen kysellessä, oliko Theo odottanut jotain vastakaikua tunteilleen, ennen kuin Delathos puheitaan ehätti jatkamaan. Ehkä se oli jopa surullista, ei pikkuhaukka olettanut mitään tunteita toiselta. Mutta kenties se oli myös vapauttavaa, tietää ettei mitään syvempää tulisikaan olemaan. Ei mitään sellaista, joka veisi järjen mennessään, kuten äidille oli käynyt.
Hitaasti lattianrajassa seikkaillut katse kohosi kuurapartaisen puoleen, Theon aistien sen magian, joka pintaan pyrki. Se ei ollut N’thiszedratam, maaginen entiteetti ei voinut korun takia päästä pintaan. Eikä se tuntunut samalta, se ei ollut ahdistavaa saatikka painostavaa. Delathoksesta katse kiinnittyi siihen lasiin, joka kuuraparta laski hyllynreunalle kun pulloa koitti availla höpinöidensä ohesta. Eikö Delathos itse huomannut magiaansa? Tuohan oli pohjoisenhaltian omaa magiaa, siltä se ainakin vaikutti?

Theo ehätti kääntyä puolittain Delathoksen puoleen, kun yllättäen käsipuolen maaginen raaja revähti esiin, tällä kertaa täysin erilaisena mitä ennen. Enkelinpentu tuijotti hetken Delathosia, joka näytti pelästyneen ja ihmettelevän uutta raajaansa, kerta pullonkin oli säikähdyksessään pudottanut. Lopulta puoliverinen kävi lähestymään pakkasherraa, joka kättään tuijotti, Theon yhtälailla uutta raajaa katsellen, lumoutuneenoloisena.
”Se on kaunis…”, Theo henkäisi lähemmäs päästyään, oman kätensä kohottaen kuurapartaisen maagisen raajan puoleen, kuitenkaan käymättä koskemaan, ”aurasi, magiasi. Puhdas, väkevä ja voimakas”.
”Tiedän ettei minun pitäisi olla kanssasi missään tekemisissä”
, Pikkuhaukka lopulta tarttui Delathoksen puheisiin, katseensa kohottaen kuurapartaisen kasvoihin ja kätensä samalla laskien omalle puolelleen, ”Tämä ei ole loogista, ei lainkaan fiksua, kenties ei edes tervettä… Mutta olen nähnyt sinut, kenties lähemmin mitä kukaan aikoihin. Tiedän sinut, etkä ole sitä mitä väität, Delathos. Sinä osaat välittää, sinussa on niin paljon enemmän, mitä uskotkaan”.

”En koskaan odottanut sinun vastaavan tunteisiini… Eikä sinun tarvitsekaan”, Enkelinpentu kasvoille kohosi melankolinen hymy, puoliverisen astahtaessa sen pullon puoleen ja poimi sen lattialta, ”Ja mitä tulee vaarallisuuteen sinun suhteen, ei sillä ole merkitystä. Eihän kukaan voi painostaa sinua avullani, jos et tunteita kanssani jaa, eihän?”, Theo naurahti, sen pullon samalla avaten ja kaataen pohjoisenhaltian lasiin reippaan paukun.
”Rauhoitu”, Theo jatkoi, toisen kätensä nostaen rauhoittelevana eleenä koskemaan Delathosin normaalia kättä. Ei hän uskaltanut koskea haltian maagiseen raajaan, joka hohkasi kylmää jo itsestään, ”Magiasi reagoi tunnetiloihisi. Rauhoitu, jos et osaa sitä hallita”.



// OH SHIT OH FECK Dari kyllä juoksee siinä tilantees ihan kiltisti takasin palvelukseen, MITÄ MUUTA PAITSI ERU!! JA JUMALAUTA JÄTKÄ SÖI OIKEESTI. Ja äläpä. Joku kerta vietetään ne live euroviisut ja sitä varten pitää tehä kunnon boolit. HERKKÄ POIKA KATALA, itkee jos joku lyö. Mutta nauraa kun toiset kärsii? //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4074

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Tammi 02, 2020 4:21

Re: These wounds

Iriador virnisteli itsekseen Dariuksen sanoille, päätään pudistaen muutaman kerran, siinä missä Lorythas naurahti muutaman kerran heidän välissään. Kyllä he osasivat olla vaikeita ja vähätteleviä, vaikka se taisikin enimmäkseen johtua siitä, että he halusivat suojella lähimmäisiään ikäviltä totuuksilta. Vaikka eihän niin olisi pitänyt olla, mutta se lieni silkka opittu tapa.
Korut alkoivat kuitenkin huveta, Seyrin tuntien olonsa aavistuksen vapaammaksi, kun helyt eivät roikkuneet pitkin hiuksia ja helisseet pienestäkin liikkeestä. Hän voisi johonkin väliin katsoa niitä lävitse, palauttaa ne niille joilta oli saanutkin, sillä ei hän kehdannut viedä kyläläisiltään mitään minkä saattoi tulkita arvoesineeksi, ellei niitä varta vasten lahjaksi oltu tarkoitettu. Mutta niitä hän ehtisi miettiä myöhemmin, Lorythaksen katseen kääntyen Iriadoriin kun punapää lähti riisumaan päällimmäisiä vaatteita yltään jo, pelkän pitkähihaisen aluspaitansa ylleen jättäen alusvaatteiden lisäksi. Eipä Iriador muuta tarvinnut, uskoen hopeaverisen kuitenkin paahtavan heidät yöllä hyvä jos ei helgiltä, ellei heillä olisi ollut vapautta livetä peiton alta tarvittaessa tiehensä.

Se harhailemaan jäänyt katse kuitenkin palasi Dariukseen, kun haukansilmäinen hänen kasvonsa kohotti ja jäi poskea sivelemään sanojensa lomassa. Vaikka olikin hyväksynyt sen että Darius ja Iriador kulkivat miten kulkivat, ja ettei hän voinut noiden lähtöä estää, sai se kuitenkin joka kerta Lorythaksen haikeaksi.
Y-ymmärränhän minä, tietenkin”, Puolikäärme henkäisi, kykenemättä piilottamaan kasvoiltaan sitä haikeutta, vaikka yrittikin hymyillä. Siihen haikeuteen kuitenkin kävi sekoittumaan joku toinenkin omituinen tunne, jota sarvikruunuinen ei äkkiseltään osannut nimetä. Se ei ollut lämmin, ei miellyttävä tai millään tapaa mukava tunne, sen saadessa Lorythaksen jännittymään aavistuksen ja kuromaan jännittyneillä käpälillään värisevän otteen Dariuksen vyötäisiltä.
Se tunne oli alituinen pelko. Tunne jostain ikävästä, joka tulisi tapahtumaan hyvin pian. Tai sitten se oli pelkkää harhaista kuvitelmaa, jonka vietäväksi sarvipäinen antoi itsensä sillä hetkellä hairahtaa.

Onhan minulla Briar. Miksi en pärjäisi?”, omalla maagisenrauhoittelevalla katseellaan Dariuksen silmiin katsoen, kuulosti Lorythas kuitenkin yllättäen kovin poissaolevalta, hopeaverisen itsekin hätkähtäen niitä ajattelemattoman kuuloisia sanojaan.
A-anteeksi… anna anteeksi... Minä vain… minulla on outo tunne, ettei tämä tule olemaan ainoa vastoinkäyminen lähiaikoina”, Lorythas jakoi päätään pudistaen ja katseensa laskien alas omaan syliinsä, ”Pelkään. Se se tunne on, Darius. Minä pelkään, itseni ja teidän puolestanne juuri nyt, eikä se tunne ole tavallinen vaan... jokin syvempi aisti... suorastaan tarve pitää teidät lähelläni jossain, missä alati kykenen näkemään teidän olevan turvassa”.


Tummahipiäinen mies kyllä kuunteli, muttei näennäisesti Theoon reagoinut mitenkään, kun lähemmäs astellut haukanpoika hänen auraansa ja sitä magiaansa kehaisi, ja väitti puhtaaksi ja väkeväksi. Delathos ei ollut koskaan nähnyt niitä piileviä kykyjään kuin haittana. Sen käyttämisen opetteluun kului turhan monta vuotta, eikä hänellä aivan ensiksikään ollut kärsivällisyyttä alkaa perehtyä mihinkään magian käyttämiseen, ei etenkään näin vanhana. Se räjähteli yleensä miten sattui, ja kun kyseessä oli usein ollut vielä sen maagisen loisen myrkyttämä energia, satutti se häntä ja pahimmillaan myös muita hänen ympärillään. Delathos ei pitänyt siitä, mutta ei hän myöskään osannut asialle tehdä mitään itse, saati sitten edes myöntää että ehkä olisikin saattanut tarvita apua asian suhteen. Nyt se energia kuitenkin tuntui niin paljon erilaisemmalta kun pinnalle oli noussut, vaikkei Del pikkuhaukan tavoin osannutkaan alkaa luetella millainen se voima varsinaisesti oli. Se kuitenkin pysyi hallinnassa, aivan eri tavalla kuin ennen, ja se tuntui kuurapartaisesta omituiselta.

Se katse laski viimein takaisin äpäräpentuun kun tuo jatkoi puheitaan paremmin ja kuuraparta oli ehättänyt säikähdyksestään selvitä. Kyllä Theo oli sanojensa mukaan tietoinen siitä että tämä oli niin sanotusti tyhmää – kuinka paljon niissä sanoissa sitten oli valhetta mukana, sitä tummahipiäinen ei osannut tähän hätään sanoa, kun päänsä sisällä kaikki mahdolliset ajatukset olivat sillä hetkellä vääntyneet keskenään solmuun. Rakkaus oli tyhmää. Rakkaus oli heikkous. Delathos oli aina vieroksunut ajatusta kiintyä keneenkään juuri siitä syystä, ettei kukaan voisi koskaan kiristää häntä kenelläkään kenestä hän välittäisi. Miksi? Ehkä hän ei vain pitänyt siitä ajatuksesta, että johonkuhun sattuisi hänen takiaan, joka muutenkaan ei ollut ansainnut ketään vierelleen. Johan hän oli saanut vierestä seurata Dariuksen ja tuon kumppanin menoa, siitä sarvipäisestä paskiaisesta puhumattakaan, ja kieltämättä hän oli tainnut olla siinäkin se ilkeä osallinen.
Yllättäen alkoi kaduttaa, kun Theo puhui välittämisestä. Kattia kanssa, kuurapartainen ajatteli mielessään, Theodluinin sanojen tuntuen yllättävän kulkevan vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ilman, että Delathos ehätti niitä mitenkään sisäistää. Se kosketus hänen käteensä sai pohjoisenhaltian kuitenkin hätkähtämään jälleen, kuuraisten kuvioiden käydessä vain sekunneissa piirtymään kaksikon jalkoihin pitkin mattoa ja läheisiä huonekaluja, leviten hetken ennen kuin pysähtyi. Näky sai Delathoksen jälleen vain pysähtymään ja tuijottamaan heidän jalkoihinsa tovin häkeltyneenvarovaisena, ennen kuin se katse kääntyi Theon puoleen.

Miten?!”, Del henkäisi harvinaisen hämmentynyt ilme kasvoillaan, poimien sen lasin nuoremman kädestä normaalilla kädellään ja kävi sen lasillisen suoriltaan hylkäämään läheisen hyllyn kannelle, ”Miten voit olla noin rauhallinen?!”.
Tunnustelet siinä kovinkin syviä tuntemuksiasi minulle, joka ei osaa niitä käsitellä, etkä edes hätkähdä, kun… kun jotain tällaista tapahtuu?!”, kuuraparta jatkoi, heidän väliinsä osoittaen, kun se kuurakerros jatkoi leviämistään heidän jaloissaan, ”En ymmärrä sitä, en osaa olla näin, enkä kyllä piru vie ymmärrä sinuakaan, ja tämä kaikki on niin uutta, enkä tiedä mitä odotat minun sanovan sinulle jotten mieltäsi pahoittaisi. Kukaan…”.
Ei kukaan ole koskaan sanonut välittävänsä minusta”, Delathos henkäisi rauhoittuen, samalla kohottaen katseensa pikkuhaukan kasvoille, kun viimein se maaginen kuura malttoi seisahtua jälleen aloilleen.


//:DDD Mordekin kattoo vierestä vaan et juu, tuli selväksi, vaikken mittään väärää ookaan tehny. HAH! MITES NYT SUU PANNAAN NIIN HÄH?!?!?! Ja todellakin, velhobooli kehiin, paskanmarjat ja wokki jo pakkaseen valmiiks odottamaan. No todellakin. Väittää että olisi vain vahingoniloinen. Linkkaisin tähän sen evilitkunauru gifin mut mulla ei oo sitä linkkiä enää tallessa :DDDD//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 02, 2020 5:08

Re: These wounds

Lorythas ymmärsi, sanojensa mukaan, mutta ei selvästikään ollut siitä mielissään että he lähtisivät taas pian. Tuskin kukaan oli siitä mielissään ja tämä järjestely tuntui vain rasittavan heistä jokaista joka kerta, kun oli aika jälleen erota. Mutta mitään yksinkertaista ja helppoa ratkaisua tilanteeseen ei ollut. Darius ja Iriador eivät voineet vain lähteä asemistaan ilman seurauksia ja Lorythas ei voinut kyläänsä hylätä — eikä kyllä haltioiden pariin tulla elämään heidän kanssaan, niin kauan kun Aran oli elossa.
Darius kurtisti kulmiaan pienesti, kun haikeanoloinen sarvipää näytti yllättäen muuttumaan huolestuneemmaksi. Mitä ikinä Lorythas tunsikaan sisällään, tunsi Darius myös jonkinlaisen oudon ahdistuksen nousevan pintaan. Haltia ei kuitenkaan osannut yhdistää sitä hopeaverisen tunnetiloihin, uskoen itsensä ennemminkin olevan vain liian väsynyt ja uupumus alkoi esiintyä outoina oireina.

Haukankatse vastasi siihen hopeaverisen rauhoittavaan katseeseen, Dariuksen tietämättä olisiko uskonut tuon puheita, Lorythasin vakuutellessa pärjäävänsä kyllä. Ja seuraavaksi hopeakäärme jo kertoi oudosta tunteestaan, saaden Haukansilmän kallistamaan päätään pienesti.
”Ehkä olet vain uupunut ja kehosi alkaa reagoida siihen oudolla tavalla”, Darius lopulta hymähti, toivoen että voisi edes jotenkin rauhoitella Lorythasia, ”Tai ehkä se on jälkiseurauksia myrkytystilasta. Haluan kuitenkin uskoa, että pelkosi on turhaa. Ei meillä mitään hätää ole enää”, Haukansilmä ei välttämättä edes itsekään uskonut sanoihinsa, mutta katsoi paremmaksi vakuutella hopeaveristä, sen sijaan että olisi antanut paniikin ja pelon tulevasta levitä itseensä.
”Riisu nyt, niin pääset lepäämään. Emme ole lähdössä minnekään viereltäsi nyt, olemme tässä, eikä mitään hätää ole”, Eliitti hymyili, rohkaisevasti hopeaveristä käsivarresta silittäen.


Pikkuhaukka hätkähti huomaamattomasti, kun Delathos hänen kosketukseensa reagoi yhtälailla hätkähtäen, tuon magian yhtälailla leimahtaen sen myötä. Haukankatse seuraili niitä kuuraisia kuvioita lattiassa, pienen vilunväreen nostaen ihoa kananlihalle. Syrjempänä myös Milka oli reagoinut tilanteeseen, katinrontin nousten mukavalta sijaltaan ja kipittäen viivana pois paikalta, kun maagisia voimia oli läsnä suuremmassa määrin.
Katse kohosi takaisin pohjoisenhaltian kasvoille Delathoksen hämmentyneen henkäyksen myötä. ja jos totta puhuttiin, ei Theokaan oikeastaan tiennyt, miten näin rauhallisena pystyi olemaan. Ehkä se johtui siitä, ettei hänen tarvinnut pelätä sen hullun ottavan valtaa kuurapartaisesta? Tai ehkä hän oli vain tarpeeksi uupunut, jottei jaksanut asiasta hätääntyä. Sydän kyllä löi rinnassa normaalia nopeammin, mutta se johtui äskeisestä tunnustuksesta. Mutta vaikka ehkä olisikin kannattanut olla varpaillaan, tunsi Theo tarvetta ennemmin olla se järjen ääni tilanteessa. Hän sentään hallitsi magiaansa jotenkin, toisin kuin Delathos, jolle tämä kaikki vaikutti olevan jopa pelottavaa.

”Ei sinun tarvitse sanoa minulle mitään”, Puoliverinen aloitti, ”Eikä tehdä mitään. Voit unohtaa koko asian, jos se helpottaa oloasi”, enkelinpentu nosti toisen kätensä jälleen Delathoksen maagisen käsivarren puoleen. Pikkuhaukan oma käsi alkoi hohkaamaan hämärästi valkeaa valoa, nuoremman nyt varovaisesti koittaen koskea kuurapartaisen maagista kämmentä, poimiakseen sen omaansa. Mikäli pakkanen meinasi purra, olisi pyhä magia suojaamassa hetken nuoremman näppejä. Theo antoi sen rauhoittavan magiansa levitä myös toiseen käteensä, joka yhä Delathoksen normaalin käsivarren päällä lepäsi, enkelinpennun koittaen saada magiallaan toista rauhoittumaan edes hieman. Vaikkei N’thiszedratamia tarvinnut pelätä, piti tässä hieman alkaa harkitsemaan, kävisikö vielä hullusti jos Delathos selvässä ahdistuksessaan antaisi magiansa räiskyä liiankin voimakkaasti.

”Välitän sinusta, Delathos. Enemmän, kuin kenenkään mielestä olisi edes fiksua. Ja haluan sinun olevan onnellinen”, Enkelinpentu hymähti, kuurapartaiselta alati katsekontaktia hakien, ”Mutta sinun pitää rauhoittua. Ennen kuin koko lattiasi on kuurassa”.
”Jos se auttaa yhtään, voin mennä yöksi muualle”
, Theo lähes kuiskasi, ymmärtäen kyllä olevansa pääsyy Delathoksen maagiseen tunnereaktioon. Mikä sinällään kyllä kieli jostain muusta, kuin totaalisesta torjunnasta, mutta eihän Theodluin uskaltanut johtopäätöksiä tehdä.


// Morde kuule ku tarvii olla vaan yks huono päivä Erulla ja sinäkin oot listalla. Millä Listalla? No Erun Listalla™. SUN SUUS KOHTA VAAHTOAA PERKELE. Ja apua nyt se biisi pitää kuunnella. Voi katala. Katala ja Aran tulee niin samaistuun toisiinsa. JA NYT SE NAURUGIFU SITTEN :D Sit ei naurata ku tuleeki turpaan. TÄNÄÄN NELJÄ OLI MUN //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4074

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Tammi 02, 2020 6:51

Re: These wounds

Ehkä se olikin vain uupumus, tai jonkinlainen jälkiseuraus siitä myrkystä. Ehkä se johtui todellakin vain siitä että hän oli väsynyt, ja tällaisten asioiden ajattelu sai hänet vain paniikinomaisesti ajattelemaan taas muiden menettämistä. Siihen tunteeseen oli varmaan joku yksinkertainen selitys, Lorythaksen käydessä vetämään kevyin ottein Dariuksen lähemmäs itseään, lopulta painaen päänsyrjänsä sarviaan varoen vasten haltiaa. Hän halusi uskoa Winderin sanoihin, ettei syytä pelkoon ollut. Eihän todellakaan mitään hätää enää ollut, hän oli kunnossa, illan aikana ei ollut tapahtunut mitään kyseenalaista, ja heidän tulevaisuutensa piti olla nyt valoisampi kuin koskaan ennen. Ehkä hän vain oli surullinen jälleen siitä, että Darius ja Iriador joutuisivat arot ylittämään jälleen kotiin päästäkseen, jossa noita omanlaisensa muutokset taas odottivat. Ehkä se oli stressiä jota Winder tunsi, ja sen tähden Lorythaskin nyt asiaan reagoi, kun he olivat vierivieren toisissaan kiinni.
Silti se suorastaan eläimellinen tarve lukita ne rakkaimmat vahvimpien kaltereiden taakse turvaan kaikelta pahalta säilyi vellomassa pinnassa, Seyrin osaamatta millään tavalla tulkita mitä se tunne tarkoitti ja miksi hänellä sellainen tunne oli. Olisiko hänen pitänyt osata? Kaikenvaralta?

Vain hetken hiljaisena paikallaan istuen, kokosi Lorythas jälleen itsensä. Ei ehkä täysin, haikeuden jääden aluksi kalvamaan päällimmäisenä mieltä, mutta kun hän nojasi irti haukansilmäisestä ja katsoi uudemman kerran paremmin tummatukkaisen kasvoille, jaksoi Seyr kohottaa suupielensäkin pieneen hymyn.
Toivon että olet oikeassa”, Lorythas henkäisi, kaihoten, kevyesti koskien vielä haltiakenraalin kylkiä, toivoen ettei tuon tarvinnut hänen takiaan kivuista kärsiä, ”Mutta lupaattehan ilmoittaa minulle heti, jos jotain sattuukin?”.
Tietenkin me ilmoitamme”, lähemmäs möyrinyt Iriador kapsahti halaamaan varovaisesti Lorythasta isompansa selän takaa, hopeaverisen niin pehmeäntuoksuisia hiuksia jääden nuuhkimaan sen hetken kun tuo vielä sijoillaan malttoi istua, ”Ja pidämme kyllä toisiamme silmällä, suotta alat enempää murehtia tänä iltana”.

Luotan teihin”, eikä Lorythas ikinä tulisi antamaan anteeksi sitä jos joku tulisi riistämään nuo kaksi häneltä ilman, että hän edes apuun ehtisi, ”Ehkä olen vain väsynyt, pieni ahdistus tapahtuneista kalvaa mieltäni. Mutta teidän seurassanne olen onnellinen”, Puolikäärme henkäisi jo lohdullisempi ilme kasvoillaan.
Ja sen onnellisuuden välillämme haluan myös säilyttää”, Lorythas jatkoi kaksikon puoleen paremmin kääntyen ja noihin rakastaen katsoen, samalla kun kaapunsa raotti lepäämään vain harteilleen. Näin oli hyvä, ja näin tämän kaiken piti olla, mutta voi kunpa he silti olisivat voineet viettää enemmän aikaa keskenään.


Voit unohtaa koko asian. Olisipa se ollut niin helppoa, mutta se ajatus tuntui tällä hetkellä saavan tämän kaiken aikaiseksi, Delathoksen tietämättä olisiko hänen pitänyt kenties kuvitella pelkkää kivenmurikkaa sillä hetkellä mielessään. Vai olisiko se tehnyt hänestä jääveistoksen olohuoneeseensa?
Katse seuraili epäillen, kuinka Theo kävi käpälänsä kohottamaan paremmin häntä kohden. Jonkinlainen magia kävi suojaamaan nuoremman käsiä, joiden ympärille jäiset hileet kävivät nousten tanssahtelemaan kuurapartaisen omasta maagisesta kädestä. Eivät ne pyrkineet tummatukkaisen iholle, Delathoksen kuitenkin sillä hetkellä tuntien valtavaa tarvetta vain vetää näppinsä omalle puolelleen kaiken varalta, jottei se outo voima olisi käynyt Theoon jälkiä jättämään. Samaan aikaan nuorikon kosketus kuitenkin rauhoitti jollain omituisella tapaa, ja ehkä se oli syy miksei pohjoisenhaltian kosketus käynyt puoliveristä jäätämään sillä hetkellä millään tavalla.

Delathoksen katse jäi tuijottamaan sitä haukankatsetta epäröiden, hänen todellakaan tietämättä mitä olisi ollut mieltä Theon tunteista. Vaikka omassa rinnassa olikin sellainen tunne, että Theo oli onnistunut sillä hetkellä sulattamaan sen ikiroudassa olleen sydämen ja tunteet, ja saanut jonkinlaisen lämpimän tunteen liikkeelle, ei Del uskaltanut luottaa siihen tunteeseen. Tai antaa sille minkäänlaista valtaa. Ei hän osannut käsitellä sitä, sen tuntuessa niin kovin vieraalta tummahipiän kaltaiselle muuten kovin tunteettomalle rähjälle.
Jäinen kuura alkoi hiljalleen haihtua pinnoilta ja vetäytyä jälleen lähemmäs keskustaansa, jättämättä pintoja kuin korkeintaan viileiksi jälkeensä.
Jää”, kuuraparta hymähti katseensa heidän käsiinsä laskien, kuulostaen kovinkin lempeältä, ”Missä muualla muka voisin pitää sinua silmällä”. Ehkä sen olisi voinut ilmaista jotenkin hienotunteisemmin, Delathoksen kuitenkaan kykenemättä vain ajamaan Theoa matkoihinsa juuri nyt. Minne tuo muka menisi, tuville oloaan vaikeroimaan, eikä saisi lopulta varmaan edes nukuttua tunnekuohuissaan?
Osaatko opettaa minua?”, tummahipiä jatkoi, katseensa yhä niissä käsissä, kunnes se kohosi katsahtamaan Theon kasvoille, ”Se kuuntelee sinua. Samalla tavalla kuin Caradhras kuuntelee Kalia”. Eihän Delathos ymmärtänyt itse varsinaisesti kontrolloivansa magiaansa, olettaen tietenkin ensimmäisenä Theon tehneen jotain ja rauhoittaneen sen, kun se kylmänvoimakas energia ei enää nuoren maagin kosketuksen alla käynytkään räiskymään esiin samalla tavalla. Ja ehkä… ehkä hän halusi suoda Theolle tilaisuuden nähdä itsessään jotain muuta kuin vain sen alati häijyn puolen, nyt kun siihen oli tilaisuus. Ja ehkä Delathos oli sen Theolle velkaa…


//Ja siitä päivästä lähtien Morde ei uskaltanu enää seistä kun ryhti suorana ja hikitippa ohimolla kun Eru on lähistöllä. MÄ VAAHTOON MEIDÄN PELIN TAKIA JO. Ja älä :D Pitäis selvästi vaihtaa nimimerkiks tänne jumalvelho niin mä vastaisin mun tavotteita. Seuraavan vuoden pyhitämme Aranille ja Katalalle, ja kataluuksille. Sit ei naurata kun Katala heittää turpaanvetäjiä Aslakilla. NELJÄ OLI SUN, VÄLILLÄ NÄINKIN PÄIN//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 02, 2020 8:07

Re: These wounds

Eliitti ei pistänyt lainkaan vastaan, Lorythasin häntä lähemmä itseään vetäessä ja painaessa päänsyrjänsä vasten haltiaa. Darius katsoi vain alas sarvipäiseen, toisella kädellä käyden lempeänrauhallisesti silittelemään tuon valkeita hiuksia. Jälleen pelkkä läheisyys ja kontakti puoliverisen kanssa saivat eliittikenraalin tuntemaan olonsa selittämättömän hyväksi ja turvalliseksi. Haukansilmä toivoi, että se hyväolo välittyisi myös Seyriin ja puoliverinen osaisi rauhoittua oudon pelontunteensa kanssa, jota kukaan ei osannut kunnolla juuri selittää.
Hetken rauhoituttuaan vaikutti hopeaverinen voivan paremmin, jaksaen jopa hymyillä eliitille, joka siihen hymyyn tietenkin vastasi omallaan.
”Emmeköhän me kaikki”, Darius hymähti, Lorythasin toivoessa hänen olevan oikeassa. Darius ainakin uskoi olevansa. Tuskin mitään pahaa tulisi tapahtumaan, kenties Lorythas oli vain vainoharhainen viimepäivien tapahtumien tähden. Johan puoliverinen oli pelastanut Dariuksen ja kreivin jäätymästä, ottanut yhteen toisen lohikäärmeen kanssa ja sen jälkeen joutunut vielä hyvän ystävänsä puukottamaksi, vähemmästäkin sitä alkoi pelkäämään jatkuvaa epäonnea.

Darius nyökkäsi myöntävästi hymähtäen, siinä missä Iriador ääneen lupaili, että he ilmoittaisivat kyllä heti, jos jotain sattuisi. Tuskin, Aran ei juhlissa mitään hirveää voisi yrittää ja jos he vain välttelisivät mielipuolista siniveristä siihen asti, kun oli aika lähteä piilopaikkaan, niin kaikki kyllä sujuisi hyvin. Sitten piti vielä päättää, voisivatko he tosiaan luottaa Arethdrieliin paremman alun nimissä, vai osoittautuisiko toinenkin Cúthalion samanlaiseksi mielipuoleksi loppu viimein…
”Ahdistuksesi lienee turhaa”, Haukansilmä hymähti hopeaveriselle, ”Yritä vain rauhoittua ja päästä siitä yli — vai pitääkö sinulle käydä keittämässä huumaavaa teetäsi, jotta pystyt rentoutumaan kaiken jälkeen?”, Darius lisäsi pienesti virnistäen, samalla kun istahti itse sängyn reunalle ja jalkojaan kävi eteenpäin ojentamaan venytelläkseen. Johan tänään oli jo tullut seisottua tarpeeksi.
”Mitä ikinä tuleva pitääkään sisällään, ei se ole tämän illan murhe. Haluan keskittyä vain tähän hetkeen, teihin ja pian nukkumiseen”, Haukansilmä kertoi, samalla kun kävi silmälappunsa riisumaan kasvoiltaan ja asetti yhtälailla yöpöydälle, eliitin jääden hetkeksi sormenpäillään tunnustelemaan silmänsä arpea.


Delathos halusi hänen jäävän. Se sai pienen hymyn nousemaan puoliverisen kasvoille, joka levisi hitusen, kun kuuraparta muistutteli, että hänen piti pitää enkelinpentua silmällä. Theosta alkoi pikkuhiljaa tuntua hyvältä, että hän oli kertonut tunteistaan, mutta samalla hän oli pahoillaan siitä tunnereaktiosta, mikä kuurapartaisessa oli aiheuttanut. Delathos oli mennyt ihan sekaisin, mikä oli harvinaista, eikä Theo tiennyt olisiko hänen pitänyt enemmänkin rauhoitella toista vai antaa pohjoisenhaltialle omaa tilaa ja rauhaa käsitellä niitä reaktioitaan. Ehkä hän antaisi ennemmin tilaa toiselle, jahka tuo nyt magiansa kanssa rauhoittuisi.
Pakkasherran seuraava kysymys sai Theon hetkeksi yllättyneeksi ja siitä mietteliääksi. Hänellä oli kyllä selvästi enemmän kokemusta magiasta, mitä Delathoksella, mutta ei Theo uskonut olevansa niin pätevä, että kenenkään opettajaksi voisi ryhtyä. Mutta toisaalta, voisihan hän ehkä alkuunsa auttaa, ennen kuin jonkun pätevämmän puoleen tarvitsi kääntyä. Ja Theolla oli jo mielessä, keneltä he voisivat apua pyytää sitten…

”Osaan”, Pikkuhaukka vastasikin Delathokselle, samalla pienesti nyökäten, ”Mutta en tänään. Voimme katsoa magiaasi paremmalla ajalla myöhemmin”, Tuskin kuurapartaisen magia häntä kuunteli. Mutta Delathos kuunteli ja kenties Theo sen kautta voisi opettaa tummahipiää paremmin. Mutta siitä ehtisi keskustelemaan myöhemmin, tämä ilta saatikka tämä tunnekuohuinen hetki ei ollut oikea aika sille, joten Theo tietoisesti koitti pitää aiheeseen liittyvän keskustelun lyhyenä.
Kuuraparran normaalia käsivartta silitellyt kämmen kävi hitaasti lipumaan pidemmän miehen hartialle ja siitä tuon kaulalle, pikkuhaukan käyden peukalollaan varovaisesti silittelemään Delathoksen parran peittämää leukapieltä. Haukankatse laski haltian kasvoista tuon maagisen raajan puoleen, Theon tutkien hetken heidän käsiään, Delathoksen maagisen raajan muodostaen tanssahtelevia jäähileitä nuoremman käden ympärille. Enkelinpentu ei tiennyt, olisiko raajan pitänyt tuntua kylmemmältä, mutta hänen otteessaan se tuntui vain viileältä. Se sai ihon kihelmöimään, hyvällä tavalla, magian tuntuen raikkaalta.

Varovaisesti Theo antoi maagisen suojauksensa hiipua kätensä ympäriltä, varmistaen ettei kuuraparran käsi tosiaan häntä satuttanut. Ei ainakaan nyt. Ehkä jos tuo voimakkaammin magiaansa keskittäisi raajaansa, saattaisi asia olla toinen. Enkelinpentu poimi Delathoksen maagisen kämmenen paremmin omaansa, kohottaen sen rauhallisesti omien kasvojensa puoleen, lopulta pehmeästi käyden painamaan Delathoksen kämmenselän vasten omaa poskeaan.
”Et satuta minua”, Puoliverinen puhui jälleen kuiskaavalla äänellä, katseensa kohottaen kuuraparran kasvoille, ”Niin voimakas, mutta pehmeä…”, hän jatkoi, Delathoksen kämmenselkää pienesti huulillaan koskien, ”Se tuntuu hyvältä”.


// Hyvä. Kaikki jäykäksi kun Eru tulee paikalle. höhö. NO NIIN NO ET OLE AINOA JOKA VAAHTOAA. Ja voi apua :DDD Vaihdan kato ton sun The Saviour tittelin Jumalvelhoks! Ei ookaan rotan vuosi vaan on Katalan vuosi. Ja sitten ei kyl naurata joo, kun Aslakin mylly lähtee käyntiin //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4074

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Tammi 02, 2020 9:51

Re: These wounds

Lorythas kävi livuttamaan kaavun yltään, kaksin kerroin sen laskien lepäämään pöytänsä kulmalle tältä erää. Kenkänsä puoliverinen hylkäsi myös jaloistaan pöydän läheisyyteen, käyden siinä ohessa naurahtamaan Dariuksen sanoille teen keitosta.
Jos ei kuitenkaan, ei tällä kertaa. Ties millaiseen tajunnanräjäyttävään euforiaan päätyisin illan päätteeksi, kun olen ehtinyt juoda alkoholiakin”, hopeaverinen nauroi päätään pudistellen. Ehkä oli parempi jättää huumaavat aineet johonkin toiseen kertaan, ehkä sellaiseen hetkeen, kun Lorythas olisi voinut nauttia niistä seurassa Dariuksen ja Iriadorin kanssa. Mutta sillä kertaa hän ei takuulla antaisi haltioiden maistaa omasta kupistaan yhtään mitään, tai nuo sekoaisivat samaan tyyliin kuin viime kerralla hänen huolimattomuudestaan.
Iriador hymisi rauhallisesti haukansilmäisen todetessa ettei tuleva olisi tämän illan murhe, ”Siinä olet ihan oikeassa. Ja olen samaa mieltä, ainakin sen nukkumisen suhteen”, punapää haukotteli paitansa hihaa vasten. Eipä häntä olisi häirinnyt vaikka Darius ja Lorythas olisivat jääneet viereen juttelemaan keskenään, sotilaspiireissä kun sitä oli oppinut nukahtamaan ties missä ympäristössä ja vaikka ympärillä olisikin ollut joku valveilla pitämässä meteliä. Etenkin sotilastuvilla, joissa yötä päivystävät toisinaan saattoivat yltyä pitämään ääntä itsestään ja tekemisistään, vaikkeivat nuo kuitenkaan metelöintiin koskaan yltyneet.

Punapää kuitenkin kömpi ensimmäisenä mukavaksi kokemalleen sijalle vuoteelle, jääden lähinnä peiton alle kyyhöttämään jo lämpimään ja rentoutumaan illan päätteeksi. Lorythaskin vaihtoi kevyemmän kaavun ylleen jahka oli tullut siihen lopputulokseen, ettei uusia mustelmia tai jälkiä ollut kehoonsa ilmennyt, eikä hänen kehonsa verta mistään vuotanut. Siitä alkoi kolmikon oma rauhallinen illanvietto vielä, takkatulen loimutessa vieressä ja lämmittäessä illan mittaan viilentyneen huoneen mukavaksi heille, vaikka Seyr hohkasi omaakin lämpöään haltioiden vieressä, puhumattakaan sitten Iriadorista, joka lieni kärsivät vielä kuumeenpoikasesta.
Huomenna kaikki olisi kuitenkin varmasti paremmin, vaikka Lorythaksen pitäisikin luopua rakkaasta seurastaan. Mutta hän oli siihen valmis, tapaisivathan he varmasti jälleen pian.


Theo lupasi olla hänelle apuna magian kanssa, joka sai Delathoksen kerrankin elämässään kenties jopa odottamaan jotain muutakin kuin vain sitä, että talvi tulisi aina kuuman kesän jälkeen. Myöhemmin sitten, ei kuurapartainen olisi enää jaksanut itsekään keskittyä minkään uuden ja vaativan opetteluun, saati sitten edes teoriaan millään tasolla. Hän halusi kiskoa sen kaatamansa lasillisen jo kurkustaan alas, ennen kuin ehtisi miettimään mitään monimutkaista päässään tai laskemaan sekunteja siihen milloin joku kuristaisi hänet hengiltä pikkuhaukan takia.

Katseensa jäi seurailemaan Theodluinin tekemisiä, pohjoisenhaltian hymisten lyhyesti kun tummatukkainen kohotti käpälänsä koskemaan hänen parran peittämää leukapieltään. Tavallisesti Del olisi varmaan napannut siitä räpylästä kiinni ja sysännyt syrjään, mutta nyt hän ei tehnyt elettäkään ajaakseen pikkuhaukkaa matkoihinsa ympäriltään ihmettelemästä. Se tuntui väärältä kaiken jälkeen, ja sinällään velhonalun läsnäolo nosti oudon turvallisuudentunteen pintaan, kun omat voimat käyttäytyivät arvaamattomasti.
Siitä syystä valkeahapsi kävikin jännittymään sijoillaan, kun haukanpoikanen laski paljaat käpälänsä sille hänen erikoisemmalle kädelleen, sen magian kuitenkaan purematta toisen nahkaan. Theon mukaan se ei satuttanut, vaan tuntui ennemminkin hyvältä, mitä Delathos kyllä jaksoi epäillä. Samaan aikaan sen kuuleminen kuitenkin tuntui… hyvältä, kuuraparran ollen jo ajat sitten vain hyväksynyt olevansa paha ja täynnä ikäviä asioita. Ehkä hänen olisikin pitänyt kuunnella paremmin Theoa ja opetella ajattelemaan toisin? Ei hän niin voinut tehdä. Se piru päässä olisi piinannut häntä entistäkin ilkeämmin sen tähden, jos Delathos olisi alkanut hempeilemään ja näyttämään pehmeää puoltaan kellekään.

Sinä se tässä se pehmeä olet”, Delathos hymähtikin Theodluinin hömpötyksiä seuraillessaan tovin. Delathos kävi maagisen kätensä sormilla hipaisemaan varovaisesti pikkuhaukan lähelle eksyneitä hiuksia, jotka kosketuksesta muuttuivat pakkasesta valkeiksi. Energia ei jälleenkään pyrkinyt satuttamaan nuorempaa tai etenemään sen pidemmälle, vaan jäi hetkeksi vain värittämään tummansinertävää tukkaa, ennen kuin häilyi pois näkyvistä. Samoin teki se maaginen raajakin lopulta, jättäen jälkeensä pelkän viileänkiteisen tuulahduksen heidän välilleen, eikä tapansa mukaisesti aivan hirveää poltetta ja kipua.
Saat luvan juoda sen lasillisesi loppuun ennen kuin väsähdät, minä en lasinpohjiasi ala enää tänä iltana lipittää”, kuuraparta tuumasi virnistäen hetken vain Theoa silmäiltyään, noukkien sitten oman lasillisensa matkaansa, käsipuolen taittaen sen lyhyen matkan takaisin takan ääressä olevalle divaanilleen, ”Pysyt myös pikku salaisuudestasi hiljaa. Täällä saat olla ja tehdä niin kuin mielit, mutta julkisesti en ala sinua suosia mistään erityisestä syystä. Menettäisin vielä karismani ja kasvoni, kun heittäytyisin hempeilemään kanssasi muiden nähden”.


//KAIKKI JÄYKÄKSI :DDDD Eru nyt. VAAHTOAA KUIN KYLPYAMME JOHON LORAHTI PUOLPULLOA KYLPYVAAHTOA. JA OMGMNJDBAWKDWA JOOOOO GIB KYLLÄ KIITOS!!!! Tittelipäivitys kun ei oo tarvinnu pelastella mitään vähään aikaan. No mut, eiks Katala oo aika rotta ;D Katala vaan huokailis vieressä kuin mikäkin neito//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 02, 2020 10:41

Re: These wounds

Eliitti hymisi myöntyvästi Lorythasin ollessa sitä mieltä, ettei ne huumaavat yrttinsä olleet tällä kertaa paras ratkaisu alkoholin lisäksi. Ilta voisi päättyä turhankin jännästi jos he siihen nyt ryhtyisivät. Kolmikosta jokainen oli kuitenkin valmis iltapuulle, väsymyksen ollen vienyt voiton näin yömyöhäsellä. Niinpä vaatetta vähennettiin petiin sopivaksi, jokaisen kömpien vuoteeseen ja hakien sen mukavan asennon. Darius ei ihan heti saanut unta, lähinnä jääden itsekseen kertailemaan päivän tapahtumia, keskusteluja ja tulevaa, ennen kuin antoi viimein väsymyksen viedä voiton ja vaipui hiljalleen uneen.


Pieni virne hiipi puoliverisen kasvoille kun Delathos häntä pehmeäksi väitti. Kaipa se kuitenkin paikkansa piti, monellakin saralla. Enkelinpentu antoi kuurapartaisen koskea hiuksiaan maagisella raajallaan, saaden tumman tukan värjääntymään hetkellisesti kuurasta valkeaksi. Theo henkäisi pienesti hymyn kera, katsellen kuinka kuura hitaasti lähti hälvenemään, huomion kääntyen kuitenkin siihen maagiseen raajaan, joka yhtälailla otti kadotakseen. Hyvä, Delathos oli rauhoittunut, eikä tuosta varmaan uudestaan ahdistuskohtausta saisi. Toivottavasti.
”Niinkö meinaat”, Enkelinpentu lopulta virnisti, kuuraparran käskien häntä juomaan lasinsa loppuun, ”No jos tämän kerran”, eipä se alkoholi välttämättä olisi maittanut, mutta ei Theo nähnyt syytä kieltäytyäkään. Onneksi juomaa ei enää ollut kuin pari hörppyä, se lieni sopiva määrä ”yömyssyksi”.

Askel veikin takaisin sen lasin luo, siinä missä Delathoskin poimi oman kuppinsa matkaan ja suuntasi kohden divaania, samalla kertoen, että tästä pikku salaisuudesta pysyttäisiin hiljaa. Nuorempi miehistä hymähtikin nyökäten, ollen samaa mieltä. Ei hän halunnut kenenkään tietävän tästä, ei vielä. Eipä se asia oikeastaan kenellekään kuulunutkaan, kuten Delathos oli todennut, Darius varmasti repisi heistä toisen tai molemmat riekaleiksi jos saisi kuulla — eliitillä kun tuntui olevan niin negatiivinen näkemys kuuraparrasta. Iriadoria, velethuilia ja Aaronia tuskin kiinnostaisi, Tätinsä ei todellakaan saisi tästä tietää ja muut eivät asiaan edes kuuluneet. Ja jos Delathos nyt kaiken vihjailevan indikoinnin mukaisesti oli tosiaan jollain tasolla yhtälailla tykästynyt puoliveriseen, oli tämä tosiaan parempi pitää piilossa. Theo ei nähnyt itseään mitenkään tärkeänä saatikka ”heikkona kohtana” kenellekään, mutta jos Delathos niin uskoi, oli parempi mahdollisilta ylimääräisiltä pitää tieto syvemmästä kiintymyksestä salassa. Mutta että Mordecailta, kuten Delathos oli aikaisemmin ilmaissut? Ei Theo nähnyt siihen syytä, mutta ei liioin nähnyt syytä asiasta velholle kertoakaan. Mutta Mordecai ei heitä satuttaisi, eihän?

”Minä kun toivoin, että olisin voinut kyljessäsi kiehnätä Tuvilla kaikkien nähden”, Theodluin virnisti vitsaillen, samalla kun kävi istahtamaan Delathoksen kanssa samalle divaanille.
Juomat kumottiin, omassa tahdissa, kaksikon lähinnä keskustellen kaikkea kepeää ja viimepäiväisistä tapahtumista. Theo yltyi paremmin kertomaan matkastaan Mordecain seurassa, halusi Delathos niistä puodeista ja tasku-ulottuvuudesta kuulla tai ei. Ja kun takka alkoi jo hiipumaan ja juomat oli nautittu, suuntasi kaksikko nukkumaan, Theon tällä kertaa uskaltautuen pyytää lupaa tulla kuurapartaisen kanssa samaan vuoteeseen ja sen luvan jopa saaden.


// ERU ON VAAN ET >:3c Tupa tarkastus, leveä haara asento ja valmiina kouraisuun. VAAHTOA KAIKKIALLA siitä mieleen kerroinko koskaan tarinaa kuin äiti ajatteli et on fiksua pistää astianpesuainetta tiskikoneeseen kun tiskitabletit oli loppu? JA OLE HYVÄ SINÄ JUMALAINEN VELEHONEN. No katala on kyl aika rotta. Sneprät. MUT SE OLI SIINÄ. TIEKS MITÄ NYT TAPAHTUU?

Jatkuu täällä //
Edellinen

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö