Myrskyn vangit || AKSU

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Maalis 2015, 17:23

Jatkoa

Iriador, Lorythas

Iriadorin hiukset olivat jo lähes täysin vaihtaneet kylmästä väriään valkoisiksi, tuon painaessa murheellisena kasvojaan kiinni ratsastajan taakse Dariuksen sanojen myötä. Lorythas komensi muita kiristämään tahtia entisestäänkin huomatessaan kenraalin vaipuvan tajuttomuuteen, painuen itse enemmän etukenoon Winderin kanssa, jottei tuuli ottanut samalla tavalla vasten, kun Lokene antoi parastaan johdattaessaan hurjaa vauhtia lohikäärmeratsastajia eteenpäin. Haltioiden kaupunki vilisi heikosti näkyen alta, serpenttien ylittäessä sijan korkeammalta kuin linnan ylimmät tornit myrskyyn piiloutuen, ja siitä matkaten aina pohjoisemmille aroille aina Briariin saakka.

---

Lohikäärmeet laskeutuivat Hopeakäärmeen kartanon äärelle, jossa haltiat viimein pääsivät taas koskettamaan jaloillaan maata. Iriador sortui kirjaimellisesti kylmästä hankeen, Rheertan jäädessä tukemaan tuon toisen Sinisen kuiskauksen sotilaan kanssa punatukkaista. Alphos puolestaan keräsi haltioiden haarniskoilla täytetyt satulalaukut ja raahasi ne Lorythasin majapaikan eteisaulaan odottamaan, siinä missä Vaern itse sai kantaa käsivarsillaan kenraalin sisälle lämpimään aroilla pauhaavasta myrskystä. Velethuil ja Iriador johdatettiin toisen kerroksen vierashuoneeseen, jonne Rheerta jäi siksi hetkeksi katsomaan noiden perään, kun Lorythas kantoi Winderin omaan makuuhuoneeseensa lepäämään. Puolikäärmeellä kävi niin harvoin varsinaisia vieraita, ettei vierashuone kattanut sijan kuin kahdelle, joten puoliverisen oli nyt uhrattava omakin vuoteensa kolmannelle osapuolelle.
Parantajat hätyyteltiin paikalle, hoitamaan tajuttoman Winderin jalka, ja muut pahemmat vammat kuntoon, jolloin Lorythaskin uskalsi poistua hetkeksi miehen viereltä, pelkäämättä että kenenkään kuolemaa saisi niskoilleen suotta. Vierashuoneessa Rheerta oli hoitanut takkatulen kuntoon, tarjonnut kaksikolle kevyempiä vaatteita nipun yhden pöydän kulmalle ja järjestänyt noille mukavasti vilttejä lämmikkeiksi, sekä kannullisen teetä ja jotain pientä naposteltavaa, mitä Lorythasin keittiöstä nyt sitten löytyikään. Iriadorin vointi oli muuttunut huomattavasti paremmaksi tuon saadessa lämpimät vaatteet kuiskauksen univormun tilalle ja viltin hartioille, ja onneksi Velethuil oli katsomassa sokean perään, molempien silti ollessa eniten huolissaan Dariuksesta, jonka kyläpäällikkö oli vienyt toisaalle mukanaan. Heillä oli nyt kaikki hyvin, raajoja jo pitkään vaivanneiden kihelmöintien hiljalleen sulaessa tiehensä lämpimässä levätessä, pienen luottamuksenkin heräillessä hiljalleen Lorythasia kohtaan paremmin. Ylimääräiset poistuivat kuitenkin kyläpäällikön talolta, kertoen vielä mistä Lorythasin saattaisi tarvittaessa tavoittaa, ellei tuohon käytävillä erikseen törmännyt.

Lorythas oli käynyt järjestämässä panssarinpalaset eteisaulan seinustalle sulamaan ja kuivumaan, suotta ne laukuissa ruostuisivat tässä odotellessa. Ainoa asia, minkä Puolikäärme mukaansa kuitenkin poimi, oli Winderin keihäs. Ties kuinka kauan myrsky aikoi vielä pauhata ulkona, ja sitä aikaisemmin puoliverinen ei ollut lähettämässä kuiskausta takaisin kaupunkia kohden. Sotilaat saisivat levätä rauhassa hänen luonaan siihen saakka, elleivät nyt jostain syystä pakottavaa tarvetta kokenee lähteä myrskyyn kävelemään – mutta Lorythas epäili sitä vahvasti.
Työvaatteet riisuttiin yltä, Hopeakäärmeen siistiytyessä ja vaihtaessa valkean kaavun yllensä ja järjestäessä itselleenkin teetä pienen kannullisen hautumaan valmiiksi. Puoliverisen askeleet veivät omalle makuukammarilleen, johon kookas sarvipää asteli sisälle hiljaa, oven sulkien perässään. Sininen teekannu laskettiin pöydänkulmalle, sarvipäisen vilkuillessa sitten nukkuvan Winderin puolelle. Parantajat olivat selvästikin saaneet tuon haavoittuneen koiven kuntoon, vaihtaneet jäiset vaatteet pois ja laskeneet silmälapun miehen kasvoilta alas toiselle yöpöydälle. Sille samaiselle, jonka luokse Lorythas asteli kaapunsa helma lattiaa hiljaa laahaten, ja asetti silmälapun vierelle Dariuksen keihään odottamaan, että haltia heräisi unestaan. Hetken Hopeakäärme vain tuijotti nukkuvaa vuoteessaan, perääntyen sitten kuitenkin hiljakseen pois kenraalin luota.

Takkaan sytytettiin vaimea tuli, siinä missä kirjoituspöytää sytytettiin valaisemaan tulikuumasti hehkuvien sormien kosketuksella muutama kynttilä. Toihan avonainen ikkunakin hieman valoa sisälle, vaikkakin näkymä siitä ulos oli nyt vain karu, täynnä lähes poikittaista lumisadetta ja kylmää tuulta. Lorythas istahti pöytänsä ääressä olevalle pehmustetulle tuolille, siirtäen pinon paperitöitä eteensä, jotka olisi pitänyt muutenkin jo tehdä ajat sitten valmiiksi. Kun Puolikäärme nyt kuitenkin joutui tajuttoman perään katsomaan ja Winderin vointia valvomaan, oli hänellä myös aikaa kirjoittaa puolihuolimattomasti aloitettuja kirjeitä paremmin loppuun, sekä järjestellä omia asioitaan työpöytänsä ääressä - odottaen.


//Noni, Ivy sinä sankari <: PÄRINÄT NYT POIS. Meidän römpsäcarnage team on nyt kokonainen, täynnä täydellisyyttä. UHHUH <3 No mut me voitais jatkaa tätä paskaa vaikka loputtomiin, joten sovitaan että molemmat on yhtähyviä (D DARISTA PIIRRÄN TULEVAISUUDESSA VIELÄ LISÄÄ KUVIA, SEURAAVAKS KATO UUSIN SEN HAARNISKAT TAAS!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Maalis 2015, 18:22

Darius


Kuten olettaa saattoi, ei tajuton kenraali enää matkasta mitään pystynyt tiedostamaan. Ihan hyvin ratsastajat olisivat saattaneet kuskata heidät takaisin vuorille ja jättää sinne Haukansilmän tiedostamatta. Onneksi Lorythas kuitenkin piti suunnitelmasta ja lupauksestaan kiinni, johdattaen kuiskauksen kolmikon omaan kyläänsä myrskyltä suojaan.
Perille päästessä oli kenraali yhä tajuton, ollen täten onnellisen tietämätön siitä kuinka kyläpäällikkö hänet omaan makuuhuoneeseensa kantoi ja kuinka parantajat tulivat katsomaan haltiamiehen jalan ja suurimmat ruhjeet kuntoon. Kenraali ei näyttänyt minkäänlaisia merkkejä heräämisestä mihinkään väliin, mutta kaikkien onneksi tuo kuitenkin hengitti. Sehän tästä olisi puuttunut, jos silmäpuoli olisi kupsahtanut nyt kun turvaan oli päästy.
Jahka tilanne rauhoittui ja Darius jätettiin kenraali lepäämään. Nukkuessaan Darius tuttuun - joskin sinällään uuteen - tapaansa ynähteli ja välillä jopa paniikinomaisesti hengitti, miehen nähdessä painajaisia jotka saivat hänet levottomaksi jopa unissaan. Normaalisti hän olisi jo herännyt ties kuinka monta kertaa unesta noiden painajaisten takia, mutta nyt kenraali kykeni nukkumaan pidempään. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, mutta saipahan ainakin levätyksi.

Haukansilmällä ei ollut hajuakaan, kuinka kauan oli nukkunut, kun yllättäen kävi säpsähtämään hereille. Nopeasti kenraali nousi istumaan sängylle, näin aluksi edes tietämättä missä oli. Heti aluksi sitä tuli irvistettyä kivusta ja suljettua katse hetkeksi, ennen kuin haltia kävi vilkaisemaan paremmin huonetta ympärillään. Kun näkökenttään osui työpöydän ääressä kirjoitteleva Lorythas, kävi Darius kirjaimellisesti pomppaamaan ylös sängystä henkäisten terävästi. Yllättävän näppärännotkeasti mies nousikin vällyjen välistä ja otti muutaman, erittäin hätäisen haparoivan askeleen kauemmaksi vuoteesta ja täten Lorythasista, ennen kuin kirjaimellisesti vain rojahti lattialle. Haukansilmä parahti ja kävi kiroamaan ääneen hampaidensa välistä, käden noustessa pitelemään sitä kipeää kylkeä. Nopeat liikkeet eivät tuntuneet kovin mukavilta, eivätkä jalat kantaneet vieläkään haltiaa. Olihan hän yhä uupunut, ei hän ollut syönyt mitään pitkään aikaan ja nämä hetken unoset eivät todellakaan riittäneet keräämään kaikkia voimia kasaan. Sen verran voimia kuitenkin oli, että kenraali jaksoi taas olla varuillaan ja kärttyinen.
"Missä Iriador on", Kenraali kävi nopean hengityksensä lomasta kysymään aivan ensimmäisenä, samalla kun kampesi itsensä istumaan ja nojaamaan vasten lähintä pystypintaa, "Ja Velethuil", kuului lisäys, kenraalin kyllä muistaen vanhimman sotilaansakin. Mutta, tietenkin Iriador oli heti ensimmäisenä mielessä.
Rintakehä kohoili epätasaisesti katseen käydessä nousemaan takaisin Lorythasin puoleen. Haltia tunsi, ettei silmälappunsa ollut paikoillaan, joten jokseenkin vaistomaisesti oli vasen kämmen noussut peittämään sitä häpeää kasvoilla.


// Ivy the hero. PÄRINÄT EI MENE POIS. Olemme niin täydellinen römpsäcarnage tiimi että voitetaan kaikki erät. No joo, sovitaan et molemmat on yhtä hyviä niin päästään yhteisymmärrykseen (D DARISTA SAA AINA PIIRTÄÄ KUVIA 5/5 TYKKÄÄN 8) Mä sit piirrän sulle lisää Iridaria... ja Delidaria... ja Lorydaria.... EIKU //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Maalis 2015, 22:16

Lorythas täytteli papereitaan kaikessa rauhassa, teetänsä siemaillessa siinä ohessa kun sulkakynä raapi tekstiä paperimassaan näkyville. Välillä sarvipäinen vilkuili sängyllä lepäävän Winderin puoleen, joka unissaan ynähteli hiljaa ja käyttäytyi levottomasta, miehen nähdessä selvästikin painajaisia, tai muuten vain huonolaatuisia unia. Puolikäärmeen olisi mieli tehnyt herätellä Dariusta painajaisistaan hereille, mutta näki paremmaksi antaa toisen vain nukkua ja levätä väsymystään, ellei itse olisi herännyt ykskaks uniinsa. Mutta nätistipä silmäpuoli tuntui siinä lepäävän loppujen lopuksi, kunnes haltia kävi säpsähtämään hereille.
Puoliverinen vilkaisi sivusilmältä Winderiä, antaen tuon kuitenkin tokkuraisuuttaan pälyillä rauhassa pediltä käsin kaikessa hiljaisuudessa, jatkaen itse kirjeensä kirjoittamista loppuun. Haukansilmän annettiin jopa loikata vapaasti Lorythasin vuoteelta ylös ja haparoida kauemmas, rojahtaa maahan, eikä Puolikäärme siitäkään huolimatta huomiotaan kääntänyt silmäpuolen puoleen, joka yhteen hänen tummista kaavuistaan oli puettu.

Ystäväsi ovat lämmittelemässä ja lepäämässä vierashuoneessani, elossa molemmat”, puoliverinen vastasi allekirjoittaessaan paperiaan, ”Toin sinut tänne että saisit levätä rauhassa”, jatkettiin, Lorythasin taitellessa kirjeensä ja sinetöimällä sen kynttilänvahalla sitten siististi kiinni kaikessa rauhassa. Kirje laskettiin pienen paperipinkan päälle, ja sulkakynä poikittain takaisin mahonkisen pöydän pinnalle, paperin päälle, jottei se mitään sotkisi kärjessä olevan musteen kanssa.
Näit mitä ilmeisimmin painajaisia… ainakin levottomuudestasi päätellen, mitä tästä vierestä nyt olen seurannut sinua jo tovin”, Hopeakäärme totesi rauhallisesti, kääntyessään viimein paremmin tuoliltaan Winderin puoleen, joka lattialla istuskeli. Katsellen kuinka haltia oli nostanut toisen kätensä sen silmänsä ilmeisesti puhkoneen arven ylle. Lorythas hymyili.
Suotta arpiasi piilottelet, täällä niitä on meillä kaikilla, enemmän ja vähemmän”, Puolikäärme naurahti, kumartuen hieman ja sen verran siirtäen oman kaapunsa kaulusta kaulansa tieltä, että Darius saattoi nähdä ne kohtuullisen suuret raapima-arvet puoliverisen kaulanjuurella. Olisivathan ne jatkuneet vielä selkäpuolelle, niistä… siipien jättämistä arvista ja niiden jättämistä pienistä kuopista Lorythasin selässä sitten puhumattakaan. Mutta siinä missä Winderillä, taisi myös Lorythasilla olla tarve piilotella arpiaan, vaikkei niissä nyt… varsinaisesti mitään pahaa ollutkaan. Nyt Puolikäärme oli kuitenkin suonut mahdollisuuden nähdä yhden niistä omista häpeäpilkuistaan, joten kaipa he olivat sen suhteen suhteet. Tai näin puoliverinen halusi ajatella.

Puolikäärme nousi pian ylös tuoliltaan, oikoen siinä ryhtiään paremmin ojennukseen ja asteli lähemmäs Dariusta.
Ei kenraalin lattialla kuitenkaan tarvitse istua”, puoliverinen tuumasi, ojentaen kätensä Winderille auttaakseen, ”Anna kun autan sinut takaisin ylös”. Eihän siihen välttämättä tarvinnut vastata, mutta Lorythas näki velvollisuudekseen nyt auttaa Winderiä kunnolla, kerta tuon siipensä alle oli ottanutkin.


//Super Ivy. Puuma Ivy. PÄRINÄT EI LOPU IKINÄ. No mut todellakin, ei kaikilla oo nii hienoa tiiminimee olemassa ko meillä! DARISTÄ PIIRRÄN MILJOONITTAIN KUVIA. TAPETOIN NIILLÄ MUN KÄMPÄN SEINÄT 8)))))) AND I DARE YOU! I mean, oishan se kiva ja silleen 8DDDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Maalis 2015, 23:24

Lorythas kävi kertomaan kenraalin ystävien olevan lämmittelemässä ja lepäämässä vierashuoneessa. Hyvä, nuo olivat siis kunnossa - Iriadorista Darius nyt eniten oli huolissaan sattuneista syistä - tai ainakin olivat jos Lorythasia oli uskominen. Kyllä kenraali halusi luottaa tuohon sarvipäiseen, mutta jokin ääni pään sisällä käski varoa vieraiden seurassa. Ehkä se oli vain iskostunut päähän, haltioiden armeijan sotilaana ja nykyään eliittikenraalina Darius oli tottunut siihen, ettei kannattanut luottaa ulkopuolisiin. Loppupeleissä olihan Winderinkin henki suhteellisen kallis, mikäli hän kuolisi, menettäisivät haltiat yhden eliitin ja koko kuiskaus romahtaisi. Varsinkin nyt, kun Darius oli kaksi kapteeniaan menettänyt, eikä uusia ollut nimetty....
Kenraali kävi kurtistamaan kulmiaan puoliverisen mainitessa hänen nähneen painajaisia. Tuo oli seuraillut haltiaa hänen nukkuessaan, mikä sinällään ei ajatuksena tuntunut kovin... Mieluisalta, näin aluksi, mutta ehkä oli vain hyvä että joku oli hänen peräänsä katsonut. Tosin mieluummin Darius olisi herännyt Iriadorin ja Velethuilin seurasta ja nuo olisivat häntä seuranneet. Mutta, ehkä Lorythas oli toiminut niin kuin parhaimmaksi näki. Pitihän Velethuilin ja Iriadorinkin levätä, olisi ollut väärin sinällään jättää tajuton kenraali jo valmiiksi uupuneiden sotilaiden kontolle.

Darius kävi pienesti sähähtämään puoliverisen mainitessa, että turhaan hän arpeaan peitteli. Käsi ei siirtynyt minnekään menetetyn silmän yltä, vaikka Lorythas kävikin esittelemään omia arpiaan kaulassaan. Helppohan tuon oli sanoa, kun arvet eivät olleet kasvoilla ja herättäneet heti ensikättelyssä ihmettelyä tai vastenmielisyyttä. Darius häpesi kasvojaan, yhä. Hän oli epäonnistunut ja saanut maksaa siitä. Kenenkään ei pitäisi nähdä hänen kasvojaan, jos kenraalilta kysyttiin.
Lorythasin noustessa ylös ja tullessa lähemmäksi, kävi kenraali jälleen jännittymään silminnähden. Haukankatse tietenkin oli huomannut sen oman keihään pöydällä, mutta juuri nyt ei kenraalista ollut nousemaan ja hakemaan asetta käsiinsä. Ja no, ehkä aseen poimiminen ei ollut tässä tilanteessa tarpeellista, joskin teräase hyppysissä olisi tuonut sitä omaa turvaa tilanteeseen. Kaikista kauhuskenaarioista huolimatta Lorythas kävi vain tarjoamaan kättään, auttaakseen haltian ylös lattialta. Haukansilmä vilkuili vuoroin Lorythasin kasvoihin - joskin selvästi vältellen suoraa katsekontaktia - ja välillä tuohon ojennettuun käteen, kunnes toinen kenraalin käsistä kävi tarttumaan kiinni siihen. Toinen käsi pysyi yhä menetetyn silmän yllä, kenraalin käydessä ponnistamaan itsensä ylös Lorythasin avulla.

Ylös hän myös pääsi, mutta oli vähällä vajota samantien takaisin alas. Jalat eivät vieläkään kantaneet, haltian ollessa niin heikkona. Molemmin käsin Darius kävikin yllättäen kaappaamaan kiinni Lorythasin käsivarsista, ottaen sarvipuolesta tukea kuin hukkuva oljenkorresta. Muutama kirosana siinä kajahti ilmoille sähisten haltiakielellä.
"Auta.. Minut istumaan", Darius kävi yllättävänkin nolona, häpeissään pyytämään sarvipäiseltä, nyökäten pienesti sen vuoteen puoleen jolta hetki sitten oli ylös ponkaissut.
Kenraali kävikin romahtamaan vuoteelle jahka Lorythas oli hänet reunalle auttanut. Selälleen makaamaan retkahtanut kenraali katsoi huoneen kattoon huokaisten syvään, käyden jälleen nostamaan sen toisen kämmenensä rumalle kasvonpuoliskolleen.
"Poistumme... Heti kun pystymme..", Darius aloitti henkeään tasaillen, "Emme voi tämän enempää pyytää teiltä vieraanvaraisuutta saatikka apua".



// PUUMAIVY. Pärisee forever kunnes sydän stoppaa. Best team ever. SENKIN DARI FANI NII (DDD AND I DARE JUST WAIT AND SEEEEEEE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 00:23

Hetken kenraali selvästi epäröi tarttuisiko puoliverisen kädestä vai ei, mutta lopulta toinen haltian käsistä ojentui isompansa puoleen. Lorythas auttoi Winderin takaisin pystyyn, ja siitäkös Darius notkahti heikoilta jaloiltaan paremmin Puolikäärmettä vasten, tarraten molemmin käsin kiinni isompansa käsivarsilta. Hopeakäärme nojasi vain toisella jalallaan hieman taemmas, pitääkseen tasapainonsa paremmin, ja nyökäten avitti arpikasvoisen istumaan sängylle. Hetken puoliverinen vain varmisti, ettei Winder siitä enää uudemman kerran itseään alas kumoaisi, hymähtäen hiljaa tyytyväisenä kun tummatukkainen kävi takaisin makaamaan. Samalla näky pisti miettimään, milloin Lorythas oli varsinaisesti edes yrittänyt nukkua sängyssään ilman, että olisi tarvinnut itseään yrittää tukehduttaa tyynyjä vasten tuijottaen sarviensa takia…
No, joka tapauksessa, Darius nyt oli taas lepäämässä ja voimiaan keräämässä sijoillaan, vakuutellen että he poistuisivat heti kun vain pystyisivät, eikä Lorythasin tarvitsisi enää vieraanvaraisuudellaan vaivautua kuiskausta palvelemaan. Puoliverinen naurahti heleästi, hymyillen kuitenkin vain ystävällisesti haltian suuntaan, joka kasvojaan taas peitteli.
Levätkää nyt vain rauhassa, turhaan vaivaatte päätänne murehtimalla tulevasta”.

Silmälappusi on pöydällä, keihääsi vieressä, jos sitä noin paljon kaipaat. Ajattelin, että tuntisit olosi turvallisemmaksi, jos toisin aseesi kätesi ulottuville”, Puolikäärme huomautti, kädellään osoittaen vastakkaiselle yöpöydälle, ”Silmälappusi tosin taitaa olla vielä märkä, voin etsiä sinulle korvikkeen arpesi eteen jos haluat? Pöytälaatikostani varmasti löytyy jokin silmälapun tapainen, jota olen aikaisemmin käyttänyt”, Lorythas mietti ääneen.
Entä haluaisitko jotain lämmintä juotavaa?”, pää osin taaksepäin kallellaan puoliverinen kysyi, niskansa kuitenkin terävästi suoristaen takaisin suoraksi, tuoliltaan varovasti lipuen alas lähemmäs Winderin sänkyä, ”Eihän sinulla ole kylmä?”. Sirosormiset kädet nousivat peitteiden laidalle, Lorythasin tuodessa itseään vain lähemmäs ja lähemmäs Dariusta, pitäen se sinisen katseensa toisessa kiinni alati huomatessaan taas sen itseään kiehtovan haukansilmän, ”Tarvitsetko särkylääkkeitä?”.
Haluaisitko ehkä…”, Hopeakäärme ehti taas aloittaa seuraavan kysymyksen ollessaan jo turhankin lähellä Dariusta, kun kävikin salamana vetämään itsensä pois sängyltä, seisomaan hieman etäämmälle näyttäen selvästi olevan hämillään omasta käytöksestään.
Anteeksi… minulla harvoin… käy ketään kestittäviksi laskettavia”, oliko siinä sitten koko totuus vai edes osakaan sitä, Lorythas joka tapauksessa pienesti raapi päätänsä, toivoen ettei ollut taas Winderiä säikäyttänyt.


//PUUMAIVY ON KOVIN KISSEPETO. Pärisee senki jälkeen. Ootas vaan, sen siitä saa kun pumppaa liikaa kofeiinia suoniin. IIIIIIIIIIIIIIIIIIIII 833333 imean. Dari senkin kakkanakki. Menikö läpi? (D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Maalis 2015, 01:04

Lorythas kehotti kenraalia vain lepäämään ja olemaan murehtimatta tulevaa tältä saumaa. Tietenkin Darius halusi nopeasti kotiin ja turvaan, pois toisten nurkista vaivaamasta tuntemattomia. Lorythas oli tarjonnut apuaan, mutta silti Haukansilmästä tuntui niin väärältä lojua toisten nurkassa. Puoliverinen oli jo auttanut heitä tarpeeksi, kuiskaus saisi luvan hankkiutua pois Briarista mahdollisimman nopeasti, jos se Dariuksesta oli kiinni.
Nyt silmäpuoli kuitenkin vain hymähti Lorythasin sanoihin, sen pahemmin pistämättä vastaan. Ei hänestä ollut nyt lähtemään liikkeelle, joten lepääminen oli tarpeen. Jokseenkin turhautunut tuhahdus pääsi ilmoille sarvipäisen mainitessa silmälapun. Katse tietenkin kääntyi yöpöydällä olevan häpeänpeittäjän puoleen, kenraalin kuitenkaan kykenemättä noukkimaan sitä itselleen. Tietenkin Darius olisi halunnut silmälappunsa ylleen, ei hän halunnut tuntemattomien seurassa olla ilman sitä. Ei kyllä tuttujenkaan... Iriador taisi olla ainoa, jonka seurassa Darius kykeni olemaan normaalisti ilman silmälappuaan, tosin oliko osasyy sitten se, että punapää oli sokea...

Nopeasti se katse kuitenkin kääntyi takaisin kyläpäällikköön, tuon käydessä kyselemään halusiko kenraali kenties jotain lämmintä juotavaa. Sitä seurasi kysymys tiedustellen, oliko kenraalilla kylmä. Darius koitti väliin jotain sanoa, kykenemättä kuitenkaan suuta avaamaan ennen kuin Lorythas jo seuraavan kysymyksen esitti, tullen koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Se paniikki alkoi jälleen nousta pintaan, Dariuksen vaistomaisesti käyden pudistelemaan päätään ja pyrkimään kauemmaksi sarvipäisestä, tuijottaen taas tuon turkoosinsinisiin silmiin.
Ennen kuin Darius ehätti edes mitään tehdä, kävi sarvipäinen kuitenkin salamana vetämään itsensä pois kenraalin luota. Haukansilmä kirjaimellisesti huokaisi raskaasti helpotuksesta, nostaen itsensä puoli-istuvaan asentoon ja peruutti vuoteen toiselle puolelle. Silmälappuaan hän ei kuitenkaan vielä ottanut, vaikka nyt tyynyihin kyynärpäillä nojaillen olikin aivan yöpöydän vieressä. Sen sijaan hiusten annettiin laskeutua peittämään kasvonpuoliskoa, Kenraalin katsellen hämmentyneenvarautuneena sarvipäistä, joka nyt kävi pyytelemään anteeksi äskeistä, tuoden esille ettei hänellä pahemmin käynyt ketään kestittäviä vieraita...

Jostain syystä... Sarvipäinen herätti kenraalissa jonkinlaista... Sääliä. Haukansilmä oli todellakin pelästynyt sarvipäisen lähestymistä, mutta jostain syystä Lorythas vaikutti enemmänkin... naiivilta olennolta, joka ei tiennyt miten varsinaisesti käyttäytyä etikettiin tottuneen haltian seurassa. Kuitenkin Lorythas ymmärsi tehneensä taas väärin, eikä jatkanut tuota turhankin tiedustelevaa käytöstä.
"Ehkä...", Darius aloitti varovaisesti yhä tarkkaillen Lorythasia varautuneena, "Jokin... lämmin juotava kelpaisi. Kyllä...".
"Se viima ja kylmyys otti kyllä kurkun päälle... Huutamisesta puhumattakaan", Normaalisti Darius olisi vain käskenyt Lorythasin tavoin käyttäytyvä henkilöt kauas pois itsestään, mutta nyt Darius ei jostain syystä halunnut olla niin... törkeä sarvipäistä kohtaan. Oliko kyseessä sitten se jonkin asteen sääli tai myötätunto, tai sitten se, että hän oli vieraana sarvipäisen asunnossa. Oli syy mikä tahansa, koki kenraali jonkinlaista tarvetta edes yrittää olla ystävällinen. Mikä oli erittäin harvinaista Dariuksen tapauksessa.


// KISSEPETOJEN KUNINGATAR. Forever pärisee. LISÄÄ KOFEIINIA. IIIIIIIIIIIIHIHIHHIIII. Dari on tommonen paskanaggi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 01:58

Kookkaampi osapuoli alitajuisesti naksutti sormiensa pitkiä kynsiä toisiaan vasten jotenkin hermostuneena. Lorythas ei kovinkaan usein jäänyt kenenkään kanssa kaksin, vaan vietti useinkin omissa oloissaan aikaansa milloin mitenkin, töiden tai kirjojen parissa. Ja nyt kun hänellä oli vieraanaan itse kuninkaallisen eliittijoukon kenraali, oli näin kahden kesken… jotenkin yllättävän hankalaa yllättäen olla. Tosin milloinpa Briarissa ketään arvovieraita kävi. Ei ikinä. Eivätkä kirjatkaan aina kertoneet sitä koko totuutta niistä tilanteista, joissa olisi tietyin tavoin pitänyt käyttäytyä. Winder nyt sai luvan tyytyä siihen mitä Lorythas oli, ehkä myös hyväksyä sen hieman uteliaanpuoleisen käytöksen, jota puoliverinen yritti kuitenkin hillitä.
Winderin kuitenkin taas puhuessa loppui se kynsien toisiaan vasten naksuttelu, Lorythasin nyökytellessä muutamaan otteeseen Dariuksen todetessa lämpimän juoman kelpaavan kylmästä kärsineelle kurkulleen. Hetken Puolikäärme selvästi vain tarkkaili Dariusta, päänsä taas painuen sarvien painosta osittain takakenoon, vaikka niska suoristui siitä taas pehmeän vaivattomasti takaisin ylös. Hopeakäärme asteli kaapunsa kahisten takaisin työpöytänsä ääreen, johon varaamansa toinen suurempikokoinen teekuppi siirrettiin pöydän laidalle.

Sarvipäinen laski molemmat kätensä teepannun kyljille, hetken vain pysytellen siinä paikoillaan. Oikeastaan puolikäärme lämmitti käsillään jo haaleaksi muuttunutta vettä, käyttäen keraamiseen pannuun sitä samaa kikkaa mitä tuppasi hyödyntämään kynttilöiden kanssa. Pian pieni höyrynoro nousi kannun nokasta, riittäen merkiksi että tee ehkä Winderin kurkunpieliä saattaisi lämmittääkin.
Kaikessa hiljaisuudessaan Lorythas kaatoi teen puhtaaseen teekuppiin, käsiinsä hiljalleen kuumenevan astian poimien. Eihän Puolikäärme sitä kuumuutta samalla tavalla tuntenut, omista syistään.

Taas sen varovaisuuden huoneessaan olevan haltian suhteen saattoi silmin nähdä, puoliverisen lipuessa lähemmäs sängynlaitaa ja ojentaessa valkeassa kaavussaan teekuppia käsissään lähemmäs Winderiä – ja sitten se Dariuksen erikoinen silmä taas naulitsi turkoosisilmäisen katseen itseensä. Puolikäärme kirjaimellisesti pysähtyi vain päätään hieman kallistaen, toisen polvensa laskien sängylle ja nojautuen pitkällä kehollaan taas hiljalleen lähemmäs kenraalia, alitajuisesti lähes väkisin. Koostaan huolimatta Lorythasilla oli voimakas keho, loistavasta tasapainostaan puhumattakaan, joten moinen nojaaminen ei sarvipäiselle varsinainen ongelma ollut.
Teekuppi pysyi vakaasti omissa käsissä, eikä pisaraakaan sen reunoilta minnekään läikkynyt, Lorythasin kumartuessa kehollaan Dariuksen yläpuolelle osittain – vaikka sarvipäinen yhä varuillaan oli tämän tuntemattoman osapuolen kohdalla.
Silmäsi…”, Hopeakäärme hymisi, silmät suurena lähes lumoutuneena Winderiä tuijottaen. Se pieni todellisuus kuitenkin kävi samalla hetkellä vaivaamaan puoliverisen mieltä, tuon taas tajutessa haltioituneena toisen kyttäämisen. Kädet ojensivat nyt paremmin sitä lämmintä kuppia käsistä Winderille, Lorythasin kuitenkaan tekemättä varsinaisesti minkäänlaista elettä perääntyäkseen toisen yltä minnekään. Se erikoinen, kellertävä silmä kiehtoi kuin paraskin timantti puoliveristä lohikäärmettä.


//WOOP WOOP! Sairasta pärinää. KOFEIINIA EI SULLE ENÄÄ YHTÄÄN LISÄÄ. Dari on parhain. Ottaisin mielellään yhen Darin tänne paskanaggeileen. Ottaisin kyllä Irinkin. Ja Pumpkinin. Ja vähän kaikkea muutakin 8))))))//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Maalis 2015, 02:22

Nyökkäillen Lorythas kävi kääntymään työpöytänsä puoleen häärimään teepannun kanssa, kenraalin vain seuraillen tuon toimia. Darius pysyi hiljaa, koittaen koota ajatuksiaan koko tilanteen suhteen. Tuntui niin absurdilta ajatukselta olla puolueettoman kylän päällikön asunnossa, tällä tavoin vieraana. Jotain, mitä Darius ei todellakaan olisi voinut kuvitella omalle kohdalleen. Kenraali kävi paremmin nostamaan tyynyjä vasten sängynpäätyä ja nojautui istumaan niitä vasten, koittaen näin sängyllä istuen keräillä voimiaan. Jostain syystä makaaminen ei tuntunut hyvältä idealta ollenkaan. Ei kyllä sängyllä pysyminenkään, nyt kun tarkemmin ajatteli, mutta sentään se oma keihäs nyt oli käden ulottuvilla ja kenraali saattaisi sen turvakseen ottaa, jos olo muuttuisi liian suojattomaksi. Toisaalta... Ei Lorythas uhkaava ollut. Tai siis, kenraali ei tuntenut henkeään uhatuksi tuon seurassa. Hän oli vain varovainen, sillä oli heikkona ja jostain kumman syystä haltia ei pitänyt siitä, jos seurassa oli huomattavasti isokokoisempia ja täten myös voimakkaampia osapuolia, jotka saattaisivat hänet väkisin pistää matalaksi.
Mutta ei kai Lorythas sellaista tekisi... Eihän?

Hetkeksi huonetta tarkastelemaan kääntynyt katse kääntyi terävästi takaisin sarvipäiseen, tuon käydessä nyt lähestymään teekupin kera. Se hetken rentoutunut olotila kävi jälleen jännittymään, Lorythasin käydessä yllättäen pysähtymään paikoilleen ja tuijottamaan silmäpuolisen katsetta. Kysyvän varautunut ilme kävi nousemaan kenraalin kasvoille, miehen yrittäen samantien perääntyä kauemmaksi Lorythasista sarvipään päättäessä kumartua lähemmäksi, tullen jopa osin sängylle. Tietenkään Darius ei päässyt peruuttamaan yhtään, sängynpäädyn ja seinän ollessa vasten selkää. Mutta, vaikka lähemmäksi tuli, ei Lorythas vaikuttanut vieläkään uhkaavalta. Eikä varsinaisesti vaaralliseltakaan, enemmänkin... Uteliaalta. Vähän väliä haukansilmäinen kävi vastaamaan turkoosiin katseeseen, Dariuksen kuitenkin lähinnä koittaen vältellä sitä suoraa katsekontaktia puoliverisen kanssa.
Hopeahapsi kävi nyt mainitsemaan kenraalin silmän. Se mitä ilmeisemmin kiehtoi puoliveristä, jostain kumman syystä. Viirumainen katse kävi nyt nousemaan paremmin Lorythasin puoleen, kenraalin käydessä tyhmästi tai rohkeasti katsomaan tuon silmiin.
Mitä siinä tilanteessa nyt olisi pitänyt tehdä? Kenraali tosin tunsi, kuinka se pieni puna lähti syystä tai toisesta jälleen nousemaan kasvoille, ihan vain jo siitä, kun Lorythasin katseeseen tuijotti... Ja toinen oli niin lähelläkin...

"Se... Kulkee suvussa",
Darius kävi vastaamaan, samalla kun otti käsin vastaan sen teekupin, jota toinen tarjosi. Katse ei kuitenkaan irronnut Lorythasin katseesta, "Haukankatse siis. Näen... Enemmän ja tarkemmin, mitä normaalit haltiat. Jos.. Seisoisin, näkisin lukea mitä kirjeissäsi lukisi. Kirjeissä, jotka ovat pöydälläsi ja kykenen näkemään hämärässäkin hyvin... ja...".
Darius henkäisi värisevästi, katseen laskeutuen Lorythasin silmistä nyt tuon alakasvojen puoleen.
"Ja... jos nyt... olisit ystävällinen ja perääntyisit hitusen... metrin... pari... tai vaikka viisi..."


// Kelaa nyt ku meidät haudataan ja sit joku kävelee haudan ohi ja sieltä kuuluu vaan kauhee pärinä. MUTTA KUN KOFEIINI ON HYVÄÄÄÄÄÄ. Dari on paskanakki. Saat kyllä yhden Darin sinne jos haluat (D KAIKEN SAAT MITÄ HALUAT, hirvee halikasa siellä sängyllä vaan sitten (D Tahdon yhä yhden Jaakon. Ja Delin. Ja Loryn nykyään. Ja Noelin. Ja-- //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 03:23

Lorythas olisi voinut vain napata tuon silmän itselleen ja sulloa talteen jonnekin. Se oli niin erikoinen, uniikki, sieväkin. Sellainen mitä Puolikäärme ei ollut nähnyt aikaisemmin, mistä ei kirjoissakaan mainittu ja ehkä se sen takia juuri kiinnostikin niin tiedonjanoista puoliveristä. Winder selitti sitä nimitettävän haukankatseeksi. Siis vähän niinkuin haukoillakin? Dariuksella oli tarkempi näkö mitä tavallisilla haltioilla, ja tuo olisi kyennyt hämärässäkin lukemaan kirjeet Hopeakäärmeen pöydältä. Kiintoisaa!
Puolikäärme ei edes huomannut sitä punaa, mikä Winderin kasvoille nousi osittain, sillä tuo haukankatse kiinnosti nyt näkynä Lorythasia hieman liikaakin. Tummatukkaisen värisevä henkäisy ja pyyntö siirtyä kauemmas kuitenkin saivat sarvipäisen räpsäyttämään silmiään muutaman kerran hämmentyneenä, paikoillaan jumittaneen katseen lähtiessä seikkailemaan hetkeksi pitkin kenraalin kasvoja.
Ah, aivan… anteeksi”, kyläpäällikkö totesi taas kynsiään toisiaan vasten naksauttaen. Kädet kuitenkin laskivat lakanoille, josta Lorythas sai itsensä työnnettyä pois Winderin läheltä.

Mutta kuulostaa jännittävältä. Moinen kyky olisi kovin hyödyllinen lohikäärmeratsastajilla, vaikka no… enhän siitä itse lainkaan hyötyisi. Muut ehkä…”, puoliverinen tuumi ryhtiään suoristaen, päästyään siitä hankalasta asennostaan taas paremmin ylös. Lorythas suoristi pitkän kaapunsa yllensä, käyden itse taas istahtamaan alas työpöytänsä äärelle, vastustaakseen sitä pientä kiusaustaan taas lähestyä kenraalia paremmin.

En kai ole koskaan lukenut suvustasi. Omistan kyllä kirjoja, sellaisiakin mitä te tai ihmisen tuskin olette koskaan nähneetkään, mutten koskaan ole lukenut… haukankatseesta… oli miten oli”, puoliverinen mietti taas pienesti naurahtaen vaivautuneena. Ei Lorythas tavallisesti näin paljon puhunut muukalaisten seurassa, mutta näin kaksin Dariuksen kanssa se kaikki tuntui vaan valuvan ulos suusta luontevammin. Ehkä syynä oli nimenomaan se kiinnostus haltiaa kohtaan.
Oma haalistunut tee poimittiin pöydältä, sarvipäisen täyttäessä omankin kuppinsa lämmitetyn pannun sisällöllä. Pitempään hautunut yrttitee oli maukkaampaa, tummempaa mitä aikaisempi kupin sisältö.
"Älä silti lue kirjeitäni”, sarvipäinen totesi selvästi varoittavammin, kulmiensa alta lyhyen katsahduksen Dariuksen puoleen suodessaan, ”Tai katson, ettet mitään näe enää sen jälkeen”.
Keraaminen kannu laskettiin takaisin pöydälle, Lorythasin nauttiessa hetken hiljaisuudessa teensä mausta.
Minusta on myös… mielenkiintoista, että kuljetat sokeaa joukoissasi. Menettelettekö te haltiat useamminkin niin, vai onko… se vain… eliittijoukkojen kohdalla tehty poikkeus? Jos oikein olen ymmärtänyt, olette Sinisen kuiskauksen kenraali… univormuistannekin päätellen”, Puolikäärme ihmetteli taas sanojaan säästämättä, ”Vai onko se vain henkilökohtainen tarve kuljettaa lähimmäistä mukanaan sodassa, siinä missä arjessakin?”, Lorythas virnisti rauhallisesti.


//Maa vaan tärisee. Armoton hautapärinä (DDD KOFEIINI ON NIIIIIIIIIIIIIII, HYPE BENSAA. Dari on parhain, et nyt dissaa siellä. HALIKASAN HALUAN, KOSKAAN EI OLE ENÄÄ YKSINÄISTÄ <3 Kaiken se tahtoo. Lähetän mun jokaisesta hahmosta sulle kopion. Lory tulee ihmetteleen sun unisieppareita - sen jälkeen ko vetää ne ekana sarvillaan katosta alas...//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Maalis 2015, 11:41

Jälleen anteeksi pyytäen Lorythas kävi perääntymään, kenraalin huokaisten huomaamattomasti helpotuksesta. Teekuppi käsissä tärisi, hänen melkein läikyttäen teetä syliinsä. Olo oli niin voimaton, etteivät kädetkään pysyneet paikoillaan, lisäksi äskeinen... "lähentely" oli pistänyt pulssin jälleen kohoamaan. Mutta, sentään Lorythas perääntyi ja kenraali sai jäädä omaan rauhaansa, sarvipäisen iskiessä ahterinsa alas tuolille. Selvästi puoliverinen oli kiinnostunut Haukankatseesta, todeten sen olevan kenties hyödyllinen lohikäärmeratsastajille. Siitä Darius ei tiennyt, mutta olihan siitä etunsa ratsastaessa muutenkin. Ehti reagoida asioihin ennen kuin ratsu itse, joskin Syndrae taisi olla yhtä terävänäköinen mitä kenraali itse. Haltia ei kuitenkaan vastannut mitään Lorythasin puheisiin, vaan kävi kaksin käsin nostamaan varovaisesti sen teekupin huulilleen, pienesti testaillen olisiko tee jo juotavaa.
Kulma kohosi pienesti Lorythasin mainitessa, ettei varsinaisesti ollut lukenut Winderin suvusta, vaikka omistikin kirjoja, joista mokomista saattaisi löytyäkin kyseistä tietoa. Sinällään Darius ei ollut yllättynyt, hänen sukunsa oli omien parissa toki arvostettua ja ylhäistä, mutta kuningassuku oli aina pitänyt Windereitä hieman... hylkiöinä. Darius itse ei ollut täysin varma siitä, miksi kaukaiset sukulaiset katsoivat Windereitä hieman alakanttiin, mutta näytti se touhu yhä jatkuvan. Menneessä lieni syy, joskin Dariuksen isä aikoinaan humalassa oli ohimennen maininnut, että mokomat olivat vain kateellisia Haukankatseesta, joka ei Cúthalionin sukuun ollut periytynyt heidän puoleltaan. Oliko se sitten totuus vai ei, nytpähän se haukankatse oli Cúthalioneilla, Delian synnytettyä Aranille nuorimmaisen poikansa. Limdurin katse enteili tätä kykyä, joskin vielä oli vaikea sanoa varmaksi...

"Tee se ja Kuiskaus pitää huolen, ettei kylääsi löydy kartalta", Darius kävi yllättäen napauttamaan kärkkäästi Lorythasin mainitessa, että kenraalilta lähtisi näkö jos tuo hänen kirjeitään yrittäisi lukea. Sinällään ne kirjeet kiinnostivat, mutta toisaalta, ei kenraalilla ollut ajatuksena niitä käydä tutkimaan. Tietenkin Darius oli kärkkäästi pistämässä vastaan jos joku edes vihjaili hänen katseensa tuhoamista. Ei hänellä ollut varaa menettää toista silmäänsä, sen jälkeen hänestä ei olisi enää mihinkään ja kenraali saattaisi ihan hyvin hypätä alas linnan muurilta.
Teekuppi oli noussut jälleen huulille haltian hörpäten lämmintä juotavaa varovaisesti suuhunsa, ohessa kuunnellen sarvipäisen puheita. Tosin, Lorythasin mainitessa lähimmäisen oli Darius tukehtua teehen, kenraalin käydessä vetämään juomaa väärään kurkkuunsa, alkaen heti yskimään moisen johdosta.
"En tiedä mitä tuolla tarkoitat", Darius kävi sanomaan nopeasti yhdellä henkäisyllä yskinnän lomasta, laskien teekupin käsistään yöpöydälle keihään viereen, ettei köhiessään sitä tosissaan syliinsä läikyttäisi. Oliko heidän suhteensa tosiaan noin läpinäkyvää, että ensimmäinen muukalainen joka heitä seuraili tovin pidempään osasi sen nähdä?
"Mir Valdoren--", Haukansilmä koitti jatkaa nyrkkiinsä yskien vielä muutamaan otteeseen, ennen kuin alkoi rauhoittua, "--Mir Valdoren on koulutettu ja eliittitason sotilas, joka osaa hommansa sokeudesta riippumatta. S-sen takia hän on mukana joukoissa, ollen yksi parhaimmista sotilaista taitojensa ansioista".
"Hän ei ollut sokea liittyessään Siniseen Kuiskaukseen, mutta yhteenotossa Dryearat--- siis, Oraakkelin kanssa, hän menetti näkönsä", kenraali jatkoi henkeään tasaillen, "Ei se ole normaali käytäntö haltioille pitää riveissään sokeita, mutta Iri-- Mir Valdoren on poikkeus".


// Hirvee pärinä. Hautapärinät kyllä (D HYPE BENSAA. Aina Dissaan Daria kun se on tommonen kikuli. SAAT HALIKASAN, OLE HYVÄ. KAIKEN SAA JEE. Voi perkeleen Lory, nyt varot niiden sarvies kanssa >:< //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 13:22

Teekuppi oli nousemassa omille huulille, rauhallisen katseen valuessa silmäilemään juomaa tyytyväisenä, kunnes hätkähtäen haltian yskintään Lorythas laski kupin käsineen takaisin syliinsä. Toinen kulmista kohottautui ohimennen Puolikäärmeen ihmetellessä mistä moinen yskänpuuska yllättäen oli Winderille noussut, silmäpuolen kuitenkin henkäistessä yskänsä välistä ettei tiennyt mitä puoliverinen sanoillaan tarkoitti. Rauhallisesti naurahtaen Hopeakäärme nojautui takaisin tuolinsa nojaan, antaen Dariuksen rauhoittua yskänsä kanssa ja sanoa, mitä tuolla nyt sanottavanaan oli.
Puoliverinen kykeni vain nyökkäilemään uteliaana kenraalin selityksiin siitä, miten tämä sokea… Mir Valdoren miten Darius itse tuota nimitti, oli kuulemma yksi parhaista sotilaista joukoissaan. Varteenotettava suoritus sokeutuneelta. Olihan Lorythasilla itselläänkin vastaavia tapauksia alaisissaan, jotka olivat sokeutuneet lohikäärmeiden toimesta tavalla tai toisella, ja ne ratsastajat tavallisesti koulutettiin kommunikoimaan eritavalla lohikäärmeiden kanssa, mitä tavallisesti.

Maininnan itse Oraakkelista kuullessaan, kylmät väreet kuitenkin kulkivat sarvipäisen selkäpiitä pitkin. Lorythas ei henkilökohtaisesti ollut koskaan Archelausta nähnyt, tai yhtäkään noista ylipäätään, mutta saattoi pelkän kunnioitetun nimen kuullessaan jo arvata mihin nuori oli näkönsä menettänyt. Siihen palavaan kitaan josta monet kovasti tarinoivat kaikenlaista - mutta yksikään noista ei ollut sokea. Ei kukaan jäisi siitä pätsistä eloon, mutta ilmeisesti se nuori punatukkainen haltia oli selvinnyt kertomaan eteenpäin jostain, jota vain legendaksi väitettiin.
Winderin kertoman lisäksi Lorythas oli hetkeksi keskittynyt täysin vain teensä pariin, kohottaen sitten viimein katsettaan taas paremmin kenraaliin.
Tunnen Vanhimmat todennäköisesti useammilla nimillä mitä te, syystä jos toisestakin”, puoliverinen hymähti myhäillen, ”Tiesitkö että yksi niistä on vasta rantautumassa tänne? Uskon että se tämän myrskynkin nosti, tervetuliaisena meriltä kahdelle muulle…”, Lorythas vielä epäili sanojensa päätteeksi, katsahtaen ikkunasta ulos pihalla tuivertavaa myrskyä, lumikiteiden hakatessa suurta ikkunaa vasten.

Aistin asiat eritavalla mitä… no, tavalliset humanoidit. Näen sen siteen sinun ja sotilaasi väliltä vaikka miten yrittäisitte sitä piilotella, siellä vuorillakin”, ulos katselunsa lomasta Lorythas mainitsi ääneen kovin huolettomasti, ”Se… taito, kai… periytyy toiselta sukujuureltani…”. Saattoiko sitä nyt sitten taidoksi kutsua, mutta lohikäärmeiden verellä oli varmasti osuutta asiaan.
Lorythasin katse palasi ikkunasta takaisin, tuon etsiessä teekupin taas käsiinsä, katsahtamatta edes Dariuksen puoleen sen paremmin.
Eipä välinne minulle varsinaisesti kuitenkaan edes kuulu”, kyläpäällikkö totesi vinosti hymyillen, naurahtaen ajatukselle, ”Ei sillä ettäkö sitä pahalla katsoisin, mikäpä minä olisin sellaiset tunteet kieltämään keneltäkään”.


//SUONISSA PÄRISEE, AAMU ON TAAS KOHDILLAAN KUN SAA KAHVIA. Et nyt dissaa tai mää tuun puristaan suo pakarasta <: HALIKASA MULLE JOOOO <3 VALLAN SAAAAAAAAAAAAAT--- eiku mitä. SCAR. VELI. AUTA!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Maalis 2015, 13:51

Eipä se sinällään yllätys ollut, että lohikäärmeiden kanssa elävä kyläpäällikkö sattui myös tietämään enemmän kolmesta vanhimmasta. Tosin, tuon mainitessa yhden vasta rantautuvan Cryptiin, ei Darius voinut kuin kaventaa katsettaan mietteliäänä. Aina oli puhuttu kolmesta vanhimmasta, yhden Darius oli itse nähnyt - moneenkin otteeseen - mutta kaksi muuta olivat hämäränpeitossa. Taivaanturmelijasta Darius oli kuullut, mutta se kolmas - josta hän oli kuullut vain nimellä Aearin peto - oli kenraalille mysteeri. Enemmän ihmiset, seilorit, siitä tuntuivat puhuvan, mutta tuskin ne huhut ja tarut täysin perättömiä olivat?
Mutta, jos totta puhuttiin, ei Darius nyt halunnut todellakaan ajatella kolossaalisen massiivisia lohikäärmeitä, kun sattui olemaan kylässä jossa moisia petoja - joskin huomattavasti pienempiä - vilisi. Jo Lorythasin ratsuna toiminut lohikäärme riitti saamaan kenraalin varuilleen.
"Olen tavannut heistä vain yhden... Enkä voi sanoa hänen pitävän minusta... Oli riski lähteä edes Mor vuorille tänään, tietäen, että hän saattaisi ilmestyä paikalle ja...", Darius puhui rauhallisesti, hiljaisesti, hiljentyen kuitenkin lopulta omiin ajatuksiinsa.

Omaan asustukseen valunut katse käännähti terävästi takaisin sarvipäisen puoleen, tuon käydessä aistivansa asioita eritavalla, mitä humanoidit yleensä. Kiitti tai kirosi toista sukujuurtaan. Mikä ikinä se olikaan, tietenkin se omalla tavallaan kiehtoi, mutta haltia ei katsonut asiakseen tähän väliin moisesta tiedustella.
Lorythas kuulemma oli nähnyt sen siteen mikä kenraalin ja nuoren sotilaan välillä oli, mutta loppupeleissä ei katsonut asian varsinaisesti kuuluvan hänelle, eikä katsonut moista suhdetta pahalla.
Darius pysyi hiljaa. Aivan hiiren hiljaa.
Ehkä hän oli syystä tai toisesta herkällä päällä. Ehkä hän oli vain uupunut kaikesta, tai ehkä teessä oli ollut jotain, mutta jostain syystä Dariukselle nousi pala kurkkuun sarvipäisen puheiden myötä. Tähän asti kaikki, jotka suhteesta olivat saaneet tietää, olivat käyttäneet sitä enemmän tai vähemmän hyväkseen, pilkanneet kenraalia kumppanistaan ja piinanneet paria minkä ehtivät. Yksikään ei ollut katsonut sitä noin suopeasti heti ensikättelyssä, jonka takia Darius oli koittanut pitää suhteensa Iriadoriin piilossa aivan jokaiselta.
Ei heitä oltu hyväksytty noin.
Käsi nousi suun eteen Dariuksen koittaen peittää sen jokseenkin surkeahkon henkäyksen, joka suusta väkisin pyrki ilmoille.

"Kiitos", Oli ainoa sana minkä Darius kykeni nyt kätensä takaa henkäisemään, katseensa kääntyen jokseenkin häpeillen, mutta sekä hämmentyneenä poispäin Lorythasista. Miksi hänellä näin helpottunut olo oli, että melkein ilosta kävi itkemään? Se vain... Oli jotenkin niin huojentavaa kuulla tuollaista suhtautumista heidän suhteeseen, jota salassa piti pitää kaikilta.
"Minä-- arvostaisin myös jos... Et kertoisi siitä kenellekään. En... Emme yleensä... sitä ei yleensä.. katsota niin hyvällä", Välistä se katse kävi kääntymään Lorythasin puoleen kovinkin häpeilevästi, miehen tuntien jonkin asteen vastenmielisyyttä itseään kohtaan tällaisen reaktion myötä. Tuolla lailla nyt liikuttua puolituntemattoman seurassa salaisuudesta, joka ei todellakaan olisi kuulunut Lorythasille.



// MÄ EN OO SAANU KAHVIA IVY EI OO KEITTÄNY MULLE KAHVIA HUUTAVA VÄÄRYYS!!!!!! Dissaan, tuu puristaan. Eiku. HALIKASAN SAAAATTT. Ei nyt se Scar pois täältä :----D CRIM EI. BAD CRIM BAD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 15:10

Kyläpäällikkö keskittyi teehensä, pienesti hymähtäen ymmärtäväisesti kuullessaan kaikessa siinä hiljaisuudessa sen surkean henkäisyn jonka Winder päästi. Olihan Lorythas ennenkin itkuja kuunnellut ja nähnyt, mutta tällainen tilanne oli taas uusi, kun liikuttuneena siinä oli Dariuksen kaltainen muukalainen heidän kulttuurinsa ulkopuolelta. Puolikäärmettä lisäksi yhä härnäsi tapansa kohdella Winderiä ylipäätään, se yllättävä puheliaisuus ja isällisyys, joka tavallisesti näkyi paremmin vain kylän porttien sisällä asuville. Jostain syystä Lorythas koki tarpeelliseksi nyt heijastaa sen myös Dariukseen. Syystä jota Puolikäärme itsekään ei keksinyt.
Silmäpuoli kuitenkin kiitti. Jostain syystä. Haparoiden vielä pyytäen, ettei Lorythas tietoa noista kahdesta kenellekään eteenpäin kertoisi. Siinä vaiheessa Hopeakäärmeen katse nousi paremmin vasta haukansilmäiseen, joka vaikutti häpeilevän itseään vastaavan reaktionsa myötä. Ehkä se johtui tuntemattomasta seurasta, tai sitten… vastaava tunnetila ei ollut kenraalille täysin se ominainen, jota muiden seurassa oli tottunut näyttämään. Oli miten oli, ei sekään häirinnyt puoliveristä kuin korkeintaan ajatustasolla, saaden sarvipäisen osin miettimään oliko taas sanonut jotenkin väärin Winderin kohdalla. Eipä Lorythasista kamalasti ollut pitelemään kielenkantaansa kurissa.

Se mikä korviini kantautuu näiden seinien sisällä… varsinkin näin kahdenkesken, jää myös tavallisesti salaisuudeksi”, Puolikäärme totesi hetken haltiaa tarkkaillessaan, vältellen suoranaista katsetta pidemmäksi ajaksi Winderin silmään, ”Ei sinun tarvitse pelätä että levittelisin tietoa liitostanne eteenpäin kenellekään, sinetöin lupauksella huuleni kiinni…”. Voi miten hankalaa se taas olikaan, kun alkoi tarkemmin haltian kasvonpiirteitä katsella, sen osittaisen haltioitumisen taas alkaessa erottua Hopeakäärmeen kasvoilta.
…Vaikka… ehkä… sitä sinettiä voisi vielä myös… jollain muulla tapaa… vahvistaa…”, Lorythas sanoi ääneen kovin katkonaisesti, ajatuksensa selvästi taas jossain ihan muualla, kuin tässä näin, paikan päällä.

Päätänsä terävästi pudistaen muutaman kerran ja silmänsä sulkien hetkeksi, kyläpäällikkö kuitenkin siirsi katseensa aluksi muualle. Sarvipäinen suoristi itsensä sitten hätäisesti hymyillen tuoliltaan ylös, kääntäen selkänsä tyystin Winderille. Jokin alitajuinen ääni käski siistiä pöydällä lojuvat paperit siistimpään pinoon, jota Lorythas lähtikin hiljakseen toteuttamaan siinä samalla kun yritti omaa hämmennystään itseensä piilotella. Ei Puolikäärme ollut sillä tavalla koskaan ennen kenenkään katseesta hullaantunut, tai etenkään jäänyt siihen kiinni tällä tavoin. Vuorilla tilanne oli ollut täysin toinen, kun paikalla oli ollut muitakin, mutta nyt kahden kesken…
Tarvitsetko nenäliinan?”, puoliverinen yhtäkkiä tiedusteli Dariukselta, viitaten lähinnä tuon edelliseen tunnetilaan joka niin selvästi oli näkynyt miehen kasvoilla. Ehkä Lorythasin kummalliseen käytökseen oli syynä se sympatia, jota puoliverinen kykeni tuntemaan syystä tai toisesta tuntematonta kohtaan. Niin sen täytyi olla!


//MIKÄ VÄÄRYYS!! IVY RYHDISTÄYDY! Tuu tänne juomaan kahvia mun kans jooooooooo <: Tuun puristaan, niin et enää dissaa. Eiku mitä. MMM;DNAM;:DWNMANM <3 Scar jää tänne ikuisesti, et voi torua minua äiti. Olen niin ihana. Ja söpökin. Katso nyt :3//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Maalis 2015, 16:28

Oli huojentavaa kuulla, että tämä salaisuus jäisi kyläpäällikön ja kenraalin väliseksi. Yleensä kun Darius sai siitä jotain maksaakin, että asiasta tietävät pitäisivät suunsa kiinni ja kaukana Iriadorista. Tosin, siinä miettiessään tuli Darius ajatelleeksi, tekikö Iriador aivan samoin mitä Darius? Joutuiko Iriadorkin maksamaan samalla tavalla taholle tai toiselle... Ei kai? Eihän heistä kukaan muu tietänyt, kuin siniveriset ja se käsipuoli.... Toivottavasti. Niin ja no, nyt Lorythas.
Jokseenkin helpotuksen hämmentämä katse tarkkaili Lorythasia tuon jäädessä jälleen tuijottamaan Haukansilmäistä niin kovin... haltioituneena. Ei Darius tyhmä ollut - vaikka ehkä hieman hitaalla sytytyksellä nyt sattuneista syistä - tuo puoliverinen taisi... Ihailla häntä? Olihan Lorythas jo mielenkiintonsa silmää kohti osoittanut, liennikkö mielenkiinto myös muuallakin? Kulma kävikin kohoamaan hitaasti, kysyvästi, Lorythasin käydessä kovin katkonaisesti huomauttelemaan, että sitä sinettiä, joka puoliverisen huulet kiinni piti salaisuuden suhteen, voisi kyllä jollain muulla tapaa vahvistaa.
Viimeksi kun hän salaisuutensa suhteen jotain oli joutunut maksamaan, jotta toinen osapuoli pysyisi hiljaa ja kaukana punapäisestä, oli Darius herännyt krapulaisena ja takalisto kipeänä. Joten, oletettavasti moinen epämääräinen vihjailu ei kuulostanut kovinkaan lupaavalta Haukansilmäisen korvaan.

Lorythas kävi kuitenkin nousemaan ylös ja lähti järjestelemään papereita pöydällään, aivan kuin tarviten sitä jotain muuta tekemistä itselleen, ettei sanoisi tai tekisi mitään tyhmää. Kenraali tarkkaili herkeämättä sarvipäistä, tietämättä mitä sitä uskaltaisi sanoa vai kannattiko nyt pysyä vain hissun kissun.
"En", Darius kävi tokaisemaan suoraa Lorythasin kysellessä nenäliinasta. Ei kenraali nyt pillittämään aikonut ruveta, vaikka se pala kyllä kurkussa oli käynyt. Muutaman kerran kun sitä nielaisi ja joi jälleen teetä, olo tuntui jo paljon paremmalta.
Hetken kenraali jatkoi sitä hissukseen istumista, hörpäten jo haalistumaan käynyttä teetä muutaman kerran, ennen kuin laski kupin jälleen yöpöydälle ja kohotti katseen sarvipäisen puoleen.
"Mikä... Se tapa mahtaisi olla...?", Kenraali kävi kysymään viitaten Lorythasin edeltäviin sanoihin. Ehkä se oli äärimmäisen typerää saattaa itsensä tuon kysymyksen myötä tilanteeseen, mihin ei välttämättä edes halunnut. Mutta toisaalta... Darius ennemmin varmisti, että kyläpäällikön turpa pysyisi kiinni heidän suhteen, kuin jäisi miettimään ja valvomaan öitään pohtien, pysyikö salaisuus sittenkään turvassa vai ei.


// IVY NUKKUU, EI SE RYHDISTÄYDY. >:O Mä tuun sinne joo. Juon sun kahvit. Dissauksenpoistopuristus. eiku. MGHAJFKA<3 No... no... perkele. Niin olet. Olkoon, Scar saa jäädä. Ja tapit. Ja propellit. MUTTA VAIN KOSKA OLET SÖPÖ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 18:45

Puoliverinen jatkoi pöytänsä siistimistä, paperipinon kantaa lyöden muutaman kerran mahonkista työpöytää vasten, että se suoristui nättiin nippuun. Ne laskettiin tarkasti pöydän toiselle laidalle, Lorythasin pinoten siihen viereen vielä sinetöimänsä kirjeet. Ne joutaisivat lähetettäväksi heti kun säät paranisivat, eikä tarvitsisi perään miettiä niiden hukkuneen jonnekin. Winderin tokaisuun sarvipäinen vain nyökkäsi pienesti, vaivautumatta poimimaan pöytälaatikosta toiselle nenäliinaa, kun silmäpuolinen ei sellaista omien sanojensa mukaisesti tarvinnut. Ja kaikessa hiljaisuudessa Lorythas ehti käydä taas tuoliinsa istumaan, Dariuksen saaden sinisen katseen nousemaan taas itseensä kysymyksensä myötä.
Ai, mikä tapa? Se mistä mainitsin… ehkä… vai…”, Lorythas nielaisi, pienesti paikallaan säpsähtäen. Häpeilemättä se rauhallinen katse lähti taas silmäilemään kenraalia tarkemmin, Lorythasin huomatessa myös repivänsä oikean kätensä etusormella peukalonsa pintaa kovinkin hermostuneena.

Eihän sinun tarvitse, tai siis… pidän kyllä suuni muutenkin kiinni… vaikka oikeastaan kyllä…”, puheensa lomassa se nahkan repiminen oli taas vaihtunut kynsien toisiaan vasten taputteluksi, Hopeakäärmeen kyetessä taas vain katsomaan Dariusta ja lipumaan tuoliltaan takaisin ylös. Koko Puolikäärmeen keho värisi huomaamattomasti, sen sisällä palavan tulen alkaessa taas erittää puoliverisen ympärille lämpöä, minkä saattoi huomata myös huoneen hiljalleen nousevasta lämpötilasta.
Nyt se Hopeakäärmeen katse ei ottanutkaan enää siirtyäkseen muualle, vaan nauliintui taas kiinni Winderin silmään, pyrkien kirjaimellisesti taas vetämään kenraalia puoleensa, ”Tai ehkä… haluaisin…”.

Haluaisin… ihan vähän…”, Lorythas henkäisi, lipuen sängyn reunan ylitse aluksi nelinkontin lähestyen Dariusta, ”Ihan hieman vain…”. Mitä lähemmäs sarvipäinen tuli haukansilmäistä, sitä kuumemmaksi ilma sarvipäisen ympärillä tuntui muuttuvan. Eikä Lorythas mahtanut sille mitään, antaessaan omien vaistojensa ja viehätyksen vain viedä itseään eteenpäin. Mitään uhkaavaa puoliverisen käytös ei varsinaisesti indikoinut, ellei sitten laskettu sitä intensiivistä katsetta suoraa silmäpuolen kasvoille, joka seilasi haltian silmän ja huulten välillä kovin vihjailevasti. Hiljalleen pieni virne, joskin hyvin viaton ja varovainen sellainen, otti noustakseen Lorythasin kasvoille, jotka muuten yrittivät kovasti pelkän katseen avulla houkutella Dariusta lähemmäs.
Maistaa…”, puoliverinen henkäisi väristen, livuttaen peitteiden kautta toista kättään hitaasti lähemmäs ja lähemmäs Haukansilmän toista käsivartta. Sormet koskivat hellästi tummempaa kaapua pitelevän haltian kättä, ja pysähtyivät sitten siihen hieman liikahtelemaan vasten, ”… Huuliasi.
Lorythas hehkui mukavasti ympärilleen lämpöä, ei liikaa kuitenkaan, ja polviensa varaan istahti lakanoille Winderin vierelle, päästämättä katsettaan vieläkään miehestä irti ja tuntien miten sykkeensä oli nostanut tahtiaan silkasta jännityksestä.


//IVY ON TOMMONEN UNIKEKO! Tuu tänne joo, mulla on kans viiniä, saat sitäkin <: Mä kohta puristan suo jostain muualtaki, HÖHÖHÖ. imean. MUT YAY! SöpöCrim. Kaiken vähääkin virnettä nostattavan pidän täällä. Söpöilen ohessa niin kovasti, ettet voi suuttua mulle KOSKAAN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Seuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron