Myrskyn vangit || AKSU

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Maalis 2015, 19:30

Lorythas muuttui kovinkin vaivautuneeksi kenraalin kysymyksen myötä, selvästi kykenemättä sanomaan mitään suoraan. Jotain tuolla oli mielessä ja ehkä Darius osasi aavistellakin jotain, mutta aivan hiljaa Haukansilmäinen nyt seurasi sarvipäistä, jonka hermostuneet kädenliikkeet kiinnittivät myös huomiota. Varsinkin se kynsien naputtelu. Puoliverisen puheista ei oikeastaan ottanut selvää näin heti alkuunsa, tuon todetessa ensin ettei kenraalin mitään tarvitsisi, mutta sitten kyllä toisaalta ehkä kuitenkin. Kulma kävi kohoamaan kysyvästi samalla kun teekuppi poimittiin käsiin jälleen yöpöydältä ja nostettiin hitaan varovaisesti huulille. Tee oli jo lähes loppu, mutta kuppi jäi tällä kertaa käsiin Dariuksen keskittyen nyt tuijottamaan vain Lorythasia, joka nyt kävi nousemaan uudemman kerran tuoliltaan ja kävi lähestymään. Myös lämpötila kävi nousemaan huoneessa, sen Darius huomasi, mutta ei oikeastaan tiennyt johtuiko se Lorythasista vai siitä katseesta, joka jälleen oli Haukansilmään nauliintunut.

Lorythasin käydessä nelinkontin vuoteella lähestymään, kävi Darius vaistomaisesti jälleen painautumaan paremmin seinää vasten. Jos hän olisi ollut varma, että jalat kantaisivat jo, olisi Darius todennäköisesti hypännyt sängyltä ylös sillä samalla sekunnilla. Joskin... Tuo turkoosinsininen katse veti jälleen puoleensa niin kovin... viettelevästi. Hitaasti toinen kenraalin käsistä kävi laskemaan sen teekupin takaisin pöydälle, siirtyen sitten lepäämään pöydällä yhä lojuvan keihään ylle, kenraalin ollen valmiina tempaisemaan aseensa kohden Lorythasta jos tuo nyt jotain typerää ajatteli tehdä. Se lämpö ja puoliverisen katse sai jälleen poskille nousemaan punan, Haltian käydessä hengittämään jälleen raskaammin, vaikka yhä hillitysti.
Tietenkin se myös ahdisti. Dariuksella kun nyt sattui olemaan muutama epämieluisa kokemus, varsinkin miespuolisista henkilöistä jotka ilmaisivat ihastusta tai mielenkiintoa häntä kohtaan hieman... Radikaalisti. Ei Darius voinut käsittää, mikä hänessä muita niin kiehtoi, vanha ja katkera mies kun oli. Mutta ilmeisesti se sitten jostain syystä houkutteli enemmän tai vähemmän hulluja ympärille. Ehkä olisi pitänyt olla otettu.

Darius kavahti pienesti kosketusta, joka oli kieltämättä tullut yllätyksenä. Kenraali oli niin jumittunut tuijottamaan sarvipäisen kasvoja, ettei ollut kiinnittänyt huomiota tuon käden liikkeisiin. Tuon kosketuksen myötä oli keihään varrella levännyt käsi käynyt ottamaan paremman otteen aseesta, joskaan vieläkään ei kenraali käynyt keihäänkärkeä kohottamaan kohden kyläpäällikköä. Sen sijaan kasvoille kohosi kovinkin kysyvänhämmentynyt ilme, Lorythasin viimein saatua sanotuksi sen, mitä kenraalista halusi.
"Maistaa...", Häkeltynyt kenraali kävi toistamaan sarvipäisen sanoja "Tahdot siis... suudelman?".
"Siinä se?", Pienesti kenraali nojautui kauemmaksi Lorythasista, vetäen samalla sen toisen käsivartensa varovaisesti pois puoliverisen kosketuksen alta, "Tahdot vain... Suudelman. Et muuta?".
Nopeasti se katse kävi välistä Lorythasin huulissa, kenraalin punniten vaihtoehtoa. Yksi suudelma sinne tänne, ei kai se paha olisi? Tosin, miksi ihmeessä puoliverinen suudelman halusi? Ja mitä jos siitä seuraisi jotain kamalampaa? Jo toisen katse sai kenraalin tällaiseen outoon hurmioon, mitä tapahtuisi suudelmasta? Oliko se riskin arvoista? Toisaalta... miten sarvipäinen reagoisi, jos hän kieltäytyisikin? Mitä jos erään nimeltä mainitsemattoman tavoin Lorythas kävisi aggressiivisesti päälle, jos ei saisi haluamaansa? Ja, no, olihan Iriador ja Velethuil yhä täällä, mitä jos noiden henkeä käytäisiin uhkaamaan, jos Darius ei suostuisi? Tietenkin kenraalille nousi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot heti ensimmäisenä mieleen!
"Tuskin... Siitä mitään haittaa olisi..."



//IVY ON NIIN. Tuun sinne, juon sun viinit ja puristelen suo. EIKUN. HÖH. SöpöCrim ftw. KOSKAAN EN SUUTU. VIRNUILEN VAIN. JA NAURAN JA KUOLEN HYPEEN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 21:00

Lorythas olisi halunnut nojautua vielä lähemmäs, mutta toisaalta, sivusilmällä sarvipäinen kyllä huomasi miten kenraali piteli keihäästään kiinni. Ei ollut paras idea yrittää mitään yllättävää nyt, vaikka olihan Puolikäärmeen spontaani veto kenraalin kohdalla jo yllätys itsessään. Mutta hän halusi todellakin maistaa toista. Suudella kevyesti huulille. Oliko kyse sitten siitä mieltymyksestä joka puoliveristä veti haltiassa puoleensa? Sellainen pieni, hetkellinen ihastus, johon Lorythas tahtoi pikaisesti käydä tarttumaan ennen kuin tuttuun tapaansa jäisi vain yksin pyörimään pitkin kartanonsa käytäviä. Vai pieni haaste, jonka Puolikäärme spontaanisti vain haltialle esitti nähdäkseen, kuinka tuo siihen reagoisi…?
Oma käsi lipui takaisin omaan syliin terävästi, kun Darius veti sen käsivartensa kauemmas, jossa Lorythasin sormet olivat levänneet varovasti. Ei puoliverinen tiennyt oliko nyt sopivaa koskea uudemman kerran, vai sohaisisiko kenraali häntä seuraavaksi keihäällä päin näköä. Vaikka toisaalta, jos kyläpäällikkö menisi yhtäkkiä kuolemaan vieraita talossaan ollessa, eivät muut kyläläiset noita hevillä ulos enää päästäisikään.

Suudelman… niin”, Hopeakäärme pienesti nyökytteli välistä Winderin mitä ilmeisimmin varmistellessa ääneen sitä, mitä sarvipäinen nyt halusikaan, nojaten itseään myös eteenpäin. Ettei Lory halunnut muuta kuin suudelman? Ei siitä kuulemma mitään haittaa olisi.
Huomaamaton hymy nousi Lorythasin kasvoille, eteenpäin nojauksensa saaden isomman osapuolen valumaan hitaasti käsiensä varaan lakanoille nojaamaan.
Yhden pienen… vain. Kiitokseksi”.

Hitaasti Lorythas lipui Winderin ylle käsivarsiensa varaan, koskettamatta edes hipauksella Haukansilmää toisen lähelle tultaessa, vaikka katseensa pysyikin yhä kiinni haukankatseessa.
En… mitään muuta”, ei Lorythas tarvinnut muuta nyt, eikä myöskään myöhemmin. Hänellä oli jo kaikki mitä hän tarvitsi ja halusi, ”Sinulla on jo mielitietty, ei kai se mitään muuttaisi… vaikka ei sinun yhäkään tarvitsisi…”, puolikäärme hymisi sen viettelevän katseen pysyessä kiinni haltian ainoassa silmässä. Jostain syystä Lorythasista ei tuntunut enää edes pahalta, vaikka Winder olisi keihäällään paremmin käynyt uhkaamaan tai jopa häntä haavoittamaan. Tuskinpa tuo sarvipäistä päiviltä päästäisi, eihän – ainakaan mielestään – Lorythas uhkaavia elkeitä toiselle näyttänyt, vaikka sillä tavalla olikin lähestynyt toisen ylle.
Haluaisin vain… pientä… läheisyyttä”, pienesti hymyillen Lorythas totesi, ohjaillen katseellaan Winderin katsetta, ”Ja nyt kun olet siinä”, Puolikäärme henkäisi, kaulansa alkaessa taas hohtaa turkoosia valoa ja ilman pienesti väreillä sarvekkaan ympärillä, mitä Lorythas tietoisesti yritti huumaltaan jopa hillitä.
Ja minä niin tahtoisin puhdasverisyyttäsi jumaloida sen pienen hetken”.


//IVYYYYYYYYYYYY. Kuulostaa ihan hyvältä diililtä, se oli sitten lupaus kans. Odotan nyt vaan että ovikello soi ja kaappaan sinut kainaloon 8)))))) No kaukana kyllä söpöstä jos siitä lähdetään, mutta ihan miten vaan (D Niinhän sä väität, VÄHÄN NIINKU KATKARABU//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Maalis 2015, 21:54

Suudelman toinen todellakin halusi, vain yhden pienen kiitokseksi kaikesta tästä. No, sinällään kun ajatteli että Lorythas oli pelastanut heidän henkensä ja nyt kovin ystävällisesti heitä piti kartanossaan vieraina suojassa tuolta hirmumyrskyltä, ei se yksi pieni suudelma kuulostanut niin pahalta, mutta... Silti Darius oli jostain syystä varpaillaan.
Joskin, jos totta puhuttiin, tunsi Darius olonsa huomattavasti rennommaksi ja ei niin... pakotetuksi, mitä vastaavasti Delathosin seurassa. Lorythas toi kauniisti esille sen faktan, että kenraalilla oli jo kumppani, eikä Haukansilmän varsinaisesti tarvitsisi tätä tehdä, mutta omien sanojensa mukaan Lorythas halusi vain pientä läheisyyttä. Ajatus sinällään oli absurdi, eikö muka noin... myönnettäköön, hyvännäköisellä kylän päälliköllä muka ollut jo joku, jolta hieman läheisyyttä ja lempeä sai pyytäessä? Miksi tuo halusi juuri Haukansilmältä? Joskin, kuten Lorythas sanoi, olihan haltia nyt tässä, kai itse tilannekin oli omalla tavallaan.. houkutteleva.

Katse käväisi jälleen siinä turkoosissa hohteessa, Dariuksen vielä harkiten tilannetta. Ehkä tämä ei ollut hyvä idea tai sitten tämä nimenomaan oli se paras mahdollinen idea nyt, kun he olivat periaatteessa Lorythasin armoilla. Ei sarvipäinen kuitenkaan vaikuttanut niin... kieron ilkeältä ja sadistiselta, että alkaisi nyt mitään kieroja mielihalujaan toteuttamaan toisten henkeä uhaten. Lorythas vaikutti yhä niin.. Oudon naiivilta, vain läheisyydenhaluiselta.
"Jos koittaisit hillitä lämpötilaasi...", Darius aloitti varovaisesti, samalla kun korjasi pienesti ryhtiään nyt kun Lorythas oli hänen ylleen osin tullut. Jostain syystä Darius ei käynyt tuota ylle tulemista kavahtamaan, ainakaan nyt, kun Lorythas ei kokonaan ylle pyrkinyt, "Arvostin lämpöäsi pakkasessa mutta juuri nyt... Moinen on minulle vähän liikaa", kenraali jatkoi naurahtaen pienesti, ehkä hiukan hermostuneesti.
Lämpö Lorythasin lähellä alkoi olla jo vähän liian tukala kenraalin mieleen, vaikkei se varsinaisesti vielä polttanut. Silti, näin sisätiloissa lämpimällä vuoteella ja lämmintä juomaa juotua, sitä ei kaivannut varsinaisesti tuollaista lämpöä lähelleen. Tai no, ehkä jotkin olennot ja henkilöt kaipasivatkin, mutta Darius ei heihin lukeutunut.

Puheet puhdasverisyyden jumaloinnista saivat kenraalin henkäisemään pienesti hymähtäen. Totta kai kaikkien puoliveristen piti jumaloida puhdasverisiä haltioita, mitäs olivat menneet verensä saastuttamaan puoliverisyydellä - vaikka eihän se itse puoliverisen vika ollut, vaan tuon vanhempien. Silti.
Kenraali hymähti, katsahtaen pieneksi hetkeksi ohi Lorythasin. Kenraalin posket helottivat punaisena ja mies näytti muutenkin kovin vaivautuneelta, joskaan ei enää niin pelokkaalta. Käsi kuitenkin pysyi yhä sen keihäänvarren päällä, kaiken varalta.
Toinen käsi kävi yllättäen nousemaan Lorythasin puoleen, kenraalin käyden varovaisen hellästi tarttumaan tuon leuasta kiinni ja veti sarvipäistä nätisti lähemmäksi itseään, samalla kun nojautui vastaan. Haukansilmä kävi sen pahemmin enää empimättä painamaan huulensa nätisti vasten sarvipäisen huulia, antaen sen leualla levänneen kätensä lipua hitaan nätisti toisen poskelle ja siitä kevyesti koskien kaulalle.


// DEAL IT IS! Odotan sitä, anna tulla >8) KAAPPAAN SUT TÄNNE SI SUOTANA. Et ole kaukana, olet super söpö Crim forever <3 KATKARABUT NYT EI :-----------DDD CRIM //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Maalis 2015, 23:57

Minä yritän jo”, puoliverinen virnisti leveämmin kenraalille, joka hänen lämmöstään tuntui kärsivän. Mutta eipä Lorythas kamalasti sille mitään mahtanut, sarvipäisen kyetessä porottamaan pahimmillaan vieläkin lujempaa halutessaan, ja yritti nytkin väkisin hillitä sitä paahtamistaan Winderin lähellä. Onnistuen siinä edes hieman. Vaikka Lorythas olikin puoliverinen, osasi silti Puolikäärme nähdä omat verisukujuurensa omanlaisenaan rikkautena. Mutta puhdasverinen oli aina puhdasverinen, ja sellaisia Lorythas osasi kunnioittaa ja arvostaa. Näin myös Winderin kohdalla, vaikkei tuolta väkisin vieläkään mitään varsinaisesti pyytänyt.
Katseensa kiinnittyi hetkeksi silmäämään niitä punaisina helottavia poskia Dariuksen kasvoilla, kun haukansilmäisen katse hetkeksi muualle siirtyi. Lorythas hymisi aivan siinä lähellä itsekseen, seuraillessaan Dariuksen kasvon eleitä ja sitä pientä hämillään oloa, vinosti hymyillen, yhäkään ainoata merkkiä antamatta siitä että haltiaa aikoisi satuttaa.

Kovin nätisti sitä päätä tuotiin eteenpäin, kun tummatukkainen Hopeakäärmeen leuasta tarttui ja ohjaili lähemmäs. Silmät, jotka alati tuota kiehtovaa katsetta olivat tuijottaneet, painuivat puoliksi kiinni, silti pysyen yhä toisen arpisessa ja näkevässä näköelimessä kiinni. Totta kai Lorythas siitä nautti, haltian painaessa huulensa omiaan vasten, jonka myötä Hopeakäärme myös vaati kenraalilta hitusen enemmän, kuin mitä alun perin oli sanallisesti vaatinut. Toisella kuitenkin oli vapaus vetäytyä siitä suudelmasta kauemmas halutessaan. Ei Lorythas halunnut Winderiä vieläkään mihinkään varsinaisesti pakottaan, tietäessään että joku toinen siitä mielensä mahdollisesti pahottaisi. Mukava yksityiskohta sen hetken ajan, jota saattoi koskea jotenkin… vapaammin…
Lorythas tunsi olonsa harvinaisen tyytyväiseksi, toisen käsistään noustessa ohimennen hipomaan varoen Haukansilmän toista kasvopuoliskoa, kuin se olisi viimeinen asia mihin koskea tässä elämässä, hitaasti suuremman kämmenen edetessä toisen tummiin hiuksiin silittämään varoen.
Sarvipäinen oli kuitenkin se, joka ensimmäisenä suloisesta suudelmasta perääntyi, lämpimän hengityksensä kuitenkin valuessa haltian kasvoille Hopeakäärmeen vielä pienesti suudellen silmäpuolista tuon arpisen kasvopuoliskon poskipielelle. Ei Lorythas tehnyt sitä minkään syvemmän tunteen vuoksi. Hän vain halusi sitä, suoda huomiota kun siihen oli kerrankin omalla tavallaan tilaisuus, ja saada sitä samoin mitoin myös itselleen takaisin. Samalla se jännityksen kasvattama lämpö oli hieman laantunut, vaikka se hohde valkean kaavun kaula-aukosta yhä loistikin, lämmittäen Puolikäärmeen rintakehää paikoitellen polttaviinkin lämpöasteisiin.


//DEAL, OKE! SITÄ SAA MITÄ TILAA >8DDDD KAAPPA MUT JOOOOOOO eikun. Jätesäkkiin ja roskikseen. Pierasen ja sun kuvas söpöstä Crimistä katoo ko tuhka tuuleen sillä samasella hetkellä. SYYTÄ VAAN ITTEES KATKARABUISTA :------------DDDDD EI OLLU MINUN VIKA ETTÄ VIRNE TAPPO TAAS POSKET//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Maalis 2015, 03:29

Siinä missä Darius kävi suostumaan tähän suudelmaan ja sen itse kävi aloittamaan, vastasi Lorythas siihen. Haltian käsi kävi varovaisesti silittelemään puoliverisen kaulansyrjää ja solisluiden yltä, kuitenkin menemättä liian alas kosketuksiensa kanssa. Osasyynä oli se siveellisyys, toinen syy oli se kovin polttava tunne puoliverisen hohkaavassa rintakehässä. Myöskään se sarvipäisen kosketus kenraalin kasvoilla ei haitannut, Dariuksen nyt perääntymättä minnekään. Kerta hän nyt tähän oli suostunut, Darius oli valmis menemään niin pitkälle kuin Lorythas halusi. Suudelman suhteen siis. Mikäli puoliverisen kosketus olisi jonnekin muualle eksynyt tai jos Lorythas olisi yrittänyt kenraalia vasten lakanoita painaa, olisi se keihäs pöydältä kohonnut vasten puoliverisen kurkkua.
Mutta ei.
Sen sijaan Lorythas oli se joka ensimmäisenä suudelmasta kävi kauemmaksi nojautumaan. Jostain syystä Darius oli valmistautunut pidempäänkin suudelmaan, mutta ei kenraali tästä pahitteeksi pistänyt. Se pieni suudelma kenraalin kasvonpuoliskolle sai Dariusken hymähtämään, ennen kuin haltia kävi vetäytymään jälleen kauemmaksi sarvipäisestä.

"Oliko se tarpeeksi?", Darius kävi hymähtämään yllättävänkin rauhallisesti, samalla kun se käsi keihäänvarrella kävi laskeutumaan takaisin omaan syliin vuoteen puolelle.
"Missä Iriador on?", Kenraali jatkoi, vetäytyen nyt kauemmaksi Lorythasista, vältellen jälleen sitä suoraa katsetta puoliverisen kanssa. Ei se suudelma ollut niin paha, mitä Darius oli mielessään ehättänyt ajatella. Se oli oikeastaan... Ihan mieluinen. Viaton, ei mitään sen suurempaa. Aivan kuin se suudelma poskelle, mitä korkea-arvoiset toisilleen antoivat aina tavatessaan.
"Tahtoisin... Nähdä hänet", Haukansilmä jatkoi, vilkaisten ohimennen Lorythasiin pyytämättä tuota kuitenkaan perääntymään minnekään.


// SITÄ SAA MITÄ TILAAAAAAA. Mitään ei roskiin. No pieraise ja mä pistän pahemmaks, voitan sut NIIIIIIINNNN jos tohon kilpaan lähetään. Katotaan kumpi pieree pahemmin. SYYTÄN ITSEÄNI KATKARABUISTA JOO MUTTA. VIRNEEEET //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Maalis 2015, 05:22

Puoliverisen katse silmäili alla olevaansa, Lorythasin kuitenkaan liikahtamatta vieläkään varsinaisesti toisen yltä minnekään. Vahvoihin käsivarsiinsa nojaten, Puolikäärme silmäili kaikessa rauhassa sen kevyen hymynsä kanssa Winderiä. Eipä silmäpuolinen turhan uhkaavalta enää vaikuttanut, vaan tiedustelikin sarvipäiseltä oliko huomionsa ehkä ollut jo tarpeeksi.
Kyläpäällikkö kykeni vain nyökkäämään muutaman kerran kenraalille huumansa keskeltä, jääden kuitenkin ihastelemaan puhdasverisen piirteitä vielä hetken siihen likelle. Ei Lorythas välittänyt, ainakaan niin pitkään kunnes joku kävisi hänet kirjaimellisesti tyrkkäämään kauemmas. Vaikka sarvipäinen olisi pysynyt oikein mielellään tässä Haukansilmän lähellä pitempäänkin. Silti kainosti virnuilleen, hymyillen Lorythas kohotti sen katseensa Winderin puoleen, johon Puolikäärme olisi kovasti halunnut koskea. Se koskettelu kuitenkin koostui lähinnä varovaisista hipaisuista, joilla Lorythas arpikasvoisen hiusrajaa tavoitteli kevyin, hellin kosketuksin.

Lorythas ei edes kauemmas yrittänyt kenraalista, silmäillen vain rauhallisesti haltiaa allaan, siinä missä yritti sammuttaa sitä rinnassaan palavaa poltettaan kaikessa rauhassa. Eihän se mukavaa olisi ollut, jos silmäpuolinen olisi siinä nyt käristymään käynyt Hopeakäärmeen alla.
Voin järjestää teille hetken kahden kesken”, Hopeinen hymisi, käyden nyt vuorostaan hetkeksi jopa aloilleen makaamaan sitä tyytyväisyyttä vain Winderiä vasten, varoen selvästi painamasta sarvillaan haltiaa sen kummemmin allensa.

Lämmittäisinkö kylvyn teille?”, puoliverinen hymisi hymynsä takaa, kiehnäten pienesti Dariusta vasten. Ihan kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan, ja se pieni huomionosoitus olisi jäänyt vain heidän keskeisekseen salaisuudeksi. Salaisuudeksi, jonka varsinaiseksi pohjaksi puoliverinen nimitti vain Dariuksen, joka hänen pakottamattomaan pyyntöönsä oli suostunut.
Lorythas jatkoi sitä hetken läheisyyden kaipuunsa täyttävää kiehnäystä Haukansilmää vasten, kunnes tuo kohottautui ylös, sängyltä taas alas lipuen omille jaloilleen ja perääntyen omatoimisesti koko tilanteesta, kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan.
Voisin pitää seuraa vanhimmallesi, jos hän hereillä on - saisitte olla kaikessa rauhassa niin kauan kuin haluatte ja aikaa tarvitsette”, Puolikäärme peitteli kätensä hihojensa suojiin eteensä, vaikuttaen taas lähinnä siltä omalta itseltään mitä tavallisestikin muiden seurassa oli. Muistutuksena siitä äskeisestä suudelmasta oli kuitenkin se pieni kevyt puna poskilla, jota Lorythas ei mitenkään edes yrittänyt piilotella.
Vai ette kai ole jo lähdössä? Ulkona kun on yhä niin karu ilma… oletin että viipyisitte yön ylitse”, puoliverinen ihmetteli kynsiään taas hakatessa toisiaan vasten hermostuneena, ”Saatte vaikka sänkyni käyttöönne, en minä siinä muutenkaan nukkuisi… kun… minulla on nämä”, Lorythas totesi kevyesti naurahtaen ja toiseen sarveensa kopauttaen sormellansa.


//Voi nyt, vie ne yöt pois täältä (DDDD Mä meen roskiin, tuu toki messiin ja silleen <: OOTAS VAAN, SÄ ET MUN PIERUJA TUNNE! VOI MAGE MITGÄ KATKARABUT, VIRNE HAJOTTAA, ÄITI AUTA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Maalis 2015, 13:26

Muutama nyökkäys riitti kertomaan, että se pieni suudelma oli ollut nyt tarpeeksi sarvipäiselle. Hyvä, joskin kaiken lisäksi tuo kävi yllättäen suomaan huomiota vielä kosketuksin. Kenraali ei estänyt Lorythasia, joskaan haltia ei voinut sanoa tuntevansa oloaan turhan mukavasi moisista kosketuksista, saatikka siitä kiehnäämisestä, puoliverisen käydessä makaamaan Winderiä vasten. Se oli... Kovin outoa käytöstä, mitä lähinnä olisi odottanut joltain... Eläimeltä. Kuin lemmikki, joka isännältään rapsutuksia kerjäsi. Nyt kun ajatteli, alkoi Dariusta tosissaan mietityttämään, mikä mahtoi olla puoliverisen toinen verisuku? Sarvista Darius ei osannut sanoa mitään, eikä näin päällepäin Lorythas näyttänyt miltään muulta kuin sekaveriseltä haltialta, joten tuosta oli paha sanoa. Varmaa oli, ettei tuo kuitenkaan puoliksi ihminen ollut.
Ja jostain syystä... Darius olisi halunnut silittää Lorythasia. Nyt kun tuo siinä aloillaan makasi. Toinen käsistä oli noussut jo näiden aikeiden mukaisesti kohden sarvipäistä, mutta jäänyt sitten puolitiehen, kenraalin vain tuijottaen puoliveristä jokseenkin häkeltyneenä. Häkeltyneenä, mutta rauhallisena.

Darius hymähti pienesti sarvipäisen kertoessa voivansa järjestää kenraalille ja tuon lemmitylle kahdenkeskeistä aikaa, tarjoutuen jopa lämmittämään kylvyn. Ei hän ollut aivan varma, miten Iriador suhtautuisi kylpyyn vieraassa paikassa, mutta jostain syystä idea sinällään houkutteli Dariusta. Olihan hänen pitänyt viettää aikaansa tänään Iriadorin kanssa, kuten oli ollut puhetta iltana ennen viimeisintä tehtävää. Nyt... Sille yhteisajalle olisi tilaisuus. Ei aivan kuten he olivat suunnitelleet, mutta ei kai paikalla ollut niin väliä, kunhan he saisivat vain yhdessä olla?
Lorythas kävi myös tuomaan esille oletuksensa, että kuiskaus jäisi yöksi kylään, sillä myrsky yhä raivosi ulkona eikä näyttänyt laantumisen merkkejä. Kukapa nyt pakkaseen takaisin haluaisi, varmasti jokainen oli uupunut ja mieluummin lepäsi, kuin lähtisi tavalla tai toisella taittamaan matkaa haltioiden kaupungille.
Katse oli valunut Lorythasin jalkoihin kenraalin raapien ohimoaan mietteliäänä. Ei hän tiennyt mitä Iriador ja Velethuil sanoisi, jos he jäisivät, mutta toisaalta juuri nyt paras vaihtoehto oli ottaa vastaan Lorythasin vieraanvaraisuus ja levätä. Piti vain toivoa, ettei Delathos sillä välin hankkiutuisi kaupunkiin ja näkisi, ettei kolmikko ollut saapunut paikalle. Äkkiäkös siitä veti vääriä johtopäätöksiä.

"Emme haluaisi olla liikaa vaivaksi", Darius aloitti samalla kun hivuttautui nyt varovaisesti sängyn reunalle testailemaan, kantaisivatko jalat jos hän nyt ylös nousisi, "Mutta uskon, että olisi parasta jäädä yöksi... Tai ainakin odottaa, että myrsky laantuisi".
Katse kohosi takaisin Lorythasiin, sen punan poskilla käyden pikkuhiljaa nyt laantumaan. Sarvipäisen lähellä oli ollut niin... Jokseenkin oudolla tavalla turvallista. Ehkä kenraali näyttikin hetken jopa haikailevan puoliverisen perään, mutta ei hän sitä ääneen sanonut tai mitenkään elein indikoinut.
"Meidän piti Iriadorin kanssa viettää aikaa yhdessä pitkästä aikaa, ennen kuin lähdimme yllättäen tulleelle komennolle... Olisin... Kiitollinen, jos todella kykenisit järjestämään meille kahdenkeskeistä aikaa", Haltia kertoi, puhuen yllättävänkin lämpimänpehmeällä äänellä rauhallisesti, "Ja lämmin kylpy kuulostaisi kieltämättä mukavalta sen pakkasen jäljiltä".


// EN VIE. Vien itteni pois. Mä meen sinne roskiin eka, tuu sä perään. Eikun perästä. Niin. Minä kun pieraisen niin kaikki kuolee. Kysy vaikka ivyltä. KATKARABU. ONKO TANAN TAPPIPAIVA!? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Maalis 2015, 16:54

Lorythas seuraili kaikessa rauhassa, kun Winder selvästi taas mietti mitä sarvipäiselle vastaisi, hiljaan vain paikoillaan seisten. Kun Haukansilmä kuitenkin indikoi aikovansa selvästi kokeilla taas pystyyn nousemista, otti Puolikäärme yhden pienen askeleen tuota lähemmäs. Ihan siltä varalta, että jos Darius tarvitsisi apua, olisi Lory siinä vieressä auttamassa. Hopeakäärme kuitenkin naurahti pienesti silmäpuolen sanoessa, etteivät he tahtoisi olla vaivaksi.
Ei teistä vaivaa ole alkuunkaan”, puoliverinen vakuutteli rauhallisesti hymyillen, “Täällä harvoin käy ketään, joten läsnäolonne tuo… tiloihini hieman eloa - järjestän lähtönne varhain huomenna, levätkää siihen saakka luonani ja olkaa kuin kotonanne”. Eipä Lorythaksella todellakaan vieraita käynyt, eivät edes kyläläiset, ellei kamalan akuuttia asiaa sattunut olemaan. Kaikki ne sarvipäisen vanhimmat ystävät olivat jo kuolleet ajat sitten, eikä Hopeakäärme syvempiä ystävyyssuhteita liiemmin enää osannut itse solmia. Olihan jokainen Briarin kyläläinen osa lohikäärmeratsastajien suurta perhettä, mutta kunnioitus kylän vanhinta, kyläpäällikköä kohtaan oli niin suuri, ettei kukaan oikeastaan omatoimisesti edes Puolikäärmeelle uskaltanut käydä mitään ehdottelemaan. Ei kaveruutta, ystävyyttä, saati sitten yhden yön hupeja, vaikka olihan niitäkin aikoinaan ollut, mutta nykyään kaikki odottivat vain Lorythasin tekevän aloitteet.

Hopeakäärmeestä oli jotenkin… mukavaa kuulla, kuinka nuo kaksi olivat yrittäneet järjestää itselleen kahdenkeskistä aikaa. Vaikkeivät sitä olleet omilla sijoillaan onnistuneet toteuttamaan, saisivat kumppanukset vapaasti kuluttaa aikaansa nyt Lorythasin kartanolla, mikäli jaksoivat ja mielivät. Ei puoliverisellä ollut siihen mitään vastaansanomista, kun tilaakin oli niin paljon, eikä sarvipäinen yksin kyennyt koko huusholliaan jatkuvasti hyödyntämään.

Hiljalleen se huoneen lämpötilakin tasaantui alemmas, kun Puolikäärme lakkasi tuottamasta sitä ylimääräistä lämpöä ympärilleen. Olihan se sinällään ollut outo ele, mutta tunteiden tullessa sillä tavalla yhtäkkiä pintaan, ei Lorythas näemmä kyennyt hillitsemään sitä polttavaa tunnetta rinnassaan niin helposti. Ihan ymmärrettävää, vaikkakin tuollaiset… miksi niitä kutsuisi, ihastumisen elementit, eivät kamalan tuttuja puoliveriselle olleet.
Pysytkö itse pystyssä?”, Lory tiedusteli Haukansilmältä rauhallisenmatalaan ääneen, “Vai tarvitsetko vielä tukea?”, puoliverinen jatkoi, selvästi siinä vieressä vielä valmiina apuansa tarjoamaan, jos Darius sitä tarvitsi, eikä luottanut pysyvänsä ylhäällä.
Jos saattaisin sinut vierashuoneelleni ja hakisimme Iriadorin - aistin että… kaipaat häntä seuraasi. Voisitte yhdessä odotella aulassa, että saisin kylpynne järjestettyä”.


//Et ny vie ittees minnekään kun tarviin suo täällä <: ROSKIKSET JÄTÄT RAUHAAN NYT, KUULITKO. Entäs jos en usko Ivyä. Vaadin demonstraation, en usko ennenkö nään haistan ja koen, katsotaan sitten uudestaan onko niistä sun pieruista mihinkään! KATKARABUT PAKASTIMEEN. TANAN ON TAPPIPAIVA, OI KYLLÄ//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Maalis 2015, 17:33

Kenraali hymähti pienesti Lorythasin vakuutellessa, ettei heistä olisi vaivaa ollenkaan. Lorythas saisi hokea tuota koko vuorokauden jos aikoisi vakuuttaa haltian, kenraali katsoi, ettei heidän olisi pitänyt tällä tavoin hyväksyä hyväntahdonelettä puolueettomalta kyläpäälliköltä. Mutta jos nyt tämän kerran, olihan se yhä paras vaihtoehto tässä tilanteessa.
"Jään tästä sinulle velkaa enemmän kuin vain kiitoksen", Winder nosti kasvoilleen vinon hymyn, samalla kun jalkojaan testaili ja hieroskeli. Kyllä hän oli huomannut sen pienen askeleen, minkä puoliverinen oli ottanut lähemmäksi, hänen siirryttyä sängyn reunalle. Pian Lorythas kyselikin pysyikö kenraali itse pystyssä vai tarvitsisiko apua.
"Anna minulle hetki", Haltia vastasi, käyden nyt poimimaan yöpöydältä sen silmälappunsa - Olihan se Lorythasin tuuminnan mukaisesti yhä kostea lumisateen jäljiltä, mutta ennemmin Darius sen silmälleen läiskäisi kuin oli ilman - ja asetti sen häpeänsä ylle, käyden viimein sukimaan sen pehkonsa takaisin taakse ja asentoon. Samalla Lorythas kertoi suorastaan aistivansa kenraalista, että tuo kaipasi punatukkaisen sotilaansa seuraan. Eikä se kyllä vale ollut. Ainahan Darius kaipasi Iriadorin lähelleen, mutta varsinkin nyt, kaiken kokemansa jälkeen. Jo luolassa kenraali olisi halunnut vain suudella nuorempaansa ja käpertyä tuon viereen lämmittelemään, mutta kerta paikalla oli muita, ei hän sitä voinut tehdä silloin. Nyt hänellä oli suorastaan palava tarve päästä Iriadorin luo ja vain... Pitää tuo lähellään.

Jahka oli siistinyt itsensä kävi Darius varovaisesti nousemaan ylös vuoteelta. Hitaasti, varmistaen että jalat myös kantoivat kun koko painon niille laski. Huterasti, mutta silti omin avuin kykeni kenraali kuitenkin seisomaan, ottaen pari varovaista askelta testaillen voimiaan. Kyllä ne jalat nyt kantoivat, kun rauhallisesti otti, eikä turhan nopeita liikkeitä yrittänyt tehdä.
"Enköhän selviä omin avuin... Joten, näytä tietä", katse nousi ylös Lorythasiin kenraalin hymähtäessä, lähtien seuraamaan sarvipäistä pitkin tuon kartanoa vierashuoneelle.

Velethuil oli käynyt lepäämään, nukkuen raskaan reissun jäljiltä. Kerta heillä ei nyt ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin nauttia lämpimästä ja suojasta kyläpäällikön kartanolla, oli lepääminen erittäin hyvä vaihtoehto. Dariuksestakaan ei ollut kuulunut vielä mitään, mutta eiköhän kenraali itsestään ilmoittaisi jahka tokenisi. Olihan tuo ollut tajuttomassa tilassa viimeksi kun Velethuil oli hänet nähnyt, tuo tuskin oli ihan heti heräilemässä. Tietenkin vanhin sotilas oli pitänyt huolen että Iriador oli kunnossa, ennen kuin päätti itse levätä. Olihan se sinällään turhauttavaa vain odotella ja toivoa, että Darius oli kunnossa, mutta eivät he nyt muutakaan voineet varsinaisesti....


// NO HÖH. No mut. Jos mentäis yhdes kato sinne roskiin dataan ja ropettaan ja hihittään? No tuu tänne ni töräytän. AINA ON TAPPIPAIVA. Nyt tekee kyl mieli katkarabuja tbh :-----------D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Maalis 2015, 18:18

Puoliverinen oli tunkematta sen lähemmäs, Winderin halutessa hetken aikaa itselleen totutella ajatukseen päästä seisaalteen. Sillä välin Lorythas sammutti työpöydällään palavat kynttilät, sekä siisti takanympärystän, sulkien tulen eteen tulevat metalliset kaariovet, joiden lasisten, nokisten ikkunoiden takaa saattoi liekkien tanssimisen vielä nähdä. Sinne nakatut puut saisivat palaa rauhassa loppuun, eikä Lorythasin tarvinnut miettiä, että paukkuvat puut olisivat aiheuttaneet tulipaloa. Sitten Puolikäärme kääntyi hymyillen seurailemaan Dariuksen toimia ja kuinka tuo huterasti kävi nousemaan sängynlaidalta ylös. Ja pysyi myös pystyssä.
Lorythas kumarsi pienesti ja kädellään ohjasi haltian huoneensa ovelle. Tumma ovi avattiin, jonka toiselta puolelta avautui pitkä, siisti käytävä. Seiniä koristivat tummaruskeat ornamenttitapetit. Tauluja niillä ei roikkunut, mutta seinän vierustalle oli siirretty muutamia tuoleja ja pöytiä suurten ikkunoiden luo, jotta niiden ääressä olisi saattanut siemailla vaikka teetä ulos samalla katsellen.

Puoliverinen johdatti Dariuksen käytävän toiseen päähän, jossa vierashuone sijaitsi. Ennen huoneen ovia Puolikäärme kuitenkin pysähtyi sijoilleen kuuntelemaan. Huoneen puolelta ei kuulunut puhetta, eikä mitään tekemiseen viittaavaa. Joko kaksikko kököttäisi vain hiljaa sijoillaan, tai vaihtoehtoisesti nuo nukkuisivat. Tuskin Iriador tai Velethuil olivat lähteneet yksin harhailemaan ympäri kartanoa tai pihalle myrskyn keskelle. Kyllä noita oli ohjeistettu, mistä Hopeakäärmeen tarvittaessa olisi löytänyt, eikä suoran käytävän toiseen päähän käveleminen tuskin niin haastava tehtävä ollut, että sen aikana olisi eksynyt minnekään.
Taitavat nukkua, molemmat”, puolikäärme hymähti itsekseen, varovasti ovea raottaen.

Iriador oli tehnyt itselleen mukavan sijan takan suljettujen ovien ääreen. Nuorempi oli kirjaimellisesti ollut niin umpikohmeessa, että kaipasi nyt lämpöä enemmän kuin koskaan. Epätietoisuus Dariuksen voinnista oli vaivannut punatukkaista, eivätkä Velethuilin rauhoittelevat puheet kamalasti olleet saaneet huolestunutta korkeahaltiaa rauhoittumaan.
Iriador ei ollut koskenut edes teehensä muutama siemausta enemmän, ja nyt se oli jäähtynyt täysin nuoremman viereen lattialla. Ei sokea ollut mitään edes yrittänyt syödä, vaikka miten nälkä kalvoi vatsassa – mutta kun olo tuntui niin pahalta ilman kenraalia, ettei mikään tuntunut maistuvan. Punapäinen oli kääriytynyt ylisuureen kaapuunsa, ja sitten vielä kahteen paksuun vilttiin, napannut divaanilta tyynyn itselleen ja pistänyt lattialle makaamaan. Siihen lämpöä hohkaavan sijan eteen, johon punatukkainen oli nukahtanut kaikessa rauhassa lämmittelemään ja keräilemään voimiaan.
Punatukkainen olikin se ensimmäinen jonka huoneeseen peremmälle astunut Lorythas huomasi, ja sitten vasta Velethuilin huoneen toisella vuoteella, joka näytti vetelevän myös sikeitä. Tarjottimilta oli jotain popsittukin, ja tee oli näyttänyt tekevän kauppansa vuorilta pelastetuille.
Herättele sinä hänet, etsin teille pyyhkeitä sillä välin”, puoliverinen kuiskasi Dariukselle, sarvipäisen itse lähtiessä puikkelehtimaan korkean lipaston ääreen.


//HÖHÖH eiku täh. No mennään sitten roskiin yhdessä, mutta katsokin että on varmasti pehmustettu ja mukava mennä sinne hihittelemään, mun bylly tarttee pehmusteita allensa <: Älä nyt kun mä tein tänään dolmio kastikkeesta safkaa itelleni, oli virne kovin leveä siinä vaiheessa, kun tuli tapit vaan mieleen :--DD Mulla on katkarapuja kaapissa, tuu tänne mussuttaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Maalis 2015, 19:18

Darius kävi seuraamaan Lorythasia kartanon käytäville, pitäen oman kävelyvauhtinsa verkkaisena. Vaikka hinku oli jo kova päästä Iriadorin seuraan, ei Darius viitsinyt liian nopeita ja yllättäviä askeleita ottaa. Kunhan jalat nyt kantoivat, niin kaikki olisi hyvin. Ohimennen siinä tuli tietenkin katseltua puoliverisen kotia hieman paremmin, Haukansilmän pistäen ylös reitit joita he kulkivat. Varmuudenvuoksi. Sinällään harmitti, että keihäs oli jäänyt Lorythasin yöpöydälle, mutta toisaalta Darius halusi luottaa sarvipäiseen. Näin kun oli paremmin viettänyt aikaa Lorythasin seurassa, vaikutti tuo loppupeleissä kovin harmittomalta tapaukselta. Haukansilmäinen oli vain oppinut asemansa takia olemaan varuillaan tuntemattomien seurassa, varsinkin puolueettomien. Tähän asti sarvipäinen oli kuitenkin käyttäytynyt kovin luottamustarakentavasti, vaikkakaan kenraali ei ollut unohtanut sitä mitä tapahtui luolalla...

Vierashuoneelle saavuttaessa Lorythas epäili sotilaiden nukkuvan. Ei se olisi ollut ihmekään, varmasti jokainen tarvitsi lepoa juuri nyt. Silti, Darius halusi Iriadorin seuraansa, nukkukoot vaikka hänen sylissään jos niin paljon väsyttäisi. Kunhan Iriador olisi lähellä, kaikki oli hyvin. Kaikessa hiljaisuudessa Darius astui huoneeseen sarvipäisen perässä, huomaten Iriadorin nukkuvan takan edessä. Myös Velethuil nukkui, kuten oli arveltu. Malttamattomanhaikea katse kääntyi Iriadorista hetkeksi Lorythasin puoleen tuon kuiskauksien myötä, haltian vain nyökäten pienesti kyläpäällikön kehotukseen.
Hitaan rauhallisin askelin Darius käveli Iriadorin luokse ja kyykistyi tuon puoleen, varovaisen rauhallisesti käyden ravistelemaan nuorempaa hereille. Darius olisi vain halunnut suukotella nuoremman hereille, mutta kerta Velethuil oli samassa tilassa, ei kenraali edes harkinnut sitä. Vanha sotilas saattaisi yhtälailla herätä pienestäkin äänestä, joskin tuo vaikutti olevan syvässä unessa.
"Iriador, herää", Lempeänpehmeä ääni kävi kehräämään nuoremman sotilaan korvanjuuressa, Haukansilmän herätellessä punapäistä, "Herää, tahdon sinut seuraani".
Mikäli Iriador meinasi jotain sanoa, ei kenraali antanut punapäiselle siihen mahdollisuutta. Sormi nousi heti huulten eteen indikoimaan, että nuoremman piti olla hiljaa ja seurata vain kenraalia pois huoneesta, jahka nyt tokkuraiselta ololtaan kykeni. Jahka Iriador oli herännyt, auttoi kenraali tuon ylös ja kävi ohjaamaan pois huoneesta käytävän puolelle, odottamaan Lorythasia. Velethuil ei näyttänyt onneksi heräävän lainkaan, tai jos tuo oli herännyt, oli sotilas jatkanut nukkuvan näyttelemistä. Oli miten oli, tuo sai jäädä nyt omaan seuraansa.

"Oletko kunnossa..?", Darius kävi kysymään heti ensimmäisenä sokealta, silmäillen nuorempaa päästä varpaisiin ja varovaisesti sukien tuon hiuksia.



// HÖHÖ noninyt. Byllyn alle behmuste ja sitten kikattelemaan katkarabuille 8) Roskiksesta kuuluu vaan kauhee höhötys ku joku ohi kävelee. :-----------------DDD Nyt se dolmio pois täältä. Tuun syömään sun katkarapuja. _HÖ_HÖ_HÖ_. EN hitannu vielä Daria Irin kimppuun koska. Mutta uh. UH. ANTEEKS HITTAILIN KUITENKIN VÄHÄN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Maalis 2015, 23:30

Rauhallisesti nuorin jatkoi viltteihinsä hautautuneena tuhinaansa kaikessa rauhassa, sen kevyen kosketuksen kuitenkin tullessa unenkaltaisesta lävitse ja sai korkeahaltian vetäisemään vilttejä paremmin yllensä. Punatukkainen mumisi jotain epäselvää itsekseen, jonkun siinä häntä herätellessä kevyesti ravistellen – kunnes Dariuksen ääni kantautui sokean korviin.
Iriador avasi silmänsä samantien, tuntien huojentavan hyvänolontunteen virtaavan samalla hetkellä kehonsa lävitse, tajutessaan kuka vieressään oikeastaan olikaan. Darius kuulosti äänensä perusteella voivan hyvin. Ja nyt tuo oli siinä vieressä, mikä sai punatukkaisen vain hymisemään tyytyväisenä siinä tokkuraisuudessaan, kun tuo itsensä kapusi istumaan viltit syliinsä kasautuen. Ei Iriadorilla ollut mitään käsitystä siitä että huoneessa oli myös Lorythas, joka pyyhkeitä ja vaihtovaatteita kasasi yhteen sievään pinoon kauempana niin hiljaa, ettei sokeakaan sitä kuullut. Ja jos Winder oli näin lähellä nuorempaansa, tarkoitti se että Velethuil todennäköisesti nukkui…

Dari---”, punapäinen ehti aloittaa, kun tunsi säpsähtäen vanhemman sormen huulillaan. Se väsymyksestä vielä puoliumpinainen katse kohottautui paremmin kenraalin puoleen, joka ilmeisesti halusi, että Iriador olisi hiljaa. Tai näin punapäinen ainakin ymmärsi, sen lisäksi toki että Darius halusi nuoremman seuraansa. Mutta… eikö se ollut epäilyttävää? Eivät he olleet kotona vaan jossain… jossain, ihan muualla. Jossain missä he tuskin saisivat olla kahdestaan lähemmin, kuten jokaisessa tämän kirotun maailman kolkassa tuntui olevan jos oli… no, heidän kaltaisensa pari. Ainoa turvallinen sija heille oli paikka, jossa kukaan ei ollut näkemäsä…
Vai aikoisivatko he karata? Myrsky pihalla ei ainakaan kuulostanut olevan rauhoittunut. Oliko Lorythasille sattunut jotain? Vai mistä tässä kaikessa oli nyt kyse?
No, tuskinpa Darius olisi sokeaa tähän nyt vain jättänyt, joten Iriadorilla ei ollut kamalasti vaihtoehtoja kuin kavuta silmiään hieroen ylös lattialta. Väsytti vielä niin kovasti, mutta kaipa hän jaksaisi nyt ainakin hetken Haukansilmän seurassa viettää ja kysellä tuon voinnista paremmin. Niinpä korkeahaltia kävi seuraamaan Dariusta ulos huoneesta, hieman ylisuuren valkean kaapunsa helmaa nostaen ettei siihen olisi kompastunut. Ja sitten he pysähtyivät kuin… odottamaan jotakuta?

Ei minulla hätää ole… olimme enemmän huolissamme sinusta”, Iriador hymähti hymyillen, kätensä nostaen haukotuksensa tielle, “Haavamme hoidettiin ja no.. saimme nämä kaavut märkien vaatteiden tilalle. Lorythas taitaa olla hieman… isompi mitä me… en ymmärrä kuinka tällainen päällä muka kävelee järkevästi… vaikka siihen onkin mukavaa hukkua”, punapäinen selitti unisella, rauhallisella äänellä, antaen Winderin sukia hiuksiaan siinä kaikessa rauhassa. Iriadorin olisi tehnyt oikeasti vain halata Dariusta ja kiehnätä vanhempaa vasten, mutta näki sen yhä kovin… epäsoveliaana tuntemattomasta paikasta johtuen.
Olethan sinä kunnossa? Lorythas kantoi sinut muualle silloin kun tulimme tänne, eikä kukaan ole tullut kertomaan meille kuinka voit…”, Iriador tiedusteli, käden noustessa varovasti koskemaan Haukansilmän rintakehää, ja punapäisen ottaessa pienen askeleen malttamattomana Winderin puoleen – kunnes joku sulki oven vieressä, ja sai kirjaimellisesti sokean hypähtämään kauemmas Dariuksesta säikähtäneenä.

Lorythas oli saapunut nyt itse käytävän puolelle, toisella käsivarrellaan kantaen pinoa puhtaanvalkeita pyyhkeitä Dariukselle ja Iriadorille. Puoliverinen oli sulkenut oven hiljaa perässään, hätkähtäen itsekin hieman punapäisen yllättynyttä reaktiota ja kauemmas hyppäämistä mutta toisaalta, se oli jotenkin… ymmärrettävää. Ja kuten Darius oli aikaisemmin sanonut kahdenkesken, he joutuivat läheisyyttään ja tunteitaan piilottelemaan muilta yleensä.
Sokea tuijotti poskilleen noussut huomaamaton puna kasvoillaan kohden sarvipäistä, ollen selvästi hämillään koko tilanteesta, Lorythasin sillä tavalla vain yhtäkkiä ilmestyttyä tyhjästä heidän lähelleen.


//Voi kyllä 8)) Byllyt on mieleen, anna kun läppäsen. Se roskis tultais kierittään vaan kauas pihasta, varsinki siinä vaiheessa kun alettais liimailla siihen ulkopuolelle jotain homopornokuvia :----DD MUT DOLMIO ON HYVÄÄ. TANAN ON DO---TAPPIPAIVA! IHAN NIIKÖ MUO SUN HITTAILUT HAITTAIS//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Maalis 2015, 00:23

Katse tarkkaili sokean kasvoja Iriadorin käydessä kertomaan, ettei itsellään ollut mitään hätää. Lorythas oli pitänyt huolen kaikista vieraistaan ja katsonut, että jokainen oli kunnossa ja sai puhtaat, kuivat vaatteet ylleen. Kenraali ei voinut olla naurahtamatta pienesti henkäyksensä lomasta Iriadorin arvioidessa kartanon isännän olevan hieman isompi mitä he. Niinkin voisi sanoa. Kenraalin mielestä korkeahaltia näytti kuitenkin vallan... Suloiselta noin isoissa vaatteissa.
Darius hymähti myöntävästi Iriadorin kysellessä, oliko silmäpuoli kunnossa. Kyllähän oli vielä heikkona, mutta nyt kun pääsi Iriadorin seuraan, tunsi Darius olonsa jo huomattavasti paremmaksi. Se kosketus rintakehällä sai Haukansilmäisen henkäisemään jokseenkin malttamattomanoloisesti, Iriadorin tullen samalla lähemmäksi, kun yllättäen ovi vierellä kävi sulkeutumaan.

Kyllä Darius oli nähnyt Lorythasin tulevan ja liittyvän heidän seuraansa käytävälle. Mutta vaikka kenraali tuon läsnäolon tiedosti, ei hänellä ollut aikeitakaan astahtaa Iriadorista kauemmaksi, eikä silmäpuolinen todellakaan kyennyt enää pidättelemään sitä tarvettaan, joka jo kylmässä luolassa oli alkanut kytemään.
Siinä missä Iriador astahti kauemmaksi kenraalista, oli Darius ottanut askeleen, toisenkin nopeasti nuoremman perään, painautuen vasten Iriadoria. Toinen käsistä kävi nousemaan korkeahaltian niskalle kenraalin painaessa nuoremman hellästi vasten käytävän seinää ja yhtään häpeilemättä painoi huulensa vasten Iriadorin huulia. Hellä, välittävä, mutta silti intohimoinen ja vastakaikua kaipaava suudelma kesti hetken, Dariuksen painautuen vain entistä paremmin vasten nuorempaansa. Sitä suudelmaa seurasi toinen, kevyempi ja vielä kolmas, omalla tavallaan hyvästelevä. Kenraali jäi kuitenkin seisomaan niille sijoilleen, laskien otsansa lepäämään vasten sokean otsaa.
"Olin typerä vuorilla, anna anteeksi holtittomuuteni ja haavani salailu, en vain.. en vain halunnut huolestuttaa sinua ja.. Ja en ollut oma itseni", Darius kävi heti pahoittelemaan tekojaan, joiden ansioista oli vähällä menettää henkensä vuorilla.
Nyt vasta sivusilmällä Darius kävi vilkaisemaan Lorythasin puoleen. Kyllä hän oli pistänyt merkille sen Iriadorin reaktion perääntyä kun kolmas osapuoli oli läsnä, mikä oli ihan ymmärrettävää. Mutta... Lorythas tiesi jo heistä. Darius ei katsonut tekonsa olevan niin kovin paha, olosuhteet huomioon ottaen. Olihan tällainen intohimoinen läheisyydenosoitus kovin epäsoveliasta seurassa, eihän tuollainen ollut kovin siveellistä saatikka etiketinmukaista missään tilanteissa. Se sivusilmällä suotu katse olikin merkittävä, jokseenkin jopa pahoitteleva tästä yllättävästä vedosta.
"Lorythas...", Darius aloitti varovaisesti, puhuen yhä Iriadorille vaikka katseensa olikin nyt kyläpäällikössä. Kenraali kävi myös astahtamaan nyt kauemmaksi punapäisestä, päästäen tuon itsensä ja seinän välistä pois, "Tietää meistä. Hän... Näki-- Tai omin sanoin aisti sen jo luolalla".

"Aiomme olla täällä yötä. Myrsky raivoaa yhä pihalla, olisi typerää lähteä uupuneena taittamaan matkaa missään olosuhteissa nyt... Arvon isäntämme on tarjonnut minulle mahdollisuutta kylpeä ja haluaisin, että liittyisit seuraani", Kenraali kävi nyt hiuksiaan sukien selittämään tilannetta paremmin Iriadorille, joka varmasti oli enemmän tai vähemmän hämillään.



// Byllyt on aina mielessä. Läpsäistä saat. Joo. Eiku. :-----------DD MEIDÄN ROSKIS VAAN ROLLATTAIS POIS JA SIT OLTAIS KIUKKUSIA SIELLÄ. EIVÄT ARVOSTA KAUNIITA KUVIA. DOLMIO ON. TANAN ON TAPPIPAIVA. Vai oisko katkarabu päivä. No nii ku mä oon tämmönen hirmu hinaaj-- siis hittaaja että huh. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 22 Maalis 2015, 01:47

Sokea ei kauaa ehtinyt paikoillaan itsekseen seistä, kun Darius kävikin kaikkien odotusten vastaisesti painautumaan nuorempaa vastaan. Iriador ynähti hiljaa sitä läheisyyttä – vaikka tätä hänkin juuri nyt vain halusi – helahtaen samalla hetkellä entistäkin punaisemmaksi, kuumotuksen noustessa korvanpäihin asti. Punatukkaisen silmät laajenivat vielä hitusen enemmän auki, kenraalin nyt suudellessa häntä kovinkin intohimoisesti. Kädet nousivat alitajuisesti tarttumaan kiinni Haukansilmän käsivarsilta, vain kevyesti puristaen niitä kankaita ja kumppaninsa käsivarsia, Iriador kuitenkaan osaamatta heti vastata Winderin suudelmaan lainkaan. Pikkuhiljaa lujasta sykkeestään huolimatta punapäinen alkoi hitaasti tottua tilanteeseen, ja siinä poskensa punaisena palaen varoen liikautti huuliaan Dariruksen omia vasten. Se hetkellinen jäätyminen vaihtui nyt pelkäksi pieneksi jännitykseksi, Iriadorin heittäytyessä tilanteen vietäväksi, täysin sama vaikka Lorythas siinä vieressä seisoi.
Puoliverinen katselikin Winderin spontaania vetoa hymyillen, päänsä pienesti kallellaan. Ei Lorya haitannut moinen, se oli vain näin myrskyn keskellä jotenkin… suloista ja noiden kahden välillä kai ansaittuakin huomion jakamista.

Dariuksen vetäydyttyä kauemmas ja laskettua otsansa nuoremman otsaa vasten, laski Iriadorin katse alas lattiaan. Toinen käsistä kohosi varovasti kokeilemaan omia, lämmöstä punertavia poskia, joita punatukkainen yritti hihallaan sitten piilotella kuunnellessaan samalla vanhempaansa.
Minä… en…”, ei Iriador tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Hän tunsi mielipahaa siitä mitä Darius oli siellä vuorilla tehnyt, mutta ei hän myöskään osannut olla tuolle vihainen. Iriador oli vain huojentunut siitä tiedosta että he olivat turvassa, Lorythasin ollessa pelastanut varmasti jokaisen heidän kolmen hengen avokätisyydellään. Siinä se sarvipäinen kuitenkin likeltä taisi nyt vain heitä katsella kaikessa hiljaisuudessaan, eikä se Iriadorin jännittyneisyyttä auttanut kyllä yhtään.

Lorythas vilkaisi Winderin puoleen tuon suodessa pahoittelevan katsahduksensa puoliveriselle, johon sinisilmäinen vain pudisti päätänsä muutaman kerran. Ei häntä yhäkään haitannut moinen läheisyydenosoitus, mikä oli saanut Lorythasin omatkin poskipäänsä hopeanharmaiden hiusten alla punertamaan huomaamattomasti. Puolikäärmeen katse valahti osin lattiaan kenraalin sanojen myötä siitä, että kyläpäällikkö tiesi heistä kahdesta jo, siinä missä Iriador pyrki nyt askeleen jos toisenkin verran taas kauemmas Lorythasista, kun Winder ei häntä enää seinää vasten painanut. Darius ilmoitti että he viipyisivät täällä seuraavan yön ylitse myrskyn takia, ja että Lorythas oli tarjonnut kenraalille mahdollisuuden kylpeä, ja nyt silmäpuolinen halusi nuoremman seurakseen.
Etteköhän pärjää keskenänne, etsin teidät kohta uudestaan käsiini”, Lorythas totesi rauhalliseen ääneen ennen kuin punapäinen ehti suutansa avata. Se lievä puna kasvoillaan kyläpäällikkö lähtikin sen enempää sanomatta astelemaan käytävää eteenpäin pyyhenippunsa kanssa, suunnaten kulkunsa alempaan kerrokseen, kartanonsa vasempaan siipeen.

Isomman kulkiessa ohi, oli Iriador kirjaimellisesti painautunut taas vasten seinää kuin varautuen johonkin pahempaan, sokean hämmentyneensekaisen katseen tarkkaillessa kulkijan suuntaan. Aina niin kauan että nuorempi erotti tuon askeleet jo jossain kauempaa.
Miksi hän tietää? Vai kerroitko sinä hänelle?”, Iriador kysyi terävästi, hieman kulmiaan kurtistaen ja käsiään heilauttaen ilmassa, osin tuohtuneena taas siitä että joku oli saanut tietää heidän salaisuudestaan. Sokean katse seurasi vielä hetken suuntaan johon Lorythas oli astellut, punapäisen kääntyessä sitten puolittain Dariuksen puoleen.
Miten hän sellaista muka väittää, ei kukaan voi… aistia mitään sellaista! Mistä hänelle on muka annettu oikeus… aistia ja väittää jotain tuollaista?! Mikä hän… on?”, Iriador ihmetteli ääneen, sen tuohtuneisuuden kadotessa hitaasti nuoremman kasvoilta, vaihtuen kulman kohotukseksi ja silkaksi hämmentyneisyydeksi, “Eikö se… haittaa… Lorythasia?


//BYLLYIIIIII, läppäsen, tuu vaan ensin tarpeeks lähelle 8) NYKYTAIDETTA, SENKIN PIITTAAMATTOMAT IHMISET KUN ETTE ARTISTAMME VÄLITÄ. Oikeesti se roskis kieritettäis Kiasmaan ja sit me laulettais sieltä et “TAIIIIITELIJAELÄMÄÄÄÄÄ” :----DDDDDD Katkarabubaiwa, sovitaan että on kaikki yhtäaikaa! Pfffft (DDD Nyt loppuu se hin--- niin siis hittaus//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Maalis 2015, 02:25

Lorythasin sanoihin kenraali vain nyökkäsi pienesti hymähtäen, kyllä he pärjäisivät kahden nyt. Pitihän kylpy valmistella ja ilmeisesti puoliverinen otti tehtäväkseen hoitaa sen pois alta, joskin Darius oli valmis tekemään sen myös itse. Ei hän halunnut vaivata Lorythasia, vaikka tuo oli selvästi antelias ja vieraanvarainen isäntä. Haltiat jäivät kuitenkin kahden, Dariuksen vilkaisten nyt Iriadorin puoleen, joka posket punaisena seinää vasten oli painautunut sarvipäisen ohi kävellessä. Kyllä Darius oli nähnyt myös sen punan Lorythasin kasvoilla, pistäen moisen huomion kyllä muistiin.
Darius pudisti päätään heti ensimmäisenä Iriadorin kysellessä, kertoiko kenraali itse sarvipäiselle heidän suhteesta. Tosin, tokkuraisuudeltaan muistaessaan ettei Iriador tosiaan nähnyt, kävi kenraali avaamaan suunsa pelkän elekielen sijaan.
"En kertonut. Hän toi sen itse esille ja koitin kiistää sen, mutta... Hän kyllä huomasi sen", Darius kävi kertomaan Iriadorille, "Luuletko tosiaan, että menneisyytemme huomioon ottaen kertoisin puolituntemattomalle vapaa-ehtoisesti suhteestamme tuosta vain?".

Kenraali kävi kurtistamaan kulmiaan jokseenkin mietteliäänä Iriadorin kysyessä mikä Lorythas oli. Ei Darius tiennyt, tuo oli puoliverinen, osin haltia, siitä hän oli varma. Mutta mikä se toinen puoli oli, se oli mysteeri kenraalillekin. Ainakin vielä. Se mietteliään keskittynyt ilme muuttui kuitenkin hitaasti hymyksi, Iriadorin viimeisen kysymyksen myötä.
"Ei... Häntä ei haittaa se. Lainkaan. Hän... Hyväksyy meidät", Hymyillen kenraali kävi vastaamaan nuoremman kysymykseen, ottaen varovaisen askeleen lähemmäksi Iriadoria, "En tiedä mikä hän on... Puoliverinen, osin haltia... Hän on lähemmäs kenraali... Argenteuksen kokoa... Ja hänelläkin on sarvet, joskaan eivät faunin tai satyyrin... Joten en ole varma, mikä hän varsinaisesti on, joskin...".
Darius pysähtyi puheissaan, käyden yhdistelemään nyt palasia toisiinsa. Se jokseenkin eläimellinen käytös, kyky luoda lämpöä ympärille ja se hohka toisen rintakehässä... Ja sarvet...
Ei se voinut olla mahdollista. Ei Darius ollut koskaan kuullut humanoidin ja lohikäärmeen lisääntyneen keskenään. Mutta oliko se täysin mahdotonta? Vai oliko vain sattumaa, että nuo ominaisuudet muistuttivat lohikäärmeitä kovastikin.
Ehkä parasta olisi vain kysyä Lorythasilta, ennemmin kuin käydä mitään johtopäätöksiä vetämään.

"Syystä tai toisesta hän kuitenkin aisti sen, mitä välillämme on. Ehkä... Ehkä olin vain liian sekaisin ja annoin sen näkyä, siinä mielentilassani...", Katse laskeutui Iriadorista lattian rajaan, kenraalin yhä häpeillen sitä hysteeristä mielentilaa, mihin itsensä oli hankkinut. Mutta kun se temppeliherra... ja Feredirin...
"Mutta... Hän lupasi järjestää meille aikaa kahden kesken.... Jos siis... Haluat viettää aikaa kanssani nyt", Haukansilmä jatkoi, "Ymmärrän kyllä jos menet mieluummin lepäämään. Onhan paikka outo ja tilanne kovin absurdi, varmasti sinäkin olet uupunut yhteenoton jäljiltä... Mutta... Nyt meillä olisi aikaa olla kahden, jos emme ennen huomista ole poistumassakaan...".



//BEBA. Läppäsen ensin, sit meil on läpsysota menossa. NIIIIIIN. ART! Ja perkele todellakin :---D TAITEILIJAELÄMÄÄÄÄÄÄÄ. Kaikki yhtä aikaa, me kuollaan overloadiin. No mä lopetan hina-- siis hittailun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron