Myrskyn vangit || AKSU

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Maalis 2015, 16:54

Iriador astahti kaikessa rauhassa ulos Dariuksen johdatusta seuraten höyryisistä kylpytiloista, ja käytävälle saavuttuaan nenään tietenkin ensimmäisenä pisti se savun haju, joka sai korkeahaltian nyrpistämään nenäänsä pienesti. Sen jälkeen korviin nousi tuttu ääni, joka huusi hänen nimeänsä. Hämmentyneenilahtunut ilme korjasi sen kummastuneen tieltään, sokean jäädessä kuuntelemaan kohti tulevia juoksuaskelia, ja juuri oikeaan aikaan punatukkainen osasi levittää kätensä auki ottaakseen vastaan lohikäärmeystävänsä halauksen.
”Pumpkin!”, Iriador naurahti, halaten pienempäänsä takaisin.

Sivusilmällä Lorythas katsahti, kuinka Pumpkin siitä vierestään virnisti katalasti.
”Pumpkinnn…”, puoliverisen ääni rahisi äskeisen jäljiltä, tuon kyllästyneenä yskäistessä naaraan perään, joka kylvystä tulevaa kaksikkoa kohden nyt ryntäisi. Samalla Lorythas kävi uudemman kerran myös yskäisemään sitä sisälle jäänyttä savua ilmaan nyrpeänä ja selvittämään kurkkuansa, välittämättä siitä vaikka joku kolmesta olisi mahdollisesti nähnyt. No Pumpkinhan sen tiesi jo, mutta haltioilla ei tainnut olla aavistustakaan mitä kaikkea Puolikäärmeen suonissa virtasi.
Lorythas ei kuitenkaan nähnyt itselleen mahdollisuutta lähestyä sen kummemmin muita, jääden tyystin vain aulan puolelle potkimaan lattialla olevia lumipaakkuja lähemmäs ulko-ovea. Mieluummin ne saivat sulaa rauhassa sen vierellä, kuin keskellä eteisen lattiaa – tai mikä parasta, Pumpkin olisi voinut jättää moiset tuliaiset tyystin ulos. Vaikka se Puolikäärmeen katse vilkaisikin varoittavasti välistä kolmen muun suuntaan, kuullessaan Pumpkinin lausuvan tosinimensä ääneen muiden kuullen, ja taas Lorythas tyytyi vain yskäisemään savua uudemman kerran pihalle suustaan.

Iriadorilla ei aluksi ollut hajuakaan siitä kenestä Pumpkin mahdollisesti puhui, kunnes osasi yhdistää tuon… erikoisen nimen Lorythasiin. Kai se oli jokin kutsumanimi, jolla kyläpäällikköä puhuteltiin Briarissa, tai jotain. Ei punatukkainen sen merkitystä tajunnut, tai edes arvannut että sillä ehkä olisi ollutkin jokin syvempi merkitys - mutta oli miten oli.
”Lorythas on pitänyt meistä kyllä huolen, ei meillä hätää ole ollut tähän saakka”, sokea kävi toteamaan hymyssä suin hymähtäen, antaen Pumpkinin etääntyä halauksestaan kauemmas, ”Hän on hyvä isäntä vierailleen”. Ainakin tähän saakka Lorythas oli ollut avokätinen ja ystävällinen. Oliko se sitten pelkkä kyläpäällikön itsestään antama kuva, ja tuo oli kulissien takana jotain aivan muuta, sitä ei Iriador tiennyt.
”Mutta mitä ihmettä sinä täällä teet?”, sokea tiedusteli Pumpkinilta, ”Sinähän jäit sinne vuorille aikaisemmin auttamaan yhtä meistä, etkö jäänytkin?”.


//KAIKI MMMMINULLE! DEAAAAL. Kato sit sinne meidän kartanofarmille hirvee lauma kilejä koiria ja kissejä. Sit juostaan niitten kans pitkin peltoja. Daichi on vähän tommonen, sillä oli kapina-aamu. So asd. Much poop. Wow. Not fun. VOITETAAN MILJOONAPALKINNOT LOLIRAPTORILLA JOOOOO. Sitten mennään onlineen vetämään sillä kaikkia turpaan. Naapurit ei mieti mitään kun rymähetään niitten seinän läpi ja ollaan ihan hypeissä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2015, 18:00

Darius oli kyllä tietoinen, että punainen serpentti ja Iriador tunsivat toisensa - olihan tuo liskonketale pelastanut Iriadorin jäistä - mutta ei kenraali osannut kuvitella korkeahaltian ja lohikäärmeen välille noinkin tuttavallisia välejä. Ei sillä, Iriadorilla oli oikeus kaveerata kenen kanssa halusi - paitsi vihollisten, jos siitä lähdettiin... - mutta Darius itse ei pahemmin välittänyt liskojen seurasta... Olihan hovissa pyörinyt lohikäärme jos toinenkin - niin kuin se siniharja, joka heidän piti tappaa vuorilla taannoin - ja olihan siellä nytkin mokomia, mutta Darius pysytteli niistä mielellään kaukana. Varsinkin siitä yhdestä, johon he olivat törmänneet aroilla Aranin kanssa. Se perkele oli tappanut Bluen ja kenraali kantoi mokomalle yhä kaunaa siitä.

Kenraalin katse kuitenkin seuraili Lorythasin touhuja, hänen vain kuunnellen sivukorvalla Iriadorin ja Pumpkinin puheita. Tietenkin Darius pisti merkille tuon oudon nimen, jota nainen käytti Lorythasista, mutta ei sen enempää käynyt kyseenalaistamaan sitä. Lienikö toinen nimi tai kutsumanimi.
"Jäin kyllä, mutta sitten kun olin syönyt hänet pois päätin palata tänne sulattelemaan ruokaani", Kujeilevasti naureskellen Pumpkin kävi vastaamaan Iriadorin kysymyksiin, reveten sitten nauramaan nähdessään Dariuksen kysyvänpelästyneen, jopa astetta vastenmielisemmän katsahduksen.
"No en minä häntä syönyt, rauha! Autoin Kadzaitin haavojen kanssa, katsoin että he pärjäisivät ja lähdin sitten takaisin", Nainen kävi naurunhekottelun seasta selittämään paremmin, saaden kenraalin vain tuhahtamaan kuivahkosti. Jos tuo oli huumoria, ei Darius ymmärtänyt sen päälle.
"Aikoiko ---- Aikoiko N'drayer lähteä piakkoin takaisin kaupunkiin?", Darius oli aloittaa haltiakielellä, kunnes muisti ettei tämä nainen sitä tiettävästi puhunut.
Pumpkin pudisti päätään.
"Ei. Kuten teidänkin, täytyi hänen ja Kadzaitin levätä, eivät he myrskyyn viitsineet siinä kunnossa lähteä. Mutta kyllä he pärjäävät, tai niin ainakin käsipuoli vakuutteli. Mukava tyyppi", Naaras kertoi, saaden Dariuksen hymähtämään terävästi. Hän kun ei varsinaisesti kuvailisi Delathosta "mukavaksi tyypiksi".

"Kuinka jalka voi?", Tummahipiä jatkoi kysellen nyt kenraalilta, "Eihän Vaern sinua enempää nuoleskellut?".
Moinen kysymys sai Dariuksen jälleen mulkaisemaan tummahipiän puoleen, tällä kertaa jopa jokseenkin vaivautuneena. Naaras virnisti, käyden samantien naureskelemaan itsekseen silmäpuolen reaktioille. Oliko jotain tapahtunut? Ilmeisesti, tai sitten haltia oli vielä noloissaan vuorilla tapahtuneesta.
"Selvä, hyvä on, en kysele enempää. Näytät siltä että kohta mottaat minua. Mukava kuitenkin nähdä, että olette kunnossa, molemmat", käsiään nostellen Pumpkin kävi nyt perääntymään reippaasti kauemmaksi haltioista, "Jätän teidät rauhaan. Poistun paikalta. Talosta. PIMEÄÄN JA KYLMÄÄN. Voi minua raukkaa, kuinka selviänkään tästä yöstä tuossa myrskyssä", Jälleen kerran se ylidramaattinen, selvästi vitsailevantyperä äänensävy kävi ottamaan puheista kiinni, naaraan kävellen takaperin aina oville asti, jossa viimein vilkaisi Lorythasin puoleen.
"Minä haluan sänkyni, ennemmin tai myöhemmin. Sinun on paras järjestää se, tai muuten saat katua!", Naaras kävi sähisemään vielä, ennen kuin käännähti kannoillaan ympäri ja marssi pihalle. Pihalla olomuoto vaihtui jälleen takaisin serpentiksi, naaraan etsien Lokenen käsiinsä. Se halusi nukkua tuon suuremman naaraan kanssa, aivan kyljessä kiinni, mikäli Lokene siihen luvan soi.



// DEAAALLLL. Kartanofarmille kaikkia joooo <3 JA PALJON MARSUJA. AIVAN RUTOSTI MARSUJA. Pelloille kirmaamaan kilejen kanssa, kaunista. Daichi senkin kapina kisse. Loppu tommoset. MUCH POOP. SUCH MESS. WO-FUCKING-OW. Todellakin, team loliraptori ilmoittautuu tekken tag tournamenttiin. Päritsen seinästä läpi naapurin puolelle, kaunista <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Maalis 2015, 20:39

Ilme Iriadorin kasvoilla muuttui varmasti yhtä vääristyneeksi kuin Dariuksellakin Pumpkinin väittäessä syöneensä Delathosin siellä luolalla, ja nyt onnellisena täällä sulatteli muoniaan. Punapäinen kuitenkin tuhahti ja hymyili helpottuneesti lohikäärmeen revetessä nauramaan ja korjatessa sanojaan. Tuo oli kuulemma auttanut käsipuolta ratsuineen ja katsonut että noilla on kaikki hyvin, ja sen jälkeen sitten liihotellut vuorilta takaisin pohjoisille aroille. Katse nousi kuitenkin hetkeksi kenraalin puoleen, kun tuo kyseli oliko vuorille jääneen tummahipiän aikomuksena palata kaupunkiin piankin. Hyvä tapa kai se oli tuon seuraan jääneeltä serpentilta varmistaa, ettei Kuiskaus kulkisi ristiin aroilla, sitten kun tarkoituksena oli täältä lähteä takaisin kaupunkia kohti.
Lorythas kuunteli sivummalta toisten puheita, selvästi katsettaankin välillä kiinnittäen käytävän puoleen touhuiltaan. Kyllä puoliverinen oli huomannut Dariuksen seurailevan häntä kuin silmällä pitäen, mutta ei Puolikäärme siihen käynyt sen koommin huomiotaan laittamaan. Enemmän kai sarvipäistä ärsyttikin – yhä - Pumpkinin suulas tapa puhutella haltioita lähinnä miten sattui, ja kiusata sillä omalla tavallaan minkä kerkesi.

Hopeakäärmeen katse kävi kuitenkin taas muuttumaan varoittavaksi Pumpkinin dramatisoidessa lähtönsä puolesta minkä kerkesi. Että joutuisi poistumaan ulos. Pimeään ja kylmään säähän. Sinne tuo mokoma kyllä jouti kaiken tämän jälkeen. Etsikööt sijansa talleilta, tai kääriytykööt Lokenen kanssa tuiskulta turvaan kartanon taakse jos siltä tuntui, Lorythasia ei kiinnostanut muu kuin se, että tuo kiusankappale nyt astuisi ulos hänen talostaan.
Tätä menoa sinä et saa minulta muuta, kuin häkin ja kalterit uudestaan ympärillesi”, puoliverinen sähisi Pumpkinille lohikäärmeiden kielellä, ennen kuin tuo pirulainen teki omatoimisesti lähtönsä asunnon puolelta.
Iriador kohotti taas toista kulmaansa kuullessaan tuon oudon kielen, jota kyläpäällikkö kävi puhumaan, hieman haikeasti katsellen Pumpkinin perään kun naaras takaisin pihamaalle talsi. Eiköhän tuo pärjäisi kuitenkin. Olihan Pumpkin selvinnyt vuorilta takaisin tänne, miksi tuo nyt sitten yhtäkkiä ei olisi selvinnyt kun turvallisten muurien sisäpuolella oli? Jos niitä turvallisiksi saattoi tosin edes kutsua…

Lorythas varmisti että ovi varmasti tuli kiinni naaraan lähdön jäljiltä, ettei kylmä suotta päässyt valumaan lämpimiin sisätiloihin sen pahemmin, että se olisi mahdollisesti ottanut ikävästi vasta kylvystä tulleisiin. Osittain virnuillen puoliverinen kuitenkin palasi takaisin kenraalin ja tuon kumppanin seuraan. Kyllä Lorythas taas kykeni sen näkemään mitä ovien takana oli tapahtunut, mutta eipä sarvipäinen nähnyt lempeäksi käyvän katseensa takaa kommentoimaan tilannetta erikseen ääneen.
Kai järjestämäni kylpyhetki miellytti teitä molempia?”, Lorythas palasi kohteliaasti tiedustelemaan haltiakielellä kaksikolta.


//Kartanofarmi 5/5. MARSUJA JOOOOOOO <3 Otetaan Ivykin mukaan. Siellä sitten vietetään päivät pitkät. Kilejä paimentaen. Daichi ei rauhotu koskaan. Ikuinen kakara. Daichi on joku Pumpkinin irl inkarnaatio. Team rasistiloliovet iskee. Mä tuun cheerleadaan sen tutun kans taustalle ko en osaa pelaa :----DDDDD Kahvia nassuun ja seinästä läpi//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2015, 20:59

Oli sinällään helpotus kuulla, ettei Delathos aikonut samantien lähteä liikkeelle ja että käsipuoli oli kunnossa. Kenraalin piti puhutella tummahipiää jahka sopiva väli taas koittaisi, mutta sen enempää Darius ei nyt halunnut valkohapsea muistella. Kyllä tuo pärjäsi ja tuskin ehätti kaupunkiin ennen heitä, mikäli tuo myrsky meinasi raivota yön yli valtakunnassa.
Jälleen Lorythas puhui kielellä, jota haltiat eivät käyneet ymmärtämään. Oli aisa mikä tahansa, ei sarvipäinen kuulostanut turhan ystävälliseltä sanoissaan. Selvästi naisella ja kyläpäälliköllä oli jotain jännitettä välillään, joskaan Darius ei käynyt syyttämään Lorythasia siitä. Tuo nainenhan oli kuin mikäkin papupata ja vielä kovin röyhkeän suorasanainen. Juuri sellainen persoona, jonka seurassa Darius ei todellakaan viihtynyt. Mutta toisaalta, ei kai lohikäärmeeltä voinut odottaa minkäänlaisia käytöstapoja varsinaisesti. Petoja, eläimiä kun olivat loppupeleissä. Matkivat vain kuulemaansa ja näkemäänsä humanoidi-illuusioissaan, kuin papukaijat.

"Niinkin voisi sanoa", Darius kävi vastaamaan Lorythasille, joka lähemmäksi oli tullut pienesti virnuillen. Moinen sai Dariuksen kallistamaan kysyvästi päätään sarvipäistä tuijottaen, mutta mitään sen pahemmin ei ääneen kyselty, "Kiitos siitä".
"Onko tuo naaras ollut pitkäänkin kyläsi jäsen.."
, Darius jatkoi nyökäten ovelle, josta Pumpkin oli hetki sitten poistunut, "Se pelasti vuosi takaperin Iriadorin hukkumasta jään alle... Mietin vain, oliko se silloin teikäläisiä?".
Darius ei varsinaisesti vielä missään vaiheessa ollut kiittänyt Pumpkinia tuon avusta, eikä juuri nyt nähnyt sopivaa väliä sellaiselle. Tosin, jos lohikäärme oli aina ollut Briarin asukkaita - tai lemmikkejä? - niin ehkä hän voisi välittää kiitokset Lorythasin kautta.



// Paras farmi ikinä. Ivy mukaan, se kyl tukehtuu niihin kissankarvoihin mut kuoleepahan onnellisena. Kilejä paimentaen, kyllä. Daichi on pumpkin, asia vahvistettu. Oikeesti Pumpkinkin tulee raahaan jotain paskarantuja Loryn eteiseen vielä :----------DDD Rasistiloliovi kyllä (D Ja sähän oot parempi pelaan mitä mä, turpa kii tai tuun lyömään. Vois kyl keittää kahvia. Tähän aikaan. Paras aika //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Maalis 2015, 22:10

Lorythas hymähti, virnettään pienesti hilliten, ja nyökkäsi Haukansilmän kiitokseen vastaanottaakseen sen muodollisemmin, ”Ilo oli minun puolellani”. Totta kai se oli ilo olla mieliksi talossaan majaa pitäville, vaikka toistaiseksi puoliverinen oli vielä asteen tai toisen tuohtunut Sagan yllättävästä vierailusta. Ja sen kyllä erotti kyläpäällikön kasvoilta olemattomasta äkäisyydestä ja kireydestä käyttäytymisensä lomasta, ja siitä pienestä huokailusta.
Pumpkin… on ollut täällä vasta kohtuullisen vähän aikaa, kesästä saakka, ellen aivan väärin muista. Siitä piti tulla ratsu nuoremmille, mutta… no, näitte kyllä hyvin itsekin, miksen koskaan päässyt suunnitelmistani pidemmälle”, Hopeakäärme selitti loppua kohden äänenpainonsa muuttuen turhautuneeksi. Ei Pumpkinista ratsuksi tuntunut olevan juuri sen villin ja vapaan luonteen takia, joten Lorythas oli toistaiseksi tyytynyt katsomaan löytäisikö se paikkaansa Briarista mahdollisesti nyt kun ei häkkinsä pohjalla tarvinnut pyöriä ja huutaa.
Olen silti iloinen, jos siitä on ollut jotain hyötyä aikaisemmin”, Lorythas naurahti, katsellessaan ohimennen kuinka sokea yritti piilottaa selvää punastumistaan ja turhautumistaan tähän puheenaiheeseen. Iriadoria kun ei kamalasti kiinnostanut puhua, saati sitten kuulla hukkumiskerroistaan ja kokemuksistaan veden kanssa…

Pysyykö se täällä?”, Iriador kysyikin yllättäen saadakseen asianlaidan kääntymään muualle, ”Saanko tulla katsomaan sitä myöhemmin uudestaan? Se väitti aikaisemmin vuorilla olevansa idästä, kuten minäkin, jonka takia… haluaisin puhua Pumpkinin kanssa paremmin”, punapäinen selitti, saaden Lorythasin kohauttamaan mietteliäänä kulmiaan ja levittämään käsiään sivuilleen.
Ei minulla ole syytä mitään kieltääkään niin kauan kuin tulette rauhassa, mikäli kenraali itse ei katso hankalaksi alaistensa vierailua puolueettomilla sijoilla yhtenään. Olette molemmat kuitenkin tervetulleita tänne uudestaankin, mikäli mielitte, tai ylipäätään haluatte viettää aikaanne rauhassa kaksin”, sarvipäinen vakuutti. Tavallisesti Lorythas ei katsonut vieraita hyvällä, tai muukalaisia ylipäätään, mutta nämä… haltiat tuntuivat jostain syystä hyvinkin mieluisilta tapauksilta ja poikkeuksilta niistä tavallisista vieraista kylässä, joita harvakseltaan kävi. Vaikkei noita edes Briariin saakka alun perin ollut tarkoitus tuoda. Mutta siinä nuo nyt olivat. Osin levänneinä. Ja Puolikäärme oli ehtinyt jo suudella Dariustakin. Ja nähdä edessään nyt seisovan kaksikon salassa pidetyn suhteen. Tuntui oikeastaan vain oikeutetulta tarjota sitä mahdollisuutta paeta niitä kylmiä, vieroksuvia katseita paikkaan, jossa niitä tunteita ei tarvinnut piilotella.
Minä kun sain sellaisen käsityksen aikaisemmin Dariuksen seurassa, ettei… kaltaisianne katsota hyvällä kaupungissa”.

Mutta – järjestin kylpynne aikana teille kirjastooni sijan ja jotain… pientä suuhunpantavaa. Oleskelutilani ovat tuossa suunnassa, saanen johdat---”, Lorythas kertoi, joutuen kuitenkin keskeyttämään sanansa Iriadorin ottaessa oikeudekseen tarkkailla auransa avulla puoliverisen liikkeitä ja kulkea sitten tuon osoittamaan suuntaan, ohimennen kevyesti lyöden nyrkillään Lorythasin toiseen käsivarteen. Totta kai Puolikäärme sitä pienesti hätkähti, kauemmas muutaman askeleen pyrkien siltä varalta, jos sokea olisi yllättäen päättänyt pahemminkin päälle käydä – mutta ei tuota käynyt. Siinä missä Lorythas loi kysyvän katsahduksen Winderin puoleen, kävi Iriador päättäväisenä astelemaan puoliverisen osoittamaa suuntaa kohden. Eivätköhän nuo tulleet perästä saattaen, joten nuorempi saattoi hyvin kävellä suoraa käytävää vain kättään seinää vasten livuttaen eteenpäin.


//Me tullaan kuoleen sinne kaikki onnellisena. Sitten aaveina pidetään sitä kartanoa pystyssä kato. Pumpkin nyt pois sieltä Loryn eteisestä. Elä laahaa kakebylyä pitkin lattiaa, ei oo kivaa. Lokenekin kieltää. :-----D No vatut ko mä osaan vaan pelata Yoshimitsulla ja siihen loppuu mun tekken taidot. TUU LYÖMÄÄN. LYÖN TAKAS. Voi kahvia äiti ei enää NNNNNGH//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Maalis 2015, 23:04

Darius kävi hymähtämään ymmärtäväisesti Lorythasin kertoessa Pumpkinista paremmin. Ilmeisesti se oli vasta uusi kylässä, eikä ollut varsinaisesti soveltunut alkuperäisten suunnitelmien tapaan ratsuksi. Sinällään tuntui hassulta ajatella, että inhimillisesti ajattelevia liskoja koitti kouluttaa tai ylipäätään pitää lemmikkeinä, mutta toisaalta, tekihän Arankin sitä.
Ennen kuin kenraali ehätti mitään väliin sanoa, oli Iriador puuttunut keskusteluun ja kysellyt, aikoisiko Pumpkin pysyä kylässä. Punapää halusi kuulemma tulla katsomaan mokomaa pikkuliskoa, tuoden esille maininnan idästä. Dariukselta oli mennyt täysin ohi se, milloin Pumpkin idästä mitään oli maininnut, mutta eipä hän pahemmin luolassa kuunnellut mitä se tummahipiä taustalla höpötti.
"Sotilaani ovat vapaita kulkemaan missä vain omalla vapaa-ajallaan... Kunhan eivät vihollisten kanssa veljeile", Darius kävi vastaamaan Lorythasin puheisiin. Mitään kenraali ei sanonut siitä, olisiko itse kiinnostunut kylään tulemaan vierailulle, vaikka sarvipäinen nyt kohteliaasti sitä tarjosikin, toivottaen molemmat heistä tervetulleiksi uudemmankin kerran. Darius... Ei tiennyt mitä olisi pitänyt ajatella. Hän arvosti elettä, mutta jostain syystä uudelleen vieraileminen ei kuulostanut houkuttelevalta. Vaikka vierailu tähän asti oli ollut mukava, ei Darius katsonut haltiakuninkaan eliittikenraalina olevansa oikeutettu tällaisille vierailulle puolueettomiin kyliin. Toisaalta.... Eihän sitä missään kirjassa kiellettykään.
Mutta Darius tiesi, ettei Aran pitäisi tästä. Mikäli kuningas jälleen pääsisi kenraalin ajatuksia lukemaan, saisi Haukansilmä varmasti kuulla tästä.

Niinpä kenraali piti suunsa kiinni ja katsoi vain hetken Lorythasta, sarvipäisen lähtiessä johdattamaan haltioita kohden kirjastoa. Pitkälle kyläpäällikkö ei kuitenkaan ehtinyt, kun Iriador yllättäen kävi mottaisemaan kevyesti pitkää miestä käsivarteen, jonka jälkeen sokea itse lähti marssimaan edeltä Lorythasin kehottamaan suuntaan. Darius katsoi korkeahaltian perään, pienen, ehkä turhankin tyytyväisenrakastuneen hymyn noustessa Dariuksen kasvoille.
"Terveiset suudelmastasi", Darius tokaisi nopeasti, matalalta ohimennen Lorythasille, vilkaisten puoliverisen päälle, ennen kuin lähti itse harppomaan pienesti ontuen Iriadorin perään.
Kenraali nyt oletti tuon olleen korkeahaltian mielipide siihen suudelmaan, josta Darius tuolle oli kertonut.

Kolmikko löysi kuitenkin sarvipäisen saattelemana oleskeluhuoneelle, jonne Lorythas oli sanojensa mukaan järjestänyt heille tilan ja naposteltavaa.
"Tätähän voisi jo kutsua kotoisaksi..", Darius kävi hymähtämään astellen peremmälle huoneeseen, "Vielä musiikkia ja voisi jo kutsua aatelisten iltamaksi".
"Niin kuin sinun on pitänyt soittaa jo ties kuinka kauan minulle jotain...
", Darius lisäsi vilkaisten Iriadoria vierellään.



// Onnellisina ja virneet kasvoilla. Sit aletaan kummitteleen joo. Kirjotetaan kartanon seinille verisiä ropeviestejä. Spooky. Pumpkin ei mene koskaan pois! kakebylyä nyt :-----D Lokene on ilonpilaaja >:< Ivy on oikeesti meistä se paras tekkenissä. LÄPSITÄÄN TOISIAMME. KAHVEETA. Onks tää pieni suuhunpantava nyt se 30 cm subi :----------D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2015, 00:16

Ai sinä kerroit…”, Lorythas naurahti hermostuneena itsekseen, vinosti hymyillen kenraalin huomautukselle. Ohimennen se huomaamaton puna värjäsi myös Puolikäärmeen kasvoja, mutta se nopeasti noussut kuumotus kasvoilta laski yhtä nopeasti alas, mitä oli tullutkin. Olihan se kovin huojentavaa nähdä vastaava reaktio moiseen paljastukseen, liekö punatukkainen siitä alkuunkaan ollut mieltään pahoittanut. Eipä se Lorythasille kuulunut, mutta mieluummin Puolikäärme otti kevyen nyrkiniskun käsivarteensa, kuin mahdollisen tikarin kylkiluitensa väliin...
Hymähtäen Hopeakäärme lähti itsekin astelemaan kaksikon perään aulasta, saattaen lähinnä hänniltä Dariuksen ja Iriadorin kirjastoonsa, jonka seiniä koristi se tuhatpäinen kirjakokoelma, joka oli yksi Lorythasin suurimmista aarteista Briarissa.

Oleskelutiloihin saapuessa Iriador saattoi haistaa sen paperimäärän, mitä kovat kannet pitivät sisällään, ja se haju kirjaimellisesti tulvi nuoremman nenään. Eipä Lorythas suotta puhunut tästä tilasta kirjastona, sillä punapäinen epäili olevansa juuri suurimman kirjakokoelman keskellä, mitä ikinä eläessään oli nähnyt – tai no, tiedostanut olevan ympärillään. Harmi ettei Iriador saattanut sitä kokonaisuutta kuitenkaan nähdä, saati sitten lukea mitään enää itse.
Lorythas hymisi itsekseen tyytyväisenä Winderin sanoille, kuunnellen kuinka puheeksi tuli musiikin soittaminen. Puoliverisen sininen katse siirtyi kiinnostuneena nuorimman puoleen, joka ääneen huokaisi.
Siihen ei ole koskaan ollut tilaisuutta, kun en säilytä pillejäni luonasi. Et kuitenkaan välittäisi kuunnella niiden vihellyksiä”, Iriador hymähti hieman harmissaan. Hän kyllä muisti luvanneensa jo ajat sitten että soittaisi Dariukselle jotain, kun hänet sellaisella lahjalla kerta oli siunattu, mutta jostain syystä sitä lupausta ei ollut koskaan konkreettisesti toteutettu. Nuorempi kuitenkin kävi hapuilemaan peremmälle huoneeseen tyytyväisenä, suunnistaen suolaisen naposteltavan hajun perusteella lähemmäs tarjottimia, ja istahti sitten ykskaks lattialle niiden viereen.

Vaikken omistakaan taitoa soittaa kuin suutani”, Lorythas aloitti vinosti hymyillen ja hymähtäen oven luota, astellen vuorostaan itse peremmälle huoneeseen kirjaston toiselle seinustalle, josta pitkä sarvipäinen poimi tummiin seiniin soluttautuneen pölyisen jousisoittimen käsiinsä, ”Omistan siitä huolimatta joitain instrumentteja. Soitatko viulua?”. Puoliverisen sanojen perään Iriador kohotti katseensa Lorythasin puoleen nyökäten tuolle muutaman kerran.
Jos se vain soi yhä, ei se haittaa vaikka olisikin epävireessä, se kelpaa”, punatukkainen kävi toteamaan, kuulostaen innostuneelta tästä ajatuksesta, silmänsä suurena kuin lapsella joka olisi saamassa karkkia.
Hopeakäärme puhalsi pölyt yhdellä terävällä puhalluksella viulun yltä, poimien vielä seinällä ties miten pitkään viruneen jousen soittimelle kaveriksi. Sen jälkeen Lorythas asteli lattialla istuvan punatukkaisen luokse, joka selvästi kuunteli isomman askelia ja kykeni se perusteella tiedostamaan missä sarvipäinen kulki. Sokean katse nousi puoliverisen kasvoille, kun Puolikäärme tuon eteen kyykistyi.
Ojenna kätesi – se on ties kuinka monta vuosisataa vanha, joten pyytäisin ettet pudottaisi sitä”, Hopeakäärme selitti, ojentaen ymmärtäväisesti nyökkäävän Iriadorin ojennettuihin käpäliin viulun käsistään.
Lorythas perääntyi punatukkaisesta kauemmas, jääden seurailemaan miten tottuneesti Iriador näppäili viulun kieliä ja viritteli sitä soimaan paremmin, ennen kuin asetteli mokoman nojaamaan leukaansa vasten.
Saanko… jäädä kuuntelemaan hetkeksi?”, puoliverinen kysyi nopeasti päätään hieman kallistaen, ennen kuin Iriador ehti sointuakaan viulusta ulos vääntää, kynsiensä löytäessä taas naputtelemasta toisiaan vasten. Nuorempi tyytyi hymyillen vain nyökkäämään sarvipäiselle, ennen kuin yritti alkaa takoa jotain kotimaansa rauhalliseniloisia sävelmiä täyttämään hiljaisen kirjaston ilman.


//NIIIII. Eikä kato vaan kirjoteta, vaan sitten aletaan piirtää peniksiä vielä sinne pitkin seiniä :------D Pumpkin senkin kakebyly nyt rauhottuu! Ivy on kaikkein paras, sen pelaaminen kun purkautuu niin tunteella vielä siinä kaiken ohessa ulos :DDD:D:D:DDD TAASKO SE PYLLYNLÄPSINTÄ ALKAA. KAHAVEEEEEEEEEEE. Mut ei nyt ei aksu ei. Se on just se, just se 30cm subi nimenomaan :-----D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2015, 00:53

Darius ei voinut kuin virnistää Lorythasin reaktiolle siitä tiedosta, että Darius oli kertonut suudelmasta kumppanilleen. Ehkä sen olisi voinut jättää vain kenraalin ja sarvipäisen salaisuudeksi, mutta Dariuksesta tuntui näin jälkikäteen paljon paremmalta, kun oli saanut kerrottua siitä kumppanilleen. Loppupeleissä sekä Darius että Lorythas olivat päässeet harvinaisen "Helpolla" siitä tilanteesta, ottaen huomioon millaiset huudot Darius sai aikaisemmin Iriadorilta...
Asia sai kuitenkin olla, turhaan kukaan siitä enää varvoi.

Oleskeluhuoneella Darius kävi katselemaan paremmin ympärilleen ja pakkohan se oli myöntää, että puoliveriseksi kyläpäälliköksi Lorythasilla oli aika mahtava kokoelma kirjoja. Tai no, mistä Darius tiesi millaisia omaisuuksia kyläpäälliköillä yleensä oli, yleinen oletus haltioiden keskuudessa oli, että nämä puolueettomat perkeleet olivat omaisuudeltaan korkeintaan alempien aatelissukujen tasolla. Kerta itse oli elänyt harvinaisen rasistisessa, ennakkoluuloisessa ja ennen kaikkea snobimaisessa ympäristössä koko ikänsä, oli Dariukselle tietenkin nämä oletukset iskostuneet päähän. Ei hän halunnut vähätellä Lorythasia, mutta saattoi sen vahingossa tehdä huomaamattaankin.
"Niinhän sinä väität", Darius kävi hymähtämään Iriadorin puheisiin pillien viheltelyistä, vaikka ei varsinaisesti voinut täysin kieltää, etteikö tuo olisi myös totta. Jotkin puhallinsoittimet olivat vain liikaa kenraalin hermoille, varsinkin pitkän päivän jälkeen, jos mokomat vihelsivät turhan korkealle. Tosin, Darius uskoi, ettei Iriadorin soitto koskaan kykenisi hänen hermojaan raastamaan.

Katse kääntyi kuitenkin Lorythasin puoleen, tuon käydessä liittymään keskusteluun. Hitaasti askel kävi sarvipäisen puheiden lomasta seuraamaan Iriadoria, kenraalin käyden jokseenkin jäykänvaivalloisesti istahtamaan punapäisen viereen lattialle. Sarvipäinen kävi tarjoamaan instrumentiksi viulua, mikäli Iriador sellaista osaisi vinguttaa. Omien sanojensa mukaan punapäästä oli siihen, joten ei aikaakaan kun hopeahapsi kiikutti vanhan, pölyistä juuri putsatun viulun nuoremman käsiin. Kuulemma se oli vanha, joten toivoa sopi, ettei Iriador menisi mokomaa pudottamaan tai muullakaan tavalla hajottamaan.
Darius ei puuttunut keskusteluun, seuraili vain sivusta kuinka Iriador kävi testailemaan soitinta ja viritellen sen sointuunsa. Samalla Haukansilmäinen kävi riisumaan sen arpeaan peittävän silmälapun, joka kylvyn jälkeen takaisin oli kasvoille aseteltu. Se oli yhä kostea ja täten epämukava vasten ihoa ja vaikka Lorythas nyt yhä heidän seurassaan olikin, teki Darius poikkeuksen ja riisui häpeänverhoajan puolituntemattoman seurassa.

Kulma kävi kohoamaan pienesti Lorythasin kysellessä, saisiko hän jäädä kuuntelemaan hetkeksi.
"En näe syytä mikset voisi", Darius hymähti siinä missä korkeahaltia toiselle nyökkäsi. Noiden sanojen jälkeen Darius hiljentyi, Iriadorin lähtiessä soittamaan kuuloa miellyttävää melodiaa.



// :---------D Katkarabui pitkin käytävii. Sit jätetään niitä kryptisiä viestejä pitkin peilejä ja porukka ihmettelee "Mitä ne haamut meistä haluaa" ku peilissä lukee NAKKIVENE. No ehkä Pumpkin rauhottuu. Tai ei. Pumpkin on vähän tymäh. :------DDD IVYN RAGE QUIT ON PARAS<3 Taas alkaa pyllyjen läpsiminen. Eikö enää kahvee >: 30cm subit<3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2015, 02:01

Siinä missä haltiat kävivät istahtamaan alas, pysytteli Lorythas seisomassa omilla jaloillaan noista hieman etäämmällä. Ei hän alunperinkään olisi halunnut näin vaivata läsnäolollaan kaksikkoa, mutta… se pieni heräävä mielenkiinto olisi jäänyt vain vaivaamaan puoliveristä, jos tuo ei nyt olisi saanut kuunnella kun joku toinen niin nätisti sai soitettua. Kyllähän kylässä pitojakin järjestettiin ja siellä sai toisten musisointia kuunnella, mutta oli aina erilainen tilanne, kun joku varta vasten soitti vain muutamalle. Tässä tapauksessa tosin se joku taisi olla Darius, mutta oli omanlaisensa helpotus noiden molempien suodessa tilaisuuden Puolikäärmeelle jäädä musiikkia kuuntelemaan hetkeksi.

Siitä oli pitkä aika, kun Iriador oli viimeksi viulua soittanut, ja tuskin punapäinen oli näkönsä menetettyään sellaiseen edes koskenut. Joten se oli osaltaan hankalaa, mutta myös mukavaa muistin virkistystä kokeilla soittamista näin… sokeana. Mahtuihan melodioiden väliin epävireisiä tai muuten virheellisiä sointuja, mutta nuorempi vain korjasi ne, jatkaen vapautuneesti eteenpäin. Mutta niitä virheitä sokea teki vain alkuun, ja mitä pidemmälle pääsi, sitä paremmin ja virheettömästi soitto alkoi sujua. Tietenkin omalla tavallaan Iriador olisi voinut kaivata pelkän jousisoittimen lisäksi muitakin soittamaan mukanaan, mutta moiseen ei nyt tähän hätään tainnut olla varsinaista tilaisuutta. Ehkä joskus toiste sitten. Nyt Iriador kuitenkin halusi vain taitojaan osoittaa Dariukselle ja miellyttää soitannallaan vanhemman korvia, kun siihen oli tilaisuus ja aikaa hyvin.

Se silmitön haltioituminen nousi taas Lorythasin katseeseen tuon katsellessa sokeaa soittamassa omia mystisiä sävelmiään, mutta sitten sarvipäinen kävi kuitenkin silmiään räpäyttämään muutamaan otteeseen ja nopeasti vilkaisemaan että kaikki olisi kohdallaan kenraalia ja alaistaan varten.
Minä… tästä… sitten poistun”, Puolikäärme henkäisi lähinnä vain itselleen, liekö sitä Darius tai Iriador edes kuulivat, mutta toisaalta ei se ollut niin tärkeää.
Annan teidän olla kaksin”, puoliverinen kävi telepaattisesti toteamaan Dariukselle, suoden vanhemmalle vielä rauhallisen katsahduksen, lähtiessään kaikessa rauhassa sitten lipumaan ulos huoneesta, ”Viipykää niin pitkään kuin tahdotte, voitte yhä yöpyä huoneessani jos mielitte illan päätteeksi”. Sen enempää Lorythas ei enää sanonut, vaan tyytyväisesti hymyillen poistui huoneesta, oven perästään sulkien, kun oli valkean helmansa saanut sen välistä ensiksi kokonaan vetäistyä pois.


//Tulis semmotteet karkarabucoctailit et huhuh :-----DDDD Mut todellakin. Nakkivene. Sitten me piirretään nakkiveneitäkin kaikkialle. Pumpkin nyt perkele, menen ja laitan sille valjaat päälle. Sit me päristään Pumpkinin kanssa kaikkialle <3 IVYN RAGE QUITIN TAHDON NÄHDÄ. Pyllyjen läpsiminen päättyi viimeksi öljypainiin, mihin tällä kertaa. Ei enää kahvee, huomenna saat kahvee. SUBIT ON PARHAAT//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2015, 02:49

Siinä missä Lorythaskin, hiljentyi Darius kuuntelemaan täysin Iriadorin soittoa. Vähän väliä sieltä täältä tuli niitä pieniä, epävireisiä vingahduksia, mutta näin kokonaisuutena nuori soitti yllättävänkin hyvin. Tuskin tuo joka päivä pääsi treenaamaan soittotaitojaan, varsinkaan nyt, kun kuiskaukseen oli liittynyt. Darius ei voinut kuin ihailla korkeahaltian taitoja, eihän hän osannut itse soittaa mitään. Se mukavan rauhallinen melodia kävi tempaamaan mukaansa Kenraalin lähinnä vain tuijottaen seesteisesti nuorempaa, kunnes katse käännähti Lorythasin puoleen tuon henkäyksen myötä. Puoliverinen päätti poistua paikalta, muistuttaen vielä, että makuuhuoneensa oli kaksikon käytettävissä. Darius nyökkäsi kiittäväisesti, kykenemättä itse sen pahemmin ääneen tai telepaattisesti mitään puhumaan, keskittyen niin tarkasti kuuntelemaan Iriadorin soittoa.

Tovin jos toisenkin nuorempi sai soittaa kenraalille, ennen kuin Darius antoi tuon lopettaa. Kaksikon ilta jatkui rauhallisissa, mutta samalla kovin uupuneissa merkeissä. Ei kumpikaan pahemmin jaksanut mitään riehua enää, heidän lähinnä keskustellen niitä näitä keskenään ja loppu viimein Darius luki satunnaisia kirjoja Iriadorille Lorythasin kokoelmasta. Tuskin puoliverinen siitä pahakseen pisti. Eivät he kuitenkaan sotkua taakseen jättäneet. Kun ilta alkoi lähestyä jo yötä ja tarjoiltavat oli nautittu, suuntasi haltiakaksikko lopulta hiipien takaisin Lorythasin makuuhuoneelle, kyläpäällikön vuoteeseen nukkumaan. Olihan se ollut mukavan pehmeä ja Darius todellakin halusi nyt nukkua mukavasti Iriador kainalossaan, joten Lorythasin huoneen lainaaminen kuulosti vain fiksulta.
Ei kaksikko makuuhuoneenkaan puolella pahemmin jaksanut enää riehua, unen käydessä nappaamaan uupuneen kaksikon mukaansa kovinkin nopeasti.


Aamulla Darius kävi heräämään ensimmäisenä. Haukansilmäinen tuijotteli tapojensa mukaisesti tovin jos toisenkin vain nukkuvaa kumppaniaan, ennen kuin varovaisesti kävi nousemaan tuon viereltä ylös, herättämättä Iriadoria vielä. Kaikessa hiljaisuudessa kenraali puki päälleen, katsahtaen myös ulos ikkunasta. Lunta tuli yhä, mutta nyt itse tuuli ja tuiverrus olivat rauhoittuneet. Enää lunta ei satanut taivaantäydeltä, ennemminkin ripotteli nätisti ja pehmeästi, päivän ollessa kovinkin harmaa muuten. Kenraalilla ei ollut hajuakaan paljonko kello oli, mutta aamu oli jo käynyt valkenemaan, joten heidän kannatti varmaan valmistautua lähtöön tuota pikaa.
"Iriador", Lempeä ääni kävi herättelemään jälleen nuorempaa, Haukansilmän nojautuessa vasten vuoteen patjaa, Iriadorin ylle, "Ala heräillä. Meidän pitää kohta valmistautua lähtöön, nyt kun sääkin on parempi... Menen etsimään Lorythasin, tule sinä perästä kun olet heräillyt".
Pieni suudelma suotiin nuoremman hiuksiin, ennen kuin Darius kävi nojautumaan ylös ja poistui huoneesta käytäville.
Rauhallisesti kenraali käveli ympäriinsä sarvipuolisen kartanoa, etsien talon isäntää käsiinsä, kunnes mokoma yhden kulman takaa kävi katseeseen osumaan.
"Lorythas!", Eliitti kävi kutsumaan sarvipäistä nimeltä, kävellessään lähemmäksi hopeahapsea, "Missä varusteemme ovat ja olemmeko pian valmiita lähtöön?".
Tuntui sinällään pahalta mennä suoraan asiaan ja puhua lähtemisestä heti ensimmäisenä aamusta, mutta kenraali halusi olla varma siitä, että he pääsisivät lähtemään ajoissa. Eiväthän he olleet täällä kyläilemässä ja kaupunkiin oli päästävä mielellään ennen, kuin Delathos saapuisi tuville ihmettelemään missä eliitti ja kaksi sotilasta olivat.



// ETTÄ HUH. Naggiveneeee. Totta kai piirretään nakkiveneitä kaikkialle, mitä sä luulit. Kelaa Pumpkin valjaissa. Se vetäis niiku kissat, kaatuis vaan maahan eikä suostu liikkuun mihkään. Sit Lory sais vetää sitä perässään. PUMPKIN PÄRINÄT. Ivyn Rage quitin tulet näkemään vielä joskus. Me päädytään ties minne kuule tällä kertaa. HUOMENNA TAHDON KAHVETTA. Subit on. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2015, 03:52

Iriador ei edes aluksi huomannut Lorythasin aikovan poistua, joten ei nuorempi ehtinyt edes kiittää puoliveristä, kun kirjaston ovi jo vaimeasti kolahti tuon perästä kiinni. No, ehkä punapäinen voisi ennen huomista lähtöä kiittää viulusta, ja siitä yhteisestä ajasta, jonka kyläpäällikkö heille oli niin pyyteettömästi järjestänyt. Vaikka epäilemättä Darius oli sen todennäköisesti tekemässä itsekin, ellei ollut sitten jo ehtinyt tehdä.
Soittaminen sai kuitenkin jatkua tovin, Iriadorin antaessa Dariuksen nyt nauttia soitannastaan kotimaansa kappaleita vinguttaen, pitäen tunnelman lämpimän rauhallisena. Soiton jälkeen ilta kului muutenkin leppoisasti jutustellen, kirjakokoelmaan tutustuen, sekä juomaa ja ruokaa napostellen. Iriadorilla olikin kirjaimellisesti kurniva nälkä päivän tapahtumien jäljiltä, joten moinen purtava oli viimein maistuva punatukkaisellekin, kun tarjottavassakaan ei ollut mitään valittamista. Ainakaan sokean mielestä.

Lorythas palasi makuukammarinsa puolelle hakemaan itselleen illan pikkutunneille tekemistä, samalla valmistellen vuoteensa kenraalille ja tuon nuorelle kumppanille. Sen myötä puoliverinen lähinnä toimitti omia asioitaan ympäri kartanoa, lopulta sijansa löytäen pienestä ruokasalista pitkän pöytänsä päästä. Jossain välissä Hopeakäärme oli kuulevinaan haltiakaksikon hiippailevan takaisin yläkertaan, muttei asiaa sen enempää lähtenyt tarkistamaan. Lory ehtisi siivota kirjaston kaksikon jäljiltä myöhemminkin, nyt hän halusi vain rentoutua omassa rauhassaan ja paneutua kirjaansa, joka oli työpöydällä lojunut keskeneräisenä jo tovin.


Aamu Briarissa kävi kuitenkin nousemaan lopulta, säänkin ollessa selvinnyt jo huimasti eilisestä. Siinä missä monet muut, oli Lorythas myös nojatuolistaan vironnut ylös hyvissä ajoin kukonlaulun myötä. Kukaan Kuiskauksen sotilaista ei vaikuttanut vielä olevan hereillä, ja ehkä parempi niin, kun työasunsa ylleen kiskoen Puolikäärme otti tehtäväkseen järjestää jo valmiiksi muutama halukas saattamaan Winder alaisineen lähemmäs kaupunkia. Nuo joutuisivat väkisin askeltamaan jonkun matkan sijoilleen takaisin, sillä Lorythas ei yhäkään halunnut ottaa sitä riskiä, että olisi lähettänyt alaisiaan haltioiden alueita lähemmäs Dariuksen eilisen huomautuksen myötä. Varsinkaan, jos hän itse ei ollut mukana.
Muutama vanhempi ratsastaja lupasi lähteä saattamaan haltioita, Hopeakäärmeen passittaessa nuo heti valmistelemaan ratsunsa siihen kuntoon, että olisivat valmiita lähtemään heti kun käsky kävisi. Eilen kirjoitetut kirjeetkin lähetettiin pienempien lohikäärmeiden matkassa kulkemaan oikeaan määränpäähänsä, ennen kuin kyläpäällikkö palasi sisälle kartanoonsa.

Sisällä Iriador oli saanut levätä mukavasti Dariuksen vierellä yönsä, ja kävi nyt tuhisten havahtumaan vanhemman ääneen, joka häntä herätteli.
Mm-mmm Dariussss”, punapäinen myhisi vetäessään peittoa paremmin korvilleen kun huomasi toisen jo nousseen vierestään ylös. Kenraali pyysi nuorempaa valmistautumaan lähtöön, kerta aamukin oli jo valjennut ja ties miten pitkällä. Iriador jatkoi tyytyväistä kehräämistään peittonsa alla, heittäen mokoman kuitenkin yltään jo pois, ettei kävisi uudelleen nukahtamaan. Nahkaan tarttuva viileämpi ilma myös herätteli mukavasti.
Punapäinen havahtui paremmin hereille kuitenkin vasta, kun kuuli Dariuksen äänen jostain käytäviltä kutsumaan kartanon isäntää. Sen myötä punapäinen myös silmiään hieroen kapusi itsensä vuoteesta ylös, alkaen kiskoa paremmin vaatteita taas niskaansa ja siistimään kiharaa tukkaansa.

Lorythas kiinnitti siihen jo tuttuun ääneen huomionsa, ollen astellut ylemmän kerroksen portaikon ääreen suurelle ikkunalle katselemaan siihen tuhkaiseen kokonaisuuteensa verhoutuneena heräilevää Briaria kaikessa rauhassa. Se oli myös siinä mielessä hyvä sijainti, että kyläpäällikkö saattoi olla vastassa sekä Winderiä, että yhä ilmeisesti vierashuoneiden puolella nukkuvaa Velethuilia. Onneksi se kehen puoliverinen kuitenkin törmäsi ensimmäisenä oli Darius, eikä hänen tarvinnut alkaa selitellä sille kolmannelle missä nuo kaksi mahdollisesti olivat.
Kädet selkänsä taakse ristittynä, Lorythas käänsi olemuksensa lähestyvää silmäpuolta kohden, hymyillen ovelasti miehen nähdessään.
Kyytinne on jo järjestetty, muutama vanhimmistani lähtee saattamaan teitä lähemmäs kaupunkianne heti kun olette vain itse valmiita matkaan”, puoliverinen ilmoitti ulos vilkaisten, ”Sää suosii lentämistä tänään paremmin, joten matkassa tuskin kestää kauaakaan”.
Kaikki varusteenne löytyvät eteisaulani pöydille kasattuina, tunnistatte niistä varmasti omanne”, Vaern lisäsi, tuoden katseensa taas paremmin Dariuksen puoleen.


//Puhutaan nakkiveneistä, niin mä tahtoisin nyt jostain syystä hotdogin. I dunno why, but I think I’m hungry :3 Pumpkin valjaissa ois jotain näkemisen arvosta. Sellanen mato vaan perässä joka nuohois just maassa. PUMPKIN PÄRISEEEEEEEE, ei Pumpkinille kofeiinia. YAYYAYAYAYYAY voin sitten nauraa perseeni irti. Me päädytään juontamaan sitä oljypainia ja päästellään mikkeihin eroottisia ääniä sen juonnon ohessa. HUOMENNA SAAT KAHVETTA. Subit on, idd, 5/5//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2015, 12:06

Askeleet kävivät hidastumaan mitä lähemmäksi kenraali pääsi sarvipäistä, Dariuksen lopulta pysähtyessä kunnioittavan välimatkan päähän kyläpäälliköstä. Hetkeksi katse siirtyi kokonaan pois Lorythaksesta Dariuksen melkeinpä irvistäen kivusta, kropan ilmoitellessa jälleen viimeisimmästä yhteenotosta. Ei se mitään vakavaa ollut, mutta silloin tällöin, varsinkin kylkeen, sattui niin pirusti, ettei meinannut liikkumaan kyetä. Lisälepo ei siis olisi pahitteeksi, jahka takaisin linnalle pääsisi. Haukankatse kohosi kuitenkin takaisin Lorythasin puoleen, vaikkakin kenraali selvästi vältteli yhä sitä suoraa katsekontaktia. Haltia tuijotti joko Lorythasin silmien väliin tai ohi tuon päästä, ihan vain koska pelkäsi taas sen oudon tunteen nousevan pintaan jos liikaa noihin turkoosinsinisiin silmiin tuijotti.
Kyydit olivat kuulemma jo valmiina, muutaman vanhemman ratsastajan lähtiessä saattamaan kuiskausta takaisin kaupunkiin. Lähtökäsky riippui nyt vain haltioista, jahka nuo valmiina olisivat. Darius ei voinut kuin hymähtää ja nyökätä, oli ihailtavaa että kaikki oli jo heti valmiina. Juuri kuten kenraali oli toivonutkin.
"Hienoa", Kenraali kävi vastaamaa nyt Lorythasin puheisiin, samalla kun kävi ottamaan telepaattisesti yhteyttä sekä Iriadoriin, että Velethuiliin.
Kenraali kertoi sotilailleen kaiken, mitä Lorythas oli juuri kertonut. Iriadoria kehotettiin palaamaan vierashuoneelle Velethuilin seuraan, ennen kuin lähtöä harkittiin. Tietenkin Velethuil oli ihmetellyt, mihin punapäinen sotilas oli kadonnut, joten heidän piti keksiä jokin selitys moiselle. Tai no, Iriador sai keksiä ja kertoa vanhemmalle sotilaalle, jahka tuon seuraan ehättäisi.

"Tahtoisin... Kiittää sinua. Tästä kaikesta", Darius aloitti jokseenkin vaivautuneesti, katseen eksyessä tuijottamaan ikkunasta ulos, "En vieläkään käsitä miksi autoit meitä vuorilla, saatikka sitten kohtelit meitä näin hyvin vierainasi. Mutta, ehkä minun ei kuulukaan ymmärtää teidän puolueettomien tekoja".
"Tiedän, ettei Hänen Majesteettinsa tule koskaan kiittämään sinua ja kylääsi, vaikka hänen eliittejään autoitte. Ja jos kiittäisikin, olisi hänellä taka-ajatuksia... Enkä minä sinua voi hänen puolestaan kiittää. Mutta Kuiskauksen puolesta voin. Haltiat eivät jää sinulle mitään velkaa, mutta minä jään. Lupaan myös katsoa, että se velka tulee maksettua"
, Silmäpuoli jatkoi, vilkaisten merkittävästi Lorythasin puoleen, "Mutta nyt... Minun on parasta valmistautua".
Noiden sanojen myötä lähti kenraali yhä pienesti linkaten kohden eteisaulaa, jossa Lorythasin mukaan heidän varusteensa olivat tallella.



// No kieltämättä hodaria vois pistää poskeen. Pientä suuhunpantavaa. HÖ HÖ HÖ. Sit Pumpkin vielä rääkyis niissä valjaissa silleen erittäin surkeesti, kukaan kestäis kattoo sitä. PÄRISEE. Pumpkin on just se hahmo jolle ei saa antaa kofeiinia. Perseet olalle! Eiku. Jos me eroottisia ääniä pidettäis ni tulis kyl Ivyltä turpaan. TÄNÄÄN SAAN KAHVETTA! YAY. 10/5 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2015, 17:59

Katseensa pysyi hetken Dariuksessa tuon ohimennen kiittäessä Lorythasia siitä, miten kyläpäällikkö oli nähnyt vaivaa sotilaiden eteen. Vaern kohotti kulmiansa hämmästyneesti, ilahtuneesti Winderin sanoista, itsekin ulos taas tuijottaen, kaikessa hiljaisuudessaan kuunnellen mitä toisella oli sanottavana. Sen lisäksi että Haukansilmä ihmetteli silmäpuolen käytöstä puolueellisia sotilaita kohtaan, selitti että Briar tuskin sai kiitosta haltioiden kuninkaalta. Lisäksi Winder väitti jäävänsä tästä velkaa, joka sai kyläpäällikön naurahtamaan.
Sen takia meillä ei ole kuninkaita, teemme niin kuin itse näemmä parhaaksi tehdä, joka varmasti aatteena repii rikki teidän noudattamianne periaatteita. Näin auttamisenne velvollisuutenani, esimerkkinä nuoremmille jotka tuskin koskaan yltävät iässään omalle tasolleni”, Lorythas totesi ikkunansa ääressä yhä seisten, samaan aikaan kun Darius lähti linkaten eteisaulaa kohden, sanojensa mukaisesti valmistautumaan lähtöön. Kyläpäällikön katse käväisi nopeasti samalla käytävälle ennättäneen Iriadorin puoleen, joka suuntasi kulkuansa seinästä tukea ottaen takaisin vierashuoneille haukotellen Dariuksen kehotuksen kuultuaan.

Sokea oli ehtinyt siistiytyä yön jäljiltä sen verran, että hiukset olivat ojennuksessa ja väliaikaiset vaatteet oli puettu ylle. Sokea kehitteli jo mielessään jotain syytä Velethuilille kerrottavaksi, minne nuorempi oli yönmittaan livahtanut. Tuo kuitenkin siitä kyselisi, ja vaikka miten Iriador olisikin halunnut olla valehtelematta, ei hän nähnyt sopivaksi että vanhempi sotilas saisi tietää hänen ja kenraalin välisestä suhteesta. Kyllä nuorempi jotain keksisi, oli se sitten mitä hyvänsä.
Joka tapauksessa tuo asteli kovin poissaolevana kartanon toisesta siivestä toiseen, varsinaisesti edes kiinnittämättä huomiota siihen, että Lorythas teki itselleen tilaa astahtamalla muutaman askeleen taemmas punatukkaisen tieltä.

Sinun kiitoksesi riittää hyvin, enkä tahtoisi että jäisit… eräänlaisesta ystävänpalveluksesta minulle mitään velkaa. Mutta tee, kuten tahdot”, puoliverinen kuitenkin jatkoi kuuluvalla äänellä hetken sokean perään katsottuaan, lähtien nyt itsekin astelemaan linkkaavan kenraalin perään ala-aulaa kohden. Kohti sitä läjää irtonaisia haarniskanpalasia, jotka Puolikäärme oli pöydille kuivumisen jälkeen nostellut lattialta. Lorythas pysähtyikin hieman etäämmälle Winderin vierelle, silmäillen metallinpaloja, tietämättä varsinaisesti mitkä kaikki niistä mahdollisesti yhteen kokonaisuuteen sitten kuuluisivat.
Tarvitsetko apua haarniskasi ylle pukemisessa?”, Hopeakäärme kysäisi, turkoosilla katseellaan kenraalin puoleen tähyillen, ”Olen ennenkin pukenut niitä toisten ylle, jos siis… vain… tarvitset ja haluat apuani”, Lorythas naurahti taas jotenkin hermostuneena.
En tahtoisi vaikuttaa tungettelevalta…”.


//Hodariiiiiiiii – nyt tekee vaan kahta kauheemmin mieli. 30cm subin sulle tuon kohta suuhunpantavaks :------DDDD Ja sit ko Pumpkin huomais jotain kiinnostavaa, niin sehän liihottais vaan perään silleen LOL. Joo ei Pumpkinille kofeiinia. Tulee muuten niin pärinä Pumpkin et huhhuh. Ivy voi tulla äänteleen meidän kans, eiks oo hyvä pläni kato :---DDDD KAHVEEEET, MUT MAITO ON LOPPU EN KESTÄ YYYYYY//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2015, 18:28

Darius kyllä kuuli Iriadorin liikkuvan käytävällä, mutta katsoi parhaaksi vain suunnata haarniskoiden luokse järjestelemään ne kuntoon. Kyllä sokea pärjäsi ja tuo saisi Velethuilin kanssa järjestää itsensä kuntoon ja valmiiksi lähtöön, kuten sotilaat nyt yleensä.
Pienesti Haukansilmä kävi kuitenkin kulmiaan kurtistamaan Lorythasin mainitessa kenraalin kiitoksen kyllä riittävän hänelle, eikä haltian tarvinnut "ystävänpalveluksista" mitään velkaa jäädä.
"Emme ole ystäviä", Darius kävi yllättäen napauttamaan kuuluvasti, katsomatta kuitenkaan Lorythasin suuntaan. jostain syystä tuon toteaminen sarvipäiselle tuntu... Pahalta. Olihan Darius monta kertaa tilanteessa jos toisessakin saanut todeta saman henkilölle jos toisellekin, tehdäkseen selvästi ettei toisen kannattanut alkaa mitään toivoja ystävyyssuhteesta kehittelemään. Mutta nyt... Ehkä jostain syystä Darius halusi tutusta Lorythasiin paremmin. Olla tuon ystävä, kai. Mutta kenraali katsoi parhaakseen todeta silti tuon kovin reaktiomaisen huomautuksen ääneen. Ehkä hän halusi vain suojella sarvipäistä. Ei tuon kannattanut alkaa itseään Haukansilmän ystäväksi kutsumaan tai olettaa, että he enää tulisivat tapaamaan. Parasta olisi, jos tämä loppuisi ennen kuin alkaisikaan.

varusteiden luo päästessä kävi kenraali kovinkin nopeasti ja määrätietoisesti lajittelemaan panssarinosia omiin setteihinsä, Haukansilmän kyllä tunnistaen mikä panssarin osa kuului ja kenelle. Tai no, hän tiesi läpikotaisin oman haarniskansa ja Iriadorin, joten jäljelle jäävät olivat loogisesti Velethuilin.
Darius ei vilkaissutkaan Lorythasiin tuon tarjotessa apuaan kenraalille haarniskan kanssa. Jälleen sarvipäinen alkoi kuulostamaan hermostuneelta ja selittelevältä, selvästi hakien sanoja puheessaan. Kenraali ei vastannut aluksi mitään, keskittyi vain panssareiden lajittelemiseen, samalla harkiten tuota tarjousta. Eihän hän normaalisti apua tarvinnut - joskin avun kanssa haarniskan pukeminen oli aina helpompaa - mutta nyt, ehkä apu olikin tarpeen ottaen huomioon, kuinka kenraali itse ei voinut kivuitta ihan joka asentoon taipua.

"Saat auttaa", Darius aloitti lopulta, käyden nyt poimimaan syliinsä oman haarniskansa panssareita ja kangaskappaleita, kääntäen viimein katseensa Lorythasin puoleen, "Mutta vastaa ensin yhteen kysymykseen".
"Oletko ihastunut minuun?", Ehkä se oli typerä kysymys, ehkä se tuli täysin puun takaa, mutta Dariuksen täytyi saada tietää. Kasvoillaan lepäsi yllättävänkin vakava, joskin rauhallinen ilme, silmäpuolen käydessä nyt tuijottamaan vastausta vaativasti Lorythasin silmiin.
"Autoitko vain hyvää hyvyyttäsi vai onko sinulla taka-ajatuksia minun suhteeni", Kenraali lisäsi, samalla kun askel kävi hitaasti kulkemaan takaisin kohden Lorythasin makuuhuonetta. Ei kenraali tässä käytävällä ajatellut pukeutua.



// Tuo mulle 30cm subi ja minä pistän sen suuhuni kokonaisena :----D kokoNAINEN. Sit lähtis Pumpkin ja lujaa kyl joo (D Tulee semmonen pärinä letku ettei Lorykaan kestä. Se on hyvä pläni, tosin Ivyn seksikkäät ääntelyt on sitä et se tekee possun röhkäsyjä ja sit nauraa perään. Sensuellia ja silleen :----D KAHVIN JOIN MUSTANA. VÄHÄN SOKERIA. OKE AIKA PALJON SOKERIA MUT SILTI //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Myrskyn vangit || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Maalis 2015, 19:53

Puoliverinen huokaisi hiljaa, rauhallisesti hymyillen kuullessaan Winderin napakan tokauksen, kun hän oli ystävänpalveluksesta puhunut. Ei se onnistunut kolhaisemaan Lorythasia, vaikka omalla tavallaan tietenkin tuntui ehkä hitusen pahalta tulla tuolla tavoin torjutuksi. Mutta Hopeakäärme ymmärsi Dariusta. Hän tiesi, että oli ylipäätään vaarallista alkaa yrittää mitään passiivista liittoumaa kenenkään kanssa, ja turvata sillä tavoin ehkä kyläänsäkin. Oli vaarallista ylipäätään hankkia ystäviä. Sen takia kai puoliverinen sellaisista tapauksista oli yrittänytkin tietoisesti pysyä kauempana – paitsi nyt, Haukansilmän ollessa onnistunut vinksauttaa jonkun oikeanlaisen ruuvin taas paikoilleen Puolikäärmeen päässä.
Lorythas seurasi kiinnostuneena miten näppärästi kenraali haarniskojen osia pinosi yksiin kasoihin, selvästi tietäen mikä minnekin kuului. Sen verran puoliverinen panssareista tunnisti Dariuksen yllä aikaisemmin olevia paloja, että olisi ehkä osannut niistä muutaman näennäisesti liittää toisiinsa, mutta katsoi nyt kuitenkin paremmaksi antaa Winderin tehdä tämä itse. Ei olisi ollut oikein tunkea näppejään kesken kaiken touhuun mukaan, se vain tuntui väärältä vaihtoehdolta.
Kenraali kuitenkin antoi sarvipäiselle luvan auttaa itseään, mutta sillä ehdolla että kyläpäällikkö vastaisi ensin yhteen kysymykseensä. Lorythas hymähti, ymmärtäväisesti kuitenkin hymyillen.
No ihan kuinka vain, kysy sitten”, Puolikäärme tokaisi, vieden taas kätensä paremmin selkänsä taakse, katseensa kiinni Dariuksessa, kun tuo yllättävän kysymyksensä esille toi.

Lorythas tunsi kyllä kuinka se kuumotus nousi omille poskille samantien, Dariuksen katsoessa suoraa puoliverisen silmiin tuolla tavoin vastausta vaatien.
Siis… m-minäkö? Ihastunut…? No siis…”, Hopeinen huomasi heti sanoihinsa takertumisen ja takeltelun, pyrkien kuitenkin kuulostamaan edes jotenkuten selvältä sanojensa suhteen, ”Ennemminkin… ihailen teitä, kuin olisin… sanojesi mukaisesti… i-ihastunut”. Tai ei Lorythas oikeastaan tiennyt. Hän oli niin… erilainen, tai sellaiseksi ainakin koki itsensä, katsoessaan muita rinnallaan. Hetken Puolikäärme olikin vain hiljaa, lähtiessään seuraamaan Dariuksen perään takaisin ylös vain naamaansa kättään vasten hieraisten mietteliäänä. Olisihan Vaernkin jotain voinut kantaa, mutta nyt kai hän saattoi vain kalastella palasia perästä, jos Darius niitä vahingossa pudotti lattialle.
Tai… tai en minä… tiedä. Oikeastaan. Kiehdotte minua… omalla tavallanne.. en tiedä, onko ihastuminen sitten… oikeanlainen sana… merkitsemään sitä mitä tunnen”, Lorythas yritti selittää, hermostuneesti välistä naurahdellen, lähinnä kuitenkin vain itselleen. Varsinaisesti taaskaan tietämättä antoiko ilmi koko totuutta, puolet, vai edes yhtä neljäsosaa siitä kaikesta, mitä Darius hetkellisesti oli onnistunut hänessä herättää.

Huomaan ainakin kuulostavani typerältä, jos en muuta… anteeksi”, päätään pienesti pudistaen Vaern naurahti rennosti, ”Vannon kuitenkin kunniani kautta, ettei minulla ollut taka-ajatuksia sinun, tai kenenkään muun alaisesi suhteen. Ei ole tapaistani hautoa sellaisia, ja isällisyyteni ja muiden ihaileminen… sekin on vain piirre minussa”, puoliverinen selitti rauhallisesti, alati hymyillen. Ei Lorythasista tuntunut lainkaan pahalta puhua niin suoraan. Hän oli aina tehnyt niin, miksi nyt sitten olisi pitänyt toimia eri tavalla?
Vaern astahti muutamalla nopealla askeleella Winderistä ohitse, avaten makuukammarinsa huoneen kenraalille edeltä.
Kysytkö tätä sen takia, koska…”, Lorythas aloitti, vilkaisten kuitenkin Dariuksen kasvoista lyhyemmän ylitse käytävän tarkistaakseen ylimääräisten varalta, ennen kuin astahti kenraalin perässä huoneeseensa ja sulki oven perästään, ”…pyysin sinulta suudelmaa? Vai häiritseekö käyttäytymiseni seurassasi sinua muuten?”. Puoliverinen jäi siihen haikailemaan jonkinlaista katsekontaktia Dariukselta, antoipa tuo sitä tai ei.


//It’s a deal then :-----DDDD kokoNAISEN pistelet suuhusi pienenä SUUHUNPANTAVANA :--DDDDDDDDDDDDDDD Noni nyt mä meen pois. Pärinä letku <3 Lory ei jaksa muutenkaan. Pumpkin senkin villi kakara. No Ivy voi rikkoa sitä meidän linjastoa sit silleen mukavasti kato, et saadaan vähän vaihteluakin. Tai sitten äänitetään niitä sen heräämisääniä (DDDD SENKIN KAHVINRYYSTÄJÄ. Nyt tekee mieli kahvia//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron