Kirjoittaja Crimson » 22 Touko 2015, 18:55
Lorythasin viirumainen katse seurasi toinen kulma koholla sitä, kuinka kuningas pitkin käytävää asteli ja hyppysiinsä nosti vuoronperään esineitä, laskien ne sitten alas puolihuolimattomasti. Lorythas kulki onnekseen tuon pröystäilijän perässä, toisella kädellään kuroen niitä esineitä takaisin omille paikoilleen harvinaisen tympääntyneenä kultatukkaisen menoa seuraten. Hän ei todellakaan aikonut olla kuninkaalle mieliksi, siinä missä Aran taisi olla asiasta Lorythasin kohdalla myös samaa mieltä omalta kannaltaan katsottuna.
Viimein kuningas kuitenkin kävi käännähtämään paremmin puoliverisen puoleen, katsellen närkästyneenä sarvipäistä, joka siihen katseeseen vastasi vinosti, omahyväisesti hymyillen ja leukaansa hitusen nostaen ylpeänä ylös. Ei Aran häntä pelottanut. Millään tavalla. Lähinnä huvitti vain seurata tuota kukkoilua vierestä, Lorythaksen kuitenkaan näyttämättä sitä millään tapaa ulkoisesti.
Aran kuitenkin ihmetteli kuinka Puolikäärme jaloillaan jo oli, ylipäätään elossa sen eilisen sekamelskan jäljiltä. Hopeakäärme ei sitä erikseen toiselle ollut selittämässä, ei tuo sitä ansainnut tietää ensimmäiselläkään asteella, ellei sitten jollain ilveellä. Puoliverinen tyytyikin hymähtämään terävästi, kätensä puuskaan nostaen, samallakun huomasi Dariuksen astelevan portaita pitkin alas. Mutta sen sijaan, että Lorythaksen katse olisi ollut enää ystävällisen lempeä ja lämmin, oli se nyt kylmääkin kylmempi.
“Sinä et saa täältä muuta, kuin omasi takaisin. Voit toki haaveilla jostain suuremmasta, mutta minä en ole niitä toiveita toteuttamassa, ikinä”, puoliverinen totesi ykskantaan monarkin perään, tuon lähtiessä askeltamaan kenraalinsa puoleen, edes olettamatta että toinen niitä kuuleviin korviinsa ottaisi.
Hopeakäärme ei tehnyt elettäkään yrittääkseen asettua Aranin ja Dariuksen väliin, vaan katseli Lucan tavoin vierestä noiden kahden taistelua. Tottakai se pienesti kivisti seurata vierestä ja nähdä se, kuinka kuningas kenraaliaan niin kylmästi kohteli, mutta ainakin se antoi selkeämmän kuvan Puolikäärmeelle siitä, että hän tai Briar ylipäätään ei olisi ikinä alkamassa haltiakuninkaan liittolaiseksi.
Luca asetteli Lorythaksen vierestä peremmälle astellen silmälappuaan paremmin kasvoilleen, pysyen yhä hiljaa ja katsoen osin huvittuneena Dariuksen pelonsekaisia kasvoja. Mitä idiootti oli itsensä tähän ajanut, kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos Lorythas olisi alunperinkin vain lähtenyt faunin matkaan kuningasta tapaamaan, mutta tuon pässinpään oli ollut pakko siihen väliin asettua. Saipahan ansaitsemansa mukaan nyt jos ei muuta, vaikkei Atrevaux voinut itselleen myöntääkään, ettäkö olisi tässä Aranin suomassa rangaistuksessa ollut mukana omasta tahdostaan, saati ylipäätään innokas osallistumaan siihen. Atrevaux ei Dariuksen kurittamisesta tai edes sen katsomisesta nauttinut, vaikka tekikin välillä terää haistattaa tuolle ja polkea allensa.
Aran kävi ääneen kertaamaan kuitenkin illan tapahtumia, saaden Lorythasin pyöräyttämään silmiä päässään. Tietenkin monarkilla oli suuri tarve näemmä saada tietää mitä oli tapahtunut, ja helpoin oksa jolta niitä kurottaa saattoi oli oma kenraalinsa, se silmäpuolinen yllättäen.
Iriadorin mainitessa Lorythas kävi kuitenkin kohottamaan päätänsä pienesti ja vaihtamaan nojaavan painonsa toisen jalkansa varaan. Puolikäärme olisi telepaattisesti voinut toki hoputtaa punatukkaista paikalle saapumaan, muttei sitä kuitenkaan tehnyt, jääden vain seurailemaan kuinka nuoremmanoloinen vaaleatukkaisista lähti portaita ylös mukisematta kapuamaan omaan tahtiinsa.
“Briar ei osallistu sotiinne, tai yhdeksikään sen osapuoleksi, eikä sinulla ole täällä minkäänlaista arvovaltaa minuun tai seuraajiini, haltiakuningas. Sinä tiedät millä uhkaan sinua takaisin, jos yrität kyläämme tahria tahallasi”, Puolikäärme totesi tyynenrauhallisena, kaksikon perään lähtien itsekin askeltamaan. Lorythas korkeintaan vilkaisi Dariuksen puoleen, jäämättä kuitenkaan omassa näreisyydessään säälimään kenraalia lainkaan, vaikka ehkä sisimmiltään olisi halunnutkin. Mutta nyt se lohikäärmeveri kiehui, saaden kyläpäälliköstä muodostumaan ilkeämmän, sen joka omaa kunniaansa ja periaatteitaan puolusti, eikä käskyjä muilta ottanut vastaan. Ei etenkään Aranilta. Tuo ei kuulunut Briariin, eikä Lorythas kokenut millään tapaa kunnioittavansa kuninkaaksi julistautunutta Cúthalionia, joka häntä halusi uhkailla ja elämästään hankalaa tehdä. Hänelle ainoat ylimykset olivat kolme Vanhinta, joiden edessä puoliverinen kykeni nöyrtymään ja noita kuuntelemaan ilman, että koki suoranaista tarvetta asemaansa puolustaa.
Huoneeseen päästyä Lorythas kuitenkin pysähtyi kirjastonsa huoneiden oville, nopeasti perään vilkaistakseen, olivatko Iriador jo kyseenalaisen saattajansa seurassa perästä tulossa, mutta kaksikkoa vielä näkemättä, Puolikäärme tyytyi vain jäämään ovien vierelle seisoskelemaan. Ei hänellä ollut tarve istua alas.
Portaita ylös noustessaan toisaalla Parebris oli vaihtanut illuusionsa siihen sorkkajalkaiseen, hitaanlaiskasti itsekseen äristen ja mumisten käsittämättömyyksiä astellessaan eteenpäin, pysähtyen sijoilleen odottamaan kun se punatukkainen ilmestyi huoneesta käytävänpuolelle. Iriador oli saanut siistiydyttyä ja kiskottua yllensä sopivammat vaatteet, aikeenaan mennä jatkamaan pukeutumista kirjastonpuolelle, jossa kuteensa yhä sijaitsivat. Mutta törmättyään siihen jättiläismäiseen näkyyn käytävällä, jäätyi nuorempi kirjaimellisesti sijoilleen, katseensa kohdistuessa turhankin tarkkaan tuijottamaan mustaan sisätakkiin ja punaisiin housuihin sonnustautunutta sorkkajalkaa. Niskakarvathan siinä nousivat pystyyn, Iriadorin kykenemättä millään tavalla suoriltaan yhdistämään tuota jättimäistä sarvipäätä kenraali Argenteukseen.
“Etkö ennen faunia ole nähnyt?", Parebris ärähti, ihmetellen sitä tarkkaa katsetta, joka faunin kasvoille oli kohdistettu. Näkikö Iriador? Tosin, ihmekös tuo, jos Yliparantaja oli täällä vieraillut ja lahjojaan jaellut, mitä lie olivatkaan sitten vastaavasta eleestä takaisin joutuneet maksamaan.
Pujopartaisen äänen kuitenkin kuullessaan punatukkainen kykeni yhdistelemään palaset toisiinsa, tunnistaen kyllä Atrevauxen möreänmatalan äänen, joka hänelle nyt puhui. Tuoltako se pukinsorkka nyt sitten näytti – ei Iriador kyllä olisi välittänyt tietää, jos siitä lähdettiin…
“Idiootti. Kerää luusi ja seuraa perästä, Aran tahtoo sinutkin todistamaan kurinpalautustaan, enkä välittäisi erikseen repiä sinua matkaani”, fauni murahti haltialle käännähtäessään takaisin menosuuntaan päin, tympeänä talsien taas portaita kohden. Mitään Iriador ei äänen käynyt kuitenkaan toteamaan, hieman kauhusta jäykkänä ja faunin sanoista pientä paniikkia herätellen seuraten kuitenkin Argenteusta taas kirjastolle, jossa koko muu kööri olikin jo koolla, Lorythasta myöten, joka ei enää näyttänytkään niin ystävälliseltä itseltään…
//KETUNNOKAT PIILOON NYT. NYTNYTNYT. NYT. Täydellinen suunnitelma. Iri tulee messiin. Lory rakentaa niille oman pesän sit jonnekin nurkkiinsa. BonnieJacka on se animatronic jota ei voi ottaa tosissaan. Voi Orubee :----DDD Tai sit Orubee on joku alkoholiton karun makunen drinkki jota kukaan ei koskaan tilaa. Kohta meillä on kokonainen drinkkimenu, pistetään samantien joku tnfbaari pystyyn jossa jonneja ei suvaita//