Kirjoittaja Crimson » 03 Huhti 2015, 21:12
Pandemona kävi virnistämään tyytyväisesti sitää mukaan, mitä nuorempi naaraista lopetti sen uhittelunsa. Hyvä, tuo tiesi paikkansa, se riitti Shyvanalle, joka katseli muutenkin kaikkia muita naaraita alakanttiin – ja ihan syystäkin. Ei kenelläkään ollut yksinkertaisesti varaa uhitella Taivaanturmelijalle, tuskin koskaan tulisi olemaan edes mahdollisuutta sellaiseen. Vanhimmat pitivät kyllä tarkasti silmällä sitä, ettei vastaavia kilpailijoita päässyt asettumaan heidän reviirilleen aloilleen.
Mutta siinä missä Shyvana seuraili Sagan perääntymistä kauemmas, oli Iriador ehtinyt hieman rauhoittua ja katseli puoliksi siihen suuntaan, josta vanhuksen ääni kuulu ja hänen sukunimensä taas mainitsi. Niiden seuraavien sanojen perusteella punapäinen saattoi viimein varmistua siitä, että se vanhus joka hänet tänne oli saattanut, oli Oraakkeli. Vanha lohikäärme, joka alunperinkin oli nuoren korkeahaltian näön vienyt siellä vuorilla. Pelko näkyi hetken selvemmin Iriadorin kasvoilta, tuon muistellessa väkisinkin sitä kokemusta, mutta samalla myös kammoksui ajatusta olla sen valtavan pedon kanssa samassa tilassa. Ja ennen kaikkea, että hän oli tänne saapunut Oraakkelin seurassa!
Iriador kuitenkin kohautti molempia kulmiansa kuullessaan, että nyt hänen olisi mahdollisuus saada näkönsä takaisin. Oikeasti?!
Totta kai siinä oli jonkinlainen juju taustalla, joka sai punatukkaisen kuuntelemaan taas tarkemmin. Shyvana – mitä ilmeisimmin Oraakkelin kumppani, toinen vanhimmista – antaisi heille vain yhden lahjan. Joko Iriadorille näkönsä takaisin, tai Vaernille liekkinsä. Archelausin puheet saivat Lorythasin kurkistamaan käsiensä takaa puhujaa kohti – ei vanha käärme antaisi hänelle, saati kenellekään muulle koskaan mitään ilmaiseksi. Tuo jätti sanomatta jotain, mutta antoi Winderille vastuun jo valita siitä, kuinka tämä tilanne päättyisi.
Ennen kuin Puolikäärme ehti nurkastaan mitään tilanteeseen kommentoida, lähti valkea naaras astelemaan Lorythasia kohden, saaden sarvipäisen hätäisesti koluamaan itseään nurkasta seinää vasten ylös. Koko valkean naaraan läsnäolo häiritsi niin vietävän paljon, eikä Lorythas todellakaan halunnut tuota lähellensä, vaikka tiesi hyvin mitä mahteja Yliparantajaksikin kutsuttu säilytti.
“Shhhhh, rauhoitu Vaern hyvä”, Shyvana hyssytteli kauniinovela virne kasvoillaan, seuraillen huvittuneena miten Hopeakäärme sai itsensä kammettua jaloillensa, vaikka urospuolinen jäikin Pandemonalle pituudessa toiseksi.
“Älä tule lähemmäs”, Puolikäärme sai sanotuksi, ja vastoin kaikkia oletuksia kävikin ottamaan askeleen lähemmäs valkeaa naarasta, näyttäen päättäväisen vahvalta, kuten johtajan kuului.
“Oi vieläkö sinusta puhtia irtoaakin!”, Shyvana kirjaimellisesti lausahti iloisena, kätensä yhteen tuoden kuin jostain ilahtunut neito, “Sano se uudestaan!”, Tuulenkantaja suorastaan vaati ovelaan ääneen, ottaen muutaman isomman ja nopeamman askelluksen Vaernia kohti, pysähtyen lähes kiinni puoliveriseen. Lorythas sai taivuttaa niskaansa taemmas voidakseen katsoa Shyvanaa paremmin kasvoille, kuitenkaan astahtamatta kauemmas vanhimmasta.
“PYSY…”, Puolikäärme ehätti huutaa, kuitenkin hiljentäen ääntänsä kun ojensi kättään eteenpäin kuin työntääkseen Taivaanturmelijan itsestään kauemmas, mutta se pysähtyi vain kookkaamman naaraan kylmälle rinnalle, “…kauempana…”.
Hetken Shyvana katseli puoliveristä odottaen että jotain olisi tapahtunutkin Vaernin toimesta, mutta ei. Naaraan käheä naurahdus kantoi yli huoneen, tuon laskiessa kätensä hopeaverisen harteille, joka kavahti hänen kosketustaan.
“Tulehan tänne”, vasten tahtoisesti Lorythas joutui kylmästä ähkäisten astelemaan naaraskäärmeen vierellä, tuntien kuitenkin yllättäen miten liekkinsä rinnassa tuntui vahvistuvan, kun Yliparantaja hiveli hartiallaan lepäävän käden sormillaan alemmas puoliverisen rintaa kohti. Se tutun turkoosi hohde alkoi itsestään kajastaa taas paremmin esille, saaden Lorythasin hengityksen kiihtymään sitämukaan kun lämpö rinnassa alkoi kasvaa, ja sattua. Tukahtunut pihahdus pääsi Puolikäärmeen kurkusta, sen ikävän tunteen palatessa taas vaivaamaan rintaa, mutta tällä kertaa se kaikki jäi vain tuskaksi, eikä hänen tarvinnut yskiä taas verta.
“Ja sinä myös, Iriador”, Pandemona myhäili, käyden kaappaamaan punatukkaisen haltian toiseen kainaloonsa, ja peittämään toisella kädellään tuon silmät. Totta kai Iriador sitä hätkähti, kun valtava käsi yhtäkkiä kasvoille laskeutui – mutta korkeahaltia oli niin jämähtänyt jännityksestä paikoilleen, ettei kyennyt tästä kauemmaskaan kävelemään.
“No Winder, oletko jo tehnyt valintasi?”, Shyvanan oudonviekas ääni tiedusteli, samalla kun naaras jatkoi erityisesti Vaernin kiusaamista. Tuo kai se pahempi uhri tässä olikin, jota selvästi sattui se, miten parantaja kykeni vaikuttamaan Atrevauxen luomaan kiroukseen vain löytämällä sen merkin, jonka fauni oli toisen rintaan piirtänyt.
Iriador oli kohottanut pienesti toista kättään ylemmäs, ja yrittänyt sillä Shyvanan kättä kasvoiltaan laskea, mutta turhaan. Shyvana vain hymähtäen vetäisi nuorempaa lähemmäs itseään, ja hätyytteli toisen näpit kauemmas kasvoilta.
“Auta Lorythasia, mitä ikinä onkaan tapahtunut… en minä tarvitse näköäni takaisin… Darius”, punapäinen viestitti telepaattisesti Dariukselle ensimmäiset sanat koko tilanteen lomasta. Ei Iriador tarvinnut näköänsä. Oli täysin eri asia, olisiko sen halunnut mahdollisesti takaisin. Mutta ne tuskaisa valitukset joita Lorythas päästi kuulostivat siltä, että kyläpäällikkö oli jostain syystä erittäin huonossa kunnossa, joka omalla tavallaan huolestutti myös Iriadoria.
//Sellatteet virneet käynnissä ettät huhhuh. Marduk ja Deli voi virnuilla kilpaa keskenään jooooo, ne virnuilee niin pahasti että peilitki hajoo kun niihin kattovat. MUTTAKUN DELILLÄ ON VÄHÄN OMINTAKEISET LEIKIT, TÄYTYY LEIKKIÄ KAIKKIEN KANSSA, DARIKIN NYT OTTAA VAAN ÄMPÄRIN JA LAPION JA ALKAA VÄÄNTÄÄN NIITÄ KAKKUJA. Iri hautautuu pohjamutiin Delin perässä vain saadakseen kostaa sille Darin puolesta//