Friend will guide you through this anomaly || K-varoitus

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Huhti 2015, 03:14

Darius ei voinut kuin hymähtää pienesti Lorythasin puheisiin olemassaolon hinnasta. Tottahan se kaiketi oli, ei haltia siihen mitään vastaankaan voinut väittää. Aihe ei kuitenkaan selvästi ollut mieluinen sarvipäiselle, tuon käyden myöntämään sen myös ääneen. Ei Darius siitä väkisin halunnut toisen kanssa puhua, mikäli menneisyydestään kertominen oli epämieluisaa toiselle. Tosin, hymy kävi leviämään pienesti puoliverisen mainitessa, että menneisyydestään kertominen - näin pienesti ja päällisin puolin - oli helpottanut omalla tavallaan mieltä.
"Kuuntelen kyllä, jos haluat siitä puhua... Tai jostain muusta... Silti, katsoisin paremmaksi jos vaihtaisimme aihetta tältä erää. Ehdit kyllä myöhemminkin minulle avautua, jos siltä tuntuu", Haltia naurahti, tietämättä oikeastaan halusiko tarkoittaa viimeisiä sanojaan tosissaan. Tietenkin Darius halusi kuunnella, mutta se taas indikoi sitä, että he tulisivat tapaamaan uudestaan... Mikäli Lorythas nyt tästä selviäisi elossa. Darius halusi että Lorythas selviäisi ja hän halusi pitää yhteyttä sarvipäiseen vaikka se ei alunperin ollut ajatus, mutta nyt... Toisaalta, kannattiko heidän vieläkään alkaa ystävystymään sen paremmin. Lorythas oli yhä puolueeton kylänjohtaja ja Darius Hänen Majesteettinsa eliittikenraali.
Lorythasin lämpötila ei tuntunut ottavan noustakseen edes Haukansilmän vieressä, mikä oli huolestuttavaa. Dariuksella oli lämmin, jopa kuuma täysissä vaatteissa kaikkien niiden vilttien alla. Sentään Lorythas viilensi hieman kolealla kropallaan, mutta sitä Darius ei laskenut hyväksi asiaksi...

"Ehkä minun pitäisi lämmittää sinulle kylpy tällä kertaa", Kenraali virnuili pienesti Lorythasin tuhahdukseen lepäämisestä, kietoen kätensä jälleen paremmin sarvipäisen ympärille. Nyt kun ajatteli, ei se kylvyn lämmittäminen kuulostanut yhtään huonolta ajatukselta...
Puoliverinen kävi kuitenkin kyselemään siitä puurasiasta, jonka Darius oli taskuunsa sujauttanut.
"Siinä on sormus..", Darius aloitti käyden kaivamaan sen rasian taskustaan toisella kädellä. Rasia tuotiin Lorythasin näkyville, samalla kun kenraali kävi avaamaan sen näppärästi yhdellä kädellä, näyttäen sen kokohopeaisen sormuksen joka sinisellä kankaalla lepäsi rasiassa. Sirohkonpuoleisessa sormuksessa oli kaiverrettuna Winder suvun tunnus ja tunnuksen keskellä lepäsi kullankeltainen jalokivi. Se oli selvästi kulkenut suvussa jo pidempään, eikä ollut uutuuttaan kiiltävä. Silti kaunis ja hyvin pidetty, jota kehtaisi käyttää fiinimmissäkin tilaisuuksissa.
"Suvussani kulkeva sormus, sain sen äidiltäni ennen kuin hän kuoli. Hän käski antamaan sen rakastamalleni naiselle, kun sellaisen löytäisin...", Hetkeksi haikeammaksi muuttunut kenraali naurahti pienesti, "Minun piti antaa se tänään Iriadorille...".

Mainitessaan kumppaninsa kävi Darius silminnähtävästi huolestumaan. Iriador oli ollut komennossa ja tuon ryhmän oli tarkoitus palata tänään illasta. Nyt Darius ei ollut paikalla varmistamassa, että korkeahaltia palaisi ja nyt Iriador saisi miettiä, mihin kenraali oli kadonnut, jahka tuville palaisi. Eihän Darius ollut kenellekään kertonut, että oli lähtenyt Briarin kyläpäällikön perään! Sotilaat olivat vain nähneet hakatun kenraalinsa syöksyvän tuvilta talleille ja talleilta huitsin nevadaan kera Náron.
Piti vain toivoa, ettei hänen katoamisensa aiheuttanut liikaa huolta.
"Mutta enköhän ehdi sen myöhemminkin tehdä... Onhan meillä aikaa. Tahdoin vain yllättää hänet, kaiken sen jälkeen mitä viimeaikoina on tapahtunut", Kenraali jatkoi samalla kun kävi sulkemaan sen rasian ja ujutti sen takaisin housuntaskuunsa.
"En tahdo menettää häntä... Ja uskoin, että tämä olisi paras tapa kertoa se hänelle. Minä kun en ole... Niin hyvä sanoissa, kun kyseessä on... tällaiset asiat...", Itseään pienesti häpeillen, mutta samalla pienesti huvittuneena hymyillen Darius vilkaisi Lorythaksen puoleen jälleen, miettien miksi edes kertoi näin paljon puoliveriselle hänestä ja korkeahaltiasta. Ehkä se johtui siitä, että Lorythas oli jo alusta asti hyväksynyt heidät ja jos totta puhuttiin, ei kenraalilla ollut ketään muuta, jolle puhua Iriadorista tällä tavoin...



// Sienet lisääntyy :-----D Tatit hakkaavat toisiaan. Beat the meat. Jne. Posket on turhia, revitään ne irti. HOMEJUUSTOA SAIT. SEURAAVAKSI SITÄ LIHAA. Koskaan ei voi syödä liikaa kun mulla on kylässä, NII //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Huhti 2015, 03:59

Kun koruista oli puhe, kirkastui Lorythasin olemus kirjaimellisesti siinä sanojen aikana, kuin mikään ei olisi yllättäen puoliveristä vaivannutkaan. Katse aukesi, mielenkiintoa ja uteliaisuutta huokuvan katseen nauliintuessa kiinni siihen rasiaan, jonka Darius oli kaivanut käsiinsä. Totta kai Lorythas rakasti koruja! Ne olivat kiiltäviä! Ja arvokkaita! Tuskin Hopeakäärme omisti yhtäkään vastaavaa… suvussa kiertänyttä korua tai jalokiveä, mutta takuulla niistä lukuisista kirstuista joita tämäkin talo sisällään piti löytyisi vastaavia, vanhoja ja arvokkaita riipuksia ja sormuksia.
Se sormus jonka Darius hänelle kuitenkin näytti oli kaunis, vaikkakin vuosien saatossa kulunut tietty. Lorythas saattoi siinä sinisellä pedillä makaavaa korua katsellessaan vain hillitä sitä himoa, että olisi napannut korun omiin käsiinsä. Se ei kuitenkaan hänelle kuulunut, ja sanojensa mukaan Darius halusi antaa sen Iriadorille. Oli sääli, ettei kenraalin kumppani tällä hetkellä ollut tuon mukana täällä, Briarissa…

Kaunis ajatus”, Lorythas hymisi lumoutuneena tuijottaessaan sitä keltaista jalokiveä, “Ja sormuksesikin on kaunis, selvästi uniikimpi”, Puolikäärme nyökytteli, miettiessään oliko vastaavaa aikaisemmin nähnyt. Totta kai puoliverinen myös pisti merkille sen yllättäen nousseen huolen Dariuksessa, joka ilmeisesti murehti kumppaninsa perään, mitä todennäköisimmin ainakin.
Siinä samalla Lorythasin silmät painuivat uudelleen puoliumpeen, kookkaamman osapuolen valahtaessa yllättäen myös rennommin makaamaan Dariuksen vierelle. Väsytti niin kamalasti, mutta Puolikäärme ei kyennyt nukahtamaan sen kylmyyden takia ainakaan tarkoituksella.
Teot osoittavat kaiken paremmin kuin tuhat sanaa yhteensä. Uskon että hän arvostaa elettäsi enemmän kuin uskotkaan”, Lorythas hymisi, päänsyrjällään ohimennen kiehnäten Dariusta vasten, kun puoliverinen haki niskalleen taas parempaa asentoa. Nyt kun se olematon hohkakaan ei rinnassa enää jaksanut leimua, alkoi olo tuntua yllättäen taas paljon kylmemmältä ja tukahdutetummalta.
Olette niin onnellisia keskenänne”, Lorythas henkäisi, vilkaistessaan Winderin kasvojen puoleen paremmin, ottaakseen vastaan sen Dariuksen katseen paremmin, “Minusta on ilo ollut saada nähdä ne tunteet, jotka keskenänne jaatte”. Hyvähän Lorythasin oli sanoa. Ties miten kauan hän oli omasta yksinäisyydestään hakenut vain lohtua näinä aikoina…

Jokaisen hengenvedon myötä Lorythasin hengitys kuitenkin muuttui kylmemmäksi ja kylmemmäksi, siinä missä Puoliverisen hengityskin alkoi taas takuta ja muuttua hitaammaksi ja raskaammaksi.
Ehkä minäkin… joskus vielä… löydän… jonkun joka välittäisi… minustakin”, puoliverinen mumisi lähinnä itsekseen, sanoilleen naurahtaen vielä kovin epäuskoisesti. Olisihan niitä ehdokkaita ollut, enemmän kuin tarpeeksi, mutta Lorythasin kohdalla suurinpana esteenä kaikelle oli se, ettei Puolikäärme halunnut jälkeläisiä. Lisäksi kylän päällikönä hänen piti pitää yllään se tietty status, eikä kantaa täten kyljessään ketä tahansa, näkyvästi etenkään miespuolista. Lorythas oli saanut jo syrjintää kohdalleen liikaa, ja se vain vahvisti sitä kammoa sitoutua kenenkään kanssa, koskaan.
Sitä odotellessa… jäädyn kuitenkin tähän… vierellesi ja… ja yritän muistaa miltä… lämpö tuntui”, Hopeakäärmeen kylmästä käheä ääni pihisi, silmiensä lähtiessä väsyneesti painumaan taas kiinni Lorythasin painaessa itseään taas tiukemmin Dariuksen kylkeen kiinni.
E-en edes… muista milloin… kukaan… olisi viipynyt vierelläni… näin kauan”.


//KUIN SIENIÄ SATEELLA :------DD Ei nyt ne hakkaavat tatit pois täältä (DD Mun virne on jo siirtäny mun lihaksia jonneki hevoon, HIRVEET VIRNEKUOPAT. HHHHHHOMEJUUSTO OLI NANNAA. LIHAA OH YES GIMME. No niinhän sä väität, mä kun epäilin et tästä tulee laihariviikko :--D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Huhti 2015, 15:01

Darius, Pumpkin


Kenraali kävi kyllä pistämään merkille sen mielenkiinnon, joka sarvipäiseen kohosi. Oli hän tietoinen lohikäärmeiden tavasta toisinaan keräillä aarteita, ehkä Lorythasillakin oli taipumus moiseen, ainakin siltä se näytti. Tuohan tuijotti korua kuin harakka kiiltävää pintaa. Sentään Lorythas ei sormusta käynyt kuitenkaan nappaamaan itselleen, vaan hely päätyi takaisin taskuun turvaan, kenraalin käyden jälleen halaamaan Lorythasia paremmin. Samalla haltia tarkkaili sarvipäisen tilaa, tuon käydessä rentoutumaan ja painamaan silmiään kiinnipäin. Olisi hyvä jos Lorythas saisi levättyä, mutta toisaalta, Darius ei tiennyt uskalsiko antaa tuon vaipua tiedottomuuteen. Mitä jos puoliverinen ei enää siitä heräisi?
"En pysty edes kuvittelemaan elämää ilman häntä..", Darius kävi hymähtämään hiljaisesti Lorythasin sanoille, tuon kertoessa olevansa jopa iloinen kun oli saanut nähdä ne tunteet mitä kaksi haltiaa jakoivat välillään. Ei kenraali tiennyt miten tuohon nyt olisi pitänyt reagoida.

"Varmasti moni välittää sinusta jo... Tavalla tai toisella...", Darius kävi naurahtamaan jokseenkin hermostuneesti Lorythasin muminoille. Mitä noihin nyt voisi sanoa! Ei Darius osannut lemmenasioissa ketään auttaa, toisinaan silmäpuoli jopa ihmetteli miten Iriador ylipäätään oli päätynyt hänen kanssaan yhteen ja miten punapää vieläkin jaksoi katsella itseään likemmäs kaksi kertaa vanhempaa kenraalia vierellään.
"Minä ainakin välitän.... Jollain tavalla... En muuten olisi tässä", Kenraali jatkoi koittaen vetää Lorythasta entistä paremmin itseään vasten, tuon käydessä jälleen puhumaan jäätymisestä. Ei hänestä selvästikään ollut apua, ei hän kyennyt lämmittämään Lorythasta omalla ruumiinlämmöllään. Tarvittiin jotain paljon... tulisempaa.
"En lähde viereltäsi ennen kuin olet jälleen kunnossa ja tolpillasi, älä huoli", Kenraali jatkoi käyden kuitenkin nousemaan istumaan ja siirtymään pois Lorythasin otteesta, "Mutta minun pitää käydä hakemassa sinulle apua. En pysty tähän yksin, odota hetki. Lupaan palata pian, älä nukahda sillä välin".
Vakuutellen ja pienesti Lorythasin poskea silittäen, kävi Darius lopulta nousemaan vuoteesta. Hän varmisti että sarvipäinen oli peittojen alla lämpimässä, ennen kuin lähti nopein, lähes juoksevin askelin harppomaan uudestaan pois huoneesta, suoraan kartanon etuovelle.

Pumpkin oli viettänyt tovin Syndraeta ihaillen - tai lähinnä kiusaten - ennen kuin punainen serpentti oli palannut Lorythasin kartanon katolle päivystämään. Naaras oli omaksunut vakiopaikakseen kartanon savupiipun vierustan, savupiippu kun tuppasi olemaan mukavan lämmin kun sisällä tulia pidettiin yllä ja käärmemäisen liskon oli helppo kietoutua tuon rakennelman ympärille kyhjöttämään. Ei se joka ilta viitsinyt Lokenea häiritä lämpöä etsiessään, vaikka kieltämättä suuremman naaraan karvat olivat mukavan lämpimät.
Nyt kultasilmäinen lisko kävi kuitenkin kohottamaan päätään, nähdessään kuinka haltiakenraali hyppeli ulos kartanosta katsellen ympärilleen, aivan kuin etsien jotain. Tietenkin naaras siitä kiinnostui ja lennähti heti paikalle, saadakseen vain tietää että häntä nimenomaan oli etsitty.
Silmäpuoli kertoi Lorythasin tarvitsevan naaraan apua. Sitähän Pumpkin ei uskonut, naureskellen vain ettei se veripuoli häneltä mitään kaipaisi. Haltia kuitenkin vaati, että naaras tulisi hänen mukaansa, jolloin Pumpkin alkoi tosissaan miettimään mikä mahtoi olla hätänä. Haltia oli tosissaan, eikä antanut periksi, ennen kuin humanoidimuodon ottanut naaras suostui lähtemään mukaansa takaisin sisälle.

Darius talutti Sagan kirjaimellisesti kädestä pitäen takaisin Lorythasin luokse, toivoen vain, että tämä suunnitelma toimisi. Pumpkin oli tarpeeksi pieni mahtuakseen sisätiloihin - ja jopa vuoteeseen - lohikäärmemuodossaan ja naaras kykeni hohkaamaan lämpöä itsestään. Varmasti tuosta oli paljon enemmän apua, mitä haltiasta, joka itse paleli kovinkin helposti jos liian kylmä tuli.
Nähdessään missä kunnossa Lorythas oli, alkoi Pumpkinkin vakavoitua tilanteen suhteen. Ei haltia ollut valehdellut saatikka turhaan tummahipiää sisään raahannut.

"Anteeksi, ajattelin että hänestä olisi enemmän apua mitä minusta...", Darius aloitti saapuessaan Pumpkinin kanssa sängyn laidalle, tajuten sitten ettei haltiakieltä ehkä kannattaisi nyt käyttää kun tummahipiäinen ei sitä puhunut. Ihan vain kohteliaisuus syistä vaihtuikin kieli yleiskieleksi Dariuksen osalta.
"Pystythän auttamaan?", Kysymys oli suunnattu tummahipiälle, joka päätään kallistellen Lorythasia tuijotti ja nuuhki ilmaa jälleen kovinkin eläimellisesti.
"Jos hän vain hyväksyy apuni", Saga hymähti samalla kun jo valmiiksi kävi hohkaamaan lämpöä ympärilleen, muuttaen samalla myös sen muotonsa takaisin lohikäärmeeksi, ollen valmiina luikertelemaan Lorythasin viereen ja kirjaimellisesti kietoutumaan tuon ympärille lämmittääkseen puoliveristä.


// SIENIÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ meidän pitää selvästi ostaa kaupasta herkkutatteja. Poskilihakset on ku podareilla. VIRNEKUOPAAAT. Mitään laihaviikkoja, tungen sun turpaan lihaa niin että sattuu. If you know what I--NONINYT //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Huhti 2015, 15:57

Erittäin löyhästi Lorythas yritti pitää käpälillään Dariusta vieressään. Turhaan kuitenkin. Winder kun kävi itsensä vääntämään vierestä ylös, ei Puolikäärme saattanut kuin käheästi, turhautuneena hymähtää. Silmät raottuivat ehkä muutaman milllin, Hopeakäärmeen yhä osoittaen olevansa kyllä hereillä, muttei tosin jaksanut itseään tästä minnekään liikauttaa.
Ei sinun… tarvitse”, Lorythas naurahti kuiskien sängyn pohjalta ennen kuin Darius oli sanoissaan ehtinyt loppuun. Ei tuon tarvinnut ketään ylimääräistä tänne enää hakea. Kaikki vain huolestuisivat entistä enemmän sarvipäisen tilasta, eikä Lorythas halunnut huolestuttaa enää ketään enempää…
Mutta ne peitot kuitenkin laskeutuivat surkeassa kunnossa olevan ylle, ja Winder sanojensa mukaisesti lähti hakemaan apua, myöntäen itselleen ettei selvästikään riittänyt saamaan Lorythasia lämpimäksi. Puolikäärmeelle kun olisi riittänyt että joku olisi ollut vain hänen vierellään.

Nyt puoliverinen sai kuitenkin vetää itseään kylmästä tutisten vain vilttiensä alle, hengityksensä rohisten kuin hiekkapaperilla olisi jotain yrittänyt hangata. Oli harvinaisen kurja olo. Lorythas ei edes jaksanut enää ymmärtää miksi olo oli näin paha ja heikko, hän kun oli aina ollut se vahva ja periksiantamaton, joka muiden edellä kävi. Ja nyt hän oli se avuton, jonka kuka tahansa olisi mahdollisesti saattanut sängylle lopettaa tyystin vain kävelemällä sisään, ja kaivertamalla miekan mentävän kolon kyläpäällikön rintaan. Ja se jos mikä turhautti!

Sarvipäinen ei mitenkään näkyvästi käynyt reagoimaan siihen, kun kuuli askeleiden taas lähestyvän huonettaan. Lory tyytyi vain puhaltamaan kylmää ilmaa sieraimistaan peiton kulmalta huoneeseen, ja avaamatta edes silmiään Puolikäärme aisti Dariuksen raahanneen Pumpkinin paikalle. Saga taisikin olla yksi niistä ainoista pienistä lohikäärmeistä, jotka mahtuisivat serpenttinä pyörimään kyläpäällikön kartanossa. Ja nyt se punainen piru oli täällä. Hänen huoneessaan. Ilman että Lorythas oli sitä erikseen pyytänyt. Vaikeasti Lorythas murahti peittojen alta, kulmiaan kurtistaen sen aavistuksen verran kuullessaan Pumpkinin äänen. Miten tähän nyt olisi sitten kuulunut reagoida oikein – vaikka Lorythas kyllä ymmärsi, että Darius oli ajatellut vain hänen parastaan, ja sen takia tuonut paikalle lohikäärmeen, josta irtoaisi lämpöä lämmittämään todennäköisesti vaikka koko kartanon sisätilat parhaimmillaan.
Se ilma joka huonetta kuitenkin alkoi taas entisestään lämmittää – sen Lorythas kykeni tuntemaan ja haistamaan, vetäen lämmintä ilmaa sisäänsä kovin tyytyväisenä. Eihän se kamalasti auttanut, mutta se lämmin tunne oli silti jokseenkin… helpottavaa tuntea, kaiken sen kylmyyden keskellä.
“Tule… nyt sitten…”, Lorythas antoi heikosti kuiskaten Pumpkinille luvan kömpiä viereensä, suoristautuen itse voimattomasti taas selin makaamaan sängylle. Yläselkää nojattiin taas paremmin sitä korkeampaa tyynypinoa vasten, Hopeakäärmeen saaden sarvensa taas kauemmas niistä helposti repeytyvistä peitteistä, jos ne olisivatkin osuneet niihin teräviin osiin. Jos Sagasta jotain hyötyä olisi, niin ehkä tuo voisi sen vuoteensakin sisätiloista viimein ansaita...


//Voidaan sit levitellä niitä herkkutatteja sun takapihalles ja kyttää ikkunasta millon Jaakko tulee niitä hakeen :-----DDDDD AND THEN WE GONNA CATCH HIM! GOTTA CATCH THEM ALL! Podariposket, joko lähetään nostaa punttia salille kilpaa niillä? NYTNYTNYT - MÄ SULLE LIHAT VIELÄ NÄYTÄN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Huhti 2015, 16:35

Naaras kävi virnistämään pienesti sähähtäen, Lorythasin antaessa jokseenkin vastentahtoisen luvan naaraalle käydä käpertymään ympärilleen. Sen pahemmin mitään sanomatta kävi Pumpkin työntämään päänsä peitteiden alle ja kirjaimellisesti luikerteli petiin. Pitkähkö naaras kävi kiertämään kroppansa toiselta puolelta niskan taakse ja siitä takaisin toiselle kyljelle, laskien kevyehkön päänsä Lorythasin rintakehälle, näin tuijottaen vilttien reunan alta kohden sarvipäisen kasvoja. Häntä kävi kiertymään Lorythasin toisen jalan ympärille, hännän pään jääden lepäämään puoliverisen jalkapohjia vasten. Näin Pumpkin sai mahdollisimman suuren osan lämpimästä kropastaan vasten Lorythasia, kyeten lämmittämään tuota paremmin.
"Onhan tämäkin tapa saada se lupaamasi vuode", Naaras kävi virnistämään vällyjen välistä tuijottaessaan, samalla kun puhalsi lämmintä ilmaa Lorythasin kasvoja kohden. Puoliverinen oli todellakin jääkylmä, mikä oli huolestuttavaa. Mitä ikinä olikaan tapahtunut, ei Pumpkin sitä lähtenyt kyselemään. Jos sitä ei hänelle kerrottu kysymättä, niin tuskin se kysymälläkään selviäisi. Parasta olisi kuitenkin vain koittaa lämmittää Lorythasia. Eihän Pumpkinkaan halunnut tuon kärsivän saatikka sitten kuolevan, joten mikäli naaras kykeni jollakin tapaa auttamaan, oli hän sen valmis tekemään. Ei Lorythas loppujen lopuksi paha henkilö ollut... He vain olivat tavanneet kovin epämieluisin asetelmin.

Darius seurasi vierestä kuinka tuo käärmemäinen naaras kävi vällyjen väliin luikertelemaan. Itsehän haltia ei todellakaan haluaisi minkään pedon kiertyvän tuolla tavalla kylkeen kiinni, mutta sentään punaisesta serpenttistä oli nyt jotain apua. Ei kenraali vieläkään tiennyt millaiset välit Sagalla ja Lorythasilla olivat, mutta eipä se asia varsinaisesti hänelle kuulunut. Sentään naaras halusi auttaa ja puoliverinen hyväksyi tuon avun. Tosin, jos Lorythas olisi tästä avusta kieltäytynyt, olisi Darius pakottanut naaraan sarvipäisen viereen.
Pieni lisko kävi kuitenkin hohkaamaan lämpöä, koko huoneen lämmiten pikkuhiljaa. Aluksi se lämpö vuoteen vierellä oli siedettävä, mutta pikkuhiljaa Dariuksesta alkoi tuntua turhankin tukalalta, kun se lämpö helotti vasten kasvoja. Haltia joutuikin perääntymään vuoteen vierestä, istahtaen tuoliin Lorythasin työpöydän ääreen. Olo oli niin uupunut kaiken tämän jälkeen, lepääminen kelpaisi nyt kyllä haltiallekin. Mutta Darius ei aikonut nukkua, hänen piti valvoa, että Lorythaksella olisi kaikki hyvin.

Aika lähti kulumaan kaikessa hiljaisuudessa. Darius ei halunnut pahemmin puhua nyt kun huoneessa oli lähes tuntematon tummahipiä ja kaiken lisäksi lieni parasta antaa Lorythasin vain levätä, eikä joutavia rupatella. Tietenkin haltia oli valmis vastaamaan jos Lorythas jotain halusi kysellä, mutta muuten haukansilmäinen pysyi hiljaa, omissa ajatuksissaan.
Niin teki myös Pumpkin. Hän tiesi ettei Lorythas pahemmin pitänyt hänen kanssaan keskusteluista - tosin osasyy saattoi olla se että Saga tahallaan koitti toista ärsyttää. Joten nyt oli vain parasta pitää se turpa kiinni ja lämmittää toista, varoen kuitenkin ettei käynyt niin kuumaksi, että lakanat olisivat tuleen syttyneet. Lorythas varmasti kesti kuumemmankin tulen, mutta tämän kartano ja huonekalut eivät. Välillä naaras liikahteli, siirtäen päätään toisen rintakehällä sivulta toiselle. Puhalteli sitä lämmintä ilmaa peittojen alta kohden Lorythaksen kasvoja ja kaulaa, välillä päästäen pitkiä huokauksia ja pieniä, lempeänmurahtelevia ääniä jotka saivat koko liskon ruumiin värähtelemään. Loppupeleissä Pumpkin koitti kuitenkin pysyä aloillaan, antaen Vaernille mahdollisuuden vain levätä.

Tai, niin Pumpkin oli ajatellut. Yllättäen kuitenkin alkoi ahdistamaan. Naaras muuttui levottomaksi, kohottaen yllättäen päänsä esiin peittojen alta ja kävi pälyilemään ympärilleen kovinkin pelästyneenä. Hän tunsi tämän ahdistavanpainostavan tunteen, mikä tuntui tukahduttavan kaiken alleen. Tosin... Tämä oli erilainen. Tavalla tai toisella. Ei se ollut Oraakkeli, se oli joku muu. Joku yhtä suuri kuitenkin.
Darius oli havahtunut puoliunestaan Pumpkinin äkilliseen liikkeeseen. Yö oli jo ehättänyt laskeutua kunnolla Cryptiin, sen näki kun ulos vilkaisi. Dariusta ahdisti ajatus, että hän oli saattanut torkahdella tuntejakin tässä, vaikka hänen piti pitää vahtia! Nyt kuitenkin naaras oli käynyt havahtumaan johonkin, saaden Dariuksen tarkkailemaan petoa joka kovin pelokkaalta vaikutti. Yhtä pelokkaalta, mitä Náro aroilla aikaisemmin...
"Mitä nyt...", Darius kävi kysymään varovaisesti, saamatta kuitenkaan vastausta naaraalta, joka alkoi vain pitämään matalaa, varoittavaa murinaa joka kumpusi pienen liskon kurkusta.



// NIII! Jaakko ansa sinne pihalle :----D Sitten pistetään pässi naruun ja keritään sen kintut! Eiku. DO YOU EVEN LIFT BRO?! Joo mennään punttikselle, lähin sali on tossa risteyksessä! LIHAT NYT PIILOON ENNEN KUIN DARI PELÄSTYY //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Huhti 2015, 18:31

Lorythas, Shyvana


Puolikäärme seurasi silmät kiinni hymähdellen, kun Pumpkin kävi peittojen alle luikertelemaan kuin käärme konsanaan, mutta antoi naaraan kuitenkin ympärillensä kiertyä kaikessa rauhassa. Ei Vaernista ollut juuri nyt vastaan pistämään, saati häätämään sitä lämpöä kauemmas itsestään, mitä naaras ympärilleen hehkui. Se tuntui niin hyvältä. Ja sai olon vahvistumaan edes hitusen kun tiesi, ettei ihan heti olisi tätä menoa sylkemässä jääpuikkoja suustaan, tai ei sinertäväksi siinä muiden silmien alla muuttuisi sen enempää, kuin jo oli.
Sagan asettaessa päänsä Lorythasin rintakehällä, nousi toinen Puolikäärmeen käsistä tuon valkeiden harjasten peittämälle niskalle. Ei Hopeakäärme sitä mielellään tehnyt, mutta halusi tuntea että Saga todellakin oli siinä, eikä tämä olisi ollut pelkkää harhaa. Punaisen serpentin kommentille puoliverisestä ei ollut enää kuin naurahtamaan kuivasti, jättäen mokomat kommentit vuoteesta täysin omaan arvoonsa.
Kunhan nyt vain… olet siinä”, Lory tuhahti raskaasti hengittäen liskopetojen kielellä, nojaten itseään paremmin Pumpkinin lämmintä, käärmemäistä kehoa vasten. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun yksikään lohikäärme pääsi hänen sänkyynsä tuolla tavoin – mutta tämäkin uusi tilanne oli Lorythasille vain mieluinen kokemus. Vaikka toki se olisi voinut olla mukavampikin, mikäli tilanne olisi ollut vain hieman toisenlainen.

Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, Lorythasin kuitenkaan varsinaisesti nukahtamatta missään välissä. Sagan lämpö vei sen pahimman kylmyyden pois, vaikka sisällä se jäisyys vielä kalvoi ja sai olon huonoksi. Pumpkin kuitenkin sai pidettyä Hopeakäärmeen elintoiminnot hereillä, joka huomattavasti nosti sitä mahdollisuutta, että Lorythas selviäisi tästä ehkä hengissäkin. Aika tuntui kuitenkin matelevan hitaammin kuin koskaan, Puolikäärmeen keskittyessä lähinnä vain pysymään lähellä Sagaa ja hengittämään…


Vaikka kukaan sitä kartanon sisäpuolella ei ollut ehkä huomannut, oli itse Taivaanmaalaaja seurannut tilannetta Briarissa jo tovin. Jo silloin aroilla Shyvana oli yrittänyt puhaltaa vauhtia Winderiin laulujaan luritellen tuulen mukana. Kerta kenraali oli tilanteeseen ennen häntä puuttunut, oli naaras katsonut parhaakseen vain potkia noihin vauhtia – muuten hän olisi todennäköisesti itse liidättänyt puoliverisen lohikäärmeen omiensa tykö, välttääkseen sitä pahinta mahdollista, joka lohikäärmeiden ja haltioiden välillä voisi tapahtua. Lorythasin täytyi pysyä elossa, tai muuten koko Briar villilohikäärmeitä myöten todennäköisesti oli haastamassa riitaa vapaasti toisen mantereella vallitsevan rodun, ja noiden kuninkaan kanssa. Mutta nyt tuo puoliverinen oli saanut itsensä pulaan, ja suoritti hidasta kuolemaansa vuoteessaan, kenenkään ilmeisesti ymmärtämättä mihin se liekin puuttuminen oli kaikessa kammottavuudessaan kyläpäälliköä viemässä.

Taivaanturmelija oli kuitenkin tuulena laskeutunut alas pilviseltä taivaalta. Alas valtakunnastaan, jossa öistä Cryptiä oli ollut tarkkailemassa, saapuen terävänä tuulahduksena aivan Lorythasin kartanon oville. Valkeahiuksinen, ovelasti hymyilevä nainen seisoi kaiken pimeyden keskellä kyläpäällikön kartanon ääressä, kuunnellen miten jossain kauempana kylän muurien sisäpuolella vanhimman läsnäolo sai heti nuoremmat lohikäärmeet huutamaan yöhön. Shyvanalla oli yllään se paksu viitta, jonka turkiskaulus oli kuin parhainta, pitkää, pehmeää ja sileää karvaa, jota Cryptistä löytyi. Viitan helma laahasi pitkin lumista maata, ja olisi voinut kuvitella miten se piti allaan kenet tahansa lämpimänä, ja niin varmasti tekikin – harmi vain, ettei Shyvana tarvinnut sitä lämpöä. Sen huomasi varmasti parhaiten siitä nilkkoihin asti ulottuvasta läpinäkyvästä, valkeasta mekosta, joka peitti hädintuskin niitä intiimialueita enempää Taivaanmaalaajan yltä. Mekko kajasti itseensä kauniisti sitä sinertävänharmaata sävyä, jota naaraan humanoidimuodon iho kuulsi samaan tapaan, mutta voimakkaammin, kuin pakkasen uhriksi jääneen paleltunut iho.

Keneltäkään lupaa kysymättä, saati edes vastaavan harkitsemista, Shyvana kävi astahtamaan sisälle kartanoon, sulkien oven perässään, mutta armottoman kylmyyden silti mukanaan tuoden. Se kylmyys loi jääkiteitä jokaiseen peiliin mahdollisten taulujen laseja myöten, siinä missä jokainen naaraskäärmeen askel jäädytti lattiaan kuuraisen askelman. Sen sijaan että Shyvana olisi kuitenkaan suorinta tietä yläkertaan innokkaasti kipittänyt, jäi vanhin naaras ihmettelemään Vaernin kokoamia arvokkaita esineitä eteisaulaan silmänsä kiiluen siitä mielenkiinnosta vanhoja esineitä kohtaan, kun naaras niitä käsiinsä nosteli, ja antoi sen kylmän auransa nousta pitkin lattioita Lorythasin makuukammaria kohti.

Makuukammarin puolella Lorythaskin oli havahtunut tukalasta olotilaansa entistä tukahduttavampaan tunteeseen. Lähinnä se Pumpkinin matala murina oli saanut Puolikäärmeen havahtumaan siitä kevyestä unesta hereille ja ihmettelemään mistä serpentti oikein varoitti. Se väsynyt katse nousi aluksi vilkaisemaan Sagaa, sitten Dariusta, joka näytti myös havahtuneen naaraan reaktioon ja mikä huojentavinta, oli yhä paikan päällä. Kuitenkin se huoneeseen yllättäen tunkeutuva kylmä ilma, joka kuin vetäisi kaiken lämmön allensa, sai Puolikäärmeen henkäisemään ääneen tukahtuneesti ja kavahtaen paremmin vasten Pumpkinia.
“Ei…”, Puolikäärme kuiskasi äänensä hajoillen, pupilliensa kaventuessa entisestäänkin puoliverisen silmissä ja sen kauhunsekaisen ilmeen kohotessa Lorythasin kasvoille, “Et ole tosissasi… ei nyt. Ei taas...”.

“Älkää antako sen tulla tänne…”.


//Jaakon-nappaajat asemiin, kili on saapunut tattipenkille :------DDDDD No Jaakon villoista ei kyl tulis ees villasukkia jos siitä lähetään (D Noni! Sopiva paikka meille! Otetaan viinit messiin ja homostellaan siellä kilpaa! Imean. EIKUN LIHAT NYT TARJOLLE JA DARI VOI VALITA NIISTÄ PARHAIMMAN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Huhti 2015, 19:13

Darius oli täysin pihalla tilanteesta. Siinä missä Pumpkin oli käynyt reagoimaan johonkin varautuneesti, kuin vaaran aistiva peto, oli myös Lorythas unestaan havahtunut ja kävi nyt hätääntyneenä pyytämään, etteivät he saaneet päästää jotain - tai jotakuta - tänne. Haltia nousi tuolistaan nopeasti ja harppoi yöpöydän ääreen hakemaan ne hansikkaansa.
Moinen nopea lähestyminen oli saanut Pumpkinin sähähtämään varoittavasti silmäpuolelle, jonka johdosta Darius oli hätkähtänyt kauemmas liskokaksikosta. Oliko pikkukäärme nyt järkensä menettänyt ja päättäisi päästää petomaisen puolensa esille? Siltä se vaikutti, tuolta ei ollut tullut vielä yhtäkään järkevää sanaa suusta, sen sijaan noita eläimellisiä äännähdyksiä kyllä riitti.
"Mikä hitto teihin nyt taas meni...", Darius kävi mutisemaan vetäessään hansikkaitaan nopeasti käteensä, käyden nappaamaan niiden myötä myös keihään käteensä. Jokin oli selvästi tulossa, noiden kahden reaktiosta päätellen, joten ehkä oli paras valmistautua. Tietenkin se iski pientä pelkoa eliittiin, jos Lorythas ja piru vie täysiverinen lohikäärme kävivät tuolla tavoin pelkäämään jotain, mitä Darius itse ei voinut aistia. Olo oli kyllä jostain syystä hieman levoton, mutta Haukansilmällä ei ollut kykyä aistia auroja ollenkaan. Suuria tai pieniä, ei ainakaan näin... "kaukaa".

Pumpkin tunsi olonsa niin levottomaksi kuin vain kykeni, ilmeisesti myös Lorythas tunsi sen suuren pedon läsnäolon, tuon käydessä pyytämään kaksikkoa päästämästä sitä lähelleen. Naaraalla oli ristiriitaiset tunteet. Jonkinlainen petomainen, emon suojeluvietti kävi kohoamaan pintaan naaraan haluten pitää Lorythaksen turvassa ja lähellään lämpimässä, mutta samalla se pakokauhu kävi kohoamaan entisestään. Huoneessa oli ikkuna, hän voisi vain syöksähtää siitä ulos ja poistua paikalta, säästää oman nahkansa! Mutta, vielä ei ollut hengen hätä. Vielä ei tarvinnut lähteä minnekään. Jos hän edes kykenisi lähtemään. Juuri nyt Saga oli kauhusta kankea ja vain tuijotti huoneen ovea, indikoiden että jotain oli tulossa siitä suunnasta. Mitä ikinä tulisi, ei Pumpkin tietänyt pystyisikö pysymään paikoillaan vai lentäisikö ikkunasta ulos kuin mikäkin pelkuri... vai kävisikö tulijan kimppuun, kuin nurkkaan ahdistettu peto, jonka ainoa keino paeta oli käydä kimppuun.

"Odottakaa täällä", Darius kävi yllättäen tokaisemaan lähtien harppomaan ovelle, hänen piti varmistaa mistä nyt oli kyse. Kerta naaras noin intensiivisesti oli ovea tuijottanut, oletti Darius jonkun olevan jo kartanossa. Lorythas ei sitä jotakuta ollut halunnut lähelleen, joten Haukansilmäinen voisi ihan hyvin mennä tätä tunkeutujaa vastaan, pitää tuon kaukana kyläpäällikön makuuhuoneesta. Tai ainakin yrittää sitä.
Sen enempää sanomatta Darius astui ulos ovesta ja veti sen kiinni perässään, harppoen käytävää pitkin eteenpäin, saaden laskeutua alakertaan asti, ennen kuin ketään näkyi missään. Jo ennen alas laskeutumista Darius kävi tuntemaan sen kylmän, mikä kartanossa kohosi. Äskeisen lämpimän huoneen jäljiltä se pienikin pakkanen kävi kyllä iskemään epämukavasti päin kasvoja ja tuntui, että mitä kauemmas Lorythasin makuukammarista Darius eteni, sitä kylmemmäksi ilma muuttui.
Kylmyyden lähde löytyi tosiaankin alakerrasta, eteisaulasta. Darius kirjaimellisesti jäätyi paikoilleen rappusten alapäähän nähdessään tuon valtavan kokoisen naisen käytävällä. Ja sen käytävän, joka kuurassa oli naisen silkasta läsnäolosta. Jos jotakuta tässä valtakunnassa jääkuningattareksi lähtisi kutsumaan, niin tuo näky oli kyllä kärkisijoilla.

Pulssi kävi kiihtymään silkasta pelosta, haltian tietämättä varsinaisesti mitä pitäisi tehdä. Harvoin Haukansilmä meni lukkoon, mutta nyt kun tuota karunkaunista näkyä katseli, ei eliitti tiennyt mitä varsinaisesti mahtaisi tässä tilanteessa. Kuitenkin ne rohkeuden rippeet kerättiin nopeasti kasaan kenraalin käyden kohottamaan pitkän keihäänsä kohden naista, ottaen samalla paremman asennon, ollen valmiina iskemään jos nainen lähemmäksi rappusia pyrkisi. Hän oli tullut tänne puolustamaan Lorythasia, vannonut mielessään ettei päästäisi "sen" kulkea ohitseen Lorythasin huoneeseen.
"Uskon, ettei teillä ole lupaa oleskella Briarin kyläpäällikön kartanossa", Darius kävi tokaisemaan yleiskielellä - ei hän tiennyt mitä kieltä tuollainen nyt puhui! Selvästikään nainen ei ollut haltia, mutta ei kyllä ihminenkään - pysyen paikoillaan valmiustilassa.
"Pyytäisinkin teitä poistumaan, ennen kuin joudun satuttamaan teitä", Ehkei ollut todellakaan hyvä idea haastaa riitaa ja uhkailla tuollaista näkyä, mutta toisinaan kannatti vain näyttää olevansa tosissaan ja tehdä selväksi, ettei pelännyt iskeä.
Vaikka Darius totta vie pelkäsi juuri nyt. Jostain se pelko kumpusi tuollaisen näyn edessä. Mikä ikinä tuo nainen olikaan.


// Jaakko hunt. No perkele. Jaakon villoista voi tehdä semmosen munanlämmittimen. You know. This. :-------------DD Sinne homostel--- eikun siis bodaamaan. Dari menee aina Irin lihoille syömään. Oli siellä katkarabua tai wellingtonia :--D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Huhti 2015, 20:14

Lorythas olisi halunnut vain value sängystä alas, painautua seinää vasten tai vaikka yrittää sängyn alle turvaan. Mutta yhä ympärilleen kiertynyt Pumpkin esti tästä sijoiltaan minnekään lähtemisen. Sinällään se naaraan läsnäolo toi pientä turvaa. Tuo sentään saattoi kynsin ja hampain – ja liekkinsä kanssa – hyökätä sitä tungettelijaa kohtaan, mutta ei Sagasta olisi haastamaan kuitenkaan vanhinta. Pandemona oli taas lähellä. Taivaanturmelija oli täällä, Briarissa. Hiljaa ulkoa ne lohikäärmeiden pelokkaat karjahtelut kantautuivat myös sisälle, tai ainakin Lorythas kykeni ne kuulemaan, ollen tottunut kuulemaan täällä muutenkin vastaavia ääniä mihin vuorokaudenaikaan tahansa.
Se Pumpkinin sähähdys sai Puolikäärmeenkin hätkähtämään, sarvipäisen ollen samalla hetkellä varmis lukitsemaan pienen serpentin turvan käsillään, jos tuo olisi Dariuksen kimppuun aikonut. Tuskin Puolikäärme olisi Sagaa saanut pidettyä paikoillaan kovinkaan pitkään, mutta sen kirjaimellisen pelon ja pakokauhun vallatessa kehon, tunkeutui adrenaliini myös suoniin ja takoi sitä odottamatonta voimaa ja tahtoa myös kehoon.

Darius kuitenkin poistui huoneesta, pyytäen lohikäärmeverisiä odottamaan täällä. Lorythas olisi halunnut kieltää ja vaatia kenraalia pysymään ennemmin täällä. Mutta Darius otti mukaan keihäänsä. Tuo oli kenraali. Ei mikään toistaitoinen idiootti, joka oli valmiina syöksymään surmansuuhun heti kun oikea tilaisuus koitti. Lorythas luotti siihen että Winder tietäisi mitä tekisi, mutta epäili sitä, että kenraali tiesi oikeastaan ketä vastaan olikaan lähtenyt…


Shyvana oli alhaalla kuljeksinut ympäriinsä aulaa. Jättänyt niitä jäisiä askelmia pitkin sileäksi hiottua lattiaa ja hylännyt sen viittansakin yhden pöydän kulmalle. Ei kolossimaisen kookas, lähes kaksi ja puolimetrinen naishahmo nähnyt tärkeäksi raahata sitä mukanaan, kun nyt sisätiloissa oli. Eiväthän humanoiditkaan ulkovaatteitaan sisällä kanniskelleet huvikseen!
Tyytyväisenä valkeahiuksinen naaras tutki juuri jotain hopeista, kauniisti kaiverrettua maljaa käsissään, kun se jäisten silmien katse käännähti vilkaisemaan sen puoleen, joka portaille häntä jäätyi katsomaan. Shyvana myhäili, sen ovelan, viettelevän hymyn noustessa kookkaan naisen kasvoille, Tuulenkantajan laskiessa sen käsissään pitelemän maljan takaisin paikoilleen. Täsmälleen samoin, kuin se siinä paikoillaan oli ollutkin. Millilleen oikealle paikalleen. Sen jälkeen kolossimainen nainen kääntyi olemukseltaan Dariuksen puoleen, päätänsä kallistaen osin vasemmalle kun tuon uhkauksen kuuli.
“Ah, Darius Winder”, se käheänpuoleinen ääni helähti pienesti naurahtaen, jäänsinisten silmien katsellessa sitä asetta Dariuksen kädessä, “Vai haluatko että puhuttelisin sinua ennemmin kenraalina kenties?”.
Haluatko että puhuttelisin sinua ehkä jopa oman kansasi kielellä?”, Shyvana hymyili, vaikuttaen kovinkin vaarattomalta, vaikka toista taisi olla pienemmän haltian silmissä.

Taivaanmaalaaja kuitenkin lähti ottamaan niitä rauhallisia askelia Winderiä kohti, jättäen taas jokaisella askeleellaan jäisen kuvion muodostumaan jälkeensä. Jos se keihäänkärki koskaan lähtisi tavoittelemaan Shyvanaa, saattoi naaras vain haihtua tuulahduksena toisaalle. Ei vanhin nyt niin huolimaton olisi, että antaisi kenraalin kimppuunsa käydä – tai no, jos tuo kävisi, saattaisi valtavan tosimuotonsa ottava Tuulenkantaja tallata vain koko Briarin jalkojensa alle omaksi ilokseen.
Odotinkin jo, jäisitkö puolustamaan ystäviäsi ylös vai tulisitko minua vastaan tänne”, Shyvana totesi, jääden vain hieman portaiden alapäästä kauemmas seisomaan, indikoimatta yhtäkään aggressiivista tai hyökkäävääkään elettä Winderiä kohtaan. Naaraskäärme tyytyi lähinnä olemaan mahdollisimman varovainen ja rauhallinen kenraalin suhteen.
Syndraesi todellakin kiisi lujaa siellä aroilla, siihen oli… etten sanoisi jopa kiusallisen hauskaa takoa tahtia lisää”, nainen naurahti, kätensä tuodessaan osin suunsa tielle, “Ja se puoliverisen reaktio, kai ehdit nähdä hänen ilmeensä?”, Shyvana kertasi niitä aroilla käytyjä tapahtumia, antaen jo jonkinlaista vihiä siitä kuka voisi ehkä olla. Mutta tajusiko Darius sitä vai ei, se jäisi vain nähtäväksi.


//Jaakkohunt is on! Mut oh god Aksu ei. Aksu staaaaaph :--------DDDDDD Homostel--- eikun siis bodaaminenhan on sitä mitä salilla kuuluiskin tehdä! Raavaat miehet sitten kattelee perään vaan et ei plz, menkää pois. Dari opettele kaikkiruokaiseksi. Deli voi tulla tarjoomaan semmotteet steakit ja ribsit et HUH :-----DDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Huhti 2015, 20:52

Darius, Marduk


Tuo nainen kävi lausumaan haltian koko nimen. Sinälläänhän se ei ollut yllätys, kovinkin moni tunnisti Winderin tuon pärstän nähdessään, mutta jostain syystä kenraalista tuntui, ettei tuo nainen häntä vain naamakertoimen tähden tunnistanut. Tai tuntenut. Darius ei kuitenkaan käynyt vastaamaan naiselle mitään, tuon käydessä hänelle kysymyksiä esittämään lähestyessään samalla kenraalia. Darius ei tunnetusti pahemmin puhunut vihollisille, keskittyi vain tilanteeseen eikä suunsoittamiseen, vaikka tämä tilanne nyt ei kovin... uhkaava ollut. Nainen käyttäytyi yllättävänkin nätisti, eikä lainkaan uhkaavasti. Silti Darius oli varuillaan, ties vaikka toinen yritti vain bluffata. Ehkä tämä jäätävä kaunotar olikin yhtä harmiton mitä kuka tahansa muu, mutta jokin ääni päässä varoitti haltiaa yhä. Haukansilmästä tuntui, että tämä oli niitä olentoja, jotka kykenivät hänenkaltaisen tavallisen haltian liiskaamaan seinään vain yhdellä vilkaisulla. Ehkä olisi sittenkin pitänyt lähestyä tätä tilannetta hieman rauhallisemmin, eikä suoraa vain ladella tappouhkauksia.

Sydän rinnassa kävi hakkaamaan entistä lujempaa kenraalin käyden jopa perääntymään yhden askeleen ylemmäs rappusia, naisen pysähtyessä rappusten alapäähän seisoskelemaan. Yhä uhmakkaasti haltia tuijotti tuota kaunotarta, sen pahemmin sanomatta mitään. Kyllä hän kuunteli, ilmeen muuttuenkin kysyväksi naisen mainitessa syndraen hoputtamisen ja arot...
Ei Darius tyhmä ollut - yleensä - kyllä hän osasi ynnätä kaksi asiaa yhteen. Naisen puhuessa aroista ja snydraen kiusaamisesta, kävi mieleen muistumaan Lorythasin sanat lohikäärmeiden äidistä, Pandemonasta. Se selitti myös tämän levottoman tunteen nyt kun kasvotusten tuon kanssa oli. Se selitti Lorythasin ja Pumpkinin reaktiot yläkerrassa ja ne pihalta kantautuneet lohikäärmeiden äänet. Tämän vanhimman kaikki olivat siis aistineet, siinä missä Darius tunsi vain levottomuutta ja nyt pelkoa, kun naarasta silmiin katsoi.
"... Pyysin teitä poistumaan", Darius avasi lopulta suunsa puhuen haltiakieltä, sivuuttaen kaikki Pandemonan puheet. Ei hänen tarvinnut vastata... kai. Se uhma oli yhä olemassa, vaikka Darius tosissaan alkoi epäillä päätöksiään. Kyllä hän Oraakkelin kanssa oli uhitellut, kannattiko toisen vanhimman vihat nyt niskaan hankkia sen lisäksi?
"Talon isäntä ei ole ilahtunut tulostanne ja haluaa teidän poistuvan".


Sillä välin linnalle ilmestyi jälleen se valtavanpainostava tunne, joka sai itse kunkin tuntemaan olonsa huonoksi, tavalla tai toisella. Myös toinen vanhimmista oli liikkeellä, valmistautuen illan hauskanpitoon. Harvoin vanhimmat puuttuivat kuolevaisten sotkuihin, mutta tällä kertaa heille oli suotu tilaisuus pistää näppinsä peliin, ilman että heitä puolueellisiksi pystyi taaskaan luokittelemaan. Olihan tämä loppupeleissä heille vain yhtä suurta peliä, koko valtakunnan ollen kolossaalisten liskojen pelilautana. Ja sen asukkaat heidän pelinappuloina.
Sokea, silmätön mies oli ilmestynyt kuin tyhjästä sotilastuville, hiljaiseen huoneeseen, jossa vain yksi sielu hänen lisäkseen oli. Huone kävi saman tien hämärtymään uhkaavaksi, joskaan kumpikaan heistä ei varsinaisesti mitään valolla tehnyt. He eivät sitä nähneet.

"Mir Valdoren", matala, vuosituhansia vanha ääni kävi hymisemään vanhuksen lähestyessä lipuen nuorta korkeahaltiaa virnuillen, "Olet sopeutunut elämään ilman näköäsi yllättävänkin hyvin. Tosin, tiesinhän minä sen".
"Joko kuulit Winderistä?"
, Archelaus jatkoi myhäillen, tietäen kyllä vastauksen kysymyksiinsä, "Täytyy sanoa, että hänen ja Argenteuksen yhteenotot ovat aina yhtä mielenkiintoista seurattavaa".
Vanhimmalla oli kyllä syynsä tulla tänne, syy tulla juuri Iriadorin seuraan, tuota kiusaamaan. Tämä tosin oli ensimmäinen kerta, kun he kahden, kasvotusten tapasivat. Ja piti korkeahaltia sitä tai ei, Marduk ei aikonut jättää nuorta haltiaa rauhaan vielä hetkeen. Ei nyt, kun tuota tarvittiin muualla... Leikeissä mukana.

// KOSKAAN EN LOPETA. Tykkäät kumminkin. Hirvee bodaus käyntiin niii! Raavaat miehet ei vedä vertoja meidän poskilihaksille. Dari rupee kyllä kasvissyöjäksi jos Deli koittaa steakkejaan tuoda yhtään lähemmäs kuule! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Huhti 2015, 18:32

Shyvana, Iriador


Pandemonan rauhallinen katse silmäili Dariusta edessään, kuin alaistaan arvioiva kuningatar olisi tehnyt. No, olihan Shyvana tavallaan kuningatar, mutta ennemminkin omiensa silmissä, ei ulkopuolisten, kuten nyt esimerkiksi Dariuksen. Kenraali piti häntä uhkana, tai ainakin sen tapaisena, ja vaikka sen levottomuuden ja pelon kykeni haltiasta aistimaan, ei silmäpuoli siitä huolimatta valkeatukkaisen naaraan tieltä minnekään väistynyt. Harmi.
Shyvanan läsnäolo sai näin paikallaan seisten koko lattian jäätymään paljasjalkaisen naisen alta, sen alueen vain leviten ja lähtien jo tavoittelemaan Dariustakin, kun Taivaanmaalaaja joutui siinä paikoillaan vain seisomaan silmänsä suurina, suunsa suloiseen hymyyn käännettynä. Naaras kyllä kuunteli Winderiä, mutta selvästi poissaolevana. Ei Shyvana haltian uhkailuja jaksanut ottaa tosissaan, vaikka kovasti kenraali niitä yrittikin ääneen suoltaa ja olisi vain halunnut naisen selvästi lähtevän suosiolla. Mutta ei naaraskäärme vielä ollut lähdössä. Vastahan hän oli tullut! Ja ennen kaikkea Shyvanalla oli puoliverisen henki pelastettavana, vaikka sitä varten saikin nyt odottaa sitä, että eräs toinenkin paikanpäälle saapuisi.

Minulle on yhdentekevää halusiko hän minua tänne vai ei”, Pandemona aloitti totisena, Dariuksen ohitse katsoen miten se jäinen alue levisi pitkin portaita, “Minulle on yhdentekevää se yritätkö estää minua vai et”, naaras jatkoi vielä entistäkin kylmemmin, Winderiin taas katseensa palauttaen.
Shyvana jatkoi niiden askeliensa ottamista lähemmäs Dariusta, hieman kiertäen, kuin yrittäen päästä kenraalin toiselta sivulta ohitse päästäkseen seuraavaan kerrokseen. Jatkuvasti se ovela katse tarkkaili silmäpuolta, naaraskäärmeen koskaan kuitenkaan turhan likelle ennättäessä haltiaa, saati edes portaiden askelmille. Sen sijaan nopeasti kasvoilla vilautetun kiusoittelevan virneen myötä, tuulenvireeksi tekeytyen Shyvana siirsi olemuksensa Dariuksen taakse. Koko huone hämärtyi ja tuntui kuin itse kuolema olisi laskeutunut kartanon pimeimpäänkin nurkkaan, kun jääkuningatar asetteli kylmät kätensä Haukansilmän harteille. Koko käärmeen läsnäolo sai ympärillä olevan ilman tukalammaksi, naaraan imiessä Winderistä virtaavaa energiaa itseensä ja hellästi pakottaen sen voiman katoamaan aluksi toisen jaloista.
Minä voin auttaa ystävääsi ja pelastaa hänet”, Shyvana kuiskutteli hymyillen toisen korvanjuuressa, pidellen hellästi kenraalista kiinni ettei tuo täysin valahtaisi yhtäkkiä vain lattialle turvalleen, vaan laskeutui ennemmin paremmin Pandemonaa vasten. Vanhimman kylmään syliin.
Voin purkaa kenraali Argenteuksen luoman kirouksen ja pelastaa Vaernin hengen”, Shyvana jatkoi, siron nenänsä varrella kevyesti Dariuksen poskea koskien, “Mutta sitä ennen minun täytyisi löytää yhteinen sävel sinun kanssasi, Darius hyvä”.


Iriador oli vain hetki sitten saapunut takaisin yömyöhään kestäneeltä komennoltaan sotilastuville. Nashira oli saatettu tutulle tallipojalle, joka katsoisi pitkään matkaa tehneen naaraspeuraan levolle, siinä missä Iriador saisi aikansa rauhoittua itse ja purkaa haarniskan yltänsä. Ehkä etsiä sen jälkeen Dariuksen käsiinsä ja mennä tuolta kyselemään kuinka päivä oli sujunut.
Kuiskauksen tuville saavuttua koko tilanne oli ollut kuitenkin kovin sekainen aikaisemmin tapahtuneiden asioiden johdosta. Kenraali Argenteus oli kuulemma käynyt riitaa haastamassa tuvilla, ja raahannut sitten Winderin mukaansa jonnekin – jonka jälkeen Dariusta ei kukaan ollut nähnyt tai miehestä muuten mitään kuullut. Totta kai se omalla tavallaan säikäytti korkeahaltian ja sai muutaman sydämenlyönnin jäämään välistä, mutta tässä tilassa ja seurassa punatukkainen oli oppinut jo piilottamaan vastaavat reaktiot tyystin. Tuville saapunut joukko kävi kuitenkin varusteitaan purkamaan, Iriadorin marssiessa yhteen hiljaisemmista tuvista. Jahka punapäinen olisi saanut vaatteensa vaihdettua kevyempiin, saattaisi Iriador etsiä Dariusta paremmin. Ei kai tuo nyt kaukana voinut olla… ei kai Dariukselle mitään… ollut sattunut, eihän? Vaikka tosin kun kyseessä oli se sarvipäinen pässinpää, ei Iriador oikeastaan ihmetellyt, vaikka jotain verisempääkin olisi sattunut…

Haarniska purettiin yltä tottuneesti, Iriadorin vaihtaen yllensä rennomman, punaisen sisätakin ja sen alle valkean kangaspaidan. Jalkoihin vedettiin tummat myötäilevät housut ja kevyemmät saappaat, joilla olisi huomattavasti mukavampi kävellä kuin haarniskoiduilla. Ilta, tai ehkä ennemmin yö oli jo niin pitkällä, että tuskin virkapukua enää tarvittiin, ja jos Iriador aikoisi Haukansilmääkin lähteä etsimään, ei hän todellakaan aikonut sitä täydessä varustuksessa tehdä…
Sokea kävi kuitenkin aistimaan sen yllättäen huoneeseen laskeutuvan painostavan tunteen, samalla kun hidastuvin liikkein sitoi asevyötään kiinni. Se tunne oli… ahdistava, ja se jokseenkin korostui Iriadorin kohdalla, joka oli oppinut aistimaan asioita muuten kuin näkemällä. Ja sitten se huoneessa kajahtava ääni sai korkeahaltian henkäisemään terävästi ja kääntymään ympäri sen äänen puoleen.
Ääni oli jostain tuttu, Iriador vain ei keksinyt mistä. Mutta se ääni tiesi hänen nimensä. Ja tiesi että punapäinen oli sokea. Ääni ei todellakaan kuulunut kenellekään Kuiskauksesta, eikä se ollut kenraali Argenteuskaan, kenelle se sitten kuului? Se sokea katse yritti kuin etsiä jotain kaiken sen pimeyden seasta, punaisen auran välähtäessä näkyville haltian jalkoihin.
Mistä… sinä...”, Iriador ehätti aloittaa kovinkin epäuskoisena ja hämmentyneenä. Ei hän osannut reagoida mitenkään siltä jännitykseltään tuon vanhankuuloisen äänen sanomiin asioihin – kunnes se jokin otti puheeksi Dariuksen. Kuka lienikään, kuulosti se siltä, että mies tiesi myös tuvilla sattuneesta, syystä tai toisesta, ja se sai nuoremman pulssin taas kiihtymään.
Tiedätkö missä Darius on?!”, Iriador kysyi suoraan toiselta, vaikuttaen jopa hieman hätääntyneeltä tuntemattoman läsnäolosta ja tiedoista.


//NO PERKELE. No mä tykkään aina. Imean. Mut niiii! Consta ja Noelki ois meille kateellisia. Dari ei nyt vaihda ruokailutottumuksiaan mihinkään, tai muuten Deli pakottaa maistamaan. KOSKA ÄITI SANOI ETTÄ KAIKKEA PITÄÄ MAISTAA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Huhti 2015, 19:54

Se likemmäs hiipivä kuura maassa ei tuntunut yhtään mukavalta, kenraalin koittaen ottaa aina varovaisia askeleita kauemmas, sitä mukaan mitä mokoma maatapitkin lähestyi. Se tuntui syystä tai toisesta fiksulta vedolta tässä tilanteessa, vaikkei Haukansilmäinen olisi halunnut perääntyä enää askeltakaan. Mitä ylemmäs hän joutuisi perääntymään, sitä lähemmäksi myös nainen pääsi Lorythasin huonetta. Ei hän ikuisuuksiin voinut perääntyä, jossain se raja menisi. Mutta ei hän uskaltanut hyökätä! Se ei vain tuntunut hyvältä ratkaisulta nyt tähän väliin. Jokin kertoi, että jos hän edes yrittäisi haavoittaa vanhinta, olisi kenraali vainaa. Oraakkelille oli niin paljon helpompi uhota, tuo kun tuntui olevan vain vanha ja pirun iso pirulainen, mutta vaikka urokselle uhoaminenkaan ei ollut loppupeleissä hyvä idea, ei tälle naaraalle uhoaminen tuntunut lainkaan fiksulta. Dariusta pelotti, sen myös näki kenraalista, joka kovin empivältä vaikutti.

Tietenkään Pandemona ei käynyt poistumaan pyynnön myötä, ilmoittaen, ettei varsinaisesti välittänyt mitä kartanon isäntä hänen läsnäolostaan ajatteli. Myöskään kenraalin estelyt eivät tehneet naiseen vaikutusta - yllätys. Naaraan lähtiessä lähestymään kävi Darius ottamaan kunnolla askeleita taemmas, päästämättä kuitenkaan Pandemonaa varsinaisesti ohitseen ollenkaan. Rappusten yläpää kuitenkin lähestyi uhkaavaa tahtia, kenraalin päättäen sen viimeisen askelman olevan takaraja. Jos sinne asti päädyttäisiin, hyökkäisi hän.
Mutta, eivät he koskaan sinne asti eksyneet. Kiusoittelevan virneen kera nainen kävisi katoamaan Haukansilmän näkökentästä hetkeksi, ilmestyen haltian taakse. Darius henkäisi terävästi, silkasta kauhusta, tuntiessaan ne sironsuuret, kylmät kädet harteillaan. Kenraali koitti kohottaa aseensa ja kiepauttaa itsensä otteesta irti - tai se ainakin oli suunnitelma, joka ei koskaan toteutunut. Sen sijaan kenraali jähmettyi paikoilleen silkasta pelosta, keihään kolahtaen rappusille ja vierien kauemmas kaksikosta. Heti haltia kävi tuntemaan sen heikotuksen, joka koko kehon valtasi ja lähti voimia jaloista veloittamaan. Sen sijaan että kenraali olisi kyennyt lattialle romahtamaan jalkojen lähtiessä pettämään alta, veti tuo nainen hänet paremmin vasten itseään, kuiskaillen korvanjuureen kykenevänsä auttamaan Lorythasia.

Kenraali henkäisi jälleen väristen, terävästi, pelon kuuluen siitä uloshengityksestä kun nainen kävi kevyesti nenänvarrellaan kenraalin poskea koskemaan. Darius halusi vain pois tästä, mutta jalat pettivät alta eikä kroppa suostunut tottelemaan.
"En...", Paniikkihuohotukseen kiihtyvän hengityksen välistä kenraali kävi aloittamaan varovaisesti, selvästi jälleen kerran hakien sanojaan. Mitä tuohon nyt olisi pitänyt sanoa?! Tietenkin Darius halusi, että Lorythas pelastuisi ja jos tämä nainen sen tosiaan kykeni tekemään, miksi Haukansilmä olisi sitä vastaan?
Toisaalta... Lorythas pelkäsi naarasta. Ehkei tuohon kannattanut luottaa. Ehkä tuo lupaili vain suloisia mitättömyyksiä, siinä missä oikeasti aikoisi vain satuttaa. Tehdä hallaa, näin osuvasti sanottuna.
"En luota teihin", Kenraali sai lopulta sanottua, koittaen kovin voimattomana työntää itsensä irti naisen otteesta, "Hyvä jos teistä kuuluu koskaan mitään ja aina kun yhden teistä näkee, on siitä ollut vain silkkaa harmia. Miksi luulisit, että luottaisin nyt sanoihisi, Pandemona".
No... Täytyihän se myöntää, että aina kun oli Oraakkelin kanssa yhteen ottanut, oli Darius enemmän tai vähemmän tunkeutunut vuorille haastamaan riitaa ja tuo jättilisko oli vain puolustanut "reviiriään", niin sanotusti... Mutta silti!


Partaansa sukiva vanhus "tuijotti" kovinkin huvittuneena hämmentynyttä punapäätä, hymisten samalla itsekseen. Olisihan oraakkeli voinut itsensä esitellä paremmin ja ylipäätään aloittaa tilanteen hieman ystävällisemmin, mutta vanhus piti yhä teatraalisuudesta ja noista suurista tunteista, mitä pienilläkin puheilla ja teoilla saikaan aikaan kuolevaisissa. Harmi vain, ettei hän visuaalista puolta voinut käyttää hyväkseen nyt, kun mokoma haltia oli sokea... Tosin, tuon sokeus oli täysin Oraakkelin syytä, joten vanhus sai vain syyttää itseään nyt periaatteessa. Harmillista.
"Parempi kysymys lienisi mitä minä en tiedä", Vanhus virnisti, lipuen nyt entistäkin lähemmäksi Iriadoria, aivan kasvotusten korkeahaltian kanssa, "Minä kun tiedän kaiken. Jopa sen, missä Winder on. Ja sinne me myös menemme nyt, Iriador hyvä".
Iän raiskaama käsi kävi yllättäen ottamaan otteen korkeahaltian käsivarresta, kaksikon siirtyen pois tuvilta. Pois linnalta. Pois sisätiloista. He tupsahtivat keskelle Briar kylää, jossa jo valmiiksi levottomat liskot kävivät nyt entistä kovempaa huutamaan kun vanhin kolmesta naaraansa seuraan liittyi kylän muurien sisäpuolelle. Pakkanen kävi puremaan heti vasten kasvoja, kylmän viiman puhaltaessa päin näköä aroilla sijaitsevassa kylässä.
"Tunnistatko paikan?", Archelaus hymähti, samalla kun kävi kietomaan toisen kätensä nuoren haltian käsivarren ympärille, aivan kuin tuo mokoma olisi ollut raihnaisen vanhuksen ainoa tuki, saattaja tällä tiellä, joka Briar kylän päällikön kartanolle vei. Vanhus kävikin kiskaisemaan nuoremman liikkeelle vierellään, kävelemään kohti tuota asuntoa.
"En voi valehdella pitäväni Briarista, koko kylä herättää... Ristiriitaisia tunteita kaltaisissamme, syystäkin", vanhus jatkoi rupattelua kuin tämä olisi ollut kovinkin rutiininomaista hänen ja korkeahaltian välillä, "Mutta jostain syystä kumppanisi tuntuu välittävän tästä kylästä... Ja sen päälliköstä. Huvittavaa, sinällään, Winderistä ei olisi uskonut moista. Olisitpa nähnyt - tai no, ollut todistamassa - kuinka hän otti yhteen Argenteuksen kanssa, puolustaessaan Vaernia kuninkaanne 'kutsulta'. Typerää, mutta uhittelevasta, uhkarohkeasta käytöksestähän Kuiskaus on tunnettu... Joten mitä sitä olettaa itse rämäpäiden kenraalilta".
Tietenkään Marduk ei aikonut kertoa mitään suoraa, selkokielellä. Hän halusi herättää kysymyksiä, hämmästystä, pelkoa, epätietoa. Ei hän koskaan kertonut mitään suoriltaan, hyvä jos edes kysyttäessä Oraakkeli suostui vastaamaan kysymyksiin yksiselitteisesti ja selkeästi.



// NIII. Consta ja Noel jää kakkosiks meille. DARIA EI SAA PAKOTTAA MAISTAMAAN DARI EI HALUA. Dari on jo maistanut. Melkein. Leikisti. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Huhti 2015, 23:04

Shyvana naurahteli matalalta, saattaen Dariuksen paremmin istumaan portaille jahka tuon jalat antoivat periksi alta. Olisihan naaras voinut ilkeästi antaa vain toisen tippua aseensa perään portaita alemmas, mutta ei ollut Tuulenkantajan tavoitteena satuttaa ketään. Vaikka kieltämättä Winder oli kuin paskahalvauksen saanut, ja tuntui jäykistyvän entisestään kun Pandemona oli lähemmäs tullut.
Haukansilmä ei Taivaanmaalaajaan kuitenkaan tuntunut luottavan – mutta eihän haltian olisi pitänytkään! Siinä missä Darius kuitenkin yritti itseään kauemmas työntää hänen otteestaan, veti naaras kuitenkin toista vain lähemmäs sen läpinäkyvän kankaan verhoamaa kehoaan vasten. Kätensä pitelivät yhä kevyesti Dariuksen hartioista kiinni, pientä hierovaa liikettä niille suoden ja lihaksia pehmitellen. Sen myötä se kylmäkin väistyi osin ja ahdistuksen tilalle vaihtui silkka rentouttava ja rauhoittava aura, Shyvanan hymistessä itsekseen kenraalin vierellä, samalla kun tuon sanoja ja paniikinomaista huohottamista kuunteli. Mokomakin ylireagoija.

Kuullessaan kenraali Winderin kutsuvan itseään Pandemonaksi, naurahti lohikäärmenaaras heleästi ja tapautti kevyesti haltian hartioita.
Voi kutsu minua vain Shyvanaksi, Winder hyvä, sillä nimellä minut tunnetaan parhaiten”, valkeatukkainen nainen hymisi hymyillen, mutta ilmeensä muuttui sitten totisemmaksi, “Te vain ette osaa tarttua tarjoamiimme mahdollisuuksiin, siksi te ette myöskään meihin luota, saati sitten meiltä muuta saa kuin harmeja”, Taivaanmaalaaja totesi huuliaan murheellisesti mutristaen. Eihän manner ollut kuin yksi suuri pelilauta vanhimmille, jolla nuo saattoivat lähinnä leikkiä miten halusivat. Oliko se sitten ihmekään että heitä pidettiin yhtinä juonittelijoina, eikä kukaan varsinaisesti heihin halunnut luottaa?
Sinulle on suotu suuri tilaisuus Darius”, Yliparantaja tuumi viekkaasti virnistäen, tuoden kauniita, sinertäviä kasvojaan paremmin kenraalin nähtäville tuon olan vierelle, “Siinäkin tapauksessa että sallin sinun nähdä minut, kovin moni ei ole sitä tilaisuutta saanut – ilman tietenkään että voisin viedä heiltä näön, tai kosketuksellani hyytää kuolemaan jalkoihini, samalla kun heidän hiuksiaan silittelisin”, naaras jatkoi kiusoitellen, sanojensa lomasta kevyesti Dariuksen tummia kutrejakin sukien.

Mutta et kai sinä nyt heittäisi apuani pois, ethän?”, Yliparantaja luritteli, istahtaessaan paremmin Haukansilmän vierelle, yhä tuon hartioita kevyesti silitellen ja pakottaen miehen pysymään vierellään, “Tosin voithan sinä aina antaa Vaernin palata takaisin Aranin luokse, sekö olisi mielestäsi parempi vaihtoehto?”.
Samalla se katse Winderistä kääntyi jo katselemaan ulko-ovia kohden, Shyvanan kyllä aistiessa hyvin selvästi sen, että Archelaus oli jo Briarissa, jossain avian likellä.
Odotetaan nyt kuitenkin rauhassa tässä, että mieheni tuo palkintopokaalisi vielä tänne. Ehkä sinä sitten hellyt päästämään meidät ohitsesi”, Tuulenkantaja henkäisi hymyssä suin, leukaansa laskien poveaan kohden, ja katseensa tuijottaessa osin kulmiensa alta kartanon oville.


Iriador oli täydellisen hämillään. Sen näki nuoremman kasvoista, ja siitä paniikinomaisesta olemuksesta, punapäisen ollessa kirjaimellisesti valmis vain juoksemaan tilanteesta pois. Mutta toisaalta hän ei halunnut. Ei hänellä ollut siihen syynä muuta kuin se rinnassa kytevä pelko kaikkitietävältä vaikuttavaa olentoa kohtaan, joka oli tänne ilmestynyt kuin tyhjästä. Saattoiko mikään olento edes tehdä niin?!
Mitään punapäinen ei kuitenkaan saanut suustaan taottua minkäänlaiseksi vastaukseksi tuolle tuntemattomalle, kun se jokin ilmestyi hänen auransa sisäpuolelle. Nuorempi hätkähti, säikähtäneesti henkäisten, mutta se tieto siitä, että tuo… jokin tiesi missä Darius oli, sai nuoremman pysymään yhä paikoillaan. Ja he… lähtisivät nyt sinne? Sinällään se oli mukava ajatus, mutta Iriador olisi mieluummin vain kuullut missä Haukansilmä oli, ja lähtenyt matkaan itsekseen.

Mitään korkeahaltia ei ehtinyt sanoa, kun hänen seurassaan oleva kävi tarttumaan häntä käsivarresta – ja sitten he olivatkin yllättäen jossain muualla. Ulkona pakkasessa, jossain missä liskopedot heidän ympärillään lujaa huusivat. Briarissako?! Miksi Darius täällä olisi?!
Korkeahaltian kädet kietoutuivat hänen ympärilleen, tuon kirjaimellisesti tutistessa näin vähissä vaatteissa siinä arojen kylmyydessä ja tuulessa, joka vasten löi.
Kyllä, tavallaan kai…”, sokea epäröi sanoissaan vanhuksen kysellessä tiesikö Iriador missä he olivat, samalla kun toinen kietoi kätensä nuoremman käsivarren ympärille. Iriador ei pistänyt vastaan, värähti vain sitä tuntematonta ja odottamatonta kosketusta, vaikka tiesikin sen olevan tulossa, ja sen myötä lähti paikaltaan nytkähtäen seuraamaan vanhuksen vierellä.

Omalla tavallaan tuo ruhjuinen ääni vakuutti heidän olevan Briarissa, eikä vanhus paikasta vaikuttanut pitävä. Se maininta kaltaisista sai sokean katsahtamaan kulmaansa kohottaen toista kohden. Siis… puhuiko mies lohikäärmeistä? Oliko tuo itsekin lohikäärme? Vanha sellainen? Ettei vain… yksi vanhimmista?! Muutama paniikinomainen naurahdus karkasi Iriadorin suusta, tuon pudistellessa päätänsä hetken ja yrittäessä ujuttaa mieleensä sen ajatuksen, ettei kyseessä todellakaan olisi yksi niistä vanhimmista liskopedoista, joita manner päällään kantoi.
Sitä paniikkia sisällä nostatti vielä se tieto, että Darius oli ottanut oikeasti yhteen Argenteuksen kanssa aikaisemmin tuvilla, koska oli puolustanut jotakuta ulkopuolista, Vaernia. Iriador muisti sen nimen jostain. Pumpkin oli tainnut sen ääneen mainita aikaisemmin Briarin kyläpäällikön talolla, joten… puhuiko vanhus nyt Lorythaksesta? Miksi Lorythas olisi ollut haltioiden kaupungissa?!
Minä… en ymmärrä mistä puhut…”, Iriador totesi äänensä väristen siitä epätietoisuudesta ja hämmennyksestä, jota toisen puheet aiheuttivat.


//Consta ja Noel on ihan höyhensarjalaisia verrattuna siihen ko me bodaillaan menemään meidän poskilla. DARI PAKOTETAAN. SIDOTAAN TUOLIIN KIINNI JA SITTEN MAISTETAAN. JA OIKEIN URAKALLA MAISTETAANKIN. Darin selityksiä ei kuunnella. Ota se suuhun ja ime sitä nyt - EIKUN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Huhti 2015, 00:35

Se pieni hierova liike jota nuo kiinni pitävät kädet lähtivät tekemään, nostattivat kylmänväreet jo muutenkin kananlihalla olevalle iholle. Darius halusi vain pois, kauas tuosta naaraasta. Nyt kenraali todellakin ymmärsi Pumpkinin ja Lorythaksen reaktion tähän olentoon, ei se täysin turha pelko näemmä ollut! Vaikka se kylmä kävi väistymään osin naisen kosketuksesta ja yllättäen olo tuntui rentoutuvan, oli kenraali silti peloissaan. Tuntui niin ristiriitaiselta, järki käski luikkimaan pakoon, kauas tuosta naisesta, mutta jonkinlainen hyvänolon aalto suorastaan hehkui naaraasta. Portaille istuminenkin ahdisti, ei hän olisi halunnut nyt vain istuskella. Olo oli niin paljon turvallisempi jos jalat olisivat kantaneet, mutta eivätpä raajat ottaneet totellakseen. Vieläkään.
Haltia pudisteli päätään nopeasti, lähes huomaamattomasti naaraan kertoessa, että hän voisi kutsua tuota kyllä nimellä Shyvana. Kumpikin nimi - Pandemona ja Shyvana - olivat kovin tuntemattomia itse kenraalille, tuon ollen tietoinen vain "Taivaanturmelijasta". Mistä lie sekin nimi tullut varsinaisesti, sitä kenraali ei aikonut nyt kysellä!
"En pahemmin välitä suurista tilaisuuksista", Darius kävi naurahtamaan hermostuneesti vilkaisten varovaisesti Shyvanan puoleen tuon työntäessä kasvojaan paremmin silmäpuolen näkökenttään. Uusi hermostunut naurahdus karkasi haltian huulien välistä Naisen mainitessa, että olisi helpostikin voinut vain viedä kenraalin näön tai jopa tappaa tuon, vain silkalla kosketuksella. Myöskään ne silitykset hiuksissa eivät tuntuneet turhan rauhoittavilta moisten puheiden lomasta, kenraalin hengittäen väristen, mutta huomattavasti rauhallisemmin mitä äsken.

Ääni kävi yllättäen muuttumaan kellossa, Shyvanan kysellessä, aikoiko haltia heittää tuon tarjoaman avun pois. Jälleen Darius pudisti päätään tuohon kysymykseen, ei hänellä kai ollut oikeutta edes kieltäytyä avusta, jos yksi vanhimmista sitä heille tarjosi!
"Ssse ei kyllä ollut edes vaihtoehtona tässä tilanteessa", nielaisten kenraali kertoi Shyvanan ehdoteltua, että voisihan kenraali kiikuttaa Vaernin - ei ollut sinällään yllättävää, että yksi vanhimmista käytti juuri tuota nimeä Lorythasista... - takaisin haltiakuninkaan luokse. Se ei ollut parempi vaihtoehto todellakaan. Se ei ollut vaihtoehto ollenkaan, jos Dariukselta kysyttiin.
Puhe vaihtui kuitenkin Lorythasin auttamisesta yllättäen "Palkintopokaaliin", jonka Shyvanan "Mies" tänne toisi. Nyt Darius vihdoista viimein käänsi kasvonsa kunnolla Shyvanan puoleen, katsoen naista erittäin kyseenalaistavasti. Mitään Darius ei kuitenkaan ääneen kysellyt, kääntäen vain katseensa hitaasti tuon oven puoleen, jota nainenkin tuijotti, peläten samalla pahinta...


"Rentoutuisit, ei sinulle mitään pahaa tapahdu... Tänään", Archelaus kävi hymisemään nuorelle haltialle, joka asteen tai toisen paniikissa oli. Vaikka molemmat kaksikosta olivat sokeita, oli vanhus se, joka kulun suunnan kertoi, ohjaillen hellästi punapäistä kohden kartanoa, varmistaen myös ettei tuo mihinkään olisi kompastelemassa. Kyllähän Oraakkeli "näki" ympärilleen, vaikkei se näkö varsinaisesti fyysistä ollut.
"Tietenkään et ymmärrä", valkohapsinen virnisti nuorelle tuon sanojen myötä, "Mutta tulet kyllä ymmärtämään. Ja näkemään. Pidä vain suusi kiinni äläkä missään nimessä keskeytä kumppaniani. Oletan, että osaat kohdella arvon rouvaa kunnioittavasti, vaikkei Winder ehkä siihen kykene asenteeltaan".
Kyllä Marduk tiesi Shyvanan pistäneen Dariuksen jo kuriin, mutta koskaan ei voinut olla varma, saiko kenraali spontaanin raivopuuskan nähdessään Iriadorin. Tietenkin se oli ymmärrettävää, vähemmästäkin sitä ryhtyi hyökkäävänpuolustavaksi, jos katsoi rakkaimpansa olevan vaarassa. Aivan kuin nurkkaan ajettu piski, joka katsoi parhaaksi vain hyökätä, vaikka vihollinen olisi ylivoimainen.

He saapuivat ovelle, Mardukin hymisten itsekseen pysähtyen hetkeksi oven eteen, laskien kuitenkin toisen kätensä jo oven kahvalle.
"Koita edes hymyillä. Winderin mieliksi", Archelaus virnisti, ennen kuin kävi avaamaan oven ja astui sisään korkeahaltian käsivarresta yhä pidellen.

Dariusksen kurkkua ahdisti, hänen odottaessa ne muutamat sekunnit ovelle tuijottaen Shyvanan kanssa. Ei siinä kauaa mennyt, kun ovenkahva kävi kääntymään ja sisään astui turhankin tuttu näky. Molemmat noista.
"Iriador...", Kenraali lähes parahti tuskaisesti henkäisten, nähdessään kumppaninsa täällä. Oraakkelin seurassa. Ei korkeahaltiaa olisi tähän tarvinnut sotkea, ei taas tällaista kuviota. Darius ei halunnut! Tietenkään tuo rujo vanhus ei ollut tuonut Iriadoria paikan päälle huvin vuoksi, jotain vanhuskaksikolla oli mielessään. No, selvisihän samalla ketä Shyvana oli tarkoittanut miehellään. Olisihan se pitänyt arvata, että kaksi vanhinta olivat kumppanit keskenään.
"Pyydän älkää satuttako häntä", Darius jatkoi, saaden Archelauksen naurahtamaan turhankin huvittuneena, vanhuksen astellessa Iriadorin kera lähemmäksi portailla istuskelevaa kaksikkoa.
"Minulla ei ole aikomustakaan satuttaa ketään tässä rakennuksessa", Marduk myhäili, pysähtyen viimein portaiden alapäähän, "Kumppanistani en mene varmuuteen. Aikeenamme ei kuitenkaan ollut satuttaa ketään varsinaisesti...".



// Nii! Ei mahda mitään meidän bodatuille poskille. EIKUN MITÄ! DARI EI SUOSTU ENÄÄ BONDAGE LEIKKEIHIN ainakaan Delin kanssa. Irin kanssa joo <: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Huhti 2015, 15:50

Shyvana, Iriador, Lorythas


Iriadorin hengitys värisi, ja niin taisi tehdä koko kroppakin, eikä pelkästään vain siitä kylmästä, joka nahkaa vasten puri. Jotenkin ei tuntunut edes vaihtoehdolta repäistä itseään vanhuksen otteesta irti. Ei se ollut niin pakottava kuin ehkä olisi voinut olla. Enemmän sokeaa häiritsi nimenomaan se miehen tapa puhua asioita, joka hämmensi nuorempaa niin valtavasti, että se heijastui jokaiseen punapäisen valintaan ja eleeseen joita tuo näytti. Olo oli vain niin jännittynyt. Ei varsinaisesti pelokas tai kiihtynyt varsinkaan sen jälkeen, kun vanhus vakuutteli että nuoremman tulisi vain rentoutua, ja ettei mitään pahaa olisi tapahtumassa. Hyvähän tuon oli varmasti puhua…
E-enköhän…”, punapäinen sai soperrettua hiljaa, seuraillen kaikessa rauhassa siihen suuntaan minne saattajansa oli häntä viemässä.
Lopulta he pysähtyivät oven äärelle, tutulle pihamaalle. Se pihamaa ja ulko-ovet kuuluivat Lorythasin kartanolle, jonka luota Iriador oli aikaisemminkin kulkenut. Darius olisi oikeasti täällä, mutta punapäinen ei yhä kyennyt käsittämään täysin miksi. Jotain oli selvästi sattunut. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, siitä Iriador ei mennyt vakuuseen…

Mutta ei punapäinen kyennyt hymyilemään kun he sisään astuivat. Se ilme iriadorin kasvoilla oli huolestunut, hämmennyksensekainen, mutta siitä huokui hetken se helpotus, kun korkeahaltia kuuli Haukansilmän äänen.
Siinähän te olette”, Tuulenkantaja henkäisi pirteänä Winderin viereltä heti, kun ovi kävi avautumaan ja Marduk saattoi nuoremman haltian käsipuolessaan sisälle. Samalla se hämäryys ja kylmyys katosi kartanon aulasta, Pandemonan käydessä huokumaan mukavampaa lämpöä ympärilleen. Ne lattioihin kohmettuneet jäljet eivät kuitenkaan minnekään kadonneet, naaraskäärmeen pelkän läsnäolon riittäessä kylmäämään luomiaan kiderakennelmia kartanon sisäpuolelta.
Totta kai naaras aisti sen hätäännyksen taas Dariuksessa, kun tuon kumppani oli ykskaks vain tuotu paikalle – mutta tämä oli osa vanhojen suunnitelmaa. Sellainen pieni kiusaus, jolla punnittaisiin myöhemmin Winderin pätevyyttä.

Minuako sinä maalaat taas syntipukiksi Archelaus - on sinulla pokkaa”, naaraskäärme mutristi huuliansa mukamas kiusaantuneena tuhahtaen, reilusti itseään pienempää Oraakkelia katsoen. Samalla se tietenkin nostatti naaraan asemaa tässä tilanteessa, missä Taivaanmaalaaja tavoitteli omalla pituudellaan lähinnä vain mittaansa yli Lorythaksen vain tarpeestaan olla muita kookkaampi.
Naaraan katse kuitenkin kiinnittyi paremmin takaisin Dariukseen, Shyvanan laskiessa toisen kätensä miehen hartioiden taakse ja kiskaisi tuota kevyesti taas itseään vasten.
Älä huoli Winder, kenenkään teistä ei tarvitse kohdata huonoa puoltani tänään, vaikka aloititkin sillä jalalla, että olisit jotain kurjaa kohdallesi ansainnut”, Shyvana totesi Dariukselle, livuttaen kättänsä alhaalta, sormenpäillään hipaisten kiusoitellen Winderin haljennutta huulta, joka pienesti nipistellen parani entiselleen sillä pelkällä kosketuksella. Valkeatukkainen myhäili tyytyväisenä toisen vierellä, nousten sitten kuitenkin itse ylös portaalta istuskelemasta.
Mutta ehkäpä meidän pitäisi etsiä itse talon isäntä käsiimme, häntähän me tulimme katsomaan”, Shyvana toi asian paremmin esille, tarjoten sanojensa lomasta kättään vielä Winderille, jos tuo tarvitsi apua päästäkseen ylös.


Lorythas oli saanut pakokauhunsa voimin itsensä sängystä ja Pumpkinin alta ylös. Omin heikoin voimin laahustanut jatkuvaa tukea tarviten huoneensa ovelle, ja kirjaimellisesti sen raosta oli kurkkinut käytävälle ja kuunnellut sieltä kuuluvia ääniä. Lähinnä sen pystyyn horjumisen oli aiheuttanut lopulta se toinenkin suuri aura, joka Briarin ylle oli laskeutunut. Nyt kaksi vanhinta oli täällä, ja se kirjaimellisesti hirvitti puoliveristä! Mitä nuo häneltä halusivat?! Miksi lohikäärmeistä ne ruhtinaallisimmat olivat täällä ylipäätään?! Kolmas tästä olisi vielä puuttunutkin…
“Ne tulevat tänne…”, Puolikäärme kähisi lähinnä itsekseen, ovenraosta käytävää tarkkaillen, minkä lattiaa pitkin se valkoinen jääurakin hitaasti luikerteli maata myöten hänen kammariaan kohden.
“Ei Darius voi käännyttää niitä pois”, Lorythas jatkoi mutinaansa selvästi hätääntyneenä koko tilanteesta, katsahtaen Pumpkinin suuntaan, joka oli koko tämän ajan hänen seuranaan huoneessa ollut. Sinällään se ihmetytti. Tuosta kiusankappaleesta kun olisi voinut luulla, että se olisi singahtanut ikkunasta pihalle heti tilaisuuden tultua…


//Sen jälkeen me nostetaan hirvee trendi bodattujen poskien puolesta, ja kohta kaikilla on bodatut posket. Mutta meillä on silti kamalimmat virneet (D DARILTA EI NYT KYSYTÄ, DARI ISTUU TUOLIIN JA ISTUU SIINÄ NÄTISTI TAI VÄKISIN. SIDE SILMILLE JA LUSIKKA SUUHUN. Imean. Deli tahtoo osallistua <: Iri laitetaan ammeeseen istumaan siks aikaa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Friend will guide you through this anomaly || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Huhti 2015, 17:18

Darius, Marduk, Pumpkin


Darius ei saanut katsettaan irti Iriadorista, haltian lähinnä tarkkaillen oliko kumppaninsa kunnossa. Taivas tiesi mitä vanhimmilla oli mielessään, miksi nuo Iriadorin paikalle olivat tuoneet, mutta oli syy mikä tahansa, ei kenraali uskonut sen olevan mieluisa. Tämä oli melkein yhtä paha, kuin olisi nähnyt Iriadorin Aranin seurassa! Liskot kuitenkin vakuuttelivat, ettei kukaan ollut vaarassa tällä erää, vaikkakin Shyvanasta Oraakkeli ei mennyt sanomaan varmaksi. Tieto tuosta epävarmuudesta naaraan suhteen sai Haukansilmän varuilleen, varsinkin kun otti huomioon mitä Shyvana juuri oli hänelle kertonut kyvyistään.
Shyvanan käydessä mutristelemaan huuliaan nousi vanhuksen kasvoille ovela virne, Archelauksen vain hymisten naaraan sanoihin.
"Pitäähän minun välillä jonkun muun niskoille syyt vierittää", vanhus virnuili, samalla kun kävi korjaamaan otettaan Iriadorin käsivarresta, aikomatta päästää irti nuoresta ollenkaan.

Darius kävi ynähtämään pienesti Shyvanan kiskaistessa haltian jälleen itseään vasten. Myös se varoittava ilme Oraakkelin kasvoilla moisen myötä sai haltian varuilleen, vanha uros kun vaikutti jokseenkin... Kateellisen oloiselta, kun joku toinen miespuolinen noin lähellä naarastaan oli. Kenraali koittikin varovaisesti nojata kauemmaksi Shyvanasta, Mardukin "tuijottaessa" noinkin tuimasti silmäpuolista.
Huomio keskittyi kuitenkin takaisin Shyvanaan tuon nostaen sormensa koskemaan haltian huulta. Darius henkäisi terävästi, nostaen nopeasti oman kätensä huulelle joka nipistelevän tunteen myötä kävi korjaantumaan, haavan umpeutuessa täysin. Nopeasti kenraali vilkaisi naisen puoleen huultaan pidellen, ennen kuin itsekin kompuroi ylös portailta ja kävi nopeasti nappaamaan keihään käteensä. Marduk kävi sillä samalla sekunnilla päästämään varoittavan rykäisyn, jonka myötä Darius katsoi paremmaksi laittaa aseensa takaisin vyölle. Ei hän halunnut uhkailla enää kumpaakaan, varsinkaan nyt, kun Iriador oli tilanteeseen tuotu. Oman henkensä Darius oli valmis laittamaan likoon, mutta Iriadorin ei.
"Olisi sääli jos emme häntä pääsisi tapaamaan, kun tänne asti viitsimme tulla", Archelaus hymisi Shyvanan puheisiin talon isännästä, "Vaikkakin Winderin kiusaaminen olisi melkein yhtä houkuttelevaa, mitä Cúthalionin piinaaminen. Mutta ei nyt, ehkä myöhemmin...".
Noiden sanojen jälkeen Marduk lähti jälleen liikkeelle, vetäen Iriadorin mukanaan kävelemään ylös rappusia. Tai no, Marduk ennemminkin lipui rappuset ylös kuin mikäkin aave, Dariusta alkoi mietityttämään olikohan Oraakkelilla edes jalkoja kaapunsa alla, kun tuolla tavoin liikkui...
Tällä kertaa Darius ei kuitenkaan käynyt estelemään ketään. Ei hänestä ollut siihen, haltian käydessä yllättävänkin nöyräksi ja hiljaiseksi tämän kaksikon edessä nyt. Hän olisi halunnut vain pyytää Oraakkelia päästämään irti Iriadorista ja vetää korkeahaltian turvaan taakseen. Mutta, Darius pysyi silti hiljaa ja varovaisin askelin lähti seuraamaan vanhimpia, kävellen Shyvanan takana kuin mikäkin emäntäänsä seuraava orja.


Pumpkin oli yhä kauhusta jäykkä, eikä kyennyt liikkumaan sijoiltaan. Täten naaraasta ei ollut edes estelemään Lorythasta tuon käydessä nousemaan sängyltä, joskin puoliverisen lähtiessä liikkeelle kykeni Saga havahtumaan pienesti kauhunsa keskeltä. Niitä oli nyt kaksi. Kaksi suurta, vanhaa ja ennen kaikkea voimakasta liskoa täällä. Sen toisen, uuden auran Saga kävi tunnistamaan, käyden vain hiljaa itsekseen murisemaan äänen kummuten kurkunperältä varoittavana.
Naaras sähähti Lorythasin sanoihin, antamatta vieläkään minkäänlaista merkkiä siitä että olisi inhimillisesti kyennyt kommunikoimaan. Sen sijaan että olisikaan mitään vastannut sarvipäisen puheisiin, kävi naaras yllättäen syöksähtämään vuoteesta ylös, ovelle, käyden enemmän tai vähemmän väkisin työntämään Lorythasia kauemmaksi ovesta, kirjaimellisesti pakottaen puoliverisen huoneen perälle. Jopa uhkaillen, näyttäen hampaitaan ja kyyristäen selkäänsä Saga pakotti Vaernin perääntymään ovesta, kohden huoneen ikkunaa, kun ne valtavat aurat tuntuivat tulevan aina vain lähemmäksi ja lähemmäksi.
Jahka Vaern oli kaukana ovesta, kääntyi Pumpkin jälleen katsomaan ovea, asettuen seisomaan Vaernin ja oven väliin. Ei hän edes tiennyt mitä teki, naaras toimi vaistonvarassa ja juuri nyt vaistot käskivät syystä tai toisesta suojella puoliveristä, joka muutenkin puolikuntoinen oli.

Makuuhuoneen ovi kävi avautumaan itsestään Oraakkelin ja sokean haltian edestä, heidän viimein saapuen Vaernin luokse.
"Saga Anahita. Aina yhtä iloinen tavatessamme, näemmä", Vanhus aloitti lipuessaan peremmälle Iriadorista viimein irrottaen, ohjaten sokean seisomaan peremmälle huoneeseen, lähemmäs seinää, "Ja Vaern... Millaiseen kuntoon oletkaan saattanut itsesi".
Pumpkin jatkoi sen varoittavan murinan ylläpitämistä, seuraillen katseellaan kuinka vanha mies lipui huoneen poikki ja istahti alas nojatuoliin kuin mikäkin kutsuvieras. Nuoren naaraan huomio kääntyi kuitenkin tuohon toiseen vanhimpaan, jonka aura sai pään sekaisin pahemmin mitä Oraakkelin. Vieläkään Pumpkin ei kuitenkaan liikahtanut sijoiltaan Lorythasin edestä, näyttäen siltä että saattaisi minä hetkenä hyvänsä lennähtää ulos ikkunasta, napaten puoliverisen mukaansa.
Darius saapui huoneeseen viimeisenä, kykenemättä edes katsomaan Lorythasin puoleen. Häntä hävetti, hänen olisi pitänyt pystyä pysäyttämään tunkeutujat, mutta ei hänestä ollut siihen. Haukankatse pysyikin visusti maassa, Kenraalin pitäen suunsa kiinni ja jääden lähelle huoneen ovea. Silti, mikäli vanhuskaksikko selvästi koitti satuttaa jotakuta huoneessa, saattaisi Darius iskeä. Vaikka oli nöyränä, ei hän silti aikonut sallia kenenkään satuttavan Lorythasia... tai Iriadoria... Tai edes tuota murisevaa pikkuliskoa...


// Nii! Bodatut posket ftw. Parhaimmat virneet löytyy meiltä. Ja Deliltä. Eiku. DARI EI NYT ISTU EIKÄ TODELLAKAAN SULJE SILMIÄÄN JA AVAA SUUTAAN DELIN LÄSNÄOLLESSA Eikä Iriä saa laittaa ammeeseen yy >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron