Kirjoittaja Crimson » 05 Huhti 2015, 01:48
Lorythas tuhahti rauhallisesti Winderin sanoille. Olihan se kieltämättä ollut rauhallinen vierailu – vaikka puoliverinen siitä pultit oli vetänytkin täysin erilaisella tavalla, mitä kumpikaan haltioista. Samoin Pumpkin. Ja kylän muut lohikäärmeet, jotka myös hiljalleen olivat ulkona käyneet rauhoittumaan. Toivoa sopi, että myös Lokene oli jossain lähistöllä, eikä säikähtänyt tyystin liihottamaan pitkin poikin mannerta.
“Heillä oli syynsä”, Puolikäärme hymähti, kääntäen katseensa taas Dariuksesta jonnekin toisaalle, vaikka se rauhallinen, ystävällinen hymy puoliverisen kasvoilla säilyikin.
Dariuksen avulla korkeahaltia sai kohotettua itsensä jaloillensa, Iriadorin katseenkin palatessa Lorythasia tuijottamasta takaisin kenraaliin. Punapäinen ei ollut pistänyt merkille varsinaisesti sitä, kuinka puoliverinen hänen katsettaan vältteli, mutta ei se myöskään Iriadoria häirinnyt. Se Lorythasia tutkinut katse kääntyi Dariuksen puoleen, kun vanhempi totesi että tuon piti antaa hänelle tänään jotain. Koskaan korkeahaltia ei sitä kuitenkaan saanut kuulla, kenraalin kerratessa mitä päivän aikana oli ehtinyt tapahtua. Iriador kun oli kokonaisen päivän ajan ollut komennossa jossain kaukana muualla, etsimässä vihiä saadusta ihmisten partiosta, mutta mitään tuo joukko ei ollut kuitenkaan löytänyt. Lopulta matkaan lähetetyt Kuiskauksen joukot olivat päättäneet vain palata takaisin, ja kuulleet myöhään miten kenraalinsa oli ottanut yhteen kenraali Argenteuksen kanssa. Ja ilmeisesti se kaikki johtui Lorythaksesta, joka nyt oli linnojen läheisyydessä vieraillut, ja huomattu seikkailunsa päätteeksi. Kaikkein pahimmalta tuntui, että Dariusta odotti rangaistus, jahka täältä takaisin päästäisiin…
“Ei hän voi sinua ainakaan mestata… Kuiskaus on ollut yksi aktiivisimpia rykmenttejä viime aikoina, Aran tarvitsee sinua yhä”, Iriador totesi hymynsä hyytyen, punapäisen tarkkaillessa Winderin reaktiota tähän kaikkeen, “Tuskin silti luvassa mitään hyvääkään on… varsinkaan, kun Aranista on kyse”.
“Minun pitäisi palata takaisin kaupunkiinne audienssin kera. Pyytää anteeksi sitä, jos monarkkinne näki läsnäoloni… tunkeiluna”, Lorythas puuttui haltioiden keskusteluun yllättäen vierestä, kohottautuen sängyltään seisomaan. Iriador henkäisi osin säikähtäneenä sitä pituutta, jonka sarvipäinen näytti omaavansa, ottaen jopa askeleen taemmas, kun kyläpäällikkö lähemmäs astahti.
“Syy on alunperin minun - mutta en voinut lähettää sijastani ketään muuta ottamaan sitä riskiä, joka olisi väistämättäkin ollut näemmä edessä”, Vaern tuhahti, lattiaa kohden hymyillen, “Mieluummin minä, kuin yksikään alaisistani, vaikka tiedän hyvin, miten se tulehduttaisi Briarin ja teidän välinne. Siksi vanhimmatkin täällä kävivät, he halusivat estää sen mahdollisuuden, että lohikäärmeet kävisivät avoimesti sotaan meidän rinnallamme”.
Sarvipäinen toi kätensä selkänsä taakse, luoden silmäyksen Iriadoriin ja Dariukseen. Se hämillään oleva hymy nousi puoliverisen kasvoille, Lorythasin ollessa selvästi pahoillaan siitä mihin oli kaiken saattanut omalla painollaan, tahtomattaan.
“Kumpa voisinkin tehdä jotain vuoksenne… ettei teidän tarvitsisi enää kärsiä”, Puolikäärme tuumi, kykenemättä tämän paremmin osoittamaan olevansa pahoillaan kaikesta. Ei hän tiennyt mitä haltioiden kuninkaalla oli mahdollisesti mielessään, eikä Hopeakäärme kyllä tiennyt, halusiko tietääkään. Lorythas tiesi vain että hän itse olisi ansainnut sen kaiken ennemmin, mitä olisi antanut Dariuksen mennä itse kohtaamaan uudestaan siniveriseltä saamansa raivo.
Iriador oli hetken hymysuin katsellut lähemmäs astunutta kyläpäällikköä, kirjaimellisesti aistien toisen äänestä sen huolen, mitä Lorythas ympärilleen eritti. Sarvipäinen oli huolissaan heistä. Tahallisesti tai tahtomattaan, mikä omalta osaltaan tuntui pahalta ainakin näin punatukkaisen mielestä. Lorythas vaikutti jälleen niin lämminhenkiseltä ja ystävälliselta, vaikka nyt… näyttikin puoleensa vetävältä ja jollain tapaa ujoltakin ilmestykseltä. Se katse kyläpäälliköstä taas kääntyi Dariuksen puoleen kysyvänä, huolen kadotessa hetkeksi punapäisen kasvoilta.
“Mitä… sinä halusit antaa minulle…?”, Iriador kysyi selvästi ymmällään, kyllä pitäen muistissaan sen mitä Darius oli ehtinyt aluksi sanoa, “En mielestäni ole mitään varsinaista ansainnut…”. Vaikkei punapäinen sitä huomannut kuin sivusilmällä, kävi Lorythas naurahtamaan hiljaa ääneen ja kääntymään ikkunan puoleen uudelleen, kääntäen selkänsä kaksikolle. Kyllä puoliverinen tiesi mistä Darius oli puhunut, joten vaikutti vain hyvältä idealta antaa hieman omaa tilaa kaksikolle, tuijottamatta noita suoraan, vaikka Puolikäärme samassa tilassa olikin.
//Tykkäät tykkäät. Myönnä nyt vaan. PROBELLITTTTTTT! KAMPASIMPUKAT ON SUPEREITA. Ei ole vaikeampaa ruokalajia paistettavaksi kuin kampasimpukat. DELILLÄ ON ONGELMIA VAIKKA MUILLE JAKAA. Iri ei varmasti huku, kun on niin pro tiimi takana hengenpelastajina. Oikeesti se on sit se Pumpkin joka joutuu sen uimaan jostain meren pohjasta ylös lopulta anyways//