Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

[Crimson]

Lorythas seurasi haltioita sivusilmällä, yrittäen päättäväisesti kuitenkin pitää sen katseensa omissa lasinpohjallisissaan. Siinä istuessaan Puolikäärme oikeastaan vasta kunnolla huomasi millaiseen humalatilaan olikaan itsensä juonut. Kovin reippaanoloiseen sellaiseen, vaikka järki yhä kädessä olikin. Mutta turruttipa se mielentila ainakin ne ahdistavat ajatukset, kuumeisen olon ja säryt alleen, ja epäilemättä kun maaten taas pistäisi, saattaisi sitä kovin nopeasti vain sammahtaa sijoilleen tässä olotilassa.
Vähän väliä se lumoavanpuoleinen katse kuitenkin jäi pidemmäksi toviksi seurailemaan Haukansilmää ja punapäätä, Iriadorin päästyä kunnolla kumppaninsa ylle keikkumaan. Ja huomaamatta siinä tilannetta seuraillessaan se punakin alkoi nousta kasvoille ja korvanpäihin vahvemmin, saaden Lorythaksen vain myhäilemään ääneti itsekseen mokomalle seikalle. Turhaa hän sitä olisi yrittänyt piilotella, vaikka tietenkin moinen ele vaivasi omalla tavallaan hopeaverisen mieltä, etenkin tässä seurassa sattuneista syistä.

”Minun päähänpistonihan ne juuri parhaita ovat, älä yhtään koita väittää siinä vastaan”, punapäinen hymähti silmäpuolen sanoihin, kiusallaan painaen itseään paremmin Haukansilmää vasten lujemmin ja lantiollaan työntäen kevyen, huomaamattoman liikkeen toisen yllä. Tuskin moinen härnääminen oli se tähän hätään mielekkäin ele, siitäkin syystä että Lorythas oli paikalla niin kuin silloin viimeksikin, mutta ei Iriador saattanut vastustaa tässä mielentilassa sitä pientä kiusaustaan. Kuten tavallista, kun mielekkäässä seurassa saattoi olla miten halusi.
Darius kuitenkin yritti toppuutella nuorempaa nousemaan yltään ylös, jotta silmäpuoli lasiaan olisi voinut helpommin kuroa. Korkeahaltia vastasi niihin sanoihin lähinnä makeasti virnistäen, hymisten hiljaa niistä kosketuksista, joita Haukansilmä kyljelle ja reidenkin puolelle soi. Ja sekös lisäsi oikeastaan entisestäänkin vain sitä halua kiusoitella Winderiä, ketkuttaa lanteita toisen yllä ja vaatia huomiota puoleensa. Siinä missä Puolikäärme tyytyi viimein varsinaisesti kääntämään punan värjäämät kasvonsa toisaalle ja palaamaan juomaansa nautiskelemaan omassa rauhassaan ujosti kehrätessään itsekseen kumppanusten takia.
Iriador kävi kuitenkin siinä hetken himoitsevan kevyiden kosketuksien myötä lipumaan hiljalleen pois Haukansilmän yltä, peruuttaen tuon jalkojen välistä, kasvojensyrjällään toisen sisäreittä vasten kiehnäten. Sokeankatseellaan ylös Dariuksen kasvojen suuntaan viekkaanvietellen katsoen siinä ohessa, kun kasvojaan turhankin läheltä silmäpuolen herkimpiä alueita kuljetti, ennen kuin suoristautui kunnolla divaanin toiseen päähän polvilleen.
”Ei minua väsytä”, punapäinen selitteli lähtiessään toisella kädellään hieraisemaan sitä väsyneenpuoleista katsettaan, ”Ei sitten tippaakaan mukamas”, nuorempi vielä mutisi perään.

Haukansilmän huomautuksen myötä myös Lorythas viitsi taas katsahtaa paremmin kenraalin puoleen, yrittäen olla välittämättä siitä kuinka vaivautuneelta olonsa tunsi siinä kun kuumotus lähestulkoon poltteli jo kasvoja.
”E-en saisi unta vaikka vuoteeseen palaisinkin”, Hopeakäärme myönteli vaisusti hymyillen, kiskaisten viimeiset pisarat lasista suuhunsa ja alkoholihöyryjä suustaan ulos puhallellen, ”Mutta voin kyllä jättää teidät kahden…”.
”Eeeeei sinun minnekään tarvitse lähteä”, punapäinen kävi hetki sanomaan sarvipäiselle vastaan, joka sai Lorythaksen silminnähden hätkähtämään ja painamaan päätänsä arasti alemmas, ”Ehkä olisikin parempi jos itse lähtisin nukkumaan ja jättäisin teidät tänne… keskenänne”, nuorempi virnisti, josta ei kamalan vaikeaa taas ollut päätellä mitä mokoma ajatteli omaksi ilokseen.
Hopeakäärme seurasi katseellaan varovaisesti miten sokea lähti divaanilta valumaan lattian puolelle, kiepauttaen itsensä nojailemaan Dariuksen puoleen kovinkin viehkeästi ja käsillään lähtien hapuilemaan vaativanhierovin liikkein Haukansilmän haaruksia kohden.


//MUUSSIIIII. Nyt tekee sit mieli muussia ja uunilohta. Kiitti vaan. KARJALANSPÄRDÖDOGE TIMI (D PAKKO ETSIÄ RISUJA SIELTÄ, MUUTEN SAAT LUVAN JÄÄTYÄ PAKKASEEN NIIIIIII! Jaakko vain tahtoo elää taiteilijaelämää. KLEMMARINPERKELE, kelaa nyt kun otat siitä puhelimella kuvan ja se ei siltikään näy siinä 8) Ehkä repesin kun googletin juttuja//

[Aksutar]

Henkäys kävi värähtämään kerran jos toisenkin Iriadorin sitä lannettaan yllä keikutti. Ei kenraali voinut vastustaa kumppaniaan, joka kyllä tiesi tasan tarkkaan mitä teki ja kuinka saisi silmäpuolisen innostumaan leikkeihinsä. Silti, vaikka se päivällä kytemään jäänyt palo suoda toiselle lempeä lähti suorastaan roihuamaan nyt, koitti Darius hillitä itsensä. Olisi ollut rumaa lähteä tässä ja heti lemmenleikkeihin - saatikka sitten vain poistua paikalta kumppaninsa kera pedin puolelle painimaan. Lorythas oli yhä läsnä, hereillä ja tällä hetkellä näytti sivusilmällä seuraavan sivusta, eivät he tähän leikkiin voisi taas lähteä.... Eiväthän?
Katse seurasi kuinka korkeahaltia kävi alemmas laskeutumaan, kasvoillaan kiehnäämään niin kovin vihjailevasti vanhempansa haaroissa.
"Iriador...", Korkeahaltian nimeä toistettiin lähes kuiskaten merkittävästi, uudemman henkäyksen lomasta. Mutta vieläkään kenraali ei tehnyt elettäkään hätyytelläkseen toista kimpustaan pois. Vaikkakin, heti kun Iriador oli divaanin toiseen päähän perääntynyt, nousi Darius takaisin istumaan kunnolla, jalkansa laskien paremmin maahan.
"Niinhän sinä sanot", Darius naurahti nuoremman väittäessä, ettei väsymys häntä vaivannut. Kyllä sen punapäästä näki, vaikka tuo kovasti yrittikin muuta touhua vielä keksiä.

Käsi kävi nappaamaan sen lasin sivupöydältä, josta viimeinen huikka kumottiin alas sen pahemmin miettimättä. Jälleen kerran huomaamattomasti kenraali koitti pidemmän paitansa helmalla peitellä sitä jo puoliksi korkeahaltian kiusoitteluista innostunutta miehuuttaan, vältellen yhä suoraa katsekontaktia Lorythasin kanssa. Hopeakäärme mainitsi, ettei hän unta tulisi saamaan vaikka vuoteeseen menisikin. Eipä tuo kyllä näyttänytkään kovin väsyneeltä - korkeintaan juopuneelta ja toipilaalta. Toisin kuin korkeahaltia, joka taisi sammumisen rajamailla heitellä. Lorythas kävi kuitenkin ehdottelemaan, että voisi poistua ja jättää haltiat keskenään. Mutta ennen kuin Darius ehätti mitään tuohon sanoa, oli Iriador taas äänessä. Korkeahaltia ei halunnut sarvipäisen lähtevän ja heti kenraalin mieleen alkoi nousta ne muistot viimekerrasta. Sitäkö Iriador oli taas ajanut takaa? Ei sillä... etteikö Darius olisi viimekerrasta pitänyt ja jopa ehkä olisikin valmis uudestaan... mutta tämän aamuisten tapahtumien myötä kenraali ei osannut enää sanoa varmaksi, mitä Lorythas oli mieltä läheisemmästä kontaktista sillä tavalla...
"Norfaldir...!", Uudemman kerran Haukansilmä kumppaninsa nimen toisti, tällä kertaa käyttäen sitä toista, joka ehkä herättelisi korkeahaltiaa paremmin tilanteeseen - varsinkin sen suhteen, mitä tuo meni sanomaan! Ei Darius voisi Lorythasin kanssa nyt kahden mitään... edes jutella... ei nyt kun Iriador oli jo kenraalin näin pitkälle ehättänyt kiusoitella. Dariuksen piti päästä helpottamaan oloaan, joko kumppanin seurassa tai sitten... yksikseen. Eikä kenraali edes harkinnut Lorythasia siihen, ei hän kehdannut edes kuvitella moista! Sitä paitsi se olisi tuntunut väärältä ilman Iriadoria.

Katse seurasi kuinka Iriador divaanilta alas valui, samalla kun lasi käytiin laskemaan takaisin sille sivupöydälle... Ja sitten korkeahaltia olikin jo löytänyt tiensä takaisin kiusoittelun pariin.
Hymähtävä henkäisy karkasi nopeasti kenraalin suusta niiden vaativanhierovien liikkeiden hamuillen kohden vanhemman haltian vartta. Ennen kuin Iriador edes ehätti sen paremmin kumppaniaan kopeloimaan, kävi Darius nyt viimein estämään sokeaa, napaten tuon ranteista kiinni. Hellän vaativasti kenraali veti Iriadoria käsistä ylemmäs, kumartuen itse samalla alemmas hieman, jotta saattoi kasvotusten olla sokean kanssa.
"Norfaldir, tuo ei ole reilua", Vanhempi henkäisi pienesti naurahtaen vasten kumppaninsa kasvoja, pitäen äänensävynsä lähes kuiskaavana - vaikka aivan varmasti Lorythas sen kuuli myös. Mutta tärkeintä nyt lähinnä oli, että Iriador luuli, että piti hissukseen asiasta keskustella, eikä niin kovin avoimesti puoliverisen seurassa.
"Älä aloita mitään, mitä et voi viedä loppuun asti. Sinua väsyttää, et jaksaisi tätä leikkiä loppuun... Ja tiedät etten ota sinua, jos sinä sammut kesken kaiken", Darius jatkoi, pidellen yhä kiinni kumppaninsa ranteista hellästi, mutta varmasti, ollen silti valmis päästämään irti jos punapää itsensä halusi vapaaksi riuhtoa.



// OLE HYVÄ <: SPÄRDÖDOGE TIMI NIIIN (DDD Nii muuten tulee vilu, ellet haluu nojatuolia hajottaa! Tuikkaa kato se karhu tuleen, se voi toimii nuotiona sit. Saanko liittyä Jaakon seuraan ja elää taiteilijaelämäääääää. No sit jos ei puhelimellakaan näkyis niin olis jo vähän creepy 8| Ei perse nyt se google pois (D hei. Hei. ONKS KATKARABUI?! //

[Crimson]

Lorythas tunsi tilanteesta johtuen punan vain kasvavan naamallaan, seuraten silmänsä Iriadoriin nauliintuneina mitä tuo puuhaili ja käsillään Haukansilmää siten kähmi. Tietenkin se nostatti sopimattomiksikin laskettuja ajatuksia päähän! Siitä viime kerrasta sitte puhumattakaan! Kun Darius sitten kävi kutsumaan korkeahaltiaa Puolikäärmeelle tuntemattomalla nimellä, käänsi Lorythas kasvojaan taas toisaalle, katsettaan yrittäen palauttaa taas siihen maustetun viinansa puoleen yrittäen samalla pistää ajatuksensa kuriin. Niin vaikealta kuin se tuntuikin...

Haukansilmä kuitenkin seisautti nuoremman puuhat niille sijoilleen, napaten punapäisen ranteista kiinni. Iriador päästi turhautuneen ähkäisyn, kuitenkaan yrittämättä riuhtoa itseään irti mitenkään toisen otteesta. Ei se sattunut, eikä tuntunut pahalta, ja yhä se virne punapäisen turvalla puhui puolestaan paremmin kuin tuhat sanaa yhteensä.
"Älä ole tylsä", Iriador henkäisi kaikessa rauhassa, pienesti kasvojaan kohottaen paremmin Haukansilmän puoleen, "Kyllä minä jaksaisin... aliarvioit minut, niin kuin tavallisesti", punapäinen vakuutteli, lähtiessään varovasti vetämään niitä käsiään vapaaksi Dariuksen otteesta. Ne kädet lähtivät lipumaan vanhemman kylkiä kohden, Iriadorin kohottautuessa samalla kevyesti ylemmäs suutelemaan kovin intohimoisen ja viinanhuuruisen suudelman kumppaninsa huulille. Suorastaan vaatien siihen vastakaikua sen hetken, ennen kuin punatukkainen kauemmas kenraalin kasvoista taas vetäytyi ja puoliumpinaisella sokeankatseella toisen naamaa kohden katseli.
"Ihan niin kuin se minua haittaisi jos Lorythasin kanssa lähemmin olisit - luotan häneen, ei hän sinua satuttaisi, eikä se pettämistä olisi kun siitä tietäisin", Iriador myhäili ääneen, nostattaen omilla sanoillaan punaa jopa omille kasvoilleen pelkästä ajatuksesta. Pienesti se tietenkin olisi houkutellut taas jotakin viimekerran kaltaista saada vierestä katsella...
"Tuskinpa se haittaisi sinuakaan, hmm?", punapää jatkoi turinoitaan viekkaanvietellen, laskien ne kätensäkin samalla toisen kyljiltä hipomaan Dariuksen reisiä ja yrittäen taas lähemmäs sitä miehuutta, josta Iriador niin kovasti piti.

Hopeakäärme oli pysynyt hiljaa koko hetken ajan, tuijottaen harvinaisen intensiivisesti vain sitä lasiaan päin ja koittaen väistää kuulemastaan niitä Iriadorin sanoja. Ei Vaern kyennyt kieltämään sitä itseltään, että ehkä moinen... olisi houkutellutkin. Enemmänkin. Mutta ei hän sitä ääneen uskaltanut myöntää, ei missään tapauksessa! Liskonpuolikas oli tottunut jo yksinäisyyteensä, eikä tuolla varsinaisesti sellaisia tarpeita ollut tyydytettävänä... vaikka... välillä teki hyvää ja oli omanlaisensa piristys viettää hetki intiimimmin muiden seurassa. Mutta eihän hän Winderin seurassa enää niin kehtaisi tehdä... vaikka se pelkkänä ajatuksena riitti innostamaan siten, että puoliverinen tunsi paineen lähtevän pakkautumaan alemmas ja toinen käsistä nousi piilottamaan suun alleen Hopeakäärmeen henkäistessä malttamattoman oloisena. Lorythasin tietämättä miten olisi pitänyt enää suhtautua koko tilanteeseen tai siihen, kuinka itse lähti huomaamattaan Iriadorin ehdotteluihin reagoimaan...
Katseensa kuitenkin otti noustakseen hitaasti seurailemaan Iriadoria, joka Haukansilmää härnäsi, kosketteli ja yritti toisen syliin nousta istumaan. Kunnes se katse otti niin kovin varovaisesti noustakseen Dariuksen kasvoille, vaisusti katsekontaktia lähtien hakemaan tummatukkaiselta samalla kun se katse alitajuisesti alkoi käydä vahvemmaksi ja intensiivisemmäksi.


//Mä oon liian laiska yrittääkseni taas pistää tän kirjotusohjelman alas ja nostaan selaimen ylös, joten mä luovutan tän offiviestin kanssa. MUISTAN VAIN SPÄRDÖKOIRA TIMIN JA VIRNUILEVAT KLEMMARIT! Nyt tahdon paljon klemmareita <: niin ja ne pirun katkarabut (DDDD himotti liikaa äiti. Päähän sattuu ja on vaan pyllyhiirimatot mielessä. Pyllyistä sitten päädyin tähän yönannaan, ole hyvä :3//

[Aksutar]

Tylsä. Sitä hän taisi kyllä aika usein olla – ainakin Iriadorin mielestä. Eipä kenraali moista osannut varsinaisesti loukkauksena ottaa, mutta mieluummin pysyi tylsänä itsenään kuin lähti niin kovin spontaanisti leikkimään, niin kuin nuorempi haltia. Darius oli koko ikänsä pysynyt kovinkin jäykkänä ja estyneenä persoonana ja tuota kuorta kenraalista sai karisteltua vain alkoholilla… Joskin, Iriador oli onnistunut myös omalla persoonallaan kenraalia pehmittämään näiden vuosien aikana. Silti, kyllä Darius taisi olla se ”tylsempi” osapuoli kaksikosta.
”En aliarvioi sinua. Tunnen vain sinut, tiedän mihin sinä tuossa kunnossa pystyt”, Darius hymähti, päästäen irti Iriadorista tuon käsiä omalle puolelle vaatiessaan. Tosin ei ne kädet omalla puolella pysyneet kovinkaan kauaa, sokean käydessä kenraalin kylkiä hivelemään. Uudemman kerran Darius oli avaamassa suutaan kehottaakseen kumppaniaan lopettamaan jo, kun korkeahaltia kävikin painamaan huulensa vasten kenraalin huulia. Siihen intohimoiseen, vastakaikua vaativaan suudelmaan vastattiin empimättä, kenraalin samalla hymisten jokseenkin malttamattomanturhautuneena. Voi miksi Iriador teki tämän hänelle? Kaikista ajoista ja paikoista juuri nyt täällä, tässä tilanteessa.

Alkoi tuntua entistä tukalammalta ja jokseenkin kiusalliselta, kenraalin tiedostaessa Lorythaksen seuraavan vain vierestä. Vaikka järjenhippu päässä käski jopa rumasti työntämään kumppanin kauemmas ja käskemään tuota lopettamaan, se humalainen ja himoitseva puoli syrjäytti tuon äänen kovinkin nopeasti. Siitä oli jo tovi kun viimeksi oli saanut intiimimmin Iriadorin kanssa olla, tietenkin ajatus moisesta mahdollisuudesta houkutteli – eikä se oikeastaan olisi haitannut, jos Lorythas mukaan olisi liittynyt…
Haikailevasti kenraali nojautui suudelman jälkeen Iriadorin perään, kuitenkin jääden kuuntelemaan mitä tuo halusi väliin sanoa.
Terävästi Darius kävi henkäisemään jälleen, kun Iriador jatkoi Lorythasin vetämistä tähän soppaan – tai no, koitti saada kenraalin ja puoliverisen viemään tätä leikkiä loppuun keskenään. Sokean puheiden lomasta Haukansilmän katse kävi kohoamaan hitaasti Lorythaksen puoleen, joka ei ollut sanonut juuta taikka jaata asiaan, eikä vieläkään poistunut paikalta… Täten ehkä indikoiden olevansa valmis korkeahaltian ehdotuksiin. Tai niin asia oli tulkittavissa, näin Dariuksen mielestä. Silti, tuntui jotenkin… Oudolta harkita tilanteen jatkamista ilman Iriadoria, joka selvästi silmänsä suljettuaan saattaisi hyvinkin nukahtaa.

Katse pysyi Lorythaksessa, joka oman katseensa kohotti Iriadorista Haukansilmän puoleen, vaisusti katsekontaktia hakien. Sen katsekontaktin Lorythas myös sai, siinä missä kenraali kuunteli punapäisen tiedustelevan kysymyksen Lorythakseen liittyen.
”Minä…”, haltia aloitti, jättäen lauseensa kuitenkin kesken Iriadorin eksyen jälleen sen miehuuden puolelle. Katse tipahti hetkeksi Iriadorin puoleen, kenraalin käymäyttä mitenkään estelemään toista nyt enää. Mitä sitä suotta, korkeahaltia oli saanut hänet jo innostumaan, nyt oli turha enää yrittää toppuutella – ja kyllä Lorythaskin sen tiesi… Ja kyllä Lorythaksestakin huomasi moisia merkkejä…
”En käy kieltämään etteikö jo ajatus siitä olisi… innostava, mutta”, raskaiden henkäysten ohesta Darius kävi aloittamaan, katseen nousten takaisin Lorythasin katseen puoleen. Katseen, joka suorastaan himoitsi sarvipäisen puoleen, varovaisen tiedustelevasti.
”Mutta e-ei se ole hänen tehtävänsä lopettaa sitä mitä sinä menit aloittamaan”, Kenraali naurahti surkuhupaisasti ynähtäen, jälleen käyden nappaamaan Iriadorin ranteista kiinni,
”Älä piinaa minua näin, Iriador”.


// SSSENKIN YÖVASTAILIJA SIELLÄ NIIIIN. Klemmareita paljon, sitten niistä tehää semmonen ketju joo. Katkarabui tarjolla, tahtooko Lory maistaa. Eiku. Yönanna oli kiva <3 Luin sitä koko yön uudestaan ja uudestaan koska asd. Byllyhiirimatot :---D Tahtoisin vain //

[Crimson]

Dariuksen nostaessa haukankatseensa Puolikäärmeen puoleen, oli Lorythas vähällä siirtää katseensa samantien taas häpeillen muualle, mutta yritti silti rauhallisesti vain katsoa haltiaa silmiin. Ei hänellä ollut syytä siten arastella varsinaisesti, ja illan myötä oli käynyt muutenkin selväksi, ettei heistä kukaan tainnut kaunaa toiselleen kantaa siten miten oli luultu. Ja niin kuin Haukansilmäkin sen ääneen kävi punapäisen ehdotuksien myötä toteamaan, tuntui se ajatus näinkin yllättävästä tilanteesta innostavalta omalla tavallaan. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, siihen Lorythas ei osannut vastata…
Hopeakäärme tyytyi kuitenkin lumoavan katseensa kera tuijottamaan silmiäkään räpäyttämättä Dariusta, tuntien samalla itsensä moisesta teosta johtuen sekä typeräksi, että jotenkin otetuksi siitä haltian himoitsevantiedustelevasta katseesta. Ei puoliverinen tiennyt mitä olisi voinut sanoa. Kaikki ne sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun ja ne oli helpompi vain juoman kera tai ilman nielaista syvemmälle sen sijaan, että puhua pukahtanut olisi ääneen. Siinä missä Iriadorin vaikutti olevan taas niin helppoa tuoda sanojaan ja ajatuksiaan esille, joka pisti omalla tavallaan myös kateelliseksi. Joskin oliko punapäinen tavallisestikin noin suulas, vai johtuiko vastaava tutusta ja tiedetysti hyväksyvästä seurasta, ja siihen väritetystä alkoholijuomien nauttimisesta?

Punapäinen kaikessa rauhassa kävi Haukansilmän jo turhankin selviä innostuneisuuden merkkejä näyttävää vartta hivelemään toisella kädellään kankaiden yltä.
”No tiesinhän minä”, korkeahaltia tuumi varsin maireasti hymyillen Dariuksen ääneen mainitessä ajatuksenkin innostavan, vaikkei Lorythaksen tehtävä olisikaan sitä loppuun viedä mitä nuorempi oli aloittanut. Mutta mikä noita muka esti! Selvästikin viime kerralla oli hauskaa ollut ja Iriador olisi mielellään suonut vastaavan mahdollisuuden useammankin kerran sarvipäiselle. Tosin tällä kertaa hän ei todellakaan jaksaisi itse olla mukana, sen punapäinen tiedosti siinä, kun vaativasti Winderiä hieroi käsillään, samalla kuitenkin painuen itse vain nojautumaan toisen jalkaa vasten ja painamaan silmiään kiinni touhuilunsa lomasta. Hyvä jos siitä housujen vyön availusta mitään tuli.
”Täytyyhän sinua jonkun piinata näin”, Iriador henkäisi väsyneenä, antaen Haukansilmän tarrata taas ranteistaan kiinni, ”Et sinä muuten mihinkään lähtisi… tai edes suostuisi kokeilemaan”. Punapäinen haukotteli. Siinä kun toimettomana nyt täytyi vain sijoillaan levätä, alkoi se väsymys yllättävän nopeasti korjata sokeaa matkaansa, eikä Iriador edes jaksanut silmiään enää kunnolla auki pitää.
”Kun… olet tuollainen… kaavoihin kangistunut”, punatukkainen mutisi jo lähinnä itsekseen.

Hopeakäärme laski tyhjän lasinsa kädestään sivupöydälle, paikoiltaan kohottautuen seisomaan tukea pienesti hakien nojatuolistaan jolla oli istunut jo pidemmän tovin. Päässä alkoi heti pyöriä alkoholin vuoksi, jonka takia se pieni tuki olikin tarpeen sen hetken kun tasapainoaan etsi ja totutteli taas jaloillaan pysymään. Lopulta sarvipäinen uskalsi ryhtiään suoristaa paremmin, käännähtäen siinä samalla paremmin haltioiden puoleen. Sanaakaan pukahtamatta kenraalin ylle lepäämään jääneen korkeahaltian kainaloiden alta kiinni ottaen ja varovaisesti väsyneenä itsekseen myhäilevää Iriadoria nostaen ylemmäs, Lorythas kävi siirtämään reilusti nuorempansa lepäämään mukavasti sille nojatuolille, jossa itse oli iltaa istunut. Ei sokeankaan tarvitsisi likaisella lattialla nuohota suotta, vaikka selvästi mokoma olisi ollut valmis painimaan enemmänkin tämän illan aikana jälleen.
Kääntyen taas Winderin puoleen, lähtivät ne lumotut silmät taas hakemaan sitä katsekontaktia haukankatseiselta, Puolikäärmeen kykenemättä mitenkään piilottelemaan sitä arkaa hymyään, saati sitten kasvoilleen noussutta punaa.
”Tekisin sen kyllä… ihan mielelläni”, hopeaverinen kävi viimein myöntämään Dariuksen edessä, hieman peläten jopa sitä valmiuttaan ryhtyä taas näin toista koettelemaan sen viimekertaisen jäljiltä. Mutta olihan haltiakin sen myöntänyt jo, että ajatus innosti. Jos Lorythaskin siinä mukana olisi, miksei hän voisi suoda sitä helpotusta Winderille, kun Iriador oli omalta osaltaan tilanteen tähän johdatellut. Ei se tuntunut vastenmieliseltä. Saati sitten varsinaisesti sopimattomalta.

Ja ehkä…
Ehkä Vaern oli valmis tekemään ihan mitä vain ansaitakseen luottamuksen ja ne ystävyyden rippeet takaisin Dariuksen silmissä. Liskonpuolikas kävi polvistumaan toisen eteen, sen piinallisenvaativan, mutta lempeänrauhallisen katsekontaktin säilyttäen Haukansilmän kanssa nojautuessaan lähemmäs tummatukkaisen kasvoja. Turhan lähelle yrittämättä kuitenkaan, vaikka niin himoiten Winderiä tuijottikin nyt kun näinkin lähelle oli päässyt.
”Anna minun…”, Hopeakäärme henkäisi, päätään hieman kallistaen ja toisen kätensä nostaen varovaisesti hipaisemaan sormenkyljellä silmäpuolen sisäreittä kuin lupaa pyytäen saadakseen edetä pidemmälle, ”… Jumaloida taas puhdasverisyyttäsi. Antaa sinulle se mitä oikeasti ansaitsisit”.
”Osoittaa että… oikeasti välitän… sinusta”.


//Sitä mä teen parhaiten! Mutta jos on paljon klemmareita, niin se tarkottaa myös että on paljon virneitä 8) Lory maistaa mielellään, anna tulla vaan. Tuollainen ahnehtija aksu. Ota tästä lisää nannaa sitten. Meno on taas kohta sellasta, että kohta se bannihammeri vilkkuu meille//

[Aksutar]

Pikkuhiljaa alkoi punapäinen todellakin väsähtää, käyden haukottelemaankin sanojensa perään niin kovin uupuneena. Yllättävän nopeasti Iriador tuppasi sammumaan kun se piste tuli vastaan – se saatiin nytkin todistaa jälleen. Suloistahan se omalla tavallaan oli, mutta juuri nyt tuo väsähtäminen oli äärimmäisen turhauttava ominaisuus punapäisessä. Käydä nyt ensin tuolla tavoin innostamaan ja kiusaamaan ja sitten mennä nukahtamaan saman tien. Eikä kenraalilla tosiaankaan ollut tapana maata kumppaniaan tuon ollessa unessa – se tuntui niin väärältä ja typerältä.
Mitään Darius ei Iriadorille käynyt vastaamaan, hymähti vain pienesti pidellen tuosta yhä kiinni, kun nuorempi kävi jo nukahtamaan niille sijoilleen. Kenraali koitti rauhoitella pulssiaan ja hengitystään, koitti keräillä ajatuksiaan kasaan ja keksiä edes jotain, mitä Lorythasille nyt olisi sanonut, samalla kun katseli Iriadoria edessään. Ei Darius kehdannut edes ehdottaa Lorythakselle kaksin jatkamista, vaikka Iriador oli ilmaissut olevansa sen suunnitelman kanssa sujut, eikä puoliverinenkään ollut mitään vastaan sanonut – oliko hiljaisuus sitten myöntymisen merkki, sitä sai kukin itsekseen pohtia.

Katse kohosi Lorythaksen puoleen tuon noustessa ylös. Tarkkaavaisesti kenraali seuraili kuinka tukea pitäen sarvipäinen sai itsensä humalatilaltaan pystyyn hetken tuntumaa haettuaan. Puoliverinen kävi lähestymään, noukkien puolitajuisen korkeahaltian lattialta kenraalin edestä, nostaen tuon lepäämään syrjempään nojatuolille, Iriadorin sen pahemmin näyttämättä edes havahtuvan tilanteeseen. Darius hakeutui lähemmäs reunaa istumaan, aikeinaan nousta ylös, mutta Lorythaksen sanat saivat kenraalin pysähtymään aikeissaan. Kenraali veti syvään, kuuluvasti henkeä katseen kohotessa kohtaamaan Lorythaksen katseen. Silmäpuoli vaikutti jokseenkin vaivautuneelta tilanteen suhteen, mutta ei käynyt kuitenkaan pyrkimään tilanteesta pois. Ei varsinkaan nyt, kun jäi jälleen tuijottamaan puoleensavetävää sarvipäisen katsetta.
Haltia pysyi hiljaa puoliverisen käydessä polvistumaan hänen eteensä, säilyttäen sen katsekontaktin tuon kanssa. Selvästi Darius jotain olisi halunnut sanoa, suun raottuen kerran jos toisenkin, mutta ei kenraali saanut muodostettua mitään fiksua juuri nyt. Ei nyt, kun niin haikeanmalttamattomana tuijotti Lorythaksen katsetta. Pieni ynähdys karkasi kenraalin suusta, tuon värähtäen pienesti Lorythaksen käydessä koskemaan sisäreittä niin kepeän lupaa pyytävästi. Lorythas halusi tätä, mutta ei selvästikään ollut väkisin viemässä tilannetta eteenpäin. Hyvä vain, moinen toiminta olisi saanut Dariuksen perääntymään ja äkkiä.

”En tahtoisi että…Että tekisit sen vain todistaaksesi jotain…”, Haltia sai viimein suunsa auki, samalla kun nojautui omalta osaltaan lähemmäksi Lorythasia, ”Koska sinun ei tarvitse todistaa minulle mitään. Tahdon että… Jos me nyt… niin sinä ryhtyisit tähän koska haluat… etkä sen takia, että haluat todistaa jotain…”.
Toinen käsistä nousi varovaisesti puheiden lomassa Lorythasin poskelle kevyesti, siitä lipuen varovaisesti tuon pään syrjälle hiusten sekaan, aina takaraivolle asti. Hellästi kenraali kävi vetämään Lorythasia vielä lähemmäksi kasvojaan, ennen kuin Darius painoi huulensa varovaisesti, kevyesti vasten puoliverisen huulia. Tiedustellen lupaa jatkaa suudelmaa pidemmällekin.



// 8)))))) Tossa toi klemmari saatana nukkuu ton paperin päällä, sitä kyllästyttää nää homopornot. Tai sit sitä kyllästyttää tää alku vaan, sit ku päästään asiaan niin katotaan mitä se sitten sanoo. Lory saa maistaa sitten kunnolla 8) OTAN LISÄÄ KYLLÄ KIITOS meille ne permabannit joo, aina vaan tuhmia pelejä //

[Crimson]

Hopeakäärme vain katsoi Dariusta. Siinä paikoillaan istuen ja vain odottaen, että Haukansilmä jotain sanoisi tai tekisi.
Winderin sanat saivat kuitenkin sarvipäisen hymyilemään varmemmin, vaikka se kuulostikin Lorythaksen korviin oudolta, ettei hänen tarvinnut mitään Dariukselle todistaa. Mutta samalla hän ymmärsi kyllä mitä haltia tarkoitti. Ei hän tähän ollut ryhtymässä väkinäisestä syystä. Eikä siksi että Iriador oli sille sopivan pohjan tehnyt ja jättänyt sopivan sijan jatkaa kun itse kovin nopeasti humalatilaltaan oli mennyt nuukahtamaan tuolla tavoin. Tai ainakin yrittää jatkaa, vaikka nuorukainen ei mistään varma ollut ollut vaikka siten oli puhellutkin. Lorythas halusi tehdä tämän sen takia, että voisi osoittaa olevansa Dariuksen luottamuksen arvoinen. Ettei kaiken mikä Briarissa tapahtuisi tarvinnut päättyä huonosti. Ja koska... enemmän ja vähemmän salaa mielikin sitä teki.

Vaern nojasi kasvoillaan hellästi haltian kättä vasten, katseensa kuitenkin pitäen toisen kasvoilla, tarkkailemassa sitä ainokaista silmää jonka Darius omasi. Joka oli niin kiehtova ja kaunis.
”Haluan sitä”, Lorythas henkäisi, lämmintä ilmaa puhaltaen sieraimistaan Winderin kasvoille, katseensa hetkeksi irrottaen Haukansilmästä taas epäröidessään pienesti, ”Niin väärältä kuin sen myöntäminen tuntuukin”.

Se sininen leimu nousi valkean paidan ja kauluksen alta näkyville, tulen noustessa värjäämään vaatekappaleita siinä missä myös hopeaverisen kaulaa. Ei se ollut uhkaava ele, vaan ennemminkin merkki taas siitä miten puoliverisen keho lähti reagoimaan lämpöä alitajuisesti tuottaen siihen kun Darius veti häntä lähemmäs. Kuumotti, jännitti, samaan aikaan mieli teki niin kovasti päästä lähemmäs, muttei Lorythaksesta ollut väkisin yrittämään mitään tai tunkemaan vain iholle julmasti. Näin oli hyvä. Kun joku toinen ohjasi ja antoi luvan, ennemmin kuin mitään yllätyksellistä aikoi.
”Haluan… haluan ettei sinun tarvitsisi… pelätä minua”, Lorythas ehti kuiskata vielä, ja nostaa katsettaan puoliksi ylös, kun Haukansilmä jo laski huulensa vasten puoliveristä.
Hopeaverinen tyytyi painamaan silmänsä kiinni, aluksi vain varovaisesti käyden liikauttamaan vaaleita huuliaan, mutta päättäen sitten rohkeammin vastata siihen suudelmaan. Suotta hän kainostelisi enää. Myöskään niissä kosketuksissa, aikaisemmin sisäreittä hipaisseen käden käydessä voimakkaammin painumaan kenraalin reittä vasten, Lorythaksen varoessa ettei kynsillään haltiaa kuitenkaan repisi. Toinen käsi lähti puolestaan työntämään kevyesti, mutta vaatien Haukansilmää takaisin peremmälle divaanille istumaan, Hopeakäärmeen samalla nojautuessa kehollaan lähemmäs haltiaa siitä suudelmasta irtautumatta.

Saatettuaan silmäpuolen mukavaan asentoon - samalla hilliten sitä kuumuutta, jota Lorythas tiedosti ympärilleen levittävän varsinaisesti sitä tahtomattaan – siirtyi se käsi hyväilemään hellästi Dariuksen kehoa. Malttamattomasti huokaisten Lorythas vetäytyi siitä suudelmastakin lopulta kauemmas, käsiensä laskeutuen haukansilmäisen kehoa myöten alemmas, paidan helman alle. Kynsiensä selkämykset koskivat liukuen hellästi toisen litteää vatsaa vasten muutaman kerran, sormien hiljalleen lipuen vaativammin housujen reunan alle nykimään niitä vaatekappaleita alemmas kaikessa rauhassa. Aina siihen saakka, kunnes Puolikäärme kykeni yltämään kädellään paremmin hyväilemään toisen vartta.
Kasvoille noussut hehku sen kuin kasvoi, häveliään katseen noustessa tarkkailemaan Dariuksen eleitä ja ilmeitä, samalla sen himon paistaessa niin kovin selvästi läpi puoliverisen silmistä. Mutta Lorythas ei halunnut tämän vain olevan nopeasti ohitse. Että tällainen tilaisuus valuisi täysin hukkaan, Puolikäärmeen ajautuessa yhä vain harvemmin kenenkään kanssa samaan vuoteeseen, saati sitten ylipäätään sai tilaisuutta jakaa läheisyyttä millään tavalla kenenkään kanssa. Ehkä se osin johtui Loryn arkuudesta, nykyisin myös siitä arvaamattomuuden pelosta ja itsensä häpeilystä… mutta hopeaverinen ei halunnut sekoittaa sitä tähän.
Sarvipäinen kävi aluksi vain laskemaan katseensa tummatukkaisen haltian kasvoilta alemmas toisen miehuutta mittaamaan. Kumartuen lähemmäs, ja sillä liskomaisella, hieman karhealla kielellään lipaisten pitkän nuolaisun vartta vasten niin, että Dariuskin saattoi sen nähdä.


//Voi klemmari <3 Se hikoilee sitten kun vauhtiin päästään. Hikoilee niin rutosti. Vähän kuumottelee ja klemmarin posket punottaa. Eikun. Lory maistaa kunnolla oikein mielellään 8) Pikkusen imasee. NYT. OTA LISÄÄ JOOOOOOOOOO. Permabannitkaan ei meitä estäis, kun sitten me jatkettais vaan jossain sähköpostissa tai wordin kanssa. Ette voi estää. Haudankin takana virnuiltas ja päristäis niin paljon, että lopulta sieltä ylös kaivaudutaan. Ollaan me epeleitä//

[Aksutar]

Lorythas halusi tätä. Sen kuuleminen tuntui jokseenkin oudolta, joskaan ei yllättävältä. Mieleen kuitenkin nousi se sarvipäisen myöntämä jonkinlainen ihastus kenraalia kohtaan, Dariuksen vain toivoen ettei antanut nyt taas liikaa vääriä signaaleja suutaan tai toiseen. Ehkä tämä sittenkin oli huono idea - omienkin tunteiden osalta...-, nyt kun ajatteli, mutta... Ei Dariuksesta ollut enää perääntymäänkään.
Se kuiskaus ennen suudelmaa sai kenraalin hymähtämään pienesti. Vaikka Lorythas tekisi mitä, tulisi Darius aina olemaan jatkossa varuillaan tuon seurassa. Tai niin kenraali itse uskotteli itselleen. Tosin tällä hetkellä kaikki mahdollinen pelko taisi olla taka-alalla, kenraalin kuitenkin ollen varovaisen tunnusteleva liikkeissään ja eleissään sarvipäisen suhteen. Ymmärrettävästä syystä, mutta varmasti Haukansilmä kykeni rentoutumaan jahka vain antaisi tilanteen viedä. Hän halusi luottaa Lorythasiin, tässä ja jatkossakin.

Lorythas kävi kuitenkin vastaamaan siihen suudelmaan, yhtä lailla aloittaen varoen niin kuin kenraalikin. Nopea, pieni hymy käväisi haltian huulilla suudelmien lomasta, kun puoliverinen siihen vastasi. Haltia antoi puoliverisen ohjailla itseään jälleen, nojautuen suudelman lomasta taemmas, kun Lorythas häntä takaisin divaanille työnsi. Kenraalin kädet nousivat samalla puoliverisen keholle, varovaisesti kosketellen tuon rintakehää ja kylkiä hellänsilittelevin liikkein, siinä missä lantio kävi kerran jos toisenkin työntymään paremmin vasten lähemmäs nojautunutta puolikäärmettä.
Lorythas hohkasi jälleen sitä lämpöä ja sinistä kajoa rintakehästään. Haukankatse laskeutuikin katsomaan jälleen tuota näkyä kun sarvipäinen suudelmasta irtautui, Dariuksen toivoen samalla että puoliverinen ymmärsi tosiaan lämpöään kontrolloida. Jos nyt haltialla oli kuuma, johtuen tosin osin myös itse lämpöä ja kiihkoa nostattavasta tilanteesta. Kynsien kosketus sai kenraalin värähtämään uudemman kerran, siinä missä puoliverinen kävi pikkuhiljaa nykimään haltian housuja alemmas, Dariuksen tietenkin avittaen pienesti omalta osaltaan.
Katse seuraili malttamattomana puoliverisen liikkeitä, haltian käydessä henkäisemään ynähtäen kun puoliverinen jo valmiiksi kovaa vartta lähti kädellään hyväilemään. Se puna poskilla otti vain vahvistuakseen, Dariuksen pidätellen niitä mielihyvän täyttämiä äännähdyksiä parhaansa mukaan, syystä tai toisesta. Tuntui vain niin hyvältä. Varsinkin, kun Lorythas noin maltillisesti eteni. Moinen oli jokseenkin uusi kokemus kenraalille. Ei Iriadorin kanssa tällä tavalla tullut toimittua, punapää kun oli ihan oma lukunsa näissä leikeissä.... N'Drayerista puhumattakaan...
Tuntui hyvältä. Lorythas selvästi oli juuri nyt kontrolloimassa, mutta Darius ei tuntenut oloaan alistetuksi saatikka pakotetuksi. Tuntui, että hän saattoi perääntyä tai pyytää Lorythasia odottamaan, mikäli tarve ja Darius uskoi että Lorythas sen myös tekisi jos hän vain pyytäisi. Tuntui turvalliselta, kaiken suhteen juuri nyt.

Kasvoilla lepäsi malttamattomanhimoitseva katse, Lorythasin kääntäessä katseensa haltian kasvoista tuon vartta mittaamaan. Darius koitti parhaansa mukaan pysyä paikoilla, kuitenkaan kykenemättä hillitsemään sitä pientä liikettä lantion puolella. Puoliverisen kumartuessa alemmas, henkäisi Haukansilmä pienesti jo ennen kuin se pitkä, omalaatuisen karhea kieli kävi lipaisemaan vartta koko pituudelta.
"Lorythas..", Nopea, täynnä mielihyvää värisevä henkäys karkasi kenraalin suusta, toisen käden noustessa oman suun eteen siinä missä Haltia tuijotti alas sarvipäiseen naama punaisena. Toinen käsi nousi varovaisesti takaisin Lorythasin kasvojen puoleen, silittelevästi käyden sukimaan valkeita hiuksia.
"Ethän pure?", Darius kysyi naurahtaen kämmenensä takaa, silkkana vitsinä raskaanmalttamattoman hengityksen lomasta, haltian yrittäessä pidätellä itseään parhaansa mukaan ja antaa Lorythasin edetä sitä vauhtia, mitä halusi.


// Vähän tungen sitten kursoria klemmarin suuhun. Pikkaisen vain klikkailen sen pyllyä. Kaadan sen siihen paperin päälle ja ota takaa- --eikun mitä nyt taas Crim! Loppu tommonen. Pikkaisen imaisee pilliä nyt 8) OTAN LISÄÄ MIELELLÄNI ai että ku tuli taas noustua reippaasti ylös ku tiesi et täällä on jotain kivaa. Hyvä näin ennen koulua taas vastailla, ota aamukakkea. Hirveet pärinävirnuilut haudassakin. Maanpäristys! Crim senkin vanha kettu //

[Crimson]

Nimensä kuuleminen nostatti jälleen hymyä rohkeammaksi puoliverisen kasvoilla, itsevarmuudenkin lisääntyessä niitä Haukansilmän värähteleviä henkäyksiä kuunnellessaan. Liskoverisen terävämpi kielenpää lipui vaatien sitä vartta vasten, niitä herkkiä paikkoja nuollen ja maistellen kaikessa rauhassa, siinä missä kuumotuksensa omilla kasvoilla alkoi käydä hetki hetkeltä taas voimakkaammaksi. Korvanpäätkin helottivat hiusten lomasta punertavina, Loryn kuitenkaan antamatta vastaavien näkyvien piirteen häiritä itseään tai tilannetta ylipäätään enää mitenkään.
Naurahtava huomautus puremisesta sai Hopeakäärmeen kuitenkin nojaamaan tummatukkaisesta kauemmas ja naurahtamaan lempeästi muutaman kerran, samalla katseen noustessa paremmin taas Winderin kasvoja tarkkailemaan. Kyllä Puolikäärme sen alitajuisesti tiedosti, ettei suunsa niine hampaineen tainnut olla se mielekkäin loukko, jonne mitään upotti. Mutta kyllä Lorythas purukalustonsa kanssa osasi varoakin, mikäli niin mieli tehdä – ja pahimmillaan tuon repisi yhtä sun toistakin vahvoilla leuoillaan pienimmäksi silpuksi, eiköhän sekin tosin sanomattakin ollut selvää. Nyt kun… Darius oli päässyt vahingossa näkemään vilauksen niistä puoliverisen petomaisista mieltymyksistä aikaisemmin.

”En tekisi niin sinulle”, Hopeaverinen myönsi lopulta haltian katseeseen vastaten, käyden ihan vain sen pienen hetken nauttimaan niistä sukivista liikkeistä hiustensa seassa, käden kuitenkin työstäen alati kenraalia tuon miehuudelta alempaa. Hetken se rauhoitteleva katse viipyi Dariuksen kasvoilla, kunnes Lorythas lähti taas kumartumaan alemmas.
Tällä kertaa tyytymättä vain niihin himoitseviin nuolaisuihin ja helliin kosketuksiin, vaan poimien koko varren mitan suuhunsa. Sen verran Hopeakäärme sai päätään ja kehoaan taivuttaa sivummalle, etteivät ne pisimmät sarvenkappaleet olisi painuneet Dariusta vasten epämukavasti pistämään kun sillä tavoin kumartui. Ja Lorythas toivoi, että silmäpuoli itsekin ohjaisi häntä toisenlaiseen kulmaan, mikäli ne luunkappaleet ikävästi vasten painuisivat, vaikka tietoisesti puoliverinen yrittikin omatoimisesti sarviensa kanssa varoa. Niistä hampaistaan sitten puhumattakaan.

Kädet työnsivät kevyesti Haukansilmän jalkoja enemmän levälleen, toisen jäädessä hyväilemään reittä, toisen laskien kevyesti pitelemään vastakkaista jalkaa paikoillaan. Miellyttävästi Puolikäärme lähti liikehtimään edestakaisin, kielellään hipoen varren alapuolta tai tukien sitä kitalakeaan kohden ja hellästi imien aina kun syvemmälle päätään painoi. Suorastaan antautuen niiden himojen vietäväksi, haluten vain tuottaa nautintoa toiselle, täysin sama kuinka sitten itseään sen suhteen tässä oli toteuttamassa, Lorythaksen ollessa intiimimmissä puuhissa niin monipuolinen kuin vain saattoi. Näin oli hyvä, ja mikäli Darius ei jotain halunnut oli Lorythas kyllä valmis lopettamaan tai vain perääntymään pois kenraalin luota.


//Et minua syytä nyt äiti hei! :------DDDDDDD Imaisee oikein himoiten ja halukkaasti 8))) OTAT LISÄÄ SUOSIOLLA TAI VÄKISIN NIIIIIII! Aamulla kun vastailet ennen kouluun lähtemistä niin johan on virne herkässä sitten koulunpenkilläkin. Siellä ne vieressä istujat sit häiriintyy ja kattovat et pitäis lähteä karkuun juoksemaan jo. MAAAAAAAAANPÄRISTYS! Kato sen minkä nuorena oppii niin vanhana taitaa. Eikun mitä…//

[Aksutar]

Hymyillen haltia henkäisi Hopeakäärmeen myönnellessä, ettei aikoisi purra. Ei ainakaan Dariusta. Kyllähän haltia siihen sanaan luotti, silti pieni alitajuntainen ääni käski olemaan varuillaan, kun joku noin terävähampainen kävi omaa miehuutta suuhunsa ujuttamaan. Darius jatkoi sarvipäisen hiusten sukimista, tuijottaen alas sarvipäiseen joka koko tämän ajan jatkoi haltian varren hyväilyä, ennen kuin kumartui jälleen lähemmäs.
Mielihyvän täyttämä huokaus pääsi ilmoille Lorythasin käydessä vartta suullaan ja sillä mielenkiintoisella kielellään työstämään. Hetkeksi katse eksyi kattoon kenraalin myhäillessä itsekseen, kun viimein sai helpotusta siihen kasvaneeseen tarpeeseensa. Vaikka se ei ollutkaan Iriador, joka tässä leikissä oli mukana... Mutta, pikkuhiljaa kenraali alkoi luopua siitä syyllisyydentunteestaan kumppaninsa suhteen, tuo kun oli ollut myöntyvällä kannalla tämän suhteen. Tosin, oliko se sitten vain humalaisen puhetta vai tarkoittiko Iriador sitä oikeasti, se oli sitten uusi kysymys, jota ei nyt kuitenkaan lähdetty miettimään. Ei nyt, kerta oli jotain muuta joka mielen täytti.

Jahka katse oli katosta takaisin Lorythakseen palannut, jatkoi kenraali puoliverisen pään sukimista. Niitä sarvia varottiin myös omalta osalta, kärkien käydessä turhankin lähellä välillä. Sentään Lorythas itsekin tiedosti sarviensa mitan selvästi, eikä kovin holtittomasti niiden kanssa heilunut. Vähän väliä lantio kävi nousemaan paremmin Lorythasia kohden kenraalin kykenemättä pysymään paikoillaan. Ei edes silloin, kun puoliverinen kenraalin jalkoja kävi kauemmas toisistaan työntämään.
"Kielesi...", haltia myhäili pienesti naurahtaen henkäysten lomasta. Se erikoisempi makuelin joka vartta työsti tuntui yllättävänkin hyvältä, saaden Haukansilmän värähtelemään vähän väliä silkasta mielihyvästä.
Tovin Darius antoi Lorythasin varttansa työstää, nauttien jokaisesta kosketuksesta, jokaisesta huomionosoituksesta jonka sarvipäinen hänelle soi. Silitellen yhä puoliverisen päätä samalla, pidätellen itseään päästämästä liian kovia ääniä. Kuitenkin se silittely loppui hetken päästä, kenraalin vetäen kättään pois päin puoliverisestä.
"Lorythas", Jälleen sarvipäisen nimeä käytiin toistamaan, tällä kertaa sävyyn joka indikoi kenraalin haluavan sarvipäisen huomion kasvoihinsa, "Antaisitko minun...".
"Tai... voisitko...", Selvästi Darius halusi pyytää jotain, mutta ei kehdannut suoraan sitä sanoa syystä tai toisesta. Hetken silmäpuoli jopa harkitsi sanojensa peruuttamista, kyllä näinkin oli hyvä eikä Darius todellakaan valittanut hopeakäärmeen suomasta huomiosta, mutta...
"Tulisitko ylleni...", Raskaasti hengittävä kenraali sai viimein sanottua, "Antaisitko... Minun ottaa sinut?".
"Tahtoisin vain...", Jälleen lause jäi kesken kenraalin jääden vain tuijottamaan sarvipäistä, odottaen jonkinlaista vastausta sekavaan kysymykseensä.



// Syytän suo ja sun lande murretta. IME SITÄ eiku. OTANNNN MIELELLÄNI LISÄÄÄ. Juu virne oli kyllä koulussa mutta silti hajotti. Vähän helpotti kun oli aamulla saanu virnuilla. Ja niii (D Ai perse ku löysin lisää marsu videoita youtubesta, mä tarviin marsuja! //

[Crimson]

Puolikäärme pisti merkille jokaisen eleen, painoi mieleensä millaisesta kosketuksesta Darius piti, toistaen niitä mielihyvää tuottavia liikkeitä toisen varrella aina uudestaan ja uudestaan. Tuntui hyvältä saada suoda huomiota Haukansilmälle näin, vaikka tätä ei alun perin suunniteltu ollutkaan. Eikä Lorythas olisi osannut aavistaa, että pääsisi näin läheiseen kosketukseen Dariuksen kanssa… heti seuraavalla kerralla, kun haltiat täällä vierailisivat. Se tuntui oudolta. Samalla odotetulta vaihtelulta, josta puoliverinen oli valmis ottamaan kaiken myös irti, kun tilaisuutta tällaiseen suotiin.
Lorythas hymähti Winderin huomautukseen kielestään, joka sai sarvipäisen kaiken muun ohessa vaativammin hankaamaan varren mittaa sillä karheanmukavalla kielellään, josta kenraali niin kovin näytti pitävän. Eihän Puolikäärmeellä ollut käsitystä siitä, tekikö Darius tätä kumppaninsa kanssa miten ja kuinka usein, mutta varmasti se tuntui erilaiselta… normaalimpaan humanoidiin verrattuna. Ja tietenkin siitä osasi olla iloinen, jos joku siitä näin piti, ja se omalla tavallaan myös nostatti sitä omaa kiihkoa ja himoa tummatukkaista kohtaan, mikä valmiiksi paistoi Lorythaksesta niin selvästi. Ne punastuneet kasvot, tuli joka rätisi voimakkaammin rinnassa ja miehuutensa, joka kirjaimellisesti jo housujen reunaa vasten puristi…

Hetken hopeaverinen ehätti vielä jatkaa tahtinsa tasaisena pitäen, kunnes nimensä kuultua malttamattomana, selvästi jopa hieman harmistuneena nosti päätään ylemmäs. Suoden vielä yhden nopean, mutta vaativan huomionosoituksen Winderille, ennen kuin sen katseensa kohotti toisen kasvoille, antaen silmiensä vain seurailla Dariuksen katsetta. Jotain haltialla oli mielessä, kyllä Vaern sen aisti ja näkikin, muttei varmasti osannut sanoa kuin vasta haukankatseisen lähtiessä niin vaikeasti kysymään häneltä jostain. Että voisiko Darius ottaa hänet tässä ja nyt.
Lempeänrauhallinen hymy kohosi muuten niin himoa ja halua täynnä oleville kasvoille, Hopeakäärmeen jopa naurahtaen sitä Haukansilmän hetkellistä epäröintiä. Mutta kyllä Lory sen ymmärsi, eikä hänestä ollut pilkkaamaan moista piirrettä sen ollessa ennemminkin… jokseenkin suloista, samalla erikoista muuten niin itsevarmanoloiselta kenraalilta.

”Tietenkin”, rauhallinen, pehmeä ääni totesi lähes kuiskaten, sarvipäisen kuroessa myöntymisensä myötä kasvojaan lähemmäs Dariusta. Lempeästi vain haltiaa katsoen siitä likeltä, ahnehtien toisen miellyttävillä kasvonpiirteillä ja puhaltaen lämmintä ilmaa tuon kasvojensyrjälle. Sen myötä hopeaverinen kuitenkin nousi lattialta, haltian jalkojen välistä ylös, suoden hieman tilaa Dariukselle. Katse siirtyi toimituksen ohessa vilkaisemaan Iriadorin puoleen, joka suurella nojatuolilla pitkin pituuttaan lepäsi, jalkansa toisen käsinojan ylitse, pään leväten toisella. Punapäinen oli autuaan tietämätön siitä mitä tapahtui, ja siinä aikansa vain virnistellen kuunnelleena vierestä kuuluvia ääniä lopulta nukahtanut sijoilleen tuhisemaan. Mutta vaikka miten sikeässä unessa nuorin olikin, ei Lorythas silti kokenut reiluna alkaa metelöidä vieressä kamalasti, vaikka seuraavasta varmasti koituisikin ääntä jos toistakin niin Dariuksen kuin Lorythaksen osalta.
Lorythas kävi lopulta hellittämään sitä housujen etumusta vasten pakkautunutta painetta riisumalla ne housunsa yltään, katseensa palauttaen myös tummatukkaisen puoleen samalla. Housut laskettiin vain yhteen myttyyn divaanin vierelle, sarvipäisen käydessä notkeanviehkeästi laskeutumaan pienempänsä syliin kuitenkaan painoaan varaamatta haltian päälle turhan paljoa. Vaikka se kolotus ja uupumus lihaksissa olisi toisin ehkä halunnutkin… siitä syystä Puolikäärme ei edes lähtenyt harkitsemaan sen koko päivän mukavasti tukeneen korsetin laskemista päältään omatoimisesti tähän hätään. Vaikka kuumahan se päällä vain tulisi…

Toinen käsistään laski aluksi hakemaan sitä pientä tukea Haukansilmän hartiasta, Puolikäärmeen livuttaen kuitenkin sormiaan hellästi siltä hartialta, sitä runnottua kaulaa vain hipaisten ja kämmenensä lopulta laskien Dariuksen leuansyrjälle. Kohottaen niitä kasvoja ylemmäs omiaan kohden. Suoden varovaisen suudelman silmäpuolen huultenpieleen, samalla vapaan kätensä sormia tuoden lähemmäs sitä silmälappua, joka Winderin kasvoilla yhä lepäsi.
”Saanko… riisua tämän…?”, Lorythas tiedusteli varovaisesti siihen arpea piilottavaan asusteeseen viitaten, sormellaan pyyhkäisten lapun alareunaa ja yhdistäen sen kosketuksensa kasvoista poispäin vievään arvenpäähän. Kyllä Puolikäärme ymmärtäisi, jos Darius halusi arpensa piilossa pitää, siinä missä sarvipäinenkään ei niitä selkänsä jälkiä kenellekään halunnut näytellä. Ja nostattihan se pienen vaivautuneisuuden taas Lorythaksen kasvoille kun vastaavaa meni pyytämään – se arpi kuitenkin kiehtoi ja kiihotti omalla tavallaan, ja Hopeakäärme olisi sitä enemmän kuin mielellään tarkastellut lähempää.
”Pidän sinua viehättävänä ja komeana ilman sitäkin…”.


//Lande murteeni on kaunis, et dissaa sitä! IMENNNNNN imean. TUOLLAINEN AHNE, mutta parempi vaan, ahnehdit sitten näitä mun huonoja herkkuja kun muut ei näistä välitä <: JA SIKSI TÄLLEEN TAAS YÖKAKET SULLE PIERASEN, aamulla sitten voit tyynyyn kiljua. Virnuilu pelastaa. MARSUIIIIII kato meidän pitää ihan selvästi hommaa jostain kartano, ja sinne sit hirveet marsu ja kilifarmit perustetaan//

[Aksutar]

Darius henkäisi hymähtäen sarvipäisen pehmeän kuiskauksen myötä, seuraillen kuinka tuo kävi kohottautumaan kasvotusten silmäpuolen kanssa, tuoden myös sen lämmön mukanaan ylemmäs. Siinä missä Lorythas, tarkasteli myös haltia toisen kasvonpiirteitä näin likeltä kun tähän oli eksytty, kuitenkin näyttäen ja hengittäen kovinkin malttamattoman oloisena. Ei hän aikonut kuitenkaan Lorythasta hoputtaa, kahdestakin syystä. Hän halusi antaa sarvipäisen päättää tahdin - joskin jos tuo liian nopeasti olisi edennyt, olisi haltia tuota toppuutellut - ja tavallaan... Tämä hitaasti eteneminen, tämä mielihyvän huippua viivyttelevä eteneminen vain lisäsi sitä himoa, joka juuri nyt, tässä mielentilassa tuntui enemmän kuin hyvältä.
Katse vilkaisi Iriadorin puoleen siinä missä Lorythaskin nuorinta vilkaisi, mutta palasi nopeasti tarkastelemaan puoliveristä. Kovinkin häpeilemättömästi, antaen katseensa lipua pitkin toisen pidempää kroppaa, jääden hetkeksi tuijottamaan toisen vartta kun Lorythas housunsa pois sai. Ehkä se johtui tästä humalan tilasta, mutta juuri nyt Seyr näytti turhankin houkuttelevalta kera korsettinsa. Se loi mukavan terävän siluetin, joka miellytti syystä tai toisesta kenraalia, joka aiemmin oli ihmetellyt miehen tapaa käyttää korsettia.

Huomio nousi kuitenkin Lorythasin kasvoihin, puoliverisen käydessä ylle asettumaan. Toinen haltian käsistä nousi lähes välittömästi puoliverisen kyljelle, silittelemään sitä silmää miellyttävää näkyä. Katse pysyi kuitenkin toisen kasvoissa.
Kun Lorythas koski haltian kaulaa, ihan vain hipaisten, kavahti Darius pienesti. Lähes huomaamattomasti, ei hän itse edes tiedostanut tuota reaktiota itse. Kroppa kuitenkin värähti kun sarvipäinen edes pienesti kaulaa koski, niiden sisäisten hälytyskellojen muistuttaessa mitä viimeksi oli käynyt, kun puolipeto kaulaan oli päässyt koskemaan. Ja olihan mokoma vielä muutenkin kosketusarka. Kaulaansa Darius ei lähtenyt edes miettimään, kun Lorythas haltian kasvoja kävi kohottamaan ylemmäs toisella kädellään. Kenraali hymisi pienesti, kehräävästi Lorythasin suodessa suudelman huultenpieleen, mutta hiljeni puoliverisen kysymyksen myötä. Sarvipäinen halusi riisua silmälapun, joka sitä rumanrujoa arpea piilotteli. No sentään tuo kysyi luvan sen riisumiseen, antaen kenraalille mahdollisuuden vastata kieltävästikin.

"Jos niin haluat", Kieltävää vastausta Lorythas ei kuitenkaan saanut, "En tosin ymmärrä miksi te sitä rumaa arpea haluatte katsella", teillä Winder lähinnä viittasi myös Iriadoriin, joka vielä näkemään kyetessään oli silmälapun halunnut yhtälailla riisua - tosin korkeahaltia ei lupia silloin kysellyt.
"Luulisi sen vain latistavan tunnelmaa", Haltia lisäsi, samalla kun puoliverisen kylkeä silitellyt käsi kävi lipumaan vaativasti alemmas Lorythasin reidelle ja siitä kenraalin oman miehuuden puoleen. Pienesti haltia kävi asentoaan korjaamaan ja asettamaan miehuutensa vasten puoliverisen tiukkuutta, kuitenkaan työntymättä vielä sisään, vaikka työntyikin vähän väliä paremmin toista vasten silkasta malttamattomuudesta.
"Oletko koskaan... Ollut antavana osapuolena..?", Darius kysyi ehkä turhankin intiimin kysymyksen, haluten kuitenkin tietää oliko Lorythas tässä roolissa ennen ollut. Hän halusi tietää, jotta tietäisi miten etenisi. Jos tämä olisi ollut Seyrin ensimmäinen kerta - ei Darius kyllä osannut sanoa, oliko puoliverinen ikinä tässä roolissa ollut vai ei, ei hän todellakaan tuntenut tuota niin hyvin - etenisi Darius rauhallisemmin, haluten antaa puoliveriselle mukavan ensikokemuksen. Ja muutenkin ylipäätään tehdä tästä yhtä miellyttävän kokemuksen Lorythasille, mitä itselleen.
Siinä missä toinen käsi omaa miehuutta paikalla piti ja pienesti liu'utteli Seyrin tiukkuuden yllä, vapaana oleva käsi kävi nousemaan puoliverisen miehuudelle, lähtien kevyenvaativin kosketuksin hyväilemään vartta koko mitalta.


// EN DISSAAAAAA nauran vaan kun oot niin söpö. IMMMMEEEEEEEEE eiku. MIELELLÄNI AHNEHDIN CRIMIN HERKKUJA JOTKA EI OO KAKKEJA TAI HUONOJA ASDEFA Yöllä taas luin ja kovasti virnuilin. Aamulla olin niin koomassa ettei irronnu tekstiä mutta NYT KUN PÄIKKÄRIT OTIN NIIN TÄSSÄ OTA KAKKEE. Ja joooo, kartanolle marsufarmi ja kilejä ja kissejä ja karjalanspärdödogeja ja ja ja //

[Crimson]

Rauhallisesti Lorythas jatkoi haltian kasvojen sivelyä sormillaan, odottaen että Darius jotain hänen kysymykseensä vastaisi, samalla kun ne silittävät kosketukset omalla kyljellä tuntuivat niin mukavilta. Kyllä Puolikäärme senkin olisi hyväksynyt, että toinen sitä arpea piilottavaa lappua silmällään pitäisi, vaikkei moinen varsinaisesti sarvipäisen seurassa tarpeellista ollut lainkaan. Puolikäärme ymmärsi myös kuinka Haukansilmä sanoistaankin päätellen katkera siitä jäljestä kasvoillaan oli – syystäkin – siinä missä Hopeakäärme inhosi niitä selkänsä arpia, jotka muistuttivat päivästä toiseen mitä hän oli nuorempana saanut kokea lävitse. Mutta Lorythas halusi silti niin kovin, ettei hänen seurassaan ja nähtensä mitään tarvinnut suoranaisesti hävetä. Halusi myös, että joku päivä hänkin voisi tuoda ne arpensa näkyville ilman, että ne aiheuttaisivat hänelle itselleen rintaa syövyttävää ahdistusta ja paniikin siitä mitä voisi tapahtua höyhensiipisten suhteen ennemmin tai myöhemmin.
Tärkeintä Lorythakselle silti oli, että Darius antoi hänelle luvan laskea sen silmälapun alas, vaikka kovasti kenraali lisäilikin sen omasta mielestään vain latistavan tunnelmaa.
”Se tekee sinusta… erityisen, ja minä… minä pidän siitä. J-jos niin voi sanoa…”, Lorythas henkäisi naamansa punertuen entisestäänkin, leukaansa painaen hieman enemmän rintaansa vasten kun tuo varoen sitä silmälappua kohotti pois toisen kasvoilta ja asetti sen syrjemmälle odottamaan.

Oma pulssi kävi kohoamaan reippaasti reidelle lasketun lipuvan kosketuksen myötä, Puolikäärmeen antaessa Dariuksen korjata allaan asentoaan paremmaksi. Hiljaa ääneen henkäisty ynähdyksenkaltainenkin karkasi liskonpuolikkaan suusta, hänen kyllä tuntiessaan Haukansilmän puskien varttaan lähemmäs ja silmäpuolen vielä vaikuttaenkin niin malttamattomalta tämän kaiken suhteen. Ei sillä, ei kenraali yksin ollut sen tuntemuksen kanssa tässä tapauksessa.
Sitä kuitenkin seurasi kysymys, johon Lorythas kävi taas vaivautuneemmin hymisemään hetken.
”O-olen kyllä…”, hieman sopertaen Seyr sai töksäytettyä suoriltaan, niihin sanoihin sekoittuen myös mielihyvästä kielivää kehräystä, kun Winder hänen vartensa oli käteensä poiminut, ”…Alistuvana ta---tavallisesti…kin”, Puolikäärme myönsi, sanojensa perään naurahtaen sitä omien sanojensa katkonaisuutta. Ei Lorythaksesta ollut valehtelemaan Dariukselle, eikä hänellä ollut sellaiseen kiertelyynkään mitään tarvetta - etenkään tällaisessa tilanteessa.

Oli vaikeaa kieltää itseltään sitä, kuinka hyvältä ne varrella lipuvat hyväilyt tuntuivatkaan. Eikä Lorythas myöskään sitä lähtenyt piilottelemaan, värähdellen niiden kosketusten myötä, sekä huokaillenkin hiljaa ääneen. Samalla sillä haltian kasvopuoliskolla yhä lepäämällä kädellään vaativasti sivellen ihoa sormiensa alla, välillä niitä sormiaan liu’uttaen sievästi sillä arven luomalla uralla, varoen jatkuvasti lipumatta liikaa kosketusaran kaulan puolelle. Siitä syystä, että oli kyllä huomannut toisen kavahtavan siihen koskemista, liekö syynä sitten todellakin se, että kaula oli kipeä, vai se että kyseessä oli… Lorythas. Hopeakäärme ei halunnut aiheuttaa mielipahaa Dariukselle, yrittäenkin pitää näppejään ylipäätään kurissa ja pitää ne kosketuksensa hellänvarovaisina, vaikka välillä ne kynnetkin pääsivät kutittelemaan kevyesti haltian vaaleaa ihoa vasten haavoja kuitenkaan tekemättä. Ei Vaern uskaltanut Dariukselle aiheuttaa enää enempää kipuja ja tuskaa, ollen kuitenkin valmis antamaan Haukansilmälle kaiken mitä tuo mielikään pyytää ja halusi ylipäätään.
”Olen kyllä valmis… rajumpiinkin otteisiin… seurassasi”, Hopeakäärme kehräsi mieltymyksiään ääneen, katseensa niiden sanojen ohella palauttaen jälleen paremmin Dariuksen haukankatsetta seurailemaan. Niin himoiten kuin vain saattoikin, ja se himo ja malttamattomuus Winderiä kohtaan taisi sitä lumottua katsetta vahvistaa entisestäänkin.


//Niin söpö että jossain välissä et enää tiedä mitä mä puhun, kun vedän sellatteet murrefraasit että oksat pois. OMMONMONMOMNNN NIIII, mä mielelläni ruokin suo näillä kato <: Virne on aina herkässä, vähemmästäkin. Tsih. TSIHIH. AHKERA JA IHANA OLIT <3333 KISSET MAINITTU, TARVITSEN KISSANPENNUN KIITOS NYT HETI MIELELLÄÄN JOOKO//

[Aksutar]

Kenraali kävi naurahtamaan pienesti Lorythasin mainitessa pitävänsä arvesta, joka haltian kasvoja koristi. Darius ei voinut sanoa pitävänsä siitä itse, mieluummin hän olisi omannut toisen silmänsä vielä. Mutta, kai hän oli ollut onnekas menettäessään vain toisen silmänsä, eikä molempia tai samantien henkeään tantereella. Siinä missä Lorythas ja Iriador koittivat kovasti vakuuttaa kenraalille, ettei tuon pärstä arven takia pilalla ollut, piti kuningas, kuin myös ne tuijottavat katseet aatelisilta huolen siitä, ettei kenraali itse pystynyt pärstäänsä hyväksymään.
Naamansa murehtiminen oli nyt kuitenkin se viimeinen asia, mihin Darius halusi keskittyä. Sen sijaan haltia antoi puoliverisen riisua silmälapun kasvoiltaan, mikä sinällään tuntui kyllä hyvältä. Saisipahan sekin arpi hengittää välillä. Nyt kun muutenkin kenraali tunsi olonsa niin kuumaksi ja hikiseksi, paidan käyden liimaantumaan kiinni ihoon, ihan vain koska Lorythas yllä sitä lämpöä hohkasi... Ja oli tilanne muutenkin kovin lämpöä nostattava.

Pieni virne kohosi kasvoille hymähdyksen kera, Seyrin myöntäessä olleensa tässä asemassa ennenkin. Alistuvana, tavallisesti, omien sanojensa mukaan. Kuulosti jotenkin hassulta, kuvitella Lorythas nyt moiseen rooliin sen jälkeen, kun oli todistanut millaisen auktoriteetin ja dominoivan asenteen sarvipäinen omasi halutessaan. Mutta, ehkä Lorythas ei halunnut olla se dominoiva osapuoli kun makuuhuoneeseen eksyttiin. Ymmärrettävää sinällään, kuka Darius oli tuomitsemaan toisten mieltymyksiä jos siitä lähdettiin...

Katse keskittyi kuitenkin seurailemaan Lorythaksen kasvoja, kenraalin suoden toisella kädellään huomiota tuon miehuudelle. Tarkkaillen, minkälainen liike ja kosketus sai aikaan suurimman reaktion sarvipäisessä. Kerran jos toisenkin Darius vaistomaisesti käänsi kasvojaan pienesti poispäin, kun Lorythas kasvojen arpea kävi koskemaan, mutta kovin nopeasti kenraali oli kasvonsa paremmin puoliverisen kämmentä kohti painanut.
"Niinkö?", Virne kasvoilla kävi leviämään puoliverisen todetessa olevansa rajumpiinkin otteisiin kenraalin seurassa, "Pitäisitkö siitä? Vai oletko valmis siihen vain, koska arvelet minun pitävän siitä?", kysymyksiensä lomasta kenraali kävi viimein hitaasti, tuntumaa hakien työntymään Lorythaksen sisään. Henkäisten pitkään, värisevästi, mitä syvemmälle työntyi, kuitenkin tarkkaillen koko ajan Lorythasin reaktioita, valmiina lopettamaan sen etenemisen - ja pääsihän Lorythaskin nousemaan ylöspäin pakoon, jos niin pahalta tuntuisi.
Loppuun asti kenraali ei vielä työntynyt, kun lähti pienellä, hitaanrauhallisella edestakaisella liikkeellä hakemaan tuntumaa sarvipäisen suhteen.


// Sit heitän suo paljulla takaraivoon kops. MIELELLÄNI NÄITÄ SYÖN UH lisää vaan. AHKERA AKSU STRIKES AGAIN näin ylä- ja alapäässä foorumia. höhö. KISSEJÄ KAIKKIALLA et saa vielä kissenpentua odota nyt et pääset uuteen kotiin niin katotaan sitten //

[Crimson]

Lorythas piti siitä, miten haltia nojasi kasvojaan hänen kättänsä vasten lopulta niistä pienistä vastahakuisista eleistä huolimatta. Tietenkin se loi tietynlaista luottamuksellisuutta, ja antoi lohtua ehkä paremmasta huomisesta, jossa Puolikäärme kykeni olemaan Haukansilmälle parempi ystävä.
Se turkoosi, lumoava silmäpari tuijotti vaivautuneenuteliaasti Dariusta tuon sanojen myötä. Tietenkin se Haukansilmän virne hieman häiritsi, Lorythaksen kuitenkaan kykenemättä tuntemaan minkäänlaisia häpeänlajeja mielessään sellaisesta paljastuksesta. Vai olisiko pitänyt sanoa niistä molemmista, jotka hopeaverinen oli ehtinyt jo silmäpuolelle jakamaan? Siinä missä Hopeakäärme piti jo pelkästään siitä, että joku Dariuksen tavoin vain silitteli mukavasti päälaelta, oli liskoverinen valmis myös painimaan rajummin makuuhuoneenpuolella, tai olemaan se dominoivampi. Se riippui niin pitkälti vastapuolestakin, Lorythaksen usein mennessä vain sen mukaan mikä hyvältä tuntui, mahdollisen yhdenyön kumppaninkin halut ja mieltymyksen huomioon ottaen.
Mutta tavallisestihan näin pitkälle Hopeakäärme ei tavallisesti ikinä ehättänytkään. Hänelle kun riitti pelkästään jo kädestä pitäminenkin, halaaminen ja helliminen. Ei Lorythaksella ollut tällaisia tarpeita täytettävänään edes, vaikka välillä teki hyvää päästellä paineita tällä tavoin - varsinkin kun seura, jonka kanssa sitä saattoi toteuttaa, oli näinkin miellyttävä monella tapaa.

Puolikäärme huokaisi voimakkaammin Haukansilmän niiden kysymystensä lomasta rauhallisesti työntyen viimein sinne pyhimpään. Eikä Lorythas siitä yrittänyt karkuun, vaan kirjaimellisesti siihen työntöön kävi vastaamaan työntämällä kehoaan paremmin varren puoleen. Lorythas antoi kuitenkin Haukansilmän aloitella omasta puolestaan, samalla itse totutellen siihen hetken epämukavampaan tunteeseen, jota tällainen akti monesti tuotti. Ja vaikka toinen ei miehuuttaan täysin sitä tiukkuutta vasten upottanutkaan, pääsi Seyrin suusta ynähteleviä huokauksia jokaisen työnnön ohella, kunnes lopulta sarvipäinen vain työntyi kehollaan vaativasti alaspäin, antaen Dariuksen varren hukkua sisälleen nyt täysin. Samalla huoneen kattoparruja värisyttävän kehräävän äänen päästäen.

”…Pitäisin siitä”, sarvipäinen henkäisi, toisen kätensä asettaen Dariuksen hartialle ottamaan tukea, kun pitkävartinen nojasi niin viehkosti hieman taemmas. Lähtien lantiollaan hyvin tottunein keinahtelevin elein liikehtimään toisen yllä aluksi vain hitaasti, vaativanhimoitsevasti, päästäen itsestään irti taas ne halut, jotka tällaista toimintaa olivat omalla tavallaan kaivanneet. Antaen kehonsa vain toimia omalla radallaan, sarvipäisen kuitenkin tietäen selvästi, miten tätä roolia toteuttaisi ja saisi Dariuksen siitä omalta osaltaan nauttimaan. Eikä Lorythaksesta ollut sitäkään kieltämään, etteikö hän itse tästä olisi pitänyt, ja sen kyllä myös näki ja kuuli niistä mielihyväntäyttämistä henkäyksistä ja kehräyksistä.
”Olisin myös valmis siihen, vaikka vain sinä siitä pitäisit”, Seyr sai henkäistyksi, vilkaistessaan Haukansilmästä hetkeksi kattoa kohden, ”Antaisin sinun tehdä mitä vain - mutten kuitenkaan uskaltaisi enää satuttaa sinua itse, ellet sitä erikseen pyytäisi”, Lorythas vielä jatkoi, terävästi nautintonsa merkiksi henkäisten työntäessään taas kehoaan voimakkaammin alaspäin. Tuoden hitaasti sen pahoillaan olevan katseensa Haukansilmän kasvoille takaisin, vaikkei Puolikäärme olisikaan enää halunnut vastaavaa tunnetta tähän aktiin mukaan herätelläkään, tuli se silti niiden muistojen ja yhdessä koettujen huonompien hetkien mieleen tullessa hetkeksi ylle.


//Nyt ne paljut pois täältä. VIELÄKÖ MUISTAT LYHYVÄN. JA KILLI! TIEDÄTHÄN MITÄ KILLI TARKOITTAA! Ahkeran Aksun palkitsisin kozelilla ja homejuustolla, ja sitten paijaisin nätisti. Voi Aksu nyt (DDDDD HÖHÖ INDEED. KISSEIHHIHIHIHIIIIIII 8DDDDDDDDD No ehkä mä maltan. Tuut sitten kattomaan sitä kissenpentua. Vaadin//