Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

[Aksutar]

Voimakkaampi mielihyvänhuokaus lipui ulos kenraalin suusta, hiljentyen kuitenkin loppua kohden, Lorythasin päästäessä koko huonetta värisyttävän kehräyksen. Moinen ääni sai haltian varuilleen, tosin vain hetkeksi, kun se humalaisen mieli ja mielihyvä veivät ajatukset jälleen mennessään. Haukankatse kuitenkin tarkkaili alati, jokseenkin kysyvästi hetken Lorythasia, aivan kuin pyytäen varmistusta siihen, ettei puoliverinen nyt tuon enempää pedoksi tässä tilanteessa kääntyisi. Sinällään se ääni oli vain kahta kiihottavampi. Saada nyt toisesta irti moisia mielihyvän äännähdyksiä.
Haukansilmän ei kuitenkaan tarvinnut lähteä työntöjään pidemmälle viemään, kun Lorythas oli itse jo painautunut paremmin vasten ja lähti niin tottuneen keinahtelevin elein yllä liikkumaan. Haltia hymisi ja henkäili silkasta mielihyvästä, vähän väliä työntäen itseään entistä paremmin vasten Lorythasia.

Puoliverinen kävi myöntämään, että pitäisi rajummistakin otteista tässä leikissä. Darius naurahti pienesti, kommentoimatta asiaa, kun Lorythas kävi jo jatkamaan. Kertoen, ollen valmiina rajumpaan leikkiin vaikka vain kenraali siitä olisi pitänyt. Darius oli suunsa avaamassa, mutta sarvipäinen ehätti jatkamaan ensin. Eipä haltia olisi heti saanutkaan sanaa suustaan, jäädessään kovin sanattomana tuijottamaan pienten työntöjen lomasta kattoon katsahtanutta puoliveristä. Lorythas toi esille sen, ettei tohtisi satuttaa haukansilmää näissä puuhissa, ellei se olisi jotain mitä haltia itse pyytäisi. Raskaasti hengittävä kenraali kävi kuitenkin pudistamaan päätä alkuunsa, samalla kun molemmat haltian käsistä nousivat hyväilemään korsetin peittämiä kylkiä vaativasti.
"En satuttaisi sinua", Darius henkäisi työntyen samalla terävän vaativasti paremmin Lorythasin sisään, "En koskaan halunnut satuttaa sinua", haltia jatkoi värähtäen, "En halua sinun alistuvan edessäni tai pyrkivän täyttämään vain minun toiveitani. En halu-ah sinun palvovan puhdasverisyyttäni. Se... ei tuntuisi oikealta. En halua olla kuin he".

"Tahdon vain...", sanat jäivät kesken ja hukkuivat voihkaisuun, kenraalin edes varsinaisesti tietämättä miten olisi jatkanut lausettaan. Hetkeksi Darius pysähtyi täysin liikkeissään ja kävi nojaamaan irti divaanin selkänojasta, kuitenkin varoen heittämästä Lorythasia sylistään minnekään.
Kädet kävivät irrottamaan otteensa puoliverisestä hetkeksi, kun haltia kävi kiskomaan yllään olleen paidan pois. Oli jo turhan kuuma paidan pitämiseen tässä tilanteessa. Eivät edes ne selän arvet voineet estää kenraalia nyt, kun tuo paitansa pois halusi - tosin eipä Lorythas niitä näkisi, haltian ollessa selkä kiinni divaanissa.
Nojautuessaan takaisin selkänojaan, nosti haltia kätensä takaisin Lorythasin lanteille, vetäen tuota paremmin vasten itseään. Se nousevanvaativa lanneliike jatkui, kenraalin sulkien silmänsä silkasta mielihyvästä hetkeksi.


// LYHYVÄ NIII. Killi. En tiedä mitä killi tarkottaa, mummu kyl kutsu meitä aina pienenä killisilmiks. Tosin mummu kutsu meitä myös enkelin pieruiks et koita nyt siitä ottaa selvää :---D KOZELIII JOO KIITOS KYLLÄ NOM. Eilen olin taas liian spiidikoira tööt yöstä niin päätin jättää tänne vastaamisen näin aamuks 8) "aamuks". KISUJA! No mä tuun kattoon kissenpentua sitten. Mut se kissenpentu saattaa lähtee mun taskussa matkaan sieltä sit //

[Crimson]

Pahoitteleva katse muuttui aavistuksen kysyvämmäksi Winderin pudistellessa päätään. Silmänsä yrittivät etsiä vastauksia toisen kasvoilta, kuitenkaan turhaan, siinä missä ajatuksetkin olivat jossain aivan muualla nauttimassa siitä mitä nyt tehtiin, eikä sijaa murehtimiselle ja ahdistukselle ollut. Se voimakas työntö vasten Dariuksen avatessa viimein suunsa sai Lorythaksen voihkaisemaan tuskallisen nautinnollisesti, saaden Puolikäärmeen myös naurahtelemaan muutaman kerran niitä ääniään, joita tämä kerta sai itsessään aikaiseksi. Mutta Lory silti kuunteli haltian sanoja tarkoin, vaikka miten värisi, kehräsi ja kujersi toisen sylissä Haukansilmän tahdissa liikehtien.

Darius ei halunnut sanojensa mukaan satuttaa Puolikäärmettä. Ei halunnut että Seyr alistuisi edessään tai pyrkisi täyttämään silmäpuolen toiveita, tai palvovan puhdasverisyyttään – mutta sen kaiken Lorythas oli velkaa Haukansilmälle. Ei se tuntunut Winderistä oikealle, tuon lähtiessä väittämiensä jälkeen vertaamaan itseään… heihin, sarvipäisen kyllä ymmärtäen mitä Darius tarkoitti sen ääneen sanoessaan.
Hopeaverinen katsoikin kovin lempeästi niiden sanojen perään kenraalia, kuitenkaan mitään ehättämättä väliin sanoa, kun Haukansilmä eteenpäin nojasi. Lorythas tietenkin vaistomaisesti kaarsi kehoaan taemmas, nostaen toisen hartialla levänneen kätensä takaisin omalle puolelleen siinä seuraillessaan, kuinka Winder riisui sitä hiestä märkää paitaansa yltään. Haltialla oli niin kuuma, ja Lorythaksen ei ollut vaikeaa arvata miksi vilkaistessaan oman rintansa puoleen, joka sinertävän tulen kanssa hohti ja teki varmasti ulkopuolisten mieleen tästä turhankin lämpimän sijan vaikka miten Puolikäärme sitä tultaan yrittäisi kuriin saada. Olihan Puolikäärmeellä itselläänkin selvästi lämpimämpi kuin tavallisesti tilanteeseen ja tämän hetkiseen kuntoonsa nähden, kuumeenkin yhä jyllätessä päällä.

”Mutta et sinä olisi kuin he, et sinä ole minua koskaan satuttanut”, Puolikäärme henkäisi, perään ynähtäen kun Darius veti häntä paremmin itseään vasten, ”Olet niin paljon enemmän… vaikka vain minä sen näkisin ja sinulle kertoisin, haluan että uskot sen”.
”Haluan tarjota sinulle sijan ja turvapaikan. Olisin valmis suojelemaan teitä siltä pahalta maailmalta jossa elätte. Antaisin mitä vain...", Lorythas joutui sanojen henkäisyjensä ohessa hetkeksi vain antautumaan taas sen mukavanhimoitsevan tunteen vietäväksi, laskien ohella kätensä Dariuksen hartioille, sormiaan siirrellen hieman haltian niskanpuolelle. Varovasti sormenpäillään toisen niskavilloja hipsutellen, kehräten taas siihen malliin että päästäisi vielä uudestaan huonetta jyrisyttävän äännähdyksen vahingossa tätä menoa.
”Haluan antaa sinulle niin paljon”, sinisilmäinen huokaisi, tuoden toisen kätensä taas Dariuksen leukaluulle kohottaakseen tuon kasvoja omiaan kohden, voidakseen katsoa Haukansilmää taas intensiivisemmin, tarkemmin, ”Vain jotta voisin pitää edes sinut lähelläni ja olla elämättä siinä pelossa, josta kärsin päivästä toiseen”.


//LYHYVÄ NIIN KU MINÄÄÄÄ. Killi tarkottaa kissenpentua <: Pidä se mielessä. Se on tärkeä sana se. Voi enkelin pierut sentään :------DDDDD MMMMMMMM OLUTTA. Spiidikoira TÖÖÖÖT. Vähän niinku ::D:D:D:D:DDDD Et vie mun kissenpentuja jumalauta. Mut saa kyllä laittaa taskuun ja viedä mennessään//

[Aksutar]

Pikkuhiljaa ne työnnöt Lorythasin sisään alkoivat muuttua vaativammiksi ja nopeammiksi, kenraalin pitäen silmänsä yhä kiinni. Kuunnellen kuitenkin, mitä Lorythas sanoi. Ei Kenraali omasta mielestään ollut ansainnut mitään, mitä puoliverinen hänelle sanojensa mukaan oli valmis antamaan. Kenraali oli yhä sitä mieltä, että Lorythasin pitäisi vain unohtaa hänet, keskittää kaikki tuo antamisen ja auttamisen halu johonkuhun muuhun, joka sen olisi ansainnut. Silti, Darius osasi olla kiitollinen puoliveriselle, vaikka sitä ei kyennyt nyt mitenkään näyttämään - saatikka sanomaan.
Katse avautui Lorythasin käydessä nostamaan toisen niistä haltian hartioilla levänneistä käsistään, kohottaakseen kenraalin kasvoja kohden omiaan. Pienesti vettynyt katse kävi tuijottamaan puoliverisen katseeseen, Haukansilmän jälleen koittaen hakea sanojaan suutaan avaten vähän väliä huokausten lomasta. Turhaan, ei Darius saanut mitään enää sanotuksi. Ei hän tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa, kun sarvipäinen tuolla tavoin ystävällisyyttä ja välittämistään ilmaisi. Osasyy puhumattomuuteen oli kuitenkin se lähestyvä mielihyvän huippu, mitä indikoi kovasti ne entistäkin vaativammat työnnöt toisen tiukkuuteen.

Niskakarvojen silittely sai ihon nousemaan kananlihalle, kenraalin värähtäen kerran jos toisenkin yhä Lorythasia katsellen.
"Lorythas...", Kenraali lähes kuiskasi toisen nimen henkäystensä lomasta, jatkamatta kuitenkaan sanojaan pidemmälle, vaikka kuinka yritti löytää jotain järkevää sanottavaa asiaan. Ehkä sitä sanottavaa olisi helpompi löytää sitten kun mielentäyttävä kiihko olisi väistynyt tieltä... kuten myös se humaltunut tila. Kädet puoliverisen lanteilla kävivät puristamaan lujemmin toista, samalla vetäen Lorythasia entistä paremmin lähemmäs kenraalia. Vaikka se tuntuikin tukalalta pitää toista niin lähellä, Hopeakäärmeen hohkatessa sitä lämpöä itsestään kuin mikäkin takka talvella.
Toinen käsi kävi lipumaan sarvipäisen kylkeä pitkin tuon rintakehän ylle, kenraalin silitellen vaativan hierovasti lämpöä hohkaavaa rintaa, ollen kuitenkin varovainen sen suhteen ettei kättään polttaisi. Eipä se rintakehä varsinaisesti polttavalta tuntunut... vain kovin lämpimältä. Katse laskeutui Lorythaksen kasvoista jälleen häpeilemättä katsastamaan vanhemman pitkäpiirteistä kroppaa, Dariuksen vetäen samalla pitkään, syvää henkeä. Painautuen vielä kerran, terävämmin, ronskimmin puoliverisen sisään ja antoi hyvänolon huippunsa purkautua toisen sisään. Kera pitkän, äänekkäämmän voihkaisun joka uloshengityksen mukana ilmoille pääsi.

Kenraali pysähtyi liikkeissään, vetäen henkeä syvään muutaman kerran, samalla pienesti naureskellen. Lorythasin rinnalla levännyt käsi oli käynyt painumaan nyrkkiin ja ottanut kiinni siitä valkeasta paidasta, joka korsetinosien alla oli. Haukansilmä värähteli, katseen karaten tuijottamaan kattoon epäterävästi hetkeksi. Vain hetkeksi, ennen kuin haltia vilkaisi Lorythasin puoleen. Muutama, laiskanlempeä työntö käytiin tekemään vasten puoliverisen tiukkuutta, samalla kun Lorythasin rinnalla levännyt käsi kävi valahtamaan alas, aina Hopeakäärmeen miehuudelle, jota kenraali lähti uudemman kerran hyväilemään. Hän oli jo huippunsa saanut - ainakin yhden, se riittäisi kyllä - mutta ei hän voinut jättää Lorythasia ilman sitä mielihyvän kärjistymää. Vaikka usein olikin ollut itsekäs rakastaja, Iriadorin myötä Darius oli oppinut vähän tavoillekin...


// TAPPI SUOTANA. Kissanpentu? Miten sä saat kissanpennusta killin herran jumala :DD Te ootte outoja. TÖÖT NIII. If a ball, Is too big for your mouth, It's not yours. Katoin muuten tolta jätkältä toisenkin videon ja kuulostaako tutulta :--D SÄ MISSASIT SEN//

[Crimson]

Dariusta silmäilevä katse oli lempeä, ennen kaikkea rauhallinen, vaikka Lorythas painoikin kulmiaan alemmas vaivautuneena. Senkin takia, miten Haukansilmä oli sitä piinaavaa katsekontaktia aikaisemmin vältellyt niin… niin vahvasti. Mutta nyt Puolikäärme näki siinä katseessa vain eräänlaista kiitollisuutta vettyneisyyden lisäksi, ja se riitti yhtä aikaa kertomaan liskoveriselle niin paljon, ettei sitä olisi mitenkään kyennyt sanoiksi pukemaan.
Vaativasti se käsi kannatteli toisen päänsyrjää, pitäen Dariuksen katseen kohotettuna omaansa vielä hetken, sarvipäisen vain pudistellessa päätään pienesti Haukansilmän kuiskatessa hänen nimeään. Lorythas tunsi kuinka käsien ote kyljillään kävi myös vahvistumaan, joka sai muutenkin kiihkolleen antautuneen hopeaverisen henkäisemään naurahdellen jatkaessaan kehonsa liikeratoja voimakkaammin silmäpuolta vasten. Antaen myös Dariuksen vetää notkeaa kehoaan lähemmäs itseään, vaikka se pieni varoittava ääni käski yrittää kauemmas, jottei haltia olisi kuumuuteen hajonnut kun sillä tavoin sitä paahtavaa rintaa vasten itseään veti ja kättään sen yllä vaatien livutti. Tuntui taas niin auttamattoman hyvältä, vain jo pelkästään olla Haukansilmän lähellä.

Dariuksen leualla levännyt käsi nousi takaisin hakemaan haltiasta sitä tukea, jonka avulla Lorythas kykeni tasapainossa paremmin pysymään. Lantion myötäillessä sitä lujemmaksi yltyvää tahtia, saaden Hopeakäärmeen taas kurisemaan siitä mielihyvästä liskomaisesti, eikä Lorythas edes yrittänyt sitä häpeillen nyt piilotella tai keskeyttää. Seyr ei kyennyt kuin pidättelemään sitä ettei lujemmin käynyt ääntelemään, samalla kehräyksen lomasta voihkien ääneen ja huokaillen lämmintä ilmaa Dariuksen ylle. Tyytyväinen virne levisi hopeaverisen kasvoille, tuon tuntiessa kuinka kenraalin henkeään lähti pidättelemään, kuinka käsi painoi kankaita nyrkin väliin rinnalla, sarvipäisen ojentaessa kehoaan siinä missä painui vaativasti toisen sylissä taas alaspäin tuntiessaan silmäpuolen saavuttavan huippuaan.
Ne kevyen keinahtelevat liikkeet eivät kuitenkaan lakanneet, niiden myötäillessä sitä sykintää vielä hetken. Katse oli tarkkaillut koko sen hetken allaan istuvan Winderin kasvoja, suoden Dariukselle jälleen tilaisuuden hukkua siihen Lorythaksen katseeseen, kun se haukankatseinen näköelin taas kohdistettiin kasvoihin osumaan. Värähtelevä huokaus karkasi kuitenkin hyvin pian puoliverisen suusta, haltian lähtiessä väistämättäkin niin nautinnollisin ottein hänen miehuuttaan vielä hyväilemään. Vaikka ei Haukansilmän olisi tarvinnut…

Varrella lipuvat kosketukset saivat sarvipäisen kehon värähtelemään ja Lorythaksen naurahtelemaan. Naurahtelun vaihtuen kuitenkin miellyttäväksi hyminäksi, sarvipäisen lähtiessä lanteillaankin työntämään alitajuisesti varttaan paremmin Winderin kättä vasten. Hopeakäärme nojasi kehollaan yhä enemmän Dariusta vasten, kynsien painuessa varovaisesti painumaan vasten silmäpuolen hartioita, Lorythaksen saaden purra omaa huultaan hillitäkseen sen eläimellisen himon käydä repimään toista kiihkon jälleen kasvaessa.
Seyr livutti toista kättään vaativasti Dariuksen hartialta alemmas, käyden tarraamaan siihen varttaan hyväilevään käteen kiinni ja painaen sen divaanin selkänojaa vasten kevyesti.
”Olisiko väärin pyytää sinua kääntymään vielä selällesi…?”, Lorythas tiedusteli varovaisesti, yhä itse malttamattomalta kuulostaen pulssinsa tykyttäen korkealla - ja syystäkin. Mutta ei Puolikäärme halunnut pakottaa silmäpuolta mihinkään, ei hän halunnut, tai oikeammin uskaltanut tehdä Dariukselle mitään ilman, että olisi ensin kysynyt, tilanteen ja kysymyksensä vaikuttaen omiin korviinsa muutenkin asiattomalta ja typerältä kaiken tämän päätteeksi. Mutta ei Lorythas voinut vastustaa sitä ajatusta, eikä täten myöskään niitä tuntemiaan himoja estää.


//Tappi. Vähän niin kuin – TATTI. HAKKAA SITÄ TATTIA :------D noni mä meen nyt pois. MISSÄ TE OOTTE ELÄNY KUN JOONASKAAN EI TIENNY MITÄ KILLI MEINAA JA SE KATTO MUO PITKÄÄN MIETTIEN ET MITÄ VITTUA MÄ TAAS TARKOTAN (DDDDDD Elämän viisauksia. Kai Timikin tietää? TÄS ON VISKI. TÄS ON TOINEN VISKI. MIS ON MUN VISKIT SILLON KUN TEKIS MIELI//

[Aksutar]

Huipustaan palautuva kenraali jatkoi Lorythasin katseen tuijottamista, tuntien kuinka se jälleen veti puoleensa ja sai pään sekaisin - varsinkin tällaisessa tilanteessa. Jahka siitä ekstaasistaan oli hieman laantunut, nousi kenraalin kasvoille puolittainen hymy tuon seuraillessa Lorythasin ilmeitä, kuunnellen tuon oudon eläimellisiä, mielihyvän ääniä siinä missä huokauksiakin. Hitaasti haltia kävi vetäytymään ulos hopeakäärmeen tiukkuudesta, jatkaen tuon varren hyväilyä toisella kädellään. Darius kuitenkin ynähti pienesti henkäisten, Lorythasin kynsien käydessä painautumaan paremmin haltian hartioihin, kuitenkaan varsinaisesti satuttamatta. Selvästi Lorythas osasi varoa kynsiään, vaikka kaiken sen kiihkon keskellä kenties halusikin niitä käyttää peuhaamiskumppaninsa lihaan - kyllä Darius muisti missä kunnossa Iriadorin selkä oli ollut sen viimekertaisen leikin jäljiltä. Ei sillä, ei moinen Dariusta todennäköisesti olisi haitannut, vaikka kenraali olikin yhä varuillaan puoliverisen suhteen.

Katse laskeutui Lorythasin kasvoista tuon käteen, joka kenraalin otteen kävi irrottamaan puoliverisen varressa, painaen kenraalin käden vasten selkänojaa. Darius henkäisi pienesti, hymisten kuullessaan puoliverisen tiedustelevan kysymyksen.
"En yleensä ole siinä roolissa...", Kenraali hymähti, käyden nojautumaan irti selkänojasta, vapaalla kädellä samalla työntäen Lorythasia taemmas varovaisesti. Tietenkin hän halusi yhä suoda Lorythasille yhtä lailla tyydytyksen mitä itse oli saanut, vaikka se sitten vaatisikin kenraalilta antavaksi osapuoleksi ryhtymistä... Ei sillä, kyllähän hän tavallaan piti siitä, vaikkei ehkä niin paljon mitä toisena osapuolena olemisesta, "Joten... Jos viitsisit varovaisesti... Edetä".
Pienesti naurahtaen kenraali kävi vaihtamaan asentoaan, jahka Loryhthas hänelle tilaa siihen soi, käyden istumaan divaaninsuuntaisesti, laskeutuen puolimakaavaan asentoon vasten käsinojan lähellä olevia tyynyjä. Siinä samalla käytiin potkimaan ne kengät ja housut kunnolla pois jaloista, jotteivät moiset tielle eksyisi enää.


// TANAN. ON. TAPPIPAIVA. Nyt ne tatit piiloon ettei Jaakko tule ja syö. Et mee ny mihkään ku nyt pelataan tää peli loppuun niin päästään seuraavaan. NO ME OLLAAN ELETTY SIVISTYKSEN KESKELLÄ TOISIN KU SINÄ SAATANAN TAKAMAANPIRU EI ME TIEDETÄ TOMMOSIA SANOJA. Killi kuulostaa muutenkin semihäröltä, jostain syystä siitä tulee mieleen joku kilin ja pillin sekotus. Timi tietää elämänviisauksia - esim sen, että kun ukkostaa, niin paras paikka on komero. VISKIIIIIII no nyt kun sanoit niin vähän kyllä tekis mieli. Taas. //

[Crimson]

Lorythas kumartui lähemmäs Haukansilmän kasvoja, lämpimien huokausten valuessa toisen kasvoille sellaisinaan, kun sarvipäinen likeltä haltiaa taas katsoi. Odottaen tuon hyminän lakkaavan, ja että saisi vastauksen kysymykseensä. Kunnes Darius ääneen myönsi, ettei tavallisesti siinä roolissa ollut. Kyllähän Puolikäärme sen ymmärsi, ja oli viimekin kerralla nähnyt aktiin ryhdyttäessä kenraalista. Mutta siksi hän juuri halusikin tätä kysyä.
Sarvipäisen käsi laski irti haltian ranteesta, Seyrin kohottautuessa ja siirtyessä taemmas sen verran, että Haukansilmä pääsi asentoaan korjaamaan paremmaksi.
”Lupaan olla varovainen”, Lorythas kehräsi, nojautuessaan jälleen lähemmäs Dariusta, asettuen nelinkontin aluksi vain tuon ylle. Antaen silmiensä tarkastella nyt täysin alastonta kenraalia edessään ihaillen, toisen käden noustessa myös haltian kehoa hyväilemään sen katseen mukana kulkien.

Varovaisesti se rintakehältä kyljelle, ja siitä reittä kiertävä käsi nosti aluksi kenraalin toista koipea hieman syrjemmälle, Dariuksen painoa varaten hitusen omien jalkojensa ylle samalla tuon lantiota kohottaen. Se käsi palasi takaisin sisäreidelle, hellänvaroen lähtien hapuilemaan alemmas toisen pyhimpää kohden, lähinnä vain kokeillakseen pintapuolisesti millaisesta kosketuksesta Haukansilmä piti. Oliko vain pelkkä silittely mielekästä, vai saiko Puolikäärme ronskimmin ja vaativammin hipoa jopa sitä tiukkuuden rajaa aluksi, niitä terävänpuoleisia kynsiään tietenkin taas varoen.
Katse nousi uudemman kerran Dariuksen kasvoihin, Puolikäärmeen seuraillen tuon ilmeitä ja eleitä, aistien kyllä jos nuorempansa ei jostain pitänyt. Lopulta käyden ne hyväilevänmukavat kosketuksensa lopettamaan, ja varoen lähtien jatkamaan siitä seuraavaan, ujuttamaan sitä omaa varttansa kaikessa rauhassa Haukansilmän pyhintä vasten. Seisahtuen toimissaan, jos huomasi satuttavansa toista, tai jos Darius kävi jännittymään sijoillaan. Antaen tietenkin myös mahdollisuuden vain perääntyä pois tai kieltääkin, jos haukankatseinen ei sittenkään tähän halunnut ryhtyä.

Lantio puski tasaisesti edestakaista liikettä, Lorythaksen van yrittäen hillitä sitä malttamatonta halua työntyä täysin toisen sisällä. Ei, sen sijaan Puolikäärme kokeili kovinkin maltillisesti ja rauhallisesti vain pienesti kiusaten ja tuntumaa hakien, antaen selvästi Dariukselle kaiken ajan mitä tuo tarvitsi päästäkseen tähän mukaan omalta osaltaan.
Niitä hallittuja työntöjä värittivät myös enemmän ja vähemmän voimakkaat huokaisut, jotka Lorythas toi paremmin puhaltamaan vasten kenraalin kasvojensyrjää kumartuessaan kasvotusten jälleen tuon ylle. Henkäillen ja hymisten tyytyväisenoloisena, pitäen jatkuvasti Dariuksen eleitä silmällä halutessaan tämän olevan myös mukava kokemus Haukansilmälle, joka omienkin sanojensa mukaan tässä roolissa ei tavallisesti ollut.
"Tunnut... niin hyvältä", sarvipäinen naurahteli, painaessaan otsansa kevyesti Dariuksen omaa vasten.


//NYT NE TAPI :-----DDD Jaakkohan ei hyvällä katso jos tatteja syödään, pistää vielä tatit sulle byllyyn. Ja on toi ihan hyvä motivaattori, ehkä mä en sittenkään mee pois 8)))) takamaanpiru ai perkele <3 (DD KILLEJÄ KAIKKIALLA!!! Viisas Timi on viisas. VISKIIIIII. Ai mäkö olisin malttanu ihan toimettomana tääl pedissä rauhottua...//

[Aksutar]

Sarvipäinen lupaili olla varovainen toimituksen suhteen, mikä tietenkin kevensi mieltä. Lorythas oli jo aiemmin luvannut, ettei satuttaisi Dariusta - ellei kenraali niin erikseen halunnut - ja siihen lupaukseen Darius halusi nyt luottaa, antaessaan puoliverisen ylleen tulla ja ottaa. Jälleen Lorythaksen annettiin edetä omaan tahtiin, haltian käyden hymähtelemään kehräävästi sarvipäisen kosketuksista. Hellät ja rajummatkin, ei Darius niistä pistänyt pahakseen, ainoa mitä haltia näytti hieman kavahtavan olivat ne kynnet, mikäli liian voimakkaasti lihaa vasten kävivät painautumaan. Tietenkin Haukansilmä kävi jälleen jännittymään, jopa pienesti henkeään pidätellen ja suunsa sulkien siksi pieneksi hetkeksi, kun Lorythas rauhallisesti kävi sisään työntymään. Naurahtelevan huokauksen saattelemana katse kävi kohdistumaan Lorythasin kasvoihin, kenraalin koittaen pysyä mahdollisimman paikoillaan ja rentoutua, myötäillä sarvipäisen liikkeitä.
"Älä pysähdy", Darius henkäisi kuiskaten poskille nousten jälleen sen punan, joka kävi koko kasvoja kuumottelemaan.

Kädet kävivät vuorostaan nousemaan Lorythasin harteille, puoliverisen kumartuessa työntöjensä ohessa paremmin. Ote harteilla oli puristava, kenraalin lähes rutistaen vanhempansa harteita aina kun työntö sisään tuntui epämukavalta. Sen pienen hetken, kyllä siihen tottui.
Katse kaventui pienesti Lorythasin laskiessa otsansa kevyesti vasten kenraalin otsaa, haltian samalla naurahtaen pienesti puoliverisen sanoille.
"Jatka vain...", Haukansilmä kuiskasi Lorythasin kasvoja tutkiessaan, "...kovempaa".
"Ja loppuun asti", haltia lisäsi voihkaisten, antaen käsiensä lipua puoliverisen harteilta tuon niskalle ja siitä valkeiden hiusten sekaan silittelemään sarvipäisen takaraivoa hierovin ottein.
"Satuta minua", Darius kuiskasi yllättäen henkäystensä seasta, kykenemättä katsomaan Lorythasia suoraan silmiin tuon pyynnön myötä, "Anna minulle syy huutaa nimeäsi. Anna minun olla armoillasi", Kenraali ei edes tiennyt miksi pyysi juuri tätä Lorythasilta, ehkä se oli se humalatila joka aiheutti moisen suorasukaisuuden tässä muutenkin absurdissa tilanteessa.



//NE TAPIT TULEE NYT. Jaakko saa pistää tattinsa mun pyllyyn millon vaan. EIKU. Ja yay mun motivaatiopuhe toimi 8) Hyvä, pysy siinä, kyl tää kohta kato. Päästäänkö vielä ees kahdenteentoista sivuun täs ropes, se ois taas uus enkka. Briar, pitkien pelien paikka meillä. NO NIIN TOMMONEN HEMMETIN PELTOPERKELE SIELLÄ! KILLIKALLEJA KAIKKIALLA. Timi on smurt. No voi kerpele sun kans kun nyt lepäät sen rantees kans etkä kirjottele siel yhtään mitään ny! Tykkään kyllä silti <3 //

[Crimson]

Winderin toivomusten mukaisesti Lorythas antoi itsensä vain edetä. Ei turhan nopeasti, etenkin silloin hieman hidastellen jos Dariuksen ote hartioilla tuntui alkavan puristaa liikaa muutenkin jumiutuneita lihaksia, jotka vähemmästäkin puristuksesta levittivät kipua niskaankin asti säteillen. Mutta ei se haitannut hopeaveristä lainkaan.
Katse tarkkaili Winderin kasvoja, korvat kuulivat ne pyynnöt jatkaa… kovempaa. Työntyä loppuun asti ja… satuttaa Haukansilmää. Tietenkin ne yllättävät pyynnöt saivat Hopeakäärmeen kohauttamaan kulmiaan hetkellisesti ja avaamaan katsettaan enemmän, kujertaessaan kuitenkin koko sen ajan niistä mukavanhierovista liikkeistä takaraivollaan. Katsomaan sillä lumoavansinisellä katseellaan Dariusta, etsien vastausta siihen oli toinen edes tosissaan moisten pyyntöjen kanssa. Lorythasta pelotti, sillä omalla tavallaan, alkaa aina käyttäytyä villimmin, vaikka tiesikin kykenevänsä hillitsemään itseään sen suhteen, ettei kukaan sentään aktin aikana henkeään menettäisi. Sarvipäinen nojasikin käsiensä varaan itseään enemmän irti haltiasta, sen noston myötä voimakkaammin työntäen lantiollaan Dariusta vasten niin, että tuo sai kunnolla nousta Puolikäärmeen lantion ja reisien varaan ylös divaanilla, vartensakin upoten koko mitalla toisen sisään.

Lorythas päästi matalan soinnun jostain sisältään sen työnnön ohella, jääden hetkeksi vain paikoilleen tasailemaan niitä voimakkaaksi käyneitä henkäyksiä, lopulta taas naurahtaen itselleen. Puoliverinen kohotti päätään hieman, katsoen hiustensa lomasta paremmin Dariuksen kasvojen suuntaan – niiden suuntaan myös lopulta kumartuen jälleen paremmin. Lantio lähti työstämään tasaisia työntöjä Haukansilmää vasten, toinen käsistä laski painamaan Dariusta voimakkaammin divaania vasten, siitä liukuen siihen kaulansyrjälle jälleen. Peukalon kynsi painettiin vasten kenraalin leuankärjen alapuolta, sen kutakuinkin pakottaen Winderiä nojaamaan niskaansa taaksepäin.
”Kisko sarvestani jos haluat että lopetan, tai kutsu minua tosinimelläni”, Lorythas henkäisi varovaisesti yhä hymyillen muuten niin ahnaantyytyväisen ilmeensä takaa. Antaen näin ilmi sen pienen varotoimen, jos meno yltyisi niin rajuksi, ettei Darius enää halunnut niin jatkaa. Loihan se omanlaistaan turvallisuudentunnetta tilanteeseen varmasti, kun heistä molemmat tietäisivät kuinka tilanteen saisi loppumaan kuin seinään tarvittaessa. Mutta siihen saakka tämä leikki saisi jatkua, tai siihen, että liskonpuolikas huippunsa saavuttaisi.

Hitaasti se leuan alla levännyt kynsi lähti Winderin tumman parran seasta lipumaan leukaluuta pitkin, Lorythaksen sitä hillitysti painaen toisen lihaa vasten. Eihän siitä jäänyt kuin punainen naarmu nahkaan sellaiselle sijalle, josta moista ei saattanut edes nähdä, jos siihen jälki jäisi pidemmäksi ajaksi. Käsi siirtyi taas kauemmas siitä aremmasta mustelmien värjäämästä kaulasta, samaisen käden lipuen enemmän hartian puolelle, johon niitä kynsiä käytiin taas painamaan lujemmin. Samalla Hopeakäärme kuitenkin myös kumartui lähemmäs Dariuksen kasvoja, painaen vaativan suudelman toisen huulille, päättäen sen mukavan hellän, pehmeiden huuliensa kosketuksen kuitenkin näykkäykseen. Poimien Winderin alahuulen osittain niiden pidempien kulmahampaidensa väliin ja purren hieman lujempaa, kuitenkaan varsinaista vahinkoa aiheuttamatta samalla kun päätään kohotti ylemmäs, kunnes toisesta irti päästi.
Kevyet suudelmat jatkuivat toisen suupieleltä nyt sitä kaulaa kohden, Lorythaksen antamatta Dariuksen itseään estää enää tässä tapauksessa. Huulet kävivät koskemaan vaativasti niitä mustelmia, Hopeakäärmeen jopa hivuttaen niitä kulmahampaitaan kaulaa vasten. Mutta niitä ei missään välissä isketty valmiiksi kipeään kaulaan kiinni, ei, ne iskettiin sen puoleiseen hartiaan solisluun yläpuolelle. Lorythaksen ollessa valmis puremaan leukojaan toisiaan vasten niinkin lujaa, että verta alkaisi tihkua. Mutta sitä ennen sarvipäinen vain halusi kokeilla, missä kohtaa katto Winderin kanssa näin toimiessa menisi. Osoittaa suoraan mitä Haukansilmän suorittamat pyynnöt mukanaan toisivat, ja oliko humalamielessäkään Darius niitä valmis kohtaamaan.


//TAPIT JUMALAUTA. Kohta se ylläri delikin iskee paikalle. Varo vaaraa. Motivaatiopuhe oli parhain 8) Lyödään ennätyksiä rikki. Briariin aina palataan näitä kirjasarjoja jatkamaan, koskaan ei lopeteta. PITKIN PELTOJA KIRMAAN KOHTA ALASTI JOS ET LOPETA! Timi the smurt ja Daichi the dork. Emmmmmää osaa levätä kun täällä on jotain tämmöstä mielenkiintosta joka vähän kuumottelee ja silleen 8))))))//

[Aksutar]

Lorythas ei alkuunsa vastannut mitään kenraalin puskasta tulleeseen kysymykseen, mikä sai Dariuksen jo miettimään humalaisilla aivoillaan, oliko hän sittenkin mennyt sanomaan jotain väärin tai vaatimaan jotain sopimatonta. Olihan hän itse ollut eilisestä asti kovin varovainen sarvipäisen kanssa ja nyt kun oli kirjaimellisesti tuon armoilla, pyysi hän puoliveristä satuttamaan itseään. Kuinka oudolta se sitten kuulostikaan. Eihän Darius halunnut Lorythasin itseään enää retuuttavan samalla tavalla mitä eilen tai aikaisemmin tänään, mutta tässä yhteydessä se pieni kipu kuulosti enemmän kuin houkuttelevalta, kenraali kun omasi pientä masokistin vikaa. Tosin se piirre ilmeni vain tietyssä seurassa, ilmeisesti Lorythas oli yksi niistä jotka toivat pintaan sitä halua tulla satutetuksi petikumppanin toimesta.

Sarvipäinen kävi nojaamaan itseään irti kenraalista, Dariuksen ehättäen vain kääntämään katseensa paremmin hopeakäärmeen puoleen, kun tuo kävi noston myötä työntymään koko vartensa mitalla kenraalin sisään, samalla kohottaen haltian lantiota ylemmäs. Darius oli huudahtaa ääneen mutta sai pidäteltyä sen suurimman äännähdyksen kurkussaan, haltian käyden haukkomaan henkeä nopeasti hymisten samalla värähdellen. Siinä oli jotain omalaatuista, jotain kiehtovaa kun eläimellisesti ääntelevä puolikäärme oli yllä ja itseään sai miellyttää vasten kenraalin tiukkuutta. Katse tarkkailikin alati soinnukkaan äännähdyksen päästänyttä sarvipäistä, haltian koittaen tasailla itseään siinä missä Lorythaskin.
Puoliverinen kävi painamaan Haukansilmän paremmin vasten divaania, Dariuksen henkäisten pienesti kun terävä kynsi kävi leuankärkeen painautumaan ja täten pakottamaan haltiaa kääntämään niskojaan taemmas. Pienesti ynähdellen haltia kuunteli, kuinka hymyilevä puoliverinen kävi kertomaan mitä pitäisi tehdä, jotta saisi tuon lopettamaan tämän käsittelyn. Darius nyökkäsi pienesti, käsien käydessä nousemaan takaisin Lorythasen hiuksien sekaan, välistä eksyen silittelemään varovaisesti puolipedon niskaa ja yläselkää, välillä kynsien käyden painautumaan paremmin toisen selkää vasten kun Lorythas sisään työntyi.

Darius tuskin raskaalta hengittämiseltään ehätti vastata siihen pehmeään suudelmaan, jonka Lorythas nojautui suomaan, kun puoliverinen kävi päättämään sen suudelman näykkäykseen. Moinen sai kenraalin ynähtämään pienesti, puoliumpinaisen katseen tarkkaillen himoiten sarvipäistä, joka kevyitä suudelmiaan jatkoi suupieleltä kaulalle. Kenraali värähti jälleen ynähtäen, Lorythasin suodessa vaativia suudelmia runnotulle kaulalle. Tietenkin kaula kävi muistuttamaan kipeydestään nyt kun siihen koski, mutta juuri nyt se kipu ei haitannut lainkaan. Päinvastoin, se tuntui jopa hyvältä. Joskin, kulmahampaiden kosketus kaulalla sai tasaisesti hymähtelevän kenraalin hivuttamaan toisen kätensä lähemmäksi Lorythasin sarvia, sormenpäillä tunnustellen luonnonkruunua hopeakäärmeen päässä. Ihan vain varmuuden vuoksi, ei Dariuksella yleensä ollut mitään puremista vastaan, mutta Lorythasin purukalustolla tilanne oli hieman toinen. Missään vaiheessa kenraali ei kuitenkaan käynyt sarvesta vetämään, ei edes silloin, kun puolikäärme kävi puremaan solisluun yläpuolelle. Darius parahti naurahtaen, koittaen parhaansa mukaan hillitä sitä kasvanutta äänensävyään - vaikka tuskin Iriador huutoihin edes heräisi, sen verran sikeästi tuo vaikutti nukkuvan.
"En ole paperia, Seyr", Haltia naurahti kuiskaten, painaen puoliveristä paremmin itseään, samalla lantiotaan työntäen Lorythasia mukaillen, "pystyt parempaankin".




// TAPPEJA KAIKKIALLA. Ei ylläri Deliä ei. Dari ei tahdo. VARO VAARAA t Romu. Mun motivaatiopuheet on aina niin priimaa. Ennätys rikki nyt joo. Briarissa hirveet romaanit aina niii. SIELLÄ ALASTI KIRMAA CRIM NIIIN tuun sit kattoon pellonreunalle. Päitsi on vähän tymäh. Voi nyt Crim kun sun kätes kohta oikeesti tippuu sijoiltaan jos et anna sen levätä! //

[Crimson]

Jo pelkästään ne vaativat työnnöt alempana saivat Hopeakäärmeen huokailemaan jälleen voimakkaasti, lähes hallitsemattomasti, kun olo toisen yllä dominoidessa tuntui niin hyvältä. Eihän tämä tavallisesti ollut yhäkään se rooli mihin sarvipäinen oli tottunut näissä touhuissa. Mutta ehkä se johtuikin juuri siitä… eläimellisemmästä puolesta, joka nautti siitä päällekäyvemmästä roolista, ja toisen dominoinnista ja ottamisesta enemmän.

Kyllä Lorythas sen tiedosti, ja näytti jopa huomaavan miten Winderin kädet likelle niitä sarvia nousivat, saaden Puolikäärmeen jopa hetkeksi epäröimään tekemisiensä suhteen. Ei hänellä ollut mitään sitä vastaan jos Darius halusi niitä luukappaleita päässä koskea, mutta jos haltia nyt niitä sarvia kiskaisisi, lopettaisi Lorythas siihen kuten oli luvannut. Katse sivusilmällä nousi vilkaisemaan Haukansilmän kasvojen puoleen, sarvikruunuisen ollessa jo valmiina päästämään irti, ennen kuin ne sanat kuuli. Tunsi miten Darius häntä painoi paremmin itseään vasten, jolloin ne hampaat lähtivät pureutumaan kirjaimellisesti syvemmälle toisen lihaan. Vaalean nahan lävitse, erityisesti niiden pidempien hampaiden pureutuessa pitemmälle, kun Puolikäärme painoi leukojaan yhteen voimakkaasti, tuntien pulssien kohoavan.
”Hampaitteni välissä sinä olet mitä silkkisintä paperia, Darius”, Lorythas nyt sillä äänellään, joka oli Winderillekin varmasti tutumpi niistä kohtaamisista höyhensiipisen lohikäärmeen kanssa eilen ja tänä aamuna. Vahvankuiskaava, matalansuloinen, pitkin huonetta kaikuva, kun se petoveri kävi kuumana pinnalle nousemaan hallitusti, viemällä Lorythasta mitenkään sille puolelle, että aggressiivisenarvaamattomaksi olisi mitenkään heittäytynyt. Ja sen saattoi sarvikruunuisesta myös nähdä, tuon selvästi kyeten hallitsemaan sitäkin… pelottavaksi kutsuttua puoltaan, kun ei katkeruuteen ja pelkoon tarvinnut kääriytyä, itseään suojella ja puolustaa muilta.

Nahka pureman välissä alkoi punertaa, syvempien haavojen alkaessa vuotaa tietenkin sitä punertavaa elämäneliksiiriä, joka ennestäänkin nostatti sitä puoliverisen kiihkoa ja sai ne eläimellisemmätkin halut nousemaan paremmin esille. Veren maku kuin kutsui sitä petoa nousemaan pinnalle, Lorythaksen kielellään käyden lipomaan sitä paksua nestettä ja nielaisten sellaisenaan alas niin himoiten, että oli vähällä unohtua täysin niiden vertavuotavien haavojen äärelle.

Hopeaverinen kohotti itseään ylemmäs, tuoden paremmin esille ne täysin turkooseiksi värjäytyneet silmänsä – tai silmän, sen toisen yhä ollessa harmaansakea sinertävyydestään huolimatta - jotka selvästikin vilkuilivat niiden tehtyjen jälkien ja hiljalleen leviävien verinorojen puoleen. Hartia pysyisi varmasti hellänä tovin, mutta tuskin siitä puremasta varsinaisia jälkiä sen koommin jäisi, näkyvistä arvista puhumattakaan. Siitä se tulinen katse siirtyi tuijottamaan Haukansilmän kasvoja kohden, lantion puskiessa yllättävänkin voimakkaasti niitä työntöjä samalla kenraalia vasten, saaden Lorythaksen taas sointumaan niitä matalampia ääniään kehonsa väristen niiden myötä kosketuksen alla.
”Miltä se tuntuu…”, kynnet repivät punaisia, ihoa rikkovia rantuja Dariuksen pureman vastakkaiselta hartialta solisluun ylitse rintakehää kohden, ennen kuin käsi nousi Haukansilmän hiusrajaan, ”… kun sinua revin?”. Ne terävät kärjet pureutuivat pienesti päänahkaa vasten haavoja viiltäen, käden käydessä kuitenkin repimään vaativammin pelkän verenvuodattamisen sijaan Winderin tummanpehmeitä hiuksia lopulta. Pakottaen tuota kohottamaan kasvojaan jälleen ylemmäs, hieman viistoon ja paljastamaan paremmin sitä kaulaansa puolipedolle, joka näytti kaikin tavoin vain nauttivan siitä mitä teki.
”Pidätkö siitä?”, se kuiskailevanmatala ääni kyseli, Lorythaksen kiskaistessa toisen hiuksia lujempaa kerran, ennen kuin kynnet repivät uudet jäljet hiusrajasta laskemaan alemmas haltian keholla, ”Pelkäätkö sitä miten vertasi himoitsen?”, peto kysyi niitä paikoitellen Dariuksen makeansuolaisesta verestä punaisia kynsiään tuoden huulilleen nuolaistavaksi. Se sai Puolikäärmeen henkäilemään voimakkaammin ja katsomaan ahneesti alas Haukansilmään.
"Dahik Zu'u los zofaas vir pogaas Zu'u tolaan hi... Skarmiin", huulenpieli punaisen tahran tahrimana Lorythas kuiskasi lohikäärmekielellä.


//TAPPEI. MEGATAPPIPÄIVÄ. Hei mut onko. Onko tää nyt s true Darius Winder ja 30 sentin subi josta on puhetta ollu ::DD:D:D:DDD VARO VAARAA NIIN. Voi kuinka mä aina virnuilen kun Romu sen totee meidän skypekeskusteluissa. Briar on se parhain mesta kato. Mitäs annoit mun napata tän kyläpäällikön. WOOOOOOOOOOOO voin jo kelaa sut kiikaroimaan sinne jonnekin pellon reunalle kaukoputken kans. Päitsi on vähän tommonen. No mut kato siihen mä tähtäänkin, saan sitten kyborgikäden ja voin nimittää itteni fullmetal alchemistiksi!!//

[Aksutar]

Pitkä, jokseenkin rahiseva henkäys valui ulos kenraalin suusta tuon kuullessa sen toisen äänen Lorythasista. Sen äänen, mikä oli käynyt tutuksi nelisiipisen lohikäärmeen ollessa läsnä. Se henkäys muuttui kuitenkin väriseväksi mielihyvänhuudahdukseksi kun puoliverinen kävi puremaan kovempaa haltiaa, saaden ihon puhki ja veren tihkumaan ulos haavoista. Ehkä oli sittenkin virhe lähteä puolipedon kanssa tällaiseen leikkiin. Ehkä. Vielä Lorythas ei ollut mennyt liian pitkälle haukansilmän mielestä. Ei vielä. Katse kävi kuitenkin avautumaan paremmin, terävöitymään varovaiseksi Lorythasin lipoessa sitä verta suuhunsa kuin saalistaan maisteleva peto.
Ethän pure.
Oli siinäkin ollut kysymys ennen tämän pelin alkua. Muistoista kumpusi myös mieleen se ensitapaaminen, jolloin kenraali oli mennyt täysin sekaisin Seyrin maistaessa hänen vertaan. Mutta nyt, tässä hän oli, puolikäärmeen alla antaen tuon nuolla vertaan puremahaavasta, tuntien samalla outoa mielihyvää ollessaan siinä puolipedon armoilla.

Pienesti toisen alla kiemurrellen Darius kohotti katseensa siihen täysin turkoosiksi värjäytyneeseen silmään, haltian tarkkaillen puolipedon kasvoja sen pienen hetken minkä ehätti. Lämmin tuskanaalto pyyhkäisi kehon läpi puoliverisen työntöjen käyden voimakkaammaksi, Dariuksen jopa yrittäen pienesti myötäillen perääntyä niiltä voimakkaimmilta työnnöiltä. Vaikka saikin työnnöistä nousevat huudahduksensa pidettyä kurissa, ei hän kyennyt enää pidättelemään sitä värähtelevännaurahtelevaa huudahdusta joka suusta karkasi Vaernin käydessä solisluun yli rintakehälle kynsillään rantuja repimään. Sanaakaan Darius ei saanut suustaan, koittaen kääntää päätään pois päin puoliverisen kynsistä, kun tuo jo kävi hiuksista otteen ottamaan. Toinen omista käsistä nousi Lorythasin käden ranteelle, joka hiuksista kiinni piti, kenraalin kuitenkaan käymättä repimään tuon otetta irti itsestään. Sen sijaan päätä taivutettiin jälleen taaksepäin nätisti Lorythasin käden mukana.
"Kyllä!", Kenraali parahti puolikuiskaavasti ynähtelyidensä seasta vastaukseksi sarvipäiselle, tuon kysellessä pitikö kenraali Seyrin suomasta käsittelystä, siinä samalla kun Haukansilmän hiuksia kiskaisi.

"K-kyllä", Oli vastaus seuraavaan kysymykseen, tällä kertaa matalammalla, värisevällä äänellä. Kyllä hän pelkäsi, jos siitä lähdettiin. Mutta hän halusi luottaa Lorythakseen. Luottaa siihen, että vaikka tuo kuinka olisikin eliitin verta himoinnut, ei tuo kuitenkaan antaisi himon viedä mennessään liian pitkälle. Ehkä se oli typerää häneltä luottaa näin sokeasti puoliveriseen joka oli jo kerran jos toisenkin todistanut voivansa mennä liiankin pitkälle, kun petopuoli pääsi irti... Mutta omapahan olisi hautansa sitten.
Lorythasin viimeiset sanat saivat kenraalin kohottamaan kulmiaan kysyvästi. Ei hän ymmärtänyt sanaakaan mitä puoliverinen liskokielellä oli sanonut - sentään hän tunnisti kyllä kielen nyt. Mutta tuon kielen kuuleminen tällä tavoin, pedon ollessa läsnä, ei kuulostanut kovin... turvalliselta. Ehkä. Ei Darius tiennyt mitä olisi sanonut saatikka tehnyt tässä uuden kiihkon huipussa, katsellen vain himoitsevananovana yllään olevaa hopeaveristä. Mieli olisi tehnyt kysyä mitä Lorythas oli sanonut, mutta juuri nyt ei tuntunut oikealta hetkeltä.
Darius nielaisi nopeasti henkäystensä lomasta, kostuttaen samalla kuivaksi käynyttä kurkkua, kuulostaen siltä kuin itkuaan olisi niellyt alas kaiken sen ynähtelyn keskellä. Kenraalin kädet kävivät yllättäen nousemaan Lorythasin käden puoleen, kenraalin vetäen suosiolla tai väkisin puoliverisen käden omalle kaulalleen. Painoi tuon kämmenen vasten kipeää kaulaansa, niskaansa taemmas taivuttaen, katseensa pitäen tiukasti Lorythaksessa, jopa anovan oloisesti.
"Satuta minua", Ääni väristen kenraali anoi, "Ehkä minun ei sitten tarvitse itse sitä tehdä".
"Satuta minua nyt. Nyt kun se tuntuu hyvältä", Haltia henkäisi lannettaan paremmin jälleen Lorythasia kohden työntäen, "Vaern. Pyydän".


//VOI NYT PYLLYKARVAT CRIM :------DD SE 30 CM SUBI POIS TÄÄLTÄ JA ÄKKIÄ. Se on aika vakio Romun suusta jos siitä lähdetään. ETTÄ VARO VAARAA. Briarissa bileet aina. Nii mitäs annoin niin. Mites se menikään, Loryn piti vaan auttaa Dari&Kumppanit pois vuorilta ja sit se ois ollu siinä vai mitä häh. Ei nyt menny ihan suunnitelman mukaan tämä touhu hei. Siellä kaukoputkella tiirailen ja piraattia leikin yarr. EI SE NOIN TOIMI ET SÄ SILLÄ KÄDELLÄ ALKEMISTIKS RUPEE CRIM HEI. Kelaa hei Delille kauhee taistelu automail //

[Crimson]

Ahneesti silmänsä tuijottivat alas pienempään, joka vastauksia hänen kysymyksiinsä soi mielihyvästä kirjaimelisesti jo huutaen. Tässä kiihkossa se myöntäminen pelkonsa suhteen sai Lorythaksen kuitenkin vain kiihottumaan lisää, sen pedon sisällään vaatien sitä kunnioitusta osakseen ja ollen täten myös haltian sanoista niin tyytyväinen kuin saattoi. Mutta samalla ne sanat osoittivat tietynlaista luottamusta Seyriä kohtaan. Darius luotti puolipetoon, luotti henkensä näin Lorythaksen käsiin antaessaan liskoverisen purra ja repiä itseään, vaikka alunperinhän mihinkään tällaiseen ei ollut pitänyt edes ryhtyä!

Hopeakäärme näki myös sen hämmennyksen silmäpuolen kasvoilla. Sen saman hämmennyksen, jonka Seyr oli ennenkin niiden kasvoilta erottanut, jotka eivät lohikäärmeiden kieltä ymmärtäneet. Se nostatti pienen virneen sarvikruunuisen kasvoille, puoliverisen antaessa samalla Dariuksen liikuttaa kyläpäällikön toista kättää vapaasti omalle kaulalleen. Se nosti mieleen taas osin sitä varovaisuutta. Muistutti, ettei hopeaverinen halunnu Dariusta satuttaa - ellei tuo vartavasten sitä häneltä pyytänyt. Ja nyt Darius pyysi. Pyysi sitä suorastaan anoen. Halusi, että Puolikäärme kenraalia satuttaisi nyt kun se hyvältä tuntui.
Ja niin Vaern teki. Teki niin mielellään, kun Darius sitä näin pyysi ja aneli.

"Kielsin sinua kutsumasta sitä nimeä", lohikäärmeen matalankuiskaileva, houkutteleva ääni kuiskaili Dariukselle, samalla kun se käsi tarrasi vaativasti kynsineen Haukansilmää kaulalta, "Ellet halua minun lopettavan", Lorythas muistutti. Vaern ei kuitenkaan päästänyt irti, vaan kävi terävämmin poraamaan kynsiään niihin valmiiksi mustiin jälkiin, painaen niitä kipeitä jälkiä Winderin kaulalla, kuitenkaan varsinaisesti kuristamatta silmäpuolta. Ne painallukset olivat kuitenkin vaativanraskaita, yhden ainoan suuremman kämmenen riittäen turmelemaan siten lisää valmiiksi runnottua kaulaa, joka lähti myös valumaan verta kynsien repiessä ohuen ihon altaan rikki.
Hiljalleen ne vaativat työnnötkin alkoivat saada lisää tahtia alleen, puolipedon pulssin kiihtyessä entisestäänkin ja niiden matalankujertavien äänien lisääntyessä, katseensakin kirkastuen entisestään kun mielihyvän huippu alkoi siten lähestyä. Tyytymättä vain katselemaan Dariusta allaan omasta ekstaasistaan nauttien, kumartui sarvipäinen jälleen lähemmäs tuon kasvoja, tarkkaillen lähempää kuinka Darius siihen reagoisi, jos hän hetkellisesti painoi nyt arpikasvoisen kaulaa niin, että hengittäminen vaikeutuisi. Eriparinen katse seurasi tarkasti nuorempaa miestä, Hopeakäärmeen lähtiessä uudelleen siinä samalla upottamaan hampaitaan nyt lähemmän kaulanjuurta, osin niihin mustelmiinkin toisen puolen pitempien hampaiden iskeytyen.

Haukansilmän veri oli kuitenkin makeaa ja rautaista Vaernin kielellä. Paksua, lämmintä ja tummaa, siksi sen maku kiehtoi ja lietsoi lohikäärmemielistä maistamaan sitä lisää. Ja jos kipu näin Dariusta villitsi, ei Lorythas sitä epäillyt toiselle jakaa, toivoen tietenkin että Darius uskoi Puolikäärmeen tietävän missä se tietty raja kulki.
"Katso minua", petomainen ääni jyrähti vaativasti, niiden työntöjen yltyessä yhä voimallisemmiksi, Lorythaksen käyden vahvoilla käsillään nostamaan Haukansilmän mukanaan nyt syliinsä istumaan ja siinä lantiollaan työtä jatkaen tuon alla. Toinen käsistä kiertyi Winderin alaselälle tukemaan miestä, sormia koristavien kärkien taas käydessä nyhtämään niitä tihkuvia naarmuja viimein myös selän puolelle. Siinä missä se kaulalla lepäävä jatkoi hellemmin ottein mustelmien yli hipomista.
"Luotatko minuun?", Vaern jatkoi vaativaan sävyyn, antaen katseensa etsiä niitä vastauksia Winderin kasvoilta, "Uskoisitko jokaisen voivan suoda sinulle jotain tällaista?".
"Kuiskaa minulle nimeäni Haukansilmä. Kuiskaa sitä. Anna minun kuulla kuinka ylistäisit minua", punaiseen vereen osin kasvonsa tahrinut Puolikäärme huokaili yhä sillä toisella äänellään puhuen, vetäistessään Haukansilmää lähemmäs itseään.


//ÄLÄ NYT KUN VASTA NE PYLLYKARVAT TÄNNE EHÄTTIKIN :---DDD SUBI TULI JÄÄDÄKSEEN. Romu ja sen vaarat. Ja niin. Syytä ittees vaan, siinä missä minä syytän itteeni siitä että Lorysta tulikin yhä hieno hahmo <: "kelaa hei jos" iski taas kun liian varomattoa oltiin. VARO VAARAA! ROMU TIES! JA MINUSTAHAN KOKOMETALLI ALKEMISTI JOS NIIN TAHDOT. Kokometalli. Höhö. Ja Delille automail HUH <3 Katso äiti. Ei vieläkään nukuta...//

[Aksutar]

Jälleen värisevä huokaus lipui ulos suusta Lorythasin käydessä jo valmiiksi kipeää kaulaa painelemaan kynsillään, repien mustelmilla olevaa ihoa auki. Se sattui, silti se kipu tuntui hyvältä. Pieni ääni takaraivossa tietenkin huusi kovaan ääneen muistuttaen, että tämä ei todellakaan ollut hyvä idea, luottaa nyt puoliveriseen petoon tällä tavalla, mutta se ääni hautautui kaiken muun alle kovin nopeasti aina, kun pintaan oli pyrkinyt. Katse seurasi alati hopeakäärmettä, kenraalin tuijottaen alistuvasti, mutta samalla himoiten yllään olevaa, vähän väliä ynähdellen ja parahdellen kivusta, jota Lorythas hänelle aiheutti.
Katse laajeni jälleen pienesti, paniikinomaisesti, lähemmäs kumartuneen sarvipäisen käydessä painamaan kaulaa niin että henki ei ollut kulkea. Kenraali haukkoi henkeä naurahdellen paniikinsävyisesti, toisen käden nousten samalla sekunnilla lähemmäs nojautuneen puoliverisen niskan puolelle, jälleen koskemaan varovaisesti tuon sarvea, valmiina kiskaisemaan siitä jos tarve tulisi. Tarvetta Darius ei kuitenkaan nähnyt, ei vaikka puolipeto purukalustoaan kävi jälleen kaulanjuureen upottamaan.

Katse kävi terävästi käännähtämään paremmin Lorythasin puoleen, tuon vaatiessa haltiaa katsomaan itseään, siinä samalla nostaen sekä itsensä että haukansilmän ylös. Kenraali parahti kovaan ääneen, nojautuen vaistomaisesti paremmin kohden sarvipäistä, samalla koittaen kohottautua hieman omien jalkojen varaan toisen sylissä, käsivarsien kietoutuen Lorythasin harteille tukemaan haltian kroppaa. Haltia saavutti uuden mielihyvän huipun, katseen painuen moisen myötä kiinni ja Haukansilmän parahdellen mielihyvän ja kivun johdosta. Mutta vain hetken, nopeasti se katse kävi kohoamaan takaisin Lorythakseen, kuten peto oli käskenyt.
Kosketus alaselällä sai kuitenkin sen paniikin kohoamaan. Niin kauan kuin Lorythas pysyi edessä ja kaukana selästä, oli kaikki ollut hyvin, mutta nyt kun terävät kynnet kävivät selkää auki repimään, tunsi Darius olonsa erittäin epämukavaksi. Sen myös näki kenraalin kasvoilta, pelon vallatessa mieltä. Vaikka syytä pelkoon ei ollut, eihän?

Arka katse tutki puolipedon kasvoja Lorythasin kysellessä, luottiko kenraali häneen. Vastausta ei kuulunut, mutta hetken empimisen jälkeen haltia kävi nyökkäämään näkyvästi, hymähtäen myöntävästi.
"En", Kuului kuiskaavahuokaus vastaukseksi seuraavaan kysymykseen. Ei ihan jokainen tähän pystyisi, tosin ihan jokaiselta Darius ei tällaista tulisi pyytämäänkään.
Puolipedon vetäessä haltiaa lähemmäs itseään, nojautui Darius kunnolla vasten Lorythasia. Kasvot painettiin vasten sarvipäisen hartiaa, käsien käyden kietoutumaan paremmin tuon ympärille. Toinen käsi nousi jälleen Seyrin hiuksiin, lähelle sarvia, silittelemään kevyesti tuon takaraivoa. Pienesti parahtelevat huokaukset painautuivat vasten Lorythasin kaulaa, kenraalin kohottaen päätään pienesti, ohimollaan puskien puoliverisen kasvonsyrjää.
"Lorythas", Puoliverisen nimi lipui himoa täynnä olevana kuiskauksena ulos haltian suusta, "Tarvitsen tätä. Tarvitsen sinua", kenraali jatkoi lantiollaan työntyen paremmin jälleen puoliveristä kohden, nyt jo huomattavasti uupuneemmin. Hiestä märkä kenraali värähteli, yrittäen pysyä vielä pedon tahdissa parhaansa mukaan. Raskaat, mielihyvän täyttämät huokaukset karkasivat kerta toisensa jälkeen Lorythasin korvanjuuressa ilmoille, kenraalin viimein käydessä kunnolla tarttumaan kiinni puoliverisen sarvesta. Pienesti, uupuneesti nykäisten, lähinnä tuon huomiota hakien.
"Mutta jätä... selkäni rauhaan... Vaern", haltia kuiskasi heikosti naurahtaen raskaan hengityksen lomasta. Samalla käyden suomaan pieniä, lempeänrauhallisia suudelmia sarvipäisen korvanjuureen, kaulalle ja poskenpieleen.



// SUBIT ON UJUTETTU UUNIIN eikun. Romu on vaara. "Lory on tommonen mille en keksi mitään" "Mut hei, kelaa jos" :D:D:D:DDDD:D:DDDD::::D:D Hupsista. ROMU TIES. Kokometalli. Voi nyt :D Voi Crim kultapieni kun virnuilin yöllä ku kännykäl luin sängystä. En kumminkaan jaksanu nousta läppärille enää, JOTEN OTA TAAS "AAMU" PIERU //

[Crimson]

Lorythas kehräsi ääneen se nyökkäyksen myötä, tuntien olonsa myös varmemmaksi kaiken tämän suhteen. Sitä hän tarvitsi. Molemminpuolista luottamusta, joka vahvisti kuumeista ja humalansekaista mieltä, joka kuumana vielä petoveren näin jyllätessä kävi. Hopeakäärme antoi Haukansilmän tukea itseään miten mieli sylissä pysyäkseen, pistäen taas merkille sen miten lähellä ne sormet hipoivat sarvikruunua takaraivolla. Se sai Lorythaksen jopa kallistamaan päätään hieman käden suuntaan, helpottaakseen omalta osaltaan sitä niihin tarttumista, jos liian pahalta alkoi tuntua. Siihen saakka puoliverinen oli kuitenkin jatkamassa, eikä antaisi minkään estää viemästä tätä loppuun.
Kaulaa vasten painettuihin parahteleviin huokauksiin Seyr kävi kuin vastaamaan, voihkien itsekin ääneen työntöjen lomasta suloisesti. Ja ne Dariuksen kuiskatut sanat vain lisäsivät sitä huumaa, haltian vaikuttaessa muutenkin uupuneelta, syystäkin, eikä Lorythaksestakaan ollut itseään todellakaan enää itseään pidättelemään tämän enempää. Kuitenkin viimein se ote sarvesta sai Puolikäärmeen hidastamaan ja lähes seisahtumaan aloilleen, katsettaan tuoden silmäilemään sitä tummaa hiuspehkoa kaulansa juuressa paremmin. Työnnöt jatkuivat, vain hellempinä sen hetken, Vaernin käydessä pienesti hymisemään Dariuksen sanoihin, tuoden alaselälle jätetyn käden oitis Haukansilmän kyljenpuolelle tuota hyväilemään tästä eteenpäin.

Varmistuen siitä, ettei Darius tuntenut oloaan enää epävarmaksi, jatkuivat ne työnnöt vaativammin toista vasten jälleen - kunnes se mielihyvän määrä kävi sietämättömäksi.

Tulinen katse palautui hetkessä takaisin normaaliksi, Lorythaksen käydessä vetämään Dariusta tuon molemmilta kyljiltä paremmin itseään vasten. Kietoen lopulta kätensä haltian ympäri ja vetäen tiukkaan halaukseen, lantion lyödessä sen viimeisen voimakkaamman liikkeen silmäpuolen tiukkuutta vasten ja paineen käydessä purkautumaan tuon sisään. Puolikäärme päästi suustaan muutaman värisevän, äänekkäämmän huokaisun, joista kävi muodostumaan korkeampi jousisoittimesta vedetty sävel. Ja se sävel yltyi kirjaimellisesti valtavaksi mielihyvänaaltojen kulkiessa kehon lävitse tovin niin voimakkaina, Lorythaksen kehon käydessä värisemään Dariusta vasten, sisältä kumpuavan matalammaksi käyvän petomaisen melodian jylistessä pitkin huonetta ja tipauttaen muutaman hyllyillä heikommin istuvan kirjan alas lattialle.
Hopeaverinen halusi vain painaa Haukansilmää paremmin itseään vasten. Pitää tuon siinä paikoillaan äänen hiipuessa hiljalleen. Painaa punehtuneita, hiestä märkiä kasvojaan silmäpuolen suhtkoht yhä ehjää hartiaa vasten niistä tihkuvista pintanaarmuista huolimatta. Sitä elämäneliksiiriä oli muutenkin jo joka puolella, tahriintuneena niin puolipedon kasvoille, vaatteisiin kuin divaanin kankaillekin…

Sarvipäinen huohotti hengästyneenä silmäpuolta vasten, kääntäen päätään enemmän sivuttain siihen hartialle lepäämään. Silmien käydessä tarkastelemaan erityisesti niitä jälkiä, joita kynnet siihen nyt olivat tämän myötä aiheuttaneet, kun Darius siten oli halunnut Puolikäärmeen käyvän itseensä käsiksi. Varovaisesti toinen niistä pienemmän ympärille kiedotuista käsistä nousi Haukansilmän hartian kautta hellemmin ylemmäs, käyden vielä viimeisen kerran kohottamaan Dariuksen leukaa ylemmäs. Päätä työntäen kevyesti takakenoon, käden jäädessä silittelemään Winderin niskaa, kun Lorythas nojautui lähemmäs sitä mustelmien värjäämää kaulaa, lähtien niitä tahriutuneita haavoja ja ihoa nuolemaan kevyesti, pahoittelevasti.


//SUBIT ON UUNISSA HUHHHHH. Romu on aika vaara, destinyssäkin. NO MITÄS LÄHDIT TAAS NIIHIN EHDOTUKSIIN MESSIIN ::D:D:D:D:D:DDDD Kelaa jos on liian addiktoiva. Nukuitkin epäilemättä se virne naamalla, näit hyviä unia <: Ihan oikein ettet enää neljältä sillon aamuyöstä mitään käyny syliin repimään, AAMUPIERUT ON NANNAAAAAAAAAAAAAA//

[Aksutar]

Kenraali lähes huokaisi helpotuksesta Lorythasin käydessä siirtämään kätensä pois selän puolelta pyynnöstä. Moisen johdosta haltia painoi itseään entistä paremmin vasten puoliveristä, tuntien suurta turvallisuudentunnetta toisen sylissä ollessaan. Ei Lorythas häntä satuttaisi - paitsi pyydetyllä tavalla - ja puoliverinen oli todellakin valmis perääntymään pyydettäessä. Tuntui entistä paremmalta antautua vain tilanteeseen, tietäen, että siitä pääsi pois halutessaan. Toisin kuin eräiden käsittelyssä...
Ote sarvesta irtosi, kenraalin mukaillen vielä hetken niitä puoliverisen työntöjä, ennen kuin tuo sai saavutettua huippunsa. Se viimeinen, voimakkaampi työntö tiukkuuteen sai Dariuksen parahtamaan uupuneesti henkäisten, kenraalin jatkaessa niiden pehmeiden suudelmien suomista toisen kaulalle. Entistä uupuneemmin, huulien lähinnä vain koskettaessa toisen ihoa. Siinä halauksessa, johon puoliverinen oli hänet vetänyt, kuunnellen sitä matalaa, petomaista melodiaa joka huonetta kävi jälleen värisyttämään jopa niin, että kirja jos toinenkin tipahti alas hyllyltä. Se tuntui omalla kierolla tavallaan kiihottavalta, tietää ja huomata, että kykeni moisen mielihyvänkokemuksen puolipedosta onkimaan ulos. Verrattuna viimekertaan, Lorythas oli antanut nyt paljon enemmän sen petopuolensa viedä. Tai näin Darius asian tulkitsi. Oliko kyseessä sitten halu päästää pedonpuoli valloilleen vai täysin kontrolloimaton reaktio siihen, kun Haukansilmän kanssa kahden sai riehua, sitä Darius ei tiennyt.

Hiljaisuus laski. Darius pysyi paikoillaan, hengittäen syvään ja raskaasti, tuntien kuinka Lorythas yhä lämpöä hohkasi. Lämpöä, joka tuntui mukavalta, vaikka olo olikin hikinen ja tukala kaiken tämän jälkeen. Haukansilmä ei edes muistanut milloin viimeksi olisi hikoillut näin paljon - niin petipuuhissa tai sotaharjoituksissa, tai taisteluissa. Tämä oli täysin uusi kokemus, josta ei jäänyt paha maku suuhun.
Haltia antoi puoliverisen kohottaa leukaansa jälleen, puoliumpinaisen katseen kohoten samalla tuijottamaan kattoon. Silitykset niskassa tuntuivat mukavalta. Haltia kuitenkin jäi pidättelemään hengitystään hetkeksi, Lorythasin käydessä nuolemaan runnotun kaulan haavoja ja ihoa, kuin mikäkin isännältään anteeksipyytävä koira. Darius ei estänyt puoliveristä, päästäessään lopulta pienesti värisevän henkäyksen samalla kun koko kroppa kävi rentoutumaan, muuttuen veltommaksi.
"Tämän... ei pitänyt toistua", Darius kuiskasi hiljaa, toisen kätensä lähtiessä silittelemään jälleen Seyrin päätä ja niskaa, "Mutta onneksi... Se toistui", kuului jatko, kenraalin käydessä painamaan uupuneesti päätään vasten puoliverisen päätä. Pysyen yhä paikoillaan, lähellä Lorythasia. Tässä oli hyvä nyt. Melkein niin hyvä, että kenraali olisi voinut nukahtaa sijoilleen.
"Mitä minä teen sinun kanssasi, Seyr....", Haltia naurahti kuiskaten, lähinnä itselleen, koittaen saada nyt ajatuksenjuoksusta kiinni kun se huuma päässä pikkuhiljaa alkoi laskemaan.


//UHUHUHHHUH. Romu on. Ihan varmana jos Destinyssä ois friendly fire niin me oltais kuoltu sen mossautuksiin jo tuhat kertaa. NO MITÄS LÄHDIN NIIIN VOI ETTÄ KUN HARMITTAA MUKA HIRVEESTI JA SILLEEN :::D:D:D:DDD Kelaa jos - luo aina tilanteita mitkä nostattaa virneen kasvoille. Näin hyviä unia, kyllä, nyt on taas permavirne kasvoilla. AAAMUYÖLLÄ OLISI IHAN HYVIN VOINUT VASTATA KUULE //