Road to recovery || AKSU

[Aksutar]

Kenraali jäi toviksi tuijottamaan sitä pöydälle jätettyä nenäliinaa, kunnes lopulta toinen käsi ojentui sen siitä ottamaan, jotta mies kykenisi jälleen kerran niistämään. Jälleen kerran siinä samalla kuunnellen Seyrin ja Mir Valdorenin sanojenvaihtoa sivusta. Oli suorastaan huojentavaa kuulla - ja nähdä - että Lorythas otti enemmän kuin mielellään Iriadorin vieraakseen kartanolle. Hienoa, pysyisipähän punapäinen varmasti turvassa! Ja saihan puoliverinenkin tuosta seuraa, kartano kun oli aina kuulostanut niin kovin hiljaiselta ja yksinäiseltä - kuten Lorythas oli sanonutkin aikaisemmin, ettei hänellä pahemmin vieraita edes käynyt. Seyr kävi jopa teilaamaan ajatuksen siitä, että Iriador olisi majataloon majoittautunut. Ennemmin puoliverinen otti tuon omalle kartanolleen, lisäten vielä että molemmat heistä voisivat jäädä. Darius kohotti kulmiaan joskeenkin huvittuneena, käymättä sen pahemmin siihen kommenttiin mitään lisäämään. Kyllä hän tiesi, että Lorythas varmasti halusi heidät molemmat kyläilemään pidemmäksikin aikaa, mutta jokainen heistä tiesi ettei se ollut Winderin tapauksessa mahdollista. Ei niin kauan, kun sota runnoi mannerta ja Haukansilmä kantoi eliittikenraalin titteliä.

"Ei", oli lyhyt ja nopea vastaus Lorythaksen tiedustellessa, eikö olisi ollut helpompaa mennä piilopaikkaan sen sijaan, että punapäinen Briariin oli kiikutettu.
"Iriadorin piti päästä pois arjesta ja piilopaikassa se olisi yhä ollut läsnä. Lisäksi Hän... Hänen Majesteettinsa tavoin Kreivi Cúthalion on... kiero ja sairas mies. Sairas monellakin tapaa ja mitä ilmeisimmin yhtälailla Kuninkaan leikeissä mukana. En haluaisi jättää Iriadoria yksin Hänen kyläänsä, ottaen huomioon mitä Hänkin on meille jo tehnyt...", Darius kävi kertomaan ympäripyöreästi, selvästi empien tovin ennen kuin Hänen Majesteetistaan mitään mainitsi. Kyllä hän muisti miten Seyr viimeksi oli hänen kimppuunsa käynyt kun Aranista oli ollut puhetta, ties vaikka puoliverinen uudemman kerran intoutuisi raivoamaan jos vain edes kuuli maininnan haltioidenkuninkaasta.

"Ei meillä ole turvaa omiemme parissa...", Darius lisäsi lähes kuiskaten, sitä pöydänpintaa tuijottaen. Ehkä kuningas oli heidät jättänyt rauhaan Yliparantajan uhkailujen myötä, mutta kreivistä ei voinut olla varma. Ei kyllä kuninkaastakaan, tuo tarvitsi vain sen yhden pienenkin syyn napsahtaa ja pian Darius saisi taas selkäänsä syystä tai toisesta. Siitä Darius oli aikalailla varma.
"Sitä paitsi haluaisin, että Iriadorilla olisi edes joku, joka hänen perään voisi katsoa... Näin uusien tietojen valossa", Katse kohosi Iriadorin puoleen, kenraalin uskoen Iriadorin tietävän, että hän tarkoitti nimenomaan niitä palkkamiekkoja, jotka Mir Valdorenin perillisen perässä olivat.


// Uskallaki ni sul on kohta iso D perseessäs. Tai tungen sen elastinen sinne saatana :DD Senkin pöytäkoneen tuhoaja! onko nyt hyvä mieli? MELAT ON NYT TÄÄLLÄ JÄÄDÄKSEEN eikun ei. HERRA DOUBLE D PITÄÄ NYT NE TEEPUSSIT SIELLÄ HOUSUISSA. teepusseista mieleen, tarvitaan teabag emotet Destinyyn ni sit aina 3v3 voidaan vetää hirveet tripla dippaukset //

[Crimson]

Puolikäärme pisti nopeasti merkille sen nenäliinan kadonneen pöydänreunalta, vilkaisten sen myötä paremmin Winderin puoleen joka puhui. Ei kuulemma ollut vaihtoehto jättää Iriadoria piilopaikkaan sattuneista syistä. Siitäkin että arki oli liian lähellä sielläkin, mutta myös koska ilmeisesti kaksikolla oli kränää haltioiden kreivinkin kanssa. Oliko se sitten ihmekään, kun kyseessä oli jälleen Cúthalion? Eihän Seyrillä ollut minkäänlaista kuvaa kreivistä, tiesi tuon vain korkeintaan nimeltä, siinä missä miehen vaimonkin, mutta eipä kyläpäällikkö muuten ollut perillä piilopaikan menemisistä. Ollut ollut enää vuosisatoihin sen jälkeen, kun hänet sieltä oltiin vuorille saatettu – ei Lorythas ollut ikinä kotikonnuilleen palanut, tiennyt miten omanaan pitämä perheensä oli elänyt tai miten sukunsa oli jatkunut tämän tuhannen vuoden aikana.

“Aivan”, Vaern totesi ymmärtäväisesti Dariukselle, hitaasti samalla siitä pöydänkannelta omat näppinsä syliinsä livuttaen. Jääden vain nojailemaan rauhassa tuolinsa selkämykseen jo selvästi rauhoittuneempana, vaikka hieman ne kasvojensyrjiä koristavat hiukset olivatkin hiestä kastuneet tai kasvonpieliin liimautuneet yhä. Mutta olemukseltaan sarvipäinen oli selvästi siltä hätäännykseltään palautunut, vaikka huolestunut taisi pintapuolisesti ja syvällisemmin yhä olla.

Turkoosien silmien katse kiri vuorostaan kuitenkin itsekseen virnuilevan Iriadorin puoleen, kun Haukansilmä toivoi että joku kumppaninsa perään katsoisi kun tuo tänne jäisi. Mistä moinenkin mahtoi johtua… silkkaa huolenpitoa, vai oliko tässä nyt jonkinlainen koirakin vielä mukaan haudattuna?

“Ehk---”.
“Kerron sitten paremmin sinullekin, kun pääsemme luoksesi”, punapäinen vain keskeytti vanhempansa, sokean katseensa suunnaten vaisusti pöydänkanteen, saaden Lorythaksen vain henkäisemään malttamattomana.
“Ymmärrän kyllä”, Puolikäärme tuumasikin jälleen ymmärtäväisesti nyökkäillen, vinon hymyn nostaessa kasvoilleen, “Tuotte nyt tuliaisena niin paljon salaisuuksia, etten edes minä kykene pysymään perillä siitä missä mennään. Toivon vain…”. Lorythas seisahtui sanoissaan, tietämättä oikeastaan mitä hän toivoikaan. Montaa asiaa, liian monia oikeastaan yhtäaikaa, ja tähän tilanteeseen nähden hän taisi toivoa entistä enemmän jälleen kaikenlaista.
“Toivon… vain että olette kunnossa”, puoliverinen lopulta huokaisi, huomatessaan kyllä sen miten holhoavalta ja huolestuneelta alkoi jälleen vaikuttaa. Suotta hän miettisi päätään puhki, ennen kuin kuulisi lisää kuulumisista ja siitä mitä oli tapahtunut, olivatko Darius ja Iriador suunnitelleet jotain ja pitikö hänen siinä jotenkin osallisena olla. Hän oli jo luvannut että Iriador saisi jäädä tänne, mutta kirjaimellisesti se kuulosti siltä ettei tämä olisi mikään huviretki, vapaa-ajan viettoon saapuminen pitemmäksi toviksi, vaan enemmänkin kuin… pakoilua joltain. Joltain mistä Vaern ei ollut tietoinen, ja syystä tai toisesta suippokorvaisten omat sijat eivät olleet siihen sopivia.


//Sit meidän perseet riimittelee kilpaa keskenään. Voi elastinen sentään :---DDD EI OO HYVÄ MIELI QQ MELAT ON, ITSE ALOTIT JA KATSO NYT MIHIN SE JOHTI. Oltaisko… oltaisko me sit niinku triple D kun dippaillaan meneen ::DDD:D:D:D:DDD//

[Aksutar]

Tuntui sinällään pahalta vain pintapuolisesti kertoa Lorythasille tilanteesta, joka ansaitsi kyllä tietää koko totuuden. Vaikka olihan totuuden kertominen riskialtista puolueettoman seurassa, mutta tähän astikin Lorythas oli osoittanut, että he voisivat luottaa häneen, joten mitään syytä heillä ei ollut epäillä puolipetoa. Paitsi nyt sen petopuolen raivotessa Darius oli enemmän kuin mielellään varovainen ja epäilevä Lorythasin suhteen... Mutta, tässä tällä hetkellä he eivät voineet Seyrille kaikkea kertoa. He olivat yleisellä paikalla ja kuulevia korvia oli turhankin monta lähettyvillä. Sentään puoliverinen ymmärsi, etteivät he tässä voineet kaikkea kertoa.

Salaisuuksia he todellakin toivat mukanaan, mutta kyllä kaikki valkenisi sitten kun asia selitettäisiin. Pöydänkantta uneliaana tuijottava kenraali kävi vilkaisemaan sarvipäisen puoleen, tuon tuodessa esille toivovansa vain heidän olevan kunnossa. Mitä siihenkin nyt vastaisi. Kaiketi kaikki oli hyvin, lukuun ottamatta tätä kenraalin flunssaa.
"Kutakuinkin ainakin", Darius vastasi hymähtäen, samalla kun silmänsä kävi sulkemaan. Silmää kun tuntui polttelevan kuumeen myötä, helpotti huomattavasti jos katseen sulki eikä koittanut väkisin ympärille katsella. Vaikka sinälläänhän se oli typerä veto vain jättää huomioimatta ympäristönsä, mutta juuri nyt Darius luotti siihen ettei mitään hätää ollut tässä seurassa.
"Ehkä minun pitäisi alkaa tekemään lähtöä...", Kenraali mumisi puoliääneen, oikeasti jopa harkiten takaisin palaamista samantien. Iriador oli nyt Lorythasin seurassa ja tuo osasi varmasti katsoa sokeaa tästä eteenpäin, eipä kenraalia täällä varsinaisesti siis tarvittu. Sitä paitsi ajatus lepäämään pääsemisestä houkutteli suunnattomasti ja jostain syystä kuumeinen mieli ei edes harkinnut, että täälläkin olisi voinut levätä, kuten alunperin suunnitelmissa oli ollut.
Niinpä sen hetken jälkeen kenraali kävi katseensa avaamaan ja vaivalloisesti, hitaasti nostamaan itsensä ylös tuolilta, hakien koko ajan tukea pöydästä. Lihakset olivat niin turtana, ettei edes omilla jaloillaan meinannut pysyä.


// Riimittelee kilpaa keskenään aka piereskellään. Elastisia kaikkialla. NO NIIN ALOITIN JA NYT JO KADUTTAA. :----------------DDD Triple D todellakin //

[Crimson]

Oli lohdullista kuulla kaksikon olevan kunnossa, sen totuuden taas pienesti hilliten sitä kropan tärinää ja hermostuneisuutta. Vaikka yhäkään Vaern ei sitä ulospäin näyttänyt, mutta saattoihan sen erityisesti tämä tuttu seura hänestä jo arvata. Katse terävöityi, kohoten ylemmäs Haukansilmään tuon mumistessa että alkaisi lähtöään takaisin jo suunnittelemaan. Hulluko mies oli?! Tuohan nuukahtaisi jo pelkän ruokapöydän äärestä hetkenä minä hyvänsä lattialle, eihän kenraalia voinut matkaan ratsain päästää, ei tuossa kunnossa varsinkaan yksin!

“Tuossa kunnossako muka?”, Iriador hymähti tympeänä vierestä, nousten ylös siinä missä Dariuskin, “Älä naurata, lähden takaisin matkaasi jos tuossa kunnossa aiot mihinkään”, nuorin heistä osoitti huolensa, kävellen tummatukkaisen vierelle ja oli valmiina tukemaan kumppaniaan. Mikäli tuo tuosta nyt itseään yritti lattialle kumota, ei punapäinen sen antaisi tapahtua.
Siinä missä korkeahaltia huoltaan osoitti, oli Lorythas myös pöydän toisella laidalla kurtistanut kulmiaan ja pöydän äärestä noussut. Vaikkakin jäänyt vain sijoilleen seisomaan ja seurailemaan siitä käsin, pärjäisikö Darius. Mutta nuorukainen oli oikeassa, jonkun piti lähteä saattamaan kenraalia takaisin kaupunkiin mikäli tuo ratsaille kovapäisyyttään – ja tyhmyyttään – meinasi. Ja luonnollisesti järkevin vaihtoehto siihen olisi Iriador itse… mutta…
Ei Vaern aikonut noita päästää enää lähtemään minnekään.
Ilta alkaisi hämärtää pian, pihalla oli kylmä ja Lorythas majoittaisi enemmän kuin mielellään myös Dariuksen luokseen toistaiseksi.

Sarvipäinen kävikin sen koommin asiaa ääneen selittelemättä astelemaan parivaljakon vierelle, harkiten vielä hetken, mutta nojasi sitten kaapaisemaan niin Iriadorin kuin Dariuksenkin halaukseensa. Painaen nuo kevyesti itseään vasten molempiin kainaloihinsa ja laski oman päänsä siihen heidän väliinsä. Siinä oli uskomattoman ihanan lämmin, ainakin Iriadorin mielestä, joka vinosti vain Seyrin tempaukselle siinä hymyili itsekseen.
“Et sinä minnekään tuossa kunnossa lähde”, puolipeto hymisi rauhallisesti kenraalin korvanjuuressa, näin läheltä kyllä aistien paremmin sen vilun tummatukkaisesta miehestä painaessaan kuumeista paremmin lämmintä kehoaan vasten. Samalla tietenkin tukien paremmin tokkuraisen oloista Winderiä pysymään pystyssä.
“Saatan teidät lepäämään kotiini, katsotaan sinulle lämpimät vaatteet ja lääkkeitä lievittämään kuumettasi”, Puolikääreen rauhallinen ääni toisti, “Saat luvan levätä pari päivää ennen kuin suostun päästämään sinut matkaamaan kaupunkiin takaisin itseksesi”.

Vielä kevyesti Hopeakäärme halasi tiukemmin ystäviään, ennen kuin muutaman seläntaputuksen myötä suoristi paremmin ryhtiään, laskien isällisen katseensa alas kaksikkoon.
“Säikähdin oikeasti… kun siten vain ilmoittamatta tänne tulitte. En… tainnut olettaa että repäisisitte tällä tavoin ja vain ilmestyisitte luokseni tyhjästä”, sarvipäinen tuhahti, hymyillen silti lempeästi ja lohdullisesti noille.


//Riimittely loppuu siihen että me molemmat kuollaan johonki kaasumyrkytykseen. Elastinen perkele. Nyt, kelaa kaikkialle hytkymään tämä. SANOT VAAN ET SÄ OIKEESTI MITÄÄN KADU. Kato seuraavan kerran kun lähetään juokseen porukalla destinyyn nii vaihetaan killan nimi hetkellisesti Triple D:ksi//

[Aksutar]

Kenraali kävi naurahtamaan uupuneesti, surkuhupaisasti Iriadorin kyseenalaistaessa hänen kuntonsa, tuoden esiin ettei kenraalista ollut minnekään matkaamaan, varsinkaan yksin. Tottahan se oli, mutta silti se ääni päässä käski poistumaan ja jättämään Seyrin ja Iriadorin asettumaan keskenään kartanolle. Saisivat selvittää tilanteen rauhassa keskenään, ilman että Haukansilmä olisi pärskimässä nurkissa.
Katse kääntyi kuitenkin vierelle tulleesta Iriadorista Lorythakseen, joka sen pahemmin mitään kyselemättä kävi kaappaamaan haltiakaksikon halaukseensa. Darius kävi köhähtämään pienesti, ollen alkuunsa tuttuun tapaansa kovinkin jäykkä moisesta eleestä, mutta loppu viimein kenraali kävi rentoutumaan ja painautumaan paremmin vasten puoliveristä. Sulkien silmänsä ja nauttien siitä lämmöstä, mitä puolipeto hohkasi. Voi kuinka se tuntuikaan hyvältä, Darius olisi voinut vaikka nukahtaa niille sijoilleen. Toinen käsi nousi pienesti silittelemään Lorythaksen selkää, Haukansilmän vielä hetkellisesti painautuen paremmin vasten pidempäänsä, ennen kuin nojautui kauemmas Lorythaksen heidät päästäessä halauksestaan. Sarvipäinenkin oli sitä mieltä, ettei Winder minnekään nyt lähtisi vaan saisi muutaman päivän levätä täällä, jotta tauti helpottaisi. Darius hymähti pienesti, käyden sitten nyökkäämään. Suotta hän lähtisi.

"Ehkä olette oikeassa.... jälleen kerran", Kenraali pihisi, samalla kun takintaskustaan kävi kaivamaan pari kolikkoa ja jätti ne pöydälle maksuksi teestä ja vieraanvaraisuudesta. Sen pidemmittä puheitta Darius lähti askeltamaan kohden ulko-ovea.
Ulos päästyä silmään osui heti ensimmäisenä se tummahipiä, joka niin kovin varovaisesti koitti Nároa ja Nashiraa jututtaa. Náro ei tietenkään ollut kovin mielissään pikkuserpentin läsnäolosta, syndraen kyllä yhä muistaen sen viimekertaisen yhteenoton. Náro luritelikin kovin vikittelevän houkuttelevasti Sagalle, joka kuitenkin sentään älysi pysyä kauempana petokaksikosta. Totta kai Pumpkinia harmitti, ettei päässyt silittelemään elikoita, mutta ymmärsi kyllä täysin miksi toinen noista ainakin oli niin kärkkäänä hänen suhteensa.

"Siinäs näit! Ei heillä nyt hengenhätä ollut", Pumpkin kävi rääkäisemään heti kun Seyrin näki, virnuillen tuttuun tapaansa jopa vahingoniloisena, "suotta pingoit kuin piru olisi kintereillä ollut".
"Mitä te nyt meinaatte?", Pumpkin kyseli heti perään, seuraillen kuinka Darius kävi syndraensa ohjat irrottamaan tolpasta.
"Minusta on huvittavaa, että olet aina tavalla tai toisella huonossa kunnossa, kun sinut näen", Saga kävi huomauttamaan siinä puhetulvassaan Dariukselle, joka vain väsyneesti katsahti hymyilevän naaraan puoleen. Ei hän jaksanut edes keksiä mitään vastaansanomista tuohon.



// OMIIN KAASUIHIN EI VOI KUOLLA. ET nyt linkittele mitään elastinen kuvia en kestä kattoo sitä jätkää :----D Editoin tohon gifiin sen Estiniienin pärstän kohta. MITÄÄN EN KADU TRU. No todellakin. Sit meitä kyl vihattais kahta kauheemmin //

[Crimson]

Iriador nosti kätensä puuskaan, vinosti hymyillen Dariuksen sanoille tuon myönnellessä heidän olevan oikeassa. No totta vie he olivat! Vaikka molemmat heistä, niin korkeahaltia kuin Hopeakäärme tiesivätkin, ettei Darius vain kovapäisyyttään halunnut myöntää tarvitsevansa taudiltaan lepoa ja rauhaa. Ainakin sen verran, että pahin tuosta kuumeesta laskisi – tuskin kenraalia kotonakaan odotettiin kuin kuuta nousevaa takaisin, kerta Briariin lähdön syyksi oli annettu työasiat. Eri asia vain oli, kauanko silmäpuoli malttaisi pedissä potilaana levätä, vai pitäisikö tuo vain suosiolla samantien sitoa sänkyyn kiinni…
Dariuksen maksaessa majatalolle palveluksistaan, kävi Iriador keräilemään Aliyahin korin jälleen syliinsä. Sen kansi työnnettiin tälläkertaa vain varovaisesti kiinni, kerta tyytyväinen kissapeto siellä vain tuntui löhöilevän ja keräilevän lämpöä itsekin, nyt kun sisätiloissa oltiin jo tovi istuskeltu. Haukansilmän perässä punapäinen lähti astelemaan takaisin pihamaalle, Vaernin vielä seuratessa hetken perästä että kaksikko pärjäisi, ennen kuin lyhyen hymyn pöytää hetimiten siivoavalle tarjoilijattarelle suoden lähti seuraamaan haltioiden perään itsekin.

Pihalla heitä tietenkin odotti Pumpkin, joka suunsa oli heti avaamassa, kun tuttuja naamoja pihamaalle ilmestyi. Ilmeisesti pikkunaaras oli omalla turhanuteliaalla tavallaan haltioiden erikoisempia ratsuja härnäämässä, joista syndrae siinä jo lauleskeli siihen malliin, että jos pedon lähelle näppinsä olisi laskenut olisi se varmaan käynyt niistä nappaamaan. Nashira sen sijaan oli vain rauhallisesti jököttänyt paikoillaan, välillä kuroen tönimään Nároa, jos se liian äänekkäästi lähti tummahipiäisen perään laulamaan.
“Sinulla on kohta hengenhätä ellet tuki turpaasi, Saga”, kyläpäällikkö huomautti heti ensikäteen punaiselle paholaiselle suupielistään pienet savuvanat sanojen lomasta nousten - jättäen kuitenkin asian sikseen. Kyllä hän tiesi harvinaisen hyvin jo, että Pumpkinia sätittäessä tuo sättisi vain takaisin kuin isompikin tekijä. Lorythas ei mitään katsahdusta pikkunaaraan puoleen luonutkaan, jääden vain siinä lähellä vieressä seisoen tarkkailemaan, että Winder pärjäisi.

“Menemme Lorythaksen luokse, ainakin näin toistaiseksi”, Iriador tokaisi taempaa astellessaan Nashiran luokse, tajuten taas tilanteen että saisi laskea Alin korin alas, että voisi ne suitset irrottaa aluksi tolpasta. Punapää jäi hetkeksi punnitsemaan tilannetta, Nashirankin jo yrittäessä kiskoa malttamattomana narujaan irti, että päästäisiin liikkeelle. Mutta sen sijaan, että sokea olisi mitään ratsunsa eteen vielä tehnyt, nousi sokean katse siihen suuntaan mistä Sagan äänen oli aikaisemmin kuullut.
“Kuule Pumpkin”, Iriador aloitti, hetken vielä sanoissaan selvästi empien, “Kun… Olisikohan ehkä liikaa pyydetty…”.
“Voisitkohan ehkä katsoa Aliyahin perään, sen aikaa että pääsen asettumaan aloilleni ainakin?”, punatukkainen sai lopulta tokaistua suoraan, sitä koria pienesti ojentaen tummahipiäisen puoleen. Kyllä hän Pumpkiniin luotti, olihan mokoma hänen henkensäkin pelastanut kertaalleen. Ei kissan perään nyt tarvinnut katsoa muuten kuin ettei se minkään suuremman pedon suuhun kävelisi ja että se saisi jotain syödäkseen. Iriadorin olisi huomattavasti helpompi asettua taloksi Lorythasin luo, varsinkin nyt jos heidän piti Haukansilmänkin kuntoa seurailla, jotta mies tervehtyisi taudiltaan – pienen elämänmuodon perässä juoksentelu olisi tuottanut vain ylimääräistä vaivaa.
“Se on sokea, yhtälailla mitä minäkin, joten ei sen perään tarvitse oikeastaan katsoa muuten kuin ettei kukaan sitä suuhunsa täällä popsi”, korkeahaltia hymähti.


//NIINHÄN SÄ VÄITÄT. Nyt se nassu syöpyy sun mieleen etkä pääse siitä ikinä eroon ::DDDDDD:D:D: JA OH LORDS just do it. JUST. DO IT. NIIIIIIII TULIHAN SE SIELTÄ. Mä yhä tykkään miten ne kaks tiimiä vaan lähti meneen samantien ko sitä 3v3:sta pelattiin :--D MILLON UUSIKS TÄÄL ME OLLAAN REMUN KANS DESTINYS ONLINES. Mun piti muka lähtee vetään taas sparrow racingii…//

[Aksutar]

Saga kävi huvittuneena virnuilemaan Vaernin uhoamisille, näyttäen lapsellisesti kieltään vanhemmalleen. Ei Saga Vaernia pelännyt, vaikka ehkä olisi pitänyt. Totta kai naaras kunnioitti kyläpäällikköä omalla tavallaan johtajana, vaikka ei sitä ääneen heti ollut sanomassakaan. Naaraan katse kääntyi kuitenkin puoliverisestä korkeahaltiaan, joka kertoi heidän suuntaavan Lorythaksen luokse näin alkuunsa. Pumpkin hymähti ristien kätensä puuskaan, samalla kohottaen kulmiaan ja virnuillen tietävästi. Sitä kun Seyrin kartanon katolla yöpyi, kuuli yhtä jos toista talon sisältäkin... Varsinkin jos puoliverinen kyläpäällikkö sillä tavoin nautinnosta kävi jyrähtelemään kesken kaiken yön. Mutta, kuka Saga oli tuomitsemaan, vaikka ei ehkä moisista leikeistä ymmärtänytkään samalla tavalla, mitä humanoidit.

Saga kävi hymähtämään kysyvästi Iriadorin jatkaessa hänen puhuttelemista. Selvästi punapäällä oli jotain mielessään, mutta ei saanut sanotuksi heti suoriltaan. Päätään kallistellen tummahipiä odotti, että korkeahaltia sai asiansa sanotuksi. Ja kun sen asian suustaan sai ulos, kävi Pumpkin vetämään henkeään innoissaan.
"oikeasti?!", Saga hihkaisi hypellessään lähemmäksi ja ottaen erittäin varovaisesti sen korin vastaan Iriadorilta, "Totta kai voin! Pidän siitä hyvää huolta, älä sinä huoli yhtään!", tai no, niin hyvää huolta mitä lemmikeistä kokematon lohikäärme vain kykeni. Totta kai Pumpkin aikoi katsoa sokean kissan perään ja varmistaa, ettei sille sattunut mitään. Saga piti vastuutehtävistä, jos sai itse päättää osallistuiko niihin vai ei. Ja varsinkin nyt, kun tehtävää oli antamassa Iriador, halusi naaras katsoa, että hoiti tehtävänsä erittäin hyvin!
"Oh! Minun pitää näyttää se Lokenelle! Se muistuttaakin Lokenea, vain pienempänä...", Pumpkin jatkoi kurkkien varovaisesti koriin sisään, varmistaen ettei kissa kuitenkaan pakosalle pääsisi. Joskin äkkiäkös pienen saaliin saalistamiseen tottunut pikkulisko tuollaisen kiinni nappaisi.
"Menen näyttämään sitä samantien! Meidät löytää Lokenen seurasta!", Saga vielä ilmoitti kovinkin tomerana, ennen kuin lähti kipittämään Lokenen luo, sitä koria halaten ja nätisti sylissään pitäen - samalla rääkyen lohikäärmeiden kielellä ystävättärensä nimeä intoa puhkuen.

Darius katseli täpinöissään olevan naaraan perään, joka näytti suorastaan innostuneen hoidokistaan. Sinällään suloista, joskin pieni pessimistin ääni päässä arvaili että lohikäärme saattaisi hyvinkin pistellä kissan poskeensa jos siltä tuntuisi... Tosin tuskin Pumpkin sellainen olisi?
Náro kävi sähähtelemään tummahipiän perään, kunnes kävi Dariusta nuuhkimaan ja testailemaan, kuinka hyvin puolikuntoisen haltian ote piti ohjista, päätään nykien vähän väliä ylöspäin. Tietenkin se lähtisi kiusallaan hyppelemään kauemmas isännästään sikäli mikäli tuon ote ohjista irtoaisi, Náro oli nyt sen verran leikkisällä tuulella - toisin kuin Darius. Haltialla ei ollut voimia minkäänlaiseen riehumiseen nyt ja hän saikin pitää kunnolla kiinni niistä ohjista, ettei syndrae oikeasti olisi livohkaan päässyt.
"mennään...", Darius yskähti samalla kun lähti rauhallisen uupuneesti askeltamaan kohden Seyrin kartanoa, Náron tullen suhteellisen nätisti vierellä, vaikka Syndrae kovasti sitä nykimistään jatkoikin.



//NIIN MÄ VÄITÄN. Oh lords nään siitä painajaisia. I WILL DO IT sitten kun jaksan taas photarin avata. TULI KU DELI if you know- noni nyt. Ne oli silleen fuck this oltiin liian OP niille. NO ASAP PITÄÄ OTTAA UUSIKS kattoo josko huomen jaksaiski jotain pelailla. Saatanan sparrow racing mä vihaan sitä //

[Crimson]

Punapää kävi hymyilemään leveämmin Sagan kuulostaessa suorastaan puhkuvan intoa siitä, että korkeahaltia oli tuolle tarjonnut mahdollisuutta katsoa lemmikkinsä perään. Näin oli vain parempi, ainakin toistaiseksi, saada Ali tutustumaan uuteen asuinsijaansa ja että joku oli naaraalle pitämässä seuraa. Tietenkin se harmittaisi, jos Sagan vahtivuorossa jokin kävisi kissan nappaamaan suupalakseen, mutta ei Iriador sillä tavalla osannut Aliyahin perään itkeä. Pahalta se tuntuisi varmasti, olihan karvapallo pitänyt sokealle seuraa ja nukkunut kainalossa lämmittämässä aina kylminä öinä, mutta ei tavanomainen lemmikki ikuisuutta hänen vierellään muutenkaan pysyisi. Mutta olihan tällä tavoin hyvä tehdä tuttavuutta myös Pumpkiniin ja testata tuon pikkupedon luotamusta, olisipahan heillä myöhemmin jotain yhteistä turistavaa siitä miten Alin hoitaminen oli tummahipiäiseltä sujunut.
Lorythas katseli toista kulmaansa epäillen kohottaessaan tuota toimenpidettä, kun Iriador luovutti kantamansa korin Sagalle. Eipä Vaernilla ollut siihen mitään sanomista vastaan, antoi sokean tehdä kuten mieli, eihän tuo muutenkaan häntä koskenut lainkaan. Jos Iriador halusi luottaa Pumpkiniin ja kaveerata tuon kanssa, ei sarvipäinen sitä aikonut kieltää. Vaikka olihan se näin sivusta katsottuna jossain määrin jopa outoa, kuinka Saga tuntui syystä tai toisesta aina innostuvan kun korkeahaltian tapasi. Mutta kuten sanottu, ei se ollut hänen paikkansa mennä tuomitsemaan kaksikon välejä.

“Sitä minä en epäile”, Iriador naurahti, Pumpkinin lupaillessa pitää korin sisällöstä hyvää huolta. Sen enempää ei punapäinen ehättänyt serpentille kertoa, uskoen kyllä että Saga hänet jostain tavoittaisi mikäli tuolla tuli ongelmia kissavahtina ollessaan. Kartanollahan he lienivät majailevan, jos ei Iriador itse, niin ainakin joku heistä todennäköisesti. Tuskin Briarissa kukaan ehätti muilta hukkua täysin.

Kantamuksestaan eroon päästyään Iriador kääntyi viimein Nashiran suitsien puoleen. Tottuneesti ohjat irrottaen ja käteensä poimien, uljaan otuksen silmäillessä vieressä vain ympärilleen ja korviaan käännellen ääniä kuunnellessaan. Tietenkin lähellä pyörivät lohikäärmeet nostattivat sarvikruunuisen suojelualttiutta, liekö naaraspeura olisi päästänyt edes Seyriä punapäisen lähelle kunnolla – ehkä se olikin se syy, miksi Lorythas kulki lähinnä Dariuksen puolella. Tietysti sen lisäksi, että kyläpäällikkö halusi varmistaa ettei Darius itseään nurin kompuroisi, Náronkin vaikuttaessa siltä, että voisi isäntänsä kiskaista millä hetkellä hyvänsä intoaan nurin jos oikein riuhtaisisi.
Rauhallisesti, lähinnä kenraalille sopivaan tahtiin se matka jatkui Seyrin kartanoa kohden. Kyläpäällikkö ilmoitti muutamaa tallipoikaa seurailemaan heidän perästään piakkoin – jahka tavarat saataisiin purettua ratsujen yltä, saisivat nuo katsoa Nárolle ja Nashiralle mukavan paikan talleilta, ettei heidän erikseen tarvitsisi enää lähteä poukkoilemaan pitkin kylää. Hopeakäärme avitti nuorempaa irrottamaan isomman rinkkansa satulasta, omiin käsiinsä irtotavaroita poimien sen verran kuin kykeni niin Iriadorilta että Dariukselta, ennen kuin kyläpäällikkö itse suuntasi kulkunsa ensimmäisenä kartanon ovista sisään. Tavarat laskettiin eteispöydälle, sarvipäisen nopeasti vilkaistessa hämäränpuoleiseen aulaansa. Eipä hän ollut ehättänyt tänään juuri kotonaan nyhjätä, joten syystäkin siellä oli pimeää ja hieman viileääkin toistaiseksi. Mutta kun takkaan saisi tulen ja pehmeänmukavat ja lämpimät sisävaatteet päälle, niin äkkiäkös sitä olo mukavammaksi muuttuisi.

“Voit viedä tavarasi kirjastoon aluksi, suotta te yläkertaan lähdette kiipeämään kun siellä on varmaan kylmempi mitä täällä”, Lorythas huomautti sisään asuntoonsa astelevalle punapäälle, joka nyökkäsi ymmärtäväisesti vanhemmalleen. Tietenkin Vaern olisi voinut kantaa tuon painavalta vaikuttavan repunkin haltioiden puolesta, mutta koska häneltä ei apua erikseen pyydetty, ei puoliverinen viitsinyt käydä sitä ääneenkään ehdottelemaan. Sen sijaan hän voisi käydä sytyttelemässä niin makuukammarin kuin kirjastonkin takkoja, ja katsomaan josko kaapeistaan löytyisi niitä lupailemiaan rohtoja Dariukselle – eivätköhän nuo kaksi osanneet käydä taloksi jo itsekin.


//Elastinen tulee sun uniin. Sen jälkeen Estinien tulee meidän uniin. HALUUN VETÄÄ SITÄ JO TURPAAN! Tulee ko Deli voi Aksu et nyt alota :------DDDDD LOPPU ENNENKÖ ALKAAKAAN. No tottakai me ollaan liian op. 360 no scope headshot ja kaikki on et ne käyttää koodeja. ASAP JOOOOO DESTINYYN HUOMENNA KYLLÄ KIITOS, MEIDÄN PITÄÄ MENNÄ PELAAN FAIKKARIAKIN UUDET RELIC WEAPONIT TULI SINNE//

[Aksutar]

Matka jatkui aina Seyrin kartanolle asti. Kävellessään Darius ei pahemmin puhunut, keskittyi vain jalkojensa liikutteluun melko rauhalliseen tahtiin. Olisihan sitä voinut hypätä vielä Náron selkään ja antaa pedon kantaa hänet perille asti, mutta matka oli loppujen lopuksi sen verran lyhyt, ettei Darius viitsinyt. Tuskin hän olisi edes jaksanut ponnistaa enää syndraen selkään, sen verran nuutunut olo oli. Mutta jos jotain hyvää tästäkin olotilasta piti löytää, niin nyt hänellä ainakin oli täysin hyvä syy pitää vielä muutama päivä vapaata - ei hänestä tässä kunnossa olisi ollut mitään hyötyä töissä, edes paperitöiden parissa. Ajatus ei todellakaan kulkenut niin terävästi ja pitkään, että olisi voinut keskittyä johonkin tärkeään.

Matkan aikana Náro oli kovasti nuuhkinut Lorythaksen puoleen, mutta kun kartanolle päästiin, oli naaraan huomio kiinnittynyt tallipoikiin, jotka ratsukaksikosta tulivat huolehtimaan. Tavarat purettiin ensin ratsujen selästä, ennen kuin kulku vei viimein sisälle kartanoon. Kovin kylmähän sielläkin oli - ainakin näin Dariuksen mielestä - mutta ei kenraali käynyt mistään ääneen valittamaan. Vaatteitaan hän ei kuitenkaan vähentänyt vieläkään. Huomio kääntyi Seyrin puoleen tuon kehottaessa Iriadoria viemään tavaroitaan alkuunsa kirjaston puolelle, jossa varmasti olisi lämpimämpää mitä yläkerrassa. Eipä sokealla siihen mitään vastaansanomista ollut ja huomautuksensa jälkeen Lorythas lähti viilettämään pitkin kartanoaan. Niiskauttaen Darius lähti astelemaan sen kirjaston puolelle, jonne Seyr korkeahaltiaa oli ohjeistanut. Ei hän jaksanut seisoskella paikoillaan, kenraalilla oli pakottava tarve iskeä ahterinsa alas nyt mahdollisimman nopeasti.

Niinpä kirjaston puolella Darius kävi romahtamaan divaanille istumaan, huokaisten syvään. Niitä hiuksia käytiin jälleen kerran sukimaan pois näkökentän tieltä, kenraalin samalla kiroten sitä ettei ollut älynnyt pistää hiuksiaan vain samantien kiinni ennen lähtöä.
"En edes muista milloin viimeksi oloni olisi ollut näin hirveä...", Darius kävi narisemaan tunkiessaan jälleen käsiään puuskaan, ettei niin pirusti olisi paleltanut.
"Ehkä olisi pitänyt sulkea se ikkuna aikaisemmin", Kenraali lisäsi yskähtäen, kiroten nyt näin jälkikäteen typeryyttään. Mutta jälkiviisaanahan sitä oli aina hyvä valittaa.



// En haluu mitään elastisia unia. Ja Estinien saatana, saunan taakse semmoset ja turpuun nakkikiskalla. Jäbä murisi mulle. Alotan. KOSKAAN EI LOPPUNUKAAN. 360 no scope headshot indeed. GIT GUD. MITÄ KETTUA MITKÄ RELIC WEAPONIT JUTTUJA MISSÄ!? //

[Crimson]

Iriador kantoi reppunsa sitä tuttua käytävää pitkin kirjoja täynnä olevaan huoneeseen, rinkan vain kolistessa kun sen lattialle kumosi siihen oven vierelle. Tuskin se siinä kenenkään tiellä olisi, ja tuskin Lorythasilla oli minkäänlaista ongelmaa siirtää sitä itsekin, mikäli talon isäntä laukun jonnekin toisaalle halusi. Mutta toistaiseksi se sai olla siinä, Iriador halusi vain istahtaa alas vetämään henkeä, aivan kuten Dariuskin joka huoneen puolelle astahti ja kävi itsensä kumoamaan divaanille. Huoneessa oli sen verran viileä vielä, ettei Iriador itse halunnut istahtaa värjöttelemään alas – mutta ehkä se oli parempi, ettei Winder itseään ainakaan enempää rasittanut. Kyllä Lorythas varmaan kohta palaisi takaisin ja huone täyttyisi lämmöstä, kun puolipeto tänne hohkamaan saapuisi.
“Olet niin kiireinen, ettet ehdi edes sairastua”, korkeahaltia hymähti, vitsaillen tietenkin. Harvoin Darius sairaana oli ollut, korkeintaan petipotilaana tehtävillä tapahtuneista haavereista, mutta harvoinpa tuo nenäänsä niiskutti tai pärski menemään tällä tavoin.
“Olisit voinut jättää siellä kylmässä vedessä uimisen kyllä väliin ennemmin…”, nuorempi vielä lisäsi jokseenkin moittivasti, syystäkin. Mutta tehty mikä tehty, eikä mennyttä kyennyt muuttamaan – toivoa vain sopi, ettei Haukansilmä mitään pahempaa tautia potenut…

Hetken parivaljakko ehätti olla itsekseen, Iriadorinkin istahdettua piakkoin alas, kunnes itse kartanon isäntä saapui huoneen puolelle. Muutama klapi sylissään sarvipäinen asteli huoneen poikki, hehkuen mukavasti lämmintä ympärilleen tavalliseen tapaansa. Sen kuuman kihelmöinnin kyllä poskilla tunsikin sarvipäisen kulkiessa istuinsijojen ohitse takan äärelle, pinoamaan tulisijaan siistiin pinoon muutaman puun ja sytykkeitä. Yhteen suurempaan, kuivaan kaarnapalaan Puolikäärme kävi puhaltamaan suutaan siniset liekit kiinni, ennen kuin sen asetteli rätisemään puitten lomaan myös. Tulihan siitä varmasti hieman erilainen loimu kuin tavallisesta tulesta, mutta samaan tapaan se kuitenkin puita nuolisi ja huonetta lämmittäisi.

“En ole ollut kotona sitten aamun… anteeksi että joudun majoittamaan teidät kylmään toistaiseksi”, Seyr pahoitteli noustessaan takan äärestä takaisin seisomaan, siinä samalla vielä pystyssä ollessaan huonetta lähtien kiertämään ja sytyttelemään kynttilöitä ja maagisempia valonlähteitä sinne tänne ettei heidän pimeässä sentään tarvinnut istua.
“Talveen valmistautuminen lisää työtehtäviäni yllättävällä tavalla, joka vuosi, vaikken sitä koskaan edellisinä vuosina ilmenneiden virheiden jälkeen niin odotakaan”, kyläpäällikkö hymisi, yrittäessään jonkinlaista keskustelua rakentaa, vaikka ymmärsi toki matkalaistensa olevan väsyneitä – etenkin Haukansilmän, joka uupuneenoloisena siinä divaanilla nyhjäsi. Lopulta seisahtuenkin lämpimän olemuksensa kera siihen divaanin viereen tarkastelemaan, miten Iriador laskosteli viittaa ja ulkotakkiaan syliinsä.
“Voin ottaa ulkovaatteenne ja hakea vilttejä tilalle, suotta te niissä kylmissänne värjöttelette…”.


//Samaan tapaan kun römpsäsensei niin se elastinen sieltä nurkalta kuikistaa. MUT ME OLLAAN JO EDELLÄKÄVIJÖITÄ KUN OLLAAN DRAGOONEINA SAATU VETÄÄ ESTINIENII TURPAAN! Sä oot niin katkera ko se muris sulle. Me niin käytetään koodeja. FAIKKARIIN TULI PÄIVITYS JA UUDET RELIC WEAPONIT LVL60 HAHMOILLE//

[Aksutar]

Darius naurahti surkuhupaisasti Iriadorin huomauttaessa, ettei kenraali kiireiltään edes ehättänyt sairastua. Siltähän se oli näyttänyt, ainakin tähän asti. Mutta ehkä se teki hyvää kerran vuosikymmenessä flunssassa olla, eipähän päässyt unohtumaan kuinka kurjaa tämä olikaan. Kunhan tauti vain helpottaisi nopeasti, Darius ei todellakaan aikonut jäädä petipotilaaksi muutamaa päivää pidemmäksi. Yskien kenraali kuitenkin vain hymähti pienesti nuoremman muistuttaessa kylmässä vedessä uimisesta. Ehkä senkin olisi voinut jättää tekemättä, mutta eipä sitä sillä hetkellä tullut ajatelleeksi. Ja nyt kenraalia ei huvittanut siitä tapahtumasta puhua, saatikka sitten muistella sitä. Vaikka kaikki olikin päättynyt suhteellisen hyvin sen päivän päätteeksi.

Uupunut katse kääntyi kuitenkin Seyrin puoleen, kun tuo puuklapien kera huoneeseen saapui. Marssi heti ensitöikseen tulisijalle, jotta kirjastoon saataisiin lämpöä tuota pikaa. Ei siinä voinut kuin hymyillä pienesti, kun seurasi sitä touhua vierestä. Tultasyöksevälle puoliveriselle takan sytyttäminen näytti olevan yllättävänkin helppo homma. Ei tarvinnut piikivien kanssa kikkailla tulta kehiin.
"Suotta anteeksi pyytelet. Tulimme ilmoittamatta, joten ei se ihme ole, jos valmistautunut et ollut", Nuhainen kenraali hymähti Lorythakselle, joka vielä kynttilöitä huoneeseen sytytteli. Varmasti paikka olisi ollut valmiina vieraille, jos he olisivat ilmoittaneet tulostaan ajoissa. Mutta kerta tällä tavalla tyhjästä paikalle pamahtivat, oliko se sitten ihmekään, ettei Seyr heitä varten valmiiksi mitään ollut laittanut? Tuskin tuo nyt aina vieraiden varalla valmiina oli, kuten nyt nähtiin. Mutta ei se haitannut, ainakaan kenraalia, joka oli vain tyytyväinen siitä että olivat sisätiloissa ja kohta toivon mukaan alkaisi tuntua lämpimämmältä.

"Talvi tuntuu joka vuosi yllättävän itse kunkin", Winder vastasi kyläpäällikölle, koittaen parhaansa mukaan uupumuksesta välittämättä osallistua siihen kevyeen keskusteluun, jottei Lorythaksen sentään yksin tarvinnut rupatella. Vaikka kieltämättä Darius olisi enemmän kuin mielellään vain ummistanut silmänsä ja pistänyt maaten, torkut eivät kuulostaneet ollenkaan huonolta idealta. Mutta ei hän kehdannut tässä seurassa nyt nukkumaan alkaa. Kerta tänne oli tultu, halusi eliitti viettää mahdollisimman paljon aikaa Seyrin seurassa - tuo kun heitä niin kovasti aina kylään tuntui kaipaavan.
Lorythaksen tullessa lähettyville sitä lämpöään hohkaamaan, kävi Darius pienesti huomaamattaan nojautumaan paremmin kohden sarvipäistä. Voi kuinka hän olisi vain halunnut liimautua kiinni Seyriin ja nauttia tuon lämmöstä.

Lorythaksen rintakehää tuijottanut katse kohosi sarvipäisen kasvoihin, tuon tarjoutuessa ottamaan ulkovaatteet ja tuomaan vilttejä tilalle. Hetken Darius uupuneesti vain tuijotti sarvipäistä, tutkien tuon kasvonpiirteitä pitkästä aikaa kunnolla ja koitti pienesti siinä hymyilläkin.
"Jos siitä ei liikaa vaivaa ole", Silmäpuoli lopulta vastasi, samalla kun nousi hitaasti ylös sijoiltaan. Käyden sitten riisumaan sen viittansa ja takkinsa, hitain ja kovin vaivalloisenoloisin liikkein. Joka paikkaa kolotti niin vietävästi ja takin riisuminenkin tuntui niin turhauttavan raskaalta näin kuumeisena. Vaikka vaivalloista se näytti olevan, selvisi Darius tehtävästä kuitenkin itsekseen ja lopulta ojensi ulkovaatteensa puoliverisen puoleen, ennen kuin rysähti takaisin divaanille, haudaten jälleen kerran ne kädet kainaloihinsa kun sormia niin paleli. Siinä samalla vielä potkien saappaansa pois jaloistaan, joskin varpaita alkoi heti palelemaan kahta kauheammin.



// EI VOI EI CRIM MITÄ NYT SAATANA. Perse ku tääl mä virnuilen ja pärskähtelen nyt idealle - tai ajatukselle römpsäsenseistä ylipäätään - ja isä kattoo kysyvästi tuolta sohvalta. MIKÄ NIIN HAUSKAA ON?! EN VOI KERTOA ISÄ. Vetäisin Estinienii uudestaankin turpaan. Ois pitäny antaa sen kuolla siellä dunussa mis sitä Nidhoggia turpaan vedettiin. No niin oonkin katkera jätkä saatana murisee ku Timi luunsa perään. TOLLA TAVALLA MURISTA TOISILLE SAATANA. Koodeja kyllä. Forever. JA AKJWFKHRJAWFKJREGAKFJWA Tahdon relic weaponit //

[Crimson]

“Ei tietenkään, olettehan vieraitani”, Lorythas naurahti iloisena, käydessään poimimaan käsiinsä niin Dariuksen kuin Iriadorinkin riisumat varusteet. Ne kiikutettiin siihen kirjaston oven viereen nostetulle tuolille sievään pinoon. Vanhan, raadellun ovenkin Seyr oli saanut vaihdatettua uuteen sen jälkeen, kun tarpeeksi moni oli siitä Puolikäärmeelle huomauttanut kun sisätiloissa pyörähtämässä tai ihan vierailulla olivat käyneet. Eipähän tarvinnut muiden nyrpeitä ilmeitä enää katsella ja… kaipa kyseisen luukun hävittäminen myös jollain tapaa helpotti siihen ahdistukseen ja harmauteen, jota Lorythas yhä poti siitä kun oli joutunut Dariuksen selkään ne merkit polttamaan. Eihän hän menneistä pääsisi eroon millään, mutta kun siitä ei jatkuvasti ollut jokin muistuttamassa omassa asunnossaan, niin ei se harmauskaan enää yhtä usein mieltä painanut.

Hetkeksi sarvipäinen vain seisahtui aloilleen, omiin ajatuksiinsa juuttuen. Hänen olisi pitänyt poistua jälleen hakeakseen peittoja Iriadorille ja Dariukselle, eikä edestakaisin juoksentelu tuntunut isännän mielestä kohteliaalta hänen vieraitaan kohtaan. Niinpä Lorythas kävi poimimaan tuolinkaiteelta vain ohuemman viltin punapäiselle, josta nuorempi kiitti ja yhteen myttyyn mukavasti hautautui kirjavaan peittoonsa nojatuolissaan. Winder sen sijaan saisi hänen valmiiksi lämpimän kaapunsa.
Lorythas kävi availemaan ne muutamat sisäpuolelle käännetyt napit, ujuttaen paksun, lämpimän kaavun yltään pois samalla kun lähemmäs sitä divaania. Eihän sarvipäinen itse tarvinnut niin runsasta kerrastoa sisällä ollessaan, hänelle riittivät ne ihoa nuolevat tummat nahkahousunsa ja siisti pitkähihainen paita, joita Seyr kaapunsa alla piti. Paidan kauluksesta, kuin itse vaatekappaleen ohuen kankaan lävitse sinisenä palavan leimunkin saattoi
“Ota tämä”, Puolikäärme ojensi yhä lämpimän kaapunsa Dariukselle. Pienemmälle haltialle se suurikokoinen takki oli varmasti kuin peitto, ja siihen oli varmasti helppo kääriytyäkin, mikäli sen päälle puki tai vain pujotti kätensä hihoihin. Tämä riittäkööt aluksi, Lorythas hakisi kunnon petivaatteita sitten, jos kylmä vielä kaikesta huolimatta jäisi kaksikkoa vaivaamaan, kun huone ottaisi lämmitäkseen.

“Teidän piti kertoa minulle enemmän siitä miksi tänne asti vaivauduitte tulemaan…”, Hopeakäärme henkäisi. Sarvipäinen pääsi viimein istahtamaan itsekin alas, Dariuksen seuraksi laskeutuen sille divaanille istumaan. Selkä painettiin rennosti divaanin selkämystä vasten, Loryn kääntyessä katsomaan Haukansilmän puoleen varovaisesti hymyillen, “Haluatko… tulla ehkä syliini lepäämään…?”, puoliverinen tiedusteli taas arkaillen. Kyllä hän tiesi että kyljessään olisi lämmin, mutta että ehdottaa nyt Dariukselle että pistäisi syliinsä maaten… Lorythas tunsi miten se vaivautuneisuus alkoi näkyä taas kasvoiltaan ja punerrus korvanpäissä loi kuumotuksen tunteen.


//Mä tiedän mitä mä seuraavalla kerralla photoshoppailen kun koneelle jaksan raahautua. HERRA RÖMPSÄ ON PARHAIN. Isäs ei ymmärtäis römpsäsensein hienoutta. No älä ny ko ekalla kerralla olin siellä niin wipettiin siihen ko se elastinen delas sinne ja olin vaan et lol :----DDDD TIMI MAINITTU//

[Aksutar]

Jälleen kerran Lorythas osoitti olevansa kunnon isäntä, mainiten ettei heistä huolehtiminen olisi minkäänlainen vaiva. Eipä Darius mitään vastaan sanonut, antoi sarvipäisen olla isäntänä ja kohdella vieraitaan miten halusi - kiitollinenhan tästä huolenpidosta jälleen piti olla.
Sen sijaan että paikalta olisi minnekään kuitenkaan poistunut, kävi Lorythas poimimaan tuolinnojalta viltin, jonka ojensi korkeahaltialle ja sen jälkeen kävi riisumaan yllään olleen mustavalkean kaavun, jonka lopulta ojensi Kenraalille. Sijoillaan värjöttelevä haltia vilkaisi kaapua kysyvästi, nostaen katseensa takaisin Seyrin kasvoihin, ennen kuin nyökäten kiitti kaavusta ja otti sen vastaan. Jälleen kerran nousten ylös sijoiltaan, vetääkseen sen puoliverisen lämmöstä yhä lämpimän kaavun ylleen. Se tuntui yllättävänkin... kotoisalta. Olihan se muutamaa kokoa liian suuri kenraalille, mutta sentään lämmin ja pehmeä, erittäin mukava. Ja tuoksui yhä puoliveriseltä. Oli yhä kovin absurdia, kuinka Darius löysi Lorythasin niin läheisenä ja lämpimänä ystävänä, näin lyhyen ajan jälkeen. Ehkä osasyy oli se, kuinka avoimesti Lorythas heidät oli ottanut vastaan ja kuinka tuo heitä oli suojellut.

Darius istahti takaisin alas tuijottaen lattiaan, Hopeakäärmeen käydessä muistuttamaan, että haltioiden piti kertoa tulonsa syy. Darius niiskautti, eikä käynyt mitään vastaamaan puoliveriselle. Hän ei... yhäkään halunnut puhua asiasta. Mutta Lorythas ansaitsi totuuden, vaikkei sen kertominen helppoa saatikka mieluisaa ollut. Siinä kuitenkin nousi myös pelko siitä, miten Lorythas reagoisi jos saisi tietää kaiken? Tietenkin Darius uskoi puoliverisen alkavan vihaamaan häntä, pitämään yhtä vastenmielisenä mitä Winder itse itseään piti. Kenties taas suuttuisi, kun saisi kuulla, kuinka silmäpuoli oli jälleen yhden sadistin tahtoon alistunut ja leikkinyt mukana. Satuttanut Iriadoria. Sanoisi, ettei kenraali ansainnut korkeahaltiaa. Aivan kuten kuurapartakin oli huomautellut...
Ei hän kyllä ansainnutkaan Iriadoria, jos siitä lähdettiin.

Ennen kuin Darius ehti edes miettiä, mitä Seyrille olisi sanonut, kävi puoliverinen kyselemään haluaisiko kenraali hänen syliinsä lepäämään. Kysyvänhölmistynyt katse nousi lattiasta Lorythaksen puoleen, tuon selvästi vaikuttaen kysymyksensä kera vaivautuneelta ja se tuttu puna tuon kasvoilla kävi jälleen kohoamaan.
"Se... olisi ihan mukavaa... Jos et pahaksesi pistä", Kenraali lopulta vastasi nostaen pienen hymynpoikasen kasvoilleen.
Joten, jahka Seyr oli itsensä hyvään asentoon saanut, kävi Darius siirtymään pidempänsä syliin, etsien mukavan asennon. Painautuen pehmeästi vasten sarvipäisen rintakehää, hieroen kasvonsyrjäänsä tuota vasten. Kädet painuivat jälleen puuskaan, kenraalin vetäytyen paremmin kippuralle, suorastaan upoten siihen Seyrin antamaan kaapuun. Mutta nyt sentään oli lämmin. Aivan uskomattoman ihana tunne.
"Ja niin osat ovat vaihtuneet", Kenraali kävi naureskelemaan uupuneesti kaavun kauluksen suojista, "Mutta älä sinä tällä kertaa koita suudella minua, pitääksesi minut lämpimänä", Tuo jatkoi niiskauttaen, muistaen yhä sen viime talven kun oli saanut Seyriä lämmittää tuon ollessa huonossa hapessa.
"Ties vaikka tämä tarttuisi", Haukansilmä mutisi vielä, itseään paremmin Lorythasia vasten kiehnäten, "sehän tästä puuttuisi, että kaikki vilustuisimme".

Kenraali kävi ummistamaan silmänsä kera pitkän, rohisevan henkäisyn. Sitten hän hiljeni. Ei palannut enää siihen aiheeseen, mistä puoliverinen heitä oli muistutellut. Ei hän kehdannut siitä puhua.
"Kuinka sinä olet voinut...?", Uupunut, puoli uninen kenraali tiedusteli Lorythakselta. Rumaahan se oli paikalle tupsahtaa kutsumatta ja mitään ilmoittamatta ja sitten olla edes kyselemättä, miten puoliverinen oli voinut tässä välissä!
"Eihän vanhimmista ole kuulunut mitään?... Du’ul", Haukansilmä jatkoi, peläten että ne kaksi kieroa vuorenvaltiasta olisivat Seyriä yhä kiusanneet. Mitä ikinä niillä olikaan mielessä...



// :-------DDD VOI EI SE OIS NIIN TAIDETTA. Kukaan ei ymmärrä römpsäsensein hienoutta. Ja ihan oikein elastinelle, sietääki saada turpuunsa. TIMI MAINITTU, AIKA DERPATA //

[Crimson]

“En kai muuten olisi edes ehdottanut”, Lorythas naurahti vaivautuneena, painaen leukaansa siinä punastellessaan hitusen alemmas ja katseensa hetkeksi jonnekin muualle siirtäen. Vaern kävi ottamaan kuitenkin rennomman asennon, hieman jalkojaan leveämmin asetellen, ennen kuin reisiinsä tapauttaen antoi Haukansilmän olettaa että tuo voisi syliin kavuta. Pienesti sarvipäinen käsiään levittelikin, laskien ne sitten kevyesti halailemaan ja tukemaan Haukansilmää kun tuo syliin asti pääsi. Se pieni kiehnäily sai Lorythaksen alitajuisesti kehräämään hiljaa, siinä samalla kun hopeaharjainen seuraili miten haltia siihen hänen antamaansa kaapuun tuntui tyytyväisyyttään hukkuvan.
Lämpimästi Puolikäärme naurahti Dariuksen tuodessa esille sen kuinka tämä tilanne oli nurinkurisena aikaisemmin koettu – ja ettei Puolikäärmeen tulisi yrittää suudelmin Haukansilmää lämmitellä.
“En en, älä huoli”, puoliverinen hymisi rauhallisesti, kättään hieman nostaen ja lähtien sukimaan Dariuksen otsalta tuon tummia hiuksia nätisti taaksepäin.

Iriadorinkin mieltä lämmitti suunnattomasti pelkkä ajatus siitä, ettei Darius enää tainnut siten palella ja että Lorythas halusi Haukansilmää yhtälailla auttaa. Vaikka olihan se kuulostanut hieman oudolta kun toinen siten oli ehdottanut vain syliin tulemista mutta… olihan se jo todistettu, että Seyrin vieressä oli äärimmäisen lämmin. Ja turvallista - mikäli tuo ei pahalla tuulella ollut, vaikkei punapäinen kyllä jaksanut silloinkaan uskoa, että Vaern ketään tarkoituksella satuttaisi.
Darius kävi kuitenkin Lorythaksen siitä tilanteesta herättelemään yllättäen kysyessä sarvipäisen voinnista. Ei kyläpäällikkö edes huomannut sitä kysymykseensä vastaamisen välttelyä, ollen lähinnä enemmän kuin mielissään siitä, kun Haukansilmä tällaisia lähti tiedustelemaan.
“Olen ollut kiireinen, pitkälti. Meillä on syysjuhliemme jälkeen yhtä tohinaa aina laittaa paikat kuntoon ja pyytää vielä vuoden viimeiset lohikäärmeet. Olen yhä pahoillani ettette päässeet silloin tulemaan juhliin, mutta ehkä seuraavana vuonna sitten”, Puolikäärme selitteli nopeasti, hieman ympäripyöreästi millaisissa tohinoissa kulunutta syksyä oli Briarissa vietetty. Olihan Seyr kutsunut Sinisen kuiskauksenkin heidän sadonkorjuujuhliinsa Dariuksen kautta, mutta eipä noita ollut silloin näkynyt - mutta kyllä Lorythas inhimilliset estot ymmärsi heidän tapauksessaan. Ehkä seuraavana vuonna sitten, kuten Vaern ääneen ehti todetakin siinä Haukansilmää pienesti silitellessään.

“Mutta älä viitsi käyttää tuota nimeä… en minä sitä ole yhäkään millään tavoin ansainnut”, sarvipäinen halusi huomauttaa Winderille siitä Kruunatun tittelin käytöstä. Ei se kuulunut Lorythakselle, moisen nimen ollessa hirveän imarteleva ja toisaalta myös raskas kannettava. Kunhan se ei muiden oman lajin yksilöiden perään leviäisi, tai pian kaikenmaailman urokset olisivat puoliveristä haastamassa Briarin porteilla…
“Etköhän sinä ihan syystä sitä nimeä kanna, suotta taas nuukailet”, Iriador huomautti piruillen virnistäessään omalta tuoliltaan käsin, saaden Seyrin taas katsomaan vaivautuneena vain sylissään istuvan kenraalin tummia hiuksia.


//Taattua kiasma laatua! NO EI NIIN, mä tartten sen taas skypekuvaks seyraavaks ikuisuudeks kyl. TURPUUN MAKSIMI TEHOILLA. Deli ja Consta on erikoistunu siihen, pitäiskö meidän pyytää niitä näyttään mallia? AIKA MOON MOONIN! Päitsi voi ollasit Moon Meow :DD:DD:D::DDD//

[Aksutar]

Kenraali ei edes jaksanut ajatella kuinka oudolta tämäkin tilanne tuntui sinällään. Kavuta nyt tällä tavoin toisen syliin lämmittelemään kuin mikäkin kakara. Mutta nyt kun oli puolikuntoinen ja kuumeesta sekaisin, ei Dariukselle tullut edes mieleen ajatella mitään muuta, kuin sitä ihanaa lämpöä mitä hopeaverinen hohkasi. Kuullen kyllä sen pienen kehräyksen, mitä sarvipäisestä kuului. Se nostatti väkisinkin pienen hymyn kasvoille, puhumattakaan siitä kuinka se hiuksien sukiminen tuntui yllättävänkin mukavalta. Joskin ennemmin Darius olisi ollut Iriadorin paijattavana, mutta ei nyt käynyt valittamaan.
Lorythas kertoi olleensa lähinnä kiireinen töidensä suhteen, mainiten myös ne syysjuhlat joihin oli kuiskauksen aiemmin tänä vuonna kutsunut. Sääli sinällään, etteivät he olleet ehtineet paikalle, mutta eliittijoukolla ei varsinaisesti ollut aikaa pitää taukoa - sitä paitsi kuningas tuskin olisi ilahtunut suuresti, jos he kutsuun olisivat vastanneet. Darius ei kyllä ymmärtänyt miksi Aran jaksoi kiukutella Seyrin suhteen, olisi tyytyväinen siihen, että Briar oli edes kuiskauksen kanssa jonkinlaisia järjestelyitä sopinut, eikä ilmoittautunut haltioiden veriviholliseksi! Mutta, sellainen oli Aran.

"Ehkä seuraavana vuonna", Väsyneesti kenraali toisteli Seyrin sanoja. Ehkä sitten ensivuonna se onnistuisi, jos sopiva sauma tulisi. Jos ei muuten, niin ainakin Darius ja Iriador voisivat yrittää osallistua, sillä ainakin Haukansilmää sinällään kiehtoi nähdä millaiselta syysjuhlat näyttivät Briarissa.
Eliitti kävi hymähtämään terävästi Lorythaksen pyytäessä, ettei kenraali käyttäisi Yliparantajan antamaa nimeä tuosta. Eipä se oikein suuhun sopinutkaan, ennemmin hän kutsuisi Lorythasia vain Lorythakseksi. Virne käväisi kasvoilla Dariuksen raottaen katsettaan sen verran, että saattoi Lorythakseen vilkaista Iriadorin sanojen myötä.
"Niin, harva sitä itse Ajankiitäjälle antaa selkään", Kenraali rohisi kipeää kurkkuaan, sulkien sitten silmänsä uudemman kerran, "Mitä ikinä ajattelitkaan hänet haastaessa...", eliitti mumisi, hiljeten sitten jälleen. Pikkuhiljaa kenraali vaipuikin uneen, lähinnä vain hymisten tai ynähdellen jos jotain hänelle puhuttiin. Muuten hän tyytyi vain kuuntelemaan, kunnes todellakin nukahti nätisti siihen Lorythaksen syliin. Matkaaminen ja sairaus olivat vaatineet veronsa kenraalin voimista ja ne pienet torkut houkuttelivat kovasti, vaikka sinällään Darius olisi enemmän kuin mielellään ollut hereillä, nyt kun pitkästä aikaa Seyrin kanssa sai jutella. Mutta tuskin siitä haittaa oli, että hän hetkeksi silmänsä ummisti?

Nukkuessaan tuttuun tapaan kenraali hengitteli välistä raskaammin ja nopeammin, jopa ynähdellen painajaisia nähdessään. Ehkä se kuume nimenomaan lisäsi niiden pahojen unien määrää, mutta jostain syystä nyt kun Lorythaksen sylissä nukkui, pysyi kenraali suhteellisen rauhallisena unissaankin.




// NIIN. Voi ei, skype kuvaks se kyllä. Munkin pitää pistää, sit aina ku soitetaan toisille niin automaattinen repeeminen. TURKUUN MAKSIMI TEHOLLA eikun. Deli ja Consta näyttää mallia joo, sit ne myös näyttää mallia miten juodaan viskiä eikä aamulla olla krapulassa. Consta voittaa Delin. MOON MOON <3 Moon meow ei perse <3 Kuulostaa joltain sailor moon kisse editionilta //