Kirjoittaja Crimson » 24 Syys 2016, 01:38
Hah, osuma! Dagnirin jäästä kuuraiset suupielet vääntyivät leveään virneeseen, pedon liitäessä kevyesti pienemmästään ohitse, joka mitä ilmeisimmin haavoittuneena otti rytistäkseen pusikkoihin, ilmalentonsa tyssäten täysin kuin seinään. Oli kai onni onnettomuudessa pienemmän suhteen, ettei tuo korkeammalta tippunut alas – Dagnirille oli sen sijaan se ja sama, kuinka paljon Lounatuuli itseään loukkaisi siniharjan kieriessään pölyä nostattaen maata pitkin, karjuen kipujaan. Tuossa kunnossa toinen olisi helppo vain kerätä kynsiin ja lähteä liitelemään takaisin haltioiden kaupunkia kohden, häiritä sitten hänen ylhäisyyttään uutisilla ja marssittaa mokoma hienohelma jatkamaan serpentin kanssa, ihan kaikella hartaudella.
Seyr kykeni erottamaan pian toisenkin otuksen aroilta, selvästikin serpenttikäärmeen, joka mitä ilmeisimmin liihotti karkuun tuolta isommalta pedolta. Mitä tuossa ikinä tapahtuikin, oli valkea lisko hetken aikaa tulossa kylää päin, mutta suuntaa vaihtaen lähti johdattamaan siivekästä jättiä kauemmas Briarista. Hyvä niin, vai kykenikö niin sanomaan… ainakaan kumpikaan noista liskoista ei ollut tulossa enää tännepäin. Mitä ikinä ne keskenään nahistelivatkaan, oli parempi että ne hoitaisivat sen kauempana kylästä. Muussa tapauksessa Lorythaksen olisi komennettava toisia itsensä tavoin ja lähteä ohjaamaan riitapukareita jonnekin, missä ne eivät olisi aiheuttamassa harmia ja hankaluuksia tällä tavoin.
Lorythas säpsähti Leton tarttuessa häntä jälleen kädestä, sarvipäisen aistien kyllä kuinka huolestunut tummahipiäinen toverinsa sillä hetkellä oli – mikä sinällään pisti Puolikäärmeen jälleen ihmettelemään Letoa.
”Parempi että ne pysyvät tuolla, ja me täällä. Ei ole meidän tehtävämme mennä selvittelemään niiden välejä tai mennä auttamaan…”, Hopeinen henkäisi, kokien todellakin paremmaksi vain katsella tilannetta täältä syrjästä – tai ainakin siihen saakka se mielentila säilyi, kunnes tuttu punainen paholainen lehahti heidän ylitseen ja mitä ilmeisimmin lähti suuntaamaan tapahtumia kohden vikkelään. Ja tietenkin, TIETENKIN, Sagan perässä muurien ylitse syöksähti pikkunaaraan perään myös Lokene…
”… SAGA!”, Lorythas karjaisi punaisen pikkupaholaisen perään, käsillään nojaten muurin korkeampaa laitaa vasten ja varsin terävästi silmäten tuon kaksikon perään. Kyllä hän tiesi kuitenkin, ettei Pumpkin ollut vaihtamassa suuntaansa vaikka miten olisi perään huutanut… eikä Lokenen perään liitäminen kyllä auttanut asiaa yhtään.
Loryn olisi mentävä niitten perään. Hänen piti hakea naaraat takaisin, tai muuten tästä syntyisi vielä sellainen soppa, jota kukaan ei halunnut lähteä erikseen kuvittelemaan päässään. Jos Saga alkaisi rähinöimään, oli Lokene varmasti ystävätärtään puolustamassa… eikä Seyrillä ollut varaa menettää Lokenea, eikä kyllä Pumpkiniakaan jos siitä lähdettiin.
Vapaa käsi nousi pitelemään omia ohimoitaan, Lorythaksen vaikuttaessa pitkälti kyllästyneeltä ja vaivautuneelta tilanteeseen. Ei häntä huvittanut lähteä tuonne varsinaisesti, mutta velvollisuudet kielivät tietenkin täysin toista, samalla kun kyläpäällikkö kätensä lomasta seurasi, kuinka suurisiipinen peto laskeutui alas ilmeisesti saalistaan tai kilpakumppaniaan haalimaan kontolleen viimein.
”Lähetämmekö partion hakemaan ne takaisin?”, lähellä tilannetta Seyrin ja vieraan tummahipiän vierestä eräs vartijoista kyseli, päällikön puoleen kysyvästi katsoen.
”Menen itse, pitäkää sen sijaan valmius yllä täällä, jos iso lisko päättää vaihtaa suuntaa”, Puolikäärme tuhahti selvästi toista mieltä olevalle miehelle, joka kuitenkin nyökäten myöntyi johtajansa päätökseen, lähtien järjestämään muutamia ratsastajia valmiiksi siltä varalta että naaraat nyt toisivat tuon jättimäisen hirviön tänne rellestämään perässään parhaimmillaan.
”Haluat kaiketi mukaan - vaikka olisikin parempi, jos odottaisit täällä. Ednakin suuttuu, jos hänen kuriirilleen jotain käy”, sarvipää puhutteli jälleen Letoa, kääntyen katsomaan toveriaan joka yhä häntä kädestä piteli, Seyrinkin huomaamattaan puristaen sitä kämmentä pienesti omassaan paremmin. Mutta jollain outoa tapaa se tuntui rauhoittavan. Jostain syystä Lorythaksesta tuntui vahvemmalta lähteä kohtaamaan tuo otus kasvotustenkin nyt, kun Leto seisoi vierellä...
”Mennään muurien toiselle puolelle, voit kavuta kyytiin ja lennän meidät tuonne lähemmäs. Ne kaksi tomppelia on joka tapauksessa haettava takaisin ja jatkakoon jätti omaa mässäilyään sitten perästä…”. Niin oli parhainta. Turvallisinta kaikkien kannalta.
Hieman kauempana Dagnir oli astellut lähemmäs tilannetta, suupielet katalassa virneessä lähemmäs maassa vaikeroivaa Sigurdia. Mutta sen sijaan että uros näemmä yksin oli, oli jostain paikalle pölähtänyt myös toinen samantyylinen pikkulisko, ja toinen valkea serpentti, joka ei kuitenkaan Lounatuulta muistuttanut kuin serpenttimäisen luikerolla olemuksellaan. Kultasilmällä oli vaikeuksia erottaa mokomaa punaista sinttiä, tuon isomman naaraan hän kyllä näki, joka ylväänä pönötti haavoittuneen uroksen vierellä selvästikin tummanahkaista tuijottaen ja valmiina hyökkäämään kohti, jos Dagnir jotain aikoisi. Eihän Lokenella ollut aavistustakaan siitä että haavoittunut uros oli Sagan veli, mutta silti isompi naaras otti osuudekseen puolustaa noita molempia, koska Pumpkin niin terävänä oli paikalle syöksähtänyt syystä tai toisesta.
”Älä sinäkin aloita, liidä tiehesi tai napsin suihini – vaikka eipä sinusta kyllä suupalaksikaan ole, hammastikuksi korkeintaan”, Kultasilmä naksautti punaiselle liskolle takaisin virnistäen niin että hammasrivistönsä paljastui, päätään kumartaen hieman alemmas samalla siipensä laskostellen selkäänsä, ”Minä otan sen mitä tulin hakemaan”. Siinä missä tummasuomuinen astahti tanner tärähtäen lähemmäs kolmikkoa, otti Lokene muutaman nopean hypähtävän askeleen edemmäs, kaartaen Sagan ja haavoittuneen liskopedon eteen aavistuksen, paljastaen hampaansa ja päästäen ilmassa kumahtelevan, vääristyneeltä kuulostavan jousisoitinkuorolta kuulostavan varoittavan särinän kurkustaan. Karvakasaa ei näyttänyt lainkaan häiritsevän mustan liskon koko – johan se oli kohdannut Sagan ja Vaernin kanssa aiemmin itse vanhimman, Oraakkelin taistelussa!
//JAAKKO HEITTELEE. ELLEI SILLE ANNETA VIINIÄ JA HYVÄÄ RUOHOA POLTETTAVAKSI. Eikun. NO NIIN TÄHÄN ON TULTU EIKS SE OLLU SELVÄÄ JOS MÄ VIELÄ TUUN TAKAS :----DDDD I choose both, both of those, yeeeeees//