Ice to meet you

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Kesä 2016, 01:32

Nyt kun kolmikko ehätti istahtamaan kunnolla alas, pääsi Lorythaskin viimein lepuuttamaan hieman jalkojaan ja selkäänsä, rennosti siihen tuolilleen istahtaen ja henkäisten pitkään, syvään. Tekipä se hyvää, kun oli ehättänyt niellä vain tonneittain päivän aikana jo sen traakin nostattamia pölyjä ja tuhkia kitusiinsa…
Sarvipäinen ei sen pidempään ehättänyt toimettomana olla, nojautuessaan paremmin pöydän äärelle ottaakseen vastaan Leton kirjoittaman lapun, mutta ennen kuin sitä lukaisi, seurasi katse rauhassa kuinka mykkä kävi jo seuraavan paperinsa kimppuun. No, se paperin sisältö selittikin paljon, jos Edna joutui lähettiin kirjekyyhkyjen sijaan turvautumaan.
”Ah, no sehän selittää. Minun pitäisi selvästi lainata teille jotain pientä koulutettua viestikäärmettä seuraavalla kerralla, ne kun ovat aika sutjakkaita toimittamaan kirjeitä ja pieniä toimituksia perille”, Puolikäärme hymyili ystävällisesti, ottaen vastaan sen seuraavan lapun Letolta. Olihan tämä aika erikoinen tapa keskustella, mutta ei se Seyriä haitannut, päinvastoin!

Ilmeisesti Leto kuitenkin piti matkaamisesta, mitä tuon kirjoittamasta saattoikin päätellä. Se oli mukavaa kuulla. Siitäkin syystä, että Seyristä itsestään olisi tuntunut pahalta, sikäli mikäli Leto ei pitkän matkan taittamisesta tänne olisi pitänyt ja olisi mieltänyt sen jopa epämieluisana kokemuksena. Puolikäärme halusi kuitenkin luottaa Leton sanaan.

Jälleen seuraava lappu ojennettiin kyläpäällikölle, joka sitä kävi lukemaan samalla, kun aikaisempi palvelustyttö palasi tuomaan heille tarjottimellaan muonaa. Jotain pientä, aivan kuten Lorythas oli pyytänyt. Leipää, kuivalihaa ja juustoa, marjoja ja vastaleivottuja suolaisia pikkuleipiä kera haudutetun teen ja kannullisen tänä aamuna lypsettyä maitoa. Iriador kävi haistamaan ne maukkaat tuoksut – eiväthän ne yhtälailla vertoja vetäneet johonkin, jota sotilastuvilla heille parhaillaan tarjottiin, mutta Punapäinen kyllä osasi arvostaa pientäkin ruokamäärää jonka eteensä sai. Hän oli oppinut arvostamaan enemmän ja enemmän Briarin antimia sitä mukaan, mitä pidempään täällä oli saanut olla vierailulla. Ja ennen kaikkea Iriadorista ei nirsoa olisi saanut tekemälläkään.
”Herätimmehän me huomiota, mutta ei se ollut iso juttu kävellä kaupungin lävitse. Selvisimme pelkillä katseitten keräämisellä, eivätkä ratsummekaan nyt niin kaukana loppujen lopuksi odotelleet silloin”, Lorythas selitti Letolle, siinä samalla tehden Iriadorille muutaman voileivän, puukauhalla nosti marjoja sokealle pieneen niille tarkoitettuun kuppiin ja kaatoi tuolle vielä maitoa lasillisen. Siitä oli tullut niin tuttu traditio jo, ettei Vaernin erikseen tarvinnut alkaa kyselemään mitään nuoremmaltaan – Iriador saattoi itse nyppiä leivänpäältä pois sellaiset artikkelit joita ei halunnut syödä, tai jättää vain koskemattomaksi sen mitä ei yksinkertaisesti halunnut. Heistä molemmat tiesivät sen, eikä erityistä syytä suun erikseen avaamiselle varsinaisesti heidän välillään ruokapöydässä ollut muuten. Se oli oleellinen seikka korkeintaan jutustelun puolesta, tai jos punapää halusi mahdollisesti jotain lautaselleen satsata.

”Voit ottaa pöydästä mitä haluat, tai jos haluat jotain erityistä niin sekin onnistuu”, Lorythas hymyili Letoon katsahtaen, jälleen mielessään pyöritellen siinä samalla sitä kysymystä, miksi toisesta hohkasi niin erikoinen, maaginen haju. Sellainen, jota Puolikäärme ei ollut koskaan aikaisemmin aistinut kenestäkään. Lorysta Leto ei ollut ihminen. Ei ainakaan puhdasverinen. Eikä tuo ollut korviensa puolesta myöskään haltia. Miekkosessa oli jotain erityistä ja omalla tavallaan huumaavaa, johon Seyr ei halunnut antaa itsensä vajota tämän lähes tuntemattoman tapauksen edessä. Ehkä myöhemmin jos hän oppisi tuntemaan Leton – mutta ei vielä.
”Mistä… olet kotoisin?”, vastaus kysymykseen olisi voinut selittää jonkinmoisia seikkoja mykästä, vaikkei Lorythas tietenkään väkisin tulisi vaatimaan Letolta vastausta, saati edes alkaisi kyselemään sen enempää vaikka huomaisi toisen valehtelevan.
”En vain… tai siis, harvoin… törmään itseni mittaisiin ja silmiini näytät hieman erikoisemmalta, kuin tyypillisin väki täällä. Älä ota sitä kuitenkaan loukkauksena, mielestäni sellainen piirre on ennemmin rikkaus”.


//SAAANIC et dissaa nyt. NYT NE MYRKYT SITTEN KANS. Franin kasvattaja kerto kans kuin niitten koirahäkkiin oli menny siili, ja niitten Retu oli sit alkanu huutaa keskellä yötä ihan jumalattoman julmasti ja talonväki oli ollu et mikä helvetti siä pihal ny menee :---DDD Nälkäinen Heca siili joo. Saa tulla tänne syömään, teen sille nannat muhennokset//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Kesä 2016, 02:01

Mielikuva pienestä viestilohikäärmeestä sai Leton hymähtämään pienesti. Moiselle tuskin olisi tarvetta, jos nelisiipi itse päättäisi itsestään paljastaa siirtymiskyvyn - ainakin näin Lorythasin suhteen. Ednalle Ardashir ei ollut kertonut mitään itsestään, vaikka varmasti jotain noidanalku hänestä aisti. Silti, Ardashir mielellään pitäisi asian näin, ei hän halunnut suotta Ednaa huolestuttaa tai tuolle kertoa "turhia" asioita itsestään. Tärkeintä oli, että noita tiesi, että Ardashir oli auttamassa nuorta naista kaikin mahdollisin keinoin.
Mykkä kävi kuitenkin nyökkäämään Seyrin ehdotukselle viestilohikäärmeestä. Ehkä moisesta olisi apua, Ednalla kun ei tosiaan mitään lentävää viestinviejää ollut ja harvoin noidalla oli rahaa itse lähettiin. Joten, jos Seyr - kyläpäällikkö kun oli - voisi tarjota viestintä keinon, niin tuskin siitä kenellekään haittaa olisi.

Enkelin katse seurasi piikatyttöä, joka heille kävi puresketavaa tuomaan, samalla kun hän kuunteli Seyrin puheita. Kuulemma sen suurempia ongelmia lohikäärmeratsastajat eivät olleet kaupungissa kohdanneet, vaikka selvästi olivat katseita keränneet kulkiessaan. Hyvä, sehän kaikesta olisi puuttunut, että joku olisi heille pahaa halunnut tai peräti käynyt tekemään. Ardashirin ymmärtääkseen ylimääräisiä yhteenottoja ja vihollisia ei kannattanut kerätä näinä aikoina, kun kaksi suurta tahoa oli keskenään sodassa.
Kovin haltioituneena Leto seurasi, kuinka Seyr sokealle ystävälleen tarjolle pisti vaikka mitä, siinä samalla älyämättä itse ottaa mitään, mitä oli tarjolla. Vasta siinä vaiheessa, kun Lorythas ehdotti mykälle tarjonnan kokeilemista, havahtui Ardashir siihen tietoon, että hänenkin ehkä kannattaisi ottaa jotain - ei hänellä kyllä nälkä ollut, eikä hirveä himo maistaa mitään, mutta pitihän hänen esittää sitä ihmisen roolia.... tai niin hän ainakin uskoi.

Lorythasin seuraava kysymys sai nelisiiven kohottamaan katseensa pöydän antimista sarvipäiseen kyläpäällikköön. Mistä hän oli kotoisin? Olisipa siihen ollut helppo vastata, mutta ei. Eihän hän itse edes tiennyt, mistä oli. Hän vain muisti, mistä oli herännyt. Leto kävikin kohauttamaan hartioitaan kysymyksen myötä, samalla kun kävi jälleen kirjoittamaan paperiinsa ja ojensi sen Lorythasille.
"Kaukaa. En täältä", olivat ainoat sanat sillä paperilla, Leton samalla pudistellen päätään. Ei hän sen enempää osannut kertoa omasta syntyperästään.
Hetkeksi Leto avasi suunsa, aivan kuin aikoisi sanoa jotain kirjoittamansa perään... Mutta sen sijaan että mitään olisi sanonut, veti hän vain syvään henkeä ja laski katseensa Lorythasista, takaisin pöydän pintaan, käden samalla ojentuen ottamaan pari palaa kuivalihaa. Ne lihanpalat kuitenkin laskettiin eteen pöydälle, Leton ynähtäen pienesti ja nostaen sen olkalaukkunsa pöydälle, työntäen mokomaa Seyriä päin. Saisi sarvipäinen itse nyt katsoa sen sisältöä paremmin, kerta alas oli istuttu - niin Edna hänelle oli neuvonut. "Näytä sisältö kyläpäällikölle heti kun voit". Ehkä tämä ei ollut se soveliain hetki, mutta mitäpä Ardashir tiesi soveliaisuudesta....



/// THHHHHEFUCKISASANIC. Ja voi ei :------DD NÄLKÄISIÄ HECA SIILEJÄ KAIKKIALLA. Heca tulee ja vie kaikkien ruuat //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 22 Elo 2016, 17:16

Lorythas Seyr, Dagnir


Puolikäärme kaatoi itselleen lähinnä tottumuksesta kupillisen teetä. Ei hänellä ollut jano, saati sitten varsinaisesti nälkä, mutta tällainen tauko sai Loryn kaipaamaan sitä perinteistä teekupillista ja jotain siihen kylkeen mutusteltavaksi, että jaksoi päiväänsä eteenpäin painaa. Siinä samalla hopeaharjaksinen seuraili, kuinka Iriador kävi kiinni niihin voileipiin, tyytyväisenä omaa kupuaan täyttäen kun ei muuta tänään vielä ollut ehättänyt saada syötäväkseen. Tai olihan Seyrillä aina jotain kartanollaan tallessa, mutta oli eriasia, milloin punapää kehtaisi itse käydä ilman erikseen kysyttyä lupaa – vaikkei tuo sellaisia olisikaan tarvinnut – koluamaan kaappeja sen verran, ettei nälissään olisi tarvinnut olla.
Viirumaiset pupillit kääntyivät kuitenkin pian tarkkailemaan Letoa, joka sarvipäiselle ojensi jälleen kirjoittamansa paperinpalasen. Tummahipiäinen ei kertomansa mukaan ollut täältä, vaan jostain kauempaa kotoisin. Se selitti paljon, ehkä jossain merten toisella puolella oli hieman kookkaampaa väkeä, mutta se kokokaan ei selittänyt sitä miksi Lorythas mykästä miehestä aisti sen erikoisen auran ja magian. Letossa oli paljon enemmänkin kuin pelkkä erikoisempi ulkoasu ja varren mitta, ja Lorythasta olisi niin kovasti kiinnostanut tietää mitä mies heiltä oikein ”salaili”.

Hopeaverisen katse kohosi siihen laukkuun, jonka tummahipiäinen nosti pöydälle ja hänen suuntaansa tuuppasi. Käsi ojentui siirtämään ensin teekuppia hieman syrjempään ja tarttumaan sitten kassista, Loryn nostaen sen kepeästi omalle puolelleen pöydän yli. Siellä lienivät ne tavarat, jotka Eregionin tyttö oli lähettänyt Leton mukana tänne, ja se epäilys osoittautui oikeasti.
Seyr kävi pikaisesti läpi katseellaan niitä tavaroita, hieman kädellään tonkien mitä kaikkea se laukku pitikään sisällään. Jokainen purnukka pitäisi käydä lävitse ja todeta toimivaksi, todennäköisesti kylän parantajia kiinnosti Lorythasia enemmän käydä rohtoja lävitse, siinä missä sotureita ainakin kiinnosti varmasti kokeilla niitä erilaisia taikajuomia, joita Edna oli Briariin lähettänyt. Katsottiin nyt millaisia vatsanväänteitä niistä saatiin, ennen kuin jatkoa enempää suunniteltiin.

Siinä samassa jostain aroilta kuului oudon ontto kumina, joka sai Lorythaksen katsahtamaan läheisestä ikkunasta tyynesti pihalle. Vaikka eipä siellä mitään tavallisesta poikkeavaa näkynyt sillä hetkellä – mistä lie se ääni sitten oli kuulunut…


Dagnir oli käynyt pitkästä aikaa pistäytymään kunnolla hämäränviileän kellarin kätköistä pihalla. Sitä suorastaan keljutti tällainen lämmin ja nätti sää. Tulisi jo talvi ja metreittäin lunta!
Mutta ihan suotta ei kultasilmä ollut jalkeille lähtenyt, vaan se oli saanut eräänlaisen maagisenvainun lähellä kulkevasta petturista, joka haltioiden luota oli karannut tiehensä. Eipä Dagnir mikään tappaja ja vihanlietsoja varsinaisesti ollut, mutta tällaista tilannetta suurikokoinen kolossi ei halunnut varsinaisesti jättää käyttämättä! Olihan se omalla tavallaan uskollinen haltioiden kuninkaalle – heillä oli sopimus, ja ehkäpä se pikkuinen kultatukkainen suippokorva osaisi olla Dagnirin tekoon tyytyväinen ja käärme siitä jonkinlaisen palkkio itselleen hamuaisi!
Musta käärme olikin liidellyt aikansa arojen yllä. Haistellut vähän sieltä täältä maagisia hajuja, turhankirkkaan auringon sokaistessa mustan liskon lähes täysin näin päivällä. Mutta se ei Dagniria haitannut, pedon löytäessä etsimänsä. Siniharjaisen tomppelin, joka täällä oli kuin olikin kulkemassa. Kultasilmä ei kuitenkaan hyökännyt pienemmän liskopedon kimppuun, vaan se jäi varsin kiusallisesti vain askeltamaan arojen tannerta pitkin tuon perässä suupielet virneessä, odottaen oikeaa hetkeä liihottaa Sigurdiksi nimetyn pikkutekijän perään jos tuo karkuun aikoi. Painaen valtavia jalanjälkiä väkisinkin maahan ja rutistaen jalkojensa alle kaiken mitä sinne jäi, samalla kun omituinen kumisevat laulut halkoivat kuivahtaneen arojen laidoille saakka. Vaikka eipä sen kokoisen pedon olisi millään tavalla tarvinnut alkaa erikseen huomiota herättämään – enemmän sellainen erikoinen ääntely olikin viestittelyä pienemmälle liskopedolle, että Dagnir oli sen löytänyt.


//Siniset siilit pois täältä. TAI TEEN SIITÄ PAISTIN! Heca on aina nälkäinen. Eli vähän niikö mä <://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Elo 2016, 19:07

Ardashir, Sigurd


Enkeli katseli hymyillen, kuinka Seyr otti vastaan hänen tarjoaman laukun ja sitä näin päälisin puolin tarkasteli. Hän itse ei ollut varma mitä kaikkea laukusta löytyi, Ardashir kun ei ollut itse tutkinut sen sisältöä eikä saanut täydellistä selitystä Ednaltakaan. Mutta eipä se asia hänelle kuulunut, hän oli vain juoksupoika.
Katse valui Seyristä niiden tarjoiltavien puoleen, Leton katsellen hetken tarjontaa, ennen kuin varovaisesti kävi ottamaan hyppysiinsä yhden suolaisista pikkuleivistä. Puraisten siitä puolet ja makusteli rauhassa palasta suussaan. Mutta ennen kuin loput pikkuleivästä olisi ehättänyt tuhota, kuului aroilta ontonmatala kumina. Se sai nelisiiven hetkeksi jähmettymään paikoilleen ja vilkaisemaan ikkunan puoleen, siinä missä kyläpäällikkökin ulos vilkaisi. Mutta sen lisäksi Leto kävi nousemaan ylös sijoiltaan ja käveli ikkunan luo, käyden paremmin tähyilemään ulos kirkkaaseen päivään nähdäkseen, mikä äänen mahdollisesti oli aiheuttanut...


Sigurd tiesi, että siskonsa piti majaa tällä mantereella. Siitä oli kuitenkin pitkä aika, kun hän viimeksi Sagan oli nähnyt ja kieltämättä nyt kun elämänsä oli muuttunut täysin, oli siniharjainen jopa alkanut hieman kaipaamaan sisarensa perään. Heidän välinsä eivät ihan lämpimämmästä päästä olleet, mutta sentään he eivät riidelleet. Joka tapauksessa, pitkään Sigurd oli jäljittänyt siskoaan ja viimein saanut vihiä, että pieni punainen serpentti piti majaa aroilla sijaitsevassa kylässä nimeltä Briar. Sen pidemmittä puheitta Sigurd oli lähtenyt matkaan. Nopeastihan hän sinne olisi lentänyt, mutta hän ei halunnut. Siihen oli syynsä, miksi Sigurd oli pysytellyt humanoidina ja ottanut todellisenmuotonsa vain merta ylittäessä tai metsässä rällästäessä. Niinpä lohikäärme oli lähtenyt matkaan kävellen, ihmisilluusiossaan. Pitkän tovin hän oli arkaillut metsän reunalla, Aroille lähteminen arvelutti ja avoin maasto tuntui turvattomalta, mikä oli äärimmäisen huvittava ajatus, kun kyseessä oli hänenkin kokoinen lohikäärme.

Pelostaan huolimatta Sigurd oli päässyt metsästä aroille ja oli jo taittanut matkaa monta tuntia, ehtien jo tuudittautua siihen turvallisuuden tunteeseen. Pian kävi kuitenkin selväksi, että niin ei olisi kannattanut tehdä. Jokin laskeutui taakse. Jokin iso ja valtava. Lounatuuli ei tiennyt, olisiko halunnut taakseen vilkaista, mutta kääntyi kuitenkin ympäri aistien toisen lohikäärmeen läsnäolon. Se, miten iso toinen oli, suorastaan yllätti siniharjan. Luuliko tuo häntä pelkästään humanoidiksi? Kovin petomaisesti toinen elehti, näyttäen jopa väijyvän siniharjaista. Sigurd seisoi varautuneena paikoillaan hetken, kulmiaan kurtistaen toisen kumistessa laulujaan ilmoille. Lopulta siniharja kuitenkin muutti muotoaan liskoksi, kohottaen sen harjansa isoksi ja pöyhkeäksi. Ihan kuin eläimet, jotka yrittivät isommilta näyttää mitä olivat. Sigurd päästi varoittavanterävän, pitkälle kantavan sähähdyksen päätään laskien. Se varoitti toista tulemasta lähemmäksi, mutta samalla osoitti alistuvia eleitä - ei hän aikonut kenenkään noin ison kanssa riitaa alkaa haastamaan! Sen sijaan sivusuunnassa Sigurd lähti perääntymään toisen lähemmäs tullessa, pitäen etäisyyden kunnioittavan pitkänä. Katseensa serpentti piti naulittuna tuohon tummasuomuiseen, eikä kääntänyt mokomalle selkäänsä. Ei ainakaan vielä, mutta mikäli tuo kunnolla lähtisi hyökkäämään, lehahtaisi Sigurd kyllä pakoon ennen kuin toinen siipiään edes auki saisi!



// SANIC. Ehkä sä oot joku Hecan alalaji. Kehittynyt evoluutiomuoto //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 22 Elo 2016, 21:26

Seyrin katse siirtyi ikkunasta hetkeksi Letoon, joka paikaltaan kävi nousemaan ylös ja sinne ikkunalle asteli. Ilmeisesti Lorythas ei ainakaan mitään harhoja ollut itsekseen kuullut, Iriador kun näytti yhä olevan kiinnostunut vain voileivistään. Kyläpäällikkö siemaisi jo jäähtynyttä teetä kupistaan muutamaan otteeseen, pakkaillen tummahipiäisen antaman laukun puolihuolimattomasti kiinni siinä ohessa.
”Näitä pitää tutkia paremmin, jaan vastuuhenkilöitä kokeilemaan Ednan lähettämiä tarvikkeita ja voidaan miettiä sitten jatkosta lisää – toivottavasti sinulle ei ole mikään kiire lähteä”, sarvipäinen hymisi rauhallisesti Letolle puhellen, lopulta nousten itsekin siitä tuoliltaan ylös ja ikkunalle astellen tummahipiäisen viereen. Katsahtaen lasien läpi pihalle Leton tavoin.

”Sinäkin… kuulit sen äänen?”, sarvipäinen tiedusteli Letolta, katsahtaen tummahipiäiseen vierellään.
”Tiedätkö mikä sen olisi saattanut päästää?”, Lory henkäisi pientä uteliaisuutta, mutta myös varmuutta äänestään. Harva otus päästeli tuollaisia ääniä, etenkään noin voimakkaita. Joko kyseessä olisi jokin vähän eksoottisempi otus – kuten vaikka Winderin Syndraen kaltainen lurittelija – mutta Seyr piti kovin todennäköisenä, että se ääni oli kuulunut liskopedolle. Lohikäärmeelle.
Ehkä Shyvana leikitteli heidän kanssaan, tai äänet kantautuivat Mor vuorilta Oraakkelin kidasta, tai sitten sen meressä elävän suusta. Eipä Lorythas sitä tiennyt vaikka olisi halunnut.
”Mitä jos… mentäisiin pihalle katsomaan mistä on kyse?”, Puolikäärme ehdotti spontaanisti Letolle, hymyillen sanojensa päälle.


Laiskanhitaasti kultasilmäinen seuraili päänsä hieman vinossa tuota siniharjaista ilmestystä – vaikka eihän suuri peto varsinaisesti nähnyt tuosta kuin pelkän hahmon ja sen sinisenä hohtavat hiukset. Mutta haju oli Dagnirille se tärkein tekijä, ylipäätään muut aistit, sillä päivisin ei musta käärme luottanut silmiinsä lainkaan. Tumma lohikäärme tiesi Lounatuulen tuntomerkit kuulopuheiden perusteella – eiköhän tuo pelkkä sininen harja riittänyt tuntomerkiksi kelle tahansa, oli se sen verran uniikin näköinen ja oloinen.
Mutta tuntomerkeistä viis, nyt Dagnirille oli tärkeintä päästä jonkinlaiseen kommunikaatioon tuon siniharjan kanssa, joka humanoidista liskopedoksi muotoaan vaihtoi.
Noh”, Dagnir naksautti lohikäärmeiden kielellä lempeän kaikuvalla äänellään Sigurdille, joka harjaansa väänsi pöyhkeämmäksi ja sähähteli vähän kauempaa, ”Älä viitsi”, samalla niitä omia siipiä leviteltiin isottelun merkiksi. Siinäpähän rääpäle ihailisi häntä, kun oli tällaisiin mittoihin kasvanut!
Siivet laskosteltiin kuitenkin puolittain takaisin, isomman pidellen niitä sopivasti auki valmiina, että pääsisi äkkiä ponkaisemaan ilmaan tarvittaessa. Vaikka taisipa tuo pieni mato vikkelyydessä voittaakin Myrkurin… oli siitä koosta näemmä joskus vähän haittaakin. Vai oliko se ennemminkin pelkkä haaste? Äh, olkoot. Äkkiäkös Dagnir tekisi serpentistä neulatyynyn jääpiikeillään tarvittaessa, oli hänen kidassaan sen verran kokoa, että siitä riitti syöksemään jäätä ja viimaa laakealle alueelle yhtäaikaa!

Sigurd”, kultasilmä naksautti leukojaan yhteen, toistaen taas mielestään oikeaa nimeä tuolle pöyhkeilijälle, ”Eikös niin?”. Dagnir pysähtyi hetkeksi ravistellakseen päätään, matalan huminan vain kantautuessa ilmoille, kun sen kokoinen peto heitteli kaulaansa ja harjaansa hetken.
Olen kuullut vähän juttuja – sieltä ja täältä – mahdatko haltioiden parista omata vielä tuttuja?”, kultasilmäinen loksautti luritellen typeriä lorujaan ja virnistäen liskomaisella tavalla pienemmälle, ”Jutellaan vähän, vai et kai aio minua vain suinkaan yksikseen jättää tähän?”. Mikäli pienempi edes harkitsisi nyt lehahtavansa karkuun, saisi siniharjainen niskaansa sellaisen jäämyrskyn, että se olisi varmasti kylmännyt kovintakin tekijää.



//Sininen Heca jolla on takkunen letti ja harakanvarpaat. Ja joka kulkee tuhatta ja sataa. Jaakko tarttee semmosen, pistää juoksemaan puolestaan viemään viestejä sit kaikille. Joku kerta Aran näkee sen ja rääkäsee jostain toiselta puolen linnaa silleen jaakko mitä perkelettä nyt taas//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Elo 2016, 12:44

Leto ei mitenkään reagoinut Seyrin tuumiessa Ednan tuotteiden testailusta. Nelisiipi oli liian keskittynyt tuijottamaan ikkunasta ulos, katsettaan kaventaen. Ihan kuin olisi muka paremmin nähnyt sillä tavoin. Nopeasti enkeli vilkaisi kyläpäällikön puoleen, kun tuo vierelle tuli, mutta sitten se tuijotus pihalle jatkui. Ardashir kuitenkin nyökkäsi, Lorythasin kysellessä oliko hänkin kuullut sen äänen. Mistä se ääni sitten oli peräisin, sitä Ardashir ei tiennyt ja kun Seyr moista kävi kyselemään, nosti enkeli sormensa vasten lasia ja naputti muutaman kerran ikkunaa. Mikä ikinä sen äänen oli päästänytkään, se oli tuolla aroilla.
Kyläpäällikkö ehdotti yllättäen ulos menemistä. Leto vilkaisi jälleen sarvipäisen puoleen nyökäten ja ennen kuin Lorythas ehätti mitään tehdä, nappasi tummempi hujopeista kyläpäällikköä ranteesta ja kiskoi tuon mukanaan liikkeelle, nopein - lähes juoksevin - askelin aina ovelle ja ovelta ulos. Iriador varmasti vahtisi heidän tavaroitaan, eikö?

Askel ei pysähtynyt heti pihalle, vaan Ardashir kiikutti Lorythasin aina kylän porteille asti, ylös kylää suojaavalle muurille katsomaan mitä aroilla oli meneillään. Muutama vartija oli myös kerääntynyt muurille katselemaan, kun kauempana näkyi liikkuvan valtavankokoinen olento. Lohikäärmekö se sitten oli? Tuskin mikään muukaan laji noin isoksi Cryptissä kasvoi? Se oli juuri ja juuri näköetäisyydellä kumpuilevilla aroilla, mutta mitä se sitten siellä teki, oli seuraava kysymys.
Ardashir jäi nyt entistä kiinnostuneempana tuijottamaan horisonttiin, pitäen yhä pienen hetken kiinni Lorythasin ranteesta, kunnes päästi lopulta irti.


Toinen puhui. Ilmeisesti tuo järkäle ei sitten ollutkaan niitä vähäjärkisempiä tapauksia. Mutta jos mokoma kykeni inhimilliseen tapaan keskustelemaan ja ilmeisesti ajattelemaan, niin mitä tuo sitten häntä varjosti kuin mikäkin vaaniva peto?! Olihan lohikäärmeiden keskuudessa kannibalismia, mutta yleensä siihen sorruttiin vain kun ei muuta ravintoa ollut. Tosin tuon kokoisen lohikäärmeen piti varmaan saadakin jotain isompaa saalista itselleen...
Kulmiensa alta Sigurd tuijotti yhä lähemmäs talssivaa jättiä, perääntyen siinä samalla itse koko ajan. Mitä toinen hänestä halusi? Siitä oli niin pitkä aika, kun Sigurd omiensa kanssa oli ollut tekemisissä, ettei hän ollut enää edes varma miten lohikäärmeiden kanssa kannatti toimia. Noloa sinällään.

Jätti kävi mainitsemaan hänen nimensä. Sen kuullessaan valkea serpentti kohotti päätään pienesti, vastaamatta kuitenkaan mitään toisen varmistustiedusteluihin. Mistä tuo hänen nimensä tiesi? Sen todellisen nimen kaiken lisäksi. Eipä sitäkään kysymystä tarvinnut kauaa päässä pyöritellä, kun kolossi kävi mainitsemaan haltiat. Sigurd sähähti uudemman kerran. Oliko tuo jätti nyt sitten Aranin uusi "lemmikki"? Vai oliko se suippokorva jollain ilveellä saanut tehtyä sopimuksen toisen lohikäärmeen kanssa? Olihan Sigurd joutunut tappoyrityksen jos toisenkin kohteeksi, mutta vielä koskaan ei ollut tullut toista lohikäärmettä hänen peräänsä.
"Mitä ikinä sinulla on sanottavana, se ei kiinnosta minua", Viimein siniharja avasi suunsa, puhuen heidän kieltään, "Voit lehahtaa takaisin sinne mistä tulitkin".
Niiden sanojen myötä Sigurd käännähti ja lähti liitämään nopeasti kauemmas järkäleestä, pysytellen kuitenkin lähellä maanpintaa - matalalla olisi helpompi vaihtaa suuntaa äkkiä, mikäli tarve iskisi.


// Kelaa nyt semmonen miniHeca vaan juoksemas käytävil siel. Kauhee NYOOON. Sitten tulee vihainen Aran ja lyö Jaakkoa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 23 Syys 2016, 22:31

Lorythas ei mitään ehättänyt sanoa tai kysyä, Leton tarratessa häntä ranteesta kiinni ja lähtien omatoimisesti kiikuttamaan kaksikkoa eteenpäin. Puolikäärme ehätti kohottaa vain kulmaansa ja hymyillä, kiirehtien Leton mukana sitten majatalon ulko-ovelle ja siitä kohden ulos. Iriador joutuisi syömään aamiaistaan itsekseen, mutta tuskin nuorempi sitä hirveästi pahakseen laittaisi. Ainahan Lory saattaisi jotenkin korvata tämän punapäälle.
Tummahipiäisen Leton ja sarvipään matka jatkui aina kylän porteille saakka, kaksikon kavuten kylän muurille tähyämään arojen puolelle. Eihän kyläpäällikkö olettanut näkevänsä aroilla mitään tavallisesta poikkeavaa, mutta kun silmiin osui se valtava, tumma hahmo, alkoivat Lorythaksen kulmat nykiä. Se oli mitä ilmeisimmin aroille eksynyt lohikäärme, eikä mikään pieni sellainen, vaan peräti jopa suurin mitä Lorythas oli näillä alueilla nähnyt tuolla tavoin vaeltavan. Isommat viihtyivät aina vuorilla omissa oloissaan pienempiään hätyytellen, eivät ne tuolla tavoin vain tulleet vaeltelemaan näkösälle – etenkään maalle - ellei niillä sitten ollut jotain ikävää mielessä…
Ja tässä tapauksessa Puolikäärmeellä oli aavistus siitä, ettei mahdollinen peto ollut vain huvinvuoksi tullut katselemaan seutuja.


En kyllä ajatellut, ainakaan tyhjin käpälin”, valtavankokoinen Kultasilmä totesi ykskantaan naksauttaen, tympääntyneenä lähinnä seuraillen kuinka mitätön serpentti lähti äkkiseltään lipumaan kauemmas Dagnirin luota. Jo pitipä taas sattua, aina sai lähteä takaa-ajoon, kun kukaan ei koskaan halunnut tehdä yhteistyötä. Mutta oliko siitä sitten syyttäminen Dagnirin tarkoitusperien, vai vastapuolen oikkujen, sitä ei mustasuomuinen lohikäärme jäänyt tälläkään kertaa filosofisesti miettimään, vaan suurempi peto lähti levittämään siipiään uudemman kerran. Muutaman nopeamman askeleen myötä Dagnir loikkasi ylemmäs siivillään voimakkaasti ottaen ilmaa allensa, ja se lähti seuraamaan varsin päättäväisenä Lounatuulta hieman ylempää perästä. Sintti saattoi olla ketterä liikkeissään, siitä Kultasilmä ei olisi lähtenyt lyömään vetoa kenenkään kanssa, eikä itse kilpailemaan serpentin kanssa nopeudesta. Ehkä pikku pröystäilijä pitäisi puhaltaa täyteen reikiä aluksi, että osaisi isompiaan kunnioittaa kuten kuuluikin ja kuunnella loppuun asti mitä oli sanottavana – ja siitäpä Dagnir sai idean.

Musta peto kohosi vielä hieman ylemmäs, sumealla katseella seuraten kohtuullisen helposti kuinka valkea luikero liiteli maata myöten vikkelästi eteenpäin. Nopeasti Dagnir arvioi Sigurdin vauhtia, suupieliä jäätävän kolean höyryn noustessa kidan molemmin puolin esiin, ennen kuin jäälohikäärme kävi koko kitansa avaamaan ja puhaltamaan jäistä massaa kohdettaan päin. Massa otti ilmassa nopeasti liikkuessaan piikikkäitä muotoja, ne olivat kuin pieniä nuolia, jotka lensivät kovaa vauhtia laajalle alueelle valkean serpentin ympärille ja tuon menosuuntaan päin. Dagnir toivoi vain osuvansa ja hidastavansa Lounatuulen tahtia, mahdollisesti jopa pysäyttävänsä mokoman pöyhkeilijän niille sijoilleen – tuskin mustasuomuinen pahakseen pistäisi, vaikka toinen olisi fataalimman osuman ottanut ja kuollutkin. Pääasia, että hän saisi Cúthalionille vietäväksi todisteen, lahjan siitä mitä oli onnistunut tekemään omaksi ilokseen ottamalla Sigurdin pois päiviltä. Ei Dagnir vieläkään ollut väkivaltaista sorttia, saati tuota ei kiinnostanut omiensa teurastaminen huvinvuoksi tai tarkoituksella – mutta häntä yhä sitoi eräänlainen karhunpalvelus Aranin suhteen, ja tässä oli oiva tapa maksaa siitä takaisin ja mahdollisesti vaatia jotain hienoa palkkioksi suoritetusta työstä, joka monarkkia niin miellyttäisi.


Lorythaksen katse valahti hetkeksi alemmas heidän käsiinsä, kun Leto päästi viimein irti. Ei sarvipäinen ollut edes tajunnut, että toinen oli hänen kädessään roikkunut näinkin pitkään kiinni – mutta ei se pahaakaan tehnyt.
Silmäkulmassa ilmaan nyt kohoava kookas peto kuitenkin sai Hopeakäärmeen kohottamaan katseensa uudelleen horisonttia silmäilemään Leton tavoin. Hetken sarvipäinen oli jo ehättänyt kuvitella että otus lähtisi ehkä tiehensä – mutta tilanne näytti kaukaa katsottuna hieman toisenlaiselta. Aivan kuin se olisi ajanut jotain mahdollisesti takaa. Saalistako? Sen kun olisi tiennyt – Dariuksen katseesta olisi voinut olla nyt hyötyä, jos Haukansilmä olisi saattanut kaukana tapahtuvat asiat erottaa paremmin…
”No tuo saattaa kyllä olla ongelma…”, Lorythas henkäisi tumman otuksen menoa seuraillessaan yhä tyynenä, vaikka pieni pelko siitä että peto liitäisi sattumalta tänne alkoikin kutkuttaa samalla mieltä.


//Jaakko heittäis Arania Hecalla. Mites sitten suu pannaan – vai mennäänkö vaan panemaan ;;DD;D;D;DD NONINYTMÄLOPETAN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Syys 2016, 23:33

Ardashir, Saga, Sigurd


Sigurd ei edes katsonut taakseen, hän ei halunnut tietää oliko jättimäinen lisko lähtenyt seuraamaan ja jos oli, niin kuinka lähelle tuo oli jo ehättänyt. Serpentti uskoi kyllä omaavansa nopeuden ja ketteryyden edun itsellään, kerta toinen lentämiseen siipiä käytti ja oli niin kookas itse. Mutta oliko siitä nopeudesta ja notkeudesta sitten hyötyä, jos toinen tosissaan aikoi jahdata kohdetta niin kauan, kunnes sai haluamansa?

Aluksi Sigurd oli pyrkinyt vain eteenpäin, mutta tajutessaan että oli menossa kohden kylää - kai tuo se Briar oli? - vaihtoi siniharja suuntaansa kohden vuoria. Loogisempaahan sekin oli, vuorilla oli luolia joihin hän varmasti mahtui piiloon tuolta jätiltä, eikä Lounatuuli todellakaan halunnut vaarantaa kenenkään muun henkeä itsensä lisäksi. Koskaan hän ei kuitenkaan lähellekään vuoria päässyt, kun yllättäen taivaalta satoi niskaan teräviä, erikokoisia ja kestäviä jääseipäitä. Vasta silloin Sigurd älysi jätin lentäneen ylle ja nyt ilmeisesti syöksevän jäätä niskaan, mikä sinällään oli hassua. Ei hän ollut koskaan ennen tavannut jäälohikäärmettä! Eikä tämä ensitapaaminen osoittautunut kovinkaan mieluisaksi. Sigurd koitti parhaansa mukaan väistellä taivaalta satavia jääpuikkoja, mutta väistämättäkin yksi jos toinenkin kävi osumaan kohteeseensa. Aluksi vain pintahaavoja, jotka repivät juuri ja juuri nahan auki tai jättivät ruman naarmun suomuihin, mutta lopulta muutama suurempi kävi osumaan kunnolla kohteeseen. yksi näistä kävi uppoamaan suoraan serpentin yläselkään, lapaluiden väliin, halvaannuttaen siniharjan hetkeksi silkasta kivusta. Matka loppui siihen pisteeseen Sigurdin tipahtaen alas arojen heinikkoon rymisten, kierien ja raahautuen metrien päähän vielä maata pitkin. Pitkä, korkeankumiseva karjahdus kaikui ilmoille kielien silkasta kivusta, Sigurdin jääden makaamaan niille sijoilleen nousevan pölyn ja lian keskelle.


Ardashir seuraili tilannetta huolestuneen näköisenä. Ei hän tietänyt mitä varsinaisesti aroilla oli menossa, mutta pian sekin kävi harvinaisen selväksi muurilla seisoville. Selvästi valtava lohikäärme seurasi pienempää ja hyökkäsi tuon kimppuun, syystä tai toisesta. Oliko kyseessä sitten välienselvittely vai metsästys, sitähän enkeli ei todellakaan tiennyt, mutta leikkisältä tuo jahti ei ainakaan näyttänyt. Hetken nelisiipi oli jopa innoissaan siitä, että pienempi lisko näytti liitävän kohti kylää turvaa, mutta syystä tai toisesta tuo vaihtoi suuntaansa.
Eikä hyväntahtoinen enkeli voinut olla ynähtämättä pienesti, kun suurempi lisko lopulta hyökkäsi pienemmän kimppuun, saaden tuon tippumaan ja karjumaan tuskasta. Nopeasti Ardashir kävi uudemman kerran tarraamaan kiinni Lorythasin käteen, katsoen hätääntyneenä sarvipäistä. Hän halusi mennä auttamaan loukkaantunutta liskoa, mutta juuri nyt ei tiennyt miten sen ilmaisisi ilman sanoja kyläpäällikölle.

Mutta, ennen kuin Ardashir ehti sen enempää tekemään, kävi pieni, punainen serpentti syöksähtämään heidän ylitseen kohden paikkaa, jonne loukkaantunut lohikäärme oli tippunut. Saga oli kyllä kuullut ja aistinut jotain tapahtuvan aroilla, mutta ei ollut välittänyt tapahtumista, ennen kuin oli kuullut sen karjahduksen. Hän tunnisti kyllä veljensä äänen koska tahansa, vaikka siitä olikin jo pitkä tovi, kun he viimeksi olivat olleet yhteyksissä. Silti, kuullessaan veljensä huutavan tuskasta, oli Saga jättänyt kaiken tekemänsä kesken ja syöksynyt hätiin. Eihän hänestä varmasti mitään apua ollut, mutta kun kyse oli perheestä, tekisi hän mitä vain auttaakseen - hän ei halunnut menettää enempää läheisiään!


Nopeasti Pumpkin olikin paikalla, laskeutuen maassa sähisevänvaikeroivan veljensä viereen. Matalalta naksutellen kävi tuon päätä nuuhkimaan, siinä samalla mielessään harmitellen sitä kuinka kitukasvuinen olikaan verrattuna isoveljeensä. Pian kultaiset silmät kuitenkin käänsivät huomionsa kohden hyökkääjää, Sagan avaten turpansa tyhmänuhmakkaana jälleen.
"Kiusaisit itsesi kokoisia!", Pienin lohikäärmeistä huusi jätille lohikäärmeiden kielellä, kovin uhkaavana käyden veljensä tavoin valkeaa harjaansa pörhistelemään - ihan kuin hänellä muka jotain mahdollisuuksia olisi ollut.



// Jaakko ei heittele nyt mitään! JA NONINYT TAAS :DDDD Toka viesti tauon jälkeen ja tähän on tultu. Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan ;D;D;D;D; //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2016, 01:38

Hah, osuma! Dagnirin jäästä kuuraiset suupielet vääntyivät leveään virneeseen, pedon liitäessä kevyesti pienemmästään ohitse, joka mitä ilmeisimmin haavoittuneena otti rytistäkseen pusikkoihin, ilmalentonsa tyssäten täysin kuin seinään. Oli kai onni onnettomuudessa pienemmän suhteen, ettei tuo korkeammalta tippunut alas – Dagnirille oli sen sijaan se ja sama, kuinka paljon Lounatuuli itseään loukkaisi siniharjan kieriessään pölyä nostattaen maata pitkin, karjuen kipujaan. Tuossa kunnossa toinen olisi helppo vain kerätä kynsiin ja lähteä liitelemään takaisin haltioiden kaupunkia kohden, häiritä sitten hänen ylhäisyyttään uutisilla ja marssittaa mokoma hienohelma jatkamaan serpentin kanssa, ihan kaikella hartaudella.

Seyr kykeni erottamaan pian toisenkin otuksen aroilta, selvästikin serpenttikäärmeen, joka mitä ilmeisimmin liihotti karkuun tuolta isommalta pedolta. Mitä tuossa ikinä tapahtuikin, oli valkea lisko hetken aikaa tulossa kylää päin, mutta suuntaa vaihtaen lähti johdattamaan siivekästä jättiä kauemmas Briarista. Hyvä niin, vai kykenikö niin sanomaan… ainakaan kumpikaan noista liskoista ei ollut tulossa enää tännepäin. Mitä ikinä ne keskenään nahistelivatkaan, oli parempi että ne hoitaisivat sen kauempana kylästä. Muussa tapauksessa Lorythaksen olisi komennettava toisia itsensä tavoin ja lähteä ohjaamaan riitapukareita jonnekin, missä ne eivät olisi aiheuttamassa harmia ja hankaluuksia tällä tavoin.
Lorythas säpsähti Leton tarttuessa häntä jälleen kädestä, sarvipäisen aistien kyllä kuinka huolestunut tummahipiäinen toverinsa sillä hetkellä oli – mikä sinällään pisti Puolikäärmeen jälleen ihmettelemään Letoa.
”Parempi että ne pysyvät tuolla, ja me täällä. Ei ole meidän tehtävämme mennä selvittelemään niiden välejä tai mennä auttamaan…”, Hopeinen henkäisi, kokien todellakin paremmaksi vain katsella tilannetta täältä syrjästä – tai ainakin siihen saakka se mielentila säilyi, kunnes tuttu punainen paholainen lehahti heidän ylitseen ja mitä ilmeisimmin lähti suuntaamaan tapahtumia kohden vikkelään. Ja tietenkin, TIETENKIN, Sagan perässä muurien ylitse syöksähti pikkunaaraan perään myös Lokene…
”… SAGA!”, Lorythas karjaisi punaisen pikkupaholaisen perään, käsillään nojaten muurin korkeampaa laitaa vasten ja varsin terävästi silmäten tuon kaksikon perään. Kyllä hän tiesi kuitenkin, ettei Pumpkin ollut vaihtamassa suuntaansa vaikka miten olisi perään huutanut… eikä Lokenen perään liitäminen kyllä auttanut asiaa yhtään.

Loryn olisi mentävä niitten perään. Hänen piti hakea naaraat takaisin, tai muuten tästä syntyisi vielä sellainen soppa, jota kukaan ei halunnut lähteä erikseen kuvittelemaan päässään. Jos Saga alkaisi rähinöimään, oli Lokene varmasti ystävätärtään puolustamassa… eikä Seyrillä ollut varaa menettää Lokenea, eikä kyllä Pumpkiniakaan jos siitä lähdettiin.
Vapaa käsi nousi pitelemään omia ohimoitaan, Lorythaksen vaikuttaessa pitkälti kyllästyneeltä ja vaivautuneelta tilanteeseen. Ei häntä huvittanut lähteä tuonne varsinaisesti, mutta velvollisuudet kielivät tietenkin täysin toista, samalla kun kyläpäällikkö kätensä lomasta seurasi, kuinka suurisiipinen peto laskeutui alas ilmeisesti saalistaan tai kilpakumppaniaan haalimaan kontolleen viimein.
”Lähetämmekö partion hakemaan ne takaisin?”, lähellä tilannetta Seyrin ja vieraan tummahipiän vierestä eräs vartijoista kyseli, päällikön puoleen kysyvästi katsoen.
”Menen itse, pitäkää sen sijaan valmius yllä täällä, jos iso lisko päättää vaihtaa suuntaa”, Puolikäärme tuhahti selvästi toista mieltä olevalle miehelle, joka kuitenkin nyökäten myöntyi johtajansa päätökseen, lähtien järjestämään muutamia ratsastajia valmiiksi siltä varalta että naaraat nyt toisivat tuon jättimäisen hirviön tänne rellestämään perässään parhaimmillaan.

”Haluat kaiketi mukaan - vaikka olisikin parempi, jos odottaisit täällä. Ednakin suuttuu, jos hänen kuriirilleen jotain käy”, sarvipää puhutteli jälleen Letoa, kääntyen katsomaan toveriaan joka yhä häntä kädestä piteli, Seyrinkin huomaamattaan puristaen sitä kämmentä pienesti omassaan paremmin. Mutta jollain outoa tapaa se tuntui rauhoittavan. Jostain syystä Lorythaksesta tuntui vahvemmalta lähteä kohtaamaan tuo otus kasvotustenkin nyt, kun Leto seisoi vierellä...
”Mennään muurien toiselle puolelle, voit kavuta kyytiin ja lennän meidät tuonne lähemmäs. Ne kaksi tomppelia on joka tapauksessa haettava takaisin ja jatkakoon jätti omaa mässäilyään sitten perästä…”. Niin oli parhainta. Turvallisinta kaikkien kannalta.

Hieman kauempana Dagnir oli astellut lähemmäs tilannetta, suupielet katalassa virneessä lähemmäs maassa vaikeroivaa Sigurdia. Mutta sen sijaan että uros näemmä yksin oli, oli jostain paikalle pölähtänyt myös toinen samantyylinen pikkulisko, ja toinen valkea serpentti, joka ei kuitenkaan Lounatuulta muistuttanut kuin serpenttimäisen luikerolla olemuksellaan. Kultasilmällä oli vaikeuksia erottaa mokomaa punaista sinttiä, tuon isomman naaraan hän kyllä näki, joka ylväänä pönötti haavoittuneen uroksen vierellä selvästikin tummanahkaista tuijottaen ja valmiina hyökkäämään kohti, jos Dagnir jotain aikoisi. Eihän Lokenella ollut aavistustakaan siitä että haavoittunut uros oli Sagan veli, mutta silti isompi naaras otti osuudekseen puolustaa noita molempia, koska Pumpkin niin terävänä oli paikalle syöksähtänyt syystä tai toisesta.
Älä sinäkin aloita, liidä tiehesi tai napsin suihini – vaikka eipä sinusta kyllä suupalaksikaan ole, hammastikuksi korkeintaan”, Kultasilmä naksautti punaiselle liskolle takaisin virnistäen niin että hammasrivistönsä paljastui, päätään kumartaen hieman alemmas samalla siipensä laskostellen selkäänsä, ”Minä otan sen mitä tulin hakemaan”. Siinä missä tummasuomuinen astahti tanner tärähtäen lähemmäs kolmikkoa, otti Lokene muutaman nopean hypähtävän askeleen edemmäs, kaartaen Sagan ja haavoittuneen liskopedon eteen aavistuksen, paljastaen hampaansa ja päästäen ilmassa kumahtelevan, vääristyneeltä kuulostavan jousisoitinkuorolta kuulostavan varoittavan särinän kurkustaan. Karvakasaa ei näyttänyt lainkaan häiritsevän mustan liskon koko – johan se oli kohdannut Sagan ja Vaernin kanssa aiemmin itse vanhimman, Oraakkelin taistelussa!


//JAAKKO HEITTELEE. ELLEI SILLE ANNETA VIINIÄ JA HYVÄÄ RUOHOA POLTETTAVAKSI. Eikun. NO NIIN TÄHÄN ON TULTU EIKS SE OLLU SELVÄÄ JOS MÄ VIELÄ TUUN TAKAS :----DDDD I choose both, both of those, yeeeeees//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2016, 15:02

Ardashir katsoi kummeksuvasti kahden serpentin perään, samalla kun Lorythas toisen nimeä kävi karjumaan. Noilla kahdella ei kyllä koon mukaan ollut mitään mahdollisuuksia jättiä vastaan, mutta ilmeisesti mokomat tunsivat tarvetta auttaa alakynnessä olevaa lajitoveria? Oli miten oli, nyt kun kaksi omaa oli tuntemattoman avuksi mennyt, oli myös Seyrin mielipide asiasta muuttunut. Kyläpäällikkö meinasi itse lähteä paikanpäälle, mikä ei näyttänyt hirveästi miellyttävän vartijaa joka tilanteesta oli käynyt kyselemään. Mutta eipä Seyrille vastaan käyty sanomaan.
Nelisiipi mutristi pienesti huuliaan, Lorythasin kääntyessä häntä puhuttelemaan ja mainitsemaan, että kuriirin olisi ehkä parempi jäädä tänne odottamaan. Sitähän Ardashir ei aikonut tehdä! Jos Lorythas nyt olisi lehahtanut tiehensä ilman häntä, olisi Leto lentänyt itse perään! Hän halusi auttaa ja tiesi voivansa auttaa, ainakin sitä haavoittunutta lohikäärmettä, jos vain saisi tilaisuuden toisen parantaa. Joskin... Jos hän voimiaan alkaisi käyttämään, hän paljastaisi itsensä... Mutta oli se sen arvoista, jos kykeni jotakuta auttamaan, Ardashir mielellään antaisi ilmi todellisen itsensä.

Lorythas ehdotti muurien toiselle puolelle siirtymistä, missä Ardashir voisi nousta toisen selkään? Mitä lie sillä tarkoitti, ehkä Seyrilläkin oli lohikäärmemuoto? Oli miten oli, nyökkäsi Leto ja sen pahemmin odottelematta lähti jälleen kiskomaan Lorythasia perässään, alas muurilta, kohti portteja, valmiina nousemaan toisen selkään sitten kun ulkopuolelle päästiin.


"Tee se ja minä luikertelen sisälläsi sydämeesi ja syön sen kerta heitolla!", Saga sähähti isomman heille uhitellessa ja häntä pilkatessa. Totta kai se pieni itsesuojeluvaisto takaraivossa käski pakenemaan kun jätti lähemmäs kumartui, mutta kovapäinen pikkunaaras ei ollut aikeissa hievahtaakaan veljensä viereltä. Hän oli myös kiitollinen siitä, että Lokene oli hätiin myös tullut, vaikka toivoikin syvästi että vanhempi naaras älyäisi lähteä pois tilanteesta. Ei tuon tarvinnut vaarantaa henkeään sisarusparin takia! Sitä paitsi, jos Lokenelle sattuisi jotain, Vaern nylkisi Sagan elävältä siitä hyvästä...

Lounatuuli kohotti päätään pienesti, yrittäen samalla keräillä itseään pakkolaskun jäljiltä, jotta pääsisi edes omille jaloilleen. Mitään uros ei kyennyt sanomaan kivuiltaan paikalle saapuneille naaraille, mutta hän halusi nuo pois täältä. Ei hän ollut tullut tänne asti vaarantamaan kenenkään henkeä omansa tähden - varsinkaan siskonsa. Hän oli vain halunnut nähdä tuon pitkästä aikaa, joskin ei näissä merkeissä, ei tällä tavalla.
Sigurd pääsi kuin pääsikin lopulta jaloilleen, pysyen juuri ja juuri täristen, huterasti pystyssä. Kipu säteili yhä pitkin vertavuotavaa kehoa, eikä olo tuntunut ollenkaan hyvältä. Ei hän fataalisti ollut osumaa vielä ottanut, mutta siitä oli pitkä aika kun hän näin paljon osumaa itseensä oli saanut. Siniharja oli välttänyt yhteenottoja ylivoiman tai omanlaistensa kanssa, joten oli sanomattakin selvää, ettei hän parhaassa taistelukunnossa ollut. Silti Sigurd kohotti uudemman kerran harjaansa ja sähähti varoittavasti jätille, joka ei ottanut lähteäkseen minnekään.



// SMOKE WEED EVERYDAY. eikun. TÄSSÄ SITÄ TAAS OLLAAN. Mun internetki oli eilen et ei saatana teidän kans, nyt loppu //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2016, 16:13

Ja taas mentiin – Lorythas ehti kääntyi vain puolittain ympäri, käyden lähes sekoamaan taas jaloissaan kun Leto päätti häntä lähteä taas vetämään perässään. Mitä ilmeisimmin sinne muurin toiselle puolen, jossa tilaa oli enemmän muodonmuutokselle – tässä Seyr olisi vain liiskannut allensa kaiken ja pistänyt muurin ja läherakennukset kokonsa puolesta tomuksi…
Pahoitteleva katsahdus suotiin tummahipiäiselle kuriirille, Puolikäärmeen käydessä kättään vaatimaan viimein omalle puolelleen. Hän otti muutaman askeleen kauemmas Letosta, varmisteli ettei tuota allensa tallaisi muodonmuutoksen yhteidessä, Seyrin käydessä lopulta vapauttamaan lohikäärmeverensä tuomat salat. Kyläpäälliköstä kasvoi nelisiipinen, hopeanvalkea ja valkeaharjaksinen käärme, jonka otsaa koristi mitä korein sarvikruunu. Siitä olikin taas aikaa kun oli pitänyt lähteä minnekään liitelemään, Lorythas kun oli tarkoituksella viihtynyt Iriadorin seurassa, kerta punatukkainen Briarissa vielä majaili… Mutta tuskinpa se lentotaito mihinkään takaraivosta oli kuitenkaan hävinnyt!
Valkea peto asettui puolittain maaten, jotta Leton olisi helpompi valkeaharjaisen selkään kiivetä. Kun tummahipiäinen oli ylös päässyt, kääntyi sarvikruunuisen pää sen verran silmäämään taaksepäin, jotta Vaern pystyi erottamaan että toinen myös tajusi jostain kiinni pitää ennen kuin ilmaan noustaisiin.
Lorya ei edelleen huvittanut lähteä kauemmas ärjymään Sagalle tuon tempauksesta…
Mutta ei hänellä tainnut olla vaihtoehtoja…

Minuahan alkoi ihan pelottaa!”, Dagnirin ääni naurahteli kaikuen ilmassa punaisen pirulaisen sähinöille, jättimäisen siipiniekan yksinkertaisesti istahtaessa persuuksilleen alas kolmen serpentin eteen. Kyllä se oli huomannut jo horisontista saapuvan heitä kohden vielä neljännen sankarin, mutta tuossa tulijassa oli jotain erikoista, yllättävän voimakas tunne ja aura – varsinainen lounaspöytäpä tästä nyt tulisi, jos pikkuliskot päättäisivät alkaa Myrkurin kanssa haastamaan riitaa. Dagnir pistäisi nuo ikuiseen jääkuoreen ja jättäisi tänne aroille koristamaan muuten niin karua maisemaa!
Naaraskäärmeistä se suurempi oli tuonut hieman omaa pitkää kehoaan tueksi haavoittuneelle urokselle. Se oli lähinnä alitajuinen vaisto joka käski olemaan avuksi ja tukemaan heikointa, karvaläjän tuumien ettei siitä varmasti mitään haittaakaan olisi. Jos he pysyttelisivät yhdessä, niin ehkä tuo mustanahkainen päättäisi luovuttaa kun ei saisikaan sitä mitä halusi! Vaikka tästä kyllä voisi tulla vielä melkoisen rumaakin toisaalta kaikkien harmiksi...
Lokenen pää kääntyi kuitenkin tarkkailemasta tuota valtavaa petoa tutun äänen kuullessaan, oman veljensä kajahtelevan karjahduksen kuullessaan ihan likeltä. Nyt vasta naaraalle valkeni millaisen pyörän oli onnistunut vääntämään lähtiessään Sagan perään valtoimenaan seuraamaan, kun ystävänsä oli niin hätäpäissään lähtenyt liikkeelle. Tietenkin Vaern tulisi heidän peräänsä… mutta ehkä puoliverinen osaisi sovitella tilanteen ja kaikki päättyisi hyvin päin lopulta!

No mitäs sinä nyt sitten tahdot, tulitko tänne vääntelemään leukaasi pienempiesi tavoin”, istuva Kultasilmä totesi märehtien, piikikästä häntäänsä heilauttaen kuin mikäkin kissa, jota ärsytti näkemänsä. Sen sumea katse seurasi kuinka nelisiipinen sulavasti laskeutui hieman etäämmälle muista, kaulansa pystyssä ylväästi astellen sivustapäin lähemmäs tilannetta. Näin läheltä katsottuna tuo perkeleen mustasuomuinen oli kyllä äärimmäisen pelottavan kokoinen – vaikkei yhtä iso mitä vanhimmat, oli tuo kyllä massiivisin mitä Seyr oli toistaiseksi nähnyt!
Vai muuten vain siihen tulit näyttäytymään? Opettelisitte nyt ensimmäisenä vanhempianne kohtaan käyttäytymään – hölmöt”.

Puolikäärmeen katse oli nauliintunut Lokeneen, joka pahoittelevasti päätään laski alemmas silmällä kuitenkin pitäen tuota isoa körilästä siinä samalla. Lokenesta se katse valui Sagaan, jolle Vaern alitajuisesti suupieliään kävi irveen vetämään, matalan kuminan särähtäessä samalla kurkusta esille. Voi kuinka häntä ärsytti tuon pirun näkeminen, Pumpkin joutaisi häkkiin tai peräti pelkkään naruun jos tällainen meno ottaisi jatkuakseen! Heidän piti pelata tiimipeliä vaikka väkisin välttääkseen juuri tällaiset – ei turhia menetyksiä, ei turhia vihollisia ja vaaroja; ja sitten tuo pikkupentele rymisi tänne jonkun haavoittuneen toverinsa luo. Kuka lienikään siniharjainen, oli tuo näennäisesti ottanut selvästi ikävää osumaa tämän mustanahkaisen toimesta. Vaern haistoi kyllä alueella leijuvan veren tuoksun, sekä siellä täällä oli… erikoisen näköisiä ja erikokoisia jääpylväitä ja pienempi, teräviä maahan porautuneita puikkoja – pitikö Hopeakäärmeen olettaa, että tummasuomuinen mahdollisesti olisi jäälohikäärme? Mutta niitähän näki vain ikuisesti lumisilla vuorenhuipuilla ja kylmillä alueilla, jos sielläkään!
Haluan naaraat”, lohikäärmeiden kielellä myöskin Puolikäärmeen kuiskaava, mutta silti voimakas ääni totesi ykskantaan, Dagnirin naurahtaessa mokomalle toteamukselle ivailevasti.
Jaa että semmoista peliä”, se tuumi naureskellen. Ahnetta sakkia.
Saga, Lokene, palaatte samantien takaisin Briariin!”, nelisiipinen jyrähti vuorostaan naarasparivaljakolle, joitten takia tänne oli eksyttykin. Vaikka tuskin se pelkkä sana taas riittäisi, Vaern saisi olla repimässä molemmat niskavilloista takaisin turvaan tätä menoa…
Aah, Briar! Siitäpäs olen kuullutkin, taidat olla sitten se Vaern - olen kuullut vähän juttuja, olette kuninkaan kanssa tuttuja!”, Dagnir lähti riimittelemään pilke silmäkulmassa, hänhän ottaisi molemmat urokset mukaansa ja veisi nuo Aranille! Tuplapalkkio, vai pitikö Kultasilmän vaatia tästä jo triplat! Mikä onnen päivä – vaikka yhäkin hän tyytyisi vain tuohon siniharjaiseen, ellei siivekäs sarvikruunuinen lähtenyt tyhmyyttään virnistelevää mustasuomuista haastamaan tässä ja nyt. Oma olisi sitten tappionsa! Siihen malliin varoittavasti petopuoli katsoikin Kultasilmäistä kohden hetken, ennen kuin päätään käänsi sivuttain poispäin muista. Pieni varoittava ääni kävi kaikumaan Hopeakäärmeen päässä – kuuluiko musta lisko mahdollisesti Aranille?! Vai muuten vain tuo sanaili asioista, joita oli mahdollisesti kuullut… voi kunpa Lorythas olisi osannut lukea jätin ajatuksia ja aikeita, mutta ei. Ei Seyr osannut. Hän ei ollut myöskään pistänyt merkille sitä nököttikö Leto vielä selässään, vai oliko tuo mahdollisesti livahtanut jo alas, mikä tietenkin pisti uroksen etsimään tummahipiäistä äkkiseltään silmiinsä. Leto oli syystä tai toisesta vaikuttanut niin huolestuneelta kun tämä valkea käärme oli kauempana silloin tipahtanut alas… olisiko miehessä kenties parantajan vikaa, ja toisen haavoittuminen pisti tietenkin mielen sekaisin. Mutta sehän tästä nyt vielä puuttuisi, jos tuo menisi noiden kolmen ääreen varomatta seikkailemaan ja vieras uros, tai Lokenekin menisi haukkaamaan mokomasta palasen siitä hyvästä kun liian likelle tuli!


//NO NYT NE WEEDIT :----DDDD SIINÄ SÄ TAAS OLET. MULLA OLI IKÄVÄ. ANKEA JA TYLSÄ ILTA TYHJENTÄÄ YKSIN VIINIPULLOA KISSA KAINALOSSA JA KOIRA JALKOJEN LÄMMIKKEENÄ. Tuun lyömään teidän internettiä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2016, 17:10

"Sietäisikin!", Saga sähähti heti naureskelevalle jätille, mutta ei sen enempää uhoamaan ehättänyt, kun sivusilmässään näki kuinka Lorythas paikalle pyyhälsi. Olihan se oletettavissa, kerta Lokene tänne oli tullut, mutta Sagan mielestä kyläpäällikkö olisi voinut pysyä pois tästä sopasta!
Sigurd käänsi päänsä laiskasti Seyrin puoleen, kun tuo paikalle saapui. Eihän hän mokomaa tunnistanut, mutta samaan porukkaan tuo kuului varmaan mitä edeltä saapuneet naaraat? Äkkiseltään hän olisi voinut veikata, että uros oli samaa rotua mitä valkea naaras, joka häntä oli tullut auttamaan pystyyn pääsemisessä. Mikäli tilanne olisi ollut toinen, olisi siniharja ehkä koittanut tätä naarasta vikitellä, mutta juuri nyt se ei tullut mieleen. Silti, viehättävä tapaus toinen oli.

Ardashir ei sen kummemmin ollut ihmetellyt, kun Seyr muotoaan oli muuttanut. Sen sijaan lainkaan aristelematta enkeli oli tuon selkään kavunnut, kun nelisiipinen lisko oli alemmas hetkeksi painautunut. Ehkä se oli jopa kummallista, kuinka luontevasti ja luottavaisesti Leto sinne selkään nousi, mutta eipä enkeli tullut ajatelleeksi, että ihmistä leikkiessä kannatti esittää hieman pelkäävänsä suuria liskoja. Nyt moista ei ajateltu, Leton vain pitäen tiukasti kiinni kun Lorythas lehahti ilmoille, kohti aroilla möllöttävää nelikkoa.
Kun paikalle päästiin, ei Ardashir voinut kuin vain pahoittelevasti katsoa tuota haavoittunutta siniharjaa. Se ei näyttänyt olevan parhaimmassa iskussaan, eikä todellakaan yksin olisi tummasuomuiselle pärjännyt, saatikka enää pakoon päässyt. Jostain syystä suurin liskoista ei kuitenkaan ollut hyökkäystään jatkanut, vaan nyt istui nätisti paikoillaan pienemmille puhumassa. Ardashir ymmärsi kyllä mitä liskot puhuivat keskenään, mutta ei ihan heti osannut sanoa mitä kieltä nuo puhuivat. Todennäköisesti jotain lohikäärmeiden kieltä, mikä oli harvinaisen looginen arvaus tässä tapauksessa.
Liskojen puhuessa, Ardashir kävi liukumaan alas Lorythasin selästä aroille. Hitaasti tummahipiä lähti kävelemään kauemmas nelisiipisestä lohikäärmeestä, katsellen ja tarkkaillen suurta, tummasuomuista lohikäärmettä. Se oli vanha, sen enkeli pystyi aistimaan, mutta mitään muuta hän ei tähän hätään osannut tulkita jätistä. Huomionsa kuitenkin kiinnittyi pian takaisin haavoittuneeseen liskoon, Ardashirin lähtien pahemmin varovaisuutta tai itsesuojeluvaistoa näyttämättä kävelemään kohden serpenttikolmikkoa...

"En!", Saga kävi heti karjaisemaan Vaernille, joka käski heitä palaamaan takaisin Briariin. Punainen pikkuinen käänsi katseensa nyt paremmin nelisiiven puoleen uhmakkaana ja siitä katseesta kyllä kykeni sanomaan, ettei Saga ollut todellakaan mihinkään lähdössä.
"En jätä veljeäni tuon läskin välipalaksi!", Saga jatkoi, saaden Sigurdin sähähtämään pienesti. Aina yhtä typerä ja itsepäinen Saga näemmä oli, jälleen.
"Menkää", Viimein Sigurd suunsa avasi, äänen kummuten siniharjan kidasta värisevänä, "Se on kuninkaan käskystä perässäni. Hankitte vain itsellenne harmia asettumalla väliin".
"Minä en mene minnekään!"
, Saga jatkoi uhoamistaan, vilkaisten nyt veljeensä, ennen kuin katseensa käänsi takaisin jättiläiseen, "Jos joku täältä lähtee niin tuo! Ja mielellään nyt!".



// WEEEDOOOOOOO. Tuu lyömään sitä joo. Nyt jos se tänään tekee sen byllyilyn niin mä kyl tapan sen. OTa tästä lukemista ennen lenkkiä, hirveellä pikakirjotuksella naputin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2016, 19:20

Lorythas sai silmiinsä lopulta Leton, joka oli käynyt lähestymään muuta kolmikkoa. Kaipa tuo osasi pitää varansa ja tiesi mitä oli tekemässä – tai sitten ei. Mutta toistaiseksi jokainen paikalla olijoista vaikutti pitävän silmänsä naulittuina tuohon isoon petoon, joka virnisteli pientä joukkiota alaspäin silmäillessään ja valtavaan varjoon heidät kaikki peittäen.
Sagan terävä vastaus sai Lorythaksen heittämään päätään taas punaisen paholaisen puoleen ja paljastamaan hammasrivistönsä. Pumpkinilla heistä vähiten olisi mitään mahdollisuuksia tuota mustaa jättiä vastaan, saati varaa naksutella leukojaan! Eipä kyllä kenelläkään muullakaan olisi mahdollisuuksia, jos musta liskopeto päättäisi nyt heidän päällensä talloa tai vain puhaltaa matkoihinsa. Ei Lokenella, ei Lorythaksella, eikä kyllä vieraalla uroksellakaan, jota Saga oli nimittänyt juuri veljekseen.

…Läski”, Dagnir naureskeli kumisten punaisen serpentin rähinöille, kommentoimatta kuitenkaan mitään väliin kun Sigurd päätti turpaansa raottaa. Ei ainakaan ennen kuin valkea serpentti kävi kuninkaan mainitsemaan.
Kyllä minä olen täällä ihan omien etujeni tähden, en kenenkään käskystä, en siksi että joku olisi minua määrännyt tulemaan tai lähtemään tietentahtoen kenenkään perään”, Myrkur naksautti leukojaan yhteen. Yksikään siniverinen ei häntä komentelisi – tästä vain oli hyötyä Dagnirille itselleen oudolla tapaa, mutta eihän tuollainen karkuri sitä voinut käsittää.
Ja minusta näyttää, että kaksi haluttua edessäni leukojaan suotta jäytää, miksi en tahtoisi tätä tilaisuutta hyväkseni käyttää?”, Kultasilmä totesi mitä ivallisimmalla äänensävyllä, päätään kumartaen eteenpäin hieman viistoon, ”Kaksi yhden hinnalla, kunkku tykkää tuliaisista kun linnalle palaan illalla”.
Nyt riittää!”, nelisiipi jyrähti astellen lähemmäs naaraita, ”Me lähdemme kotiin, emme sotkeudu tähän enempää tai saan selitellä päähänpistojanne osapuolelle jos toisellekin! Asetatte enemmän pantiksi, kuin osaatte edes kuvitella – joten nyt, Saga ja Loken---!”.

Dagnir kävi toisella käpälällään huitaisemaan nelisiiven matkoihinsa, siivekkään ehtimättä reagoida jätin eleeseen muuten kuin yrittämällä kohoamaan siivilleen, ylös, pois valtavan käpälän tieltä. Kovin suulas tapaus, puhui ihan liikaa Kultasilmän mieleen, joka muutenkin alkoi olla istuskellut tässä jo turhanpanttina liian pitkään.
No, no, no – säästelehän kielenkantojasi huutamista varten myöhemmäksi”, mustasuomuinen naljaisi, katsoen perään kuinka puoliverinen liukui maatamyöten kierien kauemmas tilanteesta, Lorythaksen luopuen siitä illuusiostaankin säästääkseen itseään turhilta vahingoilta, "Mennään sitten vaikean kautta, kun ette näytä osaavan olla nätisti". Kruunupäinen kyläpäällikkö kävi kampeamaan itsensä aavistuksen horjahtaen takaisin pystyyn tomuisesta maasta, kauhukseen nostaen katseensa takaisin neljälle jalalleen kohoavaan jättiliskoon vain nähdäkseen, kuinka Lokene lähti haastamaan ison liskopedon vuorostaan. Kukaan ei tuolla tavoin vain heittelisi Vaernia, hänen velipuoltaan miten sattui, eikä ikimaailmassa uhkailisi ketään Sagalle tärkeää ja sen tämä katala niljake saisi luvan oppia vaikka kantapään kautta!


//AAAAAAAAA. Tuun lyömään joo, oikein antaumuksella. Haulikko olalle ja boksi täyteen reikiä. OTIN NANNAA LUKEMISTA, HIRVEE HYPE PITI JÄTTÄÄ TAAKSE KO PITI TEIDÄN KAA LENKILLE TULLA. BUT HERE I AM, AGAIN!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2016, 19:42

Sigurd kävi kaventamaan katsettaan, kun jätti kertoi, ettei kenenkään käskystä täällä ollut, vaan ennemminkin oman etunsa tähden. Ilmeisesti tuokaan mokoma ei suostunut suoranaisesti siniverisen sanavaltaan, vaan ennemmin oli tehnyt sopimuksen? Joka tapauksessa, selvää oli, että mokoma pakkasperkele halusi viedä Sigurdin siniveriselle ja ilmeisesti myös nelisiipisen uroksen? Miksi ihmeessä hänet, sitä Sigurd ei tiennyt, mutta kaipa nelisiipikin oli Cúthalionia ärsyttänyt aikoinaan, tai sopimuksen pettänyt, tai jotain.

Kaikkien katseet kääntyivät Lorythaksen puoleen, kun tuon sanat jäivät kesken ja kyläpäällikkö sai jätin käpälästä päin näköä. Sillä samalla sekunnilla Ardashir pysähtyi askeleissaan ja käänsi suuntaansa, lähtien juoksemaan takaisin Lorythasin luokse. Häntä totta kai huolestutti yhä siniharjainen, mutta tuo näytti olevan sen verran kunnossa ettei hätäisesti parantajaa tarvinnut avukseen.
Näemmä tummasuomuinen oli saanut tarpeekseen tästä rupattelutuokiosta ja päätti, että nyt oli aika toiminnalle. Lokene oli kaikista se ensimmäinen, joka liikkeelle lähti isompaa haastamaan. Saga ei myöskään sen enempää odotellut, pikkuliskon nousten ilmaan heti ja lähtien syöksymään kaartaen kauempaa kohden valtavan pedon silmiä kohden. Hän oli pieni, vikkelä ja lähes mahdoton kohde osua tuollaiselle jätille! Hänen piti vain varoa hampaita, mutta jos hän pääsisi toisen pään päälle, sillä välin kun muut harhauttivat, pääsisi Saga ilman mitään ongelmia toisen silmiä kalvamaan päästä!
Heti kun Saga nousi ylös, päästi Sigurd ilmoille haastavan karjahduksen ja kaikesta siitä kivusta huolimatta lähti myös hyökkäykseen. Nämä naaraat olivat valmiita riskeeraamaan henkensä hänen takiaan, ei hän voinut antaa noiden yrittää yksin tästä selvitä! Hän auttaisi, vaikka se veisi häneltä hengen. Lounatuuli tiedosti siskonsa suunnitelman heti kun pieni punainen lisko lähti sivummas ja korkeammalle kaartamaan, joten siniharja koitti pysytellä valkean naaraan seurassa, näin luoden heistä kahdesta suuremman ja huomiota herättävämmän kohteen. Ehkä Saga pääsisi kohteeseensa, jos he pitäisivät jättiläisen huomion itsessään.

Ardashir pääsi juoksemaan aina Lorythasin luokse, lähes törmäten sarvipäiseen joka humanoidiksi oli muuttunut. Tummahipiä nappasi kiinni kyläpäällikön hartioista hellästi, nopeasti tarkastaen oliko tuo kunnossa. Ei mitään suurempaa, joten tuskin Seyrillä suuri hätä oli? Katse kuitenkin kääntyi takaisin muihin, jotka yhteen lähtivät ottamaan, Ardashirin tietämättä mitä varsinaisesti voisi itse tässä tilanteessa tehdä. Voisihan hän käyttää tosimuotoaan, mutta siitä tuskin olisi hirveästi apua noin suurta petoa vastaan... Mutta jotain tässä oli tehtävä.



// TÄYTEEN REIKIÄ JOOO. HYPEKÄVELYT <3 OLI KIVAA LENKIL UUDESTAAN TAAS YAS. Timil oli kivaa ja nyt se nukkuu tyytyväisenä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Ice to meet you

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2016, 22:00

Siinä missä serpentit karjaisivat, päätti myös Dagnir avaa leukojaan kunnolla karjaistakseen kaiken alleen peittävän ja varmasti kauas kuuluvan, haastavan karjahduksen. Kultasilmäisen sumea katse oli nauliintunut niihin kahteen valkeaan pisteeseen, Sigurdiin ja siihen karvaiseen naaraaseen, jotka reilusti isompaansa kävivät haastamaan. Sagaa muutenkin huononäköinen mustasuomu sen sijaan ei huomannut – ja ennemmin Dagnir uskoikin, että mokoma pikkuinen oli karkuun sännännyt ennemmin. Varsinaiset typerykset – no, tästä nyt lieni sitten tulevan rumempaa kuin Dagnir oli suunnitellut, mutta se oli kyllä ihan noiden säälittävien serpenttien syytä. Sentään Vaern tajusi pysyä kauempana, vai liekö tuo vielä toipui Myrkurin näpäytyksestä. Tiedä häntä, jonkun seurassa sarvikruunuinen kyläpäällikkö oli, Dagnirin sen sijaan piti nyt keskittyä ilmaan singahtaneeseen kaksikkoon.
Lorythas sähähti suoristaessaan ryhtiään paremmin. Tietenkin ilmalento päin maata oli sattunut ja pisti selkää kolottamaan aavistuksen, mutta ei mikään ollut mennyt rikki. Seyr oli kunnossa, jos sitä ei laskettu, että mieli täyttyi järkytyksestä kun kolmikko kävi haastamaan mustanahkaisen tuolla tavoin. Tässä kävisi vielä huonosti, ja Seyr jos kuka osasi pelätä itsensä ja heidän kaikkien puolesta valmiiksi liikaa.
Kyläpäällikkö säpsähti, käsiään kohottaen Letoa vasten kun toinen sillä tavoin lähelle taas tuli ja hartioista otti kiinni. Turkoosinsininen katse viipyi kuitenkin tummahipiäisen kasvoilla vain hetken, sillä Puolikäärme halusi nähdä mitä jättiliskon kanssa tapahtui.
”Olen… ihan kunnossa”, sarvikruunuinen henkäisi, tietäen ettei varmaan nyt ihan sanojensa mukaiselta näyttänytkään. Mutta, hänen osaltaan kaikki oli kunnossa nyt sotkuisesta puvustuksesta ja sinne tänne harottavista hiuksista huolimatta. Mitään sanomatta Lorythas otti kevyen otteen Leton hihanpielestä, lähtien tuo mukanaan askeltamaan hieman syrjemmälle tilanteessa. Näin lähellä ei kyllä todellakaan kannattanut olla, sikäli mikä musta lisko päättäisi tarkoituksella tai vahingossa heidän päälle astua…

Serpentit olivat kirjaimellisesti liian liukkaita liikkeissään Dagnirille, joka ihan kiusallaan yritti ensimmäisenä napata Sigurdin ja Lokenen vain kitaansa. Suuren liskopedon liikkeet olivat kuitenkin sulavia ja yllättävänkin nopeita, niistä kantautui ilmaan humiseva ilmavirta siinä missä Myrkurin askeleetkin täräyttivät lähitannerta tosissaankin kunnolla, jos Kultasilmä otti askeleenkin sinne tai tänne. Dagnirin suupielet alkoivat taas värjäytyä kuurasta valkeiksi, sen lähinnä seuraillen kuinka Lokene kävi lähemmäs hyökkäämään ja näykkäsi mitättömillä hampaillaan Kultasilmän kuononpäähän kiinni, laavamaista sinistämassaa sylkien siihen mistä kiinni piti. Nipisti, ihan pikkuisen, kun muuten panssarimainen suomukerros ei juuri siitä ollut suojaamassa, Dagnirin virnistäen katsellessaan sinttiä kuonollaan.
Kylmä viima puhalsi sieraimista suoraa karvakasan turvalle, Lokenen sinnitellessä kuitenkin hetken vielä kohteessaan kiinni ennen kuin oli pakko päästää irti. Se lehahti sivummalle käpälillään naamaansa pyyhkien nahkaa kipristelevästä kuurasta, naaraan uhkarohkea liike kuitenkin antoi Sagalle mahdollisuuden päästä sieltä ylempää iskemään vuorostaan mustasuomuiseen kiinni, Dagnirin tiedostamatta punaista pikkupaholaista ennen kuin se iski kohteeseensa kiinni. Ja Sagan hyökkäyksestä Lokene lehahti myös uudestaan jättiläismäisen pedon kimppuun repimään tuon naamaa apuna. Eipä Dagnir ehättänyt muuta kuin painaa päätänsä alas ilman ympärillä humisten ja kurottaa valtavalla käpälällä turpaansa pyyhkäistäkseen ja poimiakseen tihulaisen naamaltaan; siitä huolimatta, punainen lisko ehätti harminsa kuitenkin tehdä.
Punainen noro valui tummia suomuja pitkin, Myrkurin päästäen murisevan äänen kumpuilemaan kurkustaan kun se tajusi mihin punainen liero oli hampaansa ja kyntensä iskenyt.

Teen teistä jäisiä patsaita”, musta liskopeto karjaisi, katseen kaventuen entisestäänkin, ilman viiletessä sen ympärillä kun kurkunpielistä jäinen massa lähti kehittymään jättipedon kidassa, ”Puhallan ikijäähän koristamaan iäksi näitä aroja!”.
”Juokse!”, Seyr kävi henkäisemään Letolle, koittaen tuupata tuota jo matkaan siinä missä itse lähti juoksemaan kuitenkin kuninkaan liskoa kohden. Hänhän hakisi nuo kolme tuolta pois - tai viis Sagan veljestä, ei hän edes tuota tuntenut – mutta Lokenen ja Sagan hän kyllä nappaisi pois mahdollisen jäätuiskun tieltä, joka varmasti koituisi tuollaisesti kidasta puhallettuna heidän jokaisen kohtalokseen.
Vaern kirjaimellisesti tärisi pelosta, pelkän adrenaliinin ajaessa kyläpäällikköä eteenpäin toimimaan ja puolustamaan omiaan. Samalla viha kalvoi myös mieltä siitä syystä, että tällaiseen tilanteeseen oli pitänyt jälleen kerran päätyä. Siitä hän kyllä syyttäisi ihan yksinomaan naarasparivaljakkoa, jotka tuntuivat aina menevän virran mukana välillä juuri miten sattui – kuten nyt, esimerkiksi. Heistä jokainen oli vaarassa, ja suuntaisi valtava peto varmasti Briariin heistä eroon päästyään tekemään tuosta yhden pahaisen lumilinnan itselleen huvinvuoksi. Ja Briar oli Lorythaksen koko elämä… ja siellä oli myös Iriador, jolle Seyr ei olisi voinut sallia tapahtuvan mitään pahaa, koska oli niin Winderille luvannut…

Kompuroiden aavistuksen askelissaan, lähti Lorythas hakemaan taas sitä illuusiotaan esille, nelisiipisen käärmeen ilmestyessä maatamyöten ravaamaan noita hulluja kohden. Mutta syystä tai toisesta Seyrin illuusio jatkoi vain kasvamistaan, se yllätti Puolikäärmeen itsensäkin, kun askeleet kuroivat äärimmäisen nopeasti kiinni sen välin ja hopeanahkaisen liskon korkeus alkoi ulottua jättiliskon mittoihin. Lokene tajusi aavistuksen säikähtäneenä pompata viimein mustan liskon turvalta pois, liitää kauemmas nyt yllättäen paikalle ilmestyneen toisen jättiläismäisen, vaalean liskon tieltä, joka valtavat siipensä levitti muiden suojaksi ja osin takajalkojensa varaan nousi seisomaan säristen samalla niitä tutunmatalia säveliään. Lokene ei ehättänyt edes harkita kyseessä olevan Vaernin – sille toisen jättiliskon paikalle saapuminen tällätavoin alkoi olla jo liikaa, kun yksikin olisi jo riittänyt!
Ja kun Dagnir viimein sen hyisen jäätävän tuiskun suustaan säästelemättä puhalsi, painui se kaikki vasten höyhensiipistä vasten Vaernin vain yrittäen kuin loikata yläruumiillaan tuiskua vasten pysyäkseen edes pystyssä. Jäisten kalikoiden repiessä joustavankestävään nahkaan haavoja ja silpoi siipien höyheniä palasiksi, mitkä varisivat tuiskun mukana alas hiljalleen kuuraiseksi muuttuvaan maahan. Pelkkä lumi pöllysi siipien reunoilta sinne tänne, mutta suurimman vahingon Lorythas otti itse vastaan, toivoen tietenkin että muut tajusivat sen taakse siirtyä turvaan pienemmille mahdollisesti tappavalta myräkältä.
Kultasilmän nyt ainoa toimiva näköelin oli nauliintunut tuohon tielle tulleeseen valtavankokoiseen urokseen, joka tumman urospuolisen silmissä oli sille juuri oikeankokoinen haastaja!


//HYPEKÄVELY OLI PARAS KÄVELY. Franin mielestä ainakin, kyl on maistunu uni taas lenkin jälkeen eikä mitään oo jaksanu meidän kakara tehä :--D Tuol se nytkin nukkuu, ei jaksanu ottaa ko hammastikun ja paineli takas pehkuihin <3//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron