Road to recovery || AKSU

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Joulu 2015, 18:04

Iriador


Yö oli ehättänyt laskea tiehensä, uusi päivä valjennut. Iriador oli löytänyt itsensä kaikessa rauhassa heräilemästä varhaisesta aamusta alkaen Winderin viereltä, tuon kainaloon käpertyneenä hymyillen ja tyytyväisenä. Vaikka herättyä ne viime iltaiset keskustelut olivat tietenkin päällimmäisenä ajatuksena ja halusivat sillä omalla tavallaan latistaa tilannetta entisestäänkin, ei punapäinen antanut niiden masentaa enempää mieltään. Heidän piti keskustella tästä työasiana, hänen ja Dariuksen, jahka sitä pedistä kykeni nousemaan ja väistyvältä uneliaisuudelta keskustelemaan järkevästi. Heidän piti keksiä oikeanlainen ratkaisu, jolla he molemmat pääsisivät helpoimmalla mahdollisella tavalla tästä, ettei kenenkään tarvinnut erikseen jäädä perään miettimään mistä tässä oikeastaan olikaan kysymys. Etenkään kenenkään ulkopuolisen.


Iriador oli palaamassa takaisin sotilastuville pienen, suljetunoloisen korin kanssa, jota punapää kantoi vakaasti sylissään. Korkeahaltia oli käynyt etsimässä lähtöään varten Aliyahin. Katinroikale sai lähteä hänen mukaansa Briariin, eihän sitä tänne olisi toisten vaivaksi voinut jättää, rontti kun käveli muutenkin pitkin seiniä parhaillaan ja kanniskeli isäntänsä vuoteen äärelle kaikenmaailman aarteita pikkulinnuista jyrsijöihin - ei tämä ollut sopiva ympäristö sille alkuunkaan. Vaikka eipä Aliyahilla lienyt parempaakaan ja se olisi varmaan jo jonkun isompansa suupalaksi päätynyt, jos valkeakarvainen olisi sinne aikanaan hylätty. Mutta nyt se pääsisi vaihtamaan maisemaa, lähtemään isäntänsä mukaan sellaisille sijoille, joista se aikanaan oli löydettykin. Ehkä Iriador voisi parhaimmillaan jättääkin pienen lemmikkinsä Lorythakselle seuraksi tuomaan hieman elämää tuon muuten niin hiljaiseen kartanoon sitten, kun nuorempi taas kaupunkiin ottaisi palatakseen.
Mukavasti pehmustettu, paksusta narusta punottu kori laskettiin sylistä alas tupien oven vierelle. Punatukkainen varmisteli, että sen kantta pitelevät solmitut nyörit pitelisivät korin kannen myös kiinni, ettei sen sisälle häkitetty otus lähtisi livohkaan enää tässä vaiheessa. Sehän tästä vielä olisi puuttunutkin, kun Aliyahin perään olisi pitänyt uudelleen lähteä - onneksi Iriador kuitenkin oli hyvin tietoinen siitä, että kissankutale viihtyi talleilla muitten eläinten seurassa, pitämässä noiden karsinoista nököhampaiset tuholaiset loitolla, joten sinällään karvaläjän etsiminen käsiinsä ei ollut ollut kamalan työlästä ensimmäisellä kerralla. Mutta ties minne naaras olisi seuraavaksi päättänyt kadota, kun oli tietoinen että se haluttiin napata… Iriador ei halunnut edes ajatella mokomaa.

Lämpimästi yllensä pukenut korkeahaltia asteli takaisin sisätiloihin, hieman paksun punaisen takkinsa ja tummien housujen ylle varissutta lunta pudistellen vielä eteiskäytävän puolelle, ennen kuin pidemmälle jatkoi. Tottuneesti astellen niin tutuksi tullutta reittiä sotilastupien halki Sinisen Kuiskauksen tiloihin, oman vuoteensa luo, jossa yksi isompi rinkka pakattuna jo odotti lähtövalmiina. Iriador oli siihen joitain vaatteitaan ja tärkeimpiä tavaroitaan mukaan varannut, eipä hän muuta tarvitsisi, eikä hänellä kyllä muuta ollutkaan, jota täältä olisi syytä raahata muualle. Eiköhän Briarista löytynyt loput tarvittavat.

Niin, Briar. Siihen vaihtoehtoon Darius ja Iriador olivat lopulta päätyneet ja päättäneet sijoittaa korkeahaltian peitevirkaan puolueettomaan kylään, josta Kuiskaukselle oli jo turvallinen levähdyspaikka muodostunut sattuneista syistä. Vaikkei Briar suoranaisesti yhteistyössä eliittijoukkion kanssa ollut, haltioista puolena nyt puhumattakaan, oli Seyr jo kylästään tarjonnut sijaa puolueellisillekin sotilaille levähdyspaikaksi ja välietapiksi. Tietenkin se oli luonnollisesti parhaimmalta kuulostava vaihtoehto myös lähteä ennestään tutun luo, samalla taktiseksikin luettava siirto jos eliittirykmentistä olisi pohjoisemmassa tarkkailemassa vastapuolen liikkeitä joku, jota ei oikeastaan miltään kantilta olisi pystynyt edes yhdistämään kunnon sotilaaksi. Ja kukapa siihen peiterooliin paras olisi, kuin Iriador, joka näkönsä oli menettänyt ja pystyisi sulautumaan kyläpahaseen ongelmitta. Vaikka eiväthän he mitään olleet Lorythakselta kysyneetkään, tai edes ilmoittaneet että olisivat nyt tulossa - suotta sitä kirjettä olisi lähettänyt, kun he olisivat tulleet hetimiten sen perässä.
Mutta jokin ääni päässä myönteli jo, ettei Seyr pahakseen tätä pistäisi - mutta mistä sitä ikinä tiesi, halusiko Lorythas olla moisessa juonessa mukana lainkaan ja löisi haltioiden suunnitelmat heti alkuunsa nolliin...

Lyhytlettinen kävi noutamassa turkiskauluksellisen viittansa vielä naulasta, olalleen sen heittäen ja napaten repunkin kantoonsa. Talsien sitten itse lähtövalmiina tuvan puolelle, josta tuttuja ääniä mielessään erotellen kykeni Dariuksenkin äänen tunnistamaan. Kenraali oli kuulostanut harvinaisen käheältä ja kipeältä, liekö tuo oli oikeasti eilisillalla itsensä kylmettänyt siellä kylmässä vedessä ja nyt oli sitten flunssan itselleen saanut. Typerys, vaikka ymmärsihän Iriador mistä se kaikki oli johtunut. Ja vaikka miten sokea olisikin voinut vain itsekseen lähteä matkaan, oli Darius halunnut lähteä saattamaan hänet, ymmärrettävistä syistä noin ulkopuolisen korvaan lausuttuna - mutta ehkä Lorythaksella oli taas keinonsa pidätellä kenraalia lepäämässä muutaman päivän Briarissa. Ehkä he voisivat siellä viettää taas kahdenkeskistä aikaa, mikäli Haukansilmän kunto ei täysin kävisi romahtamaan.
Kaikkine kantamuksineen Iriador kuitenkin otti astuakseen lähemmäs sitä keskustelua, jossa Haukansilmä oli osallisena, pysähtyen hieman etäämmälle noista. Mutta se harmaanvalkea silmäpari nostettiin katsahtamaan kenraalin puoleen, Iriadorin rykäistessä ääntään kuuluvaksi kiinnittääkseen huomion puoleensa.
Lähdetäänkö?”, punapää tiedusteli Dariukselta, antaen olettaa näin olevansa itse valmiina. Pitäisihän tavarat vielä kiinnittää Nashiran selkään, mutta sitä ehdittiin suunnitella lisää sitten talleilla.


//Aksu, Aksu hei, Aksu arvaa minne ollaan lähössä 8))))//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2015, 18:50

Darius Winder


Aamun valjettua oli kaksikko käynyt tarttumaan uudestaan edellisillan aiheeseen. Nyt kun ajatukset olivat ajantasalla ja kaikki rauhoittuneet - sekä selvinpäin - oli aiheesta voinutkin puhua kaikessa rauhassa rationaalisesti. Enää Darius ei nähnyt Iriadorin lähtemistä pahana asiana - päinvastoin. Jos Iriador olisi Briarissa, ei tuo ollut vaarassa kaupungissa tai piilopaikassa lymyilevien “vaarojen” suhteen. Tuo olisi tutussa ja turvallisessa paikassa ja sokealla olisi seuranaan ainakin kaksi henkilöä, johon saattoi luottaa. Se pieni punainen serpentti ja Seyr varmasti pitäisivät huolen Iriadorista, naaras kun näytti pitävän korkeahaltiasta muutenkin ja olihan Seyr Iriadorin ystävä - ja varmasti Lorythas halusi myös pitää Iriadorista hyvän huolen, kun tuo tiesi kuinka tärkeä korkeahaltia Haukansilmälle oli. Tai tämä ajatusmalli heillä kuitenkin oli.
Iriadorille oli keksitty peitetehtävä Briariin, joka oli myös helppo selittää muulle Kuiskaukselle. Vaikka sokea olisikin lomalla, omia ajatuksiaan selvittämässä lohikäärmekylässä, oli tuolla kuitenkin tehtävä jota piti ylläpitää, sikäli mikäli kuiskaus ikinä eksyisi taas suuremmalla porukalla Briariin levähtämään. Iriador sai toimia kontaktihenkilönä peitetehtävissä, johon sokea nuorukainen sopi täydellisesti. Tuskin kukaan Iriadoria edes kuiskauksen sotilaaksi osasi yhdistää, ellei nyt joku ollut tuota tavannut jo aikaisemmin ja tiesi korkeahaltian asemasta.

Iriador oli lähtenyt pakkaamaan tavaroitaan ja pyydystämään kissansa matkaan jo tovi sitten. Darius puolestaan oli jäänyt pukeutumaan ja pakkaamaan jotain pientä mukaan, sen suuremmin kuitenkaan itselleen mitään ottamatta matkaan. Hän viipyisi korkeintaan muutaman päivän paikan päällä, ennen kuin palaisi. Oli Darius harkinnut peseytymistä ja siistiytymistäkin, mutta aamulla hänellä oli ollut kahta kauheampi olo, joten moisiin hän ei nyt jaksanut lähteä. Hänellä oli kuumeinen olo, nenä tukossa ja päähän särki sekä kurkku käheänä. Ei hän ollut olotilastaan mitään Iriadorille maininnut, mutta kyllä sen kenraalin äänestä kuuli, ettei tuo ihan terve ollut.
Ylle vedettiin siviilimäisempi, lämmin asukokonaisuus, johon kuuluivat valkeat housut, tummat, pitkävartiset mokkanahkasaappaat. Tunikkamainen, valkea aluspaita, sekä villasta valmistettu musta poolopaita kera korkean kauluksen, joka lämmitti mukavasti kipeää kurkkua. Käsiin vedettiin jälleen ne teräväkyntiset kangashanskat ja niskaan heitettiin vielä korkeakauluksinen, musta takki, jonka helma ylsi polvitaipeisiin asti. Ja kaiken tuon päälle vielä paksu musta viitta, jossa oli lämmin, ilmava höyhenkaulus ja sulkamainen leikkaus ylimmässä kangaskerroksessa yläkropan yllä. Se samainen viitta, jota kenraali oli viime talvena Seyrille lainannut, kun tuo oli paleltua ilman liekkiään aroilla.

Jahka oli pukeutunut, ottanut aseensa mukaan - niin jousensa kuin keihäänsäkin - ja pakannut, oli Darius suunnannut tupien alakertaan. Ensimmäisenä hän oli tiedustellut N’drayerin tilaa ja kun oli saanut kuulla, ettei tuolla hengenhätä ainakaan ollut, oli kenraali käskenyt avustajia menemään satuloimaan talleille hänen ja Mir Valdorenin ratsut matkaa varten. Avustajien ja tallipoikien katsoessa ratsut valmiiksi, Darius kävi ilmoittamaan paikalla olevalle kapteeni Saevelille ja Kuiskauksen Kirjurille, että hän ja Mir Valdoren lähtisivät Briariin. Darius kertoi koko suunnitelman, mitä he Iriadorin kanssa olivat kehitelleet ja täten kenelläkään ei ollut mitään vastaan sanomista - Saevel jopa oli suunnitelman kannalla, hänen mielestään se oli mainio idea! Saevel saikin tehtäväkseen kertoa tilanteesta N’drayerille - joka varmasti arvasi suunnitteilla olevan jotain muuta - ja Tannivhille, jahka nuo nyt tuville ilmestyisivät. Kirjuri kertokoot kevyemmän version kyseleville sotilaille, tai vastaavasti kapteenit kertokoot itse sotilailleen.
Jahka asia oli selvitetty, jäi Darius vielä juttelemaan Saevelin ja muutaman vanhemman sotilaan kanssa, noiden kovasti kysellessä kannattiko kenraalin lähteä liikkeelle tuossa kunnossa - Darius näytti niin kovin rähjäiseltä ja kuulosti sairaalta, joten ehkä olisi parempi lähettää joku muu Mir Valdorenin matkaan? Saevel jopa ilmoittautui vapaaehtoiseksi nuoren sotilaan matkaan. Darius oli kuitenkin sitä mieltä, että hän menisi itse ja pyytäisi audienssia Briarin kyläpäälliköltä näin eliittikenraalina, jotta asia voitaisiin hoitaa mahdollisimman virallisesti. Ymmärrettäväähän se oli, joten kaikki tyytyivät tähän päätökseen ja antoivat kaksikon mennä.

Sen pahemmin Darius ei kuitenkaan ehättänyt sanoja vaihtamaan alaistensa kanssa, kun Iriador jo paikalle saapui kyselemään, olisivatko he jo menossa.
“Kyllä. Ratsut ovat jo satuloitu, joten lähdetään, etteivät ne joudu varusteissa turhaan seisomaan”, Darius tokaisi, käyden sitten toivottamaan hyvästit juttuseuralleen ja lähti Iriadorin matkaan kohti talleja.
“Pakkasitko nyt kaiken?”, Darius kyseli heidän astellessa pihalle, kenraalin vilkaisten sitä koria johon korkeahaltian kissa oli napattu. Hyvä vain, että Iriador otti kissansa mukaan, Darius ei siitä ehtinyt huolehtimaan - hyvä jos edes omasta koirastaan… - ja tuskin kukaan muukaan punapään tuttavista ehätti tai kykeni kissan perään katselemaan. Olisi tuosta varmasti seuraakin Iriadorille kylässä, sikäli mikäli Seyr oli kiireinen.
“Kyselivät kovasti hiustesi perään… Kerroin, että leikkasit ne peitetehtävääsi varten”, Darius kertoi heidän kävellessä tampatun hagen halki talleille, joiden pihalla Náro ja Nashira jo odottivat. Náro oli innoissaan tuttuun tapaansa siitä, että pääsisi liikenteeseen. Syndrae tuntui rakastavan lunta yli kaiken ja varsinkin jos pääsi nopeampaa tahtia hyppelemään pienessä tai suuressa hangessa, oli naaras suorastaan innoissaan.
Darius auttoi Iriadoria saamaan tavaransa ratsaille ja satulalaukkuihin, ennen kuin itse kävi nuoliviininsä ja laukkunsa Náron satulalaukkuihin ja remmeihin kiinnittämään. Toivoa sopi, ettei heidän tarvitsisi matkan aikana aseita käyttää, mutta koskaan ei voinut tuudittautua siihen toiveeseen. Darius vain toivoi tosissaan, ettei yhteenottoja tulisi, hän osasi jo nyt sanoa, ettei ollut siinä kunnossa että kauan kestäisi taistelussa.

Jopa ratsaille ponnistaminen tässä kunnossa oli raskasta, mutta Darius ei valittanut. Ei pyytänyt apua eikä missään nimessä maininnut kunnostaan ääneen. Kyllä se tästä, tai niin ainakin Darius itselleen vakuutteli. Siitä oli valehtelematta lähemmäs vuosikymmen, kun hän viimeksi oli vilustunut, joten sinällään tämä oli vaihteeksi uudenlainen kokemus arjen keskellä. Ei kuitenkaan kovin mieluinen sellainen.
“Valmiina?”, kuului seuraava kysymys Iriadorille, kenraalin keräillessä syndraen suitsia käsiinsä, ollen omalta osaltaan valmis lähtemään liikkeelle.


// crim hei. CRIM HEI. HEI HEI HEI. AAAAAAAAAAAHHHH FINALLY Lory my love here i come. eikun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Joulu 2015, 20:36

Nuorempi kohautti kulmiaan nopeasti, kiertäen rinkan paremmin toiselle hartialleen kannettavaksi ja jahka Darius keskustelustaan valmis oli irtautumaan, lähti kaksikko marssimaan ulos tuvilta. Iriador omalta osaltaa toivotteli jälleen näkemiset muille ohimennen, keskittyen kuitenkin lähinnä siihen ajatukseen, että pääsisi täältä hetkeksi hengittämään jonnekin muualle. Kyllähän hän takaisin vielä tulisi, suurempi kysymys lienikin vain että milloin. Briaristapa punapään kuitenkin löytäisi, hän oli Dariukselle lupautunut lähettämään tietoa vihollisen liikkeistä pohjoisilta aroilta siinä missä kuulumisiaankin joko itse tai Lorythaksen kautta. Samalla tavoin Iriadoriin saisi myös yhteyden toisin päin, ja tarvittaessa sokea oli myös valmis palaamaan Kuiskauksen rinnalle, jos oikeasti puolueiden välinen kärhämä ottaisi kärjistyäkseen syystä tai toisesta ja häntä oikeasti tarvittiin eliittirykmentin mukana.
Mutta nyt ei ollut syytä murehtia moisista. Toivottavasti niin ei tapahtuisi. Toivottavasti kaikki pysyisi ennallaan, eikä punapäisen tarvinnut alkaa suurempia murehtia poissaollessaan.

Pakkasin kaiken mitä tarvitsen, uskon että periltä löydän kaiken lopun ja Seyr on valmis järjestämään asian jos tarvitsen siellä jotain tiettyä”, punapäinen tuumi, samalla napatessaan sen vaalean korin vielä tupien ovien edestä syliinsä, ennen kuin matka kohden talleja otti jatkuakseen.
Lorythaskin mahtaa olla ihmeissään kun näkee…”, Iriador vielä ehätti kommentoida hiuksiinsa, ennen kuin kiirehti Winderin perään naurahtaen.
Vaaleiden saappaiden painaessa jälkiään lumeen ja keräten ylöspäin kaareutuville saappaiden kärjille myös maahan satanutta lunta. Talleilla kaksi isoa naarasta jo isäntiään odottivat, Nashiran vaativasti määkäisten heti kun sokean toverinsa näki. Se oli selvästi intoa ja puhtia täynnä, aavistellen jo että edessä olisi myös sen osalta vaativat ajat - siitäkin huolimatta naaraspeura oli valmis kaikkeen, minne Iriador sitä johdattikin mukanaan.
Sokea laski korin käsistään jälleen maahan, Dariuksen avustuksella kiinnittäen mukaan pakkaamansa tavarat Nashiran selkään tukevasti, sarvikruunuisen kaikessa rauhassa odotellessa että haltiakaksikko olisi osaltaan valmis. Peuralohikäärmehän olisi kantanut runsaasti enemmänkin tarvittaessa, ei yksi reppu ja täyteen pakatut satulalaukut haitanneet sitä lainkaan, eikä Iriadorinkaan paino millään tavallaan hidastaisi matkantekoa, kunhan tuo vain naaraspeuran kyydissä pysyisi.

Viimeisenä Iriador kapusi ratsunsa selkään, pyytäen lähellä olevaa tallipoikaa nostamaan vielä sen korin hänelle, jonka punapäinen suunnitteli suosiolla vain kantavansa tukevasti sylissään. Siinä se pysyisi hyvin matkassa, ja sokea kykeni samalla juttelemaan välistä Aliyahille, joka lieni sinne tilavaan koriinsa pistäneen maaten ja rauhoittumaan matkan ajaksi. Eihän sillä ollut aavistustakaan siitä mitä oli tapahtumassa, mutta tämä oli parhainta mitä korkeahaltia kykeni sille tarjoamaan tällaisen matkan ajaksi. Ei sitä voinut vapaanakaan sylissä raahata näin pitkää matkaa, jolla saattoi tapahtua yhtä jos toistakin.

Enköhän, lähdetään matkaan ennen kuin päivä ehtii venyä yhtään pidemmälle”, Iriador varmisteli, kokeillen ettei kori sylissä kamalasti keikkuisi kun matkaan lähdettiin, taikka tavaroita muuten tipahtelisi kyydistä. Punapäinen kävi nostamaan sarvikruunuisen suitsia toiseen käteensä, jalkansa jalustimille asetellen, kannustaen sitten naaraan rauhalliseen käytiin kun tunsi istuvansa tukevasti sijoillaan.
Ehkä on parempi että menet Náron kanssa edeltä, käsken Nashiran seurata sitä perästä”, punatukkainen huomautti. Näin varhain kaduilla lieni kulkijaa jos toistakin runsaasti asioitaan toimittamassa, ja vaikka tietenkin edustavat ratsukot omalla tavallaan kannustivat muita väistämään ja antamaan etukäteen tietä, lieni parempi myös etteivät Darius ja Iriador vielä aivan vierivieren kulkeneet täällä.


//AAAAAAAAAAAAA INDEED. Lory on aina valmis. OLETHAN SINÄKIN?! Onhan Dari kans valmis ottamaan suihi---- eikun siis//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2015, 21:15

Darius hymähti myöntävästi Iriadorille tuon ilmoittaessa olevansa valmis. Sen enempää aikailematta kaksikko lähtikin liikkeelle Náron ottaen johtopaikan. Totta kai Syndrae oli tyytyväinen että sai johtaa "laumaa", se kun oli vielä nuori ja jokseenkin typerä. Todellisuudessa jos kaksi naarasta olisivat matriarkan paikasta taistelleet, olisi Nashira varmaan voittanut, Náron osaten kyllä perääntyä silloin kun ei halunnut ketään varsinaisesti tappaa yhteenotossa. Silti, niin kovin koreasti ja itseään täynnä syndrae lähti matkaan, ratsukkojen suunnaten pois linnalta aina kaupungin kaduille. kaduilla oli jo porukkaa ja välillä oli lähes mahdotonta edetä suurien ratsujen kanssa, mutta kun Náro niin kovin päättäväisenä kohti käveli ja jopa välillä rääkäisi rumasti, kyllä väki väisti kaksikon tieltä. Eihän heitä tunnistanut eliittirykmentin jäseniksi, ellei noita ratsuja sitten osannut tunnistaa. Náro ja Nashira kun olivat kovinkin mieleenpainuvia nelijalkaisia...

Jahka kaupungista oli selvitty, vei tie kohden pohjoista, aroille. Välttäen jälleen niitä yleisiä teitä. Näin lumen tultua varmasti jokainen ennemmin käytti teitä ja polkuja, joten parempi vain pysytellä kaukana niistä. Matka lähti käyntiin hyvin, Dariuksen ja Iriadorin lähinnä jutellen niitä näitä kevyitä matkatessa. Jahka pidemmälle aroille oli päästy, antoivat he ratsujensa koetella jälleen vauhtiaan ja kestävyyttään. Náro tietenkin olisi voinut lähteä laukkaamaan tuulen lailla ja kadota teille tietämättömille, mutta kenraali ei antanut syndraen niin kovaa lähteä vetämään. Heidän piti pysyä mahdollisimman lähellä toisiaan, jos jotain sattuisikin.
Olihan se hauskaa revitellä näin Iriadorin seurassa, mutta koko ajan Darius tunsi kuntonsa vain heikkenevän. Enää ei ollut epäilystäkään siitä etteikö hänellä olisi ollut kuumetta. Kuinka kamala sauma nyt vilustua näin pahasti, mutta tuttuun, typerään tapaansa Darius ei maininnut asiasta mitään. Vähän väliä kenraali kuitenkin yskähteli ja aivasteli, joten kyllä sen hänestä aika helposti kuulikin. Nenäkin alkoi vuotamaan, joten yksi niistä siistinvalkoisista, kankaisista nenäliinoista kaivettiin vähän väliä esiin takintaskusta. Ehkä olisi kannattanut ottaa vielä kaulaliina kaiken tämän päälle mukaan, mutta nyt oli jo täysin turhaa kääntyä ympäri, kun he olivat reippaasti yli puolen matkan.

Vaikka ajoissa olivatkin lähteneet, oli kello jo iltapäivän puolella, kun he olivat matkansa loppupäässä.
"Briar näkyy jo", Darius ilmoitti Iriadorille kun Haukankatseellaan kykeni tuon kyläpahaisen erottamaan kauempaa aroilla - kaiken lisäksi ne lentoon lähtevät ja laskeutuvat lohikäärmeet olivat indikoineet kylän lähestymistä jo kauempaa. Vauhti hidastui takaisin käynniksi, kaksikon viimein poiketen viralliselle tielle, jota pitkin nyt lähestyivät Briarin portteja.
Portit olivat auki, joskin tarkoin ja raskaasti vartioidut. Matkalaisia oli lähdössä ja tulossa heidän lisäkseen, joten ei heidän tarvinnut sen kummemmin itseään selitellä - kertoa vain, että olivat matkaajia jotka olivat kylään tulleet pysähtymään. Darius ei viitsinyt heidän todellisia statuksia mainita nyt, kun eivät olleen Seyrin seurassa, vaikka varmasti niiden kertominen olisi kenties nopeuttanut Seyrin juttusille pääsemistä. Mutta, varmasti Lorythaksella oli omat menonsa, eiväthän he edes tienneet oliko kyläpäällikkö paikanpäällä vai reissussa, joten eivät he voineet suoraa kartanolle marssia. Ei nyt, kun eivät tulostaan mitään olleet ilmoittaneet.

"Pitäisi varmaan kysellä jostain, josko joku tietäisi missä Seyr mahtaisi olla...", Darius aloitti, kaksikon ratsastaessa seesteisen rauhallisesti peremmälle kylään, "Mitään ehdotuksia?", Darius jatkoi kysyen, kykenemättä itse niin rationaalisen fiksusti ajattelemaan flunssaiselta olotilaltaan.




// MINÄ OLEN AINA VALMIS MYÖS. Ja Dari on aina valmis ottamaan suihin-- eikun sushia siis. Btw tehtiin Remun kans sushia tos toissa päivänä ja ai saatana ku oli nannaa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Joulu 2015, 22:04

Nashira seurasi nuoremman naaraan käyntiä perästä, poukkoilematta tai tekemättä mitään, mitä selässä istuva isäntä ei pyytänyt. Iriador oli käskenyt sarvikruunuisen vain pysytellä Náron perässä näin alkuunsa, kunnes maisemat vaihtuisivat ja reitti tungokselta hellitti. Aikansahan siinä sai väkijoukossa pujotellakin, kunnes kaksikko selvisi porteista ulos ja matka kohden Briaria pääsi kunnolla alkamaan.
Eikä se matka ollut lainkaan epämukava, tylsä tai uuvuttava varsinkaan Iriadorille. Näin kun he kaksin olivat, saattoi punapäinen vapautuneemmin jutella Dariuksen kanssa niistä näistä, oli lupa unohtaa turhat virkanimittelyt ja teitittelyt, olla ylipäätään välittämättä kenestäkään muusta ympärillä, joka olisi voinut herneen nenäänsä vetää jos olisi kuullut Iriadorin sinuttelevan itse eliittikenraalia. Kyllähän siinä kaiken jutustelun ja ratsujen koettelun ohella sokea kuuli Haukansilmän pärskimisen ja nuhaisen äänen, joka ei kamalasti kysyttävää jälkeensä jättänyt. Olihan aroilla huomattavasti kylmempi kuin kaupungissa, kun tuulikin sai siellä vapaasti puhaltaa voimakkaana kun esteitä ei mailla halmeilla sille ollut. Seyr saisi luvan painaa Winderin sänkyyn lepäämään näiksi päiviksi lämpimään, tai muuten Iriador oli itse saattamassa Dariuksen takaisin kaupunkiin ja jäisi siellä katsomaan esimiehensä perään että tuo flunssastaan selviäisi. Mutta se olisi sen ajan murhe, kun he aluksi Briariin ehättäisivät.

Dariuksen mainitessa Briarin jo näkyvän, nosti sokea katseensa eteenpäin. Vasta nyt se pieni kaiho rinnassa alkoi nousta, kun ymmärsi olevansa näinkin kaukana jo kotoa. Ja ettei aivan heti olisi sinne palaamassa. Mutta pakko siihen oli tottua, ei Iriador voinut sitä paitsi aina roikkua Dariuksen kyljessä kiinni – ennemmin tai myöhemmin heidän kuitenkin pitäisi olla toisistaan pitkään erossa, sitten kun… Iriador itään… oikeaan kotiinsa pyrkisi. Ehkä tämän olisi voinut laskea jonkinlaiseksi koetteluksi jo siitä, miten se mieltä lannistaisi kun ei joka ilta ollut mahdollisuutta kumppaninsa kainaloon käpertyä.

Kaikessa rauhassa kaksikon matka jatkui lohikäärmeratsastajien kylänporteista sisään, jossa erikoisempi parivaljakko sai omassa rauhassaan, joskin katseita puoleensa keräten kulkuaan niitä poljettuja lumisia teitä pitkin suunnistaa. Vasta kumppanin flunssasta nuutunut ääni sai punapäisen heräämään siitä harmittelustaan, ettei nuorempi ympärillään tapahtuvaa kyennyt näkemään. Hetken sokea ehätti miettiä, pitäiskö heidän vain omatoimisesti käydä jättämässä ratsut lepäämään ja etsiytyä Seyrin kartanolle. Mutta jos Lory ei ollutkaan kotona, tai koko kylässä tällä hetkellä? Mistä he sitten muka voisivat kysellä kyläpäällikön perään ilman, että se turhan epäilyttävältä vaikuttaisi…
Käydään kysymässä sieltä majatalolta jossa kävimme viime kerralla - luulisi heidän tietävän edes onko päällikkönsä kylässä vai jossain muualla…”, sokea ehdotti pienesti hätkähtäen, puhuen tietenkin siitä majatalosta jonne Hopeakäärme oli heidät syömään vienyt viime kerralla kun he Briarissa olivat olleet.

Ratsujen käynti suunnattiin sitä koreaa majataloa kohden, jonka lumisen katon harjalla jälleen muutama pienemmistä käärmeistä notkui ja rääkäisi haltioille tervehdyksensä. Vaikka eipä se kauniilta kuulostanut varmastikaan tavanomaisen humanoidin korvaan, tarkoittivat kesyt liskopedot kuitenkin vain hyvää sieltä turvallisen etäisyyden päästä rääkyessään ohikulkijoille suupielensä kuin ovelassa virneessä. Nashirakin niille vain tuhahti, matalaa murinaa pitäen sen pienen hetken kunnes Iriador naaraspeuran sarvesta kiskaisi vaativasti.
Majatalon pihalle päästyä punapäinen odotti kärsivällisesti, että Darius pääsi ratsailta ensin ja otti Aliyahin korin vastaan. Vasta sitten Iriador kykeni itse laskeutumaan Nashiran selästä, käyden sarvipäisen suitset sitomaan kiinni talon äärelle pystytettyyn tolppaan. Tuskin ratsujen siinä kauaa pitäisi märehtiä paikoillaan – tai mikäli pitäisi, näki Iriador parempana vaihtoehtona siinä tapauksessa käydä samantien laskemassa Náron ja Nashiran sinne samaisille talleille, joissa naaraita oltiin aikaisemminkin hoivattu. Mutta eivätköhän ne nyt hetken tässä pysyisi, siinä missä matkatavaransakin taisivat olla hyvissä käsissä korean ratsuparin suojeluksessa. Ainakin sen hetken, että haltiat ehättäisivät majatalon väeltä tiedustelemaan Seyrin perään ja päättämään, mihin suuntaan seuraavaksi lähdettäisiin.


//AINA VALMIITA. AINA ASEMISSA. Sushia niin, sushia. Sushi maistuu Loryllekin, koska onhan kyseessä raaka fisukki. SUSHIA MULLE KANS en oo koskaan tehny ite sushia ja oon syöny sitä viimeks sillon laivalla viimenen ikuisuus sitte ;___; Siel laival oli myös niitä. Niitä. KATKARABUI :----DDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Joulu 2015, 22:41

Darius, Pumpkin


Iriador kävi ehdottamaan, että he lähtisivät kyselemään Seyristä siitä samaisesta majatalosta, missä olivat viime kerralla syöneet aamiaista kyläpäällikön kanssa. Hyvä idea, siellä sentään oli jokseenkin tuttuja kasvoja. Helpointahan se olisi ollut kysellä siltä punasuomuiselta liskolta, mutta tuota nyt ei näkynyt saatikka kuulunut missään - eikä Darius tiennyt kuinka hyvät välit Iriadorilla ja Anahitalla olivat, jotta hän olisi kehdannut ehdotella, että he koittaisivat sitä liskoa löytää kylästä. Sitä paitsi yhden pienen lohikäärmeen etsiminen tämänkokoisesta kylästä olisi vienyt koko loppu illan...
Niinpä matka kävi kohden majataloa, jonka eteen ratsut sidottiin tolppaan odottelemaan. Eihän moiset tolpat näitä petoja olisi pidätellyt, mutta sentään naaraat osasivat käyttäytyä, eivätkä lähteneet riehumaan kun siihen tilaisuus tarjoutui. Darius auttoi Iriadoria pääsemään alas ratsailta, pitäen sitä Aliyahin koria käsissään kunnes Iriador itse alas pääsi. Kun jaloilleen pääsi, huomasi sitä helposti kuinka kipeänä lihakset olivat monen tunnin matkaamisesta, varsinkin näin flunssaisena. Hänen oli pakko päästä takaisin istumaan mahdollisimman nopeasti, joten pian ne askeleet veivät sisälle majataloon.

Nerinala, tuttu majatalon emäntä hääräsi töissään kun haltiakaksikko paikalle saapui. Aivan ensimmäiseksi Darius neuvoi Iriadorin istumaan pöytään lähellä takkaa, joka näytti olevan sopivasti vapaana näin päiväsaikaan, kun väkeä ei vielä ollut tuppaantuneena sisätiloihin. Kenraalin askel sen sijaan suoraan Nerinalan luokse. Kaikkien onneksi majatalonemäntä tunnisti silmäpuolisen kenraalin, joka kävi kertomaan hänen ja sotilaansa tulleen tapaamaan Lorythasia. Darius kyseli, mistä mahdollisesti löytäisi Seyrin ja kävi samalla vaihtamaan muutaman sanan Nerinalan kanssa....

Sillä välin kun Darius oli muille juttelemassa, lähestyi Iriadoria tuttu tummahipiä. Pumpkin oli ollut viettämässä aikaansa talonkattojenharjalla, kun oli huomannut turhankin tutun kaksikon saapuneen kylään. Aikansa Pumpkin oli seurannut noiden kulkua pitkin Briaria, kunnes kaksikko oli eksynyt tähän majataloon. Joten, punainen serpentti oli lehahtanut alas katolta ja muuttanut muotonsa humanoidiksi ja seurannut kaksikkoa sisälle. Heti ensimmäisenä se kultainen katse oli seurannut Iriadoria, eikä aikaakaan kun valkohapsi oli kipittänyt sokean korkeahaltian luokse. Mitään sanomatta saatikka varoittamatta Saga kävi lopulta kietaisemaan kätensä Iriadorin ympäri ja halasi haltiaa takaapäin, oikein kunnolla rutistaen.
"Ssssiitä on jo aikaa kun viimeksi sinut näin täällä!", Saga avasi suunsa yhä Iriadoria halaten, ennen kuin päästi tuosta irti, "Mitä ihmettä hiuksellesi on tapahtunut?!".
"Ja miksi olette pukeutuneet noin-- oh, onko tämä joku peitetehtävä? Kumppanisi ainakin näyttää kovin rähjäiseltä", Saga jatkoi käydessään lupaa kysymättä istahtamaan sen pöydän ääreen, jolle Darius oli Iriadorin ohjastanut, "Korissa on jotain elävää, mitä siellä on?", kysymystulva jatkui tuttuun tapaan, Pumpkin kun niin harvoin pääsi juttelemaan kunnolla kenenkään kanssa näin humanoidina, joten totta kai hän oli innoissaan tästä tilaisuudesta. Puhumattakaan siitä, että nyt sai puhua Iriadorin kanssa!



// SYNNYIN VALMIINA. No perkele, meidän pitää selvästi tehä joskus sushia, mää opetan sulle pari helppoo sushikakkaa. Ja voi ei. EI NYT NIITÄ KATKARABUI :---------D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Joulu 2015, 23:37

Nuorempi seurasi silmäpuolisen kenraalin vierellä majatalon sisätiloihin, ja voi miten sen vastaan tulevan lämmön sai heti ottaa vastaan kun oven avasi. Pienessä kohmeessa olevat sormet ja varpaat sulivat alta aikayksikön ja Iriador tunsi, kuinka lämmin ilma riitti laskemaan viileästä ilmasta punertamaan käyneitä poskia ja korvanpäitäkin purevan nipistelyn. Punapäinen puristi kevyesti sitä koria paremmin sylissään, nyökäten Dariukselle vanhemman neuvoessa kumppanilleen sijaa istua. Sinne takan luota hehkuvan lämmön äärelle ei kyllä ollut vaikeaa suunnistaa, Iriadorin seuratessa tulisijassa roihuavien puitten rätinää ja ilmasta käsin tulevia lämpöaaltoja. Tai seurasi ainakin siihen saakka, kunnes jokin pysäytti sokean niille sijoilleen ja kietaisi käsillään halaamaan korkeahaltiaa.
Iriador ynähti, kavoilleen ollessa kirimässä turhautunut irvistys, kunnes kulmat nousivat yllättyneenä ylemmäs ja punapäinen tunnisti tutun äänen puhuvan hänelle.
“Pumpkin!”, sokea naurahti pikkuliskon sanoihin, pienesti päätään kääntäen toiselle sivulleen ja katsettaan kääntäen olkansa yli, aivan kuin olisi liskon puoleen katsonut. Tietenkin Pumpkin ehti kysyä monta kysymystä peräjälkeen, saaden Iriadorin lähinnä hymyilemään hämillään Sagalle, haltian ehättämättä missään välissä kunnolla avata suutansa. Ei ennen kuin tummahipiäinen humanoidiksi tekeytynyt liskopeto istahti niille sijoille, joille Darius oli nuorempaansa aikaisemmin neuvonut.

“Olemme liikkeellä kahdestaan, ei ole turvallista matkata tunnistettavissa olevassa univormussa matkaa kaupungista tänne vihollisten takia”, Iriador selvensi Sagalle nopeasti, istahtaen viimein itsekin alas ja laski sen korin viereensä. Hiljainen maukaisu pääsi vaaleasta korista, sen laskeutuessa viimein tasaiselle pinnalle, Aliyahin käydessä heräilemään siihen elämään ympärillään.
“Hiukseni sitten ovatkin täysin toinen tarina”, Iriador naurahti vaivautuneena, selvästikin haluten olla asiasta sen enempää kertomatta tähän hätään, niskaansa raapien muutaman kerran, ennen kuin hätkähti vierestä kuuluvaan maukaisuun jälleen.

“Tulin… jäädäkseni tänne hieman pidemmäksi toviksi”, korkeahaltia kävi hymyilemään lopulta, vaihtaen paikkaa vaalean korinsa kanssa, nostaen sen hänen ja Pumpkinin väliin. Sokean sormet etsivät ne korin kantta pitelevät nyörit käsiin ja vetivät ne auki näppärästi. Korin kantta raotettiin hitusen, sen verran että sinne sisään saattoi nähdä ja kätensä sisälle ujuttaa – sen verran, että Aliyah pysyisi korin sisällä kuitenkin, eikä lähtisi juoksentelemaan pitkin poikin majataloa. Valkea tassu iski kevyesti kynsimättä sokean sormille, Iriadorin heilutellessa niitä varovaisesti siinä kannen reunalla elonmerkkejä onkiakseen korinpohjalta. Yhtä tassua seurasi toinen, katin räpeltäessä siinä oman hetkensä yrittäen samalla kiskoa Iriadorin kättä koppaan, lopulta luovuttaen ja päästäen vain tyytyväisen kurinan siinä kun pörheä otus kääntyi selälleen kippuralle korin pohjalle taitellulle tummalle viltille.
“Otin kissani mukaa, en halunnut jättää sitä kaupunkiin yksin kun en tiedä milloin palaan sinne takaisin”, punatukkainen hymyili, sokeat silmänsä kääntäen Pumpkinin puoleen, “Tiedätköhän missä Lorythas on? Etsimme Dariuksen kanssa häntä ja no… emme ole ilmoittaneet mitään tulostamme, joten emme viitsi vain hänen ovelleenkaan marssia”.


//SYNNYIT HAULIKKO KOURASSA JA TUMMAT AURINKOLASIT NAAMALLA. TEHÄÄN JOOOOOOO Aksu opeta muo <: Sit mä voin opettaa suo tekeen mokkapaloja ;> KATKARABUI EI OO OLLU PITKÄÄN AIKAAN ET NYT AJA NIITÄ POIS :D:DDDDD:D:D:D:D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2015, 00:26

Silmät mielenkiinnosta loistaen Saga kuunteli Iriadorin kertoessa nyt, miksi täällä olivat. Tai no, ensinnä tuo kertoi, että olivat tässä asustuksessa tulleet, koska kaksin olisi riskialtista liikkua tunnistettavissa univormuissa. Ymmärrettävä syy kyllä, senhän takia Pumpkinkin oli viettänyt suurimman osan elämästään humanoidina, koska tässä muodossa oli paljon helpompaa sulautua joukkoon ja olla herättämättä huomiota. Hiuksistaan haltia taas ei käynyt sen enempää kertomaan, mikä sinällään oli sääli, sillä Pumpkin olisi halunnut tietää. Tietenkin olisi voinut olettaa, että Iriador oli leikannut hiuksensa vain koska siltä tuntui, mutta kerta sellaiseen indikoivaa vastausta ei saanut, osasi Saga arvailla, että taustalla oli joku muu syy.
Ilme tummahipiän kasvoilla kävi kirkastumaan valtavaan hymyyn, Iriadorin kertoessa aikovansa jäädä pidemmäksi hetkeksi Briariin. Syystä tai toisesta Saga piti punapäisestä haltiasta ja tieto siitä, että tuo tulisi pidempään pysymään täällä, oli suorastaan innostava! Tähän asti Sagalla oli ollut seuranaan lähinnä Lokene, joka meni ja tuli aina Vaernin menojen mukaan, mutta nyt jos punapäinenkin tänne jäisi, olisi hänellä lisää seuraa. Ei hän ollut ehättänyt kehenkään paikalliseen niin kovin syvästi tutustumaan, hän kun oli lohikäärme ja tietenkin lohikäärmeidenkouluttajista koostuvalla kylällä oli oma suhtautumistapansa liskoihin... Ja lajikumppaneiden kanssa Saga ei niin hyvin tullut toimeen...

Ennen kuin Saga ehätti enempää kysellä syytä, miksi Iriador tänne aikoi jäädä, kävi haltia esittelemään korinsa sisällön. Siellä oli ilmeisesti kissa, joka pian tosiaankin varmistui kissaksi Iriadorin siitä kertoessa. Totta kai suuremman pedon vietti oli heti ensimmäisenä käydä pyydystämään pienempi osapuoli, mutta se vietti oli harvinaisen pieni näin Sagan kohdalla. Hän oli elänyt humanoidina niin pitkään, että ymmärsi lemmikkien päälle. Ihmiset ja haltiat kun tuppasivat pitämään kissoja ja koiria lemmikkeinään vain huvin vuoksi, vaikka olihan noista oma hyötynsäkin. Koirat toimivat vahteina ja metsästyksenä apuna, siinä missä kissat pitivät pienet tuholaiseläimet pois tiluksilta. Heti tummahipiän kasvoille kiirikin hymy, kun hän näki kuinka pieni valkea tassu kävi niin leikkisän suloisesti sieltä korista haltian sormia tavoittelemaan.
Viimein kun Iriador kysäisi Lorythaksesta, kohosi Sagan katse punapäisen puoleen.
"Hän on jossain kokouksessa, sen enempää en tiedä. Tosin he ovat olleet kokouksessa jo tovin, joten eiköhän se kohta lopu", Saga kävi kertomaan mitä nyt itse tiesi tilanteesta, ei Vaern hänelle kertonut minne meni eikä Saga kyllä tuolta ollut kyselemässäkään, sillä eihän asia hänelle loppujenlopuksi kuulunut.

Sen enempää Saga ei ehtinyt sanomaan, kun Haukansilmäinen kenraali jo käveli pöydän ääreen. Oli Darius huomannut aikaisemmin, että Pumpkin oli Iriadorin seuraan liittäytynyt, mutta vasta nyt hän pääsi itse paikalle, kun oli majatalonemännän kanssa saanut keskustelun päätökseen.
"Näemmä sinäkin olet vielä elossa", Saga totesikin heti kenraalille, joka pysähtyi seisomaan pöydän ääreen. Darius hymähti virnuilevalle tummahipiälle, joka selvästi viimekertaisesta tapaamisesta huomautteli.
"Kaikkien harmiksi kyllä. Tiedätkö sinä miss--"
"Tiedän kyllä, kerroin jo Iriadorille. Voin mennä kyllä kertomaan Vaernille teidän saapumisestanne, Aiedail, Heti kun hänet tavoitan", Saga kävi keskeyttämään Haukansilmän, joka selvästi oli samaa kysymystä kysymässä, mitä Iriador.
"Jos vain viitsit, siitä olisi suuri apu meille. Nerinala ei ollut aivan varma, missä Seyr olisi tähän aikaan...", Darius vastasi hymähtäen, koittaen samalla pienesti hymyillä naiselle. Ei hän voinut sanoa pitävänsä siitä, että tuo naaras häntä kutsui sillä lisänimellä, minkä Seyr hänelle oli antanut, mutta olihan Pumpkin sen kuullut jo vuorilla. Oliko se sitten ihme, jos tuo halusi sitä käyttää?
"No jos noin kauniisti pyydät", Saga kujerteli leikkisänflirttailevasti, "Kuulostat sairaalta. Ehkä kannattaisi juoda teetä tai jotain", Tummahipiä lisäsi heti perään, samalla kun nousi ylös sijoiltaan.
"Käyn katsomassa onko herra alfa uros jo kokouksestaan päässyt. Palaan pian, toivottavasti hän mukanaan", Pumpkin ilmoitti, lähtien sitten harppomaan ulos majatalosta ja muutti muotonsa liskoksi, jotta kykeni lentämään Lorythaksen luo.

Darius katsoi hetken tummahipiän perään, ennen kuin hymähtäen istahti Iriadorin kanssa pöydän ääreen. Jälleen yskähtäen muutaman kerran ja niiskauttaen heti perään.
"Nerinala tuo meille teetä - pyysin häntä myös tuomaan ainakin vettä kissallesi...", Darius kertoi, kaivaen samalla sen nenäliinansa esiin niistääkseen jälleen kerran. Eikä siinä kauaa kestänyt, kun tarjoilija heidän pöytäänsä kiikutti tarjottimella teepannun, kaksi kuppia sekä vesikipon kissalle - sekä pari kuivattua kalapalaa, sikäli mikäli kissalle ne kelpaisi.

Samalla kun haltiakaksikko jäi majataloon istuskelemaan, kiisi Saga kylän halki kokoustalolle. Sen suuremmin miettimättä - lähinnä siksi, että oli täpinöissään Iriadorin läsnäolosta - kävi serpentti lentämään ovelle ja siitä sisään, teputellen lupia kyselemättä lohikäärmemuodossaan suoraan samaan tilaan, missä Seyr oli.
"Aamutähtesi on täällä", Saga kävi ilmoittamaan lohikäärmekielellä, välittämättä siitä keskeyttikö kenties jotain, "Ja hänen kumppaninsa. Ja näyttävät kovin surkeilta - ja oudoilta, kun eivät virka-asuja käytä... Ja Aamutähtesi on selvästi sairas".
"Haluaisivat tavata sinut. Ovat Nerinalan majatalossa tällä hetkellä odottelemassa, lupasin hakea sinut paikanpäälle",
Serpentti jatkoi kitaansa auki pitäen, lopulta loksauttaen sen kiinni kun ääni sisältä oli kaikunut ulos.


//NNNNIIIN SYNNYIN. MMMÄ OPETAN SUO. Opeta joo mokkapalat mulle, en vieläkään oo syöny niitä. KATKARABUJA. EI PERSE se euroviistu oikeesti. Ei vois olla tullu parempaan aikaan se ONKS KATKARABUI juttu //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2015, 02:03

Iriador, Lorythas

Lorythas oli kuulemma jossain kokouksessa, mikä tietenkin oli ihan järkeenkäypä vastaus punaiselta naaraalta. Olihan kyläpäälliköllä omat menonsa, omat tehtävänsä ja viransa, johon varmasti liittyi yhtä jos toistakin tekemistä - joista Iriador ei tosin sen enempää ollut tutustunut. Mutta ehkä he voisivat täällä sen aikaa odottaa, että Lorythas saisi kokouksensa päättymään ja sen jälkeen lähettää sanan tuolle siitä, että haltiat halusivat Seyrin puheille.
Ennen kuin Iriador ehätti suutansa avata, siirtyi se katse tarkkailemaan suuntaa, josta askeleet lähestyivät heidän pöytäänsä kohden. Ja tuttu ääni paljasti tuon lähemmäs tulleen kenraaliksi, jolle punapäinen soi lämpimän hymyn, ennen kuin palasi sormiaan tavoittelevan karvakasansa puoleen. Varovasti ujuttaen kätensä Alin koppaan ja sen kylkeä rapsutellen, siitä aina kehräävän nartun leukaa nousten paijaamaan. Tietenkin Iriador kuunteli mitä Pumpkin ja Winder vieressä keskustelivat, pikkuliskon päätyessä siihen ideaan lopulta että kävisi hätyyttelemässä Hopeakäärmettä liikkelle, tapaamaan parivaljakkoa, joka vartavasten Briariin oli kyläpäällikköä tapaamaan tullut. Sen pidemmittä mutinoitta lehahti Saga matkoihinsa, jättäen Iriadorin ja Dariuksen lämpimästi roihuavan takan äärelle sijoitetulle pöydälle kaksin.

Kuulostatkin niin käheältä, että saisit luvan hukkua villaan”, Iriador hymähti, tuoden ilmi sen että oli kyllä huomannut kumppaninsa räkäisyyden, “Mutta ehkä se tee auttaa näin alkuunsa. Voin etsiä sinulle muutamia yrttejä jotka tuohon räkäisyyteen auttavat, jahka pääsen laukkujani purkamaan paremmin”. Pianpa pöytään kiikutettiin teepannua ja kuppeja, sekä jotain pientä sokean haltian pienelle matkalaiselle, josta korkeahaltia ensimmäisenä kävi huolehtimaan. Nostaen vesikipon kissalle tarjolle koriin ja niitä kalapaloja murskaten sormillaan sen verran, että Alin olisi niitä helpompi käydä mutustamaan, mikäli nälkäinen oli. Pitäisihän sille muutakin purtavaa myöhemmin keksiä, ellei katti ottaisi tiluksia jo omakseen ja itse kävisi lähitienoilta oman ruokansa pyytämään.


Toisaalla Lorythas oli käynyt pitempää kokousta muutamien kyläläisten kanssa. Nuo olivat lähinnä kylän muita vanhimpia, tai muuten päätösvaltaa omaavia joko ihan taloudellisiin tai sotilaallisiin asioihin. Eivät he oikeastaan muusta kuin talventulosta olleet keskustelleet. Sen tuomista haasteista, nykyisistä varoista ja varastoista, sekä korjaustarpeessa olevista seikoista, joita piti tärkeysjärjestykseen laittaa ennen paksun lumen ja lujien pakkasten tuloa. Tietenkin keskustelu poikkesi toistuvasti myös tämän vuoden viimeisten poikueiden tekoon ja uusien lohikäärmeiden pyytämiseen, mutta tärkeimpänä erityisesti kyläpäällikkö piti sitä, että he valmistautuisivat kylmän kauden tuloon huolella, kuten tähänkin saakka oltiin suunnitelmallisesti tehty ja talvesta huoletta selvitty.
Puolikäärme pyöritteli lusikkaa teekupissaa, kuunnellen toistaiseksi vierestä muiden keskustelua, kunnes se kävi yllättäen hiljenemään. Terävästi se turkoosinahohtava silmäpari nousi aukeavan oven puoleen ja sieltä sisään tepastelevan punasuomuisen puoleen, ilmeenkään kuitenkaan värähtämättä puoliverisen kasvoilla. Tuo oli lähinnä tottunut jo Sagan yllättäviin keskeytyksiin tilanteessa kuin tilanteessa, kuten taisivat olla kaikki muutkin. Tietenkin se omalla tavallaan herätti pientä närkästystä yhdessä jos toisessakin, mutta ei kukaan osannut olla naaraalle kunnolla vihainen tuon nokkavasta tavasta käydä aina välillä jostain huomauttamaan. Ja jos joku olisikin vihainen ollut, olisi se varmasti myös kuulunut…

Lorythas pysyi kuitenkin hiljaa, katseen valuessa uupuneena sen oman terästetyn kuppinsa sisällön puoleen. Siinä missä muutama muu yritti vielä keskustelua jatkaa, kuitenkaan kykenemättä siltä pöllämystyneisyydeltään siihen, kun Pumpkin kävi liskojen kielellä rohisemaan Seyrille.

Sillä samalla sekunnilla kun punasuomuinen mainitsi hänen Aamutähtensä olevan kylässä, nousi Puoliverisen katse terävämmin, yllättyneenä pikkunaaraan puoleen. Ihan tuollaisia uutisia hän ei ollut Anahitalta odottanut, vaan ennemminkin jotain naljailua siitä kuinka pitkään joukkio vielä aikoi persettään kuluttaa täällä vain nyhjäten.
Mutta ei.
Saga kertoi lyhyesti Dariuksen ja Iriadorin olevan Briarissa. Surkeassa kunnossa, ilman virka-asuja ja ainakin Winder oli vaikuttanut sairaalta. Se nosti heti ensimmäisenä huolen hopeaverisen mieleen, sen kyllä nähden myös hiljaisen kyläpäällikön kasvoilta, sydämen tuntuessa jättävän muutaman lyönnin välistä kun sitä lähti pidemmälle ajattelemaan. Oliko jotain sattunut?! Miksi ylipäätään tuttavansa täällä olivat, ilman että olivat Seyrille mitään ilmoittaneet?! Ei se ollut lainkaan noiden tapaista, kun mahdollisista vierailuista oltiin aikataulun puutteissa tähänkin asti sovittu kirjeitse suunnitelmallisen tarkasti – ja sitten nuo yhtäkkiä vain olivat täällä! Oliko Lorythakselta mahdollisesti jäänyt jokin kirjeistä saamatta… vai halusiko Pumpkin vain pilailla hänen kustannuksellaan jälleen?

Äkisti sarvipäinen nousi pöydän äärestä, tuoliltaan seisomaan, käsiään pitäen pöydän kantta vasten ja katsoen eteensä hämillään siitä yllättävästä eleestään.
“Mene vain, tuskin tässä mitään uutta enää olisi tullutkaan perinteiseen nähden”, pöydän ääressä istuva vanhempi, harmaantunut parrakas mies, Olvir, naurahti oman tuoppinsa ääreltä, ollen selvästi nauttinut kokouksen eteenpäin kuluessa enemmänkin kuin pelkän yhden tuopillisen olutta. Mies oli lähinnä yksi vanhimmista kylän kaupankävijöistä, vanha seppä, entinen merenkävijä, jolle tuntui mikä tahansa alkoholipitoinen kelpaavan keskustelua jouduttamaan. Aikoinaan tuo oli tainnut tulla lohikäärmekylälle myymään harvinaisempien hydrakäärmeiden munia ja lopulta jäänyt tänne vanhoja päiviään viettämään. Lorythas piti kokeneen miehen mielipiteitä ja kokemusta arvossa, tietenkin hieman nolostuneena itse vain miehelle hymyillen tuon äänekkäästä huomautuksesta, pahakseen sitä kuitenkaan pistämättä.
“Kirjaa ylös loput ja pyydä jotakuta tuomaan ne talolleni. Minä… käyn selvittämässä mitä tulokkaat meistä haluavat”, Lorythas hymyili, kiskaisten vielä lämpimän teensä vielä kitaansa pöydän ääressä ollessaan.
“Kirjataan, kirjataan, kriteereitä ja arvioituja menoeriä myöten. Alahan mennä siitä ennen kuin Neri kyllästyy vieraittesi kaitsemiseen puolestasi”, vanha ukko hoputti hörähtäen, Lorythaksen kumartaen pienesti muille kokoukseen osallistuneille, ennen kuin niin rauhallisesti avarasta tilasta, suuren pöydän äärestä kävi poistumaan.

Sen jälkeen se tahti tuntui kirivän kahta kauheammaksi, silkan huolestuneisuuden ajaessa Puolikäärmeen lähes juoksemaan kokoustaloilta ulos. Kohden Leiskuvan kidan majataloa, jossa haltiat Sagan mukaan häntä odottivat. Kyläpäälliköllä oli yllään mustavalkea, kaksisävyinen paksumpi talvikaapunsa, jonka helma laahasi pitkin lumista tietä. Jonka laajoihin hihansuihin Lorythas oli pitkäkyntiset näppinsä painanut, jotteivät ne kylmää itseensä ottaisi näin pihalla ollessa, vaikkei puoliverisellä mikään kylmä varsinaisesti koskaan ollutkaan. Ripeät askeleet kuljettivat Hopeakäärmeen aina kokoustalolta majatalolle, jonka pihalle sarvipäinen vasta pysähtyi vetämään henkeä nähdessään Iriadorin sarvikruunuisen ja Dariuksen syndraen pihamaalle sidottuina. Hyväkuntoisina. Joskin syystä tai toisesta Nashira kantoi poikkeavan suurta määrää tavaroita selässään, vaikka siihen Lory ei osannutkaan kiinnittää juuri nyt huomiotaan. Mutta ratsujen läsnäolo täällä oikeasti tarkoitti sitä, että Darius ja Iriador olisi paikalla – Saga ei ollut vain kiusannut häntä huvikseen.
Sarvipäinen keskittyi vetämään henkeään säikähdykseltään. Tasailemaan sitä otsalleen puhjennutta hikeä ja nojailemaan vain majatalon seinään, keräämään ehkä hitusen siinä ohessa myös sitä rohkeutta käydä siitä ovesta sisään astumaan. Ei hän halunnut vaikuttaa niin poissa tolaltaan olevalta…


//Mä synnyin granaatti kädessä. Kaljuna ja vihasena. Eikun. OPETA MUO. Mä opetan joooooo, mun pitää tehä sulle mokkapaloja sä oot jääny niin paljosta paitsi homo kun et oo mokkapaloja syöny… tosin ne on niin makeita, et niitä syö just sen kerran ja sen jälkeen ei tee mieli niitä taas seuraavaan ikuisuuteen. Se katkarabu juttu oli ko suoraa kirjotettu meitä varten siihen kässäriin, oltais oltu vähän enemmän kännis niin ois oltu siltä naurupyrähykseltä kilpaa oksentamassa vielä (DDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2015, 02:47

Darius kävi kiittämään tarjoilijaa tuon tuomasta teestä, ennen kuin mokoma paikalta poistui. Heti tuon jälkeen huomio kiinnittyi Iriadoriin, joka huomautti kenraalin käheisyydestä. Olihan se arvattavissa, että sokea kyllä kuuli hänen äänestään sen flunssan, joka tuntui koko ajan pahentuvan. Naurahtaen kenraali kävi rykäisemään muutaman kerran, samalla kun seuraili kuinka Iriador kissastaan huolen piti.
"Ei sinun tarvitse", Darius tokaisi, samalla kun kävi teepannusta kaatamaan sekä Iriadorille että itselleen lämmintä teetä. Mitään sen erikoisempaa hän ei omaan kuppiinsa lisännyt.
"Kyllä tämä tästä. Pieni kylmettyminen vain...", Eliitti vakuutteli vielä, tuttuun tapaansa vähätellen omaa tilaansa. Tosin tällä kertaa se taisi olla myös osin tiedottomuutta, ei hän osannut sanoa mikä oli paha vilustuminen ja mikä taas vain kevyttä pintakylmettymistä. Totta kai hän luuli tämän olevan vain lievää vilustumista, kun ei ollut itse pahaa flunssaa pitkään aikaan kokenut.
"Nyt vain odottelemme Seyriä... Toivon mukaan Pumpkin ei käy keskeyttämään mitään liian vakavaa", kalpeaksi käynyt kenraali yskähti kerran, "Hän kun vaikutti niin päättäväiseltä sen suhteen, että hakisi Seyrin paikalle... Tietenkin haluan päästä Lorythaksen juttusille mahdollisimman nopeasti, mutta en haluaisi hänen arkeaan häiritä. Onhan hänelläkin tehtävänsä ja vastuunsa".

Saga kävi kallistelemaan päätään odotellessaan Vaernin reaktiota uutisiin. Tietenkin hän tiedosti tulleensa huonoon aikaan kertomaan nämä uutiset - jotka kuulostivat ehkä turhankin huonoilta nyt, kun mietti sanavalintojaan - mutta ei naaras käynyt korjaamaan puheitaan. Kovin järkyttyneeltä Vaern vaikutti näistä uutisista, selvästi empien hetken lähtisikö saman tien majatalolle vai saattaisiko kokouksen loppuun. Kuitenkin yksi parrakas mies kävi kehottamaan Seyriä vain menemään, kyllä tämä hoituisi loppuun ilman sarvipäistäkin. Ilmeisesti kokous oli muutenkin loppumetreillä, mikä oli vain hyvä. Saga kävi hymisemään huvittuneena kun Vaern lopulta ampaisi paikanpäältä pois. Naaras naurahti ihmismäisesti, ennen kuin kävi tepastelemaan Seyrin perään, poistuen paikanpäältä sen pahemmin pahoittelematta keskeytystä tai läsnäoloaan. jahka takaisin ulos pääsi, hän nousi lentoon ja seurasi ilmasta käsin eteenpäin pinkovaa kyläpäällikköä. Tuo juoksi eteenpäin kuin suurempikin hätä oli ollut, mikä sinällään huvitti Pumpkinia - mutta toisaalta mistä hän tiesi loppujen lopuksi totuuden? Ehkä haltioilla olikin suurempi hätä ja Seyr sen arvasi?

Lopulta Vaern pysähtyi majatalolle, menemättä kuitenkaan vielä sisään. tuo jäi haukkomaan henkeään seinän viereen ja Saga kävi laskeutumaan katon reunalle, Seyrin yläpuolelle tuota tutkimaan.
"Eivät he nyt noin huonossa kunnossa ole", Pumpkin naureskeli, päätään kurottaen lähemmäs Vaernia, "Tai no, en menisi varmaksi sanomaan Aamutähdestäsi. Ehkä hänellä onkin hätä, mistä minä tiedän".
"Ah, Iriadorilla on kissansa mukanaan! Se näyttää kuin pieneltä Lokenelta!"
, Aihe kävi nopeasti vaihtumaan Sagan kertoessa pienestä kissasta, jonka sokea mukanaan oli tuonut, "Lokenenkin pitää nähdä se. Kovin suloinen tapaus".



// Mä synnyin kranaattina. eiku. TEACH ME SENSEI. Mokkapaloja oomnoomn. No jos me oltais oltu yhtään enempää kännis sillon niin siitä katkarabu jutusta ois tullu seuraava römpsä juttu ja sit oltais naurettu tääl seuraavat kaks tuntia putkeen - vähän niiku sä sillon yöllä kerran CRIM MITÄ VITTUA SÄ EES NAUROIT :D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2015, 03:30

Iriador hymähti Alin mässytyksen kuullessaan, toisen kätensä nojaten pitämään sitä korin kantta kiinni, samalla kun katse kiiri kenraalin puoleen.
Niinhän sinä nyt väität, haluanpa nähdä sinut seuraavana aamuna kun tukehdut omaan räkääsi”, nuorempi virnisti, kurottuen kokeilemaan missä oma teekuppinsa oli, johon Darius juuri oli juomaa kaatanut. Se sai kelvata sellaisenaan, ei Iriador enempää tarvinnut ja lämmin juoma kyllä pitkän matkan päälle kelpasi niin lämmittämään kuin kylmettymistä vastaan omalle kurkulle. Hänhän ei kipeäksi haluaisi tulla, vaikka jos flunssa ottaisi tullakseen, olisi hän sen jo tartuntana Winderiltä todennäköisesti saanut. Ehkä se viimeöinen peuhaaminenkaan ei ollut ollut oikein… mutta hyvähän mennyttä oli tähän hätään käydä katumaan.
Iriador oli vähällä polttaa kielensä maistaessaa kuumaa teetä.
Sagan tietäen se varmaan vain syöksyy paikalle muina miehinä… eiköhän Lorythas osaa kuitenkin asiansa pistää tärkeysjärjestykseen”, punapäinen mietti, uskoen kyllä siihen että jos kyseessä oli tärkeä kokous, istuisi Hopeakäärme siellä asiat setvimässä loppuun ennen kuin heitä tapaisi. Mutta mistä sitä koskaan tiesi, sokea kun ei kokenut tuntevansa Seyriä muuten kuin tuttavana, ystävänä, vaikkei puoliverisen elämään ollutkaan siten tutustunut. Mutta ehkä kyläpäällikön arki tulisi tutummaksi, nyt jos tänne jäisi hetkeksi asumaan.

Leiskuvan kidan seinustaan yhä tukea ottava Lorythas yritti nopeasti selvittää ajatuksiaan selkeämmiksi, näreästi vilkaisten pikkunaaraan puoleen tuon hirnuessa siitä katonreunalta hänelle.
Sinun sanaasi ei koskaan voi täysin luottaa, en aluksi edes uskonut että puhuisit totta”, Lory sähähti punasuomuiselle takaisin, katseensa laskien ennemmin Nashiraa ja Nároa tutkailemaan siinä kuunnellessaan ohessa Pumpkinin kertovan, että Iriadorilla oli lemmikkinsä kylässä mukana. Miksi? Se jätti tietenkin arvailun varaan, sillä eihän Seyrillä ollut minkäänlaista käsitystä siitä – eikä Sagakaan ollut maininnut ääneen – että punapäisellä olisi aikomuksenaan viipyä Briarissa mahdollisesti pidempään.
Lopultakin rauhoittuneemmin hengittävä sarvipää keräsi itsensä, ryhtinsä suorana astellen aluksi vain ratsujen tykö, tapauttaen molempia kevyesti ohimennen ennen kuin majatalon ovelle ehätti. Harkiten kerran, sitten toisen ja kolmannen oliko valmis sisään astumaan, ja sitten vasta sitä ovea raotti.

Kenkien kärkiä kopautettiin ulkokynnykseen muutaman kerran suurimmat lumet ulos jättämään, siinä missä pitkävartinen Puolikäärme sitä kaapuansakin hieman kävi heiluttamaan lumet siitä paksusta, pitkästä laahuksestaan talon ulkopuolelle jättääkseen. Kovin hajamielisenoloisena puoliverinen kompuroikin majataloon sisälle, hämillään, huolestuneena heti ensimmäisenä näköpiiriinsä tutun haltiaparivaljakon etsien hieman syrjäisemmästä pöydästä.
Lorythas näytti yhä niin hämmentyneeltä tästä. Pienien hikinorojen ollessa liimannut hopeisia hapsia kasvoja vasten, sarvipäisen suoraan vain astellessa haltioiden luokse katseellaan silmäilemään erikoista kaksikkoa… kuten Pumpkinkin sen oli ilmaissut, nuo näyttivät oudoilta. Ei virka-asuja. Syystä tai toisesta häntä kohden katsovan korkeahaltian hiukset olivat huomattavasti viimekertaista näkemää lyhyemmät ja Darius niin vilustuneen oloinen kuin vain saattoi.
Mitään, ei ainokaistakaan sanaa, Puolikäärme saanut suustaan ulos, tuon huulien selvästi hakiessa jotain järkevää sanottavaa tai edes tervehdystä tähän hätään! Kunnes lopulta päätään pienesti pudistellen kyläpäällikkö vain levitteli käsiään ilmassa, ilmaisten sitä sanattomuuttaan ja samalla yllättyneisyyttään ja pelästyneisyyttä tästä sattuneesta tilanteesta.
M-mitä ihmettä te täällä teette?!”, Lorythas lausahti selvästi hätääntyneeltä, yllättyneeltä kuulostaen haltiakielellä, katsellaan vuorotellen parivaljakon välillä.


//Kai sun sokkas oli jo vedetty kun synnyit? ;D;;;DDD;;D;D;DDD I’LL TEACH YOU MY SON! Nyt jos mulla ois photoshop niin mä vääntäisin katkarabuista jotain hienoa. MUTTA MULLA EI OO. KOSKA MÄ KASTELIN MUN NÄPPIKSEN JA TUOL SE YHÄ LATTIALLA KUIVUU PERKELE. Anna mä nauran olemattomille jutuille, että te muut voitte luulla että mä oon ihan hullu :DDDDD EMMÄ TIE MILLE MÄ NAUROIN!!!!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2015, 03:55

"Hah! Minähän olen koko kylän luotetuin tiedonlähde", Saga kävi virnuilemaan Vaernille tuon käydessä ääneen mainitsemaan, ettei ollut uskoakseen edes ensimmäisellä kerralla, kun naaras haltiakaksikosta oli kertonut. No, olihan puoliverisellä syynsä epäillä Sagan puheita, kyllähän naaras sen ymmärsi, mutta ei hän tällaisilla asioilla vitsailisi - eikä varsinkaan vitsien tähden kävisi Seyrin kokouksia häiritsemään. Vaikka keppostelu olikin hauskaa silloin tällöin, osasi Saga myös olla vakavana aina välillä. Ja olihan Lokenekin häntä hieman ruotuun pistänyt, ei hän halunnut missään nimessä suututtaa ainoaa kunnon ystäväänsä tässä kylässä. Sen enempää Pumpkin ei kuitenkaan sanonut, katsoi vain, kuinka Seyr itsensä rauhoitteli ja ryhtinsä suoristi, ennen kuin kävi astumaan majataloon sisään. Sen sijaan että naaras olisi tuota sisälle nyt seurannut, jäi Saga päivystämään katon reunalle tilannetta. Ei hän katsonut asiakseen mennä kolmikon keskusteluun mukaan, vaikka olisi kyllä mielellään häirinnyt tilannetta - mutta ehkä oli parempi antaa Seyrin nyt selvittää tapaus ensinnä, ennen kuin Saga nokkansa tilanteeseen taas tunkisi. Selvästi Vaern oli huolestunut haltioista, joten parempi vain jos tuo sai varmistettua, ettei mitään hengenhätää ollut!

"Kuinka surkea loppu se olisikaan suurelle Haukansilmälle. Tukehtua nyt omiin eritteisiinsä", Darius naurahti Iriadorin puheille väsyneesti, ymmärtäen kyllä nuoremman pointin. Kyllä hän oli sairas, mutta ei nähnyt tarpeelliseksi vaivata muita tilallaan. Pikku torkut ja eiköhän ollut taas kunnossa, eikö?
Teekuppi käytiin nostamaan huulille samalla kun vanhempi haltia kuunteli punapäisen mietteitä. Toivoa todellakin sopi, että Lorythas osasi pistää asiat tärkeysjärjestykseen, sillä Darius ei katsonut soveliaaksi, jos heidän tarpeensa olisivat menneet kyläpäällikön virkatehtävien edelle. Kyllä he voisivat odottaa ja jos siinä menisi pidempäänkin, voisivathan he vuokrata majatalosta huoneen ja mennä lepäämään sinne. Ei tässä mikään kiire ollut.
Sen enempää ei kuitenkaan keskustelua ehätetty jatkaa, kun majatalon ovi kävi avautumaan ja itse sarvipäinen puoliverinen asteli sisään näyttävissä vetimissään. Niin kovin hätääntyneen ja jopa eksyneen oloisena. Darius vilkaisi Seyrin puoleen ja odotti että tuo lähemmäksi asteli, ennen kuin kävi sen teekupin käsistään laskemaan alas. Tietenkin heti ensimmäisenä puoliverinen kävi ääneen ihmettelemään, mitä kaksikko täällä teki, mikä oli kyllä aiheellinen ja ymmärrettävä kysymys.

"Yllätys", Darius kävi korahtamaan käheältä kurkultaan, "Noinko meitä ajattelit tervehtiä pitkästä aikaa?", kenraali jatkoi virnistäen, ennen kuin niiskautti jälleen pienesti ja yskähti muutaman kerran nyrkkiinsä.
"Se mitä teemme täällä, on hieman pidempi tarina... Josta emme mieluusti tässä lähtisi kertomaan. Joten sitten kun sinulla on aikaa, kertoisimme mieluusti asiamme hieman rauhallisemmassa paikassa", Darius lopulta kertoi vakavoituen siksi hetkeksi.
"Toivottavasti saapumisemme ei keskeyttänyt mitään tärkeää".





// SOKKA IRTI. totta kai. :-----D Sää ja sun katkarabut nyt. NYT. EI SAA KASTELLA NÄPPÄIMISTÖJÄ NE MENEE RIKKI TOMMOTTEESTA SENKIN HÖMELÖ. No saat sää nauraa omille jutuilles joo mut se sun yöhepuli oli kyl jotain niin absurdia että huh :-----DDD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2015, 04:38

Ehkä jopa asteen moittivana, harmistuneena Lorythas ilmäsi Winderiä, tiuhaan tahtiin yhä hengittäen, mutta yrittäen nyt malttaa sitä kun pääsi kaksikon omin silminsä viimein näkemään. Sarvipäinen henkäisi syvään, päätään, kätensä läiskäyttäen rennosti vain takaisin itseään vasten Dariuksen virnistyksen myötä. Että hän osasikin olla niin hätäpäinen ja typerä, huolestua siten vaikkei siihen varsinaista syytä ollut edes annettu. Nyt se pieni hymy lähtikin kiipeämään Puolikäärmeen kasvoille, tuon vain tuhahtaessa terävästi ja päätään pudistellen, katseen laskiessa hetkeksi lattiaan.
Ja minä kun ehätin luulla, että täällä olisi jokin hätänä”, Hopeakäärme hymisi rauhallisemmin, vilkaisten kulmiensa alta kaksikon puoleen, joka teetä oli näemmä ehtinyt jo pöytään pyytää, “Anteeksi, säikähdin vain kun Saga sillä tavoin tuli teistä ilmoittamaan kesken kokouksen…”.

E-ei se mitään kuitenkaan!”, Lorythas kävi nopeasti edellisten sanojensa perään huomauttamaan, yhä niin kovin pelästyneenä, vaikkei siihen enää mitään syytäkään ollut. Pienesti kyläpäällikön kädet, ja taisipa koko kroppa siitä säikähdyksestään täristäkin addrenaliinin purkautuessa, mutta sitä ei ilman kosketusta kyllä puoliverisestä ulospäin huomannut kuin sarvipäinen itse.
Olimme muutenkin lopettamassa… puhuimme lähinnä asioista joista itse en enää ymmärtänyt pitemmän päälle, joten olisin sieltä voinut poistua jo ajat sitten”, Hopeakäärme yritti puhella rauhallisesti, itselleen kiskaisten siinä ohessa yhden tuolin haltioiden pöydän ääreen, “Kerta he kuppini kuitenkin täyttivät vielä en kehdannut vain poistua paikalta, saan myöhemmän raportin tilaisuudestamme vielä tänään joten e-ei… e-ette te mitään keskeyttäneet”. Vaern kävi kämmeneensä hieraisemaan sitä kuumottavaa, hikistä otsaansa, siinä ohessa istahtaen samalla alas haltioiden itselleen haaliman pöydän ääreen olettaen ettei siitä mitään haittaa olisi. Jääden hetkeksi vielä nojailemaan käteensä ja nauramaan mielessä itselleen. Mutta kun kyseessä olivat yhdet niistä läheisimmistä rakkaat, ei Lorythas halunnut ottaa mitään turhan kevyesti, etenkään tällaisina hetkinä.

Taisit säikähtää…?”, Iriador kävi varovaisesti vierestä kyselemään, jo jäähtyneen teensä puoleen kumartuen ja pystyen jo paremmin siemaamaan kupin reunalta juotavaansa. Lory purki viimein sitä hätäännystään nauramalla ääneen, pienesti vain nyökytellen itselleen ja lopulta suoristaen ryhtinsä tuolin selkämystä vasten.
Ei se mitään, olisi tietenkin pitänyt ilmoittaa etukäteen tulostamme, mutta… meillä oli syymme saapua näin yks kaks tänne”, punapäinen jatkoi rauhallisesti hymyillen, lämmitellen lämmintä kuppiaan vasten sormiaan.
Juokaa nyt vain teenne rauhassa, jutellaan lisää sen jälkeen vaikka kartanollani”, Vaern hätkähti, käsiään ristiin edessään muutaman kerran heilauttaen. Ei heillä mikään kiire minnekään ollut, ainakaan toivottavasti, joten aikaa olisi ihan hyvin istahtaa tässä näin alkuunsa ja rauhoittua aloilleen. Erityisesti Seyrin itsensä totutella siihen ajatukseen, että Darius ja Iriador taas pitkästä aikaa olivat täällä käymässä – joka tietenkin oli iloinen asia!
Mutta kertokaa nyt ihmeessä miksi… miten…”, taas ne sanat hukkuivat sarvipäisen suusta hetkeksi, Vaernin vain ollessa niin ymmällään tästä kaikesta yhä, “Mitä pitkille, ihanille hiuksillesi on tapahtunut?! Taasko päästitte esimiehenne vuorille vähissä vaatteissa… tarvitset selvästikin rohtoja, tai tuosta äityy pahempi tauti ja saat makaa vuoteessa seuraavan ikuisuuden… tarvitsetko nenäliinan?”, Lorythas luetteli huolesta soikeana vuoron perään Iriadorille, sitten Dariukselle, sanojensa päätteeksi taskustaan pehmeänsilkkisen liinan kaivaessa ja tarjoten sitä Haukansilmälle.


//NO NYT LOPPUU ENNENKÖ ALKAAKAAN :----DDDD KAKERABU. No mä aattelin et se vesilasi oli hyvä idea kaataa näppiksen päälle >: AINAKIN SE ON NY PUHDAS KO SE LAINEHTI SIIHEN MALLIIN. No, no, no selvästi mun pitää saada hysteeriahepuli uudestaan, että voit sit hujauttaa muo jollain nuijalla ja olla et Crim mitä perkelettä nyt//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Joulu 2015, 12:00

Kuulemma Lorythas oli säikähtänyt jonkin olevan hätänä, kun pikkuserpentti sillä tavalla kesken kokouksen oli häntä tullut hätyyttelemään. Darius tuhahti pienesti päätään pudistellen, hänen mielestään Seyr olisi saanut olla ihan rauhassa kokouksessaan ja tulla sitten, kun ei enää muuta olisi ollut ohjelmassa. Mutta, tuossa mokoma nyt oli, selvästi hengästyneenä, lienikkö juossut paikanpäälle paniikissaan. Kovasti puoliverinen kävi kuitenkin vakuuttelemaan, ettei kokouksen keskeyttäminen haitannut ja hän olisi muutenkin jo poistunut paikalta, ellei hänen kuppiaan paikanpäällä olisi vielä kertaalleen täytetty. Darius ei sanonut mitään, tarkkaili vain väsyneesti alas istahtanutta puoliveristä, joka vielä säikähdyksestään selvästi toipui. Hölmö otus, ei tässä nyt mitään hätää ollut alunperinkään. Mitä ihmettä se pikkunaaras oli Seyrille edes sanonut, kun tuon tuolla tavoin oli paikalle sännännyt?

Teekuppi kävi nousemaan jälleen huulille Iriadorin käydessä Lorythaksen kanssa keskustelemaan. Kovasti Darius koitti pysyä keskustelussa mukana, mutta tuntui että kaikki mitä nuo sanoivat meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Olo oli niin kamala, nyt kun hetkeksi istahti alas ja rauhoittui, huomasi sitä oikeasti kuinka kuume kävi vaatimaan veronsa. Oli niin pirun kylmäkin, vaikka tässä takan ääressä istui täysissä vaatteissa ja lämmintä juotavaa joi! Kuppi laskettiin käsistä lopulta ja kenraali kävi sukimaan niitä sekaisia, auki jääneitä hiuksiaan pois kasvojen tieltä, ennen kuin kätensä puuskaan risti ja kasvojensa alaosaa viitan höyhenpeitteisiin kävi hautaamaan.
Pöydänkanteen eksynyt katse kääntyi Lorythaksen puoleen tuon kysellessä mitä ihmettä Iriadorin hiuksille oli tapahtunut ja miksi kenraali tässä kunnossa oli, sekä tarvitsiko silmäpuoli kenties nenäliinan.

Darius pudisti päätään, vaikka kieltämättä puhdas nenäliina olisi jo kelvannut. Silti, tyhmä ja itsepäinen kun oli, ei kenraali suostunut myöntämään vieläkään ääneen, että oli kipeänä ja mahdollisesti avun tarpeessa. Ei häntä nyt yksi flunssa sänkyyn kaataisi!
"Iriador jää tänne", Darius kävi yllättäen pamauttamaan suoraan, jaksamatta oikeastaan sen suuremmin asiaa kierrellä, "Toivoimme että voisit ainakin alkuunsa majoittaa hänet ja lemmikkinsä johonkin. Iriador halusi pois kaupungista ja ottaen huomioon tilanteen, katsoimme parhaimmaksi sijoittaa hänet tänne".
"Saat kuulla koko tarinan... sitten... joskus...",
Kenraali jatkoi rohisten, muutamaan otteeseen kurkkuaan rykäisten. Jos totta puhuttiin häntä ei huvittanut kertoa mitä oli tapahtunut. Hän yhä häpesi tekemisiään ja tapahtunutta, eikä ollut valmis kertomaan niistä itse Lorythakselle. Iriador sai luvan kertoa mitä halusi, mutta kenraalista ei ollut asiasta tarinoimaan.
"Jahka Iriadorin asiat täällä on hoidettu aluilleen, minä poistun takaisin kaupunkiin", Darius lisäsi vielä itsestään selvyyden, katsoen kuitenkin tarpeelliseksi sen mainita.




// RÄJÄHDYSVAARA. kakerabuiiii. Ei ollu hyvä idea, eihän? Ei teknologiaa sillä tavalla pestä Crim hyvä! Hysteerihepuli heti ja hujautan suo mun melalla. Eiku //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Road to recovery || AKSU

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Joulu 2015, 12:44

Vastaukseksi viimeisimmälle kysymykselleen Dariukselta hopeaverinen sai vain pään pudistuksen. Mutta taskuunsa sarvipäinen ei sitä nenäliinaa takaisin taitellut, vaan laski sen siististi nippuun pöydälle, jos Winder olisi mieltään muuttanutkin yllättäen. Puolikäärme tarkkaili kenraalia, tuon nuhaista olemusta, jossa toinen värjötteli. Lämmintä Darius tarvitsisi, lepoa ja rohtoja - vaikka kenraalin tuntien Lorythas oli aika varma, ettei tummatukkainen myöntäisi ääneen edes omaa nuhaansa!
Haukansilmä kuitenkin kertoi että Iriador oli jäämässä tänne, joka sai Vaernin katsahtamaan teetään hörppivän nuoremman puoleen kulmiaan kohottaen. Punapäinen oli sitä itse halunnut ja tapaukseen liittyi mitä ilmeisimmin sortin tai toisen tarina, ehkä juurikin vastoinkäymisiä. Jotain selvästi oli sattunut, eivät haltiat tänne noin vain olisi muuten tulleet, mutta ei Seyristä ollut utelemaankaan noilta mitään Dariuksen huomautuksen jälken, että sarvipäinen saisi sitten joskus tarinasta lisää kuulla. Kertoisivat sitten kun noille sopi tai olivat hiljaa tapahtuneesta, ei se Lorythasia haittaisi, kunhan molemmat ystävistään olisivat vain kunnossa.

Jää… tänne…?”, Lorythas toisti jotenkin epäuskoisesti, taas huomaamattaan nostaen käsiään ylemmäs rintansa korkeudelle ja lähti niitä kynsiä naputtamaan toisiaan vasten. Iriador itse hymyili vierestä, kyläpäällikön sanoihin myöntyvästi hymähtäen ja päällään nyökäten sen minkä kykeni, kun lämmintä juotavaa kurkustaan alas taas kippasi.

Siis… ilman muuta!”, Hopeakäärme taas heräsi siitä hämmentyneisyydestään, kätensä laskien pöydälle ja kumartuen hitusen haltiatoveruksiin päin. Tietenkin Iriador sai jäädä Briariin pitemmäksi toviksi jos tuo niin halusi, ja korkeahaltia oli aina tervetullut jäämään Lorythaksen kartanolle majailemaan ystävänä! Oli tuolla kumppaniaan, lemmikkiään tai mitä tahansa ikinä mukanaan. Saisipahan Puolikäärmekin seuraa yksinäisiin iltoihinsa, jolloin korkeintaan kirjat ja vanhat kirjeet olivat mieltä virkistämässä viinin tai muun juotavan ohella. Vaikka tässä tapauksessa se taisi eniten harmittaa, ettei Darius ollut jäämässä itsekin… mutta ehkä se tarkoittaisi, että kenraali kävisi useammin Briarissa vierailulla?! Ehkä kaikki selviäisi, jahka he kartanolle ehättäisivät, jossa Lory saattaisi Winderillekin jotain rohtoa tuon yskimiseen ja räkäisyyteen kaapeistaan etsiä.
Jos siitä ei siis mitään haittaa ole – voin kyllä vuokrata itselleni huoneen majatalostakin”, Iriador selitti vierestä, saaden Seyrin kuitenkin vain pudistelemaan päätään lempeästi hymyillessään.
Voit viipyä luonani niin pitkään kun tarve on, ei siitä mitään haittaa ole! Ei vaikka… jäisitte molemmat…”, Puolikäärme lisäsi taas sanojensa myötä nolostuen ja ehtien poskipäillään nopean kuumotuksen tuntea, “Mutta ymmärrän kyllä. Puhutaan siitä enemmän luonani, kun saamme olla rauhassa. Oletan ettei tällainen järjestely suinkaan teidän osaltanne niin helppo ole ollut - eikö olisi ollut helpompaa lähteä vaikka… piilopaikkaanne sen sijaan, että… tänne päätitte tulla?”.


//NYT. SE. PIKKUG. PISTÄN SEN SUN HANURIIN JA SEN JÄLKEEN SUN AHTERI ALKAA RIIMITELLÄ! No ei ollu kamalan hyvä idea ei, menetin pöytäkoneen siltä illalta ko näppis oli saunan lauteilla kuivumassa. En tiiä uskallanko sen usbin tunkee vielä tänäänkään tohon koneeseen kiinni, räjähtää kumminkin ;__; MELA TAKAISIN PÖKSYIHIN. Tai tulee kassit nassulle ja tiedätkö kuka sen yllärin tulee sulle tarjoomaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Seuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron