Sentään Winder oli kunnossa. Nelisiipi päästä matalan, värisevän huokauksen, yrittäen toipua omasta säikähdyksestään tilanteen johdosta. Liskopeto oli itse korkeintaan loukannut kyynäränsä, repinyt kiviseen maastoon nojautuessaan koko painollaan nahkaansa naarmuja, mutta ei Seyrillä ollut yhäkään mitään hätää itsellään. Päättäväisenä serpentti sitä liitelyään jatkoikin, kaarrellen laskeutuen sille tutulle luolanpahaselle, jossa he olivat ensimmäistä kertaa tavanneet.
”
Kai sen niinkin voisi sitten ilmaista”, Vaern tuhahti naurahtaen, päästäessään Winderin kapuamaan käpälältään alas. Parempi tämäkin oli kuin ei mitään, tuttu sija turvaa antoi. Paikka sinällään vaikutti myös otolliselta yötä viettää, Lorythaksen kykenemättä aistimaan paikalta heidän lisäkseen ketään tai mitään muuta… Serpentti heittikin ympäristöä tutkailleen katseensa takaisin Haukansilmään, joka luolan puoleen kävi kurkistamaan keihäänsä kanssa ensimmäisenä. Ehkä oli parempi mennä perään. Jos vaikka koloon olisi kotoluolansa joku tehnyt ja he nyt sen asukkaan rauhan menisivät rikkomaan.
Puolikäärme taittelikin siipiään pieniksi selkäänsä, käyden päällään kurkistamaan luolansuulta sisään ja ensitöikseen tipauttamaan satulan suustaan kiviselle maalle. Sen myötä nelisiipi kutistui jälleen humanoidiksi, Lorythaksen astellessa haltian perästä sisälle suojaan. Lorythas kokeili toisella kädellään siinä samalla vasempaa kyynärpäätään, jota kirveli - kaiketi siitä iho oli repeytynyt rikki kaatumisen myötä, mutta ei se saanut Seyriä hätkähtämään tai mainitsemaan omista mahdollisista vammoistaan ääneen mitään Dariukselle vieläkään. Sen sijaan Hopeakäärme tyytyi jälleen tarttumaan niistä satulan remmeistä ja kiskomaan sitä mukanaan peremmälle luolaan.
”
Parempi vain, saammepahan olla rauhassa”, Lorythas ähkäisi Haukansilmän luo päästen tavaroittensa kanssa, ”
Vaikken kyllä epäröisi ajaa isompaakin petoa tiehensä tässä ja nyt, jos siihen tarve tulisi”, Puolikäärme tuumasi Winderiin katsahtaen.
Vaikka luolassa oli vielä viileää Seyrin lämmönhohkamisesta huolimatta, oli luolan suu mukavasti tuulen alapuolella, eikä ylimääräinen viima käynyt sisälle saakka puhaltamaan. Kyllä täällä nyt yhden yön viettäisi, parempi tämä oli yhä kuin ei mitään. Pahimmassa tapauksessa kaksikko olisi saanut jäädä etsimään itselleen yösijaa monen tunnin ajan, elleivät olisi tähän vuortenosaan sattuneet. Kenties alitajunta oli kuljettanut Seyriä tutulle alueelle päin, ja täällä sitä nyt oltiin.
Lohikäärmeratsastajan satula kiskottiin kauimmaiselle luolan seinustalle, johon Lorythas kävi levittämään satulan pehmikehuovat sen vierelle. Eivät ne varmaan mitään äärimmäisen pehmeitä olleet, mutta kelpasivat kyllä ennemmin alustaksi kuin kylmä, kivinen luolan lattia. Siinä samalla sitä tuli myös huomattua, kuinka sinne selkään oikeastaan edes koski. Vaikkei Lorythas siipiä tässä muodossaan omannutkaan, tuntuivat haamukivut leviävän jokaiseen lihakseen selkäpuolelta käsin ja se outo tunne sai sarvikruunuisen suoristuen venyttämään selkäänsä jatkuvasti, vaikka ryhtinsä olikin jo niin suorana kuin saattoi. Ehkä se liitäminen tännekään ei ollut ollut mikään parhain idea, mutta mitä muuta siinä tilanteessa olisi pitänyt muka antaa tapahtua?!
”
Enhän… runnonut jalkaasi enempää?”, Hopeakäärme kääntyi paremmin Haukansilmän puoleen katuvanoloisena, ”
Ei ollut tarkoituksena kompuroida siten… liukastuin kai…”.
//NO MITÄ INDEED :DD
Sit mä menin googlettaan es:n… Muistuta muo etten mee ikinä googleen enää. OONKO MÄ ENÄÄ EES HENGISSÄ?! En oo meinaan ihan varma. Timi tänne mun pierukerhoon sit messiin päiväks kans. Tuuks säkin?//