Kirjoittaja Crimson » 24 Loka 2016, 18:52
Lorythas, Iriador
Sisällä oli suorastaan helpottavan lämmintä ulkona vietetyn yön jäljiltä, eikä Seyr kokenut enää niin tarpeelliseksi hohkaa sitä mukavaa lämpöään ympärilleen yhtä voimakkaasti. Ovi suljettiin perässä, kaksikon astellen oleskelutilojen puoleen, jossa Darius pääsi omia tavaroitaan kasailemaan. Vaikka eipä kenraalilla tuntunut muuta jääneen varsinaisesti edes Seyrin luokse, paitsi haarniskansa paloja. Joten eipä puettavaa, saati pakattavaa ollut liiaksi. Lorythas itse keskittyi kaikessa hiljaisuudessa keräilemään niitä viime iltana käytettyjä teekuppeja ja oman viinilasinsa takaisin tarjottimelle. Hän voisi ne käydä tiskaamassa sitten, jahka Darius lähtisi talleille, vaikka eipä niilläkään mitään suurempi kiire ollut.
Winderin avatessa suunsa, keskeytti Seyr kuitenkin tekemisensä ja kääntyi paremmin haltian puoleen. Sarvikruunuinen toi kätensä rintansa alle, levollisesti hymyillen Dariukselle tuon seisahduttua hänen eteensä ja katsoessa ylöspäin.
”Tietenkin kerron, jahka hän vain herää ja olemassaolostaan ilmoittaa”, tietenkin Lorythas oli mainitsemassa punapäälle Winderin täällä käyneen, ja kertomassa sanomattakin terveisiä. Ehkä se olisi jollain tapaa jopa Iriadoria lohduttanut sen jälkeen, kun tuo niin surkeana oli ollut aikaisemmin.
Jälleen se haikeus nousi pintaan, Lorythaksen kuitenkaan näyttämättä sitä muuten kuin kulmiaan vaikeasti haikeaan kulmaan laskien. Hän jäisi joka tapauksessa kaipaamaan Winderin seuraa. Tuon narinoita ja läsnäoloa, sekä lämpimiä kosketuksia, joista Lorythas niin kovasti nautti. Ikävä tulisi väkisin, vaikkei siihen olisi ollut tarvetta.
”Turvallista kotimatkaa”, Vaern toivottikin kenraalin perään, seuraillen kuinka tuo kartanolta sitten lähti poistumaan.
Iriador oli herännyt jo ajat sitten. Punapää oli nukahtanut viime iltana murheisiinsa aikaisin, ja näemmä se oli näin auringon noustua kostautunut. Ei väsyttänyt enää kun ensimmäisen kerran silmänsä meni raottamaan auki, joten Iriador oli päättänyt yksinkertaisesti vain nousta ylös. Sinällään hän oli olettanut löytävänsä myös Seyrin jalkeilta yhtä aikaisin – mutta kyläpäällikköä ei ollut näkynyt aamulla missään. Eikä tuota ollut näkynyt myöhemminkään. Mikä oli saanut punapään jopa etsimään Lorythasta aikansa, nuorukaisen lopulta luovuttaen ja istahtaen vain kirjastonpuolelle miettimään, miksi pöydälle oli katettu useampi teekuppi…
Eihän Iriador ollut siitä tietoinen, että Darius oli Shyvanan kanssa ollut täällä eilen…
Kuitenkaan pitempään märehtimättä kyläpäällikön perään, Iriador oli kiskonut ylleen saappaansa ja Lorythakselta lainaan saaneensa talvitakin. Se oli jostain paksusta nahasta tehty ja omasi lämpimän turkiskauluksen, johon oli mukava turpansa haudata kylmältä. Sokea oli talsinut kartanolta talleille tervehtimään aamun kirpeässä pakkasessa Nashiraa – mutta samalla hän löysi talleilta jonkun toisenkin tutun. Náro kävi tervehtimään tuttua punapäätä korkealta ja kovaa ujeltaen. Miksi Dariuksen ratsu täällä oli?! Tietenkin ensimmäisenä pintaan kohosi huoli siitä että jotain olisi sattunut, mutta kai Seyr olisi siitä hänelle ensimmäisenä tullut kertomaan… joten suurempi kysymys olikin, miksi ihmeessä Darius mahdollisesti Briarissa oli?
Iriador ei kuitenkaan lähtenyt etsimään kumppaniaan mistään, vaan hän päätti odottaa täällä lämpimässä Nashiraa paijaten ja löytämillään herkuilla tuota ruokkien, jottei peuralohikäärmeen nälissään tarvinnut olla. Ennen pitkään kenraalin oli tultava takaisin tai joku tulisi hakemaan Náron talleilta. Eikä punatukkaisen tarvinnut turhan pitkään paikalla odottaa kuullessaan tutut painavat askeleet ja haistaessaan sen tutun hajun, joka sai korkeahaltian painumaan näkymättömäksi ja livahtamaan läheisen karsinanoven taakse piiloon.
Myös Nashira vilkaisi talleille saapuvan puoleen, määkäisten tervehdyksensä ja ojentaen päätään pitkälle omasta aitauksestaan kohden Winderiä, joka paikalle otti saapuakseen. Naaraspeuran ystävällinen katse seuraili toisen kulkua, siinä missä myös Iriador kaikessa hiljaisuudessaan lähes hengittämättä seisoi sijoillaan omassa piilossaan miettien mitä hän halusi. Vaikka pinnallisesti punapää ehkä halusi antaa Dariuksen mennä ja olla aiheuttamatta lisää mielipahaa, halusi toisaalta nuorukainen myös painaa toisen lujaan halaukseen ja antaa ikävänsä kaikota, nyt kun tähän tilaisuus olisi… Mutta oliko se hyvä idea?
Aikaa ei ollut kuitenkaan miettiä pitempään. Iriador tiesi hyvin miten nopeasti Winder halusi aina ratsunsa selkään kaikota ja matkaan lähteä, oli kyse sitten ihan kotimatka tai tehtävälle lähteminen. Ja se mitä nuorempi päätti tehdä oli varmasti jotain, mitä hän ei olisi kotopuolessa ikinä tehnyt, vaikka olisi tietänytkin heidän olevan kaksin hiljaisilla talleilla kuten nyt.
Punapäinen siirsi olemuksensa Haukansilmän vierelle, tarrasi tuosta halaten kiinni ja työnsi mukanaan läheiseen heinäkasaan nurin kenraalin syliin jääden. Otteen saatuaan korkeahaltia muuttui jälleen näkyväksi - se siistitty punainen tukka heilahti paremmin Dariuksen kasvoille, Iriadorin painaessa kasvojaan kevyesti kumppaninsa hartiaa vasten. Lopulta kuitenkin suoristautuen paremmin istumaan toisen ylle, vakavana Dariusta kasvoilla katsoen, ”Ainako pitää kulkea niin salassa ja hiljaa - joutaisit saada kellon kaulaasi, niin tietäisin aina missä liikut”.
//ET NYT PUHU ULTIMASTA JUST PARI PÄIVÄÄ SIT KÄYTIIN JUOKSEEN SE KAHESTAAN JOONAKSEN KANSSA oWo No saa kyllä itte siivota sitten. ET SAA KAIKKEE KIELTÄÄ EI MÄHÄN KUOLISIN JOS EN MITÄÄN KAHVIN NÄKÖSTÄ SAA D: Tiekkö minne mä sun colakahvis kohta sujautan. Ammun ne raketilla kuuhun lasteittain//