Trust me || K-varoitus

[Aksutar]

Iriador vakuutteli kyllä pärjäävänsä, mutta halusi silti Dariuksen jäävän luokseen. Ymmärrettävää ja sitä Dariuskin myös halusi - vaikka Seyrille olikin luvannut yönsä tuon luona viettävän. Mutta hän uskoi kyllä Lorythasin ymmärtävän, jos tämä oli tosiaan Iriadorin toive. Ja jos sarvipäinen ei muka olisi ymmärtänyt, niin sitten mokoma käyttäytyi kieltämättä oudon itsekkäästi.
"Kerron kyllä", Darius naurahti, Iriadorin pyytäessä häntä kertomaan puoliveriselle punapään olevan kunnossa, "Eiköhän häneltä liikene vaatteita lainaan... Ja minä ostan sinulle uuden haarniskan, jahka sinne asti pääsemme", haltia hymyili, vielä pienen suudelman Iriadorin otsalle laskien.
"Palaan pian, mutta älä suotta minua odota jos lepäämään haluat", Darius hymähti, viimein irtautuen Iriadorista ja nousi ylös, "Tahdotko, että tuon jotain sinulle?".

Pyysi Iriador eliittiä tuomaan jotain tai ei, lähti Darius lopulta takaisin kohden Seyrin kartanoa - Leto perässään. Kovasti eliitti koitti kysellä parantajalta miksi tuo häntä seurasi ja aikoiko mokoma tulla takaisin sairastuvalle hänen mukanaan, mutta mitään verbaalista vastausta hän ei saanut. Vain pään pudistuksia tai nyökkäyksiä ja siitä kävi ilmi, että ilmeisesti Leto jäisi Seyrin luokse ja antaisi haltiakaksikon olla kahden sairastuvalla. Ja se kyllä kelpasi Dariuskelle, hän saisi omaa rauhaa Iriadorin kanssa ja Lorythaskin saisi seuraa! Eihän hän tiennyt, mikä Leton ja Lorythasin suhde oli, mutta ilmeisesti hujopit ainakin hyviä ystäviä olivat.

Kartanolle päästyään Darius heti ensitöikseen etsi Lorythasin käsiinsä.
"Menen yöksi Iriadorin luokse sairastuville", Darius ilmoitti hopeakäärmeen saadessaan näkösälle, "Peseydyn ja vaihdan vaatteita... Olisiko sinulla lainata minulle jotain? Ja Iriadorille myös?".
Leto pysytteli tiiviisti Dariuksen seurassa ja kun Vaernin näki, nosti kasvoilleen iloisen, joskin tietäväisenarvostelevan hymyn ja katseen, aivan kuten oli Dariuksen suhteen tiennyt kun tuo tuville oli rynnännyt. Mitään hän ei kuitenkaan sanonut, jättäen sen puhumisen eliittikenraalille.
"Ilmeisesti... Leto... aikoo jäädä seuraasi?", Darius jatkoi vilkaisten tummahipiän puoleen, joka nyökkäsi, "Ainakaan hän ei ilmeisesti aio Iriadorin luo palata enää tänään".



//HERRASMIES TIMEEEH! Tossa toi perse pierskelee ja kyttää josko sitä rapsuttaisin :---D ET DISSAA MUN WISEAUTA ittekin oot ihan uh kun sitä ajattelet, sen pohjaltahan Arethin teit nii!!! //

[Crimson]

Punapää vain nyökkäsi Dariuksen ehdotukselle uusien panssareiden hankintaan. Olisihan hän voinut ne itsekin kustantaa helposti, mutta jos Haukansilmä halusi auttaa siinä, ei Iriador halunnut pistää vastaankaan. Hän oli enemmän kuin kiitollinen avusta, siinäkin mielessä että kumppaninsa avulla hän saisi myös viimeisen päälle tyylitellyn haarniskan itselleen, joka vastaisi eliittisotilaan tarpeita.
Päätä ojennettiin hieman, kun kenraali soi kumppanilleen vielä viimeisen suudelman, kysellen sitten tarvitsiko punapää jotain kenties toisaalta.
”En minä mitään tarvitse – korkeintaan ruokaa edes murusen tai pari, ja olo ei ehkä olisi näin heikko”, Iriador hymisi rauhallisesti, käyden kuitenkin pian takaisin pedilleen lepäämään paremmin, kun Darius ja Leto poistuivat paikalta. Nuorin jäi omiin oloihinsa pohdiskelemaan tilannetta itsekseen, haluten sinnitellä hereillä siihen saakka ainakin, että Winder takaisin tulisi.


Kartanolla Lorythas oli toviksi juuttunut kuuntelemaan Lokenen tarinoita Dariuksen poistuttua, ja sen jälkeen suonut naaraalle tilaisuuden poistua paikalta. Nutturapäinen olikin kipittänyt takaisin Sagan seuraan, lupaillen muistavansa seuraavalla kerralla myös itse napittaa paitansa kiinni vielä Vaernille. Se jäisi nähtäväksi, Puolikäärmeen marssiessa sisarpuolensa jälkeen keittiönpuolelle valmistelemaan sitä lupaamansa murkinaa Dariukselle. He voisivat yhdessä pöydän äärellä istua ja murkinoida, jahka Haukansilmä tänne palaisi tuvilta aikanaan ja ehtisi peseytymään ensiksi.
Tovin Lorythas ehti tekemistensä parissa hääriä, ollen juuri palaamassa takaisin yläkerrasta pyyhkeitä hakemasta, kun alakerran eteishallissa silmiin osui kaksi tuttua hahmoa, Darius ja Leto. Syystä tai toisesta myös tummahipiäinen oli paikanpäälle tullut, Seyrin silmäten outoa ilmettä enkelin kasvoilla toista kulmaansa kysyvästi kohauttaen. Mutta sen sijaan että olisi pidemmälle suonut pitempään huomiota, kääntyi sarvikruunuisen huomio Dariuksen puoleen, joka ilmoittikin viettävänsä yötä sittenkin Iriadorin luona sairastuvilla.
”Ai… no, niin… lienee parhainta”, Lorythas totesi aavistuksen harmistuneena haltialle, koittaen pitää kuitenkin naamansa peruslukemilla kaikesta huolimatta. Tietenkin se harmitti puoliveristä, Darius kun oli ehättänyt jo saada hänet iloitsemaan siitä, että jäisi tänne yötä viettämään – mutta mieluummin Vaern meni Winderin ehdoilla, kuin tietentahtoen alkoi toiselta mitään suoranaisesti vaatia. Varmasti he ehtivät vielä iltaa istua yhdessä jokin toinen kerta.

”Mutta tietenkin! En ole ehtinyt järjestellä vierashuoneelta Iriadorille lainaamiani vaatteita takaisin omiin kaappeihini, sieltä varmasti löytyy sinullekin jotain sopivaa – käyn hakemassa teille jotain sillä välin kun peseytymässä käyt - löydät kyllä varmasti tarvitsemasi pesuhuoneesta itsekin, siellä on lämmintä vettä valmiina myös”, ilme Seyrin kasvoilla kirkastui, sarvipään ojentaessa kädestään puhtaan tumman pyyhkeen Dariukselle. Kenraalia vartenhan hän oli sen alunperin hakenutkin.
”Voin varmaan syödä illallista sinun seurassasi sitten – ehdin kattaa jo pöytää kahdelle…”, Lorythas siirtyi puhuttelemaan Letoa, lämpimästi hymyillen pidemmälle kaksikosta, ”Emmeköhän me pärjää – voisit tulla auttamaan niiden vaatteiden etsimisen kanssa minua ylös”. Ja pakkaamaan haltioille tuville iltapalaa sen jälkeen, eivätköhän noidenkin vatsat murisseet energianpuutteesta ihan yhtälailla, eikö Seyr ollut niin itsekäs että olisi toipuvan kaksikon vain passittanut omine nokkineen johonkin majataloon palvelua pyytämään.



//:DDD Timi senkin paukkuhirmu. Frani kans rusautteli tos aikasemmin ko siivonnan yhteydessä löysin vaikka kuin paljon sille puoliks syötyjä luita, ja tää ofc naposteli niistä suurimman osan samantien turpaansa (D No hitto, jäin kiinni. Areth on Cryptin Wiseau. Se on oikeesti se Aranin märkä uni//

[Aksutar]

Tietenkin se harmistunut olo Seyrillä iski osin eliitin omatuntoon, mutta mieluummin hän vietti yönsä Iriadorin seurassa nyt - juurihan hän oli jakanut villin, intiimin hetken Lorythasin kanssa, piti hänen myös huomiotaan Iriadorille suoda. Näin eliitin omasta mielestä. Silti, vaikka harmistuneelta Lorythas kuulostikin, piti Darius kasvoillaan jokseenkin iloisen ilmeen, nyökäten sarvipäisen seuraaville sanoille. Heille löytyisi kyllä vaatteita ja Lorythas ne hänelle toisi jahka kävisi jotain katsomassa, sillä välin kun Darius kävisi peseytymässä.
"Kiitos. Palaan pian", Silmäpuoli hymähti Lorythasille, nyökäten kiitoksensa päälle siinä missä pyyhkeen otti vastaan, ennen kuin pesutuvan puoleen katosi, pestäkseen itsensä perinpohjaisesti kaikesta liasta niin äskeisten petitouhujen, kuin aikaisemman taistelun myötä.

Ardashir seurasi sivusta Vaernin ja haltian keskustelua, katseen lopulta seuratessa kuinka silmäpuolinen tummatukka pyyhkeen otettuaan poistui peseytymään. Hetken enkeli katsoi tuon perään, kunnes katse kääntyi Lorythasin puoleen, hänen yhä säilyttäen sen hymyn kasvoillaan. Nyökäten enkeli suostui, lopulta myös seurasi, Lorythasia sinne yläkertaan katsomaan haltiakaksikolle jotain päälle pistettävää. Sen aikaa Ardashir pysyi hiljaa, kunnes he olivat varmasti kahden kesken yläkerrassa, hän viimein uskalsi koittaa keskittyä ja koittaa puhumista.

"Purit häntä", Suorasukaisesti, lohikäärmeiden kielellä, nelisiipi kävi tokaisemaan, kallistaen päätään pienesti sanojensa myötä, "onko se normaalia? Satutitko häntä pyynnöstä? Ja satuttiko hän sinua nautinnosta?", joku olisi saattanut jo lyödä enkeliä näin suorasukaisten kysymysten suhteen, mutta ei Ardashir ymmärtänyt sen päälle varsinaisesti. Totta kai hän uumoili, että petipuuhat olivat jokaisen yksityinen asia, mutta silti uteliaisuus vei voiton, eikä Ardashir voinut olla kysymättä.


// LUUT ON PARHAITA! NIISTÄ SAA PARHAIMMAT PIERUT T: TIMI. eikun. Areth on Cryptin Wiseau ja Eru on sitten se Lisa. Aran voi olla se Mark. Tosin Erun mieltymyksiä mukaillen, Delian pitäis olla Mark. EIKUN //

[Crimson]

Lorythaksen johdatuksella kaksikko marssi yläkerran puolelle. Sinne vierashuoneelle, jonka Iriador oli itselleen ominut huoneeksi, kun nuorukainen oli täällä Seyrin vieraana asustellut. Eipä Lorythas ollut ehättänyt juurikaan sitä vielä siivota millään tapaa, joten vuoteilla oli lakananippuja ja käytettyjä vaatteita, siinä missä sisustus ei muutenkaan täysin järjestyksessä ollut. Seinustalla olevalle lipastolle askeltaen, Lory veti kädellään yhden laatikoista auki, alkaen etsiä pyyhkeiden, lakanoiden ja muun kangastavaran joukosta haltioitten kokoon sopivampia kuteita. Eiköhän jokin yksinkertainen noille riittänyt eikä ihmeisiin tarvinnut ryhtyä – Seyrin pitäisi varmaan Iriadorille lainata vaatteita muutenkin, jotta punapää selviäisi kotiin saakka täältä lähdettäessä.

Hetken sarvikruunuinen ehätti vain sitä lipaston laatikkoa tonkia, kunnes pysähtyi täysin sijoilleen Leton huomauttaessa hänen purreen jotakuta. Lorythas suoristautui, silmät laajentuivat paremmin auki ja hän tunsi kuinka poskille nousi hehkuva punastus joka vain voimistui sen myötä, kun enkeli tyynenrauhallisesti jatkoi sanojaan eteenpäin. Mistä ihmeestä Leto tuollaista päähänsä oli saanut yllättäen?! Lukiko tummahipiäinen nyt myös hänen ajatuksiansa tai jotain ja tiesi, miten Seyr oli tovi sitten Winderin kanssa peuhannut?! Ei Puolikäärme ollut kyllä pistänyt moista merkille, joten sinällään tilanne oli kokonaisuudessaan hämmentävä, jonka kyllä näki puoliverisen vaivautuneilta kasvoilta erityisen selvästi. Oliko… oliko Leto ehkä nähnyt heidät, kun noin yksityiskohtaisesti asioista tiesi – mutta kuinka?!
Seyr käännähti hitaasti ympäri, painautuen osin selkäpuolellaan kiinni siihen lipastoon, ”M-mistä sinä mitään tuollaista nyt yhtäkkiä keksit?!”, Lorythas tuhahti takellellen lohikäärmeiden kielellä, kulmiensa alta varovaisesti Letoa katsellen. Eihän hän mitään varsinaisesti katunut intiimin hetken ollessa ollut heidän molempien mieleen, mutta kuulosti ihan älyttömältä ajatukselta, että tummahipiäinen olisi heitä mahdollisesti vakoillut siinä tilanteessa! Ja kuinka kauan?!

Vähemmästäkin tuntui kuitenkin nolottavan. Varsinkin kun Leto oli puhunut nimenomaan satuttamisesta, joka sai petoverisen ajatukset harhailemaan hetkeksi jonnekin ihan toisaalle. Vaikka katse tuijottikin tummatukkaisen kasvoja, Lorythaksen yrittäen niiltä jotain vastauksia hakea mietteisiinsä.
”Ei täällä kukaan ole ketään satuttanut sentään…”, se oli hieman asioiden kaunistelua sen jälkeen, mitä Dariuksen kanssa alunperin oli tänne tultua sattunut, ”N-näitkö sinä… meidät…?”, Lorythas esitti hapuilevan kysymyksen, kynsiään varovaisesti alkaen naputella yhteen.



//TIMI TIETÄÄ. FRAN MYÖS. Rutinakaksikko. Ja Pipa on muuten vaan alfapierijä. (DDD MUT NONI NYT. Deliasta Mark -2016. Areth voi ottaa siitä Aranista oman Markin itelleen sitten seksikohtauksia varten, kun ei ole enää muita tarjolla lopulta//

[Aksutar]

Jokseenkin enkeliä kadutti, että hän oli alkanut heti asiasta puhua, kun näki kuinka vaivautunut Vaern asiasta oli. Hiljaa, kulma kohollaan, enkeli kuitenkin kuunteli nätisti puoliverisen sanat, eikä mitenkään koittanut piilotella näin eleidensä ja ilmeidensä puolesta sitä, että tiesi varsin hyvin mitä oli tapahtunut tovi sitten. Kulma tosin kohosi kyseenalaistavasti Lorythasin todetessa, ettei täällä kukaan ketään ollut satuttanut. Ardashir tiesi enemmän kuin hyvin, että se oli valkoinen valhe, varsinkin siinä vaiheessa, kun kyläpäällikkö kävi kyselemään, oliko nelisiipi heidät nähnyt itse toiminnan tohinassa. Leto nyökkäsi, varsin määrätietoisesti, samalla nostaen hymyn kasvoilleen.

"Kävin hakemassa kirjani. Yläkerrasta kuului tuskaisia ääniä, joten tulin katsomaan. Mutta teillä oli hauskaa, joten en häirinnyt", Enkeli kertoi lyhyesti, siinä samalla yhä hymyillen, lainkaan tuomitsematta.
"Mutta teitä sattui. Sen ehdin nähdä. Pidätkö siitä, kun sinua satutetaan sillä tavalla?", Ardashir jatkoi, askeleen jos toisenkin lähemmäksi ottaen.
"Pidätkö siitä, kun joku saa sinut kumisemaan?", Päätään kallistaen tummahipiä tiedusteli, "Vaikutat rennommalta sen kaiken jälkeen. Voisinko minä saada sinut kumisemaan myös?".


// KAIKKI TIETÄÄ NII! Ja ai saatana jos Pipa ois Timin ja Franin kans samassa tilassa, se veis kaikkien luut, usko vaan. Sen verran paskanarttu on, että Timikään ei uskalla sanoa vastaan :D:D: Deliasta Mark idd. Vai onko Areth sittenkin se Wiseau Aranille?!?!? Tosin Aranilla on jo rakastajia - sorkkajalkaisia sarvipäitä kovinkin - joten ehkä Aran on se Mark ja Areth se Wiseau. Sit Areth voi jossain välis huutaa "U R TEARING ME A PART ARAN". eikun //

[Crimson]

Lorythas nosti toisen kätensä pyyhkäisemään kasvojensa pieltä Leton nyökkäyksen myötä. Ei se puna sillä minnekään kadonnut kasvoilta, se oli ennemmin turhautunut ele, kun sarvikruunuinen mietti mitä kaikkea Leto oli mahdollisesti sitten nähnyt. Ja kuullut ylipäätään… Koko skenaario kuulosti muutenkin niin hullulta, että Lorythas olisi halunnut mahdollisesti olla kuulematta koko asiaa juuri nyt.
Eikä kyllä välttämättä myöhemminkään. Sarvikruunuinen meni entistä vaikeammaksi Leton jatkaessa puhumistaan, kaapuunsa sonnustautuneen hakien kädellään tukea lipaston reunalta, jota vasten kävi paremmin painautumaan. Kuin pyrkien karkuun Letoa, joka lähemmäs astahti ja niin avoimesti näkemästään puhui. Kysyen pitikö Seyr siitä kun häntä “satutettiin” sillä tavalla. Pitikö hän siitä, kun joku sai hänet kumisemaan.
Ensimmäisenä kaiken sen hämmentyneisyytensä keskellä Lorythas mietti, miksi Leto puhui tästä kaikesta niin kuin tietämätön lapsi. Ehkä hänen ja Winderin välisessä kanssakäymisessä oli ollut mukana hieman ronskimpia, toisten mielestä varmaan jopa brutaaleja elementtejä, mutta se toisen pureminen ja haavoittaminen oli kaikkea muuta kuin varsinaisesti satuttamista. Se kuului osaksi sitä hauskanpitoa ja paineiden purkamista, aktia ylipäätään, joka tuntui olevan Letolle syystä tai toisesta jotenkin… tuntematon käsite. Mikä neitsytmieli tuosta nyt otti kuoriutuakseen...

“S-si-siis… e-ei - t-tai… mmh…”, Lorythas yritti saada suutaan auki jotain järkevää sanoakseen, mutta eihän siitä mitään tullut. Hän ei tiennyt mitä sanoisi. Tai miten nyt mitään alkaisi selittää Letolle ylipäätään! Merkiksi siitä Lorythas hieraisikin niskaansa hermostuneena, varovaisesti kuitenkin katseensa kohottaen tummahipiän puoleen siinä samalla.
“Se o-oli vain hauskanpitoa... Ihmiset tekevät niin usein tarpeesta tai jo pelkästä himosta, e-ei meitä s-sattunut… jos se siltä näytti ja kuulosti...”, Puolikäärme selitti takellellen. Ei hän osannut selitellä tällaista, tuntien jopa itsensä tavallista haavoittuvaisemmaksi Leton läheisyyden tähden juuri nyt.
“J-ja se pureminen... ja sellainen…”, katse valui harhailemaan enkelin kasvoilta viimein toisaalle, Lorythaksen yrittäessä itseään kasailla parhaansa mukaan mahdollisimman äkkiä, “En tekisi niin ellen siitä pitäisi… A-anna anteeksi, tämä on aika… vaikea aihe keskustella...”.



//Pipa senkin luu hoardaaja :D FRANI OIS TODENNÄKÖSESTI KYL SANOMASSA TAKASIN, SE AINA JOUTUU AJAAN PÄITSIÄKIN MUUALLE KO SE TULEE KYTTÄÄN SEN NANNALUITTEN KANAKUORIA :DDDDD Dundunduuuun! Ja voi nyt (D NYT SE ROOM POIS TÄÄLTÄ//

[Aksutar]

Ardashir ei ymmärtänyt puoliverisen vaivautuneisuutta asian suhteen. Ei nelisiipi kyllä muutenkaan ymmärtänyt mitään intiimin kanssakäymisen suhteen, joten hänelle koko keskustelunaihe oli täysin tuntematon, enkelin lähinnä haluten tietää mitä ei selvästikään tiennyt. Ei hän ollut koskaan kenenkään kanssa intiimissä kanssakäymisessä vehdannut, ei edes suudellut ketään! Hänellä ei varsinaisesti moisia tarpeita ollut, mutta sinällään se pieni halu tiettyjä henkilöitä miellyttää ja huumata oli olemassa. Vaern oli näyttänyt niin onnelliselta aktin aikana, kaikesta tuskaisesta ääntelystä huolimatta. Sellaisen onnellisuuden Ardashir halusi myös sarvipäisessä herättää, tuolla kun oli ollut niin vaikeita, synkkiä aikoja. Ehkä muut eivät sitä huomanneet ja ihmettelivät kenties niitä kiukunpurkauksia puoliverisessä, mutta Ardashir kyllä huomasi ne. Ja nyt kun hän tiesi, kuinka Vaernin mahdollisesti sai rentoutumaan ja unohtamaan moiset tunteet, halusi hän myös suoda sellaisen ekstaasin puoliveriselle.

Päätään kallistaen lähemmäs astahtanut enkeli kuunteli puoliverisen selitykset siitä, mitä se näkemänsä oli. Hauskanpitoa, tarpeiden ja himon purkamista. Kaikki oli silkan huvin puitteissa tehtyä - niin Ardashir oli epäillytkin, kerta kaksikko niin tyytyväisiltä tilanteeseen oli vaikuttanut.
Silmiään räpäyttämättä Ardashir astahti entistä lähemmäs, aivan likelle vaivautunutta puoliveristä, hakien katsekontaktia toisen kanssa.
"Pitäisitkö siitä, jos auttaisin sinua tarpeesi, himosi tyydyttämään?", Enkeli kysyi kovinkin suorasukaisesti. Olihan hän täällä useammin, mitä tummahiuksinen haltia ja mielellään hän olisi auttanut Vaernia tarpeitaan tyydyttämään, jos se sarvipäistä niin paljon helpotti kaiken arjen, stressin ja vainoharhaisuuden keskellä.

"Olit niin rentoutunut kaiken sen keskellä. Nautit, sinulla oli hyvä olla", Päätään jällen kallistaen Ardashir hymähti, "Haluan suoda sinulle samanlaisen tunteen".
"... Hän on valmis", Ardashir yllättäen tokaisi, vilkaisten lattianrajaan, aivan kuin alakertaan olisi nähnyt lattian läpi, "kuivattelemassa... Pian varmaan vaatteita kaipaa".



// Pipa on silleen KAIKKI MINULLE TÄNNE NYT. Pipa ja Fran voi huutaa yhdessä sit toisilleen kun molemmat on nannojen perään. ROOM EI MENE MINNEKÄÄN. ROOM ON TÄÄLLÄ PYSYÄKSEEN //

[Crimson]

Katse palasi nopeasti lattialankuista takaisin Letoon, joka entistä lähemmäs astahti. Siinä vaiheessa myös Puolikäärme suoristautui paremmin ylös, naamansa hehkuen punertavana ja kasvoillaan leväten entistäkin ihmettelevämmän ilmeen. Pitäisikö hän siitä jos Leto auttaisi – mitä tuohon nyt sitten olisi pitänyt vastata, kun toinen itsensä niin tyrkylle asetti tuskin täysin vieläkään edes ymmärtämättä mistä siinä kaikessa oli ollut kyse?! Leto halusi suoda hänelle rentoutuneen ja hyvän olon, samanlaisella tunteella viitaten ilmeisesti siihen mitä oli nähnyt Seyrin ja Winderin jakavan keskenään.
Lorythas oli häkeltynyt. Ennen kaikkea sanaton, eikä saanut suutaan enää auki sanoakseen tuohon nyt mitään. Vastaavalla asetelmalla hänestä olisi varmasti tuntunut vain pahalta, siltä, kuin olisi hyväksikäyttänyt viatonta olentoa omien tarpeittensa tähden. Ajatus oli vaikea. Kyllähän Lorythaksella oli yhdenyön juttuja toisinaan, mutta sekin tapa oli jo ajat sitten lähinnä karsiutunut vain pois. Ei hänellä ollut enää kuin Darius ja Iriador, joiden seurassa meno saattoi yltyä villimmäksi parhaimmillaan… mutta muuten… tällainen ehdotus kuulosti oudolta tähän hätään.
Puhe kuitenkin vaihtui Dariukseen, Leton vilkaisten lattianrajaan kylpyhuoneen suuntaan, mainiten että toinen olisi varmaan pian vaatteitakin vailla. Se sai Seyrin nostamaan taas kysyvästi toista kulmaansa – näkikö enkeli seinienkin läpi?!

Ilmeensä kuitenkin vaihtui anovaksi, pahoittelevaksi.
”Älä kerro hänelle että olit siellä katsomassa… h-hän saattaisi suuttua…”, Lorythas pelkäsi, että Darius syyttäisi Letoa juurikin vakoilemisesta kaiken tämän jälkeen, kun se tietojen vuotaminen oli ollut puheena aikaisemmin. Luottamus heidän välillään oli alkanut jo Seyrin mielestä jälleen rakoilla, ja juuri kun Lorythas oli passittanut Letonkin auttamaan Iriadoria, olisi Haukansilmällä varmasti korttinsa joilla voisi pahoittaa heistä jokaisen mielen ja syyttää kyläpäällikköä mahdollisesti itse tietojen levittelystä, jotka läheisensä kykenivät niin vain keräämään mukamas viattomien aikeiden lomasta. Vai ajatteliko hän taas liikaa? Eihän Vaern ollut tehnyt mitään väärää tilanteeseen nähden, hän oli yhtä epätietoinen asioista vielä toistaiseksi - hyvä jos hän edes tiesi keneen piti luotta ja keneen ei!

”Mutta ymmärräthän, että se mitä ehdotat… olet aivan liian avokätinen”, Vaern jatkoi, varovaisesti kätensä nostaen siitä lipaston reunalta Leton toiselle olkavarrelle hellästi. Kääntäen toista paremmin itseään päin ja katseensa kohottaakseen tummahipiäisen silmiin, katsoen niihin pahoitellen, mutta samalla ihmetellen Leton suorasukaisuuden tähden.
”Olen sinulle jo niin kiitollinen siitä että autoit Iriadoria… ja meitä…”, sarvikruunuinen henkäisi, silmänsä sulkien, ”Ja pahoillani siitä… että käytin sinua sillä tavalla…”. Sanojensa myötä Lorythas kävi kuitenkin nojautumaan lähemmäs Letoa, toisen kätensä laskien toisen rintapieleen lepäämään ja spontaanista ajatuksesta painoi huulensa vasten Leton tummempia suodakseen tuolle kiitollisen suudelman. Jos hän voisi sillä tavalla kiittää Letoa kaikesta, jos se saisi enkelin ajattelemaan, että tuo hänelle soisi sen hyvän olon josta puhetta oli ollut. Lorythas oli vain niin häkeltynyt Leton sanoista, ettei osannut niitä käsitellä juuri nyt ja minkäänlaista mielipidettä muodostaa. Mutta jos tämä riittäisi toistaiseksi vastaukseksi. Yksi pieni suudelma, hellä ja varovainen, jossa olisi mukava viipyä hetken ja unohtaa ympärillä pyörivä maailma. Tai sitten se vain pahentaisi tilannetta, ja se olisi täysin Lorythaksen syytä. Taas.



//Sillä välin kun nartut kiistelee nameista, niin Timi käy ryöstään niittenki nannat silleen ”Jatkakaa, ette huomanneet mitään”. ROOM MENEE NYT. VESSANPYTYSTÄ ALAS. NIITÄ WISEAUN HIUKSIA MYÖTEN. SINNE UPPOAA PERKELE SEKSIKOHTAUSTA MYÖTEN//

[Aksutar]

Hymähtäen Leto pudisti päätään Lorythasin pyytäessä häntä olemaan kertomatta tummatukalle. Ei hän alunperinkään asiasta olisi haltian kanssa aikonut keskustella - eihän hän edes uskaltanut toisen seurassa puhua, miten ihmeessä hän asiasta muka toiselle olisi edes kertonut? Korkeintaan häntä kiinnosti tarjoutua parantamaan niitä puremajälkiä toisen harteilla, mutta ehkä hän ei sitäkään nyt tehnyt, kerta Lorythas häntä pyysi olemaan kertomasta.
Mitä taas avokätisyyteen tuli, ei Ardashir varsinaisesti ymmärtänyt mitä Vaern tarkoitti. Hän halusi vain auttaa ja teki sen enemmän kuin mielellään. Ilmeisesti puoliverinen ei sitä ymmärtänyt, että enkeli teki kaiken omasta vapaasta tahdostaan, eikä liioin pakosta tai palvelemisentarpeesta. Nelisiipi katsahti sarvipäisen käteen, joka olkavarrelle laskeutui, katseen kuitenkin palaten nopeasti kyläpäällikön kasvoihin, tarkemmin tuon silmiin.
"Autan koska haluan", tummahipiä hymähtikin, "Se on minun iloni. Toisten auttaminen".

Ennen kuin enkeli ehätti sen enempää sanomaan, nojautui Lorythas yllättäen lähemmäksi ja painoi huulensa vasten enkelin omia. Leto ei perääntynyt tai edes hätkähtänyt, jääden siihen sijoilleen ja vaistomaisen tarpeen johdattamana myös vastasi siihen hellään, pieneen suudelmaan. Enkeli painoi silmiään kiinni päin, toisen käden nousten hellästi siromman puoliverisen lanteille, toisen taas kohoten aina lorythasin niskalle, sormien käyden hellästi lipumaan valkeiden hiusten sekaan, pienesti vetäen sarvipäistä lähemmäs. Vaikka koskaan ei ollut ketään varsinaisesti suudellut, tuntui enkeli tietävän täysin mitä teki ja sen mukaan myös eteni. Se tietenkin hämmensi osin Ardashiria, mutta suuremman häkellyksen aiheutti se lämmin, oudon kevyt ja vatsanpohjaa kutkutteleva tunne. Se tuntui hyvältä, uudelta, täysin tuntemattomalta. Se sai enkelin haluamaan vain entistä enemmän Seyrin miellyttämistä, tuosta huolehtimista ja välittämistä. Hän halusi olla Lorythasin kanssa, lähemmin, mikä oli täysin uusi kokemus nelisiipiselle. Se tunne sai posket kuumottamaan ja sydämen lyömään kepeännopeasti rinnassa.

Suudelma. Toinenkin. Kevyt ja pehmeä, rauhoittavan hellä ja välittävä. Kunnes enkeli nojautui irti suudelmasta, nojautuen aivan Lorythasin korvanjuureen.
"Ardashir", Lempeästi enkeli kuiskasi tosinimensä, moniäänisen kuiskauksen kaikuen hetken huoneessa kuiskauksin. Nyt jos koskaan tuntui oikealta hetkeltä kertoa se puoliveriselle, joka oman nimensä oli jo ajat sitten hänelle kertonut.
"Kuulen jos sen lausut. Missä tahansa, milloin tahansa", yhä korvanjuuressa hymisevä enkeli jatkoi, suoden pienen suudelman vielä Vaernin kaulalle, siinä samalla vetäen syvään henkeä, painaen mieleensä puoliverisen miellyttävän tuoksun.



// No todellakin. Sit Timi syö ne äkkiä ettei kukaan voi niitä myöhemmin varastaa! ET TUHOA MUN ROOMIA! PARAS LEFFA IKINÄ Tahdon yhä nähdä sen niiden uuden leffan sitten. SE on must //

[Crimson]

Lorythas piti silmänsä kiinni. Antaen huultensa hoitaa sen häkellyttävän tunteensa poistamisen Leton huulille – ja Leton siihen vastatessa, tunsi Vaern oudon tarpeen vain pysytellä siinä lähellä. Tummahipiäisen painaessa häntä käsillään lähemmäs, karkasi yllättynyt, hiljainen ynähdyskin Puolikäärmeestä, katseen raottuen siitä ihan likeltä vilkaisemaan nopeasti myös Leton silmiä. Syystä tai toisesta jälleen toisen läsnäolo sai pintaan kohoamaan turvallisen ja rauhallisen tunteen, josta Seyr piti. Kaiken oman ahdistuneisuutensa ja ailahtelevan ahdasmielisyyden keskellä, sellainen oli enemmän kuin tervetullutta… vaikka sen tunteen sai ongittua ylös sellainen taho, jota Lorythas ei ollut niin läheisenä saattanut osata kuvitella. Se läheisyys kuitenkin tuntui hyvältä. Yllättävän hyvältä. Ja turvalliselta. Rentouttavalta.
Vaikkei se kestänyt kuin hetken, riitti se rauhoittava suudelma pyyhkimään sen vahvan punan pienemmäksi Hopeakäärmeen kasvoilta ja toi kaiken säikkyneisyyden tilalle pelkän lämpimän tunnelman. Nostatti sen isällisenrohkean hymyn Vaernin kasvoille ja tyynnytti ajatusten sekaisen virran päässä, kun Leto itse siitä suudelmasta lopulta irtautui eikä näyttänyt olevan millään tavalla pahoillaan sattuneesta. Mutta mitä toinen seuraavaksi teki, sai Puolikäärmeen katseen laajenemaan hieman jälleen.

Leto painautui lähemmäs, sillä komealla äänellään kuiskaillen hänelle nimen. Lorythas ymmärsi sen merkityksen sanomattakin, kokien tehneensä jotain merkittävää ansaitakseen ilmeisesti Leton tosinimen tietoonsa. Nimen, jonka lausuen enkeli kykenisi hänet kuulemaan missä ja milloin tahansa. Eihän Leton olisi ikinä tarvinnut uskoa hänelle mitään tuollaista - mutta samalla tällainen pisti miettimään tietenkin, mitä tummahipiäinen hänestä mahdollisesti ajatteli… Ehkä heidän pitäisi puhua asiasta paremmin. Sitten kun aikaa oli, ehkä jo tänä iltana, jos Leto tänne jäisi hänelle seuraksi nyt kun Winderin oli tarkoitus Iriadorin seuraan hakeutua ja suunnitelmat olivat muuttuneet toisenlaisiksi.
Ardashir – sen kauniin nimen Vaern painoi mieleensä. Todella tarkasti, vannoen samalla itselleen ettei koskaan turhaan kävisi sitä nimeä lausumaan.

”…Kiitos”, kai niin saattoi sanoa, Seyrin painaen liskojen kielellä suomansa kiitoksen myötä toisen kevyeen syleilyynsä vielä itseään vasten. Se oli outo tunne, toisen uskoutuessa hänelle vastaavalla tavalla. Ei Lorythas ollut kokenut vastaavaa varsinaisesti koskaan aiemmin – se oli ihan erilainen ja oma kokemuksensa vaihtaa tosinimiä toisten kanssa. Jokin mielessä käski myös luottaa Ardashiriin, toisin kuin kehenkään muuhun juuri nyt…
”Meidän pitäisi kuitenkin… varmaan etsiä ne vaatteet Dariukselle ja Iriadorille, kuten lupasin”, sarvikruunuinen naurahti muutaman kerran halauksensa päättäen, jääden kuitenkin hetkeksi vielä pitämään käsiään toisen hartioille. Luoden luottavaisen katsahduksen Ardashirin kasvoille, poskensa yhä hieman punoittaen äskeisestä johtuen.
”Mutta suo minulle tilaisuus puhua tästä kuitenkin myöhemmin vielä kanssasi… paremmalla ajalla, ihan kaksin. En koe olevani… tosinimesi arvoinen ja…”, Lorythas huokaisi, palaten viimein sen lipaston laatikon puoleen kaivelemaan tarvittavia vaatteita haltioita varten.
”Puhutaan siitä myöhemmin…”.



//Timi senkin ninja. Sen jälkeen nartut on Timille vihasia, kun Timi söi heidän herkkunsa. NO TUHOAMPAS! HUKUTAN SEN SYVIMPÄÄN VIEMÄRIIN JA PIDÄN HUOLEN ETTEI SE KOSKAAN PÄÄSE ENÄÄ SEURAAVIEN POLVIEN TULEVAISUUTTA SOTKEMAAN. WISEAUN MYÖS HÄKITÄN JA HUKUTAN MERENPOHJAAN. Meidän pitää kattoo se uus. Koska ei jumalauta :---D//

[Aksutar]

Ardashir hymyili siinä sijoillaan, sarvipäisen vetäessä enkelin kevyeen syleilyyn. Tässä oli hyvä olla, eikä hänellä ollut mitkään kiire minnekään. Enkeli olisi jopa voinut jatkaa pidempäänkin tätä hellää hetkeä, mutta Lorythas kävi muistuttamaan heidän tehtävästään. Haltiat varmasti kaipasivat vaatteitaan, varsinkin tuo Darius joka pikkuhiljaa alkoi olla valmis peseytymisensä suhteen.
"En ole menossa minnekään", enkeli hymähti, ottaen askeleen kauemmas lipaston puoleen kääntyneestä sarvipäisestä, "Meillä on aikaa".
Lorythasin löydettyä sopivat vaatteet haltiakaksikolle, seuraili Ardashir kuinka toinen takaisin alakertaan poistui, jääden hetkeksi vielä itse yläkertaan seisoskelemaan ja pohtimaan äskeistä, koittaen keksiä mikä se outo tunne rinnassa oikein oli...

Darius oli ehättänyt itsensä pikaisesti puhdistaa kaikesta liasta ja keskittyi nyt itsensä kuivaamiseen ja hetken huilahtamiseen. Päivän aktiviteetit alkoivat jo vaatia veroaan silmäpuolen energiasta, eliitin huomaten kuinka se väsymys ottikaan taas vallan. Vaikka mieli olisikin tehnyt painella takaisin yläkertaan lähimpään vuoteeseen lepäämään, halusi Darius silti suunnata takaisin sairastuvalle Iriadorin luokse, kuten oli luvannutkin. Eiköhän hän siellä saisi sitten nukkua rauhassa ja mikä parasta, Iriadorin vieressä.
Haltian kuivatellessa Lorythas toi lupaamansa vaatteet paikanpäälle. Darius kiitti, pukien ylleen sopivanrennon asukokonaisuuden, napaten sitten ylimääräiset vaatteet mukaan Iriadoria varten. Jahka oli pukeutunut, etsiytyi haltia vielä Lorythaksen luokse.
"Anteeksi, että tämä meni näin. Lupasin jäädä seuraasi, mutta uskon Iriadorin kaipaavan minua juuri nyt enemmän", silmäpuoli aloitti pahoittelevasti, askeltaessaan lähemmäksi Lorythasia, "Toivottavasti et pahastu".
Dariuksesta tuntui tosiaan pahalta vain lähteä, mutta juuri nyt Iriador tarvitsi häntä enemmän, mitä Lorythas - tai niin eliitti ainakin uskoi. Ja jäihän se Leto tänne kyläpäällikön seuraksi, missä ikinä se tummahipiä sitten olikaan tällä hetkellä...



//NINJA. Nartut on vihasia ja Timi ei ymmärrä miksei tule römpsää. SENKIN HIRVIÖ! MÄ PIDÄN HUOLEN SIITÄ ETTÄ KAIKKI KETKÄ TUNNEN TULEE NÄKEMÄÄN THE ROOMIN JA LEVITTÄMÄÄN SEN ILOSANOMAA KOKO KANSALLE. ETKÄ VIE WISEAUTA MULTA POIS! Pakko kyllä kattoo. Toivottavasti siitä tulee yhtä suuri klassikko mitä the roomista //

[Crimson]

Lohdullisesti Puolikäärme kävi huokaisemaan, jatkaen kuitenkin puhumisen sijaan vaatteiden etsintään, ensimmäisen paidan nostaen lipastosta sen päälle odottamaan. Kun loputkin vaatteista oli etsitty ja Leto ilmoitti haluavansa jäädä vielä ylös, tyytyi Lorythas vaatepinon kera poistumaan huoneesta, askeltaen aina käytävältä portaita myöten alas. Hän piti tarkoin viikatun vaatepinon käsissään, luovuttaen sen sitten Dariukselle, jahka kenraalin puheille ehätti. Ehkä hänellä oli kestänyt tavallista kauemmin sattuneista syistä, mutta ilmeisesti se ei Winderin mieleen kuitenkaan pistänyt. Tai ainakaan toinen ei Puolikäärmeen viipymisestä erikseen huomauttanut ääneen, joka oli vain mukavampi tapaus itse Lorythakselle.

Seyr jäi mielellään odottamaan Haukansilmän valmistautumista, käyden keittiössään pakkaamassa papereihin jotain pientä kaksikolle matkaan, jotka hän kenraalille voisi antaa. Ja pianpa Darius keittiön ovelle ilmestyikin pukeutuneena, saaden Puolikäärmeen huomion puoleensa nopeasti. Puolikäärme nosti kätensä yhteen rinnalleen, hymyillen pienesti ja päätään kallisti silmäpuolen sanoille.
“Kuinka voisin pahastua moisesta!”, kyllä hän ymmärsi täysin, että Darius halusi kumppaninsa tykö juuri nyt. Etenkin jos Iriador oli sitä erikseen mahdollisesti toivonut.
“Tietenkin… ehkä minua harmittaa hienoisesti… mutta enköhän viihdy yhtälailla Leton seurassa tämän illan”, Hopeakäärme hymyili pirteänä, “Keksimme kyllä jotain tekemistä illanistujaisten lomaan, vaikka tietenkin jään murehtimaan myös teidän vointianne kun… ette täällä ole…”. Pienesti hätkähtäen sarvikruunuinen näytti kuitenkin muistavan jotain, kääntyen poimimaan pöydän kulmalta pienen käsin kannettavan korin käpäliinsä, “Tässä, laitoin teille jotain suupalaa”.
“Voit syödä ne itse tai jakaa Iriadorin kanssa, ja eivätköhän tuvalla päivystävät hoida tarpeenne vielä, jos jotain tiettyä olette vailla. Pyytäkää sitä vain heiltä”, Puolikäärme henkäisi, uskoen kyllä että kaksikko pärjäisi ilmankin, vaikkei hän holhoamassa olisi noiden perään. Häntä vain huoletti. Kaiken puolesta juuri nyt. Kai sen näkikin hänestä, jos yhtään Seyriä tunsi ja tiesi, ettei tuo tavallisesti muiden edessä heikkouksia ja ailahtelevaisuuttaan näyttänyt….
Ei hän ollut enää niin kuin ennen.

Ja Lorythas tiesi sen hyvin myös itse…

Winder kuitenkin poistui lopulta, Vaernin toivotellen kaksikolle jo omasta puolestaan hyvät yöt ja illan jatkot. Todeten että nuo olisivat kaikesta huolimatta tervetulleita myös kartanolleen, jos siltä tuntui ja tupien ilmapiiri muuten ei haltioita miellyttänyt. Sen myötä hän valmisteli vielä keittiössään pikaisesti hänelle ja Letolle jotain syötävää, kattaen suuren ja aina niin hiljaisen pöytänsä suolaisella ja makealla. Hän itse kaipasi syötävää lähinnä, eikä tietenkään pistänyt pahitteekseen vaikka Letokin olisi halunnut jotain maistaa samasta pöydästä. Mutta mikä tärkeintä, sarvipää halusi syödä seurassa, eikä yksin juuri nyt.



//Timi on niin herrasmies Timi <3 Pipa ja Fran on hirveitä diivapaskiaisia sit taas. MONSTAH! (DDDDDDDD SENKIN NILKKI! Jos se uus leffa on vähintään yhtä hyvä ko The Room, niin siitä tulee takuulla klassikko//

[Aksutar]

Darius ei voinut kuin pahoittelevasti katsoa sarvipäistä, joka myönsi kyllä hieman harmistuneensa siitä, ettei eliitti luokseen jäänytkään - mutta ei Lorythas kuulemma aikonut asiasta kuitenkaan pahastua.
"Älä huoli, tulemme kyllä luoksesi heti kun kykenemme", Eliitti hymähti pienesti, "Emmeköhän me pärjää tuvillanne, suotta vointiamme sen enempää huolehdit".
Nyökäten haltia kiitti ruuasta, jota Lorythas hänelle matkaan antoi. Ruoka yhä kyllä kelpasi ja mielellään Darius olisi aterian Lorythasin seurassa nauttinut, mutta hän oli luvannut Iriadorille palaavansa mahdollisimman pian ja niin hän myös aikoi tehdä.

Hyvät yöt toivotettiin ja Darius lopulta lähti tuville Iriadorin seuraan, pikkuhiljaa rauhoittumaan ja iltapuulle käymään. Siinä missä Darius poistui, hankkiutui Leto takaisin Lorythasin seuraan ja piti kuin pitikin sarvipäiselle seuraa koko loppuillan, kaksikon lähinnä turisten niitä näitä ja äskeisiin tapahtumiin palaamatta suoranaisesti. Ehkä vielä ei ollut aika sellaiselle keskustelulle. Mutta kun ilta oli jo alkuyöhön vaihtumassa ja Lorythas painui nukkumaan, jäi Leto vielä valvomaan itsekseen alakerran kirjastoon, kuluttaen aikaansa lukemalla - hän kun ei sitä unta varsinaisesti tarvinnut...


Aamu tuli ja Briar heräsi jälleen uuteen päivään. Siinä missä kyläläiset käynnistivät uuden arkipäivän ja askareihinsa kiiruhtivat, Iriador ja Darius heräilivät rauhassa sairastuvilla. Kaksikko tunsi olonsa jo paremmaksi, vaikka ruhjeet eilisestä muistuttelivat itse kutakin yhä. Parin päivän loma olisi kyllä tarpeen, ennen kuin uudestaan kukaan heistä olisi lähdössä riehumaan minnekään. Jahka haltiakaksikko oli kunnolla herännyt ja saanut aamupalaa itselleen hoitajattarien toimesta, ehdotti Darius, että he siirtyisivät odottamaan Lorythasia tuon kartanolle. Eliitti halusi jo tänään palata takaisin kaupungille, mikäli mahdollista, mutta ei tietenkään aikonut hoputtaa ketään saatikka vaatia kyytiä kotiin. Silti, oli parempi palata mahdollisimman pian, jottei väki huolestuisi ja Delathos ehtisi äpärästä tehdä seinäkoristetta mikäli hermonsa menettäisi sen nulikan kanssa.
Päätöksen tehtyä kaksikko puki päälleen ja kiitti tupien väkeä kaikesta, lähtien sitten matkaansa taittamaan Seyrin kartanolle. Jos ei muuta, niin siellä jokainen ainakin tunsi olonsa turvallisemmaksi, kuin yleisellä sairastuvalla...

Kartanolla oli hiljaista, eikä Lorythasia saatikka Letoa näkynyt missään. Lorythas ymmärrettävästi oli varmasti töidensä vietävänä, mutta siitä tummahipiästä ei ottanut sanoakseen. Haltiakaksikko suuntasi oleskeluhuoneeseen odottelemaan, Dariuksen auttaen Iriadorin lepäilemään divaanille siinä missä itse katsoi takkaan tulen lämmittämään koleahkoa huonetta.
"Toivottavasti Lorythas palaa ajoissa", Darius tokaisi takkatulta sytytellessä, "Mitä pikimmin hän edes kävisi täällä, sitä nopeammin voisimme varmistaa suunnitelman... Toivon vain, että hän tai edes joku voisi meidät tämän päivän aikana takaisin viedä", alkoihan se jo tuntua kovin epävarmalta todennäköisyydeltä, päivä kun lähenteli jo iltapäivää, ellei jopa alkuiltaa, syksyisenharmaan päivän alkaessa pikkuhiljaa hämärtyäkin.



//Timi on herrasmiäs <3 No Franista en tiedä mut Pipa nyt ainakin on hirvee diiva drama queen. NILKKI OLEN. Ja äläpä. Sun pitää yhä kattoo myös se kauhuleffa mis Wiseau on. """"Kauhu"""" leffa //

[Crimson]

Aamu valkeni hämärän yön jälkeen, herätellen tahot niin kartanolla kuin sairastuvilla uuden päivän ja sen haasteet kohtaamaan. Lorythas poistui jo varhain aamulla omien touhujensa pariin, suunnitellen jo sopivaa väliä jossa ehtisi mahdollisesti käydä tuvilla kyselemässä haltioiden perään. Eivätköhän nuo olleet yönsä levänneet rauhassa ja hyvin, kerta kukaan ei ollut tullut ilmoittamaan mistään vastoinkäymisistä kyläpäällikölle itselleen.
Jo edellisenä iltana haltioilla oli ollut puhetta kotiinpaluusta. Heillä oli omanlaisensa kiire monesta eri syystä takaisin kaupunkiin, vaikkei varsinkaan Iriador ollut valmis sattuneista syistä täysillä virkaansa osallistumaan vaillinaisessa kunnossa. Korkeahaltia vaati aikansa toipua haavoistaan ja kokemastaan verenhukasta, siinä missä tuvilla odottaisi varmasti myös paperitöitä, selitettävää ja tyypillisempään arkeen totuttelua, eikä Winderkään varmasti antaisi Iriadorin suoraa syöksyä tehtävien pariin. Mutta pääasia olisi, jos heille järjestyisi lähtö kotinurkille mahdollisimman pian – ja siinä heitä kykeni juuri nyt varsinaisesti auttamaan vain Lorythas. Heillä kummallakaan ei ollut ratsua matkassa ja matka taittuisi vaivattomammin ylipäätään, jos joku kylästä lentäisi heidät lähemmäs kaupunkia sen sijaan, että itse olisi tarvinnut laittaa energiaansa ratsastamiseen ja ympäristön huomioimiseen. Etenkin Iriadorin tapauksessa…

Jahka Iriadorkin pääsi kunnolla jaloillaan, siirtyi eliittikaksikko Seyrin kartanolle. Eihän siellä ketään ollut paikalla, odotetusti, mutta se paikka alkoi olla kuin toinen koti heille, jonne saattoi asettua ilman varsinaista isäntäväkeäkin aloilleen.
Dariuksen avustuksella punapää askelsi toisen seuraksi kirjaston puolelle, jolla nuorempi istahti divaanille enemmän kuin mielellään. Kroppa ei tykännyt yhtään liikkumisesta ja rasittumisesta, siinä missä olokin oli huomattavan hapara kaiken koetun jälkeen…

”Eiköhän hän aikanaan palaa”, Iriador tuumasi sijoillaan hieman värjötellen huoneen koleuden tähden, ”Tai edes Leto – voisihan jotakuta pyytää hakemaankin Loryn tänne, jos hän hirveän pitkään meinaa viipyä muualla”.
”Mutta ei kai meillä mikään kiire ole… kyllä se lentokin varmasti järjestyy, joten suotta taas pessimistisesti mitään mietit ja matkan lykkäämistä harkitset mielessäsi”, punapää vakuutteli kuitenkin perään hymyillen. Jos he tällä kertaa vaikka ehättäisivät saada kyläpäällikön kiinni, ennen kuin tuo livahtaisi päiväunilleen tai mitään muuta ehtisi harkita…
”Mikset sinä edes tullut Nárolla sinne…”.



//<33 Timiä siitä syystä rakastan. Fran on korkeintaan tantrum hero. Pipa voi hoitaa diivailun. Ja Timi nirsoilun. NILKKIMYS MAKSIMUS. Ja voi herranjumala mitä. MIKSEI MULLE OO KERROTTU ::DD:D:::DD Wiseau viihdettä//

[Aksutar]

Jahka takkaan oli saanut tulen syttymään, perääntyi Darius takaisin Iriadorin luokse, tuon puheita siinä samalla kuunnellen. Virnistäen, korkeahaltian mainitessa eliitin pessimistisestä tavasta asioita katsoa.
"Pessimisti ei pety", Haukansilmä hymähti, "Mutta lienet oikeassa. Emmeköhän me kotiin ehdi vielä tämän illan aikana", niin sopi ainakin toivoa. Eipä se suuri menetys olisi, jos he vasta huomenissa kaupunkiin pääsisivät, mutta Dariuksella oli töitä hoidettavana, häntä tarvittiin kaupunkiin takaisin mahdollisimman pian.

Darius istahti Iriadorin vierelle divaanille, hetken miettien mitä hän korkeahaltialle selittäisi Náron puuttumisesta. Eihän siinä ollut mitään ihmeellistä, syykin oli hyvä, mutta kun asiaan liittyi Delathos, niin yllättäen siitä puhuminen oli hieman hankalampaa. Iriador tuskin halusi kuulla pakkasherrasta saatikka sitten puhua hänestä - ja todennäköisesti tunne oli molemmin puoleinen.
"Delathos kehotti jättämään sen kotiin. Syndrae olisi herättänyt liikaa huomiota - niin Nahorissa kuin pimeässä paikassakin. Kaikenlisäksi tiedät kuinka äkkipikainen Náro osaa olla, se olisi saattanut tehdä jotain harkitsematonta ja vaarantaa kaikkien hengen", Eliitti kertoi totuuden suoriltaan, sen pahemmin kiertelemättä. Näin oli paras.
"Matkustimme Kadzaitilla. En sitten tiedä olisiko Nárosta varsinaisesti ollut haittaa, mutta näin parhaaksi seurata Delin ohjeistusta...", Darius jatkoi, "en usko että olisin ilman häntä ehtinyt ajoissa paikalle".


// Tantrum hero <3 Joo, pipalle diivailu ja timille nirsoilu niin menee kaikki tasan. NO KYLLÄ SIITÄ PITÄIS NYT TIETÄÄ HEI sun pitää kattoo se, annan sulle dississä linkin//