Trust me || K-varoitus

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2016, 02:43

Eliitti ei kiinnittänyt mitään huomiota punapäiseen alaiseensa, tiedostaen kyllä toisen turhautumisen. Ehkä ei olisi kannattanut riitaa haastaa ja varmasti tilanteen olisi voinut ratkaista niin monin eri tavoin... mutta syystä tai toisesta haukansilmällä ei riittänyt malttia siihen. Jos Seyr halusi riitaa haastaa, niin riidan hän myös sai.
Tietenkin se sattui kuulla Lorythasin sanat, nähdä ne kyyneleet ja surulliset kasvot. Mutta eliitti oli jo niin parkkiintunut ja syvälle omaan masennukseensa vajonnut, ettei varsinaisesti mitään sympatiaa kyennyt tuntemaan - ei varsinkaan silloin, kun itse oli vihainen. Ei hän vain halunnut, saatikka jaksanut käydä tätä kaikkea uudelleen läpi. Juuri eilen he olivat välejään selvitelleet, nytkö sama mylly piti käydä läpi uudestaan?!

Haukansilmä ei päästänytkään suustaan mitään, katsoen vain tuomitsevasti Seyriä joka heille nyt kyynelsilmin kävi avautumaan. Tietenkin se sattui, katsoa nyt yhtä rakastaan tuossa kunnossa, mutta ei Darius enää tiennyt mihin luottaa, mihin uskoa. Vuosien jälkeen, Lorythas silti oli arvaamaton vaikka kolmikon välille oli näinkin läheinen suhde kasvanut - ehkä se läheisyys oli virhe sittenkin, niin pahalta kuin se tuntuikin ajatella.
Mutta sen pidemmälle aatteissaan eliitti ei ehättänyt, kun joutui hätkähtämään askeleen jos toisenkin kauemmas Lorythasista. Ei sen takia, että sarvipäistä olisi pelännyt, vaan silkasta säikähdyksestä sitä henkilöä kohtaan, joka Vaernin taakse ilmestyi.

Täysin tyhjästä, kaiken surun ja avautumisen keskellä Leto ilmestyi paikalle. Tummahipiäinen enkeli ilmestyi aivan Lorythasin taakse, heti kietaisten kätensä tuon ympärille ja kasvonsa painaen osin vasten puoliverisen hartiaa. Ne esillä olevat, neljä tummaa, kultaisenkirjavaa siipeä kävivät heti kietoutumaan Lorythasin ympärille, kuin suojaavaksi kilveksi, enkelin käsien kietoutuen entistä paremmin sarvipäisen ympärille, vetäen tuota paremmin vasten enkeliä.
Siipien kietoutuessa kaksikon ympärille suojaavaksi kerrokseksi, avasi Leto viimein suunsa. Puhuen kielellä, jota kukaan ei ymmärtänyt. Varoituksiaan kaikuen pitkin kirjastoa, yhä vain paremmin Vaernia itseään vasten painaen, tuimasti Haukansilmää katsoen.
Jokin siinä katseessa häiritsi äärimmäisen paljon, Dariuksen kulmiensa alta katsoen Letoa, joka heille kumisevankaikuvalla äänellä jotain sähisi. Eihän sitä puhetta ymmärtänyt - selvästi se ei ollut edes lohikäärmeidenkieltä - mutta kyllä äänensävystä pystyi tulkitsemaan, ettei tuo outo nelisiipinen friikki ollut kovin lempeällä tuulella.

"Peräänny", kävi telepaattinen käsky Iriadorille Dariukselta, kenraalin yhä tuimasti katsoen Lorythasia, sekä Letoa, mitä nyt kaksikon kasvoja näki tummankultaisten siipien välistä.
"Tarvitset vain apua, et heidän tuomintaa", Ardashir avasi suunsa, Lohikäärmekielellä puhuen Lorythasin korvanjuuressa, aivan kuin olisi kuunnellut tätä koko draamaa jo pidemmän ajan.
"Ilkeitä, säälimättömiä - samaan aikaan yhtälailla rikkinäisiä, kuin sinäkin. Niin paljon tuskaa, painoa, kaikkien harteilla. Ennen kaikkea sinun", enkeli jatkoi, entistä tiukemmin halaten sarvipäistä, "rauhoitu, Vaern rakas. Mikään ei ole syytäsi, ansaitset uuden tilaisuuden. Olen täällä tukenasi, älä vuodata kyyneleitäsi", rauhallisesti enkeli hymähteli lohikäärmeidenkielellä, toisen kätensä nousten pyyhkimään kyyneleitä toisen silmäkulmista.



// Päitsi vetää koko maailmaa turpuun! tahdon nähdä mäitsin purr facen <3 HOMO OLEN MINÄ KYLLÄ :----DD PASKAN MYÖS HAISTAN. Lonkka salem 10/5 ET TUU TÄNNE PUHALTELEEN HEITÄN SUO MAKKARALLA. ota ultima kaeek vielä illan päätteeks, en kehtaa missään sulle enää ilmottaa ku nukkuun menit //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Joulu 2016, 15:00

Yhtä ainoata vastausta ei Puolikäärme saanut, joka yhä kurkkunsa pieltä kokeili ja yritti pitää kaapunsa kaulusta kauempana omalta kaulaltaan. Se tuntui kuristavan yhä, vaikka oikeasti se tunne taisi tulla ihan sisältäpäin tällä kertaa. Oli niin äärimmäisen turha ja hankala olo – etenkin, kun joutui aikaisemmin niin hyvän ystävänsä tuomitsevaan katseeseen vastaamaan. Ei Lorythas jaksanut tätä. Eikä varmasti jaksanut myöskään Darius tai Iriador. Kai hän voisi tämän jälkeen sanoa hyvästit, eikä hänen tarvinnut nähdä haltiakaksikkoa enää koskaan sen jälkeen täällä tai lähimaillakaan Briaria. Ja sen myötä, hän voisi itse viimein kuihtua myös pois.

Ennen kuin kukaan muu sitä lieni huomaavan, aisti Lorythas tutun auran jo kaukaa ja lopulta valtaavan koko huoneen. Se oli Ardashir, joka syystä tai toisesta oli paikalle saapunut aivan tyhjästä, joka sai Seyrin tuntemaan vain enemmän sitä ahdistusta tämän kaiken tähden. Ei hän kaivannut paikalle enää yhtään ylimääräistä näkemään sitä kuinka heikko ja typerä hän oli. Ei varsinkaan Letoa, josta hän yhtälailla yhä välitti ja piti läheisenä, siinä missä sitä tunnetta hiljalleen yritti ravisuttaa haltioiden suhteen tiehensä, voidakseen päästä eroon kaikesta siitä mitä oli noihin luonut ja vuoksi tehnyt.
Sarvikruunuinen ei liikahtanut minnekään, eikä hiiskunut sanaakaan, kun Ardashir kiersi ne kauniit siipensä heidän ympärilleen ja veti puoliverisen lähelleen. Sen hetken Lory ehti vielä tuijottaa siihen Winderin katseeseen, ennen kuin painoi katseensa vain lattianrajaan, kuunnellen sitä miten Leto jollain tuntemattomalla kielellä sähisi.
Iriador tunnisti myös sen äänen. Vaikkei se nyt täysin samalta ehkä kuulostanutkaan, niin kyllä hän sen oudonkumisevan äänen osasi yhdistää Letoon niiden ensimmäisten kertojen myötä, kun mies oli hänelle kunnolla yrittänyt puhua. Se oli ollut silloin yhtä kuorojen laulantaa ja vasta silloin punapäälle oli selvinnyt paremmin, millainen taho Leto oikeastaan edes oli. Kenraalin telepaattinen huomautuskin meinasi mennä täysin ohitse häneltä, mutta korkeahaltia kuitenkin terävästi huokaisten perääntyi kumppaninsa vierelle ja nosti kätensä puuskaan, ”Mitä Leto täällä tekee…”, Iriador hymähtikin telepaattisesti Dariukselle. Hän halusi vain tilanteen ratkeavan. Hyvissä merkeissä. Ei kehenkään heistä olisi tarvinnut sattua tällä tavalla alunperinkään…

Hopeakäärme ei kuitenkaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella Leton paikalle saapumisesta. Eikä etenkään siitä halauksesta, johon toinen oli hänet painanut ja yritti sanoin hänen myrskyisen mielensä tyynnyttää. Tuntui kamalalta vain ajatella, että juuri hänen piti olla niiden sanojen kohde, vaikka ne sanat olivat samalla niin ymmärtäväisiä, eivätkä millään tapaa tuomitsevia. Ei hän ollut niitäkään ansainnut. Ei Leton kuulunut olla noin ymmärtäväinen häntä kohtaan, eikä ottaa sitä pyhimyksen roolia, joka nostaisi hänet sieltä suosta, jonne Vaern oli ehättänyt jo lähes korviaan myöten upota.
Olen käyttänyt jo kaikki uudet tilaisuudet”, surun murtama ääni henkäisi heikosti takaisin enkelille lohikäärmeiden kielellä, alitajuisesti sen päänsä kääntyen hieman sille puolen, josta Leto niitä kyyneleitä pyyhki aina seuraavien tieltä pois, ”Ei niitä ole enää jäljellä”, Lorythas vielä kuiskasi.
Osani on enää vain menettää ja pilata kaikki, loputkin, mitä minulle koskaan on annettu”, Lorythas jatkoi, koittaen pidätellä sitä, ettei yhtään surkeammalta olisi näyttänyt, vaikka huonostipa hän siinä menestyi.
En minä tätä ole halunnut!”, Hopeakäärme parkaisi lopulta, käsien nousten taas piilottamaan omia murheenmurtamia kasvoja. Ei hän jaksanut itseään enää. Olisi helpompaa vain antaa kaiken olla, lähteä pois ja jättää kaikki koskemattomaksi taakse, ennen kuin mitään ikävää tapahtuisi. Vaern tiesi senkin hetken vielä koittavan, jos tämä kaikki vain jatkuisi – ei hän voisi enää yksin selvitä tästä kaikesta, muttei hänellä myöskään ollut ketään, jolle Seyr olisi uskaltanut enää uskoutua täysin. Hän eli nyt jo tarpeeksi rajalla, jännittäen päiviä kuin petoja pakoileva saaliseläin ja illasta itki itseään uneen toistuvasti, silti aina seuraavaan päivään väkisin sitkutellen ja koittaen huonossa olossaan jaksaa nousta vuoteestaan.



//No kyllä noilla nykysillä kynsillä toimiskin :--D TUU KATTOON MÄITSIN PURR FACEE NIIN SULAT <3 Lonkka salem, kannattaa ostaa. 10/5, may the force be with you. Eikun. OTAN SEN PALKKIONA JA SOITAN LISÄÄ! OLI NANNAA KAKEE JA OLIN IHAN KÖDJALWDW PEDISSÄ <33333 Joonas kysyi miksi nyyhkytän. Vastasin että koska fiktionaalista nannaa. On tää taas kyl <3//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2016, 16:41

"Suojelee häntä", Darius vastasi telepaattisesti, yksiselitteisesti Iriadorille. Suojelemiselta tuo ainakin kovasti näytti, mutta jos Dariukselta kysyttiin, ei Lorythas tuollaista nyt ihan tarvinnut. Sanat sattuivat, kyllä Darius sen tiesi, mutta tästä aiheesta oli puhuttava ja juuri nyt vihaisesti mulkoileva nelisiipi ei auttanut asiaa yhtään. Eliitti ei kuitenkaan lähtenyt haastamaan Lorythasia saatikka sitten Letoa, kuunnellen kuitenkin tarkasti kaksikon keskustelua - vaikka eipä hän siitä pahemmin mitään ymmärtänyt, hujoppien ottaessa käyttöön liskokielen. Totta kai se turhautti, kun mitään ei ymmärtänyt ja olisi halunnut vain tilanteen ratkeavan johonkin suuntaan, mutta ehkä oli parempi olla hiljaa ja rauhoittua itsekin. Koittaa löytää se sopuisampi ratkaisi tilanteeseen ja puhua rakentavasti, eikä tällä tavoin syyttävästi...

"Aina on tilaisuuksia, niin kauan kuin on toivoa", rauhallisesti enkeli kumisi Lorythasin surkeisiin sanoihin, jatkaen toisen posken silittelyä ja halailua. Hän ei muistanut, mutta tunsi olleensa joskus samanlaisessa tilanteessa - tai sitten hän vain veti itseensä Lorythasin tunnetiloja liikaa... Mutta silti, ahdinko, jonkin peruuttamattoman tekeminen tuntui liiankin tutulta...
"Koskaan ei saa luovuttaa", hän jatkoi, painaen Lorythasia entistä paremmin itseään vasten sarvipäisen parahduksen myötä, rauhallisesti hyssytellen toista. Teki pahaa nähdä Lorythas tässä kunnossa, Ardashir halusi puoliverisen vain rauhoittuvan, eikä painuvan syvemmälle epätoivoon ja itseinhoon.
"Kukaan ei halunnut tätä. Kukaan ei halunnut satuttaa toistaan, mitenkään. Sen näkee katseestanne", siipensä kävivät hitaasti avautumaan, Ardashirin yhä tuijottaessa Dariusta. Enkeli ojensi toisen kätensä Lorythasin ohitse kohden yksisilmäistä haltiaa, sormillaan pyytäen toista tulemaan lähemmäs. Darius empi pienen hetken, kun ei tiennyt mitä siivekäs varsinaisesti halusi, mutta lopulta hitain askelin Darius käveli lähemmäksi.

"He ovat täällä tukenasi", Enkeli jatkoi, poimien haltian käden omaansa ja tuoden Haukansilmän kämmenen Lorythasin rinnalle. Darius ei pistänyt vastaan, hetken vain hämmentyneenä katsoen nelisiipistä, ennen kuin katse lipui hitaasti Lorythasin kasvoille. Anteeksipyytävänä, Dariuksen löytämättä sanoja tilanteeseen.
"He eivät hylkää sinua. Me emme hylkää sinua. Autamme sinua", nelisiipi vakuutteli, viimein vaihtaen kielen haltiakieleksi, jotta eliittikaksikko pysyisi kärryillä.
Eli Leto oli tullut toimimaan sovittelijana? Näin Darius päätteli, viimein haltiakieltä kuullessaan, käyden jopa nyökkäämään pienesti tummahipiän sanoille. Ehkä oli vain hyvä, että Leto oli tilanteeseen puuttunut, tuon rauhallisen nelisiiven pitäen tilanteen rauhallisena ja sovittelevana. Ja kun Letoa silmiin katsoi, yllättäen ei enää halunnut minkäänlaista riitaa haastaa..

"Anna meidän auttaa sinua. Älä työnnä meitä pois, älä itse lankea varjoihin. Älä kuuntele niiden kuiskauksia", Viimein Ardashir perääntyi Lorythasin luota, antaen tilaa lohikäärmeelle ja tuon ratsastajalle. Darius puri hammastaan yhteen, yllättäen pala oli noussut kurkkuun. Hävetti, miten hän oli ystäväänsä kohdellut. Lorythas tarvitsi apua, hän tarvitsi heitä. Ja Darius oli lähellä vain sysää yksinäisyyttä pelkäävän puoliverisen syrjään.
"Anna anteeksi", Eliitti henkäisi, "Anna anteeksi, etten nähnyt", tuo jatkoi, astahtaen lähemmäs Lorythasia ja kietaisi kätensä puoliverisen ympärille. Ei hän tiennyt mitä muutakaan tehdä, hän halusi vain pitää Lorythasin lähellä. Mikä oli outo tunne äskeisen raivonpuuskan myötä, mutta ehkä Letolla oli jotain osaa asiaan...


// LEIKKAA SEN KYNNET. SULAN<3 Salem game of the year. JA EI HERRAN JUMALA Heitän suo sit timillä :---D Joonas ei ymmärrä meidän fiktionaalisen draaman päälle. Niiskutusta ja kyyneliä silmäkulmassa. Nytkö hypätään taas seinään? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Joulu 2016, 18:28

Koskaan ei saa luovuttaa. Mutta Lorythas oli tehnyt sen jo. Hän ei vain ollut myöntänyt sitä vielä itselleen kaikkien niiden turhauttavien tunteidensa alta, vaan antoi sen kiveäkin kovemman kuoren kasvaa yllensä, joka suojelisi häntä ulkoa. Ja jokainen revitty kolo täytettiin kylmillä ajatuksilla, mitkä estäisivät hänestä tulevan heikon tai liian myötämielisen. Mutta siinä missä se satutti muita ympärillään, satutti se myös Lorythasta. Ja teki hänestä sellaisen, miksi hän oli nyt kasvanut. Ailahtelevan ja harhaisen, hänestä oli kasvamassa kylmä johtaja, jonkalaisia hän itse mielessään niin halveksui, eikä itseäänkään siltä halveksinnalta suotta säästellyt.

Kädet pysyivät omilla kasvoilla, Lorythaksen surren niitä vasten, höyhenten kahinasta päätellen kuitenkin Ardashirin laskeneen siipensä alas. Hän ei halunnut nähdä mitään ja jos olisi uskaltanut, olisi hän varmaan repinyt jo silmänsä päästään jonkin hetkellisen mielijohteensa päätteeksi. Lorythas ei myöskään uskaltanut katsoa Dariusta, jonka Leto lähemmäs pyysi, värähtäen, lähestulkoon kavahtaen siitä kosketuksesta rinnallaan. Jännittyneenä sarvikruunuinen vain seisoi paikoillaan, sydämen takoessa rinnassa niin lujaa, että sattui ja veri suonissa tuntui suorastaan kiehuvan ja polttavan rantuja pitkin hänen kehoaan. Se oli hirveä tunne - sellainen, mitä Vaern ei ollut koskaan aikaisemmin tuntenut, eikä hän tiennyt mitä se tarkoitti.
Hän ei myöskään tiennyt, kuinka hänen olisi pitänyt reagoida siihen, kun Darius painautui häntä vasten halaukseen anteeksi pyydellen. Vielä hetki sitten Winder oli ollut niin häijy, syystäkin, ja siihen katseeseen oli ollut kamalaa katsoa – mutta ei tuon anteeksi kuulunut pyytää. Lorythaksen se anteeksi kuului pyydellä kaikilta – vaikkei enää jaksanutkaan sitä tehdä. Siksi hän halusi muiden ymmärtävän, että oli kaikesta huolimatta pahoillaan, vaikkei sanoin osannutkaan enää itseään muotoilla kunnolla silkasta omasta halustaan vain pysyä ennemmin hiljaa.

Tämä on se, mitä olen nyt…”, Lorythas henkäisi sieltä kättensä takaa, ”Enkä osaa sitä korjata”. Jälleen ne käpälät laskivat kasvoilta alas, paljastaen kyynelten täyttämät silmät – mutta ne näyttivät samalla myös täyttyvän sen paljastuksen myötä pelkällä järkytyksellä ja pelolla, laajentuen paremmin auki ja pupillien kaventuen pelkiksi todella kapeiksi viivoiksi. Ihan kuin Vaern olisi muka jotain nähnyt, jota kukaan muu ei ollut jo huomannut.
Olen yhä yksi ja sama, mutta samalla niin… hajalla ja rikki”, se ääni muuttui varmemmaksi, mutta poissaolevaksi, sarvikruunuisen varovaisesti työntäen Haukansilmän itsestään irti, ”En tätä halua. En jaksa pelätä enää”.
En jaksa sitä että kaikki menee pieleen, ettei kukaan puhu minulle suoraan”, tyhjälle seinälle herkeämättä tuijottava Puolikäärme saneli, kenraalin viereltä lähtien astelemaan sitä kohden ripeästi ja pysähtyen siistin seinämän vierelle, jolla ei mitään erikseen roikkunut. Sitä piti sormilla sivellä ja kokeilla vain aluksi, ilmeen sarvikruunuisen kasvoilla kuitenkin muuttuen epäileväksi ja turkoosin valon täyttäen taas ne silmät, ”Etten osaa luottaa. Kaikki puhuvat selkäni takana ja ja---”.
Ja seinillä on silmät!”, Hopeaverinen lopulta sähähti, iskien kätensä lujasti sitä seinää vasten ja kynsillään tapettiin pieniä reikiä poraten ennen kuin irti päästi ja loikki seinällä roikkuvan peilin äärelle näyttäen jo siltä, että aikoisi sen seuraavaksi pistää säpäleiksi.
Peileistä heijastuu pelkkiä outoja kuvajaisia, ne tulevat lasien läpi tänne!”, Vaern sähisi itselleen, tuijottaen siitä heijastavalta pinnalta omiin silmiinsä likeltä.



//NO NIIN PITÄIS MUT EI SE SIT VOI MILLÄÄN ENÄÄ MULJUTTAA KOIRAA TAAS :DD No ansaittis kyl sen palkinnon. TIMI ON ULTIMATE PALKINTO <3 Joonas ei ymmärrä indeed. Pakotan sen kohta tekeen homo hahmon ja tuleen tnfään niin se alkaa oppia hiljalleen draaman päälle. NYT HYPÄTÄÄN SEINÄÄN JOO. Katso, Lory menee jo edellä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2016, 22:02

Darius pudisti pienesti päätään Lorythasin ilmoittaessa, ettei osannut itseään korjata. Varmasti tuo osaisi, mutta eliitistä tuntui, ettei puoliverinen itse halunnut. Lorythas ei halunnut luottaa, parantua, hymyillä jälleen. Siltä se kuulosti eliitin korvaan, joka ei pistänyt vastaan kun Lorythas hänet kirjaimellisesti työnsi pois. Askel perääntyi takaisin Iriadorin luo, Dariuksen katsoen vain lattianrajaan pettyneenä, pysyen hiljaa, kuunnellen kuinka puoliverinen avautumistaan jatkoi. Siinä samalla tapettinsa raadellen, saaden eliitin hätkähtämään pienesti.
"No tässähän sinulle suoraa ollaan puhumassa", Eliitti lopulta suunsa avasi, vilkaisten peiliä tuijottavaan Lorythasiin, "Sinä et vain kuuntele. Sen sijaan teet omia joht---"

Pidemmälle Darius ei ehättänyt, lauseen vaihtuen vain tuskaiseen parahdukseen. Leto oli askeltanut Dariuksen luo ja kävi kovakouraisesti toista painamaan niistä kaulan ja harteiden haavoista. Eliitti kyykkäsi ja kiepautti itsensä pois nelisiiven otteesta, mulkaisten toista niin tappavasti - hyvä ettei heti kimppuun käynyt. Yhtä vihaisesti Leto katsoi Dariusta, jonka lähestymistapa asiaan oli ollut hänen mielestään asiaton ja törkeä. Kyllähän enkeli aisti myös sen taakan ja murheen, kuin myös Iriadoristakin, mutta tuollaisella käytöksellä tämä tilanne tulisi vain muuttumaan rumemmaksi. Ilmeisesti haltia ei sitä ymmärtänyt, tai sitten tuolla ei vain ollut kokemusta toisten lohduttamisesta ja kannustamisesta varsinaisesti...

Enkelin askel vei peilin edessä seisoskelevan puoliverisen luokse, Ardashirin katsahtaen sarvipäisen ohi peiliin, aivan kuin odottaen näkevänsä siellä jotain muutakin kuin heidän heijastuksensa. Eihän siellä mitään ollut. Kuten ei tässä huoneessakaan, koko kartanossa. Vain he neljä ja pari hiirtä kellarissa.
"Peileistä ei tule ketään", Ardashir hymähti rauhallisesti, peilinkautta hakien katsekontaktia puolipedon kanssa, "Tarvitset aikaa itsellesi. Aikaa rauhoittua ja selvittää pääsi. Olet sekaisin, hajalla, etkä hetkessä voi jälleen hymyillä", enkeli jatkoi, vilkaisten Dariuksen puoleen puheidensa lomasta merkittävästi, saaden eliitin vain tuhahtamaan.
"On vain luonnollista pelätä. Kun oma turvallinen ympäristö osoittautuukin vaaralliseksi. Mutta pelolle ei saa antaa valtaa", lempeänrauhallinen hymy pysyi enkelin kasvoilla, "Toiset puhuvat. Selän takana, varmasti, mutta eivät aina pahaa. Sinun pitää luottaa ystäviisi, läheisiisi, kyläläisiisi. He luottavat sinuun ja ovat yhtälailla huolissaan sinusta. Sinä muutut, pikkuhiljaa".
"Joskus muutos on hyvästä. Mutta ei tällä tavalla"
, Nelisiipi laski rauhallisesti kätensä Lorythasin hartialle, nojautuen lähemmäs toisen korvaa , "Rauhoitu, olet turvassa. Minä pidän varjot kaukana".
Niiden sanojen myötä koko huone tuntui yllättäen lämpimämmältä, valoisammalta, oudonrauhoittavan auran tuntuvan huokuvan nelisiipisestä koko kirjastoon. Dariuskin huomasi sen, mitään kuitenkaan sanomatta. Puhukoot nyt tuo tummahipiäinen -yllättävän paljon mokomalla näytti olevan sanottavaa, mikä oli hassua, kun toinen niin mykkä aikaisemmin oli ollut.. -, kerta Leto näemmä asian osasi paremmin... kai. Mistä sitä tietäisi vaikka tuo ei toimisikaan ja pian Lorythas olisi Letoa repimässä riekaleiksi.


// Koiraa voi läimiä tassulla ilman kynsiäkin! TIMI ON NUMBER ONE PALKINTO. Lisää homoja TNFään. SEINÄ HERE WE COME ja näemmä joo :---D Lory rauhotu, rikot kirjastos pikkuhiljaa. ENSIN OVI JA SITTEN TAPETIT MITÄ SEURAAVAKS?! DIVAANIKIN ON JO SOTKETTU ERITTEILLÄ eikunnyt //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Crimson » 09 Joulu 2016, 23:14

Se Dariuksen parkaisu meni täysin Puolikäärmeen korvien ohitse, hänen ollessa niin keskittynyt vain katsomaan niitä peilissä näkemiään varjoja ja valheita. Vasta Leton lähemmäs tullessa ja mainitessa, ettei peileistä mitään tälle puolen tulisi, kääntyi se vihainen katse peililasin kautta enkelin puoleen. Eikö Ardashirkaan nähnyt, mitä hän näki?!
Ne sanat eivät riittäneet tipauttamaan Lorythasia takaisin maanpinnalle, sarvikruunuisen ollessa niin jännittynyt tilanteen suhteen ja pidätellen sitä silkkaa haluaan vain iskeä lasia vasten nyrkillään. Ja kun puheeksi tuli luottamus… kääntyivät ne hohtavat silmät takaisin tuijottamaan itseään peilistä. Ei Seyr vain osannut enää. Hän ei osannut ottaa muita huomioon, ollessaan itse niin varuillaan, että näki kaikki muut ympärillään vain hidasteina ja epäilyttävinä. Tietenkään Lorythas ei olisi halunnut olla sellainen! Kaikki olivat pitäneet hänestä tähän saakka, hän ei koskaan ollut tehnyt kenellekään tahallaan pahasti, vaan ennemmin tahtonut nostaa muut loasta silloin kun siihen tarvetta oli ja tukenut muita ympärillään. Mutta nyt hän oli niin puhki ja loppu, nurkkaan ahdistettu ja sirpaleiksi särjetty, ettei kruunattu enää tiennyt miten tästä olisi pitänyt jatkaa. Hänelle tärkeintä juuri nyt oli vain etsiä ympäriltään kaikki ne tekijät, jotka haitallisia olivat hänelle ja rakkailleen – mutta kuinka siinä tilanteessa täytyi toimia, kun hän näki haitallisena… aivan kaiken?!

Sen oudon auran aistiessaan, alkoi se palava katse hiljalleen kuitenkin laantua. Kirkkaan palon alta lopulta paljastuen Lorythaksen omien silmien, jotka yhä itseään tuijottivat peilin kautta. Hänen kasvoillaan oli vihainen ilme, joka nopeasti kuitenkin lähti laantumaan jälleen murheelliseksi ja uupuneeksi. Hetken Vaern oli ollut ihan varma, että olisi taas niitä harhakuvia lasilla nähnyt ja ajatellut pelkän häijyn tuijotuksen pitävän ne loitolla – mutta eihän siellä tavallisessa lasissa mitään ollut. Pelkkä oma kuvajainen, joka sekin näytti niin vääristyneeltä ja huonolta, ettei Lorythaksesta ollut katsomaan itseään juuri nyt. Eikä myöhemmin. Niinpä ne silmät valahtivatkin vain tuijottamaan lattian rajaan, käsien hapuillen hetken peilin reunaa, mutta seinälle ripustettu leveä, koristeellinen peili oli aivan liian iso ja painava hänelle käännettäväksi. Helpompaa olisi ollut rikkoa se, mutta sen jälkeen häntä olisi harmittanut, että se oli rikottu.

Ne kyyneleetkin palasivat taas. Alkoi heikottaa ja kuvottaa oma olemassaolo ja se, kuinka hän käyttäytyi toisten edessä. Ei häntä ymmärretty – eihän kukaan nähnyt asioita sillä tavalla mitä hän teki juuri nyt. Kyllä hän ymmärsi Ardashirin yrittävän lohduttaa häntä ja päästä yli tästä kaikesta, siinä missä varmasti myöskään Darius ja Iriador eivät pahaa hänelle halunneet. Kaikki taisivat olla enemmän tai vähemmän huolissaan, mikä teki olosta vain sietämättömämmän.

Lohduttomana sarvikruunuinen kävi lopulta kääntymään, Leton kättä seuraten ja valahtaen väristen halaamaan toista, ”Satutan vielä jotakuta, teen jotain harkitsematonta ja hirveää, jota en voi antaa itselleni anteeksi”. Kädet kietoutuivat paremmin enkelin ympärille, Seyrin laskien kasvonsa vasten Ardashirin hartiaa surkeana huokaisten. Se tuntui turvalta. Paremmalta juuri nyt mitä Haukansilmä tai Iriador olisivat kyenneet hänelle antamaan. Johtuiko se enkelin lohduttavasta energiasta, ehkä, mutta juuri nyt Seyr ei kokenut olevansa oikeutettu saamaan haltioilta, jo vanhoilta ystäviltään minkäänlaista tukea ja helpotusta itselleen. Häntä epäilytti, vaikkei hän olisi halunnut siihen epäilyksensä ja valheitten varjoon Iriadoria, eikä Dariusta lavastaa. Ajatusten keskellä velloi niin paljon vihaa, valheita ja katkeruutta, mikä nosti taas sen ahdistuksen tunteen rintaan.
En tahdo jatkaa näin…”, Puolikäärme tuhahti, toisen olkapäätä vasten kyyneleitä vuodattaen, ”Jos en voi löytää vastauksia pelkoihini, merkitystä elämääni, minusta tulee vielä teistä jokaisen vihollinen. Se mitä halveksun ja vihaan eniten…”.



//MUT VÄLILLÄ TÄYTYY KURMOTTAA KUNNOLLA! Timi on palkinnoista parhain <3 GAYYYYYYY. Seuraavana Lory polttaa koko kartanonsa. Ja se tapahtuu siten, että se vahingossa aivastaa joku kerta ja sytyttää omat lakanansa tuleen :DDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2016, 23:52

Enkeli kävi avaamaan käsivarsiaan, antaen Lorythasin kääntyä siihen halaukseen kun viimein sarvikruunuinen sai sen rauhoittuneen katseensa irti peilistä. Toinen suuremmista siivistä nousi osin peilin eteen, jottei sitä nähnyt edes sivusilmällä heidän sen edessä seisten - selvästi Lorythas oli koittanut peilin kääntää, joten Ardashir näki tarpeelliseksi piilottaa sen siipensä taakse tähän väliin. Kädet kietoutuivat puoliverisen ympärille, saatellen hänet lämpimään halaukseen. Enkeli pysyi sijoillaan, hymyillen lempeästi, antaen Lorythasin käydä kyynelehtimään vasten olkaansa. Siinä samalla rauhallisesti käyden silittelemään puoliverisen valkeita hapsia.
"Sinä et ole sellainen", Leto totesi rauhallisesti Lorythasin korvanjuuressa, "Kaikki helpottaa vielä. Anna sille aikaa, mikään ei muutu yhdessä yössä".
"Ja jos pahin kävisikin. Katsoisin sinut lepoon"
, Yllättäen Ardashir lisäsi, saaden Dariuksen katsomaan nelisiipistä harvinaisen kysyvästi - oliko tummahipiä valmis tappamaan Lorythasin, jos puoliverinen järkensä menettäisikin?! Millainen ystävä tuo oikein oli?! Mutta, eihän Darius sitä ymmärtänyt. Ardashir tiesi, että aina kaikkia ei voinut pelastaa. Peli ei kuitenkaan ollut menetetty Lorythasin kohdalla ja jos se enkelistä riippuisi, tekisi hän kaikkensa jottei tämä tarina eskaloitusi siihen, että enkelin piti päästää järkensä menettänyt lepoon. Se olisi armollisinta, ei Lorythaskaan varmasti sillä tavalla halunnut elää...

"He haluaisivat kotiin", enkeli hymähti, vilkaisten haltiakaksikon puoleen, "Veisimmekö heidät? Vai haluatko lepäämään?", Pieni suudelma laskettiin Lorythasin ohimolle, Dariuksen siinä samalla kaventaen katsettaan pienesti. Hän ei vieläkään ollut perillä millainen suhde Letolla ja Lorythasilla oli, mutta ilmeisesti se oli lämpimämpi mitä haltia oli olettanut. Mikä sinällään pisti miettimään, miksei Lorythas ollut nelisiivestä aikaisemmin kertonut? Tai, oliko tuo vain Leton tapa käyttäytyä kaikkien seurassa, mokoma kun vaikutti hieman... erikoiselta muutenkin.
"Ehkä raikas ilma ja kaunis tähtitaivas saisivat ajatuksesi muualle. Pois arjesta, pois tästä surusta", Ardashir jatkoi, käyden hakemaan katsekontaktia Lorythasin kanssa, hymyillen rohkaisevasti.


//TURPAAN TURPAAN eikun. Tossa Timi kuorsaa mun jaloissa. Mukavasti lämmittää varpaita. Ja Lory nyt ei :----DD Ihan nokisena ja pölähtäneenä kalsareissa seisoo sit palavan kartanon äärellä silleen no vittu //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Joulu 2016, 01:03

Ei tehnyt mieli liikahtaa minnekään, Lorythaksen vain tukien itseään enkeliä vasten, kuunnellen samalla tuon lohdullisia sanoja. Ehkä Ardashir tiesi paljon, vähän niinkuin vanhimmat ja näki paljon sellaisia asioita mitä tavalliset ihmiset eivät kyenneet näkemään. Se olisi selittänyt sen, kuinka nelisiipinen jaksoi yhä uskoa siihen, ettei Vaernista muodostuisi se paha, jota kohden hän varmaan eniten jo pelkäsi askeleita ottaneen. Ja voimakkaammin Seyr nytkähti valittavan äänen kera, painautuen paremmin vasten siivekästä kun Ardashir hänet lupasi pois katsoa, jos se huonoin joskus tapahtuisikin. Ei hopeaverinen halunnut sen menevän niin pitkälle. Ei hän halunnut tuhota tai vuodattaa kenenkään verta tarkoituksella tai edes tahattomasti - mutta hän tiesi, että jos ahdistuksensa jatkuisi, jättäisi se ympärille kasvanut kuori allensa pelkän mitättömän pilkkeen menneistä ja korvaisi kaiken muun ympäriltä pimeydellä. Hän arvosti sitä ajatusta, että joku päästäisi hänet silloin pois päiviltä, mutta ääneen Vaern ei uskaltanut sanoa, ettei siitä tulisi todellakaan helppoa. Ellei jopa liki mahdotonta...

Haltiat halusivat kuulemma kotiin. Tiesikö Ardashir senkin? Ei kukaan ainakaan asiasta ollut maininnut tässä tilassa ääneen hänen kuulleen, joten sinällään moinen tuli yllätyksenä, mutta toisaalta taas ihan odotettuna sellaisena. Ei Lorythas voinut edes pyytää kaiken tämän jälkeen, eikä sen eilisen sattuman jälkeen etenkään Winderiä pysymään täällä. Sitä ainutta tahoa, jonka olemassaololla ja hyväksynnällä oli yhä niin suuri vaikutus valittuna ratsastajana häneen. Eikä se takuulla ollut laantunut yhtään, eilisen jälkeen peräti vahvistunut, jonka takia kaikki tällainen Dariuksen suusta juurikin tuntui entistä kamalammalta ja se menetyksen pelko oli suurempi. Kyllähän ratsastaja selvisi lohikäärmeensä menetettyään, mutta miten se side toimi toisinpäin…? Sitä osaa historiasta edes Lorythas ei tiennyt. Eikä tiennyt enää halusiko edes…
Varovaisesti siitä Ardashirin hartialta sarvikruunuinen kurkkasikin haltioiden puoleen, jääden vain aluksi hiljaisena katsomaan kaksikkoa siitä hieman etäämmältä silmänsä niin kuivina, että niihin alkoi hiljalleen tämän kaiken kyynelehdinnän ja ailahtelun jälkeen jo koskea. Siitä katse nousi pian Letoon itseensä, joka sitä katsekontaktia hopeaverisen kanssa haki, Lorythaksen haluamatta siitä huolimatta vaikka suoristautuikin hitusen mennä yhtään kauemmas siivekkäästä.

Ei meidän tänään ole minnekään mikään pakottava tarve lähteä…”, kenraalia vasten tukea ottanut Iriador totesi, ollen tähän saakka koittanut kuunnella hiljaa tilannetta vain vierestä. Punapää ei halunnut että Seyr mahdollisesti ajattelisi, että heillä olisi kiire pois sen takia että kyläpäällikkö niin erikoisesti oli käyttäytynyt. Ei se Iriadoria haitannut, huoletti korkeintaan, hän mielellään istuisi kaiken tämänkin jälkeen Lorythaksen kyljessä kiinni ja pitäisi hauskaa ja sitä rataa. Ei tähän tarvinnut mitään taaskaan päättyä, ei kai tästä tietä muutenkaan ollut kuin parempaan päin, vai mitä?
Voihan se odottaa huomiseenkin... minun puolestani”, sokea hymyili ymmärtäväisenä, tietämättä tietenkään mitä mieltä Darius olisi mahdollisesti siitä lähdön lykkäyksestä, “Ja ehkä olisi parempi jos lepäisit tämän illan ja mietitään sitä lähtöä uudelleen sitten aamulla”.
Korkeahaltian sanat saivat Lorythaksen huokaisemaan, puoliverisen osaamatta päättää ollenkaan mitä nyt toisille sanoisi. Tietty hän tahtoi auttaa ja voisi lentää lähemmäs kaupunkia jo nyt vaikkei olisi varsinaisesti jaksanutkaan, ja toisaalta… tietenkin hän olisi myös halunnut parivaljakon viihtyvän täällä kenties vielä sen yhden yön...

Osaamatta sitä ratkaisevaa päätöstä tehdä tai ilmoittaakaan, irrottautui Vaern lopulta Letosta. Hieman kaartaen, aluksi vain hitaasti lähtien lähestymään kädet visusti rinnalleen suojaksi painaen kenraalia ja tuon kumppania päin. Ja sitten muutamalla nopeammalla harppaavalla askeleella kiri välimatkan kaksikkoon kiinni ja painoi nuo molemmat tiukkaan halaukseen itseään vasten, oman päänsä laskien noiden kahden väliin enemmän Dariukseen nojaten. Iriador ynähti, sitten naurahti moisesta yllättäen tulleesta eleestä, mutta nosti sen kätensä vastaeleenä Lorythaksen selkäpuolelle.
Kyllä minä teidät kotiin vien jos niin haluatte jo tänä iltana tehdä”, Vaern sanoi vakaammalla äänellä toisten korvanjuurella, painaen haltioita paremmin itseään vasten.

En minä sinua vihaa… anna anteeksi että sysäsin sinut vain sillä tavalla pois”, telepaattiset sanat suotiin Dariukselle, Lorythaksen peläten että tästä voisi syntyä samanlainen skenaario heidän välilleen, kuin sen Aran jupakan jäljiltä. Ei hän vihannut Dariusta. Millään tavalla. Eikä koskaan voisi niin tehdä.
Tarvitsen sinua enemmän kuin ikinä aikaisemmin…”.



//TURPAAN NIIN ETTÄ TURTUU AJATUKSETKIN. Voi Timi senkin röhnö <3 Varpaista puheen ollen… tahon villasukat. Kaikki tulee kattoon silleen “mitä sä nyt teit” “HERRANJUMALA AIVASTIN TEHKÄÄ JOTAIN”//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2016, 01:27

Katseet kääntyivät Iriadorin puoleen, tuon viimein avaten suunsa tilanteen suhteen ja ilmoittaen, ettei heillä ollut tarve vielä tänään minnekään poistua. Tottahan se oli, eikä Dariuskaan välttämättä halunnut nyt oikeastaan enää edes lähteä. Ei näissä merkeissä, paljon mukavampaa se olisi saada kaikki kivet pois harteilta ja asiat selvitettyä, ennen kuin he jälleen eroaisivat ja olisivat poissa ties kuinka kauan. Se veisi varmasti kaikilta yöunet, jos asia jätettiin kesken. Eliittikenraali nyökkäsikin pienesti Iriadorin sanojen perään myöntävästi.
"Ei meillä kiire ole... Vielä", Darius hymähti vaisusti kumppaniaan katsellen. Totta kai kaupungissa odotti ties mitä töitä ja tehtäviä, mutta eipä Darius niitä kuitenkaan tämän illan aikana tulisi aloittamaan muutenkaan, joten sama kai se välttelikö hän vielä yhden yön vastuitaan täällä vai kotosalla.

Ardashir nyökkäsi ymmärtäväisenä, ennen kuin Lorythas viimein lähti hänen luotaan liikkeelle, enkelin estelemättä lainkaan. Hän itse jäi seisomaan niille sijoilleen, sitä peiliä yhä peitellen. Dariuksen katse taas nousi Lorythasin puoleen, sarvipäisen lähestyessä aluksi varovaisesti, mutta lopulta nopein askelin kirien välimatkan kiinni ja kävi kietaisemaan kätensä haltioiden ympärille. Eliitti ynähti pienesti, nostaen kuitenkin varovaisen hymyn kasvoilleen kun kasvonsa laski vasten puoliverisen hartiaa, kasvojensyrjällä pienesti hieraisten toisen kasvoja. Kädet nousivat Lorythasin puoleen, Haukansilmäisen vastaten siihen halaukseen, kuunnellen ne telepaattiset sanat jotka pääkoppaan kaikuivat.
"Olen tässä", Darius vastasi telepaattisesti Lorythakselle, sen enempää sanomatta. Hän oli tässä, nyt ja aina, Lorythaksen tukena, silloin kun sarvipäinen häntä tarvitsi. Se osasi vain olla hankalaa toisinaan, kun itse oli yhtälailla väsynyt ja rikki. Mutta hän halusi olla vahva ja auttaa ystäväänsä, joka tarvitsi häntä - enemmän kuin koskaan, kuten Lorythas sen muotoili.

"Ei sinun tarvitse", Lopulta eliitti vastasi ääneen Lorythasin tarjoukseen viedä heidät kotiin jo tänä iltana, "Eiköhän ole parempi, ettet itseäsi rasita enää niin paljoa tänään. Kuten sanottu, ei meillä varsinaisesti kiirekään ole. Joten jos hyväksyt meidät vieraaksesi vielä yhdeksi yöksi, niin jäämme enemmän kuin mielellämme".


// NIIN! VILLASUKAT JALKAHAN. Mää en tarvii villasukkii ku Timi lämmittää <: Tosin se jo tovi sitten lähti jalosita pois ja nyt on vähän kylymä. Tehkää jotain :----DD Siellä joku Pumpkin paahtamassa vaahtokarkkeja kartanon kulmal silleen EYOOO //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Joulu 2016, 02:18

Iriadorin lisäksi myös Darius ääneen muotoili, ettei Lorythaksen olisi tarvinnut enää jaksaa lähteä liitelemään pitkin taivaita ja kuljettamaan kaksikkoa kotia kohden. Olisihan Seyr voinut jäljestää noille toisenkin kyydin. Lokenen, tai jonkun toisenkin lohikäärmeratsastajan, joka saman viran olisi voinut toimittaa hänen puolestaan.
Heikko hymy kohosi muuten niin rikkinäisen Puolikäärmeen kasvoille, hopeahapsen painaessa päätään paremmin vasten vanhempaa haltioista, “Tietenkin te saatte jäädä”, Lorythas kehräsi rauhallisesti. Ei Vaern ollut ajamassa ketään pois. Ja hän kunnioitti myös eliittikaksikon päätöstä, eikä halunnut alkaa väittämään noille enää missään vastaan. Etenkään tästä päätöksestä.
Kyllä täällä tilaa oli.
Heille kaikille.

Siitä välittävästä halauksestaan suoraksi taas nousten, lähti ensitöikseen Lorythas siistimään kasvojaan. Hän kuivasi kyyneleet ja niiden jättämät vanat kasvoiltaan hihojensa sisälaitaan huomaamattomiin, sen myötä syvään huokaisten ja laskien kämmenensä taas rinnalleen päällekkäin. Hetken Puolikäärme vain tuijotti jonnekin kaukaisuuteen täysin tyhjän katseensa kera mietteliäänä, lähtien sitten taas väistelemään silmillään mahdollisia heijastavia pintoja jo tottuneesti, päätyen katsomaan sitten lopulta alaviistoon Dariusta ja Iriadoria hämmentyneenä.
Ha-haluatteko te yöpyä täällä...?”, Puolikäärme kysyi jokseenkin häkeltyneenä. Miksi? Sitä hän ei tiennyt varsinaisesti, mutta se kummallisen tuttu ja lämmin tunne nostatti kalpealle iholle poskien pieleen sen tutun kevyen punan, “V-voin kyllä järjestää teille paikan jostain majatalostakin! Saatte mukavan huoneen ja---”.
Emmeköhän me yövy ihan täällä”, Iriador keskeytti naurahtaen Lorythaksen, joka kaiken tuon äskeisen jälkeen kuulosti taas rauhoituttuaan omalta itseltään. Tietenkin se nostatti punapäisen kasvoille pirteämmän hymyn! Siellä jossain omien hämärien ajatustensa keskellä Lorythas oli aina kuitenkin se oma lämminhenkinen, isällinen ja mukava itsensä, mitä esteitä ikinä tielleen tulikin - ja siitä Iriador jaksoi olla onnellinen, nuoremman välittäessä kyllä sarvipäisestä suuresti. Hän halusi Seyrin jättävän nykyisetkin ongelmat ajan kanssa taakseen. Täysin sama kauan siinä kestäisi, niin kauan Iriador jaksaisi olla kaikesta huolimatta puoliverisen tukena omasta puolestaan.

Syötävää? Juotavaa? Sanokaa vain niin järjestän teille kyllä ihan mitä vaan!”, Lorythaksen silmät suorastaan kiiluivat siitä himosta jotain päästä tarjoamaan haltioille ja kenties myös Ardashirille. Toisaalta… se himo taisi olla osittain vain alituinen tarve päästä äkkiä tekemään jotain, ennen kuin hän eksyisi taas nykyisestä ajatusmaailmastaan miettimään yhtään mitään muuta. Nyt oli hyvä olla. Yllättävänkin hyvä, vaikka jossain takaraivossa kummittelikin se ajatus, että hän tulisi vielä vuoteessaan itkemään tätä kaikkea illan päätteeksi omissa oloissaan.



//VILLASUKAT JALKAAN PISTIN. Timi hoitaa. HOIDA HOMMA T, MÄ HOIDAN MÄ HOIDAN! Pumpkin ja Lokene kokkaamassa parhaat grillisafkat siellä, makkaraa ja vaahtokarkkeja ja vartaita. Lory vaan rääkyy et nyt plz//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2016, 13:03

Iriador ehätti ensimmäisenä suunsa avata ja vastata Lorythasin kysymykseen, joka kovasti heiltä tiedusteli halusivatko haltiat yöpyä täällä ja tarjoutui kyllä järjestämään majataloltakin paikan, jos se olisi heille mieluisempi. Kyllä he ihan täällä yöpyisivät, suotta minnekään muualle tarvitsi lähteä - sitä paitsi tuntui paremmalta jäädä tänne Lorythasin seuraksi nyt, kuin vain hylätä tuo yksinään kartanolleen. Tosin olihan täällä Leto, mutta silti. Darius tyytyikin vain nyökkäämään myöntävästi Iriadorin toteamukselle, samalla hymyillen pienesti sarvipäiselle, joka jälleen omalta itseltään vaikutti. Mutta tuon ailahtelevuus näinkin nopealla aikavälillä oli huolestuttavaa. Darius halusi puhua asiasta paremmin Lorythasin kanssa, mutta nyt ei tuntunut hyvältä hetkeltä. Juuri kun tilanne oli rauhoittunut ja normalisoitunut, ei eliitti nähnyt viisaaksi käydä ottamaan puheenaiheeksi mitään negatiivista, mikä liittyi Seyriin.

"Ruoka tietenkin maittaisi ennen nukkumista", Eliitti aloitti vastaten isännälle, joka jälleen kerran oli enemmän kuin innokas heitä kestitsemään, "Mutta mitään sen väkevämpää juotavaa ei tarvitse tällä kertaa - ei ainakaan Iriadorille", katse kääntyi toipilaana olevan korkeahaltian puoleen virnistäen, "sinun pitäisi muutenkin levätä.. Istu nyt ihmeessä edes alas, ennen kuin jalkasi pettävät".
Ardashir oli tyytynyt jälleen mykän rooliin. Ei hänellä enää ollut mitään sanottavaa keskusteluun, enkelin tyytyen vain rauhallisena seisoskelemaan sijoillaan sen suuren peilin edessä. Osin jopa väristen, nyt kun jälkikäteen mietti kuinka paljon sitä oli tullutkaan puhuttua! Yllättävän hyvin se puhe oli kuitenkin sujunut, eikä hän näemmä ketään ollut vahingossakaan kuurouttanut äänellään, joka tasaisenrauhallisena oli pysynyt koko tämän ajan, syystä tai toisesta, vaikka paikalla olikin "vieraita". Ehkä se johtui siitä, että hän tosiaan halusi auttaa Lorythasia ja kykeni keskittymään juurikin siihen, ilman että edes älysi äänensä päälle pelätä...



// HYVÄ. TIMI HOITAAA NIII. Pumpkin huutaa vaan et se on jo menetetty rakennus, ilo irti liekeistä vielä kun voi. Sit se muistaakin et Ali oli kartanolla ja syöksyy liekkeihin pelastaan nokisen kissen joka on ihan Q^Q //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Joulu 2016, 16:29

Siinä missä Lorythaskin, kuunteli Iriador Winderin ehdotuksen. Ruoka maittaisi todellakin ennen iltapuulle painumista, punapään ollessa valmiiksi jo niin nälkäinen sen yhden menetetyn päivän tähden, että hän tulisi vaatimaan vielä Dariusta tarjoamaan itselleen illallisen jossain! Ehkä he voisivat samalla puida tapahtuneita läpi rauhassa, ihan vain kaksin. Se olisi ymmärrettävää varmasti muidenkin mielestä ja sinällään… sinällään Iriador halusi kenraalilta myös hyväksynnän sille, että voisi jakaa sen suuremman salaisuuden muidenkin kanssa. Eihän siitä varmasti uskottavaa olisi yksin tullut ja sinällään Iriador pelkäsi osin muiden reaktiota mahdollisesti siihen, että hän oli salaillut jotain tällaista pidemmänkin tovin. Johan hän oli Kuiskaukseen kuulunut jo monta vuotta ja nopeasti kohonnut myös luotettavaksi jäseneksi, vaikka näkövamman omistikin. Hän tarvitsi Winderin tuen siihen kertomukseen. Ja aikaa palauttaa muististaan nekin taidot, joita omassa upseerikoulutuksessa oli aikanaan läpi käyty.

Senkin nilkki”, Iriador hymähti Dariukselle huvittuneena tuon kieltäessä häneltä alkoholin. Vitsihän se oli. Ei hän tarvinnut juuri nyt mitään ylimääräistä, kun kroppa kävi niin heikoilla kierroksilla valmiiksi.
Mutta ruoka kyllä maittaisi – ja joku makea ehkä myös”, punapää tuumi rauhallisesti, etsien itselleen paikan istahtamalla sille divaanille takaisin kuten Haukansilmä oli ehdottanut.

Puolikäärme taas oli hetken vain kaksikkoa kuunnellut, sitten kääntynyt sen verran että sai Leton silmiinsä, toisen ollessa jäänyt niin hiljaisena seisomaan lopulta vain taustalle. Ja näyttipä tuo jännittyneeltäkin, saaden sarvikruunuisen askeltamaan siivekkään puoleen ja varovaisesti poimimaan tuon käden omaansa. Lumoavalla katseellaan katsoen vain hetken tummahipiäisen silmiin hymyillen – ei tuon sen puhumisen tähden tarvinnut jännittää ja olla peloissaan. Hyvinhän se oli mennyt, kaikinpuolin, Seyrin kyllä ollessa huomannut kuinka arka Leto ylipäätään oli Briarissa ollessaan ollut puhumisen kanssa ja turvautui tarvittaessa niihin lappuihinsakin yhä ennemmin. Paitsi hänen seurassaan. Mutta nyt paikalla oli myös se yksi tekijä, jonka seurassa enkeli ei aikaisemmin ollut sanoja vaihtanut.
Kaikki on hyvin”, Lorythas vakuutteli toiselle, kääntyen kuitenkin puolittain taas haltioiden puoleen, ”Käymme hakemassa teille jotain, voitte odottaa täällä”, Puolikäärme hymyili, hellästi puristaen Ardashirin kättä omassaan. Hän halusi tummahipiäisen matkaansa. Ihan kaiken varalta, joten hän toivoi ettei Leto sitä pahakseen laittaisi jos hän tuon vain raahaisi otteessaan toisaalle. Seurakseen. Ja turvaksi.



//Hirveet liekkitanssit siellä vaan käynnis samalla ko Lory repii hiuksia päästään ja on silleen ”mun kirjat QQ”. ALI PITÄÄ PELASTAA, TAI MUUTEN TULEE RAGE IRI "YOU FAKERS GRILLED MAH KITTYCAT >8O"//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Joulu 2016, 17:06

Darius hymisi tyytyväisenä Iriadorin hänelle hymähtäen, samalla seuraillen että nuorempi pääsi istahtamaan alas rauhassa. Makena perään nuorempi haltioista myös oli, sen ruuan lisäksi, saaden eliitin vain tuhahtamaan pienesti. Itse kun ei pahemmin makeasta välittänyt, niin välillä sitä jopa ihmetteli toisten himoja mokoman perään.
Ardashir puolestaan katsahti paremmin Lorythasin puoleen, puoliverisen kävellessä lähemmäs ja poimien enkelin käden omaansa. Hymy nousi tummemman kasvoille ja levisi entisestään, sarvipäisen vakuutellessa puolestaan nelisiipiselle, että kaikki oli hyvin. Niinhän se taisi ollakin ja näin jälkeenpäin jännittäminen tuntui jopa hupsulta, jos totta puhuttiin. Mutta, sen sijaan että olisi suunsa avannut enää, nyökkäsi Leto vain reippaasti varmistukseksi, ennen kuin he lähtivät haltiakaksikolle jotain hakemaan. Darius nyökkäsi Lorythasin ilmoitukselle, jääden Iriadorin seuraan odottelemaan, että hujoppikaksikko palaisi reissultaan.

Loppuilta sujuikin rauhallisissa ja mukavissa merkeissä, ruuan ja lämpimän teen äärellä. Keskustelu pysyi kovin keveissä aiheissa ja uskaltautuipa jopa Letokin välistä sanan tai pari sanomaan, Dariuksen varsinkin ihmetellen taas nelisiipisen hiljaisuutta kaiken sen paasaamisen jäljiltä. Mutta kaiketi Leto sitten oli ujo, tai tuolla ei muuten vain ollut paljoa asiaa yleensä. Sen verran Leto kuitenkin jopa eliittikenraalille jutteli, että kysyttäessä kertoi olevansa jonkin asteen enkeli ja ettei ollut Cryptistä kotoisin - tietääkseen.
Kun aika oli sitten käydä levolle, vetäytyi haltiakaksikko vierashuoneeseen laittautumaan iltapuulle. Ardashir puolestaan seurasi Lorythasia aina makuuhuoneeseen asti, vaikka puoliverinen häntä ei sinne ollut pyytänyt tai kehottanutkaan. Mutta enkeli halusi pysyä sarvipäisen lähellä, läsnäolonsa kun oli vaikuttanut tärkeältä ja rauhoittavalta. Sen pahemmin myöskään lupia odottamatta tai kyselemättä, oli Ardashir valmis tulemaan Lorythasin viereen nukkumaan, jottei hopeakäärmeen tarvinnut yksin yötään viettää. Ehkä hänkin voisi koittaa nukkua jopa tovin, vaikka unta ei tarvinnutkaan...



// KAIK KIRJAT MÄN </3 PUMPKIN PELASTAA KISSEN EI HÄTÄÄÄ kisse voi olla kyllä traumatisoitunut ja lyhytkarvaisempi mutta ELOSSA ON. Ei tarvita Rage Iriä! EI RAGE IRIÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Joulu 2016, 18:10

Ardashirin avulla, Hopeinen sai kestittyä haltioita ja suomaan noille tarjottavia mukavasti laidasta laitaan. Suolaista ja makeaa, sekä teetä heille jokaiselle, joiden kera illanvietto lähtö sujumaan rauhallisemmin. Mukavien jutustelujen ohessa, joiden ohessa Lorythaskin malttoi pitää ajatuksensa kurissa, vaikka välillä jotain kovin pakollista lähti nypräämään tai oli vaihtelemassa esineittensä paikkaa kummallisesta tarpeesta, joka päähän nousi. Muuten ilta sujui moitteitta, aina siihen saakka kunnes nukkumaan piti lähteä. Haltiat saivat vierashuoneen haltuunsa – Iriadorin avulla nuo osasivat varmasti katsoa peteihinsä sopivat lakanat – siinä missä Lorythas poistui omalle makuukammarilleen. Hänenkin piti vaihtaa vuoteeseensa vielä puhtaat lakanat viime iltaisen jäljiltä, joten siihen sai purettua kenties vielä turhaa energiaa, ennen kuin yksin pitäisi maaten laittaa. Joskin, siihen yksinäisyyteen tuli muutos, Leton jäädessä hänen seuraansa nukkumaan. Se lohdutti taas, tietää että joku tärkeä olisi vieressä, jos Vaern sattuisi painajaisiin tai outoihin ääniin heräämään…


Yö sujui kaikessa hiljaisuudessa, Lorythaksenkin nukkuessa pimeät tunnit rauhallisesti. Hän oli kaiketi niin uupunut niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja tietenkin halu valmistautua huomiseen päivään kunnolla oli aina kyläpäällikön huolenaiheena. Leton vierestä puoliverinen kävikin lopulta havahtumaan hereille, seuraavan tovin viettäenkin puoliunessa tummahipiässä kiinni kiehnäten. Miettien asioita ja selvitellen päätänsä, yrittäen saada silmiään auki, kunnes lopulta peittojen välistä hiljaa ja huomaamatta kävi lipumaan sängyn laidalle istumaan.
Ikkunaverhojen välistä kajasti vielä tähän aikaan olematon valo, sen verran Lorythas pisti merkille ikkunaseinustalle vilkaistessaan, noustessaan pukemaan päälleen tummaa kaapua nahkaisten housujensa ja paidan ylle. Sitten marssien siihen ikkunalasille kurkistamaan verhojen lomasta ulos. Olihan jalkeilla kauempana jo joitain, ulkoa kantautuen nyt kun kuunnella osasi huutojakin. Tervehdyksiä ja komennuksia, toisten ruokkiessa ja valmistellessa lohikäärmeitä jossain päin aamun valkenemista varten. Ehkä Lorythaskin voisi livahtaa sinne, tekeminen kun kuulosti mielekkäältä juuri nyt – tai ehkä se oli taas tarve päästä hukuttamaan itsensä johonkin muuhun kuin pelkkään odotteluun. Ja… ja ehkä… Darius ja Iriadorkin olisivat täällä kauemmin, jos nuo eivät häntä tavoittaisi heti. Niinhän? Niinhän?!

Jokseenkin hätäisenä, säikkynä Puolikäärme poistuikin makuukammaristaan käytävälle ja lähti siitä hetken mielijohteestaan suuntaamaan alakertaa kohden. Varmoin, mutta kiireisin askelin, hengityksen taas ahdistaen ja ajatuksena vain, että ehkä raitis ulkoilma rauhoittaisi.



//NOT GOOD AT ALL </3 Ja niin Alista tuli sfinksi (D RAGE IRI PISTÄÄ KOKO BRIARIN YLÖSALASIN JOS ALIIN SATTUU. PUMPKIN JOUTUU VASTUUSEEN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Trust me || K-varoitus

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2016, 13:39

Aamun tullen Ardashir oli yhä Lorythasin vierellä, lähinnä vain pitäen silmiään kiinni ja antaen ajan kulua. Nätisti ne silmät myös pysyivät kiinni, kun heräillyt sarvipäinen päätti viimein sängystä nousta - niin kovin vaivihkaisesti ja hiljaisesti, että puoliverinen selvästi ei halunnut tulla huomatuksi. Enkeli päätti leikkiä mukana, antaen Lorythasille tilaisuuden pukea ja livahtaa omille teilleen rauhassa, tummahipiän vain silmiään pienesti raottaen ja katsoen hopeahapsen perään tuon luikahtaessa makuukammaristaan pois.

Myös Darius oli jalkeilla aamuvarhain, eliitin herättyä painajaisiinsa jo aamuyöstä, eikä uni ollut sen jälkeen enää tullut. Aikaansa hän oli kuluttanut Iriadoria tuijottaen ja halaillen, kunnes lopulta se paikallaan makailu alkoi tuntua jopa ahdistavalta. Hänen oli pakko päästä ylös ja liikkeelle, tekemään edes jotain. Niinpä varovaisesti eliitti oli poistunut kumppaninsa viereltä ja pukenut ylleen sen panssarikokonaisuuden, joka tullessa oli ollut yllä. Jos tänään oli tarkoitus lähteä liikkeelle, niin suotta hän mitään muuta ylleen laittaisi erikseen, ei Darius halunnut jatkuvasti vaatteita vaihdella. Rintapanssaria asetellessaan kuuli Darius ääniä käytäviltä. Joku muukin oli hereillä, hyvä. Darius ei millään olisi halunnut yksin olla, hän kaipasi juttuseuraa, mutta ei kehdannut Iriadoria sen takia herätellä. Antoi korkeahaltian nukkua.

Asustustaan suoristaen eliitti lopulta hiljaisesti poistui huoneesta käytäville, nähden vilaukselta Seyrin joka alakertaan suuntasi. Nopein askelin Darius harppoi toisen perään, saaden kunnon näköyhteyden vasta rappusissa, Lorythaksen ehätettyä ja rappusten alapäähän kun eliitti ylärappuselle saapui.
"Noinko kiire sinulla on heti aamusta työntekoon?", Eliitti antoi itsensä ilmi, kuuluvasti kysyen, "Vai aamukävelyllekö ajattelit?", hän jatkoi, lähtien hitaasti askeltamaan rappusia alas, katseensa pitäen kiinni Lorythasissa.
"... Nukuitko hyvin?".


// SAD LORY IS SAD. Ja voi Ali (DD Kelaa nyt Pumpkin juoksemas pää kolmantena jalkana pakoon ja Rage Iri perässä silleen nyt tuli noutaja //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron