Kirjoittaja Crimson » 31 Joulu 2016, 08:35
Voi kuinka Hopeakäärme oli vähällä parkaista vahvemmin, kun Darius häntä kääntyi halaamaan. Siinä samassa myös sarvipään kädet kiertyivät suomaan Winderille hellän halauksen, josta Lorythas ei olisi enää ikinä halunnut erkaantua. Se suuri turvallisuuden ja hyväksynnän tunne täytti mielen. Viis kaikesta muusta, hän vain tarvitsi juuri tätä ja sen tunteen tarjoajaa, voidakseen olla hyväksytty. Ja ymmärretty sen suurimman tahon äärellä, jota Lorythas niin kovin kunnioitti ja piti arvossa. Edes vanhimmat eivät ylittäneet Dariusta. Eivät kuninkaat. Ei kirkkain timantti. Ei kuunvalossa loistava vedenpinta, tai arvokkain aarre.
Darius oli hänelle kirkkain tähti taivaalla.
Aamun aurinko.
Illan kaunein tähti, joka horisonttiin vaipui.
Se, johon hän luotti ja uskoi niin paljon, että tuskin sille oli edes vertaansa lyömään mikään.
Se, jota Lorythas olisi jalona petona voinut totella, ja kääntänyt pelkästä sanastaa valtakuntia ympäri. Kahtia ja rikki.
Siinä kenraalin puhellessa, kyyneleet alkoivat valua sarvipäisen silmäkulmista. Tuntui niin pahalta. Mutta myös hyvältä yhtäaikaa. Lorythas tunsi rakkautensa Dariusta kohtaan ihan uudessa mittakaavassa, kattoonsa surumielisen, onnellisuudesta tukahtuneen katseensa antaen seikkailla pitkin saumoja. Virheitä ja siistejä reunoja pitkin. Sarvipään miettien taas niin hartaudella, mitä hän halusi sanoa haltialle takaisin.
“Olet aina luonani. Sydämessäni, jossa se rakkautenne viipyy ja paikkaa niitä reikiä, joita itse luon jatkuvaa tahtia”, Loryhjas henkäisi, kämmenensä silittäen tummia hiuksia kuin ne olisivat viimeinen elementti, jota hän kykeni koskaan enää koskemaan.
“Olet se mitä haluan. Et ehkä kykene olemaan täällä niin paljon kuin toivoisin, mutta minä koulin itseäni. Olen jo se, mitä parhaimmillani kykenisin”, hopeahapsinen painoi Winderiä paremmin halaukseensa, “ Olisin voimakkaampi kuin kuningaskunta. Mahtavampi kuin vanhimmat yhteensä, jos sitä haluaisit...”.
“Se peto sisälläni kasvaa mistään riippumatta - olin jo yhtä suuri ja mahtava kuin Dagnir, kaadoin hienon lohikäärmeen tahtomattani. On silkka ajan kysymys, kun mahdiltani vastaan Oraakkelia. Tai Ylintä naarasta… Sitä minä pelkään eniten, kasvavani sellaiseksi, mitä en halua, tai uskalla olla. Se kesäinen sekoitti pääni. Arvomaailmani ja ymmärrykseni…”.
“En tarvitse sellaista. Haluan olla se, mikä olen tähänkin saakka ollut. Ja uskoa teitä, miten olen tähänkin saakka tehnyt”, Lorythas painoi Winderiä entistä paremmin syleilyynsä, päätään painaen toisen pehmeää tukkaa vasten kuten kykeni. Painaen mieleensä Dariuksen miellyttävän tuoksun, “Luon turvaa. Paikan muille, jossa heidän ei tarvitse pelätä. Mutta jos rikon itse sitä mitä muille annan, kuinka ikinä voisin ikinä pitää itseäni vastaavan arvoisena”.
“Zu’u laan hi mahfaeraak wah dahmaan, Skarmiin”, kyynelsilmäisenen Lorythas huokaisi lohikäärmekielellä, “Haluan sinun aina kuitenkin muistavan, Haukansilmä…”, Seyr niiskautti myös yleiskielellä perään, sanojaan kääntäen ymmärrettäväksi Dariuksellekin. Viimein sortuen niiltä jaloiltaan alas täristen. Vajoten pitkin kenraalia alas lattialle polvilleen toista vasten, kiehnäten.
“Että minä aina, kaikessa kamaluudessani kunnioitan sinua ja sanojasi, rakastan jokaista piirrettäsi, elettäsi ja olemustasi. Minä tottelisin julmintakin pyyntöäsi. Toistaisin tunnustamaasi. Kääntäisin koko maailman ylösalaisin, jos se olisi perimmäinen tahtosi. Kostaisin vihollisillesi. Ja hellisin rakkaitasi. Olisin Jumala silmissänne. Antaisin sinulle aivan kaiken, vain saadakseni sinulta hyväksyntäsi ja arvostuksen, voidakseni tuntea olevani se mitä uskot ja haluat. Sen mitä itse uskon ja haluaisin. Sen mihin olen kaikki nämä vuodet pyrkinyt olemaan, ja yrittänyt rakentaa olevani.”.
“Olet kaikki mitä haluan”, Lorythas puri hampaitaan yhteen, päästäen viimein sen surkean parahduksensa kunnolla ulos. Rintansa nytkähtäen silkasta tuskasta..
“Olet minun aamutähteni, Aiedail”.
//AINA ITKEN. VARSINKIN KUN ON NÄIN KAMALAA. Eläydyn liikaa, 0/5, en enää ikinä ropeta sun kaa. Eikun. LORY NEULOO NIIN ETTÄ KÄDET ON KOHTA RAKOILLA//