Kirjoittaja Crimson » 17 Marras 2016, 01:57
Jälleen Puolikäärme hätkähti, askeleen taemmas Dariuksesta ottaen miehen karjaistessa hänelle. Turkoosi katse tuijotti varovaisesti silmäpuolen kasvoille, Loryn tuntien kuinka se ahdistuneisuus kohosi pintaan. Oli vaikea saada henkeä, jännittyneen petopuolen seistessä vain paikoillaan suorana kuin tikku, pala kurkussa ja pelokas katse silmiinsä jumittuneena.
Tietenkin hän oli suojellut Iriadoria! Hän oli antanut Iriadorille kaiken, mitä nuorempi oli pyytänyt ja halunnut. Hän olisi tehnyt sen saman Dariuksen tähden. Mutta nyt Seyristä tuntui Winderin sanojen jälkeen siltä, että hän oli kaikesta huolenpidostaan ja välittämisestä huolimatta pettänyt nuo molemmat. Kuinka hän oli saattanut tehdä niin... Oliko Puolikäärme oikeasti niin hirveä, pimittääkseen sellaisia asioita välittämiltään tahoilta saavuttaakseen sillä jotain muuta itse? Alkoi pelottaa, kehon värähdellessä kun Lorythas yhä tuijotti Haukansilmää hämmentyneenä ja pahoinvoivana, kun tuo hänestä tosinimellä nyt puhui. Seyr huomasi sen kyyneleenkin vierähtävän valmiiksi rikotun kenraalin silmäkulmassa, mikä pakotti sarvikruunuisen viimein katsomaan muualle ystävästään.
”Älä sano noin…”, Lorythas henkäisi äkkiä, Dariuksen väittäen hänen vain leikkivän toisilla.
”Annoin Iriadorille niin paljon hänen ollessa täällä, pidin hänestä huolta, juuri kuten pyysit… Annoin tilaa ja ymmärrystä, suojelin… kukaan ei koskaan katsonut häntä huonosti, Iriador oli osa yhteisöämme täällä ja… minä suojelin häntä…”, vanhempi asteli lähemmäs Dariusta, pysähtyen kenraalin eteen, alas toiseen katsoen anteeksipyytävästi, ”Ihan niin kuin pyysit…”.
Lorythas hieroi hermostuneena käsiään yhteen, ”Epäiletkö sinäkin minua?”, sanojen myötä sarvipäisen katse valui lattianrajaan, hopeaverisen huokaistessa syvään, ”Olenko oikeasti niin paha, kuin annatte minun ymmärtää… en kelpaa mihinkään olematta vieroksuttu tai epäilty vilunkipelistä, sitäkö te yritätte minulle kertoa”.
”En minä tahdo kaiken romahtavan mitä olen tänne rakentanut, en tiedä kuka juonii selkäni takana mahdollisesti, enkä haluaisi siihen uskoa edes... En tahdo ystävieni jättävän minua, en ikinä tahtoisi leikkiä kenelläkään tai tunteillanne, lu-luulin sinun tietävän sen parhaiten… A-aiedail…”, Lorythas puhui hermostuneeseen sävyyn, kyläpäälliköstä nähden selvästi jo tässä vaiheessa, ettei hän ollut täysin oma itsensä, vaan ennemminkin vainoharhoihin ja pelokkuuteen vetäytyvä. Ei se ollut Lorythaksen tapaista, joka tavallisesti niin vahvana toisten rinnalla seisoi.
Olisi tehnyt mieli halata Dariusta, mutta Seyr oli varma, että kaiken tämän jälkeen kenraali oli valmis työntämään hänet vain pois ja halusi hänen pysyvän kaukana Iriadoristakin. Sitä Hopeakäärme ei olisi enää kaikkien omien ongelmiensa ohessa kestänyt.
”Anna anteeksi jos olen tehnyt jotain väärin... olen huolissani Iriadorista aivan yhtälailla, aivan kuten sinustakin, Letosta ja Theosta…”, Puolikäärme mumisi äänensä väristen, käden nousten varovaisesti viimein koskemaan Dariuksen hartiaa kevyesti, hyväksyntää ja jonkintasoista sovittelua yrittäen sillä kosketuksellaan hakea.
”Anna anteeksi jos olen pettänyt luottamuksesi taas…”.
//Timi on se Riki. TESSUN RIKI. Päitsi on saavuttanut mature iän, koska karvapallot ja koska torkut maistuu. Paitsi että oisit nähny sen eilen, kun se karvat pystyssä pelotteli Frania rynnimällä pitkin kämppää ja koiraki katto sen perään huolestuneena silleen ”Ó_Ò’ WUD IS HAPPENING”. TUNTEISIIIIIIIIIN – SISINPÄÄNI MATKUSTAN – JOO JA NIIIIIIIIIIN – TAAKSE VERHON KURKISTANNNNNN. Kohta me ollaan taas itkemässä nurkassa pelien takia//