Kirjoittaja Crimson » 09 Joulu 2016, 15:00
Yhtä ainoata vastausta ei Puolikäärme saanut, joka yhä kurkkunsa pieltä kokeili ja yritti pitää kaapunsa kaulusta kauempana omalta kaulaltaan. Se tuntui kuristavan yhä, vaikka oikeasti se tunne taisi tulla ihan sisältäpäin tällä kertaa. Oli niin äärimmäisen turha ja hankala olo – etenkin, kun joutui aikaisemmin niin hyvän ystävänsä tuomitsevaan katseeseen vastaamaan. Ei Lorythas jaksanut tätä. Eikä varmasti jaksanut myöskään Darius tai Iriador. Kai hän voisi tämän jälkeen sanoa hyvästit, eikä hänen tarvinnut nähdä haltiakaksikkoa enää koskaan sen jälkeen täällä tai lähimaillakaan Briaria. Ja sen myötä, hän voisi itse viimein kuihtua myös pois.
Ennen kuin kukaan muu sitä lieni huomaavan, aisti Lorythas tutun auran jo kaukaa ja lopulta valtaavan koko huoneen. Se oli Ardashir, joka syystä tai toisesta oli paikalle saapunut aivan tyhjästä, joka sai Seyrin tuntemaan vain enemmän sitä ahdistusta tämän kaiken tähden. Ei hän kaivannut paikalle enää yhtään ylimääräistä näkemään sitä kuinka heikko ja typerä hän oli. Ei varsinkaan Letoa, josta hän yhtälailla yhä välitti ja piti läheisenä, siinä missä sitä tunnetta hiljalleen yritti ravisuttaa haltioiden suhteen tiehensä, voidakseen päästä eroon kaikesta siitä mitä oli noihin luonut ja vuoksi tehnyt.
Sarvikruunuinen ei liikahtanut minnekään, eikä hiiskunut sanaakaan, kun Ardashir kiersi ne kauniit siipensä heidän ympärilleen ja veti puoliverisen lähelleen. Sen hetken Lory ehti vielä tuijottaa siihen Winderin katseeseen, ennen kuin painoi katseensa vain lattianrajaan, kuunnellen sitä miten Leto jollain tuntemattomalla kielellä sähisi.
Iriador tunnisti myös sen äänen. Vaikkei se nyt täysin samalta ehkä kuulostanutkaan, niin kyllä hän sen oudonkumisevan äänen osasi yhdistää Letoon niiden ensimmäisten kertojen myötä, kun mies oli hänelle kunnolla yrittänyt puhua. Se oli ollut silloin yhtä kuorojen laulantaa ja vasta silloin punapäälle oli selvinnyt paremmin, millainen taho Leto oikeastaan edes oli. Kenraalin telepaattinen huomautuskin meinasi mennä täysin ohitse häneltä, mutta korkeahaltia kuitenkin terävästi huokaisten perääntyi kumppaninsa vierelle ja nosti kätensä puuskaan, ”Mitä Leto täällä tekee…”, Iriador hymähtikin telepaattisesti Dariukselle. Hän halusi vain tilanteen ratkeavan. Hyvissä merkeissä. Ei kehenkään heistä olisi tarvinnut sattua tällä tavalla alunperinkään…
Hopeakäärme ei kuitenkaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella Leton paikalle saapumisesta. Eikä etenkään siitä halauksesta, johon toinen oli hänet painanut ja yritti sanoin hänen myrskyisen mielensä tyynnyttää. Tuntui kamalalta vain ajatella, että juuri hänen piti olla niiden sanojen kohde, vaikka ne sanat olivat samalla niin ymmärtäväisiä, eivätkä millään tapaa tuomitsevia. Ei hän ollut niitäkään ansainnut. Ei Leton kuulunut olla noin ymmärtäväinen häntä kohtaan, eikä ottaa sitä pyhimyksen roolia, joka nostaisi hänet sieltä suosta, jonne Vaern oli ehättänyt jo lähes korviaan myöten upota.
”Olen käyttänyt jo kaikki uudet tilaisuudet”, surun murtama ääni henkäisi heikosti takaisin enkelille lohikäärmeiden kielellä, alitajuisesti sen päänsä kääntyen hieman sille puolen, josta Leto niitä kyyneleitä pyyhki aina seuraavien tieltä pois, ”Ei niitä ole enää jäljellä”, Lorythas vielä kuiskasi.
”Osani on enää vain menettää ja pilata kaikki, loputkin, mitä minulle koskaan on annettu”, Lorythas jatkoi, koittaen pidätellä sitä, ettei yhtään surkeammalta olisi näyttänyt, vaikka huonostipa hän siinä menestyi.
”En minä tätä ole halunnut!”, Hopeakäärme parkaisi lopulta, käsien nousten taas piilottamaan omia murheenmurtamia kasvoja. Ei hän jaksanut itseään enää. Olisi helpompaa vain antaa kaiken olla, lähteä pois ja jättää kaikki koskemattomaksi taakse, ennen kuin mitään ikävää tapahtuisi. Vaern tiesi senkin hetken vielä koittavan, jos tämä kaikki vain jatkuisi – ei hän voisi enää yksin selvitä tästä kaikesta, muttei hänellä myöskään ollut ketään, jolle Seyr olisi uskaltanut enää uskoutua täysin. Hän eli nyt jo tarpeeksi rajalla, jännittäen päiviä kuin petoja pakoileva saaliseläin ja illasta itki itseään uneen toistuvasti, silti aina seuraavaan päivään väkisin sitkutellen ja koittaen huonossa olossaan jaksaa nousta vuoteestaan.
//No kyllä noilla nykysillä kynsillä toimiskin :--D TUU KATTOON MÄITSIN PURR FACEE NIIN SULAT <3 Lonkka salem, kannattaa ostaa. 10/5, may the force be with you. Eikun. OTAN SEN PALKKIONA JA SOITAN LISÄÄ! OLI NANNAA KAKEE JA OLIN IHAN KÖDJALWDW PEDISSÄ <33333 Joonas kysyi miksi nyyhkytän. Vastasin että koska fiktionaalista nannaa. On tää taas kyl <3//