Kirjoittaja Crimson » 03 Tammi 2017, 01:55
Lorythas kyllä ymmärsi kenraalin tarvetta päästä takaisin kotikonnuille. Olihan heille varmasti vaikka mitä selvitettävää Iriadorin yllättävän katoamisen myötä, raportoitavaa ja sen sellaista, missä myös työtehtävät varmasti haittasivat tällaista. Eihän Winderin ja Mir Valdorenin alun alkaenkaan ollut tänne kuulunut jäädä, mutta nyt oli käynyt tällä tavoin, ja kaksikko oli ehättänyt viipyä kylässä muutaman päivän toipumassa sattumista.
”Vien teidät sinne kyllä, voit luottaa minuun”, Lorythas halusi sanoa Haukansilmälle. Hän kyllä veisi kaksikon takaisin kotinurkille, vaikkei täysin oville voinut vain kiitääkään. Mutta pienimmästäkin avusta lieni juuri nyt suuri apu noille, jotka toipilaana yhä osin olivat.
Darius kuitenkin halusi hänen tulevan matkaansa kävelylle, jonne kenraali oli aikaisemminkin jo ehättänyt pyrkiä. Lorythas laski katseensa heidän syliinsä hetkeksi, niiden silmien kuitenkin seuraten Haukansilmän käsiä, jotka halusivat hänenkin nousevan ylös lattialta. Ja ottaa matkaansa haukkaamaan raitista ilmaa ja rauhoittumaan. Nyökäten, kasvojaan nopeasti hihansyrjäänsä pyyhkäisten siistimmiksi, sarvipää ponnisti itsensä ylös Dariuksen avulla, ja katsahti isäntänsä silmiin rauhallisesti. Kyllä hän mukaan lähtisi. Ihan mielellään. Ja mikä parhainta, hän saisi olla Winderin seurassa, eikä yksin omien ajatustensa kanssa.
Niinpä he lähtivät keskenään kävelemään kaikessa hiljaisuudessa ulos, Hopeisen rauhoittuessa Dariuksen seurassa silminnähden. Eihän kukaan sitä ollut todistamassa, Seyrin pitäessä haltian kädestä ja ohjaten heitä kävelemään sellaisia reittejä kylästä, jotka hän tiesi hiljaisiksi juuri tähän aikaan. Ei sillä, että ylimääräiset katseet kyläpäällikköä täällä olisivat haitanneet koskien hänen ja Dariuksen läheisiä välejä, mutta huomenien toivottaminenkin oli hänelle nykyisin hankalaa sattuneista syistä.
Sinä aikana Lorythas sai kuitenkin ajatuksensa takaisin kokoon. Hän oli taas rauhallinen ja lempeä itsensä, välistä kävelyn aikana kertoen Dariukselle juttuja, jotka tuskin haltiaa edes varsinaisesti kiinnostivat – mutta hän itse näki ne mainitsemisen arvoisina seikkoina, jotka hieman paikkasivat sitä miellyttävääkin hiljaisuutta heidän välillään. Lämpimällä kädellään Seyr piteli kokoajan kiinni Winderin kädestä, päästäen irti vasta, kun he kartanolle takaisin ehättivät.
”Heti kun te olette valmiita”, Lorythas totesi hymyillen, alakanttiin lyhyempäänsä katsoen hieman tukkoisella äänellä itkemisensä tähden, ”Mennään sitten, minä odotan täällä – taidan… käydä pesemässä kasvoni, äskeisen jäljiltä”, Puolikäärme totesi, seuraten hetken Dariuksen perään, ennen kuin omia toimiaan lähti suorittamaan.
Sillä välin kun kaksikko oli kävelyllään viipynyt, oli Iriador havahtunut omiin kipuihinsa hereille. Hän oli saanut vaatteensa taas ylle, saappaat jalkaansa, ja sen myötä sokea oli vajonnut takaisin vatsalleen väsynein silmin vuoteen lakanoita vasten. Ei hän enää nukkunut, mutta väsytti. Kipulääkkeet olisivat kelvanneet, tai jonkinlainen lohtu hakatulle keholle, joka taas ei olisi halunnut yhteistyöhön mielen kanssa. Dariuskin oli mennyt jonnekin, varmaan Loryn seuraksi, ehkä tuo aikanaan tulisi hakemaan häntäkin ja he voisivat paremmin miettiä kotiin lähtemistä.
//NYT NE HUGOT :DDDDDD meidän kyl pitäis pelaa niitä. Kelaa ny, vanhat hugo pelit niikö juomapelinä. Onko mitään parempaa seriously. Kun puikkohirmu Lory iskee, niin kukaan ei oo turvassa//