These wounds

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2019, 00:50

Enkelinpentu ei sanonut mitään, keskittyen lähinnä Seyrin tilan tarkkailemiseen. Darius puolestaan olisi ehkä halunnut veljenpojaltaan jonkinlaisen verbaalisen vastauksen, mutta ymmärsi olla sitä tivaamatta. Johan hän oli loukannut nuorempaa tarpeeksi, joten ei ollut ihme, jos tuo ei hänelle halunnut puhua. Vaikkakin, tällä hetkellä Theo näytti olevan enemmän kiinnostunut sarvipäisen hyvinvoinnista ja sen takia ei vastannut mitään, sen sijaan että olisi varsinaista ”mykkäkoulua” pitänyt sedälleen.
Sen myötä myös Darius vilkaisi hopeaverisen puoleen, tumman myrkyn selvästi hälveten osittain näkyviltä. Mutta ei täysin, mikä ei tietenkään merkinnyt hyvää, sen jopa Darius ymmärsi. Theodluin oli sinällään pettynyt, ettei kyynel myrkkyä täysin pyyhkinyt, mutta ymmärsi asian. Jos kyseessä olisi ollut tavallinen myrkky, olisi feeniksinkyynel kenties voinut koko myrkyn pyyhkiä kehosta, mutta nyt se näytti ostavan heille vain lisää aikaa. Ja siitä Theo osasi kyllä olla kiitollinen. Aikaa, jos jotain, he tarvitsivat nyt.

Haukansilmäisten katse kääntyi Iriadoriin, kun tuo suunsa avasi, Dariuksen kääntyen samalla paremmin kumppaninsa puoleen. Iriador lähti paremmin puhuttelemaan eliittiä, silmäpuolisen kuunnellen tarkkaan sokean sanat, eikä voinut kieltää, ettei tuo olisi ollut oikeassa. Kaikki olivat kireällä, kukaan heistä ei halunnut Seyrin kuolevan. Ja se oli toden totta, ettei eliittikenraali pitänyt Mordecain avun pyytämisestä, mutta ehkä kannatti antaa idealle tilaisuus. Ehkä kannatti antaa vampyyrille tilaisuus, vaikka se tuntui niin vaikealta ja epäloogiselta. Mutta johan Mordecai häntä ja Delathosia oli auttanut, puhumattakaan sitten siitä, että velho oli saanut Theon vallanneen olennon rauhoittumaan ja poistumaan. Joten ehkä, kaikista punaisista lipuista riippumatta, Mordecai oli oikea henkilö, jolta vielä pyytää apua.
Darius pysyi kuitenkin hiljaa, hitaasti käsiään nostaen Iriadorin puoleen, kun punapäinen nojautui häntä vasten. Korkeahaltia ehdotteli, että Theodluin menisi Mordecaita vastaan, jos tuo oli edes tulossa. Theodluin hymähti myöntävästi, samalla nyökäten.
”Seuratkaa hänen hengitystä… Ja myrkyn jälkiä”, Enkelinpentu vielä totesi, ennen kuin kannoillaan kääntyi ja poistui makuuhuoneesta.
Darius seurasi hetken Theon perään, ennen kuin kasvonsa käänsi Iriadorin puoleen ja nyt viimein kunnolla kietoi kätensä punapäisen ympärille, vetäen sokean lähemmäs itseään. Kasvonsa haukansilmäinen painoi vasten sokean kaulaa, eliitin niiskauttaen terävästi, kuin olisi pidätellyt itkuaan.
”Taidan olla maailman tyhmin mies”, eliitti mumisi vasten nuorempansa kaulaa, ”E-en tiedä, miten päin olla. Miten reagoida, En… En tiedä, onko minussa enää muuta, kuin vihaa”.

Theodluin oli jatkanut matkaansa aina alakertaan, suoden Bennettille pienen hymyin ohi kävellessään.
”Sinun pitäisi levätä. Älä huoli, yritämme parhaamme. Mutta sinä et voi asiaan enää vaikuttaa, joten voit yhtä hyvin nukkua, tai valvoa viimeisillä voimillasi. Mitä ikinä päätätkin, ei toivo ole vielä menetetty”, Enkelinpentu kertoi vanhalle miehelle yleiskielellä, ennen kuin harppoi etuovesta ulos kylmään pakkasyöhön, toivoen, että näkisi edes jotain merkkejä velhosta. Ei hän olisi pettynyt, jos Mordecai ei tulisikaan, hän ymmärsi, ettei heidän elämänsä tärkein hetki ehkä ollut niin tärkeä vampyyrille. Mutta syvällä sisimmissään Theodluin toivoi ja jaksoi uskoa, että Mordecai kyllä saapuisi paikalle. Jos ei nyt, niin myöhemmin. Ja toivoa sopi, että se ”myöhemmin” ei ollut liian myöhäistä.


//NO EI ME PELATTU MITÄÄN missä oisin voinu piestä sut. Ellet tuu minecraftiin muo haastaan, hakkaan sut siellä! EI ENÄÄ PISSAMESTAREITA INDEED Q.Q. Ja todellakin, Paparazzit vaan piirittää kun Marduk the steroid king tulee yökerholle kainalossaan Shyva the povipommi. Ja kaikki on kateellisia //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Elo 2019, 03:02

Iriador, Lorythas, Mordecai


Teemme niin, älä huoli”, Iriador totesi haukanpoikasen perään, kuunnellen kuinka nuorikon askeleet lähtivät etääntymään huoneesta. Ei hän olisi halunnut ajaa Theoa pois, mutta punapää uskoi kuitenkin nuorikon ymmärtävän. Jos heistä jonkun olisi pitänyt olla velhoa vastassa, olisi se varmasti Theodluin, jolla ilmeisesti oli tavan tai toisen side yönlapseen. Sitä paitsi, hän ja Winder olisivat todennäköisesti vain menettäneet malttinsa toisen seurassa…
Pikkuhaukan poistumisen myötä Darius rohkeni painua paremmin sokeaa vasten, Iriadorin painaen silmäpuolen lämpimään halaukseensa itseään vasten. Punapää puri hampaitaan yhteen, ahdistuksen vallaten rinnan. Hän oli kuitenkin päättänyt pysyä rauhallisena Winderin rinnalla, vaikka kyyneleet halusivatkin kirvota silmiin jokaisen sekunnin myötä, jotka ohitse ehtivät kulua.
Et sinä ole”, Iriador henkäisi vasten Dariuksen hiuksia, painaen niiden hajun jälleen mieleensä kaikessa rauhassa, ”Sinussa on paljon muutakin kuin vain vihaa, kunhan antaisit sille muullekin tilaisuuden näkyä. Tuskin Lorythas haluaisi seurata unessaan vihan värittämää polkua, kuulin kyllä kuinka hän puhui valostasi kauniisti ennen nukahtamistaan”.
Kaikki järjestyy vielä, niin huonolta kuin kaikki näyttääkin juuri nyt”, Iriador hymyili haukansilmäistä halauksessaan hellästi hyväillen, ”Annathan Mordecaille tilaisuuden. Ymmärrän ettet pidä hänestä, en minäkään hänestä välitä, mutta jos hän voi tuoda Lorythaksen takaisin maksaisin hänelle mitä vain siitä”.
Sillä haluan tuntea sinut onnellisena vierelläni jälleen”.

Alakerrassa tuttu naama piti entistäkin terävämmin vahtia sen jälkeen, kun Winderin seurassa ollut kummajainen oli pihalla käynyt ja jättänyt karut jäljet jälkeensä. Ehkä Bennett oli myös maistellut jotain taskumatistaan pitääkseen itsensä kutakuinkin tajunnan tällä puolen sen sijaan, että olisi antanut peloilleen valtaa. Miehen katse kiri alakerran puolelle astelevaan nuorikkoon, päällimmäisenä vanhan lohikäärmeratsastajan tietenkin miettien mitä tällä kertaa joku olisi pihalle poikkeamassa ja kutsumassa esiin pimeästä Winderin jälkeen. Mutta siinäpähän pyörisivät, jos suippokorvaiset sattumalta jotain keksisivät Seyrin pelastaakseen, kunhan eivät demoneita ja hirviöitä hopeaverisen tontille tuoneet.
”Kiitos”, Bennett saikin suustaan ulos katsellessaan nuoremman tummatukan menoa pihamaalle, itse jääden ikkunasta tiiraamaan ulos nuorukaisen sanoja todenteolla harkiten. Johan hän voisi torkahtaa hetkeksi, nyt kun Lorythasta ja kartanoa oli pitämässä silmällä joku muukin kuin hän…

Jostain kauempaa pakkasen kovettamien hankien kantamana Briariin kantautui kuitenkin aivan uudenlainen ääni pitkän tovin kuluttua, mitä useimmat liskopedoistakaan eivät olleet kuulleet aiemmin. Vain selkeä keli kantoi äänen kauemmas kuin sen oli oikeastaan edes tarkoitus kantautua, kun valtava utuinen harmaasulkainen tulilintu lensi nopeasti lumisten arojen yllä kohti vankoin suojattua ja vartioitua lohikäärmeratsastajienkylää. Hän oli saanut viestin. Alastriona oli sen Lotharille tuonut, velhon ollen keskeyttänyt turhanpäiväisen illanistujaisensa siihen ja lähtenyt sinne minne häntä oli pyytänyt tuttu nimi, jolle hän oli luvannut kyllä auttavansa tilaisuuden tullen, jos nuorikko koskaan hänen apuaan olisi syystä tai toisesta tarvinnut. Ja nyt oli sellainen hetki, eikä yönlasta tarvinnut kutsua kahta kertaa, kun lähes silmälle tähtitaivasta vasten erottumaton lintu laskeutui kyläpäällikön kartanolle sitä tuttua auraa etsittyään. Koreasta tuhkanharmaasta feenikslinnusta muotoutui kuitenkin takaa pitkähelmaiseen tummanpuhuvaan liiviin ja valkeaan röyhelöhihaiseen paitaan sonnustautunut muukalainen, jonka yönmustat hiukset oli sidottu puolivälistä löysälle poninhännälle, Mordecain tummapohjaisten silmien katseen suunnaten luodulle polulle talon edessä.


//EHKÄ HYVÄ NIIN. Minessä ottaisin turpaani. Senkin timanttinakki. FOREVER GONE, NYT JOUDUTAAN ETTIIN UUS MINIGOLD MESTA! Kaikki on niin kateellisia, että Marduk saa toistuvasti nujakoida koikkelehtivia gigoloita tiehensä, ennenkö ne ehtii iskeä Shyvan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2019, 03:49

Darius nojautui entistä paremmin korkeahaltiaa vasten, painaen nuorempaa paremmin halaukseensa. Eliitti oli lähellä itkeä silkasta surusta, epätoivosta, turhautumisesta ja uupumuksesta, mutta vaikka kuinka olisi halunnut itkeä, eivät ne kyyneleet tuntuneet nousevan silmiin. Vain se pala kurkussa pysyi, ahdistaen ja inhottaen, Haukansilmän kykenemättä kunnolla edes hengittämään. Eniten häntä ahdisti ja jopa hävetti, kuvotti, se, ettei hän kyennyt itkemään, kun toinen elämänsä rakkauksista oli kuolemassa.
”Mutta kaikki mitä tunnen, on vihaa. En tiedä mitä tehdä — En halua olla tätä”, Darius nyyhkäisi vasten nuorempaansa, ”Tahdon vain… Olla onnellinen. Kanssasi, kanssanne”.
Kun puheeksi tuli Mordecai, naurahti Darius surkuhupaisesti vasten Iriadoria. Totta kai hän halusi antaa tilaisuuden kenelle tahansa, joka voisi Lorythasin pelastaa… Mutta häntä pelotti luottaa Mordecaihin. Hän uskoi, että velho tulisi vaatimaan jotain kohtuutonta palkaksi. Häntä pelotti, että kaikki tämä oli Mordecain kostoa Eliitille, joka uskaltautui päätään aukomaan velholle. Hänelle Mordecai oli vain yksi taho, joka halusi Iriadorin, hänet ja todennäköisesti myös Lorythasin hengiltä.
”Annan, kyllä, mutta… En. En haluaisi luottaa häneen”, Eliitti kertoi, samalla kun nojautui sen verran irti Iriadorista, että saattoi laskea otsansa vasten nuoremman haltian otsaa, ”Mutta haluan luottaa Theoon… Kaikesta huolimatta. Joten jos hän uskoo Mordecain olevan… vilpitön… Haluan uskoa sen myös”.

Pihalla oli pirun kylmä, sen Theo saattoi todeta heti ensitöikseen. Onnekseen hänellä oli vielä ulkovaatteet yllä, lukuun ottamatta hanskoja ja kaulaliinaa. Mutta paksunlämmin ja pitkä takki piti puoliverisen kyllä lämpimänä, jotenkuten. Toisaalta se pakkasilma antoi myös mahdollisuuden hengittää, rauhassa sisään ja ulos. Poskia nipistelevä pakkanen auttoi mieltä virkistymään ja jälleen kulkemaan kunnolla. Enkelinpentu sulki silmänsä hetkeksi, kävellen kauemmas kartanosta, vetäen syvään henkeä. Jos Mordecai ei saapuisikaan, mitä he sitten tekisivät? Ehkä Qira voisi auttaa, ainakin jotenkuten? Ehkä.
Kovin pitkälle vaihtoehtoja enkelinpentu ei ehättänyt miettiä, kun aisti sen lähestyvän auran. Katse avautui, pikkuhaukan nähden, kuinka tähtikirkkaalta taivaalta laskeutui lintumainen hahmo kartanon pihamaalle. Käsiään taskuun tunkeva puoliverinen seurasi, kuinka linnunmuodosta kuoriutui esiin tuttu tummahiuksinen velho.

Hitaasti Theo lähestyi rujokasvoista, pysyen rauhallisena ja lopulta pysähtyi kunnioittavan välimatkan päähän.
”En toivonut, että tapaisimme tällaisissa merkeissä”, Theodluin aloitti, rauhallisella äänellä, selvästi äänellään ja eleillään tiedustellen, millä tuulella vampyyri ylipäätään oli. Ei hän olisi halunnut häiritä Mordecaita, johan tuon aurakin kertoi, ettei kyseessä ollut mikä tahansa kulmalta löytyvä hokkuspokkus mies. Mutta se, mitä Theo saattoi pitää hätätilana, ei välttämättä ollut niin tärkeää Mordecaille.
”En… En tiedä mitä Alastriona kertoi, mutta Seyr on kuolemassa”, Hengitys kylmässä höyryten puoliverinen aloitti, selvästi jo väristen pakkasen myötä, ”Häntä puukotettiin, kohtaan, jonka paransit Winderiltä toissapäivänä… Ja tikarin terässä oli myrkkyä. Myrkkyä, jonka Darius epäili olevan… Teiltä. Se selvästi on demoniperäistä tai mustaa magiaa, koska minä en pysty sitä karkottamaan, puhdistamaan”, nuorikko selitti suoriltaan, tuhlaamatta aikaa tervehdyksiin tai kuulumisien kyselyihin.
”Alastriona antoi minulle kyyneleen. Pystyin hetkeksi hidastamaan myrkkyä sen avulla...”, Theo kertoi, ”En tiedä haluatko auttaa, mutta päättelin, että olisit kykenevä. Magiasi ei ole alun perin samalla tavalla pyhää, mitä omani, ennemmin luonnosta kumpuavaa. Yliparantaja kävi myös paikalla… Yksi vanhimmista, mutta hän ei suostunut auttamaan, ellei joku henkeään olisi Seyrin henkeen vaihtanut… Tai näin ymmärsin…”, ehkä enkelinpentu puhui liikaa, mutta toisaalta, hän katsoi paremmaksi kertoa kunnolla tapahtuneista, jottei mikään jäisi epäselväksi.

”Joten… Pyydän, jos voit pelastaa Seyrin hengen, tekisitkö sen? Olen valmis antamaan sinulle mitä vain, mitä omissa rajoissani kykenen, jos autat meitä”, Theodluin pyysi lopulta, ”Mitä vain. Kunhan Seyr saa elää”, enkelinpentu painotti, merkittävästi vanhempansa silmiin katsoen. Olkoot se sitten hänen henkensä, Theo oli valmis tekemään sen uhrauksen sarvipäisen puolesta.


//TIMANTTISELLA LAPIOLLA SINUT HAKKAISIN!!! JA NIINPÄ, pakko löytää uus byhyy. Aapeli miksi, MIKSI!?!?!? Marduk vetää mielellään semmosia turpaan, Shyva voi kikatella siellä taustalla. Sit tulee Scylla ja iskee Shyvan, ilman et Marduk mitään ees huomaa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Elo 2019, 05:13

Sokea raotti kiinni painamiaan silmiään aavistuksen, tuijottaen jonnekin omaan pimeyteensä vastakkaista seinää kohden. Hän kuunteli vanhempaansa tarkoin, pienen hymyn kohoten nuoremman kasvoille kun kädet nousivat haukansilmäisen hartioille selänpuolelta painaakseen miestä paremmin itseään vasten sen hetken, ennen kuin antoi myöten ja antoi Dariuksen nojata itsestään kauemmas. Sokean vaalea katse vastasi tummatukkaisen katseeseen, Iriadorin kyllä osaten kertoa jo siitäkin eleestä ettei Haukansilmä mitään sysimusta paholainen ollut sydämeltään. Mutta miten hän olisi saanut sen ajatuksen iskostettua myös Dariuksen mieleen?
Vaikkei aikonutkaan luottaa, aikoi Winder silti antaa velholle tilaisuuden. Siitä Iriador oli tyytyväinen, kuin myös siitä että silmäpuoli halusi luottaa veljenpoikaansa. Tähän saakka kun puoliverisellä ja Dariuksella oli ollut tavallista synkemmät välit, mihin tietysti liittyi yksi ja tuhat seikkaa jotka sitä suhdetta hiersivät ymmärrettävistä ja vähemmän ymmärrettävistä syistä. Iriador oli kuitenkin pitänyt Theosta jo alusta alkaen, eikä hän ollut kertaakaan nähnyt pikkuhaukassa mitään pahaa, joka olisi voinut heidän ystävyytensä rikkoa. He olivat ehkä pelkkiä hyvänpäivän tuttuja Iriadorin viran puolesta, punapäällä ollen harvinaisen vähää aikaa ulkopuoliselle tahoille ja asioille nykyisin varsinkin Kuiskausta koskevien muutosten tähden, joten hän ei ollut ehättänyt ehkä viettää Theodluinin seurassa niin paljon aikaa kuin olisi ehkä oikeasti halunnut.
Tiedäthän että olen ylpeä sinusta”, punatukkainen poimi kumppaninsa kasvot kämmeniensä väliin ja suukotti tuota kevyesti huulille, ”Ja että tuen päätöksiäsi, mitä ikinä päätätkään tehdä. Olen tässä suuntaviittana, kun sellaista tarvitset, eikä sinun tarvitse hävetä käteeni tarttumista, jos mielesi on epävarma jostakin”.
Keksimme jotain, autan sinua selvittämään ajatuksiasi milloin vain”, Iriador hymyili.


Rauhallinen katse silmäili arvioiden tummatukkaista nuorempaa joka asteli lähemmäs häntä, Mordecain nähden nuorukaisen silmistä surun ja viipyvän epätoivon.
Tuskin kukaan toivoisi”, arpikasvoinen lausahti hartaasti henkäisten, kuuraisen höyrypilven jääden kohoamaan ilmaan yönlapsen huulilta ulos puhallettuna kirpeän viiman vieden sen mennessään. Se viima ei kuitenkaan kylmettänyt häntä, vaikka kävikin käsiksi liivin helmaan ja hiuksiin.
Kyllähän henkiolento oli kertonut hänelle jo yhtä ja toista, Lotharin kuitenkaan keskeyttämättä haukanpoikasta tuon halutessa kertoa mitä edessä kohoavan kartanon sisällä tapahtui. Kyläpäällikkö poti kuolemaa. Heidän myrkkynsä tähden. Se sai arpikasvoisen laskemaan katseensa valkeaan hankeen silmäilemään niitä outoja jälkiä, jotka tuuli oli ehtinyt jo osin puhaltaa peittoon. Hän oli tiennyt kyllä erään pitäneen majaa Briarissa sattuneista syistä, mutta se eräs oli menehtynyt jo ajat sitten Pimeässäpaikassa, jonka myötä Mordecai oli jo kuvitellut arojen maitten olevan puhdas Zhiermatuin sekopäisistä seuraajista.
Theo kuitenkin kaipasi hänen apuaan. Ei nuorukaisen pyhä energia ollut riittänyt, eikä vanhin ollut apuaan suonut ilman vaihtokauppaa. Ja sitten oli vielä hän, satunnainen apteekkari ja parantaja synkistä metsistä, jonka Theo oli kutsunut apuun ilmeisesti arvailujensa varassa.

Ehkä se tosin oli oikein, Mordecain kyllä tuntien myrkyistä yhtä ja toista. Jos kyseessä oli Kaamosmielen veri, ei hän tosin tiennyt miten sellaisen tilan olisi voinut parantaa täysin. Se yleensä repi tavallisen kuolevaisen rikki hetkessä - joten lieni ihme, että Seyr oli yhä hengissä. Joskin missä kunnossa…
Miksi hyvän tekemisestä pitäisi pyytää maksua takaisin?”, pieni vino hymy kohosi rujoille kasvoille, ”Et jää minulle velkaa mistään”.
Lienen itse tosin sellaisen palveluksen velkaa muutenkin, jos kyseessä todella on se miksi Winder epäili nimeämääsi myrkkyä. Meidän ei kuuluisi olla täällä, mistään syystä”, pitkätukkainen vakavoitui päätään kallistaen, lähemmäs nuorikkoa astellen, ”Voin yrittää. Mutten lupaa mitään”.
En tunne demonisiin myrkkyihin vasta-aineita. En yksinkertaista puhdistusta. Mutta voin yrittää, keksin jotain, ellei ole jo liian myöhäistä”, vampyyri puhui, askeliensa seisahtuen haukansilmäisen nuorukaisen eteen, ”Veisitkö minut Seyrin luo?”.


//SOS, PAHOINPITELY! Onko tämä se hetki kun pitää hommaa porukalle golf with your friends ja kikatella seurassa joku perjantai? Shyva livahtaa Scyllan matkaan kyllä niin että HELEMAT PAUKKUU//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2019, 06:44

”Tiedän, ehkä.. mutta en usko”, eliitti hymähti naurahtaen, kun korkeahaltia kätensä nosti silmäpuolisen kasvojensivulle, eliitin siinä samalla vastaten siihen kepeään suudelmaan. Ehkä se pieni, kuiva huumori oli Dariuksen toinen tapa reagoida tilanteisiin tässä tilassa. Kyllä hän ymmärsi, mitä Iriador tarkoitti ja arvosti koko sydämestään, kuinka korkeahaltia häntä tuki, kaikesta riippumatta. Eliitti ei olisi voinut kuvitellakaan itselleen parempaa ja ymmärtäväisempää kumppania, kuin Iriador. Darius sai kiittää onneaan, että punarubiinilla riitti hermot, ymmärtäväisyys ja kärsivällisyys hänen suhteen.
”Tahdon… Pyydän, että olet se järjen ääni. Olen uskonut itseni olevan se, mutta viimeaikoina… En enää tiedä… Tahdon vain suojella teitä. Mutta tuntuu, etten siihenkään kykene”, Haukansilmä hymähti surkuhupaisasti.

”Tiedäthän, että rakastan sinua”, Eliitti jatkoi, korkeahaltian sanoja lainaten, ”Aina ja ikuisesti. Ja olen kiitollinen kaikesta tuesta, mitä minulle suot”, nyyhkäisten tummatukkainen lisäsi, Iriadorin kasvoja tarkkaillen.
”En tiedä… Selviänkö, jos Lorythas menehtyy”, Darius myönsi suoraan, ”Olen tuntenut kaiken, mitä hän. Tuntuu… Mitä lähempänä olen häntä, sitä paremmin tunnen… Kaiken”, eliitti jatkoi. Tietenkin hän oli huolissaan Lorythasista, eikä kestäisi, jos hopeaverinen menehtyisi. Mutta häntä myös pelotti, miten se vaikuttaisi häneen.


Enkelinpentu hymähti pienesti, Mordecain kysellessä, miksi hyvän tekemisestä pitäisi pyytää maksua. Sen saman kysymyksen Theo olisi voinut esittää tilanteessa jos toisessakin. Velhon sanojen mukaan puoliverinen ei jäisi tästä velkaa mitään. Theo totta kai halusi uskoa siihen, mutta piti kuitenkin mielessään laskua. Ehkä joskus Mordecai tulisi vaatimaan vastapalvelusta ja sen pikkuhaukka oli valmis toteuttamaan, kunhan se pyyntö menisi hänen piikkiin.
Puoliverinen kurtisti kulmiaan pienesti, kun velho kertoi, ettei ”heidän” kuulunut olla täällä, mistään syystä. Heillä Mordecai ilmeisesti tarkoitti veljeskunnan jäseniä? Näin Theo sen tulkitsi, eikä sen enempää asiasta käynyt kyselemään, sillä hän oli yhä kovin ulapalla asian suhteen, ainakin näin omasta mielestään.
”Yrityksesi, apusi, on enemmän kuin voimme pyytääkään”, Theo kuitenkin vastasi Mordecaille, tarkkaillen kun tuo lähemmäs askelsi.

”Alastrionan kyynel on varmaan pidätellyt myrkkyä sen verran, että aikaa on vielä, mutta ei paljon”, Enkelinpentu kertoi, ”Joten mitä ikinä voitkaan tehdä, toivottavasti se on tarpeeksi”.
”Tule, seuraa minua”
, Theodluin lopulta tokaisi, lähes automaattisesti tarttuen Mordecaita kädestä, ennen kuin lähti vetämään tuota mukanaan takaisin sisätiloihin. Ja sieltä matka jatkui takaisin yläkertaan, aina sinne Seyrin makuukammarin puolelle, jossa Darius ja Iriador odottivat hopeaverisen luona.


// !!!! Se että mä pieksen sut url ei oo pahoinpitely! FOBBA NAURAA SULLE. Ja voi apua, Golf with your friends ois kyl niin täydellinen peli porukalla. Also se catch a lover ois niin hieno peli porukal. SCYLLA JUOKSEE AURINGONLASKUUN SHYVA SYLISSÄÄN ja Marduk jää vaan kattoon et midä viddua tapahtuu.jpg //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Elo 2019, 15:54

Iriador hymyili lempeästi, Haukansilmän pyyntöön nyökäten rauhallisesti. Kyllä hän tässä pysyisi, vieressä, ja piti sanomattakin huolta Dariuksesta. Oli tapahtunut jälleen niin paljon lyhyellä aikavälillä, sen varmasti ollen osasyy siihen miksi kaikki esteet tuntuivat ylivoimaisilta ja suojeluvietti valpastui entisestäänkin. He olivat kuitenkin tulleet jo pitkälle, eikä Iriador olisi antanut yhdenkään niistä esteistä pysäyttää heitä nyt.
Tiedän kyllä, kuten minäkin sinua”, korkeahaltia totesi välittävästi, kädellään sivellen Dariuksen hiuksia lohduttavasti miehen harteilla, vaaleiden silmiensä kohotessa katsomaan kutakuinkin haukansilmäisen silmien tasolle.
Joko unohdit Aneritten – hänhän oli elävä todiste verisiteen menettäneestä”, punatukkainen henkäisi haukansilmän pohdittua selvästi mitä tapahtuisi, jos Lorythas nyt menehtyisikin, ”Ehkä tuntemasi on osa sitä sidettä välillänne, ehkä tunteetkin välillänne voimistuvat kun olette vierivieren”. Se varmasti pelotti, mutta vastaavan ajattelu tässä tilanteessa taisi vain lyödä bensaa liekkeihin ja villiinnyttää mielikuvitusta entisestäänkin.
Shyvana tiesi jotain mitä me emme tiedä, miksi muuten hän olisi asettanut avulleen sellaisen epäreilun rajan”, punapää silitti hellästi vanhemman poskea, ”Emme me häntä ole menettämättä, kaikkea ei vielä ole menetetty, usko pois. Ja vaikka jotain ikävää sattuisi, niin olen täällä kanssasi. Ja Briar on meidän kanssamme”.


Ei Mordecailla ollut syytä kieltäytyä avunannosta. Ehkä jos hän olisi sattunut olemaan yhtään itsekkäämpi, tai kyseessä olisi ollut joku jota hän olisi viimeistä solua myöten vihannut, olisi yönlapsi saattanut kääntää vain selkänsä ja kävellä tiehensä, tai pyytää avustaan jotain epäreilua palkkiota takaisin. Mutta Lothar kuitenkin uskoi avunantamisen olevan velvollisuus siinä missä töittenkin teko, eikä hän olisi voinut kutsua itseään vilpittömästi parantajaksi, jos ei olisi niitä lahjoja myös suonut sellaisille, jotka niitä tarvitsivat.
Oli myös lohdullista kuulla tulilinnun suoneen apuaan Theodluinille. Se oli kuitenkin myös äärimmäisen mielenkiintoista, mutta ehkä Alastrionan agenda seurata henkimaailmasta käsin nuorukaista juonsi juurensa perimmäisenä Qirasta. Mene ja tiedä, linnulla oli oikkunsa, mutta selvästi se oli nähnyt Theon auttamisen tärkeänä, sillä ei se muuten olisi niin kallista lahjaa pojalle suonut.
Lyhyeksi jäävän sananvaihdon myötä Theodluin kuitenkin tarrasi arpikasvoisen kädestä kiinni ja lähti johdattamaan heitä sisälle. Aulassa Bennett katsoi kaksikon perään, pohtien tietenkin kuka vieras miekkonen mahtoi olla, mutta koska mies oli nuoren haukansilmäisen seurassa, ei hän nähnyt tarpeelliseksi huomauttaa asiasta ohi kiireisin askelin kulkevalle parivaljakolle. Briarista tuo muukalainen ei kyllä ollut, mutta olihan kylä tällä hetkellä vieraita pullollaan sieltä ja täältä, joten ehkä kyseessä oli nuorukaisen tuttava joka sattui paikalla olemaan sattumalta.

Askeleet veivät maagikaksikon makuukammarille, josta ensitöikseen Mordecai tunnisti tietenkin tutun parin kasvoja. Etenkin toiset kasvot, joihin hän oli törmännyt nyt lyhyen aikavälin sisällä mielestään jo turhankin monta kertaa. Mutta oliko sillä merkitystä? No, ei oikeastaan, Lotharin astellessa haltiakaksikon ohitse kuin ei olisi noita nähnytkään, lähemmäs vuodetta kumartuen.
Kyllä hän tunnisti Zhiermatuin veren jäljet Seyristä, kasvopuolisen miehen pintapuolisesti katseellaan silmäillen millaista tuhoa se oli jälkeensä ehtinyt jo jättää, ollen peittänyt omituisiin rantuihin jo kyläpäällikön koko kehon. Sentään Puolikäärme hengitti yhä, joka oli Mordecaille itselleenkin ihme, sillä hän ei ollut nähnyt kenenkään lisäkseen selviävän demoniveren luomasta myrkytystilasta tähän saakka. Miten hän sitten saisi Seyrin kuntoon tuosta tilasta? Sitä Lothar ei varsinaisesti tiennyt, sillä ei koskaan ollut aikaisemmin myöskään puuttunut tällaiseen tilanteeseen kenenkään kohdalla.
Demoniverta. Ei ihme jos et ole pystynyt sitä poistamaan”, velho hymähti lähinnä Theolle sanojaan tarkoittaen, ”Tarvitsen hetken aikaa miettiä…”.


//SE ON URL PAHOINPITELY! NETTIKIUSAAMISTA! Meidän pitää laittaa golffi idea nyt täytäntöön. JA ÄLÄ! Sinne karkaa morsian. Marduk lasit päähän//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2019, 17:04

”Ei, en unohtanut”, Eliitti hymähti Iriadorille, tuon muistutellessa Anerittesta. Tietenkin naisen kertoma oli muistissa, mutta mitä jos verisiteet eivät kaikki toimineet samalla tavalla? Oliko niille olemassa edes sääntöjä? Entä jos Seyrin ja hänen oli erilainen, olihan sarvipäinen sentään puoliverinen, eikä puhdasverinen lohikäärme!
Darius koitti parhaansa mukaan työntää sen uudelleen nousevan paniikin pois mielestään, hymyillen pienesti Iriadorin silitellessä hänen poskeaan. Korkeahaltian rauhallinen olemus ja läsnäolo saivat pidettyä silmäpuolisen järjissään, eliitti ei edes halunnut kuvitella, kuinka sekaisin olisi ilman Iriadoria nyt.
”Yliparantajan vaatimus ei ollut epäreilu”, Darius kuitenkin tokaisi Iriadorin sanoihin, ”Oli typerää minulta vaatia häneltä apua… Olisi pitänyt pyytää. Hän vain on auttanut vähemmästäkin, miksei nyt? Entä jos hän ei enää tarvitsekaan meitä? On kyllästynyt meidän kanssa leikkimiseen, eikä täten lahjojaan halua tuhlata meihin enää?”, kysymykset olivat lähinnä retorisia, eihän Iriador niihin vastausta voinut tietää. Mutta sekin tietenkin pelotti, jos todellisuudessa Shyvana ei vain yksinkertaisesti enää välittänyt heidän elämillä leikkimisestä ja ennemmin antaisi pelinappuloidensa kuolla, kuin tuhlaisi uskomattomia lahjojaan heihin.

Eipä kaksikko ehättänyt sen pidempään asioita pohtia keskenään, kun Theodluin jo palasi kera sen hermoja koettelevan vampyyrin kera. Darius astahti vaistomaisesti kauemmas Iriadorista, vaikka eiköhän Mordecai jo tiennyt mitä heidän välillään oli. Haukankatse nauliintui velhoon, Dariuksen seuraillen tuon liikkeitä kulmiensa alta, mutta kerrankin piti suunsa kiinni. Ehkä se oli fiksuinta tässä vaiheessa.
Sitä mieltä oli myös Theo, joka Mordecain huoneelle saattoi ja varautuneesti tuijotti hetken setäänsä, ennen kuin huomionsa takaisin velhoon käänsi. Theo pysytteli Mordecain lähellä, varmistaen että hän oli aina setänsä ja velhon välissä, kaiken varalta. Kyllä Darius nyt näytti käyttäytyvän, mutta ei sitä tiennyt, milloin hermoheikolla napsahtaisi ja tuo päättäisi taas yönlasta uhitella.

”Yritin saada sitä ulos haavasta, mutta se pakeni vain syvemmälle magiaani…”, Theo kertoi Mordecaille, vaikkei tuon pohdinnat varsinaista vastausta tarvinneet, samalla kun viimein kävi riisumaan takkinsa yltään.
”Tiedätkö… minkälaisen demonin verta se on?”, Enkelinpentu tiedusteli hetken hiljaisuuden jälkeen, ”En usko, mutta jos voin mitenkään auttaa, niin kerrothan”.


// !!!! Hyst kohta se fobba on mun ovella ja hakkaa mut timanttilapiolla. Golffi on must. Marduk ei huomaa mitään kun katselee vain itseään peilistä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Elo 2019, 21:43

Iriador antoi Haukansilmän perääntyä itsestään, punatukkaisen astahtaen yhtälailla sivummalle, jottei olisi kenenkään tiellä. Hän ei pitänyt Mordecain huoneeseen tuomasta aurasta, joka nipisteli hänen korvanpäitään, mutta ei kokenut osakseen myöskään sanoa mitään tässä tilanteessa velholle. Ehkä sitten, jos heiltä jotain olisi kysytty. Mutta antoi Theodluinin olla äänessä, kerta tuo näytti pörräävän velhon ympärillä. Ja ehkä hyvä niin, sillä hänestä tai Dariuksesta tuskin olisi ollut yhtään hyötyä missään juuri nyt.

Yönlapsi pysyi hiljaa omiaan pohtien kuunnellen Theon sanoja kyllä, muttei niihin näyttänyt mitenkään reagoivan. Vampyyri keskittyi seurailemaan niitä myrkkyrantuja, kädellään varovasti kokeillen Seyrin mustansamettisen värin peitossa olevaa kylmää kättä, jonne ääreisverenkierto oli ehtinyt ensimmäisenä myrkyn levittää. Eniten häntä mietitytti kuitenkin, kuka veriteon oli tehnyt. Veljeskunnan sääntöihin oli kivenkovaan kirjotettu, ettei Kaamosmielen lahjaa saanut ulkopuolisiin tuhlata. Oliko heidän sisäpiirissä enemmänkin pettureita, vai oliko kyseessä pelkkä aloittelijan tyriminen – ajatus sai Mordecain kulmat kuitenkin hetkeksi kurtistumaan aavistuksen, miehen suoristautuen ylös ja kääräisten hihojaan ylemmäs.
Tiedän”, vampyyri hymähti, ”Fakta että se on tarkoitettu tappamaan tekeekin tästä vaikeaa”.
Kiitä onneasi ettei se ole levinnyt sinuunkin sen maagisen siteen välityksellä, sillä en näkisi sen olevan täysin mahdotonta”, Mordecai lisäsi Dariukseen vilkaisten, joka hänen silmiinsä näytti entistäkin kalpeammalta ja huonovointisemmalta, kuin tuo oli ollut pari päivää sitten N’drayerin asunnolla iskun kylkeensä saatuaan.

Oli miten oli, piti se myrkky poistaa Seyrin kehosta, sikäli mikäli nuo halusivat Lorythaksen säilyttävän henkensä. Se miten noin laajalle levinnyt aines saatiin poistettua, olikin sitten se varsinainen ongelma, johon Mordecailla ei ollut ratkaisua valmiina. Myrkyn saattaisi sitoa johonkin esineeseen jos se irrotettaisiin kehosta, minkä jälkeen roina kyllä joutaisi hävitettäväksi jonnekin seitsemänteen helvettiin. Mutta olisiko sekin varomatonta, sitoa nyt jotain demonista magiaa valmistelemattomaan esineeseen tai asiaan, joka saattaisi poksahtaa sitten heidän silmilleen tai siitä voisi muuttua jotain häijyä mustan magian vaikutuksesta. Ja mikä pahinta, kyseinen esine saattaisi päätyä jonkun ulkopuolisen käsiin, joka käyttäisi sitä sitten likaisiin tekoihin myöhemmin. Selvää myös oli, että näin pitkään vaikutettuaan sitä mustaa verta oli Seyrin kehossa enemmän kuin pelkkä muutama pisarallinen, joka olisi mahtunut takaisin sen korun sisään mistä se oli vapautettu.
Myrkky on peräisin käärmeriipuksesta. Tiedättekö kenen omistukseen se kuului? Tai missä se on nyt?”, Mordecai tiedusteli muulta seurueelta, antaen noille hetken aikaa vastata samalla kun siirteli kankaita paremmin pois sarvipäisen kehon yltä.
Voin yrittää siirtää sen takaisin koruun. Tai johonkin toiseen esineeseen, jos teillä on antaa sellainen. Suurella todennäköisyydellä sekään ei tosin onnistu, sillä kyseessä on omanlaisensa elävä organismi, joka kiinnittyy helpoiten toiseen kaltaiseensa elävään tahoon – ehkä siis parempi ettet Theodluin saanut sitä omille näpeillesi, vaan se halusi livistää vertasi ja lihaasi karkuun”, vampyyri pohti tilannetta ja suunnitelmiaan ääneen rauhalliseen sävyyn, ”Jos epäonnistun, voin yrittää siirtää sen itseeni. Se ei tule olemaan hauskan näköistä, ja vastaavasti syö voimani, mutta olen siihen valmis jos haluatte ystävänne säilyttävän henkensä”.


//Eikun just nyt pidän hirveää ääntä ja virtuaalisia kapustojani hakkaan yhteen jotta tuollaiset nettikiusaajat saadaan kiinni. Ootas vaan, vielä mä hommaan ne meille kun tarpeeks yllytät. Marduk on niin rintalihastensa pauloissa, että unohti koko emännän//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2019, 22:33

Darius mulkaisi kulmiensa alta velhoa, joka käski häntä kiittämään onneaan, ettei myrkky ollut tehnyt tietään verisiteen välityksellä myös eliittiin. Selvästi Haukansilmäinen oli kenties sanomassa jotain harkitsematonta, mutta Theodluin ehti ääneen ensin, kuulostaen jopa hätäisen nopealta sanoissaan, aivan kuin tarkoituksella koittaen setänsä mahdolliset murinat peittää.
”Mitä lähemmäs tulimme Briaria, sitä heikommaksi Winder meni — olisiko parempi, jos hän pysyisi kauempana Seyristä nyt? Ihan vain, ettei käy, niin kuin kuvailit…”, Theo ehdotteli, tietäen kyllä ettei Darius varmasti olisi halunnut poistua puoliverisen luota. Sen mielipiteen näki Haukansilmän kasvoilta, mutta Darius piti suunsa kiinni, yhä.

Mordecai kävi kertomaan myrkyn olevan peräisin käärmeriipuksesta, niin kuin oli epäilty. Darius oli sinällään yllättynyt, että niinkin hyvin oli osannut asiat yhdistää toisiinsa, olisihan myrkky voinut olla jotain muuta tummaa mönjää. Kun velho kyseli, kenelle riipus oli mahdollisesti kuulunut tai missä se oli nyt, pudisti Theo päätään pienesti, vilkaisten Dariuksen puoleen, joka näytti asiaa hetken pohtivan.
”Nerinala… Bennett mainitsi Nerinala nimisen naisen puukottaneen Seyriä…”, Darius kertoi, yllättävän rauhallisella ja asiallisella äänellä.
Theodluin kuunteli tarkkaan Mordecain kertoman, velhon tuumien, että voisi yrittää siirtää myrkyn takaisin koruun tai muuhun esineeseen. Hän kuitenkin uskoi, ettei moinen tulisi toimimaan, myrkyn haluten elävänä organismina kiinnittyä toiseen elävään olentoon. Enkelinpentu hymähti myöntävästi vampyyrille, ehkä todellakin oli hyvä, ettei Theodluin ollut joutunut kosketuksiin myrkyn kanssa. Typeräähän se oli häneltä koittaa parantaa hopeaveristä ilman, että tiesi kunnolla myrkystä ja siitä, mitä mokoma pahimmillaan voisi tehdä… Mutta onneksi mitään pahaa ei ollut sattunut.

”Jos haluatte ystävänne säilyttävän henkensä — millainen toteamus tuo edes on?! Miksi luulit, että apuasi kaivattiin, luulitko että halusimme vain nähdä rujon pärst——”
”Darius, voisitko käydä kysymässä Bennettiltä, tietääkö hän mitään käärmeriipuksesta?”
, Theodluin pysäytti setänsä nopeasti, ennen kuin tuo pidemmälle ehti herjoissaan, vilkaisten vanhempaa haukansilmää merkittävästi. Hänestä olisi täydellistä, jos Darius ja Mordecai eivät suoraa toisilleen puhuisi. Tai no, Mordecai osasi olla tahdikas, Darius ei selvästikään.
Darius katsoi hetken nyreänä veljenpoikaansa, kunnes nyökkäsi pienesti. Sen nyökkäyksen myötä eliitti lähti osin jo huojuvin askelin kävelemään takaisin alakertaan Bennettin luokse, sikäli mikäli vanhahko mies oli vielä paikalla.
Jahka Darius oli poistunut paikalta hetkeksi, Iriadorin tuota seuraten, käänsi Theo huomionsa takaisin velhoon.
”Pyydän anteeksi hänen käytöstään… Mutta toivon, että ymmärrät hänen… Näkökantansa asiaan”, enkelinpentu hymähti pahoittelevasti velholle. Varmasti jos Mordecai ja Winder olisivat tavanneet toisissa merkeissä, eikä Darius olisi tiennyt velhon osallisuudesta veljeskuntaan, olisi Dariuksen suhtautuminen vampyyriin ollut täysin erilainen. Tai näin Theo halusi uskoa.
”Mutta, sinäkö selviäisit myrkystä, jos sen itseesi siirtäisit?”, Theo kysyi suoraan, huolestuneena, ”Seyrillä oli muistaakseni huone jossa oli erikoisempia aarteita, kenties siellä olisi jokin koru tai esine, mihin myrkyn voisi sitoa, jos alkuperäistä riipusta ei löydy?”.

”Bennett!”, Darius kutsui miestä nimeltä, nähden tuon yhä olevan paikalla, ”Nerinala, missä hänen ruumiinsa on? Oliko hänellä mukanaan kultainen käärmeenpäätä muistuttava riipus?”, eliitti ei turhaan kysymyksissään viivytellyt, aikaa kun ei ollut hukattavana. Ja haltiasta ei enää tuntunut lainkaan hyvältä, Darius uskoi ettei kauaa enää tolpillaan pysyisi. Heikotti niin vietävästi, lihaksia särki ja päätä jomotti.


// !!! Et mene tekemään minusta tumppuluuriin callout postia nyt, Silloin sinä olet se kiusaaja!!! Ja jumalauta :D ET HOMMAILE MITÄÄN! Ostat niillä rahoilla Mäitsille jotain hienoo synttärilahjaks. No niinpä, Mardukia kiinnostaa vaan bodaus nyt. Siel se on jossain voimamies kisoissa pullistelemassa lihaksia kilpaa Constan kanssa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Elo 2019, 01:01

Mordecai oli vähällä pyöräyttää silmiään Winderin käydessä selvästi riemastumaan jälleen kerran hänen sanoistaan. Sen sijaan vampyyri kiskaisi liiviään paremmin päälleen, katsoen tympääntyneenä Dariukseen sen hetken kun tuo pauhasi, katseensa valuen kuitenkin pian Theoon pojan ehdotellessa kenraalille jotain muuta tekemistä. Hän olisi kiitollinen toki jos Nerin riipus löytyisi, mutta hänestä alkoi tuntua myös siltä että sen löytymiseen menisi turhan kauan aikaa. Mitä Nerinalaan tuli, taisi nainen olla yksi Locienia seuranneista, miksi muuten tuo olisi ollut Briarissa… Yönlapsen katse nauliutui hiljalleen jälleen tummeneviin kuvioihin hopeaverisen kyljellä, Lotharin kuitenkaan sanaakaan sanomatta asiasta odottaessaan Winderin poistuvan paikalta kumppaninsa kanssa.
Niin he jäivät taas kaksin, hän ja Theo, Mordecain uskaltaen viimein kaivaa saappaansa varresta tikarin vuoteen vierelle valmiiksi. Hän tiesi ettei Haukansilmä olisi saanut pidäteltyä itseään paikalla jos olisi sen nähnyt, mistä syystä Lothar ei ollutkaan ottanut sitä riskiä että silmäpuolinen hidastaisi prosessia omasta puolestaan.
Hänen ei tarvitse pitää minusta”, vampyyri tokaisikin ykskantaan, tarkoittaen tietysti sanoillaan Winderiä, ”Suotta pyytelet anteeksi”. Siinäpähän oli ja meni, ei tuon olemassaolo häntä hetkauttanut niin pitkään kuin haltiakenraali osasi pysyä poissa hänen tieltään.
Olen selvinnyt kerran aikaisemmin, enkä ollut silloin yhtä kokenut kuin olen nyt. Enhän tietenkään ole varma, mutta mikä estää minua kokeilemasta”, Mordecai hymähti rauhallisesti katsahtaen nuorempaansa, ”Qira kutsuisi minua tässä vaiheessa perinteisesti hulluksi”, mies hymyili puolittain surkuhupaisasti.

Muttei meillä ole aikaa etsiä nyt korvaavia aarteita, tai sitä riipusta. Näetkö tämän? Se alkaa heräillä jälleen, eikä varmasti suostu odottamaan enää tämän pidempään viimeistelläkseen työtään”, Mordecai pyyhki varovasti entistä enemmän puunkaltaiseksi muuttuvilla käsillään kevyesti alati tummenevien jälkien juurelta. Ehkä hänen pähkähullu ideansa pelotti jopa itse keksijäänsä, mutta ei Lothar sitä näyttänyt poimiessaan tikarin vapaaseen käteensä ja toi sen terän harkiten ensin omat kämmenensä auki viiltäen, vieden terän sitten hopeaverisen iholle. Hän leikkasi aiemmin parannetun haavan paremmin auki, mustan nesteen lähtiessä innokkaasti tihkumaan siitä ulos, velhon antamatta yhdenkään niistä valua kuitenkaan hukkaan. Karhea, aavistuksen pihkankaltaista nestettä tihkuva käsi asetettiin haavan ylle, josta magian avulla velho sai synkän myrkyn imeytymään itseensä, hopeisenvaaleisiin sävyihin värittyvän kätensä alkaen suoriltaan muuttua mustaksi. Demoninen veri alkoi poltella heti, ja sai Mordecain käden savuamaan aavistuksen, kuin olisi sitä polttanut liekkien tavoin. Mutta ei tämä ollut ikävintä mitä hän oli eläissään kokenut.

Tarvitsen apuasi parantamaan Seyrin haavat, sillä minusta siihen tuskin on tämän suoritettuani”, vampyyri tuhahti Theolle, luottaen kyllä nuorukaisen kykyihin ja osaamiseen sen verran. Samalla Mordecai kuroi hopeaverisen vastakkaisen ranteen tuon rinnan päälle, ja kävi vetäisemään siihen myrkyn jäljiltä tummansävyiseen ranteeseen vaakasuuntaisen syvän viillon, ”Anna anteeksi…”. Käsi asetettiin haavan ylle samanlaisen prosessin alkaen hiljalleen paljastaa Lorythaksen omaa ihoa tumman värin alta, sen vaihtaen poltellen paikkaansa kehosta toiseen.
Loitsuni erottelee mustan veren hänestä, käteni ovat periaatteessa puuta joten imen aineksen niihin. Se tuskin leviää niitä pidemmälle, joten suotta murehdit puolestani”, rujokasvoinen yritti hymyillä rohkaisevasti haukanpoikaselle, ”Älä kuitenkaan koske pyhillä voimillasi minuun, saatat polttaa muutakin kuin vain pelkän kuoreni”.


Iriador oli pysytellyt Haukansilmäisen perässä, sillä hän koki paremmaksi hännystellä Dariusta nyt kun tuo ei selvästikään voinut hyvin, eivätkä kenraalin askeleetkaan kuulostaneet enää yhtä varmoilta. Haltiakaksikko saapui alakertaan, Bennettin ottaen nuo uupuneella katseellaan vastaan. Hetken lohikäärmeratsastaja pohti Winderin esittämää kysymystä, koittaen myös muistella mitä kaikkea Nerinalan tavaroista oli aikaisemmin löytynyt kun hän oli käynyt niitä lävitse muutaman muun kanssa. Olihan vanha majatalonemäntä omistanut yhden jos toisenkin helyn, mutta oliko niistä yksikään se mitä Darius juuri nyt etsi.
”Odottaa polttamista ruumishuoneella”, arpikasvoinen niiskautti haltiamiestä silmäillen tuoliltaan, ”Hän sai usein koruja lahjaksi vierailevilta kauppiailta, kiitokseksi majatalon antimista ja seesteisestä ilmapiiristä. Jos sellainen etsimäsi koru on jossain, se on korkeintaan yhä Leiskuvassa liskossa, ellei Nerinala piilottanut tai heittänyt sellaista menemään syystä tai toisesta. Miksi kysyt?”.
”Näitkö häntä koskaan haltiamiehen seurassa jolla oli punaiset hiukset, kuten minulla?”, lähemmäs astahtaen Iriador kysyi olkapäille saakka yltäviä hiuksiaan osoittaen yllättäen.
”No nyt kun mainitsit…”, Bennett hieraisi partaansa mietteliäänä, ”Nerillä oli yksi mielitietty, vierasmaalainen vanhempi haltiamies, jolla tosiaan oli jo aavistuksen harmahtuneet punaiset jouhet. Häntä ei ole kyllä näkynyt viimeiseen ikuisuuteen Briarissa enää”. Iriador tunsi ahdistuksen nousevan kurkkuunsa asti niiden tuntomerkkien myötä, hänen mielestään ei tarvinnut kahta kertaa arvata kuka oli majatalon emännän pikkusormensa ympärille kiertänyt.
”Nerinala sai myrkyn häneltä… Winderin mainitseman korun täytyy siis olla jossain ja riipus todennäköisesti löytyy jostain avattuna”, sokea henkäisi kalveten, ”Meillä ei ole aikaa etsiä sitä nyt Darius”.


//HIRVEÄT CALLOUTIT TEEN TUMPPUUN JA TWITTERIIN JA FACEBOOKKIIN JA SOITAN ILTAPÄIVÄLEHDILLE MYÖS! Tyst, vielä mä isken kun tuollain provosoit siinä. Mäitsille ostan kissanminttua, sitten katson kun se vetää parkouria pitkin kämppää töhöissään. Marduk ja Consta siellä pullistelemassa, kunnes tulee Scylla paikalle ja voittaa ne//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2019, 01:43

Enkelinpentu hätkähti hieman, kun vampyyri kävi tikarin vetämään esiin. Puoliverinen selvästi tarkkaili yönlasta hetken arvioivasti, ollen jopa valmiina tuota kohden läväyttämään pyhällä magialla, jos Mordecai olisi yrittänyt Seyriä satuttaa. Mutta se pelko oli turha, Theon entistä enemmän uskoen velhon olevan hyvä sydämessään, vaikka Darius sitä ei ehkä uskoisi.
Theo hymähti pienesti, Mordecain mainitessa, ettei Winderin tarvinnut pitää hänestä. Tottahan se oli, mutta eliitti voisi edes olla kohtelias. Kaikista ei tarvinnut pitää, mutta toimeen kannatti tulla, ainakin niiden kanssa, jotka eivät aktiivisesti riitaa haastaneet tai halunneet sinua hengiltä. Ehkä Winder sen aikanaan ymmärtäisi, mutta juuri nyt Theo ei aikonut lähteä setänsä mieltä muuttamaan. Kiukutelkoot ja vihatkoon velhoa, jos siltä tuntui, mutta toivoa sopi, ettei Mordecai hermojaan menettäisi eliitin suhteen ja vetäisi haltialta niskoja nurin.

”Taidan siinä tapauksessa olla samaa mieltä Qiran kanssa. Olet hullu… Mutta olen kiitollinen siitä”, Theodluin hymähti vampyyrille, joka kertoi selvinneensä tämän myrkyn käsittelemisestä jo kerran aikaisemmin. Miksi Mordecai kyseisen myrkyn kanssa oli ollut tekemisissä sillä tavoin, sitä Theo saattoi vain arvailla, mutta se lieni tarina toiselle kerralle.
Haukankatseinen vilkaisi tarkkaavaisesti velhon osoittamaan jälkienjuureen, samalla nähden, kuinka vampyyrin kädet kävivät jälleen puunomaisiksi muuttumaan. Se oli kiehtovaa, Theodluin ei ollut koskaan ennen nähnyt kenenkään parantavan tällä tavoin tai käyttävän samanlaista tekniikkaa, mitä Mordecai. Sen mielenkiinnon näki selvästi nuoremman katseesta, enkelinpennun selvästi pistäen kaiken näkemänsä ja kuulemansa tarkoin mieleen.

”Voin hoitaa sen, kyllä”, Enkelinpentu nyökkäsi, Mordecain pyytäen häntä parantamaan Seyrin haavat tämän jälkeen. Siihen hän kykenisi, kunhan myrkky vain olisi poistunut hopeaverestä.
Theo oli mitä kiitollisin siitä, että Mordecai kävi kertomaan hänelle toimintaprosessinsa, ilman että pikkuhaukan siitä erikseen tarvitsi kysellä. Tietenkin hän halusi tietää, mitä Mordecai teki ja miten tuon parannusvoimat toimivat. Silkasta uteliaisuudesta, mutta myös, jotta hän oli varma mitä vanhempi parantaja teki ja voisi tarvittaessa kertoa, mitä oli tapahtunut.
”Älä huoli, tiedän kyllä, ettei minun kannata ihan kaikenlaisia olentoja voimillani yrittää parantaa”, Pikkuhaukka hymyili takaisin vampyyrille, tietäen kyllä harvinaisen hyvin, ettei pyhämagia sopinut kaikille avuksi.
”Kerrothan, jos meinaat pyörtyä”, Theodluin kysyi, seuraten sitä toimenpidettä, jonka velho oli aloittanut, ”Ja kerrothan, jos minun pitää tietää jotain tärkeää prosessista, Seyrin ja sinun suhteen? En haluaisi panikoida suotta”.


Nerinalan ruumis oli kuulemma odottamassa polttamista, Bennettin myös kertoen naisen saaneen lahjaksi erilaisia koruja ja helyjä matkaajilta, kiitoksena majatalon antimista ja ilmapiiristä. Silloin Darius alkoi pikkuhiljaa muistaa kasvot, jotka sille nimelle kuuluivat ja oli pelottavaa kuulla, että sellainen henkilö oli pidemmänkin aikaa ollut heidän elämässään.
Eliitti ei ehättänyt vastata Bennettin kysymykseen mitään, kun Iriador kyseli, oliko mies nähnyt Nerinalan seurassa punatukkaista haltiamiestä. Kyllä Bennett sellaisen herrasmiehen muisti, jotenkuten, mikä tuntui kahta kauheammin ahdistavan eliittiä. Kuinka monta käärmettä Briarissa vielä oli? Pitäisikö heidän yhä pelätä kylää, kehen täällä edes voisi enää luottaa?
Nouseva paniikki laantui kuitenkin, kun eliitti kävi keskittymään jälleen Iriadoriin, joka uskoi, ettei heillä ollut aikaa etsiä korua. Darius oli samaa mieltä, heiltä menisi varmasti tunteja kääntää koko majatalo ympäri yhden korun takia. Eliitti oli aikeissa vastata Iriadorille, kun yllättäen ne jalat viimein antoivat myöten, eliitin romahtaen polvilleen ynähdyksen saattelemana. Käsi nousi pudotessa tarraamaan Iriadorin käsivarresta kiinni, Dariuksen tuntien, kuinka jotain tapahtui Seyrin suhteen. Mitä, sitä hän ei ollut varma, mutta osasi kyllä arvailla.
”He… aloittivat jo”, Haukansilmä henkäisi uupuneena Iriadorille, puhuen yleiskieltä nyt näin kohteliaisuus syistä Bennettin seurassa, ”Auta minut ylös… Haluan Lorythasin luokse…”


// EI! EI ILTAPÄIVÄLEHTIÄ! Maineeni on pilalla. Pakko sulkea TNF nyt. ET ISKE MITÄÄN! Apua Mäitsi, tahdon nähdä töhöpäisen Mäitsin – KUVAAT SIITÄ VIDEON MULLE. Ja äläpä, Scylla tulee ja kerran flexaa ja kaikki jätkät lähtee kotiin masentuneena. Scylla vie kaikkien naiset //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Elo 2019, 03:19

Oli lohduttavaa kuulla että nuorukaisesta irtosi päättäväisyyttä, mutta pikkuhaukkaa silmäillessään Mordecai erotti kyllä tuon silmistä ja asennoitumisen sen mielenkiinnon hänen tekemisiään kohtaan. Olihan se yleistä, kun kokeneemmat jakoivat kokemattomammille käytännössä nähtäväksi jotain sellaista, mistä yleensä vain jauhettiin teoriassa. Varsinkin Lotharin kohdalla, jonka voimat olivat peräisin todella vanhalta haltiarodulta jostain vuosituhansien takaa, eivätkä olleet verrattavissa modernimpaan tyyliin loitsia ja tehdä taikoja.
Ja hyvä niin”, vampyyri naurahti surkuhupaisesti Theodluinin sanoihin. Ei hän ollut ehkä yhtä herkkä pyhille asioille mitä tyypillisemmät verenimijät, mutta vastaavilla voimilla oli toisinaan kuitenkin tapa satuttaa häntä samalla tavalla varsinkin, jos se vampyyriveri oli pinnassa ja hän heikoimmillaan. Kuten tässä todennäköisesti tulisi käymäänkin. Mutta se olisi sen ajan murhe, nyt velho halusi keskittyä puhdistamaan kyläpäällikön niistä saasteista, joita Zhiermatuin veri oli ehtinyt Seyriin levittämään.
Kerron, tietysti”, Mordecai vastasi nuorikolle, samalla seuraten kuinka hento, tumma sävy Lorythaksen kädestä jonka ranteesta hän piti tiukasti kiinni alkoi näyttää taas normaalilta, siinä missä se musta sävy oli siirtynyt samalla tavoin nyt hänen käteensä. Myös rannut sarvipäisen kaulalta alkoivat pujotella poispäin hopeaverisen kasvoilta ja rinnalta, kielien kyllä selvästi suuntaansa kohden niitä avohaavoja, jotka velho oli ehtinyt toiselle veistää. Myöskään Lorythas ei näyttänyt toimenpiteestä nauttien, uinuvan Hopeisen kasvoille ollen noussut kärsivä ilme. Aivan kuin tuo olisi nähnyt painajaisia. Ehkä niin olikin, mutta eivätköhän nekin painajaiset pian tulisi päättymään, kun sarvipäinen saisi levätä ilman kipuja ja myrkytyksen oireita.

Sitten se tapahtui. Ensimmäinen ilkeä sysäys, demoniveren herätessä kulkemaan selvästi pitkin Mordecain kyynärvarsia nopealla pyrähdyksellä, yllättävän kivun saaden velhon ynähtämään ja puremaan hampaitaan yhteen. Niistä erikoisista nousevista rannuista nousi käry, ja ne selvästi paloivat reunoilta kirkkaina kuin hiillos vasten yönlapset erikoisempia käsiä, joita lähti peittämään pian uusi puunomainen kuori joka alkoi hohtaa helmiäistä valoa. Polte ja musteen kaltainen myrkky jäi sen kerroksen alle, mutta vain hetkeksi, kun se jo lähti mustina täplinä hiljalleen kohoamaan uudelleen pintaan kaiken uuden moskan lisäksi. Hän ei edes halunnut arvailla kuinka lähellä Puolikäärmeen mahdollinen kuolema oli ollut, jos myrkky yhä sikisi niin väkevästi sarvipäisen kehossa.
Kerro minulle kun hänen jalkansa ovat puhtaat”, Lothar henkäisi silmänsä kiinni painaen, ”Päästän sitten irti hänen ranteensa haavasta”.


Siinä missä Bennett ponkaisi tuoliltaa ylös, säpsähti myös Iriador kun kumppaninsa tarrasi häntä yllättäen käsivarresta kiinni ja romahti lattialle. Punapää laski kätensä Haukansilmän puoleen, katsoen huolestuneena vanhempaansa kohden. Jokin selvästi oli vialla, Dariuksen mainitessakin että yläkerran kaksikko olisi jo aloittanut parannus puuhailunsa todennäköisesti keskenään. Se tietenkin pisti huolettamaan, tuskin Theosta yksin oli pistämään Mordecaille vastaan nyt jos velho olikin päättänyt satuttaa Seyriä, ja se vaikutti Dariukseen tällä tavoin voimien uupumisena.
”Aloittivat minkä? Ketkä, se mustatukkainen muukalainen ja pentuko?”, Bennett ihmetteli samalla kun avitti Iriadoria nostamaan Winderiä takaisin jaloilleen.
”Muukalainen on Theon tuttuja, velho. Hän lupasi yrittää poistaa sen myrkyn…”, korkeahaltia selitti pikaisesti, ”Oletko varma että haluat sinne? Pääsetkö edes portaita takaisin ylös tuossa kunnossa…”, Iriador suuntasi sanansa Dariukselle, ollen kyllä valmis saattamaan Haukansilmän takaisin ylös oli se sitten millainen urakka tahansa.
”Pääsee pääsee kun autan myös, heitähän kätesi hartioilleni ja aletaan painellaan takaisin”, partasuu hymähti päättäväisenä, ehkä omaten itsekin mielenkiintoa nähdä mitä oli tapahtumassa, jos se jokin Seyrin palauttaisi tähän maailmaan takaisin.


//JUORULEHDET! JA PAIKALLISET SANOMAT! Tulee liian kovat paineet. No hitto ko sitä on vaikeeta kuvata kun se töhöö ja lopettaa heti aina kun kameran ottaa esiin :D Mun pitää tuoda se sun luo, niin ehkä se villiintyy ja näät live töhöt. Scylla uwu Siellä on Ane ja Qirakin paikalla, Shyva kattoo kateellisena kun ämmät koittaa iskeä hänen pimatsun//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2019, 13:30

Theodluin jatkoi vierestä seuraamista tarkkaan, kun Lothar nyt kunnolla kävi myrkkyä itseensä siirtämään. Vuoroin haukankatse kääntyi seurailemaan vampyyrin toimia, vuoroin taas Seyrin tilaa, hopeaverisen näyttäen siltä, ettei toimenpiteestä nauttinut. Tuskin kukaan siitä olisi pitänyt ja lieni vain hyvä, että sarvipäinen oli unessa, eikä kokenut myrkynpoistoa hereillä ollessaan. Pikkuhiljaa myrkky poistui Seyrin kehosta, niiden mustien rantujen hälveten sitä mukaa, mitä musta myrkky kehosta siirtyi vampyyriin. Myrkky alkoi lähes heti tekemään tuhojaan Mordecaissa, Theon alkaen entistä enemmän huolestua vampyyristä, kun tuo ynähtäen kivusta indikoi. Enkelinpentu todella toivoi, että velho tiesi mitä teki. Sehän tästä puuttuisi, jo Mordecai henkensä heittäisi Lorythasin sijaan — tai että nuo molemmat menehtyisivät!

”Kerron”, Puoliverinen vastasi ääneen, samalla kun Mordecai kävi silmänsä sulkemaan joko kivusta tai keskittyäkseen. Theo alkoi entistä enemmän ahdistumaan tilanteesta, pikkuhaukan kuitenkin pitäen itsensä rauhallisena, valmiina parantamaan Seyrin haavat kun sen aika oli. Tarkkaan katse seuraili myrkyn poistumista jaloista, kuten velho oli käskenyt, tumman värin hälveten iholta. Theo varmisti, että viimeinenkin häilyvä jälki katoaisi hopeaverisen alaraajoista, ennen kuin kertoisi Mordecaille. Parempi olla varma, ettei myrkystä jäänyt mitään jäämiä.
”Jalat ovat puhtaat”, Theo lopulta ilmoitti vampyyrille, samalla ollen valmis ottamaan vastaan Lorythasin käden, jahka Mordecai siitä irti oli päästänyt. Enkelinpentu aikoi painaa haavaa, ettei se suotta vuotaisi vapaana, mutta parantamaan hän ei alkaisi, ennen kuin Mordecai oli päästänyt täysin irti hopeaverisestä. Jos hän nyt pyhällä magialla alkaisi toisen puoliverisen haavoja parsimaan, saattaisi se sotkea Mordecain tekemiset pahemman kerran.


Bennett oli ulapalla yläkerran tapahtumista, kysellenkin haukansilmäisen sanoista samalla kun avitti eliittiä ylös tolpilleen. Darius ehätti vain myöntävästi hymähtää Iriadorin kysymykselle siitä, oliko hän varma, että halusi takaisin yläkertaan. Bennett oli sitä mieltä, että eliitti pääsisi sinne, joko omin jaloin tai vanhemman miehen avustuksella. Darius ei voinut olla hymyilemättä pienesti hiustensa suojista.
”Pitäähän jonkun varmistaa, ettei se kaksikko tee tyhmyyksiä”, Eliitti hymähti Iriadorille, samalla kun ylös noustuaan otti paremmin tukea apua tarjoavasta ihmisestä.
Korkeahaltian ja Bennettin avustamana Darius pääsi liikkeelle, haltian yrittäen omin voimin pysyä liikkeellä, vaikka se vaikeaa olikin. Haukansilmä oli kuitenkin päättänyt, että halusi takaisin Lorythaksen luokse, oli se sitten hyvä idea tai ei. Matka kuitenkin jatkui rappusilta jälleen kerran takaisin kyläpäällikön makuukammarille, jossa Theodluin vilkaisi paikalle saapuvaa kolmikkoa nopeasti, ennen kuin huomionsa käänsi takaisin Mordecain ja Seyrin puoleen. Tulkoot nyt sitten katsomaan, jos halusivat, tuskin velho tai enkelinpentu olisi voinut estää noita, mutta toivottavasti ylimääräiset ymmärsivät pysyä poissa tieltä — ja toivottavasti Darius ymmärsi pitää suunsa kerrankin kiinni, ettei olisi Mordecaita häirinnyt.


// HITTO VIE! TAMPERELAISESSA JUORUILET MINUSTA. SE EI KÄY. Live töhöt :DDD Tuleeko siltikin suorituspaineet ku kaks hullua kyttää vieres silleen ”TEE JOTAIN HAUSKAA 8D”. Shyvan ei tarvii olla kade, Scyllalta löytyy rakkautta kaikille, mutta Shyva on the main //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Elo 2019, 17:12

”Katsokin että annat heidän työskennellä rauhassa, muuten tirvaisen sinua pitkin korvia itse”, Iriador hymähti kuitenkin hymyillen. Kaksikon avulla Winder pääsi pian takaisin tolpilleen ja liikkeelle. Iriador pysyi lähinnä Dariuksen tukena, Bennettin silmäillen ettei kumpikaan haltioista kompuroisi portaissa toinen silmiensä ja toinen voimiensa tähden. Olihan se oma työmaansa, vaikka haltiakenraali pyrkikin omin voimin askeltamaan eteenpäin, mutta yhteistuumin portaat eivät olleet millään tapaa ylitsepääsemätön este. Matka jatkuikin ripeästi huoneelle, missä velho nuoren pikkuhaukan kera suoritti taikojaan, Bennettin silmiin sen kaiken näyttäen kuin joltain rituaalilta mikä sai ristiriitaiset ajatukset nousemaan päällimmäiseksi mieleen. Mutta jos se auttaisi Lorythasta, olisi tuo kaikki varmasti vaivan arvoista.
Iriador haistoi ensimmäisenä huoneelle saavuttuaan sen erikoisen käryn, joka yönlapsen käsistä sauhusi ilmaan. Hän vannoi myös kuulevansa jonkinlaista hiljaista palamisenkaltaista ääntä, miettien mitä ihmettä Theodluin ja Mordecai oikein tekivät. Kaiketi se kuitenkin kuului asiaan, sillä Darius olisi jo pillastunut ja hypännyt velhon kimppuun kuin adrenaliinipiikin saanut karhu, tai vaihtoehtoisesti Theo olisi estänyt miekkosta tekemästä taikojaan ja rääkynyt heitä paikalle.

Demoninen veri vaikutti nousevan käsien päällimmäisen kuoren pinnalle yhä vain nopeammin sitä mukaan, mitä enemmän Mordecai ehti sitä niihin siirtämään. Sitä enemmän se myös poltteli käsiä ja sai kylmän hien nousemaan ohimoille, tummanpaksujen hiussuortuvien liimautuen hikipisaroita vasten alta aikayksikön. Myös päässä alkoi humista, aivan kuin mieli olisi alkanut irtautua kehosta sitä mukaan mitä kauemmin se toimenpide kesti. Se myös tuntui kaikelta muulta kuin mukavalta tai miltään muulta mahdolliselta positiiviselta asialta, mutta sitähän vampyyri ei suoriltaan suostunut näyttämään muille huoneessa oleville. Ehkä Lothar hyväksyisi tämän jälkeen faktan siitä että saattoi toisinaan olla turhan kokeilunhaluinen, uhkarohkea ja spontaani ideoittensa suhteen silloin, kun mitään muuta helppoa ratkaisua ei ollut tarjolla.

Mordecai piti nyt molempia käsiään Seyrin kyljellä, ollen luovuttanut Theodluinille vastuun huolehtia sarvipäisen ranteesta. Myrkky oli ehtinyt hälvetä Seyrin raajoista täysin, eikä varmaan menisi enää pitkään kun viimeisetkin tummat jäljet hopeaverisen kehosta häviäisivät. Suurempi kysymys lieni jaksaisiko Mordecai toteuttaa aikeensa loppuun asti ilman että kesken kaiken hiljalleen uupuvat voimansa antaisivat periksi…
”Toimiiko se?”, Bennett kysäisikin vierestä hetken seurattuaan, miten mustat jäljet hälvenivät kyläpäälliköstä, siirtyen eteenpäin ilmeisesti tummapukuisen muukalaisen kehoon. Oliko tuo nyt sitten fiksua?!
Lothar ei vastannut. Mutta avasi kyllä silmänsä, joiden iiriksien ympärille oli ehtinyt muodostua kapea punainen reunus. Se kuitenkin levisi peittämään koko värikalvoa, kun palavat rannut päättivät jälleen pyrähtää toista käsivartta pitkin eteenpäin aina kyynärpäänkin ohitse, pitäen samanlaista ääntä kuin ilotulitteiden tulilanka. Tunne oli mitä epämukavin ja sai vampyyrin sähähtämään, sekä vetäisemään kyseiset näppinsä rintaansa vasten puristamaan liivikankaita nyrkkiään vasten. Mordecai painui myös ryhdiltään kumaraan, polvellaan ottaen tukea vuoteen reunasta, jottei olisi kumonnut itseään nurin. Myös helmiäinen hohde yhä haavalla lepäävässä kädessä alkoi hiljalleen vaihtua erikoisen väriskaalan päätteeksi tuhkanharmaaksi savuksi, tarkkasilmäisimmän voiden vaikka vannoa että velhon kämmen mureni hiljalleen myös hopeaverisen kyljellä hiilimäiseksi muruksi.
Hetki vielä, ihan pieni hetki, ja myrkky toisen kehosta olisi kokonaan puhdistettu. Ja Seyrin kohtalo saisi toivotun käänteensä ystäviensä ympäröimänä ainakin toivottavasti.


//SIELLÄ HUUTELEN YLEISELLÄ PALSTALLA! :DDD Kytätään silmät suurina ja mäitsi on vaan et ei heru kuulkaa, ette voi todistaa. SHYVA ON AINA KADE! Oman bodarinsa tarvitsee hinkkimonsteri 6000, ei se elämä muuten toimi//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2019, 18:25

Eliitti hymähti terävästi Iriadorin huomautellessa vetävänsä pitkin korvia eliittiä, jos hän ei antaisi kaksikon työskennellä rauhassa. Korkeahaltia oli kyllä oikeassa, Dariuksen lähinnä itselleen lupaillen, ettei mitään tekisi tai sanoisi, mutta pitikö se lupaus sitten, sen saisi nähdä. Tuskin hänestä fyysisesti olisi mitään haittaa kaksikolle tässä tilassa, mutta suutaan saattoi soittaa.
Haukansilmän katse muuttui heti epäileväksi, nähdessään sen parannusriitin, mikä oli menossa. Jotain täysin uutta ja erilaista jälleen, kaiken näyttäen harvinaisen epäilyttävältä, puhumattakaan siitä kärystä, mikä huoneessa kyti. Velho ilmeisesti oli päättänyt siirtää myrkyn suoraan itseensä, odottelematta sen pahemmin mitään helyä paikalle, mihin demoniveren olisi voinut lukita. Kai tuota pitäisi kiittää nopeasta toiminnasta sitten tämän jälkeen… Jos Mordecai nyt selviäisi, tarkemmin katsottuna ei velhokaan näyttänyt voivan kovin hyvin.
Darius otti muutaman askeleen lähemmäs, käyden sitten istumaan alas Seyrin työpöydän ääressä olevalle tuolille, pysyen ihan suosiolla kauempana vuoteesta ja parantajakaksikosta.

”Kyllä”, Theodluin vastasi Bennett nimiselle miehelle, joka saapuneesta kolmikosta ensimmäisenä suunsa avasi, yhä pidellen kiinni Seyrin kädestä, katse kiinni kuitenkin Mordecaissa. Demoniveri selvästi koetteli vampyyria, enkelinpennun entistä enemmän peläten, ettei tuo selviäisikään tempauksestaan. Mutta vaikka selvästi oli tuskissaan, ei Mordecai keskeyttänyt toimenpidettä. Pikkuhaukka näki, kuinka vampyyrin silmät vaihtoivat väriä, nyt kun tuo katseensa oli avannut. Theo olisi halunnut tukea ja auttaa yönlasta jotenkin, mutta hillitsi sen tarpeensa, sillä muisti yhä, että todennäköisesti tekisi vain pahempaa vahinkoa vampyyriin.
”Vähän vielä, pian se on ohi…”, Theo lähes kuiskasi vampyyrille, seuraillen tuon lyyhistymistä surkeana vierestä, tuntien itsensä jälleen harvinaisen voimattomaksi ja hyödyttömäksi.
Mutta, kun Mordecai sai viimeisenkin myrkynpisaran ulos ja lopulta päästi irti hopeaverisestä, kävi Theodluin kuromaan pyhällä magialla haavat umpeen heti. Ensin keskittyen ranteeseen, jonka jälkeen nuoremman kädet laskeutuivat sarvipäisen kyljelle. Samalla nuorempi puoliverinen varmisteli, että kyläpäällikkö ylipäätään hengitti ja että tuon sydän yhä löi. Vaikka heikossa kunnossa olikin, oli Lorythas silti elossa ja se lieni kaikille helpotus. Eiköhän hopeakäärme tuosta tokenisi, jahka saisi kunnolla levättyä.

”Hän on kunnossa ja selviää”, Theo katsoikin tarpeelliseksi sanoa, jotta sivusta seuraajat saattoivat huokaista helpotuksesta. Sen toteamuksen myötä enkelinpentu käänsi huomionsa Mordecaihin, huolestuneena tarkkaillen vampyyria.
”Pärjääthän? Tarvitsetko jotain — minulla saattaa olla laukussa mukana jotain, millä lievittää kipua”, Pikkuhaukka kyseli, pitäen välimatkan yönlapseen kaiken varalta.

Darius tunsi kiven vierähtävän sydämeltään, kun veljenpoika ilmoitti Seyrin selviävän. Eihän sitä kai vielä täydellä varmuudella voinut sanoa, mutta Lorythas oli elossa ja puhdas myrkystä. Sen sijaan Mordecai ei näyttänyt voivan hyvin, Haukansilmän pistäen yhtälailla merkille, kuinka vampyyrin silmät olivat muuttaneet väriään. Se pisti varovaiseksi, jälleen. Eliitti ei sijoiltaan liikkunut, mutta jäi tarkasti seuraamaan vampyyrin ja puoliverisen sanojenvaihtoa, toivoen että Theo tiesi mitä teki…


//Jumalauta! Suomi24 tampere osastolla huutelet. Ja voi ei! Siin vaihees Mäitsi alkaa tuijottaan takasin silmät lautasina ja sit meil onkin parin tunnin tuijotuskilpailu menossa. IHAN IKI OMAN BODARIN TARVII! Hinkkinainen on kyltymätön //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron