These wounds

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Syys 2019, 01:00

Iriador ymmärsi mitä Darius tarkoitti, ja ne sanat lämmittivät, mutta yhtä aikaa hänen oli vaikeaa täysin niitä sanoja sisäistää ja käydä kumoamaan niillä jokin toinen asia, joka hänen mieltään painoi. Hän halusi tehdä niin. Mutta samaan aikaan se tuntui vaikealta. Ehkä se johtui vain siitä ettei hetki näiden ajatuksien käsittelyyn ollut oikea, juuri nyt kun punatukkaisen ajatukset olivat lähinnä Seyrissä ja tulevissa muutoksissa Sinisen Kuiskauksen suhteen.

Korkeahaltia päästikin helpottuneemman huokauksen, samalla nyökäten muutamaan otteeseen Dariuksen sanoihin, ”Tietysti lupaan”, Iriador henkäisi, ollen kyllä valmis puimaan asioita haukankatseisen kanssa sitten myöhemmin. Sitten kun heillä olisi omaa aikaa. Ja he saisivat olla kahden, ja rauhassa.
Otan ne puheeksi kyllä, kun olen kypsytellyt ne ajatukset valmiiksi. Ehkä sitten Piilopaikassa, kun olemme asettuneet sinne… sitten kun meillä on kunnolla aikaa toisillemme, tiedäthän”, nuorempi heistä hymyili pienesti, kasvojaan vielä huolitellen. Hän kyllä kuuli ne lähestyvät askeleet käytävältä, tietäen senkin tähden jo ettei tästä ollut ehkä sopiva jatkaa keskustelua enää eteenpäin tähän hätään.
Saliin saapuikin kolmas taho, nimittäin Theo, jolta Darius kävi samantien tivaamaan oliko Mordecai jo painellut matkoihinsa. Ilmeisesti ei, sillä pikkuhaukka tiesi kertoa heille että velho oli ilmeisesti aikeissa poistua illan tullen joko kartanolla siihen saakka aikaansa kuluttaen, tai jossain muualla tarvittaessa. Iriadorin mielestä se kuulosti ihan hyvältä, ei hän uskonut henkilökohtaisesti velhosta olevan harmia, saati että tuo yrittäisi heidän tiellään tarkoituksella olla.
Iriadorin mielestä olisi myös hyvä idea antaa parivaljakon tarkistaa Seyrin kunnon näin aamutuimaan, vaikkei punapää mielipiteitään ollut ääneen esille tuonut tähän hätään. Hän keskittyi mielellään jälleen loppujen hedelmiensä syömiseen, jotta pääsisi pöydän äärestä nousemaan piakkoin ylös ja tekemään jotain joka veisi mahdollisesti ajatuksia muualle.

Huomenta sinullekin”, punapää tuumi vaisusti hymyillen Theolle, katseellaan vilkaisten nuorimman puoleen, ”Nukuin kyllä sikeästi ja sain levättyä kaikesta huolimatta, kiitos kysymästä. Toivottavasti olet itsekin ehättänyt levätä edes hitusen”. Ainakaan äänestä päätellen Theodluin ei vaikuttanut turhan väsyneeltä, joten kenties kaikesta valvomisen uhoilustaan huolimatta pikkuhaukka oli ehättänyt kuitenkin ummistaa silmiään johonkin väliin edes hetkeksi.
Ja toivottavasti aamiainenkin maistuu sinulle, syö niin paljon kuin jaksat. Ties milloin seuraavan aterian aika on, vaikka Bennett epäilemättä järjestäisi meille aikaisen lounaankin pyynnöstä tarvittaessa, korkeahaltia tuumi ystävälliseen sävyyn nuoremmalleen.


//HYVÄ! EI PÄÄSE KEURA VAHINGOSSAKAAN KAATUMAAN! Ja äläpä. Nukasta tulee ultimate warrior, ei ole vertaista sille. AINA SILLOIN TÄLLÖIN KUUTAMOLLA, kun tähdet ja kuut osuu täsmällisesti oikeeseen linjaan. Lepakkolounas, jonka jälkeen Deli ja Theo saa kääntää maat ja mannut ympäri sitten hupakkoa etsien//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Syys 2019, 11:45

”Olen saanut levättyä, ei hätää”, Enkelinpentu hymähti punatukkaiselle, joka itse kertoi nukkuneensa sikeästi yön yli. Siltä se oli kuulostanutkin, Puoliverinen kun ei koiramuodossaan ollut kuullut saatikka havahtunut mihinkään yön aikana, lähinnä kuullen kuinka taho jos toinen nukkui.
Theo hymähti pienesti, puuroa suussaan, Iriadorin toivoessa aamiaisen maittavan myös hänelle. Ja siitä seurasi maininta lounas, jonka Bennett järjestäisi tarvittaessa, todennäköisesti.
”Mh. Aamiainen on kyllä tarpeeksi, minulle… Lisäksi… Ajattelin lähteä, iltaan mennessä”, Theo aloitti, jahka suunsa oli saanut tyhjäksi. Darius pysähtyi ruokailussaan sillä samalla sekunnilla, vilkaisten veljenpoikaansa terävänkysyvästi.
”Mordecai lupasi viedä minut takaisin kaupunkiin, illasta… Ajattelin lähteä, jotten täällä tiellä olisi…”, Theo aloitti, katseensa kääntäen Iriadorista viimein Dariuksen puoleen, jonka katse kertoi enemmän kuin tarpeeksi.
”Ja sinä luulit, että antaisin sinun vain lähteä hänen matkaansa?”, Darius sähähti, ”Delia tappaisi minut, jos saisi tietää siitä! Mitä jos sinulle sattuukin jotain?! Et tunne häntä, Theodluin, et tiedä mitä hän haluaa ja mihin kykenee! Ties vaikka haluaisi sinusta, meistä, eroon, kuten Artania!”.
”Jos hän haluaisi minusta, tai meistä, eroon, hän olisi tehnyt sen jo eilen”
, Theo vastasi rauhallisesti, siinä missä Darius näytti malttiaan taas menettävän, ”Tai saman tien N’drayerin kotona. Miksi hän edes auttaisi meitä, jos haluaisi meistä eroon?”.
”Sitä paitsi hän ei ole kertaakaan näiden päivien aikana satuttanut minua, toisin kuin sinä kuukausien aikana. Jos jotakuta minun pitäisi pelätä ja vältellä, niin sinua”
, Enkelinpentu lisäsi terävästi tuhahtaen, ”Sinähän tässä minut hengiltä haluat”.

Darius veti syvään, pitkään henkeä, mielessään laskien jälleen kymmenestä alaspäin, ennen kuin mitään edes harkitsi sanovansa. Hän ei jaksanut riidellä. Mutta se riitelemättä oleminen oli niin kovin vaikeaa Theon kanssa, pojan vängäten vastaan heti kun mahdollista — jos Darius olisi tuolla tavoin isälleen puhunut, hän olisi saanut selkäänsä alta aikayksikön! Ei sillä, että Darius olisi minkäänlaisessa isäroolissa halunnut olla Theon suhteen.
”Mene sitten. Pääseepähän sinustakin eroon, toivottavasti lopullisesti”, Haukansilmä tuhahti lopulta, käyden viimeistelemään ateriansa. Theo hymähti terävästi, asiaan sen enempää lisäämättä. Ei hän voinut kuin ihmetellä, miksei Darius antanut hänen vain palata Elwoodiin, jos veljenpoikaansa noin paljon vihasi.
”Lisäksi haluan keskustella N’drayerista ja hänen tilanteestaan kanssasi”, Theo jatkoi asiasta seuraavaan, vaikka setänsä nyt ei vaikuttanutkaan hirveän innostuneelta hänen kanssa puhumisesta. Ei Darius edes nuoremman puheisiin reagoinut, kun näki silmäkulmassa liikettä ovilla, katseen kääntyen kovinkin närkästyneenä epämiellyttävän tahon puoleen.
”Mitä sinä haluat?”, Eliitti sähähti yönlapselle, joka kehtasikin naamaansa hänelle näyttää aamutuimaan.
Theo puolestaan huokaisi syvään, keskittyen nyt sen pienen hetken ruokailemiseen, kerta hänet oli jätetty huomiotta, ainakin hetkeksi.



// KEURE EI KAADU KOSKAAN. LASERBEAM INDIANLADY IVY TULEE MYÖS RINNALLA. Nukasta tulee niin OP warrior et mut pitää bannia sen myötä. JA NIIIN! JA VOI APUA jätkät kääntää koko kämpän ympäri kunnes näkee et Milkan suupielestä pilkottaa räpiköivä siipi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2019, 02:06

Siitä lounaasta voitaisiin keskustella myöhemmin, mikäli kovempikin nälkä jollekulle yllättäisi. Tai sitä mieltä Iriador oli, olihan asia kovin inhimillinen, eikä punapää edes kehdannut kuvitella että tänne olisi nälkään voinut vahingossakaan kuolla.
Hetken itsekseen hiljaisuuteensa vain tyytyen pääsi Iriador kuitenkin todistamaan kun Darius päätti alkaa veljenpojalleen ärhennellä. Tosin ehkä syystäkin, sillä punatukkainen ei itsekään tiennyt mitä mieltä oli siitä että Theo oli selvästi jo tehnyt päätöksensä siitä että lähtisi illan tullen velhon matkassa pois täältä. Oliko se hyvä idea? Vaikka olikin osoittanut omanlaistaan luottamusta, kannattiko pikkuhaukan kuitenkaan lähes ventovieraan tahon matkaan noin vain lähteä. Darius ainakin vaikutti siltä että menettäisi hermonsa lehtolapsen kanssa, Iriadorin pienesti kädellään pöydän kannen alta kädellään koskettaen sormillaan muutaman kerran silittäen vanhemman reittä rauhoittelevasti.

Theon lähtemisestä aihe vaihtui kuitenkin tutumpaan, mutta ennen kuin kukaan ehätti asiaan mitään erikseen sanoa, kävi salin ovi aukeamaan. Winderin sähähdyksen lisäksi Iriador erotti tutun puhtaan ja korkean maukaisun, valkean pörheän kissan tepastellessa ensimmäisenä ruokasalin puolelle aukaistulta ovelta, jolla Mordecai seisoi kasvoillaan hyvin tyhjentävän vakava ja tyyni ilme. Hän ei olisi millään halunnut tulla erikseen tänne saakka juuri nyt, mutta koska käytävällä pyörinyt kissa selvästi pyrki suljettuun tilaan todennäköisesti ruuan ja seuran perässä, oli vampyyri etsiytynyt eteisaulasta suunnitelmistaan huolimatta paikanpäälle. Winderin sähähdyksestä huolimatta velhon katse seurasi kuinka Áliyah kehräsi ja kiehnäsi haukansilmäisen punatukkaisen rakastajan jaloissa, kiinnittäen sokean huomion ja halun nostaa karvapallon paremmin syliinsä hymyillen paijatakseen tuttua mokomaa, jota hetkeen ei ollutkaan nähnyt.
Siitä näystä Mordecain katse käväisi kuitenkin Theossa, ja kääntyi lopulta Dariukseen vilkaisun verran, ”En mitään erityistä”.
Päästin kissan tänne, se näytti haluavan salin puolelle”, velho hymähti peremmälle astuen erikseen lupia kysymättä. Eihän se ainoa syy ollut, miksi Mordecai paikanpäälle oli saapunut. Hän halusi omalta osaltaan olla myös paikalla kuuntelemassa, jos he saisivat Winderistä Theon kanssa irti jotain N’drayerin suhteen. Omalla tavallaan hän lieni myös tukena nuorikolle, vaikkei sitä mitenkään erikseen indikoinutkaan. Mikään muu häntä ei oikeastaan kiinnostanut tässä hetkessä, saati paikalla olijoissa.

Velho istahtikin nuoremman maagin vierelle pöydän ääreen, tuolin itselleen kädenheilautuksella erottaen ennen kuin sen luokse kunnolla ehätti. Lothar istahtikin alas, indikoiden täten ettei minnekään ollut paikalta poistumassa samantien. Katse kiersi pöydälle esiin asetetuissa ruuissa, tummatukan kuitenkaan sen erityisemmin näyttämättä että olisi niistä ollut millään tasolla kiinnostunut.
Sen lisäksi koen aiheelliseksi esimiehenä istua kanssasi samassa pöydässä, kun N’drayerin tilasta on kyse”, Lothar hymähti ykskanttiin uudemman kerran katseensa nostaen paremmin haltiakenraalin puoleen, kätensä puuskaan nostaen syliinsä, ”Tarvitsen sinua vahvistamaan muutaman asian häneen liittyen ennen kuin harkitsen, miten N’thiszedratamin suhteen toimin seuraavaksi”. Niiden sanojen myötä vampyyri hiljentyi, antaen tilaisuuden Theolle keskustella setänsä kanssa. Hän olisi todennäköisesti saanut itse vain sanasodan aikaiseksi jos olisi tämän pidemmälle jatkanut, siinä missä Theolla lieni parempi todennäköisyys kaikesta Winderin äkäisyydestä ja äkkipikaisuudesta huolimatta keskustella asiallisemmin.


//KEURE ON IKUINEN JA KOSKEMATON. LASERIT VIUHUU KO DISCOPALLOT VIERESSÄ. No niinpä. Wyrri kyl jää rannalle ruikuttaan sitten, että häpeä kun aikuisen miehen sait itkemään. Tulee super nopee pelastus ja Theo ja Deli jää roikottaan jotain pureskeltua repaleista lepakonraatoa kintusta ja miettii mitä sille pitäis tehä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2019, 13:29

Theon katse kääntyi seurailemaan huoneeseen astelevaa kattia, joka ensitöikseen suuntasi Iriadorin puoleen. Vanhemman velhon sanojen mukaan kissa oli halunnut ruokailusaliin, ilmeisesti seuran tai ruuan perässä, mikä saikin pikkuhaukan hymyilemään itsekseen, kun korkeahaltia kissan kävi syliinsä poimimaan.
Darius puolestaan ei kiinnittänyt Áliyahiin mitään huomiota, murhaavan katseen ollen nauliintuneena vampyyriin, joka paikalle oli kehdannut tulla. Olisi nyt edes ymmärtänyt pysyä poissa eliitin näkösältä, jos kartanolla meinasi vielä oleilla! Mutta, sen sijaan että olisi heti hypännyt lusikkansa kanssa velhon kimppuun kaivamaan tuon silmiä ulos päästä, päätti Darius yrittää olla nätisti jälleen. Ehkä ei kannattanut suututtaa Mordecaita, jos tuota kerran tarvittiin vielä Lorythasin tilan tarkistamisessa.
Siitä kiltisti leikkimisestä tulisi kuitenkin hankalaa ja sen Darius osasi jo sanoa, kun Mordecai peremmälle asteli ja istui alas äpärän viereen. Theo vilkaisi pienesti tuolin puoleen, joka vieressä liikkui ennen kuin vampyyri siihen edes koski, kuitenkin keskittyen vielä hetken omaan ruokailuunsa.

Eliitin katse kävi kaventumaan terävästi, velhon ottaen puheeksi N’drayerin, siinä missä Theo oli koittanut aikaisemmin kapteenista puhua. Ei se kai yllätys ollut, että nuo kaksi yhdessä olivat jotain käsipuolesta keskustelleet, mutta mitä ihmettä he sitten hänestä halusivat Delathoksen suhteen? Eihän hän osannut auttaa, muuta kuin kertomalla kuinka kusipäinen koko mies oli.
Ja jos totta puhuttiin, Darius ei halunnut puhua Delathoksesta Iriadorin kuullen.
”En tiedä mitä olet suunnitellut hänen suhteen, mutta meiltä loppuu aika. Jos haluamme auttaa Delathosta, on toimittava pian”, Theo jatkoi Mordecain perään, saaden Dariuksen vilkaisemaan pikkuhaukan puoleen terävästi.
Haukansilmä naputteli pöydänkantta hermostuneenoloisesti, ohimennen vilkaisten Iriadorin puoleen, puheenaiheen ollen selvästi nyt ongelma silmäpuoliselle kun punapää oli läsnä. Ei Darius edes tiennyt, miksei hän Iriadorin kuullen halunnut puhua Delathoksesta. Tuntui vain väärältä edes vihjata välittävänsä kapteenista, kaiken sen jälkeen, mitä N’drayer oli hänelle ja heille tehnyt. Totta kai Darius halusi auttaa Delathosta, mutta hänestä ei tainnut siihen olla. Ei hän ymmärtänyt sen maagisen voiman päälle saatikka sitten voinut kuvitella, miten sen saisi hillittyä. Mutta ilmeisesti Mordecailla ja Theolla oli jotain mielessään.

”Oletko puhunut asiasta Argenteuksen kanssa?”, Theodluin kävi pian kysymään suoraa, nähdessään, ettei setänsä itse aikonut asiasta lähteä puhumaan. Kenties kysymyksiin tuo sentään osaisi vastata, mikäli se puhuminen muuten oli hankalaa. Kyllä Theo oli pistänyt myös merkille sen setänsä vaivautuneen vilkaisun Iriadorin puoleen. Ilmeisesti korkeahaltiakin oli tässä kuviossa jotenkin mukana? Tai sitten tuo ei tiennyt mitään ja Darius ei olisi halunnut kumppaninsa kuullen asiasta edes puhua, mutta ei myöskään kehdannut nyt pyytää punapäistä poistumaan paikalta?
”Olen”, Darius aloitti lopulta, katseensa pitäen Theossa, sillä puoliveristä oli helpompi puhutella mitä vampyyria, ”Argenteus on tietoinen N’thiszedratamista ja tutkinut sitä. Sen enempää en asiasta tiedä, hän ei ole puhunut minulle siitä… antoi vain kirjan luettavaksi…”.
”Ja sinä et ole lukenut sitä?”, Theo arvaili, saaden Haukansilmän vilkaisemaan jonnekin lattianrajaan.
”En. On ollut muutakin. Enkä minä siitä tekstistä ymmärrä mitään”, Haukansilmä myönsi. Kyllähän hän oli yrittänyt opusta lukea, mutta kaikki siinä tuntui menevän yli eliitin ymmärryksen.
”Missä kirja on?”, Theo tiedusteli, samalla kun kaivoi kauluksenreunasta esiin sen näkylasinsa.
”Ei ainakaan täällä”, Eliitti tuhahti.
”Missä kirja on?”, Nuorempi haukansilmäinen kysyi uudestaan, samalla kun Xardille huhuili näkylasin puoleen.
”… Asunnollani tuvilla, sängyn viereisen piirongin ylimmässä laatikossa…?”, Darius vastasi nyt kysyvästi, samalla kun näkylasista kurkkasi se tutunnäköinen pikkudemoni.
”Xard, kuulit missä kirja on. Kävisitkö ”lainaamassa” sen minulle”, Pikkuhaukka puhui nyt demonille, joka virnisti näkylasin reunalta.
”No tokkiinsa!”, olikin demonin nopea rääkäisy, ennen kuin se katosi hetkeksi suorittamaan tehtäväänsä.
Darius vilkaisi nyt kysyvästi Theosta Mordecaihin, katseen kuitenkin palaten pikkuhaukkaan. Hän ei voinut sanoa pitävänsä ajatuksesta, että pienipiru pystyi hänen huoneestaan hakemaan jotain pyydettyä, mutta ei nyt aikonut alkaa vänkäämään vastaan.

”Uskotko Argenteuksen suostuvan yhteistyöhön, jos me otamme asian puheeksi hänen kanssaan?”, Enkelinpentu tiedusteli jälleen sedältään, samalla kun odotti Xardin palaavan.
”… Epäilen syvästi”, Eliitti vastasi, mulkaisten merkittävästi Mordecain puoleen. Eipä hän sitä varmaksi tiennyt, mutta Darius halusi epäillä, ettei pässinpää mielellään vampyyrin kanssa yhteistyötä tekisi, monestakin syystä.
”Et varmaan suostu sitä häneltä kysymään puolestamme?”
”En todellakaan”
, Darius vastasi lähes sähähtäen veljenpoikansa seuraavaan kysymykseen, ”Saat ihan itse mennä häneltä kysymään, jos haluat olla sen sorkkajalan kanssa tekemisissä”.
”Voisimme kenties yrittää tavoittaa hänet juhlissa ja kysyä asiasta… Ellet halua, että käyn kyselemässä häneltä jo huomenna”
, Nyt Theo puhumaan Mordecaille, samalla kun Xard viimein pamahti paikalle kera tummakantisen kirjan.
”TADAA, Xard teki jälleen hyvää työtä, eikö tehnytkin, isäntä?”, Pikkupiru rääkyi samalla kun kirjan tiputti pöydälle Theon eteen, ”Ny Xard saa kai taas jotain palkkioks, eikö?”, se jatkoi, pieniä käsiään hieroen yhteen turhankin ahneenoloisesti.
”Palkitsen sinut myöhemmin, jollain todella hienolla. Kiitos avustasi, voit nyt mennä”, Enkelinpentu hymähti, Pikkupirun selvästi näyttäen hieman närkästyneeltä, ettei heti saanut jotain työstään palkaksi. Mutta, se ei sanonut enää mitään. Vilkaisi vain arvioivasti Mordecain puoleen, taitaen jopa tunnistaa vanhemman velhon jostain, ennen kuin Xard palasi takaisin näkylasiin.

”… Sanoit että aika on käymässä vähiin… Mitä sillä tarkoitat?”, Darius päätti vuorostaan esittää kysymyksen, Theon vilkaisten sedästään Mordecaihin. Niin, mitä tapahtuisi, jos aika loppuisi?



// KEURE KUNINKAAKSI resetit iski pitää mennä taas keräämään weekly voitot. SEN SUUSTA VALU LASERIA. JA VOI EI APUA ei saa itkeä Wyrri! Scylla tulee lohduttaan. Theo käärii mordehupakon huopaan ja pitää hyvänään ja sit morde on ihan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2019, 19:11

Iriador pisti merkille ensimmäisenä Dariuksen sormien naputtelun pöytää vasten, tulkiten sen omanlaisekseen hermostuneisuudeksi. Jos tilanne ei olisi ollut tämä mikä oli, olisi punapää varmaan ehdottanut kumppanilleen että he poistuisivat salista ja jättäisivät magiaa taitavat keskenään ruokailemaan rauhassa. Mutta Theon ja Mordecain asia kosketti selvästi myös Dariusta, eikä Iriador halunnut jättää Winderiä keskenään noiden seuraan. Ties mitä sattuisi jos kenraali nyt pinnansa menettäisi syystä tai toisesta, ja loukkaisi jotakuta vielä varsinaisesti tahtomattaan. Ties mitä velholla saattoi olla hihassaan heitä varten, siinä missä Mordecain läsnä ollessa tuntui olevan aivan turhaa käydä Theoa haastamaan edes sanoin, vanhemman velhon läsnäolon varmaan antaen omanlaistaan pontta nuorukaiselle.
Oli miten oli, keskittyi Iriador enemmän kuin mielellään paijailemaan paikalle kipittänyttä valkeaa kattia. Harmi ettei hänellä ollut mitään annettavaa Áliyahille, vaikka pörheä karvapallo näyttikin tällä hetkellä olevan vain läheisyyden ja huomion tarpeessa, ja sitähän sokea katti saisi mielin määrin nyt kun omatoimisesti oli paikalle ehtinyt.

Lothar puolestaan keskittyi hiljaa vierestä kuuntelemaan haukansilmäisiä, katseensa pöydänkanteen laskien mietteliäänä sen hetken jälkeen, kun hän oli ehtinyt siihen Winderin silminnähden äkäiseen katseeseen ehtinyt vastata. Vaikutti siltä että haltiakenraali oli ehättänyt puhua asiasta Argenteuksen kanssa, ja asian eteen oli ehditty tehdäkin jotain, mutta suhteellisen puutteellisesti ainakin Mordecain mielestä. Mielipidettään yönlapsi ei kuitenkaan ääneen todennut, uskoen lähinnä itsekseen moisen johtuvan varmasti eliittikenraalien omista kiireistään.
Mordecain katse nousi viimein pöydänkannesta ylös, miehen kallistaessa päätään pienesti kun puheeksi tuli se kirja, jota Theo lähetti noutamaan pikkupirun. Lothar tunnisti kyllä sen näkylasin ja magiajäljen tutuksi ja Qiran käsialaksi, olettaen jo siitä että näkylasi lieni noidan lahja nuorukaiselle. Ei Theo niin tyhmä ja oppimaton ollut, että olisi käynyt vastaavan taikakalun varastamaankaan – etenkään Syöjättären tasoiselta lumoojalta.
Pikkupiru lähtikin suoritamaan muitta mukinoitta tihutyötään, jättäen heidät jälleen keskustelemaan rauhassa. Winder vaikutti olevan omasta puolestaan sitä mieltä, ettei virkaveljensä halukas olisi työskentelemään Mordecain kanssa, johon velho vastasi lähinnä tyhjän katseensa kohottaen haukansilmäisen kasvoille. Aikeissaan oli kenties ehkä todeta asiaan jotain, siinä missä myös Theon sanoihin, ajatuksen kuitenkin katketen kun kovaääninen raakkuja saapui uudemman kerran paikanpäälle kera kirjan jota tuo oli lähtenyt kähveltämään heille. No, sentään pikkupiru näytti olevan teostaan ylpeä, ollen palkkiotakin vailla, vaikka ilman sitä joutuikin loppujen lopuksi poistumaan paikalta

Hienovaraisempaa jättää puheille hakeutuminen juhliin. Hovissa lienee oman kiireensä ja kireytensä näin juhlien alla, liekö Argenteus ottaisi sinua edes vastaan näin lyhyellä varoitusajalla”, Lothar hymähti ryhtiään korjaten tuolillaan, Theon aikaisempaan huomautukseen näin ollen palaten. Samalla Mordecai ojensi kättään sen verran, jotta saattoi pikkuhaukan edestä poimia sen tummakantisen pienen kirjasen yhä erikoisemmalta näyttäviin käsiinsä, käyden sen kannen avaamaan ja silmäilemään muutamaa ensimmäisistä sivuista lävitse.
N’thiszedratamin voimat alkavat olla jo sellaisessa mittakaavassa, että se joko yksinkertaisesti tekee Delathoksesta lopun ja kykenevänä saattaa aiheuttaa magiapurkauksen, joka hävittää parhaimmillaan osan kaupungistanne tuhkaksi ilmaan. Vaihtoehtoisesti se alkaa hiljalleen tavoitella sielujanne ja kehojanne myös kyteäkseen muuallakin kuin vain yhdessä kehossa, sillä mitäpä se siitä menettäisi”, velho puheli, vaikka katseensa olikin siinä kirjasessa, ”Yksinkertaisemmin asian sanoiksi pukien, Delathos on kävelevä ja arvaamaton aikapommi. Ne merkit hänen kädessään ovat muinainen loitsu, joka sitoo N’thiszedratamin hänen kehoonsa – näin ollen kehoa ja maagista energiaa ei voi toisistaan erottaa ilman että molemmat niistä tuhoutuisivat. Vähän samalla tavalla, kuin teidän verisiteessännekin - mutta tässä tapauksessa on kyse hallitsemattomasta voimasta, joka haluaa itselleen uusiutuvan ja tuhoutumattoman kehon omia tavoitteitaan varten, joihin ilman sitä demonista korua N’thiszedratam todennäköisesti olisi ollut viime kerralla jo valmis”. Lothar puhui kovin rauhalliseen ääneen, katsettaan kertaakaan nostamatta siitä kirjasta, jonka sivuja käänteli ja silmäili lävitse niille tehtyjä erillisiä merkintöjä tekstin lomaan ja sivujen laitoihin sellaisten sattuessa kohdalle. Välissä saattoi olla myös erillisiä lappusia, joille oli piirretty kuvioita tai kirjoitettu erillisiä lisäyksiä tarpeen tullen.

Mordecai löysi pian ripeällä sivujenkääntämisellään heidän keskusteluaan sivuavan aiheen kirjasesta, jossa selitettiin ja tutkittiin sellaisia maagisia voimia, joilla oli kyky kasvaa tietoisiksi voimiksi ja olla verrattavissa toisinaan jopa demoneiksi. Niiden syntyyn ja kehittymiseen oli useita syitä ja keinoja, eikä sellaisen syntyyn syy ollut millään tavalla yksiselitteinen. Lothar laskikin kirjan aukeaman auki pöydälle, paremmin asetellen muidenkin näkösälle jos sivujen sisältö sattui kiinnostamaan jotakuta. Kirjan perään yönlapsi asetti kirjan sivuille tyhjästä käteensä vetäisemänsä kristallin, joka hohti äkäisen punaisena ja sen hiottu pinta väreili punaisen ja oranssin sävyissä, mikä varmaan kieli pöytäseurueelle selvästi mistä oli kyse. Se oli osa N’thiszedratamia, erityisesti valmisteltuun kristalliin sidottuna, josta sitä voimaa ei erikseen voinut käyttää ilman erityistä osaamista.
Se pitää kahlita, mahdollisimman pian. Ennen kuin se keksii miten siitä pannasta pääsee hankkiutumaan eroon. Kykenen sitomaan paloja siitä voimasta kristalleihin, mutta N’thiszedratamin kokonaisuuden sitominen yhteen kristalliin ei ole yhden velhon voimin enää mahdollista”, Mordecai jatkoi, katseensa kohottaen Dariuksen puoleen, ”Enkä tiedä riittääkö kaksikaan, jos Argenteus edes suostuu osallistumaan toimenpiteeseen”.
Aika on lopussa, on toimittava nyt, jos haluat pitää kapteenisi riveissäsi mukana”.



//KEURE KRUUNATAAN! JA NIIN PITÄÄ! Nyt ne laaserit sitten taas, taas tekee mieli kattoo monsterit oy ihan vaan ton kommentin takia :DDD Voi adbwkadwa GIB ME. WYRRISCYLLAA! Ja kyllä <3 Milka kun tulee vilkaseen minne hänen herkkunsa vietiin nii Morde on ihan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2019, 20:17

Theodluin nyökkäsi hymähtäen, Mordecain ollen sitä mieltä, että heidän kannattaisi ennemmin juhlissa hakeutua eliittikenraalin seuraan. Tottahan se kaiketi oli, ei Theo tiennyt kuinka kiireinen hovi oli — variskin näin juhlien alla… — saatikka sitten sitä, mistä hän edes löytäisi Argenteuksen, jos huomenna olisi yrittänyt tuon puheille. Ehkä Darius olisi voinut auttaa löytämään sarvipäisen, mutta parempi silti odottaa juhliin. Haukansilmä ei kommentoinut asiaan mitään, siinäpähän yrittäisivät edes löytää Argenteuksen juhlista, sikäli mikäli sarvipäinen niihin osallistui. Totta kai tuo varmaan Aranin mieliksi paikalla kävisi, mutta heti kun kuninkaan katse välttäisi, olisi pukinsarvinen varmasti kaikonnut paikalta.
Haukansilmäiset hiljentyivät kuuntelemaan Mordecaita, Dariuksen näyttäen yhä nyreää naamaa, siinä missä Theodluin selvästi huolestui kuulemastaan. Dariuksen nyreys johtui lähinnä siitä, ettei hän vieläkään ymmärtänyt tilannetta, vaikka se nyt hänelle selitettiinkin. Kyllä hän tiedosti N’thiszedratamin olevan vaarallinen ja ilmeisesti aiheuttavan suurempaakin vahinkoa, jos vielä puikkoihin pääsi, mutta eikös tuota estänyt se kaulakoru kuurapartaisen kaulalla? Mikä kiire heillä muka oli? Tosin Mordecai epäili sen pirun löytävän kyllä keinon päästä eroon siitä kahleestaan, mutta sitä Darius taas epäili. Miten se muka voisi päästä kahleestaan eroon, jos ei edes päässyt kontrolloimaan Delathosta nyt?

Theodluin puolestaan ymmärsi tilanteen vakavuuden, huolestuen entistä enemmän kuurapartaisen tilanteesta. Piti vain toivoa, ettei aika todellakaan loppunut kesken ja piti toivoa, että Argenteus suostui auttamaan. Pikkuhaukan katse seuraili, kuinka Lothar kävi kirjan sivuja läpi, lopulta laskien sen avoimena pöydälle. Theo vilkaisi setäänsä, joka ei selvästikään ollut kiinnostunut kirjan sivua edes vilkaisemaan, jonka jälkeen puoliverinen noukkikin sen kirjan itselleen ja kävi lukemaan auki jätettyjä sivuja läpi, päästäkseen entistä paremmin jyvälle siitä, missä mentiin ja mitä oli odotettavissa. Kirjasta nuoremman haukansilmäisen katse kuitenkin kohosi pöydälle laskettuun kristalliin, Theon tunnistaen heti sen magian, mitä punaoranssina hehkuva kristalli väreili. Darius puolestaan nojautui huomaamattomasti kauemmas kristallista, tietämättä varsinaisesti mikä tuo oli, mutta Mordecain sanoista päätteli kyseessä olevan ”pala” itse N’thiszedratamia? Ja sitä suuremmalla syyllä Darius pysyi mielellään kaukana tuosta, ties vaikka olisi käsille räjähtänyt. Käsistä puheen ollen, eliitti pisti myös merkille, kuinka vampyyrin kädet olivat ottaneet sievempää muotoa eilisten rujojen, karrelle palaneiden käpälien sijaan. Ilmeisesti tuo voi jo paremmin ja oli kyennyt myrkystä selviämään.

”Jos kaupunki tai muiden henget ovat vaarassa, uskoisin Argenteuksen kyllä suostuvan auttamaan”, Theodluin aloitti, vilkaisten setäänsä, joka vain kohautti olkiaan. Ei hän tiennyt suostuisiko pujoparta siltikään auttamaan, ties vaikka ennemmin katsoisi, että Delathos häädettäisiin kauas haltioiden mailta, ennen kuin räjähtäisi.
”Kapteenini ei vaikuta haluavan pysyä riveissäni, joten mitä minä välitän”, Darius yllättäen tuhahti Mordecaille, saaden kirjaa lukevan pikkuhaukan hymähtämään.
”Kyllä hän haluaa… Sinä et vain osaa lukea häntä, et ymmärrä häntä, etkä varmaan välitäkään ymmärtää, kun olette aina ärtyneitä toistenne seurassa”, Pikkuhaukka mutisi lähinnä itsekseen, samalla pitäen katseensa kirjassa.
”Olisit sinäkin jos tietäisit, mitä kaikkea hän on tehnyt!”, Eliitti ärähti ääntään korottaen, selvästi aiheen ollen entistäkin arempi Haukansilmälle.
”Ehkä tiedänkin. Ehkä olen kokenut sen saman”, Theo hymähti, viimein katseensa nostaen kirjasta ja vilkaisi kulmiensa alta setäänsä. Eihän hän tiennyt, mitä kaikkea Delathos oli eliittikenraalille tehnyt, eikä aikonut todellakaan pakottaa Dariusta säälimään käsipuolta, mutta selvästi setänsä ei ollut nähnyt Delathosia samalla tavalla, mitä Theodluin. N’drayer oli sairas, eikä se sairaus ei tietenkään oikeuttanut tuon tekoja, mutta Theodluin oli antanut käsipuolelle jo anteeksi.
Darius jäi hiljaiseksi, tuijottaen vain veljenpoikaansa, joka takaisin tekstin pariin katseensa käänsi. Eliitti nosti kätensä puuskaan, nojautui selkänojaan ja toisen kämmenistään nosti peittämään suutaan. Hän ei halunnut arvailla, mitä kaikkea Theo tiesi, mutta mitä taas tuli pikkuhaukan kokemaan… Pelkäsi Darius tietenkin sitä pahinta. Eipä äpärä ollut mitään koskaan valittanut kapteenista ja tuon luona asumisesta — mitä nyt alkuunsa oli nurissut ja yhä vietti aikaansa usein tuvilla, sen sijaan että olisi N’drayerin luona pysynyt, joten… ehkä Dariuksen olisi pitänyt osata lukea tilannetta paremmin? Oliko hän tehnyt väärin, pistäessään Theon Delathoksen nurkkiin maalitauluksi?
Toisaalta, eihän hän välittänyt pojasta saatikka sitten N’drayerista! Tai niin Darius itselleen uskotteli.

”En tiedä olisiko minusta mitään hyötyä, mutta voisin auttaa teitä…”, Theodluin lopulta jatkoi, puhuen jälleen Mordecaille, samalla kun tekstiä yhä luki, ”Tämä on uutta, en ole koskaan lukenutkaan tällaisesta, mutta se toiminee loppupeleissä samalla tavalla, mitä sieluenergian vangitseminen kristalliin?”.
”Mutta entä Delathos? Selviääkö hän ilman sitä energiaa?”
, Pikkuhaukka jatkoi kyselemistään, ymmärtäen kyllä, ettei tämä keskustelu ehkä enää tähän tilanteeseen kuulunut, mutta oletti, että ehkä Dariuskin halusi kuulla asiasta.

”Ei”, Yllättäen Darius totesi, ennen kuin Mordecai ehätti pojalle vastaamaan, käden viimein kasvoiltaan laskien, ”Sinä et osallistu siihen. Mitä ikinä se onkaan, se kuulostaa liian vaaralliselta — sinä et mene enää lähellekään N’thiszedratamia. Johan se viimekerralla sinut halusi —— Miksi se halusi Theon?”, Viimeinen kysymys oli tarkoitettu Mordecaille, Dariuksen kyllä muistaen, kuinka se piru oli kovasti vaatinut poikaa vampyyrilta itselleen. Tosin oliko N’thiszedratam halunnut itse Theon vai sen… mikä ikinä Theon oli riivannutkaan?


// KEURESTA UUSI KUNINGAS!!! Meidän pitää selvästi kattoo monsterit Oy joku kerta :D Perse tänne ja kattellaan animaatioita. GIB YAS kato se on Scylla joka kouluttaa Nukasta hirveen tappajan ja siinä mis Wyrri itkee menetettyä viatonta tytärtä, Scylla itkee onnesta silleen ”THATS MY DAUGHTER”. JA APUA KJAFKA Niin vihainen Mordebat <3 Milka kiikutetaan kauas mordesta ja mordelle annetaan taas hedelmiä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2019, 22:03

Lothar katseli ilmeensä värähtämättä kenraalia, joka väitti ettei Delathos tuon riveissä halunnut pysyä. Olihan N’drayer omanlaisensa tapaus, tuskin monellakaan oli kärsivällisyyttä katsella kuurapartaa hetkeä pidempään ellei kyennyt tietynlaista sidettä tuohon luomaan. Kuurapartaa oli helppo käsitellä, kunhan vain pääsi jyvälle millainen tehtävänanto antoi ja palkitsi tummahipiää eniten – kenties Winder ei sitten samalla tapaa osannut miestä tulkita, siinä missä Mordecailla kyllä oli ollut aikaa ja mielenkiintoa selvittää omassa esimiessuhteessaan jokaisen veljeskunnan vahvuudet tehtävien suhteen.
Velho ei kuitenkaan haukansilmäisten puheisiin aluksi mitään kommentoinut, siinä missä Iriador oli kyllä seisahtunut tekemisissään kuuntelemaan muita, muttei myöskään viitsinyt kommentoida asiaan koska hän ei muiden puheista mitään kunnolla ymmärtänyt.
Kutakuinkin, mutta elävän energian vangitseminen vaatii myös runsaasti energiaa. Turha siis olettaa että se olisi helppo toimenpide, sillä N’thiszedratamin kaltaiseksi kasvanut maaginen voima tuskin suostuu yhteistyöhön ellet sille mieltäsi ja kehoasi käyttöön myisi”, Mordecai hymähti väliin, vilkaisten kirjan pariin eksynyttä nuorukaista, joka omaa mielenkiintoaan ilmaisi auttamisen suhteen. Tietenkin Darius kävi asiaa kommentoimaan, suoriltaan kieltäen ettei Theolla olisi aisaa millään tavalla osallistua tulevaan ainakaan haltiakenraalin mielestä. Lotharin mielestä pikkuhaukasta taas voisi olla hyötyäkin. Jokainen maagi ja energia olivat erilaisia. Theodluinin voimat saattoivat olla vielä nuoria, mutta siitä parantavasta energiasta, puhumattakaan sitten Nemamiarathin energiasta, saattaisi olla N’thiszedratamin kannalta hyötyä.

Miksi se halusi Theon?
Mordecai kohautti harteitaan, ”En tiedä. Todennäköisesti houkutellakseen pyhää energiaa uudemman kerran esille, tai sitten vain hankkiutuakseen Theosta eroon uhkana”, mene ja tiedä mitä se piru oli ehtinyt suunnitella silloin, mutta mitään hyvää se tuskin oli ollut. Nyt oli kuitenkin täysin siitä itsestään kiinni, kestäisikö sen vapautumisessa kuukausia, viikkoja, vai vain joitain hassuja päiviä, mutta eiköhän N’thiszedratam järjestäisi siitä omanlaisensa näytöksen jota olisi vaikea olla huomaamatta, sitten kun sen aika koittaisi.

Niin pitkään kuin se koru lepää Delathoksen kaulalla on kuitenkin ihan turha pelätä, että N’thiszedratam Theodluinia tai ketään muutakaan satuttaisi”, Mordecai jatkoi, jääden katselemaan sitä erikoisempaa kristallia pöydällä, joka puun pintaa värjäsi punertaviin sävyihin kristallin pinnan lävitse.
Kun tarpeelliset valmistelut on tehty, voidaan N’thiszedratamin sinetöimistä kristalliin yrittää”, velho hymähti poimien nyt sen kristalliin omiin hyppysiinsä tutkailtavaksi lähempää.
Eli et ole edes varma, onnistuuko koko temppu edes?”, Iriador hymähti viimein hetken muiden puheita ollessaan yhä hiljaisena kuunnellut, koko touhun alkaessa kuulostaa hänen mielestään aika uhkarohkealta. Mutta mitäpä hän velhoista ja noiden hullutuksista tiesi.
Mitä enemmän energiaa loitsuihin käytetään, sitä todennäköisemmin se onnistuu. Koska Argenteus on tietoinen jo asiasta, olisi hänen osallistumisensa korvaamaton apu, siinä missä Theodluininkin – en usko että teistä kukaan haluaisi sekoittaa tilanteeseen ketään ulkopuolista lisäksi, vaikka voisin asian monella erilaisella tapaa järjestääkin oman etuni tähden. Jos ringissä on yksikin vilpillinen taho, saattaa kristalli tai energia itsessään joutua vääriin käsiin, oli tilaisuus ja loitsu kuinka huolellisesti valmisteltu tahansa”, vampyyri hymähti, ”Delathosta ja N’thiszedratamia ei voi toisistaan erottaa millään manausrituaalilla. Se energia täytyy ensin riisua N’drayerista, sitoa sitten kristalliin, ja kristalli sidotaan energioineen edelleen Delathokseen. Se voima kahlitaan fyysiseen esineeseen, josta ilman kutsumista sitä energiaa ei voi käyttää, samalla tavalla kuin lumotut aseet ja osa velhojen sauvoista ja taikakaluista toimivat. Halutessaan Delathos voi opetalla kanavoimaan sitä voimaa itse maagin tavoin, siinä missä N’thiszedratam ei kykene kristallin ulkopuolisiin asioihin enää vankilastaan vaikuttamaan jatkossa”.

Ja sekin on pelkkä teoria”, punapää tuhahti epäuskoisesti, haluamatta uskoa että mitään kuitenkaan saataisiin Delathoksen suhteen aikaiseksi. Tuskin käsipuoli itse edes suostuisi moiseen pakottamatta.


//EI OLLU LEIJONAKUNINGAS!!! No kyllä, animaatio ilta perkele. JA VOI APUA NYT EI :DD ETTE VIE WYRRIN KULLANNUPPUA, TULEE MUUTEN VIHANEN ORI NISKAAN TAMPPAAMAAN. Milka pistetään pihalle pyytään hiiriä. Mordemarihupakko saa syödä hedelmänsä vastaisuudessa rauhassa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2019, 22:50

Mitä merkittävin katse suotiin puoliverisen puoleen Dariukselta, kun Mordecai mainitsi N’thiszedratamin kenties halunneen vain hankkiutua Theosta eroon uhkana. Jos se hullu halusi enkeliverisestä eroon, kannattiko tuon nyt sitten mennä mukaan leikkimään hengellään vanhempien velhojen kanssa?! Theoduin lähinnä tuhahti sille katseelle, aikoen osallistua, jos hänestä olisi hyötyä. Eikä Darius sitä voisi estää.
N’thiszedratamista ei kuitenkaan ollut kenellekään harmia, niin kauan kuin maaginen kaulakoru kuurapartaisen kaulalla lepäsi. Se oli hyvä kuulla ja piti vain toivoa, ettei hullu keksisi sitä keinoa päästä siitä eroon. Delathos itse tuskin yritti korua pois itseltään, tai niin Theodluin halusi uskoa.
Theo oli jatkamassa kysymyksiään, kun yllättäen Iriador liittyi keskusteluun. Punapäinen oli epäilevällä kannalla, saaden Dariuksen myös miettimään, oliko Mordecai edes perillä siitä mitä oli yrittämässä. Vampyyri vaikutti kuitenkin tietävän mistä puhui, mutta toisaalta, jos tuo todella olisi tiennyt mitä teki, niin miksei Mordecai ollut itse aikaisemmin asialle tehnyt mitään?
”Ei ulkopuolisia”, Darius ja Theo totesivat melkein yhteen ääneen, Mordecain kertoessa, että olisi kenties voinut ulkopuolisia maageja avuksi hankkia. Mutta siinä oli riskinsä, kuten vampyyri toi esille, eikä Theo uskonut Delathoksen pitävän siitä, jos täysin tuntemattomia tilanteeseen tuotaisiin mukaan. Darius taas ei halunnut tämän tapauksen leviävän ulkopuolisten tietoon, ties mitä juoruja ja hankaluuksia siitä seuraisi Kuiskauksen suhteen.

Enkelinpentu nyökkäili ymmärtäväisenä Lotharin kertomalle, saaden koko ajan entistä paremman kuvan tilanteesta, siinä missä Darius meni vain entistä enemmän hämilleen. Mitä eroa sitten oli manausriitillä ja voiman riisumisella jostakusta? Kysymyksiä oli tuhansia, mutta eliitti päätti pitää suunsa kiinni. Tässä menisi koko päivä ja vielä seuraava yökin, jos hänelle piti kaikki selittää alusta alkaen ja kunnolla.
”Kaikki alkaa teoriasta”, Theodluin hymähti ystävällisesti Iriadorille, joka kaiken kuulemansa jälkeen vaikutti yhä epäilevältä, ”Uskon, että Argenteus on asiaa myös miettinyt ja osaa kenties asiaan oman panoksensa tuoda, ellei jopa kertoa toista tapaa N’thiszedratamin taltuttamiseen. Meidän pitää vain päästä puhumaan hänelle, sikäli mikäli eliittikenraali suostuu yhteistyöhön…”.
”Saan varmaan pitää tämän?”
, Theo kysyi sedältään, kirjaa pienesti nostaen käsissään.
”Kunhan palautat sen Argenteukselle lopulta”, Darius vastasi, kädet puuskassa yhä katsellen velhokaksikkoa. Hän ei pitänyt tästä, mutta ei eliitistä tainnut olla estämäänkään Theoa osallistumasta siihen, mitä ikinä Mordecai oli suunnittelemassa. Ehkä eliitti oli myös osin närkästynyt, että nämä kaksi ”ylimääräistä” tunkivat Delathoksen tilanteeseen mukaan, mutta toisaalta, kenties N’drayer oli paremmissa käsissä heidän kanssaan, mitä Eliitin auttamana — eihän Darius edes tiennyt, miten olisi voinut auttaa kuurapartaista!

”Oliko siinä kaikki?”, Haukansilmä lopulta kysyi, Theon lähinnä kohauttaen olkapäitään ja nyökäten sen jälkeen, ei hänellä ainakaan ollut mitään kysyttävää enää. Tuskin Darius olisi edes osannut vastata mihinkään, mitä hän olisi ehkä asian suhteen halunnut kysyä. He olivat saaneet tiedon Argenteuksen osallisuudesta tähän tapaukseen, eipä Winderiltä muuta kaivattu.
”Hyvä. Menen katsomaan joko Seyr on hereillä”, Darius ilmoitti kovinkin tylysti, nousten sitten sijoiltaan ja poistui paikalta. Tekihän se pahaa lähteä näin nopeasti, edes kysymättä Iriadoria mukaan, mutta Dariuksella oli pakottava tarve päästä pois Mordecain seurasta — eikä Theonkaan läsnäolo taaskaan kovin mukavalta tuntunut. Toivottavasti Iriador sen ymmärsi.
”… No olisi se huonomminkin voinut mennä”, Pikkuhaukka hymähti, kun setänsä oli paikalta poistunut, palaten sitten selailemaan kirjaa, samalla kun pöydän äärestä hitaasti nousi, ”Vien tämän talteen… Ellet sinä halua vielä kirjaa selata?”, Theodluin ilmoitti, kysymyksensä suunnaten Mordecaille, aikeina käväistä oleskelutilan puolella, jonne omat tavaransa oli jättänyt.


// EI OLLU EI! Jos ei muuta ni pistetään ne weedit pyöriin ja katotaan missä vaihees hajoo pää. VIHAINEN ORHI SIELTÄ SUOTANA entä jos Scylla vaan tykkää kun niskaan painetaan ( ͡° ͜ʖ ͡°) Ja kyllä! Sitten Morde hupakko pistetään povitaskuun mistä se voi kurkkia ja tuomita maailmaa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 25 Syys 2019, 00:27

Sen näemme sitten”, Mordecai hymähti vierestä Theon pohdiskellessa asioita Argenteuksen suhteen. Katsotaan nyt mitä mieltä Winderin virkaveli olisi asiasta ensimmäisenä, ennen kuin pidemmälle asiaa miettisi. Olisihan Lothar voinut kääntyä asian kanssa myös veljeskunnan puoleen – häntä ei vähääkään kiinnostanut mitä Theo ja Darius asiasta loppupeleissä olisivat silloin mieltä. Kohteliaana hän kuitenkin ajatteli asian kiinnostavan Winderiä siltä kantilta asiaa katsottuna, että Delathos juurikin toimitti yhtä eliittijoukon korkeammista viroista. Jos asia olisi ollut yksinkertaisempi, olisi Mordecai hyvinkin saattanut tehdä asialle jotain jo ajat sitten itsekin.
Iriador puolestaan ei tiennyt mitä mieltä asiasta oli. Hän ei välittänyt N’drayerista, ja olisi mielellään korkeintaan kiskonut tuota turpaan jos olisi siihen hyvän syyn saanut. Hänen puolestaan Mordecai saisi luvan tehdä mitä ikinä mielikään käsipuolelle, eikä Iriador aikonut osoittaa kiinnostustaan Delathoksen ”korjausprosessiin”. Siinäpähän oli, hyvässä lykyssä siitä varmaan päästäisiinkin, mutta sitähän punapää ei ääneen todennut, eikä kasvoiltaan indikoinut, että ehkä olisikin toivonut kuuraparran vain häviävän ykskaks jonnekin ilman sen suurempia selityksiä.

No, asia lieni sillä selvä, ja siihen voitaisiin palata muutaman päivän päästä. Piti vain toivoa että Argenteus olisi paikalla juhlissa. Jos ei, pitäisi keksiä toinen tapa lähestyä eliittikenraalia hienovaraisesti suotta tunkeilematta mahdollisimman pian. Mutta sekin oli sen ajan murhe, eikä tummatukkainen yönlapsi aikonut asian ajatteluun käyttää aikaa tämän enempää tältä istumalta. Dariuskin poistui paikalta, sen enempää aiheesta alkamatta vänkäämään, Iriadorin kääntäen päätään pienesti kuunnellakseen kuinka kumppanin askeleet etääntyivät pöydän äärestä, sitten ruokasalista ulos.
Mordecai pudisti päätään Theon kysymykseen, samalla napsauttaen sen kristallin käsistään ilmaan, punaisena kimmeltävän esineen häviten kuin tuhka tuuleen yhtä näppärästi kuin Lothar oli sen käsiinsä taikonutkin.
En minä sitä tarvitse, senkus pidät sen. Taidan omistaa samaisen kirjan joka tapauksessa omassa hyllyssäni”, velho hymähtikin, ”Saat sen varmaan palautettuakin helposti hoviin tarvittaessa”.
Hän tulee mököttämään asiasta vielä tovin, se siitä”, Iriador huokaisi Theon aikaisempiin sanoihin yllättäen, kiinnittäen Mordecainkin huomion sivusilmällä punatukkaiseen, ”Tuskin muusta kuin epätietoisuudesta, Darius tuskin koskaan on ymmärtänyt maagisten asioiden päälle. Ehkä parempikin että joku osaava viimein vie tätä eteenpäin, sillä asia on seissyt paikoillaan ymmärrettävistä syistä jo pitkään”.
Teemme mitä voimme. Jos se ei riitä, ei minulle jää vaihtoehdoksi kuin hidastaa sen pirun etenemistä”, Lothar tuumi pöydän äärestä noustessaan nyt itsekin, ”Minulla on muitakin demoneita taltutettavana…”, velho totesi lähinnä itsekseen ohimoitaan hieraisten aikeissaan poistua viimein sinne kirjastontapaisen puolelle tuhlaamaan aikaansa.

Korissa on valmistamatonta lihaa. En tiedä onko se tarkoitettu kissallesi”, tietenkin Mordecai haistoi tuoreen lihan ja ajatteli siitä mainitsemisen olevan aiheellista, tietäen kyllä, ettei Iriador välttämättä itse olisi kyseistä saattanut tyhjästä vain keksiä.
Kiitos…”, punapää mumisikin velhon perään huomautuksesta häkeltyneenä. Vaikka tiesikin kelle se kimpale mahdollisesti oli tarkoitettu, voisi hän kyllä siitä varmasti pienen palan leikata Àliyahille, ja mahdollisesti kerätä aamiaistarjottimen matkaansa Lorythasia varten sitten ennen kuin yläkertaan aikoisi Dariuksen perään yläkertaan.


Yläkerran puolella eräs olikin jo uuteen päivään havahtunut huonovointisena ja apeana. Aivan kuin viimeinenkin elämänilo ja onnen palanen olisi jonnekin hävinnyt, ja siltä Lorythaksesta oikeastaan tuntuikin kaiken sattuneen jäljiltä. Syystä tai toisesta hänen olonsa oli huomattavasti parempi, mutta sitä ei helpottanut se ikävä viiltävä tunne kyljessä, sekä omituinen kolo ajatuksissa ja sydämessä.
Surkeana ja ennen kaikkea laiskana se katse kiri kuitenkin pian oven puoleen, Puolikäärmeen ajatusten jääden siihen tunnistaessaan tutun kasvon saapuvan kammarin puolelle.
Aiedail...”, sarvikruunuinen henkäisikin haikaillen silmäpuolen kasvoille turkoosin katseensa kohottaen, tietämättä oikeastaan kuvitteliko näkemänsä.


//No kyl, ultimate hajoomis testi. No nyt sitten taas :DDD Tottakai Scylla vaan tykkään kun sieltä tulee kolossaalinen WyrriOrhi vähän tömistään. Morden tasku on se. Sitä ette Mordemarihupakolta pois vie, tai se puree sormille//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Syys 2019, 13:29

Theo nyökkäsi hymähtäen Lotharille, joka kirjaa ei enää itse uskonut tarvitsevan. Pikkuhaukka kyllä palauttaisi sen sitten Argenteukselle, jahka oli aika, varmasti toki ensin kopioiden sivun tai toisenkin itselleen talteen. Puoliverinen oli ehättänyt kirjan kanssa jo ovien luo, kun Iriador avasi vielä suunsa, todeten Dariuksen todennäköisesti mököttävän vielä tovin asian suhteen. Ilmeisesti lähinnä epätietoisuuttaan, Haukansilmä kun ei punapäisen mukaan ymmärtänyt magian päälle hirveästi. Sen Theokin oli huomannut, mutta eipä eliittiä siitä voinut herjata. Jokaisella oli omat vahvuudet ja Dariuksella tuskin oli nykyisessä asemassaan aikaa saatikka energiaa lähteä magiaan tutustumaan, kun itse sitä ei käyttänyt, mitä nyt omisti lumotun keihään.

Theo jatkoi askeltaan kirjaston puolelle, pistäen kyllä merkille Mordecain toteamiset muistakin demoneista, mutta ei siihen nyt kiinnittänyt huomiota. Kirjastolla Theo kävi keräämään levälleen jääneet tavaransa ja asettelemaan olkalaukkuunsa, varmistaen ettei itseltään jäisi mitään jälkeen, hän kun tuskin vierailisi Briarissa uudemman kerran pitkään aikaan.
Katse vilkaisi Mordecain puoleen, joka kirjastona toimivan oleskelutilan puoleen saapui.
”Parempi ehkä odottaa, että Iriador tai Darius tulee pyytämään meitä Lorythasin luokse”, Theo aloitti, samalla kun laukkuaan järjesteli, ”Uskoisin, että Darius ainakin haluaa hetken vain olla Seyrin seurassa”.
”… Uskotko Delathoksen selviävän N’thiszedradamin erottamisesta?”
, Enkelinpentu kysyi yllättäen, ”Hän on aina vaikuttanut kovin… Heikolta, kun se on ollut poissa… tai siis, hiipuneena…”.


Darius talssi harvinaisen vakain ja nopein askelin yläkertaan. Mitä kauemmas hän pääsi vampyyrista, sen parempi! Sentään hän oli osannut olla suhteellisen nätisti äskeisen keskustelun ajan, mutta selvästi Haukansilmäistä oli jäänyt kismittämään asia jos toinenkin. Varsinkin se, kuinka Theo hänen sanojaan uhmasi ja aikoi vasten hänen tahtoaan tehdä. Ehkä Dariuksen pitäisi kieliä pikkuhaukan tekemisistä Delialle, saisi tätinsä pistää poikaan järkeä!
Se nyreys näkyikin hetken selvästi eliitin kasvoilla, kun Haukansilmä nyt jo rauhallisemmin askelin kävi astumaan Seyrin makuukammariin. Ja huomatessaan sarvipäisen olevan hereillä, kutsuvan häntä sillä kauniilla nimellä, katosi kaikki nyreys ja negatiivisuus heti eliitin mielestä ja kasvoilta.

”A’maelamin”, Darius aloitti, kävellen nopeanrauhallisesti lähemmäs ja istahtaen vuoteen reunalle. Hopeaverisen toinen käsi poimittiin omiin, eliitin kääntyen ja nojautuen paremmin sarvipäisen puoleen.
”Mikä on vointisi?”, Haukansilmä tiedusteli lempeällä äänellä, koittaen hymyillä pienesti toipilaalle. Ei Lorythas vielä täysin terveeltä näyttänyt, mutta sentään tuo oli hereillä ja elossa.
”Muistatko mitään eilisestä…?”.



// Koska meidänhän on hyvä hajota totaalisesti. No kuka ei tykkäis jos iso orhi tulee ja tömistelee. EIKUN. Ja kyllä, siellä on hyvä pesiytyä, sinne saa sitten välillä hedelmiä syötäväks ja kolikoita säilytettäväks. Ja nyt mä oon ultimate vihanen jos Morde ei ikinä missään pelissä muutu oikeesti lepakoks :DDDD //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Loka 2019, 02:36

Kartanon kirjastonkaltainen siisti tila näytti Mordecain mielestä vakuuttavammalta, kuin velho oli kenties ensimmäisenä edes kehdannut kuvitella. Toisaalta, hän ei viitsinyt jäädä ihailemaan katseellaan kirjojen ja koriste-esineiden täyttämiä hyllyjä, Lotharin etsienkin itselleen ensimmäisenä vain sijan istua yksinäiseltä nojatuolilta siististi asetellun sohvaryhmän luota. Viime iltainen magian käyttö uuvutti yhä häntä, vaikkei mies sitä itsestään ulkoisesti näyttänytkään varsinaisesti, pitäen oman väsyneen olonsa vain omana tietonaan.

Velhon katse jäi hetkeksi seurailemaan Theoa nuorikon touhutessa laukkunsa parissa. Hän oli samaa mieltä pojan kanssa, Mordecai hymähtäenkin puoliveriselle siitä merkiksi. Eiköhän joku heidät noutaisi ennemmin kuin kannatti omaa nokkaansa tunkea muiden asioihin tällä hetkellä, tai vähinkään telepaattisesti huhuilisi perään tarpeen sitä vaatiessa. Asian pohtiminen jäi kuitenkin sikseen Theon kysymyksen myötä, helmiäisen katseen kohoten uudemman kerran silmäilemään paremmin nyt pikkuhaukkaa.
Mordecai tiesi kyllä harvinaisen hyvin mitä Theo asiallaan tarkoitti. Olihan hän nähnyt Delathoksen useammankin kerran sellaisena, enemmän ja vähemmän heikkona ja syrjäänvetäytyvänä, jos se toinen jossain hämärässä piilossaan oli tyystin uinumassa ja punomassa juoniaan omassa rauhassaan.
Se johtuu siitä että he ovat toisistaan riippuvaisia”, Lothar hymähti, toiseen kämmeneensä leukansa nojaten, ”Delathoksella on aina ollut tapana piilottaa apeutensa sen yltäkylläisen voiman alle josta hän nauttii. On sanomattakin selvää että N’thiszedratamin kätköönsä piiloutuminen tuo hänestä esille hänen oman luonteensa paremmin, jolloin Delathoksella onkin vain tapana syrjäytyä itseään suojellakseen silloin kuin luotto itseensä lienee vähäisin”.

Vain lopullinen toisistaan erottaminen tuhoaisi heistä lopullisesti molemmat”, Mordecai vielä jatkoi, katseensa tilassa loimuavaan takkatuleen silmäten rauhallisesti, ”En haluaisi yrittää sitä kuitenkaan kuin vasta viimeisenä vaihtoehtona”.


Jos tämä oli taivas, tai se tapa jolla häntä tultiin jonnekin muualle hakemaan, oli se omalla tavallaan mieluinen Dariuksen läsnäolon tähden. Mutta jokin päässä yhtä aikaa kuitenkin väitti ettei tämä ollut mitään unta, tai minkään tasoinen hengellinen kokemus, vaan ihan totisinta totta. Miksi muuten hänen tummatukkainen kenraalinsa, hänen taivaanrannan aamutähtensä olisi ollut täällä?
Pieni hymy otti noustakseen Lorythaksen huulille miehen astellessa lähemmäs aina vuoteen reunalle asti, hänen viileänpuoleisen kätensä poimien pian omaansa, jossa Puolikäärme kävi kevyesti puristamaan sitä omassaan. Sarvikruunuinen ei oikeastaan tiennyt mitä olisi halunnut sanoa ollessaan yhtä aikaa väsynyt, siinä missä ajatuksensa olivat myös sekaisin ja viime päivien muistoissa oli ammottavia aukkoja, joita täyttivät korkeintaan pelokkaat ajatukset.

Sinisilmäinen katseli rauhallisesti Dariuksen kasvoja, pudistaen päätään muutaman kerran silmäpuolelle vastaukseksi tuon viimeiseen kysymykseen. Ei hän muistanut eilisestä hirveästi, eikä sitä edeltävistä päivistä. Hän muisti tuskan, joka unienkin lävitse oli häntä pyrkinyt ahdistamaan nurkkaan.
Muistan puhuneeni sinulle… jotain, ellei se sitten ollut vain unta. Tapahtuiko se eilen?”, puoliverinen henkäisi katseensa valuessa kaikessa rauhassa pitkin haukansilmäisen kehoa, ilmeensä muuttuen murheellisemmaksi, ”Viimeisimpänä muistona mielessäni ovat vain ne ikävät tapahtumat joitain päiviä sitten…”. Eikä niihin muistoihin Lorythas olisi halunnut palata, mutta hän erehtyi käymään niitä nyt lävitse päällimmäisenä alkaen pohtia uskalsiko hän luottaa enää kehenkään ympärillään. Voisihan hän luottaa Dariukseen kuitenkin?
Eihän se satuttanut sinua?”, Hopeakäärme huolehti katseensa kohottaen jälleen paremmin Dariuksen kasvoille, vapaan kätensä kohottaen myös kevyesti hieromaan miehen käsivartta, ”Tikarin isku, tai myrkky? E-eihän se polte koskenut kehoasi, eihän se jättänyt jälkiä?”.
Anna anteeksi, minun olisi pitänyt osata nähdä tämän tapahtuvan…”, Lorythas huokaisi itseään lähinnä sättien.



//Tulis ennemmin kyllä sen asteinen rantti ilta, et sen vois sitten julkasta parilla eri kielellä netissä samantien :D EIKUN! Nyt nyt nyt loppuu ne Wyrri jutut, tai kohta tömistellään menemään ihan aikuisten oikeesti. Siihen ei yksi jurtta sitten enää riitä. Morden pesä, varo vaaraa. Nyt pitää suunnitella hirvee lepakkocase että saadaan Mordehupakko tapahtumaan oikeesti//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Loka 2019, 05:06

Enkelinpentu kuunteli jälleen tarkkaan, kun ylivelho kertoi näkökantaansa – tai pikemminkin faktoja – N’drayerin tilanteeseen. Kaikki se kävi kyllä järkeensä, ainakin Theon mielestä, joka oli seurannut kapteenia jo kuukausien ajan. Delathos oli syrjäänvetäytyvä, itsekäs, tunnevammainen, etäinen… mutta kenties ne olivat vain kuuraparran tapoja suojella itseään tai muita siltä pirulta, joka korvaan kuiskutteli. Theo oli jo aikaan saanut käsityksen kapteenin tunnevaihteluista, mutta nyt Mordecain kertomana, kaikki tuntui entistä selvemmältä ja yksinkertaisemmalta.
”En… Halua hänen tuhoutuvan”, Pikkuhaukka yllättäen aloitti, lattianrajaan eksyneen katseensa kääntäen vampyyrin puoleen, ”Joten, jos mitenkään saamme kahlittua sen toisen… Olisi se parempi vaihtoehto”, Theo hymähti, hetken itsekseen hymyillen vähäisille, lämpimille muistoille.

”Tiedät aika paljon hänestä”, Enkelinpentu jatkoi, omista ajatuksistaan havahtuen, ”Tai ainakin kuulostaa siltä, että tunnet hänet paremmin, mitä annat ilmi. Viimeksi kun näin teidät samassa tilassa, olit heittelemässä häntä pitkin lattioita, mikä ei antanut niin lämmintä kuvaa”, puoliverinen kohotti kulmiaan pienesti, katsoen merkittävästi vanhemman velhon puoleen. Mitään sen enempää hän ei indikoinut, kun katseensa jo käänsi laukkunsa puoleen, järjestäen vielä viimeiset asiat paikalleen, ennen kuin nousi kyykystä ja istahti lähimmälle divaanille, antaen katseensa lähteä kiertämään jälleen paremmin pitkin kirjahyllyjä, kun enkelinpentu ei muutakaan tekemistä itselleen keksinyt. Tai ehkä olisi keksinyt, mutta ei kehdannut sitä tehdä tai sanoa vanhemman velhon läsnä ollessa.


Lorythasin viileämmältä tuntuva kämmen sai eliitin heti huolestumaan. Yleensä se oli Seyr, joka heistä lämpimämpi oli. Nyt tuo tuntui kylmemmältä, mitä normaalisti. Ja sekös sai Dariuksen pelkäämään, että jokin oli vialla. Vai oliko se sittenkin ihan normaalia? Lorythas oli toipilas, kenties tuon lämpö palaisi ajan myötä?
Hopeaverinen toi kuitenkin esille, ettei eilisestä, saatikka lähipäivistä, muistanut pahemmin mitään. Se ei ollut yllätys, Dariuksen lähinnä vain hymyillen ja nyökäten pienesti Lorythasille, tuon kysellessä, oliko hän puhunut eliitille eilen. Ehkä oli vain hyvä, ettei Lorythas muistanut kaikkea, ainakaan näin herättyään. Muisti varmasti palautuisi ajan mittaan, tai sitten hänelle kerrottaisiin tapahtumista myöhemmin.

Eihän se satuttanut sinua? Kysymys sai Dariuksen jähmettymään hetkeksi sijoilleen, Miettimään mitä tuohon, tai sitä seuraaviin kysymyksiin vastaisi. Nopeasti eliitti päätyi kuitenkin pudistelemaan päätään, hymy nostaen kasvoilleen.
”Ei, ei sattunut. Eikä jättänyt jälkiä”, Haukansilmä päätti valehdella tähän väliin, toivoen, että se edes vähän kohottaisi sarvipäisen mielialaa. Olihan se sattunut, enemmän kuin Darius olisi uskaltanut kuvitella, mutta ei hän sellaisesta halunnut kertoa nyt Lorythasille, vaikka tekikin pahaa valehdella.
”Ei se ollut syytäsi, turhaa anteeksi pyydät. Kukaan ei osannut odottaa sitä, niin läheiseltä henkilöltä”, Eliittikenraali vastasi sarvipäiselle, joka anteeksi pyyteli, ”Meidän pitää vastaisuudessa olla varovaisempia. Tarkempia… Mutta ei vainoharhaisia”, haltia jatkoi, käyden sanojensa myötä nojautumaan lähemmäs hopeaverisen kasvoja.
”Pelästytit meidät toden teolla”, Eliitti hymisi, sarvipäisen kasvoja tarkkaillen, ”Luulin että menetän sinut”.



// ULTIMAATTINEN RANTTI iskee. Tömistellään menemään, I dare you bih. JURTTA HEILUU JA BALALAIKKA SOI eikun mitä nyt taas. Morden pesä :D:D:D takataskussa. Puree sormille jos joku koittaa pyllyä koskea. Ja apua, MORDE ON SIELLÄ ERUARETH AVAUTUMISEN nurkassa sitten!!! Ei mut, eiks sen pitäny olla katolla Sethosia paimentamas //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Loka 2019, 01:12

Velho oli kutakuinkin samaa mieltä Theon kanssa. Ei hän varsinaisesti olisi säälinyt Delathosta jos hänen tehtäväkseen olisi jäänytkin lopettaa miehen ja sen mielipuolisen voiman elämät. Hän ei siihen haluaisi ryhtyä, mutta aikoisi sen kyllä tehdä, jos Mordecain pitäisi päättää yhteisen hyvän nimissä sen olevan parhain mahdollinen jäljellä oleva vaihtoehto.
Vaalea katseensa vilkaisi nuorukaisen puoleen kuitenkin pian takkatulesta, kun Theo mainitsi hänen vaikuttavan tietävän paljon tummahipiäisestä. Hän oli tuntenut kyllä N’drayerin pidemmän tovin jo, ja sellainen vierestä vahtaaminen oli opettanut hänelle paljon toisesta. Lothar ei silti väittänyt että olisi tuntenut varsinaisesti henkilökohtaisesti Delathosta millään tavalla, vaikka paljon toisesta tiesikin.
On osa työtäni tuntea etenkin ne keiden kanssa työskentelen”, vampyyri hymähti seuraillessaan Theodluinin toimia sijoillaan yhä istuen, hetken odottaen, että laukkunsa kanssa ahertanut nuorikko ehti istahtaa alas valitsemalleen sijalle, ”Tietääkseni ketkä luottamuksestani saavat nauttia, ja ketkä eivät”.

Hän on pohjimmiltaan hyvä mies, kuitenkin, vaikkei sitä päällepäin taida uskoa. Uskollinen ja omistautunut sille mitä on päättänyt tehdä. Tuskin henkilökohtaisesti voisin väittää tuntevani häntä millään tasolla varsinaisesti, mutta henkilönä tiedän hänestä yhtä ja toista”, Mordecai puheli rauhallisella äänellä katseensa lähtiessä kiertämään viimein uteliaisuuttaan paremmin pitkin kauempana olevia kirjahyllyjä.
Aivan samoin kuin tiedän Winderistäkin, Mir Valdorenista, Seyristä, sinustakin ja monesta muusta joiden kanssa en ikääni ole ollut edes varsinaisesti tekemisissä”.
Mutta se minusta”, Lothar päätti itsekseen puhelunsa tuolistaan nousten ja astellen tutkimaan yksittäistä kirjaa, jonka selkämyksen oli nähnyt mielenkiintoisena, jääden valtavan kirjahyllyn vierelle selaamaan sitä kaikessa rauhassa ensimmäiseltä sivulta alkaen aikansa kuluksi.



Pieni vaivaton hymy kohosi sarvipäisen huulille, Lorythaksen sinisilmäisesti uskoen Winderin sanoihin uupumustaan. Hän olisi ehkä saattanut kyseenalaistaa Haukansilmän sanoja jos olisi ollut tarkkaavaisempi itsensä, mutta juuri nyt Seyr halusi tuudittautua siihen turvallisuuden tunteeseen ja vain luottaa siihen että Dariuksella oli kaikki hyvin. Ettei hänen tarvinnut potea syyllisyyttä siitä, että rakkaansa oli joutunut hänen takiaan kärsimään millään tavalla. Ehkä olisi pitänyt muistaa verisiteen vaikutus heidän välillään, mutta juuri nyt Lorythas oli liian väsynyt keskittyäkseen miettimään mitään niin monimutkaista. Olonsa oli valmiiksikin sekava ja syyllinen kaiken tähden, Lorythaksen uskoen Winderin toppuuttelevista sanoista huolimatta että syy miksi näin kävi kuin oli ollut käydäkseen oli hänen. Puoliverisen olisi pitänyt jo osata erottaa viholliset ystävistä – oli Nerinala ollut kuinka läheinen ystävä tahansa, olisi Vaernin pitänyt kyetä näkemään majatalonemännän aikeiden läpi jo ajat sitten, eikä naiivina uskoa heidän välillään olevan yhä jotain.
Seyr henkäisi hiljaa ääneen Dariuksen nojautuessa lähemmäs, kyläpäällikön katseen valuen ensimmäisenä katsomaan kuitenkin syrjään aamutähdestään. Äkkiseltään ajateltuna koettelemus olisi kyllä saanut saattaa hänet jo seuraavalle polulle henkien maailmaan – sitähän puoliverinen ei ääneen tosin myöntäisi itselleen eikä muille. Muttei Lorythas halunnut myöskään menettää kaikkea sitä mitä hänellä oli elämässään juuri nyt!
Minä murehdin peräänne silloin, aivan ensimmäisenä”, Puolikäärme kehräsi kasvoillaan nyt surullinen ilme, kun katseensa nousi kohtaamaan paremmin Haukansilmän samalla kun kädellään sarvipäinen kuroi muutaman kerran kevyesti hyväilemään haltian poskea, ”Enemmän kuin uskotkaan Aiedail”.

Pelkäsin teille sattuneen jotain, kun hän otti puheeksi Iriadorin isän. Pelkäsin että olen pettänyt teidät, ettei minulla olisi keinoa varoittaa teitä enää jos pahin olisikin tapahtunut”, Lorythas huokaisi silmiensä vettyessä vanhojen hyvien muistojen kohotessa mieleensä, kun puoliverinen erehtyi muistelemaan Neriä. Siitä silmien vettymisestä ja muistoista kuitenkin muutama kyynel seurasi vierähtämään pitkin sarvipäisen kasvojen syrjää, Seyrin päätyen painamaan omat kasvonsa vasten kämmeniään surkeana.
En ymmärrä sitä Darius, miksi kukaan niin luotettu, tärkeä ja rakas pettäisi minut? Tiedostan tehneeni monia asioita väärin elämäni aikana, mutta mitä olen tehnyt väärin, jotta sellainen henkilö, vanha ja rakas ystävä puukottaisi minua selkään?”, Hopeinen suri, eikä sitä mitenkään osannut sillä hetkellä piilottaa.


//VUOSITUHANNEN PAHIN RANTTI! Don’t make me bih. Eikun mitä nyt taas indeed :D Todellakin näykkäsee, PIENILLÄ NÖKÖHAMPAILLAAN NAPPAA SORMESTA PERKELE!!! Ehkä Morde on kammarissa kyttäämäs lepakkona kunnes Eru huomaa sen. Vähemmästäkin tulee tarve karata katolle ja vähän äkkiä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Loka 2019, 01:51

Enkelinpentu kuunteli tarkkaan vampyyrin kertoman, Mordecain mainitessa, että se kuului hänen työkuvaansa tuntea hyvin ne, joiden kanssa hän työskenteli. Luottamus oli varmasti tuolla ”alalla” jotain, mikä oli arvostettua ja harvassa, joten ei se kai ihme ollut, että hämäräpuuhissa pyörivä yönlapsi halusi tutustua niihin, joille luottamuksensa halusi antaa.
Hitaasti huomaamaton hymy hiipi pikkuhaukan kasvoille, Mordecain kuvaillessa Delathosin olevan pohjimmiltaan hyvä mies. Niin Theokin uskoi, vaikka välillä se oli todella vaikeaa. Silti, hän oli saanut todistaa Delathoksesta puolia, joita Darius ei todennäköisesti tiennyt. Tai niin enkelinpentu oletti. Lattian rajaan laskeutunut katse nousi takaisin vampyyriin ja se hymy laskeutui huulilta, yönlapsen kertoen tietävän myös yhtä jos toistakin Winderistä, Mir Valodrenista ja Seyristä. Eipä se kai ihme ollut, nuo olivat kuitenkin tavalla tai toisella tunnettuja hahmoja ja heistä oli helppo löytää tai kuulla tietoa jostain. Mutta että Mordecai tiesi myös jotain hänestä? Theo hymähti pienesti, asiaa kommentoimatta. Oliko se sitten ihme, jos Lothar oli ollut tekemisissä Qiran kanssa? Ei kai, mutta se ihmetytti, miksi velho edes vaivautui muistamaan hänestä mitään tietoa. Hänhän oli mitättömyys tässä valtakunnassa.

Theo nyökkäsi pienesti velholle, joka kertoi itsestään puhumisen riittävän. Haukankatse seurasi siinä samalla, kuinka vanhempi velho sijoiltaan nousi ja kirjojen pariin käveli. Puoliverinen pysyi hiljaa, jostain syystä jonkinlainen jännitys ja tyhjästä nouseva ”vieraanpelko” hiipi mieleen tässä seurassa, eikä Theo osannut selittää miksi. Joten, sen sijaan että olisi keskustelua jatkanut, tyytyi enkelinpentu vain tarkkailemaan Mordecaita, katsellen vanhempaansa päästä varpaisiin ehkä turhankin intensiivisesti, häikäilemättömän uteliaasti.


Darius hymyili lempeästi, Lorythasin käydessä hänen poskeaan hyväilemään muutamaan otteeseen. Jo se pelkkä kosketus, pieni läheisyyden ele, sai haltian mielen kevenemään ja eliitin uskomaan, että kaikki olisi taas hyvin ja tulisi olemaan tästä eteenpäin. Ehkä se oli liian naiivia ajatella niin pidemmällä tähtäimellä, mutta juuri nyt kaikki tuntui olevan kunnossa.
Haukankatseisen ilme kuitenkin vakavoitui, kun sarvipäinen otti puheeksi sen, mitä oli Nerin suusta kuullut, kertoen pelostaan heidän suhteen ja loppu viimein kyynelehtien kysellen, miten näin oli voinut käydä jonkun niin läheisen ja rakkaan suhteen. Darius pysyi hiljaa hetken, antaen Lorythasin surra, Haukansilmäisen varsinaisesti osaamatta taaskaan lohduttaa rakkaintaan, ainakaan heti.

”Me kaikki muutumme ajan myötä”, Darius lopulta aloitti, hellästi toisella kädellään käyden silittämään sarvipäisen hiuksia, yrittämättä edes siirtää tuon kämmeniä vanhemman kasvojentieltä pois, ”Ehkä sinä et tehnyt mitään väärin, mutta ajauduitte erillenne. Emme voi tietää, mikä hänet loppujen lopuksi ajoi siihen tekoon… Mutta haluaisin uskoa, veikata, että Iriadorin isä oli suurin syyllinen asiaan. Hänellä oli kokemusta, tietoa ja taitoa, joten en ihmettelisi, jos hän kykeni Nerin mielen myrkyttämään ja manipuloimaan hänet sinua vastaan… Varsinkin, jos Neri uskoi häntä rakkaudesta”.
Oli täysin turhaa arvuutella ja teorioida, mikä oli suurin syy tähän tragediaan. Kaikki asianomaiset, jotka vastauksen olisivat voineet kertoa, olivat kuolleet.
”Meidän on turha kuitenkaan kuluttaa energiaamme arvuutteluun totuuden suhteen. Mitä tapahtui, tapahtui, mutta voimme kiittää onneamme, että selvisimme siitä elossa”, Darius jatkoi, valkeita hiuksia sukineen kätensä laskien kevyesti Lorythasin toiselle käsivarrelle, aivan kuin kehottavana pyyntönä saada nähdä hopeaverisen kasvot.

”Se ei ollut syytäsi. Kukaan meistä ei syytä sinua tapahtumista”, Eliitti koki tarpeelliseksi sanoa, muistaen kyllä, kuinka aikanaan oli raivonnut Seyrille siitä, ettei tuo ollut pitänyt kyläänsä turvallisena heille, kuten lupaili. Silloin aikanaan, kun Iriador oli joutunut isänsä armoille.



// BBBIH!!! ”Mitä nyt taas” – tiivistää meidän jutut kyl aika hyvin. Naskalit sormille heti jos koitat koskea! Ja voi apua :D Morden on paree paeta ja nopeeta tai muuten Eru tarjoilee aamiaiseks lepakkokeittoa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Loka 2019, 03:45

Hiljaisuus laskeutui huoneeseen, eikä Lothar nähnyt tarpeelliseksi suutaan avata omien tekemistensä lomasta samantien uudelleen. Velhon huomio oli käsissään pitelemässään nahkakantisessa, purppuraiseen nyöriin kiedotussa kirjassa, eikä hän kuin jollain alitajuisella tavalla aistinut Theon katselevan häntä, syystä tai toisesta. Eipä se tarkkailu häntä häirinnyt millään tapaa, Mordecain jatkaen kirjan sivujen selailua pidemmän tovin kaikessa rauhassa, kunnes olemustaan käänsi puoliverisen puoleen. Helmiäinen katse nousi yllättäen kulmien alta tarkkailemaan Theodluinia takaisin, vastaten siihen haukankatseeseen arvioiden samalla mielessään arvuutellen mitä nuorikon mielessä kenties sillä hetkellä juoksi.
Haluatko vierailla Elwoodissa jossain ennen kuin kaupunkiin jatkamme matkaa sieltä?”, Lothar tiedusteli ehkä jopa jokseenkin yllättävästi ottaen huomioon sen äskeisen intensiivisemmän tuijotuksensa, jonka joku olisi voinut kenties tulkita jopa uhkaavana. Sen kysymyksen myötä vampyyrin katse laski takaisin siihen kirjaan, jonka mies kävi huolellisesti painamaan kiinni ja kietomaan nauhan sen ympärille takaisin juuri kuten se oli siinä ollutkin.
Kotonasi? Tai Qiran luona?”, tummatukkainen jatkoi kirjan hyllyyn takaisin asetellen, jääden katsellaan käymään lävitse samaisella hyllyllä lepäävien opuksien selkämyksiä, ”Vai onko sinulla kiire takaisin kaupunkiin?”.



Hopeaverinen antoi kyynelten kastella kämmenensä, muutaman kerran hankalasti henkeään vetäen väristen paikoillaan. Hän ei vieläkään voinut uskoa jälleen yhden vanhimmista ystävistään olevan poissa, vaikka niin lieni tässä tapauksessa parhain. Jos Lorythas jostain oli iloinen niin siitä, että Neri oli päättänyt suoriltaan yrittää saada hänet hengiltä, eikä esimerkiksi Bennettiä tai muita hänelle läheisiä Briarista, saati sitten oikeasti jatkanut siitä mihin Iriadorin isä oli jäänyt Winderin ja Mir Valdorenin suhteen. Jo vanhemman puoleinen nainen oli aina ollut sydämeltään niin lämmin ja viaton hänen silmissään. He tapasivat lähes päivittäin, törmäsivät toisiinsa siellä täällä ja olivat kestinneet toisiaan illanistujaisissa monet kerra. Missä välissä Neri oli ehtinyt kehittää sellaisen katkeruuden häntä kohtaan, ilman että Seyr tai kukaan muu oli sitä millään tavalla ehtinyt huomata?
Kosketus käsivarteen viimein sai Lorythaksen havahtumaan Haukansilmän omalla tavallaan lohdulliseen sanoihin, murheellisen sarvikruunuisen laskien kätensä sen myötä kasvoiltaan alas ja antoi katseensa vaeltaa tummatukkaisen kasvoille. Darius ei syyttänyt häntä mistään, eikä miehen mukaan kukaan muukaan, mutta sen kuuleminen edes haltiakenraalin suusta ei näyttänyt pystyvän piristämään Lorythasta juuri nyt.
Mielessäni silti toivon ettei näin olisi tarvinnut tapahtua, että hän olisi täällä yhä… elossa”, Seyr niiskautti asian selvästi jääden painamaan mieltään, varovasti kyynelistä kosteita kasvojaan pyyhkäisten peittonsa kulmaan. Samalla Lorythas pisti merkille huoneen oven liikahtavan ja tutun punapään astellen huoneeseen sisälle tarjottimen kera, sarvipäisen nopeasti vain katsahtaen sokean puoleen.

Ei tästä tule mitään jos vain itken näin seurassanne”, puoliverinen yllättäen naurahti rennommin, vaikka yhä kyynelehtikin ja suru painoi mieltään, ”Minun pitäisi olla iloinen siitä että tulitte, toitte parannuksen. En ikinä tule kykenemään kiittämään teitä siitä tarpeeksi”.
Toin sinulle teetä. Kasailin mukaani myös purtavaa jos haluat jo syödä jotain”, Iriador tiedusteli kovinkin aiheen ohitse kyläpäällikön työpöydän luota tarjottimen siihen laskien, mitään Seyrin sanoihin tai surulliseen ääneen viitaten.
Tee riittää hyvin toistaiseksi, kiitos”, Hopeakäärme hymyili itselleen hymähtäen ja kohottaen kättään jälleen pyyhkäistäkseen kosteaa posken pieltä, kyynelten tuntuen vaihtuvan onnellisuudenkyyneliksi. Mitä hän olisi enää tehnyt ilman näitä kahta, jotka toivat hänen elämäänsä niin paljon valoa ja rakkautta, vaikkei Lorythas kokenut sitä millään tavalla pyytävänsä tai edes ansaitsevansa.
Oletanko ettei Darius ole kertonut puoliakaan siitä mitä viime iltana tapahtui?”, punapää jatkoikin arvuutellen lempeään ääneen, itsekseen tosin myhäillen, saaden kysymyksellään Lorythaksen kohottamaan kulmiaan kysyvänä vuoteella, ”Jonkun pitäisi tarkistaa että se myrkky on varmasti poissa, että olet kunnossa. Ettei syytä suurempaan huoleen enää ole”, Iriador vielä tuumi vihjaillen edellisten sanojensa perään.
Ke-kertonut puoliakaan? Mitä tarkoitat?”, Lorythas tiedusteli, kysyvän katseensa Dariuksen kasvoille tuoden.


//EIPÄ BIHHITELLÄ SIELLÄ!!! No todellakin. On entiset naskalit sitten. Morde ei niitä suostu taikomaan ehjiksi enää, mitäs menit hypistelemään vieraita pyllyjä! Lepakkokeittoo missä on pitkiä mustia hiuksia seassa ja Areth kattoo epäuskosesti Eruun pöydän toisessa päässä silleen ”oh please tell you didn’t…”//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron