These wounds

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Elo 2019, 22:29

Rujokasvoinen vilkaisi Theon puoleen nuorukaisen sanojen myötä verenpunaisin silmin, siirtäen katseensa kuitenkin lopulta tarkkailemaan kuinka viimeisetkin mustat jäljet vaikuttivat katoavan kyläpäällikön lihasta. Kun Mordecai oli varma ettei verimagiansa kyennyt enää erottelemaan toisen verestä sitä demonista ainetta, vetäisi velho kätensä lopulta omalle puolelleen. Vielä viimeisen kerran kirkkaana hohtavat rannut pyrähtivät kohden olkapäätä, saaden torahampaisen ähkäisemään vaikeana painaessaan toisenkin kätensä rintaansa vasten tuskissaan, joita oli vaikeampi piilottaa kuin vampyyri oli arvellutkaan. Hänen tuskansa lieni silti hillitympi verrattuna Seyriin, joka kuoleman kielistä oli nyt parannettu, kyläpäällikön kovin varmasti selviten lopuista myrkyn vaikutuksista ja haavoistaan vuodelevolla ja rohdoilla.
Lorythas lepäsikin vuoteella huomattavasti raukeamman näköisenä, autuaan tietämättömänä mitä oli juuri tapahtunut, Seyrin luotetuimman lohikäärmeratsastajankin näyttäessä häkeltyneeltä ja helpottuneelta nähdessään niiden mustien raitojen ja raajojen hävinneen. Sarvipäisen olo oli kaikesta huolimatta parempi. Kaikki se polte oli tiessään, painajaiset poissa, jäljellä oli pelkkä huteranuupunut tila kipuineen, johon uni toi edes jonkinlaista lohtua. Mutta mitä se ihmeparantuminen maksoi?

Tuntui huojentavalta, että Lorythas oli taas kunnossa – ainakin toivottavasti. Mutta miten oli Mordecain laita, punapään vannoen kivenkovaan, ettei käryinen haju ollut kaikonnut huoneesta yhtään minnekään vaikka toimenpide taisikin olla ohi. Eihän hän nähnyt kuinka velho hammastaan purren kärvisteli sysimustien käsiensä kanssa, lopulta tipahtaen jaloiltaankin alas lattianrajaan hiustensa piilottaen osin ne arpiset kasvot allensa miehen kumartuessa painamaan käsiään paremmin rintaa vasten. Sattui niin vietävästi, velhon kuitenkin osaten määritellä, ettei myrkky hänen kehossaan ollut levinnyt käsivarsiaan pidemmälle. Eikä leviäisi, sillä Mordecai tärväsi viimeisiä voimiaan käsiensä pintaa uudistamalla niiden aina värjäytyen uudelleen demoniverestä takaisin mustiksi, mikä estikin myrkkyä leviämästä muualle kun se kokoajan sai nuolla uutta pintaa.
Siitä huolimatta velho pudisti päätään pienesti Theodluinille enkelinpennun kysymyksen myötä. Ei hän ollut varma pärjäsikö, ja jos joku huoneessa olisi pillastunut ja päättänyt käyttää hänen heikon hetkensä hyödykseen, saattaisi vampyyri käydä noihin käsiksi alta aikayksikön. Se häijympi veri oli pinnalla, minkä selvästi näki parhaiten hänen silmistään, kun magian käyttö oli voimavaroja tyrehdyttänyt ja yliluonnollisuus toi heikkoon oloon omanlaisensa turvan. Mutta samalla se oli tuonut myös sen kyltymättömän verenjanon, jonka Mordecai onneksi kykeni hillitsemään itsessään ainakin toistaiseksi. Hänen pitäisi metsästää pian, tai vierailla Yön kaupungissa, mutta siihenkin siunaantuisi hetki vasta kun velho kokisi olevansa muuten jälleen voimissaan.

Tarvitsen… vain hetken”, Lothar virkkoi henkensä alta, pienesti suoristautuen vilkaistakseen Qiran suojattiin punaisin silmin. Mutta se katse oli kaikkea muuta kuin kylmä tai häijy sävystä huolimatta, vampyyrin ollen lähinnä suorituksestaan uupunut ja tuskainen.
Pärjäsit hyvin”, pieni hymyntapainen vieraili muuten kärsivillä kasvoilla, huminan päässä pian kaataen kuitenkin pitkälettisen kyljelleen pitkin viileää lattiaa irvistäen.


//Sieltä minut löydät. Kuin myös vauva.fi:stä! Rässelin kosto on makea. Lopulta sen tuijotus hypnotisoi meidät ja sitten se voi rellestää rauhassa kun ei tajuta mistään mitään. Hinkkibih on kyltymätön, valmiina pieksemään kilpailijoita turpaan vain jotta säilyttää etulyöntiasemansa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2019, 23:22

Theo oli kyykistynyt alas lattianrajaan velhon puoleen, Mordecain vakuutellessa pärjäävänsä kyllä, hän tarvitsi vain hetken palautua. Enkelinpentu halusi totta kai uskoa velhon sanaan, mutta Theosta tuntui, että tuo valehteli ja esitti olevan paremmassa kunnossa, mitä oikeasti oli. Nuori yritti kuitenkin lohdullisenrohkaisevasti hymyillä vampyyrille, joka hetkeksi hänen puoleen vilkaisi. Voi kuinka se tekikään pahaa vain katsoa vierestä, tietäen ettei mitenkään voinut auttaa toista, ei Theo uskaltanut edes koskea Mordecaihin, kahdesta syystä. Ensinnä siksi, ettei tiennyt, kuinka herkkä huonoon kuntoon joutunut yönlapsi oli hänen auralleen, kosketukselleen ja voimilleen ja toiseksi siksi, ettei tiennyt, millainen Mordecai oli… tuossa kunnossa. Johan velhon silmät olivat vaihtaneet väriä, se ei koskaan indikoinut mitään hyvää. Loppujen lopuksi kyseessä oli vampyyri ja sen rodun kirjo oli niin laaja ja arvaamaton.
Pikkuhaukka naurahti pienesti, kun Mordecai kehui hänen pärjänneen hienosti. Se naurahdus pysähtyi kuitenkin kesken, kun velho kyljelleen kaatui lattianrajaan.

”H-hänet pitää saada lepäämään jonnekin”, Theo kertoi hätääntyneen kuuloisena, nousten ylös ja perääntyen muutaman askeleen velhosta, ennen kuin vilkaisi muiden puoleen.
”Vierashuone lienee vapaana…?”, Darius tokaisi kovinkin rauhallisena, vilkaisten Bennettin puoleen. Haukansilmä ei ollut tehnyt elettäkään noustakseen sijoiltaan tai näyttänyt minkäänlaista kiinnostusta vampyyrin hyvinvoinnista. Totta kai häntä ehkä kaduttaisi, jos Mordecai nyt kuolisikin ja hän ei ehtinyt kiittää tuota avusta, mutta loppupeleissä… Darius ei välittänyt vampyyristä, tuo oli epäilyttävä ja ärsyttävä. Mutta Theo näytti välittävän yönlapsen hyvinvoinnista, joten Darius yritti parhaansa mukaan kuulostaa neutraalilta.
”Jos hän antaa, voitteko auttaa hänet sinne?”, Theo jatkoi, astellen lähemmäksi Iriadoria ja Bennettiä, puhutellen lähinnä heitä. Ei sillä, ettei Theo olisi uskonut Dariuksen kyllä auttavan, jos olisi pyydetty, mutta eliittikenraali näytti olevan heikossa kunnossa ja tuskin pysyi omilla jaloillaan, joten tuosta tuskin oli ketään avustamaan huoneesta toiseen.

”Miten niin jos hän antaa?”, Eliitti hymähti, vilkaisten Mordecain puoleen.
”Jos sinä olisit noin huonossa kunnossa, antaisitko tuntemattomien, mahdollisesti murhaasi suunnittelevien tahojen koskea itseesi?”, Theo sähähti hiljaisemmalla äänellä sedälleen, joka näki kyllä pointin nyt.
”En itse uskalla koskea häneen veriperimäni takia, läsnäoloni saattaa jopa pahentaa tilannetta, vaikka tietääkseni aurani ei ole niin voimakas saatikka suuri… Parasta olisi myös olla koskematta hänen käsiinsä, varmuuden vuoksi”, Pikkuhaukka selitti, puhutellen jälleen nähtävästi Iriadoria. Hän halusi Mordecain johonkin mukavampaan paikkaan toipumaan, ettei tuon lattialla tarvinnut pyöriä. Lisäksi enkelinpentua pelotti vielä sekin, että vampyyri menettäisi kontrollinsa ja pahimmillaan kävisi Seyrin kimppuun. Joskin, Mordecaista oli tuskin hyökkäämään kenenkään päälle juuri nyt.


// EI VAUVA.FITÄ! Ja jumalauta rässeli. Sit lähtee hirveet rallit pitkin kämppää. Hirveet catfight areenat vaan pystyyn mis Shyva pieksee muigeleita yks toisensa jälkeen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Elo 2019, 13:55

Iriador säpsähti Theon hätäännystä ja sitä outoa ääntä, kuin joku olisi tipahtanut lattialle. Ilmeisesti se joku oli velho, pikkuhaukan tietenkin huolestuen toisen hyvinvoinnista ja kunnon heikentymisestä. Dariuksen tiedustellessa oliko vierashuone vapaa, nyökkäsi vanhempi ratsastaja myöntyvästi haltian sanoihin. Eipä kartanolla ollut ketään muita heidän lisäkseen, joten yhtä hyvin vierashuoneen voisi ottaa käyttöönsä kun lisäisi vain tulipesään muutaman takkapuun ja tulen jottei kylmissään tarvinnut sentään värjötellä. Jotain outoa tässä kuitenkin oli Bennettin mieleen, kun nuorukainen mainitsi veriperimänsä mahdollisesti satuttavan lattialle kaatunutta miekkosta, siinä missä Winder vaikutti harvinaisen kyyniseltä muukalaista kohtaan. Eipä se hänen asiansa ollut, partasuun jättäen asian omaan arvoonsa pian päättäen olla edes kyselemästä asiasta sen enempää jottei menettäisi uniaan.

Miten niin jos hän antaa? Lattialta kantautui surkuhupaisa naurahdus Winderin sanojen myötä, mielessään Mordecain päättäen jo tirvaisevansa silmäpuolta jos tuo lähemmäs aikoisi kera välinpitämättömyytensä. Saisihan hän siitä kuulla Arethdrieliltä myöhemmin, kuten varmaan sattuisi tapahtumaan jos heidän osansa menisivät toisinpäin. Tällä hetkellä vampyyri koki haltiakenraalin läsnäolon kuitenkin epämiellyttävimmäksi ja ehkä jollain tasolla myös uhkaavaksi, vaikka järki päässä väitti yhtä aikaa ettei syytä huoleen olisi. Niitä ääniä oli kuitenkin vaikeaa kuunnella kaiken sen kivun keskellä, miehen kiittäessä onneaan ettei hänen tarvinnut tehdä tämän enempää kenenkään hyväksi tällä kertaa.
Mitä haukanpoikasen ehdotukseen tuli, Iriador ei osannut päättää pitikö ajatuksesta vai ei. Theo selvästi suuntasi sanansa hänelle, punapää ei olisi antanut Dariuksen hatarassa kunnossaan lähestyä vampyyriä, eikä sokea myöskään kokenut Bennettin tarvitsevan kanniskella ketään heidän puolestaan. Haukanpoikasen perimän tuntiessaan siinä oli kyllä perää ettei enkeltenverta omaava mennyt lähellekään niin epäpyhää olentoa kuin mitä Mordecai edusti, mutta ei hänkään olisi halunnut astua vapaaehtoisesti askeltakaan lähemmäs vampyyriä.

Korkeahaltia henkäisi, vaivautuneena naurahtaen. Olkoot sitten, tämän kerran. Ehkä hän oli sen velkaa, sillä olihan kaikesta huolimatta velho auttanut häntäkin Piilopaikassa aikaisemmin.
”Voin kantaa hänet sinne, kunhan tulet mukaani”, Iriador ilmoitti ykskantaan Theolle, kulmiaan aavistuksen kurtistaen siitä ajatuksesta että jotain surkeaa tapahtuisikin, ”Yksikin temppu tosin, ja viskaan hänet lattialle”.
Viskaa minut lattialle, ja puren sinua kiitokseksi”, yönlapsi hymähtikin lattialta, yrittäen itseään kammeta vaikeasti ylös lattialta, onnistuen siinä lopulta kun Iriador askelsi varmanoloisena lähemmäs auttamaan velhoa. Ei tuo häntä purisi tässä seurassa ja tuossa kunnossa, ellei aikonut järkeään menettää.
Älä koettele onneasi kanssani - en ole millään tapaa kuin isäni, mutten myöskään epäröisi leikata päätäsi irti jos annat siihen yhdenkin tarpeeksi hyvän syyn”, Iriador hymähtikin nostaessaan odottamaansa kevyemmän yönlapsen käsivarsilleen saattaakseen tuon pois tästä huoneesta toiseen päähän kartanoa. Toipukoot tai ei, häntä ei olisi hirveästi voinut kiinnostaa, kunhan pääsisi mahdollisimman nopeasti eroon hyvältä tuoksuvasta torahampaisesta, joka piteli yhä oudosti savuavia ja välistä hiillostuvia käsiään visusti rintaansa vasten, ellei jopa olisi paremmin niillä yrittänyt itseään suojata kaiken varalta.
Näen sen kyllä, paremmin kuin uskot”, punasilmäinen hymähti Mir Valdorenille, nojautuen aavistuksen toista vasten paremmin jottei olisi keikahtanut alas, kun Iriador lähti suhteellisen ripein askelin kiikuttamaan häntä jonnekin. Jos kyseessä olisi ollut Iriadorin ilkeä isäukko, olisi tuo listinyt tuhkasulkaisen jo ajat sitten Theon seurassa tilaisuutensa nähtyään ja käyttänyt tilanteen muutenkin hyödykseen. Locienin pojalla vaikutti olevan kuitenkin paljon suurempi sydän mitä se petturi olisi koskaan toivonutkaan tuon omaavan, mikä tietenkin lämmitti mieltä, mutta sai hänet ehkä jollain tapaa myös kadehtimaan millaisen kumppanin Winderin kaltainen heikkopäinen pässi oli onnistunut itselleen löytämään.

Se lyhyt matka kartanon toiseen päätyyn oli hiljainen, Mordecain korkeintaan äännellen polttavien kipujen tähden sähähdyksin tai hankalasti hengittäen. Viileämmänpuoleisella vierashuoneella Iriador vilpittömästi auttoi tummatukkaisen siististi pedatun vuoteen reunalle, johon velho myös jäi istuen kärvistelemään.
Lorythaksella on kaikenmaailman rohtoja huumeista alkaen, jos niistä olisi apua… tuohon… en tiedä miten nimittäisin sitä mitä käyt läpi…”, punapää hieroi toista käsivarttaan puhuessaan Mordecaille, joka kohotti katseensa häneen paremmin.
Kuvittele se tulena, joka korventaa edestään kaiken mitä se pääsee nuolemaan. Käteni ovat pala pyhää metsää, sen taika suodattaa epäpuhtauden itseensä tässä tapauksessa… ilmeisesti palamalla…, vampyyri silmäsi käsiään harmistuneena, ”Ellet aio tarjota minulle vertasi, minulla ei ole syytä pyytää sinulta mitään muuta. Senkus painelet takaisin kumppanisi luo…”. Ei, Iriador ei olisi antamassa pisaraakaan vertaan yönlapselle. Jos tilanne ja lähtökohdat olisivat olleet toisenlaiset, olisi hän ehkä voinut harkita kyseistä, mutta tässä hetkessä Iriadorilta ei liiennyt Mordecaille muuta kuin ymmärryksensä sitä ehdotusta kohtaan. Vai olisiko sitä voinut edes kutsua ehdotukseksi, Lotharin ollen tuonut vain asian ilmi ohimennen kieltäytyen näin kaikesta muusta avusta, jonka kartano olisi voinut kattonsa alla kantaa.
Siinä tapauksessa luulen että minun on parempi mennä…”, Iriador hymähtikin, ollen jo varma siitä että Darius itse ryömisi pian hänen perästään paikanpäälle jos punapää olisi yhtään pidempään poissa, ”Jäätkö sinä tänne? Voin kyllä tulla hakemaan sinut jos Lorythasin ja Dariuksen vointi huononee yhtään”, punapää tiedusteli Theolta joka heidän matkassaan oli tänne kipittänyt.


//SYNTISTEN PESÄKE! Rässhul, the only true speedikatti tööt! Scylla siellä hurraa vieressä, Marduk tulee myös katsomaan, ja sit saadaan myös off-kehä battlut aikaseks kun herra rintalihas haluaa anastaa hinkkimonsterin takaisin itselleen//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Elo 2019, 17:02

Enkelinpentu näytti huojentuvan hieman, Iriadorin luvaten auttaa Mordecaita, kunhan pikkuhaukka tulisi mukaan.
”Tietenkin”, Theo vastasi nopeasti punapäiselle, joka nyt uhkaili kuitenkin viskaavansa velhon lattialle jos tuo jotain yritti. Siihen Iriador sai velholta vastaukseksi uhkauksen, johon Theo vain hymähti pienesti, lähinnä ottaen sen vitsinä — toisin kuin Darius. Haukansilmä oli mulkaissut varoittavasti vampyyrin puoleen ja näytti siltä, että oli aikeissa mennä potkaisemaan mokomaa sellaisesta sanailusta, mutta Theodluin oli ehättänyt askeltaa setänsä tielle, nyt katsoen varoittavana vanhempaansa, siinä missä Iriador jo meni auttamaan yönlasta. Theolla oli valittu sana jos toinenkin Dariukselle ja kirosikin sitä, ettei telepaattiseen keskusteluun kyennyt, sillä ääneen hän ei halunnut nyt alkaa Dariuksen kanssa kränäämään. Kaikki olivat väsyneitä ja tilanne muutenkin jännittynyt, kukaan ei varmastikaan haluaisi sanasotaa kuunnella nyt.
”Pysyt poissa vierashuoneelta”, Theo kuitenkin hymähti matalalta sedälleen, tuon ohi kulkiessa, kun lähti Iriadoria seuraamaan. Darius tuhahti moiselle kommentille, Theon ei todellakaan tarvinnut pelätä, että Darius sinne tulisi. Vaikkakin Haukansilmää hieman huolestutti se, että Iriador oli nyt kosketuksissa epäluotettavan vampyyrin kanssa, mutta ehkä Mordecaista ei olisi haittaa kenellekään nyt. Ehkä. Ja eiköhän Theodluin olisi väliin mennyt, jos verenimijä jotain yritti, Darius halusi uskoa että Theo välitti enemmän Iriadorista, mitä velhosta.
”Velho on vampyyri”, Darius aloitti, puhuen nyt Bennettille, joka ehkä oli hieman ulapalla tilanteen suhteen, ”Ja poika, Theodluin, on… veljenpoikani. Hänessä virtaa enkelinverta, sen takia poika ei uskalla koskea velhoon, ettei tuota satuttaisi”.
”En usko, että vampyyri mitään… typerää yrittäisi. Mutta voinen luottaa, että autat pitämään häntä silmällä?”, Haukansilmä kysyi, samalla kun itsensä ylös kampesi.

Theodluin oli napannut tavaransa mukaan Seyrin makuukammarilta, ennen kuin oli kirinyt Iriadorin perään, seuraten vampyyriä kantavaa korkeahaltiaa kuin hai laivaa. Mitä kaksikon sananvaihtoon tuli, ei Theodluin ihan perillä ollut mistä nuo puhuivat, mutta ilmeisesti heilläkin oli jokunen kana kynittävänä, kuten Winderillä ja Mordecailla? Theo halusi tietää paremmin tästä kuviosta, mutta ymmärsi jälleen, ettei tämä ollut oikea aika saatikka paikka sellaisille kysymyksille.
Vierashuoneella Theodluin laski tavaransa tuolille, käyden ensitöikseen sytyttämään takkaan tulta, jotta huoneeseen saataisiin pian lämpöä ja valoa. Sivukorvalla puoliverinen kuunteli kaksikon puheita, Iriadorin ensitöikseen ehdotellen jotain Lorythasin kätköistä, mikä voisi ehkä auttaa Mordecain tilaan. Velho puolestaan kuvaili nyt, minkälainen prosessi demoniverellä ja hänen puunomaisilla käsillään oli menossa, mikä selvensi tilannetta paremmin myös pikkuhaukalle. Mutta, siinä samalla Mordecai huomautteli verestä, mikä sai takan sytyttäneen pikkuhaukan vilkaisemaan velhon puoleen. Iriador ei selvästikään ollut aikeissa antaa vertaan vampyyrille, mikä oli kyllä kaiketi ymmärrettävää. Ainakin Iriadorin asemassa. Harmittihan sen, mutta ei Theodluin voinut korkeahaltiaa pakottaakaan.

”Jään”, Ylös kyykystä nouseva pikkuhaukka vastasi Iriadorille, ”Uskoisin, että he tokenevat, jahka saavat levättyä — ja ehkä sinun ja Dariuksen kannattaisi syödä jotain illan mittaan, kenties jos Darius voi paremmin, nopeuttaa se Lorythasin tokenemista…”, enkelinpentu teorioi, lähinnä itsekseen höpötellen, ”Mutta jos tila huononee, tule hakemaan minut”.
Jahka Iriador oli poistunut, kääntyi pikkuhaukan huomio takaisin Mordecaihin. Vaikka mieli olisi tehnyt mennä lähemmäs ja tarkistaa velhon tila, pysyi Theodluin kauempana vuoteesta, varmuuden vuoksi.
”Tarvitset verta?”, Puoliverinen kysyi suoraan, ”Kuinka pian? Mitä pahimmillaan tapahtuu, jos et saa verta ajoissa?”, asioita, jotka olisi ehkä voinut kysellä ennen toimenpiteen aloittamista, sillä nyt Theodluin ei tiennyt kuinka kiire heillä tämän asian suhteen olisi.
”Antaisin omaani… Mutta en tiedä, olisiko siitä enemmän haittaa vai hyötyä”, Enkelinpentu lisäsi pahoittelevaan sävyyn, ollen kyllä valmis antamaan vertaan, jos Mordecai uskoi sen olevan hyödyksi.



//!!!! Speedikatti tööt :D:D::D Kakkarallit alkakoot. Scylla on siellä ihan kympillä mukana mut sitten kun tulee Marduk ni lähtee kyl semmonen mylly käyntiin et huh. Sillä välin kun ne tappelee niin consta tulee ja varastaa hinkkimonsterin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 29 Elo 2019, 21:51

Siinä olet kyllä oikeassa”, Iriador tuhahti niskaansa raapien, hän ei ollut ehtinyt syödä mitään tuvilla ja nälkä varmasti ilmoittaisi olemassaolostaan ennemmin tai myöhemmin tuntien edetessä. Kyllä hän aamuun jaksaisi odottaa tosin, eikä punapäällä ollut ajatustakaan jättää Dariusta yksin Briarissa sattumien myötä. Kenties täällä oli lisääkin niitä jotka pahoilla aikeilla olivat, eivätkä pelkästään Seyrin perässä. Ja nyt kun Mordecaikin oli paikalla koki Iriador olevansa selvästi epäröivämpi ja enemmän varuillaan kaiken suhteen.
Katsotaan saanko hänen ajatuksiaan muualle yrittämälläkään jahka ehdin kammarille takaisin”, punapää hymähti mennessään, toivoen vain että kaikki järjestyisi ja jokainen heistä saisi nukkua yönsä rauhassa huolista huolimatta.

Vampyyri seurasi katseellaan kaikessa hiljaisuudessaan, miten Iriador kävi huoneesta poistumaan lopulta ja jätti hänet kaksin pikkuhaukan seuraan. Olo tuntui harvinaisen uupuneelta ja päässä tuntui pyörivän yhä kaiken jäljiltä, eikä kipu käsivarsissa ottanut hellittääkseen kun erikoinen palamisprosessi kärvensi niitä millään tasolla osoittamatta hiipuvansa. Vaikkei Lothar pitänytkään suotta ääntä tuskistaan, huomasi kyllä parhaiten siitä kylmästä hiestä hänen ohimoillaan ja värisevästä hengityksestä jonkin olevan pielessä.
Katse hiljaa sihisevistä käsistään nousi Theon puoleen niiden kysymyksien myötä, joka sai ajatukset hetkeksi harhautumaan aivan jonnekin toisaalle.
Siinä vaiheessa et halua olla kanssani samassa huoneessa, etkä lähimailla mistä kykenisin sinut löytämään”, velho hymähti lattian rajaan katseensa laskien totisena, ”Osaan kyllä poistua ajoissa jos tilanne siihen olisi menossa. Ei asia ole niin kiireinen, ettenkö pärjäisi päivää tai toista ilman mahdollisia sivuvaikutuksia”. Kyllä hän yön ylitse pärjäisi, ja voisi poistua todennäköisesti heti huomenissa hyvissä ajoin paikalta ennen kuin olisi ollut millään tavalla edes todennäköistä, että Mordecai olisi harkinnut käyvänsä jonkun kaulanvarteen kiinni. Hän löytäisi Elwoodista kyllä jonkun, todennäköisesti Qiran, jonka avulla hän pääsisi jälleen takaisin jaloilleen.
Ottaisin tarjouksesi vastaan, mutten tiedä kestäisinkö sen vaikutuksen tässä kunnossa, kun kehossani on yhtä aikaa myös demonista verta”, vampyyri jatkoi kuitenkin pian, hihanpieleensä käyden vaikeasti pyyhkäisemään otsanpieltään. Ehkä oli parempi olla ottamatta turhia riskejä, ties mitä puoliverisen enkelinpennun veri olisi saanut aikaiseksi demoniseen myrkkyyn yhdistettynä. Muuten Mordecai olisi saattanut asiaa testatakin. Tuskin se häntä olisi satuttanut millään tavalla, sillä se olisi ollut vain verta siinä missä mikä tahansa toinenkin. Mutta toistaiseksi oli parempi jättää moinen kokeilu toiselle kerralle, jollaista tuskin edes koittaisi tässä seurassa.

Bennett oli jäänyt Winderin seuraksi Seyrin makuukammarille lähinnä pitääkseen silmällä Winderiä. Vaikka suurin huoli olikin väistynyt mielestä, ei lohikäärmeratsastaja uskaltanut olla varma siitä että kaikki kääntyisi varmasti vielä paremmin päin. Lorythas makasi hiljaa yhä vuoteella, eikä osoittanut rauhallisen, ehkä jopa liiankin rauhallisen hengityksen lisäksi muita elonmerkkejä, joten loogista lieni pitää Dariusta ja haltiakenraalin kuntoa silmällä, jonka romahtaminen nyt voisi kieliä helpostikin jostain huonommasta.
Epäilyksiinsä arpikasvoinen sai myös varmistuksensa, kun Winder selvensi muukalaisen olevan vampyyri, ja miksei veljenpojaksi nyt nimetty tenava viitsinyt itse lähestyä yönlasta. Bennett ei kommentoinut asiaan sen koommin mitään, nyökäten vain ymmärtäväisenä haltian kertomaan aluksi, ”Tietysti, voit kyllä luottaa minuun siinä asiassa”, partasuu hymähti, samalla kun tuttu punapää otti myös astuakseen ovensuuhun käytävän puolelta hetkeksi vanhemman huomion puoleensa kääntäen.
”Theo jäi Mordecain seuraan, vaikuttivat tulevan keskenään toimeen eikä sen suurempaa hätää ollut”, Iriador tuhahti hiljaisuuden rikkoen astuen siinä samalla peremmälle huoneeseen, ”Lupasin pyytää heitä tänne jos vointinne huononeekin, olisi parempi jos sinäkin lepäisit…”, punapää jatkoi sanansa Haukansilmäiseltä suunnaten.
”Tarvitsetteko te jotakin? Sana vain ja järjestän kyllä jonkun juoksemaan asioillanne, ettei teidän enää tarvitse minnekään erikseen lähteä kartanolta”, Bennett tiedusteli aikeissaan selvästi jättää kolmikko omaan rauhaansa. Eivätköhän nuo osanneet katsoa Lorythaksen perään, siinä missä apu kyllä olisi lähellä, kun sitä vain pyytäisi. Ei Bennett aikonut kartanolta lähteä vielä, ei ainakaan ennen aamua, jolloin hänen pitäisi väistämättäkin käydä selvittämässä asioita kyläpäällikön voinnin suhteen.
”Entä tarvitsetteko te yhä Nerin riipuksen mistä aikaisemmin oli puhetta?”, partasuu kysyi vielä mietteliäänä.


//Kakkaralli on vaarallinen, tietäisitpä vaan! Huomio muualle, ja taas hinkkimonsteria viedään. Shyva rääkyy vaan pelastajien perään kun seuraava herra lihas käy käsiksi, mutta muistaa myös paijata Constan partaa siinä samalla nätisti kaikesta huolimatta//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Elo 2019, 22:54

Enkelinpentu kavensi katsettaan pienesti, Mordecain mainitessa, ettei puoliverinen todellakaan halunnut olla hänen lähellään jos vampyyri ei verta saisi ajoissa. Siitä saattoi päätellä, että verentarpeen yltyessä Mordecai ilmeisesti menetti hallintansa? Theo oli kuullut sellaisista vampyyreista, toiset kuulemma vain kuihtuivat pois, pysyen kuitenkin järjissään loppuun asti.
”Haluan uskoa, että tiedät mistä puhut… Mutta pelkään, että saatat virhearvioida tilannettasi”, Enkelinpentu hymähti, ”En tarvitse haukankatsetta nähdäkseni, että olet tuskissasi”, ja voi kuinka se riipikään Theon sisintä, pikkuhaukan tuntien itsensä jälleen uskomattoman hyödyttömäksi. Hän halusi auttaa, mutta ainoa mitä hän saattoi nyt tehdä, oli olla läsnä ja kuunnella, mikäli Mordecai jotain pyytäisi. Lähelle hän ei uskaltanut, vaikka vampyyri ei näyttänytkään reagoivan negatiivisesti hänen läsnäoloonsa.

Ymmärrettävistä syistä vampyyri kävi kieltäytymään enkeliverisen tarjouksesta, saaden Theon vain hymähtämään ymmärtäväiseen sävyyn. Eihän puoliverinen tiennyt, mitä reaktioita verensä olisi aiheuttanut vampyyrissä normaalisti, mutta nyt kun yönlapsi kamppaili myös demoniverta vastaan, saattoivat riskit olla suuremmat.
”Kauan uskot prosessin kestävän…?”, Nuorempi maagi tiedusteli, nyökäten kohden vampyyrin yhä käryäviä käsivarsia.
”… Taidat tietää sen demonin, minkä verta tuo on?”, Theodluin uskaltautui yllättäen kysymään, lähinnä retorisesti, tehden jo omia päätelmiä kun tietoja oli summannut yhteen, ”Onko sen verta kaikilla Veljeskunnan—”, nuorempi pysähtyi sanoissaan ja yllättäen laski katseensa lattian rajaan, huomatessaan taas höpöttävänsä ja kyselevänsä, kenties jopa asioita joita ei olisi pitänyt. Mutta lähinnä häntä hävetti se, että piti itsestään ääntä ja häiritsi toista puheillaan.
”Anteeksi. Olen hiljaa”, Ne sanat tulivat nuoremman suusta kuin ne olisivat arkinenkin sanonta puoliveriselle.

Darius nyökkäsi ymmärtävästi Bennettille, jonka mukaan eliitti saattoi luottaa vanhaan lohikäärmeratsastajaan asian suhteen. Ihmiseksi tuo ei ollut yhtään hullumpi tapaus, eliitin kyllä uskaltaen luottaa Bennettin sanaan… Ainakin nyt. Mistä sitä tiesi, jos tuo päättäisikin puukottaa heitä selkään? Johan Neri oli päättänyt todelliset kasvonsa näyttää, ehkä Bennett oli seuraava? Se pieni paranoidinen paniikki meinasi nousta pintaan, mutta ei päässyt yltymään kunnolla, kun Iriador jo palasi huoneeseen. Kuulemma Theo oli jäänyt vampyyrin seuraan, mikä ei yllättänyt Dariusta, kenraalin vain tuhahtaen pienesti.
”Lepään kun on sen aika”, Ykskantaan eliitti hymähti kumppanilleen, joka lepoa ehdotteli, ymmärrettävistä syistä. Lepo kyllä kelpaisi, mutta juuri nyt Darius ei ollut kykenevä ummistamaan katsettaan hetkeksikään, ennen kuin tilanne olisi tasaantunut ja säikähdyksestä palauduttu.
”En usko että tarvitsemme mitään, nyt… Kiitos kuitenkin”, Darius vastasi Bennettille, miehen tiedustellessa, olisiko kaksikko kaivannut jotain. Vielä ennen lähtöään Bennett kuitenkin kyseli riipuksen perään, josta aikaisemmin oli ollut puhetta. Darius näytti hetken mietteliäältä, kunnes nyökkäsi.
”Jos se löytyy jostain, niin tuo se minulle”, totta kai Darius halusi yhden riipuksista itselleen, Mordecai kun oli vienyt edellisen. Ei hän varsinaisesti tiennyt, mitä riipuksella tekisi, mutta jostain syystä tuntui tarpeelliselta omata yksi…

Jahka Bennett oli poistunut, käänsi Darius huomionsa takaisin Iriadorin puoleen, muutamalla askeleella kuroen välimatkan heidän välillään umpeen ja käyden halaamaan nuorempaansa. Selvästi stressaantunut ja uupunut eliitti painoi kasvonsa vasten nuoremman kaulaa, huokaisten syvään ja hartaasti, jääden siihen hetkeksi vain rauhoittumaan ja nauttimaan punaisten hiuksien tutunturvallisesta tuoksusta ja kumppaninsa rauhoittavasta läsnäolosta.
”Olethan kunnossa?”, eliitti kysyi vasten korkeahaltian kaulaa mumisten.


// VAARALLISIA OVAT! Consta on tyytyväinen kun sai hinkkimonsterin. Mutta sitten tulee ultimate challenger Aslak kera komeamman parran ja tuuheamman rintakarvaviidakon! Theo hakee kohta luudan jotta voi silitellä Mordee ku lähelle ei voi tulla baijjaamaan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Elo 2019, 00:16

Lothar arvosti omalla tavallaan Theon huolta hänestä, mutta ei nuorikon olisi tarvinnut hänen takiaan kuitenkaan murehtia. Velho oli pärjännyt surkeammissakin tilanteissa, paljon ikävämmissä tilanteissa, eikä kohtalo ollut onnistunut ajamaan häntä hautaansa tähänkään päivään mennessä. Mutta mitään Mordecai ei jälleen sanonut puisen lattian ja sillä lepäävän korean maton reunaa silmäillen kaikessa rauhassa, ennen kuin punaisten silmiensä katse kohosi taas kysymystulvan myötä paremmin Theodluinin kasvoille.
Selvästi nuorukainen oli ehtinyt laskeskella asioita yhteen ja pohtia tykönään, joskin velho ei olettanut tuon kaiketi pohtivan vastaavia asioita ääneen hänen kuullensa tässä ja nyt. Kyllä hän muisti samanlaisen uteliaisuuden kun oli itse ollut ajat sitten mestarinsa opeissa, ja sellaisen kyltymättömän tiedonjanon, josta toisinaan oli saanut näpeilleen kun tarpeeksi pitkälle erehtyi asioista kyselemään vanhemmiltaan. Mordecai tosin ei osannut pistää Theodluinin kysymyksiä pahakseen, miehen kohottaenkin toista kulmaansa lopulta kun nuorukainen pyysi häneltä anteeksi nopeasti, selvästi häpeissään ilmoittaessaan vain olevan hiljaa.

Se demoni palveli kumppaniani aikanaan”, arpikasvoinen vampyyri hymähti selkäänsä suoristaen, ”Hän päästi sen, vanhan ystävänsä, vapaaksi ennen kuin aikansa koitti poistua tästä maailmasta. Roran tuskin ymmärsi millaisen helvetin päästi valloilleen silloin… mutta aion korjata hänen erheensä. Vielä viimeisen kerran, sitten kun olen tarpeeksi vahva ja oikea hetki koittaa”. Mordecain äänestä saattoi kuulla kaipuun, vaikkei ilmeensä muuttunutkaan millään tapaa puhuessaan. Ei hän ollut katkera, eikä vihainen siitä mitä sinä päivänä oli tapahtunut, ja mihin se päivä oli heidät tuonut kaikkien vuosien läpi. Lothar saattoi vielä korjata kaiken ja karkottaa sen demonin maan päältä, mutta siihen hän ei ollut vielä valmis, eikä tulisi olemaan edes lähivuosina, heidän molempien vahvistuessa vieri vieren päivä päivältä niin pitkään kun heistä molemmat saisivat pitää vapautensa.
Monella meistä on sellainen riipus, ja monta sellaista katosi Mir Valdorenin isän käännettyä takkinsa meille. Hänen lisäkseen toinenkin niistä ilmeisesti eksyi tänne, eivätkä sanani riitä kertomaan miten pahoillani olen tästä kaikesta, vaikkette sitä uskoisi”, vampyyri jatkoi rauhallisella äänellä katseensa syliinsä laskien katsomaan miten se demoninen aines söi hänen käsistään muotopuolia. Siitä huolimatta ne jaksoivat palautua aina takaisin entiselleen, vaalean puun kasvaen kuin taikaiskusta häilyvän hohteen kera palauttamaan hänen kätensä virheettöminä jälleen takaisin, kunnes ne alkoivat jälleen myrkyn vaikutuksesta tummentua ja sulaa.
Viimeksi se vei kuukausia. Nyt kenties viikkoja, tai vain päiviä. Myrkyn kirouksen polttaminen tuskin kestää yötä kauemmin, kun se on jo osin menettänyt tehoaan Seyrin tähden. Mutta demoniveren haihtumiseen kehostani kuluu oma aikansa, sillä en voi hyödyntää sitä ravintona tai osana mitään millään tavalla”, velho pohti käsiään silmäillen, kohottaen kuitenkin katseensa paremmin nuorukaisen puoleen.
Suotta pyytelet anteeksi”.


Iriador kuunteli vanhempien sananvaihtoa, käyden siinä ohessa suoristamaan myös paitaansa paremmin ylleen ja sipaisi hiuksiaan korvansa taakse toiselta puolen. Bennett ei heitä sen enempää aikonut häiritä, painaen mieleensä kyllä Winderin viimeisen pyynnön. Hän voisi käväistä itse majatalolla, ja pistää tarkkasilmäisemmät nuorempansa tonkimaan Nerin omaisuutta ja talon lähimmäisiä hankia pikkuliskojen kera jos se riipus sattuisikin löytymään. Mitään partasuu ei kuitenkaan halunnut luvata, eikä sen suurempia toiveita herätellä, eikä häntä hirveästi kiinnostanutkaan mitä varten Winder sen korun itselleen halusi. Ehkä oli vain parempi pysytellä sellaisista asioista tietämättömänä, joiden kulkuun ei itse voinut vaikuttaa.

Bennettin askeleet kantautuivat hiljalleen kauemmas käytävällä, Iriadorin rohjeten huokaista ääneen samalla kun kätensä kohotti lähemmäs jälleen astuneen silmäpuolen puoleen hellästi tuon kylkiä silitellen.
Ihan kuin ilmaa olisin kantanut, ei minulla ole hätää”, sokea puheli rauhallisella äänellä, lopulta painaen Dariuksen myös keveään halaukseensa ja laski leukansa vasten vanhemman hartia. Siinä oli hyvä, ainakin toistaiseksi, ja vaikkei Iriador jaksanutkaan omalta uupumukseltaan kunnolla hymyillä ja huolestuneisuuttaan peittää, oli hän silti onnellinen.
Rentoutuisit, edes hetkeksi. Minun mielikseni”, Iriador tuhahti, kevyesti päällään kiehnäten kerran vasten Dariuksen tummaa tukkaa, ”Kaikki järjestyy ja haluan että sinäkin uskot siihen”.
Kuinka edes voit? Vaikuttiko sen myrkyn poistaminen kuntoosi myös?”, punatukkainen tiedusteli kumppaniltaan äänessään huolta, mutta yhtälailla myös rakkautta ja välittämisen kaiku.



//UH! Hinkkimonsteri iskee silmänsä entistäkin komeampaan partaan. Pakko päästä koskettamaan tai muuten tapahtuu kamalia! Theo summonaa Xardin esille ja komentaa taputtamaan toista. Morde kattoo vaan että mitä vittua//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Elo 2019, 00:57

Theon rehelliseksi yllätykseksi Mordecai kävi vastaamaan hänen esittämiin kysymyksiin, aloittaen kertoen siitä, kuinka kyseessä oleva demoni oli aikanaan palvellut vampyyrin kumppania. Kumppania, joka oli jo tästä maailmasta poistunut. Enkelinpentu ei voinut kuin pahoitellen katsoa vanhempaansa, huomaten kyllä sen haikean kaipuun tuon äänestä. Mitä vampyyri sitten oli suunnitellut demonin varalle, sitä Theo ei uskaltanut kysellä, eikä katsonut olevansa oikeutettu kyselemään muutenkaan tarkemmin näin yllättävänkin henkilökohtaisesta asiasta. Ei ainakaan nyt, Mordecai tuskin halusi mitään melankolista miettiä tuossa tilassa.
”Minä uskon kyllä”, Enkelinpentu hymähti nopeasti, vampyyrin epäillen, ettei kukaan uskoisi hänen pahoittelujaan tapahtuneesta. Darius tuskin uskoisi, mutta kenraalilla selvästi oli jo oma mielikuvansa velhosta, josta ei aikonut luopua helpolla. Theo ei tiennyt, oliko setänsä epäluulo ja viha vampyyria kohtaan oikeutettua, mutta hän halusi uskoa Dariuksen kyllä omaavansa syynsä. Ehkä hän vielä saisi kuulla ne syyt johonkin väliin, jos uskaltaisi kysyä.
Mitä taas tuli Mir Valdorenin isään, oli Theolla siihenkin liittyen kysymys jos toinenkin, pikkuhaukka kun ei vieläkään ollut täysin kartalla tapahtumista. Mutta jälleen, nyt ei ollut sellaisten kysymysten aika.

Mordecai ei osannut sanoa tarkasti, kauanko myrkyn käsittelyssä menisi. Kirouksen polttaminen tuskin kestäisi yötä kauemmin, mikä kuulosti hyvältä, Theon olettaen sen olevan se kaikkein hankalin ja kivuliain vaihe.
”Siitä on tullut vain… tapa…”, Enkelinpentu hymähti osin jopa surkuhupaisasti, kun velho totesi anteeksipyytelyn olevan turhaa.
”Oletko varma, ettet tarvitse mitään?”, Theo tiedusteli jälleen, kääntyen puolittain oven suuntana, ”Voin tuoda sinulle jotain, jos pyydät. Muussa tapauksessa pärjännet hetken yksin? Menen etsimään sinulle verta”, Enkelinpentu ilmoitti suoriltaan toimintasuunnitelmaansa, haluten auttaa vampyyria edes sen verran.


Iriador oli kunnossa, tai niin tuo vakuutteli. Hienoa, Darius olisi marssinut saman tien sen verenimijän kimppuun jos mokoma olisi korkeahaltiaa satuttanut millään tapaa.
”No ehkä sinun mieliksesi… Kohta”, Eliitti hymähti kumppanilleen, joka rentoutumaan kehotteli. Vaikka olikin uupunut, tuntui kiukku ja ahdistus pitävän eliittiä vielä hereillä ja vireessä, mutta jahka asettuisi aloilleen ja antaisi itsensä rentoutua, uskoi Darius jopa nukahtavansa alta aikayksikön. Nukkua hän ei kuitenkaan halunnut, ei vielä, se ei tuntunut hyvältä idealta, kun Mordecai oli lähettyvillä…
”Voin… Paremmin. Tai ainakin tuntuu siltä. En tunne enää kipua tai särkyjä, saatikka tunne olevani kuumeinen. Olen vain uupunut”, Darius hymähti, vetäytyen hieman kauemmas Iriadorista, jotta näki tuon kasvot.

”Kiitos että tulit mukaani… En tiedä, miten olisin selvinnyt tästä ilman sinua”, Haukansilmä kiitti yllättäen, ”En tiedä, mitä ylipäätään tekisin ilman sinua”.


// Hinkkimonsterilla on vientiä. PAKKO KOSKEA. vähän tahtoisi koskea. pikkaisen silitellä siitä päälaelta sillain nätisti. Vähän poskea paijata ja silmiin katsella. Siellä katselisivat toisia silmiin ja mä oon kattonu liikaa pasilaa, mut syytän yle areenaa ku ne on siellä tarjolla. Xard kurkkaa purkistaan silleen ”ARE YOU FECKING SEEERIOOUS HE GON’ KILL XARD IF XARD TOUCHES!” //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Elo 2019, 02:29

Tunnistan kyllä samaisen tavan itsestäni, kun olin vielä ikäisesi kauan aikaa sitten”, Mordecai hymähti nuorikkoa katsellessaan tuon selittäessä moisen anteeksipyytelyn olevan sortin tai toisen tapa. Ymmärsihän sen, varsinkin kun kyseessä oli Theon tapaan nuori taho, joka tuskin uteliaisuudellaan mitään pahaakaan tarkoitti. Joskin, oli Lothar nähnyt toisenlaisiakin pentuja, mutta hänen silmissään Theodluin ei vaikuttanut vilpilliseltä pahantekijältä ainakaan sen perusteella, mitä hän oli saanut kahden kesken puoliverisen seurassa olla.
Velho pudisti päätään nuorikon seuraavaan kysymykseen rauhallisesti muutaman kerran, merkiksi ettei hän mitään tarvitsisi. Rauhaa korkeintaan, ja aikaa koettelemuksensa selvittääkseen, mutta ei hän muuten kokenut tarvitsevansa mitään. Hänellä oli jo katto päänsä päällä ja vuode johon pistää maaten tarvittaessa, takassa loimusi tuli joka valaisi sen verran tilaa ettei pilkkopimeässä tarvinnut olla, eikä hän ollut vieraassa ympäristössä täysin yksin. Se mitä Theo kuitenkin oli päättänyt tekevänsä seuraavaksi, sai Mordecain kohauttamaan toista kulmaansa kysyvänä, ensinnä pohtien olisiko ehkä pitänyt jopa estää pikkuhaukkaa tekemästä jotain harkitsematonta.
Pärjään kyllä mutta… ei sinun tarvitse, menisit lepäämään itsekin jo”, velho kuitenkin päätti huomauttaa kohteliaammin, antaen selvästi ymmärtää ettei Theodluinin tarvinnut vaivautua tekemään mitään hänen vuokseen nyt tai myöhemminkään.


Mitä pikemmin sen parempi”, Iriador hymyili heikosti levätessään vain vasten kumppaniaan, ahdistuksensakin alkaen hiljalleen jo hellittää kun tilanne vaikutti rauhoittuvan viimein paremmin. Yö tulisi olemaan pitkä ilman murheitakin, punapään ainoastaan toivoen ettei Dariuksenkaan olisi tarvinnut täällä sortua näkemään painajaisiaan jos uneen vaipuisi, saati antaisi päänsä täyttyä ahdistavilla ajatuksilla. Darius kertoi kuitenkin voivansa jo paremmin omasta puolestaan, mikä oli lohduttavaa kuulla. Iriador olisi halunnut kuulla saman Lorythakselta, mutta hän tohti väittää kysymättäkin, ettei sarvipäisen herättäminen juuri nyt ollut millään tavalla hyvä idea. Antoi Seyrin nukkua, nyt kun tuo saattoi uinua rauhassa, toivottavasti myös ilman kipuja. Vain huominen näyttäisi heräisikö Puolikäärme, vai saisivatko he kyseenalaistaa Mordecain teot suoriltaan jos tilanne lähtisikin kehkeytymään huonommaksi.
Sokea nosti kasvoilleen lempeän hymyn, harmaanvaaleiden silmiensä katseen kohoten paremmin kohtaamaan Haukansilmäisen katseen sen kiitoksen myötä. Ei hän kokenut että moisen sanominen ääneen olisi ollut tarpeellista hänen seurassaan, sillä sisimmissään korkeahaltia kyllä tiesi Dariuksen olevan kiitollinen, siinä missä osasi tunnistaa myös monia muita piirteitä Dariuksen tavasta vain olla hänen seurassaan.

Tulisin mukaasi minne vain, milloin tahansa, tiedät sen kyllä”, Iriador hymyili, ”Olisin kyllä lähtenyt perässäsi tänne jos olisitkin alkuperäisen suunnitelmasi mukaan päättänyt livahtaa itseksesi matkaan”.
Mutta hyvä ettet livahtanut”, Iriador naurahti pienesti, katseensa laskien Winderin rintakehälle. Hän tuskin olisi saanut nukutuksi, saati sitten minkäänasteista mielenrauhaa, jos Darius olisi jättänyt hänet kaupunkiin itsekseen oli hänen seurassaan sitten kuinka monta Kuiskauksesta tuttua tahoa hyvänsä.
Kiitos, että otit minut mukaasi, ja kiitos, että tiesit tänne tulemisen olevan aiheellista”.


//Hinkkimonsteri on kerrankin virnuilee vilpittömästi. Kannatti ottaa implantit. Ja sinä ja sun pasilas, pitäis selvästi itekin ahmii niitä samalla taustalla kun taiteilen. Xard heittäytyy raajat kattoa kohti samantien ja Theo joutuu elvyttään. Ottaa kintusta kiinni ja viskaa ilmassa ko märkää tyynyliinaa niin johan siinä taas elämää pihisee//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Elo 2019, 03:15

”En saisi unta, vaikka yrittäisinkin levätä”, Enkelinpentu hymähti vampyyrille, tietäen varsin hyvin, ettei saisi nukahdettua ennen kuin olisi voinut edes jotenkuten auttaa Mordecaita. Ja jos veri tuota auttoi keräämään voimiaan, niin verta Theodluin hankkisi, tavalla tai toisella. Ketään kuitenkaan murhaamatta, siihenhän hänestä ei olisi!
”Palaan pian”, niiden sanojen myötä Theodluin poistui paikalta, jättäen velhon hetkeksi omaan rauhaansa, uskoen ja toivoen tuon kyllä pärjäävän hetken itsekseen.
Mutta mistä hän saisi verta? Humanoidin verta. Iriador oli jo kieltäytynyt, joten korkeahaltiaa Theo ei voinut kysyä apuun. Bennett tuskin oli myöskään innoissaan verta antamassa, mies kun ei ollut halunnut näennäisesti edes koskea velhoon, kun apua pyydettiin. Seyrin veri oli erikoisempaa, mutta kai se olisi kelvannut, jos sarvipäinen olisi ollut siinä kunnossa, että verta olisi voinut antaa. Jäljelle jäi siis vain yksi taho, joka kartanolla oli. Ja Theo tiesi varsin hyvin, ettei setänsä olisi todellakaan antamassa vertaan velholle, mutta kannatti sitä kai aina kysyä… Muussa tapauksessa Theon piti lähteä ulos, etsimään joku hyväsydäminen sielu, joka vielä edes hereillä olisi.


”Tiedän sen kyllä”, Darius toisti Iriadorin sanoja hymähtäen, korkeahaltian kertoen, että olisi jopa hänen peräänsä lähtenyt, jos eliitti yksin olisi matkaan livahtanut. Näin jälkiviisaana oli hyvä jälleen tilannetta analysoida, mutta olisi se ollut häneltä harvinaisen typerää lähteä liikkeelle yksin. Ja, kaiketi se oli myös onni että Theodluin oli matkaan eksynyt… Ilman tuon läsnäoloa olisi Lorythas saattanut jo kuolla.
Iriadorista katse kääntyikin hetkeksi Seyrin puoleen, joka kovin levollisena näytti nukkuvan. Darius oli sitä mieltä, että hopeaverinen saisi nyt levätä ja vasta huomenissa tuota kehtaisi edes koittaa herätellä. Haukansilmä ei voinut edes kuvitella, millaisissa tuskissa Lorythas oli ollut, kun itsekin oli näin heikoksi mennyt.
”En tohdi edes ajatella, miten tämä olisi päättynyt, jos emme olisi saapuneet…”, Darius hymähti Iriadorille, katseen palaten korkeahaltian puoleen. Eliitti oli selvästi aikeissa sanoa jotain vielä, kun vienon koputuksen myötä Theodluin saapui vielä paikalle. Darius irrotti otteensa jälleen Iriadorista, tällä kertaa kuitenkaan kiirehtimättä mitenkään siitä halauksesta poistumista. Johan Theodluin tiesi mitä heidän välillään oli, mutta silti, toisten katsellessa ei Darius pitänyt varsinaisesti läheisyyden osoittamisesta, oli kyseessä sitten Iriador tai Lorythas.

”Mitä sinä vielä haluat?”, Väsyneenä eliitti tuhahti veljenpojalleen, kuulostamatta enää niin kovin kiukkuiselta ja äkäiseltä mitä aikaisemmin. Mutta selvästi siinä äänessä oli jälleen omanlaisensa jäykkyys ja etäisyys nuorempaa kohtaan.
”Mordecai tarvitsee verta”, Theodluin aloitti, käyden suoraan asiaan, olettaen että se oli paras taktiikka Dariuksen suhteen — eliittikenraali kun tuntui pitävän lyhyistä ja ytimekkäistä keskusteluista, ”Iriador kieltäytyi, joten tulin kysymään sinulta”.
”Ja mikä saa sinut luulemaan, että antaisin sille yönsaastalle yhtään mitään?”
, Oletettavasti Darius oli heti negatiivisella kannalla, muuttuen taas närkästyneemmäksi, tietämättä olisiko hänen pitänyt ajatella Theoa tyhmänä vai rohkeana. Theo oli olettanut setänsä reagoivan pyyntöön tuolla tavoin, joten pikkuhaukka ei vaikuttanut pelästyneeltä tai edes kärttyisältä, lähinnä vain väsyneen turhautuneelta.
”Koska hän juuri pelasti rakkaasi, kenties myös sinunkin, hengen. Kaikesta aggressiivisuudestasi ja kohtuuttomasta käytöksestäsi huolimatta hän auttoi sinua, meitä, eikä pyydä mitään palkkioksi. Hän auttoi hyvää hyvyyttään. En tiedä mikä teidän kuvionne on ja mistä tuo raivosi ja teidän epäilyksenne häntä kohtaan kumpuaa, mutta olet hänelle mahdollisuuden velkaa, jos et muuta”, Nuorempi haukansilmäisistä selitti, rauhallisen maltillisesti, ollen kuitenkin valmis kohottamaan ääntään jos setänsä olisi päälle yrittänyt puhua, ”Hän tarvitsee verta, jotta jaksaa käsitellä demoniveren ja kirouksen. Jos et verta hyvää hyvyyttäsi halua antaa, niin anna sitten sen tähden, että varmistamme, ettei hän menetä järkeään ja hyökkää kenenkään kimppuun verenjanoissaan — tuskin haluat hänen kaltaisen voimakkaan maagin alkavan riehumaan täällä kuin vauhkoontunut peto?”.

Darius oli hiljaa, tuijottaen verisukulaistaan. Olihan Theodluin oikeassa. Darius oli velkaa velholle, vaikkei tuo mitään maksuksi kuulemma vaatinutkaan. Silti, jos ei muuta, niin voisi hän edes kiittää. Pikkuhaukan mainitessa mahdollisuuden, että Mordecai verenhimoissaan alkaisi riehumaan, kurtisti eliitti kulmiaan närkästyneenä. Sitä hän ei halunnut, tuskin kukaan halusi, ties vaikka vampyyri heidät kaikki tappaisi riehuessaan. Sikäli mikäli Theon kertoma nyt edes piti paikkaansa, saattoihan puoliverinen valehdella. Mutta, Darius oli liian uupunut ajatellakseen niin negatiivisesti Theosta. Uupumuksen myötä hän ei myöskään jaksanut alkaa vänkäämään vastaan, päästäenkin hetken hiljaisuuden jälkeen syvän huokauksen.
”Hyvä on”, Darius vastasi lopulta, Theon yllätykseksi näinkin ”helpolla” suostuen verenluovuttajaksi. Ilme nuoremman kasvoilla kirkastui, enkelinpennun hymyillen pienesti sedälleen, joka ei niin innokkaalta vaikuttanut.
”Mutta te pysytte täällä. Seuraatte Lorythasin tilaa, sinä parannat hänet jos hän alkaa vuotamaan verta mistään”, Eliittikenraali jatkoi nopeasti, samalla kun lähti askeltamaan ovea kohden, ohimennen napaten keihäänsä matkaan.
”Voiko teitä edes jättää kahden samaan huoneeseen?”, Theo älähti sedälleen, joka ohi käveli kovinkin päättäväisenä, ulos huoneesta ja vetäen oven perässään kiinni, selvänä vastauksena pikkuhaukan kysymyksiin, ”… Et satuta häntä!”, Enkelinpentu huudahti vielä perään, tietämättä kuuliko Darius enää edes heitä.
”Pitäisikö toisen meistä kuitenkin mennä paikalle? Hänellä oli kyllä pointti, jos verisiteen kautta mahdollisia haavoja ilmestyy Seyriin, on minun varmaan parempi katsoa ne kuntoon heti…”, Theodluin kävi nyt puhumaan Iriadorille, ”… Olikohan sittenkin väärin pyytää häneltä?”.

Darius käveli muitta mutkitta vierashuoneelle, askeleensa ollen heikko, mutta kantoi sentään sen lyhyen matkan. Muuten niin levollisen ja helpottuneen oloinen haltia oli jälleen muuttunut nyreäksi ja jäykäksi, kun hän pahemmin koputtelematta astui vierashuoneeseen sisään ja sulki oven perässään. Heti ensimmäisenä katse kiinnittyi velhoon, joka selvästi oli parempiakin päiviä nähnyt.
”Tarvitset verta, kuulemma”, Tylyn nyreästi ja suorasukaisesti Darius aloitti, peremmälle astellen, pysyen kuitenkin reilun välimatkan päässä vampyyrista, ”Kuinka paljon?”.



// KANNATTI OTTAA NIIN. Katso pasilaa, siel on se spinoff sarjakin julkastu. JA VOI APUA LAJFKAJWF :DDD XARD PARKA, ei oo silläkään helppoa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Elo 2019, 14:20

Eipä hänen sanoistaan ollut mihinkään, velhon jääden tuijottamaan paikalta pian pois kiirehtivän nuorukaisen perään kulmiensa alta vaivautuneena. No, etsikööt nyt sitten, jos se Theolle jotain merkitsisi ja nuorikko saisi yönsä levättyä sen myötä. Ei Mordecaista ollut estämäänkään toista – olisihan hän sen voinut tehdä toki, muttei toisaalta nähnyt tarpeelliseksi astua Theon varpaille. Kunhan pentu ei aikonut tehdä mitään harkitsematonta…


Iriador hymähti kulmiaan pienesti kurtistaen Dariuksen todetessa ettei olisi halunnut tietää, miten tämä kaikki mahdollisesti olisi voinut päättyä ilman heitä. Lieni kai onni onnettomuudessa että Seyrin ja Winderin välillä oli se veriside. Muuten seuraavalla kerralla kun he tänne olisivat saapuneet ei hopeaverinen kyläpäällikkö välttämättä olisikaan ollut enää ottamassa heitä vastaan. Asian pelkkä ajattelu sai haikeaksi, ja vastaava skenaario lieni yhä mahdollinen. Iriador halusi kuitenkin sysätä sen pois mielestään ja uskoa kaiken olevan huomenissa jo paremmin, ja ehkä Briar saisi tilaisuuden ja syyn jatkaa juhlimistaan vielä, vaikka Seyr itse tuskin ilakointiin jaksaisi osallistua.
Lyhyen hiljaisuuden rikkoi lopulta kuitenkin koputus oveen, punapään ilmeen neutralisoituen ja muuttuen yllättyneeksi, kun Theo saapui yllättäen vielä paikalle. Hän antoi Dariuksen astua halauksestaan syrjemmälle, Iriadorin käyttäen tilaisuuden hyväksi voidakseen riisua päällimmäisen paidan yltään pois. Paksumpi neule päällä alkoi hiljalleen tulla jo turhankin kuuma, eivätkä he tänään tuskin olleet enää uloskaan menossa. Jahka Iriador saisi Winderin rauhoittumaan alas, taitaisi olla niin että haukansilmäinen mahdollisesti simahtaisi niille sijoilleen ennemmin tai myöhemmin, eikä Iriador kieltänyt että lepo tekisi hänellekin hyvää jotteivät kuume ja lihassäryt uudemman kerran enää nostaneet päätään koloistaan.

Se rauhoittuminen kuitenkin taisi jäädä pelkäksi haaveeksi sen myötä mitä Theo oli vailla Dariukselta. Johan Mordecai oli epäsuorasti tuonut asian esille Iriadorin kuullen, muttei punapää olettanut että Theo olisi lähtenyt juoksemaan velhon asioilla tällä tavalla. Tai sitten se oli yksin Theodluinin päätös tehdä vastavuoroin jotain toisen hyväksi, miltä tuo kyllä puheittensa perusteella kuulostikin. Jos Haukansilmä ei olisi ollut paikalla, olisi Iriador kyllä voinut antaa vampyyrin ruokailla itsestään, mutta näin Dariuksen seurassa ollessaan siitä olisi syntynyt koko seuraavan yön ja päivän kestänyt näytös, johon sokea tietoisesti ei halunnut antaa mahdollisuutta. Mutta oliko sitten hyvä idea, että Darius lähti lopulta ase kourassaan pikkuhaukan pyynnön myötä Mordecaita tapaamaan? Siitä voitiin olla montaa mieltä…
Iriador ei sanonut mitään kumppaninsa perään, jäädenkin vain hetkeksi tuijottamaan sulkeutuvan oven suuntaan.
Hän on kyllä ailahteleva tuossa mielentilassa”, Iriador huokaisi lopulta, astellen rauhassa Lorythaksen vuoteen reunalle istuakseen siihen viimein alas, ”Mutta hoitakoot asiansa keskenään, tuskin hänestä on velhoa satuttamaan varsinaisesti, sillä Winder tietää kyllä saavansa lokaa kreiviltä niskaansa jos Mordecaihin käy käsiksi”.
Jos häntä ei kuulu takaisin toviin, tai Lorylle tapahtuu jotain, niin menen vahtaamaan mitä vierashuoneella tapahtuu. Siihen saakka meidän on parempi odottaa kuitenkin täällä”, punapää jatkoi suunnitelmansa ilmi tuoden ja pikkuhaukan suuntaan katsahtaen, ”Onhan sinulla kaikki hyvin kaiken tämän jälkeen? Jos jotain tarvitset niin pyydä vain”.


Vierashuoneella Mordecai oli ehättänyt tuskailla olemassa oloaan ja harkita jopa pitkälleen asettumista, nyt kun sai rauhassa olla. Ehkä jos hän esittäisi nukkuvansa olisi hänet jätetty rauhaan yön pimeiksi tunneiksi märehtimään keskenään olemassaolon iloja ja suruja. Joskin se haaveilu jäi toissijaiseksi, kun itse haltiakenraali asteli paikalle kuin maanomistaja konsanaan keihäänsä kera, näyn saaden punasilmäisen kohottamaan katseensa kulmiensa alta tulijan puoleen ja taivuttamaan korvansa kaartumaan taaksepäin kuin korviaan luimisteleva kissa konsanaan.
Theodluin oli ilmeisesti vienyt asiansa eteenpäin sedälleen, tai näin Mordecai päätteli siitä millä sävyllä ja aiheella Winder häntä päätti puhutella. Pitikö hän siitä? Ei oikeastaan, eikä velho olisi halunnut enää alkaa vääntää kättä tämän illan aikana Dariuksen kanssa – mutta ehkä juuri siitä syystä Darius olikin täällä.
Janoni on loputon”, vampyyri hymähtikin ykskantaan vastaukseksi haltialle, katseellaan silmäillen toisen olemusta tympääntyneenä, ”Ajattelitko lähteä haukankatseellasi metsästämään aroilta minulle jäniksen, kun aseesikin tänne saakka raahasit?”, Mordecai jatkoi kuivasti vitsaillen.


//Maksoi valuuttaa, mutta onneksi sekin valuutta meni Mardukin pussista. Sitten me aletaan viljellä pasila huumoria kun pelataan porukalla, ja kaikki muut on silleen nyt vittu Aksu ja Crim :D Xard on sitä mieltä että menee Qiralle kielimään siitä että häntä kohdellaan huonosti. Qira paijaa vähän ja tulee heti parempi mieli//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Elo 2019, 16:08

”Eikös hän ole aina…”, Pikkuhaukka hymähti Iriadorin huomautellessa Dariuksen olevan ailahtelevainen tämänhetkisessä mielentilassaan, nuoremman kuitenkaan sen enempää asiaa kommentoimatta. Hänen kokoemuksensa mukaan eliitti oli hyvinkin ailahteleva ja saattoi napsahtaa yllättäen ja lähes tyhjästä. Mutta saattoihan se olla, että Darius käyttäytyi niin vain häntä kohtaan. Iriador oli kuitenkin luottavalla kannalla kumppaninsa suhteen ja aikoi antaa eliitin hoitaa asian omalla tavallaan, ollen kuitenkin valmis menemään paikalle jos Haukansilmää ei kotvan päästä takaisin kuuluisi.
”Ehkä parasta niin”, Enkelinpentu oli samoilla linjoilla korkeahaltian kanssa, ehkä oli parasta antaa Dariukselle se kontrolli tapahtumien kulun suhteen. Ehkä tuo ei vain halunnut ketään muuta paikalle, kun verta luovutti?
”Olen kunnossa, ainakin paremmassa mitä yksikään teistä”, Theodluin hymähti, pienesti hymyillen Iriadorin huolenpidolle, ”Ajattelin… Että voisin valvoa yön, te saisitte nukkua. Pidän Mordecaita ja Seyriä silmällä sen aikaa”.
”Entä sinä? Olet yhä toipilas, sinun pitäisi levätä”.



Hitaasti lähemmäs askeltava eliitti näytti yhtä nyreältä, mitä vampyyri itse. Oli jo käynyt harvinaisen selväksi, ettei kumpikaan heistä pitänyt toisistaan ja oli kaiketi ihme, että he edes yrittivät pysyä asiallisena toisen seurassa. Tai ainakin se oli ihme Dariuksen osalta. Hänellä oli useampikin syy, miksi olisi voinut vain listiä vampyyrin, mutta yhtälailla hänellä oli nyt muutama syy, miksi se ei ollut hyvä idea.
Ilme muuttui entistä happamammaksi, Mordecain kertoen janonsa olevan loputon. Mitä vampyyri sillä sitten halusi tuoda esille, siitä Darius ei ollut ihan varma. Velhon seuraavat sanat saivat Dariuksen kuitenkin pysähtymään sängyn ääreen sijoilleen ja silmänräpäyksessä heilauttamaan keihäänsä ylös, pidemmäksi, hopeoidun terän pysähtyen vasten velhon leukapieltä. Keihään kärjellä eliitti pakotti yönlapsen kohottamaan kasvojaan ylöspäin, paremmin häntä kohden, haltian katsellen kylmänarvioivasti nenänvartta pitkin velhoon. Kuinkahan helppoa tuo olisi nyt vain tappaa? Mordecai oli heikkona, mutta tuskin täysin vaaraton. Eihän Darius sitä ääneen pohtinut, mutta eliitin katseesta saattoi kyllä päätellä, mitä miehen päässä liikkui.

Lopulta se terä kuitenkin laskeutui Mordecain kaulalta, eliitin kommentoimatta mitään äskeiseen kuivaan vitsailuun. Ehkä hänen tekonsa puhuivat tarpeeksi sen suhteen, mitä mieltä Darius oli Mordecain kommenteista tai ylipäätään siitä, että vampyyri puhui mitään.
Keihäs lyheni ja asetettiin hetkeksi sivuun, kun eliittikenraali kävi nopein liikkein riisumaan yltään tunikkamaisen villapaitansa, joka heitettiin sängylle odottamaan. Sen jälkeen haltia kääri kepeäkankaisen aluspaitansa hihan ylös, nappasi keihäänsä ja kävi viiltämään käsivarteensa, ranteen sisäpuolelle viillon. Ei turhan isoa tai syvää, mutta sen verran suuren, että veri alkoi heti virrata enemmän tai vähemmän tuoreiden viiltoarpien ylle. Mutta niistä ei tarvinnut puhua.
Käsivartensa hän lopulta ojensi Mordecain puoleen, tehden tarjouksensa hyvin selväksi.
”Jos puret, seivästän pääsi”, nopeantyly kommentti kuului kädentarjouksen yhteydessä.



// MARDUKIN KOLIKET VEIVÄT SAATANA!!! Niin kuin Tappaja Nuka konsanaan. Kukaan ei tuu meidän kanssa mikkeihin kun siellä vaan repomiehen speedpatternia toistellaan. Xard menee itkemään Qiralle ja saa baijjauksia. Sitten Xard erehtyy kysymään, että saako tisujen väliin tulla hetkeksi lämmittelemään //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Elo 2019, 18:03

Theo oli kunnossa, se oli hyvä kuulla, sillä olihan pikkuhaukka käyttänyt omaakin magiaansa jo Seyriä paikatessaan aikaisemmin, ja päiväkin oli jo pitkällä.
Tee kuten parhaaksi näet, löydät varmaan virikettä itsellesi Seyrin kirjastolta jos jotain tekemistä kaipaat siksi toviksi”, Iriador hymyili väsyneesti nuoremmalle tummatukalle, uskoen kyllä että Theo pärjäisi ja saisi aikansa kulumaan mikäli todellakin meinasi hereillä pysytellä. Ja eiköhän tuo osannut itselleen paikan katsoa levätäkin jossain, jos uni ja väsymys yllättäen päälle kävisikin. Ei pikkuhaukka niin avuttomalta persoonalta vaikuttanut sentään.
Theodluinin viimeisimmän huomautuksen myötä Iriador huokaisi. Kyllä hän tiedosti olotilansa olevan hiljalleen surkeahkon puoleiseen kääntyvä. Kuumeenpoikanen taisi olla nousemassa hiljalleen, siinä missä jo tovin pystyssä olleena ja edestakaisin rampanneena sitä alkoi puolikuntoisena väsyä ja halusi vain pistää jo maaten. Sitä ruokailuakin oli parempi miettiä huomenissa, sokean uskoen että Bennett järjestäisi kartanolla oleville vieraille jotain purtavaa aamiaiseksi huomenaamulla viimeistään kohteliaisuuttaan.
Ei minulla hätää ole, eiköhän kaikki ravailu tältä päivältä ole jo ohi ja voin keskittyä vain lepäämään”, punapää tuhahti, ”Jahka Dariuskin vain asettuisi alas”.

Mutta ei puhuta siitä, olen ihan kurkkuani myöten täynnä voinnistani jauhamista näiden parin päivän jäljiltä”, Iriador naurahti muutaman kerran hillitysti, käsillään hieraisten silmiään samalla ja antoi itselleen luvan haukotellakin viimein.
Olen pahoillani siitä etten omasta puolestani kyennyt auttamaan Mordecaita – Dariushan olisi syöksynyt seivästämään hänet siihen paikkaan kun olisi saanut asiasta tietää, joten… näin paremmaksi ettei minun kannata rannettani kenellekään tarjota”, sokea puheli rauhalliseen ääneen, jalkansa samalla nostaen vuoteelle ristiin, ”Hän osaa olla ylisuojeleva välillä, mutta en minä häntä siitä millään tavalla syytä”.
Mutta selviäähän hän, Mordecai siis? Pelkään vain että saamme kuulla kunniamme kreivi Cúthalionilta jälkikäteen jos hänelle jotain käykin tämän kaiken takia…”, Iriador murehti.


Velhon katse pysyi silmäpuolisessa, tarkkaillen tuon eleitä ja liikkeitä rauhallisen totinen ilme kasvoillaan. Ei Mordecai Winderiä pelännyt, eikä antanut itsestään hymähdystä enempää kun haltia keihäänsä terän asetti hänen leualleen ja kohotti sillä hänen kasvojaan ylemmäs. Jos Darius olisi halunnut hänet pois päiviltä, olisi tuo varmaan sitä jo tosissaan yrittänyt, eikä vain koittanut säikytellä omalla tylsällä tavallaan häntä. Se vuosia Winderiä tuhannen kerran häijympien ja karskimpien tahojen seurassa pyöriminen oli kyllä opettanut Lotharille yhtä jos toista, eikä siitäkään syystä Mordecai osannut tuntea oloaan nurkkaan ahdistetuksi haltiakenraalin seurassa. Kyllähän hän näki, siinä missä heistä molemmat taisivat tietää, että Winder olisi varmaan enemmän kuin miellään ottanut hänet pois päiviltä, mutta Mordecai osasi myös mielessään nimetä ettei Dariuksesta siihen tehtävään olisi. Ei edes nyt.
Velho ei ehkä kyennyt loitsujaan käyttämään juuri nyt, samaan aikaan kun hänen piti keskittyä siihen ettei demoniveri käsistään leviäisi yhtään pidemmälle. Siitä huolimatta hän oli yhä kykenevä yliluonnollisiin oikkuihinsa, jotka vampyyrikirouksensa hänelle soi. Lothar olisi helposti livahtanut tieltä, jos Darius olisi alkanut asettaan heiluttaa paremminkin, miehen haluten kuitenkin mielessään uskoa silmäpuolesta ettei tuo kiusantekoa enempään tahollaan kyennyt juuri nyt.

Punainen katse seurasi vaatteiden riisumista, ja sitten toimitusta, kun nuorempi heistä kiskaisi ranteeseensa haavan. Se verta tihkuva haava olisi saattanut jonkun vähemmän maltillisen ja varomattoman tapauksen saanut jo tarttumaan kynsin ja hampain Winderin käsivarresta kiinni säälimättä samanlaisessa tilanteessa, Mordecain kuitenkin vain silmäillen arvioiden haltiakenraalin tarjottua rannetta. Suotta hän jättäisi tilanteen käyttämättä hyödykseen, olihan toinen jo lihansa rikki repinyt joka tapauksessa, vaikkakin vastaava tarjous tuntuikin epätyypilliseltä ja erikoiselta haukansilmäisen kaltaiselta taholta. Tässä tilanteessa. Ellei sitten Theodluin ollut setäänsä kovinkin kovistellut, mutta tuskin.

Saat aina toki yrittää”, vampyyri hymähti lopulta toiselle tummatukkaiselle, samalla kun kumartui lähemmäs tarjottua kättä. Ei hänellä ollut aikomustakaan purra, joskin ainahan ne tavallista pidemmät ja terävämmät kulmahampaat olivat olemassaolostaan siitä huolimatta varoittamassa huulten toisella puolen ja halutessaan Kaváldthalr olisi saanut niillä muun purukalustonsa kera harvinaisen rumaa jälkeä aikaiseksi. Tällä kertaa hän kuitenkin tyytyi pyrkimään vain laskea huulensa haavalle, ja sotkea suupielensä ja kielenkantansa verijälkiin, joista Mordecai etsi hiljalleen hiipuville voimilleen vahvistusta.


//SINNE MENI MASSIT, MITES NYT SUU PANNAAN!!! Tappaja Nukan paluu on tänään taas osassa, haluun sen levelille viisi! Ja niinpä, kaikki saa meistä tarpeekseen ja sit ollaankin keskenään pelaamassa sitä golfia. Xard saa elämänsä läksytyksen kun dominatrix Qira näyttää demoneille paikkansa. Siinä kalpenis Katalakin lopulta vieressä//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Elo 2019, 19:01

Iriador vakuutteli olevansa kunnossa, vaikka selvästi punatukkainen oli jo uupunut ja varmasti lepo tuollekin kelpaisi. Ymmärrettävistä syistä Iriador ei kuitenkaan vielä aikonut rauhoittua paikoilleen ja alkaa lepäämään, Theon hymähtäen pienesti. Jahka Darius nyt palaisi, voisi haltiakaksikko katsoa itselleen paikan levätä ja toivottavasti nuo molemmat myös saisivat levättyä. Theo oli yhä sitä mieltä, että hän valvoisi yön kaikkien mielenrauhan kannalta, mutta onnistuisiko hän siinä tehtävässä, se jäisi nähtäväksi.
”Olisin ymmärtänyt kieltäytymisesi, vaikka syysi olisi ollut yksinkertaisempikin. Harva ymmärtää tai haluaa antaa vertaan vampyyrille, vaikka kyseessä olisikin hallittu tilanne. Joten älä huoli, en syytä sinua mistään ja Mordecai ymmärtää myös varmasti”, Theodluin vastasi korkeahaltialle, samalla lähestyen itsekin vuodetta, jolle Iriador oli käynyt istumaan, ”Olisin itse voinut antaa verta hänelle… Mutta kumpikaan meistä ei pitänyt sitä hyvänä ideana enkeliperimäni vuoksi”.

”Uskon niin”, Pikkuhaukka hymähti, Iriadorin kysellen velhon perään, ”Hän on tehnyt tämän aikaisemminkin, joten uskon hänen tietävän mitä tekee. Ja jos asiat näyttävät kääntyvän huonompaan suuntaan, tiedän tahon jota pyytää apuun”, nuorempi vakuutteli, uskoen, että jos pahin tapahtuisi, voisi Qirasta olla vielä apua velhon tilanteen suhteen.
”Mikä… Teidän kuvionne oikein on? Mordecain suhteen — miten Kreivi tähän liittyy?”, Theodluin uskaltautui kyselemään Iriadorilta, joka varmasti osasi jotain asiasta kertoa ja joka varmasti oli asiasta mieluummin puhumassa, kuin Darius. Samalla pikkuhaukka huomasi, kuinka Seyrin käsivarsi alkoi vuotaa verta. Theo nappasi Seyrin käden omaansa, Käyden heti magialla parsimaan viiltoa umpeen. Siinä samalla hän huomasi ne vanhemmat arvet, jotka näyttivät itse tehdyiltä. Ne olivat liian siistit ja harkitut ollakseen vahinkoja. Enkelinpentu päätti kuitenkin olla kommentoimatta asiaa, tähän väliin, keskittyen vain haavan parsimiseen ja tarkkailemaan, ilmestyikö uusia haavoja — samalla tietenkin toivoen, ettei hänen parantelunsa umpeuttaneet myös Dariuksen haavoja toisaalla. Tuskin, eihän veriside niin päin toiminut?


Darius olisi halunnut sillä samalla sekunnilla survaista keihäänsä vampyyrin silmästä sisään tuon hymähdyksen myötä. Haukansilmäinen kuitenkin hillitsi itsensä, nyrpistäen vain pienesti nokkaansa verenimijälle, päättäen kerrankin pitää suunsa kiinni kun mitään kaunista sanottavaa ei todellakaan ollut. Katse seuraili tarkkaan, kun Mordecai lähemmäs kumartui, eliitin pysyen nätisti paikallaan ja ojentaen käsivarttaan jopa pienesti paremmin velhon saataville. Vaikka ääni päässä käskikin vain vetäytyä ja kauas vampyyrista, johan sen jo itsesuojeluvaistokin sanoi.
Hetken katse pysyi vielä Mordecaissa, kunnes eliitin oli pakko katsoa toisaalle. Koko toimenpide kuvotti täysin uudella tavalla ja valmiiksi heikko haltia tunsi olonsa entistä huterammaksi. Kaikesta epämieluisuudesta huolimatta Darius pysyi paikoillaan, katsellen takkatulen suuntaan, antaen yönlapsen ruokailla sen mitä uskoi tarvitsevansa. Toivoen, ettei tämä vaikuttanut Lorythasiin negatiivisesti, jos ollenkaan.


// JUMANSVIIDU kai Mardukin on pakko rahnuttaa taas kristalleja perseestään irti ja myydä niitä. TAPPAJA NUKA STRIKES!!! Vois kyl, tahdon olla taas twink. Siellä golfaillaan ja perseillään sitten kaksin. Tahdon kyl sitäkin jatkaa. Xard parka! Katalalle tuli raja vastaan Qirassa vai? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Elo 2019, 21:31

Helpottunut huokaisu karkasi korkeahaltia huulilta. Vaikkei hän millään tavalla sääliä tuntenutkaan Mordecaita kohtaan, oli hän silti lohdullinen siitä ette kenenkään heistä, etenkään Lorythasta niin vaativassa operaatiossa auttanut velho nyt sentään henkeään heittäisi. Ja kerta Theo tiesi ilmeisesti vielä jonkun johon turvautua jos tilanne huonommaksi menikin, ei Iriador aikonut tälläkään aiheella päätään vaivata sen enempää tässä tapauksessa. Jääkööt asia Theon harteille, se kuulosti Iriadorin mielestä ainakin luotettavalta oletukselta tähän hätään.

Minä kun luulin että sinä tiedät hänestä kaiken”, sokea naurahti, miettien mitä hän saattaisi kertoa ilman että kertomansa ketään erikseen loukkaisi. Siinä ohessa häneltä jäi myös huomaamatta kuinka Theodluin kipitti Seyrin luo.
Hän oli paikalla silloin yönkaupungissa, kun isäni kidnappasi minut seurastasi. Tai no, ei Darius häntä nähnyt, mutta minä muistan etäisen hahmon yrittäneen kääntää isäni päätä vielä ympäri aikaisemmin sinä päivänä. Yhdistin Mordecain äänensä perusteella siihen tahoon, kun tapasimme hänet ensimmäisen kerran kasvotusten Cúthalionin kartanolla pari päivää sitten – lienet jo arvaavan mitä mieltä Darius oli asiasta kuultuaan, eikä hän tietenkään halua antaa asian vain olla”, Iriador selitti mahdollisimman lyhyesti suotta yksityiskohtiin menemättä.
Mordecai on kreivi Cúthalionin henkivartijan virassa, tai niin ymmärsin sen perusteella mitä kuuntelin muiden puhuvan pöydän ääressä. Kreivi vaikutti olevan perillä hänen taustoistaan, ei kai kukaan niin tärkeä taho muuten omaa henkeään toisen käsiin antaisi ja luottaisi sokeasti, mutta mene ja tiedä sitten mitä he juonivat keskenään. Ei se minun asiani kuitenkaan ole”, punapää jatkoi hartioitaan lopuksi pienesti kohauttaen, ”Mutta luulisi sen olevan tarpeeksi iso kynnys Winderillekin ylitettäväksi ja olla käymättä käsiksi Mordecaihin, ellei hän ihan välttämättä halua alkaa haastaa riitaa myös Arethdrielin kanssa. Mitä en tietenkään haluaisi, mielestäni kun kreivi vaikuttaa luottamuksen arvoiselta ja sanojensa mittaiselta mieheltä nykyään…”.

Mikä sinun suhteesi on Mordecaihin? Kaikesta päätellen vaikutatte olevan jonkin sortin tuttavia, vai onko se vain… joku magiaa taitavien välinen juttu?”, punapää tiedusteli vuorostaan Theodluinilta, heikosti sanojensa perään hymyillen.


Ehkä velho jopa odotti kommenttinsa myötä Winderin läimäisevän häntä edes avokämmenellä, mutta toistaiseksi haltiakenraali vaikutti ainakin tyytyvänsä osaansa vain seistä sijoillaan ruokapöytänä. Ja ehkä hyvä niin. Se antoi vampyyrille sijan ruokailla rauhassa ja olla miettimättä mitään turhia juuri nyt, keskittyä siihen rautaiseen makuun joka edes jollain tasolla tuntui paikkaavan sitä heikkoa oloa ja huminaa päässä näin alkuunsa. Tuskin se riittäisi täysin, mitä hän Dariukselta viitsi ottaa, mutta ainakin se antaisi hänelle lisää aikaa miettiä mistä hän seuraavan seisovan pöytänsä löytäisi.

Vampyyri puristi toista kärisevistä käsivarsistaan sylissään toisella kädellään samalla, kun Winderin käsivarresta ruokaili suotta hidastelematta toimenpiteessä. Hän halusi kenraalin läsnäolosta eroon mahdollisimman nopeasti, siinä missä tunne lieni molemminpuolinen myös silmäpuolisen kannalta katsottuna. Ehkä tilanne oli omalla tavallaan Lotharille kiusallinen, jopa etova, sillä hän itse aina valitsi mistä verensä hankki, eikä sitä kukaan hänelle erikseen ollut tarjoamassa kuten tässä tilanteessa, tällä hetkellä.
Siitä läheltä katsoessa Mordecai huomasi hyvin kyllä ne siistit viiltojäljet haukansilmän käsivarressa, katseellaan niitä hiustensa lomasta ehtien silmäilemään paremminkin ja harhautuen hetkeksi arvailemaan mistä ne mahtoivat olla peräisin. Velho tiedosti myös vampyyrisia tapojaan suorittaessaan, miten se alkukantainen verenhimo sai hänen silmiensä ympärille muodostumaan tummemmat juovat ja reunukset, joka varmaan katsojasta eivät näyttäneet lupaavalta, saati sitten millään tavalla hyvältä merkiltä. Mordecain tapauksessa se ei tosin tarkoittanut ulkonäköseikkaa enempää, sillä velho ei kyennyt ajautumaan samanlaiseen mielettömään mässäilyyn kuin joillain toisilla vampyyreillä oli tapana veren makuun kunnolla päästyään.
Tiedäthän ettei sinun tarvitse antaa minulle vertasi mistään syystä”, Mordecai hymähti hetkeksi pehmeitä huuliaan nostaen ylemmäs haukansilmäisen kädeltä, ”Senkus painelet tiehesi jos olosi on heikko”.


//!!! Niin, töihin siitä. Ei ne siellä bodauskilpailussakaan katso hyvällä jos kisahousuista pilkistää jotain timangei yllättäen. Huomasin muuten et siihen golffiin voi lataa muitten tekemiä custom kenttiä, joten me niin etitään sieltä kaikki maholliset fantasia aiheiset jutut asap. Katala vääntyilee siellä maassa ja on ihan step on me mami kun Qira antaa piiskaa. Vähemmästäkin alkaa tutiseen, varsinkin sitten kun Eru soitetaan duoksi paikalle//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron