These wounds

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2019, 01:30

”Taidan tietää vähemmän, mitä te”, Theodluin naurahti pienesti Iriadorille, tarkkaillen kuitenkin yhä hopeaveristä. Eihän hän Mordecaita tuntenut kunnolla, vaikka kieltämättä tilanne saattoi näyttää siltä, että Theolla ja vanhemmalla maagilla oli monia vuosia takanaan. Niin ei kuitenkaan ollut, vastahan pari päivää sitten hän ensimmäistä kertaa oli päässyt juttelemaan vampyyrin kanssa.
Iriador kuitenkin kertoi, mitä kautta he tunsivat Mordecain ja miksi tuo oli heille tuttu — ja mistä viha velhoa kohtaan johtui. Ymmärrettävää, nyt kun sen tältä kannalta kerrottuna kuuli. Se, miksi Mordecai oli Cúthalionin henkivartija, oli sitten suurempi kysymys. Mutta kaiketi sillekin löytyisi pätevä selitys, jos vain velholta tai kreiviltä kysyisi… Kreiville Theo ei kyllä ollut juttelemassa, eihän hän tuntenut miestä kunnolla vieläkään, vaikka oli Arethdrielin tavannut.
”Ymmärrän…”, Pikkuhaukka tokaisikin Iriadorin kertoman perään, jääden asiaa pyörittelemään hetkeksi mieleensä, kunnes Iriador hänelle vastakysymyksen esitti.

”Olen nähnyt hänet monesti Elwoodissa, siellä asuessani”, Theodluin aloitti, ”Tiesin hänet nimeltä, mutta en tuntenut… Totta puhuakseni keskustelin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa vasta pari päivää sitten... En tiedä, kertoiko Darius sinulle, mitä N’drayerin asunnolla tapahtui? Joka tapauksessa, silloin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa sanoja vaihdoin. Hän auttoi Dariusta, Delathosia, nähtyäni hänen taitonsa silloin, osasin olettaa, että hän kenties kykenisi auttamaan meitä tänään”.
”Ymmärrän nyt, miksi teillä on… Negatiivinen asenne Mordecaita kohtaan. Mutta… Mitä hän kertoi minulle, en usko että teidän tarvitsee häntä pelätä. Jos vain annatte hänen olla rauhassa, ettekä tuo… Isääsi tai veljeskuntaa esille, uskon että saisitte olla rauhassa”
, Theodluin lisäsi, ”Ymmärrän kyllä, jos hänet kenties hengiltä haluaisitte… Mutta toivon, että voisitte katsoa asiaa suuremmasta näkökulmasta. Mordecai ei halua satuttaa meitä, teitä, hän olisi voinut tappaa Dariuksen pari päivää sitten, jos niin olisi halunnut. En tietenkään sano, että teidän pitäisi luottaa häneen kysymyksittä, mutta… Ymmärrät kai, mitä haen takaa?”.


Haukansilmä keskittyi pitämään hengityksensä rauhallisena ja tasaisena, seuraillen turhankin tarkasti olotilaansa, arvioiden tarkasti sykkeensä ja tarkkaillen näkökykyään sumenemisen varalta. Hän ei todellakaan halunnut menettää tajuntaansa vampyyrin seurassa. Vaikka pahaa tekikin, ei Darius kuitenkaan tuntenut pyörtyvänsä tai tunnistanut verenhukan merkkejä, vaikka velho käsivarresta joi. Tuntui silti vastenmieliseltä ja epämukavalta olla näin lähellä Mordecaita, henkilöä, jota Darius piti äärimmäisen epäluotettavana ja ärsyttävänä.

Kun Mordecai viimein puhui, vilkaisi eliitti vampyyrin puoleen, pistäen merkille ne tummat juovat yönlapsen silmien ympärillä. Entistä kovempaa se ääni päässä huusi, kuinka olisi pitänyt vain perääntyä tai peräti seivästää mies niille sijoilleen, mutta jälleen Darius sivuutti sen reaktion ja koitti pitää itsensä rauhallisena.
”Juo nyt vain”, Eliitti tuhahti kalpeammalleen, katseensa jälleen takkaan nostaen, ”En tee tätä vuoksesi, jos se yhtään lohduttaa. Mutta jos niin haluat ajatella, olkoon se sitten kiitos avustasi”.


// no siis, Marduk pyllistää bodauskilpailuissa ja pakarat kimmeltää kun discopallo. JA UH OH mut ennen kun mitään customei lataillaan ni pelataan ne kaikki perus kentät läpi!! Puolet viel jäi pelaamati, jos oiken muistan – tahdon Achit suorittamisesta >:U Eru on se total end kyllä, jos pääsee dominoimaan. Ja jos Katala kehtaakin nauraa Erulle tai Qiralle, ni tulee se Scylla smackdown hypyllä niskaan ja dominoi. Sen jälkeen itkee Katalakin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Elo 2019, 04:25

Iriador vuorostaan kuunteli mitä Theolla oli kerrottavanaan velhosta. Ehkä se antoi hänelle jopa laajemman kuvan miekkosesta, jonka olemassaolon hän oikeastaan näki valmiiksi jo kovin ympäripyöreästi. Ei hänen tarvinnut sekaantua vampyyrin asioihin, eikä Mordecai vaikuttanut varsinaisesti olevan kiinnostunut heidän asioistaan. Kunhan he olivat sattuneet samaan tilaan, asioita oli selvinnyt, ja jokainen oli tehnyt siitä omat johtopäätöksensä.
Pikkuhaukka väittikin kivenkovaan omalta kannaltaan ettei heidän tarvinnut velhoa pelätä, mikäli he vain antaisivat toisen olla. Niin Iriadorkin oli päätellyt, mutta omasi silti omat epäilyksensä asioiden suhteen. Olihan hänen isänsä työskennellyt velhon alaisuudessa, ja yrittänyt sitä kautta riistää niin hänen kuin Dariuksenkin hengen. Ja missä Dora oli… ehkä isä oli ehtinyt jo vaikuttaa sisarensakin olemassa olemiseen ja suunnitelmiin. Mutta sentään se paskiainen oli nyt haudassaan, eikä ollut enää hyppimässä kenenkään heistä silmille. Asiat järjestyisivät, niiden täytyi, ja ajan myötä he törmäisivät Ivodoraankin varmasti elossa…

Ei minulla ole häntä syytä vihata, enkä toivo hänelle mitään pahaa sattuvan”, Iriador henkäisi, ”Pelkkä asemani kuitenkin vaatii suhtautumaan asioihin omalla tavallaan”, punapää lisäsi pahoitellen. Ei hän ollut suuressa asemassa Sinisessä kuiskauksessa, mutta Iriadorin vanha ajatusmaailmansa tietysti halusi suhtautua häntä ympäröiviin asioihin suuremmalla skaalalla kuin oli tarve.
Haluan luottaa sinuun kuitenkin”, sokea aloitti, kääntyen katsomaan pikkuhaukan suuntaan olkansa yli, ”Jos väität ettei hänestä harmia ole haluan sen uskoa. En koskaan kykenisi, saati rohkenisi hänen puheilleen vastaavalla tavalla, joten sinällään arvostan viitsimystäsi olla hänestä avoin tällä tavalla, meidän kesken”.
Toivon vain että kaikki voisi olla hyvin… edes päivän. Tai edes viikon. Tai että asiat voisivat olla paremmin Piilopaikassa, kuin ne ovat olleet kaupungissa, nyt kun meidät siirrettiin sinne”, Iriador huokaisi kovin avoimena ja rehellisenä, ennen kaikkea väsyneenä todellisuuteen joka oli jo tovin ottanut koville itse kunkin kohdalla.


Mordecai hymähti Winderin sanoihin, jälkeen vielä henkäisten pitkään ja terävästi toisen kättä vasten tietämättä mitä olisi halunnut oikeastaan sanoa.
En oleta saavani kiitoksia sinulta. Ja syytän poikaa siitä, että hän luoksesi saapui asiansa kera”, punasilmäinen tummatukista tuhahti, ”En pyydä vastapalvelukseksi teoistani mitään, sillä koen olevani sen teille velkaa joka tapauksessa. Monestakin syystä”. Sen enempää velho ei kokenut tarpeelliseksi kuitenkaan sanoa, palaten sen ruman tapansa pariin takaisin. Tosin ronskimmin, kädelläänkin tarraten kiinni haltian käsivarresta paremmin samalla kun huulensa laski takaisin korjaamaan valuvia verijälkiä talteen parempiin suihin. Ei velho sitä vieläkään mielellään tehnyt. Muttei hän vieläkään aikonut heittää tilaisuutta hukkaan, pitäen kuitenkin mielessään Winderin olevan yhtälailla yhä toipilas Seyrin tavoin, eikä hän halunnut kenraalia saattaa tilaan missä tuon jalat eivät enää olisi kantaneet miestä allaan.
Täytyi ottaa huomioon yhtä aikaa niin monta seikkaa, ettei Mordecai edes lopulta turhan pitkään viitsinyt uudemman kerran roikkua toisen käsivarressa kiinni, vaan sysäsin Winderin käden intensiivisemmän ruokailun myötä syrjään. Samalla myös päänsä kääntäen poispäin silmäpuolisesta, suupielensä punaisina ja ilmeensä muuten kylmänä ja silmänympäryksensä entistäkin tummempina katsellen jonnekin aivan muualle kuin haltiakenraaliin.


//Häikäsee kaikki niin että sokkona antavat täydet pisteet vahingossa. JA TODELLAKIN! MODIT VASTA KUN PELI ON MUUTEN LÄPI! Eru on tru final boss. KATALA EI NAURA. Hinkuu vain kun kerrankin kohtasi kunnon emäntiä. Itkee siellä lattianrajassa viimeistään kun meno menee liian rajuks//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2019, 05:05

”Ymmärrän senkin, tietenkin”, Enkelinpentu hymähti korkeahaltialle, joka kertoi jo pelkän asemansa vaativan häntä suhtautumaan vampyyriin ennakkoluuloisesti. Kyllä hänelle oli käynyt selväksi, miten oma maailmankatsomuksensa erosi puolueellisen eliittiryhmän katsomuksesta. Ja vaikka Theon oli monesti tehnyt mieli paasata suvaitsevuudesta, ei hän sitä aikonut tehdä Kuiskauksen tuvilla, ikinä. Ei se ollut hänen asiansa.
”Tahdon, että voisit, kera Dariuksen, luottaa minuun. En tiedä, mitä voisin tehdä sen luottamuksen ansaitsemisen eteen, mutta tapanani ei ole valehdella”, Theodluin kertoi korkeahaltialle, ”Uskon, ettei Mordecaista ole teille haittaa, jos ette aktiivisesti hankkiudu hänen tielleen”, olihan sekin kaiketi uhkaukseksi luettavissa, vaikkei pikkuhaukka sitä itse tajunnut. Mutta näin hän oli ymmärtänyt, kaiken kuulemansa jälkeen. Jos Darius ja Iriador antaisivat Mordecain — ja tuon veljeskunnan — vain olla, ei mitään pahaa tulisi tapahtumaan.

Mitä Iriadorin seuraaviin sanoihin tuli, ei Theodluin voinut kuin katsoa pahoittelevasti punapäisen puoleen, vaikka sokea ei sitä nähnytkään.
”Kuulin kyllä Kuiskauksen siirtymisestä piilopaikkaan. Haluan uskoa, että asianne tulevat olemaan siellä paljon paremmin — eikös piilopaikka muutenkin ole vähän… luonnonläheisempi paikka”, Pikkuhaukka hymähti, ”Joskin omasta mielestäni, sinun ja Dariuksen olisi ehkä parhainta muuttaa tänne, Briariin… Mutta eihän se onnistu, ymmärrän sen”.
”Mutta minne ikinä päädyttekään, Minun tulee ikävä teitä, Sinua varsinkin… Vaikkemme niin paljon olekaan jutelleet keskenämme”, Theo lisäsi, surkuhupaisasti hymähtäen.


Darius vilkaisi sivusilmällä velhon puoleen, kun tuo jatkoi puheitaan.
”No siinä meillä on jotain yhteistä”, Eliitti tuhahti, kun Mordecai mainitsi syyttävänsä ”poikaa” tästä ateriasta. Totta kai Darius halusi syyttää tästä puoliveristä äpärää, vaikkei tuo ollut ketään mihinkään varsinaisesti pakottanut. Mutta, Theo saisi kuulla kunniansa, sitten aikanaan.
”Minua ei kiinnosta mitä koet olevasi velkaa ja mitä et halua vaatia, hoida homma nyt vain loppuun”, Haukansilmäinen ärähti vampyyrille, joka nyt ronskimmin kävi käteen kiinni. Jopa niinkin hyvin, että omalla kädellään tarrasi kiinni eliitin käsivarresta. Siinä vaiheessa Darius oli lähellä repiä itsensä irti velhosta, mutta pysyi kaikesta huolimatta yhä paikoillaan. Vapaa käsi kuitenkin tarrautui entistä paremmin keihään varteen, eliitin ollen valmis iskemään aseensa vampyyrin kalloon, jos tuo turhan ahneeksi kävisi.

Mutta, sille ei ollut tarvetta. Kun ilmeisesti oli saanut tarpeekseen, sysäsi Mordecai eliitin käsivarren kauemmas itsestään. Ja sen myötä Darius nosti kätensä ylemmäs, painaen vasten rintakehää, ranteen haavan käyden pienesti tahrimaan valkeaa aluspaitaa haltian yllä.
”Se oli siinä?”, Kysymys oli lähinnä retorinen, eliitin käyden poimimaan tunikkavillapaitansa sängyltä samalla kädellä, joka keihästä piteli.
”Tästä eteenpäin pysy poissa näkyvistäni”, Haukansilmä sähähti, lähtien lopulta askeltamaan ovelle.


// NIIN! 10/10. JA IDD PERUSPELI ENSIN. Meil on se vidun kummitusmine käymättä, jos oikein muistan. Eru on final layer. Voi apua, Katala nyt :D Siellä voi itkeä armoa, MUTTA ARMOA EI TULE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Elo 2019, 06:22

Luonnonläheisempi. Ja rauhallisempi. Kelpaa minulle”, Iriador naurahti puolittain hymyillen. Hän kyllä piti kylästä, mutta ymmärsi myös miksei se mahdollisesti ollut useamman muun mieleen. Ainakaan sen myötä, kun Kuiskaus oli kaupunkiin tyytynyt sijanaan. Vielä parempi olisi, jos he voisivat vain paeta kaikelta Briariin. Jos se olisi ollut mahdollista, olisi Iriador raahannut jo Dariuksen mukanaan tänne pysyvästi, mutta vielä toistaiseksi heitä pidätteli turhan moni muu asia turhan monen ulkopuolisen tahon toimesta sijoillaan. Ehkä sen hetki koittaisi joskus kun hän voisi kumppaninsa kanssa tänne lopullisesti paeta. Tai itään Iriadorin kotikonnuille, jos Seyr yhtälailla heidän mukaansa tulisi. Ehkä joskus…

Tiedänhän minä sen”, sokea hymähti hymyillen, paremmin kääntyen sijoillaan Theon äänen puoleen, ”Mutta olethan sinä aina tervetullut vierailemaan Piilopaikassa. Haluaisin uskoa jopa Cúthalioneiden olevan valmis tarjoamaan sinulle majapaikkaa, jos sitä kuningattaren kautta pyytäisit”.
Ja pääsenhän minä kaupungissa vierailemaan. Tai täällä. Harvemmin tosin, sillä osani Sinisessä kuiskauksessa sitoo minua usein virkatehtäviin tavalla tai toisella”, Iriador harmitteli. Hän kun tosissaan piti Theodluinista, siinäkin mielessä ettei heidän välillään turhan montaa sataa vuotta ollut, jonka myötä heidän oli helpompi toistensa seurassa olla ja omata samoja mielenkiinnon kohteita.
Olen sinulle sitä paitsi sen illallisen yhä velkaa”, sokea naurahti huvittuneena, ”Haluaisin niin istua vain kanssasi jonnekin toviksi – mutta katsotaan milloin se oikeasti on mahdollista. Toivoisin voivani olla ystäväsi kaikesta huolimatta”.


Velhon katse pysyi lattianrajassa, joskin punasilmäinen näytti siltä että katseli sillä hetkellä jotain aivan muuta kuin pelkkiä lattia lankkuja.
Sinä et olemassaolostani määrää”, Lothar hymähtikin Winderin sanoihin, ”Latelin sinulle jo varoitukseni aikaisemmin, en näe tarpeelliseksi toistaa sanomaani uudemman kerran”. Hän ei olisi vastuussa jos Zhiermatui aikoisi ottaa mokomat silmätikukseen, Mordecaille kun jokaisen tämän kartanon henki oli yhdentekevä, eikä näennäisesti tarpeellinen ajaa nurkkaan mistään syystä.

Se veri tulisi pitämään häntä kuitenkin aisoissa pidemmän tovin, ellei jotain yllättävää muka sattuisi. Punainen sävy Mordecain silmissä kuitenkin säilyi, sekä se synkkä sävy silmien ympärillä lähinnä varoituksena, ettei häntä suotta kannattanut juuri nyt lähestyä varsinaisesti.
Puolihuolimattomasti velho sivelikin kämmenselkiään vuoronperään, palaten jälleen niiden palamisen aiheuttamiin kipuihinsa. Päästäen harvinaisen sähisevän henkäyksen huuliensa välistä samalla kun olkavartensa luonnonvalkeaan kankaaseen pyyhkäisi suupieliään puhtaaksi haukansilmäisen verestä, mikä tietenkin jätti omanlaisensa jäljen hänen paitansa hihaan.
Arethdrielin ei tarvitse tietää tästä mitään, joten katsokin ettei minun tarvitse syystä tai toisesta kuulla hänen ottavan asiaa puheeksi myöhemmin”, vampyyri hymähti kulmiaan kurtistaen, samalla kun selkänsä käänsi Winderille ja korvansa palasivat rennompaa asentoon.


//NI! Mikä ihmeen kummitusmine voi apua. TÄN TAKIA MUN PITÄIS HOSTAA ASIOITA TM. Eru on final layer :DDDDD ARMOA EI TULE KUN ERU ON HEITETTY KEHÄÄN, EDES PYYHE EI TUO HELPOTUSTA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2019, 13:32

”Tiedä häntä”, Pikkuhaukka naurahti olkiaan kohauttaen, Iriadorin arvellen itse kreiviparin olevan valmis majoittamaan hänet kartanolleen, jos kuningattaren kautta sellaista pyytäisi, ”Olisihan se mukava joskus edes poiketa piilopaikassa, mutta uskon, ettei Darius halua minua sinne. En tiedä, mitä tulee tapahtumaan, kun osa Kuiskauksesta siirtyy… Saatan minäkin siirtää majapaikkaani”, Theo jatkoi hymähtäen, hiljentyen sitten omiin ajatuksiin hetkeksi. Siihen oli syynsä, miksi enkelinpentu vietti aikaansa pitkälle alkuyöhön kuiskauksen tuvilla.
”Ymmärrän kyllä, ettei sinulla ole ylimääräistä aikaa asemassasi. Pidän sinua silti ystävänä, vaikka en niin paljon sinusta tiedäkään”, Enkelinpentu jatkoi lopulta hymyillen, ”Mutta ehkä voisimme illallistaa ennen siirtoanne, jos aikaasi liikenee. Minulla tuskin on mitään, ikinä”, pikkuhaukka virnisti.

”Mutta, uskon että Darius ja Mordecai ovat hoitaneet asiansa… Seyrin kehosta päätellen Darius sai vain yhden haavan”, Theo kertoi Iriadorille, yhä pidellen Seyrin kättä omissaan, kepeästi niitä viiltoarpia sormenpäillään silitellen ja tutkien — toivoen tietenkin, ettei Seyr siihen heräisi.
”Oletko… Tietoinen heidän käsien haavoista?”, eihän Theo varmaksi tiennyt, oliko samanlaiset arvet myös sedällään, mutta oletti, nyt kun verisiteestä tiesi jotain, ”Tiedätkö kumpi näitä tekee…?”.


”Ja minä annoin sinulle varoitukseni. Jos päätät silti näyttäytyä elämässäni, en vastaa seurauksista”, oli kai sanomattakin selvää, ettei Darius velhoa nyt seivästämään kävisi kreivin alaisuudessa. Hän saattoi sen verran sietää Mordecaita, että antoi tuon tehdä työnsä Arethdrielin henkivartijana rauhassa, mutta jos velho kehtaisikaan muissa yhteyksissä Haukansilmään törmätä, ei Darius enää leikkisi kiltisti. Tyhmä kun oli.

”Minä kerron hänelle jos näen sen tarpeelliseksi”, Ovelle pysähtyen Darius sähähti Mordecain viimeiseen huomautukseen, kenties lähinnä vain siksi, että sai jostain vängätä vastaan. Velho oli kyllä oikeassa, Arethdrielin ei tarvinnut tietää tästä mitään, lähinnä siksi ettei Briarin asiat kuuluneet kreiville, jos Dariukselta kysyttiin. Mutta, jos se Mordecaita ärsytti tai aiheutti hankaluuksia vampyyrille, oli eliitti enemmän kuin mielellään mainitsemassa tapahtumista ohimennen myös siniveriselle.
”Poistut täältä heti, kun siihen kykenet”, Olivat kuitenkin Dariuksen viimeiset sanat velholle, eliitin aukaisten oven ja poistuen paikalta, sen pahemmin jäämättä kuuntelemaan, mikäli Mordecailla vielä jotain sanottavaa olisi ollut. Ehkä se oli vain hyvä, ennen kuin kaksikko sanaharkasta fyysisempään kränään äityisi.


// SIELLÄ ON KUMMITUSMINE JA KAMALUUKSIA tuun kiljuun hui. Mun piti eilen linkkaa tää kun final layerista puhuttiin mut perkele ku se netti oli niin hitaal. Tänään se toimii, onneksi. ARMOA EI ANNETA, PYYHE VAIN PROVOSOI VÄKIVALTAISEMPAAN KÄSITTELYYN. EI AUTA ITKEÄ ÄITIÄ APUUN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Elo 2019, 16:49

Kiitos”, punapää hymyilikin Theon sanojen päätteeksi, Iriadorin kyllä arvostaen sitä että sai olla Theon kaltaisen ja tapaisen tahon kanssa hyvissä väleissä. Niinkin hyvissä, että hän saattoi kyllä nimittää pikkuhaukkaa ystäväkseen kaikesta huolimatta.
Katsotaan sitä sitten kun ehdimme kotiin takaisin. Läsnäoloamme hovissakin kaivataan muutaman päivän päästä Cúthalionin juhlissa, joten tuskin olemme samantien lähtemässä kaupungista minnekään hetkeen”, Iriador tuumasi, ollen kyllä kuullut että asiasta oli ollut puhetta. Ei hän olisi halunnut pitkällä tikullakaan mennä lähelle sitä linnaa ja sen sisällä asuvaa kermaa, mutta jos Kuiskausta paikalle toivottiin, oli vastaavia kutsuja vaikeaa vain kiertää samaan tapaan mitä henkilökohtaisia. Mutta oli miten oli, ei Iriador jaksanut aiheella vaivata päätään sen enempää nyt, kun heillä ei ollut mitään tietoa siitä kauan he Briarissa joutuisivat olemaan. Vaikkei heitä täällä sillä tavalla tarvitukaan. Mutta sokealla oli sellainen kutina, että Lorythas halusi heidän viipyvän, jahka sarvipäinen vain heräisi.

Theo epäili kuitenkin pian tummatukkaisten hoitaneen asiansa, Iriadorin vilkaisten paremmin haukanpoikasen äänen puoleen sen huomautuksen kuultuaan. Toivoa sopi että Mordecaikin oli yhtenä kappaleena, eikä Darius ollut mielivaltaisesti pistänyt velhoa vain silpuksi…
Nuorukaisen puheeksi ottama seikka sai sen hetken onnellisuuden kaikkoamaan Iriadorin kasvoilta, korkeahaltian kääntäen puolittain selkäänsä samalla pikkuhaukalle. Niistä jäljistä oli ollut vain pari päivää sitten puhetta viimeksi. Ja kyllähän Iriador tiesi Dariuksen huonoista tavoista. Hän kyllä tiedosti niiden arpien olemassaolon, muttei koskaan ollut löytänyt oikeaa hetkeä puhua niistä paremmin Winderin kanssa.
Darius…”, korkeahaltia huokaisikin tumman paitansa helmaa sormissaan hivellen hajamielisenä, ”Se johtuu ilmeisesti siitä verisiteestä”.


Velho hymähti hiljaa Dariuksen kinatessa vastaan, todennäköisesti tarkoituksella. Mutta siinäpähän tuhlasi energiaansa turhanpäiväiseen jauhamiseen ja ponnettomiin uhkauksiinsa, jos mieli. Mitä se häntä liikuttaisi. Vaikka pinnallisesti vaikuttikin harvinaisen tyhmältä, ei Mordecai halunnut kuitenkaan uskoa että haltiakenraali olisi ollut aivan niin idiootti mitä sanoillaan antoi ymmärtää. Tuo olisi heistä se joka takkiinsa saisi ennemmin tai myöhemmin, jos Winder aikoi tarkoituksella alkaa vainota Lotharia, ja loikkia varpaille aina kun näkisi jossain. Ei Mordecailla ollut mitään aikomustakaan alkaa sorkkia Winderin ja tuon läheisten elämää, ellei kenraali tarkoituksella alkanut kaivaa verta nenästään. Ennemmin häntä pelotti, että killanjohtaja päättäisi ottaa mokomat kohteekseen kaikkien sattumusten myötä. Varsinkin nyt, kun Delathoskin roikkui identiteettinsä paljastettuna hänen helmassaan, minkä tähden Mordecai joutui soveltamaan veljeskunnan sääntöjä aivan uudella tavalla toisen nahan pelastaakseen.

Mutta mitään velho ei enää Winderille sanonut, päänsä toiselle sivulle kallistettuna kuunnellen kun kenraali kävi poistumaan huoneesta lopulta nurinoittensa kanssa, jättäen hänet ylhäiseen yksinäisyyteensä. Ne tummat silmänympärykset kävivät hiljalleen kalpenemaan vampyyriin oman ihonsävyn mukaisiksi, siinä missä silmänsä eivät helottaneet enää täysin punaisina päässään, mutta omasivat silti paksumman punaisen reunan jonka niistä selvästi kykeni erottamaan. Nyt viimein Mordecai viitsi myös kasvoiltaan näyttää ja ääneen sähistä polttavia kipujaan kun yksin oli, velhon painaenkin kätensä jälleen paremmin vasten rintakehäänsä väristen. Vuoteelle oli hyvä myös pistää niine hyvineen kyljelleen maaten, vampyyrin painaen päänsä raskaasti vierasta tyynyä vasten.


//UH OH. VOI HIRVITYKSEN KAUHISTUS! Ja nyt. Se Final layer pois täältä taas :DDDD Tuun vetään sun nettiä turpaan jos se ei toimi tänään. THE END OF KATALA IS NEAR EVEN THE BOI ISN’T EVEN HERE YET//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2019, 17:27

”Ai teidätkin on kutsuttu”, Pikkuhaukka hymähti Iriadorin kertomaan juhlista. Hän oli lähes unohtanut ne, vaikka itse oli kuningattarelta kutsun saanut paikalle, mutta tässä oli ollut nyt hieman muutakin mietittävää, kuin mahdolliset tanssiaiset hovissa. Theo ei alun alkaen ollut kovin innoissaan asiasta, vaikka juhlat hovissa kiinnostivatkin, mutta jos paikalla olisi enemmän tuttuja kasvoja, saattaisi Pikkuhaukka innostua asiasta.
Mutta sen miettiminen jäi taka-alalle, pikkuhaukan seuraillen, kuinka Iriador puolittain selkänsä hänelle käänsi kysymyksen myötä. Sai hän myös vastauksen kysymykseensä, punapäisen kertoen Dariuksen olevan jälkien alkuperäinen kantaja, tekijä.

”… Hän peittää sen aika hyvin”, Surumielisemmin nuorempi hymähti korkeahaltialle, ”Surunsa, pahanolonsa. Tuskin tiedän puoliakaan siitä, mitä teillä on meneillään, mutta… Otan osaa”.
”Jaksathan sinä?”
, Theo tiedusteli, nopeasti lisäten, ”Tiedän, ettei tämä ole aika tai paikka raskaille keskusteluille, mutta haluan vain tietää miten voit”.


Ulos marssittuaan Darius ensitöikseen kävi villapaidan reunalla käsivarttaan puhdistamaan, jääden painamaan sitten haavaansa, joka vielä verta tihkui. Äskeinen oli kokemus, jota Darius ei halunnut ikinä uusia. Kuinka vastenmielinen olo siitä oli jäänytkään, eikä asiaa auttanut yhtään, että hänestä oli juonut henkilö, jota haltia vihasi.
Nopein askelin Haukansilmä suuntasi takaisin Seyrin makuukammarille, haluten vain istua alas ennen kuin jalat heikotuksen myötä pettäisivät. Hän halusi mahdollisimman kauas velhosta ja olisi mielellään heittänyt tuon jo nyt hankeen, mutta kohteliaisuussyistä lieni parempi antaa Mordecain edes levätä yönsä täällä.

Theodluinin katse kääntyi ovelle sen avautuessa, Dariuksen palatessa velhon luota. Enkelinpentu päästi irti Seyrin kädestä ja perääntyi vuoteelta, närkästyneenoloisen, mutta uupuneen eliitin kävellessä peremmälle.
”Kiitos”, Puoliverinen näki tarpeelliseksi kiittää setäänsä, joka vain tuhahti nuoremman puheille, ”Minä pidän häntä silmällä, voitte levätä rauhassa… Jos Lorythasin tila tuosta muuttuu, hakekaa minut paikalle”, Theo kertasi sedälleen, samalla kun tuon puoleen käveli ja käsielein pyysi lupaa parantaa vielä eliitinkin haavan käsivarresta. Darius empi murto-osa sekunnin, antaen kätensä kuitenkin Theolle, joka sen haavan kuroi umpeen magialla. Mitään nuorempi haukankatseisista ei sanonut niistä haavoista, vaikka selvästi näki ne setänsä iholla.
”Yrittäkää levätä”, Theo vielä totesi, ennen kuin otti ja poistui paikalta.

Theodluin palasi vierashuoneelle, vaimean koputuksen kera astuen sisään makuukammariin. Hän halusi nähdä missä kunnossa Mordecai oli äskeisen jälkeen. Velho oli pistänyt maaten sängylle, näyttäen yhä olevan tuskissaan myrkyn kanssa kamppaillessaan. Sen katsominen teki yhä pahaa.
Hitaasti enkelinpentu käveli lähemmäs, ollen valmis harppomaan kauemmas jos hänen läsnäolonsa näytti velhoa satuttavan tai ärsyttävän. Eihän hän Mordecaita tuntenut kunnolla ja Theon kokemuksen mukaan jotkut henkilöt eivät olleet niin mielellään tuntemattomassa seurassa, kun kokivat kipuja. Katse seurasi uteliaan tarkkailevana velhon käsiä ja sitä prosessia, mitä tuo magiansa kanssa kävi läpi demoniverta vastaan. Selvästi nuorempi maageista oli jäänyt pohtimaan jotain ja siitä kieli se hiljaisuus, puoliverisen pyöritellen ideoita ja teorioita päässään.

”Jos en… Suoranaisesti parantaisi”, Lopulta pikkuhaukka aloitti, sängyn vierelle pysähtyen, ”Mutta antaisin energiaani omasi tueksi. Käsiisi, pidät myrkyn niissä, etkö? Jos pakotamme sen polttamaan itsensä nopeammin loppuun, se taantuisi, eikö?”.



// RITSUT KUN PELJÖTTÄÄ! Syytät vaan ittees Final layeristä, sä sen aikanaan mun elämään toit. NETTIÄ TURPUHUN TODELLAKIN. Katala saapuu paikalle ja heti tulee dunkkuun Erulta silleen DENIED //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Elo 2019, 18:30

Uuvuttaahan se, mutta pärjään kyllä. En olisi tässä ollut tässä enää pitkään aikaan jos en haluaisi tukea häntä siinä kaikessa mitä hän käy lävitse”, punapää tuhahti ajatustensa harhaillen useamman seikan välillä yhtä aikaa sillä hetkellä.
Kaikella on tapana järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Meille sitä aikaa ei vain ole vielä annettu” Iriador huokaisi hiljaa lähinnä itsekseen ajatuksiaan ääneen pohtien. Olivathan he onnellisia, yhdessä. Mutta se onnellisuus oli tähän saakka maksanut jo niin paljon, ja tulisi maksamaan vielä lisää heidän ollessaan velkaa itse kullekin tässä tilanteessa missä ulkopuolisten piti tulla vastaan heitä toisinaan asioissa. Kuten esimerkiksi Shyvana oli tehnyt jo useamman kerran. Siinä missä nyt myös Arethdriel. Ehkä Mordecainkin kykeni laskemaan siihen mukaan tämänkertaisen myötä, olihan velho parhaansa tehnyt Seyrin hengen pelastaakseen.

Se murhemielinen ajatusten juoksu kuitenkin seisahtui kuin seinään Iriadorin kuullen kumppaninsa ripeät askeleet käytävältä jo ennen kuin ovi ehti edes aueta. Sokean katse nousi oven puoleen, punapään ilmeen vaihtuen myös helpottuneemmaksi nyt kun Haukansilmä palasi takaisin tähän tilaan, eikä tarvinnut jännittää olivatko tummatukkaiset toistensa kauloissa kynsin ja hampain kiinni vierashuoneella. Pikkuhaukka ilmeisesti paransi Dariuksen haavan yhtälailla, kiittäen tuota myös avusta ennen kuin aikoi paikalta kipittää tiehensä.
Kyllä tämä tästä, älä sinäkään epäile torkkua jos siltä tuntuu. Eiköhän Bennett ole pitämässä yhtälailla kartanoa silmällä, vaikka vaikuttikin väsyneeltä ymmärrettävistä syistä”, Iriador hymyili pienesti Theodluinille, sokeiden silmiensä jääden katsomaan oven suuntaan vielä hetkeksi, kun nuorikon askeleet kaikkosivat käytävältä toiseen suuntaan.
Vaaleat silmät kääntyivätkin lattianrajaa myöten seuraillen kohti Dariusta.
Saanhan olettaa ettet listinyt Mordecaita niille sijoilleen, vaikka epäilemättä mielesi tekikin?”, korkeahaltia hymyili kumppanilleen, kädellään taputtaen viereensä vuoteelle kehotukseksi Dariukselle, ”Nyt istut alas. Etkä mene enää minnekään, tai köytän sinut tuoliin kiinni seuraavaksi ja saat luvan viettää siinä yösi”.


Tyhjä katse tuijotti lasittuneena seinää päin. Nopeasti vilkaistuna olisi voinut väittää velhon kivettyneen sijoilleen siihen paikkaan, vampyyrin hengittäen niin rauhallisesti ja huomaamatta pitkiä hengenvetoja, ettei sitä olisi samantien saattanut tavallisin silmin erottaa. Mielessä pyörivät lähinnä Winderin veren juomisen myötä kenraalin muistoja lähimenneisyydestä, eikä Mordecai voinut väittää välittävänsä niiden näkemisestä. Kerrankin hänen muinaisesta kyvystään oli pelkkää haittaa, mikä teki olosta entistäkin epämukavamman, velhon itsekseen nyrpistäessään nenäänsä huokaisun kera ajatuksilleen nopeasti.
Ovelta kantautuvat vienot koputukset saivat miehen kuitenkin liikahtamaan ja siirtämään katseensa äänen suuntaan. Lotharin katse ei ollut lähellekään yhtä tympääntynyt ja kylmä kuin se oli ollut Dariuksen seurassa, velhon lähinnä rauhallisesti silmäillen Theodluinin olemusta ja miten poika lähemmäs askelsi varovasti, mistä lämmin helmiäinen katse laski lopulta omiin käpäliin rinnalla. Theon mukana myös se valoisa aura sai korvanpäitä nipistelemään, mutta se oli tällä hetkellä viimeinen asia mihin vampyyri jaksoi kiinnittää huomiotaan.
Huoneen valtasi hiljaisuus, Mordecain varsinaisesti näkemättä tarvetta sanoa nuorikolle mitään, tai keskustella mistään. Hän ei todellakaan ollut puheliaalla tuulella, eikä toisaalta tiennyt mistä olisi haukanpoikasen kanssa voinut edes keskustella, ellei se keskustelun aihe kummunnut jostain kysymyksestä, joita nuorukaisella vaikutti olevan tapa esittää.

Kuten nytkin, Theodluinin ehdottaessa voisiko mahdollisesti jakaa omia voimiaan avuksi vanhemmalleen. Lothar mietti asiaa hetken, tumman hiussuortuvan siinä samalla valuen kasvojensyrjältä vasten tyynyä, kun velho korjasi asentoaan mitä olemattomimmalla tavalla. Ojentaen sitten toisen käsivartensa rinnaltaan vasten lakanoita, ja pian toisen perässä, kämmeniään nyrkistä paremmin avaten esille. Se pieni liike kuulosti etäisesti siltä kuin olisi oksia taittanut puusta, tai kuivalle mättäälle astahtanut, käsien näyttäen sen sijaan lähinnä siltä kuin ne olisivat hiilloksessa juuri hetki sitten levänneet pikimustina tulisien juovien kera, jotka halusivat sillä pehmeällä kuorella ahnaasti herkutella ja syödä tieltään pois.
Vain jos uskallat koskea minuun, käsiini”, Mordecai totesi lopulta, tavallisesti niin kylmänkarun ilmeen vaihtuen haikeammaksi syystä tai toisesta miehen kasvoilla.



//Taas on minun syytä kaikki niin. Että kehtaat. SHREK IS LOVE. SHREK IS LIFE! Eru pitäis nimittää Cryptiin viralliseksi portsariksi. Ei ois kataluuksilla sen jälkeen asiaa enää pesiytyä minnekään päin mannerta kun tulee muuten piiskaa ja potku takamukselle//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2019, 19:35

”Se oli lähellä. Mutta päätin säästää hänet, tämän kerran”, Darius hymähti Iriadorille tuon kysymyksen myötä, askeltaen nyt korkeahaltian puoleen tuon häntä sängylle kutsuen. Katse kävi lepäävässä puoliverisessä, joka näytti olevan kunnossa eikä edes tiedostanut heidän läsnäoloaan. Hyvä, Darius ei olisi halunnut häiritä Lorythasia, tuo jos joku heistä tarvitsi lepoa.
”Se tuskin on tarpeen. Hyvä jos jalkani kantavat enää, en ole menossa minnekään”, eliitti huokaisi, istuessaan alas Iriadorin vierelle ja käyden nojautumaan vasten kumppaniaan, päänsä laskien tuon hartialle, ohimennen samalla potkien kengät jaloistaan.

”Hermoloma kuulostaa päivä päivältä paremmalta idealta”, Silmänsä sulkien Darius hymähti, koittaen jälleen kerran itseään rauhoitella ja tasata tilannetta kaiken äskeisen myötä. Hän halusi luottaa Theon kyllä pitävän velhoa silmällä, kuten myös Bennettin, mutta silti eliitti halusi sinnitellä hereillä vielä tovin jos toisenkin.


Pikkuhaukka tarkkaili vampyyriä ja tuon kuntoa, odotellessaan jonkinlaista vastausta pohdintoihinsa. Hetken jopa peläten, ettei mitään vastausta saisi, miettien olisiko sittenkin pitänyt olla vain hiljaa ja antaa toisen olla omassa rauhassaan. Lopulta Mordecai kuitenkin ojensi hitaasti kätensä lakanoille, puoliverisen tarkkaillen niitä puisevia raajoja, henkäisten pienesti kuullessaan millaista ääntä aukeavat kämmenet pitivät. Velhon magia oli kiehtovaa, Theon pään pursuten uusia kysymyksiä toisensa perään, puoliverisen kuitenkin hilliten itsensä jälleen.
Vampyyrin käsistä katse nousi tuon kalpeille kasvoille Mordecain sanojen myötä. Hän oli valmis kokeilemaan pikkuhaukan ehdotusta, Theon tuntien ahdistuksen rinnassa helpottavan hieman. Hän voisi auttaa, ainakin yrittää ja jos ei suoranaisesti pyrkisi parantamaan toista, voisi yrityksestä jopa tulla jotakin. Mutta jotta olisi voinut ehdotuksensa mukaisesti antaa energiaansa, magiaansa, vampyyrin käyttöön, täytyi enkelinpennun koskea tuon käsiin. Se kieltämättä pisti hetkeksi harkitsemaan uudemman kerran asiaa ja puntaroimaan mahdollisia riskejä. Mutta, ehkä hän voisi suojata itsensä pyhällä energialla, jos demoniveri muka häneen yrittäisi pyrkiä kuoren alta.

Hetken Theo tuijotti velhon kasvoja kaikessa hiljaisuudessa, kunnes lopulta laskeutui vuoteelle polvilleen, siirtyen hieman lähemmäksi vanhempaansa. Nuorempi kääri hihojaan pienesti ylemmäs, ennen kuin varovaisesti poimi Mordecain kädet omiinsa. Heti ensikosketuksesta säpsähtäen ja henkäisten terävästi, lähes päästäen irti saman tien, kun ne puunkaarnalta tuntuvat kädet olivat lähes polttavat. Theo piti kuitenkin pintansa, alkaen heti jakamaan maagista energiaansa, koittaen keskittyä sen Mordecain luonnonmagian voimistamiseen ja tukemiseen. Theo oli koko ajan valmis päästämään irti, jos hänen magiansa olikin vain pahaksi prosessille tai vampyyrille itselleen.
”Pidän aurastasi”, Jännittyneesti hengittävä puoliverinen aloitti, lähinnä kaiketi puhuen itsensä tähden, pitääkseen mielensä rauhallisena, ”Se on… Kotoisa. Siinä on jotain tuttua, rauhoittavaa”, nuori lisäsi pienesti hymyillen, katseen nousten takaisin vampyyrin kasvoille.
”… Mordecai ei liene etunimesi?”, Pikkuhaukka kysyi, nyt vasta ymmärtäen, ettei oikeastaan tiennyt tai muistanut velhon kokonimeä. Hän kuitenkin oletti Mordecain olevan sukunimi, sillä Darius tuskin tuttavallisesti olisi velhoa puhutellut etunimellä…



// KAIKKI SINUN SYYTÄSI. SHREK IS LIFE THO YES. eikun. Ja voi apua :D Eru pistää koko valtakunnan kuntoon, kaikki tuhmat pojat ja tytöt saa piiskaa ja joutuu nurkkaan häpeemään. Sit tulee nahkapuku gimp Areth silleen "Mäkin haluun piiskaa" //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Elo 2019, 21:04

Iriador kietaisi toisen kätensä Dariuksen selän puolelle, kevyesti sormillaan jääden silittämään vanhempansa selänsyrjää kun haukansilmäinen alas ehätti asettua. Oma pää kallistui aavistuksen paremmin vasten niitä tummia kutreja, sokean jääden katselemaan heidän syliinsä rauhallisena antaen itsensä viimeinkin vain rentoutua tilanteeseen. Hän aisti Dariuksesta sen jännityksen mitä tilanne kokonaisuudessaan oli varmaan saanut aikaiseksi heissä kaikissa. Mutta ehkä sekin laantuisi, jahka tummatukkainen saisi vain sijan hengittää ja olla nyt, sen sijaan että olisi ketään pitänyt juosta miellyttämässä tai kovistelemassa. Ei ollut kiire minnekään, eikä kenelläkään ollut hätää ainakaan tällä hetkellä.
Ajatus sai nuoremman heistä henkäisemään helpottuneena, Iriadorin käyden poimimaan toisen haukansilmäisen käsistä omiensa väliin hyväiltäväksi.
Vähemmästäkin”, sokea tuhahti lohduttavan hymyn huulilleen tuoden, ”Ehkä sinun pitäisi ottaa asia puheeksi kreivin kanssa, sitten jossain välissä. Ja pyytää vain omaa aikaa itsellesi hetkeksi, Kuiskaus toimii yhteistyöllä ja uskon että kapteenisi osaisivat hoitaa asioita hetken keskenäänkin, vaikket olisikaan muita komentelemassa alati”. Nyt sellaiselle olisi aikaakin, kun Kuiskaus lähtökuoppiaan vaihtoi. Tilat pitäisi järjestää ja sopia ties mistä järjestelyistä, eikä heitä varmaan oltaisi hetkeen lähettämässä minnekään ennen kuin kaikki käytännönasiat olisivat muuten järjestyksessä.
Kaikki järjestyy”, Iriador henkäisi äänessään lohtua, kasvojaan pienesti samalla kääntäen paremmin Dariusta päin, ”Lupaan sen, vaikka se olisi sitten viimeinen asia mihin eläessäni vielä pystyn”.


Velhon katse oli nauliintunut niihin erikoisiin käpäliinsä siihen asti, kunnes Theodluin päätti asettua hetken epäröintinsä päätteeksi vuoteelle hänen vierelleen. Siinä missä haukanpoikanen säpsähti hänen kätensä käsiinsä poimittuaan, kurtisti myös aluksi Lothar kulmiaan siitä erikoisesta kihelmöinnistä, jonka pojan kosketus sai käpäliin nousemaan demoniveren todennäköisesti reagoidessa enkelinpennun pelkkään läsnäoloon. Mutta ei se kosketus näyttänyt aluksi tekevän mitään pikkuhaukalle, ainakaan pinnallisesti, Mordecain kyllä pitäen tarkoin silmällä jos jotain käsistään olisi yrittänyt Theon käsille siirtyä. Hän tunsi korkeintaan kosketuksen ja energian siirtymisen heidän välillään, mutta siihen se sitten tuntuikin jäävän, nuorukaisen voimien tuntumatta miltään erityisemmältä, vaikka se pitkälti vastakohtaa hänenkaltaiselleen yönlapselle edustikin.

Kaváldthalr hymähti hiljaa Theon puheluihin hänen aurastaan, vampyyrin vastatessa siihen hymyilevään katseeseen jonka linnunpoikanen hänelle soi. Ehkä se kotoisa tunne tuli siitä, että he molemmat tulivat Elwoodista. Tai sitten hänen muinainen, hänen kansalleen Quinnin metsistä peräisin oleva pyhä ja puhdas energia sointui vastaavasti muiden kaltaistensa energiavirtojen kanssa yhteen erityisellä tavalla. Ei Lothar ollut asiaa koskaan ajatellut, sillä ei hänen koskaan ollut tarvinnut alkaa vertailla maagisia voimiaan kenenkään kanssa. Hän oli ehkä aikanaan tehnyt sitä Roranin kanssa, mutta vain siksi että hekin olivat olleet pari, ja magia heidän välillään oli virrannut puhtaana iholta iholle silloin kun he olivat olleet toistensa lähellä. Mordecai ei kuitenkaan kylmiltään uskonut kyseessä olevan kumpikaan edellisistä, hänen ehkä jollain tasolla jopa peläten kyseessä olevan yhä vain sen muita puoleensa lumoavan vetovoiman, jonka kansansa omasi houkutellakseen viattomat metsänsiimekseen eksymään ja kohtaamaan loppunsa parempiin suihin päätyen. Sitä velho ei kuitenkaan viitsinyt ääneen kertoa, ollen kutakuinkin varma siitä että saisi Theon säikähtämään vastaavasta tiedosta entistäkin pahemmin.

Lothar”, velho tarttuikin ennemmin Theon kysymykseen, kuin pohdintoihin auroista, ”Lothar Tovius Mordecai, en yllättyisi jos olet siihen jossain vanhassa kirjassa törmännyt”.
Ei sekään ole oikea nimeni tosin - se kuului vanhalle mestarilleni. Käytän sitä lähinnä koska se kuulostaa käytännöllisemmältä nykyisessä yhteiskunnassa, siinä missä oikea nimeni kuulostaa vaikealta”, Lothar selitti rauhallisella äänellä samalla kun katseli heidän käsiään, ”En omaa edes todellista sukunimeä, sillä kansani keskuudessa meidät rinnastettiin suojeluseläimiimme”. Siinä samalla puhuessaan Mordecai pisti merkille sen omituisen hohteen jota hänen kätensä alkoivat hohtaa siitä mistä Theodluin hänestä piti kiinni. Se ei tuntunut pahalta, siksi kaiketi velho ei eväänsäkään heilauttanut asian suhteen katseellaan vain seuraten, kuinka helmiäisen hohteen myötä muuten karhean ja palaneenoloisista käsistä pikkuhaukan kosketuksen alla alkoi muodostua hopeisenharmaata sileää puuta. Vahvaa ja samettisen tuntuista, joka sai myös kädet muistuttamaan paremmin käsiä, eikä niinkään puisevia raajoja. Se vahva pyhä puu peitti alleen kaikki rumat jäljet ja sen korventavan kuumuuden, eikä käynytkään enää palamaan tai muuttumaan demoniveren kirouksen reaktiosta sillä tavalla miten yhä käsivartensa muuten myrkkyyn reagoivat yhä uusiutuessaan vanhan ylle. Tarkoittiko se että heidän magiansa sointuivat yhteen omalla erityisellä tavallaan, vaikkei heissä pohjimmiltaan ollutkaan mitään samaa Lotharin edustaessa yönlapsena nykyään kaikkea muuta kuin pyhiä asioita?
Tuota en olekaan nähnyt tapahtuvan varmaan sitten viimeiseen vuosituhanteen”, velho hymähti olemattomalla tavallaan hymyillen, pyöritellessään asiaa nyt paremmin mielessään.


//Menen nurkkaan häpeämään sitten, en tule sieltä koskaan enää pois. EIKUN. Eru on jämäkin portsari. Niin jämäkkä ettei kukaan kohta uskallakaan yrittää ohi kun sieltä tulee kyynärpäätä naamaan alta aikayksikön oli tilanne mikä hyvänsä. Areth sen sijaan vain yrittää uudestaan ja uudestaan. STEP ON ME MAMI, WHIP IT GOOD!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2019, 22:10

Darius ei ollut ehättänyt vielä kunnolla sisäistää sitä, että he todella siirtyivät Arethdrielin alaisuuteen, mutta tietenkin se nyt muistui mieleen kun Iriador asiasta mainitsi. Eliitti ei tiennyt, mitä siirrosta olisi pitänyt ajatella, koko touhun tuntuen turhankin monimutkaiselta ja rasittavalta. Hän ei myöskään tiennyt, pystyisikö luottamaan kreiviin ja tietysti omalla tavalla pelkäsi, mitä tuon alaisuudessa olo tulisi olemaan. Mutta, ei se kai kamalampaa voinut olla, mitä Aranin otteessa kärvisteleminen. Ehkä kaikki kääntyisikin hyvin päin. Ehkä elämä helpottuisi Piilopaikkaan muuttaessa? Niin Darius halusi toivoa, mutta pessimistisenä luonteena eliitti ei uskaltanut nostaa odotuksiaan tai toivoa mitään parempaa. Aika sen kai näyttäisi.

Mutta, kun puhe oli kreivistä, muistui eliitin mieleen myös toinenkin asia, joka oli muutaman päivän saanut nyt hautua ja iskostua kunnolla Haukansilmän ajatuksissa.
”Muistatko… Mitä puhuimme Arethdrielin kanssa tuvilla, ennen kuin lähdimme Piilopaikkaan…?”, Darius aloittikin, vastaamatta mitään varsinaisesti Iriadorin puheisiin, vaikka ne olivat kyllä saaneet lämpimän hymyn nousemaan vanhemman haltian kasvoille.
”Sinun… mahdollisesta ylentämisestä”, Eliitti muistutti, sikäli mikäli punahiuksinen ei ollut vielä kärryille päässyt, ”Olen harkinnut sitä, nyt omassa rauhassa. Kai ymmärrät, miksi reagoin silloin miten reagoin? En halunnut väheksyä sinua, mutta… En vain pidä, kuinka Cúthalion tuli Kuiskauksen asioita sörkkimään…”.
”En ole nimennyt ketään ”oikeaksi kädekseni” veljeni jälkeen. Se tuntui väärältä. Kuin olisin yrittänyt korvata hänet, unohtaa hänet”.
”Arethdrielilla oli kyllä pointtinsa. Olet pätevä, tunnet Kuiskauksen väen ja tiedät toimintatapamme. Olet ainoa, johon voin luottaa täysin. Joka tekee varmasti mitä käsken, joka tietää varmasti mitä haluan”
, Kenraali kertoi, kasvojaan kääntäen Iriadorin kasvojen puoleen, päätään kuitenkaan nostamatta toisen hartialta.
”Pelkään myös, miten muut tulevat asiaan reagoimaan. Olet pidetty Kuiskauksessa, mutta katsovatko muut sen suosimisena, jos kumppanini kohottaisin muiden, vanhempien ja pidempään mukana olleiden sijasta vastuurooliin minusta seuraavaksi?”, Kai tämäkin kävi puheenaiheesta, eipä tälle keskustelulle varmaan parempaakaan aikaa löytyisi. Olihan se omalla tavallaan raskas aihe, mutta sentään Darius sai ajatuksensa nyt pois Seyrin tilasta murehtimisesta ja vampyyrin olemassaolosta märehtimisestä.


Mordecai kävi esittelemään itsensä kokonimellä, vaikkei tämä Lothar Toivus Mordecai ollutkaan kuulemma vampyyrin oikea nimi. Theodluin kuunteli jälleen tarkkaan vanhempansa kertomaa, selvästi mielenkiintonsa nousten entistä enemmän, kun Lothar kertoi ohimennen kansastaan.
”Mikä sitten on oikea nimesi?”, Uteliaisuus voitti, kun Theo uskaltautui sitä tiedustelemaan, ”Vai pitääkö se salata, kuten demonien tosinimet?”.

Katse kääntyi Lotharin kasvoista tuon käsien puoleen, kun puinen kuori alkoi uutta muotoa hakea. Enkelinpentu keskittyi entistä paremmin energiansa jakamiseen, pikkuhiljaa kuitenkin tuntien, kuinka rajansa alkoivat tulla vastaan. Lienikö se sitten hyvä idea käyttää energiansa rippeet tähän, sen sijaan että olisi säästänyt niitä hätätilannetta varten? Ties vaikka Seyr vielä kaipasikin parantajan apua. Sitä pikkuhaukka ei kuitenkaan ehättänyt miettiä, ollen liiankin kiinnostunut näkemään, kuinka heidän energiansa kutoutuivat yhteen ja muodostivat nyt jotain uutta, pysyvää ja mitä todennäköisemmin parempaa, mitä palavat kaarnakerrokset.
”Tuo ei sitten ole normaalia?”, Enkelinpentu tiedusteli, Lotharin mainitessa, ettei ollut nähnyt vastaavaa tapahtuvan viimeiseen vuosituhanteen, ainakaan, ”Mutta se on hyvä asia?”, nuorempi jatkoi, samalla kun hitaasti lähti käsiään siirtämään ylemmäs velhon käsivarsilla, yhä kaarnaisenkäryävien kohtien ylle.
Nuorempi korjasi myös asentoaan, siirtäen jalkansa altaan sivulle, istahtaen entistä lähemmäs yönlasta. Enkelinpennun hengitys alkoi muuttua raskaammaksi, hänen selvästi pistäen peliin enemmän energiaansa, mitä ehkä olisi kannattanut.


// Nurkkaan tuon sulle läppärin, voit sieltä sitten ropetella :3c Eru on läpäisemätön muuri. Se pitäis pistää seisoon johkin kylän reunalle ni ei siitä tulis ihmisten armeijakaan läpi. JA APUA NYT ARETH :D NE WHIP IT POIS TÄÄLÄ HETI //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Syys 2019, 01:00

Iriador hiljentyi kuuntelemaan Dariusta, yllätyksekseen kenties haukansilmäisen vaihtaessa aihetta toisaalle. Ei se punatukkaista kuitenkaan haitannut, nuoremman selvästi valpastuen pyyhkäistessään taas väsymyksestä kutittelevia silmiään kevyesti toisen kätensä syrjään. Joskin, Iriador ei tiennyt mitä mieltä olisi siitä aiheesta varsinaisesti ollut, sokean nyökäten muutaman kerran hillitysti merkiksi että muisti kyllä sen puheenaiheen jonka siniverinen oli nostanut esille aikaisemmin.
Kyllä sen ymmärrän, vaikka siten reagoinkin silloin. Mutta kyllä sinä jo minut ja tapani tunnet”, Iriador hymähti hymyillen, hiljentyen kuitenkin kuuntelemaan mitä muuta Dariuksella oli sanottavana.
Se kaikki omalla tavallaan kuulosti hänen korvaansa virkaan kosiskelulta, mikä syystä tai toisesta sai korkeahaltian jännittymään aavistuksen. Hän oli ihan tyytyväinen siihen mitä oli nyt. Ja mitä oli jo ehtinyt saavuttaa Kuiskauksen riveissä, eikä sen enempää Iriador olisi tarvinnutkaan. Kuiskaus oli hänen perheensä ja sen kenraali hänelle korvaamaton kumppani ja ystävistä parhain, eikä Iriador olisi voinut elämäänsä pyytää mitään tämän parempaa tapahtuvan.

E-et kai oikeasti ole harkinnut että ylentäisit minut mihinkään niin erityiseen virkaan Kuiskauksessa?”, Iriador totesi yllättyneenä ryhtiään samalla suoristaen, ”Ajattelin että se olisi ollut loppujenlopuksi vain maistisen siniverisen satunnainen päähänpisto jonka heittäisit romukoppaan siltä seisomalta”. Olihan punapäällä osaaminen ja taito tallella, olikin sitten eri asia halusiko, ja osasi Iriador sellaista johtajuutta yhtäkkiä vain hyödyntää, kun hän oli tottunut tähän saakka vain seuraamaan muita.
Toivoisin että muut osaisivat katsoa minua yhdenvertaisena heihin, että päätös on sinun mielestäsi parhain mihinkään henkilökohtaisiin suhteisiin katsomatta. Mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, kuin myös vastaavan saattaen tuottaa mielipahaa muille – eiväthän he taustoistani sen enempää tiedä”, Iriador huokaisi katseensa lattianrajaan laskien Dariuksesta, ”En vain usko että kukaan haluaisi minua seurata. Että minusta löytyisi sellaista auktoriteettia, joka kukaan jaksaisi kuunnella”.

Luuletko että se voisi toimia?”, sokea käänsi katsettaan puolittain paremmin jälleen kenraalin puoleen, ”Koska en tule vastaamaan sinulle kielteisesti, mikäli oikeasti haluat sen tapahtuvan”.


Velho silmäili erikoista tapahtumaa pieni mielenkiinnon pilke silmissään, pistäen kyllä merkille miten se inhottava polte jäi jonnekin taustalle vain kytemään, eikä tuntunutkaan enää samalla tavalla häijyltä kuin se tähän saakka oli tehnyt.
Kun kaksi samantyylistä ja toisilleen sopivaa voimaa yhdistyy siitä voi syntyä omanlaisensa symbioosi. Magiasi reagoi todennäköisesti yhteen puhtaan luonnonenergiani kanssa, en ihmettelisi vaikka se näkyisi vastaavasti jotenkin omalla ihollasi väliaikaisesti”, Mordecai tuumi, ”Siksi läsnäolosikaan ei taida polttaa minua samalla tavalla kuin pyhät asiat yleensä tekevät kohdallani, sattuneista syistä”. Theodluinin läheisyys tuntui ennemmin lämpimältä, aavistuksen kihelmöivältä, eikä raa’asti vain läsnäoloa polttavalta ja luotaantyöntävältä. Ehkä se johtui pikkuhaukan nuoresta iästä ja siitä että toisen opiskelu oli yhä kesken? Tai puoliverisyydestä? Oli miten oli, ei velhon tarvinnut vampyyrikirouksensa tähden Theoa kuitenkaan vältellä. Toisin olisi ollut todennäköisesti, jos haukanpoikasen ympärillä olisi alati leijunut äitinsä henki ja tuon vastaava aura, kuten silloin N’drayerin luona pari päivää sitten.

Hopearunkoinen ja lehtinen tammipuu on kansani pyhä symboli, luulen että tämä on sitä, enkä ole tuntenut elämässäni kuin yhden jonka kanssa vastaava on ollut aikaisemmin mahdollista”, Lothar jatkoi tarkemmin silmäillen sitä erikoista kuorta, joka hänen kämmeniään paremmin kävi peittämään alleen. Se muistutti ainakin pinnaltaan kyseistä, eikä velho nähnyt mahdottomaksi että luontoäidin ja enkelten pyhien voimien sekoittuessa siitä olisi voinut syntyä jotain tällaista. Arvokasta ja pyhää, jotain sellaista jota Kaváldthalrinkin olisi kuulunut olla. Jota hän sydämeltään taisi ollakin, mutta oli kieltäytynyt kasvaakseen osaksi Quinnia jo iäisyys sitten.
Velho kävi yllättäen siirtämään toisen kätensä Theon otteesta, harmaanhopeisen puunkuorellisen kämmenensä laskien haukanpoikasen kämmenen ylle. Antaen omien voimiensa siten virrata paremmin nuorukaisen tarjolle käytettäväksi jos tuo yhä halusi kaikesta huolimatta häntä auttaa, ”Älä suotta tuhlaa kaikkea omaa energiaasi tähän”.
Kaváldthalr Tuhkasulka”, Lothar hymähti hetken hiljaisuutensa myötä, katseensa kohottaen samalla myös Theodluinin silmiin heidän käsistään, ”Se on oikea nimeni. Ei salaamisen arvoinen, vaan nimi siinä missä muutkin”.
Alastriona, musta feenikslintu on suojelushenkeni. Se mitä pihalla näit aikaisemmin, on minun ja sen voimasymbioosi”, vampyyri jatkoi, ajatellen että nuorta maagia saattaisi kiinnostaa vastaava yksityiskohta sen perusteella, kuinka uteliaalta pikkuhaukka ylipäätään oli hänen seurassaan vaikuttanut.


//Jooooo :3c Tuo kans viiniä, sitten pärjään 99,99% varmuudella. Lory kaappaa sen ja asettaa suojeleen Briaria. Ei kehtaa Marduk tulla enää nurkille pyöriin sen jälkeen kun siellä on vauhko ämmä irti. Pumpkin ja Lokene voi sit liittyä vahvistukseks mukaan. WHIPPI TULI JÄÄDÄKSEEN! GIMPPI ON IRTI NAHKAPUVUSSAAN, ETTE VOI ESTÄÄ//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2019, 02:01

Eliitti hymähti uupuneenhuvittuneena Iriadorin yllättyneisyydelle, punapään selvästi olleen jättäneen sen asian taakseen jo ensimmäisen kerran myötä. Dariusta se oli kuitenkin jäänyt vaivaamaan, eliitin pitäen ideaa loppupeleissä hyvänä, hänen piti vain saada käsitellä se rauhassa, itsekseen. Korkeahaltia tuntui kuitenkin olevan yhtälailla epävarma sen suhteen, olisiko hänellä auktoriteettia johtajan rooliin. Darius hymyili, melkein väsyneisyyttään nauroi, miettien asiaa paremmin.
”Oletko nähnyt kapteeneitani?”, Haukansilmä hymähti, ”N’drayer tulee harvojen kanssa toimeen työnsä ulkopuolella, moni ei myöskään pidä hänestä. Tannivh on toisinaan tyhmä kuin saapas ja Saevel suorasukainen ja äkkipikainen. Kukaan heistä ei ole ihanteellisen johtajan peilikuva — kuten en minäkään”.
”Olet osoittanut taitosi jo monesti. Useat ihailevat sinua ja pitävät hyvänä tiimityöskentelijänä… Luulen, että suurin ongelma on ikäsi. Joidenkin vanhempien sotilaiden on vaikea ottaa käskyjä nuoremmiltaan”
, Eliitti aprikoi, ”Mutta ajan kanssa ne asenteet katoavat, kukaan ei ikuisuuksiin jaksa asiasta märehtiä, paitsi ehkä N’drayer”.

”Uskon, että se toimisi. Iriador, johan se tänäänkin taas todistettiin, sinä olet minulle se järjen ääni silloin, kun en kontrolloi itseäni. Kukaan muu kapteeneistani, sotilaistani, ei siihen kykene. Tarvitsen sinut rinnalleni niin kumppanina, kuin oikeana kätenäni, ylikapteeninani”
, Viimein Darius suoristautui sijoiltaan, samalla sängyllä kääntyen paremmin istumaan Iriadorin puoleen, ”En aio pakottaa sinua siihen titteliin, jos et koe olevasi valmis. Mutta haluan tarjota sitä sinulle silti. Ehkä… Meillä olisi siten myös enemmän aikaa toisillemme”.


Theodluin muisteli lukeneensa jotain maagisista symbiooseista, mutta ei koskaan ollut päässyt todistamaan sellaista minkään yhteydessä. Joten nyt, kun kyseessä sellainen oli, ainakin Lotharin kertoman mukaan, seurasi enkelinpentu harvinaisen tiiviisti tapahtumia.
”Se on hyvä kuulla… Minä kun pelkäsin polttavani sinua pahemminkin”, Theo hymähti vampyyrille, joka kertoi, ettei puoliverisen läsnäolo niin pahasti polttanut epäpyhää. Toki Theodluin ennemmin olisi epäillyt puoliverisyyttään, kuin yhteen soljuvaa magiaa.
Hopeinen tammipuu oli kuulemma Mordecain kansan pyhä symboli, velhon epäillen kyseessä olevan juurikin kyseisen puun nyt. Puoliverisen katse nousi hetkeksi vanhemman kasvoille, tuon kertoessa onnistuneensa vastaavaan vain yhden henkilön kanssa aikaisemmin. Mitä siitä sitten piti tulkita, Theo ei ollut ihan varma, mutta selvästi puoliverinen oli innoissaan jostain näin harvinaisesta.

Katse palasi käsiin, kun Mordecai nosti toisen kauniskuorisista käsistään pikkuhaukan toisen käden ylle, käyden omaa magiaansa jakamaan nuoremman kanssa. Theo veti syvään henkeä, kuin haltioituneena, sen tunteen saaden ihokarvat nousemaan pystyyn ja oudonmukavan lämmön poskille.
”Tahdon vain helpottaa oloasi”, Enkelinpuolikas hymähti velholle, joka toppuutteli häntä käyttämästä kaikkia voimiaan, ”energiani riittää kyllä”.
Kaváldthalr Tuhkasulka oli Lotharin todellinen nimi, Theon ymmärtäen, miksi velho helpommin lausuttavaa nimeä ennemmin käytti.
”Se kuulostaa kauniilta”, Pikkuhaukka kuitenkin kommentoi, mielessään nimeä toistellen, uskaltamatta sitä ääneen yrittää lausua kuitenkaan. Lothar myös kertoi Alastrionan olevan suojelushenkensä, jonka kanssa kykeni voimasymbioosiin. Sen myötä tuli taas vastaus kysymykseen jos toiseenkin, mutta tilalle tuntui aina tulevan uusia kysymyksiä kymmenkerroin enemmän.
”Voimasi, taitosi muistuttavat etäisesti dryadien taitoja… Onko kansallanne jotain yhteistä heidän kanssaan?”, Theo kysyi, pitäen yhä kiinni vanhemman käsivarsista, antaen magiansa auttaa tuota käsiensä uusimisessa. Levollinen, jokseenkin lumoutunut ilme lepäsi nuoremman kasvoilla, puoliverisen ollen kuin haltioitunut siitä magiasta, mitä toinen hänelle soi. Huomaamattaan nuorempi oli nojautunutkin entistä lähemmäs vampyyria, jonka aura, magia ja koko olemus suorastaan kutsuivat puoleensa.



// Viiniä tuon! Otatko homejuustoa myös? Siellä Eru seisoo sit Briarin porteilla, ei uskalla kukaan tulla uhoamaan! Ei edes se Marduk. Paitsi joku Aran mut se saa turpaansa ja menee sit itkeen Katalalle. Pumpkin ja Lokene on ne pakolliset cheerleaderit siinä vierellä. JA VOI APUA NYT SE GIMPPI TAKAS SINNE KELLARI DUNUUN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Syys 2019, 04:21

Punapää ei voinut olla virnuilematta Dariuksen puhuessa kapteeneistaan. Olihan se totta, että jokainen nykyisistä kapteeneista omasi omat erikoiset taustansa, siinä missä Dariuksella oli omat oikkunsa, ja Iriador kykeni kyllä näkemään vastaavasti oman kasvaneen impulsiivisuutensa ja uhrarohkeutensa samanlaisena piirteenä itsessään toisinaan. Toisaalta, Iriador ei ollut koskaan antanut itselleen tilaisuutta hyödyntää sitä mitä oli aikanaan kotona oppinut ja mihin häntä oli valmennettu – nimenomaan johtajanrooliin, jota Iriador ei kuitenkaan koskaan ollut uskaltanut silloin itselleen ottaa täysin monesta eri syystä. Mutta miten se kaikki toimisi kuiskauksessa?
Iriador pysyi hiljaa, nuoremman tuijottaen epäröiden eteensä yrittäessään muodostaa jonkinlaista asianmukaista mielipidettä tästä kaikesta. Tämä kaikki tuli niin puskista, punapään kerrankin toivoen, että olisi voinut vastaavaan tilanteeseen valmistautua jotenkin tätä ennen aiheen ollessa niin virallinenkin. Hymy kuitenkin kiiri väkisinkin nuoremman huulille, sokean punoessa mielessään päätöstä siitä että jos tähän nyt täydellä sydämellään ryhtyisi, vakuuttaisi hän vaikka koko maailmalle olevansa se oikea Dariuksen rinnalle. Ei vain ystävänä, ja kumppanina, vaan myös yhtenä äänenä Winderin ja muiden rinnalla Sinisessä Kuiskauksessa. Menisi siihen asemaan astumisessa sitten miten pitkään tahansa, teki Iriador mielessään päätöksen että aikoisi kaivaa sen auktoriteetinpoikasen kaapinpohjalta esille viimein ja käyttää sitä, eikä vain pyöritellä käsissään epävarmana.

Sanoinhan jo etten aio kieltäytyä”, korkeahaltia kääntyi hymyillen itsekin paremmin Dariusta päin, sokean katseensa nousten vanhemman kasvojen tienoille.
Olen valmis. Nyt, enkä myöhemmin. Täytän sen paikan jos sinä minut siihen rooliin tarvitset, ja näytän muille että olen sen ansainnut muutenkin kuin olemalla vain kumppanisi Darius. Sinä olet minulle tärkeintä tässä elämässä, Kuiskaus on perheeni täällä, ja tekisin mitä vain tukeakseni sitä kaikkea mitä olet ehtinyt jo rakentaa täällä”.
Ole sinä minun silmäni tällä polulla, niin minä olen oikea kätesi ja ylikapteenisi vierelläsi niin kauan kuin minua tarvitset”, Iriador hymyili lempeästi, paremman otteen vanhemman käsistä ottaen ja niitä hellästi puristaen.

Ja minä olen kohta viimeinen turmionne ennen kuin ehditte toteuttaa ainoatakaan suunnitelmistanne, jos ette nyt pidä päitänne kiinni”, tuttu ääni taustalta hymähti heikolla äänellä silmänsä raollaan, hopeaverisen ollen havahtunut omituiseen puheensorinaan unistaan hereille ja oli jo tovin kuunnellut Iriadorin ja Dariuksen keskustelua vierestä yrittäessään vain nukahtaa suoriltaan uudestaan. Tuloksetta kuitenkin, sillä se pieni kytevä himo ilmoittaa olemassaolostaan vei voiton tässä seurassa sattumoisin.


Pieni hymy saattoi vierailla velhon kasvoilla Theodluinin kommentin myötä kun hänen nimestään oli puhe, Mordecain kuitenkin tottuneeseen tapaansa hävittäen senkin pienen eleen kasvoiltaan tyystin yhtä nopeasti kuin se oli hänen kasvoilleen ilmestynytkin. Ei hänen mielestään nimensä ollut mitenkään erikoinen, mutta kaiketi se joitakuita osasi viehättääkin yhä, jos sellaisista vanhan sävyn omaavia haltianimiä osasi arvostaa.

Jälleen uusi kysymys saatteli heidän keskustelunsa kuitenkin ottamaan jälleen uutta suuntaa, Lotharin ollen sen hetken vain keskittynyt kampeamaan itsensä puolimakaavaan asentoon seurailemaan kuinka hopeanharmaa pinta jatkoi leviämistään pitkin hänen käsivarsiaan. Se todellakin jätti käryävän pinnan täysin allensa, eikä demoninen veri ollut enää samalla tavalla palannut pilaamaan velhon kämmeniä, nyt kun se omalla tavallaan kaunis kuori niitä oli noussut peittämään. Ehkä tämä outo sattuma sammuttaisikin myrkyn ja kirouksen kulun nopeammin kuin velho oli uskonut, mikä tietenkin oli mielenkiintoista.
Sen lisäksi, etteivät kätensä enää kärynneet kuin nuotioon nakatut risut konsanaan, oli Mordecai kuitenkin pistänyt merkille myös nuorikon nojautuneen lähemmäs häntä syystä tai toisesta. Ei se saanut häntä perääntymään kuitenkaan, helmiäisen katseen vain silmäillen tällä kertaa aavistuksen lähempää toisen kasvoja.
Dryadit. Nymfit. Keijut. Olimme samalla tapaa osa luontoa, kehomme osin puuta, sammalia, kukkia ja toisinaan osin eläimiä. Kuollessamme meistä kasvoi lopulta hopeavartisia tammia ja tulimme osaksi Quinnia ja luontoäitiä. Mutta niin lumoavalta kuin se kuulostaakin oli luontomme silti sama kuin seireeneillä, eikä rotuni miespuolisilla ole sijaa omiensa luona, sillä loppumme on yhtä surkea kuin parittelevilla rukoilijasirkoilla”, Mordecai kertoi rauhalliseen ääneen omistaan toiselle, siitä ollen pitkä aika kun hän oli mitään vastaavaa muistellut.
Tuskin meitä on sellaisenaan kuitenkaan enää jäljellä ja jos on, asustavat ne jossain niin syvällä Quinnia piilossa, ettei heitä kannata sieltä erikseen etsiä. Nykyiseltään olemme taruolentoja ja erikoisempia haltioita, joihin tuskin kaupungeissa, kylissä tai kaduilla kykenisit törmäämään. Joskin itse olen yksi esimerkki siitä satoja ja edelleen tuhansia vuosia kestäneestä kehityksestä ja muutoksesta, minkä ihmisten ja haltioiden verellä ja lihalla ruokailu on kykenevä muokkaamaan meistä”.

Älä kuitenkaan anna nykyisen kuoreni hämätä itseäsi, sillä en ole lihaa ja verta samalla tavalla kuin muut, vaikka yhdeltä teistä näytänkin”, vampyyri kohotti hymyn paremmin huulilleen samalla kun pienesti kävi sivelemään nuoremman kättä omansa alla, ollen katseellaan tarkkaillut Theon mahdollisia eleitä hänen kertomaansa.


//Joooo :3c GIB! Kunnes tulee Scylla, ja sitten alkaa mutapainit. Ja kyllä! Iri ja Aaron pillipiipareiks siihen sitten soittaan ebin battlu themee taustalle vielä. EI MENE GIMPPI KELLARIIN TAKAISIN, HÄN TULI NYT JÄÄDÄKSEEN NAHKAPUKUNSA KANSSA. LATEKSI VAIN NATISEE JA KORKKARIT LYÖ LATTIAAN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2019, 05:09

Iriador oli yhä sitä mieltä, ettei aikonut tittelistä kieltäytyä, mikä sai eliittikenraalin hymyilemään entistä paremmin. Nuorempi haltia vaikutti olevan valmis tehtävään ja sen tuomiin haasteisiin, Dariuksen uskoen, että korkeahaltia niistä kyllä selviäisi. Heidän piti vain löytää se yhteinen sävel ja Iriadorin piti ottaa paikkansa, tehdä se muille selväksi, jos joku suutaan alkoi soittamaan. Eliitti uskoi vahvasti korkeahaltian pärjäävän, johan tuo aika ajoin oli osoittanut auktoriteettia tilanteessa jos toisessakin, vaikkei sitä itse ehkä muistanut tähän hätään. Nyt, kun asiasta oli Iriadorin kanssa saanut puhuttua, tunsi Haukansilmä jopa jonkinlaista toivoa paremmasta. Ja kerta Iriador näin myönteisesti ajatukseen suhtautui, uskalsi Darius jopa odottaa jotain positiivista tulevan.

Haukansilmä oli aikeissa vastata Iriadorille, kun yllättäen tuttu ääni liittyi keskusteluun. Silmäpuolen katse kääntyi hopeaverisen puoleen, joka nyt hereille oli havahtunut. Ja sekös kohotti mielialaa entisestään, vaikka sarvipäinen selvästi oli uupunut ja varmasti levon jatkaminen olisi hyväksi.
”Anna anteeksi, emme ajatelleet sinun siitä tokenevan vielä pitkään aikaan”, Darius hymähti, nyt vetäen itseään peremmälle vuoteelle, ottaen kiinni Lorythasin toisesta kädestä, ”Sinun pitäisi jatkaa lepäämistä”.
”Millainen olosi on? Tarvitsetko mitään?”
, Eliitti tiedusteli nopeasti, haluten varmistaa, että sarvipäisellä oli kaikki varmasti hyvin.


Lotharin kertoman mukaan kansansa oli ollut samalla tapaa osa luontoa, kuin esimerkiksi dryadit tai nymfit. Alkujaan he olivat olleet enemmän luonnonkaltaisia, mutta vuosisatojen kuluessa muotoutuneet ja mukautuneet maailman muuttuessa. Puheet rukoilijasirkoista saivat enkelinpennun hymähtämään pienesti, nuoremman irvistäen pienesti ajatukselle. Katseensa pysyi Lotharin puhuessa heidän käsissään, enkelinpennun tarkkaillen samalla kovinkin tiiviisti vampyyrin käsien paranemisprosessia, joka pikkuhiljaa alkoi lähestyä loppua.
Haukankatse kohosi kuitenkin nopeasti vanhemman kasvojen puoleen, tuon mainitessa ihmisten ja haltioiden verellä, sekä lihalla ruokailun. Hetken nuorempi katsoi jopa epäilevän arvioivasti velhoa edessään, kuitenkaan sijoiltaan mihinkään kavahtamatta. Johan hän oli tiennyt toisen olevan vampyyri, miksi siis tieto humanoidien syömisestä muutenkin olisi häntä mihinkään ajanut?

”Olet erilainen, kyllä… Johan sen aistii magiastasi. En ole kaltaiseesi vielä muualla törmännyt, siinä on jotain täysin omalaatuista, erilaista, mitä muilla luonnonvoimia hyödyntävillä maageilla”, Theodluin lopulta avasi suunsa, katseensa kiertäen tarkkailemassa Lotharin kasvonpiirteitä. Nuorempi huomasi, kuinka velho hänen kättään kävi sivelemään, saaden uudemman aallon kylmänväreitä kulkemaan kehossa ja poskien pienen punan nousemaan myös korvanpäihin.
”Minun pitäisi kai pelätä sinua…”, Enkelinpentu yllättäen henkäisi, kykenemättä sijoiltaan liikahtamaan minnekään, Mordecain olemuksen pitäen magianhakuisen paikoillaan toisen lähellä, ”Kaikki sinut tuntevat tahot ovat varoittaneet sinusta. Ehkä syystäkin, ehkä niitä syitä on useampikin”.
”Mutta magiasi, se… vetää puoleensa. Ja tiedän kyllä, kuinka typerää on luottaa sinuun näin… sokeasti… Ja…”
, Jälleen nuorempi taisi lähinnä itselleen puhua, huomaamattaan entistä lähemmäs vielä nojautuen, katseen seikkaillen rauhallisesti, joskin osin eksyneesti yönlapsen kasvoilla, Theon ollen kenties itse ulapalla tällä hetkellä. Lopulta haukankatse kohosi kohtaamaan vanhemman velhon katseen.
”Tuoksut hyvältä”


// GIEFS. Nyt tekee kyl mieli huomejuustoo… Ja apua, Scylla ja Eru jos ottaa yhteen niin koko maailma räjähtää. EBIN BATTLUT VAAN VINKUMAAN PILLEILLÄ. *angry flute solo* Areth mene kellariin häpäiset itses. SE on se kun Arethille iskee ikäkriisi ja pitää kokeilla uutta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron