These wounds

[Aksutar]

Lorythasista katse kääntyi Aneritten puoleen, joka juhlista ja niiden aloittamisesta kertoi tarkemmin haltiakaksikolle. Kuulemma kyläpäällikön läsnäolo ei ollut tarpeellinen juhlien alkamisen suhteen, mikä kaiketi kävi järkeensä, jos Seyr ei varsinaisesti ollut juhlien ”isäntä”. Darius päätti olla vaivaamatta päätään kylän etiketillä sen enempää, eikä todellakaan aikonut vertailla näitä juhlia hovin juhliin, siinä saattaisi tulla pää vain kipeäksi. Lopulta myös Ane päätti poistua paikalta paimentamaan lohikäärmeitään, Lorythasin tarjoten naiselle vielä yösijaa kattonsa alta, sikäli mikäli tuo ei muualta sellaista löytänyt. Ane vaikutti kainostelevan tarjouksen suhteen, Dariuksen hymähtäen pienesti itsekseen sille, haukankatseen seuraten hetken Anen poistumista.

Huomio kääntyi takaisin Lorythasiin, tuon uskoen tarvitsevan apua pukeutumisen suhteen. Tarjosi hopeaverinen heillekin lisää vaatetta ylle, vaikka vakuutteli, että pihalla tuli olemaan lämmin pakkasesta huolimatta.
”Enköhän pärjää omilla vaatteilla”, Darius hymähti, siinä missä Iriador näytti kiinnostuneen lisävaatetuksesta, ”Mutta tulkaahan, mennään valmistautumaan, ennen kuin teiltä toipilailta loppuu energia”, eliitti lisäsi, sijoiltaan nousten ja muita matkaan hoputtaen.
Darius oli tukena ja turvana Lorythasille, jos tuon käveleminen vielä hankalaa oli, kun kolmikko kävi palaamaan makuukammarin puoleen sen verran, että kepeä siistiytyminen märkien rättien avulla suoritettiin ja vaatteet vaihdettiin. Kuten oli luvannut, Darius auttoi puoliveristä myös pukeutumaan haluamaansa asukokonaisuuteen, ennen kuin eliitti itse pukeutui. Samainen pitkä, korkeakauluksinen kangastakki löysi paikkansa muun vaatetuksen ylle, eliitin vetäen myös siistit saappaat ja nahkaiset hansikkaat ylleen. Kaulaan vielä kaulaliina, kaiken varalta, jonka saattoi kyllä illan myötä tunkea takin taskuun, jos pihalla tosiaan lämmin olisi, kuten Lorythas oli lupaillut.


Haukankatse tarkkaili sijoillaan istuvaa velhoa, Theon odottaen tuolta jonkinlaista vastausta kysymykseensä. Lopulta velho kertoi voivansa paremmin, mikä sai pikkuhaukan hymähtämään, samalla kun hän lähti askeltamaan lähemmäs vampyyria.
”Se on hyvä kuulla”, Nuorempi maagi hymähti, Mordecain kertoessa energiansa palautuneen jo tarpeeksi, vaikkei täysissä voimissaan uskonut olevansa, ”Ehkä sinunkin pitäisi levätä nämä välipäivät ennen hovin juhlia”, enkelinpentu lisäsi pienesti virnistäen, pysähtyessään velhon eteen, muutaman askeleen päähän.
”Teehetki päättyi kyllä, puhetta oli kyllä valmistautumisesta, mutta kun poistuin, olivat muut vielä pöydänääressä. Tosin, kylä vaikuttaa aloittelevan pikkuhiljaa, joten uskoisin, että Seyrkin hankkiutuu paikanpäälle pian”, Pikkuhaukka arvuutteli.

”Voisimme varmaan mennä jo pihalle… Jos siis haluat, minua kiinnostaisi käydä katsomassa kylää nyt, kun juhlavalmistelut on tehty”, Enkelinpentu jatkoi, vilkaisten nopeasti ikkunan suuntaan, ”Kylää koristavat liekit ovat kauniit, Briar näkyy varmasti kauas valaistuksensa ansiosta tänä yönä…”.


// KAHLITKAA SE KATALA! Aslak kahlitsee, ei pääse Katala pakoon kun isomies halii sängyssä. ET LUKITSE. ANNA MINUN ELÄÄ! Aran on vähän tommonen tyhmä. Jonkun pitää vetää sitä oikeesti turpaan, että se tajuaa ettei hän ole koskematon ja kuolematon. JA SIIS HEI, SÄ TIEDÄT ETTÄ MUN IMPULSIKONTROLLI ON AILAHTELEVA TÄMMÖSTEN ASIOIDEN SUHTEEN joten voin syyttää suo siitä et valvoin. Niin. Ei minun syy että olin tyhmä. Ehkä muokin pitää vetää turpaan et ymmärrän //

[Crimson]

”Hah! Minähän en luovuta ennen sinua, ettäs kehtaat taas aliarvioida kuntoani. En nyt turhaan haluaisi väittää ottaneeni päiväunia että jaksan riekkua myöhempään seurassanne enkä jättää koko juhlia väliin sentään”, punapää virnisti pöydän äärestä nousten ja lähtien edeltä jo availemaan salin ovea Seyrille ja Winderille.
”Aivan kuin itse parhaaksi näette. Pääsettehän aina sisätiloihin lämmittelemään tai palaamaan tänne tarpeen tullessa kaikesta huolimatta, saatte kyllä poistua paikalta ennen aikojanne jos niin haluatte”, Lorythas hymyili Dariukselle ja Iriadorille, tuolin korkeista selkänojista tukea kaiken varalta hakien samalla hitaanvarmasti askeltaen eteenpäin, ”Kunhan… hetken malttaisitte viihtyä seurassamme”.
Sen myötä kolmikko lähti yläkertaa kohden itse kukin valmistautuakseen illanviettoon. Iriador sai ylleen tummapunaisen villakaavun, joka lämmitti mukavasti ja kävi ohessa takista muiden vaatteiden ylle puettuna. Se oli tehty hänelle mittatilaustyönä silloin kun Iriador oli ollut Seyrin vieraana pidemmän tovin itsekseen, ja nyt paksumpi kaapu pääsi parhaiten oikeuksiinsa. Punapää sai myös näkemiseen tarkoitetun lumouksen Lorythakselta, joka ymmärsi kyllä sokean tarpeen päästä näkemään kylä kaikessa juhlahumussa mahdollisista esityksistä sitten puhumattakaan. Puolikäärme sen sijaan tyytyi yksinkertaiseen siistiytymiseen tältä erää, tyytyen siihen ettei sotkuiselta näyttänyt ja että hiuksensa olivat ojennukseen kunnolla kammatut. Seyr ei yksinkertaisia housuja ja paitaa, sekä mustaa kirjailtua kaapua enempää ylleen kaivannut. Kyläpäällikkö näytti edustavalta, ehkä jopa aavistuksen koreammalta kuin oli tarkoitus, vaikka Seyrin katseesta saattoi nähdä yhä sen uupumuksen joka puolikuntoista vaivasi. Se oli kuitenkin pelkkä sivuseikka juuri nyt!

Sarvikruunuisen silmissä he vaikuttivat valmiilta siirtymään ulos hiljalleen, Iriadorin notkuen kammarin ovella jo malttamattomana, selvästi kehtaamatta hoputtaa Dariusta ja Lorythasta omasta puolestaan millään tavalla vaikka mieli olisi tehnytkin. Puolikäärme itse istui sänkynsä laidalla ajatuksiinsa uppoutuneena henkisesti valmistautuen tulevaan. Joskin, mielessään oli myös jotain muuta, kuin pelkkä valmistautuminen siihen että hänen tulisi näyttäytyä muiden edessä. Hän oli miettinyt aikaisemmin Iriadorin kanssa keskenään ollessa ja nuoremman vielä nukkuessa kehtaisiko ottaa erästä asiaa puheeksi Winderin kanssa vielä tänään. Tämä olisi ollut siihen mitä sopivin hetki, ja mitä kaunein tilaisuus, mutta tietenkin Seyr epäröi asian suhteen pelätessään sen mahdollisesti tulehduttavan heidän välejään jälleen syystä tai toisesta.
Mutta eihän asia selviäisi, ellei hän sitä kysyisi Haukansilmältä…
”Haluaisin… puhua kanssasi kaksin, Aiedail”, hopeakäärme henkäisi takellellen lopulta, tehden mielessään päätöksen ennen kuin oli siihen varsinaisesti edes valmis.
”Jotain salaisuuksia taas niinkö?”, punapää virnuili itsekseen hyvin tietäväisenoloisena ovelta, kuitenkin tuupaten itsensä määrätietoisesti irti ovenkarmeista, ”No, minä odotan alhaalla sitten, aulassa oli viileämpää kuin täällä ja läkähdyn jo nyt tähän kaapuun”. Tuskinpa kaksikolla kauaa menisi, eikä Iriadoria haitannut odottaa, joten pienen välinpitämättömän kädenheilautuksen myötä punapää lähtikin harhailemaan itsekseen käytävää pitkin kohti alakertaa.

”T-tietenkin jos se vain sinullekin sopii… E-ei siihen menisi kauaa!”, sarvikruunuinen sopersi sängynlaidalta hätäisesti nousten, katseensa kirien Haukansilmäisen puoleen kaikesta huolimatta määrätietoisena.


Oli sinällään hassua, että joku tuntui niinkin paljon välittävän hänen kunnostaan, Mordecain ollen yleensä se joka huolehti toisten perään eikä toisinpäin. Mutta kaiketi vastaava huolehtiminen oli Theodluinillakin verissään, mikä sinällään oli ymmärrettävää.
”Vain jos minulla on siihen aikaa, en tiedä onko siniverinen isäntäni keksinyt jotain päänimenoksi näinä päivinä, enkä saa siitä tietää ennen seuraavaa aamua”, Lothar hymähti viimein nuorikkoon katseensa takaisin kääntäen, ”Mutta se ei ole tämän illan murhe”.

Siinä missä nuorukainenkin, kohotti vanhempi velho katseensa ikkunan puoleen, josta sinertävien liekkien kajo hohti näyttävästi. Se valaisi varmaan koko kylän ja kuten Theo uumoilikin, näkyisi kylä varmasti kauas saakka aavoilla aroilla nyt kun hämärä oli ehättänyt laskeutua kunnolla peittämään mannerta alleen.
”Tuskin isäntäväki pahastuu vaikka menisimme jo edeltä”, yönlapsi hymähti ajatuksistaan havahtuen, miettien olisiko hänen kuitenkin pitänyt kieltäytyä Theodluinin seuraan lyöttäytymisestä. Mitäpä hän siitä olisi menettänyt varsinaisesti, eikä Mordecai itse olisi edes asiaa ajatellut sen koommin ellei Winder olisi aikaisemmin asiasta hänelle maininnut.
”Ehkä sinun olisi syytä myös pakkaa tavarasi mukaasi jo nyt”, Lothar jatkoi tyypilliseen tapaansa niin kovin totisena ja ilmeensä mitäänsanomattomana, kun vanhempi sijoiltaan kävi nousemaan ylös, ”En aio viipyä täällä yhtään sen pidempään kuin on tarve. En tule palaamaan enää kartanolle muodollisuuksien jälkeen, enkä odota, jos yhä mukaani haluat kaupunkiin takaisin päästäksesi”.


//OH HECK! No mut siitä Katala ei ees haluu karata. EN ANNA ELÄÄ JOS SE PYÖRÄ EI LASKEUDU, LOUKKAAT ITTES VIELÄ! Aranille mattopiiskalla selkään. JA NOH! Kehtaatkin syyttää minua mistään tai tulee selkään! OMA VALINTA OLI JÄÄDÄ TÄNNE ROPETTELEMAAN EIKÄ MENNÄ NUKKUMAAN//

[Aksutar]

Napitettuaan koristeelliset hopeanapit takistaan, asetteli eliitti takkiaan paremmin istuvampaan asentoon ylleen. Katse käväisi Iriadorissa, joka ovella kovin malttamattomanoloisena odotti kahta vanhempaa. Darius hymyili, nyt kun Iriador jälleen näki jotain, ainakin tämän illan ajan. Yleensä Darius ei niinkään ilmeitään muuttanut edes Iriadorin seurassa — eipä ilmeilystä hyötyä olisi ollut, korkeahaltia kun oli sokea —, vaikka sokea olikin yksi harvoista, jotka saivat silmäpuolen hymyilemään yrittämättä. Katse kääntyi yllättäen Iriadorista Lorythasin puoleen, sarvipäisen ilmoittaessa, että tuo halusi keskustella jostain kahden kesken. Takin kalvosinnappeja asetteleva eliitti kohotti kulmiaan kysyvästi, ollen aikeissa kysyä mistä hopeaverinen halusi puhua, mutta Iriador ehätti ensimmäisenä ääneen ja päätti suoda kaksikolle omaa aikaa sen verran, mitä Lorythas halusi. Korkeahaltia poistui eteissalin suuntaan, Dariuksen hymähtäen pienesti punapäisen perään, ennen kuin kääntyi kunnolla Lorythasin puoleen.

”Miksi ei sopisi?”, Eliittikenraali hymähti sarvipäisen puheisiin, ”Iriador jo ystävällisesti meille kahdenkeskeisen hetken soi, joten anna kuulua”.
”Tosin, en ymmärrä miksi Iriadorin piti poistua… Et kai vain aio taas purra minua?”, Silmäpuoli virnisti, samalla kun hiuksiaan kävi vielä parempaan asentoon sukimaan.


Enkelinpentu naurahti pienesti, heleästi, kun Mordecai pohti mahdollisia kiireitään Siniverisen käskytettävänä. Toivoa sopi, ettei kreivi turhaan vampyyria vaivaisi, joskaan ei Arethdriel sellaiselta mieheltä ollut vaikuttanut. Mutta, eipä Theo kreiviä loppujen lopuksi kunnolla tuntenut, tiesi vain, että tuolla oli ruma tapa toisten ajatuksia lukea…
Lähtö tuli puheeksi, Mordecain ilmoittaessa, ettei aikonut enää kartanolle palata, kun ovesta ulos astuisi. Theo nyökkäsi pienesti, ymmärtäväisesti.
”Olen jo pakannut kaiken vähäisen omaisuuteni. Puen vain ulkovaatteet ylleni ja olen valmis”, Enkelinpentu kertoi, lähtien sitten kävelemään kohden divaania, jolla tankkinsa ja laukkunsa odottivat.

”Me siis käymme Elwoodin kautta…?”, Kysymys oli lähinnä retorinen, pikkuhaukan käyden samalla pukemaan ulkovaatteitaan, ”Voisin… Nopeasti ostaa jotain… Delathosille”.
”Tänäänhän on hänen syntymäpäivä. Ei sillä, että hän tietääkseni sitä juhlisi… Sikäli mikäli tiesit edes — tai tuskin se sinua edes kiinnostaa”, Theo naurahti nopeasti, osin vaivautuneesti, huomatessaan jälleen kuinka kävikään turhia höpöttelemään.


// Sinne Katala sitten jää, ikuisiksi ajoiksi. NO JUMALAUTA tho tru, mä varmaan oisin heti turvallani jos koittaisin keulia… Arania pampulla päähän. JA NIIN NO MUTTA sä et käskeny muo menee nukkuun!!! //

[Crimson]

Sarvikruunuinen painoi leukaansa lähemmäs rintaansa, vaisusti käyden naurahtelemaan Haukansilmän hänelle virnistäessä. Ei, ei hän kyllä ollut mitään sellaista ajatellut, puoliverisen sen merkiksi päätään pudistellenkin nuoremmalleen muutaman kerran samalla kun pyrki keräämään ajatuksensa jälleen kasaan. Kaikessa hiljaisuudessaan Lorythaksen askel veikin ensimmäisenä hänen valtavan työpöytänsä äärelle, lohikäärmeratsastajan käyden yhdestä sen tummasta mahonkisesta laatikosta etsimään jotain käsiinsä.
”Haluan puhua tästä vain kahden kesken kanssasi. Halusin oikeastaan jo viime kerralla kun tapasimme, mutta hetki tälle silloin ei ollut todellakaan oikea”, kruunattu saneli poimiessaan siististi käärityn tumman kankaan lopulta käteensä, ja sulki laatikon kiinni jäljessään.

Se tumma käärinkangas piilotti alleen täysin uuden ja koskemattoman lohikäärmeratsastajien tabardin, Briarin omalla tunnusomaisella serpenttivaakunalla koristeltuna tietenkin, liskopedon kaikkine koristeneuleineen kohoten sen kapeasta, edestä toispuoleisesta helmasta koreilemaan aina rinnalle ja selkäpuolelle asti. Seyr oli halunnut siitä tarkoituksella sinisensävyisen ja neulosten oikeassa valossa kimmeltävän pronssisen kellertävissä-sävyissä hopeisten punosten lomassa Kuiskauksen väreissä, mikä teki tabardista kaiken lisäksi harvinaisen uniikin kokonaisuuden. Mutta uniikki sen täytyikin olla, eikä vähempään Seyr olisi halunnut tyytyä tällä kertaa.
Lorythas siveli peukalollaan sitä tabardin rinnukseen kiinnittämäänsä piilossa olevaa hopeista lohikäärmeratsastajan rintakorua tummien kankaiden lävitse, hetken vielä aikomuksiaan selvästi harkiten, lopulta kohottaen katseensa kuitenkin Dariukseen ja ojentaen sen eräänlaisen lahjan haltiakenraalin käsiin. ”Olen miettinyt… sinua, meitä”, hopeaverinen aloitti astahtaen askeleen taemmas Dariuksesta, pienesti kädellään elehtien että tummatukka ymmärtäisi että voisi kädessään olevan nyytin avata, ”Ja sitä mitä välillämme on, Aiedail. Sinä merkitset Briarille enemmän kuin osaat kuvitellakaan”.
”Olet rakkain ystäväni, mutta koen myös voivani kutsua sinua kumppanikseni kaiken sen myötä mitä olemme kokeneet yhdessä”, Lorythas jatkoi, silmiensä seuraten Dariuksen eleitä ja ilmeitä tarkoin, ”Ja mitä tulemme kokemaan yhdessä”.
”Olet yksi meistä. Vaikket uskaltaisikaan ikinä selkääni nousta ja pilvien yläpuolelle kohota tai kykenisi sitä titteliä julkisesti kantamaan muualla kuin täällä, olet lohikäärmeratsastaja”, Puolikäärme jatkoi pienen hymyn kasvoilleen kohottaen, sillä ei olisi kyennyt sen paremmin sanojaan enää muotoilemaan tällä kertaa, ”Ennen kaikkea minun lohikäärmeratsastajani”.

”Tiedän tämän tulevan äkkiä, mutten kykenisi kuvittelemaan sopivampaa ja kauniimpaa hetkeä sitä varten tämän hetken ohella, on osa juhliemme perinteitä ristiä uudet ratsastajat valituilleen virallisin menoin ja siksi minä halusin kysyä… hyväksyisitkö lahjani ja ratsastajan kasteen, Darius Winder? Vannoisitko sen valan kanssani tänään, virallisesti”.


Mordecai nyökkäsi tyytyväisenä Theon kertoessa, että omaisuutensa oli jo pakattuna ja valmiina mukaan napattavaksi sellaisenaan. Hyvä niin, ainakaan nuorikolla ei ollut turhan paljoa omaisuutta mukana, joten tuon ei tarvinnut äärimmäisen painavia laukkuja kanniskella sentään mukanaan. Lotharilla sen sijaan ei ollut mukanaan muuta kuin kaikki se mitä jo yllään oli. Ei ulkovaatteita, ei tavaroita, hän oli tullut paikalle kylmiltään sellaisena kuin oli sillä hetkellä ollut, kun oli kutsun saapua paikalle saanut. Joten sinällään lähtö kartanolta olisi helppo - kunhan Theodluin saisi ulkovaatteensa ylleen ja laukkunsa olalleen, olisivat he valmiita poistumaan tutkimaan kylää paremmin.
Velhon toinen kulma kohosi nuorikon puhuessa Delathoksesta, mutta syy miksi Theodluin koki tarpeelliseksi kenties ostaa jotain tummahipiäiselle käsipuolelle, liittyi tuon syntymäpäiviin. Tuskin N’drayer sellaisia erikseen juhli, edes Lothar ei tiennyt minä päivänä ja vuosisatana alaisensa oli tähän maailmaan syntynyt. Hän kyllä ymmärsi konseptin miksi tällaisia merkkipäiviä oli hauskaa juhlistaa, mutta hän ei itse kokenut tarpeelliseksi painaa vastaavia päiviä mieleensä, etenkään jos kyseessä ei ollut kukaan hänelle läheinen tai tärkeä. Mutta ehkä kaikkien viimepäiväisten sattumien myötä muistamisella olisi voinut ehkä jopa ilahduttaa Delathosta, kun lähitulevaisuudessa olisi myös tulossa yhtä sun toista enemmän ja vähemmän ikävää asiaa kuurapartaiseen liittyen.

”Oletko ehtinyt miettiä mitä hänelle ostaisit?”, Lothar tiedusteli nuoremmaltaan lähinnä pitääkseen heidän keskusteluaan yllä. Pohjoisenperkele piti alkoholista, mutta siihen käsipuolella taisi olla valuuttaa ja tilaisuus ostaa minkä tahansa puodin kallein pullo milloin ikinä halusikaan. Delathos piti myös koruista, mutta Mordecai tiesi ettei mies niitä käyttäisi, vaan sulloisi ne johonkin materiasta nauttiakseen vain talteen. Aseita kuuraparta tuskin lisää tarvitsi, saati sitten vaatteita, koristeita, kirjoja tai edes käyttöesineitä.
”Ehkä voisin keksiä hänelle lahjaksi jotain itsekin”, yönlapsi pohti yllättäen korvanlehtiään heilauttaen mietteliäänä, ”Mutten tiedä arvostaisiko hän lahjaa minulta, saati mikä häntä varsinaisesti voisi kiinnostaa”.


//Forever stuck in a hug, SOUNDS GOOD TO KATALA. Noni, siinäs näet. Loppuu se koheltaminen ettei käy mitään hassua. Katala voi tulla pamputtaan Arania anytime eikun mitä nyt taas. KYLLÄ SANOIN ETTÄ NUKKUMAAN JUMALAUTA JA TULEN SANOMAAN TÄNÄÄNKIN KUN KUMMINKIN ROIKUT ONLINESSA TAAS VUOSITUHANNEN//

[Aksutar]

Päätään kallistaen eliitti hymähti pienesti, Lorythasin aloittaessa kertomansa. Kuulemma tuo oli jo viimekerralla halunnut asiastaan puhua, mutta hetki ei vain ollut sopiva. Tietenkin pieni ahdistuksenpoikanen kävi kohoamaan rintaan, mikä mahtoi olla näin salaperäistä ja vakavaa, että siitä piti kahden keskustella? Jos totta puhuttiin, Darius ei pitänyt hopeaverisen tavasta kierrellä ja kaarrella asian suhteen näin alkuunsa, eliitti kun piti siitä, että käytiin suoraan asiaan ja se asia ilmoitettiin heti ensimmäisten sanojen myötä ja vasta jälkeenpäin avattiin enemmän.
Pienestä ahdistuksesta huolimatta Darius pysyi sijoillaan, hiljaa, antaen Lorythaksen puhua rauhassa, haukankatseen samalla seuraillen, kuinka sarvipäinen kävi työpöytänsä laatikosta poimimaan kangaskääreen, jonka kera lähestyi sitten haltiaa. Katse pysyi siinä kankaassa, jonka Darius otti vastaan puoliveriseltä, Lorythasin jatkaessa puheitaan. Ja niiden puheiden lomasta, Seyrin eleiden myötä Darius kävi avaamaan saamansa lahjan, nostaen tutuissa sävyissä olevan tabardin näkyville. Ilmekään eliitin kasvoilla ei värähtänyt, terävän katseen tarkkaillen pidemmänkin tovin tabardin kuvioita ja yksityiskohtia, Dariuksen kyllä kuunnellen samalla mitä puoliverinen hänelle kertoi.

Vasta Lorythasin viimeisten kysymysten myötä Darius kohotti katseensa puoliveriseen, näyttäen yhä niin kivikasvoisen kylmältä, mitä normaalisti. Mutta todellisuudessa hän oli hämmentynyt, yllättynyt, mutta hyvällä tavalla… Kaiketi. Tämä tosiaan tuli äkkiä ja täysin puuntakaa, eikä Darius tiennyt miten reagoida. Ensimmäinen reaktio oli kenties jonkinlainen suuttumus puoliveriselle, käydä nyt tuollaisia ilmoittamaan ja ehdottelemaan näin tyhjästä, mutta toisaalta… eivätpä he usein tavanneet. Milloin muutenkaan Lorythas asiasta olisi puhunut, jos ei nyt?

”Minä…”, Haukansilmä aloitti varovasti, selvästi hakien sanojaan.
Toinen reaktio oli silkka pelko. Tyhmäkö Lorythas oli? Oliko tuo edes harkinnut, minkälaiseen vaaraan itsensä, jopa kylänsä asettaisi, jos sellaiset valat vannottaisiin? Tämä ei ollut kenties niin yksinkertaista, mitä Lorythas oletti, ei ainakaan Dariuksen mielestä.
”Kai ymmärrät riskit? Jos yleisesti, tietoisesti minuun sitoutuisit niin? Olen… Hänen Majesteettinsa Eliittikenraali. Jos olet kytkettynä minuun, vihollisemme saattavat katsoa sen liittoumana, jos ikinä saisivat siitä kuulla”, Vakavammalla äänellä kenraali jatkoi.
Kolmas reaktio oli ylpeys, vilpitön ilo, sen myötä miten Seyr oli heidän suhteensa kuvaillut, tunnustanut. Darius ei koskaan ollut osannut varmaksi sanoa, mitä he olivat, mutta näin hopeaverisen kertomana se tuntui nyt kaikki loksahtavan sijoilleen.
”En kuitenkaan aio kieltäytyä”, Haukansilmä lisäsi, ”Se olisi suuri kunnia minulle, enkä voisi olla iloisempi mahdollisuudesta vannoa sellaisia valoja kanssasi… En vain… Tiedä olenko sen arvoinen. Piru vie, A’maelamin, olet hopeakäärme. Briarin kyläpäällikkö, Konaar, Yliparantajan kruunattu. Ja sinä haluaisit minut, miehen, joka pelkää lentämistä, ratsastajaksesi?”.


Pukeutuessaan Theodluin vilkaisi osin yllättyneenä Mordecain puoleen, tuon jatkaessa aiheesta keskustelua, mutta se toi omalla tavalla pientä lohtua puoliveriselle, joka oli uskonut jo höpöttävänsä turhuuksia ja olevan ärsyttävä, kuten yleensä, kuulemma. Joten jatkoi Mordecai keskustelua silkkaa hyvää hyvyyttään tai sitten jonkinlaisesta mielenkiinnosta, helpotti se enkelinpennun oloa.
”En oikeastaan”, Puoliverinen myönsi, ei hän ollut ehättänyt sen paremmin miettiä, mitä Delathokselle hankki, kiitos viimepäivien tapahtumien. Kyllähän hän tiesi, mistä Delathos ehkä olisi pitänyt, vaikkei kenties lahjasta välittäisi saatikka osaisi olla kiitollinen. Eikä Theo sitä odottanutkaan tummahipiältä, hän vain halusi antaa kapteenille jotain.

”Tuskin hän avoimesti arvostaisi lahjaa keneltäkään. Mutta, vaikka onkin… sellainen… uskon, että Delathos sisimmissään osaisi arvostaa elettä”, Theodluin hymähti, samalla kun takkinsa sai suljettua ja kaulaliinaa alkoi kiertämään kaulansa ympärille, ”Mutta mikä häntä kiinnostaa… No, Alkoholi, ainakin Darius on hänelle ostanut kiitokseksi erikoisempia viinoja. Hän pitää kissoista. Ja keräilyharvinaisuudet tuntuvat olevan hänen mieleen, oli kyseessä sitten aarteet, maagiset esineet tai korut… Myös uhkapelit ovat hänen mieleen, ainakin korttipeleissä hän tuntuu olevan liiankin hyvä”, Theo ei edes tiennyt, miksi luetteli näitä asioita Mordecaille, mutta siinä puhuessaan pieni, lempeä hymy oli kirinyt nuoremman kasvoille.
”Mutta, miehelle jolla on jo kaikkea ja varaa kaikkeen, on kovin vaikea keksiä mitään miellyttävää lahjaa”, Enkelinpentu lopulta naurahti, käyden poimimaan olkalaukkunsa matkaan ja hansikkaat hyppysiinsä, ollen täten valmis liikkeelle.



//Kyl sitä sitten alkaa ketuttaan kun Aslak hieroo partaansa niskaan. HASSUJA SATTUU AINA. Ja noninyt :DDDDDD KYL SE ON ARAN JOKA PAMPUTTAA KATALAA KOHTA. NO JUMANKEKKU MINÄ ROIKUN TÄÄLLÄ NIIN PITKÄÄN KUN HALUAN TÄÄ ON MUN KOTI //

[Crimson]

Lorythas silmäili täysin hiljentyen sijoiltaan Dariusta, odottaen haltiakenraalin vastaavan hänen kysymyksiinsä. Mitä jos Winder olisi kieltäytytyn? Kaiketi Seyr olisi senkin hyväksyny, vaikka olisikin siitä harmistunut kenties. Hänen aamutähtensä vaikuttikin aluksi kivisentotisilta kasvoiltaan huolimatta hämmentyneeltä, kenties yllättyneeltä, Dariuksen tuoden ensimmäisenä esille huolensa. Etenkin siitä, että vastaava vala ja sitoutuminen saatettaisiin laskea ulkopuolisten silmissä kenties liittoumaksi, vaikkei kyseessä mitään sellaista ja niin suuressa mittakaavassa vakavasti otettavaa ollutkaan. Etenkään puolueiden välillä.
Seyr nyökkäsikin syvään, ymmärtäväisenä. Kyllä hän tunnisti riskit ja tiesi jonkun voivan käyttää heidän välejään heitä toisiaan vastaan – mutta siihenkin ulkopuoliset kykenivät jo nytkin, ilman niitä valojakin. Hän ei suotta ollut tätä harkinnut ja suunnitellut, aatoksiensa lopulta kuitenkin ollen aina päätynyt siihen parteen ettei Vaern ikinä menettäisi mitään siitä jos sellaisen valan olisi koskaan elämänsä aikana solminut tahon tai toisen kanssa.
Hymy hopeaverisen kasvoilla kuitenkin leveni ja ilme pehmeni Dariuksen viimein vastatessa hänelle myöntävästi. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä viimein ja valo tunkenut pienimpäänkin mahdolliseen rakoon kaiken ikävän mukanaan hävittäen.
”Darius, olen puhunut tästä Bennettin ja muiden kanssa - ehkä se oli syy miksi Nerinala halusi yrittää jotain peruuttamatonta kun en täysin voimissani vielä ollut viimeiseltä retkeltäni palattua. Et tietenkään ole valmis, mutta vain harva, kuten Nessaya ja Bennett esimerkiksi, on ollut valat vannoessaan valmis lohikäärmeensä selkään, valmis johonkin suurempaan”, sarvikruunuinen selitti pienen murheellisen ilmeen käväisten kasvoillaan edesmenneen ystävän nimen mainitessaan, ”Me haluamme tätä yhdessä ja haluamme antaa sinulle tilaisuuden. Tiedostamme riskit, miksi muuten olisin käynyt niitä lävitse useammin kuin kerran”.

”Aiedail, ennen kaikkea minä haluan tätä. Haluan sinusta ratsastajani, kumppanin vierelleni, ja haluan sinun olevan asemastasi ylpeä. Olet täysin sen arvoinen, ansaitsisit vielä enemmän mielestäni, ja ehkä myöhemmin keksimme miten voimme välillämme vallitsevasta erityisestä voimasta hyötyä monipuolisemminkin”.
”Olet kaikkeni, minun aamutähteni, yksi vahvimmista miehistä jonka olen ikääni tuntenut. Olet siipesi ansainnut, ja tulet vielä olemaan valmis nousemaan niille ennemmin tai myöhemmin jos se minusta on kiinni”, Lorythas jatkoi kätensä lopulta laskien pehmeästi puhdasverisen olkapäälle, ja astahti ennemmin tuon viereen silmäilemään itsekin kylänsä parhaiden käsityöläisten kättenjälkeä.
”Ajattelin että pitäisit eniten omiesi väreistä - sen leikkaus on sama kuin muissakin tabardeissamme, mutta sen kuviointi on toiveestani uniikki. Rintakoru on uutena taottu juuri sinua varten ja meidän keskuudessamme merkki sotilaallisen arvon omaavasta ratsastajasta”, kyläpäällikkö selvitti alas Dariukseen katsahtaen lempeästi, ”Saisinko kiinnittää sen takkiisi? Olisin otettu jos pukisit rintakorua ylläsi, edes tämän illan”.


Kaiketi ajatus Delathoksen tapauksessa oli tärkein, ei se mitä tuolle lahjakäärössä tai ilman oli tyrkyttämässä. Tai sellaisen kuvan Mordecai sai Theon kertomasta, joten ehkä kenties sittenkin pullo jotain eksoottisempaa viinaa olisi voinut olla käsipuolelle tarpeeksi olla murehtimatta liikoja. Sellainen lahja olisi velhon mielestä ollut kuitenkin turhan yksinkertainen, että Mordecai olisi välittänyt edes harkita sellaisen hankkimista. Oli miten oli, painoi Lothar kuitenkin mieleensä Theon kertoman ja pisti ajatuksen hautumaan jos jotain keksisikin kuurapartaisen merkkipäivän kunniaksi antaa lahjaksi Delathokselle. Sekään ei tulisi olemaan hänen päällimmäinen ajatuksensa enää tänä iltana tosin, vaan jonkun toisen illan ilo tai murhe.
”On silti eriasia omistaa kaikkea ja varoja haluamaansa, ja silti arvostaa ajatusta jonka joku on lahjaasi laittanut, kuin omata kuninkaitten tyytymättömyys ja olla arvostamatta mitään ellei se ole maksanut koko omaisuuttasi”, Lothar hymähti, pienen hymyntapaisen kohottaen huulilleen, ”Olen varma siitä ettei vaivannäkösi mene hukkaan hänen kohdallaan. Etenkään viimepäivien jäljiltä”.

”Vaikutat valmiilta lähtemään ulos kuitenkin, vaikken uskokaan että hetkeä pidempään tulet pitämään tamineitasi ylläsi”, hymy vampyyrin kasvoilla leveni hetkeksi virneeksi Mordecain silmäillessä laukkuaan olalleen heittänyttä nuorukaista, ”Briarin tulijuhlissa on tapana tulla kuuma”.
”Mutta mennään sitten. Etköhän täältä tule löytämään unohtamasi, jos jotain jälkeesi jäisikin”, velho tokaisi naamansa peruslukemille kiskaisten, lähtien askeltamaan kohti kartanon ulko-ovia.



//Ai jumalauta. EI SAA NAARMUTTAA KATALAN VIRHEETTÖMÄN KAUNISTA IHOA!!! HASU KIELLETTYD! Sellanen pamputus ettei kukaan saa enää tulevina öinä nukuttua linnalla. NIIN TAAS SE NÄHDÄÄN KUN KELLO ON PUOL YKS JA TÄÄLLÄ SÄ ROIKUT NIIN. Ja niin aamu viideltä~//

[Aksutar]

Eliittikenraalin päähän ei vieläkään mahtunut kunnolla se, miksi Seyr halusi juuri hänestä ratsastajansa. Olihan heidän välillään jotain erityistä, veriside, tunneside, mutta ratsastajana Darius oli täysin… hyödytön. Mutta ilmeisesti sillä kokemuksella ei ollut väliä. Ei ainakaan heidän tapauksessa. Mutta sen lisäksi eliitillä oli ristiriitaisia tunteita koko ratsastaja tittelistä, Lorythas kun ei ollut… Noh, lohikäärme. Darius oli tutustunut puoliveriseen tuon ollessa humanoidi ja Darius myös piti hopeaveristä humanoidina, inhimillisenä olentona, eikä niinkään ratsuna. Joten siinä oli sulattelemista, ennen kuin Haukansilmä edes pääsi kunnolla tilanteen tasalle.

Lorythasin sanat tuntuivat kuitenkin lohduttavilta. Hopeaverinen halusi tätä, itse, eikä kukaan ollut tuota pakottamassa eliitin ratsuksi. Tai niin Darius oletti, kenties toivoi. Hän ei halunnut, että Seyr koki olevansa pakotettu tähän rooliin, edes sen takia, että heidän välillään oli veriside. Mutta sen sijaan, että olisi lähtenyt kyseenalaistamaan asiaa ja tuonut esiin huolensa, päätti eliitti uskoa ennemmin hopeaverisen sanaan. Tätä Lorythas halusi. Tätä he molemmat halusivat… Kaiketi. Kyllä Darius halusi, hän vain pelkäsi mahdollisia vastuista. Vastuita, joita ei ehkä voinut kantaa ja toteuttaa, ollessaan haltioiden eliittikenraali. Hän kun ei halunnut tuottaa pettymystä Lorythasille.
”Värit ovat kyllä mieluisat”, Haukansilmä hymähti ohimennen, Lorythasin mainitessa tabardin väreistä. Vaate vaikutti juuri sellaiselta, mitä Darius saattaisi pitää yllään oikean tilaisuuden tullen. Eliitti vain pelkäsi, ettei niitä tilaisuuksia tulisi olemaan monta.

Katse nousi lopulta tabardista sarvipäisen puoleen, joka vierelle oli aikaisemmin astahtanut ja kätensä haltian olkapäille laskenut.
”Totta kai saat kiinnittää sen”, Eliitti hymähti, käännähtäen nyt kunnolla Lorythasin puoleen, ”Voin jopa pistää tabardin ylleni, jos haluat… Takkini alle, tietenkin, mutta ehkä sekin näkyy illan aikana, jos ulkona on niin lämmin, mitä uumoilit”.
Lorythasin vastauksesta riippuen, jätti eliitti tabardin joko tuolin selkänojalle tai kävi Darius riisumaan takkiaan sen verran, että Tabardin sai muiden vaatteiden päälle, siinä samalla rintakorun irrottaen itse tabardista ja antaen Lorythasille, ennen kuin takkinsa jälleen ylleen veti ja antoi sarvikruunuisen kiinnittää rintakorun takkiinsa.
”Eihän tämä… aiheuta sinulle ongelmia, kyläpäällikkönä?”, Darius kysyi yllättäen, ”Olethan sentään lohikäärmeratsastajista tunnetun kylän päällikkö… mitä kyläsi ajattelee, kun sinä ryhdytkin ratsuksi?”.


Theodluin hymähti pienesti Mordecain sanoihin, pistäen merkille maininnan kuninkaitten tyytymättömyydestä. Tiesikö vampyyrikin jotain pahaenteisempää Cúthalionista, kuten moni muu lähettyvillä oleva? Johan jo Delathos ja Darius häntä olivat varoitelleet siniverisestä. Enkelinpentu ei vieläkään ollut itse päässyt todistamaan mahdollista kieroilua kuninkaalta ja hänen kokemansa mukaan Aran oli varsin miellyttävä tapaus… Mutta oliko se sitten sinisilmäistä luottaa kulisseihin?
”Niin toivon. Mutta en oleta”, Theo naurahti lopulta velholle, joka kertoi uskovansa, ettei puoliverisen vaivannäkö lahjan suhteen menisi hukkaan.

”No sen näemme sitten. Voinhan aina vähentää vaatetta”, Puoliverinen virnisti vanhemmalle maagille, tuon mainitessa tulijuhlien olevan yleensä lämpimiä tapauksia. Theolla itsellään ei ollut kokemusta näistä juhlista, mutta mukavaahan se oli, jos näin talvipakkasillakaan ei tarvinnut pihalla palella. Vaikka eiväthän he pitkään juhlissa aikoneet viipyä, tai näin enkelinpentu oli ymmärtänyt.
Sen pidemmittä puheitta maagikaksikko poistui kirjastosta eteissalin puoleen, aikeinaan suunnata ulko-ovelle, kun jo salissa tuli vastaan ensimmäinen tuttu kasvo.
”Iriador”, Puoliverinen hymähti sokean nimen ääneen, huomaten pian, ettei punapäinen ollutkaan niin sokea mitä normaalisti. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän todisti moisen loitsun näkökyvynsuhteen korkeahaltialla, joten ei Theo myöskään ihmeissään osannut olla. Sen sijaan puoliverinen hymyili ystävällisesti punapäiselle, samalla kun lähemmäs tuota askelsi.
”Mitä sinä täällä yksin teet? Ovatko Seyr ja Darius yhä valmistautumassa?”.


// VÄHÄN TULEE NAARMUJA KUN ASLAK PARTAA HINKKAA POSKEEN! HASUD KIELLEDDYD EI VIDU MAGE D: . Ja voi nyt huh. Pamputus kuuluu koko kaupunkiin. NO SYYTÄN VAAN JA AINOASTAAN SUO TÄSTÄ KAIKESTA TAAS koska minähän en ole kofeiinipärinöissä täällä. Aamu viideltä. //

[Crimson]

Lorythas oli selvästi mielissään kuullessaan valitsemiensa värien miellyttävän Winderiä. Vaikka olikin aluksi ajatellut pysyvänsä perinteisessä edustusliivissä, tuntui tämä valinta kuitenkin nyt entistäkin paremmalta. Ei hän välittänyt vaikka Darius olisi ripustanut sen rätin seinälleen tai taitellut talteen omaan pöytälaatikkoonsa, kunhan Seyr sai todistaa Haukansilmän ottaneen sen lahjan vastaan ilomielin.
”Arvostaisin sitä”, sarvikruunuinen nyökkäsi ehdotukseen tabardinkin pukemisesta ylle, hänen silmissään Darius oikeutettu pukeutumaan siihen kaikkien heidän yhteisten vuosiensa jälkeen, ja vastaava ele loisi yhteenkuuluvuuden tunnetta etenkin Briarilaisten silmissä. Niitä tabardikankaita, uusia kuin vanhojakin varmasti näkyisi pitkin iltaa itse kunkin päällä, vanhempien ratsastajien etenkin arvostaen jo iän vallinneita perinteitä valojen lukuun liittyen.

Pienen operaation myötä Winder sai vaatteen ylleen, Lorythaksen hymyillen seuraten toimitusta siihen saakka kunnes sai poimittavakseen hyppysiinsä sen rintakorun. Tottuneesti kyläpäällikkö napsautti sen vaakatasossa olevat kaksi neulaa auki, käyden pujottamaan hopeista helyä sopivalle korkeudelle Dariuksen takin rinnukselle mahdollisimman suoraan jotta koru näytti edustavalta niinkin arvokkaan henkilön yllä.
”Ei aiheuta, suotta siitä murehdit”, Puolikäärme kävi vastaamaan, kädellään sivellen takinkankaat takaisin ojennukseen sen myötä kun korun oli saanut kiinnitettyä, katseensa kohottaen silmäpuolen kasvoille.
”Olen tässä asemassa ja arvossa vain koska muut niin haluavat, eivätkä tittelini merkitse minulle yhtä paljon kuin tilaisuus saada olla kanssasi ja kulkea vierelläsi, Aiedail. Haluan ennen kaikkea olla kumppanisi, rakkaasi Norfaldirin lisäksi, mutta haluan olla myös lohikäärmeesi ja parisi sillä toisella tapaa mihin olen kykenevä”, tummaan kaapuunsa sonnustautunut kruunattu hymisi selvästi onnellisena, ”Tulen aina olemaan päällikkö heille, Konaar, se yksi jota he vapaaehtoisesti haluavat seurata. Tunnustaudun ehkä ratsuksesi ja siiviksesi, muttei se tee minusta vähempää heidän silmissään. Sisareni kantaa yhtälailla kruunuaan kylämme petojen silmissä, eikä humanoidiksi muuttuminen tee Lokenesta sen vähäisempää omiensa silmissä”.
”Olemme täällä tasavertaisia ja teemme päätöksemme ennen kaikkea yhdessä, siitä huolimatta miltä näytämme ja millaisen osan olemme ottaneet kannettavaksemme. Henkilökohtaiset päätöksemme tekevät meistä onnellisia, tekevät meistä usein kuitenkin myös vahvempia. Ja vahvimpana minun sijani on kuunnella heikompia ja ottaa huomioon jokainen näiden muurien sisällä, jotta säilyttäisin sen harmonian omieni keskuudessa ja he olisivat minun tukenani vaikeiden aikojen sattuessa tiellemme”.

”Ja haluan sinun näkevän sen harmonian tänä iltana. Ja olevan osa meitä, Iriadorin kanssa”, hopeahapsinen hymyili lempeästi silmäillessään Dariusta ja tuon siistiä olemusta edessään rauhallisesti, ”Kuka tahansa meistä olisi valmis asettumaan toisen lohikäärmeratsastajan tueksi jos mitään sattuisi, asemasi toisaalla ei siihen vaikuta täällä, et koskaan ole tehnyt silmissämme mitään peruuttamatonta tai kohtuutonta”.


Askel kävi rauhassa ulos oleskelutiloilta, Mordecain siinä askelluksen ohessa sukien hiuksiaan ojennukseen ja varmisti että lettinsä oli yhä siistillä poninhännällä puolestavälistä kutrejaan, eikä hiusnauhansa ollut ehtinyt minnekään tipahtaa tässä välissä. Sen sijaan että he olisivat pihamaalle asti kuitenkaan ehtineet, oli salissa heitä joku vastassa.
Iriador oli odotellut seuralaisiaan jo hetken, ollen lähinnä pyörinyt pitkin aulaa tutkiskelemassa kaikkia niitä koriste-esineitä, jotka siististi paikoilleen oli aseteltu. Joita hän ei sitten hetkeen ollutkaan nähnyt, tai niiden olemassaolosta ollut saattanut välittää millään tavalla. Nyt ne olivat kuitenkin ilo silmälle, siinä missä oli myös paikalle saapuva kaksikko, punapään katseen vilkaisten Theodluinin äänen puoleen tuon lausuessa hänen nimensä. Tummatukkaisesta nuorikosta katseensa jäi tuijottamaan kuitenkin tuon kovin totiselta ja kivikasvoiselta näyttävään velhoon – tai ainakin Iriador oletti tahon olevan velho, Mordecai, vampyyrin kylmän katseen saaden Iriadorin hetkeksi unohtamaan tyystin hengittää. Ehkä hän oli odottanut vampyyrien näyttävän kuihtuneilta ja karuilta, eikä Mordecain tapauksessa niin karismaattiselta ja no, komealta ja charmantilta herramieheltä. Olivatkohan tuon hiukset yhtä pitkät mitä kreivillä itsellään?!

”Jäivät juttelemaan jostakin”, punapää totesi sijoiltaan hätkähtäen taas eloon, paremmin käännähtäen kaksikon puoleen ja suuntasi Seyriltä saadun katseensa parivaljakkoon paremmin, ”Tulin tänne odottelemaan kerta minua ei sielläkään kaivattu”. Vaikkei Iriador sitä tajunnutkaan, sokean osaamatta täydellisesti enää hyödyntää näkökykyään näiden vuosien jälkeen, jäi Mordecai katseellaan tutkailemaan punapään erikoisia silmiä. Hän aisti niistä lumouksen, katseen näyttäen myös kapeanpitkältä pupilliltaan tutulta. Oliko lumouksen takana kenties Seyr? Tai sitten vain paperille kirjoitettu taika, jonka korkeahaltia oli säilyttänyt tällaista hetkeä varten käyttääkseen?
”Eivätköhän he pian myös alas ilmesty, vaikka kieltämättä odottelu on saanut minut pitkästymään osaani tällä kertaa”, Iriador kuitenkin jatkoi tuumintaansa, vilkaisten portaiden suuntaan pikaisesti kuin varmistukseksi, ”Olitteko jo menossa edeltä? Tai no, ehkä ei ole paras idea jos jäätte heitä vastaan tänne ylipäätään, sattuneista syistä”, punatukkainen katsoi pahoitellen kaksikkoa, lähinnä Theolle puhuen.



//JJJJJUMALAUTA! Varo vaara. MAGE JOUDUU NYD SELLIIN :D Tulee autiokaupunki pian kun tarpeeks kauan jatkavat pamputteluja. *insert distant ree here* Ne batteryt jätetään sinne kauppaan ja kahvinkeitin poltetaan poroksi jos tää jatkuu. Mutta ennen viittä tulee kuitenkin NELJÄ//

[Aksutar]

Haukankatse seuraili, kuinka Seyr kiinnitti rintakorun hänen takkinsa. Siististi ja mahdollisimman suoraan, saaden eliitin hymähtämään pienesti — hän olisi varmaan itse mennyt ja korjannut korun asentoa, jos Lorythas sen liian vinoon olisi laittanut. Niin pikkutarkka kun oli.
Hopeaverinen myös vakuutteli, ettei hänen asemansa kyläpäällikkönä horjuisi, vaikka puoliverinen hänen ratsukseen itsensä nimeäisi. Darius halusi uskoa sen, mutta ei voinut olla pohtimatta, pitäisikö joku asetelmaa kuitenkin epäsopivana lohikäärmeratsastajakylän päällikölle. Haltioiden keskuudessa samankaltaista olisi saatettu katsoa arvoa alentavana.
”Jos niin sanot. En näe syytä kyseenalaistaa sanojasi”, Eliitti hymähti lopulta, katseensa kohottaen hopeaverisen kasvoihin.

”Jos tosiaan haluat minusta nimetyn ratsastajasi, otan sen kunnian enemmän kuin mielelläni vastaan. Mutta toivon, että ymmärrät ensisijaisen vastuuni olevan muualla… Kuten tiedämme hyvin”, Darius hymähti, ”Mutta jos se ei sinua haittaa, en näe tässä ongelmaa”.
”Mutta, meidän lienee parasta lähteä liikkeelle, ennen kuin Iriador läkähtyy kuoliaaksi meitä odotellessa”, eliitti virnisti, nopeasti käyden taputtamaan seyrin käsivartta rohkaisevasti, ”Näytät hyvältä, kunnostasi huolimatta”, eliitti lisäsi kulmiaan kohottaen vihjailevasti, ennen kuin kääntyi ympäri ja lähti askeltamaan kohti ovea.
”Mitä minun täytyy tietää valan vannomisesta…?”, Haukansilmä kävi kysymään kävelynsä ohesta, ”Ei kai minun pidä tehdä mitään… hasardia?”


Pikkuhaukka huomasi kyllä sen hetkellisen reaktion korkeahaltiasta, tuon nähdessä nyt Mordecain. Theo tarkkailikin hetken Iriadoria, koittaen päätellä mitä mieltä punatukkainen oli näkemästään, mutta tuo vaikutti lähinnä olevan vain yllättynyt. Ehkei Iriador ollut olettanut vampyyrin näyttävän ihan tältä?
Korkeahaltia kertoi Seyrin ja Dariuksen jääneen juttelemaan jostain keskenään ja ilmeisesti Iriadoria ei oltu kaivattu paikalle. Mikä sellainen asia mahtoi olla, sitä Theo saattoi vain arvailla.
”Eivätköhän”, Theo hymähti Iriadorin pohtiessa kaksikon saapuvan varmasti pian paikalle.
”Mutta lienet oikeassa, ehkä parempi poistua. Olimme muutenkin menossa edeltä pihalle”, Nuorin jatkoi hymyillen, vilkaisten sitten Mordecain puoleen nopeasti, ennen kuin matkaansa jatkoi kohti ulko-ovia, ”Nähdään paikanpäällä, vaikka varmaankin pysyttelemme sivummalla”, enkelinpentu tokaisi vielä Iriadorille, uskoen, etteivät he ainakaan turhan aktiivisesti koittaneet Seyrin seuraan, kerta Darius oli paikalla. Parempi pitää velho ja eliittikenraali erillään, vaikka Theo halusikin uskoa, että setänsä osaisi kyllä käyttäytyä näin julkisesti.



// !!! VAARAA EI VAROTA. FUG VILJAMI :D BAILAA ULOS. Pamputuskaupunki. Population zero. Pääsen tänään taas kaupoille, kato tuun takasin jonku litran batteryn kans. JA NYT SE NELJÄ :D //

[Crimson]

”Tietenkin, enkä sen tähden sinulta kykenisi vaatimaan mitään erityistä. Haluan vain… tämän olevan viimein virallista välillämme”, Seyr hymyili kevyen punan kohotessa värjäämään sarvipäisen poskipäitä. Mikään heidän välillään ei tulisi muuttumaan, paitsi ajan kanssa. Lorythaksen ei tarvitsisi enää selitellä itseään ja välejään Dariukseen, se lienisi suurin ero nykyiseen hetkeen, monen ollen kyllä miettinyt miksi haukansilmäinen haltiakenraali pörräsi Briarissa toisinaan ja oli niin läheisissä väleissä kyläpäällikön kanssa. Ehkä virallisen valan vannomisessa todellakin olisi taikaa heidänkin välillään, vaikka kyseessä olisikin kaste puoliverisen ja ratsastajan välillä. Sisimmissään Vaern kuitenkin oli haltiaverestään huolimatta lohikäärme, puoliverinen liskopeto, ja vasta viime aikoina Lorythas oli oppinut kunnioittamaan sitä veripuoliskoaan paremmin. Kiitos siitä lieni Winderin, jonka tähden Seyr oli löytänyt varsinaisen tarkoituksen lohikäärmeverelleen, eikä hän ikimaailmassa olisi halunnut suoda kenellekään muulle tätä mahdollisuutta Haukansilmän lisäksi.

Seyr kuitenkin nosti virneen kasvoilleen Dariuksen mainitessa Iriadorin, nuorimman todellakin varmaan läkähtyen tamineisiinsa näin sisällä ollessaan, jos hyvin pitkään vielä joutuisi heitä odottelemaan. Lorythas jäi hetkeksi katsomaan lämpimästi hymyillen haukansilmäisen perään tuon kehaistessa hänen näyttävän kaikesta huolimatta hyvältä, sarvikruunuisen lopulta käännähtäen sijoillaan seuratakseen Dariuksen perässä ovelle.
”Ei sentään”, Puolikäärme naurahti Dariuksen kysymykseen, ”Yksi vanhemmista lukee valan, tavallisesti sen tekisin minä, mutta sattuneista syystä joudun antamaan kunnian siihen jollekin toiselle tällä kertaa”.
”Saat muiden tavoin pideltäväksesi kristallisilmäksi kutsumamme kuulan, jonka on määrä leimahtaa palamaan valan sinetöinnin merkiksi, liekin palaen parisi elämäntulen väreissä - sinun tapauksessasi sen tulisi palaa sinisenä”, Lorythas selitti rauhalliseen ääneen eliitille, ”Liekki ei kuitenkaan tule polttamaan sinua, se on enemmänkin symboli ratsastajien kyvystä sietää ja hallita lohikäärmeittensä tulta ja voimia. Niin sanotusti ensimmäinen askel johon lohikäärmeratsastajat pyrkivät”.
”Ja siinä se, yksinkertaisuudessaan”, Lorythas hymyili Dariukseen katseensa laskien, kätensä nostaen eteensä ja kävi ne piilottamaan valtavien hihojensa suojiin vastakkain, ”Virallinen verivala sen sijaan, luulen ettei meidän kannata miettiä sitä vannottavan julkisesti. Ei ainakaan tänään”.


Siinä missä kaksikko jatkoi vielä puhumista, asteli vampyyri jo edeltä ulko-ovelle sen avatakseen ja päästäen raikkaan tuulahduksen oven raosta puhaltamaan sisälle. Hän ei todellakaan jäisi odottamaan Mir Valdorenin seuralaisia saapuvaksi paikalle, eikä halukas siihen vaikuttanut olevan Theodluinkaan, joka omasta puolestaan kertoi heidän toimintasuunnitelmastaan punatukkaiselle. Iriadorin mielestä se oli hyvä idea. Hän kun ei olisi halunnut katsoa Dariuksen kantavan juuri tänään nyreää naamaa, kun hänellä oli tilaisuus nauttia näöstään vain joitain tunteja ennen kuin uupumus veisi hänet todennäköisesti mennessään.
”Varmasti, toivottavasti tekin viihdytte, vaikka visiittinne varmaan jääkin lyhyeksi”, Iriador tuumikin, ollen tietysti pahoillaan siitä ettei hän tälläkään kertaa ehtisi lyöttäytyä Theon seuraan ja viettää aikaa nuorikon seurassa, ”Ja mikäli emme enää näkisi, niin turvallista kotimatkaa. Toivottavasti kaikki kotopuolessa on jo paremmin”, punapää vielä lisäsi pahoittelevan hymyn kohotessa kasvoilleen. Mutta eiköhän pikkuhaukka pärjäisi, mikäli Mordecaihin oli luottaminen sen suhteen että velho Theon myös kaupunkiin saakka saattaisi…

Iriador vilkutti kaksikon perään, samalla jääden seurailemaan ikkunan ääreen miten tulet välkehtivät kauempana, liskopetoja kiersi pitkin poikin kylän yllä räkättäen ja raakkuen, ja punapää oli varma kuulevansa rumpujen kolinan kantautuvan pakkasilman halki kartanolle saakka. Korkeahaltia toivoi illasta tulevan ikimuistoisen ja ennen kaikkea mukavan, heille kaikille. Ei enää ikäviä sattumuksia tai surua kaiken tapahtuneen lisäksi, Briar oli juhlansa ansainnut – Lorythas oli nämä juhlat ansainnut ennen kaikkea.
Turhan kauaa velhokaksikon poistuttua ei Iriador tarvinnutkaan odotella enää Seyriä ja Winderiä, korkeahaltian askeltaen portaiden alapäähän noita vastaan, ”Minä jo luulin että jäitte pelehtimään keskenänne”, Iriador vitsaili virnistäen. Nuorimman ilme kuitenkin muuttui ihmetteleväksi kaksikon askeltaessa lähemmäs, kun Iriador pisti merkille Haukansilmän rinnuksella olevan erikoisen rintakorun, jonka punapää olisi takuulla huomannut jo aikaisemmin kammarilla turhanpäiten lojuessaan, jos se olisi Dariuksen takissa ollut. Punapää ei kuitenkaan erikseen käynyt kyselemään asiasta, vaan jäi vain vinosti hymyillen silmäilemään komeaa parivaljakkoa odottavaisena.


//VAROTAANPAS! Aslak pistetään häkkiin ettei satu vahinkoja. Katala ois tho niin vahingonilonen että änkeis sinne ittekin. :DDD POPULATION 2!!! Ja joku Deli käy siellä välillä vierailemassa ihan vaan periaatteesta. Ja et nyt jumalauta osta sitä batterya herranjumala sä poksahat hypeihis vielä. NELJÄ TULI JÄÄDÄKSEEN! Katso kello on neljä yli neljä >:3//

[Aksutar]

Darius kuunteli tarkkaan, Seyrin kertoessa millainen tilaisuus oli kyseessä ja mitä hänen mahdollisesti pitäisi tehdä. ”Kristallisilmän” pitely ei aluksi kuulostanut kovin lupaavalta, jos mokoma kerta liekkeihin leimahtaisi, mutta Lorythas vakuutteli ettei liekki polttaisi eliittiä. Toivottavasti, sehän tilanteesta puuttuisi, että hän näppinsä polttaisi ja viskaisi arvokkaan symboliesineen kauniissa kaaressa päin jonkun näköä…
Kieltämättä eliittiä silti ahdisti, jännitti, moinen julkinen ”esiintyminen”. Ei se hänelle uutta ollut, mutta tilanne oli nyt hieman erilainen, mihin hän oli tottunut. Darius halusi kuitenkin uskoa kaiken menevän hyvin ja koitti parhaansa mukaan pysyä rauhallisena, ettei syyttä suotta olisi Lorythasia hermostuttanut omalla hermoilullaan.
”Jos niin sanot”, silmäpuoli hymähti sarvipäiselle, tuon kertoessa, ettei heidän kannattaisi tänään miettiä virallisen verivalan vannomista julkisesti. Mitä se sitten varsinaisesti tarkoitti, ei Darius ollut ihan varma, mutta päätti olla kyselemättä asiasta enempää, jos se ei kerta tämän päivän asia muutenkaan ollut.
”Eiköhän se mene hyvin…”, Darius lisäsi lähinnä itsekseen mutisten, toivoen todella, että kaikki sujuisi mallikkaasti.

Alakerrassa Iriador odotti eteissalissa, kuten oli sanonutkin. Jälleen kenraali kävi hymyilemään kumppanilleen, hymyn vaihtuen kuitenkin nopeaksi virneeksi Iriadorin sanojen myötä.
”Mekö muka pitäisimme hauskaa ilman sinua? Älä nyt hulluja puhu”, Darius hymisi nuoremmalle haltialle tuota lähestyessään ja ohi mennen taputti pari napakkaa kerta punapäisen takalistolle, ”mennään sitten, ennen kuin täällä tulee liian kuuma”, Haukansilmä kehotti, suunnaten kohden ulko-ovia. Kyllä hän oli huomannut, kuinka Iriador rintakorua oli katsonut, mutta Darius ei sitä lähtenyt selittämään, ellei Iriador asiasta kysyisi.
Pihalla oli mukavan vilpoista ja valoista, vaikka aurinko olikin jo laskenut, mutta kylän valaistus piti siitä huolen, että näki eteensä kulkea ilman haukankatsettakin. Lorythas sai luvan johdattaa kolmikon juhlapaikalle, vaikka koko kylä näyttikin olevan koristeltu ja väkeä pyöri siellä täällä juhlien merkeissä.


Theo oli Mordecain kera saapunut edeltä juhlapaikalle, kaksikon pysytellen kuitenkin sivummalla, siinä missä kyläläiset olivat jo juhlimistaan aloitellut. Enkelinpentu piti siitä positiivisesta energiasta ja iloisesta tunnelmasta, mitä kyläläiset ylläpitivät. Ihan tämänkaltaisia juhlia Elwoodissa hän ei ollut nähnyt, synkän maagikylän kun vaikuttaen hieman hillitymmältä, mitä lohikäärmeratsastajien kylä. Pikkuhaukka oli lähinnä keskittynyt katselemaan ympärilleen ja ihailemaan kylän kulttuuria ja lohikäärmeitä, pysytellen kuitenkin visusti vanhemman velhon lähettyvillä, ettei tuota vain vahingossakaan hukkaisi väen sekaan.



// !!!! No jumalauta, ei Aslakia voi häkkiin pistää. Se muuttuu sähköpalloks ja livahtaa sieltä silleen zap, bitches. TULEE KATALALLE PERMANENTTI JOS ON LIIAN LÄHELLÄ SILLON. POPULATION 2, Deliä ei kutsuta herran jumala iskee pamppukateus muuten. EN OTTANUT BATTERYA, otin viintä. Stressi viintä. NELJÄ ON IKUINEN. JA VOI PERSE SUN KANS :D MÄ OON NIIN VIHANEN SULLE JOS SÄ IHAN TARKOTUKSEL ODOTIT TOTA KELLONAIKAA //

[Crimson]

Lorythas päästi pitkän huokaisevan hyminän, toivoen myös kaiken sujuvan hyvin. Kasteiden onnistuvan, että kaikki olisivat iloisia, ettei vastoinkäymisiä sattuisi. Mitä lähemmäs tämä hetki oli tänä iltana tullut, sitä enemmän Seyriä jännitti jo pelkästään ajatella astuvansa kartanonsa ulkopuolelle. Täällä hän oli ollut turvassa rakkaittensa ympäröimänä, mutta odottaisiko häntä jokin ikävä ulkona, jokin yhtä murheellinen draama kuin Nerinalan järjestämä murhayritys… Hopeaverinen nielaisi, melkein jo toivoen että jalkansa ehkä sittenkin pettäisivät alta ja hän voisi jäädä tänne huonon kuntonsa verukkeella. Mutta hampaitaan purren Lorythas teki kuitenkin päätöksen pitääkseen lupauksensa, jonka Pumpkin oli varmaan ehtinyt aikaisemmin tänään rääkyä jokaiseen Briarin kolkkaan. Se tekisi hyvää hänelle, tai niin Seyr pikaisesti itselleen uskotteli, kun yritti naamansa pitää peruslukemilla ja rauhoittua portaita alas astellessa haukansilmäisen kanssa.
Alhaalla heitä vastassa olikin Iriador, jolle Puolikäärme kävi hymyilemään lopulta leveämmin tuon vitsaillessa miksi heillä oli kestänyt toistensa seurassa.
”Etteköhän jossain välissä iltaa toivo että olisi edes aavistuksen vilpoisempaa, joskin ehkä pakkasseikkailuittenne päätteeksi lämpö keskellä talvea on vain tervetullutta”, sarvikruunuinen hymisi askeltaessaan kartanon oville, antaen haltioiden askeltaa edeltään pihalle. Ovi suljettiin perässä, seurueen lähtien Lorythaksen johdolla suuntaamaan kylän puolelle.

Minne tahansa olisi varmaan voinut jäädä ihastelemaan koristeita, ostettavaa sekä juomia ja ruokia, puoteja ja tarjoiltavia kun oli pitkin poikin asetettu esille. Musisointi raikui kauas, kattojen yllä välkehti kipinöitä, joita pikkuliskot pitkin kattoja yrittivät innokkaasti napata käpäliinsä ja parempiin suihin, kylän tunnelman ollen täysin päinvastainen edelliseen iltaan verrattuna. Ja mitä peremmälle kylään ehti, sitä tiheämmiksi soihtujonot alkoivat myös muuttua ja saattoi poskillaan tuntea sen kuumotuksen kun ympärillä hohkasi valoa, tuleen erikoistuneet maagit viihdyttivät vieraita taikatempuin ja liskopedot oli päästetty hohkaamaan omaa lämpöään ihmistenilmoille paremmin. Tulitanssit erilaisin välinein olivat myös suosittuja, rohkeimpien esitellen poikkeuksellisia taitojaan suuremmalle väelle kyläläisiä ja matkaajia, jotka olivat juuri oikeaan aikaan tai tarkoituksella onnistuneet hankkiutumaan Briariin juuri tänään. Aseistautuneita lohikäärmeratsastajia olikin siellä täällä, pitämässä juhlahumua kaiken varalta yhteisen hyvän nimissä silmällä, ja saattoi olla varma että ratsastajat päivystävine liskoineen antaisivat häiriköijille selkäänsä ja kärähtäneen kampauksen törttöilyistään palkinnoksi alta aikayksikön tarvittaessa.
Mutta vaikka ohjelmaa, sekä vartijoita juhlaväestä puhumattakaan olikin kaikkialla, sijoittui tulijuhlien keskipiste suurelle tutulle kehäaukiolle. Paikalle oli rakennettu tyypilliseen tapaan isompi lava ja raahattu useampi rivi pitkiä pöytiä, jotka notkuivat tarjoiltavia koristeineen ja niiden ympärille kertynyttä väkeä. Pöytien yläpuolelle ilmaan oli ripustettu ketjuihin koko pituudeltaan lyhtyjä valaisemaan pöytiä, sekä vedetty Briarin tunnusomaisin lohikäärmesymbolein koristeltuja nahka- ja suomukaistaleita katoksen kaltaisiksi suojiksi kaiken varalta. Kukapa olisi halunnut ilotulitteen kipinän lentävän juuri omaan syliinsä, katoksien suojaten niiden alla ruokailevia ja muuten vain aikaansa viettäviä näppärästi!

Seyrin huomatessaan moni tietenkin intoutui tervehtimään kyläpäällikköä paremmin, vanhempien ystävien jopa kapsahtaen halaamaan hopeakäärmettä, hyvä jos kyyneliäkin vuodattivat, Lorythaksen pyrkien jokaiselle suomaan muutaman lohdullisen sanan tarvittaessa ennen kuin matka eteenpäin jatkui. Soipa Lorythas muutamalle vastaan tulevalle esiintyjälle tilaisuuden myös vaihtaa punaiset liekkinsä hänen sinisiinsä, erikoisemman väristen liekkien kiinnostaen useimmiten etenkin vieraita pysähtymään seuraamaan esityksiä pidempäänkin.
Iriador oli iloinen kyläpäällikön saamasta kohtelusta ja huomiosta, punapään ollen hyvillään siitä että Seyr sai vastaavaa positiivista ja huolehtivaa huomiota omiltaan. Se merkitsi korkeahaltialle enemmän kuin hän kenties kehtasi edes ajatella, sillä punapäisen huomio ja keskittyminen menivät lähinnä kaiken ympärillä olevan kulttuurin ahmimiseen katseellaan sillä hetkellä. Jos hän olisi ollut yksin täällä, olisi Iriador varmaan viipynyt maistamassa kaikkea ja seurustelemassa paremminkin, mutta toistaiseksi hän halusi pysytellä vain Dariuksen ja Lorythaksen lähettyvillä ja mukana.
”Jos haluatte jäädä seuraamaan jotain niin sanokaa vain, juotavaakin on, vedestä tuliviinaan jos uskallatte erikoisuuksiamme edes maistaa”, Lorythas virnisti Dariukselle ja Iriadorille johdattaessaan haltioita kehäaukeaa kohti.


Valtavan kehän luona Theo ja Mordecai olivat ehättäneet jo saapua itse päälavan läheisyyteen. Vampyyri ei suuremmin perustanut muiden ilosta, saati sitten oikeastaan tarjoiltavista tai esityksistä, kivikasvoisen velhon pysytellen lähinnä kätensä puuskaan rinnalleen aseteltuna sijoillaan odottamassa että jotain mahdollisesti tapahtuisi. Hän oli nämä juhlat jo nähnyt, eikä täten kokenut tarpeelliseksi varsinaisesti seurata pahemmin mitä ympärillään tapahtui.
Sen sijaan Theodluin vaikutti olevan kiinnostunut ympärillään tapahtuvasta kulttuurista, eikä Lothar tietenkään nähnyt tarpeelliseksi estää jos nuorikko halusi pitää hauskaa ja nauttia. Kaiketi pikkuhaukka oli sen jopa ansainnut viimepäivät huomioon ottaen, ja ehkä positiivinen ilonpito riitti ainakin hetkeksi viemään nuoren ajatuksia jonnekin toisaalle.
”Haluatko istua pöydän ääreen?”, velho tiedusteli haukanpoikaselta, katseensa kääntäen nuorukaisen puoleen sanojensa ohessa, ”Tarjolla lienee enemmänkin suupaloja ja juomia joita tuskin olet eläessäsi maistanut”.



//!!! Hirvee pallosalama livahus vaan kaltereitten läpi ja porukka kattoo et mitä saatanaa. Katalasta kalju. Tulee Baldi’s basics crypt edition. PAMPPUKATEUS :D::DD::DDD Hyvä valinta, tämän approvaan. EHKÄ ODOTIN YES NO MAYBE EN KERRO! :3 Katso, se on NELJÄkymmentä yli :3333//

[Aksutar]

Väenpaljous ahdisti. Sitä ei kuitenkaan nähnyt päälle päin eliitistä, joka keskittyi turhankin tiiviisti pitämään silmällä Lorythasia ja Iriadoria ja niitä, jotka heidän lähelle pyrkivät. Lorythasia kävi kasvo jos toinenkin tervehtimään, Dariuksen tietenkin tarkkaillen epäilevästi heistä jokaista. Mistä he saattoivat olla varmoja, ettei väen joukossa olisi vielä yksi tai toinenkin salamurhaaja? Ehkä se oli rumaa ajatella edes moisia, ehkä olisi parempi vain keskittyä juhlatunnelmaan ja kaikkeen siihen positiiviseen energiaan mitä ympärillä oli. Mutta silti Darius halusi olla varuillaan. Sen verran hän kuitenkin halusi luottaa Seyriin ja tuon kylään, että eliitti oli jättänyt kaikki aseensa kartanolle. Vartijoita näytti muutenkin olevan paikanpäällä pitämässä järjestystä yllä, joten ehkä Darius voisi tämän kerran jättää sen vastuun ja varautuneisuuden muiden hommaksi. Tai ainakin yrittää tehdä niin.

Eliitti antoikin katseensa kiertää juhlijoissa ja maisemissa, samalla kun haltiat antoivat Lorythasille tilaisuuden vaihtaa sanoja jos toisiakin tuttujensa kanssa. Vähän väliä haukankatse kääntyi tarkkailemaan Iriadoria ja tuon olotilaa, Dariuksen käyden huomaamattaankin jälleen hymyilemään punapäistä katsoessaan.
Katse kääntyi kuitenkin Lorythasin puoleen, tuon käydessä heille puhumaan, mainiten kylän erikoisuudet.
”Tuo kuulosti melkein haasteelta”, Darius hymähti sarvipäiselle, joka oli kyseenalaistanut, uskaltaisiko haltiakaksikko edes kylän antimia maistaa, ”Ehkä myöhemmin. Haluan hoitaa valojen vannomisen pois alta, ennen kuin päätäni millään turrutan tai vatsani hankin solmuun erikoisuuksilla”.


Theodluin oli lähes haltioitunut tarkkailemaan läheisiä tulitanssijoita, kun lopulta havahtui tilanteen tasalle kuullessaan Mordecain äänen. Pikkuhaukka katsahti velhon puoleen, joka kyseli häneltä olisiko puoliverinen halunnut istahtaa pöydän ääreen maistamaan erikoisuuksia, joita Theo tuskin oli eläessään maistanut.
”Ah, ei.. ei tarvitse. En ole pahemmin ruokakulttuurista kiinnostunut muutenkaan”, Theodluin naurahti, kääntyen paremmin Mordecain puoleen, ”Ei sinun tarvitse huolehtia perääni, osaan kyllä juhlia jos niin haluaisin. Nyt haluan vain pysyä seurassasi, jotten kadota sinua, ties vaikka livahtaisit tiehesi heti kun silmä välttää”, pikkuhaukka virnisti.
”Tosin sinua olisi vaikea kadottaa, edes tänne. Kaikista sieluista ja energioista huolimatta sinun magiasi, energiasi, tuntuu olevan päällimmäinen… Tai ehkä se johtuu siitä, että olet siinä aivan vieressä”, Nuorempi maagi lisäsi naurahtaen jokseenkin vaivautuneesti.
”Voimme kyllä mennä sivumpaan, jos haluat… Et vaikuta olevan juhlijatyyppiä, ainakaan tällä hetkellä”.



// Alsak the pikatchu syöksyy sieltä pakoon. Katalasta kalju, ei :D Jäbälle peruukki päähän sit. JA NYT SE BALDI POIS TÄÄLTÄ APUA. nyt on pakko kuunnella se biisi. Approved :ok_hand: Et kerro, mutta mä tiedän totuuden, sinä lurjus. NYT NE NELOSET, TIEKS MIS NE KOHTA ON //

[Crimson]

”Ehkä se olikin”, Puolikäärme naurahti Dariuksen hänelle vastatessa, siinä missä Iriador virnisti vinosti, mielessään jo päätöksen tehden että aikoi Seyrin mainitsemille erikoisuuksille kyllä antaa tilaisuuden. Kyllähän hän jo tiesi tuliviinasta, hän oli sitä täällä aikaisemmin jo maistanut, ja punapää vannotti itselleen että aikoisi saada myös Dariuksen maistamaan sitä hyvin mausteista viinasta, jolla kyllä lämpötila nousi kattoon alta aikayksikön.
”Ehkä olet kuitenkin oikeassa, ja viisainta on hoitaa virallisuudet alta pois ensimmäisenä”, ehkä velhokin yhtälailla sitä arvostaisi, sitähän mies tänne oli jäänyt odottamaankin, että Seyr saisi kiitettyä tuota avustaan julkisesti muidenkin kuullen, jonka myötä yönlapsi oli päättänyt livistävänsä omille teilleen jälleen. Hänen pitäisi etsiä käsiinsä vain… Bennett, ja avata juhlailta yksinkertaisella puheella, jonka myötä valojen vannominen voitaisiin hoitaa pois alta samantien ja jokainen heistä pääsisi viettämään iltaa omaan tahtiinsa.

”Kehälle, uskon Bennettin ja muiden olevan jo paikalla”, Seyr tuumi hymyssä suin, kaikessa rauhassa askelissaan edeten eteenpäin, ”Kuten aiemmin ilmaisin, haluan kiittää Mordecaita. Valatilaisuus voidaan järjestää alkupuheeni myötä, enkä sen enempää tohtisi pakottaa teitä pysymään paikanpäällä, jos ette halua”.
”Olette vapaita palaamaan kartanolleni heti kun niin haluatte”, hopeaverinen katsahti ymmärtäväisenä Iriadorin ja Dariuksen puoleen, aistien etenkin Winderistä sen ahdistuksen, joka lieni johtuvan monesta asiasta yhtä aikaa juuri nyt.
”Ja kattiakanssa, Dariuksen täytyy maistaa tuliviinaa ainakin ennen kuin iltapuulle lähdemme!”, punapää virkkoi, kevyesti haukansilmäisen käsivarteen takertuen kevyesti, ”Ja uskon Nessayankin haluavan nähdä meidät vielä mikäli hän paikalle jäi, eivätkä täystuhokaksosensa liidättäneet häntä jo tiehensä”. Lorythas nauroi, vilpittömästi, oikeasti iloisena tällä kertaa, kaikkien huolien tuntuen varisevan kyläpäällikön yltä sillä hetkellä tiehensä.
”Siinä olet oikeassa, minulla ei olekaan ollut tilaisuutta tarjota leimuavia drinkkejä teille aikaisemmin. Ehkä olisi korkea aika tutustuttaa teidät johonkin meille perinteiseen, nyt kun siihen parhain mahdollinen tilaisuus on”, Vaern virkkoi, kolmikon pienen saattueensa kera saapuessa näyttäväksi laitetun kehäaukean laitamille, ”Mutta puheet ja valat ensin. Teillä on aikaa ryypätä itsenne tainnoksiin vaikka koko yö, jos niin haluatte”.


Mordecai hymähti, Theoa kuunnellessaan katseensa kiinnittäen seurailemaan läheisiä esiintyjiä, joiden pyöritettävistä poi-lyhdyistä lensi kipinöitä pitkin alueen kivetyksiä aina korkealle ilmaan saakka, tulitanssijoiden kirjaimellisesti kylpien kipinä ja tulimeressä suojatamineissaan niiden keskellä. Theo ei ollut kiinnostunut kuitenkaan tarjoiltavista ruuista tai juomista, siinä missä huomautti osaavansa kyllä juhlia tarpeen tullen, eikä tarvinnut huolehtimista peräänsä. Yönlapsi kun oli hyvää hyvyyttään ajatellut nuorempaa kiinnostavan myös pöydän antimet, olihan noiden aikaisemmasta ruokailustakin jo vierähtänyt tovi – mutta ei sitten.
Velho kuitenkin tiedosti myös auransa olevan varsin vahva, siinä missä tummatukan läsnäolo ja erikoinen olemus keräsivät ohikulkijoilta epäröiviä ja arvioivia vilkaisuja puoleensa. Hän kun ei paikalliselta näyttänyt, ja ehkä vaikuttikin epäilyttävältä synkän kuorensa tähden, joten ehkä lieni myös parempi ettei kukaan heidän seuraansa yrittänyt liittyä, saati edes lähestyä. Mordecai kun oli sillä hetkellä enemmän kiinnostunut etsimään kobranpäisiä korujaan kylästä, joiden häilyvää demonista auraa ei kuitenkaan kyennyt löytämään mistään Winderin omistaman lisäksi. Ehkä oli turvallista olettaa Nerinalan olleen ainoa sellaisen korun omistaja. Ehkä oli turvallista olettaa ettei Briaria riivaisi enää Salrabian kataluudet.

”Olen nähnyt nämä juhlat jo kertaalleen, miksi olisin kiinnostunut näkemään niitä toiste”, oli varsin tympeä vastaus Lotharilta lopulta, hänen tietenkään tarkoittamatta pahalla sanomaansa, ”Mutta ei meidän tarvitse siirtyä, tuskin olemme kenenkään tiellä. Sitä paitsi Seyr ja kumppaninsa ovat tulossa jo paikalle”, Mordecai totesi, nyökätenkin suuntaan jossa väki teki tilaa päällikölleen vain hieman kauempana.
Juhlaväki oli näystä onnesta sekainen, varmaan syystäkin, toisten jopa yltyen hurraamaan ääneen kyläpäällikön näyttäytyessä tällä tavoin heille päivientakaisen onnettomuuden jälkeen.
Tuskin Lorythas oli valmis ottamaan tällaista huomiota kontolleen juuri toivuttuaan, minkä kyllä näki puolikuntoisesta miehestä, mutta toisaalta sarvipäinen osasi ottaa kyläläistensä huomion ja avun huomioon omalla hienonhillityllä tavallaan. Bennettkin saapui puoliveristä vastaan, harmaahapsisen partaleuan langeten halaamaan sarvikruunuista ystäväänsä vasten tiukasti.
”Meillä on yksi lisää kasteeseen”, Lorythas totesi hymyillen toppuutellessaan partasuuta, joka siltä seisomalta nojasi kauemmas päälliköstä ja vilkaisi Winderin puoleen. Etenkin siihen rintakoruun, jota Bennett ymmärsi haltiakenraalin nyt kantavan takissaan.
”Tarvitsemme yhden kristallin lisää siinä tapauksessa, lähetän jonkun noutamaan meille kolmannen”, omaan kulahtaneeseen tabardiinsa ja rintakoruunsa, muuten mustaan kokonaisuuteen pukeutunut Bennett virkkoi päättäväisenä, katseensa Winderiin kääntäen syvään kunnioittavana eleenä nyökäten, ”On ilo ja kunnia saada tunnustaa sinusta yksi meistä”.
”Voit varmaan saattaa heidät istumaan hetkeksi. Mitä nopeammin tämä on ohi ja pääsen asettumaan alas sitä parempi”, sarvipäinen virnisti, Bennettin jo kehoittaen tapauttaen kyläpäällikköä käsivarteen, jotta tuo voisi matkaansa jatkaa perinteisen puheensa pitääkseen. Kruunattu jatkoikin matkaansa, muutamien kyläläisten seuraten tiiviisti päällikkönsä perässä ja vierellä huolehtien tuota, kun Seyrin askel lähti viemään kohti korkeampaa kivistä lavaa pöytärivistöjen päädyssä.
”Keskimmäisen pöydän kauimmaiseen päätyyn, kun valatilaisuus alkaa, kierrät muiden uusien ratsastajien tavoin lavan vasemmasta päädystä ylös kun kutsu käy”, Bennett neuvoi nopeasti, haltiaparivaljakolle vapaat paikat osoittaen, ”Minun täytyy kiirehtiä hakemaan se kolmas kristallisilmä, etteköhän te pärjää keskenänne”. Sen enempää partasuu ei jäänyt jutustelemaan kaksikon kanssa, rohkaisevan taputuksen myötä lähtien askeltamaan toisaalle patistaakseen nuorempiaan juoksemaan puolestaan tarvittavien materiaalien suhteen.
”Hän on vähän kuten sinä, Bennett siis”, Iriador tuumi hetken silmäiltyään ympärilleen ja vanhemman ihmismiehen perään, katseensa kääntäen lopulta Dariukseen, ”Suorasanainen ja toimii nopeammin kuin edes tarvitsisi. Ainoa mikä hänestä puuttuu nykyisillä päivillään on sinun nuorekkaampi charmisi”, punapää virnisti, Winderin käsipuoleen itsensä asettaen.
”Tule, etsitään ne paikat. Ehdimme varmasti istua ja rauhoittua hetken ennen kuin sinun täytyy mennä valoja vannomaan. Siitäkö se rintakorukin takissassi kielii?”, Iriador pohti lähtiessään omatoimisesti saattamaan heitä kohti paikkaa jonne Bennett oli heitä neuvonut, ”Sinä ja Lorythasko? Tuleeko teistä virallisesti pari, saanko kutsua sinua tänään yömyöhään arvon lohikäärmeratsastajaksi kun viereesi käperryn?”.



//Jumalauta. KATALASTA KALJU. Aslak ostais sille jonkun hirveen hienon peruukin jos vähääkään katala menis itkeen asiasta. Sitten siitä tulee Pascarelli 2.0. NIINKÖ LÄPINÄKYVÄ OLEN. Katso, kello on ainakin neljä yli taas//

[Aksutar]

Eliitti hymähti puoliverisen naurahdukselle, ottamatta varsinaisesti mahdollista haastetta avosylin vastaan, mutta ei hän kyllä aikonut kieltäytyäkään kokeilemasta. Maltillisesti, tietyissä rajoissa, pitihän heidän huomenna kuitenkin vielä matkata takaisin kaupunkiin, vaikka ehkä ei olisi huvittanutkaan. Mutta hovin juhlat saivat odottaa, eikä Darius aikonut tänä iltana enää miettiä, mitä kotona oli vastassa.
Kolmikon kulku kävi ”kehälle”, Lorythasin samalla muistuttaen, että halusi kiittää Mordecaita. Darius hymähti kuivanoloisesti, eivätköhän kaikki tietäneet mitä mieltä hän oli vampyyrista, mutta sen Dariuskin myönsi, että velho oli kiitoksensa ansainnut. Sitä kiitosta verenimijä ei kuitenkaan häneltä tulisi saamaan. Sarvipäinen muistutti myös, että haltiat olivat vapaita palaamaan kartanolle virallisuuksien jälkeen, mutta Iriador ilmoitti heti, ettei se heidän aikeensa ollut. Kysyttiin Dariukselta asiasta sitten, tai ei.
”Ehkä… Mutta meidän pitää juhlia maltillisesti, huomenna täytyy kuitenkin matkata. Ja te kaksi olette yhä toipilaita, ehkä lähetänkin teidät kartanolle ja jään itse juhlimaan muiden kanssa yömyöhään”, Eliitti hymisi, kolmikon saapuessa näyttävän kehäaukean laidalle.

Haukankatse huomasi heti veljenpojan ja vampyyrin muun väen joukosta, Eliitin kuitenkaan kiinnittämättä noihin mitään huomiota. Sen sijaan katse kääntyi Bennettiin, joka Seyriä saapui tervehtimään kuten vanha ystävä. Siinä samalla Lorythas kävi kertomaan kasteeseen osallistuvan yhden henkilön lisää, mikä sai vanhan lohikäärmeratsastajan vilkaisemaan Dariuksen puoleen. Eliitti kohotti kulmiaan vain pienesti, eiköhän Bennett ymmärtänyt asian jo siitä rintakorustakin. Haukansilmä ei oikein tiennyt, miten olisi pitänyt reagoida Bennettin eleeseen ja kommenttiin, haltian tyytyenkin vain nyökkäämään pienesti lohikäärmeratsastajalle myöntävänkiittävän hymähdyksen kera.
Sarvipäisen puheiden myötä Bennett lähti saattamaan haltiakaksikkoa istumaan, Dariuksen katsoen hetken Lorythaksen perään, aivan kuin varmistaakseen, että tuo myös pärjäsi, ennen kuin Iriadorin kera lähti seuraamaan lohikäärmeratsastajaa. Bennett kertoi heille, minne he voisivat istua ja siinä samalla neuvoi Dariukselle nopeasti, miten hänen pitäisi toimia ja mihin mennä, sitten kun oli sen aika. Eliitti ilmaisi ymmärtävänsä asian ja kiitti vielä nopeasti Bennettiä, ennen kuin tuo kiiruhti hakemaan puuttuvaa kristallisilmää.

Jälleen Darius seurasi poistuvan osapuolen perään, kunnes katse kääntyi Iriadorin puoleen nuoremman huomautuksen myötä. Eliitti kohotti kulmiaan kysyvästi, punatukkaisen tarkentaessa, millä tavalla Bennett häntä muistutti kenraalista. Eikä Darius sitä kai voinut kieltääkään.
”Nuorekkaampi charmi. Sinähän saat minut melkein unohtamaan ikäni”, Darius hymisi punapäiselle, lähtien korkeahaltia käsipuolessaan kulkeutumaan kohden Bennettin neuvomia paikkoja.
”Siitä se kielii, kyllä”, Eliitti vastasi Iriadorille, ”Minä ja Lorythas. Siitä hän halusi puhua kanssani kartanolla, aluksi pidin turhana sinun häätämistä pois paikalta mutta ymmärrän kyllä nyt, miksi hän halusi asian tuoda esiin kahden. Ja tämä tuli kieltämättä äkkiä ja varoittamatta, mutta kaiken kokemamme jälkeen, en nähnyt syytä kieltäytyä”.
”Toivon vain, että hän tietää mihin ryhtyy, kun minut halusi ratsastajakseen”, Darius hymähti jokseenkin epävarmana, nopeasti kuitenkin kaiken mahdollisen epävarmuuden itsestään piilottaen.

”Mutta sinä saat kutsua minua miksi ikinä tahdotkaan, Punarubiinini”, Eliittikenraali hymyili nuoremmalleen, nopean suudelman suoden Iriadorin ohimolle kävelyn yhteydessä, heidän saapuessa pöydänpäähän vapaiden paikkojen ääreen, ”Mutta jos odotat muutaman päivän, voit kutsua minua lohikäärmeratsastajaksi, siinä missä minä voin kutsua sinua ylikapteenikseni”.


Theodluin hymähti pienesti Mordecain mainitessa jo kertaalleen nähneensä nämä juhlat, eikä sen takia ollut niin kiinnostunut näkemään kaikkea uudelleen.
”Mutta jokainen kerta on oma kokemuksensa”, enkelinpentu hymähti, sen enempää asiasta keskustelematta. Eiköhän vampyyri senkin tiennyt, mutta Theodluin ei vain ymmärtänyt noin negatiiviseksi luokiteltavaa asennoitumista juhlien suhteen. Tosin, ehkä se johtui heidän ikäerostaan. Mordecai oli vanha, varmasti kokenut jo kaiken, eikä välttämättä jaksanut yhä uudestaan ja uudestaan samaa kokea, siinä missä Theodluin olisi voinut toistaa mukavia tapahtumia kerta toisensa jälkeen.
Haukankatse kääntyi velhon nyökkäämään suuntaan, Theon nähden vilaukselta Seyrin, setänsä ja Iriadorin saapuvan paikalle, ennen kuin nuo muun väen sekaan hukkuivat jälleen.

”Olen iloinen heidän puolestaan… Kaikki olisi voinut päättyä niin paljon surullisemmin ilman apuasi”, Sivusilmällä Theo vilkaisi velhon puoleen.
”Lorythas puhui haluavansa kiittää sinua… Oletko tottunut sellaiseen huomioon tällaisissa tilanteissa?”.


// Aslak hankkis koko valtakunnan kauneimmat peruukit Katalalle. JA NYT SE PASCARELLI :D:DD:DD en malta odottaa Pascarellia peleihin. NIIN LÄPINÄKYVÄ OLET. Ja nyt taas ne neljät >:O //