These wounds

[Aksutar]

Darius hymähti myöntävästi Iriadorille, joka kertoi, ettei tahtonut enää yhtään epäonnea heidän niskaansa. Totta kai eliittiä huolestutti yhä mahdollisuus siitä, että Nerinalalla olikin vielä liittolaisia joista joku koittaisi Seyriä — tai heitä — satuttaa juhlien humussa. Mutta eliitti halusi luottaa siihen, että viimepäiväisten tapahtumien jälkeen kyläläiset pitivät visusti huolta siitä, ettei kukaan varmastikaan yrittäisi saatikka pääsisi vahingoittamaan hopeaveristä kyläpäällikköä. He kyllä pärjäisivät, haukansilmäisen pitäen passiivisesti lähiympäristöä silmällä alati, mutta Lorythas saattoi olla helppo kohde heikommassa kunnossaan.
Se murehtiminen jäi kuitenkin taka-alalle, kun korkeahaltia kävi kommentoimaan eliitin yllä olevaa tabardia. Haukansilmä hymyili vinosti kulmiaan kohottaen, nuoremman miehen käydessä vaatekappaletta kokeilemaan hänen yllään puheidensa lomasta.
”Jos lohikäärmeratsastajan titteli miellyttää fantasioitasi enemmän, mitä eliittikenraali, niin kukapa minä olen sinua estämään”, silmäpuolinen hymähti, osin haikeana siitä, kun punapäisen näkökyky käväisi puheenaiheena.

”Aiedail, kyllä. Aamutähti”, Darius toisti Iriadorin perässä, lisäten vielä nimen käännöksen, sikäli mikäli korkeahaltia sitä ei ollut kuullut tai muistanut. Niiden puheiden saattelemana haltiakaksikko lähti samaan suuntaan, mihin naaraskaksikko oli kipittänyt jo edeltä, Dariuksen siinä ohimennen poimien takkinsa Iriadorilta, vetäen sen ylleen, mutta jättäen auki.
”Pitää vain muistaa ottaa rauhallisesti. Niin mielelläni kuin jäisinkin tänne pidemmäksi aikaa, meidän pitää lähteä huomenna”, Darius muistutti, lähinnä kaiketi itseään. Jos kyseessä olisivat olleet mitkä tahansa muut juhlat hovissa, olisi Darius kyllä jättänyt ne väliin. Mutta parin päivän päästä juhliin liittyi myös Kuiskaus ja heidän siirtyminen kreivin alaisuuteen, joten Dariuksen ainakin piti olla paikalla näissä jonkinlaisissa ”läksiäisjuhlissa”, vaikkei se pääsyy hovin juhlille ollutkaan. Ja kerta itse kreivipari oli tulossa paikalle, sitä suuremmalla syyllä oli kohteliasta, jopa vaadittua, olla paikalla.

Haltiakaksikon päästessä uuden pöydän lähettyville, käytiin heille lähes tyrkyttämään juomat käteen. Muutama vanhempi lohikäärmeratsastaja myös onnitteli ja toivotti Dariuksen tervetulleeksi riveihin, eliitin vaikuttaen jokseenkin vaivautuneelta niistä onnitteluista, vaikka pysyikin asiallisena ja kiitti. Haukansilmäisestä se oli outoa, että kyläläiset olivat näinkin avoimia ja valmiita jopa tutustuttamaan haltiakaksikkoa paremmin juhlaan ja sen merkitykseen. Eipä hän kyllä koskaan ennen ollut osallistunut kyläjuhliin, edes haltioiden keskuudessa, Winderin suvun pysytellen enemmänkin aatelisten kaavamaisissa tapahtumissa. Tällaista avoimuutta ja ystävällisyyttä Darius oli lähinnä kohdannut vain sotilastuvilla, varsinkin Kuiskauksen illanvietoissa…


Henkeään tasaileva pikkuhaukka vilkaisi vanhemmannäköisen ihmisnaisen puoleen, joka ilmeisesti oli Mordecain puodin pitäjä. Ainakin siltä tuo vaikutti, Theon hymyillen naiselle ja pienellä nyökkäävällä eleellä tervehti tuota ensitekijöiksi. Vampyyrin kehotuksesta Theo kuitenkin seurasi vanhempaa velhoa puodin sisälle, haukankatseen käyden heti vaeltamaan pitkin poikin puodin tarjontaa silkasta mielenkiinnosta. Hän ei muistanut koskaan käyneensäkään täällä, vaikka oli kyllä tietoinen puodin olemassaolosta. Ehkä häntä ei vain kehotettu asioimaan täällä, kerta Mordecaista oli pitänyt pysyä erossa aikanaan. Ja voi kuinka Theo sitä katui, nähdessään, kuinka paljon mielenkiintoista ja hyödyllistä tavaraa pienessä puodissa oli.
Tarjonnasta terävä katse kääntyi vanhempaan velhoon, Mordecain mainitessa, että pikkuhaukka voisi ottaa mukaansa jotain, jos tarvitsi. Kuulemma talo tarjoaisi ensimmäisen käynnin, enkelinpennun naurahtaen virnistyksen kera moiselle toteamalle. Ennen kuin Theo asiaan ehätti kommentoida, oli nainen päässyt ääneen ja kävi muutaman sanan vaihtamaan Mordecain kanssa, pikkuhaukan lähinnä jatkaen hyllyjen selaamista siltä varalta, jos vaikka sattuisikin löytämään jotain tarvitsemaansa.

Hymy levisi puoliverisen kasvoille, kun nainen häntä Miaroran pojaksi kutsui puheiden lomasta.
”Kiitos… Me emme ole tainneetkaan tavata?”, Theo vastasi, samalla tiedustellen naisen nimeä, jota ei valitettavasti tiennyt vielä, tai ei ainakaan muistanut.
”Puotisi on vaikuttava, harmi etten aikaisemmin ole älynnyt täällä käydä — tai kenties saanut käydä”, Jahka nainen oli itsensä esitellyt, kävi pikkuhaukka puhuttelemaan vampyyria, ”Täällä näyttää olevan kaikkea hyödyllistä, mutta en usko tarvitsevani mitään tähän hätään, mutta kiitän silti tarjouksesta”.



// :DD Päivän päätteeks Katalalla nykii silmäkulma ja hartiat on jumissa ku joutunu pidätteleen itteensä ettei kurista Pascarellia kaikkien nähden. Mutta ei hätää Aslak voi hieroa ja laukaista jännitykset. KELLO LÄHESTYY PÄIVÄ NELJÄÄ mutta se ei oo niin hieno neljä mitä aamuyöneljä. Ota tästä kuitenkin ”aamu” lukemista sinne petiis //

[Crimson]

Punatukkainen haltia pysytteli tiiviisti Dariuksen matkassa kun askellus kohti tarjoiltavia alkoi, haluamatta juuri nyt hukata tuota silmistään minnekään. Ei pelkästään siksi että halusi ahmia Haukansilmää ulkoisesti silmillään vielä kun kykeni näkemään, vaan salaa mielessään Iriador oli yhä varuillaan ja huolissaan siitä, että jotain ikävää tapahtuisikin. Jos Lorythakselle kävisi jotain, uskoi Iriador näkevänsä sen myös Dariuksesta, jonka myötä kenraalin seuraaminen tuntui entistäkin tärkeämmältä juuri nyt. Mutta eihän mitään surkeaa enää tapahtuisi? Kaikilla oli hauskaa ja ilo oli parhaimmillaan! Ehkä Iriadorinkin olisi pitänyt osata heittää turha murehtiminen ja vastuullisuus yltään tältä erää, tai hän katuisi sitä myöhemmin illalla.
”Kuinka helppoa ajattelit siitä tulevan kun ympärilläsi on läjäpäin lohikäärmeratsastajia, jotka ovat jo heittäneet vapaalle? Puhumattakaan siitä että Saga haastoi jo juovansa meidät pöydän alle”, korkeahaltia virnisti Winderin muistutellessa heitä huomisesta. Tämähän muistutti jo kuin pahaisia Kuiskauksen keskeisiä juhlia tuvilla, joissa Iriador oli päässyt olemaan mukana…
Ja se tunne otti vain voimistuakseen, kun he saivat ensimmäiset juomat käsiinsä, kokeneempien ratsastajien pitäen huolen samalla siitä, että Darius varmasti tunsi olonsa tervetulleeksi titteliinsä. Iriador oli siitä onnellinen, tietäessään kuinka helposti sotilaanroolissa alokkaaksi nimitettynä saattoi jäädä muiden silmätikuksi ja sietämään piikittelyä, toisinaan myös simputusta, jos satuit olemaan tekemisissä yhtään ikävämpien tapausten kanssa. Kuten esimerkiksi N’drayer sattui pahimmillaan olemaan…
Mutta sellainen tunnelma ja siitä seuraava jännitys tuntui täysin puuttuvan Briarin väen keskuudessa, eikä kyseessä varmastikaan ollut vain ja ainoastaan pelkkä väkijuoma joka virtasi. Ne vieraat miehet ja naiset vaikuttivat oikeasti välittävän, mikä oli täysin uudenlainen tunne Iriadorille, ja mielessään nuorempi toivoi silmäpuolisen huomaavan saman mitä hän juuri nyt.


”Tuskin, kasvosi ovat kyllä tutut kuten olivat äitisikin täkäläisinä. Jaelen. Ja hän on Marisol, apulaisellani on enemmän silmää rohdoille ja hyllyjen nättinä pitämiselle, lemmenrohtojen keittäminen jääkin usein omille harteilleni”, nainen esitteli hiljaa tähän saakka pysytelleen parinsa, joka oli lähinnä jäänyt oven suljettuaan kuuntelemaan hiljaa syrjästä muiden puhetta samalla kun hyllyjä somisti.
Lothar kuunteli rouvan perinteistä jaarittelua lähinnä päästäen puheen kulkemaan toisesta korvastaan sisään ja toisesta ulos, kääntyen lopulta puolittain vilkaisemaan myyntipöydän luona yhä käteensä nojailevaa naista ja siitä edelleen Theodluinin puoleen vaalean katseensa laskien. Juuri kun velho oli avaamassa suutaan ehdottaakseen että he jatkaisivat matkaansa, päästi Jaelen muutaman matalantäyteläisen naurahduksen pöytänsä takaa pitkää hiussuortuvaansa sormensa ympärille lähtien kiertämään.
”Voi poikakulta, näkisitpä muutkin puodit joita herrasi omistaa – ah, ne kaikki sievät magialla kudotut kankaat ja erikoisemmat jalokivet kaupungissa, eipä sellaisilla ole täällä tarvetta! Tämä on kuitenkin pelkkä noidan paratiisi, kattavampaa valikoimaa ja ammattitaitoa tuskin löydät muualta Elwoodista, joten poikkeahan vierailulle jos tarvitset laadukkaimmat lemmenjuomat ja tarvikkeet opintoihisi, ja etsimme sellaiset sinulle täältä – herra Mordecai on pitänyt huolen siitä että putiikeissaan asiakkaita palvelevat vain parhaat”.
”Hän taitaa pitää sinusta, ei Lothar muuten seurassasi hymyilisi”, Jaelen virkkoi viekkaasti, saaden kuivan hymähdyksensä sanoihin vain vanhemmalta velholta takaisin, jonka pitkät korvanlehdet kääntyivät päänsyrjiltä taaksepäin luimuun kuin kissalla konsanaan, ”Mutta kukapa ei pikku maaginaluista pitäisi, teidän kehitystänne on hauska seurata! Alkakaahan laputtaa nyt siitä kuitenkin, minulla jäi mehukkaimpien juorujen vaihto tyttöni kanssa kesken kun tänne saavuitte, teitä poikia tuskin kiinnostaa jäädä kuuntelemaan sitä pidemmäksi toviksi”, Jaelen kehräsi tuolillaan viimein suoristautuen ryhdikkäämmin istumaan, samalla kun suloisenviekkaasti vilkutti jo Theolle ja Lotharille hyvästeiksi.

”Mennään”, vampyyri henkäisi lopulta pikkuhaukalle, raottaen sitä helminauhoin ja kankain verhottua oviaukkoa luonaan, mikä johti putiikin takahuoneeseen. Se toimi lähinnä varastona sellaisille esineille, joita ei raaskinut pitää muuten näkösällä, hyllyillä pursuten epäilyttävän näköisiä erikokoisia pulloja ja nyyttejä, sekä oudon auran omaavia aseita ja koruja. Taisipa huoneen katossa kyyhöttää ylösalaisin jopa uinuva vartijademoni, mustanpuhuvan hahmon kuitenkaan näyttäen olevan kiinnostunut huoneeseen saapuvasta kaksikosta, elleivät nuo johonkin olisi erikseen käyneet koskemaan.
Kaikkien niiden tavaroita siististi täytettyjen hyllyjen ja rullaksi käärittyjen kankaiden lomassa oli kuitenkin myös koristeltu ovi. Sen tummanpuiseen pintaan oli kaiverrettu ihan vain kuvioita koristeeksi, mutta tietäväinen varmasti huomasi niiden kaiverrusten lomaan piilotetut monimutkaiset lumoukset, jotka tekivät ovesta varsin erityisen. Se olisi kenen tahansa muun käsissä johtanut vain puodin lumisentylsälle takapihalle, oven käydessä kuitenkin selvästi reagoimaan Mordecain läsnäoloon erikoisemmin kumistessaan miehen sen pintaa hipaistessa, ja lopulta kääntäen sen ovennupista. Lukkomekanismi jäi hetkeksi raksumaan itsekseen auki, avainaukostaan pienen valonpilkkeen päästäen ennen kuin ovi edes suostui aukeamaan heidän edessään, velhon sen lopulta paremmin aukaisten heidän edessään levälleen. Toiselta puolen kajasti aivan erilainen valo, ja olisi voinut väittää auringonlaskun vasta alkaneen siitä punertavasta kajosta, joka kävi muuten hämärää takahuonetta valaisemaan.

Oven takaa aukesi varsin tasokas näky avaraan eteiseen, jota muusta tilasta erotti leveä punaisensamettinen väliseinä. Sille oli ripustettu suuri maalaus Lotharista ja tuon edesmenneestä kumppanista, Roranista, joka oli aikanaan ollut eräänlainen kihlajaislahja heille, kuten mystisessä ulottuvuudessa sijaitseva asunto oli alunperin ollut Lotharilta Roranille. Molemmin puolin eteistä oli oma pitempi käytävänsä, joiden varrella oli huoneita erilaisiin huoneisiin ja yläkerran tornin portaisiin, ja väliseinän kummalta puolen tahansa kiertäen olisi päässyt ylelliseen oleskeluhuoneeseen. Sen takaseinustalta ylhäältä kaarevista ikkunoista pitkän, koskemattoman oloisen ruokapöydän takaa avautui näky todellakin auringonlaskusta nauttivalle loputtomalle kukkaniitylle, joka värjäsi parhaillaan muuten niin kauniisti verhoiltua ja hillitysti koristeltua, hyvin tummanpuhuvaa ja goottilaista velhon asuntoa erilaisiin punertaviin sävyihin.
Kohteliaasti Lothar ojensikin kättään samalla merkiksi Theodluinille käydä astumaan sisään mystiseen huoneeseen, ”Käy peremmälle, ja ole kuin kotonasi”, velho lausahti nopean hymyn nuoremmalleen väläyttäen, ollen valmis askeltamaan nuorikon perästä ovikynnyksen ylitse ja sulkemaan oven heidän perässään.


//No todellakin. Täytyy päästä päivän päätteeks purkaan vähän energiaa että vois selvitä seuraavasta päivästä yhtä kunnialla peruukkikaupalla. NYT VENYI YLI NELJÄN TAAS. No mutta, meillä on vielä se aamuneljä kortti joka tapauksessa. Peli ei ole vielä menetetty. OLI HERKKUA. Tuuskautan sulle tästä tälläsen iltapäiväpökäleen tähän sitten palkinnoksi//

[Aksutar]

”Et tiedäkään kuinka hyvin osaan kieltäytymisen jalon taidon tarvittaessa”, Darius hymähti virnuilevalle korkeahaltialle, vilkaisten tuon puoleen nopeasti, ”Tosin, enpä ole tainnut sitä taitoa harjoittaa sinun seurassasi pahemmin…”.
Oli sinällään mukava päästä tutustumaan muihinkin Briarin asukkaisiin. Tähän asti he tunsivat lähinnä vain Lorythasin ja Bennettin ja Bennettikin oli lähinnä vain nimellinen tuttava. Briarissa vierailut olivat aina olleet kovin yksityisiä, haltiakaksikon lähinnä lukittautuen Seyrin kanssa tuon kartanolle. Tai no, ainakaan Darius ei väkeä pahemmin kylästä tuntenut, Iriador varmaan enemmänkin, kerta korkeahaltia oli täällä asunut tovin vastikään. Eliittikenraali koitti parhaansa mukaan olla kerrankin avoimin mielin liikkeellä, eikä huomioida kenenkään rotua tai taustaa. Kieltämättä alkoholi auttoi siinä jonkin verran, muuten niin estyneen eliitin vaikuttaen jopa rentoutuvan jonkin verran vieraassa, sekavankirjavassa seurassa, päättäen ettei tänään edes harkitsisi kantavansa eliittikenraalin titteliä. Tämän kerran, huomenna pitäisi kuitenkin palata normaaliin.

Pitojen edetessä alkoivat myös tanssit. Nekin olivat jotain aivan muuta, mitä hovissa ja aatelistonparissa oli tottunut näkemään. Keskustelun ohesta Darius olikin keskittynyt seuraamaan iloisempia tansseja, painaen mieleensä kuvioita ja liikeratoja, joita valtaosa väestä tuntui toistavan parinsa kanssa. Eiväthän kaikki niin kaavamaisesti tanssineet saatikka edes järjestäytyneesti, vaikka suuri aukea tila olikin varattu vauhdikkaammille yhteistansseille, joihin suurempi joukko pareineen halusi osallistua.
Kaiken juhlaväen seasta silmään osui lopulta Aneritte. Eliitti oli jo tovin pyöritellyt ajatuksia jos toisiakin mielessään ja ehkä se oli nyt nimenomaan se alkoholi, jonka rohkaisemana Darius päätti lähteä ehdotukset mielessään liikkeelle. Iriadorille huikattiin nopeasti, kun eliitti lähti kävelemään, Dariuksen tietämättä halusiko punapäinen mukaan tulla tai jäädä jo muodostuneeseen seuraan. Haukansilmä katsoi kuitenkin tärkeäksi ilmoittaa liikkeistään, vaikka yleensä sokea haltia tällä kertaa kyllä näkikin, jos silmäpuoli liikkeelle lähti.

”En uskonut, että sinusta olisi juhlimaan muiden joukkoon”, Darius aloitti, päästessään Aneritten lähettyville, ”Vai onko joukossa helpompi olla huomaamattomampi?”.


Nainen esitteli itsensä Jaeleniksi, samalla esitellen myös apulaisensa Marisolin. Ohimenevä maininta pikkuhaukan äidistä sai Theon henkäisemään pienesti, hymyn kuitenkin säilyen nuoremman velhon kasvoilla. Nopea katsahdus kävisi Mordecaissa, ennen kuin Jaelen päätti jatkaa puheitaan, oikein vakuuttavasti käyden velhon puodeista kertomaan. Lienikö jo osin harjoiteltu myyntipuhe vai pitikö Jaelen vain puodeista kertomisesta, sitä Theo ei tiennyt, mutta kieltämättä kiinnostui entisestään Mordecain liiketoiminnasta. Ehkä hänen pitäisi kysellä siitä joskus lisää.
”Pidän sen mielessäni”, Pikkuhaukka ehti hymähtää, Jaelenin kertoessa nuoren maagin kyllä löytävän kaiken tarvitsemansa Elwoodin putiikista. Naisen seuraavat sanat saivat puoliverisen ynähtämään pienesti, enkelinpennun tietämättä, miten siihen tietoon olisi pitänyt reagoida. Hän kun ei tuntenut Mordecaita kunnolla, joten ei Theo ollut osannut tulkita, pitikö vampyyri hänestä vai ei, oliko vain kohteliaisuuttaan ystävällinen vai oliko puoliverisen saama kohtelu ”erityistä”.
”No kukapa minusta ei pitäisi”, Nuorempi maageista virnistikin pienesti, jokseenkin ehkä vaivautuneesti naurahtaen samalla, nopeasti vain vilkaisten Lotharin puoleen, joka korviaan näytti luimistelevan. Ja sekös näky sai puoliverisen hymyilemään hetken leveämmin, samalla kun kulmiaan kohotti pienesti.
Jaelen lopulta kehräilevin sanoin kävi hoputtamaan heitä matkoihinsa, kaksikon lähtienkin naisten juorukerhoa häiritsemästä, Theon vielä nopeasti hyvästellen ja vilkuttaen kaksikolle, ennen kuin seurasi vampyyria tuon ohjeistamaan suuntaan verhotun oviaukon taa.

Takahuoneessa Pikkuhaukka yhtälailla katseli ympärilleen mielenkiinnosta, kunnes katse jäi tarkkailemaan sitä erikoisempaa ovea. Se oli selvästi maaginen, sen aisti jo kaukaa. Nuorempi maagi seurasi mielenkiinnolla, kuinka ovi tuntui reagoivan vampyyrin kosketukseen ja ei aikaakaan, kun Mordecai sen avasi ja paljasti oven takaa jotain, mitä ei ihan odottanut pikkupuodin takahuoneesta löytyvän. Ilmeisesti ovi oli se portaali, jota he käyttäisivät siirtyäkseen. Se selvästi johti paikkaan, joka ei todellakaan sijainnut Elwoodissa. Theo empi jälleen hetken, ennen kuin Lotharin kehotuksen myötä asteli ovesta sisään varovaisesti, käyden jälleen ympärilleen katselemaan ja ihmettelemään.
”Missä… Me olemme?”, kuuluikin epäröivä, enkelinpennun mielestä oikeutettu kysymys, ”Emme… Taida olla enää edes Cryptissä?”.



// No niinpä. SITTEN JAKSAA TAAS OLLA SIEVÄ SEURAAVANA PÄIVÄNÄ. Ja tänään ei kyllä tuu aamu neljää apua mun pitää herätä huomenna kuudelta hei :D PÖKÄLE OLI KIVA KIITOS ota sinä turaus //

[Crimson]

Haltiakaksikko irtautui täysin omasta tyypillisestä arjestaan, lähestulkoon soluttautuen paikalliseen ilonpitoon lähes täydellisesti omine rajoineen. Näkihän sen omanlaisensa aatelisen rajoittuneisuuden etenkin Dariuksesta aina siihen saakka, kunnes haltiakenraali oli ehättänyt väkijuomaa kiskoa turpaansa enemmänkin - vapautuen ainakin Iriadorin mielestä useimmiten niin turhista kaavoistaan ja kyeten jopa sekalaisen sakin keskellä rentoutumaan tämän kerran! Punapää ei myöskään suotta itseään pidätellyt, osin jopa tuttujen käydessä jututtamassa heitä kaiken muun juhlinnan lomasta jotka Iriadorin yhä muistivat täällä pitempään asumisensa tähden. Kuulumisia vaihdettiin, juomia kippisteltiin yhdelle jos toisellekin mielenjohteelle. Pöydillä notkuvat herkut suolaisista makeaan maittoivat ja veivät nälän mennessään, siinä missä näyttävät esitykset ja niihin osallistuva juhlaväki ruokkivat yhtälailla näköhermoja, eikä Iriadorilla ehättänyt missään välissä edes käydä mielessä että olisi ollut enää murheellinen tai tylsistynyt mistään tänä iltana.

Punapäinen soi kädenheilautuksen nopeasti Dariukselle, silmäpuolen ilmoittaessa aikovansa käydä kävelemässä. Ehkä Darius halusi käydä Lorythaksen luona, tai muuten vain tarpeillaan – oli miten oli, ei Iriador jäänyt vanhemman haltian paikalta poistumisen perään märehtimään, uskoen kyllä Winderin pärjäävän muutamista lasillisista juomia huolimatta. Kyllähän korkeahaltia kävi vielä vilkaisemaan ohimennen toisen perään kuin varmistukseksi, muttei siitä seurastaan lähtenyt minnekään poistumaan, johon kaksikko oli aikaisemmin jäänyt. Ei Darius hukkaan kerkeäisi joutua, ja löytäisiväthän he toisensa lopulta kuitenkin kartanolta, vaikka toisistaan loppuillaksi olisivatkin eksyneet.

Sitä juhlintaa oli sivusta seurannut myös pisamakasvoinen Nessaya, naisen ollessa onnistunut ruokailla omassa rauhassaan aikaisemmin, muuta muutaman liekkidrinkin jälkeen oli Tummalintukin eksynyt muutaman vanhemman tutun juttusille. Ei Anesta ollut juhlimaan, eikä osallistumaan varsinaisesti mihinkään, vaikka tarjolla oli kaikenlaista aina seurapeleistä tansseihin, joita sulkatukkainen oli jäänytkin seuraamaan. Muuten tummiin lohikäärmeratsastajan vetimiinsä ja kulahtaneeseen tabardiinsa pukeutunut Aneritte viihtyi kuitenkin yksin, aina siihen saakka ainakin kunnes nainen pisti merkille tutun tummatukkaisen miehen lähestyvän itseään väen seasta.
Nessi nosti kätensä puuskaan ja otti vinon itsevarman virneen kasvoilleen, silmäillen silmäpuolisen haltian rennommalta vaikuttavaa olemusta, katseensa kuitenkin nauliintuen pidemmän kasvoille, kun Darius lähemmäs ehätti. Haltian sanat saivat sulkatukkaisen virnistämään leveämmin. Darius oli oikeammassa kuin varmaan edes kuvitteli, mutta sitä samaa Nessi olisi voinut virkkoa miehestä itsestäänkin!
”Voisin kysyä samaa sinulta”, Ane naurahti rajoittuneesti, vaikka se kuulostikin vilpittömän huvittuneelta, naisen hymyillen rennommin sanojensa perään, ”On hauska katsella vähintäänkin muiden hauskanpitoa, se riittää minulle ihan hyvin. Siitä on muutenkin pitkä tovi kun olen viimeksi nähnyt näitä juhlia, näin läheltä…”.
”Onnittelut arvonimestä”, Tummalintu vaihtoi äkkiä aihetta huomatessaan puhuneensa vähänkin pidempään Dariukselle, kätensä tapauttaen yhteen kuitenkin iloisena, ”Tuo rintakoru on arvostettu statussymboli Briarissa, moni on sinulle varmaan kateellinen”. Omalla tavallaan, myös Nessi oli, sillä hän oli oman sotilaallisesta arvostaan kielivän Briarista saadun pinssin hukannut jo aikapäivä sitten.


Lotharin katse seurasi pikkuhaukka, lopulta kääntyen silmäilemään sitä valtavaa taulua, joka otti ovesta astuvat vieraat vastaan koreudellaan. Velho ymmärsi Theodluinin syyt empimiseen, eikä siksi käynytkään poikaa hoputtamaan tai erikseen ohjailemaan, vaan antoi tuolle oman aikansa astahtaa peremmälle ihmettelemään ennen kuin ovi heidän takanaan kävi vampyyrin toimesta loksahtamaan jälleen kiinni. Elwood jäi siten taakse, vaikka sinne olisikin voinut yhdellä oven avauksella palata takaisin milloin tahansa, mutta tällä kertaa heidän määränpäänsä oli kuitenkin täysin toisessa kohteessa, eteläisemmillä aroilla kohoavassa kaupungissa.
Velho silmäsi ympärilleen nopeasti, todeten mielessään kaiken olevan yhä paikallaan siten kuin oli viimeksi kaiken jättänytkin. Sisällä oli sopivan lämminkin, iltaisen sisään paistavan kajon tuntuen osuessaan yhtälailla tuovan lämpöisen mukavan tunteen viipymään iholla.
Mordecai asetteli muutaman putiikistaan mukaansa ottaman lasisen kulmikkaan pikkupullon läheiselle pöydälle kädestään, vilkaisten jälleen paremmin haukanpoikasen puoleen joka pohti missä he oikeastaan olivat. Lothar kohotti katseensa niille valtaville ikkunaruuduille, hetken hiljaisena vain ulos tuijottaen, ”Tasku-ulottuvuudessa. Vähän niin kuin… kuplassa maailmojen välillä, joka on liitoksessa kuitenkin fyysisiin asioihin mantereella – käytännössä emme siis ole Cryptissä, kun taas teknisesti ottaen samaan aikaan kuitenkin olemme”, vanhempi selitti, katseensa palaten takaisin Theoon.

”Tämä on kotini”, Kaváldthalr jatkoi, ”Olen sen aikanaan itse luonut vuosisatoja sitten, lahjaksi… ja ylläpitänyt voimiani tähän paikkaan varastoiden. Se paitsi vahvistaa minua eilisen kaltaisten tapausten jäljiltä, mutta se on myös… koti. Paikka omaisuudelleni ja sija, jonne saatan aina palata”.
”Oletko koskaan lukenut tällaisesta?”, velho nosti kätensä puuskaan rennommin, mielenkiinnolla jääden odottamaan enkelinpennun vastausta kysymykseensä. Eihän tällainen aivan tyypillistä ollut, saati sitten millään tasolla helppoa luoda, eikä Mordecai olisi kuuna päivänä pystynyt tällaiseen itse ellei olisi vuosikymmeniä opiskellut itseään harjoittaakseen. Aluksihan kaikki oli ollut vain pelkkä ulottuvuuksien välinen tila, kunnes se luominen oli lopulta niin sanotusti lähtenyt ”hieman” lapasesta, ja Lothar päästänyt mielikuvituksensa kunnolla valloilleen aikanaan taloa ja sen puutarhaa muokatessaan haluamakseen.
Mutta se oli koti. Siinä missä moni muukin omisti sellaisen Cryptistä pitkin metsiä, vuoria, rantoja, kyliä ja kaupunkeja, viihtyi Mordecai parhaiten omasta puolestaan omassa pienessä maagisessa kuplassaan, jonne kenelläkään muulla ei ollut parhaillaan mitään asiaa.


//SIEVÄ JA RYHTI OJOSSA. Aina iltaan saakka, kunnes Pascarelli alottaa taas valittelun ja lopulta se kipataan Garrettin kartanolle kreivin kanssa päivittelemään maailmanmenoa kilpaa. Niinhän sä nyt sanot :D MAAGINEN! AAMU NELJÄ! Ja niin viideltä aamuyöstä~//

[Aksutar]

Darius hymyili vinosti naiselle, joka yhtälailla kävi hänen osallistumistaan juhlimiseen kyseenalaistamaan. Heistä kumpikin taisi olla kyllä ulkona elementistään, mutta hauskaa se silti oli, tällä kertaa. Eliitti hymähti pienesti, Aneritten kertoessa, ettei pitkään toviin ollut edes osallistunut näihin juhliin, mikä lieni oletettavaa, kerta nainen ei kylässä ollut asunut vuosiin.
Sen jälkeen puhe kääntyi arvonimeen, Tummalinnun onnitellessa Haukansilmäistä lohikäärmeratsastajan tittelistä. Haltia kohautti olkiaan pienesti, tietämättä itse oliko arvonimi tai sitten rintakoru nyt niin ihmeellinen saatikka arvostettu. Hänellä ei ollut mitään hajua, joten kai Anea piti uskoa tämän asian suhteen. Hän ei niinkään ollut tittelin tai statussymbolin perään, hän oli suorittanut riitin vain Lorythaksen tähden. Ehkä se oli jopa rumaa, ettei haltia niinkään arvostanut tai välittänyt saamastaan arvonimestä, mutta hänelle oli tärkeämpää suorittaa riitti Seyrin kanssa ja saada tuo iloiseksi.

”Suotta ovat, en katso olevani sen kummemmassa asemassa mitä muutkaan täällä”, Darius hymähti, vilkaisten sitten ympärilleen. Heidän välittömässä läheisyydessä ei ollut ketään, mutta kuuloetäisyydellä kuitenkin monia. Mutta kuuliko kukaan heitä tai kiinnittikö kukaan heidän puheisiin huomiota? Tuskin, mutta Darius tunsi olonsa silti hieman epämukavaksi, kun tiedosti, että joku saattoi helpostikin salakuunnella ihan vieressä. Varsinkin kun hänellä oli suhteellisen arkaluontoista asiaa Tummalinnulle. Asiaa, joka ehkä olisi voinut odottaa, mutta Darius ei tiennyt tulisiko Anerittea näkemään enää tänään, tai huomenna, tai oikeastaan enää koskaan.
”Kerrohan, tanssitko sinä?”, Lopulta Haukansilmäinen aloitti, nyökäten tanssivien parien puoleen, ”Ainakin heitä pidemmän tovin katselit — kenties jopa haikaillen, jos surullisenromanttisesti haluamme sitä kuvailla?”.
”Osaan jo kolmen eri tanssin liikkeet”, Se oli ehkä oudoin ja epäsuorin tapa pyytää naista tanssimaan, mutta mitä muutakaan saattoi olettaa Dariuksen kaltaiselta mieheltä. Sentään sanojensa ohesta eliitti kävi kättään tarjoamaan Tummalinnun puoleen.


Pikkuhaukka kävi hetkeksi sulkemaan silmänsä, koittaen löytää pintaan nousseen miellyttävän tunteen lähteen. Se ei tuntunut kuitenkaan kumpuavan mistään tietystä esineestä tai suunnasta, vaikuttaen siltä, että koko paikka oli maaginen, mikä taas nostatti magiaherkän puoliverisen mieltä. Se tuntui lämpimältä, hellältä jopa viehättävältä, saaden nuoremman maageista hymyilemään itsekseen.
Katse raottui hitusen, keskittyen tarkkailemaan sitä muotokuvaa kahdesta miehestä, samalla kun Lothar kertoi heidän olevan tasku-ulottuvuudessa. Tämä oli vampyyrin koti, jonka tuo oli luonut vuosisatoja sitten, varastoiden voimiaan tähän paikkaan. Se selitti mukavanlämpimän tunteen, jos koko ulottuvuus oli magiaa ja vieläpä Mordecain luomaa. Johan jo eilen oli todistettu, että vanhemman velhon magia veti pikkuhaukkaa puoleensa kuin lämpö liskoa.

Puoliverinen ei aluksi vastannut mitään Mordecain kysymykseen, vaikuttaen jopa siltä, ettei olisi sitä kuullut. Hän vain tuijotti puoliaukinaisella katseellaan taula, pienesti, pitkästi lopulta hymähtäen.
”Se on kaunis… Miellyttävä”, Haukansilmäinen aloitti, katseensa nyt kunnolla avaten ja kääntäen Mordecain puoleen, ”En muista lukeneeni… En ainakaan tässä mittakaavassa. Olen kuullut kirjaimellisista taskuista ja laukuista, joiden tilavuutta on magialla jatkettu ja luotu omanlainen pieni ulottuvuus… Mutta en tiennyt että sitä voi tällä tavoin käyttää suuremmassa skaalassa”.
”Tämänkaltainen oma paikka on varmasti kätevä… Vapauttavakin, kenties… Ilmeisesti kukaan muu ei tänne pääse, ilman sinua? Ovi kun tuntui reagoivan varta vasten sinuun…”


// Illalla on sitten jotain muuta ojossa. NOOOOOONIIIN JA LOPETAN. Pascarelli joo Fortescuen kartanolle ruikuttaan, niistä tulis aivan varmasti hyvät ystävät. JA NIIN MÄ SANON. Tai voinhan mä tietenkin valvoa ja sit huomenna ketuttaa kun silmät seisoo päässä ja poskilla permavirne. Sulkevat mut viel uudestaan osastolle //

[Crimson]

Vähättelikö toinen arvoaan, vai muuten vain oli vaatimaton saamastaan, sitä Ane ei tiennyt, mutta hetken katsoi epäillen virnistäen pidempänsä puoleen. Hiljalleen naisen toinen kulma alkoi kohota, oman varautuneisuuden pyrkien pintaan näin kahden kesken vaikka ympärillä oli paljon muitakin. Tummalinnusta alkoi tuntua siltä, ettei Darius ollut vain hyvää hyvyyttään tullut sattumalta hänen kanssaan rupattelemaan, kun oli tutun kasvon väen seasta äkännyt. Johan tuo omalla tavallaan toi ilmi, että oli mitä ilmeisimmin kytännyt häntä, kerta tiesi Nessin ollen seurannut tansseja jo pidempään! Vai olisiko siitä pitänyt olla otettu, että joku oli häneen silmänsä iskenyt sillä tavalla?!

Aneritten pisamien verhoamille poskille nousi huomaamatta puna, joka ei johtunut pelkästään siitä että ympärillä olevat tulikoristeet roihusivat lämpöään vieressä vähän turhankin lähellä.
”E-en minä! Tai siis… katselinhan minä, mutta en sillä tavalla ja niin”, sulkatukkainen tyttö sopersi vaivautuneena naureskellen sanojensa lomassa, kuumotuksen kasvoilla tuntuen nousevan sillä hetkellä korvanpäihin saakka. Nessayasta tuntui pitkästä aikaa siltä, että olisi halunnut hiirenä luikkia karkuun kaikkia mahdollisia katseita ja hävitä johonkin maan ahtaimpaan rakoon. Tummalintu painoikin epäuskoisena oman arkuutensa pänniessä kätensä kasvojensyrjiään vasten hetkeksi ja antoi sen epäuskoisen katseensa vaeltaa siitä tarjotusta kädestä haltian kasvoille saakka. Lopulta Ane lätkäisi toisen kätensä miehen tarjottuun käteen ennen kuin ehtisi edes harkita kieltäytymistä, naisen ryhdistäytyen ja heittäen turhan epäilyksensä romukoppaan siltä seisomalta.
”Tanssin minä, vaikka lohikäärmeen selässä!”, Tummalintu ilmoitti hellän otteen siitä kädestä ottaen, ”Ja olen siinä vieläpä varsin pätevä, etten väittäisi, vaikka siitä onkin tovi kun Briarin tansseja olen viimeksi tanssinut”. Ja näkisipä Nessi samalla oliko Dariuksesta alkuunkaan heidän tansseihinsa vain väittämällä osaavansa askeleet!


Toinen velhon kulmista kohosi aavistuksen, Theodluinin vaikuttaessa yllättäen poissaolevalta, syystä tai toisesta. Ehkä se johtui jälleen magiasta, tai ehkä portaalimatkustus ja ympäriinsä juoksentelu oli sittenkin jättänyt nuorikolle huonon olon. Eihän se tavatonta olisi ollut, nyt kun sitä tarkemmin ajatteli, Mordecain kuitenkin pitäen todennäköisempänä sitä että taikavoimillaan oli jälleen jotain tekemistä Theon suhteen.
Pikkuhaukka kuitenkin vastasi hänen kysymykseensä lopulta, Lotharin hymähtäen niihin sanoihin kevyesti, kuullessaan ettei nuorempi ollut lukenut vastaavasta. Vain laukkujen ja taskujen lumouksista, mitkä lienivätkin yleisempiä, ja olivat useimmiten velhojen ja noitien mieleen, kun piti kanniskella enemmän tavaraa mukana kuin oma olkalaukku olisi antanut myöten.
Yönlapsi kävi nyökkäämään Theon seuraaviin sanoihin vaisusti, jälkimmäisten sananparsien nostattaen ovelan hymyn velhon huulille.
”Liiketilojen takaovet johtavat usein rakennusten takapihoille, varastoihin, tai niiden takana saattaa olla pelkkä seinä. Voit toki kokeilla avata oven itsekin täältä käsin, muttet pääsisi siitä enää kuin taloni etupihalle, puutarhaani”, Lothar selitti.

”Ehkä joku voisi pukea asian siten, että periaatteessa olet armoillani juuri nyt. Jumissa oven takana, josta et ilman minua takaisin omaan maailmaasi löydä, vaikka loputtomiin niittyä juoksisit eteenpäin”, Mordecai vilkaisi sen lumotun pihamaan puoleen ikkunasta, ehkä jopa katalankin hymynsä muuttuessa samalla lempeämmäksi. Katse kiri uudemman kerran nuorikkoon, vampyyrin levittäessä käsiään ja kohautti harteitaan, ”Ei minulla kuitenkaan ole syytä ketään kotiini lukita, ja sitä paitsi, lupasinhan saattaa sinut kaupunkiin takaisin tämän illan aikana”, Lothar tuumi hymyillen.
”Tämä ulottuvuus on sidottuna puotieni takahuoneiden oviin. Pystyn siis kulkemaan niiden ja kotini välillä paikasta toiseen, kuten esimerkiksi Elwoodin, haltioiden kaupungin ja kylän välillä milloin haluan. Kaiketi pääset siis näkemään vielä toisenkin kauppani, sen valikoima tosin on rakennettu täysin kaupungin maageja parhaiten palvellakseen eikä muistuta Elwoodin puotia lainkaan”.
”Pidän tarjoukseni yhä kuitenkin auki - jos löydät sieltä itsellesi jotain hyödyllistä, saat pitää sen”, vanha velho vielä nosti aikaisemmin esittämänsä tarjouksen muistutukseksi Theolle esille, sillä nuori haukansilmäinen tuskin oli kaupungissakaan Pandoran lumossa ikäänsä vieraillut.

”Mutta suonet anteeksi hetkisen, käyn noutamassa takkini ja vaihtamassa kenkäni säähän soveliaampiin nyt kun täällä olemme, ennen kuin jatkamme matkaamme”, Mordecai kuitenkin ilmoitti pian edellisten sanojensa jälkeen, kannoillaan kääntyen toisen pitkänomaisen käytävän puoleen ja huolettomasti heilautti kädellään Theolle, ”Katsele toki ympärillesi tai istu alas sillä välin, palaan pian takaisin”.


//NONIIIIIIN JA K-AGNA LEIMAT KEHIIN SAMANTIEN ::D::D:DDD Ja kyllä. Täydellinen hienopylly kaksikko. ETKÄ NYT YHTÄÄN SUUNNITTELE MITÄÄN AAMU NELJÄN RAIDEJA HEI KUN SULLA ON MENOA. Pehmustettuun koppiin joutaisit, on se permavirne niin pelottava//

[Aksutar]

Kulma kohosi kujeilevan virneen kera eliitin kasvoilla, haltian tarkkaillen sitä jokseenkin huvittavaa reaktiota minkä sai aikaan Tummalinnussa. Hyvä ettei tuo juossut pois paikalta, siltä nainen ainakin vaikutti sen pienen hetken, ennen kuin soperrellen lähti vastaamaan silmäpuoliselle. Darius ehätti jo murto-osa sekunnin miettiä, kannattaisiko hänen sittenkin vain perua pyyntönsä, ettei suurempaa vaivautuneisuutta Anerittessa aiheuttaisi, kun nainen jo päättikin kätensä hänelle tarjota. Nyt jo varmemmin todeten, että osasi kyllä tanssia, hyvinkin ja jopa lohikäärmeen selässä.
”No jos niin uhoat, täytyyhän se testata — mutta lohikäärmeen selkään en lähde sinun kanssasi pyörähtelemään”, Eliitti hymähti, paremman otteen ottaen Anen kädestä, ennen kuin saattoi tuon muiden tanssijoiden sekaan.

Nopeasti kaksikko otti asennon ja laskettuaan rytmin, lähti Darius viemään Tummalintua muiden tahtiin. Vaikkei koskaan ollutkaan tällä tavoin tanssinut, tätä tanssia, tällaisessa seurassa, oli Darius yllättävänkin nopeasti perillä rytmistä ja liikkeistä. Eipä tanssiminen Haukansilmäisen mielestä eronnut pahemmin taistelemisesta. Tarkka katse oli jo aikaisemmin painanut mieleen liikkeitä ja äkkiäkös sitä katsoi ympärilleen, jos jokin meinasi unohtua. Muiden mukana oli myös helppo pysyä, ympäristön ja liikkuvien tahojen seuraaminen ei ollut koskaan ongelma eliitille. Ja kerta Aneritte osoittautui yhtälailla taitavaksi, kuten oli uhonnut, kävi kaksikko sulautumaan muuhun tanssikansaan kuin konkarit konsanaan. Joskin, he lienivät tanssijoista tummanpuhuvin pari, joka tietenkin omanlaista huomiota herätti, molempien ollen lähes päästä varpaisiin tummiin pukeutunut, puhumattakaan molempien mustista hiuksista.
”Aiotko pitkäänkin viipyä Briarissa?”, Darius aloitti, jahka tanssi ja sen kulku alkoivat tuntua molemmille itsestäänselvyydeltä, ”Vai ajattelitko kadota takaisin metsään?”.
”Minulla… Saattaisi olla sinulle vielä kysymyksiä”, Eliitti jatkoi, ”Liittyen verisiteeseen”, Darius piti äänensä matalana, vaikka varmaa oli, ettei yksikään mahdollinen salakuuntelija voinut heitä seurata ja koko keskustelua kuulla, kun kaksikko muiden seassa tanssi ja liikkui, puhumattakaan siitä musiikista joka taustalla pauhasi.


Pieni, paniikinomaisenhuvittunut hymy kohosi pikkuhaukan kasvoille, kun Mordecai kävi paremmin maagisesta ovesta kertomaan ja mainitsi puoliverisen periaatteessa olevan nyt vampyyrin armoilla. Hän ei pääsisi täältä pois ilman ulottuvuuden isäntää, ei oven avulla eikä lähtemällä kukkakedoille juoksemaan. Ei se ollut uhkaus, mutta kaikkien varoitteluiden jälkeen, ei Theo voinut olla pienesti hätääntymättä kuullessaan moisia puheita vampyyrilta. Olisiko sittenkin pitänyt kuunnella Dariusta ja muita, jotka olivat varoittaneet velhosta? Ei, ei Theo halunnut uskoa niin, nyt kun vanhempi maagi muistutteli lupauksestaan saattaa enkelinpentu kaupunkiin, mutta silminnähden puoliverinen oli hetkeksi muuttunut varautuneen jännittyneeksi.
Katse kääntyi takaisin siihen oveen, josta he olivat tulleet, Mordecain kertoessa sen olevan kytköksissä puotiensa takahuoneiden oviin.
”Kuulostaa kätevältä”, puoliverinen hymähti väliin, kieltämättä moinen maaginen ovi olisi helpottanut liikkumista paikasta toiseen huomattavasti. Tosin, eipä Theolla itsellään ollut syytä matkustella pitkin valtakuntaa niin usein, mitä varmasti vampyyrilla.

”En usko, että tarvitsisin mitään, vaikka varmasti jostain hyötyisinkin. Mutta pidän tarjouksesi mielessä, ties vaikka toisesta puodistasi löytyisikin jotain”, Enkelinpentu hymyili, Mordecain sitten ilmoittaen käyvän vaatetustaan vaihtamassa hieman.
”S-selvä! Odotan… tässä…”, Pikkuhaukka henkäisi velhon perään, katsellen tuon poistumista, jääden sitten sijoilleen seisomaan ja katselemaan ympärilleen. Mitä jos Mordecai ottaisi ja poistuisikin paikalta ilman häntä, jättäen sittenkin puoliverisen oman onnensa nojaan tähän ulottuvuuteen? Ehkä olisi pitänyt mennä velhon perään sittenkin… Ei, ei hän voinut vain juoksennella ympäriinsä ja roikkua toisen helmoissa kuin pahainen perskärpänen. Hän odottaisi, tässä näin, kuten oli luvannut. Tosin askel lähti viemään ympäri huonetta, pikkuhaukan katsellen ympäriinsä, koittaen samalla kuunnella tarkemmin talon ääniä.


// K-AGNAT ISKI NIIN ootas vaan kyl tää peli siihen vielä menee. eikun. Kerroinko jo et meil oli Dilemma Agnan kans et jos mä pelaan Agnan kanssa K-Agna pelin, niin saako se sitä itte lukea? Todettiin että tarvitaan stuntti Agna paikalle joka hoitaa mahdolliset K-kohtaukset. Hienopylly kaksikko kyllä. JA SIIS, SE ON TÄYSIN SUN SYYTÄ JOS MÄ VALVON NELJÄÄN SEN TAKIA ET SÄ VASTAILET MULLE. SUN PITÄÄ OLLA MUN IMPULSIKONTROLLI NÄISSÄ ASIOISSA. Pehmustettuun pyöreeseen huoneeseen ettimään nurkkia //

[Crimson]

Pieni kiusaantunut virne kohosi naisen huulille, Nessin päällimmäisenä miettien mihin olikaan lupautunut tällä kertaa. Mutta tanssihan se vain oli! Kuka tahansa olisi voinut pyytää häntä muiden joukkoon hypähtelemään musiikin tahtiin, kerta hän täällä oli ja vielä omissa oloissaan helppona saaliina. Silti Nessayaa epäilytti Dariuksen mahdollinen motiivi, pisamakasvoisen kuitenkin harvinaisen hyvin käyden peittämään sen epäilyksensä hämmennyksensä alle sillä hetkellä. Ehkä jos hänkin olisi nauttinut alkoholia enemmän kuin muutaman drinkillisen, olisi Ane osannut olla tilanteessa rennompi sattuneista syistä!
Tummalintu kuitenkin pysytteli Dariuksen askelien tahdissa, seuraten suippokorvaista muitten tanssijoiden sekaan samalla jo säveltä ja rytmiä mielessään tutkaillen. Helppo nakki, vaikkakin siitä viime kertaisesta tanssimisesta näiden sävelten tahtiin oli todellakin ehtinyt kulua jo useampi vuosi, ellei jopa kymmeniä sellaisia. Mutta kun varsinaiseen asiaan päästiin, ei Anerittellä ollut hankaluuksia pysyä askelissa mukana – sitä paitsi, Darius vaikutti varsin kelvolta viejältä, Anen antautuen täysin toisen johdateltavaksi hetken alkukankeutensa myötä. Eikä siinä kauaa mennyt, kun he näyttivät siltä kuin olisivat tanssineet näin joskus aikaisemminkin!

Aneritten huomio herpaantui kuitenkin heidän askeliensa alati tarkkailusta, kun Darius tiedusteli häneltä aikoiko Tummalintu viipyä Briarissa pidempäänkin. Tuskin, Nessin ollen ehättänyt jo suunnitella lähtevänsä tänä iltana tiehensä etsimään täysin muita tuttuja tien päältä, sen sijaan että olisi jäänyt tänne muistojensa keskelle ja kenenkään vaivaksi. Etenkään kyläpäällikön, vaikka Seyr olikin hänelle sijaa hyväsydämisyyttään tarjonnut kartanoltaan täksi yöksi.
Ennen kuin Ane ehätti kuitenkaan vastata Dariukselle, lisäsi tummatukkainen ilmi tuoden omaavansa mahdollisia kysymyksiä vielä verisiteeseen liittyen, saaden muodonmuuttajan kohauttamaan toista kulmaansa kysyvästi muuten hymyileviltä kasvoiltaan. Olivathan he puhuneet asiasta jo muutamisen päivä sitten suolla ollessaan, ja Darius oli jo silloin vaikuttanut olevan ulapalla asiasta, joten… sinällään Aneritte ymmärsi haltian yskän. Mutta miksi hän? Miksei Darius puhunut asiasta Seyrin tai jonkun muun kanssa, joka asiasta oli tietoinen? Äkkiseltään Tummalintu ei edes kuvitellut olevansa kelpo vastailemaan Dariuksen tapaisen arvokkaan ja arvovaltaisen oloisen miehen kysymyksiin, mutta kehtasiko Ane kieltäytyäkään?
”Verisiteeseen? Mikset puhu asiasta Konaarin kanssa?”, Nessi töksäytti, näyttäen samalla sekunnilla kirjaimellisesti siltä, että katui sanavalintojaan ja oli juuri sanonut ajatuksiaan ääneen toisen kuullen silkasta vahingosta.

”Tarkoitan siis!”, Ane rykäisi palan irti kurkustaan, keskittyen muutaman vaativamman askeleen ottamaan välissä, ennen kuin sulkapäisen katse kohosi varmempana Dariuksen kasvoille. Siinä samalla Nessin kasvoille kohosi kuitenkin myös aivan uudenlainen kuumotus, naisen sisäistäessä kuinka karismaattiselta haltia oikeastaan näin likeltä näytti, mikä saikin Aneritten hymyilemään oudosti itsekseen omille ajatuksilleen sillä hetkellä.
”Tietenkin, tietenkin voin kanssasi siitä puhua, en vain… tiedä o-onko minulla sellaisia vastauksia kysymyksiisi, mitä haluaisit kuulla”, Tummalintu puhui myös maltilliseen ääneen kuten Dariuskin oli tehnyt, ihan vain kaiken varalta, ”Minä tosin suunnittelin lähteväni jo tänään. Juhlien jälkeen. Ei niin mielekkäät muistot työntävät minua yhä pois Briarista, jos ymmärrät… en alunperinkään halunnut tulla tänne takaisin, mutten Seyrin huonon kunnon tähden kehdannut aikaisemmin lähteäkään”.


Mordecai ei sen koommin taakseen vilkaissut, astellessaan makuukammariaan kohden kaikessa rauhassa. Hän luotti siihen että Pikkuhaukka oli sen verran fiksu, ettei mitään yrittäisi varastaa, saati sitten rikkoisi. Tokkopa tuo kehtasi mihinkään varsinaisesti edes koskea sen jälkeen, kuinka paniikinomaiselta oli aikaisemmin näyttänyt hänen kertomansa myötä. Ei Lotharilla todellakaan ollut syytä Theoa tänne lukita, tai jälkeensä jättää. Asia olisi voinut olla toinen, jos hän ei olisi lupausta antanut, ja miksi hän silloinkaan olisi halunnut ketään teljetä tasku-ulottuvuuteen pähkähulluksi muuttumaan. Etenkään omaan kotiinsa.
Ajatuksilleen pikaisesti hymähtäen, vampyyri astahti kammarinsa puolelle, jossa ensitöikseen riisui Briarissa aavistuksen sulassa lumessa kostuneet saappaansa jaloistaan kuivumaan seinustan vierelle. Ne vaihdettiin matalakorkoisiin nahkasaappaisiin, siinä missä liivi yltä vaihtui pitkään mustaan sisätakkiin, Lotharin jääden asettelemaan tummanpuhuvan kaapumaisen villakangastakkinsa vielä avonaiseksi sen ylleen. Hänen pitäisi joka tapauksessa toimittaa asioitaan vielä kaupungissa, kerta näillä kulmilla oli käymässä, puhumattakaan siitä oliko sää lainkaan yhtä selkeä niin etelässä, mitä se pohjoiseen verrattavissa oli ollut.

Turhaan Mordecai ei kiirehtinyt, muttei myöskään viitsinyt antaa Theodluinin suotta pidempään hänen takiaan odottaa, varmistaen että näytti siistiltä päästä varpaisiin ja että omasi kaiken tarvittavan mukanaan. Minuuttien kuluttua muuten niin hiljaisessa talossa kammarin ovi raottui jälleen hiljaa saranoillaan natisten auki, velhon käydessä vetäisemään sen kiinni jäljessään ja painaen mieleensä, että hänen pitäisi öljytä narisevat ovet seuraavalla kerralla jahka ehättäisi paikalla viipyä pidempään. Kenkiensä korot eivät pehmeällä matolla päässeet kolisemaan juuri lainkaan, Lotharin astellen takaisin eteisaulan puolelle harvinaisen hiljaa käytävän halki kuin mikäkin aave konsanaan. Hansikkaitaan käteensä asetellen, nousi vampyyrin katse viimein paremmin etsimään Theoa näköpiiriinsä kaikessa siinä hiljaisuudessa, hänen omasta puolestaan ollen valmis päästämään nuorukaisen pälkähästä, jottei tuon tarvinnut pohtia jättäisikö velho nuoremman kuitenkin tänne lukkojen taakse.
”Oletko valmis jatkamaan matkaa?”, Mordecai tiedusteli olemassaolostaan ilmoittaen, olivatpa he samassa tilassa tai eivät, ja olipa hänellä katsekontaktia nuorikon kanssa tai sitten ei.


//EIKUN. Odotan eue I mean. Ja voi apua teidän kanssa :D Stuntti Agna <3 JA ET MINUA SYYTÄ TAAS, ITSE OLET VASTUUSSA NUKKUMAANMENOSTASI, SENKIN ROIKALE! Tuun antaan sulle nuijanukutuksen jos tämmönen ei nyt lopu. Siellä kävelet ympyrää sitten virne turvalla. Susta tulee vielä se Heca minkä piirsit//

[Aksutar]

Mikset puhu asiasta Konaarin kanssa? Se oli hyvä kysymys, johon Darius ei ehättänyt vastata, kun Ane jo kävi sanojaan korjailemaan. Eipä eliitti olisi edes tiennyt, mitä vastata. Voisihan hän asiasta puhua Lorythasin kanssa, mutta… Ei hän uskonut Seyrin ymmärtävän häntä niin, mitä ehkä Aneritte. Ei Seyr ollut verisiteessä ratsastajan roolissa. Haukankatse pysyi alati naisessa, tuon kasvoissa, silmäpuolisen kuunnellen tarkkaan Nessayan kertoman. Ilmeisesti nainen oli aikeissa lähteä jo tänään, sillä epämieluisat muistot kummittelivat mielessä näin Briarissa ollessa. Darius ymmärsi sen hyvinkin, vaikkei itse omannutkaan juuri Briarista niin pakottavanhirveitä muistoja.
”En tiedä, onko Seyristä auttamaan samalla tavalla, mitä uskon sinun voivan auttaa”, Vaikka pienessä nousuhumalassa olikin, oli Darius pistänyt merkille sen naisen hymyn ja huomattavasti erilaisemman punan tummemmilla poskilla. Ja sekös sai myös eliitin hymyilemään vinosti, miehen kohottaen hetkellisesti kulmiaan vihjailevanhuvittuneena.

”Tämä on uutta hänelle siinä missä minullekin. Toki hänellä voi olla tietotaitoa, mutta ei niinkään kokemusta… Ei lohikäärmeenä”, Darius jatkoi, ”Joten olisin toivonut, josko sinusta olisi voinut olla apua meille. Ei tänään, eikä tuskin lähiaikoina, mutta sitten kun… Meillä on aikaa alkaa käsittelemään verisidettä paremmin”.
”Voisin toki kysyä jotakuta muuta, jolla on kokemusta… Mutta en haluaisi tiedon siteestä leviävän, ainakaan vielä. Lorythas varta vasten päätti, ettei siitä mainita tänään riitin yhteydessä. Lisäksi, hänen ja minun asemani tähden en katso, että olisi hyväksi, että turhan moni siitä tietäisi”, Haltia kertoi, tuoden esille sen, ettei oikeastaan ketään muuta halunnut heidän avukseen tässä tilanteessa. Se oli joko Aneritte tai ei kukaan.
”Uskon, että tarvitsemme… käytännönläheisempää ja henkilökohtaisempaa avustusta, mitä pelkällä kuullulla teorialla saisi tietää”, Eliitti lisäsi, hetkellisesti painaen tanssin lomasta muodonmuuttajaa lähemmäs itseään, ehkä silkasta kiusasta ja katsoakseen, minkälaisia reaktioita toisessa saisi aikaan.
”Ymmärrän kuitenkin, jos et halua siihen rooliin ja katsot paremmaksi vain kadota kylästä ja meidän sotkuistamme”.


Theodluin antoi velholle kaiken ajan, mitä tuo tarvitsi. Eihän hänellä varsinaisesti kiire ollut kotiin, mutta mieluusti pikkuhaukka palaisi N’drayerin nurkkiin ennen yömyöhää. Puoliverinen sai kyllä viihdytettyä itseään sen ajan, kun Mordecai oli muualla, katseen tutkien kodin sisustusta ja koristeita, nuoren maagin myös nauttien siitä tunteesta, minkä maaginen ulottuvuus piti yllä. Se oli niinkin miellyttävä, ettei Theo loppuviimein pistänyt merkille mitä ympärillään tapahtui, ajautuen hetkeksi täysin omiin ajatuksiinsa, vaikka ympäriinsä samalla hitain askelin vaelteli.

Täten, kun Mordecai viimein palasi ja suunsa avasi, oli enkelinpentu saada sydänkohtauksen ja säpsähti silminnähden vanhemman velhon läsnäoloa. Missä välissä tuo oli palannut, sitä Theo ei tiennyt. Ei hän ollut kuullut askelia, mutta olihan Mordecai voinut siirtää itsensä maagisesti paikalle. Eikä pikkuhaukka harmikseen erottanut maagin auraa tässä ulottuvuudessa, paikan itsensä sointuen, lähes täysin piilottaen maagin auran alleen.
”O-olen kyllä!”, Pienestä säikähdyksestään toipuva enkelinpentu vastasi, katseensa kääntäen Mordecain puoleen. Hetken turhankin ihailevan, tarkkailevan katseensa viipyä vaatteitaan vaihtaneessa yönlapsessa. Eihän puoliverinen sitä voinut kieltää, etteikö vampyyrilla ollut omanlaisensa charminsa, pikkuhaukan pitäen ehkä turhankin paljon vanhemman maagin tyylistäkin. Sitähän hän ei ääneen kyllä myöntäisi.
”Mennään siis. Vaikka kotisi onkin ihastuttava, enkä pistäisi pahakseni viettää täällä pidempäänkin aikaa”, Pikkuhaukka jatkoi pienen naurahduksen kera, samalla kun askelsi lähemmäs yönlasta.


// I MEAN. Stuntti Agna needes. Ane ja Theo on silleen Horny On Main™ ja goottiedgydaddyt on vaan et sos. SYYTÄN! SINUN TAKIA JÄIN. En ole aikuinen ihminen jonka pitäisi olla vastuussa itsestään. NUIJANUKUTUS :D Voisin ottaa nuijanukutuksen Deliltä kyllä. EIKUN. Ja apua :---D Siihen pyrin, musta tulee Heca ja lähden alasti asustaan mettään ja sähiseen ihmisille //

[Crimson]

Darius sai asiansa kuulostamaan siltä, kuin olisi pitänyt Aneritteä jonain pätevänäkin ja tietäväisenä ratsastajana. Jonain sellaisena mihin Nessi itse ei pystynyt itseään asettamaan enää. Pisamakasvoisen naisen epäröivä suureksi auennut katse jäi tuijottamaan Dariuksen rintapieltä ja sitä korua, samalla kun Ane keskittyi musiikin ylitse kuuntelemaan mistä haltian kenkää nyt oikeastaan puristikaan. Silmäpuoli halusi häneltä muutakin kuin vain pelkkiä teoreettisia vastauksia mahdollisiin kysymyksiinsä verisiteeseen liittyen, mutta myös Nessayan käytännön apua heille molemmille verisiteen puoliskoille tässä tilanteessa. Tämän päiväiseen valojen vannomiseenkin oli liittynyt jo jotain erityistä, sillä pari ei ollut halunnut tuoda yleiseen tietoon sitä syvempää sidettä, joka noiden välillä jo vallitsi. Salaperäistä, mutta toisaalta ymmärrettävää. Eiväthän Nessi ystävineen aikanaan olleet myöskään asiasta puhuneet kellekään kuin toisilleen, kun olivat menneet magialla elämänsä sitomaan siten ratsuihinsa.
Mutta mitä hänen olisi pitänyt tähän kaikkeen vastata?!

Ajatuksenjuoksu otti taas villiintyäkseen ja poukkoilemaan minne sattuu, Tummalinnun ollen vähällä seota askelissaan kun Darius painoi häntä lähemmäs itseään niin yllättäen. Siitä merkiksi hiljaa ynähtäen ja purren hammastaan yhteen jännittyneenä tuntien miten puna otti myös jälleen noustakseen paremmin arpisille kasvoilleen. Hän tarvitsi drinkin, päähän nousevan sellaisen, ja vähän äkkiä! Se kontakti lieni samaan aikaan jokseenkin toivottu, vaikka samalla tuntuikin äärimmäisen vieraalta ja vaaralliselta.
”Älä anna minulle syytä tirvaista itseäsi päin kasvojasi”, Ane henkäisi lähinnä vitsaillen, katseensa kohottaen Dariuksen puheiden päätteeksi tuon kasvoille takaisin ja virnisti kiusoittelevan maireasti haltialle, ”Pidän näkemästäni nimittäin jo tuollaisena”, Nessaya lisäsi moitteetonta haltiakieltä puhuen sen maininnan verran, harvinaisen rohkeasti miehen kasvoille katseensa kohottaen.

”Haluan kuitenkin auttaa. Onhan se yksi hyveistäni myös valan vannoneena”, Tummalintu kuitenkin jatkoi virnettään hilliten päästyään ylitse siitä pintaan kohonneesta jännityksestä, ”En vain… tiedä onko minusta siihen, en ole mikään opettaja ja siitä on vuosia, kun olen edes lentänyt lohikäärmeellä viimeksi ja sen mystisen yhteyden tuntenut!”, sulkatukkainen sopersi hermostuneena naurahdellen.
”Pyydät paljon, tiedätkin sen varmaan”, vaivautunut katse nousi uudemman kerran kohtaamaan sen haltian kullankeltaisen katseen, ”Briar on täynnä lohikäärmeratsastajia, sellaisia, jotka myös ovat verisiteestä varmasti tietoisia. Myös Nerinalalla oli sellainen, ties kuinka monella muullakin täällä”.
”Miksi minä? Olen pelkkä pahainen kylän varis, rähjäinen matkalainen, en edes kehtaa olla omieni parissa täällä, ja keksin turhia tekosyitä vain pysytelläkseni kaukana kaltaisistasi”, Tummalintu tuumi lähinnä itselleen surkuhupaisesti naurahtaen.


Siinä missä Theo, säpsäytti myös Mordecai korvanlehtiään yllättyneenä nuoremman siten hänen saapumistaan säikähtäessä. Katse tarkkaili kulma koholla haukanpoikasta, tekemisissään seisahtuneen velhon jatkaen toisen hansikkaansa käteensä pujottamista samalla, kun totisilta kasvoiltaan katseli Theoon ja mietti, olisiko hänen kenties pitänyt pahoitella niin yhtäkkiä vain paikalle ilmestymistään. Ainakaan se ei näyttänyt jäävän vaivaamaan Theodluinia, jonka intensiivisen ihailevan katseen Lothar kyllä pisti merkille, muttei päättänyt siihen tällä kertaa sanallisesti kuitenkaan tarttua.
”Ehkä voisin kutsua Qiran, Avellanan ja sinut käymään luonani joskus yhdessä. Sitten kun minulla on aikaa kestitä vieraita”, vampyyri kohautti olkiaan, jättäen ajatuksen hautumaan mieleensä, ”Tai voithan tulla keskenäsikin. Jos uskallat, vaikken uskokaan osaavani pitää sinulle seuraa pidemmän päälle”.
”Oli miten oli, mennään. Pääset omaakin iltaasi viettämään vielä joskus”, Lothar tuumi, astellen pitkän takkinsa liepeet askelten tahdissa heiluen maagiselle ovelle takaisin. Velho asetti kätensä sen ylle, lukon käydessä jälleen raksuttamaan itseään auki, kaiverrusten ovessa käyden jälleen korostumaan, mutta tällä kertaa ne olivat eri kohdassa mahonkisen oven pintaa verrattuna Elwoodin oveen. Lopulta Mordecai kävi vetäisemään oven edestään paremmin auki, sen toiselta puolen tällä kertaa aueten hämärä punertavapuinen takahuone, jota valaisi korkeintaan muutama häilyvä valopallo enää tähän aikaan.

Lämmin sisäilma tervehti heitä jälleen, oven avauksen myötä mukaansa temmaten myös lempeäntuoksuisen, hienovaraisen makeiden hajusteiden hajun, joka haltioiden kaupungissa sijaitsevassa putiikissa leijui usein päivästä toiseen. Haju oli peräisin hajuvesistä, joita Mordecailla oli toisinaan tapana uuttaa ja myydä täällä – ne kun tuntuivat olevan etenkin haltianaisten suosiossa, jotka toisinaan jättivät myös henkilökohtaisia tilauksia tuoksujen suhteen puodin pitäjille. Liike pursusi myös kaikenlaista erilaista laadukasta tilpehööriä kaupungin magiaa harjoittavien tarpeisiin, mutta oli täällä myynnissä myös käytännönläheisempiä artikkeleita aina laadukkaista teelehdistä rohtoihin ja tasokkaisiin muistiinpanovälineisiin. Sen ulkonäkö poikkesi valtavasti Elwoodin hämyisestä ja karun näköisestä puodista, ollen selvästi avarampi, modernimpi ja siistimpi, kaupungin arvomaailmaan sovitettu.
Sen sijaan että Mordecai olisi ensimmäisenä astunut portin toiselle puolen, soi velho jälleen Theodluinille tilaisuuden mennä edeltä jo pelkästään sen tähden, ettei haukanpoikasen tarvinnut pelätä hänen läimäisevän ovea jälkeensä kylmästi vain kiinni toisen naaman edestä. Nuorikon perässä liiketiloihinsa astahtaessa, ja takaoven kiinni lukkoon asettaen, havahtuivat jo suljetun puodin valaisevat maagiset lyhdyt ja valopallot valaisemaan pehmeään valoon punertavaan, kultaan ja vihreään somistettua tilaa tavaroineen.
”Pandoran pitäjät taitavat olla jo sulkeneet paikan, onko tuo tosin ihmekään. Ilta alkaa olla jo pitkällä”, Lothar pohti astellessaan itse puodin puolelle, takkinsa helmaa varoen ohjaillen kädellään jottei se olisi takertunut mihinkään ja heilauttanut tavaroita alas alemmilta hyllyiltä, ”Saat hetken aikaa silmäillä paikkoja ja hamuta mukaasi haluamasi, en toivoisi ylimääräisten asiakkaiden enää pyrkivän paikalle valojen tähden”, Kaváldthalr virnisti ovelasti Theoon katsahtaen.
”Pahastutko jos saatan sinut N’drayerin asunnolle asti? Vaikka epäilemättä löytäisit kaupungin ylemmille tasoille itsekin, en kuitenkaan haluaisi ottaa sitä riskiä että kenraali Winder pillastuisi minulle myöhemmin hovin juhlissa jos saa tietää, että olet itsesi loukannut tänä iltana millään tavalla”.


//Yksi stuntti Agna tännekin kiitos. JA KYL :DDD Beware the angy Iri tho. NO NIIN JUMALAUTA TEIT JA EN KESTÄ SUO! Surprise knockout on jotain mitä saat tätä menoa :---D Siinä vaihees muutan rivariin metsän laidalle sit ja adoptoin sut pitää vahtia pihassa, teen sulle sienimuhennosta, ja palkitse marmorikuulilla hyvin tehdystä työstä. 4ÆM!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! I TOLD YOU//

[Aksutar]

Huvittunut hymy koristi kasvoja kohonneiden kulmien kera, Nessayan varoitellessa, ettei eliitin tulisi antaa hänelle syitä tirvaista miestä päin näköä. Hymy muuttui virneeksi, niiden haltiakielellä sanottujen sanojen myötä, Dariuksen lähinnä vain maireasti hymisten hetken sille toteamukselle. Jonkin asteen kroonisesta masennuksesta kärsivä eliitti harvoin osasi ottaa vastaan kehuja ulkonäöstään, katsoen ne lähinnä vain tyhjiksi sanahelinöiksi, elleivät kehut tulleet Iriadorilta tai Lorythasilta. Mutta, Anerittelta nuo sanat kuulostivat erilaiselta, mitä muilta vähemmän tutuilta tahoilta… Tai sitten se oli se alkoholi.

Ane oli kuitenkin halukas auttamaan, muttei tiennyt oliko hänestä siihen. Nainen myönsi, ettei ollut opettaja ja siitä oli vuosia, kun tuo itse oli edes lentänyt lohikäärmeellä.
”Tiedän kyllä”, Eliitti vastasi muodonmuuttajalle, ollen kyllä tietoinen, kuinka paljon pyysi. Varsinkin kun Darius tiesi Aneritten taustoista, oli hänen pyyntönsä toisaalta jopa kohtuuton. Naisen itsensävähättely kävi myös omalla tavalla kolahtamaan, eliitin tuntien jopa jonkinlaista sympatiaa.
”Miksi sinä?”, Darius aloittikin hymähtäen, hetkellisesti suutaan mutristaen mietteliäänä, ”Olet ainoa, Iriadorin lisäksi, joka asiasta tietää — paitsi että Bennett saattaa myös olla tietoinen. Mutta sinä olit ensimmäinen, joka tiesi”.
”Kuulemani mukaan sinulla on tarpeeksi kokemusta asiasta, jotta luottaisin tietotaitoosi”, Haltia jatkoi, ”Enkä minä välttämättä halua tähän sotkea yhtään enempää itse Briarin asukasta. Joku ”ulkopuolinen”, kuten sinä, olisi parempi. En asemassani haluaisi liikaa kytköksiä tähän kylään, sattuneista syistä…”, eliittikenraali tuhahti, jättäen sen paremmin kertomatta asemastaan saatikka siitä, miten vaikeaa hänen oli olla yhteyksissä edes Lorythasiin.
”Ja kenties, ehkä juuri sinä siksi, koska taidan olla tykästynyt sinuun”, Haltia lisäsi nopeasti, määrätietoisen hymyn käväisten vanhemman kasvoilla, samalla kun tämä tanssi kierros tuli päätökseen. Ja kun tanssi oli päättynyt, astahti Darius puolittaisen askeleen kauemmas tummalinnusta, käyden etiketintapaisesti kumartamaan pienesti tanssiparille.
”Mutta ymmärrän kyllä, jos et ole valmis tai jos et muuten vain halua tähän osallistua”.


”Se voisi olla mukavaa…”, Pikkuhaukka hymähti vampyyrille, joka pohti, että voisi kutsua Qiran, Avellanan ja hänet käymään joskus yhdessä kotonaan. Toki puoliverinen oli tervetullut yksinkin, sikäli mikäli uskalsi, vaikkei velho uskonutkaan kykenevänsä viihdyttämään vierasta yksikseen pidemmän päälle. Theo hymähti virnuilevasti moiselle toteamukselle. Kyllä hän uskaltaisi ja todennäköisesti hoitaisi omalta osaltaan sen seuran pitämisen vampyyrille paremmin, mitä tuo osasi arvatakaan. Jos keskustelu meinasi kuihtua, seurassa jos toisessakin, tiesi Theo kyllä aina mitä kysellä ja mihin aiheeseen tarttua.

Sen pidemmittä puheitta maagikaksikko siirtyi haltioiden kaupunkiin. Theo seurasi jälleen tarkkaan, kuinka se maaginen ovi haki oikean polun heille velhon kosketuksen myötä, eikä aikaakaan, kun Lotharin avaamana ovi paljasti takaansa jälleen täysin uuden takahuoneen. Enkelinpentu kipitti kiltisti ovesta sisään — vaiko ulos? — jääden katseellaan tutkimaan paremmin ympäristöä, jota maagiset valonlähteet kävivät valaisemaan. Tämä puoli oli jo suljettu, näin Mordecain mukaan, mikä lieni loogista kerta paikalla ei työntekijöitä näkynyt. Nyökkäyksen kera Theodluin hymähti myöntävästi velholle, joka antoi hänelle hetken aikaa katsella ympärilleen, josko hän jotain sittenkin löytäisi itselleen. Kyllähän löysi vaikka mitä, mutta kuten todettu, ei hänellä ollut varsinaisesti tarvetta moisille tällä hetkellä. Mutta ehkä hän tulisi asioimaan täällä, sitten kun aika koittaisi.
Mutta, vaikka itselleen ei mitään löytänyt, kävi mielessä yksi toinen, kun silmiin osui hyllyillä olevien kirjojen joukosta pienempi opus. Se oli nahkakantinen, suhteellisen uudennäköinen ja kooltaan kämmeneen sopiva. Pienen matkakirjan sivuilla näytti olevan nopealla selauksella kuvauksia ja kuvia rohdoista ja yrteistä, sekä joistakin eläimistä, joiden verta tai ruumiinosia saattoi käyttää taikajuomissa.
”Voisin ottaa tämän… Jos se ei haittaa?”, Pikkuhaukka lopulta tokaisi, pientä kirjaa näyttäen esillä.

Theodluin kohotti kulmiaan pienesti yllättyneenä, kun Mordecai halusi hänet saattaa Delathosin asunnolle. Syy tälle oli tietenkin järkeenkäypä, jos matkalla pikkuhaukalle sattuisikin jotain, olisi Darius kyllä ensimmäisenä syyttämässä Mordecaita.
”En tietenkään pahasti”, Pikkuhaukka hymyilikin, ”Pitäisi siitä — en oikeastaan tiedä reittejä kunnolla kaupungissa, vieläkään, joten ehkä seurassasi löydän perille nopeammin, mitä yksin harhaillessa”, hän lisäsi naurahtaen. Tietenkin hän olisi löytänyt perille, mutta siinä saattaisi kestää pidempikin tovi ja näin myöhään illasta oli tietenkin mukava päästä nopeasti, suorinta reittiä perille.
”Lähdetäänkö saman tien sitten?”.



// :D Stuntti Agnoja kaikkialle. Iri rääkyy jostain sivusta silleen ”DARI MÄ NÄÄN SUT”. KJÄHÄHÄ no mut, loppupeleissä menin nukkumaan, missä on papukaijamerkkini. Ja voi apua, tuun vahtiin sun pihaa sit ja sähisen, puren jokaista joka uskaltaa lähelle. Postinkantajaakin. SÄ JA SUN AAMU NELJÄS NYT OIKEESTI :---D Kai sä oikeesti olit jo kahdelta valmis tekstin kans mut venasit varta vasten sitä neljää? Ota aamuluettavaa joka nyt on kirjaimellisesti aamuluettavaa //

[Crimson]

Ane hiljentyi kuuntelemaan miestä, antaen siinä sen poskilleen kohonneen punansa ja jännityksen samalla laantua jälleen. Hän koki jollain tasolla luottavansa Dariukseen, vaikka vaistot käskivät siitä huolimatta olemaan varuillaan puolituntemattoman seurassa – eihän Aneritte kuitenkaan millään tasolla tuntenut haltiaa varsinaisesti, tietäen tuon korkeintaan nauttivan Hopeisen suosiosta. Ja tietenkin olevan puolueellinen sotilas, mikä varmaan selitti miksei Darius halunnut sotkea Briarin nimeä itseensä sillä tavalla, ainakaan vielä, vaan halusi ennemmin jonkun ulkopuolisen mutta kuitenkin tutun auttamaan itseään tässä asiassa.
Nessiä hirvitti. Mitä jos hänen kokemuksensa ja taitonsa eivät kuitenkaan riittäisi Dariukselle, ja toinen vain kuvitteli hänestä liikoja?! Tietenkään arpikasvoinen tyttö ei itseään pitänyt minään ja epäili menneisyytensä tähden itseään läpikotaisin, päällimmäisenä tämänkin pyynnön ollen nostanut mieleen ne hetket kun Anerittea oli pyydetty herttuan joukkoihin taistelemaan aikanaan.

Tummalintu yritti hillitä sen kuumotuksen nousemista kasvoilleen jälleen Dariuksen sanellessa saattavansa olla tykästynyt häneen. Nessaya virnistikin vinosti, peittäen sen arvioivan katseensa muuten kiusoittelevaan ilmeeseen, samalla kun sulkatukkainen seurasi haltian kumarrusta tarkoin. Se näytti elegantilta, eikä moni Briarissa vastaavasti käynyt pariaan vastaavalla eleellä kiittämään. Se tietenkin herätti Anen miettimään, mahtoiko Darius olla aatelinen haltioiden parissa? Olisiko hänen pitänyt vain sivuuttaa miehen imartelevat sanat, jos ne olivatkin vain pelkkää sanailua eivätkä oikeasti tarkoittaneetkaan mitään? Halusiko Darius kuitenkin käyttää häntä vain hyväkseen? Johan hän tiesi tuon omaavan sotilasarvon, kuuluvan johonkin rykmenttiin, muttei Tummalinnulla ollut aavistustakaan tarvittiinko haltioiden parissa sotilasarvoon myös aatelisarvo! Kaikkihan nuo olivat kasvoiltaan ja rungoltaan komeita, toiset jopa hyvin kauniita näin hänen kokemuksensa perusteella, naispuoleisista sitten puhumattakaan jotka Nessayan silmissä olivat kuin parhaimpiakin jumalattaria. Mutta Dariuksessa oli omanlaisensa karisma, tuo omasi huomaavaiset tavat ja tyylin puhua, mikä pitkälti poikkesi siitä millaisia kokemuksia pisamakasvoisella Anerittellä oli kontollaan kerättynä muiden kanssa kanssakäymisten suhteen. Hänen ainoa kokemuksensa aatelisista liittyi Sepulchren herttuaan, jota Darius hänen mielestään tapojensa puolesta ainakin muistutti…
Kaikesta ajatustyöstään huolimatta, soi Tummalintu sievän niiauksen parilleen, vaikka hänen tyyliinsä se kumarrus olisi ollut sopivampi. Ei hän ollut mikään neitokainen, ja ikänsä rämäpäänä ja sotilaiden keskellä pitkälti eläen Nessayaan oli tarttunut se poikamainen tyyli ja tavat. Mutta tässä yhteydessä, tässä tilanteessa se niiaus tuntui paremmalta vaihtoehdolta, Anen väläyttäen vielä viehättävän hymyntapaisen haltiamiehelle sievän eleensä päätteeksi.

”Saat kertoa siitä asemastasi minulle joskus”, Tummalintu hymähti yhä hymyillessään, epäsuorasti näin ilmoittaen että oli silmäpuolen pyyntöön suostumassa, ”Suostun sillä ehdolla, että kumoat kanssani liekkishotin”, Nessi kuitenkin vaati virnistäen, asettaen leikkimielisen ehdon heidän sopimuksensa sinetöimiseksi.
”Tarvitsen myös keinon olla teihin yhteydessä, ja toisinpäin jos haluat tämän toimivan ja meidän tapaavan jälleen. En pysy pitkään paikoillani ellei minulla ole siihen syytä, ja Briarissa en… turhan usein vieraile”, Nessaya vielä lisäsi heidän aikaisempaan aiheeseensa palaten.


”Se olkoon sinun”, Mordecai hymisi, myyntitiskin puolelle sen verran askeltaen jotta saattoi kurottaa käteensä sulkakynän ja paperinpalasen, jolle kävi nopean huomautuksen jättämään siitä että kyseinen nide oli mennyt kaupan. Eiköhän huomenissa puodille ensimmäinen saapuva työntekijä merkkaisi sen asiaankuuluvasti myyntikirjaa ylös, Lotharin viitsimättä alkaa tärvätä aikaa enää itse vastaavaan tänä iltana, kun hänellä oli yhä Theo ja muut henkilökohtaiset asiansa harteillaan.
Haukanpoikanen ei sanojensa mukaan kuitenkaan myöskään siitä pahastunut, että velho saattaisi tuon perille asti siitäkin syystä, ettei Theo tuntenut kaupungin reittejä vielä täysin. Mordecai kohotti suupielensä nopeaan hymyyn, samalla kun pikkuhaukan puoleen vilkaisi laskiessaan sulkakynän takaisin paikalleen pöydälle ja nyökkäsi nuoremmalleen.
”Lähdetään vain, eipä minullakaan ole syytä jäädä tänne pidemmäksi toviksi”, vampyyri tuumasi lähtiessään askeltamaan putiikin halki ulko-ovea päin, sitä mukaan kauimmaisiin nurkkiin jäävien valojen käydessä hiljalleen himmenemään jälleen lopulta aina sammuen ja antaen hämärän laskeutua pimentämään sisätilat alleen. Parivaljakko astahti lumen peittämälle kadulle, Lotharin lukiten puodin oven perässään ja vielä varmistaen katseellaan ikkunoiden läpi, kuinka viimeisetkin valot hiipuivat sisätiloista oven sulkeuduttua heidän jälkeensä. Koreanoloinen rakennus kyllä pysyisi pystyssä ilman heitäkin, ja tuskinpa kukaan halusi liikkeeseen näillä seuduin murtautuakaan, etenkään lumottuun sellaiseen, jossa ei takuulla olisi arvannut mitä väkisin sisälle yrittäessään olisi niskaansa saanut alta aikayksikön.

Viileä ilma vasten kasvoja tuntui Briarin ja hetken sisällä oleskelun jälkeen vain mukavalta, virkistävältä, vaikka yönlapsi kävikin korjaamaan takkiaan ryhdikkäämmin yllensä. Hän kohotti pienesti sen kaulusta, sekä siveli lyhyempiä harmaantuneita hiushapsuja paremmin arpisen kasvopuoliskonsa peitoksi, samalla kun vilkaisi hämärässä korkeuksiin kohoaviin, hohtaviin linnantorneihin kuin hakeakseen suunnan jonne päin heidän tulisi tästä lähteä. N’drayerin tasokkaampi asunto omaisuuksineen kun sijaitsi kaupungin ylemmillä tasoilla, jonne sinällään oli aina helppo löytää jo pelkästään pääteitä seuraamalla, vaikka kapeammiltakin kujilta löytäisi paikalle jos vain piti silmällä missä päin Cúthalionin linna sijaitsi. Näin iltamyöhään se hämärillä kujilla liikkuminen yksin tosin ei välttämättä ollut se fiksuin teko monesta erinäisestä syystä, ellet täsmälleen tiennyt missä olit ja mitä tekemässä. Vampyyriä tosin hirveästi pimeässä yksin liikkuminen ajatuksena ei jaksanut häiritä, eikä kukaan useimmiten kehdannutkaan katseita enempää muuten kylmänvakavaan Mordecaihin suunnatana. Lienikö siis Theodluinin onni, että yönlapsi oli tuon seuraan lähtenyt juuri tänä iltana, kun kaupungissa lieni muutenkin arvokkaita tahoja jo tulevien juhlien tähden paikalla, jotka houkuttelivat yhtälailla hämäräheppuja piiloistaan liikkeelle sattuneista syistä?

”Luulisi kaltaisesi nuoren jo tuntevan nämä nurkat kuin omat taskunsa”, Lothar hymisi, lähtiessään johdattamaan heitä eteenpäin leveämpää tietä määränpäätä kohti, ”Sinulla ei taida olla kaupungissa hirveästi ikäisiäsi ystäviä?”.


//GIB! Voin sitten nakata oman stuntti Agnan hoitamaan likaiset työt puolestani, kun meno alkaa mennä liian lujaks. Vähemmästäkin sensorit alkaa hälyttää! EI KUN ANNAT POSTINJAKAJAN OLLA, VIATON ON PATE! Teksti oli valmis kolmelta, en luottanu siihen et Jonttu ois postannu sen tänne ajallaan joten kärvistelin hereillä ylimääräsen tunnin että sain lupaamani aamuneljän herkun laitettua tänne. Tyhmä kun olen :DDDDD OLI HERKKUA TAAS! Aksun aamunannat ei koskaan petä//

[Aksutar]

Darius sai kuulemma luvan kertoa asemastaan tummalinnulle, sitten joskus, mikä indikoi sitä että Aneritte oli suostumassa ainakin yrittämään heidän suhteen. Haltia oli sinällään huvittunut siitä, ettei Aneritte vieläkään tietänyt hänen sotilasarvoaan, mutta sinällään Darius oli myös kiitollinen, ettei kukaan mahdollinen siitä ollut Anerittelle kertonut. Lorythashan olisi helposti voinut vain kertoa tummalinnulle eliittikenraalin arvosta, mutta ilmeisesti sarvipäinen oli pitänyt suunsa kiinni.
Ehtoihin kuitenkin lueteltiin liekkishotin kumoaminen naisen kanssa, eliittikenraalin hymähtäen pienesti virnistäen. Siitä juomasta hän olikin jo kuullut, mutta ei voinut sanoa olevansa kovin innoissaan moista maistamassa. Oli kyse sitten oikeista liekeistä tai vain kuvainnollisesti tulisesta mausta, ei haltia kummankaan ystävä ollut.
”No jos niin vaadit, eiköhän se onnistu”, Darius vastasikin, samalla kun lähti saattamaan Nessayaa pois tanssikehästä, uuden kappaleen ja tanssin alkaessa.

Askel vei hiljalleen takaisin tarjoilupöytien suuntaan, Dariuksen uskoen Aneritten ottavan ohjat suunnasta, jos niitä liekkilitkuja halusi hänelle juottaa. Puheeksi tuli samalla yhteydenpito, haltian hymähtäen mietteliäänä pulmalle. Ane kertomansa mukaan ei pysynyt yhdessä paikassa pitkään ja Briarissa nainen ei turhan usein vieraillut, eikä Darius kyllä halunnutkaan Anea pakottaa kylään, jossa tuo ei tuntenut oloaan mukavaksi.
”Pystyisittekö pysymään Seyrin kanssa yhteyksissä lohikäärmeiden välityksellä?”, Eliitti tiedusteli, tietämättä kuinka helppoa lohikäärmeitä oli kouluttaa viestinviejiksi varsinaisesti, mutta kerran jos toisenkin hänelle oli kiikuttanut kirjeitä Seyriltä pienemmät liskopedot, ”Josko toinen pedoistasi kävisi aika ajoin Briarissa katsomassa, onko sinulle kirjeitä — sikäli mikäli osaat edes lukea?”, eihän se itsestäänselvyys ollut. Ane kuitenkin vaikutti sen verran fiksulta henkilöltä, että tuo osasi lukea, ainakin yleiskieltä jos ei jopa haltiakieltäkin.
”Lorythas lienee miestä helpommin tavoitettavissa, sinun asemassasi. Minä vietän suurimman osan ajastani Haltioiden kaupungissa… Tosin siihenkin on tulossa muutos… Satutko tietämään kylästämme metsässä?”, Haukansilmäinen tiedusteli. Hän ei tosin ollut valmis paljastamaan piilopaikan sijaintia tai tapaa löytää se, jos Nessaya sitä ei jo valmiiksi tiennyt. Sitä salaisuutta eivät haltiat jakaneet kenelle tahansa tuosta vain, vaikka Darius nyt pintapuolisesti luottikin Aneritteen.


Maagikaksikon matka jatkui jälleen, Theon pistäen pikkukirjan laukkuunsa, joka alkoi pikkuhiljaa olemaan jo turhankin täynnä. Ehkä hänen pitäisi hankkia laukku, jossa oli oma tasku-ulottuvuus.
Pihalla pakkanen löi heti ensimmäisenä kasvoihin, Theon ihon mennen heti kananlihalle. Kaupungissa, Aroilla, pakkanen tuntui aina jokseenkin kylmemmältä, vaikka sitä se tuskin oikeasti oli. Nuori maagi vetikin kaulahuiviaan paremmin kasvojensa suojaksi, lähtien kiltisti seuraamaan suunnan valinnutta velhoa kaupungin kaduille. Kadut olivat alkaneet jo hiljetä, suuremmilla teillä ja toreilla oli vielä liikettä ja satunnaisia kulkijoita ja hiippareita, mutta aikalailla kaupunginväki oli vetäytynyt sisätiloihin pakkaselta suojaan.

Theo koitti parhaansa mukaan painaa reittiä muistiin, kun he lähtivät kulkeutumaan Mordecain puodilta kohden N’drayerin asuntoa. Kyllä hän varmasti Pandoran Lumon löytäisi kaupungista uudestaan, mutta helpompihan se oli jos tietäisi reitin. Katujen tarkkailusta huomio kääntyi kuitenkin velhon puoleen, kun tuo jatkoi keskustelua.
”Niin luulisi, mutta minulla ei ole ollut mahdollisuutta tutkia kaupunkia kovin usein. On ollut… Kaikenlaista”, Nuorempi maagi hymähti, olkiaan pienesti kohauttaen. Aluksi hän ei saanut edes liikkua yksin kaupungissa, sitten sen tutkiminen oli jäänyt taka-alalle, kun pikkuhaukka oli hovissa alkanut pyöriä, pelkkien kuiskauksen tupien sijaan.
”Ei ole. Mir Valdoren ja setäni oppipoika, Aaron, lienevät lähinnä minun ikääni, jotka satun tuntemaan… Luulisi että olisin jo ehättänyt enemmänkin tuttavia saada mutta ei. Mutta, tunnen lähes jokaisen Kuiskauksen tuvilta! Ja hovista olen löytänyt muutaman mukavan… tahon, en kuitenkaan…”, Loppua kohden enkelinpennun iloisensävyinen sepitys alkoi hidastua ja muuttua lähinnä poissaolevaksi muminaksi, jonkin selvästi alkaen vaivata pikkuhaukkaa.
Hän aisti auran. Suuren, väkevän, sellaisen joka pystyi jopa Mordecain miellyttävän auran haastamaan. Se alkoi ahdistamaan henkeä täysin uudella tavalla, enkeliverisen alkaen yllättäen tuntemaan suunnatonta pakokauhua selittämättömästä syystä. Ei Aura vetänyt veroja Ajankiitäjän saatikka sitten Taivaanturmelijan auralle, mutta toisin kuin vanhimpien aurat, tämä aura nosti pelon pintaan. Aivan kuin hän olisi tiennyt, että sen lähdettä piti pelätä. Ja sen nousevan pelon saattelemana hiljentynyt puoliverinen ottikin pari askelta lähemmäs Mordecaita heidän kävellessä, Theon koittaen parhaansa mukaan keskittyä vanhemman velhon auraan ja miellyttävään magiaan, uskaltamatta kuitenkaan sanoa mitään, pelon pakottaen nuoremman pitämään suunsa kiinni ja katseensa maassa.


// Suntti Agnasta uus hittituota. Hanki nyt omasi hintaan vain 399€. Nopeimmille tilaajille minikokoinen matka-stuntti-agna kaupan päälle. Sensorit hälyttää ja gaydar väpättää. PATEA PUREN SAATANA, MINUN MAILLENI TULI. JA VOI PERSE SUN KANS OIKEESTI :---D Sul on joku neljäfetissi nyt menossa. Tyhäm. //

[Crimson]

Nessi malttoi lähteä haltian saattamana tanssikehästä, alkaen sitten samalla askelten heitä eteenpäin viedessä pohtia mistä mahdollisesti helpoiten tavoittaisi jonkun heille tekemään vaatimansa. Samalla kun Aneritte mietti vastausta Dariuksen kysymykseen, lähti sulkapäinen viemään heitä vuorostaan valitsemaansa suuntaan, sen verran miehen kädestä rohjeten pitelemään ettei tuota hukkaisi minnekään väenpaljoudessa.
”Caer ehkä, se ei samalla tavalla ujostele pienempään veljeensä nähden kulkea yksin. Voisin yrittää opettaa niitä viestihaukkojen tavoille”, Nessaya pohti nopeasti hymyillen Dariukselle, ”Äläkä sinä lukutaidostani murehdi! Olen ollut aatelien palveluksessa ratsastajien komentajana, minun oli välttämätöntä osata lukea kirjeitä ja lehtisiä ja lähettää niitä takaisinkin. Puhun ainakin neljää eri kieltä sujuvasti, ja osaan kirjoitan niin yleiskieltä kuin teidänkin runollisempaa kieltänne”, sulkapäinen virnisti, samalla kun raahasi heidät pienen juomatiskin luo.

”Olen kyllä kuullut siitä, mutten koskaan ole henkilökohtaisesti sitä nähnyt”, Tummalintu kertoi, Dariuksen kysellessä oliko Nessi miten tietoinen heidän kylästään. Quinnin suojissa se jossain oli, kuuleman mukaan, mutta vaikka Aneritte olisi siitä itse joskus ohi kulkenut, ei hän kuitenkaan ollut piilotettua haltioiden kylää koskaan omin silmin nähnyt. Ehkä hän joskus eksyisi sinne jonkun johdattelemana, sillä vahingossa Nessaya ei uskonut ikinä löytävänsä paikanpäälle yksin.
Lasillisista paikanpäällä vastaavan ei tarvinnut kuin vilkaista määrätietoisesti virnistävää sulkatukkaista, joka nopeasti kahta sormeaan miehelle vilautti, vilkaisten nopeasti vielä Nessayan seuralaiseen ennen kuin alkoi taikojaan tekemään.
”Tiedän että kreivinne asuttaa niitä sijoja, siihen tietämykseni sitten loppuukin”, Ane jatkoi palaten heidän väliseensä keskusteluun, kääntyen samalla puolittain Dariusta kohti, ”Ei minulla ole tarvetta etsiä mitään sellaista, joka tarkoituksella on piilotettu, saati seuduillenne tunkeutua, kun vastapuolenne sitä varmaan harrastaa kysymättäkin kaikkien puolesta”. Olihan se sääli että vastaavan jännitteen piti vallita mantereella, sen toisinaan haitaten ulkopuolistenkin kulkua. Ei Tummalintukaan ollut aina säästynyt niiltä karuilta katseilta ja loukkaavilta heitoilta tietyissä piireissä – hän kun ulkoisesti näytti pitkälti ihmiseltä päällepäin vilkaistuna, vaikka omasikin hiustensa suojissa selvästi suippokärkisemmät korvat ja teräväpupilliset silmänsä, jotka kielivät hänen kuitenkin olevan jotain täysin muuta kuin tavallinen teitä tallaava nainen.

Siinä samassa heidän eteensä myös tuotiin kaksin kappalein pienet tummat lasit, joiden päälle tiskin ympärillä lentelevä kirjaimellisesti pieni, vain muutamien kymmenien senttien mittainen serpenttilisko kävi yksinkertaisesta komennosta puhkumaan pienet purppuraiset lieskat juomiin. Niiden pinta syttyikin kauniisti väreilemään pikkuliskon tulesta, antaen Briarin muutenkin todella mausteiselle tuliviinaksi nimetylle juomalle erityisen, hieman paahtuneen maun. Nessaya kävi sormenpäällään liikuttamaan sitä lasia varovasti lähemmäs Dariusta pöydänkantta pitkin, virneen nostaen kasvoilleen kun kohotti katseensa vasta vihityn ratsastajan kasvoille. Tummalinnun ei itseään sen juoman suhteen tarvinnut rohkaista, Aneritten käyden tottuneesti tarttumaan omaan pieneen lasilliseensa, ja mallia näyttäen kiskaisi mausteisen, palavan shotin kitaansa siltä seisomalta kuin vanha tekijä, korkeintaan sitä juoman mausteisuutta puhaltaen huuliltaan juomisen jälkeen. Tietenkin moinen ronskimmanpuoleinen veto pieneltä naiselta sai muutaman paikalla olevan vanhemman lohikäärmeratsastajan yhtymään innokkaaseen hurraukseen ja vislauksiin, noiden yhtälailla jääden odottamaan Tummalinnun seuralaisen heittävän erikoisemman drinkin yhtälailla naamaansa.
”Sinun vuorosi! Varaudu siihen ettet varmastikaan ole maistanut yhtä mausteista juomaa ikään aiemmin”, Nessi varoitti ilkikurisesti hymyillen, katseensa kohoten myös sen puoleen joka otti saapuakseen paikalle. Nimittäin itse kyläpäällikkö, Seyrin parkkeeraten itsensä Winderin taakse selvästi jo tietäen mitä paikan päällä oli tekeillä, ja sen hänelle varmisti se toinen vielä koskematon lasillinen pöydänkannella.
”Tämän minäkin haluan nähdä”, kirjavan näyttävään shaaliin ja sarviinsa koristeita saanut Lorythas tuumi viekkaasti tummatukkaisen kenraalinsa takaa.


Mordecai ymmärsi yskän, pitäen Theon taustat huomioiden hyvinkin todennäköisenä sitä, ettei nuorikolla ollut ehättänyt olla aikaa vain juoksennella pitkin kaupungin katuja kuten nuorilla yleensä oli tapana. Sääli sinällään, vaikka eipä se hänen asiansa ollut päättääkään siitä missä ja miten muuten aikanaan niin vapaasti Elwoodissa kulkenut Windereiden äpärä sai näillä kulmilla vuorostaan tulla ja mennä. Haukanpoikasen kerratessa tuttaviensa nimiä ja kertoessa lyhykäisesti paremmin piireistään kaupungissa, vaikutti Lotharkin muuttuvan Theon seurasta huolimatta poissaolevaksi, vampyyrin leuan laskien lähemmäs rintaansa. Hän pisti kyllä merkille enkelinpennun mumistut sanat, samalla kuitenkin ollen niin omissa ajatuksissaan, ettei äkkiseltään olisi saattanut vastata Theon puheisiin sanallakaan takaisin.
Vanhempi velhokin aisti sen, saman mitä niin kovin pelokkaaksi ja hiljaiseksi yllättäen heittäytynyt pikkuhaukkakin taisi. Hänelle harvinaisen tutun pimeän auran, joka syystä tai toisesta lähestyi heitä. Ei kuitenkaan mitenkään salaperäisesti jostain hämärästä, saati näkymättömistä yllättäen eteen hypähtäen, vaan tuo kauniinvalkeisiin silkkeihin pukeutunut taho asteli heitä vastaan kaupungin katua pitkin kuten kuka tahansa vastaantulija olisi tehnyt. Miehestä lankesi kuunvalosta ja katuvaloista suuri varjo heidän ylleen, hämärän verhoten kaunopiirteisiä ovelan hymyn omaavia kasvoja, joita kehystivät yhtälailla valkeat hiukset ja tummat piikikkäät sarvientapaiset. Ne oikeasta kulmasta näkyä kohden välillä loistavat valot saivat muukalaisen näyttävillä rajauksilla koristellut silmät kuitenkin välkkymään yhtälailla punaisina, ja paljastivat vastaantulijan katsovan selvästi velhokaksikon suuntaan lähemmäs astellessaan.

Joku olisi varmaan voinut väittää jonkun sortin henkiolennon tai aaveen kulkeneen vastaan tänä hiljaisena iltana muuten yllättäen niin aution tuntuisella kadulla, Mordecain tietäen kuitenkin paremmin kenestä jo pelkän auran perusteella oli kyse. Se ei kuitenkin saanut muutenkin pimeiden voimien kanssa tekemisissä olevaa vampyyriä voimaan pahoin tai pelkäämään, paitsi korkeintaan muiden puolesta, velhon lähinnä kyseenalaistaen miksi hänelle tuttu kasvo käveli heitä vastaan juuri. Tänä iltana, ja täällä.

Keskustelun ollessa tyrehtynyt täysin, äänimaailmaa ympärillä värittäen kutakuinkin pelkästään heidän askeleensa sillä hetkellä, kävelivät he kuitenkin - lähinnä Lotharin määrätietoisuudesta - eteenpäin erikseen pysähtymättä tai alkamatta mitään kiertämään kohden vastaantulijaa. Vastaantulijaa, joka kovin hienovaraisen kevyesti kävi heidät ohittaessaan olallaan törmäämään Mordecain kylkeen, korkeintaan hiljaisen hymähdyksen saaden vampyyristä irti, muuten hiljaisena jatkaen matkaansa vain eteenpäin edes anteeksi huolimattomuuttaan erikseen pyytämättä. Sillä sekunnilla kun Lothar oli nähnyt sarvipäisen kaartaneen selvästi heitä lähemmäs, oli yönlapsi alitajuisesti kurottanut kädellään ottamaan hellän otteen Theon käsivarresta, ihan kuin varmistaakseen että Miarora yhä hänen seurassaan oli ja myös visusti pysyisi. Tummatukkainen käännähtikin pian törmäyksen myötä katsahtamaan kovin hätäisesti Theodluinia päästä varpaisiin, ennen kuin puolittain käännähti ja jäi paremmin tarkkailemaan heidän tulosuuntaansa, jonne valkea hahmo rauhalliseen tahtiin näytti etenevän. Etääntyen häijyn auransa kanssa.


//MATKA-STUNTTI-AGNA EN KESTÄ <3 Ja nyt se gaydar sitten. Anen käy vielä hassusti. Vai onko se Iri jolle käy hassusti, jos koittaa tulla Anelle isotteleen. VARO SILLÄ ON SE KISSA, SE TULEE JA PUREE TAKASIN VIELÄ. Neljä on nyt juttu, minä vaalin tätä. Neljäkerhon perustan ja alan painattaan fancyi neljä pinssejä//

[Aksutar]

”Kenties se olisi helpoin tapa pitää yhteyttä valtakunnan sisällä”, Eliittikenraali hymähti, Aneritten tuumien Caerin kenties kykenevänsä viestinviejä hommiin, mikäli oppisi siihen työhön. Ja kerta nainen sanojensa mukaan osasi kyllä lukea, kirjeitse he saisivat pidettyä yhtä Briarin kautta. Toki voisihan Aneritte lohikäärmeensä suoraan Dariuksen luo lähettää, mutta eliitti ei vielä tiennyt edes missä päin piilopaikkaa tulisi asumaan ja lisäksi hän liikkui niin usein työnsä tähden, että liskoparka saisi räpiköidä pitkin valtakuntaa päiviä, jos meinasi haltian löytää — ja tuskin Caerkaan haltioiden piilopaikkaan löytäisi, jos emäntänsäkään ei ollut siellä käynyt.
”Minä joukkoineni siirrymme kreivin alaisuuteen piakkoin ja tulemme majailemaan suurimmalta osin piilopaikassa… Joten minuun tuskin tulet saamaan yhteyttä, ellen Briarissa satu vierailemaan”, Haukansilmä tuumi, jättäen asian sikseen. Eivätköhän he jotain keksisi.
Siinä samalla kaksikko oli saapunut pöydän ääreen, jossa tarjoilusta vastaava tiesi tasan tarkkaan, mitä kaksikolle tarjoilla Anen pienen käsieleen myötä. Eliitti ei voinut sanoa odottavansa innolla tulevaa, mutta seurasi kuitenkin tarkkaan, miten tämä pahaenteinen juoma valmistettiin. Ja siinä vaiheessa, kun pieni lohikäärme liekkinsä juomaan kävi sylkemään, oli Darius valmis kävelemään pois paikanpäältä. Ei hän kuitenkaan voinut, haltian saaden pidettyä itsensä paikoillaan jollain ihmeen kummalla, samalla kun seurasi, kuinka Aneritte oman paukkunsa kävi kumoamaan kitaansa muitta mutkitta. Eliitti kavensi katsettaan katsellen arvioivasti muodonmuuttajaa, joka ei näyttänyt reagoivan juoman mahdolliseen tulisuuteen, vaikka siitä kävikin varoittelemaan.

Haukankatse laskeutui arvioivana oman lasin puoleen. Haukansilmästä näki selvästi, ettei tuo ollut ihan varma tästä tempauksesta. Ennen kuin hän ehätti edes koskea lasiinsa, kuului tuttu ääni takaa, eliitin vilkaisten paikalle saapuneen kyläpäällikön puoleen.
”No varmasti, tuollainen kun olet”, Eliitti tuhahti koristeita sarviinsa saaneelle, ”Et syytä minua jos saat kauttani vatsanväänteitä”, haltia lisäsi mutisten kansansa kielellä, tietämättä kuinka moni häntä varsinaisesti ymmärsi. Mutta mitä hän oli todistanut, Briarissa puhuttiin enimmäkseen yleiskieltä ja lohikäärmeiden kieltä.
Eliittikenraali poimi lasin käsiinsä, pienen hetken vielä empien, samalla sivusilmällä nähden kuinka Iriador oli myös kiskottu paikalle Sagan ja Lokenen toimesta, jotka näyttivät olevan itse turhankin ilakoivalla päällä. Oliko naaraskaksikko sitten ehättänyt itsensä juoda jo humalaan, sitä Darius ei tiennyt eikä jäänyt pohtimaan, paljonko puhdasverisen lohikäärmeen olisi pitänyt juoda jotta pöhnään pääsi.
Lopulta se vitkuttelu sai luvan jäädä, Dariuksen tempaisten Aneritten esimerkinmukaisesti juoman alas kurkustaan. Heti ensimmäisenä lähes sylkäisten koko komeuden ulos suustaan, joutuen ynähdyksen saattelemana peittämään kämmenselällään suunsa, ettei niin oikeasti olisi tehnyt. Lasi iskettiin pöydän kanteen eliitin joutuen kumartumaan pienesti, saadessaan nielaistua juoman suustaan joka tuntui polttelevan koko matkan ajan alas kurkusta. Suuhun jäi mitä hirvein polte, joka ehkä jollain sadistisella tavalla tuntuikin hyvältä, sitä mukaan mitä polttelu lievitti. Jahka suunsa oli saanut tyhjäksi, kävi eliitti kiroamaan itsekseen haltiakielellä, samalla kun äskeisestä itseään yritti keräillä. Luulisi, ettei drikki nyt niin paha ollut, kerta Aneritten kaltainen pieni nainen sen ensimmäisellä oli alas saanut, mutta tuo lieni tottunut näihin litkuihin. Darius puolestaan oli tukehtua pari vuotta takaperin viskiin, kun ensimmäisen kerran sai sitä maistaa.
”Ja tekö muka juotte tuota huvin vuoksi?”, eliitti sai yskäistyä, koittaessaan yhä makua suustaan sivuuttaa.


Theodluin ei uskaltanut edes katsoa kohden sitä henkilöä, josta valtavanväkevä aura lähti. Pahemman tilanteesta teki sen, että jopa Mordecai tuntui hiljentyvän ja omalla tavalla jännittyvän tuon valkeisiin pukeutuneen tahon lähestyessä. Theo halusi vain nopeasti ohi tuosta sarvipäisestä, jonka läsnäolo tuntui painavan puoliveristä pienemmäksi. Vaikuttikin siltä, että pian tilanne helpottaisi, valkeahiuksisen kävellessä heidän ohitseen. Turhankin läheltä, jos enkelinpennulta kysyttiin, painostavan auran omaavan olennon käyden ilmeisesti ohi kävellessään pienesti vampyyria tönäisemään. Mordecain hymähdys sai enkelinpennun kohottamaan katsettaan paremmin yönlapsen ja tuon toiselta puolelta ohikävelleen sarvipäisen puoleen. Ja sillä samaisella sekunnilla kun enkelinpentu kunnolla näki sarvipäisen, vilaukselta, kävivät puoliverisen silmät vaihtamaan väriä valkeanhohtavaksi, uudenlaisen, mutta tutun auran nousten nuoremman maagin ylle. Nuorempi oli kunnolla kääntynyt Mordecain puoleen, käyden vapaalla kädellään tarttumaan velhon käsivarteen, jonka käsi oli pikkuhaukan toiseen käsivarteen tarttunut.
”Älä anna meitä Hänelle”, häilyvä naisääni sävytti puoliverisen omaa ääntä, nuorikon puhuen enkelten kielellä, painaessaan kasvojaan piilottavin elein vasten yönlapsen rintapieltä. Valkea aura kumpusi vielä pienen hetken puoliverisestä, kunnes katosi, haihtuen yhtä nopeasti mitä oli tullutkin. Haukankatse palasi normaaliksi, otteen Mordecain käsivarresta käyden tiukentumaan, kun Theo jäi hetkeksi vain tuijottamaan velhon kangastakkia edessään. Pikkuhaukka ei ollut varma, mitä oli tapahtunut, mutta hän aisti sen painostavan auran kaikkoavan ja se oli ainoa asia, mistä Theo juuri sillä hetkellä välitti.
”Mennään pois…”, Theo kuiskasi lähes väristen, aivan kuin pakkanen olisi yllättäen käynyt puremaan luihin ja ytimiin.



// KESTÄ ET!! Et dissaa mun gaydaria. Ane varo vaaraa. TAI NO NIIN NO, IRI TULEE VARMAAN TURPUUN. Jos ei Anelta niin sit se smack down Scylla hyppää jostain niskaan. MÄÄ SYÖN SEN KISSAN SAATANA! Ja ovi apua :DD KAIKKI TÄMÄ VAIN KOSKA AJATUKSISSANI SANOIN NELJÄ //