These wounds

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Joulu 2019, 02:10

Iriador, Lorythas, Nessaya, Lothar, Delathos

En en, juo se nyt vain”, Lorythas myhäili itsekseen jäädessään seurailemaan kuinka Winder kävi siihen lasiin viimein kiinni. Yhtä tiiviisti sitä näkyä tuntuivat seuraavan Nessaya vierestä, sekä paikalle saapuneet lohikäärmenaaraat Iriadorin kera, siinä missä väki heidän läheisyydessään seurasi harvinaisen tarkasti, kun vasta ratsastajan valan vastaan saanut lähti Tummalinnun haasteeseen vastaamaan. Ja vahingoniloinen naurunremakkahan siitä seurasi, jonka Aneritte aloitti, ilonkyynelten kirvoten silmiinsä siitä näystä kun silmäpuoli yritti saada kumottua juoman alas kurkustaan. Kyllähän kultasilmäinen sen kurkustaan alas sai suhteellisen kunnialla, toimituksen kokonaisuudessaan kuitenkin naurattaen Briarin väkeä Iriadoria myöten, joka oli saman kokenut jo aikaa sitten.

Puolikäärme kävi pyyhkäisemään omia naurusta silmäkulmiin kirvonneita kyyneliään hihansa pieleen, toisen kätensä asettaessaan lohdullisesti Dariuksen olkapäälle yhä naurahdellessaan, nopeasti vapaalla kädellään viittoen juomavastaavaa antamaan heille jotain millä Winder saisi suutaan huuhtoa. Tarjolle asetettiinkin kuivahkoa omenasiideriä, joka ainakin huuhtoisi sen hirveimmän tuliviinan jättämän poltteen suusta kun aikansa makustelisi makeampaa juomaa.
”Se on eräänlainen haaste täälläpäin, niin sanottu kaste uusille ratsastajillekin. Olen yllättynyt siitä että Tummalintu sai sinut houkuteltua tähän”, Lorythas selitti ja sanojensa perään virnisti maireasti haukankatseiselle, samalla kun kuroi sen lasillisen makeampaa juomaa lähemmäs heitä, ”Maista tätä, omenasiideri helpottaa ainakin jälkimaun kanssa jos ei muuta”.
”Olisitpa… Olisitpa nähnyt ilmeesi!”, Ane vinkui nauraen yhä vieressä muutaman muun tavoin, naisen taittuen kaksin kerroin pitelemään vatsaansa, näyn saaden hopeahapsisen lähes uudelleen purskahtamaan nauruun Winderin viereltä.
”Anna--- anna anteeksi! Siitä on pitkä tovi kun viimeksi sain huijattua kenetkään maistamaan tuota seurassani”, Nessi pahoitteli naurunsa lomasta, samalla suoristautuen ja katsoen naurusta naamaansa kivistäen Dariusta pahoitellen.


Velho ehti hetken tarkkailla valkeisiin sonnustautuneen hahmon kulkua, kunnes kysyvänharhaileva katseensa laski pian takaisin Theodluiniin, joka oli ehtinyt ottaa hänestä paremman otteen. Mordecai aisti sen omaa olemustaan painostavan auran voimistuneen ympärillään, sen kummuten esille Theosta, joka myös puhui jälleen oudoin sävyin kieltä, jota nuorikko tuskin itse tiedosti. Miksi Nemamiarathin läsnäolo yllättäen jälleen kerran laskeutui paikalle, ja kävi siten piilottelemaan itseään pojan ruumiissa yönlasta vasten kuin hukkuva oljenkorteen tarttuen, sitä Mordecai ei tiennyt. Lothar näki tarpeelliseksi kuitenkin kohottaa toisen kätensä kevyesti nuorempansa harteille omanlaisekseen turvaksi ja ilmaisuksi, ettei aikonut Theon luota minnekään vain hävitä.
Se puhdas aura häilyi kuitenkin tiehensä, helmiäisen katseen tarkkaillen miten puoliverisen katse tuntui jälleen rauhoittuen tavallisemmaksi palaten, vampyyrin tehden elettäkään liikahtaakseen sijoiltaan minnekään. Poika ilmaisikin väristen halustaan poistua paikalta, Lotharin niihin sanoihin ymmärtäväisesti vain hymisten hetken. Oli parempi että Theo pääsisi jonkun seuraan juuri nyt, sisälle, turvaan, Mordecain kehitellessä itselleen jo ylimääräistä, kiireistä tekemistä täksi illaksi sattuneen myötä.

Sinun ei tarvitse pelätä mitään seurassani”, pitkätukkainen lausuikin rauhoittelevan matalaan ääneen, katseellaan vilkaisten Theosta vielä kerran nopeasti heidän tulosuuntaansa, samalla kun pikkuhaukan käsivarresta päästi irti. Heidän takanaan ei näkynyt enää ketään, sen pimeän aurankin ollen hävinnyt jo niin kauas ettei sitä selvästi enää saattanut aistia. Käsi nuoremman harteilta ei koskaan kuitenkaan laskenut alas, Mordecain kääntyessä varovaisesti jälleen heidän menosuuntaansa päin, hellästi kannusti harteilla lepäävällä kädellään nuorikkoa jatkamaan askellusta kanssaan, ”Tule. N’drayerin tuvalle ei ole enää pitkä matka, ja jos hän ei ole kotona, voin jäädä seuraksesi siksi aikaa kunnes hän palaa”, yönlapsi lupaili, vaikka tiesikin aikansa olevan kortilla uusimpien suunnitelmiensa myötä. Mutta ei hän kehtaisi jättää Theoa yksinkään, mikäli tuo kaipasi jotakuta seurakseen juuri nyt.

Niinpä kaikessa rauhassa, Theon määräten heidän kävelytahtinsa, saattoi Mordecai nuorikkoa matkassaan valoisia katuja pitkin aina Kuiskauksen kapteenin torpalle. Kodin pihapolku oli siistitty ja kuisti lakaistu, ikkunasta yhä loistavan kajon kielien siitä, että ainakin jonkun täytyi olla paikalla. Vasta sille korotetulle kuistille ehtiessä, laski Lothar kätensä alas pikkuhaukan harteilta, ja kävi koputtamaan tummaan oveen vaativasti. Tietenkin hän olisi voinut vain lumota lukon auki ja marssia kylmiltään sisälle niin halutessaan, mutta tuntui kohteliaammalta ainakin antaa tummahipiälle tilaisuus tulla heitä vastaan, eikä antaa Theodluinille enempää järkytyksen aiheita leikkimällä kuin ketä tahansa maanomistajaa tähän hätään.
Lyhyen hetken myötä vampyyri erotti askelia oven toiselta puolen siitä merkiksi korviensa värähtäen, valkeahapsisen kapteenin satiinisessa aamutakissaan ilmestyessä pian ovenrakoon. Aluksi vain kyllästyneenä siitä että joku kehtasi Delathosta tähän aikaan enää häiritä, mutta siihen katseeseen sekoittui yllättyneisyyttä ja pienimuotoinen järkytys, kun kuuraparta tajusi kenen kanssa kasvotusten seisoi sillä hetkellä. Ja kuka mustalla harakalla syystä tai toisesta oli mukanaan. Tuota kakaraa kun ei muutamaan päivään ollut näkynyt tyypilliseen tapaansa sotilastuvilla, ei Delin asunnolla, saati sitten lähimaillakaan syystä tai toisesta. Ehkä pakkasherra olisi pistänyt suoranaisesti vastaan, jos kyseessä olisi ollut Winder äpäräpentunsa kera, käsipuolen kuitenkin jääden vain hiljaa häkeltyneenä seuraamaan kuinka vampyyri kävi sen oven heidän välillään avaamaan ja astumaan ensitöikseen sisään hänen ohitseen käsineitään käsistään riisuen.
No tervetuloa sitten vain, vieraita tässä vielä kaipasinkin”, Delathos mumisi lähinnä itsekseen vilkaisten tummatukkaisen perään, siitä kuitenkin katseensa Theoon palauttaen, ”Meinasitko pihalle vielä jäädä rakentamaan lumiukkoja lämpimiksesi? Sisään siitä, tai saat laputtaa etsimään yösijasi jostain muualta”.



//ET ANNA MULLE SYITÄ HAJOTA NOIN SÖPÖIHIN JUTTUIHIN. Iri löytää ittensä puunlatvasta, kun Ane the dragon käy sen sinne heittämässä. Tai sitten se Scylla niin :D NYT JUMALAUTA ANNAT SEN KISSAN OLLA TAI MÄ SUUTUN! Niin, syytä itseäsi vain kun näin nerokkaan jutun oot pistänyt aluillesi. Teen siitä kultin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Joulu 2019, 02:52

Dariuksella oli selvästi vaikeuksia palautua äskeisestä huikasta, eikä asiaa auttanut yhtään se, että satunnaisten yskähtelyjensä välistä mies meinasi yhtälailla lähteä nauramaan missä muut. Olihan se huvittavaa, vaikkei juuri sillä hetkellä Darius pitänyt tilannetta hauskana, kun kurkkua vielä poltteli. Hetken haukansilmäinen vielä yskähteli kämmenselkäänsä, samalla kuunnellen, kuinka tämä oli oikeastaan eräänlainen haaste uusille ratsastajille. Eipä hän sitä paukkua ollut niellyt haasteen merkeissä, mutta nyt hän ymmärsi entistä enemmän, miksi Aneritte oli halunnut kyseisen juoman sopimuksen solmimiseksi kaataa.
”Hänellä oli keinonsa”, Eliitti yskähti sarvipäiselle, joka ihmetteli kuinka Tummalintu Haukansilmän oli tähän saanut houkuteltua. Haltia otti vastaan sen omenasiiderin, heti ensitöikseen kulauttaen muutaman suullisen alas, olon helpottaen pikkuhiljaa sen myötä. Anella oli yhä hauskaa, naisen lähes kaksin kerroin taipuen nauramisesta ja kieltämättä se näky sai eliittikenraalinkin pärskähtämään muutamaan kertaan. Naisella oli yllättävän tarttuva nauru. Tai sitten se oli se alkoholi.

”Tämä oli viimeinen kerta kun mitään sinun suosittelemaasi juon — saatikka syön”, Darius virnisti Anerittelle, joka äskeistä kävi anteeksi pyytelemään. Suotta, ei Darius siitä mieltään ollut pahoittanut saatikka katsonut ”haastetta” loukkauksena. Mutta uudestaan samaa litkua hän ei joisi.
”Tosin anteeksi en anna, jos nyt kerrotte, että juoma oli väkevämpää mitä haltiaviinat ja kohta olen pöydän alla”.


Enkelinpentu saattoi jälleen tuntea Mordecain auran paremmin, tuon magian ja silkan läsnäolon tuntuen rauhoittelevalta, turvalliselta. Ja sitä turvallisuuden tunnetta lisäsivät velhon sanat, vampyyriverisen vakuutellessa, ettei puoliverisen tarvinnut pelätä mitään hänen seurassaan. Ehkä se oli yhä typerää luottaa niihin sanoihin puolituntemattomalta, mutta Theo oli oikeastaan jo hiljentänyt sen äänen päässään. Hän luotti Mordecaihin, piti tuota turvallisena ja jos hän olikin väärässä, niin voisi hän syyttää kaikesta vain itseään.
Nyökkäyksen ja hymähdyksen myötä Theo kääntyi takaisin menosuuntaan, Lotharin käyden saattamaan kaksikon jälleen liikkeelle, samalla lupaillen jäävänsä puoliverisen seuraksi N’drayerin asunnolle, sikäli mikäli kapteeni ei paikalla olisi. Theo arvosti elettä, hymyillen sille pienesti, tietäen kuitenkin ettei Mordecai voisi jäädä, eikä Theodluin kehdannut tuolta yhtään enempää aikaa varastaa.
Enkelinpentu ehti palautua äskeisestä oudosta pelkokohtauksestaan sen pienen kävelynmatkan myötä, maagi kaksikon viimein saapuen N’drayerin asunnolle. Savupiipusta kohosi savua ja ikkunoista kajasti valoa, joten Delathos todennäköisesti oli kotosalla. Oliko tuo sitten hereillä vai jo sammunut juomisen myötä, se oli sitten seuraava kysymys.

Theo veti syvään henkeä kun Mordecai oveen kävi koputtamaan, eikä aikaakaan, kun kuurapartainen oven tuli avaamaan. Delathosen reaktio vampyyriin sai jo rauhoittuneen pikkuhaukan virnuilemaan itsekseen, Mordecain lopulta kävellen peremmälle taloon sen pahemmin lupia kyselemättä. Oli aina yhtä mielenkiintoista nähdä, miten Delathos reagoi auktoriteettitahoihin, joille ei uskaltanut sanoa vastaan — jos Darius oli tehnyt kuten Lothar, olisi kapteeni varmaan tirvaissut esimiestään ennemmin, kuin antanut vain kävellä sisään. Sisään astelevasta vampyyrista enkelinpennun katse kääntyi Delathokseen, joka häntä niin kovin ystävällisesti sisään hoputti.
”Mukava nähdä sinuakin”, Theo hymähtikin kuurapartaiselle, ennen kuin tuon ohi sisään harppoi ja lähti ensitöikseen kenkiä jaloistaan potkimaan ja vaatettaan vähentämään.
”Päiväsi on ilmeisesti mennyt suhteellisen hyvin, kerta oven jaksoit avata vielä tähän aikaan”, Enkelinpentu jatkoi takkiaan riisuessa, huomion kääntyen nopeasti Milkaan, joka paikalle oli pyrähtänyt ja nyt äänekkäästi maukuen haki huomiota uusilta kasvoilta. Se näytti jopa jokseenkin loukkaantuneelta, aivan kuin joku olisi hänen isäntänsä vienyt kissalta, joka kenties kuurapartaisen seurassa oli ollut nukkumassa.


// EI SAA HAJOTA. KORJAAN SUT. Ja voi apua :D IRI PARKA, se pitää sieltä sitten hakee. Joku muu kyl hakee, Dari ei kiipeile puihin. SUUTUTKO HÄH. MITÄ AJATTELIT TEHÄ HÄH. FITE ME (ง ͠° ͟ʖ ͡°)ง Ja apua, ET NYT MITÄÄN NELJÄN KULTTIA ALA TEKEMÄÄN mää ilmotan sut poliisille //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Joulu 2019, 04:43

Lorythas seuraili hymyillen kuinka Darius kävi siihen tarjottuun siiderijuomaan käsiksi oloaan helpottaakseen, toivoen että se myös auttaisi, vaikkei haukansilmäisen varmaan olisi tarvinnut enää yhtään enempää ilolientä juodakaan huomisen huomioon ottaen. Mutta sentään kyseessä ei ollut mitään mietoa enempää tällä kertaa, joka olisi saanut sisuskalut solmuun ja polttelisi kielenkantoja vielä seuraavanakin päivänä, jos siihen ei helpotusta olisi äkkiseltään tiennyt tai keksinyt.
”Kyllä se oli pahinta mitä kykenin tällä hetkellä keksimään pääsi menoksi”, Nessi virkkoi virnistäen Dariukselle, naureskeluaan yhä kesytellen, jotta sai itsensä tolpillaan pitämään, ”Muutaman lisää saisit noita kuitenkin kiskoa jos haluaisit että jalat karkaavat lopullisesti altasi. Ehkä olisi pitänyt juottaa se sinulle ensin, ja katsoa olisitko tanssinut kieroon sen myötä”.
”Ehkä jätämme sen väliin kuitenkin – mutta haluan myöhemmin tietää kuitenkin kuka joi eniten liekkishotteja tänä iltana”, Puolikäärme virnisti paikalla olijoita silmäillen, jokaisen kokeneemman jo tietäen sen olevan omanlaisensa haaste kyläpäällikön suusta tähän hätään kun aihetta näin sivuttiin. Sen myötä läjä uusia pieniä lasillisia käytiinkiin asettamaan tarjolle, railakkaiksi heittäytyvien ratsastajien nostaen pienimuotoisen maljan Seyrin kunniaksi. Niin Lorythas kuin Lokenekin innostuivat nauttimaan yhdet viinakset muiden iloksi, Iriadorinkin käyden kippaamaan paukun huuliltaan alas, punapäänkään kuitenkaan selviämättä siitä karvaan tulisesta mausta ja poltteesta yskimättä ja siideriä maistamatta. Sentään kukaan ei drinkkien myötä käynyt syöksemään tulta lohikäärmeiden tavoin!

Hetki muuttui jälleen toverimieliseksi rupatteluksi, Nessinkin viihtyen yllättävän vapaamielisesti nyt muiden seurassa, kun alkujännityksestään Dariuksen seurassa sosiaalisten kanssakäymisten suhteen oli päässyt eroon aikaisemmin. Ehkä alkoholilla oli myös näppinsä pelissä monen muunkin osalta, menojen ollen kuitenkin jo rauhoittumaan päin aikaisemmista railakkaista syömingeistä ja juomingeista, tansseista sitten puhumattakaan. Rauhallisempi musiikki värittikin tunnelmaa taustalla, sointuvaäänisen haltianaisen kauniiden laulujen, niin vierasmaalaisten kuin haltiakielellä laulettujen sävelten ollen kaikunut jo hetken pitkin juhla-aukeaa.

Sarvikruunuinen Seyr oli jo hetken kuunnellut ja katsellut lavan suuntaan itsekseen, veljensä shaalin anastaneen Lokenen ollen innoissaan, humalapäissäänkin, ollut somistellut mielestään paremmin Vaernin sarviin ripustettuja kauniita moniosaisia riipuksia, jotka laskeutuivat pitkin miehen vaaleita hiuksia nyt nätisti. Naaras päästikin yllättyneen äännähdyksen toisen hopeaverisen yllättäen liikahtaessa ja noustessa sijoiltaan ylös, Lokenen jääden seuraamaan hölmistyneenä kuinka Lorythas otti lopulta kävelläkseen Dariuksen luo. Turkoosinsinertävä katse laskeutui haltiakenraalin puoleen, Seyrin hetken vain vaisusti hymyillen toiselle, vilkaisi poispäin kainosti, ja toi sitten välittävän katseensa takaisin haltiaan.
Tanssisitko kanssani, Aiedail?”, hopeakäärme ehdotti, samalla kun kätensä ojensi pyyntönsä merkiksi haukansilmäiselle.


Kuurapartaisen hohtava katse seurasi kuinka nuori haukka myös sisään asteli hänen ohitseen, miehen vielä huokaisten syvään ennen kuin päätään pudistaen kävi vetäisemään oven kiinni kaksikon perästä. Viimeinen asia mitä hän oli odottanut tälle illalle enää, oli Mordecai. Eikä Delathos etenkään odottanut näkevänsä Theodluinia itse tuon pimeyden ruhtinaan seurassa muutaman päivän takaisen myötä, kun Winder itse oli vampyyrille asiasta pauhannut. Mutta siinä nuo nyt olivat, totisen vampyyrin katseen tavoittaessa hetkeksi arvioiden Delathoksen oman, kunnes valkeaharjaisen miehen huomio kääntyi rääpäleeseen pojan sanojen myötä, tummahipiäisen käydessä hipaisemaan sitä maagista pantaa kaulallaan ohimennen samalla.
Suhteellisen hyvin, niinkö väität? Phah! En ole nukkunut viimeiseen päivään, tämä perkeleen hely kuristaa minut vielä hengiltä, sitten poukkoilette tänne sisään tuosta noin vain yks kaks auringon laskun jälkeen”, Del naurahti alkuun surkuhupaisesti, käyden kuitenkin kulmiaan kurtistaen sähisemään murheitaan ääneen kaksikolle.

Ja missä helvetissä sinä olet ollut nämä päivät?!”, kuurapartainen älähti ihmeissään selvästi kohdistaen sanansa haukanpoikaseen, Delinkin vilkaisten äänekkäästi maukuvaan kattiin joka paikalle tuli itsestään ilmoittamaan.
Ja mitä sinä teet hänen seurassaan ja täällä ylipäätään?”, Delathos jatkoi, vuorostaan kalpeampaan velhoon vilkaisten, joka tähän saakka oli pysynyt hiljaa.
Onko luonasi vieraillut ketään äskettäin?”, vampyyri asetti tummahipiäiselle vastakysymyksen, josta silminnähden haltia ei selvästikään ollut innoissaan.
No ei. Ei ennen teitä, ei eilen, ei toissapäivänä…”, Del jäi luettelemaan ja muistelemaan, Mordecain huomion kiinnittyen jo jonnekin toisaalle, pohjoisenhaltian osaamatta vieläkään kaikkien vuosien jälkeen täysin pysyä vampyyriverisen ajatuksenjuoksun perässä. Olisiko jonkun sitten pitänyt olla käynyt täällä? Ja kenen? Miksi se edes kiinnosti tuota verenimijää ylipäätään?
Tulemme Briarista. Muistanet muutama päivä sitten kun Winder haavoittui käsittämättömästä syystä asunnollasi”, Lothar selitti lyhykäisyydessään missä he olivat olleet, vampyyrin rauhallisen katseen palaten takaisin tummahipiäiseen, ”Arvauksesi osui kutakuinkin oikeaan, sillä heidän kyläpäällikköään oli puukotettu ja myrkytetty Zhiermatuin verellä, mikä näkyi jo täällä aikaisemmin Winderillä, mutta myös paikanpäällä myöhemmin”.
Ja sinäkö muka olit auttamassa sitä puolueetonta äpärää huviksesi?”, Del hymähti epäilevästi silmäillen tummiin sonnustautunutta, selvästi näreissään astellen lähemmäs esimiehensä eteen kuin mikäkin jäävuori, jääden katselemaan alas tuohon pahanilmanlintuun, ”Kai annoit sen Winderin kruunatun veripuolisen liskonkutaleen kuolla?”. Tummahipiäisen kommentin myötä Lotharin silmät vaihtoivat väriä helmiäisistä verenpunaiseksi hitaan silmänräpäytyksen myötä, Mordecain jääden kaikessa hiljaisuudessaan katsomaan yläkanttiin päänsä aavistuksen kallellaan Delathosta ilmeettömänä. Ja jo se pieni ele riitti ajamaan Delin muuten niin määrätietoisen ja uhkailevan asenteen karille, kuuraparran nielaisten terävästi. Hän otti muutaman kunnioittavan askeleen taemmas vampyyrin edestä, nopealla käsieleellä tuota toppuutellen vaikkei sitä veristä väriä sillä saanutkaan laskemaan verenimijän silmistä.
Okei, asia selvä. Olen ehkä vahingoniloinen, mutta kaiketi se kutale sitten oli ansainnut jäädä eloon”, pakkasherra hymähti varautuneesti, alati pitäen silmällä yhä niin karusti paikoillaan hiljaa seisovaa tuhkasulkaista, joka korkeintaan räpäytti silmiään Delathoksen sanat kuullessaan, ”Ja sinun kanssasi en ala painimaan vaikka erikseen niin käskisit…”.

Mutta sinä sen sijaan saat luvan selittää!”, Delathoksen katse ja olemus käännähti Theon puoleen, ja vaikka äänensä kuulostikin äreältä, ei kuuraparta oikeastaan uskaltanut näyttää varsinaisesti olevansa vihainen, ”Mitä pirua oikein kuvittelit kun sillä tavoin vain haihduit kuin hiekka autiomaahan?! Mitä jos Winderin sisar olisi käynyt perääsi kyselemässä, ja olisin itse kuningattarelle väittänyt vain hukanneeni sinut jonnekin?! Missä helvetin välissä Briariin saakka ehdit karata, vai oletko koko tämän ajan roikkunut tuon harakan matkassa ihan vain tarkoituksella setääsi ärsyttääksesi?”.


//FIX-IT-AKSU. Dari on liian hienopylly kiipeilläkseen puuhun. Ei hätää, Pumpkin tulee hätiin taas kumminkin. IMMA FITE WATCH ME BIH!!!! Neljäääääääääääääää ( ͡° ͜ʖ ͡°) Et sä voi ilmottaa mua poliisille, sä tiiät et meillä on katalajuttuja kohta tiedossa. Sä tiiät että mä oon vimeistelemässä sen esittelyä et päästään säheltään//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Joulu 2019, 05:29

”Tanssistamme olisi tullut entistä kuumottavampi sinulle, jos yhtäkään paukkua olisit minulle ennen sitä tyrkyttänyt”, Darius huomautti Anerittelle, nopean virneen käväisten eliitin kasvoilla kulmien kohautuksen myötä, haltian sitten kääntyen kuuntelemaan Lorythaksen sanoja. Niiden myötä uusia shotteja kaadettiin tarjolle, Dariuksen kuitenkin pysytellen nyt tietoisesti niistä kaukana. Hänelle riitti se yksi, mutta seurasi kyllä mielellään vierestä, kuinka Iriador juomaa maistoi. Seyr, tuon sisar saatikka sitten tummahipiäinen nainen eivät näyttäneet olevan moksiskaan tulisuudesta, mutta oliko se sitten yllätys lohikäärmeverisiltä…
Rupattelu pöydän liepeillä jatkui, Dariuksen lähinnä tyytyen tuttuun tapaansa kuuntelijan rooliin, ellei häneltä jälleen varta vasten jotain kysytty. Mutta tapojensa vastaisesti eliitti ei tällä kertaa näyttänyt niin kivikasvoisen vakavalta, pienen hymyn säilyen pidempiäkin aikoja silmäpuolisen kasvoilla.

Ilta taisi olla pitkällä, vaikkei vielä ihan yössä oltu. Darius oli kadottanut täysin ajantajunsa, koittaenkin nyt taivaalle tähystellä ja tähdistä päätellä, mikä aika mahtoi olla. Se touhu oli kuitenkin turhaa, ei Darius tässä mielentilassa osannut sitä muutenkin niin huonoa taitoaan käyttää ja loppuviimein sen tähystelyn kävi keskeyttämään Lorythas, joka Haukansilmän puoleen oli kävellyt. Kulmiaan kohottaen eliittikenraali katsoi hiljaa puoliverisen puoleen, kun tuo hetken siinä edessä seisoskeli ja kainosti muuallekin vilkaisi, ennen kuin asiansa sai kakistettua.
Lorythas halusi tanssia Haukansilmäisen kanssa. Kieltämättä se tuli yllätyksenä, Dariuksen näyttäen hetken jopa hämmentyneeltä. Eipä se tavatonta ollut tavatonta edes haltioiden hovissa nähdä miesten tanssivan miesten kanssa tai naisten tanssivan naisten kanssa, mutta tähän asti Darius ei moiseen kutsua ollut saanut.
”Sinäkö ajattelit katsoa, joko sekoan askelissani?”, Haltia virnisti, samalla kun myöntymisen merkkinä kävi tarttumaan sarvipäisen ojentamaan käteen. Miksipä ei? Kokemushan tämäkin olisi.
”Pitääkö sinun kanssasi taistella siitä, kuka vie?”.


Pikkuhaukka hymähti pienesti Delathoksen lähtiessä valittelemaan elämästään, tietämättä liioitteliko tummahipiä nyt surkeuttaan vai ei. Eipä sitä ehditty edes kyselläkään, kun älähtäen kuuraparta kävi kysymään, missä puoliverinen oli ollut nämä viimepäivät. Theo hätkähti pienesti sitä kysymystä, johon ei kuitenkaan joutunut saatikka sitten ehättänyt vastata, kun Delathos oli huomionsa jo Mordecaihin kääntänyt. Theo tyytyikin hetkeksi kuuntelemaan vierestä kaksikon sanojenvaihtoa, samalla kun ulkovaatteensa naulaan jätti ja laukkunsa nosti takaisin olalle, lattialle lasketut paperit myös keräillen käsiinsä.
Theo pisti merkille, kuinka Mordecai kyseli vieraiden perään, sen pahemmin kuitenkaan asiaan takertumatta, kun velho kävi nopeasti kertomaan mistä he tulivat ja miksi olivat Briarissa olleet. Ja kun Delathos näytti jäätävänrotevalla olemuksellaan haastavan vampyyria, jäi Theo seuraamaan tilannetta mielenkiinnolla vierestä. Ei hän tietenkään halunnut kaksikon ottavan yhteen ja hän oli enemmän kuin valmis astumaan väliin, jos kumpikaan yrittäisi aloittaa jotain, vaikka se ei loppujen lopuksi ollut tarpeen. Yksi pieni katse Mordecailta riitti ajamaan sen uhon ja kiukun kuurapartaisesta tiehensä, Delathoksen kerrankin luovuttaen auktoriteettitaistelussa.

Enkelinpentu hätkähti pienesti, kun Delathos huomionsa häneen jälleen käänsi, lähtien latomaan niitä kysymyksiä pöytään, mitä Theodluin saatikka sitten varmaan Dariuskaan ollut tullut ajatelleeksi kun Briariin lähtivät.
”Darius minut otti mukaan! En ajatellut, että siitä mitään suurta vaivaa olisi kenellekään — ja ei ilmeisesti ollut, kerta et ole kuningattaren toimesta hirressä! Lähdin Iriadorin ja Dariuksen matkaan, koska halusin auttaa, kerta jotain oli vialla”, Pikkuhaukka tuhahti kuurapartaiselle, lähtien kävelemään peremmälle asuntoon, takan puoleen, joka niin kutsuvasti lämpöä hohkasi.
”Mordecai tuli auttamaan meitä Seyrin tilanteen suhteen, kun emme muuta keksineet. Darius itse hyväksyi hänet paikanpäälle ja hän antoi minulle luvan palata Lotharin seurassa kaupunkiin, joten uskon, ettei arvon eliittikenraali ole siitä kenellekään valittamassa”, Theodluin jatkoi, laukkunsa laskien divaanille, ympäri kääntyessään joutuen väistämään Milkaa, joka oli enkelinpentua seurannut yhä maukuen kuin olisi jotain vailla, ”Ja mitä sinä siitä ruikutat, saitpahan olla omassa rauhassasi vaihteeksi”, puoliverinen nyrpisti nokkaansa, ennen kuin katseensa kuurapartaisesta käänsi yönlapseen.

”Kiitos vielä, kaikesta. Vaikket mitään avustasi halunnutkaan, olen yhä valmis maksamaan velan avustasi takaisin. Milloin vain”, Pikkuhaukka katsoi tarpeelliseksi kiittää vielä Mordecaita ties kuinka monennen kerran, ennen kuin vampyyri mihinkään ehättäisi edestä kaikota.



// Leka käteen ja minä korjaan. Ja todellakin, Pumpkin tulee ja pelastaa. Pumpkin on Irin personal paloletku. MYLLY KÄYNTIIN. NELJÄ MENI JO harkittin et odottaisin et kello on 4:44 ku postaan tän mut emmä jaksa ku alkaa päässä heittää jo :---D Ja perskeles, en voikaan. Katalajuttuja needed! KATALA FORKALLE KOSKA MEIDÄN SANKAREILLA EI OLLU TARPEEKS ONGELMIA ja Aran tarvii sen bestiksensä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Joulu 2019, 18:04

Kauaa Lorythaksen ei tarvinnut vastausta odotella, käden käydessä ottamaan hellän otteen haltiakenraalin kämmenestä, kun se hänen omaansa vasten nousi.
Ehkä, pitäähän jonkun teistä huolehtia huomisen tähden”, hopeaverinen virnisti. Ele kuitenkin lämmitti mieltä, Seyrin huomion ollen siinä vaiheessa täysin Dariuksessa, eikä sarvipäinen huomioinut sivullisten katseita sillä välin lainkaan. Ei edes Aneritten, joka sivusilmällä heitä katseli poskensa niistä juomingeista punertaen, vaikkei nainen itseään änkyräkänniin ollutkaan juonut. Mutta pikkuhumalaan! Sellaiseen mukavaan ja rentoon, jossa saattoi viihtyä enemmänkin tuoppeja kitanneiden seurassa paremmin.
Kaikessa rauhassa Seyr lähti kuitenkin saattamaan heitä eteenpäin, rakastavan hymyn säilyen sarvikruunuisen kasvoilla muuttumattomana alati, kruunatun käyden kuitenkin naurahtamaan Winderin viimeisten sanojen myötä.
Kyllä sinä saat viedä, jos niin haluat”, Lorythas hymisi viekkaasti vilkaisten Dariukseen, ”Ellet todellakin askelissasi jo rämmi, kuin pahainenkin juoppolalli. Voin pelastaa sitten maineesi ja ottaa ohjat käsiini vielä, jos tilanne näyttää hyvin epätoivoiselta”, Puolikäärme vakuutteli. Tuskinpa tilanne sellaiseen johtaisi, ja jos Darius ei olisi pystyssä alunalkaenkaan pysynyt, olisi Lorythas saattanut tuon samantien jo kartanolle vain lepäämään huomista varten. Mutta yksi tanssi vielä. Sen jälkeen kyläpäällikkö oli valmis itse hankkiutumaan takaisin kartanolleen rauhoittumaan vielä omiin oloihinsa, ennen kuin olisi aika painella pehkuihin

Olethan nauttinut olostasi?”, Puolikäärme tiedusteli samalla kun heidät muiden tanssijoiden lomaan saatteli, mikä ei todellakaan ollut vaikea tehtävä, kun kyseessä oli hitaampi paritanssi. Alkuasento haettiin, Lorythaksen luottaen itsensä Dariuksen vietäväksi, eikä sarvipäinen siitä osastaan millään tavoin pahoillaan ollut.
Vaikutit myös viihtyneen Tummalinnun seurassa aikaisemmin? Mitä teitä nyt vilaukselta ehätin aikaisemmin nähdä”, Seyr hymyili vinosti kulmaansa kohauttaen nuoremmalleen.


Delathos todellakin halusi vastauksia, kulmansa äkäisellä mutkalla jääden kuuntelemaan Theon selitellessä tilannetta omasta puolestaan viimein hänelle. Ilmeisesti tuo oli ollut alunperin Dariuksen ja sen punaisen rakastajapaholaisen matkassa, tiedon saaden kuurapartaisen ilmeen pehmenemään aavistuksen. Mutta miksi ihmeessä Winder olisi pentua raahannut jossain omasta vapaasta tahdostaan, kun oli tähän saakka käyttäytynyt varsin kielteisesti nuorikkoa kohtaan? Sillä Del ei aikonut vaivata päätään juuri nyt, sillä häntä ei oikeastaan kiinnostanut mikä perkele eliitin syy moiseen oli ollut. Sentään hänen ei tarvitsisi alkaa selitellä erikseen silmäpuoliselle tilannetta, kerta tuo itse oli tästä kaikesta vastuussa. Jopa siitä, että sorsanpoikanen oli nyt matkaansa tehnyt Briarista tänne saakka varmaan koko valtakunnan yhden vaarallisimman miehen seurassa.
Tummahipiäinen tyytyi hymähtämään ärtyneenä Theodluinin selityksiin, oikeastaan tietämättä mitä olisi käynyt vastaamaan nuoremmalle. Ei hän ollut vihainen, vaikka siltä ehkä oli kuulostanutkin. Hän oli väsynyt. Ja oikeastaan kyllästynyt rooliinsa, kapteenin ollen mielessään ehtinyt jo ylhäisessä yksinäisyydessään pohtia jos olisi itse vain hävinnyt paikalta ja kääntänyt takkinsa kaikille. Sille silmäpuoliselle sorsallekin, jota kohtaan Delathoksella oli jäänyt hampaansa koloon pelkkiä happamia tunteita, ja silti hänen pitäisi olla paikalla muun Kuiskauksen tavoin muutaman päivän päästä hovissa kärvistelemässä. No, sentään paikalla olisi taas rintamuksiaan auliisti etikettiin sopivasti paljastelevia aatelisneitoja silmänruokana, ja ehkä alkoholikin viimein maistuisi niin sanotusti seurassa ollessa.

Mordecai oli jäänyt sivusta kuuntelemaan kaksikon sananvaihtoa, verenpunaisen katseensa ollen jäänyt samalla vilkuilemaan ympärilleen lähinnä mielenkiinnosta. Ehkä vampyyri myös mahdollisesti etsi jotain ympäriltään, kuitenkaan löytämättä syitä huolestua tai mitään maininnan arvoista sillä välin. Hänen huomionsa kuitenkin käännähti terävästi Theodluinin puoleen nuorikon käydessä häntä puhuttelemaan ja muistuttamaan siitä, että oli valmis maksamaan velkansa takaisin siitä, että Lothar oli ylipäätään haukanpoikasen pyytämänä Seyriä auttanut.
Vampyyri hymähti rauhallisen hitaasti, katseellaan vihjaillen käyden vilkaisemaan käsiensä puoleen, ”Velkasi lienee jo takaisin maksettu, mutta pidän sanasi mielessäni”, Lothar tuumasi Theodluinille, lämpimän hymyn nostaen huulilleen. Ja sitäkös Delathos ei uskonut vierestä todeksi, kuuraparran suorastaan tyrmistyen moisesta eleestä, jonka yönlapsi soi haukanpoikaselle. Olisiko siitä pitänyt olla mahdollisesti huolissaan?
Hei! Hei hei hei! Sinä et koskaan hymyile kenenkään seurassa!”, käsipuoli älähtikin lähemmäs jälleen tuhkasulkaista astellen katseellaan kalpeampaansa arvioiden, tarraten tuota myös käsivarresta nykäistäkseen paremmin itseään päin, mikä sai Mordecain korkeintaan virnistämään viekkaammin Delathokselle. Ne parit esillä virneen lomasta väläytettyjä pitkiä kulmahampaita saivat Delin korkeintaan virnuilemaan velholle takaisin, virneensä kariutuessa kuitenkin kun Lothar varsin näppärällä liikkeellä kiskaisi kätensä irti kuurapartaisen otteesta ja keskittyi asettelemaan hansikkaitaan takaisin käteensä. Mokomakin hienohelma, vaikka Delathos omalla tavallaan ihailikin Mordecaita ja tuon salaperäistä tyyliä ja kykyä pitää niin montaa vaakaa tasapainossa yhtä aikaa.

Pidä heitä silmällä”, vampyyri lausahti vieraalla kielellä, hetken hiljaisuuden jälkeen Delathokselle, joka niitä sanoja silminnähden säpsähti. Sitä kieltä he käyttivät vain alamaailmassa veljeskunnan kesken, mikä tietenkin toi sanoille vielä lisää painoarvoa kuurapartaisen näkökulmasta.
Jos kukaan häviää lähipiiristäsi, ilmoitat siitä minulle välittömästi”, Lothar jatkoi astellessaan käsipuolen ohitse, jonka katse seurasi kysyvänä miehen perään, aivan kuin Delathos olisi odottanut velhon selittävän hänelle enemmänkin mistä kenkä puristi. Mutta ei. Sen sijaan vanha maagi vaihtoi jälleen puhumaansa vierasta kieltä kun hänen huushollinsa ovelle ehätti, ja ojensi toista kättään ylemmäs jotain maagisia hömpötyksiään selvästi aikoen. Ja kun se outo pentagrammimainen kuvio alkoi piirtää uriaan tummahipiäisen ovenpintaan, ärähti Delathos kirjaimellisesti ääneen varoittavasti, sormensa kohottaen velhon suuntaan syyttävänä, mutta painoi kätensä lopulta nyrkkiin pohtien olisiko kehdannut käydä tempaisemassa mokomaa takaraivoon tuosta hyvästä.
Anna olla viimeinen kerta kun alat tärvelemään omaisuuttani valvovan katseeni alla”, kuuraparta sähisi kun velhon toimitus oli vielä kesken, Delathoksen todellakaan tietämättä mitä se merkki tarkoitti, tai miksi Lothar sen oveen kiinnitti. Mordecailla oli siihen kuitenkin syynsä, miksi hän pahoilta hengiltä ja demoneilta suojaavan maagisen merkin taloon jätti sinä iltana, tietäen myös kuitenkin ettei se loputtomiin tulisi rakennusta ja sen katon alla asuvia suojaamaan.
Sen enempää vampyyri ei kuitenkaan sanonut saatuaan loitsunsa valmiiksi, hetken vain jääden silmäilemään sitä kuinka yhä hohtavan merkin ääriviivat jäivät muodostumaan puun pintaan. Myös jokin muu alkoi sillä hetkellä muuttua, velhon takin kankaisen helman alkaessa vaihtua suuriksi väreileviksi tummanharmaiksi suliksi, samoin kuin valtavat siivenkaltaiset alkoivat muodostua miehen selkään. Delathos hymähti, tietäen kyllä jo mitä oli luvassa, nyrpeänä seuraten miten maagisen, vaalean kipinäroiskeen ja voimakkaan siipieniskun myötä velho katosi kirjaimellisesti tuhkana tuuleen. Jälkeensä Lotharista jäi korkeintaan untuvainen harmaansävyissä väreilevä sulka, jonka Milka ryntäsi itselleen tietenkin metsästämään yhtä nopeasti kuin taivaalta lyönyt salama, ison katinroikaleen loikkiessa sitten pitkin huonekaluja ylpeänä se suussaan takaisin Theon luo.

Minä niin vihaan kun hän tekee noin”, tummahipiä hymähti lähinnä itsekseen astellen lähemmäs ovenkarmeja, jääden katselemaan vierestä kuinka se kovin huomaamattomaksi tekeytyvä merkki asettui lopulta paikoilleen. Mitä helvettiä se nyt sitten tarkoitti? Olisiko tässä pitänyt itsekin alkaa velhoksi vain, jotta olisi ottanut noista mokomista selvää?



//Varo ettet vahingossa ota bannivasaraa käteen. Voi käydä huonosti muuten. PERSONAL PALOLETKU KYLLÄ :D Pumpkin pelastaa, Pumpkin on oikeesti superhero ja Lokene on sen sidekick. NELJÄ MENI TAAS! Ja voi apua nyt taas :D SIELLÄ SE SNEP NYT ON. AIHEUTTAMASSA PAHENNUSTA JA KAAOSTA, BEWARE. Aran todellakin tarvii bestiksensä kehiin jo. Katala tulee paijaamaan//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Joulu 2019, 19:11

”Aliarvioit minut, jos luulet, että näin kepeässä humalassa askelissani horjuisin”, Eliitti hymisi puoliveriselle, joka antoi haltialle luvan toimia vievänä osapuolena. Ehkä hyvä, Darius kun ei välttämättä se vietävä osaisi olla.
Siinä missä Seyrkin, jätti Darius täysin huomioimatta kaikki muut ympärillä. Saattoihan tämä tanssipari herättää kysymyksiä jos toisiakin, mutta olkoot. Sen sijaan eliitti keskittyi vain hopeaveriseen, heidän ottaessa asennon ja haltian lähtiessä sovitusti viemään.
”Yllättävänkin paljon”, Haltiakenraali vastasi puolikäärmeelle, tuon kysellessä oliko hän olostaan nauttinut, ”Vaikka tällainen ilakointi ei olekaan… Tapaistani. Mutta onhan tämäkin ollut kokemus. Mieluinen sellainen”.

Pieni virne käväisi eliitin kasvoilla, Lorythasin ottaen puheeksi Aneritten.
”Minulla oli asiaa hänelle”, Darius aloitti, katsoen asialliseksi kertoa myös Lorythakselle heidän keskustelustaan, ”Halusin kysyä, suostuisiko hän auttamaan minua, meitä, tämän siteen suhteen. Tämä kun on niin uusi asia minulle ja eittämättä sinullekin. Anerittella on ollut veriside, hän osaa auttaa sen suhteen. Enkä ketään muuta harkinnut meitä opastamaan, en katso hyväksi, että turhan moni siteestämme tietää”.
”Hän suostui”
, eliitti jatkoi, ”Mutta meidän on mietittävä, miten saamme pidettyä yhteyttä häneen. Aneritte ei aikonut Briariin jäädä saatikka täällä usein vierailla… Ja minua hän ei tule tavoittamaan mitenkään”.

”Mutta se lienee toisen päivän murhe”, Eliitti hymähti, samalla vetäen puoliveristä lähemmäs itseään, ”Nyt haluan vain keskittyä tähän iltaan. Ja teihin”.


Enkelinpennun katse käväisi vanhemman velhon käsissä, Theon hymyillen pienen hymähdyksensä saattelemana, kun Mordecai kertoi uskovansa velan olevan jo maksettu. Jos vampyyri halusi katsoa asian niin, ei Theolla ollut mitään sitä vastaan. Mutta hän oli silti valmis puolestaan auttamaan velhoa, mikäli tarve tulisi.
Mordecaista katse kääntyi Delathoksen puoleen, kuurapartaisen käydessä huomauttelemaan ettei vampyyri kuulemma koskaan kenenkään seurassa hymyillyt. Sekös sai pikkuhaukan hymyn muuttumaan nopeaksi virneeksi, hänen lähinnä seuraten vierestä kuinka Delathos yönlapseen kävi koskemaan, mutta äkkiäkös Lothar itsensä siitä otteesta irti pyöräytti. Ja kun kaksikko vaihtoi sanoja kielellä, jota Theo ei ymmärtänyt, kävi puoliverinen vain pienesti kallistamaan päätään. Mitä ikinä asia koskikaan, ei pikkuhaukka siitä käynyt kyselemään — jos asia olisi hänen korvilleenkin kuulunut, olisi Lothar varmasti haltiakielellä puhunut.

Haukankatse tarkentui velhon puoleen, tuon käydessä magialla piirtämään suojeluskuvion oveen, josta Delathos ei puolestaan ollut kovin innoissaan. Miksi Mordecai niin teki? Liittyikö se kenties äskeiseen kohtaamiseen kaduilla? Theo ei saanut mahdollisuutta kysyä asiasta, kun Mordecai oli jo poistunut paikalta näyttävin menoin, jättäen jälkeensä vain sulan, joka päätyi suurmetsästäjä Milkan kynsiin alta aikayksikön. Enkelinpentu hymähti pienesti, suoden pari kepeää kapsutusta itsestään ylpeälle katinrontille, ennen kuin Delathoksen vierelle käveli niitä suojakuvioita katsellen hetken. Kyllä hän ne tunnisti ja ymmärsi niiden tarkoitusperän.

Hetken pikkuhaukka pysyi hiljaa, kunnes alkoi hymisemään maireasti, vilkaisten sivusilmällä Delathoksen puoleen.
”Hän pitää minusta”, Theo lähes kehräsi virnuillen, ennen kuin kannoillaan kääntyi ja lähti kävelemään divaanin puoleen. Ehkei se ihan totta ollut tai sitten Mordecai todella piti Theosta enemmän, mitä pikkuhaukka uskalsi olettaa. Mutta ilmeisesti velho ainakin käyttäytyi hänen seurassaan poikkeavalla tavalla, mihin vampyyrin tuntevat henkilöt olivat tottuneet.
”Se suojaa kotiasi pahoilta hengiltä ja demoneilta”, Enkelinpentu katsoi aiheelliseksi kertoa, mitä Mordecain piirtämät merkit tarkoittivat, ”Miksi hän ne piirsi, sitä en tiedä…”, puoliverinen lisäsi, jättäen kuitenkin mainitsematta kaduilla kohtaamansa pirun.
”Kuinka olet voinut…?”, Theo lopulta kysäisi, istahtaessaan alas ja antaen Milkan astella syliinsä huomiota hakemaan.


// VARON. Annan Bannivasaran ivylle säilytettäväks. Sitten se pettää meidät ja pamauttaa bannihammerilla päin näköä. Ja siis todellakin, Pumpkin tarvii vielä vaan viitan selkäänsä niin on uskottava supersankari. NELJÄ MENI TAAS. THERE HE IS. THAT BASTARD. Vähän baijjauksia jos saisi katalalta kiitos t aran //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Joulu 2019, 21:23

Tuntui hyvältä kuulla Dariuksen viihtyneen, Seyrin ollen kyllä hyvin tiedostanut jo ajat sitten sen ettei Winder varsinaisesti mikään juhlahumuilija ollut ainakaan hovin piireissä. Mutta täällä se juhlinta oli kevytmielisempää, eikä jokaiseen turhanpäiväisen koreilevaan etikettinuoraan tarvinnut tarttua. Jokainen halusi muiden viihtyvän siinä missä itsekin, eikä missään pyörinyt piirejä jotka puhuivat muista pahaa ilkkuen ja silmäillen kuin pahaiset korppikotkat konsanaan. Lorythas halusi tämän olevan mielekäs kokemus eliitille, jossa sarvikruunuinen sillä hetkellä tunsi onnistuneensakin, kun Darius mainitsi olonsa olleen uudesta kokemuksesta huolimatta mieluinen.

Haukansilmäinen oli kuitenkin ollut Aneritten kanssa tekemisissä jo enemmänkin, ollen Tummalintua pyytänyt auttamaan heitä tässä, kaikessa mitä he juuri nyt kävivät läpi, Anen yhtälailla omatessa samantyylisen taustan heidän kanssaan. Puolikäärmeen ilme muuttui mietteliääksi hetkeksi, hänen tietämättä mitä olisi ollut asiasta mieltä. Vastaava taho joka voisi kuitenkin kokemuksella auttaa heitä kuulosti kaikesta huolimatta hyvältä, vaikka se nostattikin aivan uudenlaisen kylmänväreen kulkemaan selkäpiitä pitkin. Heillä oli paljon opittavaa vielä toisistaan, hänellä ja Dariuksella, etenkin nyt kun eliittikenraali oli lohikäärmeratsastajan valan myös ottanut vastaan, mikä saattoi avata täysin uudenlaisia portteja auki heidän välillään.
Se omanlaisensa murehtiminen kuitenkin jäi, leveämmän hymyn palatessa jälleen Seyrin kasvoille Dariuksen vetäessä häntä lähemmäs, liikkeen saaden ne korut hiljaa helisemään hopeakäärmeen sarvikruunussa.
Meillä on aikaa puhua siitä, ehkä sitten seuraavalla kerralla”, Lorythas kehräsi rauhalliseen ääneen, päättäen olla kommentoimatta mitään Aneritten suhteen tähän hätään enää, kerta Haukansilmä oli aiheen yhtälailla sivuuttanut. Sitä paitsi, hän halusi samaa mitä Darius.

Olen onnellinen siitä, että olet viihtynyt. Siinä missä moni muu on ilmaissut minulle olevansa onnellinen siitä, että ovat saaneet tilaisuuden tutustua teihin paremmin ja nähdä osana meitä, tällä tavoin”, hopeaverinen jatkoi lempeästi hymyillen, tiiviisti pysytellen haukansilmän askelten tahdissa. Ei hän tiennyt osasiko Darius katsoa asiaa yhtä laajakatseisesti mitä hän, mutta Briarille se merkitsi paljon, kun Winderin kaltainen taho hyväksyi olla osa heitä ja kantaa ratsastajan nimeä.
Olen niin ylpeä sinusta, Aiedail. Se tunne on pitänyt mieleni lämpimänä tämän illan, kun olen istunut sekalaisessa seurassa lähimmäisteni ympäröimänä. En ole hetkeäkään kyennyt olemaan ajattelematta teitä”, Seyr henkäisi välittävästi.


Ja miksi hemmetissä hän niin tekisi?!”, Delathos katseli epäuskoisesti lähemmäs astellutta virnuilevaa kersaa, joka ilmoitti Lotharin pitävän itsestään. Siinä ei kyllä sitten ollut mitään ylpeilyn aihetta hänen mielestään! Theon olisi sietänyt pelätä Mordecaita, eikä veljeillä ja ylpistellä sillä, että vampyyri oli silmänsä selvästikin iskenyt nuorikkoon syystä tai toisesta. Ties mitä katalaa tuolla oli mielessään jo valmiiksi juonittuna, ja pikkuhaukka oli jo tuhkasulkaisen ansaan astunut varomattomana, eikä osannut siksi killanjohtajan pikku apuria edes epäillä. No, häntä oli turha syyttää sitten, jos Theodluiniin sattuisikin Mordecain toimesta. Mitähän ne puheet olivat siitäkin että hänen pitäisi katsoa muiden perään? Kuka tässä nyt oli häviämässä yhtään minnekään ja miksi muka?

Olisipa kuuraparta saanut vastauksensa joltain tietävältä, kuunnellessaan kuinka velhonalku selitti mitä vampyyri oli oveen piirtänyt. Se suojasi kotia ilkeiltä hengiltä ja demoneilta kuulemma. Sellaisia täällä ei kyllä ollut Theodluinin purkkimonsteria lukuun ottamatta, mikä sekin taisi olla tosin pelkkä kiusanhenki jos häneltä kysyttiin, ja siitä toisesta saastasta hänen päässään ei ollut tuntunut, ei kuulunut eikä näkynyt pihaustakaan sitten muutaman päivän takaisen jäljiltä.
Olkoot merkki sitten siinä, ehkä siitä oli jotain hyötyä kuitenkin. Ainakin sen suhteen etteivät räyhähenget päässeet kummittelemaan taloon – olisipa se toiminut myös Winderiin. Hetken niitä täydellisiä linjoja silmäiltyään kääntyi kuurapartainen paremmin jälleen asuntonsa puoleen, laiskalla katseella silmäillen lehtolasta ja Milkaa tuon sylissä, Delathoksen täysin jättäen huomiotta sen höyhenen joka Mordecain poistumisesta oli tänne jäänyt.
Ihan niin kuin olossani olisi muka jotain kehumista”, tummahipiä hymähti jo rauhoittuneempana, astellen itsekin takan ääreen lopulta ja rojahti istumaan mukavasti nojatuolilleen hiljentyen. Jotain oli tekeillä, Delathoksella oli sellainen tunne, kun hän nojasi käpäläänsä ja jäi partaansa hivelemään, samalla kun katseensa tarkkaili alati Theoa niin kovin arvioiden ja mietteliäänä.

Sattuiko Briarissa jotain… ikävää?”, Delathos tiedusteli, tai ehkä pikemminkin kuulusteli pikkuhaukalta epäilevänä, ”Tai no… totta kai sattui, kerta se äpärälisko on kuolemankielissä käynyt. Mutta noin niin kuin… jotain muuta? Teittekö te jotain typerää kenties tapojenne mukaisesti?”.



//NOOOOO! PETTURI IVY! Meidän pitää bannaa se ensin. Ja älä! Pumpkinista Cryptin ensimmäinen superhero, osaa lentää, ja syöstä tulta. Lokene voi antaa sille sen shaalin minkä se ryösti Lorylta. KAHDEKSAN ON SILTI NELJÄLLÄ JAOLLINEN JOTEN! Aran saan niin paljon baijjauksia ja huomiota jatkossa, että kaikista tulee kateellisia//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Joulu 2019, 22:31

Seuraavalla kerralla. Se kuulosti hyvältä, asiaan ei tarvinnut sen pahemmin nyt jäädä kiinni. Eipä Darius olisi jaksanutkaan keskustella mistään vakavammasta saatikka raskaaksi luokiteltavasta, eliitin ollen vaihtanut ”vapaalle” jo ajat sitten. Nyt hän halusi vain keskittyä tähän hetkeen ja hyvään oloonsa. Hänellä oli ollut hauskaa, mutta näin Lorythasin lähellä eliitti tunsi olonsa levolliseksi, miellyttäväksi. Darius olisi antanut mitä vain, jos olisi saanut viettää enemmän aikaa hopeaverisen seurassa tällä tavoin.
Darius ei ollut edes ajatellut juhlia ja niihin osallistumista muiden kannalta. Siinä missä haltiakaksikko ei tuntenut kyläläisiä pahemmin, eivät nuokaan tosiaan tainneet heitä tuntea. Ehkä jotkut tiesivät Dariuksen asemasta ja taustoista, mutta monelle hän oli varmasti yksi mysteeri. Eliitti hymähtikin pienesti, Lorythasin kertoessa, että moni muu oli ilmaissut olevansa iloinen siitä, että olivat saaneet tilaisuuden tutustua haltiakaksikkoon edes pintapuolisesti. Ei hän tiennyt, mitä mieltä asiasta varsinaisesti oli, mutta olkoot nyt tämän kerran. Tänään Darius oli ollut epätavallisen sosiaalinen ja saikin vain toivoa, ettei kukaan olettanut hänen olevan tällainen joka tilanteessa. Hän kyllä tulisi muistamaan kasvoja ja nimiä illan päätteeksi, mutta ei nähnyt syytä sen paremmin tutustua kehenkään, kuten ei kotopuolessakaan luonut kontakteja ”ylimääräisiin” henkilöihin.

”Sinulla lienee ollut tylsä ilta, jos alati olet olemisiani ajatellut”, Silmäpuoli hymähti vitsaillen, vaikka sisimmissään oli tietenkin otettu ja omalla tavallaan ylpeä hopeaverisen sanoista.
”Olen vain onnellinen, että olet siinä”, Darius jatkoi henkäisten, yllättäen tanssin keskeyttäen ja käyden halaamaan sarvipäistä, painaen kasvonsa vasten pidempäänsä, ”Pelkäsin menettäväni sinut”.


Pikkuhaukka lähinnä vain virnuili hymisten kuurapartaiselle, tuon ihmetellessä, miksi Mordecai häneen olisi tykästynyt. Ei Theolla edes ollut siihen vastausta, kenties maagien välinen kemia, jos ei muuta. Delathosia se näytti kuitenkin hämmästyttävän, kenties häiritsevänkin, mikä sai Theon lähinnä hymyilemään. Kuten todettu, hän oli päättänyt luottaa Mordecaihin, eikä itse osannut niin ihmeissään tai varuillaan olla vanhemman velhon seurasta ja huomiosta. Ei hän tyhmä ollut, kyllä Theo ajoissa huomaisi, jos Lotharilla ei sittenkään ollut puhtaat jauhot pussissa, mutta tähän asti vampyyri ei ollut antanut hänelle mitään syytä epäillä itseään.
Theo hymähti pienesti, kun Delathos olostaan kävi kertomaan, tummahipiän vaikuttaen yhä niin negatiiviselta. Pikkuhaukan katse seuraili hetken syliin tullutta kissaa, kun hän sille rapsutuksia soi, ennen kuin Theo vilkaisi Delathoksen puoleen, joka puolestaan taas turhankin tarkasti tuntui häntä tuijottavan.

”Mir Valdorenin isällä oli ystävä Briarissa”, Theo aloitti huokaisten syvään, päättäen että voisi kyllä vastata Delathosin kysymyksiin mitään peittelemättä, ”Kyseinen ystävä päätti puukottaa Seyriä myrkyn kera. Kun saavuimme paikalle, Seyrin aika oli kortilla ja kerta myrkky oli demoniperäistä, minä en voinut häntä yksin parantaa. Teimmekö jotain tyhmää? Darius, ehkä… Hän pyysi aluksi Yliparantajaa apuun, en tiedä mitä tapahtui, mutta ilmeisesti Darius suututti hänet… Ja sitten Mordecai tuli, pyynnöstäni. Saimme pelastettua Seyrin ja jahka hän oli varmasti kunnossa, toi Mordecai minut takaisin tänne. Iriador ja Darius jäivät vielä Briariin, kyläjuhliin, mutta ovat palaamassa huomenna”.
”Mutta se Briarista!”, Enkelinpentu virnisti, asentoaan korjaten, kun sulan kanssa patsasteleva Milka viimein päätti hänen yltään hypähtää takan eteen saalistaan tutkimaan, ”Leiki vain, ettet välittäisi, mutta muistin kyllä syntymäpäiväsi! Ja toinkin sinulle jotain”, nuorempi jatkoi, nousten sijoiltaan ja poimien sen käärityn paperinipun hyppysiinsä, ojentaen ne Delathoksen puoleen.

”Aarrekarttoja, kymmenittäin. Olen vuosien varrella voittanut niitä Elwoodissa uhkapelejä ja vetoja pelatessani, mutta en koskaan niillä mitään fiksua tehnyt… Mutta, ehkä sinua kiinnostaisi katsoa, josko niiden avulla löytäisit valtakunnan kätkettyjä salaisuuksia”, Theo selitti, mitä paperit pitivät sisällään. Osa niistä oli kirjaimellisia karttoja, enemmän tai vähemmän tarkkoine piirustuksineen itse Cryptin alueista, osa taas pelkkiä arvuutuksia, jotka veivät kyllä aarteen luo, jos osasi arvuutuksen tulkita, joista osa oli kirjoitettu ihan yleiskielellä tai haltiakielellä, toiset taas hieman kryptisemmin. Osa niistä oli suhteellisen uusia, toiset taas vuosisatojen takaisia.
”Älä huoli, toin sinulle myös pullon väkevää, jos se enemmän kiinnostaa”, Pikkuhaukka virnisti, samalla kun kääntyi olkalaukustaan kaivamaan esiin sen pölyisen pullon, jonka kotoa oli ottanut matkaansa. Se oli väkevämpää, harvinaisempaa haltiaviinaa, jota äitinsä oli säästänyt erikoistilaisuuteen — eli siihen hetkeen, kun Ferendirin olisi palannut kotiin. Mutta sitä pulloa ei moiseen tilanteeseen enää tarvittu…


// IVYBANNI! Ja apua lakjflw, Pumpkin ottaa sen shaalin ja sitten hän on voittamaton. Toisin sanottuna Pupmkin menee uhoon porukalle ja Lokene vetää niitä turpaan hänen puolesta. ET NYT ALA KAIVAAN SITÄ NELOSTA JOKA RAOSTA. Tieksä missä se neljä kohta on? ARAN VAIN TYKKÄÄ ja vastalahjaksi baijjaa ja lahjoo Katalan kaikilla hienouksilla. Ja Jaakko itkee vieressä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Tammi 2020, 01:00

Puolikäärme hymisi rauhallisesti musiikin tahtiin, alati Dariukseen katsoen, pienesti jopa naurahtaen kun Winder väittä hänellä olleen tylsää. No, ehkä jollain tavalla, mutta Lorythas ei olisi itse välttämättä nimennyt sitä tunnetta tylsäksi. Ehkä enemmänkin… rakkaimpiensa vierelle kaipailevaksi tunteeksi, jota Seyr kaipasi juuri nyt äärimmäisen paljon. Hän oli ollut vähällä menettää aivan kaiken, ja se oli saanut huomion jakamisen ja välittämisen tuntumaan erityisen tärkeältä juuri nyt. Hän halusi antaa Dariukselle kaiken - ja olisi varmaan lähtenyt hakemaan kuuta ja tähtiä taivaalta, jos haukansilmäinen olisi ne juuri nyt halunnut omistaa.
Kaksikon askeleet seisahtuivat yllättäen muiden yhä jatkaessa ympärillä, kun Darius kävi halaamaan hopeaveristä. Lorythas antoi haltian vaipua itseään vasten, kätensä tuoden kevyesti yhtälailla halaamaan tummatukkaista Haukansilmän sanojen myötä, hopeaverisen hymyillen rakastavasti toisen ylle. Hän ymmärsi sen huolen joka miestä kalvoi, vaikka ei Dariuksen olisikaan sitä enää tarvinnut miettiä. He olivat tässä nyt, puolikuntoisina tosin, mutta elossa. Seyr ei ikinä tulisi kykenemään antamaan Nerinalan tekoja anteeksi, vaikka halusi edesmenneen lohikäärmeratsastajan muistoa silti kunnioittaa. Hän ei ikinä antaisi anteeksi niille jotka olivat yrittäneet heitä erottaa niin julmin keinoin, kuin oli tehty. Mutta silti kaikesta kokemastaan huolimatta he olivat yhä tässä, yhdessä toisiinsa kietoutuneina, voimakkaampina kuin koskaan aiemmin.

En koskaan voisi vain lähteä ja jättää sinua siten ilman hyvästejä”, Lorythas kehräsi painaen Dariusta kevyesti vasten itseään, ”Kaikkien kiusaksi olen kuitenkin yhä tässä”.
Enkä ole antamassa periksi vain koska joku päätti yrittää riistää minulta kaiken rakastamani”, hopeaverinen jatkoi rauhalliseen ääneen, ohimennen sipaisten haltian tummansilkkisiä hiuksia sormissaan kuin ne olisivat olleet parhaintakin kultaa, ”Mikä pari sinulle oikein olisin, jos antaisin vastoinkäymisten vain polkea itseni pitkin tannerta”.


Kuuraparta kuunteli harvinaisen hiljaisena ja ilmeettömänä mitä Theo kertoi sen lohikäärmekylän tapahtumista, eikä se nyt oikeastaan kuulostanut mitenkään ihmeelliseltä hänen korvaansa. Mitä nyt Darius oli kuulemma mennyt suututtamaan itse Taivaanturmelijan, mutta mitä se liskonaaras siitä muka tekisi? Tiputtaisi taivaan heidän niskaansa kiitokseksi? Tokkopa itse vanhin niin pikkumainen oli, että olisi erikseen alkanut kenenkään merkityksettömän elämää piinaamaan – eiköhän tuo ennemmin jättäisi Winderin jatkossa huomiotta, jos eliittikenraali ei sen pillin tahtiin aikonut enää tanssia.
Mikään Theodluinin kertomasta ei kuitenkaan kuulostanut siltä, että syy Mordecain käskynjakoon olisi tullut Briarin tapahtumista. Tuskinpa yksi merkki ovessa riitti pitämään vanhinta lohikäärmettä kaukana, olipa kuinka kiusankappale ja paha hyvänsä. Delathoksen epäilyn syy siis ei liittynyt Dariukseen tai Iriadoriin, ei Briariin, eikä pojanrääpäleeseen. Eikä liiammin siihen lepakkoonkaan, joka paikalta oli livistänyt matkoihinsa hetki sitten.

Se kuitenkin Briarista kuulemma, kuurapartaisen ajatuksenjuoksun seisahtuen kuin seinään, Delin suoristautuen istumaan ryhdikkäämmin sijoillaan. Kulma kohosi, kun pentu ilmoitti muistaneensa hänen syntymäpäivänsä. Viimeksi tänä päivänä hän oli ollut harvinaisen hyvässä humalassa, ja tällä kertaa selvinpäin pohtimassa miksi perkeleessä ulkopuolisilla tahoilla oli tapana vetää hänet ongelmiin mukanaan ilman että sitä erikseen tarvitsi edes pyytää.
Katse seurasi pikkuhaukan lähemmäs askeltamista, tipahtaen siihen paperinippuun lopulta jonka käsipuoli kurotti ottamaan vastaan. Hän laski sen pinon syliinsä, käyden katseellaan läpi paperia kerrallaan ja selasi niitä aarrekartoiksi väitettyjä papereita kaikessa rauhassa lävitse. Theon kertoen mistä oli ne kartat oikeastaan saanut, sai tuo jollain tasolla vaikuttuneen hymähdyksen ja kulmien kohotuksen Delathoksesta irti. Olihan se vaikuttava suoritus Theon kaltaiselta nuorelta, jos pojan sanoihin oli luottaminen.
Karttojen lisäksi puoliverisellä oli hänelle kuitenkin myös jotain muuta, Delin edes ehtimättä suoda minkäänlaista kiitoksen tapaista nuorikolle, kun tuo kävi kaivamaan vielä esille laukustaan sen pölyisen pullon, joka etiketeistä päätellen oli jotain vanhempaa vuosikertaa.

Ensin revit minut palasiksi. Sitten karkaat matkoihisi”, käsipuoli aloitti mietteliäänä henkäisten, katseensa kohottaen viimein siitä pullosta, karttapapereiden kautta haukanpoikasen kasvoille, ”Ja sitten lopulta kiikutat luokseni lahjoja kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan”.
Kiitos… kai?”, Delathos totesi hartioitaan kohauttaen hämillään, kenties, ”Ehkä ehätän miettiä näitä pikemmin kuin kuvittelenkaan jos setäsi antaa minulle pakit. Ei sillä että oikeastaan kiinnostaisi, ihan kuin minulta muka loppuisivat työt kesken”.


//IVY EI SAA TULLA BANNIIN MEITÄ NYT KUN OLLAAN JÄNNÄN ÄÄRELLÄ! Ja kyllä. Ja Lokenehan vetää. WATCH HER GOING!!! Mä kaivan sen nelosen sieltäkin sitten esille. Aina kannan sitä mukanani. Katala on hienouksista ja huomiosta niin ahneissaan. Mutta ei se Aslakkii unohda. Katala tarvii elämäänsä myös yhden karvaisen nallen//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2020, 01:53

Eliitti oli yllättäen lähellä purskahtaa itkuun hopeaverisen sanojen myötä, ilosta tai surusta, sitä hän ei itse tiennyt. Mutta juuri sillä hetkellä haltia tunsi olevansa vilpittömästi onnellinen. Viimeaikaiset tapahtumat olivat olleet niin stressaavia, päivästä toiseen oli saanut pakottaa itsensä jaksamaan ja nyt kun Lorythas oli meinannut kuolla, oli se ollut viimeinen naula arkkuun. Kaikki oli ollut niin hirveää, mutta tänään, nyt, se kaikki paha tuntui niin etäiseltä. Olo oli kevyt ja lämmin.
Halaus sarvipäisen ympärillä tiukentui Lorythasin viimeisten sanojen myötä, Dariuksen keksimättä itse mitään, mitä hopeaveriselle olisi voinut vastata. Hän oli vain niin onnellinen, että sarvipäinen oli ylipäätään elossa. Ehkä tapahtumat olivat myös pelon kautta herättäneet haukansilmäistä paremmin tilanteeseen. Ei hän halunnut jatkaa näin, etäisesti ja silloin tällöin nähden Seyriä. Hän halusi sarvipäisen olevan suurempi osa elämäänsä, vaikkei se ehkä ollut mahdollista. Ei nyt heti, mutta ehkä tulevassa. Ja Haukansilmä halusi tehdä parhaansa, että niin tulisi tapahtumaan.

”Tahtoisin… Palata kartanollesi”, Darius lopulta tokaisi, astahtaen puolittaisen askeleen irti puoliverisestä, ”kanssasi. Kanssanne. Missä Iriador edes on…?”, Enempää eliitti ei aikonut juoda ja juhliminen tuntui muutenkin kylässä laantuvan yön alkutunneilla, joten haukansilmäisestä tämä oli mitä mainioin aika vetäytyä omiin oloihin, jos ei ihan vielä nukkumaan kuitenkaan.


Pikkuhaukka hymähti virnistäen, laskiessaan pullon läheiselle sivupöydälle, samalla kun kuurapartaista kuunteli.
”Jos tarkkoja ollaan, se en ollut minä joka sinut raateli”, Theo tokaisi kuurapartaiselle, istahtaessaan samalla takaisin divaanille, vetäen samalla syvään henkeä. Oli mukava vihdoista viimein päästä ”kotiin” ja rauhoittua, kaiken pahan tuntuen olevan jälleen niin etäistä. Takkatulta hetken tarkkaillut katse kääntyi kuitenkin takaisin Delathokseen, joka omalla tavallaan kävi kiittämään lahjoista, samalla ohimennen miettien tulevaisuuttaan kuiskauksen Kapteenina.
”Ei hän sinulle kenkää anna”, Divaanille epäryhdikkäästi istuva puoliverinen hymähti, ”Hän arvostaa sinua, vaikkei sitä osaa ilmaistakaan. Ja hän välittää sinusta, vaikkei sitäkään osaa ehkä kertoa. Näin oletan, enhän minä tiedä teidän väleistänne loppujen lopuksi, mutta…”.

”Puhuimme sinusta”, Theodluin jatkoi, katsettaan pienesti kaventaen, ”Sinusta ja tilanteestasi N’thiszedratam suhteen”, asian mainitessa pikkuhaukka näytti muuttuvan haikeamielisemmäksi, katseensa samalla kääntäen pois kuurapartaisesta takkatulen puoleen.
”Hän haluaa auttaa, vaikkei osaa. Me kaikki haluamme ja ehkä voimmekin…”, Enkelinpentu jatkoi, viimeiset sanat lähinnä itsekseen mutisten, samalla kun takkatulen tanssia seurasi. Theodluin ei ollut ihan varma, kannattaisiko hänen kaikkea keskusteltua kertoa, mutta oli hän valmis asiasta puhumaan, jos se Delathosia kiinnosti. Tuskinpa, tai näin enkelinpentu oletti.
”Jos et tosiaan ole nukkunut kunnolla syystä tai toisesta, minulla on rohdos, joka auttaa nukahtamaan”, Hieman pirteämmänkuuloisella äänellä pikkuhaukka jatkoi, ehkä tarkoituksella koittaen edellistä aihetta peitota, samalla kun käänsi katseensa takaisin Delathoksen puoleen hymyn kera.



// NIINPÄ! NO IVY NO. Lokene vetää, ILL WHATCH HER GO! OH SHIT OH DAMN. Etkä kaivele mitään nelosia nyt mistään yhtään enempää. Katala senkin syntipesäke. Aslakkia ei saa unohtaa, Aslak tulee ja hellii, Katala saa karvaista rintaa vasten kiehnätä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Tammi 2020, 02:52

Pieni hiljaisuus jäi vallitsemaan heidän välilleen, Lorythaksen sen koko tovin vain silmäten alas Dariuksen päälaelle, samalla kun tuo yhä oli häntä vasten painautunut. Sillä hetkellä Seyr tunsi olonsa harvinaisen levolliseksi. Ihan kuin mikään ei koskaan olisi ollut väärin, ja tämä oli ainoa mahdollinen todellisuus kuinka heidän olisi pitänyt olla. Ja ehkä niin olikin, vaikka heidän omat maailmansa samaan aikaan sotivat keskenään ristiriidassa toistensa kanssa. Lorythas halusi keksiä keinon kuinka he voisivat viettää aikaansa enemmän toistensa seurassa, tavalla tai toisella, Puolikäärmeen mieleensä painaen muutamankin alkeellisen vaihtoehdon hautumaan toistaiseksi. Nyt hän halusi kuitenkin vain keskittyä Haukansilmään, Iriadoriin, ja siihen valoon jonka tuon ihmeellisen parivaljakon läsnäolo hänen elämäänsä oli onnistunut tuomaan niin lyhyessä ajassa, ettei Vaern sitä todeksi saattanut kunnolla edes ajatella.
Luulen, että hän jäi vielä muiden seuraan seurustelemaan. Hän vaikutti kuitenkin sen verran väsyneeltä, että tuskin olisi suostunut enää Sagan ja Lokenen vietäväksi tänä iltana”, Lorythas pohti, vilkaisten suuntaan mistä oli heidät tänne tuonutkin, katseensa kuitenkin palaten takaisin tummatukkaiseen.
Voimme kyllä palata, se oli ajatuksenani ehdottaa myös. Voisinhan viettää täällä aikaani loputtomiin seurasta toiseen lipuen aamuyön tunneille saakka, mutta juuri nyt”, Lorythas kuroi koskettamaan kämmenselällään haltiakenraalin poskenpieltä, ”Juuri nyt minä haluan jakaa lopun jaksamiseni sinun kanssasi, ja pistää lopulta maaten vierellenne”.

Nauttisitko silti tästä hetkestä ja kappaleesta loppuun asti kanssani?”, Seyr kehräsi, käyden johdattelemaan Dariuksen toisen käden omalle alaselälleen, ja toisesta jälleen hellän otteen hakien, kevyesti painaen miestä itseään vasten, ”Haluan siitä sievän muiston välillemme kaiken muun lisäksi, jota tänään olen saanut kokea”.


Jos tarkkoja ollaan, sen en ollut edes minä, jota raatelemaan käytiin”, tummahipiäinen huomautti ykskantaan hymähtäen, antaen sen kurjan ajatuksen haihtua päästään yhtä nopeasti kuin se oli sinne ehtinytkin. Katseensa oli ehättänyt valua takaisin pintapuolisesti silmäilemään sitä päällimmäistä paperinpalasta sylissä Theon alkaessa taas puhua, eikä Delathos tiennyt mitä olisi kuulemastaan ollut mieltä. Hänelle virkansa Kuiskauksessa oli lähinnä yhdentekevä. Hän teki sitä, koska oli hyvä siinä mitä teki, mutta yhtälailla hän oli hyvä haihtumaan kuin tuhka tuuleen tarvittaessa. Kyllähän pakkasherra sen tiesi että Darius yritti, mutta heillä molemmilla oli omat elämänsä, huolensa ja virkansa joita pyörittää sellaista tahtia tähän hätään, ettei sen ohessa hirveästi muuhun jäänyt aikaa.
Siinä missä Theo katsoi pois hänestä, kääntyi käsipuoli tarkkailemaan nuorikkoa kulmiensa alta. Sillä hetkellä Delistä tuntui kuin aivan uudenlainen tunnelma olisi vallinnut heidän välillään. Mutta sellaisesta hänestä oli tuntunut jo muutama päivä pelkästään omissa ollessaan, kun N’thiszedratam ei ollut hänen ajatuksiaan myrkyttänyt ja ajanut siihen alituiseen ryyppäämiseen vain, jotta Delathoksella olisi ollut tapa hiljentää se ääni päässään illan päätteeksi.

No siinäpähän yritätte sitten”, kuuraparta hymähti sijoiltaan nousten uudemman kerran, katseensa suunnaten siihen pulloon jonka Theo oli mukanaan tuonut, ”Ja siinäpähän rohtosi keität, kukapa minä olen sinua estelemään”.
Mutta sitä ennen jaat lasillisen seurassani, kerta pullon matkassasi tänne saakka kiikutit”, tutumpi omahyväisen ovela virne kohosi tummahipiäisen kasvoille viimein, kun Delathos asteli hakemaan heille laseja läheisestä kaapista, ”Millainen talonisäntä muka olisin jos en soisi lahjantuojalle tilaisuutta maistaa lahjaansa myös itse”. Sehän ei tulisi edes kuuloonkaan, että pojankoltiainen nyt tarjouksesta kieltäytyisi! Maistaisiko tuo vain, vai joisi oman lasinsa tyhjäksi saakka raakana tai johonkin mehuun läträten, siitä Delathos ei välittänyt, mutta halusi jakaa edes yhden lasillisen tänään merkkipäivänsä kunniaksi, kerta joku näin paikan päällä otti näyttäytyäkseen.

Lothar käski pitämään teitä silmällä syystä tai toisesta”, Delathos paljasti, samalla kun ne lasit kävi iskemään pöytään ja hetken lahjapullon etikettiä tutkaillen samalla kun sen korkkia auki väänsi, lopulta kaataen pölyisen pullon sisältöä heille nautittavaksi laseihin, ”Sen varalta että joku kävisikin katoamaan. Mitä hän sillä ikinä tarkoittikaan, en minä ota hänestä selvää useimmiten, seuraan vain käskyjä. Se on tähänkin mennessä osoittautunut hyväksi vaihtoehdoksi”.



//IVYLLE PIISKAA! STUNTTI AGNA KEHIIN HOITAMAAN ASIAN! Tulee ruumiita vielä jos täystuho kaksikon päästää irti. Neloset ei koskaan lopu. Tämän vuoden ensimmäiseen neljään on vielä pari tuntia aikaa. Aion ottaa siitä kaiken irti, kuten otin 0:00:sta. Katala on vähän tuommoinen. Hasu snek. Katala vielä sheivaa Aslakin jokukerta kun se nukkuu jos ei oo hoitoaineella käsitelty kaikkea. Turhan karkea hänen makuunsa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2020, 03:35

Iriador oli jäänyt muiden seuraan, Seyrin sanojen mukaan, Dariuksen kyllä uskoen löytävänsä punapäisen nopeasti väen seasta, kun tarve tulisi. Juuri nyt haukankatse ei kuitenkaan kumppania lähtenyt haravoimaan esille muiden joukosta, haltian keskittyen vain Lorythakseen. Pieni hymy ja nopea hymähdys karkasi eliitin suusta, hopeaverisen kämmenselällään koskien hänen poskenpieltään. Tuntui hyvältä kuulla, että Lorythas yhtälailla halusi viettää loppu illan heidän kanssaan, vaikka varmasti kyläpäällikkö olisi saanut seuraa juhlista aina aamun pikkutunneille asti muilta. Ja olihan se myös huojentavaa kuulla, että sarvipäinen harkitsi levolle käymistä, tuon jos jonkun pitäisi tänä yönä levätä kaiken tapahtuneen jälkeen.

”Tietenkin”, Darius hymyili sarvipäiselle, joka tanssin jatkamista ehdotteli, haltian palaten asentoon ja rytmin löydettyä jatkoi tanssia hopeaverisen kanssa. Se tuntui mukavalta, rauhoittavalta. Tuntui, kuin he olisivat liikkuneet yhtenä, harmoniassa, ilman sen suuremmin edes yrittämättä tai miettimättä askelia.
”Kiitos, että näytit meille kyläsi juhlivan. Tämä on ollut ainutkertainen kokemus”, Haukansilmäinen hymähti, katseensa kohottaen Lorythaksen puoleen, hetken tuijoteltuaan tyhjyyteen tanssin lomasta.


Siinäpähän yritätte sitten. Theodluin hymähti virnistäen, omalla tavallaan pitäen kuinka huolettoman välinpitämätön suhtautuminen kuuraparralla oli asiaan. Vaikka asia oli vakava, ties vaikka hengenvievä toimenpide oli edessä, mutta Delathos ei siitä näyttänyt välittävän tai sitten tuo ei yksinkertaisesti tiennyt ja täten osannut edes pelätä, mitä tulevan piti. Eipä Theo halunnut asiaan sen enempää tarttuakaan, lähinnä hymisten myös sille kommentille rohtojen keittämisestä. Ehkä hän tekisikin sen, myöhemmin, mikäli käsipuoli tosiaan halusi koittaa nukahtaa.
Mutta, nukahtaminen ei ollut Delathoksen mielessä heti ensimmäisenä, kuuraparran päättäen, että puoliverinen saisi luvan jakaa lasillisen sitä tuomaansa haltiaviinaa hänen seurassaan.
”No jos niin jalomielinen isäntä tosiaan tahdot olla”, Enkelinpentu virnisti, samalla kun ryhtiään korjasi ja jalkansa nosti ristiin divaanille. Ei yhdestä lasillisesta haittaa olisi, ehkä se jopa auttaisi rentoutumaan paremmin kaiken jälkeen, vaikkei puoliverinen varsinaisesti alkoholia kaivannutkaan rentoutuakseen.

Theo seuraili kuinka käsipuoli lasit pöytään toi ja kävi pulloa availemaan, siinä ohimennen kertoen, että Lothar oli käskenyt pitämään heitä silmällä, syystä tai toisesta. Theo kurtisti kulmiaan pienesti, saaden nyt tietää mitä vampyyri oli tosiaan sanonut aikaisemmin oudolla kielellä.
”En minäkään tiedä, miksi hän sellaista tehtävää sinulle olisi painottanut”, Theo hymähti mietteliäänä, ”Hän ja Darius kyllä keskustelivat kahden kesken Seyrin kartanolla aikaisemmin tänään… tiedä sitten, jos siellä jotain aiheesta olisi ollut puhetta”, ei pikkuhaukka keksinyt mitään muutakaan syytä Lotharin käskylle, kun ei paremmin tiennyt.
”Tuskin mitään vakavaa kuitenkaan. Ehkä hän haluaa vain varmistaa, ettei Briarin tapahtumista seuraa mitään ylimääräistä”, Enkelinpentu lisäsikin olkiaan kohauttaen, samalla kun kurottautui poimimaan toisen juomalaseista itselleen, ”Mutta pidä minua nyt silmällä, ties vaikka keksisin uudestaan kadota kuin tuhka tuuleen”, Theo virnisti, lasiaan pienesti kohottaen, ennen kuin pienen hörpyn siitä otti. Väkeväähän se oli miellyttävästä maustaan huolimatta, saaden enkelinpennun tyrskähtämään pienesti, mutta sai hän sentään nieltyä.
”Mutta… Anteeksi, että lähdin ilmoittamatta sinulle…”, Hetkeksi vakavoituen enkelinpentu tokaisi, ”Satuin vain törmäämään Iriadoriin ja Dariukseen talleilla, kun he olivat lähdössä ja kaikki tapahtui niin nopeasti”, Ei Theo vieläkään tiennyt, välittikö Delathos varsinaisesti siitä että hän oli kadonnut toviksi, mutta ehkä tuo jollain tasolla oli kaivannut edes ohimenevää ilmoitusta matkaan lähdöstä.


// PIISKAA! WHIP IT. Stuntti Agna vastuuseen kaikesta. Siel ne vetää sitten. SEE YOU AT THE YEEHAW. Neloset vois loppuu kyl, mut sieltä se ensimmäinen nelonen lähestyy. Ja voi perse sun kanssas :D HASU SNEK. TYHÄM LUIKERO. Ja Katala et sä voi sheivaa Aslakia ku hänen pitää olla se nalle!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Tammi 2020, 05:02

Kiitos sinulle, että suostuit olemaan osa sitä”, Lorythas hymyili alas nuorempaansa, ”Sillä se on enemmän kuin kehtasin edes kuvitella sinun antavan meille, rakkahin ratsastajani. Minun aamutähteni”. Niiden sanojensa myötä Lorythas pyhitti hetken täysin heille, askelien kuljettaen heitä sulassa harmoniassa pitkin aluetta joka tanssimiseen oli varattuna. Se kaunis sävel säesti heitä aina viimeisiin tahteihin saakka, kunnes Seyr Winderin kera lähtivät etsimään Iriadorin matkaansa. Punapäinen kertoi Nessayan jättäneen noille terveisiä, sillä sulkapäinen oli omille teilleen ehättänyt hävitä sen myötä mahdolliset kasvokkain jätetyt hyvästit välttääkseen kun Darius ja Lorythas olivat paikalta karanneet.
Yhdessä Hopeinen seuralaisineen kuitenkin lähti taittamaan matkaa kehäaukealta hänen kartanoaan kohti, kenenkään sen koommin heitä häiritsemättä enää. Vaikka tulet yhä paloivat katuja valaisten, ei vastaan tullut kuin korkeintaan satunnaisia tervehtiviä tahoja. Väki alkoi painella yöpuulle, vieraat hakea paikkojaan majataloista, siinä missä kyläpäällikkö nyt vieraineen myös omiin oloihinsa oli hakeutumassa myöhäiseksi venähtäneen illan päätteeksi.

Kolmikon saapuessa kartanolle, kävi Lorythas availemaan oven heille hämärään eteiseen. Takkoihin vaipumaan jätetyt tulet olivat ajat sitten jo sammuneet, eikä muualta kuin ulkoa käynyt loistamaan kajo pimeään rakennuksen ikkunoista sisään valaisten. Sarvikruunuinen astelikin määrätietoisesti sytyttelemään ensimmäisen kynttelikön sinisin liekein edeltä valoa heille suodakseen, Iriadorin seuraillen tuota toimenpidettä samalla kun kenkiään jätti ulko-oven läheisyyteen odottamaan huomista, samalla käyden illan lämmittänyttä kaapuaan availemaan vyötäisiltään sen verran että se paljasti alla olevan pitkähihaisen ja housut altaan.
Haluatteko vielä jäädä kirjastooni istumaan iltaa?”, Puolikäärme tiedusteli sinertävänä hohtavaa kynttelikköä kädessään pidellen, ja sen suoman valon haltioille antaen, ”Vai kelpaako seurani teille huoneellani, jos vain kävisimme jo lakanoille lepäämään päivän päätteeksi, toistemme seurasta nauttimaan?”.


Tiedä häntä, hän osaa olla vähän turhankin salaperäinen tilanteen tullen”, Delathos hymähti Theon sanoihin sitä viinaa heille kaataessa, pullon korkin kiinni käärien ja sohvapöydällä jättäen odottamaan seuraavaa kertaa. Eiköhän Winder asiaa selventäisi jotenkin jos oli jotain merkittävääkin puhunut Mordecain kanssa, vaikka sitä pakkasherra epäili kaiken sen perusteella, mitä oli ehtinyt todistaa noiden välillä sattuneen. Darius ei tullut toimeen helposti kenenkään kanssa, ei etenkään sellaisten, jotka omasivat vähääkään hämärän taustan tai joita tuo muuten ei jollain tavoin tuntenut. Ja Lothar oli yksi perkele muiden joukossa. Vaikka perimmäiseltä pohjalta vampyyri Delin tunteman mukaan oli varsin armollinen ja hyväsydäminen siitä huolimatta että edusti jo pelkän kirotun verensä puolesta jotain sellaista, jonka kanssa muut eivät halunneet yksinkertaisesti olla tekemisissä.
Delathos kävi poimimaan sen lasin käteensä, istahtaen itsekin aluksi vain alas drinkkinsä kanssa, seuraillen virnuillen miten kersa kävi juomaa omasta lasistaan litkunsa makua selvästi vierastaen ääneen yskäisten. Sitä esimerkkiä seuraten myös käsipuolinen kohotti oman lasin huulilleen, kiskaisten ronskin huikan siitä lärviinsä itseään säästelemättä. Se juoma maistui oikeastaan ihan miellyttävälle, jopa ylelliselle, jollekin sellaiselle mihin Delathos ei suoranaisesti ollut tottunut kiskoessaan alkoholijuomia turpaansa lähinnä vain humalahakuisesti, ja tyytyen useimmiten niistä pahimmanmakuisiin vain päästäkseen nopeasti humalaan.

No tulitpa takaisin joka tapauksessa, vaikkakin kyseenalaisen tahon seurassa. Et sinä uudestaan kykenisi minnekään häviämään, ainakaan yhtä näyttävästi kuin se tuhkasulkainen paholainen”, kuurapartainen hymisi, ”Hänen sanojansa kannattaa kuitenkin kuunnella, eikä hän huvikseen käske muita tekemään jotain mielihalujensa mukaan, saati sitten kummallisia merkkejään piirtele ympäriinsä huvinvuoksi”.
Jotain outoa on tekeillä”, Delathos hymisi matalaan ääneen salaperäisesti, ottaen uudemman vaativan huikan lasistaan sijoillaan röhnöttäessään rennosti, ”Ja kehottaisin sinua yhtälailla pitämään nuo erityisen tarkat pikku silmäsi auki juuri nyt, ihan vain kaiken varalta”.

Silti yhä ihmettelen miksi se silmäpuolinen pässi sinut oikein matkaansa otti, mutta ehkä sillä oli tekoonsa joku syy”, kuurapartainen hymähti tilannetta mielessään pohtien, tietämättä mitä olisi ajatellut oikeastaan yhtäkkisestä häviämisestä vain maisemista, samalla kun katseensa nosti haukanpoikasen puoleen, ”Mutta mitäpä minä sillä tiedolla tekisin oikeastaan”.
Kerro minulle ennemmin mistä pullosi on peräisin, se ei näytä miltään tuoreimmalta painokselta joka olisi viime vuosikymmeniä nähnyt”, kuurapartainen kehräsi miellyttävään sävyyn viinaa lasissaan pyöritellen.



//WHIP IT NYT :DDDDD Stuntti Agnaa voidaan sitten osoitella. SEE YOU AT THE YEEHAW KYLLÄ. Lory kattoo perään vaan et nyt jumalauta. Neloset ei lopu, ja tiedäthän minkä ajan varasin myös tämän vuosikymmenen alkuun, koska enhän nyt suinkaan tyydy vain keskiyön ensimmäiseen postaukseen täällä. KETÄ NÄÄ KUTTUT TYHÄMKSI! Ettäs kehtaat. Ehkä Aslak saa pitää nallekarvansa, mutta vaan jos käyttää hoitoainetta//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Tammi 2020, 13:12

Hopeaverisen sanat saivat hymyn kohoamaan eliittikenraalin kasvoille. Hymyn, joka pysyi hyvin yllä koko sen rauhallisen tanssin, jota haltia olisi voinut jatkaa vielä pidempäänkin. Mutta viimein oli aika hakeutua takaisin Seyrin kartanolle, juhlien jääden taakse kun haltiakaksikko hopeaverisen seuraan lyöttäytyi ja tiensä hiipuvista juhlista löysivät kartanolle. Juhliminen oli verottanut itse kenenkin jaksamista, Dariuksen ainakin ollen ihan mielissään, että pääsi jo vetäytymään omaan rauhaan mieluisassa seurassa. Ei häntä kyllä vielä väsyttänyt, mutta pikkuhiljaa heidän olisi pakko hakeutua yöpuulle, jottei huomisesta matkaamisesta tulisi täysi katastrofi.

”Emmeköhän ole kukkuneet jo tarpeeksi pitkään. Seurasi makuukammarilla kuulostaa miellyttävämmältä vaihtoehdolta”, Eliitti vastasi Lorythasille, samalla kun Iriadorin tavoin kenkänsä jätti oven pieleen ja takkiaan kävi riisumaan, ”Vai onko sinulla vastaansanomista siihen?”, Haukansilmäinen kysyi vielä punatukkaiselta, lähinnä retorisesti, sillä Iriadorilla tuskin oli mitään sitä vastaan. Ja jahka jatkosuunnitelma oli lyöty lukkoon, kolmikko hankkiutui Seyrin huoneelle yläkertaan, jonne päästyään Darius alkoi vaatettaan vähentämään, samalla osin jopa huomaamattaan hyräillen illan aikana kuultuja melodioita rauhalliseen sävyyn.


No siinä lienet oikeassa”, Theo naurahti, Delathoksen epäillen, ettei pikkuhaukka enää kyennyt minnekään häviämään, ainakaan yhtä näyttävästi mitä Mordecai oli paikalta poistunut. Kuuraparta kuitenkin muistutti, ettei velho turhaan käskyjä antanut ja tuon sanoja kannatti kuunnella. Jotain outoa oli tekeillä pohjoisenhaltian mielestä ja Delathos suosittelikin pikkuhaukkaa pitämään silmänsä auki, kaiken varalta. Theo nyökkäsi, vaikkei uskonutkaan että kukaan heistä missään suuremmassa vaarassa oli, mutta Mordecai halusi pelata varman päälle. Jahka Briarin tapahtumat jäisivät kunnolla taakse ja aikaa kuluisi, ei velhokaan varmasti enää niin epäilevällä päällä olisi. Eihän?

Sen enempää Theo ei asialla jaksanut päätään nyt vaivata, enkelinpennun keskittyen ennemmin tähän hetkeen ja seuraan.
”Minä kyllä aikalailla ruikutin tieni heidän matkaansa — vetosin myös parantajantaitoihini, joista voisi olla hyötyä”, Puoliverinen hymisi kuurapartaiselle, joka ääneen ihmetteli, kuinka Darius oli veljenpoikansa edes matkaan ottanut.
Lasi nousi jälleen vierailemaan huulilla, haukansilmäisen vilkaisten kuuraparran puoleen tuon viimeisimpien kehräävien sanojen myötä. Yllättäen tutuksi käynyt kuumottava tunne kävi nousemaan pintaan, poskien käyden sen mukana hakemaan punertavaa sävyä. Olisihan sitä voinut vedota pakkasen jälkeiseen tunteeseen tai alkoholin nopeampaan vaikutukseen, mutta Theo tiesi tasan tarkkaan mistä moinen vatsanpohjaa kutkuttava olo kumpusi. Hymyilevän pikkuhaukan katse kääntyikin hetkeksi pois kuurapartaisesta, nuoremman miehen lähtien pyörittelemään ajatuksiaan hiljaa mielessään.
”Mistä se alun alkaen on peräisin, sitä en tiedä. Mutta hain sen kotoani, säästökätköistä”, Theo vastasi Delathokselle, ”Ehkä se on alkuperältään haltioiden piilopaikasta, tai sitten Elwoodista…”, nuorempi tuumi vielä, vilkaisten takaisin tummahipiään.

”Ties vaikka se olisikin lumottua”, Enkelinpentu virnisti nopeasti, huvittuneena ajatukselle, josko juoma todella olisikin pitänyt sisällään ylimääräisiä rohtoja tai taikajuomanrippeitä. Tuskin, kyllä Theo olisi sen heti huomannut tai aistinut, jos pullossa tai sen sisällössä jonkinlainen lumous olisi ollut.
”Epäilen kuitenkin, ei se siltä vaikuta, vaikka maku onkin erikoisempi… Ainakin minun mielestäni, tiedä sitten jos sinä konkarina et pidä tätä niin erikoisena”, Nuorempi jatkoi, käyden katseellaan nyt paremmin tarkkailemaan kuurapartaista. Delathos vaikutti niin erilaiselta nyt, kun se toinen ääni päässä ei ollut edes läsnä. Theo piti siitä, nyt kun ei todellakaan tarvinnut pelätä silmien vaihtavan väriä ja juttelevansa pian täysin toisen henkilön kanssa…


// WWWHIP IT GOOD. Sinne osoitellaan niin. Lory ei voi estää kun muigelit lähtee yeehaawaamaan. JA VOI PERSE TAAS :D Mä alan jäädyttään sun accon aina neljän aikaan ettet vois tehä näin enää. KATELEE KUTTUN TYHÄMKS. Ja siis, Alsak on enemmän ku mielellään paljussa pesulla jos Katala haluaa hänen rintakarvansa puunata hajustetuilla hoitoaineilla //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Tammi 2020, 18:59

Hopeakäärme odotti kaikessa rauhassa kynttelikkönsä kanssa, sen koommin näkemättä tarvetta alkaa sytytellä heille enempää valoja tänne, jos he ylös jo aikoivat. Hänen kammarinsa takkaan voisi vielä sytytellä tulen yöksi jahka kolmikko sinne saakka ehtisi, mutta siihen saakka he varmasti selvisivät muutaman kynttilän heille suomalla valolla.
Ehkä niin on paras”, Iriador hymisi hymyillen Dariukselle vastaukseksi tuon kysymykseen, punapäisen ollen sen verran väsynyt jo puolikuntoisuuttaan, ettei hän ollut pystynyt pysymään kunnolla enää muiden juttujen perässä aukealla. Ei häntä kuitenkaan varsinaisesti unettanut. Mutta Iriador kaipasi jo yhtälailla tilaisuutta vain käpertyä rauhassa lakanoihin ja nauttia yksityisemmästä seurasta, ilman että heitä kukaan kykeni erikseen enää häiritsemään.
Niinpä kolmikko siirtyi makuukammarille kaikessa rauhassa, portaiden kiipeämisen jälleen tehden osin vaikeaa myös Seyrille. Omat kivut olivat muistutelleen olemassaolostaan pitkin iltaa, mutta näin jälleen liikkeelle lähdettyä kaikesta juomisesta huolimatta Lorythas tunsi kyllä sen miten kylkeään kivisti ja ne oudot mustelmat tuntuivat hiertävän vaatteiden alla.

Lorythas laski kynttelikön pöydälleen, astellen suoriltaan ensimmäisenä takan luo ennen kuin muuta aikoisi. Siinä missä hopeakäärme jäi lattianrajaan polvistuen järjestämään heille valon ja lämmön lähteen, heittäytyi Iriador ensitöikseen selälleen pitkin suuren vuoteen pehmeitä lakanoita. Korkeahaltia huomasi siinä samalla kattoon silmäillessään näkönsäkin jo hämärtävän kummallisesti, mikä varmaan kieli jälleen niissä olevan lumouksen haihtumisesta. Mutta eipä se saanut punatukkaista kuin hymyilemään – hän oli saanut tänään harvinaisen paljon kokemuksia muisteltavakseen jälleen. Hän oli saanut katsella Dariusta ja Lorythasta, vieraita, ilotulituksia, koristeita ja mitä maittavimman näköisiä ruokia, joiden eteen niiden tekijät olivat varmaan nähneet äärettömän paljon vaivaa. Häntä ei haittaisi palata jälleen sokeaksi, sillä sen piirteensä kanssa Iriador oli oppinut jo elämään, ja oli huomannut myös pitkälti kykenevänsä ympäristönsä alati tarkkailuun paremmin jos hänen ei tarvinnut käyttää näköään mihinkään.

Kuulostaa siltä kuin olisit enemmänkin ehtinyt kuunnella musiikkia”, Iriador hymyili vinosti Dariukselle, samalla toisella kädellään hapuillessaan availemaan niitä kaavun nappeja ja nyörejä auki, jotta saisi lämpimän vaatteen yltään riisuttua.
Minulla oli mukava ilta”, punapää vielä jatkoi virkkoen, naurahtaen, ”Ja tulen kiusallani muistuttamaan sinua siitä paukusta tästä eteenpäin joka talvi”.


Delathos kuunteli pullon tarinaa, Theon tietämättä varsinaisesti mistä se kuitenkaan oli alkuperältään peräisin. Haltiaviinalta se maistui ja pullon perusteella oli, mutta missä ja millä kymmenyksellä se sitten oli pulloon sutkautettu, sitä Theo ei tiennyt, eikä pakkasherra osannut itsekään äkkiseltään määritellä. Ehkä se erilainen maku saattoi johtua myös siitä, että pullo oli ollut kätköissään piilossa ties miten pitkään, mutta ei se juomaa silti millään tavalla pilannut. Tai sitten se tosiaankin oli lumottua, mikä kohotti kuurapartaisen suupielet toispuoleiseen virneeseen – sehän jäisi nähtäväksi, vaikka ajatus itsessään oli oikeastaan jännittäväkin.
Vuosikymmenykset vaikuttavat helposti juomien makuun, ehkä se johtuu nimenomaan siitä että olette pulloa säilyttäneet kätköissänne pidempäänkin”, tummahipiä pohti lasia lähellä kasvojaan pidellen, jotta juoman hajun saattoi erottaa, ”Tai sitten resepti on vanhempi vain nykyiseen verrattuna. Oli miten oli, taidan säilöä loput johonkin sievään pulloon lasikaappini kätköihin ja katsoa muutaman vuoden jälkeen onko sen maku muuttunut mihinkään lisää”.
Olisit tuonut jonkun vähemmän tasokkaamman pullon jos minut humalaan olisit halunnut”, Delathos hymisi lähinnä piruillen Theoon vilkaisten, ollen sitä mieltä kuitenkin että pikkuhaukan tuoma erikoinen juoma oli ollut parempi lahja mihinkään tavalliseen viinapulloon verrattuna. Olihan hänellä kotonaan aina väkeviä ihan vain jo siitäkin syystä, että mahdollisille vieraille saattoi tarjota lasillisen jos sellaisia hänen luonaan kävi, mutta niihin tasokkaampiin juomiin Del itse tuskin koskaan koski. Jos hän halusi ryypätä, marssi hän usein hakemaan sitä tarkoitusta varten jotain ei-niin-laadukasta pullon tai pari, jotka ilman sen kummempia omantunnontuskia saattoi heittää huiviinsa omaksi ilokseen ja surukseen.

Kuuraparta vaipui kuitenkin hiljaisuuteensa, ilmeensäkin tyrehtyen totisemman tylsistyneeksi valkeahapsisen kasvoilla, katseensakin jääden vain tuijottamaan sitä lasiaan päin. Mutta se katse oli tyhjä ja lasittuneenoloinen, ihan kuin siitä olisi puuttunut jotain - ja niin taisikin.
Viime päivät olivat olleet harvinaisen kurjia. Ei vain siitä syystä että Delathos oli nyhjännyt asunnollaan lähinnä yksin ajatuksissaan ja ainoa seuraa pitänyt hänelle oli ollut Milka, kissan ollen pörrännyt harvinaisen tiiviisti tummahipiäisen ympärillä nämä päivät, vaan myös siksi, että jokainen muutaman päivän takaisissa mukana ollut taho oli siten vain yllättäen hylännyt hänet yksin. Winderiä Delathos kyllä vähiten tähän hätään oli ehättänyt kaivata millään tasolla, siinä missä hän ei ollut edes kehdannut ajatella Mordecain vierailevan vain huvinvuoksi paikanpäällä kasvotusten uudempaa kertaa mistään syystä. Velholta Del olisi voinutkin juuri nyt saada parhaiten kysymyksiinsä vastauksia ja olisi jopa toivonut että tuo olisi hetki sittenkin vain istunut alas hetkeksi, mutta ei hän sellaista pyyntöä osannut esittää Lotharin kaltaiselle tahdikkaalle taholle, jonka tiesi olevan kiireinen. Mutta että Theokin oli livistänyt matkoihinsa, eikä ollut ollut täällä tapansa mukaisesti härnäämässä ja repimässä hänen hermojaan riekaleiksi, oli jättänyt jopa yllättävän omituisen aukon jälkeensä näiksi päiviksi.

On ollut aika hiljaista sen jälkeen kun karkasit matkoihisi…”, Delathos hymähtikin lopulta ääneen ilmeensä mihinkään muuttumatta, ”Enkä vielä tähänkään mennessä ehtinyt keksiä miten sen hiljaisuuden olisin täyttänyt, vaikka Milka onkin perääsi marissut pari päivää”.



//Nyt pitää sitten kuunnella se, että kiitti vaan. MUIGELIT MENEE JO. Lory vaan huokaa perään kulmat nykien. ETKÄ MINUN ACCOON KOSKE MAMI NO. Täytyyhän jonkun tärkeät virstanpylväät täyttää heti vuoden ensimmäisenä päivänä, JA SE JOKU OLEN MINÄ! Ootas vaan, saavutan sen velhoudenkin vielä. Siitä syntyy kyl sellanen puunaus sitten että oksat pois, Aslak vaan säkenöi sen jälkeen kun parhainkin pokaali//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron