These wounds

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Elo 2019, 00:40

Iriador, Lorythas


Iriador kuunteli vanhan lohikäärmeratsastajan sanoja, haluamatta heti uskoa niitä edes todeksi. Mutta miksi ihmeessä Bennett olisi valehdellut, ja Briar ollut sellaisessa uinuvassa tilassa kuin se tällä hetkellä oli?
Ennen kuin mies ehti edes sanojaan päättää Dariukselle, lähti Iriador noiden vierestä kapuamaan portaita yläkertaa kohden suhteellisen varovaisesti, jottei kompastuisi. Hän kuuli puheet mustasta myrkystä, joka nostatti mieleen kovin varhaiset muistot siitä, mitä he olivat yhdessä nähneet Cúthalionin kartanolla. Tämän kaiken piti liittyä jotenkin niihin käärmeisiin taas. Ja hänen isäänsä. Ja se omanlainen syyllisyydentunto kaikesta riipaisi sokean sydäntä pahemman kerran juuri nyt.
Sen sijaan että Iriador kuitenkaan olisi jatkanut matkaansa yksin Seyrin makuukammarille, jäi hän odottamaan portaiden puoliväliin vielä ajatuksissaan Dariusta, joka vielä sanoja vaihtoi Bennettin kanssa. Kivi sydämeltä osin vierähti vanhemman miehen sydämeltä haltian antaessa sanoillaan hänelle toivoa. Toivoa siitä, että Konaar ehkä vielä heräisi, ettei Nerinalan teko ollutkaan peruuttamaton. Bennett nyökkäsi muutaman kerran ymmärtäväisenä Winderin sanoihin, jääden katsomaan kaksikon perään jotka ylös portaita lähtivät keskenään kapuamaan. Ei paikalla ollut kuin Lorythas, eikä kukaan hänen huomaamattaan olisi voinut etuovista saapua sisälle, joten nuo saisivat kyllä olla rauhassa ainakin siihen saakka, kunnes silmäpuolisen mainitsema nuorukainen paikalle saapuisi.

Korkeahaltia seurasi tarkoin Dariuksen vierellä, tukea antaen ja varmistaen ettei kumppaninsa kompuroisi portaissa. Asiat olivat huonommin kuin niiden olisi kuulunut, ja sillä hetkellä Iriador pelkäsi menettävänsä toisen, ellei jopa molemmat elämänsä tärkeimmät tahot elämästään. Hän tekisi mitä vain, ja antaisi vaikka oman elämänsä siitä, jos voisi jotenkin vain auttaa. Iriadorin taidoista tuskin kuitenkaan oli mitään varsinaista hyötyä nyt, sillä ei hän osannut poistaa myrkkyjä muiden kehoista, jotka lihaan ja vereen olivat jo pesänsä tehneet ja juurensa laskeneet. Mutta ehkä Theodluin tietäisi, ehkä Theolla oli loitsu tai lumous, jolla Hopeisen voisi pelastaa.
Oven avauduttua kykeni aistimaan sen omituisen rauhan, makuuhuoneen ollen vain kevyesti valaistu vastakkaiselta seinältä ja vuoteen viereltä, jolla hopeaverinen lepäsi. Selällään, silmänsä suljettuina, surullisenuupunut ilme kasvoillaan ja kädet asetettuina peiton reunan päälle. Nopealla vilkaisulla olisi voinut väittää puoliverisen vain lepäävän rauhallisesti sijoillaan, mutta totuus oli täysin toinen.
Mustat jäljet värittivät hopeaverisen valmiiksi kalpeaa ihoa, jälkien alkaen siitä minne Lorythasta oli miekalla isketty. Ne risteilivät rantuina pitkin ihoa, kapeina ja paksumpina, ollen värjännyt jo ajat sitten Vaernin jalkaterät ja kädet mustansamettisen värin peittoon, jälkien ollen viimein alkanut nousta myös rinnalta ylöspäin kaulanpieliä kohden. Se saastainen neste poltteli pitkin kehoa, kuumeen indikoiden itsestään kylmän hien kautta ja verotti Lorythakselta kaiken energian, jonka kyläpäällikkö olisi voinut varmaan käyttää tuhansin eri tavoin jos olisi ollut kunnossa. Nyt tuo kuitenkin lepäsi vuoteenomana utuisessa unessaan, eikä Iriador saanut sanaakaan suustaan, kun oli kuunnellut huoneen ovelta miten Darius oli raahautunut Seyrin luo sängylle istumaan.
Sokea asteli vaisuna lähemmäs, kätensä laskien Haukansilmän olkapäälle pienesti silittäen niitä kankaita toisen harteilta haikeana, ”Anna takkisi ja pihavaatteet. Emme taida samantien olla lähdössä kuitenkaan…”, Iriador kehotti yrittäen pitää äänensä rauhallisena ja tasaisena, samalla kun oman takkinsa nappeja availi paremmin. Sen verran hän voisi tehdä heidän odotellessaan Theoa, sillä Dariusta tuskin saisi sijoiltaan ylös seuraavaan hetkeen.

Kauaa yläkertaan jo ehättäneen kaksikon tuskin tarvitsi odottaa nuorimmaista, Bennettin ollen haltiapoikaa vastassa eteisaulassa, kun nuori Winderin näköinen pentu asteli vuorostaan peremmälle. Lohikäärmeratsastajan harmaat silmät kohdistuivat nuorukaiseen arvioiden, surumielisen ja väsyneen miehen viittoessa poikaa tulemaan lähemmäs.
”Winder odottaa sinua, käski ohjata sinut yläkertaan heidän peräänsä”, Bennett henkäisi haikeana, ”Löydät heidät varmaan portaat noustuasi käytävän päästä vasemmalta”.


//HIRVEE HARDCORE! Myllytys tiivistyy. KAIKKI MINUSTA VAIN EROON HALUAVAT BYYBYY. Ota se peukku nyt pois sieltä, ettei satu mitään vakavampaa. SIILI EI SINULLE NAURA, HÄN TULI VAIN TUTUSTUMAAN JA SINÄ OLET SIELLÄ ROTANMYRKYN KANSSA VASTASSA. SELLAINEN PELI EI VETELE!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2019, 01:33

Se, että Lorythas oli elossa, oli omanlaisensa huojennus. Mutta se, ettei tuo vastannut mitään, saatikka näyttänyt elonmerkkejä, sai Haukansilmän lähes purskahtamaan itkuun. jos mies vain olisi kyennyt itkemään, ”normaalisti”, olisi hän varmasti jo kyynelehtinyt ajat sitten. Suru kävi musertavaksi tunteeksi rinnassa, eliitin hengityksen käyden vaikeammaksi. Darius ei edes huomannut, kuinka Iriador oli lähemmäksi askeltanut. Vasta siinä vaiheessa, kun punapäinen häntä koski ja puhui, havahtui eliitti tuon läsnäoloon. Haukansilmä nojautui hitaasti ylemmäs, lopulta nousten seisomaan sen verran, että viittansa ja takkinsa riisui, kuten myös kaulaliinan ja sormikkaat.
”Tämä on syytäni”, Darius totesi hätäisen hengityksensä lomasta, ”Kaikki tämä on syytäni”.

Theodluin oli saanut naarasratsut lepäämään — syystä tai toisesta nuo halusivat samaan pilttuuseen, eikä Theo vastaan pistänyt. Kenties ne halusivat vain toistensa lämpöä, näin kylmänä talviyönä — ja sen myötä oli suunnannut kohden Seyrin kotia. Häntä ahdisti ja jännitti, mitä oli luvassa, pikkuhaukan uskoen, ettei kaikki ollut todellakaan hyvin. Sisään astuessaan enkelinpentu ehti hetken katsella ympärilleen, kunnes huomio kiinnittyi vanhempaan ihmismieheen, joka häntä lähestyi niin kovin surullisennäköisenä. Theo riisui hansikkaita kädestään samalla, kun tämä tuntematon kertoi Winderin käskeneen miestä ohjaamaan puoliverisen yläkertaan heidän perässään.
”Kiitos, minä menen. Ja lupaan tehdä parhaani”, Puoliverinen yritti hymyillä vanhemmalle miehelle vakuuttavasti, vaikkei edes tiennyt, mikä oli varsinaisesti hätänä. Mutta se selviäisi pian, enkelinpennun harppoen nopeasti suuntaan, johon ihmismies hänet oli neuvonut.

Eikä aikaakaan, kun Theodluin saapui kyläpäällikön makuukammarille, Dariuksen heti vilkaisten terävästi veljenpoikansa puoleen. Hieman hengästynyt puoliverinen käveli peremmälle huoneeseen, katse kiinni Seyrissä, joka näytti lähinnä vain nukkuvan. Mutta magiaa aistivana henkilönä Theodluin osasi sanoa, ettei tuo vain nukkunut. Darius oli ollut oikeassa. Jotain oli vialla Lorythasin suhteen, mutta mitä? Siihen Theo sai nopeasti vastauksen, kun Darius lähti puoliveriselle puhumaan.
”Häntä on puukotettu, terällä jossa oli myrkkyä”, Darius aloitti, askeltaen nyt lähemmäs puoliveristä, saaden Theon jännittymään sijoillaan, aivan kuin odottaen jonkinlaista fyysistä kipua. Mutta ei, tällä kertaa Darius halusi vain puhua.
”En tiedä myrkkyä, eivätkä vastamyrkyt ole kuulemma auttaneet… Epäilen, että kyseessä on sen Veljeskunnan—”
”Nakahi Whara”
, Theo täsmensi, veljeskunnan nimeksi. Ja normaalisti tässä tilanteessa Darius olisi suuttunut tuollaisen yksityiskohdan lisäämisestä, mutta nyt ei ollut sille aikaa.
”Heidän myrkkyjään. Sitä ilmeisesti oli niissä riipuksissa, jotka Mordecai vei toissapäivänä N’drayerin asunnolta. Mutta se ei ole tärkeää, tärkeintä on, voitko sinä auttaa häntä?”, Eliitti kysyi puoliveriseltä, kerrankin katsoen tuota silmiin, kunnolla, jopa anovalla katseella. Ja Theosta tuntui, että he kerrankin olivat sivuuttaneet kaikki tittelit ja veriperimä seikat välillään ja kohtelivat toisiaan, kuin yksilöitä. Theo tietenkin tunsi suurta tarvetta lohduttaa ja auttaa setäänsä.
”E-en ole varma, en ole koskaan kunnolla myrkytyksiä hoitanut… Mutta katson, mitä voin tehdä”, Pikkuhaukka totesi, siitä sitten askeltaen Lorythaksen luokse. Darius seurasi Theoa, joka ohimennen talvitakkinsa ja olkalaukkunsa riisumaan yltään läheisen tuolin selkänojalle.

Theodluin nosti peiton Seyrin yltä varovaisesti, lähtien tuon vaatteita kuromaan sen verran pois tieltä, että kykeni näkemään sen vasemman kyljen haavan. Se näytti paljon pahemmalta, verrattuna siihen iskuun, mikä Dariuksen kylkeen oli ilmestynyt. Ehkä onni onnettomuudessa, että Lorythas oli ylipäätään hengissä enää! Se myrkky oli selvästi jo levinnyt sarvipäisen kehoon, värjäten reittinsä ja valtauksensa selvästi. Se ei näyttänyt kauniilta ja omalla tavallaan jopa pelästytti Theon, joka ei vastaavaa ollut nähnyt.
Syvään henkeä vetäen enkelinpentu kuitenkin nosti kätensä Lorythaksen kyljelle, keräten energiansa ja keskittymisensä parantamiseen. Parhaansa mukaan koittaen sitä myrkkyä vetää ulos tai ainakin haihduttaa haavan kautta. Aluksi se näytti toimivan, mutta kun ensimmäiset pisarat myrkystä pääsivät lähellekään pistohaavaa, nousi ilmaan palaneen käry. Käry, jonka myötä Theo älähti ja sijoiltaan hypähti kauemmas. Käsiä kihelmöi ja koski, siinä missä Seyrin haava näytti savuavan hetken. Ja sen hetken myötä näytti siltä, että myrkky syöksyi takaisin kehoon kahta nopeammalla vauhdilla, aivan kuin paetakseen äskeistä parannusyritystä.
”E-en usko, että voin… Voin kyllä haavat kuroa umpeen, mutta se ei kannata. Myrkky pitää saada ulos, m-mutta jos… Tai siis… Se taitaa olla demoniperäistä, se reagoi negatiivisesti minun magiaani. En uskalla uudemman kerran yrittää, tilanne vain paheni!”.

Paheni, todellakin. Sen Darius oli myös tuntenut, ynähtäen pienesti, kun myrkky Lorythaksen sisällä oli syvemmälle syöksynyt. Eliitti horjahti, ollen vähällä kaatua taas sijoiltaan. Theon kertoma ei tietenkään ollut hänen mieleensä, mutta sentään puoliverinen oli yrittänyt.
”Koita keksiä jotain… Yritä edes hidastaa sitä...”, Darius henkäisi, ”minä… Käyn kysymässä apua”, Niiden sanojen myötä Haukansilmä lähti harppomaan ulos huoneesta, kohden alakertaa ja suoraan ulos etuovesta. Pihalla oli yhä kylmää ja nyt se kylmä tuntui kahta kauheammalta, kun eliittikenraali ei ulkovaatteita yllään omannut. Se ei kuitenkaan Dariusta estänyt, tuon harppoen avoimelle alueelle kyläpäällikön asunnon lähellä, haltian samalla vetäen monijalokivisen kaulakorun paitojensa alta esille, puristane sitä maagista korua nyrkkiinsä.
”ADRAMMELECH!”, Silmäpuolinen karjui kirjaimellisesti taivaalle, ”MISSÄ OLET, KUN SINUA TARVITAAN!”.


// PYLLY TIIVISTYY. eikun mylly. NIIN OOT TOMMONEN ILOLINTU, eroon pitää päästä. en ota, peukulla on lämmin. SIILI NAUROI MINULLE JO KAUKAA KUN PAIKALLE SAAPUI!! HIRVEÄ HIHITTELY KUULUI! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Elo 2019, 03:25

Iriador, Lorythas, Shyvana


Iriador otti vastaan ne Dariuksen tamineet, käsivarrelleen niitä pinoen sitä mukaan mitä Haukansilmä sai niitä hänelle ojennettua. Niiden kera punatukkainen asteli vähän syrjemmälle, Lorythaksen valtavan työpöydän äärelle, jonka tuolille hän kävi pinoamaan Dariuksen ulkovaatteet aluksi. Kaikessa rauhassa Iriador jäi riisumaan myös takkinsa ja villapaidan yltään, sekä livutti saappaat pois jaloistaan ottaakseen paahtavat villasukat pois samalla kertaa. Hän ei niitä tarvinnut, sillä Iriador ei todellakaan ollut lähdössä minnekään enää tänään, ehkä ei seuraavan parin päivän jälkeenkään, jos Seyr menisi yhtään huonompaan kuntoon tai… niin.
Theokin saapui paikalle, Iriadorin kääntyen seurailemaan sokeilla silmillään äänien puoleen, Winderin kerratessa nopeasti nuorikollekin mitä oli tapahtunut. Nuo osasivat epäillä Theon erikseen nimeämää veljeskuntaa ja niiden käärmeiden myrkkyjä, Iriador päästäen vaikean henkäyksen taustalta kuunnellessaan haukankatseisiä. Sokean katse kääntyikin lattiaa kohden, punapään pintapuolisesti hipaisten ajatusta siitä, millainen paikka Crypt olisi ja millainen elämä Lorythaksella ja Dariuksella olisi ollut ilman häntä. Jos hänen isänsä ei olisi koskaan tullut kuvioihin ja halunnut satuttaa häntä, ja tuonut niitä myrkkyjä kantavia rikollisia näin lähelle heitä. Olisi pysynyt poissa, ja antanut hänen elää omaa elämäänsä sellaisena kuin Iriador oli sen ehtinyt rakentaa. Nyt oli kuitenkin myöhäistä itkeä, pahimman tuntuen olevan jo käsillä – kunpa kaikki olisi ollut vain yhtä pahaa unta taas.

Iriador astahti lähemmäs, vaikeana nielaisten kun haukanpoikanen yritti nyt lähteä taitojaan koettamaan Dariuksen pyynnöstä. Vanhemmat hiljenivät, punapään aistien sen magian tunteen ilmasta kihelmöintinä, kun Theodluin varmastikin pisti parastaan kyläpäällikköä auttaakseen. Se yritys kuitenkin lakkasi nuorikon älähdykseen ja oudonhajuiseen käryyn, saaden sokeankin säpsähtämään sijoillaan ja kurtistamaan kulmiaan huolestuneena. Edes enkelinpennun voimista ei ollut apua. Vastamyrkyt eivät tehonneet. Magia ei toiminut. Tuskin noin väkevä myrkky niin vain lähtisi kehosta suosiolla, vaikka sitä olisi yrittänyt yksinkertaisesti vuodattaa pois.
Darius lähti. Jonnekin. Kysymään apua. Keneltä muka, jos kyläläiset olivat jo kaikkensa tehneet päällikkönsä eteen?
Darius!”, punapää huusikin epäuskoisena toisen perään mutta ihan turhaan, kun silmäpuoli oli ehtinyt livahtaa jo matkoihinsa. Ja pian pihamaalta kantautui haukansilmän huuto ja tuttu nimi, Iriadorin tietämättä oliko oikein huutaa Taivaantuulten valtiatarta apuun missään yhteydessä. He olivat jo aivan liikaa velkaa Yliparantajalle valmiiksi, ja ennen pitkään se velka kävisi vielä niin kalliiksi, ettei sitä voinut enää takaisin maksaa yhden eikä useamman tahon toimesta. Sen sijaan että olisi kuitenkaan jäänyt miettimään Winderin mielivaltaisia tekoja pidempään, tai sitä kuinka joku päivä Shyvana vielä ryöstäisi heidän sielunsa, nousi sokean katse haukanpoikasen puoleen.
Mitä N’drayerin luona tapahtui?”, Iriador kysyi ykskantaan Theolta, haluten nyt edes jonkinlaisen selityksen tapahtumiin, ”Darius mainitsi jotain sattuneen, ja osapuolten nimet aikaisemmin, mutta pyysin häntä pitämään sen omana tietonaan toistaiseksi. Liittyykö Mordecai tähän jotenkin?”.
Hän palvelee kreivi Cúthalionia, Piilopaikassa hän antoi meille yhden niistä… niistä riipuksista, jonka Darius sitten onnistui aukaisemaan vahingossa. Senkö sisältöä Lorythaksessa on? Sitä kuvottavaa mustaa nestettä?”.

Valtava sähköinen pamaus ja koko taivaan sekunniksi valaiseva välähdys kuitenkin vavisutti kartanoa ja maita Iriadorin sanojen jälkeen. Se pamaus löi Iriadorin korvat lukkoon, ja hetkeksi olosta tuli entistäkin hatarampi kun sokea jäi korviaan pidellen seisomaan paikoilleen henkeään pidättämään siksi hetkeksi unohtaen aivan kaiken muun. Siihen hirveään taivaita halki repivään räjähdykseen heräsi kuitenkin myös Lorythas, sarvipään singahtaen istumaan vuoteelle hädissään kuin pahimman painajaisensa juuri nähnyt, sarvipäisen jääden tuijottamaan vastakkaiseen seinään poissaolevana henkeään haukkoen.
Tuulenkantaja oli saapunut paikalle kirkkaana salamana tähtikirkkaalta, pilvettömältä taivaalta tänä pakkasyönä. Vanhimman naaraan saapuminen oli jättänyt maahan mustan jäljen, kipinöiden pomppien yhä kauemmas hänestä, kun valkoisiin hentoihin pukeniin sonnustautunut jäärouva oli ilmestynyt Dariukselle tuon huutojen myötä. Ei mitenkään iloisena, sillä naaraskäärmeen kasvoilla lepäsi harvinaisen happaman vakava ilme tuon katsellessa haltiakenraalia sijoiltaan.


//NOH :D BAKAW PERKELE! No lämmittele sitä siellä sitten, en vastaa seurauksista. MÄ TUUN VIEMÄÄN SUN PIHAPIILIN SIILIT KOHTA, opetan niistä rässelille kavereita//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2019, 16:23

Yritä edes hidastaa sitä? MITEN!? Ei Theo tiennyt ja pikkuhaukka jäikin hätääntyneen hämmentyneenä katsomaan setänsä perään, joka nyt pinkoi huoneesta ulos, niin nopeasti mitä heikossa kunnossaan vain kykeni. Nuoren haukankatse kääntyi Iriadorin puoleen, tuon kysyen nyt suoraa mitä N’drayerin luona oli tapahtunut, kysellen samalla myös Mordecain osallisuutta tähän ja kertoi riipuksesta, jonka sisältöä ehkä Lorythasissa oli.
”E-en ole varma. Myrkky on väriltään mustaa ja sen reaktioista päätellen se on mustaa magiaa tai demonista myrkkyä, eikä mitään tavallista. En itse ole nähnyt riipuksen sisältöä, joten en osaa sanoa varmaksi”, Theo aloitti, ”Mutta ilmeisesti? Darius tuntuu niin ajattelevan”.
”Delathoksen luona oli välikohtaus, kyllä… En… Ole itsekään ihan varma mitä tapahtui. Kun tulin paikalle, Darius ja Delathos olivat valmiina repimään toisensa riekaleiksi ja- ja sitten näin Delathoksen silmät, h-hän ei ollut oma itsensä ja sitten… Mitä seuraavaksi muistan, oli Mordecai tullut paikalle, hän puhui äitini veren ottaneen kontrollin. Darius ja Mordecai ottivat melkein yhteen — tai siis, Darius siinä lähinnä ärhenteli Mordecaille ja sitten Darius tunsi iskun, joka Seyriin iskettiin ja ja… ja sitten Mordecai lähti, otti mukaansa ne riipukset, avatun ja toisen Delathokselta…”
, Theo kertasi tapahtumia nopeasti, mitä äkkiseltään muisti tähän hätään.

”Mutta ilmeisesti N’drayerin sisällä on jonkinlainen maaginen voima joka kontrolloi häntä ja minun sisälläni enkeli, joka melkein poltti kehoni rikki ja——”
Pidemmälle Theo ei ehättänyt sanoissaan, kun yllättäen pihalla välähti valo, jota seurasi taloa värisyttävä jyrähdys. Talvella? Enkelinpentu hypähti sijoillaan ja yhtälailla peitti korvansa, vilkaisten ikkunan puoleen ihmeissään — mitä Darius oli mennyt tekemään? Ikkunasta katse kuitenkin kääntyi terävästi Lorythaksen puoleen, joka oli salaman myötä herännyt ja noussut istumaan.
”L-Lorythas?”, Käsiä laskien korviltaan Theodluin huhuili sarvipäistä, joka poissaolevan oloisesti seinää tuijotti ja henkeään haukkoi. Oliko tuo edes kunnolla hereillä saatikka tietoinen ympäristöstään?


Darius oli saada sydänkohtauksen, kun salama kirkkaalta taivaalta rävähti alas kylään kera maata järisyttävän jyrähdyksen. Mutta hän sai haluamansa, eikö? Shyvana oli saapunut paikalle, eikä näyttänyt kovin iloiselta, mutta koska tuo naaras muka iloinen olisi ollut muutenkaan? Ukonisku oli saanut koko kylän reagoimaan, lohikäärmeiden siellä täällä pitäen ääntä itsestään. Haukansilmäinen katsoi hetken henkeään tasaillen valkeaan pukeutunutta naisenkuvajaista, kunnes selkäänsä suoristi ja kääntyi paremmin Yliparantajan puoleen.
”Kruunattusi tekee kuolemaa”, Hengästynyt haltia töksäytti suoraa, kulmiensa alta tarkkaillen naista, ”Etkö ajatellut tehdä asialle mitään?”



// BAKAW. Lämmittelen, hyvältä tuntuu. ET VIE MINUN PIHASIILIÄ NE ON TIMIN KAVEREITA! Shyva lyö sitä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Elo 2019, 18:44

Iriador yritti jäsennellä mielessään Theon kertomaa samalla, kun yritti nieleskellä korviaan aukeamaan jälleen lukostaan ja palautumaan vinkumisesta. Punatukkaisella oli omat arvauksensa mielessään päällimmäisenä siitä, mistä jyrähdys oli peräisin, ollen myös varma siitä ettei vastaava sisääntulo tulisi tarkoittamaan mitään hyvää.
Haukanpoikasen vaimeilta yhä vinkuvissa korvissa herättelivät sokean kuitenkin takaisin todellisuuteen, Iriadorin katseen siirtyen paremmin sen vuoteen puolelle. Vaikeankuuloinen hengitys sai punapään ottamaan muutaman harppauksen lähemmäs vuodetta, käsien laskien koskemaan Seyriä varovaisesti kyläpäällikön rinnalta ja hartialta. Sarvipää ei siihen reagoinut aluksi, nostaen kuitenkin toisen mustan kätensä Iriadorin kämmenen ylle hatarasti lopulta, hopeaverisen katseen käyden muuttumaan nopeasti jälleen uupuneeksi säikähdyksen jälkeen. Huolesta soikeana korkeahaltia antoi toisen painua veltosti kaatuen itseään vasten, josta Iriadorin oli helpompi ohjata Puolikäärme takaisin makuuasentoon vuoteelle.
Käy takaisin lepäämään, kaikki tulee olemaan paremmin pian”, hän sanoi mahdollisimman lempeällä äänellä, vaikka sisimmissään Iriadoriin sattui vietävästi, eivätkä jalat olisi halunneet häntä kannatella sen murheellisen tunteen tähden.
Osaatko lievittää hänen tuskiaan? Antaa hänen nukkua… m-mitä vain Theo, jottei häneen tarvitsisi sattua näin”, Iriador pyysi silmiensä vettyessä viimein, kun hän silitteli peukalonkyljellään Lorythaksen kättä, joka yhä hänen sormistaan kevyesti piti kiinni.

Kartanon pihamaalla tunnelma oli kuitenkin täysin toisenlainen, mitä se oli sisällä kyläpäällikön koreassa asunnossa. Vaisu tuuli heilutti hentoa aavistuksen läpinäkyvää mekkoa valkean naisen ympärillä, jäänsinisten paksujen ja pitkien silmäripsien kehystämän katseen tuijottaessa Dariusta pakkasessa. Kyllä Shyvana tiesi miksi Winder ja tuon kumppani täällä olivat. Kyllä vanhin naaras aisti Dariuksen heikotuksen. Hän tiesi mistä se johtui ja mitä oli tapahtumaisillaan.
Yliparantaja ei myöskään pitänyt siitä, että hänen nimeään rääyttiin vastaavasti taivaalle, pinnan alla kytevän happaman tunteen nostattaen naaraan ympärille pitkällä kantamalla painostavan auran, joka sai Briarin liskopedot huutamaan.
Kyllä minä sen tiedän, ja olen tiennyt jo kauan”, valkeahapsinen neito ilmoitti käsiensä nousten puuskaan hänen katsellessaan Dariusta arvioiden näyttäen juuri siltä, ettei aikonut eväänsäkään hetkauttaa haltiakenraalin tähden. Jos Shyvana ei olisi tiennyt, ehkä hän olisi saapunutkin paikalle kruunattuaan hoivaamaan jo ajat sitten, eikä haukansilmäisen saapuminen näin kauas olisi ollut kuin turhaa vouhotusta. Tosin hänen mielestään haltia vouhotti jo nyt suotta. Käydä nyt ensimmäisenä tarttumaan viimeiseen oljenkorteen. Phah! Silmäpuoli olisi ansainnut saada pitkin korviaan jo viimeksi, kun tuo oli ongelmiin ajautunut.

No, hän on hereillä nyt ainakin. Oliko sinulla jotain muutakin asiaa kun tuolla tavoin perääni huutelet?”, tuulenkantaja hymähti kämmenellään elegantisti sipaisten hiuksiaan korvansa taa paremmin, jotteivät arojen tuulet olisi niitä pyyhkineet jatkuvasti hänen kasvoilleen, ”Oraakkelikin varmaan tunki korvansa täyteen kiviä sinut kuullessaan”.


//KAKAA YÖN SAASTAINEN HARAKKA TÄÄLTÄ SINULLE JÄLLEEN KÄKÄTTÄÄ! Rip peukalo. NO PAKKO NE SIILIT ON SULTA PELASTAA, KUN SÄ MEINAAT NE MYRKYTTÄÄ! Agentti Timi hälytetään apuun suojelemaan pihasiilejä. Shyva nostaa kohta elämän//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2019, 19:27

Suru nousi jälleen pintaan, Theodluinin seuraillen, kuinka Iriador kävi sarvipäisen kyläpäällikön saattamaan takaisin makuulleen. Myrkky oli selvästi ehtinyt vaikuttaa jo liiankin pitkään ja tuskin menisi kauaa, ennen kuin se saattaisi tehtävänsä loppuun. Oliko mitään enää tehtävissä? Kuumeisesti pikkuhaukka koitti jotain miettiä, kun Iriador pyysi häntä auttamaan, edes jotenkin, edes lievittämään kipuja.
”Voin yrittää estää myrkyn etenemisen… Mutta se tuskin ostaa meille paljoa aikaa”, Theodluin aloitti, samalla askeltaen lähemmäs vuodetta, kunnes yhtäkkiä älähti jälleen tuskaisesti, lähes lattialle tipahtaen. Jo salaman myötä oli lähettyville saapunut jonkinlainen suurempi aura, sen Theo oli huomannut, mutta sivuuttanut sillä hetkellä. Nyt se aura tuntui muuttuvan voimakkaammaksi, painostavammaksi ja auroja herkästi aistiva puoliverinen koki jälleen hengenahdistusta. Aura oli samankaltainen, mitä Oraakkelilla. Musertava, kuin joku olisi painanut niskaan ja pakottanut alaspäin. Mutta silti aura oli omalla tavallaan erilainen, siinä oli jotain… pehmeääkin. Jotain jopa huumaavan lumoavaa.

”T-tuo aura… Aistitko sen?”, Theo keräsi itsensä ja nousi väen väkisin ylös kyykystä, päätään pidellen, peläten päänsäryn alkavan seuraavaksi, ”Ulkona on jokin…”.
Kaikesta epämukavuudesta huolimatta Theo käveli takaisin Lorythaksen vierelle, kätensä tällä kertaa nostaen sarvipäisen rintakehän ylle. Enkelinpennun kämmen alkoi hohtamaan valkokullan väristä valoa, puoliverisen koittaen uudemman kerran saada myrkkyä aisoihin ja samalla lievittää hopeaverisen tuskaa.
”Yritän… josko saisin sen pysäytettyä…”, Theo mutisi lähinnä itsekseen, keskittyen tarkasti tekemisiinsä. Jos hän saisi myrkyn pysäytettyä edes väliaikaisesti, olisi se lisäaikaa heille keksiä keino myrkyn poistamiseen. Ja sitä keinoa Theo mietti kuumeisesti, toivoen kuitenkin, että Darius palaisi pian sen ratkaisunsa kanssa.


Haukansilmä kohotti kulmaansa kysyvästi, kun Yliparantaja kertoi tienneensä asiasta jo kauan. Haltia ei ymmärtänyt naaraan ajatuksen juoksua, olettaen, että tuo halusi taas vain leikkiä ja odotti, että polvillaan käytäisiin anelemaan apua.
”Hereillä…?”, Eliitti pudisti päätään hämmentyneenä, kartanon puoleen vilkaisten, mutta ei sijoiltaan mihinkään liikkunut, ”Mit…”
”Tunkekoot kiviä joka reikäänsä jos siltä tuntuu!”
, Haltia keräsi itsensä ja otti lähestyäkseen Yliparantajaa, ”Jos kerran olet tiennyt Seyrin tilasta, niin mikset ole tullut auttamaan?!”.
”Eivät parantajat, vastamyrkyt tai lääkkeet auta, vain sinä voit pelastaa hänet, miksi et saman tien tullut?! Vai odotatko, että käyn polvilleni eteesi, ennen kuin riutunutta ruhoasi mihinkään liikutat?”
, Tähän mennessä Yliparantaja oli pienemmistäkin syistä ilmaantunut paikalle auttamaan. Tuo selvästi halusi Seyrin ja Winderin pysyvän elossa, ilmeisesti, joten miksei tuo nyt sitten tehnyt taikojaan?
Dariusta turhautti. Ahdisti ja turhautti, sen myötä haltia ei myöskään ajatellut kovin terävästi. Ja kerta ei ajatellut, ei Haukansilmälle tullut mieleenkään olla heti ensikättelyssä ystävällinen ja pyytää apua, sen sijaan että olisi rähissyt ja kiukutellut kalpealle naiselle heti.


// !!! Sieltä se liihottaa saatana. Rip peukalo. PIHASIILEJÄ EN MYRKYTÄ. TIMIN KAVEREITA OVAT. Paitsi jos NE NAURAA MULLE. Shyva on silleen. Get rekt. Oikeesti se on Marduk joka tippuu kohta taivaalta hirveellä dropdownilla Darin niskaan silleen MIUN MUIJALLE ET HUUDA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Elo 2019, 21:43

Se on silti enemmän kuin uskaltaisin pyytää”, punapää ehti todeta Theon sanoihin, kunnes hänen vaalea katseensa kohosi yllättäen älähtävään nuorikkoon. Oliko pikkuhaukalla jokin hätänä? Ehkä, sillä Theo mainitsi jotain aurasta, jonka ilmeisesti aisti ulkoa. Iriador aisti kyllä paikalla olevan ylimääräisen auran omallaan, muttei hän tainnut aistia sitä yhtä vahvasti mitä magiaa opiskellut Theodluin.
Darius siis oli saanut Yliparantajan kutsuttua paikalle. Tai sitten Oraakkelin. Oli miten oli, jäi Iriador kahden tulen väliin jumiin halutessaan pysyä tässä Theon ja Lorythaksen kanssa, mutta hän olisi myös halunnut juosta harvinaisen äkkiä Dariuksen luo. Ehkä Tuulenkantajan paikalle saapuminen selitti myös miksi Lorythas oli pystyyn säikähtänyt ja hereille jäänyt, sillä hopeaverinen vaikutti aistivan lohikäärmeverensä tähden vanhimmat herkemmin ymmärrettävästi. Shyvanan aura ei ollut kevein mahdollinen sen häilyessä elämän ja kuoleman välillä kuin tasapainotteleva vaaka, joka kallistuessaan saattoi aiheuttaa mitä ihmeellisimpiä asioita, tai vastoin kaataa kuoleman viikatteineen suoraa heidän syliinsä.
Kaikesta huolimatta Theo kuitenkin yritti, varmasti tehden parhaansa ostaakseen heille aikaa. Se näytti kuitenkin tekevän kipeää yhtälailla, vaikka olisikin auttanut, Lorythaksen pihistessä sijoillaan surkea ilme kasvoillaan kun suurempi käsi nousi tutun haukanpoikasen hohtavan käden ylle kevyesti.
Älä tuhlaa voimiasi”, Seyr kuiskasi, uupuneen katseensa tuoden laiskasti silmäilemään samalla Theoa, kun hopeaverinen yritti takoa lohduttavaa hymyä huulilleen vielä tämän kerran.


Shyvana ei pitänyt Winderin äänensävystä, joskin harvoinpa hän osasi arvostaa Dariuksen kiukuttelua, mikä päti varmaan useampaan muuhunkin tahoon eikä pelkästään häneen. Edes vanhimman naaraan läsnäolo ei näemmä kelvannut silmäpuolelle syyksi miettiä kahta kertaa, kuinka tuon olisi ollut parempi käyttäytyä. Harvalla oli pokkaa huudella häntä paikalle toteuttamaan ihmeitä ilmaiseksi. Ilmeisesti Winder ei ollut sisäistänyt sitä vielä omalta turhautumiseltaan, jota mies hänelle nyt esitteli varsin rohkeasti kyseenalaistaessaan naaraskäärmettä, kehdaten häntä vielä nimitelläkin. Mitä seuraavaksi? Tuo kävisi käsiksi häneen?

Mitä lähemmäs Darius ehti Yliparantajaa, sitä harmaammaksi muuten jäänsinertävän silmät ja pakkasesta kimaltelevat kankaat alkoivat muuttua. Ne värit karisivat jonnekin hankiin, äänten tuntuen hiljenevän ympäriltä sillä hetkellä tyystin, vaikka tuuli selvästi yhä puhalsi puuterilunta liikkeelle kinoksien yltä. Naisen hahmo alkoi kasvaa, ja sirojen jalkojen paikoille helman alta muodostua esille käärmeen kylkiluut, jotka alkoivat muodostaa Shyvanalle käärmemäistä alaruumista. Niitä luita peitti selkäpuolelta valkea kerrostuva luukuori, vatsapuolen näyttäen kirjaimellisesti ontolta hetken, ennen kuin mustan utuinen aine kävi sitä täyttämään ja elämään ruumiin alla kuin savu.
Myös Shyvanan silmät muuttuivat tylsänharmaista pikimustiksi, naisen näyttäen lähestulkoon siltä ettei olisi omannut lainkaan silmiä kalpeilla kasvoillaan, jotka alati pysyivät suunnattuina Dariukseen käärmeen luikerrellessa haltiaa vastaan pitkin hankea. Se luiseva keho kiersi nopeasti silmäpuolen ympärille kehän, Shyvanan taipuen sitten lähemmäs antaen kehonsa kuihtua entistäkin riutuvamman näköiseksi haltian edessä.

Ei kukaan viimeisten vuosisatojen aikana ole puhunut minulle yhtä epäkunnioittavasti kuin sinä Winder, kerta toisensa jälkeen sinä revittelet kieltäsi minulle, astut varpailleni ja kehtaat vaatia minulta sitä ja tätä. Huudat kohti linnaani pilvissä, ihan kuin se olisi sinulle etuoikeus kutsua minua luoksesi silloin kun läheisesi tekevät kuolemaa ja olet hukassa!”, Pandemona puhui nyt häijyllä äänellä, joka soljui selvästi kirkkaamman ja taustalta matalamman välillä, liskonaaraan tarttuen selkäänsä kasvavalla uudelle käsiparilla Dariuksen paidankaulukseen riuhtaisten.
Etkö opi paikkaasi ilman että sinut poljetaan maahan ensin? Eikö pienessä pääkopassasi ole jäljellä enää muuta kuin kiukkua, turhamaisuutta ja tarvetta esittää isompaa kuin oikeasti olet? Joko unohdit että olet minulle jo velkaa kaikesta mitä olen vuoksenne tehnyt? Voisin milloin tahansa saapua luoksesi vaatimaan maksuani niistä takaisin, pahimmalla mahdollisella hetkellä, kun tiedän ettet olisi siihen valmis!”, nainen sähisi Winderin käsistään tönäisten irti siihen käärmemäiseen kehään, sivusilmällä naaraan kyllä huomaten miten vanhempi mies oli saapunut jo tovi sitten kartanon ovilta tuijottamaan kaksikkoa pelonsekaisen katseen kera.
Yhden ihmeen minä voin antaa sinulle ilmaiseksi Darius, ja sen ihmeen nimi on kuolema”, Shyvana taipui kasvotusten Winderin kanssa, täysin latteiksi valahtaneiden hiusten kehystäen luisevaksi muuttuneita kasvoja. Naaraan aura oli myös muuttunut entistäkin synkemmäksi, Yliparantajan muistuttaen ennemminkin kuolemaa kuin elämänlahjaa muille kantavaa ihmettä.
Voin muuttaa tulevaa, mutta sillä on hintansa, jota et ole minulle kykenevä maksamaan takaisin. Vai jättäisitkö Du’ulin maksumieheksi toiveittesi päätteeksi, livistäen sitten matkoihisi jälleen hänen onnensa matkaasi varastaen kuten joka kerta teet täältä poistuttuasi? Kenet lähimmäisistäsi olet valmis uhraamaan pelastaaksesi toisen? Kenen sielu mielestäsi säilyttää vaa’an tasapainossa kruunattuun verrattuna?”, vain kaksi sielua, yhtä painavat, saman vertoiset kykenivät toisensa korvaamaan. Shyvana ei antanut, ellei sille maksettu hinta ollut yhtä arvokas naaraskäärmeen palveluksiin nähden.


//Ammutaan alas vielä kohta, kun tarpeeks kauan rääyn. KÄKÄTTÄVÄT SIILIT! Juoksevat sinulta pakoon kuin sonic. Sudden elbowdrop tulee taivaalta ja puolet Briarista jää samalla alle, loput tuhoutuu, kun Marduk yrittää kömpii takasin ylös siitä kuopasta minkä meni tekemään//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2019, 22:49

Mitä ikinä hän tekikään, tuntui Theo voimillaan vain satuttavan tai pahentavan tilannetta. Ehkä, jos hän olisi ollut taitavampi magiansa kanssa, voimakkaampi, olisi hän voinut hankkiutua eroon demonisesta myrkystä, mutta juuri nyt hänen voimansa eivät riittäneet. Pyhä magia ei näyttänyt auttavan, pikemminkin pahentavan tilannetta, epäpyhän myrkyn vaikuttaen ”hätääntyvän” pyhän magian lähellä ja kiihdyttävän toimintaprosessiaan. Pikkuhiljaa puoliverinen antoi magiansa hiipua pois, lopulta lähes hätkähtäen, kun Seyr kätensä laski hänen kätensä ylle. Haukankatse kääntyi hopeaverisen kasvoille, tuon kuiskauksen myötä. Lohduttavaan, joskin silti surkeaan, hymyyn Theo vastasi puolittaisella, pahoittelevalla hymyllä, enkelinpennun ollen lähellä alkaa kyynelehtiä.

”Darius tunsi sen. Tikariniskun”, Theo kertoi, Seyrin varmasti kyllä tietäen asian jo. Selvästi enkeliverinen oli jatkamassa puheitaan, kun yllättäen painautui jälleen kyyrympään ähkäisten. Se aura muuttui jälleen, synkemmäksi, entistä painostavammaksi.
”K-kenen se on? Tuo aura — k-kenet Darius haki apuun?”, Eihän pikkuhaukka tiennyt, kuuluiko tuo aura henkilölle, jonka Darius mainitsi hakevansa apuun, mutta näin Theo oletti.

Vasta herjansa heitettyään ymmärsi Darius, ainakin osin, millaiseen liriin oli itseään tällä kertaa heittämässä. Haltian askel seisahtui lähes paikoilleen, kun Shyvana puolestaan tuli häntä vastaan ja samalla muotoaan muutti näyksi, joka ei niin miellyttävä ollut, mitä äskeinen. Darius olisi jopa lähtenyt perääntymään, mutta ennen kuin puolittaista askelta enempää ehti ottaa, oli Yliparantaja käynyt käärmemäisellä kehollaan pakotien tukkimaan.
Vaikka pelkäsikin, oli Dariuksen kasvoilla vain närkästynyt ja uhmaava ilme, kun Taivaanturmelija häneen kävi käsiksi. Haltia ynähti pienesti, nokkaansa nyrpistäen kun nainen lähemmäksi nojautui puheidensa lomasta. Nyt, joku fiksumpi olisi ehkä jo alkanut pyytämään anteeksi. Mutta viimepäivien, viime aikojen, tapahtumat olivat jättäneet Dariuksen vain vihaiseksi, eikä se viha ottanut laantuakseen tässäkään tilanteessa. Hän oli yksinkertaisesti niin väsynyt jokaiseen tahoon, joka halusi häntä pompotella ja uhkailla.

Eliitti horjahti askeleen jos toisenkin taemmas, kun Shyvana hänestä viimein päästi irti. Hetken hän sai hakea tasapainoaan ja etsiä jalansijan hangesta, mutta kun katse kohosi Yliparantajan puoleen, oli tuo kumartunut entistä lähemmäs, kasvotusten haltian kanssa. Darius jähmettyi sijoilleen, Shyvanan lupaillessa yhden ihmeen, nimeltä kuoleman. Se ei kuulostanut houkuttelevalta. Yliparantaja teki nyt harvinaisen selväksi, ettei ollut täällä auttamassa ketään, ellei saisi maksua. Henki hengestä, yksi lähimmäisistä.
Ei Darius sellaisesta voinut päättää. Ehkä jos olisi ollut kierompi tapaus, olisi Darius tarjonnut Theon heti vaihtokaupasta, mutta ei eliitti katsonut olevansa oikeutettu päättämään kenenkään hengestä tässä yhteydessä, sillä tavalla. Oliko jo liian myöhäistä pyytää anteeksi ja anella? Tuskin se auttaisi, vaikka Darius kuinka anoisi ja lupaisi maksavansa jotenkin takaisin. Shyvana oli jo nimennyt hintansa ja Taivaanturmelija tuskin oli neuvottelemassa sopimuksesta erilaista.

Kaduttihan se tietenkin, ettei eliitti ollut älynnyt aloittaa keskustelua toisin. Mutta sattuneista syistä eliitillä oli hermo hieman kireällä. Joten, sen sijaan, että olisi anteeksi pyytänyt tai lähtenyt asiasta neuvottelemaan, tuijotti silmäpuoli uhmakkaasti Yliparantajaa niihin tummantyhjänoloisiin silmiin, samalla kun kävi repimään Shyvanan antaman korun kaulaltaan ja viskasi sen kauas hankeen.
”Muista, kenen ansiosta pääsit eroon voimasi sitovasta pannasta”, Darius sähähti karulle olennolle, ”Ilman minua olisit ties missä ojassa riutumassa”.
”Painu takaisin taivaalle sitten”
, Eliitti jatkoi, selvästi katkeroituneena, pidätellen itseään, ettei olisi naiselle alkanut huutamaan, ”Ja pysy poissa elämästäni”.



// Joku tulee ilmakolla nappaseen. LENNÄ POIS! Perkele soikoon siilit. WHAT THE FFFFFFFUCK IS A SONIC. Ja todellakin. Jäljelle jää vaan kraatteri! Shyva kattoo vierestä vaan silleen ei herranjumala //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Elo 2019, 00:12

Pieni kyynel vierähti sarvipäisen silmäkulmasta valumaan pitkin poskea, sen äkkiä hukkuen jonnekin valkeitten hiusten sekaan, jättäen jälkeensä pelkän kostean vanan. Lorythas ei kyennyt reagoimaan Theon yllättävään ähkäisyyn, mutta Iriador kyllä kykeni, sokean hätkähtäen sijoillaan jälleen kun haukanpoikaseen iski jokin. Pikkuhaukka valitti jälleen siitä aurasta, Seyrinkin tuntien Pandemonan julman auran kuin painavan heitä alas maata kohden. Niin kuin taivas olisi putoamassa heidän niskaansa.
Taivaantuulten valtiatar”, Seyr kuiskasikin hiljaa kyynelehtien, kaulaansa kokeillen ahdistuneena jonne mustat rannut halusivat kovasti polttaa jo tiensä.
Ei Yliparantaja apuun ole tullut…”, Iriador henkäisi vuoteen vierestä. Jos Shyvana olisi halunnut auttaa, olisi Darius saanut jo naaraan tänne, tai naaraskäärme olisi vain saapunut tuulenvireenä huoneeseen saakka samantien. Siinä vaiheessa korkeahaltia päätti lähteä Dariuksen perään viimein, Iriadorin varovaisesti livuttaen hopeakäärmeen otteen kädestään irti ja kääntyi kannoillaan harppoakseen pihalle Haukansilmän perään.

Taivaanturmelijan kasvot seurasivat Dariusta alati kylmäntotisina, tällä kertaa haltian osatessa pitää suunsa kuitenkin vaatimuksiensa suhteen kiinni. Ei tuo silmäpuolinen tolvana pyytänyt anteeksi, eikä yrittänyt sovitella tekojaan millään mahdollisella keinolla. Sen sijaan Haukansilmä päätti repiä hänen antaman maagisen korun kaulaltaan ja viskata sen jonnekin lumihankeen, korun häviten silmistä sen sileän tie, eikä sitä varmasti sieltä tulisi löytämään kukaan ennen kevättä.
Shyvana tuijotti yhä Haukansilmää, siinä missä Winder tuijotti uhmakkaasti häntä, vaikka naaraskäärme aisti sen häilyvän pelon kaiken sen uhmakkuuden takana. Silmäpuoli häntä siitä talvesta, kun naaras oli sidottu kuolevaiseksi Mardukin toimesta, Taivaanturmelijan vain hymähtäen karusti tummatukan sanoihin. Jos hän olisi kuollut, olisi se kivikasa luonut hänet uudelleen. Tällaisena. Tai erilaisena. Heitä tulisi olemaan kolme, yksi maalle, yksi merelle ja yksi taivaita hallitsemaan.
Älä luule että velkasi kevenisi lainkaan lahjoistani luopumalla”, karu käärmemäinen nainen sähähti kiertäessään Dariuksen ympärillä kehäänsä, Shyvanan kasvojen kuitenkin kiinnittäen katseensa pian kartanon oville.

Darius!”, Iriador oli ehtinyt paikalle muutaman kerran ollen meinannut kaatua portaissa kiireeltään. Bennett tarrasi punapäätä käsivarresta, pysäyttäen sokean haltian niille sijoilleen, sillä hän ei todellakaan nähnyt fiksuksi lähestyä tuota jotain mikä Winderin seurassa oli. Tuskin korkeahaltiakaan, mikäli olisi nähnyt millaisena Shyvana oli nyt näyttäytynyt Haukansilmän seurassa. Eikä sitä näkyä olisi varmaan helpottanut lainkaan se, kuinka naaraskäärme syöksyi yllättäen hirveällä vauhdilla silmäpuolen luota kohden kaksikkoa eteen taipuen kuin hyökkäävä käärme. Neljä raajaa taipuivat eteen tavoitellakseen kaksikkoa, vanhan lohikäärmeratsastajan keräten sen verran rohkeutta uskaltaakseen astua Iriadorin eteen juuri ennen kuin se hirviö ehti heihin koskea. Sitten Shyvana katosi.
Voimakas tuulenpuuska pyyhkäisi läpi kartanon pihan nostattaen perästään lumisen pilven seuraamaan perässään ja leviämään ympäriinsä. Se kolisteli räystäitä ja ikkunoita mennessään ja pahoinpiteli irtaimistoa läpi kylän, heittäen lyhdytkin Seyrin kartanon kuistilta nurin pitkin maita sisältöineen. Vanhimman painostava aura oli kadonnut yhtä nopeasti mitä Pandemonan kuvajainen, ylimmän naaraan vierailu ollen jättänyt kuitenkin heistä varmaan jokaisen enemmän tai vähemmän säikähtäneeksi. Iriador hengitti nopeampaan tahtiin lohikäärmeratsastajan vierellä, Bennettin yhtälailla väristen pienesti niin kylmästä, uupumuksesta, kuin pelosta, jonka se käärmenainen oli onnistunut pintaan kaivamaan.
Darius”, punapää henkäisi kätensä kainaloihinsa painaen kylmältä piiloon, ”Lorythas on hereillä, Theon voimat eivät riitä”, heiltä alkoi loppua aika, Iriadorin haluamatta sitä ääneen kuitenkaan sanoa.


//FEK! En lennä, otan haasteen vastaan! Sonicit tulee jäädäkseen. Shyva läksyttää sitten, pikkusen napauttaa nokalle että noh, ei noin vanhan sovi enää harrastaa vapaapainia//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Elo 2019, 00:46

Taivaantuulten valtiatar? Yliparantaja? Eli, yksin vanhimmista? Theo oli kuullut vain legendoja ja huhuja kyseisestä lohikäärmeestä, mutta niin hän oli kuullut myös Ajankiitäjästä, jonka oli kuitenkin päässyt todistamaan, tapaamaan, Alantarin seurassa. Aaron kun oli Oraakkelin sanansaattaja, mutta mitä tekemistä Dariuksella oli Yliparantajan kanssa?
Kysymyksiään Theo ei ehtinyt esittämään, kun Iriador jo poistui paikalta, ilmeisesti Dariuksen perään. Theo katsoi hetken korkeahaltian jälkeen, haluten itsekin nähdä mitä pihalla tapahtui, mutta puoliverinen jäi toisen rinnalle. Ei Lorythasia voinut yksin jättää, sitä paitsi Theosta ei ollut kävelemään niin pitkää matkaa, kun se painostava aura oli yllä. Pikkuhaukka suoristi kuitenkin taas selkäänsä, katseen käyden tarkkailemaan Lorythasia ja niitä rumia jälkiä, jotka myrkky aiheutti. Jälleen nuori alkoi miettimään mahdollista apua tilanteeseen, sillä ilmeisesti, mikäli Iriadorin sanoja oli uskominen, ei Yliparantaja ollut apuun tulossa…

Darius nyrpisti nokkaansa jälleen, Shyvanan huomautellessa, ettei velka ollut maksettu lahjoista luopumalla. Kyllä Darius sen ymmärsi ja tiesi olevansa yhä velkaa naaraalle, mutta eihän sitä ääneen sanottu. Korunkin pois viskaaminen oli ollut vain hetken impulssista tehty päätös, joka varmasti kaduttaisi myöhemmin. Kuten myös ne kaikki sanat, mitä tässä oli tullut sanottua Yliparantajalle.
Katse tarkkaili kehää kiertävässä naaraassa, kunnes kääntyi kartanon puoleen, haltian kuullen punapäisen kutsuvan häntä nimellä. Darius ei ehättänyt reagoida, kun Shyvana yllättäen syöksähti kohden Iriadoria ja Bennettiä, joka oli estänyt korkeahaltiaa juoksemasta lähemmäs tilannetta. Eliitti oli vähällä kiskaista aseensa esiin ja viskata Shyvanan perään, mutta ennen kuin naaras ketään ehti satuttaa, oli tuo kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Hetken Haukansilmä seisoi paikoillaan, tuijottaen ilmaa, johon Taivaanturmelija oli kadonnut, ennen kuin katse keskittyi Iriadoriin. Korkeahaltia kertoi Lorythaksen olevan hereillä ja mainiten, ettei Theon voimat riittäneet. Yhä heikkoutta poteva eliitti kirosi ääneen, lähtien harppomaan sitten takaisin sisätiloihin, kohden Seyrin makuukammaria.

Theo oli henkäissyt helpotuksesta, kun se painostava aura oli yhtäkkiä poistunut paikanpäältä. Tuntui taas siltä, että henkikin kulki.
”Hän taisi lähteä…”, Enkelinpentu hymähti surkeasti, sarvipäisen kasvoihin vilkaisten. Hän oli lähellä jo pahoitella Seyrille sitä, ettei heistä ollut apua tai hankkimaan apua muilta, kunnes rattaat päässä alkoivat raksuttamaan. Ehkä oli vielä yksi, joka voisi auttaa…
Lorythasista katse kääntyi makuuhuoneen ovelle, kun Darius ja Iriador palasivat sisälle. Eliittikenraali näytti kalpealta ja huonovointiselta yhä. Theo otti askeleen kauemmas vuoteesta, kun Darius pyrki vuoteen reunalle istumaan, tarttuen heti ensitöikseen Lorythasia kädestä hellästi.
”Henki hengestä. Hän vaati vaihtokauppaa avustaan… En… En voinut…”, Hengästyneeltä kuulostava eliitti aloitti. Jos hän olisi voinut, olisi Darius saattanut hyvinkin uhrata itsensä. Mutta jos veriside tosiaan toimi niin, kuin Aneritte oli kertonut, olisi Lorythas kuollut siinä samalla, jos Darius henkensä olisi heittänyt… Joten uhraus olisi ollut täysin turha.
”Anna anteeksi”, Haukansilmä jatkoi, toisella kädellä käyden kepeästi silittämään sarvipäisen poskea. Se pala, joka kurkkuun oli noussut, kuului selvänä silmäpuolisen äänessä, ”En… En taida kyetä pelastamaan sinua tällä kertaa…”.

”Minä…”
, vuoteen päähän askeltanut pikkuhaukka aloitti varovaisesti, epäröiden, ”Taidan tietää jonkun, joka kykenisi auttamaan… Mutta en usko, että pitäisit siitä…”.
”Kuka? Elwoodin eukko?”
, Darius sähähti, vilkaisten Theon puoleen terävästi, lähinnä kiukkuisena siitä, ettei poika ollut heti ensitöikseen ehdotellut muita apuun, jos kerran tiesi jonkun!
”Ei, Ei Qira”, Theo vastasi. Qira olisi ehkä osannut neuvoa, miten myrkystä päästä eroon, mutta ei ehkä itse suorittaa toimenpidettä. Toki, olihan Theo äitihahmoaankin harkinnut.
”No kuka sitten?!”, Eliitti ärähti nyt, selvästi turhautuneena pojan ”vitkutteluun”, kunnes Theo avasi suunsa ja sanoi sen nimen:

”Mordecai”


// HAASTEITA! Sonic meni jo, juos pois. Ja voi apua nyt kun puhutaan Mardukista ja vapaapainista ni arvaa kuka tulee vaan mieleen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Elo 2019, 11:00

Värisevä huokaus lipui ulos huulilta, painostavan tunteen ollen taas yllättäen poissa. Hän niin oli toivonut Tuulenkantajan auttavan, aivan kuten tuo oli tähän saakka tehnyt. Oliko Vaern tehnyt jotain väärin ja menettänyt vanhimman naaraan ei-toivotun suosion? Vai oliko Shyvana tietoinen jostain mistä he eivät vielä olleet? Että kaikki järjestyisi lopulta kuitenkin, tavalla tai toisella? Vai oliko näin vain määrä tapahtua…
Lorythaksen ajatukset ja rinta täyttyivät surulla ja epätoivolla, hopeaverisen päällimmäisen ajatuksen sillä hetkellä vain ollen, ettei hän ollut valmis jättämään tätä kaikkea taakseen. Kaikki oli yllättäen vain jäänyt kesken, ja nyt hän makasi vuoteessa kuolemaa hitaasti tehden. Väsytti jälleen aivan hirveästi, Seyrin ollen tehnyt päätöksen, ettei hänen sielunsa eteenpäin tulisi tästä kulkemaan ennen kuin hän olisi saanut nähdä Dariuksen vielä kerran. Mitä jos heillä ei koskaan olisi ollutkaan verisidettä? Hän olisi vain kuihtunut pois, ja kun Darius ja Iriador olisivat seuraavan kerran tulleet Briariin, ei häntä vain olisi enää ollut. Bennett olisi varmaan lähettänyt noille kyllä kirjeen kaupunkiin, jos jotain sellaista olisi sattunut…

Pian haltiakaksikko palasikin takaisin huoneeseen, tuoden pihamaan raikkaan pakkasentuntuman hetkeksi vierailemaan myös paikalla. Puolikäärmeen väriä vaihtaneet käden nousivat laiskasti hakemaan otteen haukansilmäisen lähemmäs tuomasta kädestä, miehen näyttäen yhtälailla sairaalta hänen silmissään. Sen näkeminen sattui, joskin se olisi pian ohitse, eikä Dariuksen tarvitsisi kärsiä enää hänen takiaan. Pitäen kuitenkin vastaavat ajatukset taka-alalla, halusi Lorythas keskittyä tähän hetkeen, sarvipään yrittäen hymyillä pahoitellen aamutähdelleen sijoiltaan.
Ei se haittaa”, Seyr henkäisi paremmin Dariuksen kättä otteeseensa puristaen, haluten jatkaa sanojaan vielä mutta nuori haukanpoikanen kävi vaatimaan haltioiden huomiota pian.
Iriador silmäili kohden lattiaa lohduttomana, ihonsa yhä kananlihalla Yliparantajan tähden. Oli kylmäkin pihalla käynnin jäljiltä, muttei punapää antanut sen haitata itseään juuri nyt miettiessään kuumeisesti keneltä he eivät olleet vielä kysyneet apua. Kaikki tuntui olevan tehty jo, ja viimeinenkin oljenkorsi oli lehahtanut heidän silmiensä edestä tiehensä juuri kuin tuhka tuuleen. Vaaleat silmät pysyivät vielä tovin lattiassa, Iriadorin kuitenkin nostaen katseensa Theodluiniin nuorikon ottaessa puheeksi, että tietäisi ehkä jonkun joka vielä mahdollisesti voisi heille apuaan suoda. Joku Elwoodista ehkä, sieltähän Theo alun perin oli tullutkin? Kyseessä ei ollut haukanpoikasen lintuemo kuitenkaan, jonka Iriadorkin oli Briarissa tavannut ihan hyvissä merkeissä, Theodluinin sitten lausuman nimen tuntuen kohottavan punatukkaisen niskavilloja entisestäänkin paremmin pystyyn.
Sen nimen Theon lausuttua saapui tuttu silmäpari kuitenkin seuraamaan tilannetta hämärästä katon nurkasta. Sitä ei saattanut nähdä, mutta sen tutun lempeänlämpimän rauhoittavan auran saattoi kyllä huoneessa tuntea sellaisenaan. Se joku oli Alastriona - samainen harmaasulkainen feenixlintu joka oli vieraillut Delathoksen asunnolla muutama päivä sitten - henkiolennon ollen saapunut paikalle kuuntelemaan mitä sen suojellusta puhuttiin. Suojelushenki oli pitänyt viime päivinä silmällä Theodluinia omasta tahdostaan muutenkin, sillä se oli viimein kiinnostunut nuoresta maagista ja tuon kasvavista kyvyistä vilpittömästi.

Minulla on sellainen tunne ettei hän auttaisi meitä vaikka maksettaisiin…”, Iriador hymähti vierestä pian epäuskoisena, tuntien sen oudon lämmön valtaavan huonetta samalla, ”Kaiken sen jälkeen mitä on tapahtunut kun hänet ensimmäisen kerran tapasimme”. Puhumattakaan sitten siitä, että Darius tuskin halusi sitä velhoa lähellekään itseään tai ketään muutakaan. Ja miten ihmeessä he muka tavoittaisivat Mordecain ajoissa? Eiväthän he tienneet mistä toista etsiä, paitsi korkeintaan Piilopaikasta joka tähän hätään oli aivan turhan kaukana kaikesta! Tiimalasi olisi ehtinyt jo tiputtaa alas viimeisetkin hiekanjyvänsä ennen kuin velho ehtisi tänne.
Haukanpoikasella kuitenkin oli pointtinsa. Iriador näki kaikesta epäuskostaan huolimatta mahdolliseksi, että velho olisi voinut tietää kuinka myrkyn voisi pysäyttää ja myrkytyksen parantaa. Ehkä Mordecailla olisi siihen jopa vastamyrkky, sikäli mikäli myrkky oli vain veljeskunnan sisällä tunnettu juttu? Punatukkaisen sanojen myötä suojeluslintu päästi kauniisti soljuvan hillityn liverryksen ja lehahti piilostaan esille, mutta se näyttäytyi ja antoi itsensä kuulua vain Theolle. Harmaasulkainen, kookas olento laskeutui Seyrin työpöydän kulmalle rintasulkiaan aluksi nokkien parempaan järjestykseen, varjotulilinnun jääden sijoiltaan katselemaan rauhallisesti pikkuhaukkaa päätään kallistaen.

Aiedail”, samaan aikaan Lorythas vaati huomiota Dariukselta uupuneena henkäisten, muutaman kerran laiskasti silittäen valittunsa kättä omallaan. Häntä väsytti, eikä Lorythas jaksanut pysytellä kipuineen tämän pidempään hereillä, poltteen kehossaan käyden sitä vahvemmaksi mitä pidempään hän jaksoi silmiään kannatella auki.
Aiedail… minä löysin ne jotka teitä halusivat satuttaa. Ja rankaisin. Anna anteeksi että koskaan vein teidät hänen luokseen… anna anteeksi etten nähnyt paremmin”, sarvipää puhui, kyynelten vierähtäen silmäkulmistaan jälleen alas kun Lorythas kiri koskemaan hellästi Dariuksen poskea, ”Briar on jälleen puhdas. Teitä varten. Vaikka olisinkin poissa”.
Minun täytyy nukahtaa nyt, jälleen, aamutähteni. Liekkini ei jaksa palaa enää kauaa, mutta vielä on toivoa. Kuuntele muita, anna valosi johdattaa sinua ja kertoa mikä on oikein”, Puolikäärme sulki vettyneet silmänsä, tuntien kuinka uupumuksensa vei häntä pian jo mukanaan, ”Kirkkautesi johdattaa minua toisella puolen”.


//OLIKO SE HAASTE?! Sonic rikkoo äänivalleja sos. JA NYT, SE MODERN MARDUK POIS TÄÄLTÄ EN KESTÄ SUO :DDD Shyvasta sievä cheerleader siihen sitten//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Elo 2019, 11:52

Haukansilmä näytti juurikin niin järkyttyneenvihaiselta, mitä Theodluin oli odottanut, kerrottuaan sen nimen. Mutta Theo uskoi, että Mordecai osaisi auttaa. Ja voisi auttaa — tulisi auttamaan. Iriador ja Darius eivät näyttäneet olevan sitä mieltä, punatukkaisen todeten, ettei uskonut velhon auttavan, vaikka he maksaisivat. Theolla oli selvästi erilainen käsitys vampyyrista. Siinä missä Darius ja ilmeisesti Iriadorkin näkivät epäilyttävän veljeskunnan jäsenen, joka vihasi heitä ja ei olisi auttanut edes maksusta, näki Iriador vanhan sielun, joka kykeni olemaan uhkaava, vaarallinen, mutta joka selvästi omasi välittävän ja jopa isällisen puolen. Tuskin velho niin yksiselitteinen oli, mutta mitä oli todistanut N’drayerin asunnolla, välitti Mordecai ainakin alaisistaan. Ainakin Delathoksesta. Ja jos ketään muuta ei enää ollut, mikseivät he kokeilisi sitä viimeistä oljenkortta?
Mainittuaan Mordecain nimen, oli Theo tuntenut sen lempeänrauhoittavan auran saapuneen huoneeseen. Se riitti pikkuhaukalle kertomaan, että joku oli saapunut paikalle tarkkailemaan. Enkelinpentu vilkaisikin ympärilleen rauhallisesti, aivan kuin etsien jotakuta huoneen pimeistä nurkista.

Darius oli selvästi aikeissa alkaa ärisemään puoliveriselle jotain vastaan, mutta huomio kääntyi Lorythasiin tuon puhutellessa eliittiä. Ote sarvipäisen kädestä tiukkeni, Dariuksen koittaen nieleskellä sitä palaa kurkustaan Seyrin puhuessa. Eliitti ei halunnut myöntää itselleen tämän olevan tässä. Hän kielsi totuuden, vaikka tiesi tasan tarkkaan, ettei Lorythas tuosta enää paranisi. Ei ilman apua.
”Et sinä mene minnekään”, Darius hymähti, päätään pudistellen koko ajan sarvipäisen puheille, ”Lepää vain, myöhemmin voit jo paljon paremmin”, eliitti vakuutteli, lähinnä varmaan itselleen.
”Olet vahvempi kuin uskotkaan. Kyllä sinä tästä selviät”.

Enkelinpentu kuunteli lähinnä sivukorvalla vanhempien puheita, huomionsa ollen kiinnittynyt nyt henkiolentoon, joka Seyrin työpöydän kulmalle oli lehahtanut varjoista. Theo hymyili linnulle, samalla kun lähestyi sitä varovaisesti.
”Taisit kuulla tutun nimen…”, Theo aloitti linnulle puhellen, ”Uskotko, että voisit hakea hänet tänne? Tarvitsen apua, enkä ehdi Elwoodiin asti sitä pyytämään. Voisitko sinä viestin viedä hänelle?”, käsi nousi varovaisesti linnun puoleen, aivan kuin puoliverinen olisi ollut aikeissa koskea sitä, mutta niin hän ei koskaan tehnyt, jättäen kätensä kuitenkin tarjolle jos henkiolento puolestaan halusi kontaktin.
”Pyydän, hän on ainoa toivo. Olen hänelle jo velkaa, mutta lupaan maksaa velkani, myös tästä, jos hän ehtii apuun”, enkeliverinen jatkoi.

Darius oli kuullut Theon puhuvan ja vilkaissut veljenpoikansa suuntaan, nähden tuon puhuvan… pöydälle? Nytkö mokoma päätti seotakin kaikenlisäksi?! Jotakuta — tai jotakin — Theo pyysi hakemaan ”hänet” paikalle. Ilmeisesti kyse oli Mordecaista, jonka avusta Darius ei varsinaisesti välittänyt. Ties vaikka velho olisi ollut kaiken tämän takana ja tulisi vain räkäisesti heille nauramaan, kun apua pyysivät. Mutta… Epätoivoisena, ei Darius sanonut mitään Theolle vastaan. Kutsukoot sen perkeleen sitten, mutta se oli Theo, ei hän, joka vampyyrin apua pyysi! Joten velhon oli turha hänelle vinoilla, mistään. Mikäli edes halusi auttaa, sitä Darius epäili ja syvästi.


// SE OLI HAASTE, nyt tulee turpuun! SANIC NO. MARDUK VETI VÄHÄN STEROIDEJA JA KÄVI RUSKETUKSESSA. Shyvalle isot hinkit ja minihame niin sitten on meillä kunnon vanhimmat //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Elo 2019, 14:51

Tulilintu väreili erikoista usvankaltaista tultaan pöydän pinnalle, sen kuitenkaan sytyttämättä mitään palamaan. Se tuntui vain erikoiselta lämmöltä jos tarpeeksi lähelle itsensä toi, Theodluinin todennäköisesti ollen ainoa siitä vierestä joka sen kykeni tuntemaan, kun lintu kuunteli paikoiltaan nuorukaista. Se ymmärsi kyllä mitä toinen halusi siltä. Myös huoneen tapahtumat olivat henkiolennolle selvempiä kuin olisi saattanut kuvitella. Kyllä se voisi viestin viedä, muttei henki voinut luvata yönlapsen kuitenkaan saapuvan paikalle varmasti, vaikka tiesikin Kaváldthalrin seuraavan toisinaan sinne jossa hätä ja epätoivo olivat suurimmillaan.
Lempeänpäättäväinen katse hohti tuhkasulkaisen olennon silmissä, sen kujertaen rauhallisesti Theodluinille ojentaen päätään viimein lähemmäs sitä tarjottua kättä. Linnun nokka hipaisi pikkuhaukan sormia kevyesti, ja sitten se kävi kallistamaan päätään aavistuksen lisää kallelleen, antaen Theolle nyt lahjan. Feenikslinnun parantavan kyyneleen, joka hyvässä lykyssä antaisi nuorukaiselle seurueineen hieman lisää aikaa odottaa, jos haukanpoikanen ymmärtäisi käyttää sen oikein ja laskea siihen mistä mustan demoniveren juuret alkoivat. Ei se riittäisi parantamaan yksin myrkytystä, mutta ainakin hidastaisi sitä etenemästä ja viemästä työtään loppuun.

Hetken Alastriona katseli antamaansa lahjaa, levittäen sitten siipensä merkiksi että aikoi poistua. Se kiekaisi kauniin sävelen ponkaistessaan pöydänkulmalta ilmaan, ja hävisi muutaman siiveniskun myötä takassa rauhassa roihuavaan tuleen, yhtä nopeasti häviten kuin oli paikalle ilmestynytkin.
Iriador oli seurannut Theon outoa käyttäytymistä koko tuon ajan, kun pikkuhaukka oli itsekseen höpötellyt. Joskin se oli kuulostanut enemmän avunpyynnöltä, kuin miltään turhanjauhamiselta. Hän oli tuntenut sen omituisen lämmön myös, muttei osannut sanoa johtuiko se vain takassa hiljaa rätisevästä tulesta, vai jostain yliluonnollisesta kenties joka paikalle oli saapunut. Joskin ajatus siitä, että huoneessa olisi hiippaillut mörköjä joita he eivät kyenneet näkemään oli karu, eikä punapää halunnutkaan viedä ajatusta sen pidemmälle mielessään uskoen kyllä pikkuhaukan kertovan heille jos paikalla oli jotain pahoja henkiä.

Kenelle… sinä oikein puhuit?”, sokea rohkeni kysymään Theodluinilta pienesti päätään kallistaen, pyyhkäisten samalla kasvojensa pieltä hihaansa siltä varalta, että kyynel tai toinen olisi ehtinyt vieriä hänen poskilleen, ”Onko hän tulossa?”. Eivät he voineet muuta kuin odottaa enää, sen odotuksen tullen olemaan piinallisin mahdollinen koko maailmassa juuri nyt.


//SOS!!! Älä nyt, kun pitäis olla illasta sitten skarppina jos jotain tehään. Mardukin unelma body. Kaikki vaan kattoo ihmeissään kun äijä on ihan liian extra. SHYVALLE KUNNON VOBLAAVAT MELONIT JA PYÖREÄ PYLLY JA SUOSIO ON TAATTU//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Elo 2019, 18:07

Theo tiesi, ettei henkilintu puhuisi. Tai ainakin oletti, ettei tuo sanalliseen kommunikointiin kykenisi. Mutta elekieltä tulkiten, toivoi Theo saavansa edes jonkinlaisen vastauksen pyyntöönsä. Ensimmäinen vastaus oli lahja, jonka feenikslintu antoi enkelinpennun kämmenelle. Kyynel, joka aluksi sai Theon kallistamaan päätään kysyvästi, kunnes muisti lukeneensa tulilintujen parantavista kyynelistä. Oliko se vastaus pyyntöön? Pystyisikö yksi kyynel pelastamaan Seyrin? Sitä Theo ei tiennyt, mutta kantoi kyyneltä harvinaisen varovaisesti nyt kämmenellään, kiittäen nopeasti lintua lahjasta. Ennen kuin enkeliverinen ehätti muuta sanoa, levitti Alastriona siipensä ja poistui sulosointuisten sävelien saattelemana. Enkelinpentu katsoi hetken kyyneltä kädessään, ennen kuin hätkähti Iriadorin kysymykseen.

”Alastrionalle”, Pikkuhaukka henkäisi, Iriadorin kysymyksen myötä, ollen aikeissa kysyä eikö Iriador ollut nähnyt lintua, mutta… niin, ei tietenkään.
”En tiedä. Sen näemme sitten, jos hän ilmestyy. Mutta sain tämän”, Kämmentään pienesti kohottaen, Theodluin nyt kävellen ripein askelin takaisin Lorythaksen luokse.
”Sait minkä? Ja miltä?! Puhuit hetki sitten pöydänkannelle”, Darius sähähti, kuitenkin hätkähtäen pienesti kun Theodluin niin määrätietoisesti hänen ohitseen tunki Seyrin puoleen. Enkelinpentu ei vastannut mitään sedälleen, vaan kävi varovaisesti sen kyyneleen ohjaamaan kämmeneltään kohtaan, josta demoniveren juuret alkoivat.
”Feeniksinkyynel”, Theo selitti viimein, tietämättä ymmärsikö kumpikaan haltioista häntä — Iriador ehkä, Darius tuntui olevan kovinkin tietämätön tällaisista asioista — ”Sen pitäisi auttaa, kenties parantaa täysin… Mutta en tiedä, en usko että se riittää”.
”Sen pitäisi?!”
, Darius sähähti jälleen, nopeasti tarraten Theoa kauluksenreunasta samalla kun nousi ylös, ”Käytät keinoja joiden toimivuudesta et ole edes var—”.
”Voisitko kerrankin rauhoittua ja olla huutamatta minulle?!”
, Pikkuhaukka rääkäisi heti, työntäen eliitin irti itsestään ja harppoi heti kauemmaksi, ”Et ole ainoa joka suree! Et ole ainoa joka haluaa auttaa Seyriä!”.
”Jos et osaa vetää henkeä ja keskittyä olennaiseen, Seyrin pelastamiseen, niin pyytäisin sinua poistumaan täältä — mutta en sitä tee, sillä tiedän kuinka paljon Lorythas sinulle merkitsee”
, Asuaan paremmin asetteleva enkelinpentu perääntyi entisestään, katseensa laskien sedästään takaisin Lorythakseen lopulta, seuratakseen auttoiko feeniksinkyynel yhtään tilanteeseen. Se ei ainakaan ollut pyhää magiaa, joten myrkyn ei pitäisi reagoida niin negatiivisesti, mitä hänen parannusyrityksiin?
Kyllähän Theo ymmärsi Dariuksen reaktion ja syyt siihen. Mutta nyt ei ollut aikaa tuollaiselle jopa lapselliselle kiukuttelulle. Mutta, se tuntui olevan eliitin tapa reagoida asioihin, joista hän ei tiennyt tai tilanteisiin, joita ei kontrolloinut.

Darius oli yllättynyt Theon yllättävästä vastarinnasta, jääden jopa sanattomaksi puoliverisen sähisyiden myötä. Lähinnä siksi, että viimein palasi takaisin todellisuuteen ja ymmärsi, miten taas oli reagoimassa tilanteeseen silkalla aggressiolla, mistä ei todellakaan ollut hyötyä. Ei ollut silloin N’drayerin luona. Ei ollut äsken Yliparantajan kanssa. Eikä ollut hyötyä nyt, kun veljenpoika yritti vain auttaa.
”… Anteeksi”, Viimein Haukansilmäinen sai sanottua, tällä kertaa kuulostaen jopa siltä, että vilpittömästi oli pahoillaan. Vaikka sen anteeksipyynnön aikana eliitistä ei ollut katsomaan lähellekään Theon suuntaan.
Se kuitenkin oli enemmän kuin tarpeeksi Theolle tässä tilanteessa, pikkuhaukan lähinnä hymähtäen pienesti, myöntävästi.



// JOS JOTAIN TEHÄÄÄN. Pieksen sut jossain pelissä sitten! Btw tiesitkö et aapeli on lopettanu? Jo vuoden alussa mutta ZG toi tämän suru-uutisen tietooni pari viikkoa sitten. Ei enää minigolfia. Mardukin unelmabody todellakin, oikeest sen yks illuusioista on tommonen. Ja aina kun se käyttää sitä, niin tietää, et jätkäl on joku kriisi menos. JA OH YASS kunnon wobblewobble tisut //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: These wounds

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Elo 2019, 23:01

Iriador kohautti kulmaansa kuullessaan täysin vieraan nimen, mutta siltä joltain Theodluin oli saanut feeniksinkyyneleen. Siitäkös Darius pillastui, punapään haluten ääneen huomauttaa ettei haukansilmän olisi tarvinnut kohottaa ääntää pikkuhaukalle – mutta hän myös ymmärsi silmäpuolta, joka helposti menetti malttinsa tai myi maansa kuullessaan jotain mitä ei ymmärtänyt täysin. Iriador kyllä tunsi niiden taruhohtoisten lintujen kyynelillä olevan parantavan vaikutuksen, muttei hän koskaan ollut nähnyt sellaista lintua, saati sitten aitoja kyyneliä koskaan onnistunut käsiinsä saamaan. Mistä pikkuhaukka yllättäen oli sellaisen sitten saanut, jäi sokealle täysin mysteeriksi, punapään jäädessä kuuntelemaan kahden tummatukkaisen ärhentelyä toisilleen.
Jos meno olisi käynyt liiankin hurjaksi Dariuksen osalta, olisi Iriador kyllä viheltänyt pelin poikki alta aikayksikön, Theodluinin kuitenkin pitäen puolensa ja hiljentäen setänsä suhteellisen nopeasti. Tämä ei todellakaan ollut oikea aika, saati paikka alkaa riidellä. Heidän olisi pitänyt antaa Seyrille rauha levätä, minkä varmasti myös Darius ja Theodluin ymmärsivät sanomattakin. Theodluin toi sen sanoineenkin esille, nuorimman heistä puhuen kyllä asiaa, pikkuhaukan ollen yhtälailla varmasti huolissaan Seyristä ja siitä, ettei nuorikon voimista ollut vastusta sille myrkylle. Ehkä ne olivat toistensa vastakohtia, ja toisen jahdatessa toista se toinen vain kätkeytyi entistäkin paremmin ja tiukemmin piiloonsa turvaan… mikä tässä tapauksessa ei ollut lainkaan hyvä, kun kyseessä oli Lorythaksen henki.

Punapää ehti harkita pyytävänsä itse anteeksi Haukansilmän käytöstä Theolta, kunnes Darius teki niin itse. Huoneeseen laski hiljaisuus toviksi, Iriadorin ollen jollain tasolla jopa ylpeä kumppanistaan tuon saadessa sellaisen sanan suustaan ulos, ja vaikutti olevan sen myös vilpittömästi sanonut, eikä vain sylkenyt suustaan ulos muuten vain tarkoittamatta sitä.
Sen anteeksipyynnön aikana tulilinnun kyynel kuitenkin lähti reagoimaan Lorythaksen iholla, mitä ei varmastikaan olisi huomannut, ellei se olisi alkanut savuamaan kevyesti. Se imeytyi rantuiseen ihoon nopeasti, kyyneleen parantaen osan synkimmästä myrkkypesäkkeestä sarvipäisen lihasta, jonka tavallinenkin silmä kyllä erotti sysimustien raitojen haalistuessa osin siitä mistä isku hopeaveriseen oli ollut pahin. Ei se riittänyt parantamaan puoliveristä, mutta se oli alku, joka seisautti myrkyn leviämisen hetkeksi, kun se sysisynkkä juuri vastaavasti hajosi ainakin hetkeksi tulilinnun kyyneleestä. Iriadorhan sitä ei nähnyt, mutta ilme Seyrin kasvoilla laski levollisemmaksi, ja kivut tuntuivat hälvenet hetkeksi jopa siinä unessa, johon sarvipäinen oli vaipunut jälleen hetki sitten.

Olemme kaikki herkässä tilassa juuri nyt, on ymmärrettävää jos mieli tekee meistä heikkohermoisia”, punapää henkäisi pienesti Dariuksen käsivartta hipaisten silittäen, ymmärtäväisenä katsahtaen kumppaniinsa.
Tiedän ettet pidä Theon ideasta kutsua Mordecaita tänne, mutta annetaan hänelle kuitenkin mahdollisuus, mikäli velho aikoo paikalle saapua. Hänellä saattaa hyvinkin olla ratkaisu kaikkeen jos kyseessä todellakin on sen veljeskunnan käyttämä myrkky”, sokea henkäisi pienesti nojautuen vasten Dariusta, ”Bennett tuskin päästää Yliparantajan jälkeen Mordecaita pihaportaita pidemmälle… Mitä jos menisit häntä vastaan alas”, Iriador totesi pian pikkuhaukalle sanansa suunnaten, elätellen toivoa siitä että velho todella saapuisi tänne. Hän halusi puhua Winderin kanssa, ja ehkä hetki aivan rauhassa saisi kenraalin ajatukset rauhoittumaan. Kuten Lorythas sen oli sanonut hetki sitten: vielä heillä oli toivoa.


//ETKÄ PIEKSE! Mä pieksen sut eka! JA TIESIN! EI ENÄÄ PISSAMESTAREITA! ;A; Vapaapainija Marduk ja cheerleader Shyva on kans pari sitten tässä AUssa. Ne on ne seurapiirien paras pari palkinnon saajat joka vuos//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron