These wounds

[Aksutar]

Theo keskittyi tarkkailemaan vanhempaansa, katsettaan kääntämättä pois edes siinä vaiheessa, kun Lothar paremmin hänen puoleensa kääntyi. Vasta sitten, kun vanhempi velho haukankatseeseen kävi vastaamaan, säpsähti enkelinpentu pienesti sijoillaan ja käänsi katseensa pois vampyyrista, ainakin hetkeksi.
Lothar tiedusteli, haluaisiko Theodluin vierailla Elwoodissa jossain, kun he siellä pyörähtäisivät. Kun tuli puheeksi koti, pudisti Theo nopeasti päätään. Ei hän ollut valmis palaamaan kotiin, saatikka edes näkemään sitä rakennusta. Jos sitä enää edes kodiksi saattoi kutsua, ei siellä ollut hänelle mitään, mutta kuin kylmä talo ja surulliset muistot.

”En haluaisi häiritä Qiraa. Tiedän kuinka kiireinen hän on ja ilmoittamaton käynti saattaisi tulla huonoon aikaan”, Theo lopulta vastasi, katseensa nostaen takaisin vampyyrin puoleen, ”Sitä paitsi en tiedä, miten hän reagoisi jos näkisi minut sinun seurassa. Hän kun varta vasten käski pysymään erossa veljeskuntasi jäsenistä”.
”Tosin, voisi olettaa että sinä olet poikkeus sen suhteen”, Pikkuhaukka arvuutteli olkiaan kohauttaen, ”Mutta ei minulla varsinaisesti kiirekään ole kaupunkiin, jos sinulla on asioita hoidettavana Elwoodissa”.


Darius ei voinut kuin katsoa pahoittelevasti puoliverisen puoleen, tuon harmitellessa tapahtumia, selvästi surren myös menetettyä ystävää. Darius ei ollut kokenut moista takinkääntöä elämänsä aikana ja saattoi vain arvailla, miltä se tuntui. Selvästi Seyr oli hajalla ja asian käsittelemiseen tuo tarvitsisi aikaa ja aivan varmasti jonkun, joka kuuntelisi. Eliitti olisi mielellään ollut se, joka kuunteli, mutta hän ei uskonut olevansa siihen paras vaihtoehto… eikä hänellä valitettavasti ollut aikaa.
Eliitti vilkaisi sivusilmällä oven puoleen, kun Iriador paikalle saapui. Punapäisen saapumisen myötä Lorythas ainakin yritti kuulostaa pirteämmältä, saaden Dariuksen hymähtämään pienesti. Ehkä nyt ei ollut aika keskustella raskaista, surullisista aiheista, vaan kannatti keskittyä tähän hetkeen, siihen iloon, että kaikki olivat paikalla ja elossa.
Iriador oli tuonut mukanaan teetä ja syötävää toipuvalle, joka näin alkuunsa ei halunnut kuin teetä. Darius oli iloinen, että punapäinen osasi olla niin huomaavainen Seyrin suhteen, siinä missä hän oli vain marssinut kyökistä vain pois. Kenties hän oli myös anteeksipyynnön Iriadorille velkaa, kun sillä tavoin oli vain paikalta poistunut. Rauhallisentyytyväinen ilme eliitin kasvoilla kävi kuitenkin vakavoitumaan, Iriadorin arvuutellessa, ettei hän ollut kertonut puoliakaan tapahtumista Seyrille. Eihän hän ollut ehtinyt! Eikä kyllä ajatellutkaan, ennen kuin Lorythas olisi hetken saanut olla hereillä ja kerätä voimiaan. Mutta nyt, korkeahaltian kysymyksen myötä sarvipäinen lähti ihmettelemään asiasta enemmän, Dariuksen tuhahtaen Iriadorin suuntaan terävästi. Olisi tuo hieman tahdikkaampi voinut olla asian suhteen. Mutta pata kattilaa soimaa.

”Jouduimme pyytämään apua parantamisesi suhteen”, Darius aloitti, kääntäen katseensa Lorythaksen puoleen, samalla kun selkänsä suoristi, mutta jäi vielä sängyn reunalle istumaan, ”Theo yritti aluksi. Hän tuli mukanamme kaupungista tänne. Hän ei kyennyt, joten… Päätin kysyä Yliparantajaa. Shyvana kävi täällä ja… Taisin suututtaa hänet… Sillä syystä tai toisesta hän ei halunnut edes harkita auttamista”, Darius kertoi, selvästi vaivautuneena, lähinnä sen takia, että häpesi yhä omaa käytöstään Yliparantajan suhteen.
”Shyvanan poistuttua vaihtoehdot olivat vähissä. Emmekä olisi varmaan keksineet mitään ilman Theoa”, Eliitti veti syvään henkeä, ”Hän ehdotti, että kysyisimme apuun… Mordecain…”.
”Theon kutsumana hän saapui ja lienemme kiitoksen velkaa hänelle hengestäsi”, Darius selitti nopeasti, tuskin Lorythas sen yksityiskohtaisemmin halusi kuulla mitä kaikkea oli tapahtunut ja miten Mordecai oli hänet parantanut. Tai jos halusi, saisi joku muu sen selittää, Darius kun ei ollut varma osaisiko kertoa kaiken tapahtuneen oikein.
”Theodluin ja Mordecai ovat yhä paikalla. Heidän tai ainakin toisen heistä olisi syytä tarkistaa, että olet kunnossa ja ettei kehoosi jäänyt myrkkyä, joka vereesi sekottui puukotuksen myötä”, Eliitti lisäsi, hiljentyen sitten hetkeksi, antaen Lorythakselle aikaa sulatella kuulemaansa ja kehittää ne kysymyksen mieleensä, mitä varmasti tulisi olemaan muutama.


// BIHHITELLÄ :D No voin mä kuttuu suo sit ”SENKIN NAARAS”. Nii saatana, toisiin ei kosketa luvatta (NIINDELIKÖH). Eru on vaan et nyt syöt tai itket ja syöt. Ja sitä itkettiin koska Erun tekemä ruoka olis varmasti jotain aivan karseeta ja kuka nyt hiuksia haluais syödä //

[Crimson]

Vaikka Pikkuhaukka toista väitti, oli Mordecai sitä mieltä Qiran tuntiessaan, että Syöjätär olisi peräti ollut vain mielissään yllättävistä vieraista. Etenkin jos kyseessä olisi ollut Theodluin. Tai hän. Omia kiireitä kyläpäälliköllä lieni kuten kenellä tahansa, mutta silti noidalta usein liikeni aikaa etenkin lähimmäisilleen tarpeen tullen, milloin tahansa. Mutta siihen Lothar ei viitsinyt tarttua tällä kertaa. Velho tiesi kyllä Qiran listivän hänet siihen paikkaan jos hän olisi edes harkinnut tekevänsä jotain Theodluinille, eikä Mordecailla ollut aikeita pilata välejään A’daruilin kanssa nyt eikä myöhemmin tulevaisuudessa. Ei tässä ajassa tai maailmassa, niin pitkään kuin se oli hänen päätettävissään. Olihan nuori haukansilmäinen myös hänen vanhan ystävänsä jälkeläinen, miksi ihmeessä Lothar olisi siis halunnut aiheuttaa harmeja nuorikolle? Sitä paitsi moinen olisi vain suututtanut korkeammat voimat, jotka alati varmasti haukanpoikasenkin matkaa seurasivat heidän kaikkien tietämättä.
Sen hetken Mordecai oli silmäillyt Theodluinia rauhallisesti, lopulta pitkään henkäisten aivan kuin ei hetkeen olisi henkeä ollut muistanut vetää ollenkaan.
”Olen kiireisempi Piilopaikassa, minulla ei ole syytä viettää aikaani Elwoodissa, kun voin vierailla siellä kuitenkin milloin tahansa”, yönlapsi totesi lopulta, ”Voimme siis jatkaa matkaamme suoraa kaupunkiin jos sinullakaan ei ole tarvetta viipyä niillä kulmin mistään erityisestä syystä”.

”Olen ymmärtänyt että olet läheinenkin A’daruilin kanssa”, velho aloitti nopeasti edellisten sanojensa jälkeen antamatta Theodluinille sijaa sanoa väliin mitään ennen häntä, yrittäen lähinnä pitää keskustelua yllä heidän välillään ajan kuluksi. Samalla Mordecai otti jälleen lähestyäkseen niitä siististi aseteltuja istuinsijoja, hakien yhdeltä tuolilta jälleen paikkansa ja elegantisti kohotti toisen jaloistaan polvensa yli.
”Hän tuskin ilahtuisi nähdessään sinut seurassani, Qiralla lienee syynsä siihen miksi hän toivoisi sinun pysyvän meistä kaukana”, vampyyri hymähti, pienen vinon hymyn tosin käväisten arpikasvoisen huulilla, ”Hän pieksisi minut jos sinulle sattuisi mitään seurassani. Tai minun takiani”.


Mielessä oli yhtä aikaa kymmenittäin kysymyksiä, mutta sillä hetkellä Lorythas ei saanut suustaan sanotuksi mitään. Hän vain katseli pöllämystyneenä Dariusta päänsä aavistuksen kallellaan, odottaen kenraalin kaiketi antavan jonkun selityksen punatukkaisen vihjailuille siitä jostain mitä nyt mahdollisesti oli sattunut eilisen illan aikana. Ilmeisesti ei mitään hirveää sentään! Sokea olisi liennyt kuulostavan täysin erilaiselta jos jotain todella ikävää oli sattunutkin.
Kävi selväksi että paikalla oli muitakin kuin vain Iriador ja Darius! Nimittäin Theodluin, jonka apuun kaksikko oli ensin yrittänyt nojata. Sitten Shyvanankin, mutta Yliparantaja ei ollut tehnyt arvoisaa läsnäoloaan enempää ilmeisesti syystä tai toisesta, mikä sai Lorythaksen kalpenemaan ja miettimään eikä Taivaantuultenvaltiatar enää heistä välittänyt. Sarvipäinen ei ehtinyt kuitenkaan ajatukseen takertua Winderin jo jatkaessa kertomaansa, tuoden jotenkin kainostellen esille kuinka tutun niminen velho oli ilmeisesti lopulta onnistunut kyläpäällikön hengen pelastamaan. Myrkystä, joka Nerinalan miekanterästä oli hopeaveriseen sinä surkeana iltana siirtynyt.
”Mu-mu-mutta miksi hän?! Miksi hän mistään tällaisesta välittäisi?!”, Puolikäärme kysyi ensimmäisenä sönköttäen, miettien jo mielessään mitä Mordecai mahdollisesti halusi avustaan hyvitykseksi. Mitä sellainen hengen pelastaminen oikein maksaisi?!

Samalla hopeaharjaisen hätäinen katse seurasi, kuinka Iriador varovaisesti tietään tunnustellen toi sen teekupin lopulta hänelle, kyläpäällikön ottaen vastaan sen kuuman kupin valmiiksi haudottua teetä lusikallisella hunajaa.
”Minulla on alusta alkaen ollut sellainen tunne, että hän teki sen jonkun henkilökohtaisen syyn tähden”, punapää tuumi kätensä puuskaan nostaen ja jääden vuoteen vierelle seisomaan sijoilleen, ”Miksi häntä muuten olisi kiinnostanut jonkun ulkopuolisen elämä? Theo kertoi minulle eilen tietävänsä Mordecain lähinnä nimeltä, tuskin siis Theodluinin pyyntökään mikään erityinen motiivi oli hänelle auttaa meitä, siinä missä Cúthalionin säännöt tuskin painavat häntä muualla kuin meidän kylässämme”.
Lorythaksen ensimmäinen ajatus oli tietenkin että heidän piti kiittää Mordecaita! Ei hän voinut sanoa välittävänsä hirveästi velhosta, mutta ei tuo läpeensäkään pahalta vaikuttanut kuten joillain oli tapana, ja kiittämättä jättäminen olisi kenties voinut vihastuttaa velhon. Samaan aikaan Seyriä kuitenkin pelotti, kun tiesi millaisiin piireihin velho oikeastaan kuului. Oliko kaikki vain tarkoituksella järjestetty näin, että he lopulta näkisivät Mordecain yhtenä ystävällisenä tahona ympärillä, mutta totuus olikin täysin toinen? Ja mikä se myrkky oli, josta Darius oli puhunut? Kaksikko sai sen kuulostamaan siltä, että kyseessä oli ollut jokin ihan muu kuin mikään tyypillinen itse valmistettu myrkyllinen aines.

Lorythas vaikutti kalpenevan entisestäänkin, sarvipäisen jääden tuijottamaan omaan syliinsä, saamatta oikeastaan sillä hetkellä mitään kunnolla jäsenneltyä mielessään, että olisi mahdollisesti voinut kysyä yhtäkään tarkentavaa kysymystä mihinkään liittyen varsinaisesti. Ajatukset menivät kerta heitolla sekaisin, siinä missä se alitajuinen pelko sai Puolikäärmeen värisemään huomaamattomasti.
”Se ei siis… ollut mikään tavallinen myrkky?”, hopeaverisen huolestunut katse kohosi varovaisena Haukansilmäisen kasvoille viimein, ”Nerinala lisäsi jotain juomaani aikaisemmin sinä iltana – ajattelin että kyse olisi ollut vain siitä…”.



//Senkin naaras :D Ei jumalauta nyt. Delillä on omat säännöt, kukaan muu ei vaan ymmärrä niitä! Eru the master chef, kyllä kalpenee siinä keittiö kun ämmä päästetään padan ääreen. Ei ehkä niin katastrofaalinen mitä Dari olis, mutta silti :DD:D:D::DDD//

[Aksutar]

Enkelinpentu hymähti pienesti, velhon mainitessa olevansa kiireisempi Piilopaikassa, kuin Elwoodissa. Harvoin tuota oli näkynyt Elwoodissa, silloin kun Theo siellä oli asunut, tai sitten heidän tiensä eivät vain koskaan kohdanneet niin usein. Asiasta siirryttiin seuraavaan, Mordecain kysellessä A’daruilin ja Theon suhteesta.
”Hän on kuin äiti minulle”, Nuorempi maageista nyökkäsi, katseellaan seuraillen, kuinka Mordecai takaisin alas istahti. Virnuileva hymy vieraili nopeasti puoliverisen kasvoilla, Lotharin mainitessa Qiran todennäköisesti pieksevän velhon maanrakoon, jos pikkuhaukalle olisi jotain sattunut vampyyrin seurassa tai tuon tähden.
”Uskaltaisin veikata myös niin”, Theo hymähti, ”Qira näytti jos Delathosille paikkansa asian suhteen”, nuorempi hymisi, hetkeksi katsahtaen takan puoleen, itsekseen jääden hymyilemään jollekin mitä selvästi muisteli.

”Qira ja Avellana ovat ainoat, joita voin kutsua perheeksi”, Enkelinpentu jatkoi yllättäen, katseen palaten vampyyriin, ”Onhan minulla toki Winderit mutta… En minä kuulu heidän maailmaansa”, nuorempi hymähti. Delia oli valmis toivottamaan veljenpojan sukuun, oli hän puoliverinen tai ei, mutta Theo ei katsonut kuuluvansa sinne. Hän oli Miarora, ei Winder, eikä haltioiden aateliselämä ollut häntä varten.
Kieltämättä A’daruilin muisteleminen sai pienen haikeuden ja ikävän nousemaan pintaan. Siitä oli jo pidempi tovi, kun hän viimeksi Qiraa saatikka Avellanaa oli nähnyt, mutta ei hän silti halunnut kaksikkoa häiritä yllätysvierailulla. Varmasti hän oli tervetullut, mutta Theo ennemmin sopisi tapaamisen ja päivämäärän, jolloin Elowoodissa tulisi käymään.
”Mutta, jos totta puhutaan, en tiedä olenko varsinaisesti valmis olemaan Elwoodissa hetkeä pidempään…”, Theo lopulta myönsi sen suurimman syyn, miksei Qiraa olisi halunnut muka häiritä, ”En ole… Valmis palaamaan”, oli helppo olla käsittelemättä äidin menetystä ja kaikkea, mitä siitä oli seurannut, jos piti itsensä ennemmin kiireisenä, kaukana ”kotoa”. Pikkuhaukka selvästi harkitsi jatkavansa puheitaan, mutta sulki suunsa ja käänsi katseensa kirjaston ovelle, kun tuttu hahmo lopulta saapui paikalle.


Darius olisi halunnut vain kohauttaa olkiaan sarvipäisen kysymyksiin, sillä ei hän oikeastaan vastausta tiennyt. Vastauksen voisi antaa vain velho itse, mutta toki Haukansilmäistä myös kiinnosti tietää, mikä loppupeleissä oli ollut Mordecain syy auttaa heitä. Kullankeltainen katse kääntyi Iriadoriin tuon tuodessa teen hopeaveriselle, samalla tuumien vampyyrin toimineen henkilökohtaisista syistä. Darius hymähti mietteliäänä, osaamatta sanoa mitään asiaan, Iriadorin pohtiessa myös mahdollisia motiiveja. Eliitti uppoutui hetkeksi omiin ajatuksiinsa asiaa pohtimaan, kunnes katseensa nousi jälleen Lorythasin puoleen, tuon kysellessä myrkystä.
”Se oli demoniverta”, Haukansilmä vastasi suoraan Lorythasille, ”Sitä samaa, mitä vapautimme käärmeriipuksesta Cúthalionin kartanolla taannoin. Nerinala oli ilmeisesti saanut sitä Locienilta, sillä en usko, että Nerinala itse olisi ollut osa veljeskuntaa ja omistanut oman riipuksen…”, arvailuahan se oli, mutta Darius piti todennäköisempänä tätä vaihtoehtoa, kuin sitä, että Nerinala olisi ehtinyt veljeskuntaan liittyä.
”Kenties se oli Mordecain syy puuttua tilanteeseen. Hän ja veljeskuntansa oli jo osa tätä tapahtumaketjua, ehkei hän voinut riskeerata sitä, että Briar lähtisi lohikäärmeineen metsästämään veljeskuntaa siitä hyvästä, jos sinä olisit kuollut”, haukansilmä jatkoi, olkiaan lopulta kohauttaen.
”Mutta, ehkä Mordecai itse osaa selittää syynsä avulle… Mutta mitkä ikinä ne syyt olivat, muistat ettemme ole hänelle velkaa”, Darius huomautti. Hän, he, eivät yhäkään olleet pyytäneet velhon apua. Theodluin oli, jos joku velkaa olisi, niin puoliverinen. Tai niin Darius uskotteli itselleen, vaikka todellisuudessa kokikin olevansa jollain tasolla velkaa vampyyrille.

”Olet kuitenkin hereillä. Käyn ilmoittamassa heille, mikäli vain jaksat, voivat he saman tien tarkistaa tilanteesi. Kaiken varalta”, Darius ilmoitti, samalla kun nousi ylös vuoteen reunalta, ”Minun on saatava myös Bennett käsiini… Sitten jossain välissä”, eliitti mumisi lähinnä itsekseen, muistaen kyllä sen riipuksen, mistä oli ollut puhetta.
Niiden sanojen myötä eliitti lähti poistumaan huoneelta, suunnaten suoraa alakerran oleskelukirjastolle, sen pahemmin oveen koputtelematta kun paikalle saapui, maagikaksikon seuraan.
”Lorythas on hereillä ja uskon hänen jaksavan sen verran, jos haluatte hänen tilansa tarkistaa”, Darius töksäytti suoraan, katseensa pitäen visusti Theossa, selvästi jälleen vältellen Mordecain huomioimista. Sehän taas oli uutta Theolle, hän kun oli yleensä se, jolle Darius ei huomiotaan jakanut sitten millään.
Enkelinpentu puolestaan vilkaisi ovelle saapuneesta sedästään Lotharin puoleen, samalla kun nousi ylös.
”Sinä tiedät myrkystä enemmän, joten ehkä parempi että sinä tarkistat hänet… Minulta saattaisi jäädä jotain huomaamatta”, Pikkuhaukka ehdotti vampyyrille, odottaen että tuo lähtisi heidän matkassa yläkertaan.



// :D Oon hasu. Deli et sä voi tehdä omia sääntöjä kun pitää pelata yhteisillä säännöillä. JA NOH :DDD Tosin tru, Dari on se joka polttaa taloja jos sen päästää keittiöön, siinä missä Eru taitaa vaan polttaa sormensa //

[Crimson]

Pelkkä maininta jostain niinkin häijystä asiasta kuin demoniverestä sai kylmät väreet risteilemään niskavilloihin saakka, Lorythaksen puistatellen muutaman kerran ajatuksesta. Se lieni varmaan ihan pätevä syy miksei Theodluinkaan ollut pystynyt häntä auttamaan, saati sitten Iriador, jolla tuntui olevan kokemusta, tietoa ja taitoa lähinnä perinteisistä taudeista ja lääkärintyöstä. Oli varmaan silkka ihme että Lorythas oli selvinnyt näinkin pitkään, mutta ehkä siitä oli kiittäminen hänen vahvempaa vertaan joka suonissaan virtasi haltiaveren lisäksi. Tai sitten Mordecai oli vain puhdas ihmeiden tekijä, ja heidän olisi kuulunut todellakin pelätä yönlapsen kaltaista ja tasoista maagikkoa joka tälläkin hetkellä ilmeisesti jossain kartanolla piti sijaansa.
Dariuksen muistuttaessa etteivät he olleet velkaa Lotharille mistään, käänsi sarvikruunuinen katseensa teekuppiinsa, jonka reunoja vasten omia näppejään lämmitteli. Hänen mielestään he jäivät toiselle kyllä velkaa, vaikka vaatimuksissa Mordecai olikin heitä auttanut. Mutta ehkä jos asiaa ei puheeksi ottaisi, ei velhokaan sillä heitä vaivaisi? Tai ehkä se nimetön velka kannatti maksaa vain jollain tavalla äkkiä, sanattomasti pois, jottei heiltä voisi vaatia mitään sen enempää! Mutta miten Lorythas sen olisi tehnyt? Ei hän tiennyt miten olisi voinut maksaa Mordecaille takaisin.
”Niin…”, sarvikruunuinen totesikin vienosti, epäröiden, sen koommin vilkaisematta Dariuksen puoleen joka pian ilmoittikin poistuvansa hakemaan velhoparivaljakkoa paikalle.
”Kaikki järjestyy, ei hän ollut meiltä vailla mitään eilenkään joten suotta nyt vaivaat asialla päätäsi”, Iriador totesi Seyrille kenraalin poistuttua, punapään istahtaen sängynviereen jätetylle tuolille alas hopeaveriselle seuraksi, Lorythaksen vilkaisten hymyillen sokean puoleen, ”Juo nyt vain teesi ja lepää. Lupaan ettei syytä huoleen ole”.


Mordecai kuunteli kuinka nuorikko kertoi Qiran vastaavan itselleen äitiä, Elwoodin kylän päällikön ollessa Theolle tyttärensä kera kuin osa omaa perhettä. Kyllähän Lothar tiesi Qiran omaavan vankkumattoman suhteen haukanpoikaseen, siinä missä tiesi myös Theon äidin olleen mustahaltialle korvaamaton ystävä ja läheinen taho, aivan kuten Elamirah oli aikanaan ollut myös hänelle. Mutta Mordecai koki ettei hänen kannattanut ottaa asiaa puheeksi ainakaan nyt, kotopuolesta puhumisen selvästi nostattaen jotain melankolisia tunteita nuorelle maaginalulle mieleen heti ensimmäisenä.
Vampyyri ehätti hymistä ymmärtäväisesti Theon sanoihin, nyökätenkin vielä, vaalean katseen kirien kuitenkin nuorikosta huoneen ovelle Winderin astellessa paikalle. Siinä missä Mordecai seurasi haltiakenraalin peremmälle askeltamista ja osoitti selvästi odottavansa mitä silmäpuolelle mahtoi olla sanottavaa, ei Darius kuitenkaan jokseenkin oletetusti suonut huomiotaan hänelle. Sinällään ehkä velho olisi jopa toivonut voivansa sanoa että odottaisi vain täällä, nuoren haukanpoikasen tuoden kuitenkin ääneen mielipiteensä esille siitä, että Lotharin olisi parempi tulla mukaan kerta myrkystä enemmän tiesi.
”Mennään sitten”, yönlapsi totesikin ykskantaan sijoiltaan nousten, sen koommin jäämättä märehtimään asiasta. Hän kyllä ehtisi istua seurassa tai ilman myöhemminkin, mutta toistaiseksi lieni parasta käydä vilkaisemassa oliko Seyr kunnossa ja pärjäisi tästä eteenpäin ilman heitäkin. Ties mitä se demoniveri oli ehtinyt rikkoa vielä vaikuttaessaan, mikä hyvinkin olisi saattanut jäädä eilen huomaamatta…

Seurue siirtyikin alakerran tiloista takaisin yläkertaan, Mordecain pysytellen porukan hännillä ja saapuen viimeisenä makuukammarin ovesta sisään. Seyr näytti olevan kuin olevankin hereillä – uupuneenoloinen, mutta kunnossa, Lorythaksen istuessa nyt paremmin vuoteella selkänsä suorana. Kyläpäällikön katse kohosikin paikalle saapuneisiin, jääden hetkeksi viipymään Dariuksen kasvoille sarvipäisen pienesti hymyillessä ystävälleen.
”No teillä ei kauaa kestänyt”, Iriador tuhahti vierestä rikkoen hiljaisuuden, ystävällisen hymyn nostaen kasvoilleen, ”Ehdimme jo asennoitua siihen että joutuisimme olemaan täällä kaksin pidemmänkin tovin, mutta tulittekin jo”.



//HASU AKSU FOR REAL FOREVER! Delillä nyt on, et voi estää. NE SÄÄNNÖT HYVÄKSYTÄÄN VIKISEMÄTTÄ! Katastrofi duo olis valmiina. Ramsay ei arvostais, menis viimesetkin hermot kun pitäis jotain Erua ja Daria paimentaa keittiössä ja neuvoo kuin perkelees niitä kananmunia nyt keitetään ilman että koko keittiö palaa//

[Aksutar]

Theodluin hymyili pienesti ja nyökkäsi, kun Mordecai heidän matkaansa lähti, vaikka Darius ei selvästikään ollut asiasta turhan innoissaan. Mutta, Haukansilmä uskoi veljenpoikansa sanoihin, ehkä vampyyri todella osasi potillaan tilan varmistaa paremmin, mitä kokematon puoliverinen. Sen suuremmitta mukinoitta kolmikko siirtyi yläkertaan eliitin johdattamana, Theon kyllä pistäen siinä kävellessä merkille, kuinka Darius ohimennen sivusilmällä taakseen vilkuili, aivan kuin olisi pelännyt vampyyrin hyppäävän niskaan.
Eliitti astui ensimmäisenä huoneeseen, vilkaisten Iriadorin ja Lorythasin puoleen peremmälle askeltaessaan. Pienesti haltia vastasi sarvipäisen hymyyn, ollen kuitenkin selvästi jäykempi ja varautuneemman oloinen nyt, kun Mordecai paikalla oli.
Enkelinpentu puolestaan hymyili leveästi, helpottuneenoloisesti, nähdessään Lorythasin hereillä ja suhteellisen hyvässä kunnossa. Olo oli huojentunut, ainakin Lorythas näytti pärjäävän hyvin eilisestä huolimatta. Mutta oliko tuo sitten huonommassa kunnossa, mitä antoi päällepäin näkyä?

”Darius löysi meidät ilmeisesti nopeasti ja kerta emme olleet mitään erityistä tekemässä, niin äkkiäkös tänne tulimme”, Theo naurahti Iriadorille, joka kertoi heidän arvailleen maagikaksikon saapumisen vievän pidemmänkin tovin, ”Olen iloinen nähdessäni sinut hereillä. Toivottavasti olosi on myös hyvä — ainakin parempi, mitä eilen, veikkaisin”, nuoremman haukankatseen huomio kääntyi Lorythasin puoleen, puoliverisen kävellessä lähemmäs vuodetta.
”Oletteko te jo tavanneet?”, Kysymys oli lähinnä retorinen, kun Theo jo vampyyrin esitteli, ”Lothar Mordecai — A’daruilin ystäviä. Hän saapui eilen paikalle avuksemme ja paransi sinut, vaikka et taida sitä muistaa? Ilman häntä olisit todennäköisesti menehtynyt”, nuorin kääntyi puolittain Mordecain suuntaan esittelyn myötä, tehden myös selväksi, että vampyyri oli se suurin syy, miksi sarvipäinen oli vielä elossa. Hän kun ei uskonut, että Darius olisi asiasta maininnut mitään tai ainakin vähätellyt Mordecain panosta asian suhteen.

Eliittikenraali oli jäänyt seisomaan sivummalle, pitäen jälleen vampyyria silmällä. Johan se olisi pitänyt olla selvää, ettei Mordecai ketään aikonut satuttaa, mutta siltikään Darius ei halunnut luottaa tuohon. Ties vaikka velho päättäisikin yllättää. Tosin, kieltämättä nyt kun oli pakotetusti joutunut olemaan yönlapsen kanssa tekemisissä, ei tuo niin vastenmieliseltä ja ärsyttävältä persoonalta vaikuttanut, kuin Darius oli ehtinyt jo mielessään kuvaa maalaamaan. Selvää kuitenkin oli, ettei eliitti ja vampyyri pitäneet toisistaan, vaikka Darius nyt pystyikin tuon kanssa samassa tilassa olemaan ja pitämään suunsa kiinni. Ainakin toistaiseksi.



// !!! Laatu vitsejä jo lähes 30 vuotta. EI HYVÄKSYTÄ JUMALAUTA :D Ja voi apua, Ramsay jos noille kahdelle huutais niin Dari taitais vaan heittää kädet ilmaan ja kävellä pois, siinä mis Eru tunkis sen munan herra Ramsayn perseeseen ja pieksis koko miehen //

[Crimson]

Iriador hymähti, pirteästi hymyillen Theolle tuon päivitellessä ettei kaksikolla ollut mitään ollut kesken, joten paikanpäälle saapuminen näin pikaisesti ei ollut ihme eikä mikään. Parempi vain, kun tämä saataisiin pois alta, saisi kaksikko olla omissa oloissaan rauhassa, eikä noiden tarvinnut enää kenenkään asioilla juosta. Iriadorilla oli myös sellainen kutina, että Darius varmasti toivoi saavansa pidemmän tovin olla vain kaksin Seyrin kanssa, mihin tilaisuuden korkeahaltia oli kyllä mielellään suomassa kumppanilleen. Ehkä hänellä olisi sitten parempi aikaa levätä itsekin sillä välin!

Puolikäärme seurasi hiljaa vuoteelta lähinnä muita kuunnellen, sarvikruunuisen katseen kuitenkin jääden hetkeksi arvioiden tarkkailemaan lopulta tuttua arpikasvoista velhoa, joka viimeisenä huoneeseen asteli. Kaksikko jäi katsomaan toisiaan silmiin, mutta se katse ei ollut millään tapaa haastava tai arvosteleva heidän kummankaan osalta.
”Olemme tavanneet kyllä aikaisemminkin”, Lorythas ilmoitti, käyden puolilleen tyhjentämästään teekupista ottamaan pitkän maltillisen kulauksen. Eihän se tapaaminen ollut ollut, no, hirveän mieleinen loppujen lopuksi. Mutta olivat he tavanneet, ja tiesivät toisensa nimiltä vähintäänkin.
”Olen sinulle vähintäänkin kiitoksen velkaa useimpien puolesta. Se mitä muiden sanojen mukaan teit on silkka ihme, jollaista en olisi ansainnut kontolleni etenkään keneltäkään ulkopuoliselta”, Seyr jatkoi kiitolliselta kuulostaen ja näyttäen, vaikka kasvoillaan lepäsikin vakavan huojentunut ilme. Se tai kyläpäällikön sanat eivät kuitenkaan saaneet Kaváldthalrin vakavaa ilmettä edes värähtämään, yönlapsen kääntäen katseensa tosin hetkeksi pois Seyristä kyläpäällikön vielä puhuessa.
”Apua on helppo jakaa, jos siihen on kykenevä. Tein minkä pystyin, enkä siitä mitään takaisin ole vaatimassa”, velho totesi lopulta rauhalliseen ääneen, katseensa takaisin Hopeiseen kohottaen, sarvikruunuisen vaikuttavan yllättyneeltä hänen sanoistaan syystä tai toisesta.
”Tai edes haluamassa, nyt taikka myöhemmin”, Mordecai lisäsi käyden samalla askeltamaan lähemmäs sitä vuodetta, röyhelöisiä hihojaan käyden käärimään pois vaaleanharmaan puunkaarnan värittämien käsiensä tieltä.

”Tunsitko sinä Nerinalan?”, Puolikäärme painoi haikeana leukaansa rintaansa vasten, alati tarkkaillen kun velho lähemmäs vuodetta asteli ja viereen seisahti, ”Oliko hän yksi niistä jotka käärmeriipuksia kantavat?”.
”En, mutta tunsin sen jonka kanssa hän ilmeisesti oli tekemisissä. Hänellä saattoi olla yksi kadonneista riipuksista, mikä lienee löytyvän jostain lähistöltä koska sen sisältämä myrkky siirrettiin teräaseella sinuun”, Lothar hymähti yksinkertaisen päätelmän tehden tapahtumista, ollen kutakuinkin varma että nainen oli juoninut keskenään Mir Valdorenin edesmenneen isän kanssa, eikä varsinaisesti kiltaan ollut kuulunutkaan vaikka sellaisen korun olisi omistanut. Muutoin hän olisi siitä tiennyt, ja nyt jo kuolleen naisen nimen vähintään tiennyt.
Lorythas mykistyi jälleen, tietämättä oikeastaan mitä olisi halunnut sanoa Mordecaille takaisin. Hän olisi halunnut kysyä niin monesta asiasta, mutta hetki ei tuntunut mihinkään niistä oikealle. Toisaalta häntä ahdisti myös niin paljon, eikä pelkästään velhon läsnäolon tähden, ettei hän edes halunnut ottaa synkkiä asioita puheeksi Lotharin kanssa, joka kiistatta olisi varmaan kaikkeen osannut tavalla tai toisella antaa vastauksen. Vaern sai kuitenkin sellaisen käsityksen jo siitä mitä oli kuullut, että Nerinalan ja Iriadorin isän takana lieni olleen jotain paljon mutkikkaampaa kuin he varmaan osasivat edes kuvitella, eikä se ollut heidän asiansa ja paikkansa siitä kysellä.

”Haluan nähdä kätesi ja jalkasi. Sekä pistoskohdan”, velho kuitenkin jatkoi ennen kuin Seyr mitään ehtisi edelliseen aiheeseen kommentoimaan, saaden puoliverisen hätkähtämään sijoillaan pienesti, kun kyläpäällikkö palasi ajatuksistaan takaisin tähän aikaan ja paikkaan.
”T-tietysti!”, sarvikruunuinen totesi yllättyneenä, kämmenensä ensimmäisenä tuoden velhon nähtäville, kun oli saanut ensin teekuppinsa asetettua yöpöydälleen. Niissä ei näkynyt enää mustia jälkiä, ei rantuja tai läikkiä, ei merkkiäkään demoniverestä. Lorythas antoikin velhon omassa rauhassaan tarkistaa hänen kätensä, Puolikäärmeen lähinnä silmäillen hiljaa kiinnostuneena vain niitä velhon erikoisennäköisiä ja tuntuisia käsiä. Aavistuksen karheanpuoleisten näppien kosketus tuntui yllättävän lämpimältä kalpealla ihollaan, vaikka Seyr kenties odotti jotain aivan muuta päätellessään raajojen ainakin näyttävän ihan puulta.
Mordecai tarkisti kuitenkin hänen kätensä ja jalkansa tarkoin, Puolikäärmeen saaden lopulta kammeta itsensä istumaan vuoteen reunalle, jotta sarvipäinen sai vaaleaa kaapuaan sen verran siirrettyä yltään, jotta saattoi kylkeään vielä näyttää yönlapselle. Lävistyskohtaa koristi enää korkeintaan tummankirjava, laaja mustelma molemmin puolin kyläpäällikön kehoa, eikä katse tai kevyt pienesti nipistelevä maaginen kosketus jälkien yltä havainnut mitään erikoista toisesta.
”Pelkkä mustelma, värin luulisi hiipuvan jo muutamassa päivässä”, Mordecai hymähti lopulta ääneen, Lorythaksen seuraten katseellaan kuinka velho suoristautui viimein ylös hänen eteensä, ”Mutta näkyviä jälkiä myrkystä ei enää näyttäisi olevan. Jos kehoosi ilmestyy lisää mustelmia, voi niiden olettaa johtuvan jostain sisäisestä vauriosta, tai myrkkykätköstä”.
”Siksi haluan suorittaa vielä yhden testin, kaiken varalta, nyt kun siihen tilaisuus on”, velho jatkoi, Theodluinin puoleen katseensa kääntäen, ”Ja tarvitsen siihen apuasi, Theodluin. Voimani eivät yllä samanlaiselle puhtauden ja pyhyyden tasolle kuin sinun, eikä tässä ajassa ja paikassa väkevämpää vastakohtaa demonisille materiaaleille ole kuin se puhdas, valkea energia, johon olet kykenevä”.
”Käyttäisitkö parantavaa voimaasi vahvan loitsun verran arvoisaan kyläpäällikköön? Energiasi pitäisi ajaa epäpyhä veri liikkeelle jälleen jos sellaista on yhä jäljellä jossain piilossa, aivan kuten se eilenkin teki, siinä missä sisäiset vauriot todennäköisesti ottavat korjaantuakseen tai vähintään näyttäytyäkseen iholla asti, mikäli sellaisia on”, yönlapsi selitti nuorikolle, ollen valmis jakamaan omaa maagista energiaansa Theodluinille, mikäli nuorukainen sitä käyttöönsä tarvitsisi.



//No niinpä. Miksei sulla oo jo omaa kummeli porukkaa kasassa? HYVÄKSYTÄÄN, MUILTA EI KYSYÄ! Ja voi apua Eru ei, Eru rauhotu senkin raivohullu eukko jumalauta. ET PAHOINPITELE RAMSAYTÄ//

[Aksutar]

Pikkuhaukka nyökkäsi pienesti, kun Seyr ilmoitti tavanneensa Mordecain aikaisemminkin. Hyvä, kaiketi, tosin jos sarvipäisen asennoituminen velhoon oli sama, mitä eliittikenraalilla, saattaisi se hankaloittaa asioita. Mutta, näin alkuunsa kyläpäällikkö ei vaikuttanut olevan aggressiivinen vampyyria kohtaan, vaikka selvästi olikin asteen tai toisen jäykempi mitä Theo oli tottunut näkemään. Esittelyt tehtyään tyytyikin enkelinpentu olemaan hiljaa, seuraillen vierestä tilannetta, selvästi mielenkiinnolla.
Darius puolestaan kavensi katsettaan, kun Mordecai mainitsi, ettei mitään kiitokseksi halunnut nyt tai tulevassakaan. Haukansilmä ei halunnut uskoa siihen, jossain vaiheessa mokoma yönsaasta tulisi vaatimaan joltakulta heiltä jotain! Ja sitä jotain tuo ei ikinä saisi, jos Darius saisi päättää.

Eliitti hymähti itsekseen hiljaa sivussa, Mordecain kertoessa, ettei Nerinala ollut yksi heistä. Velhon mainitessa riipuksen, toivoi Darius tuon vain unohtavan aiheen sen sileän tien. Hän aikoi sen riipuksen pitää, heti kun se vain löytyisi. Mordecai oli vienyt häneltä jo yhden käärmeenpäistä, toista tuo ei saisi! Eipä hän vieläkään tiennyt, mitä hän riipuksella varsinaisesti olisi tehnyt, mutta tuntui tärkeältä omistaa yksi kaiken varalta. Eipä velho riipuksesta jäänyt sen enempää puhumaan, kun päätti käydä suoraa asiaan ja pyytää nähdä Seyrin raajat ja pistokohdan. Darius tyytyi pysymään kauempana, pitäen velhoa kuitenkin silmällä, siinä missä nuorempi haukansilmäinen otti askeleen jos toisenkin lähemmäs, jotta voisi tapahtumia seurata paremmin vierestä. Päällisin puolin Lorythas näytti olevan kunnossa, mitään merkkejä demoniverestä ei näkynyt eikä uusia ruhjeita ollut ilmestynyt yönaikana. Vain mustelmia siellä täällä, mutta ne kaiketi kuuluivat asiaan.
Kaikki näytti olevan hyvin, mutta Mordecai halusi vielä tehdä testin, kaiken varalta. Ja siihen hän kuulemma tarvitsi pikkuhaukan apua. Theo kysyvä katse nousi Seyrin iholta vampyyrin puoleen, tuon kertoessa mihin hänen apuaan tarvitsi.

”Ah, tietenkin”, Nuorin huoneessa hymyili, samalla kun astahti lähemmäs, tietenkin pohtien riittäisikö energiansa sellaiseen eilisen jäljiltä. Ei häntä kyllä heikottanut tai edes väsyttänyt, joten ehkä maaginen energia oli palautunut yön aikana.
”Koitan kuljettaa magian sisältä ulospäin, sikäli mikäli verta vielä on ja se lähtisi pakoon… emme varmaankaan halua sitä syvemmälle piiloon…”, Pikkuhaukka mutisi lähinnä itsekseen, samalla kun toisen, valkeaa valoa hohkaavan kätensä kohotti Lorythasin puoleen, etu- ja keskisormellaan kepeästi napauttaen hopeaverisen rintakehää.
Theo antoi maagisen energiansa virrata hopeaverisen kehoon, sen tuoman lämpimän aallon käyden lempeästi väreilemään rintakehästä eteenpäin. Se etsi niitä pieniäkin merkkejä mahdollisesta demoniverestä, samalla korjaten vauriot, mitkä mahdollisesti tieltään löysi. Enkelinpentu keskittyi katselemaan omaa kättään sen ajan, kun energiansa antoi raajasta lipua Seyrin kehoon.
Darius seurasi tilannetta kädet puuskassa sivummalta, tarkkaillen veljenpoikaansa, joka vuorostaan pääsi taitojaan taas näyttämään. Olihan se vaikuttavaa, mihin kaikkeen Theo kykenikään, mutta siinä tarkkaillessaan Haukansilmä huomasi myös sen pienen katseenmuutoksen verisukulaisessaan.
”Vinttisi pimenee, jos jatkat”, Darius huomautti sivusta, tunnistaen kyllä Theosta samat eleet mitä veljensä kasvoilla oli aina näkynyt, kun tuo oli lähellä pyörtyä. Sen hän oli ensimmäisen kerran huomannut Theosta aikanaan, kun äpärä oli ottanut yhteen Alantarin kanssa harjoituskentällä.

Theo ei näyttänyt kuulevan setäänsä, keskittyen vain siihen tehtävään minkä oli saanut. Mutta kyllä hänkin sen pienen heikotuksen alkoi tuntea, mutta ei suostunut uskomaan että näin nopeasti olisi palanut loppuun. Mutta jossainhan se raja tuli vastaan kokemattomalle ja olihan hän eilen jo magiaenergiaansa kuluttanut enemmän mitä aikoihin.
”En ainakaan löydä… merkkejä demoniverestä sisältäsi…”, Enkelinpentu mumisi, jälleen lähinnä itselleen, vaikka sanat olivatkin selvästi suunnattu Lorythasille. Vielä kuitenkin jatkaen, siltä varalta, että häneltä oli jäänyt jotain huomaamatta.


// Noku ei kukaan haluu hengaa mun kans >: JA EI HYVÄKSYTÄ, KAIKKI MUUT OVAT SITÄ VASTAAN. DELI MAAILMA EI TOIMI NÄIN. Eru ei rauhotu koskaan. Ramsayn oma vika jos tuli tielle, niin. Areth hae eukkos pois ennen ku on maailmankuulu kokki uunissa //

[Crimson]

Velhon katse seurasi selvästi tyynempänä kun Theo asteli lopulta lähemmäs, Lorythaksen seuraten nuorikon lähestymistä, mutta selvästi varautuneena. Hän kyllä luotti Mordecain tietävän mitä oli tekemässä ja suunnittelemassa, eikä hän ehkä juuri siksi tohtinut kieltäytyä tai edes kyseenalaistaa kaksikon tekemisiä. Jos se oli tarpeellista, niin menkööt nyt sitten tämän kerran, vaikkei Seyr vieläkään kokenut olevansa ansainnut mitään apua heikon olotilansa ja kipujen suhteen.
”Aivan oikein”, Mordecai nyökkäsikin pikkuhaukan viereltä, antaen sitten Theodluinille rauhan loitsunsa käyttämiseen. Kun se magia sitten virtasi sarvipäisen kehoon, päästi Lorythas yllättyneen henkäisyn ja yritti malttaa pysyä sijoillaan, vaikka katseensa siirtyikin seurailemaan sitä valoa joka nuorukaisen kädestä hänen kehoonsa siirtyi väreilemään. Se tuntui lämpimänä aaltona kehossa, aluksi vain rinnalla, ja sitten lähtien kirmailemaan pitkin hänen raajojaan kohti. Outo tunne sai välillä kruunatun pienesti irvistämään, jos Theon parantava voima sattuikin löytämään jotain korjattavaa sieltä tai täältä näkymättömistä, korjaten myrkyn tekemiä vaurioita tarvittaessa. Sentään niistä ei ollut ehtinyt kehkeytyä mitään vakavampaa vielä, joten lieni onni että nuorikko jaksoi maagisia voimiaan yhä käyttää. Lorythaksen pitäisi keksiä tapa kiittää myös Theodluinia, uskoen kyllä pikkuhaukan auttaneen pyyteettömästi omalta osaltaan tässä kaikessa myös vaikkei etenkään Darius sitä ollut sen pahemmin mainostanut aikaisemmin.

Kokeneemman velhon silmissä nuorikko näytti kyllä pärjäävän, vaikka hän aistikin että Theo alkoi omissa rajoissaan hiljalleen olla energiansa suhteen. Olihan nuorikko sitä tärvännyt jo eilen illalla vaikka mihin, Mordecain ymmärtäen kyllä ettei se energian samantien vain sormia näpäyttämällä takaisin palannut, ellei sitä jostain säilötystä lähteestä pystynyt täydentämään. Vampyyri asettikin toisen kätensä lopulta Theodluinin hartialle jälleen, antaen oman maagisen energiansa virrata vahvistamaan haukanpoikasta. Eihän sitä silmin kykenyt näkemään, mutta Lorythas kyllä kykeni aistimaan sen voimistuvan maagisen auran huoneesta, arvatenkin Mordecain olevan kyseessä sillä eihän paikalla ollut ketään muita jotka taikoihin olisivat kyenneet juuri nyt. Seyrin katse tarkkailikin kaksikkoa herkeämättä, puoliverisen ollen nuoremmasta veripuolesta silminnähden huolissaan, kohottaen kasvoilleen ymmärtäväisen hymyn jos Theo halusi lopettaa.
”Ehkä parempi että lopetat, ellet halua tuhlata jäljellä olevia voimiani myös”, Mordecai huomautti, pikkuhaukkaan vierellään vilkaisten, ”Teit jo tarpeeksi. Kaikki myrkyt olisivat varmasti jo reagoineet sikäli mikäli niitä olisi ollut vielä jäljellä”.

”Tarkoitatko että kehoni on varmasti puhdas siitä aineesta… mitä se nyt sitten ikinä olikaan?”, Lorythas kurtisti kulmiaan, kohottaen vanhemman velhon puoleen katseensa. Sarvikruunuinen sai kysymykseensä takaisin vain myöntyvän nyökkäyksen ja hymähdyksen, Seyrin tuntien kuinka jokin suurempi kivi vierähti sydämeltään syrjään sillä hetkellä. Kyläpäällikkö kävikin hellästi toista kättään kohottamaan, ja poimi varovaisesti Theodluinin käden omaansa kuin kehotukseksi, että nuorukainen voisi kyllä antaa loitsunsa hiipua ennen kuin pojalle mitään sattuisi voimien tuhlauksen takia.
”En tahdo että tuhlaat energiaasi tähteni enempää, Darius ja Mordecai varmasti tietävät mistä puhuvat joten säästä voimiasi jos niitä vielä johonkin tänään tarvitaan”, sarvikruunuinen hymyili lempeästi reilusti nuoremmalleen, ”Toivottavasti ei tarvita, kuitenkaan. Olette tehneet jo aivan liikaa valmiiksi”.



//MÄ HALUUN HENGAA! Voidaan olla kummeli duo. NEW AGE COMEDY GROUP RIGHT FROM TAMPERE! MUILTA EI VIELÄKÄÄN KYSYTÄ, LOPPUU SE VIKINÄ! Ei Areth voi hakee eukkoonsa sieltä keittiöstä kun se on tukehtunu siihen hius soppaan toisaalla. Ramsay on täysin Erun armoilla//

[Aksutar]

Pikkuhaukka hymähti ohimenevästi, kun Lothar kätensä hänen hartialle asetti ja kävi omaa energiaansa jakamaan. Sen myötä nuorempi tuntui palaavan paremmin tilanteen tasalle ja ymmärtävän myös omien rajojensa tulleen vastaan. Jos vanhempi ei olisi energiaansa jakanut, olisi hän todennäköisesti tipahtanut sijoiltaan, kuten eliitti oli uhkaillut. Darius kohottikin sivummalla katsellessaan kulmiaan pienesti, tietämättä mitä tapahtui, mutta jostain syystä nuorempi haukansilmä ei näyttänyt enää siltä että heti pian olisi romahtanut. Kai vampyyrilla oli jotain tekemistä asian kanssa, kerta tuo nuorempaan kävi koskemaan? Ja Dariushan ei pitänyt siitä, mutta pysyi hiljaa, kerta vanhempi velho vaikutti jollain tapaa välittävän nuoremman hyvinvoinnista.

Vasta kun Lorythas koski enkelinpennun käteen, antoi nuorin magiansa hiipua ja nosti katseensa sarvipäisen kasvoihin. Kaikki oli hyvin, demoniverta ei ollut jäänyt yhtään hopeaverisen kehoon ja suurimmat sisäiset ruhjeet Theo oli saanut korjattua. Kyllä Lorythas tuosta paranisi, kunhan lepäisi, eikä heti lähtisi itseään rasittamaan.
”Toivotaan niin”, Theo hymyili Seyrin sanojen perään, sarvipäisen toivoessa, ettei parantavaa magiaa tänään enää tarvittaisi. Sehän olisi vain hyvä merkki.
”Teimme sen, mikä oli tarpeen. Ei enempää, eikä vähempää. Kiitokseksi riittää, että olet kunnossa ja selvisit”, Nuorempi puoliverinen jatkoi, vilkaisten setänsä puoleen, joka yhä yhtä tuimalta näytti sivummalla, mulkoillen vampyyrin puoleen.
”Tarvitset kuitenkin lepoa vielä ja kerta kaikki on kunnossa, voimme jättää sinut omaan rauhaan. En tiedä mikä sinun kantasi on Mordecain läsnäoloon kartanollasi, kylässäsi, mutta Darius teki omansa jo selväksi ja sen myötä aiomme poistua täältä mahdollisimman pian”, Katse pysyi sedässä yhä, vaikka Theo Seyrille puhuikin, viimeisten sanojensa myötä kuitenkin katsahtaen hopeaverisen puoleen, ”Uskon, että kyläsi parantajat ja Iriador osaavat varmasti sen jälkeen katsoa perääsi”.

Darius veti henkeä terävästi siihen malliin, että oli aikeissa sanoa jotain, mutta mitään ei eliitin suusta karannut ilmoille. Haukankatse pysyi kuitenkin terävänarvioivasti Mordecaissa, eliitin selvästi haluten sanoa jotain, mutta ei vaivautuneisuudeltaan kyennyt.
”Minä taidan käydä kävelyllä. Raitis ilma kelpaisi viimetapahtumien myötä”, Theodluin jatkoikin, hetken odotettuaan josko setänsä jotain olisi tosiaan sanonut. Mutta kerta Darius ei mitään saanut sanotuksi, nyökkäsi Theo vielä hyvästiksi hopeaveriselle, ennen kuin lähti hitaasti, hieman tasapainoa etsivin askelin, kävelemään kohden makuukammarin ovea, olettaen, että Mordecai poistuisi paikalta hänen kanssaan. Siltä varalta Theo olikin valmis pysähtymään vielä huoneen ovelle, sikäli mikäli Lothar halusi vielä kolmikolle jotain sanoa tai joku noista halusi velholle puhua. Theo ei luottanut setäänsä velhon kanssa samaan huoneeseen ilman, että hän oli paikalla! Ja vaikka Lothar varmasti olisi pärjännyt, vaikka Winder, Mir Valdoren ja Seyr yhdessä olisivat päättäneet tuon kimppuun hyökätä, ei Theo halunnut antaa vanhemmille miehille sitä mahdollisuutta — hänen läsnäolonsa kun tuntui hillitsevän ainakin Haukansilmäistä eliittiä fyysisen kärhämän suhteen.


// Oo sää mun suklaamonni niin mä voin olla sun silvennoinen UwU eikun. Ivy vielä mukaan ja meillä on hieno perseily trio kasassa. JA MUILTA KYSYTÄÄN! DELILTÄ EI KYSYTÄ! Deli nyt rauhottuu tai tulee kohta Mordehupakko päin nassua. Ja voi apua :D Rip Ramsay //

[Crimson]

Hopeaverinen näytti kiitolliselta, laskien otteensa nuorimman kädestä lopulta. Kyllä hän tiesi tarvitsevansa lepoa vielä, enemmänkin kuin vain yhden illan, mutta kyllä tämä tästä. Hän oli kiitollinen Mordecaille ja Theodluinille, siinä missä myös Dariukselle ja Iriadorille, kaikesta siitä mitä nuo olivat hänen eteensä tehneet, vaikka epäilemättä huoneessa tällä hetkellä vallitsi myös eripuraisia tunteita puolin jos toisin – varsinkin jos haltiakenraalia ja velhoa erehtyi vilkaisemaan.
”Kyllä me pärjäämme, pääasia ettei tässä enää tarvitse pelätä minkään yliluonnollisen tähden”, Iriador hymyili syrjästä, ollen lähinnä vain kuunnellut vierestä mitä velho oli puhunut ja mitä kaksikko oli ehtinyt touhuta. Ymmärrettävistä syistä Darius oli ollut hiljaa, mutta eiköhän Haukansilmä taas ääneen ehtisi, jahka ylimääräiset tekijät huoneesta vain kipittäisivät tiehensä.

Siinä missä Theo ilmoitti lähtevänsä käymään kävelyllä raitista ilmaa haukkaamassa, vilkaisi Mordecai nuorikon perään ja vaikutti tehneensä myös päätöksensä poistua nuorikon matkassa toisaalle. Jos ei pihalle, niin ainakin pois tästä kammarista, sillä hän ei välittänyt jännitteestä huoneessa vaikkei kukaan sen erityisemmin häntä ollut yrittänytkään puhutella Seyrin lisäksi.
”Pyydän, viivy niin pitkään kartanollani, Briarissa kuin koet tarpeelliseksi. En soisi kenenkään ajavan sinua tiehesi, vaikka asioiden oikean laidan ilmi tultua mielipiteet varmasti jakautuisivat kahtia”, Lorythas toivoikin, kiinnittäen yönlapsen huomion vielä, ennen kuin tuo sijoiltaan ehätti minnekään lähteä.
”Lähden hämärän laskeuduttua, se on päätetty jo. Minua kaivataan toisaalla, joten en kykenisi muutenkaan jäämään paikalle pidemmäksi toviksi”, Lothar hymähti kyläpäällikölle takaisin, joka paremmin kaapuaan asetteli takaisin harteilleen puolihuolimattomasti.
”Malttaisitko, malttaisitteko kuitenkin istua hetkeksi alas illan tullen kyläläisteni seuraan? Parantumisestani ollaan varmasti tietoisia jo, illanmittaan talven juhlamme varmaan kukoistaa entisellään jälleen ja toivoisin… to-toivoisin voivani kiittää teitä julkisesti avustanne”, sarvikruunuinen hymyili varovaisesti, uskoen ettei valuutalla tai materialla ollut varsinkaan Mordecaille väliä, yleisen kiitoksen ollen Lorythaksen itsensä mielestä sopiva tapa kiittää maagikaksikkoa, siinä missä Iriadoria ja Dariustakin. Sen nuo olivat ansainneet, eikä totuutta sattuneista tarvinnut salailla samaan tapaan mitä ehkä sattuneita yksityiskohtia. Se loisi yhteisymmärrystä, ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, Puolikäärmeen toivoen kaikkien ottavan vieraat vastaan suotuisissa merkeissä sen sijaan että kyseenalaistaisivat ketään erikseen tapahtuneiden tähden kuten toisinaan tapana oli.

Mordecai näytti hetken yllättyneeltä, muuten niin vakavantylsistyneille kasvoille kirien lopulta pienen hymyn, joka lähestulkoon sekin jäi huomaamattomaksi kun velho jo puolittain kääntyi huoneen oven suuntaan indikoidakseen poistumistaan.
”Jos niin vaadit”, vampyyri hymähti olkiaan kohauttaen oikeastaan otettuna kyläpäällikön huomaavaisuudesta, vaikkei siitä nyt varsinaisesti voinut väittääkään välittävänsä hirveästi – mutta menkööt. ”Mutta sen jälkeen poistun, minun täytyy saattaa Theodluin vielä takaisin kaupunkiin ennen kuin omille teilleni ehätän”, Lothar ilmoitti ykskantaan, Seyrin korkeintaan nyökäten ja seuraten lämpimästi hymyillen magiaa taitavien perään kun nuo huoneesta lopulta poistuivat omia menojaan. Sen myötä hopeakäärme ehti viimein huokaista paremmin, hymynsä kariutuessa myös aavistuksen kasvoiltaan alas kun omat ajatukset alkoivat vaivata jälleen mieltä. Hän oli saanut keskittyä johonkin muuhun hetken, mutta heti sen mielenkiinnosta keskittymisen herpaannuttua oma mieli alkoi heittää ajatuksineen kärrynpyöriä.

”Bennett tuskin on muille kuin muutamalle valitulle jos heillekään tapahtuneista kertonut, saati sitten siitä että olen kunnossa taas”, Vaern huokaisi, ”Koen olevani sen velkaa muille - haluan kiittää teitä, antaa muiden ymmärtää ettei teitä tarvitse epäillä”.



//Mä oon sun suklaamonni, oo sää mun silvennoinen uwu. Jooooo! Kyllä tiimi nyt yhden turkulaisen aina mukaan tarvii. HYSHYS! EI NYT KYSYTÄ, TAI MUUTEN TULEE NE KASSIT NASSULLE! Mordehupakko katsoo jo tuomitsevasti sieltä räystäästä, mutta ei sano mitään, ettei tarvi vahingossakaan osallistua mihinkään. Niin mitä tästä opimme? Ei Erua keittiöön//

[Aksutar]

Kuten olettaa saattoi, Darius ei ollut kovin mielissään siitä, että Lorythas toivotti vampyyrin tervetulleeksi kyläänsä, kartanoonsa, mutta eliitillä ei ollut sanavaltaa asiaan. Hän olisi mielellään heittänyt yönlapsen jo pihalle, mutta Lorythaksella oli sanavalta asian suhteen omassa kodissaan. Joten, jälleen kerran, eliitti piti suunsa vain kiinni. Mutta kun tuli puheeksi illanistujaiset kyläläisten kera ja yleinen kiitos asioiden suhteen, tuhahti eliitti jälleen itsekseen. Kyllä hän ymmärsi Lorythasia ja tuon syitä pyyntöönsä, silti eliitti koki tarpeelliseksi ilmaista erimielisyyttään edes jotenkuten. Se tuhahdus sai ovelle odottamaan jääneen pikkuhaukan vilkaisemaan setänsä puoleen kyllästyneenoloisesti, Theon kuitenkaan kommentoimatta asiaa. Sen sijaan hän odotti, että Lothar lähti hänen matkaansa, jahka aluksi oli lupautunut illasta istumaan kyläpäällikön seuraan sen verran, että hopeaverinen voisi heitä kiittää kylän kuullen.

Hymyillen Theo vilkaisi vampyyriin, ennen kuin edeltä lähti kävelemään kohden rappusia, suuntana alakerta.
”Toivottavasti aikataulusi ei käy liian kiireiseksi kaiken ylimääräisen tähden”, Theodluin hymähti Mordecaille, johan tuo oli luvannut hänet viedä kaupunkiin, mutta nyt vielä jäisi hetkeksi Briariin kyläjuhliin. Eiköhän yönlapsi kuitenkin osannut aikataulustaan huolehtia.
”Minä ajattelin käydä kävelyllä… Kuten sanoinkin. Raitis ilma piristäisi ja auttaisi ajatuksia kulkemaan”, Enkelinpentu jatkoi, kun kaksikko rappuset alas askelsi, ”Olet tervetullut liittymään seuraan, jos siis uskot että jaksat ja kestät aurinkoa sen ajan”, Theo virnisti pienesti, käyden suuntaamaan kirjastolle, josta nappasi ylleen ulkovaatteensa. Ja sen myötä pikkuhaukka suuntasi kohti ulko-ovea, vanhempi velho matkassaan, kaksikon lähtien pienelle tutustumiskierrokselle Briariin.


Darius katsoi maagien perään hetken, kunnes katseensa käänsi takaisin Iriadorin ja Lorythasin puoleen. Ei hän löytänyt edes sanoja tähän väliin, katsoen vain väsyneenoloisesti kaksikkoa.
”Sinun pitäisi levätä ennen iltaa, jos juhliakin aiot”, Haukansilmä lopulta aloitti, kävellen viimein lähemmäs vuodetta, ”Minä...”, eliitti oli aikeissa jatkaa jotain, kuitenkaan saamatta heti sanojaan ulos. Ja lopulta hän selvästi luovutti sen suhteen, mitä olisi ehkä halunnut sanoa.
”Tarvitsen hetken aikaa… Yksin”, Darius totesi, yrittäen hymyillä sarvipäiselle osoitukseksi siitä, ettei ollut närkästynyt tai pettynyt tuon päätöksiin vampyyrin suhteen, vaan yksinkertaisesti tarvitsi hetken itselleen selvittääkseen asioita ja ennen kaikkea rauhoittuakseen.
Joten niiden sanojen myötä Darius kääntyi ja rauhallisin askelin poistui paikalta. Eliitti kulutti aikaansa lähinnä vaellellen kartanon huoneesta toiseen, katsellen paikkoja omalla tavallaan siistiksi, kuten asettelemalla ruokapöydän tuolit tiptop symmetrisesti pöydän ympärille ja katsoen pieniä esineitä mielestään parempaan kulmaan, mitä nuo olivat olleet. Jotain sellaista, mihin vain haukansilmäinen perfektionisti kiinnittäisi huomiota järjestysahdistuksensa aikana. Mutta siinä pikkuasioihin keskittyessään kykeni Haukansilmä myös ajatuksiaan selvittämään ja ajan kuluessa se ahdistus ja närkästyneisyys laskivat, eliitin kyeten jälleen miettimään asioita rationaalisemmin.
Myös Bennett kävi kartanolla noiden muutamien tuntien aikana. Vanha lohikäärmeratsastaja oli kuin olikin löytänyt Nerinalan riipuksen ja tuonut sen eliitille, kuten toivottu. Darius kiitti miestä avusta ja kävi kätkemään kultaisen käärmeenpään omien tavaroidensa sekaan, ennen kuin Theodluin ja Mordecai edes ehättivät takaisin kävelyltään.

Iltapäivä oli lähtenyt käyntiin, kun Enkelinpentu palasi kera yönlapsen. Kaksikko oli kiertänyt pidemmän, rauhallisemman kierroksen kylässä, Theon lähinnä ihaillen lohikäärmeitä ja harvinaisuuksia, mitä kyläläisillä oli tarjota kaupankäynnin suhteen. Olivat he muutamassa puodissakin poikenneet, lähinnä koska Theo oli halunnut. Totta kai puoliverisestä tuntui pahalta raahata Mordecaita mukanaan päivänvalossa, vaikka vampyyri oli vakuutellut sen kyllä kestävän, mutta Theo uskoi tuon kyllä ilmoittavan, jos olisi halunnut jo vetäytyä sisätiloihin. Kaksikko oli ehättänyt myös jutella niitä näitä, Theon ollen tuttuun tapaansa intoutunut keskustelemaan ja kyselemään kaikenlaista, hyvän maun rajoissa tietenkin.
Nyt he astuivat sisään Seyrin kartanon eteissaliin, Theon lähtien askeltamaan kohden oleskelutiloja. Vaikka ulkona olikin ollut hauskaa ja virkistävää, oli se silti mukava päästä takaisin sisälle, enkelinpennun poskien punoittaen talvipakkasen jäljiltä, puhumattakaan sitten sormenpäistä.
”Toivottavasti takassa on vielä tuli… Lämmin teekin kyllä kelpaisi tuon jälkeen”, Theodluin hymähti vanhemmalle velholle, samalla kun kaulaliinaa ja käsineitään riisui. Askel oli lähellä pysähtyä seinään, kun oleskelukirjastolle päästessä Theodluin näki setänsä paikalla. Eliittikenraali oli ottanut sijan yhdeltä nojatuolilta takan äärestä, istuskellen huoneessa yksin, syystä tai toisesta. Ilmeisesti Haukansilmä oli sentään pitänyt alakerran takkatulen yllä ja huone tuntui mukavan lämpimältä.

”Missä Iriador ja Lorythas ovat?”, Theodluin kysyi heti ensitöikseen, askeltaessaan laukkunsa luokse, riisuen takkinsa divaanille.
”Yläkerrassa, kaiketi”, Darius vastasi, katsellen maagikaksikkoa, vaikuttaen nyt huomattavasti rauhallisemmalta, mitä aikaisemmin päivällä, vaikka katseensa oli yhä pistävän terävä ja tarkkaileva.
”Theodluin poistu”, Eliitti jatkoi, saaden veljenpoikansa katsahtamaan kysyvästi setänsä puoleen.
”Miks—”
”Poistu, meillä on asioita selvitettävänä”, Darius keskeytti nuorimman, eliitin pitäen katseensa tiukasti Mordecaissa. Theodluin ei pitänyt ajatuksesta, ei hän halunnut jättää velhoa ja eliittiä keskenään, mutta oliko hänellä sitten sanavaltaa asian suhteen? Mitä ikinä Haukansilmä halusikaan velhosta, ei se voinut olla mitään mieluista! Theodluin vilkaisikin kysyvästi Mordecain puoleen, odottaen tuolta jonkinlaista kommenttia asiaan. Jos Lothar ei halunnut hänen lähtevän, pysyisi Theo enemmän kuin mielellään täällä, varmistamassa ettei kaksikko toistensa kurkussa ollut heti kun silmä vältti.



// UwU Yks turkulainen needed. KASSIT NASSULLE :D ON KUULE KIVEKSET RUSETILLA SEN JÄLKEEN JOS USKALLAT! Morde älä ole passiivinen, olet siten yhtä syyllinen Delin perseilyyn mitä Deli itse. Ja joo, se on hyvä tarinanopetus. Eru pidetään kaukana keittiöstä niin ei ketään satu //

[Crimson]

”Aikaa minulla on loputtomiin, voin yhtä hyvin karsia jotain vähemmän tärkeää tekemistä aikataulustani pois, jos se liian kiireiseltä alkaisi näyttää”, Mordecai hymähti Theodluinin seurassa askeltaen, käyden jälleen käärimään paitansa hihoja jälleen alas ranteitaan kohden. Ehkä hänen olisi pitänyt myös huokaista helpotuksesta, että Seyr oli kunnossa, eikä hänen tarvinnut jäädä tänne enää pidemmäksi toviksi. Vaikkei velho millään tavalla Briaria vihannut, tai ketään yksittäistä tahoa täältä, ei tämän kertaisten henkilöiden seura kartanolla ollut niin sanotusti mieluisa. Hän olisi voinut istua alas Seyrin kanssa keskustelemaan niitä näitä, tärkeämpiä ja vähemmän tärkeitä asioita. Mutta kun haltiakenraali kumppaneineen Theon lisäksi oli paikalla, ei Lothar voinut väittää haluavansa istua sellaisessa seurassa jossa yksi jos toinenkin katsoi toista pahasti ja halusi päätään aukoa syyttä suotta. Hän kun sai siitä jo tarpeekseen Pimeässä paikassa…
Mitä siihen haukanpoikasen ehdottamaan kävelyyn sitten tuli, niin se kuulosti oikeastaan varteenotettavalta ehdotukselta. Eihän Mordecai ollut nähnyt Briaria varsinaisesti. Ehkä Nerinalan koru saattaisi löytyä jostain sattumalta myös. Siitä missä raitis ilma notkistaisi taas ajatuksia ja tekisi olosta pirteämmän.
”En minä aurinkoa pelkää”, vampyyri hymähti itsevarmana – olihan hänellä lumottu sormuksensa kuitenkin mukana, ”Ehkä seuraasi liittyminen olisi vain hyvä idea, saisipahan isäntäväki vieraineen olla hetken rauhassa. Läsnäollessani kun se näyttää olevan mahdoton ajatus”, Mordecai jatkoi hymähtäen. Sen enempää asiasta ei keskusteltukaan, velhon suostuen Theodluinin seuraan ainakin toistaiseksi. Jos olo kävisi pihamaalla aurinkoisessa pakkaspäivässä muka turhan haastavaksi, voisi hän palata takaisin tänne, tai he voisivat väliaikaisesti käydä jossain sisätiloissa pyörähtämässä verukkeen tai toisen varjolla myöhemmin.


Puolikäärme jäi katsomaan jälleen syliinsä, aistien kyllä omanlaisensa pettymyksen Dariuksesta, eikä ehkä juuri siksi kehdannutkaan samantien katsoa Haukansilmäistä.
”Tuskin jaksan enempää kuin näyttäytyä paikalla, sikäli mikäli muut aikovat jatkaa siitä mihin pari päivää sitten jäivät”, pieni hymy kuitenkin kohosi Lorythaksen kasvoille, sarvipäisen kohottaen rohkaistuneemmin katseensa silmäpuoleen. Hän ymmärsi kyllä että Darius halusi hetkeksi aikaa vain itselleen – siltä hänestäkin tuntui. Tässä kaikessa oli paljon purtavaa ja mietittävää, missä Seyrin mieltä painoi myös lukuisa kasa omia henkilökohtaisia murheita ja ajatuksia, joiden puimiseen hän tulisi tarvitsemaan Iriadoria ja Dariusta, siinä missä varmasti myös Bennettiä joka oli paremmin perillä Briarin asioista.
”Kunhan et karkaa minnekään ilman että ilmoitat siitä minulle ensiksi”, Iriador ilmoitti kumppaninsa sanoihin, toivoen todellakin että haukansilmäinen malttaisi pysyä kartanolla lämpimässä ja tavallaan myös erossa siitä mahdollisuudesta että törmäisi ulkosalla maagikaksikkoon.
”En tahtoisi murehtia perääsi enää kaiken lisäksi, jos jonnekin häviäisit”, punapää sopersi lähinnä hiljaa itsekseen, vilkaisten suuntaan minne Dariuksen askeleet veivät, kunnes tummatukkainen poistui huoneesta.
Iriador ei kokenut tarpeelliseksi poistua Lorythaksen seurasta, vaan päätti jäädä sarvipäälle seuraksi.

Dariuksen poistuttua punapää sai houkuteltua Hopeakäärmeen syömäänkin muutaman suupalan verran tänne tuomistaan eväistä, minkä myötä kaksikko jäi viettämään hetkeä keskenään lähinnä keskustellen ja lopulta vetäytyen torkahtamaan vierivieren vällyjen väliin. Iriadorkin sai tilaisuuden kerätä puolikuntoisena voimiaan nyt, kun mitään muutakaan varsinaista tekemistä ei ollut. Ja sekös nuorempaa miellytti, jos illalla olisi muutakin ohjelmaa vielä tiedossa kuin vain sisätiloissa nyhjöttäminen, tai ennemminkin murjottaminen, mikäli Darius päättäisi pitää pintansa ja ahdistua Mordecain läsnäolosta myöhemminkin. Ne ajatukset jäivät kuitenkin aivan jonnekin muualle, kun korkeahaltia simahti hiljalleen tuttua ja turvallista lämpöään keräävän sarvikruunuisen kylkeen peiton alle lepäämään. Ja siinä kaksikko lepäsi, aina iltapäivään asti, malttamatta oikeastaan minnekään erikseen nousta kun Winderkään ei heidän peräänsä käynyt huutelemassa, tai seuraan erikseen liittymässä.

Toisaalla Mordecai oli pitänyt seuraa Theolle. Tyypilliseen tapaansa totinen ja kivikasvoinen ei hirveästi ollut antanut itsestään julkisella paikalla irti, suostuen kuitenkin juttelemaan Theon kanssa heidän kierrellessään ympäri Briaria ja poiketen muutamassa puodissakin. Väki vaikutti pirteämmältä, uutisen Seyrin kunnosta ollen ehtinyt jo levitä päivän mittaan jokaiseen kolkkaan kylässä Bennettin ansiosta. Se näkyi mitä erikoisimpana vilinänä, kun lohikäärmekylä oli lähtenyt valmistelemaan jälleen talvijuhlia sen näköiseksi, että siellä täällä alkoi olla tarjoiltavia esillä, ja Vaernin sininen tuli valaisi ja lämmitti paikoitellen niin kovasti, ettei pihalla liikkuvilla ollut sen pahemmin edes erikseen pihavaatteita yllä!
Seikkailunsa päätteeksi kaksikko otti kuitenkin palatakseen jo taivaan hiljalleen hämärtyessä takaisin kyläpäällikön kartanolle, Theon ja Lotharin astuessa sisälle hiljaiseen kartanon aulaan nuorikon posket punoittaen ja yönlapsen näyttäen lähinnä vain kalpealta itseltään.
”Emmeköhän saa luvan keittää teetä, jahka nyt ensin asetumme taloksi jälleen”, velho tuumi, uskoen kyllä ettei se olisi turhan paljon pyydetty, tai ettei heidän varsinaisesti tarvinnut asiasta erikseen edes käydä ilmoittamassa kellekään. Rauhassa se askel veikin alakerran oleskelutiloja kohti jossa Theon tavarat yhä olivat, lämpimänä pidetystä huoneesta kuitenkin löytyen myös jotain muutakin kuin vain pelkkä mukavana loimuava takka ja tyhjä tila. Nimittäin Winder, johon Lotharin katse kohosi ensimmäisenä, askelten hidastuen Miaroran perässä ja miehen jäädessä lopulta vain seisomaan etäämmälle arvioiden kannattiko hänen edes jäädä tänne. Vanhempi haukansilmäisistä teki kuitenkin nopeasti selväksi mitä oli vailla, lähinnä käskien Theoa painumaan yksinkertaisesti tiehensä, sillä halusi ilmeisesti jostain puhua yönlapsen kanssa. Mitä siitä olisi pitänyt olla mieltä?

Lothar painoikin leukaansa lähemmäs rintaansa kaksikon vielä keskustellessa, kääntäen päätään aavistuksen vinoon kun helmiäinen katse vastasi haltiakenraalin katseeseen kulmiensa alta aluksi, kunnes suoristi ryhtinsä ja katsahti Theon puoleen rauhallisemmin.
”Ehkä voisit käväistä laittamassa sitä teetä itsellesi tähän väliin…”, Mordecai ehdottikin nuoremmalle, joka lieni huolissaan siitä mihin setänsä oli aikomassa jos kaksin jättäisi vampyyrin seuraan. Mutta Lotharilla oli sellainen tunne ettei Darius halunnut kuin keskustella, ja hän pääsisi tarvittaessa kyllä eroon kenraalista, jos tuo turhan koppavaksi alkaisi tai pyrkisi käymään käsiksi. Ei Lothar pelännyt Winderiä, eikä uskonut että olisi kyennyt jäämään toiseksi tuolle, jos olisi pitänyt alkaa mukamas tapellakin vielä. Mutta tuskin Winder niin tyhmä oli, vaikka äkkipikainen ja kova ärhentelemään olikin.
Sen enempää tummatukkainen ei nuorikolle sanonutkaan, olettaen Theodluinin ottavan vinkistä vaarin ja tehden kuten oli pyydetty tällä kertaa. Velho itse askelsi rauhallisesti muitta mutkitta peremmälle huoneeseen lähemmäs sitä loimuavaa takkaa, ottaenkin paikkansa yhdeltä nojatuoleista sen ääreltä Winderin seurasta. Tämän kerran. Se odottavainen katse kohosikin kenraalin puoleen, Mordecain jääden odottamaan hiljaa nojatuolillaan että kenraali saisi asiansa kakistettua ulos jahka Theodluin tajuaisi kipittää paikalta tiehensä. Olihan hänelläkin jotain Dariukselle, muttei ollut ajatellut edes että sen takia tarvitsisi mitään kahdenkeskeistä hetkeä Haukansilmän kanssa – mutta hoituisipa sekin samalla tällä kertaa.,



//Kyllä UwU Siinä alkaa olemaan kohta jotain muutakin rusetilla jos hyvin nyt aletaan käsiksi käymään :D TULEE RUUMIITA VIELÄ! Morde on passiivinen, liian kiireinen söbönä hedelmää mussuttaessaan ettei nyt jouda äkkäilemään muille. Eru senkin raivokokki. EI SE RUOKA SITÄ KATTILAA HAKKAAMALLA VALMISTU//

[Aksutar]

Theo kohottu kulmiaan pienesti, kun Lothar omalta osaltaan oli suostumassa Winderin ehdotukseen. Mitä ikinä Haukansilmäisellä olikaan mielessään, ei se voinut olla mitään kovin lupaavaa ja Theo oli aivan varma, että kaksikko päätyisi vähintäänkin sanasotaan, jos nuo kaksin jättäisi. Mutta, aikuisiahan nuo olivat, eikä Theolla tuskin ollut mitään sanavaltaa heidän tekemisiinsä. Niinpä enkelinpentu nyökkäsi pienesti vanhemmalle velholle, samalla kun takkinsa jätti tavaroidensa ääreen ja lähti poistumaan paikalta. Ennen poistumistaan nuorin soi merkittävän vilkaisun setänsä puoleen, joka kovinkin tarkkaan oli seurannut puoliverisen poistumista paikalta. Darius totta kai vastasi siihen katseeseen, ottamatta minkäänlaista varoitusta itseensä. Mitä pikkuhaukka muka tekisi, jos hän velhoa satuttaisikin?
Enkelinpentu kuitenkin poistui kyökin puoleen, sulkien oleskelutilan oven perässään, jos nuo kaksi nyt rauhassa halusivat olla.

Eliittikenraali jäi hetkeksi tuijottamaan suljettua ovea, kuunnellen tarkkaan, että Theodluin myös poistui oven takaa kuuntelemasta. Eipä se kyllä olisi haitannut, jos puoliverinen olisi jäänyt kuulolle, mutta Darius mielellään hätyytteli pikkuhaukan pois paikalta, sillä tuolla olisi kumminkin ollut tarve sanoa jotain koko ajan väliin. Hän ei halunnut puhua Theolle tai kuulla tuon mielipiteitä asiaan, hän halusi puhua vain ja ainoastaan Mordecain kanssa.
Terävästi haukankatse kääntyikin yönlapsen puoleen, kun tuo lähemmäs takkaa askelsi ja otti sijansa läheiseltä nojatuolilta. Voi kuinka hänen olisikaan tehnyt mieli seivästää koko mies niille sijoilleen ja vain poistua paikalta. Mutta, kerta Lorythas oli päättänyt olla ystävällinen Mordecaille, koitti Dariuskin hillitä sen himonsa vain repiä toinen riekaleiksi. Vampyyrin koko olemus ja asenne ärsyttivät häntä, enemmän kuin uskoisikaan.

”Tämä oli teidän tekosianne”, Darius lopulta aloitti, viitaten Seyrin myrkyttämiseen, ”Miksi siis autoit?”.
”Mitä pirun peliä sinä luulet pelaavasi?! Ensin uhkailet käärmekerhollasi tulevasi meidän perään ja sitten kun sen teette, tulet itse ja leikit pelastajaa? Yritätkö vain sumuttaa heitä? Uskotella, ettet ole vaaraksi ja saada minut näyttämään seinähullulta, kun käsken heitä pysymään erossa sinusta?!”.


// KAIKKI RUSETILLE. RUUMIITA SUOTANA. Morde perkele, nyt ne hedelmät vittuhun ja tee jotain. Ja voi kuule, Eru kun alkaa hakkaamaan kattiloita niin kyllä sitä ruokaa yllättäen valmistuukin. Ei Erun toimesta tosin. Ja auta armias jos Eru löytää kaulimen, sitten on kaikkien peli pelattu //

[Crimson]

Mordecai ei katsettaan minnekään laskenut Haukansilmästä, vaikka haltiakenraali itse vahtasikin sen hetken intensiivisesti Theodluinin perään, kun nuorikko otti poistuakseen huoneesta jättäen mukisematta vanhemmat keskenään takan ääreen. Kaiketi Winder olisi jo hänen kimppuunsa käynyt, mikäli olisi halunnut alkaa fyysistä riitaa harrastamaan, mutta sen sijaan silmäpuoli kuitenkin aloitti keskustelun jopa maltillisemmin hänen kanssaan kuin Lothar aluksi oli ajatellut.
Tietenkin Darius halusi syyttää häntä ja veljeskuntaa tapahtuneista, mikä lieni toisaalta ihan ymmärrettävää kun otti huomioon tapahtumien kulun ja osapuolet. Mutta syy ei ollut rikollisessa killassa. Eikä sen enempää Mordecaissakaan, ainakaan tällä kertaa. Vampyyri silmäilikin haltiakenraalia rauhallisenvakava ilme kasvoillaan, samalla kun kuunteli tuon syyllistäviä sanoja sen kummemmin niitä kuitenkaan itseensä ottamatta.
”Tulin ja autoin Miaroran niin pyydettyä. Tarvitsenko avun tarjoamiseen sen syvällisemmän syyn kuin kukaan muukaan tässä maailmassa?, velho kohautti harteitaan, ykskantaan vastauksensa Dariuksen ensimmäiseen kysymykseen antaen. Eikö avun tarjoaminen ollut jokaisen vastuu, jos jotain pystyi muiden eteen tekemään osaamisensa puitteissa? Ei Kaváldthalr nähnyt siinä mitään sen erikoisempaa. Vaikka laajan maagisen osaamisen hallitsikin poikkeuksellisen pätevästi, oli hän silti parantaja ja tiesi lääketieteestä yhtä ja toista – olisi ollut vain itsekästä pitää se osaaminen itsellään, kuten eräillä toisilla oli tapana…

”En mitään sillä vieläkään saavuttaisi, että henkilökohtaisesti tärväisin aikaani teihin millään tasolla tai mistään syystä. Jos näkisin syyn hankkiutua teistä eroon, enkö olisi jo siinä tapauksessa antanut kumppanisi kuolla yönkaupunkiin aikanaan, kreivinne olohuoneeseensa, ja Seyrin eilen omaan vuoteeseensa?”, Lothar sitten jatkoi, viimein katsekontaktinsa irrottaen haltiasta ja silmäillen hetken vain lattialankkuja koreiden mattojen veläistä, ”En voi sitä estää, jos joku haluaa henkiänne tavoitella rahapalkkion, maineen tai jonkin henkilökohtaisen syyn tähden. Otaksun sen naisen työskennelleen syystä tai toisesta Mir Valdorenille, miehelle jonka lojaalisuuden kyseenalaistin jo erään valittua hänet korvaamaan merkityksellistä virkaa ”käärmekerhossani”. Mutta hän ei niiden aikojen jälkeen ikään kuulunut palvelukseeni, enkä ole Locienin päätöksistä ja teoista vastuussa millään tavalla”.

”Omistatko tarpeen syyllistää minua kaikista ikävistä sattumista vain, koska tiedät minun olevan korkeammassa virassa sellaisessa maailmassa mistä et itse ymmärrä mitään?”, velhon verenpunaiset kehät omaava katse kohosi paremmin taas Dariukseen, mutta tällä kertaa siinä katseessa oli mukana selvästi tympääntyneisyyttä.


//Kaikki on kohta sellasessa umpisolmulla että oksat pois. ANNAT MORDEN NYT SYÖDÄ NE HEDELMÄT, NE MENEE PAHAKSI MUUTEN! Voi apua. Ja se kaulin poltetaan ja ne kielletään jatkossa Arethin toimesta laissa. Keittiöemännät korvataan isännillä. Ja Eru lähetetään salille räyhäämään turha patoutunut energia pois ennenkun on lupa tulla kotia takas//

[Aksutar]

Eliittikenraali naurahti harvinaisen kuivasti velhon tuumiessa, ettei tarvinnut sen syvällisempää syytä auttaakseen jos pystyi. Jokin syy tuolla täytyi olla, jotain tuo halusi tai juoni, ei tuollaisen veljeskunnan johtohahmo voinut vain ”hyvää hyvyyttään” auttaa ketään! Mordecai sai uskotella muille auttaneensa ilman taka-ajatuksia, mutta Darius tiesi paremmin.
”Sinä olet tasan tarkkaan vastuussa kaikesta, mitä Mir Valdoren teki!”, Darius ärähti yllättäen, samalla kun nousi sijoiltaan, ”Sinä tiesit mitä hän aikoi tehdä, sinä olit siellä, sinulla oli tilaisuus pistää se perkele itse pois päiviltä!”.
”Sen sijaan sinä et tehnyt mitään!”, Askel muutama varoittavan varma askel otettiin lähemmäs yönlasta, käden ojentuen osoittamaan etusormella syyttävästi velhoa, eliitin jatkaen paasaamistaan, ”Olet yhtä syyllinen tapahtumiin mitä Locien! Tai kenties syyllisempi, kun et häntä pysäyttänyt — jos olisit pitänyt omasi kurissa, näin ei olisi koskaan käynytkään! Meidän ei tarvitsisi istua tässä huoneessa ja sietää toistemme olemassaoloa, voisimme olla onnellisen tietämättömiä toisistamme!”.

Vielä muutaman askeleen lähestyen, Darius näytti siltä kuin olisi oikeasti aikeissa käydä yönlapsen kimppuun, kunnes askelten suunta kääntyi toisaalle, eliitin lähtien askeltamaan kauemmas velhosta, selvästi tuohtuneena ja turhautuneena. Kuinka vaikeaa se olikaan pitää hermonsa ja pysyä rauhallisena tuon seurassa, näistä asioista puhuttaessa. Ehkä hän ei todellakaan ymmärtänyt asiasta tarpeeksi? Toisaalta, Darius tiesi mielestään liikaakin. Eihän Mordecai tiennyt, mitä kaikkea Delathos ja N’thiszedratam olivat hänelle laulaneet! Tuon oli siis turha rutista, ettei Haukansilmä olisi tiennyt tai ymmärtänyt veljeskunnasta mitään. Mutta sitähän haltia ei vampyyrille maininnut, pitäen sen salaisuutena, jos ei muuten, niin kenties koittaen jättää Delathoksen pois tästä sotkusta ja vaikeuksista.

”Et voi… Kaikki se, mitä edustat…”, Tuohtuneen oloinen eliitti jatkoi, kävellessään yhä ympäri huonetta, vilkaisemattakaan velhon puoleen, ”Kaiken tapahtuneen, näkemäni, kuulemani jälkeen tulla ja leikkiä, että sinä muka omaisit moraalisuutta!”.
”Sinä juonit jotain”, Viimein se katse kääntyi takaisin Mordecaihin, Dariuksen pysähtyen divaanin toiselle puolelle velhoa mulkoilemaan, vaikuttaen yhä siltä että pisti koko tahdonvoimansa peliin, ettei olisi siitä divaanin yli hypännyt velhon kimppuun.


// Semmoset bondage solmut että huh. Eikun. MORDE SUSTA TULEE PLÖSÖ JOS SYÖT LIIKAA. ÄHKY ISKEE. Erun pitää päästä salille hakkaan säkkiä niin ehkä se rauhottuu kotona. Painosanalla ehkä. Tai sit pistetään Eru piekseen Dari niin kaikki ois ehkä hetken tyytyväisiä //