Kirjoittaja Crimson » 13 Joulu 2019, 01:06
”Ehkä se olikin”, Puolikäärme naurahti Dariuksen hänelle vastatessa, siinä missä Iriador virnisti vinosti, mielessään jo päätöksen tehden että aikoi Seyrin mainitsemille erikoisuuksille kyllä antaa tilaisuuden. Kyllähän hän jo tiesi tuliviinasta, hän oli sitä täällä aikaisemmin jo maistanut, ja punapää vannotti itselleen että aikoisi saada myös Dariuksen maistamaan sitä hyvin mausteista viinasta, jolla kyllä lämpötila nousi kattoon alta aikayksikön.
”Ehkä olet kuitenkin oikeassa, ja viisainta on hoitaa virallisuudet alta pois ensimmäisenä”, ehkä velhokin yhtälailla sitä arvostaisi, sitähän mies tänne oli jäänyt odottamaankin, että Seyr saisi kiitettyä tuota avustaan julkisesti muidenkin kuullen, jonka myötä yönlapsi oli päättänyt livistävänsä omille teilleen jälleen. Hänen pitäisi etsiä käsiinsä vain… Bennett, ja avata juhlailta yksinkertaisella puheella, jonka myötä valojen vannominen voitaisiin hoitaa pois alta samantien ja jokainen heistä pääsisi viettämään iltaa omaan tahtiinsa.
”Kehälle, uskon Bennettin ja muiden olevan jo paikalla”, Seyr tuumi hymyssä suin, kaikessa rauhassa askelissaan edeten eteenpäin, ”Kuten aiemmin ilmaisin, haluan kiittää Mordecaita. Valatilaisuus voidaan järjestää alkupuheeni myötä, enkä sen enempää tohtisi pakottaa teitä pysymään paikanpäällä, jos ette halua”.
”Olette vapaita palaamaan kartanolleni heti kun niin haluatte”, hopeaverinen katsahti ymmärtäväisenä Iriadorin ja Dariuksen puoleen, aistien etenkin Winderistä sen ahdistuksen, joka lieni johtuvan monesta asiasta yhtä aikaa juuri nyt.
”Ja kattiakanssa, Dariuksen täytyy maistaa tuliviinaa ainakin ennen kuin iltapuulle lähdemme!”, punapää virkkoi, kevyesti haukansilmäisen käsivarteen takertuen kevyesti, ”Ja uskon Nessayankin haluavan nähdä meidät vielä mikäli hän paikalle jäi, eivätkä täystuhokaksosensa liidättäneet häntä jo tiehensä”. Lorythas nauroi, vilpittömästi, oikeasti iloisena tällä kertaa, kaikkien huolien tuntuen varisevan kyläpäällikön yltä sillä hetkellä tiehensä.
”Siinä olet oikeassa, minulla ei olekaan ollut tilaisuutta tarjota leimuavia drinkkejä teille aikaisemmin. Ehkä olisi korkea aika tutustuttaa teidät johonkin meille perinteiseen, nyt kun siihen parhain mahdollinen tilaisuus on”, Vaern virkkoi, kolmikon pienen saattueensa kera saapuessa näyttäväksi laitetun kehäaukean laitamille, ”Mutta puheet ja valat ensin. Teillä on aikaa ryypätä itsenne tainnoksiin vaikka koko yö, jos niin haluatte”.
Mordecai hymähti, Theoa kuunnellessaan katseensa kiinnittäen seurailemaan läheisiä esiintyjiä, joiden pyöritettävistä poi-lyhdyistä lensi kipinöitä pitkin alueen kivetyksiä aina korkealle ilmaan saakka, tulitanssijoiden kirjaimellisesti kylpien kipinä ja tulimeressä suojatamineissaan niiden keskellä. Theo ei ollut kiinnostunut kuitenkaan tarjoiltavista ruuista tai juomista, siinä missä huomautti osaavansa kyllä juhlia tarpeen tullen, eikä tarvinnut huolehtimista peräänsä. Yönlapsi kun oli hyvää hyvyyttään ajatellut nuorempaa kiinnostavan myös pöydän antimet, olihan noiden aikaisemmasta ruokailustakin jo vierähtänyt tovi – mutta ei sitten.
Velho kuitenkin tiedosti myös auransa olevan varsin vahva, siinä missä tummatukan läsnäolo ja erikoinen olemus keräsivät ohikulkijoilta epäröiviä ja arvioivia vilkaisuja puoleensa. Hän kun ei paikalliselta näyttänyt, ja ehkä vaikuttikin epäilyttävältä synkän kuorensa tähden, joten ehkä lieni myös parempi ettei kukaan heidän seuraansa yrittänyt liittyä, saati edes lähestyä. Mordecai kun oli sillä hetkellä enemmän kiinnostunut etsimään kobranpäisiä korujaan kylästä, joiden häilyvää demonista auraa ei kuitenkaan kyennyt löytämään mistään Winderin omistaman lisäksi. Ehkä oli turvallista olettaa Nerinalan olleen ainoa sellaisen korun omistaja. Ehkä oli turvallista olettaa ettei Briaria riivaisi enää Salrabian kataluudet.
”Olen nähnyt nämä juhlat jo kertaalleen, miksi olisin kiinnostunut näkemään niitä toiste”, oli varsin tympeä vastaus Lotharilta lopulta, hänen tietenkään tarkoittamatta pahalla sanomaansa, ”Mutta ei meidän tarvitse siirtyä, tuskin olemme kenenkään tiellä. Sitä paitsi Seyr ja kumppaninsa ovat tulossa jo paikalle”, Mordecai totesi, nyökätenkin suuntaan jossa väki teki tilaa päällikölleen vain hieman kauempana.
Juhlaväki oli näystä onnesta sekainen, varmaan syystäkin, toisten jopa yltyen hurraamaan ääneen kyläpäällikön näyttäytyessä tällä tavoin heille päivientakaisen onnettomuuden jälkeen.
Tuskin Lorythas oli valmis ottamaan tällaista huomiota kontolleen juuri toivuttuaan, minkä kyllä näki puolikuntoisesta miehestä, mutta toisaalta sarvipäinen osasi ottaa kyläläistensä huomion ja avun huomioon omalla hienonhillityllä tavallaan. Bennettkin saapui puoliveristä vastaan, harmaahapsisen partaleuan langeten halaamaan sarvikruunuista ystäväänsä vasten tiukasti.
”Meillä on yksi lisää kasteeseen”, Lorythas totesi hymyillen toppuutellessaan partasuuta, joka siltä seisomalta nojasi kauemmas päälliköstä ja vilkaisi Winderin puoleen. Etenkin siihen rintakoruun, jota Bennett ymmärsi haltiakenraalin nyt kantavan takissaan.
”Tarvitsemme yhden kristallin lisää siinä tapauksessa, lähetän jonkun noutamaan meille kolmannen”, omaan kulahtaneeseen tabardiinsa ja rintakoruunsa, muuten mustaan kokonaisuuteen pukeutunut Bennett virkkoi päättäväisenä, katseensa Winderiin kääntäen syvään kunnioittavana eleenä nyökäten, ”On ilo ja kunnia saada tunnustaa sinusta yksi meistä”.
”Voit varmaan saattaa heidät istumaan hetkeksi. Mitä nopeammin tämä on ohi ja pääsen asettumaan alas sitä parempi”, sarvipäinen virnisti, Bennettin jo kehoittaen tapauttaen kyläpäällikköä käsivarteen, jotta tuo voisi matkaansa jatkaa perinteisen puheensa pitääkseen. Kruunattu jatkoikin matkaansa, muutamien kyläläisten seuraten tiiviisti päällikkönsä perässä ja vierellä huolehtien tuota, kun Seyrin askel lähti viemään kohti korkeampaa kivistä lavaa pöytärivistöjen päädyssä.
”Keskimmäisen pöydän kauimmaiseen päätyyn, kun valatilaisuus alkaa, kierrät muiden uusien ratsastajien tavoin lavan vasemmasta päädystä ylös kun kutsu käy”, Bennett neuvoi nopeasti, haltiaparivaljakolle vapaat paikat osoittaen, ”Minun täytyy kiirehtiä hakemaan se kolmas kristallisilmä, etteköhän te pärjää keskenänne”. Sen enempää partasuu ei jäänyt jutustelemaan kaksikon kanssa, rohkaisevan taputuksen myötä lähtien askeltamaan toisaalle patistaakseen nuorempiaan juoksemaan puolestaan tarvittavien materiaalien suhteen.
”Hän on vähän kuten sinä, Bennett siis”, Iriador tuumi hetken silmäiltyään ympärilleen ja vanhemman ihmismiehen perään, katseensa kääntäen lopulta Dariukseen, ”Suorasanainen ja toimii nopeammin kuin edes tarvitsisi. Ainoa mikä hänestä puuttuu nykyisillä päivillään on sinun nuorekkaampi charmisi”, punapää virnisti, Winderin käsipuoleen itsensä asettaen.
”Tule, etsitään ne paikat. Ehdimme varmasti istua ja rauhoittua hetken ennen kuin sinun täytyy mennä valoja vannomaan. Siitäkö se rintakorukin takissassi kielii?”, Iriador pohti lähtiessään omatoimisesti saattamaan heitä kohti paikkaa jonne Bennett oli heitä neuvonut, ”Sinä ja Lorythasko? Tuleeko teistä virallisesti pari, saanko kutsua sinua tänään yömyöhään arvon lohikäärmeratsastajaksi kun viereesi käperryn?”.
//Jumalauta. KATALASTA KALJU. Aslak ostais sille jonkun hirveen hienon peruukin jos vähääkään katala menis itkeen asiasta. Sitten siitä tulee Pascarelli 2.0. NIINKÖ LÄPINÄKYVÄ OLEN. Katso, kello on ainakin neljä yli taas//