Kirjoittaja Aksutar » 30 Elo 2019, 03:15
”En saisi unta, vaikka yrittäisinkin levätä”, Enkelinpentu hymähti vampyyrille, tietäen varsin hyvin, ettei saisi nukahdettua ennen kuin olisi voinut edes jotenkuten auttaa Mordecaita. Ja jos veri tuota auttoi keräämään voimiaan, niin verta Theodluin hankkisi, tavalla tai toisella. Ketään kuitenkaan murhaamatta, siihenhän hänestä ei olisi!
”Palaan pian”, niiden sanojen myötä Theodluin poistui paikalta, jättäen velhon hetkeksi omaan rauhaansa, uskoen ja toivoen tuon kyllä pärjäävän hetken itsekseen.
Mutta mistä hän saisi verta? Humanoidin verta. Iriador oli jo kieltäytynyt, joten korkeahaltiaa Theo ei voinut kysyä apuun. Bennett tuskin oli myöskään innoissaan verta antamassa, mies kun ei ollut halunnut näennäisesti edes koskea velhoon, kun apua pyydettiin. Seyrin veri oli erikoisempaa, mutta kai se olisi kelvannut, jos sarvipäinen olisi ollut siinä kunnossa, että verta olisi voinut antaa. Jäljelle jäi siis vain yksi taho, joka kartanolla oli. Ja Theo tiesi varsin hyvin, ettei setänsä olisi todellakaan antamassa vertaan velholle, mutta kannatti sitä kai aina kysyä… Muussa tapauksessa Theon piti lähteä ulos, etsimään joku hyväsydäminen sielu, joka vielä edes hereillä olisi.
”Tiedän sen kyllä”, Darius toisti Iriadorin sanoja hymähtäen, korkeahaltian kertoen, että olisi jopa hänen peräänsä lähtenyt, jos eliitti yksin olisi matkaan livahtanut. Näin jälkiviisaana oli hyvä jälleen tilannetta analysoida, mutta olisi se ollut häneltä harvinaisen typerää lähteä liikkeelle yksin. Ja, kaiketi se oli myös onni että Theodluin oli matkaan eksynyt… Ilman tuon läsnäoloa olisi Lorythas saattanut jo kuolla.
Iriadorista katse kääntyikin hetkeksi Seyrin puoleen, joka kovin levollisena näytti nukkuvan. Darius oli sitä mieltä, että hopeaverinen saisi nyt levätä ja vasta huomenissa tuota kehtaisi edes koittaa herätellä. Haukansilmä ei voinut edes kuvitella, millaisissa tuskissa Lorythas oli ollut, kun itsekin oli näin heikoksi mennyt.
”En tohdi edes ajatella, miten tämä olisi päättynyt, jos emme olisi saapuneet…”, Darius hymähti Iriadorille, katseen palaten korkeahaltian puoleen. Eliitti oli selvästi aikeissa sanoa jotain vielä, kun vienon koputuksen myötä Theodluin saapui vielä paikalle. Darius irrotti otteensa jälleen Iriadorista, tällä kertaa kuitenkaan kiirehtimättä mitenkään siitä halauksesta poistumista. Johan Theodluin tiesi mitä heidän välillään oli, mutta silti, toisten katsellessa ei Darius pitänyt varsinaisesti läheisyyden osoittamisesta, oli kyseessä sitten Iriador tai Lorythas.
”Mitä sinä vielä haluat?”, Väsyneenä eliitti tuhahti veljenpojalleen, kuulostamatta enää niin kovin kiukkuiselta ja äkäiseltä mitä aikaisemmin. Mutta selvästi siinä äänessä oli jälleen omanlaisensa jäykkyys ja etäisyys nuorempaa kohtaan.
”Mordecai tarvitsee verta”, Theodluin aloitti, käyden suoraan asiaan, olettaen että se oli paras taktiikka Dariuksen suhteen — eliittikenraali kun tuntui pitävän lyhyistä ja ytimekkäistä keskusteluista, ”Iriador kieltäytyi, joten tulin kysymään sinulta”.
”Ja mikä saa sinut luulemaan, että antaisin sille yönsaastalle yhtään mitään?”, Oletettavasti Darius oli heti negatiivisella kannalla, muuttuen taas närkästyneemmäksi, tietämättä olisiko hänen pitänyt ajatella Theoa tyhmänä vai rohkeana. Theo oli olettanut setänsä reagoivan pyyntöön tuolla tavoin, joten pikkuhaukka ei vaikuttanut pelästyneeltä tai edes kärttyisältä, lähinnä vain väsyneen turhautuneelta.
”Koska hän juuri pelasti rakkaasi, kenties myös sinunkin, hengen. Kaikesta aggressiivisuudestasi ja kohtuuttomasta käytöksestäsi huolimatta hän auttoi sinua, meitä, eikä pyydä mitään palkkioksi. Hän auttoi hyvää hyvyyttään. En tiedä mikä teidän kuvionne on ja mistä tuo raivosi ja teidän epäilyksenne häntä kohtaan kumpuaa, mutta olet hänelle mahdollisuuden velkaa, jos et muuta”, Nuorempi haukansilmäisistä selitti, rauhallisen maltillisesti, ollen kuitenkin valmis kohottamaan ääntään jos setänsä olisi päälle yrittänyt puhua, ”Hän tarvitsee verta, jotta jaksaa käsitellä demoniveren ja kirouksen. Jos et verta hyvää hyvyyttäsi halua antaa, niin anna sitten sen tähden, että varmistamme, ettei hän menetä järkeään ja hyökkää kenenkään kimppuun verenjanoissaan — tuskin haluat hänen kaltaisen voimakkaan maagin alkavan riehumaan täällä kuin vauhkoontunut peto?”.
Darius oli hiljaa, tuijottaen verisukulaistaan. Olihan Theodluin oikeassa. Darius oli velkaa velholle, vaikkei tuo mitään maksuksi kuulemma vaatinutkaan. Silti, jos ei muuta, niin voisi hän edes kiittää. Pikkuhaukan mainitessa mahdollisuuden, että Mordecai verenhimoissaan alkaisi riehumaan, kurtisti eliitti kulmiaan närkästyneenä. Sitä hän ei halunnut, tuskin kukaan halusi, ties vaikka vampyyri heidät kaikki tappaisi riehuessaan. Sikäli mikäli Theon kertoma nyt edes piti paikkaansa, saattoihan puoliverinen valehdella. Mutta, Darius oli liian uupunut ajatellakseen niin negatiivisesti Theosta. Uupumuksen myötä hän ei myöskään jaksanut alkaa vänkäämään vastaan, päästäenkin hetken hiljaisuuden jälkeen syvän huokauksen.
”Hyvä on”, Darius vastasi lopulta, Theon yllätykseksi näinkin ”helpolla” suostuen verenluovuttajaksi. Ilme nuoremman kasvoilla kirkastui, enkelinpennun hymyillen pienesti sedälleen, joka ei niin innokkaalta vaikuttanut.
”Mutta te pysytte täällä. Seuraatte Lorythasin tilaa, sinä parannat hänet jos hän alkaa vuotamaan verta mistään”, Eliittikenraali jatkoi nopeasti, samalla kun lähti askeltamaan ovea kohden, ohimennen napaten keihäänsä matkaan.
”Voiko teitä edes jättää kahden samaan huoneeseen?”, Theo älähti sedälleen, joka ohi käveli kovinkin päättäväisenä, ulos huoneesta ja vetäen oven perässään kiinni, selvänä vastauksena pikkuhaukan kysymyksiin, ”… Et satuta häntä!”, Enkelinpentu huudahti vielä perään, tietämättä kuuliko Darius enää edes heitä.
”Pitäisikö toisen meistä kuitenkin mennä paikalle? Hänellä oli kyllä pointti, jos verisiteen kautta mahdollisia haavoja ilmestyy Seyriin, on minun varmaan parempi katsoa ne kuntoon heti…”, Theodluin kävi nyt puhumaan Iriadorille, ”… Olikohan sittenkin väärin pyytää häneltä?”.
Darius käveli muitta mutkitta vierashuoneelle, askeleensa ollen heikko, mutta kantoi sentään sen lyhyen matkan. Muuten niin levollisen ja helpottuneen oloinen haltia oli jälleen muuttunut nyreäksi ja jäykäksi, kun hän pahemmin koputtelematta astui vierashuoneeseen sisään ja sulki oven perässään. Heti ensimmäisenä katse kiinnittyi velhoon, joka selvästi oli parempiakin päiviä nähnyt.
”Tarvitset verta, kuulemma”, Tylyn nyreästi ja suorasukaisesti Darius aloitti, peremmälle astellen, pysyen kuitenkin reilun välimatkan päässä vampyyrista, ”Kuinka paljon?”.
// KANNATTI OTTAA NIIN. Katso pasilaa, siel on se spinoff sarjakin julkastu. JA VOI APUA LAJFKAJWF :DDD XARD PARKA, ei oo silläkään helppoa //