Sivu 10/15

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 13 Marras 2019, 02:59
Kirjoittaja Crimson
Katse seurasi harvinaisen tiiviisti kuinka silmäpuoli nousi sijoiltaan ylös, Mordecain kuitenkaan tekemättä itse elettäkään sen suhteen että olisi mahdollisesti luikkinut tiehensä ärhentelevän kenraalin tieltä. Yönlapsi istui sijoillaan ehkä jopa turhankin rennonoloisena toisen jalkansa nostaen polvensa ylle siinä ohessa, hiljaisena jälleen kuunnellen mistä haltia halusi häntä tällä kertaa syyttää. Locienin tekemisistä, miehen jonka Kaamosmieli oli valjastanut todennäköisesti omiin tarkoituksiinsa osaksi veljeskuntaa, eikä Lotharilla ollut itsellään ikään ollut minkäänlaista otetta siihen miten edesmennyt oli aikanaan toiminut. Hänen mielestään mokoma oli saanut mitä oli ansainnutkin loppujen lopuksi olemalla typerä, ja liian ahne, ja hän sinällään toivoi ettei poikansa, saati sitten Winder päättänyt samanlaista sudenkuoppaa alkaa kaivaa heidän suhteensa. Siitähän Zhiermatui olisi vain pitänyt – ihme ettei mokoma ollut käynyt jo kummittelemassa noille, mutta mustalla käärmeellä lieni omiakin niin sanottuja kiireitään muualla yhtä aikaa.
Velhon kulma kohosi aavistuksen, kun Darius lähti ravailemaan viimein kauemmas hänestä. Siinä vaiheessa yönlapsi huokaisi hiljaa itsekseen ja pyöräytti katsettaan tympääntyneenä, kun Haukansilmä hänelle selkänsä käänsi. Ehkä oli parempi että edes toinen heistä piti päänsä ja kielenkantansa kurissa, Mordecaille kun riitti Winderin paasaaminen jo nyt, vaikka kenraali olisi varmasti pystynyt halutessaan pahempaankin.

Velho hymähti lähes ärähtäen Winderin viimeisen huomautuksen myötä. Ei suinkaan toisen sanoille, vaan miehen yksinkertaisuudelle.
Ehkä juoninkin, mitä sitten”, velho tuhahti, ”Onko jollain sellaisella asialla tosin jotain väliäkin sinulle, mikä ei teihin millään tavalla liity?”. Olisihan Lothar voinut kertoa seuraavan sadan vuoden edestä suunnitelmia ja juonia mitä hän oli ehtinyt jo ajatella, mutta toisinaan asioiden jakaminen tiettyjen tahojen kanssa oli vain huono idea.
Se käärmekerho ei ole minun, jos niin erehdyit luulemaan kaiken tämän ajan”, Mordecai kuitenkin jatkoi ennen kuin Darius ehti väliin mitään sanoa, ”Olen vain se ainoa moraalinen ääni kahden pahan välillä, ne miehet ja naiset, tavallinen kuin erikoisempi väkikin ovat kuitenkin lojaaleja minulle. Minua pelätään syystä, muiden tietäen killanjohtajan suosivan minua jos jotain epäedullista suhteeni sattuisikin. Ei ole olemassa kuin harva magianlaji johon en kykenisi. Kirottu vereni suo minulle iättömyyden ja sellaiset vahvuudet joista sinäkin saatat vain uneksia”.
Luettelemani asiat eivät kuitenkaan tee minusta sen pahempaa tahoa kuin sinäkään olet, vaikka syystä tai toisesta haluat minusta sellaista maalata. Ei minua kiinnosta rikollinen elämäntyyli tai vilpillisyys näiden kaikkien tuhansien vuosien jälkeen, kun voin olla kiinnostunut käytännöllisemmistäkin asioista ja tiedosta”.

Ainoa jota sinun kuuluisi tässä asetelmassasi pelätä ja pelkää juonivan on Kaamosmieli. Mir Valdoren oli vain yksi hänen fanaattisista seuraajistaan, joista olen pyrkinyt pääsemään eroon yksi kerrallaan vuosien varrella, kaikessa hiljaisuudessa”, Lothar vielä lisäsi vakavampaan sävyyn, toivoen todellakin, että Winder muisti hänen varoituksensa mustasta käärmeestä yhä viime kerralta…



//HUHUH! Eikun siis. ANNA MORDEN SYÖDÄ! Käy niin kuin Ainan ruokkimille minioneilla vielä. Eru älä oo tommonen energiapallo, pitääkö se laittaa uudestaan paksuks että se rauhottuu syömään vaan suklaata ja kakkuja hetkeks?!//

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 13 Marras 2019, 11:46
Kirjoittaja Aksutar
Eliitti kavensi katsettaan vampyyrin myöntäessä kenties juonivansakin jotain. Jotain, mikä ei heihin liittynyt, mukamas. Jos se liittyi jotenkin haltioihin, liittyi se myös Dariukseen ja täten eliitti saisi pitää vampyyria vihollisena jos niin halusi. Halita hymähti terävästi, kun Mordecai ilmoitti, ettei ollut käärmekerhon omistaja. Kyllä Darius sen tiesi, mutta hän myös tiesi velhon olevan erittäin korkea-arvoisessa asemassa siinä hierarkiassa.
Mutta ehkä Mordecain sanoissa oli perää. Ehkä Darius oli epäreilu, kun ei edes harkinnut antavansa velholle mahdollisuutta todistaa olevansa jotain muuta, mitä eliitti epäili. Mutta tuolle omahyväiseltä vaikuttavalle yönsaastalle oli niin kovin vaikea antaa mahdollisuutta. Eliitti oli jo valinnut asennoitumisensa toista kohtaan ja sitä hän tuskin tulisi muuttamaan.

”Taas paasaat minulle voimistasi. Yritätkö kenties kompensoida jotain kertomalla niistä joka väliin?”, Eliitti tuhahti kuivasti vampyyrille, samalla kun lähti liikkeelle jälleen. Syystä tai toisesta haltia vaikutti levottomalta, oliko syynä sitten puheenaihe vai keskusteluseura, sitä Darius ei osannut itsekään sanoa.
”Sanot, ettei rikollinen elämäntyyli kiinnosta, mutta silti ole johtohahmona alamaailman veljeskunnassa”, haltia jatkoi, katseen pysyen tiukasti velhossa, ”Jos he kerta ovat lojaaleja sinulle, sinä pidät heidät poissa elämästäni. Jos näen yhdenkin käärmeriipuksisen tulevan minun tai läheisteni perään, kerron siitä Arethdrielille. Ja hän saa luvan valita sinun tai minun väliltä, nähdäänpähän sitten, millaista peliä kreivi pelaa. Tosin, mitä sitä suotta suuria odottamaan Cúthalioneilta”.
Darius heittäisi tasan tarkkaan lähihistorian suurimman kapinan, jos kreivi ennemmin valitsisi hämäräperäisen veljeskunnanjäsenen puolen, kuin itse eliittikenraalin, sikäli mikäli asiat kärjistyisivät rumaksi. Johan he tappoivat ihmisiä, jotka eivät millään tasolla olleet ihmisten armeijan kanssa tekemisissä. Mikseivät he siis tappaisi vampyyria, joka oli kuitenkin veljeskunnan jäsen, jonka muut tahot ehkä heitä tavoittelisivat?

”Ja mitä tulee ”kaamosmieleen”, voit lopettaa hänellä pelottelut. Ties vaikkei koko tyyppiä olisi olemassa!”, Eliittikenraali jatkoi, ”Niskassani on jo Ajankiitäjän ja Taivaanturmelijan vihat, mitä yksi olematon demoni minua pelottaisi”.
Totta kai äreä mieli sivuutti täysin ne puheet siitä, kuinka velho oli itse koittanut fanaattisia seuraajia saada pois päiväjärjestyksestä oman veljeskuntansa sisällä. Darius ei tiennyt mikä veljeskunnan tilanne oli eikä häntä liioin kiinnostanutkaan tietää. Jos kuului veljeskuntaan, oli yksi käärme muiden joukossa! Paitsi noh, ehkei Delathoksen suhteen ajatusmaailma ollut samanlainen. Vielä.



// Ei oo enää fat cat on fat morde. Kohta mahdu enää taskuunkaan, Theon pitää hankkia kantolaukku sille. Uskallaki yrittää pistää se paksuks ni on oikeesti se heppi rusetilla, ERU EI RAUHOTU KOSKAAN. Paitsi jos joku Dora tulee vähän silittelemään =w= //

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 15 Marras 2019, 03:05
Kirjoittaja Crimson
Viimein Mordecaikin hymähti ääneen Dariuksen pauhaamiselle, kuitenkaan kasvoiltaan näyttämättä sitä, että olisi voinut kylmiltään vain poistua jo paikalta, sillä tämä keskustelu ei tuntunut liikkuvan yhteenkään suuntaan juuri nyt. Mitä kreiviin tuli, uskoi Lothar Cúthalionin pitävän omiensa puolta loppujen lopuksi, jos nyt niin kalpaten muka kävisi että joku veljeskunnasta varomattomasti yrittäisi turhan isoa saalista koukkuun tulevassa. Eipä se hänen asiansa toisaalta ollut. Ja velho voisi jatkaa työskentelyään siniverisen nimiin yhtä hyvin varjoista käsin, jottei haltioiden tarvinnut keskenään hänen tähtensä kiistellä.

Se olematon demoni on tuhansia vuosia vanha, kataluuden perikuva ja omaa incubuksen vikaa. Kenties löytäisi sydänystävän kuninkaastanne sen perusteella mitä olen kuullut, Mordecai tuhahti housujensa kangasta silittäen kämmenensä alla muutaman kerran suoremmaksi, ”Manaisin sen itse pois tästä maailmasta, ellei se olisi minua vahvempi”, kuului ohimennen vielä huomautus edellisten sanojen perään. Vielä se päivä kuitenkin koittaisi, ja Lothariltahan ei aikaa elämästään puuttunut. Ellei joku keksisi miten Zhiermatuista pääsisi eroon sormia napsauttamalla, hoitaisi hän aikanaan vielä loppuun sen minkä kumppaninsa oli alun perin aloittanutkin päästämällä mokoman vapaaksi.
Olkoot, kuitenkin. Johan hän oli Winderiä ja tuon seuralaisia varoittanut, jos nuo eivät halunneet ottaa sitä varoitusta todesta, ei se olisi hänen murheensa jos Salrabia päättäisikin ilmestyä noiden elämään. Se lieni oikeastaan jopa todennäköisempi yhtälö kuin se, että joku tietty veljeskunnasta muuten olisi halunnut erikseen lähteä listimään merkkihenkilöitä. Tietenkin työtarjous sellaiseen saattaisi käydä vastapuolelta puolueiden suhteen, miksei jopa haltioidenkin puolelta jonkun toimesta, jolloin tarjoukseen saatettaisiin tarttuakin – mutta se taas ei ollut Mordecain asia.

Yritän kertoa sinulle, että antaisit minun, sekä veljeskunnan vain olla”, Lothar huokaisi kätensä nostaen ohimoaan hieromaan, ”Et halua yhtään sen enempää näkyvyyttä kuin jo omaat seuralaistesi kera heidän silmissään, ja vannon ettet sellaista huomiota kontollesi enää kaiken muun lisäksi kaipaa”.
Sinuna jättäisin myös Nerinalan riipuksen jonnekin aroille jälkeesi”, vampyyri hymähti, tietäväisenä katseensa kohottaen Dariukseen, ”Enkä kanniskelisi sitä mukanani sellaisiin paikkoihin joita turvallisena pidät”.



//Nyt mä haluan faikkariin semmosen pulleen lepakko minionin. Fat Mordesta tulee niikö taskari 2.0. ON KOKO MAAILMA RUSETILLA SEN JÄLKEEN! Dora tulee mielellään silittelemään, varastaa koko eukon Arethilta vielä =u=//

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 16 Marras 2019, 03:39
Kirjoittaja Aksutar
Totta kai eliitti pyöritteli katsettaan tylsistyneesti, kun velho kävi demonista kertomaan enemmän. Olkoot kuinka vanha tahansa, tuskin se vanhimpia voitti. Sikäli mikäli oli edes olemassa. Tietenkin, jokin demoni veljeskunnalla oli, jokin josta nuo saivat demoniverimyrkkyään, mutta oliko se sitten vain yksi pikku piru nurkassa, josta lypsettiin irti myrkkyjä?
”Päivittelet voimiasi ja sitten kerrot, ettet yhdestä demonista pääse eroon”, Eliittikenraali lähinnä mutisi itsekseen, samalla kun levoton askellus pitkin huonetta jatkui. Darius oli kyllä pistänyt korvan taakse maininnan siniverisestä, joka demonin kanssa tulisi varmasti juttuun, mutta siihen Haukansilmä ei jaksanut nyt jäädä kiinni.

”Ja minä yritän kertoa sinulle, että pidä käärmeesi ja perkeleesi poissa minun elämästäni, niin minulla ei olisi mitään syytä puuttua teidän kieroiluihin!”, Darius sähähti vampyyrille, pysähtyen tuon näkökenttään, ”Te tulitte meidän elämäämme. Me emme etsineet teitä. Pysykää poissa ja meidän ei tarvitse tämän enempää toisiamme riivata”.
Ei eliitin paksuun kalloon mahtunut se, että vanhempi Mir Valdoren heidän elämänsä oli yrittänyt pilata, eikä koko veljeskunta. Darius uskoi noiden käärmeiden olevan syypää kaikkeen, mutta mikäli mokomat pysyisivät vain poissa hänen ja rakkaidensa elämästä, ei Dariuksella ollut syytä lähteä veljeskunnan perään. Ellei itse monarkki sitten käskenyt, mutta tuskin. Tällä hetkellä he olivat liian kiireisiä ihmisten suhteen, jotta olisivat jaksaneet kiinnittää huomiota lähes olemattomiin rikollisjärjestöihin.
Katse terävöityi velhon puoleen, tuon mainitessa riipuksen. Darius ei vastannut mitään. Mikäli velho tiesi riipuksen olevan hänellä, ei Dariuksella ollut syytä valehdella. Mutta, jos velho yritti vain onkia tietoa siitä, oliko eliitti saanut riipuksen, ei hän aikonut sitä myöntää.


Theo puolestaan oli kyökin puolella saanut keitettyä teetä, jättäen pannun hautumaan hetkeksi, itse suunnaten yläkertaan isännän makuukammarille. Vaikka Mordecai ja Darius olivat ilmeisesti yhteisymmärryksestä siitä, että he vain keskustelisivat, ei Theo luottanut täysin kaksikkoon. Varsinkaan Dariukseen, setänsä kun oli niin äkkipikainen tapaus pahimmillaan. Joten, puoliverisen mielestä oli fiksua huomauttaa kartanon muille läsnäolijoille siitä, mitä kirjastossa oli meneillään.
Päästessään Seyrin makuukammarin ovelle, koputti Theo kohteliaasti oveen ja odotti, että jonkinlaisen luvan sai astua sisään. Ties mitä oven toisella puolella tapahtui, eihän sitä sopinut vain syöksyä sisään. Luvan saatuaan pikkuhaukka astahti sisään ja kohdisti jokseenkin huolestuneen katseensa Seyriin ja Mir Valdoreniin, jotka molemmat paikalta löysi.
”Darius ja Lothar… ”Keskustelevat” ”, Theo aloitti hymähtäen, ”En tiedä miksi ja mistä, mutta Darius halusi keskustella Mordecain kanssa… Ajattelin, että teidän tulisi tietää… Jos tilanne nyt päättäisikin eskaloitua”.



// !!! Fat Morde needed nyt. BULLEA BENDELE. KOKO MAAILMA SOLMUSSA! Dora tulee silitteleen joooo =w= jää Areth rannalle ruikuttaan kun Dora vie Erun. Ja sitten Eru ja Dora menee kaappaan sen Delian vielä matkaan //

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2019, 03:17
Kirjoittaja Crimson
Hiljalleen Mordecaista alkoi tuntua siltä ettei saisi taottua mitään Winderin päähän tai sen syvällisemmin kykenisi keskustelemaan haltiakenraalin kanssa. Se oli tuttu tunne jostain alamaailmasta toisinaan hieman yksinkertaisempien tahojen seurassa, jotka olivat yksinkertaisuudessaan vielä Dariustakin simppelimpiä ja toisinaan myös turhan sinisilmäisiä. Tai ehkä Lothar oli vain tottunut arvostamaan enemmän niitä hyviä keskustelukumppaneita, joiden kanssa saattoi puhua ja argumentoida rakentavasti, siinä missä omanlainen tietämys asioista aina nosti hänen mielenkiintoaan muiden kohdalla. Mutta sellaiseen Winder ei ainakaan nykyiseltään kyennyt, saaden lähinnä vain syyllistämisellään yönlapsen järjenjuoksun pahemman kerran solmuun.
Mene ja kerro se heille, en minä heitä käskytä”, Mordecai hymähtikin yhä ohimoaan tylsistyneenä hieroen, katseensa toisaalle haukansilmäisestä pyörähtäen eikä sen koommin päättänyt jatkaa siitä riipuksesta, jonka tutun häilyvän maagisen energian aisti kartanolta. Tuskinpa Winderin päästä edes olisi ollut luvassa hirveätä palkkiota, se olisi ollut korkeintaan helpotus vastapuolelle. Eivätkä he olleet mikään salamurhaajien kilta, vaikka ymmärrettävistä syistä rikollisesta veljeskunnasta sellaisia löytyi moneen erilaiseen tilanteeseen yhtälailla.
Keitä muutenkaan kiinnostaisi teidän henkenne, ellei kyseessä olisi jotain henkilökohtaista, kun likaisen rahan tekeminen on tuhansin eri keinoin paljon helpompaakin tässä yhteiskunnassa? Kuolemistanne hyötyisivät vain vihollisenne, ja joku saisi huoriin ja juomaan taskurahansa muutamalle illalle – se siitä”, vampyyri hymähti olkiaan kohauttaen, hiljentyen sitten aivan tyystin hetkeksi ennen kuin nojatuoliltaan päätti nousta.

Varoituksillani tai hyvillä teoillani ei ole merkitystä, siinä missä en myöskään kykene lupaamaan sinulle mitään, ja vaikka kykenisinkin, et sitä lupauksena pitäisi”, Mordecai hymähti liiviään asetellen paremmin jälleen ylleen istumisen jäljiltä, katseensa kohottaen sanojensa myötä paremmin Dariukseen ilmeensä kovin tyynenä ja rauhallisena kaikesta huolimatta.
Joten älä pyydä minua antamaan itsellesi mitään sellaista, johon et itsekään uskoisi. Voin seistä tässä kuuntelemassa loputtomiin sanojasi ja tarjota jotain niihin vastikkeeksi, sen kuitenkaan ilmeisesti tuomatta minkäänlaista varsinaista lopputulosta mihinkään”, velho jatkoi haltiaa silmällä pitäen harvinaisen rauhallinen katse silmissään, ”Mitä vielä haluat? Jonkin erityisen tunnustuksen tai analyysin? Tai kenties vain tilaisuuden parjata minua lisää?”.


Toisaalla Lorythas ja Iriador lepäsivät yhä kartanon isännän makuuhuoneella, punapään tuhisten aavistuksen nuhaisena vanhempansa vierellä, Seyrin hellästi sivellen korkeahaltian samettisia kiharoita. Kaiketi sen ajan olisi voinut käyttää varmasti jotenkin rakentavammin, mutta juuri nyt siinä vällyjen välissä täydessä hiljaisuudessa oli hyvä ja lämmin olla, eikä varmasti kumpikaan heistä nähnyt tarpeelliseksi lähteä harhailemaan ympäri kartanoa suotta tähän hätään.
Pian huoneen oveen kävi kuitenkin koputus, joka sai sarvipäisen vilkaisemaan huoneen ovelle päin, siinä missä Iriadorkin raotti katsettaan aavistuksen auki. Kuka se mahtoi olla? Darius kun olisi todennäköisesti astunut vain kammarin puolelle kaikessa hiljaisuudessaan sen pahemmin kainostelematta. Ehkä kyseessä oli Bennett tai joku toinen Briarista?
”Sisään”, hopeaverinen tokaisikin kaiken varalta yleiskielellä luvan antaen, varovasti samalla kohottautuen istumaan vuoteella, korkeahaltian pysytellen yhä tiiviisti Seyrin kyljessä kiinni vaikka jäikin sijoilleen yhä makaamaan. Luvan myötä Seyr sai nostaa kasvoilleen myös pienen hymyn nähdessään kuka huoneeseen astui, mutta siihen hymyyn sekoittui myös pala huolta Lorythaksen nähdessä nuorikon katseen nyt paremmin edessään.

Syy Theodluinin huoleen kuitenkin saatiin, kun haukanpoikanen kertoi Dariuksen ja Mordecain olevan toisaalla keskustelemassa keskenään, joka sai Seyrin silminnähden huolestumaan enemmän. Eihän se hyvältä kuulostanut, ainakaan Iriadorin mielestä, joka hiuksensa aavistuksen sekaisina kohosi myös istumaan selvästi unesta vielä pöllähtäneenä Seyrin viereen. Ja nyt kun sitä tarkemmin ajatteli, niin kenties ne eripuraiset ajatukset Puolikäärmeen mielessä johtuivat juurikin Winderistä ja siitä mitä toisaalla oli tekeillä…
Aistin kyllä Dariuksen eripuraiset tunteet… P-pitäisikö toisen meistä mennä sinne?”, Lorythas miettikin ääneen peiton silkkistä kangasta sormiensa välissä hermostuneena nypläten.
Antaa heidän olla keskenään, ainakin hetken”, punapää hymähti hiuksiaan ojennukseen sukien ennen kuin Theo ehtisi asiaan mitään sanoa, ”En haluaisi uskoa että syytä huoleen olisi… vai antoiko hän ymmärtää että olisi?”, korkeahaltian sokeat silmät kohosivat sinne mistä Iriador oli Theon äänen kuullut hetki sitten.



//SUCH NEED! Umpisolmuun joutaa. Dora tulee jooooooo uwu Areth jää kattoon vaan hämmentyneenä perään. Ja kyllä, Operaatio Delia täytäntöön ja sitten ne yhdessä ratsastaa valkealla ratsulla auringonlaskuun//

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2019, 16:51
Kirjoittaja Aksutar
Darius, Theodluin, Pumpkin


”Niinhän sinä väität”, Eliitti ärähti, velhon todetessa, ettei hän käskyttänyt käärmekerhonsa salamurhaajia. Johan Delathos oli ylistänyt ja nimennyt Mordecain veljeskunnan vaikutusvallaltaan toiseksi suurimmaksi vaikuttajaksi, aivan varmasti tuolla oli kaikki oikeus ja mahdollisuus pitää alaisensa kurissa jos niin halusi. Mutta puheidensa perusteella vampyyristä sai sen kuvan, ettei tuo halunnut eikä aikonut asialle mitään tehdä, vaikka kovasti kävikin vähättelemään heidän henkiensä hintaa seuraavin sanoin. Eipä se ollut yllätys, mutta olihan se hyvä tietää, ettei vampyyri heitä ja heidän elämäänsä sen enempää arvostanut.
Eliitti lähti jälleen liikkeelle, askeltaen päämäärättömästi huoneessa, samalla kun vampyyri sijoiltaan nousi ja puheitaan jatkoi. Katse pysyi yhä harvinaisen pistävästi velhossa, Dariuksen tuntien kuinka silkka viha yönlasta kohtaan alkoi närästämään rinnassa. Koko tuon olemus ärsytti eliittiä ja hän olisi voinut veikata, etteivät he olisi tulleet toimeen keskenään, vaikka välillä ei olisikaan veljeskunnan aiheuttamia jännitteitä.

”Haluan että kuolet”, Darius sähähti vampyyrille, tuon kysellessä mitä kenraali hänestä vielä halusi, ”Mutta siihen sinä et suostu, kaikkien harmiksi”, askel kävi lähestymään nyt Mordecaita, silmäpuolisen pysähtyen vain muutamien senttien päähän lyhyemmästään.
”Pysyt poissa silmistäni. Ja kun olette hoidelleet sen perkeleen N’drayerin päästä pois, pysyt myös kaukana äpärästä. En tiedä mitä valheita olet hänelle itsestäsi kertonut, mutta en anna Theon luottaa sinuun”, Oli selvästi ihme, että Darius sai hillittyä itsensä niillä sijoillaan eikä ollut jo lyönyt verenimijää päin näköä, ”Tai jos haluat olla mieliksi, teet sen hänelle selväksi itse, kun hänet otat mukaa——”
Eliitin puheet jäivät kesken ja katse käännähti kirjaston suljettua ovea kohden, kun eteissalista kuului, kuinka etuovi pamahti auki ja turhankin tuttu ja ärsyttävä naisääni kävi rääkymään Seyrin nimeä ärsyttävän sointuisasti, niin lujaa, ettei sitä voinut olla kuulematta myös yläkertaan…


Pikkuhaukan katse seuraili Seyriä ja Mir Valdorenia, jotka molemmat näyttivät jonkinlaisilta yhteistorkuilta heräilevän hänen saapumisensa myötä. Theo hymyili, vaikka tunsi pienen pistoksen rinnassaan. Siitä oli pitkä aika, kun hän viimeksi oli tuntenut olevansa kateellinen mistään kenellekään, mutta jonkinlainen outo läheisyydenkaipuu pääsi yllättämään nyt, kun heräilevää kaksikkoa seurasi. Mikä sinällään taas oli outoa, Theo kun nimenomaan halusi vältellä läheisyyttä sattuneista syistä…
Lorythas kertoi aistivansa eliitin eripuraiset tunteet, kysellen sitten, olisiko jonkun pitänyt mennä pitämään kaksikkoa silmällä. Theo ei ehättänyt vastata, kun Iriador jo toi mielipiteensä esiin, kysellen kuitenkin millä mielin tummatukkaiset toistensa seuraan olivat jääneet. Theo kohautti pienesti olkapäitään aluksi, ennen kuin suunsa avasi.
”En taida tuntea kumpaakaan heistä niin hyvin, että osaisin vastata tuohon… Ei Darius ainakaan ase kourassa kirjastossa meitä odottanut, mutta näytti kyllä yhtä murhanhimoiselta mitä aina… Hänen ilmeitä kun on vaikea muutenkin tulkita…”, Theodluin kertoi, ”En edes tiedä, mistä Darius halusi puhua Lotharin kanssa”.

Pikkuhaukka oli selvästi jatkamassa puheitaan, mutta ennen kuin sai ääntä ulos kurkusta, kuului alakerrasta huuto, joka huhuili Lorythasia nimeltä. Kovinkin heleänsointuisasti, aivan kuin vanha heila konsanaan.
”Taisit saada vieraita”, Theo hymähti naurahtavasti, miettien kuka kartanolle oli mahdollisesti saapunut.


Pumpkin oli tuttuun tapaansa ollut kylällä pyörimässä kera Lokenen, molempien nyt ollen paremmalla tuulella, kun puheet Seyrin tervehtymisestä olivat alkaneet kiertää kylällä. Jotain kartanolla oli tapahtunut, itse yliparantajakin oli eilen vieraillut kylässä, sen oli moni lohikäärme aistinut yömyöhäsellä… Joten ehkä Yliparantaja oli auttanut Seyriä ja nyt tuo oli kunnossa, vaikkei vielä naamaansa ollut näyttänyt kansan keskuudessa.
Oli miten oli, Saga oli ollut utelias ja oli halunnut mennä jo aamusta katsomaan Seyriä. Taho jos toinenkin, oli kuitenkin todennut, ettei se olisi ollut hyvä idea, joten pikkunaaras oli saanut luvan tyytyä odottelemaan vuoroaan. Seyrillä kun oli vieraitakin, kuulemma ja olivathan Saga ja Lokene nähneet eilen kuinka tuttu haltiakaksikko oli saapunut kaupunkiin, kera kolmannen suippokorvan.

Kylällä oli kuitenkin tullut vastaan toinenkin tuntematon kasvo. Ujonvälttelevältä vaikuttava matkaaja kera kahden pikkulohikäärmeen oli kiinnittänyt Pumpkinin huomion ja ennen kuin tuo tummatukkainen nainen oli ehättänyt piiloon mennä, oli Saga jo syöksynyt tuon seuraan kyselemään kuka tuo oli, mitä tuo täällä teki, keitä tuon pikkuliskot olivat ja kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä. Kysymyksistä kun Sagalla ei ollut koskaan pulaa!
Kun oli käynyt ilmi, että nainen oli Lorythaksen ystävä, oli Saga saanut oivalluksen. Hehän saattaisivat naisen Lorythaksen luokse, ihan van hyvää hyvyyttään kävisivät tuon viemässä kartanolle asti. ”Kyllä sinne voi mennä, ei Lorythas suutu”.
Joten, suosiolla tai väkisin nainen oli raahattu naaraskaksikon matkaan, aina sinne Seyrin kartanolle asti, Sagan paukaten sisään ovista tutun turhauttavalla tavallaan, mitään sen kummemmin koputtelematta. Ja sen jälkeen tummahipiä oli vetänyt syvään henkeä, ennen kuin oli kirjaimellisesti käynyt huutamaan.
”LLLOOOOORYYYTHAAAA’AAAS. Löysimme ystäväsi kyliltä harhailemasta!”


// HUGE NEED! Ja kyllä, valkealla ratsulla auringonlaskuun ja nauretaan miehille. Jätkät jää kattoon perään silleen voi perkele ja syyttävät toisiaan et kuka saatana päästi Doran valtakuntaan ku se tuli ja vei naiset //

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2019, 19:48
Kirjoittaja Crimson
Iriador, Lorythas, Mordecai, Nessaya


Eiköhän Winderin toive Lotharin kuolemasta tulisi toteutumaan pikemmin kuin kenraali mielessään kuvitteli. Mutta vielä Mordecai ei ollut valmis poistumaan tästä kehostaan ja elämästään, eikä tulisi olemaan ennen kuin oli saattanut oman tehtävänsä päätökseen. Kaikessa hiljaisuudessaan niitä ajatuksia päässään pyörittäen yönlapsi silmäsikin yhä niin kovin rauhallisena takaisin haukankatseeseen, jonka Darius toi lähemmäs häntä askeltaessaan ja pysähtyen lähes kiinni velhoon. Vaikka selvästi oman ärtymyksensä rajamailla olikin, ei Mordecai silti pelännyt Winderiä, tai ottanut tuon sanoja itseensä millään tapaa. Heidän näkemyksensä ja ajattelutapansa sattuivat vain poikkeamaan toisistaan harvinaisen paljon, eivätkä ne tulisi toisiaan kohtaamaan ellei Darius olisi vapaaehtoisesti antanut velholle tilaisuutta olla silmissään jotain muutakin kuin vain se pelkkä sysipaha juonitteleva muukalainen, jollaisena kenraali hänet omasta halustaan näki.

Velho ehätti vain hymähtää Winderin sanoihin, kun ulko-ovi kävi eteissalissa pamahtamaan auki, mitä seurasi kutsu joka mitä ilmeisimmin oli tarkoitettu yläkerran väelle. Ainakin siitä päätellen, että naisääni huusi kartanon isännän nimeä. Mistäpä Lothar olisi voinut varmaksi sanoa mistä oli kyse, sillä ei hän tuntenut äänen omistajaa, saati sitten oikeastaan juuri ketään paikan päältä muutenkaan.
Vaikka Darius oli kääntynyt katsomaan muualle, jäi Mordecai silti yhä silmäilemään eliitin kasvoja arvioiden.
Toivoisin hänen voivan itse muodostaa mielipiteensä”, Lothar kommentoi viimein näkemyksensä siihen mihin keskustelu oli ennen keskeyttävää tekijää jäänyt, ”Mutta olkoon menneeksi”. Kukapa hän oli päättämään Windereiden asioista, tietäen kyllä Theodluininkin kuuluvan arvostettuun sukuun veripuolisuudestaan huolimatta. Sen sijaan että velho aikoisi pysytellä pois nuorikon elämästä ja suoriltaan olisi ollut haltiakenraalin haluja toteuttamassa , halusi hän ennemmin Theon itsensä tekevän päätöksensä sen suhteen halusiko tuo olla hänen kanssaan tekemisissä vai ei tulevassa. Mutta siihen hän ehättäisi puuttua myöhemmin illalla kaksin haukanpoikasen kanssa paremmin ja ottaa asian puheeksi, kun ylimääräisiä korvia ei olisi kuuntelemassa.
Oli kuitenkin yksi asia joka Mordecain täytyi vielä Winderin seurassa suorittaa, sen myötä hän voisi kenties pysytelläkin poissa lopun päivän Dariuksen silmistä tuon toiveiden mukaisesti, sillä tätä menoa kenraali kuluttaisi itsensä vain loppuun ennen kuin ilta edes ehättäisi laskeutua arojen ylle. Yönlapsen katse kääntyikin viimein oman taskunsa puoleen haltian kasvoilta, Lotharin nostaen sieltä esille sen erikoisen maagisen korun, jonka hän aikaisemmin oli kartanon pihamaalta hangesta aistinut ja noukkinut mukaansa. Hänhän olisi voinut sen julkeasti vain pitää itsellään, tai kenties myydä selvitettyään sen salaisuudet. Sen viime iltaisen verellä ruokailun myötä hän oli kuitenkin tietoinen siitä kuinka koru oli kartanon etupihalle kasvaneisiin kinoksiin päätynyt edellisenä iltana, ja siitä kenelle se kuului, mistä syystä Mordecai kävikin lumottua lahjaa tarjoamaan takaisin Dariukselle.
Ymmärtääkseni se kuuluu sinulle”, Lothar hymähti, uudemman kerran katseensa kohottaen pitempänsä kasvoille, ”Se halusi tulla löydetyksi kartanon pihamaalta. Olisin jättänyt sen Seyrin haltuun ennen lähtöäni, ellen tietäisi sinun viskanneen sitä hankeen edellisiltana”.


Sopii toivoa että edes pieni etiketinripe pitelee häntä Mordecain seurassa, en usko että hän erikseen toivoo saavansa kreiviä vihaiseksi yrittämällä tarkoituksella piestä siniverisen henkivartijasta ilmat pihalle”, Iriador huokaisi Theon sanoihin, ollen kutakuinkin valmis siirtymään itse kirjaston puolelle kuuntelemaan kaksikon marinoita. Joskin, eiköhän se ollut Darius joka marisi Lotharille kuin ämmä konsanaan, sillä silmäpuoli tuskin sai tahtoaan lävitse sellaisessa seurassa, jota ei heidän elämänsä ja olemisensa muutenkaan tuntunut kiinnostavan.
Se huuto alakerrasta kuitenkin sai yhden jos toisenkin kammarissa kiinnittämään huomionsa lyhyeksi jääneestä keskustelusta toisaalle, Lorythaksen ja Iriadorin kyllä tunnistaen punaisen paholaisen äänen. Lorythaksen etenkin, joka kurtisti kulmiaan uupuneena ja mietti ensikäteen mitä perkelettä Pumpkin oli ehättänyt jo järjestää hänen hermojaan koetellakseen näinkin pian ikävien sattumusten jälkeen.
Että pitikin sattua…”, hopeahapsinen hymähti kuivasti, saaden Iriadorin virnistämään vierestään. Punapäinen kampesikin itsensä jaloilleen vuoteelta, kiskaisten aluspaitansa ylle lämpimän villapaitansa takaisin ja sukat jalkoihinsa, jottei viileällä lattialla paljoin jaloin tarvitsisi hiippailla. Ehkä olisi parempi mennä alakertaan Pumpkinia vastaan, ennen kuin se peto löytäisi seurueineen yläkertaan. Tai niin Lorythas ensimmäisenä ajatteli, sarvipäisen käyden vaivalloisesti kehonsa sieltä täältä lukoistaan auki naksuen kaikesta makaamisesta. Horjahtaen sarvipää saikin itsensä ylös, mutta joutui hakemaan tukea Iriadorista, joka pienesti säpsähti sitä yllättävää kosketusta, vaikkei siitä näennäisesti mitenkään pahastunutkaan.

Oletko varma, että sinun kannattaa nousta jo vuoteesta ylös? Voin kyllä Theon kanssa kaksinkin käydä alhaalla, keksiä Pumpkinille jotain tekemistä, ja sitten tarkistaa ettei Darius ole kuristanut Mordecaita hengiltä”, punapää tuumi huolestuneisuuttaan pienesti hymyillen.
Se paholainenhan kaahaisi ohitsenne tänne heti, jos en saapuisi sitä vastaan”, puoliverinen hymähti osin tuohtuneena, itsekin kohottaen kuitenkin hymynpilkkeen kasvoilleen kaikesta uupumuksestaan ja säryistään huolimatta, ”Sitä paitsi pieni jaloittelu tuskin tekee pahaa näin muutaman päivän sängyssä makoilun jäljiltä. Suotta huolehditte, tiedän kyllä milloin minun täytyy istahtaa takaisin alas. Jos kuitenkin… tukenani pysyttelisitte kaiken varalta”, Lorythas vakuutteli, ollen oikeastaan tyytyväinen siitä että saisi hetkeksi jättää sängyn jälkeensä, vaikka syy siihen ei ollutkaan se kaikkein mieleisin juuri nyt.


Alakerrassa kirjastossa keskenään olevien tummatukkaisten lisäksi eteissaliin oli kuin olikin saapunut Sagan seurassa myös Lokene, naaraskäärmeen näyttäen muutaman päivän riutumisen jäljiltä kovin nuutuneelta, mutta onnelliselta siitä että Vaern oli yhä hengissä. Heidän mukanaan oli kuitenkin myös hopeiselle naaraalle tuttu kasvo, nimittäin Tummalintu, jonka Lokene kyllä muisti yhä ulkonäöltään Briarista joitain kymmeniä vuosia sitten. Aneritte oli viimeiseen asti yrittänyt vältellä vieraita siinä missä tuttujakin jäätyään Briariin sen myötä levähtämään, kun oli Seyrin tuonut takaisin tänne. No, ehkä osasyynä tänne jäämiseen olivat olleet keskitalven tulijuhlat, joista Nessi olisi halunnut keksiä jotain tuliaisia Scyllalle ja susille ennen kuin olisi pohjoisen jätit etsinyt jälleen käsiinsä. Sattuneista syistä ne juhlat olivat seisahtuneet kuitenkin kuin seinään välikohtauksen takia, minkä myötä kyläpäällikön kunnosta ei ollut kuulunut tätä päivää aikaisemmin lainkaan hyviä uutisia. Jos Seyrin loppu olisikin koittanut, olisi Ane halunnut olla mukana mahdollisessa polttohautausseremoniassa, mutta kaikkien onneksi sellaista ei ollut tarvinnut kenenkään tähden järjestää. Ei edes Nerinalan, nyt edesmenneen vanhan tutun ollessa kääntänyt takkinsa Briarilaisille, eikä haltianaisen muistoa haluttu julkisesti muistella, mikä sinällään oli ymmärrettävää.

Mutta ne harmaat ajatukset Nessi oli ehättänyt jo jättää taakse, sillä hänen seuralaisensa, ja etenkin varsinaiseksi hölösuuksi paljastunut Pumpkin vaikutti lähinnä positiivisesti muuten niin aran matkalaisen mieleen. Lokenen seura toi turvaa, siinä missä Caer ja Hyrakin olivat saapuneet kartanolle, mutta jääneet sen pihamaalle temmeltämään mieluummin, nyt katon laidalla kolistellen ja kilpaa kiitäen siinä missä muu kolmikko oli sisälle saapunut.
Ensitöikseen sulkatukkainen riisui käpälistään tumppunsa, ja laski kasvojaan suojaavaa hartiahuivia paremmin alas, säpsähtäen kuitenkin kun tummahipiäinen kävi rääkäisemään varsin suorasukaisen sisäänkäyntinsä jälkeen kutsuhuutonsa ilmoille.
”Eihän meidän sovi tuolla tavalla vain huudella päällikön perään!”, Nessi huudahti hillittyyn ääneen toppuuttelevana eleenä Pumpkinin olkapäähän kädellään koskien, Lokenen lähinnä hihitellessä itsekseen Sagan tapoja kuten tavallista. Sulkatukkaisen mielestä tällainen luvaton paikalle tulo ei muutenkaan ollut ollut hyvä idea, etenkin jos paikalla oli muitakin kuin kartanon isäntä itse!


//On kyllä kuule nyt huge need of everything jos siitä lähetään 8))) No niinpä. Siellä ne sättii, Dora tuli näyttään mallia kuin valtakunnan naiset kaapataan messiin. Sitten ne perustaa hirvee amazonämmät kerhon vielä, ja niin puolivaltakuntaa tutisi saappaissaan kun sai kuulla hurjien olevan irti jossain päin Cryptiä//

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2019, 21:18
Kirjoittaja Aksutar
Darius kurtisti kulmiaan, kuunnellen eteisaulan ääniä. Eliitti oli lähteä liikkeelle, kun yllättäen Mordecai suunsa vielä avasi ja sai eliitin katsahtamaan puoleensa, kahta ärtyisämpänä mitä äsken. Nopeasti vampyyrin kasvoista se katse laski tuon käteen, velhon ojentaessa hänelle takaisin taivaanturmelijan riipusta. Darius oli valehtelematta jo unohtanut koko korun ja varmaan mennyt itse sitä etsimään sitten, kun mokoman olisi muistanut. Mutta syystä tai toisesta Mordecai oli sen löytänyt ja nyt palauttamassa hänelle, eikä Darius jälleenkään tiennyt miten olisi pitänyt reagoida. Varmaan kiitos olisi ollut paikallaan, mutta eihän eliittikenraalista sellaista olisi sanomaan vampyyrin seurassa. Ja toisaalta, halusiko hän edes korun takaisin? Totta kai, se oli äärimmäisen hyödyllinen Aranin seurassa, mutta oliko hänellä enää oikeutta käyttää korua sen jälkeen, mitä hän oli sanonut ja tehnyt Yliparantajan seurassa…

Hetken Haukansilmä katsoikin korua tekemättä mitään, kunnes otti sen vastaan ja sujautti omaan taskuunsa näin alkajaisiksi. Nopea katse käväisi velhon kasvoilla, ennen kuin tuhahduksen saattelemana Darius kääntyi kannoillaan ja lähti kävelemään kohden kirjaston ovea.

Pumpkin oli pysähtynyt keskelle eteissalia odottelemaan, mistä päin kartanoa kuuluisi elonmerkkejä, ennen kuin päättäisi mihin suuntaan he lähtisivät. Naaraan kultainen katse kääntyi kuitenkin Nessin puoleen, tuon todetessa, ettei Sagan tapa huudella päällikön perään ollut kovin soveliasta. Ja siihenkös tummahipiä virnisti.
”Eeeeei hän pahastu”, Saga hymisi, ”Sitä paitsi miten hän muuten tietäisi, että olemme paikalla?”, Virne tummahipiän kasvoilla levisi hetkellisesti, kunnes kirjaston ovi sivulla kävi avautumaan napakasti, saaden Pumpkinin hätkähtämään sijoillaan.
”Lorythas on lepäämässä, enkä usko että hän kaipaa sinun seuraasi juuri nyt”, Darius aloitti närkästyneenkuuloisena, astellessaan eteissalin puoleen kirjastosta. Eliitti pysähtyi kuitenkin sijoilleen nähdessään tutun kasvon Sagan ja Lokenen seurassa, sen närkästyneen ilmeen muuttuen haltian kasvoilla lähinnä kysyväksi, ”Aneritte… Mitä sinä täällä teet?”.
”No samaa voisi kysyä sinulta! Onko Lorythas siellä, tulimme häntä tapaamaan”, Saga tuhahti haltiakenraalille, koittaen kurkkia sijoiltaan kirjaston suuntaan.
”Hän on lepäämässä, kuten sanoin. Eikä ota vieraita vastaan nyt”, Haukansilmä toisti itseään, vilkaisten varoittavanhaastavasti nuorta naarasta, samalla kävellen lähemmäksi naiskolmikkoa.
Pumpkin ehätti etusormensa nostaa pystyyn ja oli selvästi aloittamassa asteen tai toisen nurinan haltiakenraalille, kun sivusilmällä huomasikin jo alakertaan saapuvan kolmikon rappusissa.


”Hänestä ei koskaan tiedä”, Theodluin hymähti Iriadorin sanoihin, toivoen kuitenkin yhtälailla, ettei Darius tietentahtoen tilannetta tappeluksi ajaisi. Mordecai sitä tuskin tekisi, vaikka velho taisikin olla turhan terävä kielestään ja jos ei varoisi, saisi varmasti tahtomattaan provosoitua Haukansilmän käymään päälle.
Sen asian pohdinta jäi kuitenkin toissijaiseksi sen naisäänen myötä, Lorythaksen näyttäen turhautuneelta vieraan suhteen. Ei ilmeisesti kukaan mieluisa tuttu?
Theo otti nopean, puolittaisen askeleen lähemmäksi hopeaveristä, kun tuo lähti kunnostaan huolimatta kampeamaan itseään ylös vuoteeltaan. Vanhemman puoliverisen horjahdus sai pikkuhaukan ynähtämään pienesti, Theon saaden pidätellä itseään, ettei olisi saman tien mennyt vain saattamaan Seyriä takaisin vuoteelle ja käskenyt tuon pysymään siellä. Myös Iriador oli huolissaan sarvipäisen jaksamisesta, Lorythasin kuitenkin vakuutellen tietävänsä jaksamisensa rajat — ja kuulemma alakerran vieras olisi ennemmin tai myöhemmin makuukammarilla, ellei Seyr itse tuota menisi tervehtimään.

”Jaloittelu voisi olla kyllä hyvästä, kenties raitis ilmakin piristäisi. Mutta et saa rasittaa itseäsi liikaa”, Theo vastasi hymyillen, aikomatta sen koommin estellä Lorythasia, jos tuo halusi jaloitella. Niinpä kun Lorythas ja Iriador olivat valmiita, lähti kolmikko kulkeutumaan kohden rappusia, sitä vauhtia mihin Lorythas nyt kykeni muutaman päivän vuodepotilaana olemisen jälkeen. Jo rappujen yläpäässä saattoi kuulla, kuinka ainakin Darius oli eteissaliin tiensä löytänyt ja jututti naisääntä, joten olettaa saattoi, että eliitti ja vampyyri olivat päättäneet oman keskustelunsa. Mikä lieni kai hyvä asia.

”No eipä hän näytä enää lepäävän!”, Saga virnisti, kuulostaen turhankin voitonriemuiselta, kun keksi jotain painavaa vastaansanomista haltialle, nyt kun he olivat nähneet Seyrin saapuvan alakertaan kera kahden avustajan. Toisen hän tunnistikin, Iriadoria oli aina mukava nähdä, mutta tuo tummatukkainen haltianuorukainen oli Sagalle arvoitus.
”Lorythas olet elossa, kuinka mukavaa!”, Saga kääntyi puhuttelemaan hopeaveristä, sivuuttaen nyt täysin eliittikenraalin, joka melkein oli ehtinyt suunsa avata ja jotain tummahipiälle sanomaan vastaan, ”Löysimme Nessin kylältä, hän halusi tulla katsomaan sinua, joten me tulimme”, Saga jatkoi, kauniinreilusti vierittäen syyn tästä vierailusta Nessayan niskaan, vaikka loppupeleissä se oli hän joka kartanolle kaksi muuta mukanaan oli raahannut.



// Huge need on meidän megapelille gief plz naow. Also where is my bastard husband aka Deli i need that man in my lyef. Ja apua :D Hirvee amazonämmä kerho pystyyn vaan, Scylla liittyy seuraan ja kattoo ettei kukaan kiusaa muijia //

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2019, 22:31
Kirjoittaja Crimson
Koru vaihtoi omistajaa kenraalin sitä hetken selvästi epäröidessä, siinä missä kaikessa hiljaisuudessa kaksikko vielä vaihtoi katsahduksen toistensa kasvoille, kunnes Winder kävi ensimmäisenä selkänsä kääntämään Mordecaille aikeinaan selvästi poistua paikalta. Vampyyri kallisti päätään aavistuksen Winderin menoa seuraten, mielessään arvellen haltiakenraalin olevan kyllä kiitollinen siitä eleestä vaikkei mitään ollut enää erikseen sanonutkaan hänelle. Mutta ei siihen ollut tarvetta, eikä Lothar antaisi asian vaivata mieltään ymmärtäessään kyllä miksei kiitosta Dariuksen kaltaiselta henkilöltä saanut etenkään heidän keskustelunsa myötä. Haukansilmäinen kuitenkin poistui, jättäen pitkätukkaisemman seisomaan huoneeseen jälkeensä yksin. Eikä Lothar nähnyt tarpeelliseksi lähteä haltian perään tai vaihtaa huonetta, ellei joku sitten haluaisi kirjastotilaa omaan käyttöönsä. Velho istahtikin takaisin nojatuolille takan ääreen tuhlaamaan aikaansa, jääden lähinnä sivukorvalla kuuntelemaan mitä eteisaulassa puhuttiin ja ylipäätään tapahtui, samalla kun jäi kyllästyneenoloisena pyörittelemään maagisia säikeitä toisessa kädessään.


Nessi kävi puolittain virnistäen, puolittain epäröiden vastaamaan Sagan virnistykseen ja kujerrukseen. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä olisi sanonut tummahipiälle takaisin, purren pienesti huultaan ajatuksesta että joku vielä suuttuisi heille tästä hyvästä. Mutta ainahan Tummalintu olisi voinut luikkia kärpäsenä kattoon tai hiirenä ahtaimman alusen omaavan huonekalun alle piiloon! Eikä tämä sitä paitsi ollut hänen ideansa jos siitä lähettiin! Hänet oli raahattu mukaan, Nessayalla ollen sellainen olo että oli pelkkä tekosyy Pumpkinille ja Seyrin ratsulle päästä kuokkimaan kartanon puolelle sillä verukkeella, että hän sattui olemaan paikalla ja odottanut jos olisi saanut tilaisuuden ehkä iltamyöhään nähdä Lorythaksen Bennettin tai jonkun toisen seurassa.
No, oli miten oli, he olivat nyt täällä, sulkatukkaisen pohtien kuumeisesti miten olisi voinut mahdollisesti jarruttaa Pumpkinia ja saada toisen malttamaan sen aikaa, että joku kunnolla heitä vastaan kenties tulisi. Ja niin tulikin, mutta ne kasvot eivät kuuluneet kenellekään sellaiselle, jonka Nessi olisi kuvitellut tapaavansa näinkin pian uudestaan. Kyseessä oli nimittäin Darius, jonka seuralaisineen Nessaya oli auttanut vain muutamia päiviä sitten suolta turvaan!

Se ihmetys lieni molemminpuolinen, yhä kylmästä punaposkisen tummatukan jääden tuijottamaan kysyvästi paikalle ehättänyttä haltiaa. Ane tuskin ehätti avata suutaan ja vetää henkeä selittääkseen tilanteen miehelle, kun Pumpkin jo ehätti ensin jatkamaan sanailuaan, saaden pisamakasvoisen nostamaan toisen kätensä rintaansa vasten kuin turvakseen ja ottamaan pienen vinon askeleen taemmas tummahipiäisestä. Selvästikään haltiamies ei ollut innoissaan nähdessään kultasilmäistä täällä – Nessaya oli kyllä mielestään maininnut ettei tämä tulisi olemaan millään tavalla hyvä idea ja tässä se nyt nähtäisiin!

Kaikeksi onneksi kai paikalle saapui kuitenkin lisää väkeä, Nessin katseen kirien portaikon suuntaan josta tutun punapäisen lisäksi toinen nuoren oloinen haltia saattoi Seyriä alas portaikon alapäähän. Lorythaksen uupunut katse käväisi ensimmäisenä Pumpkinissa, hopeaverisen näyttäen sen hetken entistäkin turhautuneemmalta, sillä hän ei todellakaan juuri nyt olisi jaksanut Sagan kujeiluja. Mutta ilmeisesti naaraskäärmeiden vierailuun oli syykin, sillä nuo olivat törmänneet jossain Nessayaan ja olivat tuota nyt saattamassa tänne syystä tai toisesta.
”E-ei se kyllä ihan niin mennyt!”, sulkapäinen säpsähti sijoiltaan tuhahtaen äkkiä Sagan sanoihin, ”Voin kyllä selittää…”.
Mutta sille selittämiselle kenties oli oma hetkensä, Nessin saaden lämpimän hymyn kyläpäälliköltä takaisin sen sijaan että sarvipäinen olisi ollut suoriltaan heille vihainen. Lyhyen hiljaisuuden myötä Lokene kirmasi tietenkin ensimmäisenä aulan halki helpotuksestaan lähes ilmaan hypähtäen veljeään hetken ollen vain tuijottanut, kapsahtaen kevyesti humanoidien tapaan halaamaan Vaernia tiukasti itseään vasten. Jos se olisi osannut ja ymmärtänyt itkemisen konseptin, olisi hopeinen naaras varmaan onneaan myös osannut kyynelehtiä, mutta toistaiseksi moinen oli Lokenelle vierasta. Sen sijaan naaraan kasvoilla oli huolen ja helpotuksen sekainen ilme, kun se painoi kasvonsa platinaisten hiusten lomaan vasten Loryn toista hartiaa lohikäärmekielellä hiljaa supisten jotain velipuolelleen, samalla kun Lorythas toisen kätensä kietoi vanhan ystävänsä ympärille ja laski oman kasvojensyrjänsä vastoin naaraskäärmeen vastakkaiselle hartialle murheellisena. Siinä vaiheessa Iriador kehtasi päästää Hopeisesta otteensa irti ja astahtaa tilaa antaen syrjemmälle, sillä hän uskoi kyllä Lokenen tuen olevan kruunatulle tarpeeksi tähän hätään.

”Siitä ei hirveän pitkä tovi olekaan kun viimeksi tapasimme”, sokea korkeahaltia hymyili suuntaan josta Nessayan äänen oli kuullut, sulkatukkaisen tytön hymyillen punapäälle takaisin.
”En ole ehtinyt Briarista minnekään lähteä sen myötä kun autoin teitä ja Seyrin toin tänne takaisin”, Ane hymyili aavistuksen kainostellen, ”Minun oli tarkoitus jäädä seuraamaan keskitalvenjuhlaa tänne, sattuneista syistä kuitenkin täällä ei hirveän hilpeä tunnelma ole ollut viimeiseen pariin päivään ja jäin odottamaan jotain… ihan muuta”.



//Gief plz naow JA KATALA KANS! VIELÄ ME SINNE PÄÄSTÄÄN just wait nyt kun tätä jatketaan tälleen kivasti ja päästään eteenpäin. Motivoit ittees nyt sillä, et siellä se viskikurppa oottaa jo nurkan takana tulevia settejä. Kyllä! Scylla on niitten virallinen bodyguard. Ihan niinku ne sellasta tarttis erikseen mukamas, mut täytyyhän jollain nyt virallinen titteli olla!//

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 10 Joulu 2019, 23:11
Kirjoittaja Aksutar
Pumpkin vilkaisi Aneritten puoleen olkansa yli harvinaisen maireasti virnuillen, kun tummatukkainen kävi hänen sanoihin väittämään vastaan. Nainen saisi kyllä selitellä tilannetta jos halusi, mutta Saga ei aikonut ottaa syytä niskoilleen tästä ”tunkeutumisesta”. Eipä asiasta täytynyt lähteä heti vääntämään, kun Lokene ensimmäisenä sijoiltaan liikahti ja syöksyi velipuoltaan halaamaan, Sagan katsellen hymyillen ystävänsä perään. Totta kai pikkunaaras oli myös iloinen, että Lorythas oli elossa, mutta eihän hän sitä osannut ilmaista muuta kuin kujeilevien huomautuksien avulla.
Siinä missä Iriador, astahti myös Theodluin kauemmas Seyristä, kun tuo valkeahiuksinen nainen sarvipäistä syöksyi halaamaan. Enkelinpentu seurasi tilannetta hetken vierestä, kunnes vilkaisi setäänsä ja siitä kirjaston ovelle, jonka puolesta huokui jälleen kovinkin houkutteleva magia. Ainakaan Dariuksen yllä ei ollut verta eikä eliitti näyttänyt olleen minkäänlaisessa kärhämässä, joten olettaa saattoi, että Mordecai ja Winder olivat kyenneet keskustelemaan sivistyneesti. Kerta Lorythasilla oli nyt montakin henkilöä seuranaan ja tukenaan, ei Theo katsonut läsnäoloaan tarvittavaksi. Eihän hän edes tuntenut puolia porukasta, eikä uskonut että kukaan näkisi tarpeelliseksi esitellä häntä, joten vähin äänin pikkuhaukka lähti askeltamaan kirjaston suuntaan.

Darius seurasi katseellaan, kuinka Theo hänen ohitse käveli kirjaston suuntaan, käymättä kuitenkaan pysäyttämään veljenpoikaansa. Menkööt sen lepakon seuraan, jos niin kovasti halusi. Eliitin huomio kääntyi takaisin muiden puoleen, kun Iriador Anerittea lähti puhuttelemaan. Tummatukka kertoi, ettei ollut ehtinyt edes lähteä Briarista sen jälkeen, kun Lorythasin oli kotiin kiikuttanut.
”Mutta kartanolle ovet paukkuen saapuminen tuskin oli sinun ideasi…”, Darius huomautti Anen puheiden perään, samalla kun askelsi lähemmäs Lorythasia. Eliitin katse pysyi tiukasti Anerittessa, eliitin tarkkaillen naista kenties turhankin pistävänoloisesti, vaikkei sitä itse tiedostanut. Ehkä se oli vain hyvä, että Ane oli paikalla. Kenties johonkin väliin he voisivat kunnolla kiittää sulkapäistä avusta.
”Kyllä oli, me vain tulimme mukaan”, Pumpkin vakuutteli nopeasti, vähätellen omaa ja Lokenen osuutta tähän tapahtumaan.
”Mutta nyt kun olet taas elossa, onko juhlien tarkoitus tapahtua? Puheita siitä kyllä kuului pitkin kylää”, Saga jatkoi, huomionsa siirtäen lähestyneestä eliitistä Seyrin puoleen.

Theo oli kaikessa hiljaisuudessaan hiipinyt kirjaston puolelle, askeltaen nyt lähemmäs velhoa, joka magiallaan oli päättänyt alkaa leikkimään. Jälleen puoliverisen katse oli lähes kuin lumoutunut siitä magiasta, mitä toinen hohkasi. Pikkuhaukan askel pysähtyi Mordecain vierelle, toisen käden kohoten pienesti vampyyrin puoleen, ennen kuin enkelinpentu näytti havahtuvan omasta transsistaan.
”Selvisit näemmä hengissä kuulusteluista”, Theo naurahti pienesti, katseensa kohdistaen vanhemman kasvoihin, ”Mistä ikinä hän halusikaan puhua… Se tuskin lienee minun asiani. Mutta toivon, ettei hän turhan törkeä ollut”.



// KATALA NEEDED YESSSSSS PLZZZ. And im waiting :3c Nurkan taakse hyppään. eikun. Ehkä mä saan näistä meidän peleistä motivaatiota muihinkin, ootas vaan ku polkasen. Ja siis, Scylla on bodyguard vaan niiku statussymbolina. Ei sil oikeesti mitään käyttöö oo mut pitäähän sitä nyt arvonsa näyttää //

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 11 Joulu 2019, 00:09
Kirjoittaja Crimson
Ane ehti korkeintaan taas raottaa suutaan auki, kun Pumpkin ehätti omansa avata häntä ennen, syyttäen häntä nyt tästä ”häiriköinnistä” ja paikalle ovet paukkuen saapumisesta. Kultasilmäinenhän osoittautui samanlaiseksi kiusankappale kuin Caer ja Hyra konsanaan! Nessihän ei sitä osannut pahakseen tosin laittaa, naisen kyllä sisukkaasti nostaen kätensä puuskaan merkiksi kuitenkin siitä, että lieni eri mieltä tummahipiäisen kanssa, samalla katsellen kulmiensa alta toruen mokomaa päin.
Saga kuitenkin osoitti kiinnostuksensa juhlia kohtaan seuraavaksi, saaden Anerittenkin ilmeen laantumaan tyynemmäksi. Nessin katse kohosikin hopeaverisiin sisaruksiin, jotka eivät turhaan pitäneet kiirettä toistensa halailun suhteen, Lokenen oikeastaan haluamatta edes päästää irti Vaernista joka koettelemuksistaan oli jälleen selvinnyt jollain ihmeellisellä tavalla. Naaraskäärme oli siitä äärimmäisen onnellinen ja huojentunut, ei se olisi osannut edes kuvitella elämää ilman Lorythasta, joka aina oli niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina ollut naaraan vierellä ja toisinpäin.

”Nyt kun olen taas elossa…”, Lorythas hymähti lähinnä itsekseen Pumpkinin sanoille, sen verran toppuutellen kädellään silittäen Lokenea samalla, että naaras ymmärsi tiukimmasta halauksestaan hänet päästää irti ja jäädä vain vierelle seisomaan hänen tuekseen.
”Etköhän olisi saanut siihen vastauksen ennemmin jostain muualta kuin täältä”, Vaern vastasi raakkuvalle punasuomulle kuitenkin säyseästi, ”Minä en siitä päätä, oletan kuitenkin väen haluavan jatkaa siitä mihin ne jäivät jälleen pian jos uutinen voinnistani on jo levinnyt pitkin Briaria”.
”Kylällä on ainakin sytytelty tulia ja järjestetty paikkoja tohinalla koko päivän”, Nessi tuumasi hymyillen, paksua viittaansa heittäen sen verran enemmän selkämyksensä puolelle, ettei se täysin käynyt häntä paahtamaan alleen tässä sisätiloissa turhanpanttina seistessä.
”Siinä tapauksessa uskon Bennettin patistaneen muita järjestämään juhlia alkavaksi täyteen loistoonsa jo tänä iltana”, Puoliverinen hymyili pienesti pienemmälle naaraalle, ”Joten etköhän sinä juhlasi saa”.
Muiden jutustellessa keskenään oli Iriador lipunut lähemmäs Dariusta, kumppaninsa vierelle seisahtuen näennäisesti kuuntelemaan muuta seuruetta sillä hetkellä.

Onhan kaikki hyvin? Hän ei taikonut sinusta sammakkoa, etkä sinä ehtinyt vääntää häntä korkkiruuville vielä?”, Iriador tiedusteli telepaattisesti huolehtien Haukansilmältä, haluamatta muiden keskustelua häiritä tai kiinnittää varsinaisesti huomiota itseensä sillä että muiden päälle olisi puhunut.


Kirjastolla Mordecain katse käväisi ohimennen omista puuhistaan huoneelle saapuvassa nuorikossa, joka lähemmäs askelsi muitta mutkitta. Suunsa nuorikko avasi vasta likelle ehdittyään, pohtien tietenkin varmaan mielessään mistä miehet olivat keskenään ehtineet keskenään turista vain hetki sitten.
Velho hymähti, tai lähinnä päästi pitkän hyminän suustaan, samalla kun vampyyrin katse seurasi kovin tarkasti kuinka ne haalean sinisinä hohtavat jääkiteitä muistuttavat maagiset säikeet kiersivät ympäri hänen sormiaan kevyen kuuran ja hassun kihelmöinnin jälkeensä jättäen.
Ei mistään tärkeästä”, Kaváldthalr lopulta vastasi nuorukaiselle, sulkien ne maagiset kiteet lopulta käteensä johon ne myös hävisivät, ”Ei mistään sellaisesta mistä sinun tulisi menettää yöuniasi”. Lieni sanomattakin selvää että Lothar valehteli Theolle juuri, ja haukanpoikanenkin sen varmaan tajusi, mutta kaiketi sellainen vähättely riitti kertomaan ettei velho aikonut asiasta sen koommin keskustella kenenkään kanssa tässä ja nyt. Tuskin myöhemminkään.
Hänellä on syynsä tiuskia, en minä Winderiä siitä kuitenkaan tuomitse”, yönlapsi jatkoi, tyynen katseensa viimein kohottaen paremmin Theon puoleen vain hetkeksi silmäilläkseen nuorikkoa, ”Joko ehätit teesi juoda?”.


//Katala tulee. Vie sulta tuhkatkin pesästä. >:3 EI KEULITA JUMALAUTA! Nyt pois sieltä nurkalta ennen kuin käy hassusti. JA INDEED! Scylla kun on vieres nii ei sille bodyguardille oo käyttöö ees kun kukaan ei kehtaa alkaa ees rettelöimään//

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 11 Joulu 2019, 00:51
Kirjoittaja Aksutar
Pikkunaaraan ilme kävi kirkastumaan, kun puheet kääntyivät juhlan toteutumiseen. Itsekseen Saga taputtikin kämmeniään pienesti yhteen silkasta innosta, tummahipiän ollen enemmän kuin mielissään siitä uutisesta. Ei hän varsinaisesti ymmärtänyt juhlimisen päälle, mutta hänestä oli kivaa, kun kaikilla oli kivaa. Lisäksi juhlissa oli yleensä musiikkia, mitä oli mukava kuunnella, sekä humalaisia ihmisiä, joita oli hauska seurata… ja ärsyttää.
”Hienoa! Voin opettaa Lokenen tanssimaan”, Pumpkin hymisikin lähinnä itsekseen, selvästi innoissaan ajatuksesta.

Darius vilkaisi Iriadoriin, sokean saapuessa vierelle kera telepaattisen kysymyksensä. Eliitti tuhahti pienesti, yhä sitä ärtyisyyttä äänessään, vaikka selvästi oli jo rauhoittumaan päin.
”Meidän pitää varoa häntä ja alaisiaan…”, Darius vastasi yhtälailla telepaattisesti, sen enempää haluamatta asiasta puhua. Eikä hän kyllä ehättänytkään, kun Saga oli jälleen äänessä.
”Kai tekin jäätte juhlimaan? Vai meinaatteko taas kiirehtiä pois Briarista ennen kuin kukaan edes tajuaa teidän käyneen?”, Tummahipiä kyseli haltiakaksikolta.
”Olemme jäämässä… Juhlimisesta en tiedä”, Darius vastasi, tehden omalta osaltaan selväksi, ettei välttämättä itse kylän juhlista välittäisi. Jos Lorythas halusi hänen osallistuvan, voisi Darius osallistua, mutta muuten… Hän ei tiennyt, oliko se hyvä idea.


Pikkuhaukka hymähti ymmärtäväisesti, Lotharin mainitessa, ettei eliitti mistään tärkeästä ollut puhunut eikä Theon kannattanut päätään sillä asialla enempää vaivata. Tuskin tilanne nyt niin yksinkertainen oli, mutta Theo kyllä ymmärsi yskän, eikä sen enempää asiasta kysellyt. Ei hänen oikeastaan tarvinnut edes tietää, pitäkööt vanhemmat keskustelunsa omanaan.
Kun puheeksi tuli se tee, hätkähti pikkuhaukka sijoillaan.
”Ah, en, tai siis, keitin sen, mutta sitten menin yläkertaan katsomaan Seyriä ja nyt unohdin sen… Mutta tee lienee vielä lämmintä… Kenties voisin Seyrillekin tarjota, nyt kun hän on liikkeellä. Käyn kysymässä, josko he haluaisivat teetä — Sinulle ei vieläkään maita?”, Vastauksen kysymykseensä saatuaan, lähti Theo takaisin eteissalin puolelle, kävellen takaisin muiden luokse ja odotti sen sopivan hetken keskustelussa, jotta suunsa saattoi avata.

”Maistuisiko teille tee? Keitin hetki sitten pannullisen, kun kävelyltä palasimme, se lienee vielä lämmintä”, Theo kysäisi yleisesti kaikilta, yleiskielellä puhuen, kerta muutkin olivat aiemmin sitä käyttäneet. Ilmeisesti joku naisista ei ainakaan haltiakieltä puhunut.



// Katala saa multa vaikka sen pesän jos haluaa. Eikun. KEULIN. Keulin taiteen kautta, piirrän sulle parituksia kohta taas jos en saa tekstimuodossa. Ja niinpä :D Paitsi joku Aran ehkä suutaan soittais mut sitten Aran itkis aika pian //

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 11 Joulu 2019, 02:04
Kirjoittaja Crimson
Toinen vampyyrin kulmista nousi, kun Theo sijoillaan säpsähti hänen kysymyksensä myötä. Vaikutti siltä että enkelinpentu oli tyystin unohtanut teensä muiden murheiden johdosta, eikä sitä ollut ennen tätä hetkeä muistanut. Mordecai erehtyi hymyilemään hetken nuorikon hajamielisyydelle, lopulta pudistaen päätään kuitenkin, ”Ei maita, ei tällä kertaa. Jaa se mieluummin sellaisten kanssa jotka osaavat elettäsi arvostaa”, velho huomautti asentoaan korjaten, vilkaisten nuorikon perään kun tuo taas viipelsi tiehensä. Hän voisi yhtä hyvin nyhjätä täällä omissa oloissaan siihen saakka, kunnes häntä jossain tarvittaisiin. Viimeistään juhlien alkuun saaka. Seyr oli toivonut hänen olevan paikalla, joten kenties Mordecai onnistuisi nopeuttamaan alkupuheiden pitämistä, jos ilmestyisi hyvissä ajoin olemaan paikalla hetken ennen kuin päättäisi lähteä Theodluinin kera kohden toisenlaisia maisemia. Täällä olon pitkittäminen kun tuntui vain sivelevän lisää suolaa Winderin haavoihin, ja siitä Kaváldthalr ei varsinaisesti ollut innoissaan.

Sagan into ja ilo tarttuivat myös Lokeneen, joka hymyilin leveämmin ystävälleen, muttei sattuneista syistä kehdannut alkaa itsekin hyppelehtiä sijoillaan. Vaikka kuinka innoissaan olikin ajatuksesta päästä ilakoimaan tällä kertaa humanoidina muiden sekaan, ja siitä että Pumpkin pääsisi opettamaan häntä tanssimaan, malttoi naaraskäärme kuitenkin veljensä tukena ollessaan tällä kertaa pysyä paikallaan. He ehtisivät sitten riehua ja käkättää itsensä väsyksiin illemmalla!
Iriador piti hymyn kasvoillaan vaikka sanoja Dariuksen kanssa salaa vaihtoikin, ymmärtäen kyllä yskän. Jos niitä riipuksia piti yhä pitää silmällä, niin siihen Iriador oli valmis. Hän ei ehkä nähnyt niitä, mutta aisti niiden korujen inhottavan auran kuitenkin, joten sinällään punapää saattoi huomata ne kobranpääkorut piilostakin tarpeen tullen. Sen enempää sokea ei kuitenkaan ehättänyt asiaa miettiä, Pumpkinin tiedustellessa olivatko hekin jäämässä juhliin paikanpäälle vai tyypilliseen tapaansa jälleen kerran karkaamassa paikalta tilanteen tullen. Iriador tyytyi nyökkäämään Haukansilmän sanoihin merkiksi siitä että oli Dariuksen kanssa samaa mieltä asiasta, Lorythaksen kuitenkin hymähtäen vierestä ystäviensä vaatimattomuuteen.
”Tietenkin jäätte, saatte luvan istua seurassani illan tullen. Ei teidän tarvitse mihinkään kuitenkaan osallistua, Pumpkin ja Lokene tehkööt sen puolestanne nyt kun teillä on siihen tilaisuus”, Lorythas virnisti pienesti, vinosti, saaden Lokenen jälleen hihkumaan intoa vierellään. Tietenkin Lokene halusi osallistua! Ja hän raahaisi Sagan mukaansa, vaikka tuskin punasuomua tarvitsi erikseen ilonpitoon kannustaakaan.

Nessi oli pistänyt merkille tuntemattoman nuorukaisen paikalle saapumisen, siinä ohessa myös vilkuillen milloin ketäkin jotka jotain elehtivät tai puhuivat. Ja oikeastaan, hän oli iloinen myös. Siitä että kaikki oli hyvin. Siitä että kaikki tilassa vaikuttivat olevan kunnossa, ja että ilmapiiri oli loppujen lopuksi kovin kevyt, vaikka omanlaisensa kireys olikin aistittavissa haltiakaksikosta, joiden puoleen Ane tuskin kehtasi edes katsoa. Mutta sillä hetkellä Tummalinnun katse kuitenkin kiri nuoreen tummatukkaiseen poikaan, joka kyseli sivusta yllättäen maistuisiko väelle tee.
”Minä voisin jäädä kupilliselle!”, Nessi ilmoitti pontevasti, lähinnä siitä syystä että halusi näyttää ettei täysin hiirulainen sentään ollut, ”Jos se vain sopii…”.
”Tietenkin sopii”, Seyr hymyili, saaden Aneritten katsomaan ujosti leukaansa alemmas painaen sarvipäiseen, ”Istukaamme yhdessä pöydän ääreen nauttimaan rauhassa kupillinen teetä, sen jälkeen lienisi hyvä hetki valmistautua juhlien alkuun”.
”Ja Saga, sinulle haluan antaa tehtävän”, miksi? Ihan vain siitä syystä että Lorythas saisi intopinkeän ja äänekkään liskonkutaleen pyörimään tohkeissaan jonnekin muualle kuin tänne.
Kerro kaikille että olen elossa, että osallistun juhliin kanssanne. Haluan nähdä näyttävimmät tulitanssimme, räiskyvimmät ilotulituksemme ja häiritä niiden loistolla koko lumisia aroja tänä yönä”, kruunattu virnisti Sagalle lohikäärmeiden kielellä, saaden sanoillaan myös Lokenen ilkikuriseen kikatteluun ja Aneritten hillittyyn nauruun.

Sen myötä naaraskäärmeet poistuivat juosten paikalta ilmoittamaan kyläpäällikön toiveita koko kylällä, muun seurueen poistuen kartanon ruokasalin puoleen teelle. Ainoa joka seurueesta jäi toisaalle olikin Mordecai, jota ei tilaisuuteen kiinnostanut osallistua lähinnä sen muiden osallistujien tähden. Tietenkin moinen harmitti Lorythasta, mutta hän ymmärsi hyvin mistä syystä yönlapsi jätti heidän seuraan tulematta. Sen sijaan sarvipäinen keskittyi ennemmin siihen omaan iloonsa, kun pöytänsä ääressä istui kerrankin enemmän kuin yksi tai vain pari henkilöä. Hän olisi tietenkin halunnut tehdä enemmänkin vieraittensa eteen, mutta toistaiseksi Seyr tyytyi vain palveltavan rooliin, jossa hän varmasti tulisi viihtymään myös tulevana iltana, mikä varmasti toipilaalle oli tällä hetkellä parhain mahdollinen tapa osallistua juhlatilaisuuteen. Hoitakoot muut väkijuomien kuluttamisen, tanssimisen ja ilakoinnin, Lorythas odotti enemmän tilaisuutta saada jakaa kylänsä keskeinen ilo Dariuksen ja Iriadorin kanssa, puhumattakaan kuinka hän kaipasi vain hetkeä saada olla rakkaittensa kanssa keskenään vielä myöhemmin tänään.


//Kaikki viedään, mitään ei jätetä jälkeen kun KatalaTM iskee. JA NYT SE ETUPYÖRÄ TAKASIN MAAHAN! No taiteen kautta keulimisen kelpuutan owo Oppiiko Aran pitämään turpansa kiinni? Se selviää seuraavassa jaksossa//

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 11 Joulu 2019, 09:00
Kirjoittaja Aksutar
Eliitin katse kääntyi sarvipäisen puoleen, tuon tehdessä selväksi, että haltiakaksikko oli tosiaan jäämässä Briariin vielä. Eipä hopeaverinen heitä ollut kuitenkaan väkisin heittämässä juhlimaan, mikä oli hyvä. Darius kun ei niinkään välittänyt juhlista, vaikkakin puolueettoman kylän juhlat olivat varmasti paljon erilaisemmat, mitä hovin ja ylimystön juhlat haltioiden keskuudessa. Joten mistä sitä tiesi, jos eliitti tulisikin nauttimaan ajastaan näissä juhlissa…
Huomio kääntyi paikalle saapuneeseen äpärään, joka teetä kävi tarjoamaan. Darius pudisti päätään pienesti, siinä missä Aneritte ilmaisi halustaan teekupposen suhteen ainakin. Ja Seyrin sanojen myötä tämä pieni ryhmä päätti istahtaa pöytään, jahka Saga ja Lokene oli huijattu matkoihinsa. Pumpkin oli enemmän kuin mielellään viemässä tätä iloviestiä kyläläisille, nuorimman naaraan virnuillenkin iloisena Lorythasin sanojen myötä ja ei aikaakaan, kun tummahipiä oli napannut Lokenen matkaansa ja poistunut kartanolta suorittamaan tätä ”tärkeää” tehtävää.

Jahka lohikäärmeet olivat poistuneet paikalta, siirtyivät muut ruokasalin puolelle teelle, Theon hoitaen mielellään tarjoilun sen suhteen. Vaikka teetä ei aikonutkaan juoda, oli Darius silti tullut mukaan, jahka oli varmistunut ettei Mordecai liittyisi seuraan. Eliitti pysyi mielellään kaukana vampyyrista, mutta oli valmis itse siirtymään toiseen tilaan, sikäli mikäli Mordecai nyt teelle olisi osallistunut. Vampyyria ei kuitenkaan näkynyt joten Darius saattoi istahtaa alas muiden seurassa. Theo ja Aneritte esiteltiin keskustelun lomasta toisilleen — Theo tietenkin esiteltiin Dariuksen sukulaisena, eikä suoraan veljenpoikana —, keskustelun jatkuen sitten kevyenleppoisana siitä eteenpäin. Dariuskin rauhoittui ajanmittaan, eikä enää tovin päästä vaikuttanut lainkaan kärttyiseltä. Enkelinpentuun eliitti ei niinkään kiinnittänyt huomiota ja sen huomasi, mutta Theo oli tottunut siihen ja oppinut elämään setänsä oudon välttelytaktiikan kanssa, eikä liioin vaatinutkaan huomiota Haukansilmältä. Häntä tietenkin harmitti, ettei Mordecai osallistunut teehetkeen, mutta ymmärsi syyn täysin.
Tovi siinä vierähtikin rupatellessa, päivän käyden hämärtymään iltaa kohden ikkunan takana. Siinä missä päivänvalo haihtui, kävivät kylän sinertävänsävyiset liekit valtaamaan maiseman. Pikkuhiljaa pihalla alkoi myös käydä suurempi hälinä, väen valmistautuessa juhliin ja hankkiutuen ihmisten ilmoille työt tehtyään.

”Lienee parasta alkaa valmistautua… Ellet halua myöhästyä juhlista”, Darius huomautti keskustelun lomasta, ulos ikkunasta katsellen, puhutellen lähinnä Lorythasia, ”Tarvitsetko apua sen suhteen?”, oli jatkokysymys, Dariuksen tietämättä kuinka hyvin Lorythas jaksaisi pukeutua ja mahdollisesti peseytyä nopeasti ennen kuin olisi aika suunnata ulos muiden seuraan.

Theo oli korjannut astiat pöydästä kyökin puolelle, nyt jälleen vähin äänin poistuen muiden seurasta suunnatakseen takaisin kirjaston puoleen, josta löysi jälleen Mordecain. Puoliverinen hymyili jokseenkin pahoittelevasti vanhemmalle velholle, samalla kun peremmälle asteli, kävellen yhden kirjaston ikkunoiden puoleen.
”Seyr vaikuttaa voivan jo paljon paremmin”, Theo huomautti pysähtyessään ikkunan ääreen, raottaen verhoa sen verran, että saattoi ulos nähdä, ”Uskon hänen olevan entisellään muutamassa päivässä, kunhan hän ei rasita itseään liikaa”.
”Kuinka sinä voit?”
, Seurasi kysymys vampyyrille, pikkuhaukan vilkaisten Mordecain puoleen.



// Katala perkele. ETUPYÖRÄ EI OLE MAASSA. ES PIRSSI KEULII. Aran ei koskaan opi, eiköhän se oo tullu jo selväks. ALSO EI VÄSYTÄ TAI MITÄÄN //

Re: These wounds

ViestiLähetetty: 11 Joulu 2019, 16:43
Kirjoittaja Crimson
Seurueen istahdettua pöydän ääreen, soi Lorythas tilaisuuden Anerittelle istahtaa pöydän päähän hieman erilleen muista, aistien kyllä että Nessiä taisi omasta puolestaan jännittää tämän kaltainen tilaisuus ja seura, vaikka kyseessä olikin suurimmalta osin pelkkiä tuttuja. Nessihän oli siitä mielissään, pihavaatteensa kasaillen tuolin selkämykselle odottamaan, Tummalinnun seuraillen tarkasti, kuinka nuorikko heille tarjoili tekemänsä teen. Sen myötä teekupposten ääreen oli helppo rauhoittua seurustelemaan kaikessa rauhassa. Ei ollut kiire minnekään, ja ilmapiiri vaikutti niin kovin puhtaalta ja vilpittömältä nyt, kun Pumpkinin kaltainen hölösuu ei ollut enää paikanpäällä. Olisikohan kultasilmäinen kiipeillyt pitkin pöytiä ja kiusallaan varastellut teeleipiä ja kiskonut pöytäliinaa kuten Caerilla ja Hyralla oli tapana, kun ne yrittivät yhteen pelata ja muilta huijata eväitä itselleenkin?

Mukavia jutellessa päivä kuitenkin alkoi kääntyä illan puoleen hiljalleen. Nessi oli ehättänyt tullut tutuksi Theon kanssa, siinä missä toipilaiden kunnot olivat kohonneet edes hitusen. Iriador vaikutti pirteämmältä teekupposen jälkeen, punapään ollen valmistautunut siihen että selviäisi yhden illan juhlimassa muiden kanssa. Ehkä hän kehtaisi ottaa tuopillisen tai toisen, jos siihen tilaisuus oli, mutta muuten sokeasta ei ollut ilakoimaan muiden seurassa tavalliseen tapaansa tällä kertaa. Mahtoikohan pihalla juhliessa edes ehtiä tulla kylmä, jos paikalla oli pienempien liskopetojen lisäksi tulta kaikkialla? Ehkä pitäisi pyytää Lorythasta lumoamaan hänen silmänsä, jotta Iriador kykenisi näkemään illan aikana kaiken mahdollisen, vaikka huomenna harmittaisikin kun lumouksesta ei mitään jäljellä enää olisi.
Winderin huomautus sai sarvikruunuisen yhtälailla vilkaisemaan suuresta, osin ulkopuolelta kuuran peitossa olevasta ikkunasta sinisenä hohtavaan kylään.
”Ei meillä kiire ole, eiköhän väki aloita ilman meitäkin”, Lorythas hymyili rauhallisesti, mielessään pohtien tietenkin miten erilainen ja kovin etiketitön juhla mahtoi poiketa niistä kaikista mahdollisista hienoista edustustilaisuuksista haltioiden parissa nykyiseltään, joka sai kyläpäällikön itsekseen virnuilemaan.
”Konaarin läsnäolo juhlissa ei ole pakollinen tekijä eikä usein avaa tilaisuutta, yleensä niiden aloituksen määrittelevät malttamattomimmat lapset ja aikuiset, jotka eivät malta pysyä irti tuopeista ja väkijuomista”, pöydän päästä tuoliltaan ylös kapuava Nessaya selitti rohkeammin virnistäen, kuunnellen kuinka räystäs ulkopuolella kolisi ja ikkunan toisella puolen kaksi tuttua sinisuomua sukelsi juuri sillä hetkellä lumen sekaan hanki pölisten, ”Ja lapsista puheenollen, minun täytyy käydä kaitsemassa omiani ennen kuin ne päättävät lähteä kartanolta ilman minua aiheuttamaan kiusaa muualle. Näemmehän myöhemmin illalla varmasti vielä kuitenkin”.
”Tietenkin, ja jos tarvitset yösijan, tulethan kiskomaan ajoissa hihastani?”, Seyr hymisi, saaden Nessin häkeltymään silminnähden hetkeksi, vaikka nainen nopeasti kokosikin itsensä ja osin peitteli hämmästystään siihen että kävi pikaisesti keräilemään pihavaatteensa takaisin syliinsä.
”Yritän muistaa tuon ennen kuin harkitsen mitään muuta”, Ane kainosteli, yrittäen tietenkin pitää kyläpäällikön tarjouksen mielessään, vaikka ehkä ennemmin tulisikin etsimään yösijansa jostain muualta.
Lyhyet jälleen näkemiset toivoteltiin, Nessayan astellen tiehensä pihapolulla vielä viheltäen kauhukaksikon matkaansa, kolmikon lähtien sitten jo tutustumaan juhlien tarjontaan.

Mutta se valmistautuminen”, Lorythas henkäisi, varovasti pöydän äärestä nousten viimein itsekin, ”Saatan tarvita apua pukeutumisen ja siistiytymisen kanssa. Taidan jättää huolellisemman kylpemisen huomiselle suosiolla, joku kuitenkin käy kaatamaan vahingossa juomat päälleni vielä tänä iltana”, sarvikruunuinen virnisti ajatukselle itsekseen. Ei olisi ensimmäinen kerta, eiköhän se ollut jo tavan tai toisen perinne, että joku parempaan maistiin ehtinyt tai pöydälle hyppäävä liskopeto kävi sotkemaan epäonnisia ruokaan ja juomaan.
Pihalla tulee olemaan lämmin, vaikka pakkasta olisikin. Mutta jos haluatte voin lainata teille villaiset kaavut käyttöönne kaikesta huolimatta, etenkin Iriadorille”, Seyr tarjosi, punapään nyökytellen siihen malliin että flunssaiselle lämmike kyllä kelpaisi. Eiköhän punapäälle tulisi siinä kuuma, mutta ehkä oli parempi läkähtyä kuin ottaa riski ja paleltua jälleen.

Toisaalla aika oli kulunut yksin jääneellä kenties nopeammin kuin kukaan olisi osannut odottaa, vaikka Mordecai olikin sen viettänyt samassa nojatuolissa istuen ja asioita mielessään pyöritellen. Vasta lähestyvä askelpari sai velhon havahtumaan paremmin sijoillaan, toisen pitkistä korvanlehdistä liikahtaen kun Theodluin astui jälleen huoneeseen. Ilmeisesti nuo olivat saaneet teehetkensä päätökseen, tai sitten nuorikko oli vain karannut paikalta pois etukäteen syystä tai toisesta. Ei Lotharia oikeastaan kiinnostanut, ja mies tuskin kävisi erikseen kysymään kuinka tilaisuus oli sujunut ja mitä nuo olivat mahdollisesti sen aikana keskenään jutelleet.
Mietteliäs hyminä lipui ulos velhon suusta Theon huomautellessa Seyrin vaikuttaen olevan jo paremmassa kunnossa, Mordecain siihen ajatustensa kanssa kuitenkaan takertumatta. Parempi vain, jottei hänen tarvinnut jäädä Briarin kulmille pidemmäksi toviksi, ja ehkä kyläpäällikkö seuralaisineen saisi mielenrauhan kun häntä ei olisi mailla halmeilla jälleen.
Yhä polttelusta kihelmöiviin käsiinsä vilkaisten Mordecai mietti mitä Theon kysymykseen oikein vastaisi vähättelemättä kuntoaan hirveästi, ”Paremmin”, olikin lyhyt toteamus, joka lieni tarpeeksi. Olivathan hänen taikavoimansa jo palautuneet osin, eikä olo ollut lähelläkään yhtä heikko mitä se oli ollut vielä eilen iltana. Mutta ei Lothar silti täysin kunnossakaan vielä ollut.
Energiani ei ole täysin vielä palautunut, mutta tarpeeksi”, vampyyri lisäsi pitkä hengenvedon itselleen suoden, kohottaen katseensa samalla enkelinpentuun, ”Joko teehetkenne päättyi ja isäntäväki on siirtymässä juhlimaan?”.



//Sen siitä saa, Katalaa ei voi pysäyttää kun sen kerran on päästänyt irti. Jumalauta mä laitan ES pirssin pyöriin lukot kohta JOS SE KEULA EI NYT LASKE. Aran senkin rebelkid. NO MITÄS PÄRISIT MYÖHÄÄN YÖHÖN TÄÄLLÄ MUN KANSSA SENKI PÄSSI :DDD//