Kollegat, ystävät ja kiistakumppanit

[Crimson]

Delathos


Siitä oli ehättänyt vierähtää tovi, kun Delathos viimeksi oli kuullut mitään Dariuksesta. Saati sitten siitä puoliskosta Sinistä Kuiskausta, joka oli siirtynyt kreivin alaisuuteen toisaalle. Siitä oli myös kulunut viimeinen ikuisuus, kun Delathos olisi tieten tahtoen lähtenyt varsinaisesti tapaamaan ketään, jos Kalia ei laskettu. Paljon oli ehättänyt tapahtua sitten talvisten juhlien ja häslinkien. Ja viimeisin uutinen joka Kuuraparran korviin oli ehättänyt kulkeutua olikin, että Winder oli kumppaneineen passitettu Briariin niin sanotulle lomalle. Sen loman se silmäpuolinen tomppeli oli kyllä ansainnutkin, eikä käsipuolinen olisi voinut olla tyytyväisempi tästä päätöksestä, jonka epäilemättä kreivin kutale oli pistänyt täytäntöön vastaväitteitä kuuntelematta.
Siinä missä Winderille oli ehättänyt tapahtua, oli myös Delathokselle ehättänyt sattua. Hän oli päässyt hiljattain vapaaksi N’thiszedratamin vaikutuksesta, kantaen kristallia rinnassaan köynnösmäisten rihmojen kera. Sen jäljiltä olo oli ollut suorastaan kummallisen vapaa. Jopa häiritsevän raukea ja toisinaan jopa ahdistava, Delin ollen kyennyt ajattelemaan itse ja selkeästi sitten viimeisen ikuisuuden. Muutos näkyi myös hänen ulkoisessa olemuksessaan. Kuten esimerkiksi hänen silmissään, joista uhkaava oranssinpunertava palo oli kadonnut tyystin ja paljastanut altaan kirkkaan vaaleansinisen katseen.

Delathos oli taittanut matkaansa sinä päivänä, iltapäivän häämötellen ollen saapunut viimein kaupungista Kadzaitin kanssa aina Briariin saakka. Tapaamaan Dariusta, tietenkään olematta ilmoittanut siitä että olisi täällä juuri tänään ja tällä hetkellä. Ei ollut Delin tapaista ilmoitella erikseen menoistaan, ja kenties jopa yllättävä visiitti piristäisi heistä molempien mieltä. Olettaen että Kuuraparta löytäisi aluksi Winderin käsiinsä, tietenkin…

Yllättävän näppärästihän se kävikin, Delathoksen päästen Dariuksen jäljille vilpittömästi kysellen paikallisilta asiasta. Kyläpäällikön suosikista, ja mitä varten tummahipiä tänne saakka oli viitsinyt miestä etsimään saapua. Joku osasi jopa tunnistaa hänet kuuluvan samaan rykmenttiin, sillä olivathan he kulkeneet samassa rykmentissä silloin kun Briarin väkeä oli ollut samassa paikassa. Del ei kuitenkaan voinut sanoa samaa noista, sillä hän tapasi liian usein uusia kasvoja nykyään vain unohtaakseen edelliset.
Määrätietoisena Delathos kuitenkin taittoi matkansa lauhan pakkasen halki, jättäen Kadzaitin odottamaan majatalon ulkopuolelle siksi toviksi, kun hän käväisisi sisällä. Ja sieltähän hän löysi Winderin pöydän äärestä. Todennäköisesti kylmää paossa? Odottamassa ehkä jotakuta? Ei Delathosta oikeastaan kiinnostanut, kun tummaan takkiin ja turkisviittaan sonnustautunut pakkasperkele asteli lähemmäs Winderin pöytää, ja kävi lopulta jalallaan livuttamaan yhtä sen tuolista irti pöydästä jotta voisi siihen kenties istahtaa. Käsipuoli antoi vaalean katseensa silmäillä esimiehensä lävitse tarkastellen pöydän toiselta puolen, Delin tullen vähintään siihen lopputulemaan ettei mokoma ollut kyllä mihinkään muuttunut ulkoisesti ainakaan sitten viimenäkemän.
”Kylmää karkumatkalla? Se ainakin olisi tapaistasi”, Delathos virnisti.


//Kutsun tätä peliä ”kuinka monta minipeliä me voidaan pelata ennen kun saadaan loppuun mitään meidän varsinaisista”. :3//

[Aksutar]

Darius


”Loma” Briarissa oli sujunut suhteellisen hyvin, vaikka eihän kohtalo tietenkään halunnut antaa Dariuksen levätä edes täällä. Kaikkea oli ehättänyt jo sattua ja eliittikenraalista tuntui, ettei tämän lomailun tarkoitusperä tulisi ikinä toteutumaan hänen kohdallaan. Toki, hän tunsi olevansa hieman rennompi ja levännyt viimeviikot paremmin kuin aikoihin, mutta silti hänen mielensä oli täynnä huoli ja murheita, synkkiä ajatuksia, stressistä puhumattakaan. Ja vaikka Seyrin ja Iriadorin seura piti hänen ajatuksensa kiireisinä ja mielen iloisena, aina yön pikkutunneilla hän jäi yksin aatteidensa kanssa ja sekös tuntui pyyhkivän päivien iloiset hetket pois muistoista heti.
Vaikka pitikin kumppaneidensa seurasta, oli Darius myös halunnut välillä aikaa itselleen. Tänään oli sellainen päivä, eliitin saatua kirjekyyhkyn tuomana raportin kapteeniltaan piilopaikasta. Sen kirjeen kanssa Haukansilmä oli lähtenyt päiväkävelylle yksin, aluksi vain nauttien raittiista ilmasta ja ympäriinsä vaeltelusta. Syystä tai toisesta hän oli ajatuksissaan ehättänyt kävellä erään majatalon tuntumaan ja kerta täällä oli, päätti eliitti piipahtaa sisällä. Ei se ollut ensimmäinen kerta kun hän paikanpäällä vieraili ja sen tähden Darius osasikin kertoa, että majatalossa tarjoiltiin erinomaista teetä. Ja kuppi kuumaa teetä maittoi tällä kelillä erittäin hyvin.

Sisään astellessaan eliitti pyysikin kupin teetä ennen kuin kävi istumaan hieman syrjäisempään pöytään, kaivellen tumman, pitkän takkinsa taskusta sen raportin. Odotellen rauhassa, että tee saapui, ennen kuin silmäpuoli kävi papereita lukemaan omissa oloissaan. Eipä niissä mitään salaista varsinaisesti ollut, mutta ei Darius myöskään halunnut niitä muille jakaa, joten hän istuikin selkä kohden seinää, mistä kukaan ei varmasti päässyt urkkimaan hänen selkänsä yli.
Kenraali oli niin keskittynyt lukemiseen, ettei huomannut lainkaan ketä majatalossa liikkui ja tuli paikanpäälle. Joten kun vastapuolella oleva tuoli liikahti ”yllättäen”, oli Darius lähes säpsähtää sijoillaan. Haukankatse kohosi tietenkin pöytään istuneen puoleen, jokseenkin kärttyisenä aluksi, Dariuksen pian kurtistaen kulmiaan entisestään. Delathos? Mitä kuuraparta täällä teki? Oli tuo Delathos… vaikka mies näyttikin… erilaiselta. Ei ulkoisesti – ellei nyt silmien väriä laskettu – mutta… jokin käsipuolessa oli muuttunut. Ja kyllähän hän tiesi, mitä tuolle oli tapahtunut, mutta ei Darius olettanut kapteeninsa tuntuvan näin erilaiselta.

Hetken Haukansilmä vain tuijotti kuurapartaa epäuskoisena, vastaamatta tuon kysymyksiin, selvästi miettien oliko käsipuoli oikeasti paikalla vai oliko hän jo alkanut näkemään näkyjä. Se ei kuulostanut mahdottomuudelta ajatellen hänen psyykettään, joten ollakseen varma, Darius kävikin kepeästi pöydän alla potkaisemaan pohjoisenperkeleen kinttua – ja kyllä tuo siinä vaikutti istuvan oikeasti.
”Mitä sinä täällä teet?”, Darius lopulta kysyi, samalla kun alkoi raporttipaperia taittelemaan takaisin taskuunsa, ”Älä sano että raahauduit tänne asti raportoimaan rykmentistäsi – tekisit niin kuin toiset ja lähettäisit kirjeen”.
”Pistä vaikka Velethuil kirjottamaan se jos itse et kykene…”, Darius jatkoi, taitellun paperin työntäen takaisin povitaskuunsa, harkiten kyllä takkinsa riisumista mutta ihan vielä hän ei tuntenut oloaan tarpeeksi lämpimäksi siihen.


// *Aggressively ignores all the Big Games ™*// 

[Crimson]

Delathos ehätti istahtaa alas, jääden rennosti sijoilleen suotta edes yrittämättä näyttää mitenkään erityisen arvokkaalta ja tärkeältä. Kiitokseksi kuitenkin tänne saakka raahautumisesta Kuuraparta sai ottaa vastaan Winderin kepeän potkaisun, joka sai tummahipiän hymähtämään ja kurtistamaan kulmiaan aavistuksen. Mutta vain hetkeksi, sillä Del ei millään olisi välittänyt alkaa rähisemään täällä Dariuksen kanssa. Jos kyseessä olisi ollut yhtään yksityisempi tila ilman ylimääräisiä silmäpareja, olisi hän saattanut haistattaa pitkät silmäpuolelle. Vai olisiko sittenkään? Delistä tuntui niin erilaiselta kaiken viimeaikaisen myötä, ettei hän ollut enää hetkeen ollut täysin varma siitä mitä edes halusi seuraavaksi elämältään.

”Minäkö muka töiden takia tänne saakka tulisin? Älä naurata.” Delathos virnisti ja kohautti kulmiaan huvittuneena, samalla napsauttaen viittansa kiinnikkeet kaulaltaan auki ja ohjasi sen laskeutumaan tuolin selkänojaa pitkin taakseen. Sisällä oli kuuma, eikä hän suinkaan ollut tullut tänne huvikseen paahtumaan.
”Tulin tapaamaan sinua. Ihan muuten vain, ilman mitään erityistä syytä. Tuskinpa sinulla hirveästi vieraita on ehättänyt täällä majaillessasi käydä kuitenkaan.” Del selvitti lyhykäisyydessään mitä hän täällä teki. Kuinka naurettava ajatus, että hän olisi todellakin raahautunut tänne saakka työasioita selvittämään. Ja siitähän tuo silmäpuolinen sorsa olisi vain innostunut, kun olisi päässyt jauhamaan työseikoista pakkolomallaan. Parempi siis pitää aiheet tyystin muualla, jottei Winder vahingossakaan saisi kiksejä työnarkomaanisesta tavastaan ajatella ja vaivata päätään jatkuvasti kaiken maailman turhuuksilla.

Pakkasherra nosti kätensä syliinsä, asetellen sen kuin puuskaan lähemmäs toista kylkeään ja kohotti katseensa paremmin tummatukkaiseen. Kapteenin kasvoille nousi epätyypillisen rauhallinen ja tutkiskeleva ilme, Delathoksen ollen selvästi tilanteessa läsnä aivan eritavalla kuin mihin Darius oli näiden vuosien varrella todennäköisesti tottunut.
”Joten. Miten jakselet? Tai jakselette… sinullahan oli seuraakin kuulemma mukanasi. En minä sen enempää tiedä hassunhauskasta reissustanne kuin virallisen puolen ja se siitä.”


//*very aggressively* muttakun :3c//

[Aksutar]

Heti ensitöikseen Delathos teki selväksi, ettei ollut täällä työasioissa. Kyllähän Darius sen oli arvannut, mutta ei hän kuolemakseenkaan keksinyt muuta selitystä, miksi kuurapartainen täällä olisi. Hänen onnekseen käsipuoli päätti sen eliitille kertoa, mainiten olevansa täällä ihan muuten vain tavatakseen Haukansilmäisen. Dariuksen katse nousi pöydänpinnasta Delathokseen epäilevänä. Eliitillä oli selvästi vaikeuksia uskoa moista selitystä ja Haukansilmän mielestä hänellä oli erittäin pätevät syyt siihen. Olivathan he toki hyvissä väleissä, jos ei muuten niin töiden tähden, mutta että Delathos vapaa-aikaansa kuluttaisi tullakseen näin kauas vain häntä tapaamaan? Se ei tuntunut Delathoksen tapaiselta…
Eliittikenraali päättikin olla varuillaan vieraan, lähes tuntemattomalta tuntuvan käsipuolen kanssa. Kyllähän hän tiesi, että se piru kuuraparran päässä ei ollut enää puikoissa, mutta ei hän ollut varautunut mihinkään suurempiin muutoksiin kuuraparran suhteen. Mitä jos tämä henkilö ei ollutkaan Delathos? Vaan joku, joka mokomaa esitti – se voisi myös selittää silmien eri värin. Toisaalta, oliko Darius liian vainoharhainen? Ei, kaiken heidän kokemansa jälkeen oli täysin ymmärrettävää, että hän epäili tätä tuttua kasvoa jota ei meinannut käytökseltä tunnistaa.

Dariuksen käydessä sisäistä monologiaan ja tunteitaan läpi hämmennyksessään, kävi Delathos kyselemään miten hän – tai he – olivat jakselleet. Jotain, mitä Darius ei suostunut uskovan oikeasti kiinnostavan kuurapartaista. Sikäli mikäli tämä henkilö nyt oikeasti oli Delathos…
”… Parempi kysymys lienisi miten sinä jakselet?”, Eliitti lopulta tokaisi, haluamatta ihan vielä ”avautua” kuurapartaiselle, epäillen yhä oliko tuo oikeasti yksi kapteeneistaan vai joku illuusiossa, ”Kuulin että se on poissa… Senkö takia silmäsi ovat eriväriset?”.



// MUTTA. KUN. //

[Crimson]

Delathoksen arvioiva katse pysyi Winderin kasvoilla, kera kulmankohautuksen miehen palauttaessa kysymyksen takaisin hänelle. No, eipä kai sitä olisi pitänyt vähempää odottaakaan. Kuuraparta nojautui entistä paremmin tuolinsa selkänojaansa vasten ja päästi ärähtävän huokaisun. Hän kun ei millään olisi enää jaksanut käydä läpi tapahtuneita, vaikka ymmärsi Dariuksen kyllä varmaan haluavan kuulla N’thiszedratamin päihittämisestä ja siitä että se piru oli nyt viimeisessä vankilassaan.
Mutta miksi Darius edes tiesi asiasta? Eiväthän he olleet nähneet sitten viimeisiin pitkiin viikkoihin. Fauni tuskin erikseen oli käynyt Briarissa, eikä Theo liioin ollut hänen luotaan poistunut ja vaikka olisikin, taisi pikkuhaukalla olla jo tapana yleensä ilmoittaa minne katosi mikäli katosi. Oliko Lothar sitten ehättänyt vierailla täällä ennen häntä?

Delathos laski hetkeksi toisaalle eksyneen kirkkaan katseensa takaisin kuitenkin Dariukseen.
”N’thiszedratam? En nyt sanoisi poissa, mutta vähintäänkin telkien takana eikä silmieni takana kyttäämässä kaikkia tekemisiäni.” Kuuraparta tuumasi hymähtäen sanojensa perään. Sen myötä Delathos nojautui lähemmäs pöytää ja kävi sen verran raottamaan takkinsa ja paitojensa kauluksia, että sai rintapieltään näkyville sopivasti. Keskellä miehen rintaa lepäsi reilunkokoinen hiottu krisralli, joka hohti punaisen ja oranssin kirkkaissa sävyissä, ja sitä paikallaan pitelivät ohuet tummat juurenkaltaiset. Jäljet koko hässäkän ympärillä näyttivät myös uudehkoilta arpineen, eivätkä siltä että olisivat olleet paikoillaan jo pidemmän tovin.
”Sievä vai mitä? En osaa hyödyntää sitä, ja ehkä parempi niin toistaiseksi. Jahka arvet parantuvat Mordecai lupasi kuitenkin auttaa minua asian suhteen.” Tummahipiäinen kertoi nojautuessaan takaisin tuoliaan vasten, muttei viitsinyt erikseen enää alkaa vedellä vaatteitaan vielä paikoilleen. Kuumahan tässä tuli perkele vieköön.
”Ja se on helvetin kipeä, jos erehdyit edes ajattelemaan toisin.” Del vielä lisäsi hymähtäen.

”Jumalauta et kai oikeasti ajattele että olisin joku toinen täällä perseittenne perässä?” Pakkasherra kuitenkin nosti asian esille tympeänä, mitä oli osannut epäillä Dariuksen pidättyväisyydestä.
”Ennen viimeisiä pirskeitä kaupungissa sanoin haluavani paikata välejäni kanssasi, eikä yksi pidempi välimatka keskellä hyytävää talvea riitä minulle syyksi luopua siitä suunnitelmasta. Nythän sinulla luulisi olevan parhainkin aika vain nyhjätä sijoillasi vai ehditkö jo kehitellä itsellesi jonkin tärkeänkin viran täältä millä pitää itsesi kiireisenä ja ennen kaikkea kiinni Briarissa?” Delathos virnisti kiusoitellen.


//BUT WE NEED DEM IDIOTS DUH//

[Aksutar]

N’thiszedratam. Sehän sen pirun nimi olikin. Mutta mokoma ei kuulemma täysin poissa ollut, ennemminkin telkien takana, näin Delathoksen kuvailemana. Eliitin kysymyksen myötä kapteeni päätti myös näyttää tämän ”vankilan” mihin mokoma piru oli ahdettu, Dariuksen käyden silmäämään näytetyn kristallin puoleen. Eihän se nätiltä näyttänyt, mutta mikäli se piti sen perkeleen kurissa, ei Darius aikonut valittaa.
”Se ei käynyt edes mielessä”, Haukansilmäinen tuhahti nopeasti, Delathoksen mainitessa prosessin sattuneen ja eliitin erehtyvän, mikäli hän toisin olisi uskonut. Eihän hän magiasta tiennyt pahemmin mitään – vieläkään – mutta kyllä hän tunnisti kivuliaannäköiset arvet sellaiset nähdessään.

Mutta N’thiszedratamista puhe kääntyi eliitin epäilyihin, Delathoksen tehden nopeasti omat johtopäätökset haltiakenraalin pidättyväisyydestä puheiden suhteen. Dariuksen katse kohosi takaisin kuurapartaisen kasvojen puoleen, käsipuolen selittäessä että pidempi matka hyytävässä talvisäässä ei estänyt häntä saapumasta Briariin, kerta kapteeni oli halunnut paikata välejä kenraalinsa kanssa. Kyllähän Darius sen muisti, mutta oli silti epäileväinen koko tilanteen suhteen.
”Kaiken sen jälkeen mitä meille on tapahtunut, pidän sitä oikeutenani epäillä jopa sinua. Et voi väittää, etteikö ilmestymisesi tänne näin yllättäen olisi epätavallista ja siten epäilyttävää”, Darius vastasi, kuulostaen kovinkin hillityltä ja rauhalliselta, ehkä jopa hitusen väsyneeltä, ”Pitäisit minua tyhmänä, jos en epäilisi sinua yhtään”.
”Mutta ei, en ole itselleni mitään virkaa täältä hankkinut enkä aiokaan. Jos se olisi täysin minusta kiinni, olisin jo palannut tehtäviini haltioiden parissa”, Haukansilmä jatkoi, ”Tällainen… ’lomailu’ ei sovi minulle. Fyysisesti olen ehkä levänneempi, mutta liika luppoaika on jättänyt minulle aikaa ajatusteni kanssa, enkä pidä siitä”.


// DEM IDIOT BOIS //

[Crimson]

“Niin pitäisin, joten hyvä vain ettet täysin päästäsi ole ehättänyt pehmitä vielä”, Delathos kujersi Dariuksen uumoiluihin, kääntyessään vilkaisemaan olkapäänsä ylitse paremmin mitä tuvassa oikeastaan tapahtui. Samalla kuuraparta tietenkin kuunteli mitä Haukansilmäisellä oli kerrottavanaan, miehen kuulostaen siltä että oli ainakin ehättänyt rauhoittua aavistuksen kaikesta meneillään olevasta sekamelskasta huolimatta. Ja hyvä niin, ties kuinka lähellä Winder oli asteen tai toisen hermoromahdusta, jos tuota ei tänne oltaisi passitettu. Olihan se varmasti hankalaa omien synkkien ajatusten kanssa vain olla ja ihmetellä, mutta siinä kenraali hänen mielestään tekikin virheensä.
”Tietysti olisit palannut, ja olisit päätäsi myöten rymyämässä jälleen pitkin mätikköjä vihollisten perässä yötä päivää tauotta.” Delathos hymähti huvittuneena palauttaessaan katseensa takaisin Winderiin.
”Puhuisit jollekin niistä ajatuksistasi myös, etkä itseksesi niitä vain märehtisi. Lienen paraskin puhuja, mutta toisaalta olen yrittänyt vaihtaa ajatuksia sen sinun pikkulintusi kanssa nykyiseltäni ja saanut huomata vähintäänkin, että sellainen turhanpäiväinen asioista jauhaminen saa mielestä joka kerta aavistuksen keveämmän.”

”Mistä sinä olet ehättänyt sen pirun poismenosta kuulla?” Käsipuoli päätti kysäistä ohimennen, omaten tietenkin jo omat päätelmänsä aiheesta. Tietenkin ajatus häiritsi häntä omalla tavallaan, että hänen henkilökohtaiset asiansa levisivät edeltä toisaalle. Sentään kyseessä kuitenkin oli vain Darius, eikä kylän pahin juorukello, joka olisi saattanut ihmetellä asiaa jo kovaan ääneen kaikkien kuullen.
”Onhan minulla tietysti epäilykseni, mutta kuulisin sinua asiasta mielelläni ensimmäisenä.”


//I LIKE BIG BOIS, ITTY BITTY BOIS//

[Aksutar]

Eliitti tuhahti terävästi käsipuolen kujerteluille päänsä pehmittämisestä. Voi kun Darius olisi edes kykeneväinen tulemaan höperöksi ja hölmöksi, ehkä se keventäisi tätä ainaista ajatusmyrskyä mikä hänen päässään pyöri. Mutta siinä Delathos kai lieni oikeassa, mikäli Darius olisi palannut omiensa pariin, olisi hän jo hukuttanut itsensä töihin ja yksinkertaisesti kumonnut sen kaiken mahdollisen rentoutumisen ja rauhan mitä Briarissa oli saanut kerättyä.
Mutta jälleen kerran Delathos avasi suunsa ja suolti ulos puheita, joita Dariuksen oli vaikea uskoa itse Delathoksen puheiksi. Epäilykset siitä, että kuurapartainen ei ollut oikeasti Delathos puhkesivat jälleen, kun käsipuoli kehotti häntä puhumaan jollekulle ongelmistaan ja ajatuksistaan, eikä vain märehtimään niiden kanssa itsekseen. Mutta sitten Delathos mainitsi, ettei ehkä ollut paras henkilö moisia neuvoja antamaan ja siihenkös Darius hymähti pienesti. Maininta pikkulinnusta sai Haukansilmän kurtistamaan kulmiaan hetkeksi, Darius ei olisi millään halunnut edes muistaa koko äpärän olemassaoloa juuri nyt. Sen huolen elämästään hän oli onnistunut unohtamaan toistaiseksi, ajatellen että suvun puoliverinen häpeäpilkku olisi nyt ennemminkin Delathoksen ja Delian ongelma, kun kaupungissa hänen kanssaan olivat.

Mutta oliko se sitten mahdollista, että Delathos oli näinkin ”paljon” muuttunut päästyään eroon maagisesta loisestaan? Ehkä… Eihän Darius tiennyt magiasta pahemmin mitään, joten kaiketi moinen persoonanmuutos oli mahdollista. Silti, haukansilmäinen ei tiennyt vielä voisiko luottaa tähän Delathokseen, vaikka ehkä kieltämättä olikin mukava nähdä tuttuja kasvoja.
”Jos kuitenkin pitäisit huolen omasta pääkopastasi, ennen kuin alat minulle neuvomaan miten hoitaa omaani”, Darius lopulta tuhahti, kuulostaen kuitenkin jo huomattavasti rennommalta, eikä niin kireältä käsipuolen seurassa.

Delathos päätyi kuitenkin kyselemään, mitä kaikkea Darius tiesi ”sen pirun” poismenosta. Darius veti syvään henkeä samalla kun ryhtiään korjasi, päätyen vain olkapäitään kohauttamaan pienesti.
”Tiedän vain että he kolme auttoivat sinua pääsemään siitä eroon. Tai saamaan sen lukkojen taakse. Tai miten sen nyt ilmaisisit”, Darius vastasi, päättäen olla käyttämättä nimiä. Eiköhän Delathos itse osannut nimetä auttajansa, sikäli mikäli kyseessä oli oikea Delathos, ”Lothar mainitsi siitä ohimennen täällä käydessään”, tuskin vampyyrin etunimen mainitseminen oli vaaraksi kenellekään, nimi kun ei muutenkaan ollut mikään maailman uniikein.
”Sen enempää en kysellyt enkä usko että lisätiedosta olisi minulle muutenkaan hyötyä”, Eliitti lisäsi, ”Mutta minua kiinnostaa enemmän kysymys siitä, aiotko pitää virkasi nyt, kun tilanteesi on muuttunut? Vai pitääkö minun etsiä joku tilallesi”.


// THAT LIVE IN THE WALL //

[Crimson]

Delathoksesta alkoi tuntua siltä, ettei Winder ottanut häntä tosissaan. Samaan aikaan se kismitti, mutta samaan aikaan tummahipiän piti mielessään ymmärtää todennäköisesti käyttäytyvänsä ja puhuvansa tyystin eri tavalla kuin alituisen aggression mielessään omaten kuten ennen vanhaan, mikä varmasti kummastutti myös Dariusta. Hän ei ollut suinkaan sujut itsensä kanssa vieläkään, tuskin olisi pitkään toviin, mutta jostain Delinkin oli aloitettava.

Kirkkaan sinertävät silmät seurasivat kenraalin henkäisyä ja elehdintää uteliaammin, Kuuraparran asettuessa rennommin aloilleen kuuntelemaan mitä silmäpuolisella oli sanottavanaan. Eipä tuo paljon tietänyt, kuten olettaa saattoi. Eikä sen tarinan kuuleminen kyllä ollutkaan mitään kaunista kuultavaa varmaan missään mielessä kaikkine ihmeellisyyksineen, jotka vetäisivät Winderin mielikuvituksen pelkkään umpisolmuun. Mutta mihin käsipuolinen huomionsa kiinnitti, oli maininta Mordecaista. Tietenkin se lepakko oli ollut täällä ennen häntä, niin surkeissa merkeissä kuin he olivatkin viimeksi vain tovi sitten toisensa hyvästelleen. Sinällään ihmeellistä, että yönlapsi oli päättänyt poistua piilostaan, mutta mitäpä Delathos edes ymmärsi pidemmän päälle sen velhon tavoista elää ja olla. Mikään pieni tekijä kun ei ollut kuitenkaan kyseessä…

”Ehkä parempi että kyselet asiasta joka tarkemmin halutessasi joka tapauksessa siltä pässinpäiseltä, tai pimeyden prinssi pahaiselta, jos haluat tietää enemmän. Minä muistan tapauksesta lähinnä pelkän fyysisen puolen ja vannon ettei se ole hauskaa kuunneltavaa.” Kuuraparta virnisti silmiään pyöräyttäen. Mutta mitä tuli hänen uraansa, sitä Delathos ei ollut ehättänytkään pohtia vielä millään tavalla. Sinällään kysymys sai hänet myös hämilleen, jonka myös näki tummahipiäisen yllättyneiltä kasvoilta Delin laskiessa katseensa mietteliäänä pöydänkanteen. Ei hän ollut valmis ottamaan vastuuta muusta kuin itsestään tässä mielentilassa, mutta miten hän ilmaisisi sen Winderille? Tietenkin hän halusi pitää paikkansa Kuiskauksessa, mutta ennen riveihin palaamista Delathos tarvitsi hetken kerätäkseen itsensä kasaan.

”En ole valmis johtamaan tässä mielentilassa, sen tiedostat varmaan itsekin”, Kuuraparta hymähti ykskantaan, ”Älä käsitä väärin kuitenkaan. Tietenkin haluan pitää paikkani, olisi silkkaa tyhmyyttä jättää sinut ja varislaumasi oman onnensa nojaan!” Delathos virnisti, mutta vakavoitui nopeasti ja nojasi itseään lähemmäs pöydänkantta.
”Taidan kuitenkin tarvita hetken irtautumisen tästä maailmasta. Omistautua sille lepakolle hetkeksi, selvittääkseni pärjäänkö edes riveissäsi enää tällaisena, tiedäthän? Se piru oli osa minua kaiken tämän ajan, nyt en kykene pistämään sen piikkiin vihollisesi koko joukkojen teurastusta tai sinua vastaan äyskäröintiä.”

”Vannoin jo aikaisemmin pysyväni rinnallasi loppuun asti, enkä ole muuttanut mieltäni asian suhteen vaikka tässä on ollut kaikenlaista. Mutta kuten sinäkin, tarvitsen hetken itselleni juuri nyt. Jos sen sallit ja selviän elossa takaisin tietenkin, jatkan enemmän kuin mielelläni kapteeninasi. Tämä on enemmän kiinni sinusta.” Delathos laskeutui takaisin nojaamaan tuolinsa selkämykseen ja asetteli ainokaisen kätensä kuin puuskaan rinnalleen. Tämä todellakin oli enemmän kiinni Winderistä kuin hänestä. Del ei jäisi kylmänpäälle toimettomaksi koskaan, ainoa joka mahdollisessa Kuiskauksesta irtisanomisesta tapahtuisi jäisi kylmäämään heidän välejään. Ja sitä Delathos ei varsinaisesti halunnut. Hän halusi kipeästi paikata heidän välejään jotenkin, mutta tällä hetkellä pakkasherra hädin tuskin jaksoi ottaa itsestään vastuun.


//Meno Kuiskauksen tuvilla be lyek :DDD//

[Aksutar]

Delathoksen mukaan Eliitti saisi mennä ja kysellä asiasta lisää itse Mordecailta, sikäli mikäli halusi tietää tapahtuneista enemmän. Ehkä se sinällään häntä kiinnosti, mutta mitä velhon suhteen oli tapahtunut Briarissa, saattoi asia olla hieman… mutkikkaampi. Mutta Delathos ei ollut näennäisesti tietoinen siitä, mitä täällä oli tapahtunut, eikä tiennyt vampyyrin kohtalosta – Dariuksen uskoen tuon kohdanneen loppunsa heitä auttaessaan… - ja Darius ei todellakaan ollut asiasta keskustelemassa käsipuolen kanssa. Ensinnäkään hän ei tiennyt mitään varmaksi, joten eliitti ei uskaltanut sanoa mitään. Toisekseen, jos Mordecai oli oikeasti kuollut roihahtaessaan liekkeihin, ei Darius halunnut olla se, joka asiasta kertoisi Delathokselle. Ties vaikka saisi nyrkistä naamaansa moisten tiedon välittäessään… Joten, vaikka tekikin pahaa ”valehdella” – tai pikemminkin olla kertomatta asiasta – Delathokselle, päätti Haukansilmä pitää velhon kohtalon nyt salaisuutena…

Sen sijaan keskustelu jatkui Delathoksen mielentilaan ja työkykyyn, jota käsipuoli epäili itsekin. Ymmärrettävästä syystä, jos kaikkien näiden vuosien jälkeen kuuraparta oli viimein vapaa päätään piinaavasta pirusta. Se vaatisi varmasti totuttelua, puhumattakaan sitten voimien käytöstä – Darius sai kuvan, ettei kuuraparta ollut aivan varma omista voimistaan ja kyvyistään juuri nyt. Johtamisesta puhumattakaan.
Darius kuunteli hiljaa, Delathoksen ilmaistessa oman tilanteensa ja näkökantansa asiaan. Käsipuoli ei halunnut lopettaa, mutta tarvitsi niin sanotusti lomaa, vapaata virastaan, kunnes olisi tarpeeksi varma itsestään ja kyvystään jatkaa johtotehtävässä Kuiskauksen riveissä.
Käsipuolen hiljennettyä Darius pysyi aatteissaan tovin, Haukansilmäisen tuijotellen pöydänpintaan mietteliäänä, kunnes katse kääntyi terävästi Delathoksen puoleen.
”Asetan sinut sivuun virastasi toviksi, kuinka kauan uskot tarvitsevasi aikaa?”, Darius kysyi aluksi, ”Haluan antaa sinulle kaiken tarvitseman aikasi, mutta meidän täytyy huomioida, ettei Kuiskaus voi odottaa ikuisesti paluutasi”.
”Toistaiseksi nimitän tehtävääsi jonkun väliaikaisen – Velethuil on yksi vanhimmista ja luotetuimmista sotilaista, jotka jäivät kaupunkiin, suosittelisin häntä, ellei sinulla ole nimetä ketään muuta sijaiseksesi?”, Eliitti jatkoi, selvästi käyden läpi jonkinlaista tehtävälistaa mielessään, ”Otan itse vastuun tehtävääsi kuuluvista paperitöistä…”.
”… Sitten on vielä vastuusi Theodluinista”, Vaikkei välittänyt veljenpoikaansa muistella ”lomallaan”, piti Dariuksen ottaa sekin huomioon, ”Voimme siirtää vastuun hänen pääsääntöisestä ”vahtimisesta” jonkun muun kontolle. Jälleen kerran Velethuil tulee mieleen ensinnä, mutta jos hän ottaa virkasi Kuiskauksessa, en tohtisi hänelle sen enempää vastuuta sysätä. Täytyy harkita jotakuta muuta – tai sitten siirrän Theodluinin piilopaikkaan Winderin kartanolle palvelijoiden ja jonkun Kuiskauksen tulokkaan kiusaksi”, Haukansilmä hymähti pienesti.

”Saanko sinuun tarvittaessa yhteyden?”, Haukansilmä kysyi viimeiseksi, tavallaan tiedustellen aikoiko kuuraparta pysyä kuvioissa vai kadota tyystin ja ilmestyä takaisin sitten kun mielisi. Se ei kuulostanut mukavalta vaihtoehdolta Dariuksesta, mutta hänestä tuntui, ettei mielipiteellään olisi väliä tässä tapauksessa. Jos Delathos aikoi lähteä, ”kadota”, ei Dariukselta kysytty asiasta.



// No todellakin. Dat Aaron boi //

[Crimson]

Delathos hymähti, kuulostaen varmaan näreiseltä. Tietysti se otti päähän täten vain sysätä arvokas virka syrjään, ja Winderin tapa puhua asiasta sai kuurapartaisen heti ensimmäisenä märehtimään asiaa mielessään, vaikka juuri tämähän oli se mitä hän oli halunnutkin. Hetki omaa aikaa, ja sitten hän palaisi takaisin Kuiskaukseen ja olisi valmis vaikka vetämään turpaan häntä sillä välin korvannutta todistaakseen että oli ansainnut paikkansa takaisin. Se päivä kyllä koittaisi joskus tulevassa. Viikkojen, ehkä kuukausien päästä. Mikäli Del oli edes hengissä enää siinä vaiheessa. Mutta juuri nyt hän ei aikonut Dariuksen vain päästä eroon itsestään, kun kaikki viimein oli alkanut kääntyä parempaan suuntaan hänenkin osaltaan.

”Anna minulle vähintään kuukausi, enintään kaksi.” Delathos arvioi nopeasti ajantarvetta virkavapaalleen. Siinä hän ehtisi rauhassa selvitellä asioita, päästä kunnolla takaisin veljeskunnan palkkalistoille, ja jäisipä aikaa myös kapakoissa kiertämiselle vaikka siitäpä Dariuksen ei tietenkään tarvinnut tietää.
”Ja nimitä kenet lystäät - Velethuil, Fleurélie, hälläväliä. Kunhan et vanhoja vihollisia iske johtoportaaseesi, niin väitän olevani vähintäänkin tyytyväinen valintaasi.” Ei Delathos halunnut vaikuttaa siihen kenet esimiehensä koki tarpeeksi luotettavaksi siihen rooliin. Heidän mielipiteensä todennäköisesti olisivat joka tapauksessa eronneet tavalla tai toisella asiasta, ja ylimääräinen nahistelu jostain turhanpäiväisestä sijaisen nimittämisestähän tässä nyt vielä puuttuikin.
Haukansilmäisellä vaikutti kuitenkin olevan selvät sävelet jo tulevan suhteen. Paitsi mitä Theoon tuli.
”Anna sen kersan asua tuvallani. Pitäähän jonkun katsoa talon ja Milkan perään, vaikka se katti kyllä pärjäisi pihalla pidemmänkin tovin.”

Mietteliäs katse kuitenkin kohosi Dariuksen kasvoille viimeisen kysymyksen myötä. Hän ei oikeastaan keksinyt ketään muuta välittämään viestejä heidän välillään kuin Mordecain. Ei hän kaupunkiin olisi jäämässä. Ja Theolle hän ei ikimaailmassa kertoisi mihin olisi menossa, sillä haukanpoikanenhan ilmestyisi pian samoille kulmille kerjäämään verta nenästään pahimmillaan.
”Korkeintaan Mordecain kautta. Parempi jos et huhuile perääni ollenkaan, pysyvätpä kaiken maailman rotat ja käärmeet tiluksiltasi kaukana ja säästyt harmeilta.”
”Tulen kyllä takaisin, keskity ennemmin selvittämään oma pääsi sillä välin.” Del hymähti omaan tuolinsa selkänojaa vasten rennommin nojaten, jopa huokaisten kevyesti.


//Kuiskaus never stops//

[Aksutar]

Kuukausi, pari, tai niin Delathos arveli. Kuulosti ihan sopivalta, käsipuoli saisi rauhassa kasailla itsensä ja palata sitten uusin mielin töihinsä. Mitä taas tuli kapteenin väliaikaiseen korvaajaan, ei sillä niinkään väliä kuurapartaisen osalta. Darius katsoisi jonkun pätevän, luotetun siihen virkaan siksi aikaa. Kenties jopa Iriador tarvittaessa voisi ottaa yhden kapteenin tehtävät itselleen muiden vastuidensa lisäksi…
Ja Theodluin? Toistaiseksi Delathos ei vaikuttanut haluavan äpärästä eroon, ainakaan kovin palavasti. Joten puoliverinen saisi vielä asustella Delathoksen nurkissa ja katsoa talon, sekä sen elikoiden perään. No, sentään äpärästä oli siis jotain hyötyä…
Darius nyökkäsi pienesti siihen, katsoen tarpeettomaksi lisätä mitään asiaan. Mutta mitä tuli yhteydenpitoon, Delathos ehdotti Mordecaita. Vampyyrin nimen kuullessaan eliittikenraalin peruslukemilla ollut ilme värähti, silmäpuolen katsahtaen nopeasti poispäin Delathoksesta. Muuttuen selvästi vaivautuneeksi asian suhteen, mikä ei liennyt yllätys kun Mordecaista puhuttiin, jos sattui tietämään millaiset välit eliitillä ja velholla oli ollut. Mutta tällä kertaa kyseessä ei ollut heidän hankalat välinsä.

Eliitti empi hetken, ennen kuin katseensa palautti takaisin Delathoksen puoleen. Vilkaisten nopeasti myös ympärilleen, aivan kuin varmistaakseen ettei heitä kuunneltu. Ketään ei ainakaan lähettyvillä ollut, eikä kukaan vaikuttanut heidän suuntaan edes vilkuilevan.
”Mainitsin Mordecain käyneen täällä”, Darius lopulta aloitti, Delathosta katsellen arvioivasti, ”Hän… ei pistäytynyt vain nopeasti, tai sattumalta, meillä oli… magiallinen ongelma Iriadorin kanssa, hän saapui auttamaan”, eliitti kertasi nopeasti, jättäen yksityiskohdat Iriadorin tilanteesta selittämättä, sillä ne tuskin Delathosta kiinnostivat.
”En tiedä mitä tapahtui, mutta kaiken päätteeksi Mordecai… En tiedä”, Haltiakenraalilla oli selvästi vaikeuksia löytää sanoja, ”Hän… syttyi tuleen? Ja paloi pois. En osaa sitä sen paremmin selittää”.
”… Joten en usko, että hänestä olisi toimimaan viestinviejänä välillämme. Ymmärtääkseni… häntä ei enää ole?”, Haukansilmä kertoi, tietämättä miten muutenkaan sen sanoisi. Hänen viimeisten tietojen mukaan, Mordecai oli kuollut.


// We’ll never stop //

[Crimson]

Kuuraparran katse kaventui ja toinen kulma kohosi, kun hän huomasi muutoksen Winderissä. Mies tiesi jotain, mitä hän ei tiennyt. Ja siitä mihin heidän keskustelunaiheensa oli jäänyt, päätteli Del asian liittyvän jotenkin Mordecaihin.
Ei ollut tavatonta kuulla vampyyrin käyneen täällä auttamassa taikatemppuineen, eikä kyllä myöskään kuulla Dariuksen ja Iriadorin omanneen jotain ongelmia missä sitten olivatkaan. Mutta se mitä oli tapahtunut ilmeisesti kaiken jälkeen, sai Delathoksen katsomaan haukansilmäistä esimiestään yllättyneesti.
”Syttyi tuleen?” Del toisti jotenkin epäuskoisesti, miettien että Winder olisi vain kusettanut häntä syystä tai toisesta. Ei se olisi kyllä ollut Dariuksen tapaista, ja mies vaikutti sen verran vaivautuneelta asiasta kertoessaan, ettei se vaikuttanut edes miltään valheentapaiselta.

”Ymmärrätkö edes miten oudolta tuo kuulostaa tähän hätään? Tai mitä tästä seuraa mahdollisesti? Jos jotain väitän pahaksi sattumaksi niin tätä…” Käsipuolinen pohti yhä hämillään korjatessaan ryhtiään, ”Ei kukaan vain… syty tuleen ja pala tuhkaksi ykskaks.” Jotain oli tekeillä. Ja siitä jostain Delathos ei ollut vielä kuullutkaan. Kai hän olisi kuullut jo asiasta, mikäli Mordecai olisi vain ykskaks hävinnyt tästä maailmasta? Hän kaivoikin jostain povitaskustaan sen tumman näkylasin, jonka ajat sitten oli saanut siltä verenimijältä, ja silmäili sitä tovin kädessään. Ei se ollut muuttunut mitenkään, eikä Delathos tietääkseen ollut saanut toviin yhteydenottoja sen kautta suuntaan eikä toiseen. Mutta syystä tai toisesta hänestä tuntui siltä, että muut Kasvottomat olisivat kutsuneet hänetkin jo kokoontumaan yhteen, jos Lotharille olisi sattunut jotain peruuttamatonta. Mikäli Kaamosmieli kuulisi asiasta ensimmäisenä tosin, olisi siinä ongelmissa todennäköisesti Winderin lisäksi myös moni muu jotka vannoivat uskollisuuttaan sille yönprinssille.

”Se voi mutkistaa asioita. Lähetän kaiketi sitten jonkun pulun paskomaan räystäällesi sen sijaan että turvautuisin mihinkään luotettavaan keinoon viestien suhteen.” Del hymähti yhä näkylasia tutkaillessaan, lopulta kuitenkin vilkaisten Dariuksen kasvoille arvioiden.
”Uskoisin että olisin kyllä kuullut jo asiasta, mikäli hänelle olisi sattunut jotain. Toisaalta ehkä tieto ei ole vielä ehättänyt kenenkään meistä korviin – paitsi minun nyt. Mutta jos kuulen jotain lisää, niin lähetän sen pulun Seyrin räystäälle ja viestin sinulle sitä kautta ensimmäisestä kylästä jonka ohitan.”


//Pysäyttämätön kaaosjuna, kukaan ei välty kaaosenergialta joka erehtyy samalle reitille//

[Aksutar]

Syttyi tuleen. Niin. Darius ei voinut kun kohauttaa olkapäitään ja pudistaa päätään merkiksi, ettei hän ymmärtänyt asiaa sen paremmin mitä oli kertonut, saatikka hänellä ollut mitään muuta kerrottavaa asiasta. Eliitti hiljeni kuuntelemaan Delathoksen reaktion ja pohdinnat tilanteeseen. Kävi selväksi, ettei kuurapartainen ollut millään tapaa tietoinen velhosta ja siitä mitä oli tapahtunut. Toisaalta, mistäpä Delathos olisi siitä kuullut mitään – päiviäkin oli kulunut vasta muutama niistä tapahtumista. Tuskin kukaan käärmekerhostakaan tiesi asiasta mitään? Tai niin Darius toivoi…

Vampyyrin mahdollinen kuolema mutkisti asioita. Varsinkin heidän yhteydenpitoaan, käsipuolen todeten lähettävänsä viestilinnun sitten tarvittaessa. Darius hymähti pienesti karkeasti ilmaistulle kommentille, tyytyen siihen vastaukseen nyt toistaiseksi. Todennäköisesti hänellä ei olisi mahdollisuutta pitää yhteyttä Delathokseen, ellei käsipuoli itse halunnut olla tavoitettavissa ja ottaa yhteyttä ensin.
”Jos kuulet jotain, arvostaisin yhteydenottoa”, Darius vastasi Delathokselle, ”Tämä kaikki tapahtui muutama päivä sitten… en tiedä miten… Pikku järjestönne toimii, mutta ehkä kukaan ei ole ehtinyt vielä edes kaipaamaan Mordecaita”.
”Tämän paremmin en osaa selittää tapahtumia”, eliitti kohautti jälleen hartioitaan, tuijotellen pöydänpintaa tovin.

”… Aiotko lähteä omille teillesi saman tien täältä poistuessasi?”, Darius kysyi, katseen palaten jälleen Delathoksen puoleen, ”En usko, että viivymme Iriadorin kanssa enää kauaa täällä… Mutta kenties sen verran, ettemme taida tavata, ennen kuin palaat vapailtasi. Sikäli mikäli aiot oikeasti kadota kuvioista täysin”.


//KAAOSJUNA KYLLÄ :D choochoo mofos, täältä tulee team voidcritters //

[Crimson]

”Jos joku tietää, niin Kaamosmieli. Ja siinä tapauksessa ottaisin hävitäkseni niin syvälle tämän maan kannen alle, ettei parhainkaan myyrä kykenisi minua sieltä kaivamaan ylös.” Delathos hymähti, toivoen todellakin ettei killanjohtaja tiennyt mitään tapahtumista Winderin ja monien muidenkin tähden. Kuurapartaa katselikin mietteliäänä Dariusta, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan näytti murehtivan tapauksesta omalla tavallaan.
”Mutta kerron kyllä, jos saan kuulla jotain ikävää. Mielestäni ansaitset tietää siitä joka tapauksessa.” Kuurapartainen vielä jatkoi hymähtäen, livuttaen näkylasin kädestään takaisin taskujensa suojiin. Uskoen kyllä kuulevansa ja noteeraavansa, jos joku demoni halusi hänelle puhua sen kautta, vaikka lasi olikin talletettu syvälle kankaiden alle näin talvella.

Mitä siihen omille teilleen lähtemiseen tuli, ei Del ollut vielä täysin päättänyt asiasta. Ja sikäli mikäli Mordecai olisi kuin olikin pois pelistä, ei hänellä oikeastaan ollut jäljellä edes sitä kontaktia, joka olisi voinut järjestää hänelle pikaisellakin aikataululla jotain sopivaa tekemistä.
”Taidan viipyä kaupungissa vielä tovin. Otan selvää asioista, nyhjään omissa oloissani, kärvistelen N’thiszedratamin jälkipyykkejä, ja sitä rataa.” Kapteeni tuumasi huokaisten, sinisellä katseellaan vilkaisten pohtien lattianrajaan.
”Tai ehkä häviänkin, ja palaan ihmettelemään tiluksiani sitten myöhemmin ja tuon sinulle terveiset sieltä jostain minne aurinko ei paista. En ole päättänyt vielä täysin mitä teen ja minne menen, sillä en ollut varma lasketko minut näin helpolla karkuteille, vai joudunko ottamaan lopputilin ja lätkäisemään arvonimeni takaisin kouraasi tältä istumalta.”
”Näin on kuitenkin hyvä. Ja tulen sitten muutaman kuukauden kuluttua viimeistään kerjäämään lisää vapaata – täytyyhän minun ehtiä viettää aikaa pelkästään pullonkin äärellä eikä pelkästään töiden parissa.”

Lyhyt hiljaisuus laskeutui niiden sanojen myötä heidän välilleen, kuuraparran lopulta päättäen könytä ylös tuolistaan, jonka myös kävi jälkeensä asettelemaan takaisin pöydän ääreen.
”Ei minulla oikeastaan muuta asiaa ollut.” Delathos tuumasi ykskantaan, indikoiden kaulustaan paremmin kiinni asetellessaan että hänen olisi aika lähteä.
”Viimeinen tilaisuus kirota minut helvettiin tai käskeä raahattavaksi jonkun liskopedon välipalaksi”, käsipuoli virnisti puolittain Winderin kasvoille katsoen luottavaisesti. Eiköhän tuo pärjäisi, olihan Dariuksella kuitenkin Iriador tukenaan alati useimmiten minne ikinä joutuikaan.


//TEAM VOIDCRITTERS DJHAWGDLAW <333 Mun täytyy piirtää sulle lisää voidimarsuja. Ennakoin sun kukoistavan marsufarmin jo taltioimalla sen ennakkoon artiks//