Uusi alku

[Aksutar]

Darius hymähti pienesti, kun Aneritte kertoi kuvitelleensa heidän välilleen jotain kevyempää suhdetta. Eivätpä he varsinaisesti suhdettaan julistaneet ympäri kyliä, hyvä jos edes vaikuttivat muulta kuin työkumppaneilta ja ystäviltä ulkopuolisten silmiin. Ja se oli ihan hyvä, näin Dariuksen mielestä.
”Tietenkin…”, Eliitti hymähti, Aneritten vaatiessa kutsua itselleen ja Seyrille häihin. Tuskin mitään häitä tulisi, jos Dariukselta kysyttiin. Turhuuksia sellaiset. Mutta eliitti virnisti pienesti, jokseenkin toppuuttelevalla ilmeellä, muodonmuuttajan pohtiessa että Lorythas voisi vihkiä heidät vaikka heti. TOKI, ei Dariuksella ollut mitään sitä vastaan, mutta jos ei nyt kuitenkaan heti hypättäisi siihen toimitukseen. Sitä mieltä oli myös itse kyläpäällikkö, todeten että kaikelle olisi kyllä aikansa. Mutta nyt oli aika vesilasilliselle, ainakin Aneritten kohdalla ja sen kävi huomauttamaan myös Lorythas. Nainen tietenkin ollen sitä mieltä, ettei häntä varten tarvinnut itse kyläpäällikön nousta vettä noutamaan, mutta hopeaverinen oli jo noussut sijoiltaan ja Iriador puolestaan ankkuroi Aneritten paikoilleen.

Mutta ennen kuin Seyr paikalta poistui mihinkään, pyysi hopeaverinen eliittikenraalia mukaansa. Darius kohotti kulmiaan pienesti, Lorythasin lisätessä, että halusi puhua jostain kahden kesken… Eikä Darius tarvinnut sen enempää selittelyjä, kun oli jo noussut sijoiltaan ja lasinsa laskenut läheiselle pöydälle, lähtien nyt taittamaan matkaa Lorythasin kanssa kyökin puolelle.
”Mitä ikinä mielessäsi sitten liikkuukaan?”, Darius tiedusteli, jahka he muiden seurasta olivat poistuneet, eliitin sillä hetkellä keskittyen kävelemiseensä. Sitä huomasi vasta seisomaan noustessa, kuinka humalassa sitä oikeastaan olikaan…


// Ois niin kaaos mekaniikat siinä raidissa että kaikki jotka ei oo opetellu sitä 100% vihaa sitä. Aranille saa aina antaa huomiota, siitä hyvästä saa huomiota takaisin myös. JA USKALLAN NYT OLLA TOISTA MIELTÄ TÄSTÄ ASIASTA, NIGIRI ON PELOTTAVA. Paitsi Louniksen mielestä. //

[Crimson]

Lorythas odotti sen hetken, jotta kulmiaan kohauttanut kenraali ehättäisi hänen matkaansa. Ei hän olisi halunnut vaivata haukansilmäistä, tai ketään muutakaan millään tavalla. Nuo olivat ansainneet vain paikallaan oleilunsa ja rentoutumisensa tämän päivän ja kaikkien mahdollisten tapahtumien jäljiltä, sarvipään mielellään juosten muiden asioilla näin tarvittaessa tähän hätään. Hän ei kuitenkaan ollut ehättänyt juoda itseään suurempaan humalaan, mukavan hiprakkaisen olonkin vasta lähestyessä, vaikka viini oli ehättänyt illan mittaan virratakin.
Dariuksen lopulta lyöttäytyessä hänen seuraansa, poistuivat puoliverinen lohikäärme ja tuon ratsastaja paikalta, jättäen Aneritten ja Iriadorin jälkeensä rupattelemaan keskenään. Hopeaverinen kävi sulkemaan ovea hitusen heidän perästään, asettuen rauhallisesti kulkemaan Winderin rinnalle. Toisen kätensä laskien kevyesti tummatukkaisen hartialle lepäämään, voidakseen myös tukea haltiaa joka vaikutti humalassaan myös jo askelissaan hoippuvan. Se sai sarvipään hymyilemään, ja lopulta virnistämään puolittain, tummatukkaisen palauttaen heidät siihen aiheeseen jota Vaern oli nopeasti pintaraapaissut huoneen puolella.

”Mielessäni liikkuu vaikka mitä, mutta ehkä parempi että puramme niitä ja etenkin syvällisempiä asioita jonain toisena hetkenä.” Lorythas aloitti lempeällä äänellä, katseensa laskien Dariukseen samalla kun he askelsivat haukansilmäisen tahdissa kohden keittiötä.
”Tiedäthän että minulla on ilo kestitä teitä luonani, ja saatte kaiken mitä pyydättekään.” Puolikäärme jatkoi, kevyesti sormillaan hivellen Winderin tummia hiuksia sormillaan, ”Tahdon vain että viihdytte.”

”Se ei kuitenkaan ollut se asia mistä halusin jutella”, Vaern jatkoi heidän ohittaessaan eteisaulan, ja lähestyessä keittiöön vievää ovea hän hellävaroen ohjasi Dariuksen selän vasten seinää. Lorythas kumartui lähemmäs haukansilmäistä, kohottaen myös haltian kasvoja ylemmäs voidakseen suoda pitkän välittävän suudelman miehen huulia vasten. Vähän kuin huomion vievänä eleenä, hopeaverisen samalla hapuillen toisella käpälällään haltiakenraalin kaulusta. Suudelman loputtua sarvipäinen laskeutui nopeasti tarkastelemaan Dariuksen kaulanpieliä hyvinkin intensiivisellä katseella, löytämättä kuitenkaan etsimäänsä, ja lopulta vilkaisten likeltä rakastamansa kullankeltaisiin silmiin myhäillen.
Lorythas siirsi vuorostaan omaa kaulansyrjäänsä piilottavia kankaita kohdalta jota oli hetki sitten Dariukselta tutkaillut, siitä erottuen vielä selkeän puremajäljen. Siistin sellaisen, mihin selvästi kuului pari erikoisempia hampaita jäljestä päätellen. Se oli ilmestynyt siihen muutama viikko sitten juuri ennen kuin hän oli saanut kirjeen Erudessalta, eikä Seyrillä tiettävästi ollut käynyt torahampaisia vieraita kylässä.
”Osaatko selittää mistä nämä ovat tulleet?” Puolikäärme näytti jälkiä Dariukselle, omat päätelmänsä ollen selvästi jo tehnyt mielessään viekkaasta hymystään päätellen.


//Sekoitus pure kaaosta ja pelleilyä, YOU EITHER HATE IT OR LOVE IT! Aran sinä ketku, pistetään hyvä siis kiertämään T Katala. NOWAAAAAAY! Hassu sintti se on. Louniskin on sitä mieltä, ettei nigiriä tarvitse pelätä. Se pelkää enemmän sua kun sinä sitä//

[Aksutar]

Seyrin mielessä liikkui vaikka mitä, mutta ihan kaikkea ei tälle illalle viitsinyt enää purkaa. Se lieni yhteinen tunne heidän välillä, Dariuksen lähinnä vain hymisten niille sanoille, samalla kun antoi hopeaverisen itseään tukea heidän kävellessä. Ei sillä, että Darius tukea olisi varsinaisesti tarvinnut, hänellä oli loppujen lopuksi erinomainen tasapaino, jopa humalassa! Mutta se tuntui mukavalta, olla näin lähellä Lorythasia, vihdoista viimein. Tähän asti niitä kaikkein lämpimimpiä tunteita ei ollut päästy vielä jakamaan, lähinnä siksi että Aneritte oli paikalla. Darius ei katsonut sitä sopivaksi muodonmuuttajan seurassa, kerta muutenkin niin estynyt persoona oli.
”Emmeköhän tule viihtymään paremmin kuin arvaatkaan”, Eliitti hymisi puoliveriselle.

Mutta, ennen kuin Lorythas kävi asiaan, päätti sarvipäinen pysäyttää matkan etenemisen kyökkiin vievän oven läheisyyteen, hopeaverisen painaessa haltian selän hellästi vasten lähintä seinää. Darius kohotti kulmiaan kera pienen, toispuoleisen virneen, suorastaan aistiessaan sen läheisyyden kaipuun ja halun hopeaverisestä, joka pian hänen kasvojaan kohotti lähemmäs kumartuessaan ja soi suudelman haltiakenraalille. Ja Haukansilmähän vastasi siihen suudelmaan, käsiensä nousten hellästi koskemaan kyläpäällikön kylkiä. Darius tuskin kykeni sanoin kuvailemaan, kuinka oli kaivannut tätä. Ei vain pelkkää suudelmaa heidän välillään, vaan koko tilannetta. Olla vain rauhassa, Seyrin kanssa, ilman että tarvitsi murehtia mistään menemisistä tai pelätä kenenkään hyppäävän puukon kanssa niskaan.

Ja se suudelma todella toimi huomionvievänä eleenä, Dariuksen kiinnittämättä lainkaan huomiota siihen missä Lorythaksen kädet hapuilivat. Suudelman päättyessä, eliitti nojasi hieman Seyrin jälkeen, eleenä siitä että hänen puolestaan suudelma olisi voinut jatkua pidempäänkin – tai tämä koko tilanne olisi voinut jatkaa kulkuaan johonkin muualle, kuin kyökkiin vesikannun perässä.
Eliitti hymyili pienesti, kuitenkin kurtistaen kulmiaan kun hopeaverisen katse harhaili hänen kaulanpielessään, ennen kuin Lorythas hänen katseeseensa vastasi. Sanaakaan vielä sanomatta, Lorythas kävi oman kaulansyrjänsä peittäviä kankaita siirtämään, näyttäen nyt puremajäljet kaulallaan. Haukansilmä kurtisti kulmiaan entisestään, yhdistämättä arpia omiinsa heti. Mutta kun Lorythas kyseli häneltä selitystä puremajäljille, alkoi Darius miettimään tapahtumia muutaman viikko takaperin.

Eliitti tuijotti puremajälkiä Seyrin kaulalla, selvästi nyt miettien jotain. Hitaasti toinen hänen käsistään kävi hipaisemaan haltian omaa kaulansyrjää, ennen kuin samainen käsi nousi Seyrin kaulalle. Hän oli lähes jo unohtanut kaiken, mitä silloin tapahtui, mutta nyt kun hän muisteli tapahtumia, humalastaan huolimatta, alkoivat ne palata mieleen.
”Mordecai…”, Darius henkäisi nimen ulos, muistaen millaisen sopimuksen oli tehnyt velhon kanssa sinä iltana, ”ah… Olisi pitänyt muistaa, että sinäkin saat arpeni…”.
”Sinä iltana, kun olimme ottaneet yhteen vihollisen kanssa, Mordecai piti… Niin sanotusti vahtia minusta. Emme tienneet vielä liekeistäsi ja niiden käytöstä mitään, joten kreivipari katsoi parhaaksi, että Mordecai piti minua silmällä – hän kun oli ilmeisesti ainoa, joka saisi liekit taltutettua, ennen kuin suurempaa tuhoa ehtisin tekemään… Hän… hän oli se joka metsässäkin… Kuulemani mukaan minut rauhoitti. En itse muista sitä… Mutta muistan illan, jolloin hän nuo teki”.

”Annoin hänelle luvan juoda vertani… Vastaavasti hän auttoi minut takaisin uneen”, Darius selitti, eliitillä ollen selvästi hankaluuksia muistaa yksityiskohtia tapahtuneesta – ja oliko se ihmekään. Hän oli heikkona ja Mordecai piruvie oli tehnyt taikojaan, jotta haltian oli takaisin tajuttomaksi saanut ilman, että piti pannulla päähän pamauttaa.
”En… Muista kunnolla edes keskusteluamme…”, Eliitti jatkoi, näyttäen mietteliäältä, kunnes tuntui saavan jonkinlaisen ahaa elämyksen, ”… Joko… näin unta… Tai hän aiheutti minulle harhoja, mutta… Hän taisi myös suudella minua…”


// IDD. 99% OF PEOPLE HATE IT. Hyvä kiertämään, kyllä. Siellä toisiaan paijailevat sitten. Ja Jaakko ei tykkää. HASSU SINTTI :DD:DD VAARATON SILAKKA. Lounis on sitä mieltä että nyt se tonnikalapatonki äkkiä kehiin. Nigiriä ei tarvitse pelätä, ei ollenkaan //

[Crimson]

Kruunupää olisi halunnut jatkaa hellää hetkeä kauemminkin, mutta juuri sillä hetkellä hän halusi kuulla mistä jäljet olivat peräisin. Ehkä siitäkin syystä, että niiden myötä pieni omituinen pelon kipinä oli pidellyt pintojaan tähän päivään saakka sattuneista syistä.
Lorythas ojensi paremmin kaulansyrjäänsä näytille mietteliäänä hymisten, Winderin kohottaessa kättään hänen kaulalleen jälkien ylle. Katse seurasi tarkasti Dariuksen mietteliästä ilmettä ja kurtistuneita kulmia, joka riitti kertomaan hänelle haltian todella tietävän jotain pureman suhteen. Ja ehkä parempi niin, tai Seyr olisi jatkanut murehtimistaan asian tähden vainoharhaisuuttaan.

Mordecai. Nimi sai hopeaverisen kallistamaan päätään ja päästämään itse viimein irti omasta kauluksestaan. Viekas hymy kasvoilla kuitenkin säilyi, ja otti aavistuksen yltyäkseen Lorythaksen kuullessa viimein myös Dariukselta osan siitä, mitä muutama viikko sitten oli tapahtunut. Kuulosti ihan ymmärrettävältä, että Mordecain tasoinen velho oli jätetty vastuuseen Winderistä ja arvaamattomista voimista kun ne olivat sellaisinaan ilmenneet. Toisaalta kokonaisuus oli kyllä melkoinen tarina, ja pahemmassa humalassa Lorythas olisi voinut väittää Dariuksen vain puhuvan omiaan.
Vai että ihan vaihtokauppa. Uni verestä. Ainakaan kyse ei ollut mistään väkivaltaisesta kohtaamisesta, missä vampyyri olisi kylmiltään käynyt Dariuksen kaulanpieleen kiinni, vaan kyseessä oli ollut vapaaehtoinen tarjous. Ja mitä ilmeisimmin vieläpä Haukansilmän osalta, mikä tekikin tästä jännittävää! Vaikka tapahtumat tuntuivat olevankin jonkin utuisen verhon takana, hatarien muistikuvien varassa, muisti haltiakenraali kuitenkin joitain yksityiskohtia mahdollista suudelmaa myöten siitä hetkestä yhä.

”Vai ihan suudelmakin, enpä olisi sinusta uskonut että antaisit hänenkaltaisensa torahampaisen varastaa sinulta suudelman noin vain”, Lorythas virnisti selvästi kiusoitellen ja naurahtaen, ollen kuitenkin myös hyvillään siitä että sai yhden huolistaan heittää karille. Hänestä tuskin olisi tulossa vampyyri, eikä Dariuksestakaan – miksi ihmeessä muuten Mordecai olisi suostunut edes hipaisemaan Winderiä hampaillaan. Mieshän olisi saanut selkäänsä kreiviltä ja kreivittäreltä alta aikayksikön, jos olisi alkanut Cúthalionia uhmaamaan kylmiltään.
”Millainen se oli? Kylmäkin? Vai antauduitko aivan täysin hänen vietäväkseen?” Sarvipää myhäili astuessaan askeleen syrjään haltian luota ja käyden raottamaan viimein sitä ovea hämärän keittiön puoleen.
”Minun lienee syytä kuitenkin olla kiitollinen siitä, että hän on katsonut perääsi.” Kyläpäällikkö pohti, poimien samalla kynttelikön käteensä käytävältä ja sytytteli sen kynttilöihin siniset liekit sormillaan. Se toisi aivan tarpeeksi valoa hämäriin tiloihin hetkeksi, Lorythaksen jatkaen matkaansa käytävältä keittiön avonaisista ovista sisään.
”Vieläkö sinulla on syysi epäillä häntä?” Puolikäärme jatkoi jutusteluaan kynttelikön laskien keskellä huonetta olevalle tasolle, sinisten heleiden liekkien valaisten mukavasti koko tilan hämyiseen valoon.



//Mä oisin se joka kaikessa hulluudessani vaan rakastaisin sitä =u= PAIJAILUA AAMUSTA ILTAAN, kunnes Katalaa kyllästyttää. Mutta Katala ei pääsekään enää minnekään, kun Aran on ominut sen. KAHEN KILON SIIKA! Tunapatonki kehiin ja kesyyntyy kaikki subit siinä ohessa. Nigiri on sushi, ja hauki on kala//

[Aksutar]

”Kyse ei ollut niinkään vapaaehtoisesti suudelmaan suostumisesta”, Darius tuhahti, selvästi ei niinkään kevein mielin asian suhteen, mitä virnuileva, kiusoitteleva Seyr. Eihän Lorythas pahaa tarkoittanut, mutta Darius ei nähnyt huumoria tässä tilanteessa, jonka juuri muisti jotenkuten, hatarasti, ”Hän olisi voinut ihan hyvin voinut tappaa minut sinä iltana, enkä olisi voinut tehdä asian eteen mitään”.
”En minä muista!”, Eliitti ässähti jokseenkin turhautuneena, kun Lorythas kävi paremmin kyselemään suudelmasta, ”en muista edes, tapahtuiko se oikeasti — muistan… Vain suudelman… Ja… sinut…”, Eliitti jatkoi pohtimista, vaikuttaen melkein jopa tuskaiselta koittaessaan muistaa tapahtumia.
”Sen täytyi olla harhakuvia… Tai unia… En näe mitään syytä, miksi hän niin olisi tehnyt oikeasti”, Darius lopulta totesi itselleen, päättäen että se oli totuus eikä mikään muu, mitä hän ehkä muisti. Hän muisti varmasti vain sen, että Lothar oli tarvinnut verta ja hän oli sitä tarjonnut, sen jälkeen kun oli ensin joutunut repimään vampyyrin irti kaulansyrjältään… Mutta sitä hän ei nyt viitsinyt mainita.

Siinä pohtiessaan Darius kuitenkin lähti seuraamaan Lorythasia, heidän jatkaessa matkaansa kyökin puolelle, hopeaverisen napaten kynttelikön matkaansa jottei heidän pimeässä tarvitsisi operoida. Mitä tuli Lorythaksen puheisiin kiitollisuudesta vampyyria kohtaan, Darius vain hymähti pienesti. Kaiketi se oli totta, mutta eihän sitä ääneen myönnetty. Lorythaksen sitten tiedustellen, oliko eliittikenraalilla vielä syytä epäillä velhoa.
”Kyllä”, Darius vastasi kylmiltään, ”Minulla ei ole varaa luottaa häneen. En kaipaa yhtään enempää ikäviä yllätyksiä tai puukkoja selkääni. Hänellä ei ole mitään syytä olla puolellani, hän ei hyötyisi siitä mitenkään, joten en näe syytä miksi hän edes haluaisi olla kanssani tekemisissä ilman jotain hämäräperäisiä syitä”, hiprakkainen eliitti yritti selittää järkeilyään, tietämättä olivatko selityksensä loppupeleissä yhtään fiksun kuuloisia. Mutta hänen ei uskaltanut luottaa velhoon vieläkään. Tähän asti kaikki, mitä Mordecai hänen ”vuokseen” oli tehnyt, tuntui olevan joko kreivin käskystä tai hyödyttävän velhoa itseään. Paitsi noh… Olihan Mordecai pelastanut Lorythaksen hengen, mutta se oli tapahtunut Theon toimesta. Ties mitä se äpärä oli luvannut velholle avusta.
Dariuksen logiikassa oli aukkoja ja hän tiedosti sen, mutta juuri nyt hän ei muutenkaan ollut siinä mielentilassa, että olisi jaksanut asiasta järkeillä.
"Joka tapauksessa, en halua pilata iltaani puhumalla siitä verenimijästä", Darius lopulta lisäsi, asettuessaan nojailemaan sivupöytää vasten, seuraillen Lorythasin tekemisiä.


// No todennäkösesti. Repisit hermos siellä mut tykkäisit ku oot tommonen masokisti. JA NIINPÄ, Katala nyt ei pääse minnekään. Uskallakin lähteä ja Aran suuttuu. Et haluu suututtaa Arania. SIIKA SAATANA. Kesyyntyy kaikki subit :D:DD:DDD SÄRKI TULEE EVÄ NÄKYY //

[Crimson]

Kuulostihan se hieman liioitellulta, kun Darius väitti kreivin henkivartijan olleen kykenevä listimään Haukansilmän siihen paikkaan. Mordecai olisi tehnyt sen varmaan jo ajat sitten, jos siihen olisi halukas, ja hankkiutunut eroon muistakin, jotka miehen salaisuuksia tunsivat. Mutta syystä tai toisesta yönlapsi pelasi korttejaan heidän eduksensa. Ainoa joka tapahtuneet kuitenkin taisi muistaa tässä tilanteessa, oli Darius, ja haltian kertomaa oli vaikea yrittää spekuloida Winderinkään taitamatta täysin tietää mitä silloin oli tapahtunut. Vain Lothar tiesi, ja velholta tuskin oli turha yrittää asiasta kysyä. Eikä Lorythas kyllä halunnutkaan. Oli velho tehnyt mitä hyvänsä, hänelle tärkeintä oli totuus jäljistä omalla kaulallaan, ja että Darius oli elossa ja yhtenä kappaleena.

Eipä kenraalilla ollutkaan suurempia syitä luottaa yönlapseen vieläkään kaikesta huolimatta. Jollain tavalla Lorythas oli kuitenkin jo luovuttanut epäilyittensä suhteen omasta puolestaan kaikkien tapahtumien myötä, jotka heitä olivat yrittäneet hidastaa. Hän ei olisi edes elossa enää ilman sitä velhoa, ellei Yliparantaja olisi halunnut hänen kurjaa sieluaan sittenkin pelastaa.
Sarvipäinen ei kuitenkaan antanut lempeäksi muuttuvan hymyn laskeutua kasvoiltaan, kun hän täytti vesikannun viileällä puhtaalla vedellä pohdiskellessaan asioita hiljaisena.
”Ei meidän tarvitsekaan puhua hänestä”, hopeaverinen kääntyi poimiakseen korkealta keittiökaapista muutaman juomapikariksi kelpaavan, ”Halusin vain kuulla mistä jäljet ovat peräisin. Ja arvostan sitä, että kerroit minulle totuuden.” Tietenkin Lorythas oletti Dariuksen puhuvan hänelle totta – eihän heillä ollut syytä valehdella toisilleen, ja he olisivat sellaisen nykyiseltään varmasti toisistaan huomanneet jollain ihmeellisellä tavalla.
”Kyllä sinä tiedät että haluan luottaa sinuun ja sanoihisi, ja haluan kuunnella sinua ja Iriadoria enemmän nyt kun olette luonani. Lupasin pitäväni teistä huolta tahoille joiden luottamusta en kykenisi ikimaailmassa rikkomaan ja voit olla varma, että pidän myös Mordecain teistä kaukana jos se on perimmäinen toiveesi.”

Hopeahapsinen asteli hitaasti lähemmäs Dariusta, avonaisen kaavunhelman kahistessa lattiaa vasten perässään säestäen. Hän laski vesikannun ja pikarit käsistään hetkeksi heidän vierelleen pöydälle, jos haukansilmäinen olisi halunnut ottaa itselleen lasillisen. Samalla Seyr korjasi kauluksensa paremmin jälleen verhoamaan puremajäljen kaulaltaan, sivellen yhä samettisia pitkiä kutrejaan paremmin jälleen rintapieliään peittämään molemmin puolin. Jouhet olivat päässeet kasvamaan niin kovin pitkiksi, murheittensa ja ahdistuksen myötä Lorythaksen ollen vain unohtanut pitää niistä huolta ja leikata sopivampaan mittaan. Niistä aatoksista Puolikäärmeen hymy myös aavistuksen hyytyi, turkoosinhohtoisen katseen kohoten heidän väliltään paremmin aamutähtensä kasvoille aluksi vain ihailevana ja välittävänä. Hän ei olisi vieläkään halunnut uskoa, että kaikki tämä oli totta. Darius ja Iriador olivat nyt täällä, ja että heillä oli viimein aikaa toisilleen loputtomiin.
”Tiedätkö jotain siitä? Suuresta surusta jonka aistin, kun olimme vielä Cúthalioneiden luona?” Lorythas uskaltautui kysymään lopulta oltuaan hetken vain hiljaa, ”Se jäi vaivaamaan mieltäni, ajattelin jos... sinä tietäisit.” Eihän sarvipäinen ollut halunnut ottaa asiaa esille siniverisen tai tuon puolison kuullen, ei hän olisi kehdannut. Eihän vain heidän suvulleen ollut sattunut jotain ikävää? Tai Erudessan jälkeläisille? Asia lieni jälleen turhan ikävä tähän hätään, mutta se epävarmuus pitäisi hopeaveristä jälleen ylhäällä aamuun saakka ja allapäin, ellei hän nostaisi huoliaan ääneen jonkun luotettavan ja rakastetun kuullen.


//No niin NO NIIN :DDD Mitä inhottavampi mekaniikka, sitä nannempi. Niin se vaan menee. Katala on jumitettu, Katala ei välttämättä ota sitä hyvin. Samaan aikaan on kumminkin kiva loisia hovissa, mut haltiadraamat alkaa ottaa koville jo parin ensimmäisen viikon jälkeen. Nyt ne fisujutut sitten :D LEAVE NIGIRI ALONE//

[Aksutar]

Lorythas oli valmis jättämään Mordecain ja vampyyrista puhumisen sikseen. Hyvä, Darius ei halunnut edes miettiä sitä verenimijää täällä ollessa — tai oikeastaan mitään, minkä he jättivät tänään taakseen lähteäkseen ”lomalle” Briariin. Ei ainakaan nyt, eikä ehkä huomenna… mutta ennemmin tai myöhemmin hänen ajatuksensa varmasti palaisivat siihen arjen murehtimiseen ja tulevaisuuden suunnittelemiseen, vaikka hän kuinka yrittäisi pitää itsensä niistä erossa. Mutta ehkä Iriadorin ja Lorythaksen avulla eliitti pystyisi pitämään itsensä sen verran kiireisenä, etteivät moiset murheet pääsisi pintaan ainakaan päivisin.
Lorythas kertoi halustaan luottaa eliittiin, mikä sai silmäpuolisen hymyilemään pienesti, mutta sarvipäisen sanavalinnat pistivät hänen korvaansa. Eikö Lorythas sitten luottanut häneen? Vain halusi luottaa. Ehkei hopeaverinen tarkoittanut asiaa niin, miten eliitti nyt paranoidisuuttaan alkoi sitä miettimään… Joten Darius ei asiaan tarttunut vaan antoi sen olla, tällä kertaa, mutta pisti korvan taakse.
”Se olisi miellyttävää”, Darius hymähti, Seyrin lupaillessa pitää Mordecain heistä kaukana. Mordecain lisäksi Hopeaverinen voisi kyllä pitää myös Zhiermatuin kaukana, mutta sitä pirua Darius ei halunnut tämän illan aikana mainita.

Hetkeksi omiin humalaisiin aatoksiinsa vaipunut eliitti havahtui kuitenkin takaisin tilanteen tasalle, kun Lorythas kävi kyselemään suuresta surusta, jonka oli aistinut kreivin kartanolla. Haukansilmäinen katseli hetken viereensä laskettuja pikareita ja kannua, miettien miten asian ilmaisisi ja loppupeleissä kuuluiko se Lorythakselle… mutta ehkä hän voisi kertoa sarvipäiselle. Tuskin siitä mitään haittaakaan oli, Lorythas osasi kuitenkin säilyttää salaisuuksia.
”Arethdriel ja Aran eivät ole enää väleissä”, Darius aloitti, miettien tarkkaan mitä asiasta kertoisi, ”En tiedä mitä tapahtui, mitä he keskustelivat, mutta lopputulos oli se, etteivät he enää… ole ystäviä… minkäänlaisissa väleissä, kunhan pitävät kulisseja yllä ja hymyilevät toistensa seurassa yleisön edessä. Viimeinen asia mitä kansamme kaipaa, on sisäiset kiistat ja yhteenotot”.
”Arethdriel otti sen raskaasti… Minkä sinällään ymmärrän. Vaikken voi sanoa näkeväni Arania minään muuna kuin hirviönä, olivat kreivi ja kuningas silti läheiset aikanaan. Siitä kaikesta luopuminen ei varmasti ollut helppoa Arethdrielille”, Eliittikenraali huokaisi raskaasti. Vaikka hän ei pitänyt välirikkoa mitenkään huonona asiana ja hänestä Arethdriel olisi saanut jo ajat sitten haistattaa pitkät Aranille, kyllä hän silti ymmärsi millaisen uhrauksen Arethdriel oli tehnyt. Itsensä, perheensä ja jopa Kuiskauksen takia. Mutta jättämällä Aranin tällä tavoin , Arethdriel teki itsestään vain kohteen… Darius jos kuka tiesi, ettei Aran antaisi asian vain olla.

”Mutta sekin… on asia josta en välittäisi puhua tänään enempää. Turha pilata tunnelmaa murehtimalla sitäkään”, Haukansilmä jatkoi, huonetta selanneen katseensa palaten takaisin Lorythakseen, ”Toisten sitten. Toivoisin kuitenkin, että mitä ikinä kerron sinulle kreiviparista, sinä et mene mainitsemaan tietäväsi asioista. En tiedä, kuinka hyvin he ottavat sen, jos kuulevat minun puhuvan sinulle — tai kenellekään muulle — heidän asioistaan”.
”Joten, unohdetaan ne murheet ja huolet. Palatkaamme nuorempien seuraan, katsomaan että mokomat saavat vettä juodakseen, ennen kuin oikeasti sammuvat sijoilleen”, Darius virnisti, nojautuen irti tasosta, käyden poimimaan ne pikarit pöydältä auttaakseen Lorythasia tässä niin vaativassa vedenkantamistehtävässä.


//HIRVITYSMEKANIIKAT mutta sitten on palkitsevaa kun niistä selviää elossa. Katala tuli hoviin siinä uskossa että hän tulee luomaan vähän draamaa mutta huomaa et koko paikka on jo tulessa draaman takia ja on vaan silleen aijaa. Fisujutut ei lopu koskaan. NIGIRIÄ EN JÄTÄ RAUHAAN, tökin sitä kepillä //

[Crimson]

Lorythas napsutti kynsiään toisiaan vasten huomaamattaan, odottaen jo jotain ikäviä uutisia jotka vaikuttaisivat häneenkin, kun Darius pysyi sen hetken hiljaa. Kartanon haikea tunnelma joka hänen mieleensä oli kuitenkin syöpynyt, johtui itse siniveristen välirikosta. Syystä tai toisesta, joka tuskin heidän korvilleen varsinaisesti kuului edes, sillä haukansilmäinenkään ei tiennyt tapahtumiin varsinaista syytä.
Seyr rentoutui aavistuksen sijoillaan, päästäen jokseenkin helpottuneen huokaisun ääneen.
”Ehätin jo ajatella, että heidän lapsilleen olisi sattunut jotain, tai suvulleni, Idhrennieleille. Ylipäätään Erudessalle. Heillä täytyy olla rankkaa…”, sarvikruunuinen selvensi huoltaan viimein, ”Kiitos, että kerroit. En olisi tohtinut kysyä asiasta kuin kirjeen välityksellä myöhemmin. Eiväthän heidän elämänsä minulle kuulu mutta… välitän Erudessasta ja toivon hänen perheellensä vain parasta.”

Myös Lorythaksen katse palasi Dariukseen, sarvipäisen hymyillen jälleen lempeällä tavalla tummatukkaiselle miehelle, ”Siinä olet oikeassa.” Turhaa he murehtivat tästä kaikesta juuri nyt, ja tunnelmaa suotta pilasivat näillä asioilla. Kaikelle olisi aikansa tulevassa, ja aikaa heillä oli toisilleen ja asioiden selvittelyyn runsaasti, eikä kaikkea täytynyt tavalliseen tyyliin käsitellä yhden lyhyen illan aikana.
”Tietenkin pidän kertomasi vain itselläni, suotta huolehdit että ajaisin sinut siten ongelmiin tarkoituksella.” Lorythas vielä lisäsi, Winderin viimeiseen virnistykseen vielä vastaten omallaan ja vesikannun pöydältä käsiinsä poimien varovasti, ”Mennään sitten, ennen kuin he saapuvat itse keittiön oven taakse miettimään mitä jäimme tänne tekemään keskenämme.”
Kaksikko ottikin palatakseen takaisin Aneritten ja Iriadorin seuraan, tarjoillen heti ensitöikseen Tummalinnulle vettä. Hauskaa noilla vaikutti yhä ainakin olevan, ja muiden ilo sillä hetkellä riitti Lorythaksellekin hautaa turhat murheet mielestään syrjään. Tässä seurassa hänen oli turvallista olla ja iloita aidosti, ja hän uskoi muiden tuntevan samoin. He rakentaisivat tästä tilaisuudesta mukavia muistoja. Aloittaisivat alusta, niin sanotusti, ja hautaisivat ikävät menneet jälkeensä, sillä niitä he tuskin tarvitsivat mustuttamaan mieliään enää tulevassa.

Illanvietto jatkuikin mukavissa tunnelmissa aina siihen saakka, kunnes heistä ensimmäisenä Aneritte päätti viheltää pelin poikki. Nessayan jäädessä omiin oloihinsa viettämään yötään kirjastoon, poistuivat Iriador, Lorythas ja Darius toisaalle myös vetäytyäkseen yöpuulle omassa rauhassaan. Huomenna olisi uusi päivä, toivottavasti hyvä sellainen. Ja kerrankin Lorythas saattoi olla varma siitä, ettei hänellä ollut kiire hyvästellä ystäviään päivään, muutamaan, eikä varmaan edes viikkoon. Tästä tulisi hyvä hetki rakkaimmilleen levätä ja selvittää päitään, ja Seyr tekisi kaikkensa myös takaakseen että Briar olisi turvallinen Iriadorille ja Dariukselle elää vapaasti omilla ehdoillaan täällä.

---

Porukalla asuminen ei ollut lainkaan hassumpi juttu. Muutamina päivinä Lorythaksesta oli outoa lähteä ja jättää vieraat keskenään kartanolle, ja tulla takaisin kotiin, tietäen jonkun olevan odottamassa. Ajatus oli tovin outo, kunnes siitä alkoi tulla arkipäivää sarvipäiselle. Darius ja Iriador kulkivat miten mielivät, eikä mikään oikeastaan rajoittanut haltioiden menemisiä, mahdolliset ruuat ja juomisetkin päivien mittaan oli helppo heittää tarvittaessa kyläpäällikön piikkiin.
Vaikka kaksikko oli niin sanotulla lomalla, tarjosi Seyr tietysti myös ehdotuksia tekemisen suhteen haltioille. Sikäli mikäli parivaljakko haluaisi olla jatkossa jotenkin hyödyksi Briarissa ollessaan, eivätkä vain seistä tumput suorina pitkin talvea. Ja tekemistähän heillä riittäisi läpi kylmien päivien tarvittaessa, Seyrin uskoen, että hän voisi myöhemmin mahdollisesti uskoa metsästystehtäviä parivaljakolle vähintäänkin. Mutta eniten sarvipäinen kaipasi sitä heidän kahdenkeskistä aikaansa, tilaisuutta harjoitella niitä mystisiä kykyjä Haukansilmän kanssa parhaimmillaan päivittäinkin. Mutta sille kaikelle olisi varmasti aikansa, kunhan vain vieraat kävisivät viimein kunnolla taloksi ja rauhoittuisivat tästä yllättävästä väliaikaisesta muutosta muille maille toviksi.

Kului viikko. Kelit säilyivät säyseinä, joskin kylminä aroilla. Se ei kuitenkaan Briaria pysäyttänyt, vaikka hämärä laskeutuikin aikaisemmin ja viima puhalsi puuttomalla seudulla kylmästi kasvoille jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Majatalot olivat täynnä asiakkaita useana iltana, kuka mistäkin tänne välietapille saavuttuaan välttämään yönpakkasten puremat iholtaan, kun päivät ja yöt olivat kylmimmillään.
Kaupungissa ja Piilopaikassa asiat olisivat olleet hyvin toisin. Iriador tiesi sen, mutta hänelle lohikäärmekylän elämä ei myöskään ollut tyystin uusi asia. Pohjoisessa oli kylmempi, mutta se tarjosi heille myös tilaisuuden nauttia uudenlaisista asioista, kuten esimerkiksi yömyöhään usein Klethin huipuilla tanssivista revontulista.

Seuraava viikko sarasti. Iriadorista alkoi tuntua oudolta, kuin jokin olisi vaivannut hänen mieltään, vaikka kaikki olikin hyvin. Tai näennäisesti kaikki oli hyvin. Punapäästä tuntui usein siltä ettei hän saanut öisin nukuttua, tai vähintäänkin havahtui tyhjänpäiväisiin tuntemuksiin kesken kaiken keskellä yötä useammin kuin kerran. Vasta myöhemmin hänen uniinsa alkoi ilmestyi outoja näkyjä ja eläimiä utuisissa hahmoissa, jotka yrittivät johdattaa häntä milloin minnekin. Unet saivat painajaismaisia vääristyneitä piirteitä, ja lopulta havahduttivat Iriador hereille huonovointisena.
Päivistä alkoi tulla uuvuttavia, vaikkei tekemistä edes olisi ollut. Iriador oli kylän lääkäreiden apuna usein – milloin kukakin loukkasi itsensä lohikäärmeiden parissa tai muissa askareissa, ja osaavia käsiä tarvittiin silloin avuksi. Päällisin puolin punapää ei näyttänyt kuitenkaan voivansa huonosti, eikä uskonut herättäneensä huolta Winderissä tai Seyrissäkään, vaikka he viettivät usein vähintäänkin iltoja keskenään enemmän ja vähemmän intiimisti. Kaikki oli hyvin. Tai niin Iriador itselleen uskotteli, sillä tämän ajan kuului olla heidän. Eikä Lorythaksellakaan ollut asiasta epäilystä. Niin pitkään kuin haltiat ilmaisivat tyytyväisyyttään järjestelyihin, ei kruunattu kyseenalaistanut ystäviensä sanoja, menemisiä tai tekemisiä.

Kolmannen viikon alussa Lorythas joutui poistumaan Briarista. Tärkeitä tapaamisia, jossain toisaalla. Iriador ja Darius olivat olleet kyläpäällikön kartanoa ylläpitämässä jo muutaman päivän. Bennett oli pitänyt huolta siitä, että kaksikolla oli kaikki tarvittava eikä puutetta mistään sillä välin, kun Seyr oli poissa. Kyläpäällikön pitäisi palata kuitenkin tänään iltaan mennessä, ja siinä paha missä mainitaan.
Pienimuotoinen lohikäärmeratsastajien saattue saapui takaisin Briariin retkiltään. Tärkeiden ja pikaisten sananvaihtojen myötä Lorythas otti ensimmäiseksi tehtäväkseen palata takaisin kotiin. Huolestuneisuuttaan? Ehkä. Hän ei olisi halunnut tietenkään poistua minnekään juuri tänä aikana, oli ollut vaikeaa olla ajattelematta haukansilmäistä ja korkeahaltiaa näinä päivinä. Rikkoisiko se tunne hänet myöhemmin, kun Dariuksen ja Iriadorin pitäisi palata velvollisuuksiensa pariin muualle? Ajatus lieni ajankohtaisempi joskus toiste, sillä hopeaverinen paloi innostaan päästä tiedustelemaan miten Winder ja Mir Valdoren olivat päivänsä viettäneet tällä välin.
Ovi avautui, sarvikruunuisen astellessa saappaiden pohjien tervehtien puista lattiaa ja kylmä pakkanen puhaltaen perästään sisälle lämpimään eteisaulaan. Siistimpään talvenvalkeaan matkustusasukokonaisuuteen sonnustautuneen puoliverisen katse kohosi kädessään pitelemästään puoliavonaisesta paperikääröstä tuttuun parivaljakkoon, joka oli häntä sattumalta eteisaulassa vastassa.

”Otaksun että olette viihtyneet vaatimattomassa palatsissani poissa ollessani? Ja kätyrini ovat pitäneet teistä huolta?” Puolikäärme virnisti sijoillaan rentoutuen, kun oven oli saanut perässään suljettua ja estettyä enempää kylmää valumasta lämpimien sisätilojen puoleen. Toivottavasti hän ei ollut keskeyttänyt mitään erityistä paikalle yhtäkkiä vain sillä tavalla saapuessaan. Ehkäpä Iriador ja Darius olivat lähdössä ulos, tai muuten vain sattuivat ohikulkemaan eteisaulan halki juuri sopivasti.



//Ei tarvii ees selvitä elossa, kun voi vaan antaa muiden carryy :3 Ja äläpä, Katala oli väärässä, mut ei se nyt voi paikkaansa vaan hylätäkään. Jos ei muuta niin hän voi deittailla vapaasti #valtakunnanKauneintaMiestä. Älä töki Nigiriä kepillä, se voi vaikka suuttua. Soittaa vielä Lounikselle että häntä tökitään puikoilla, että mitä tässä tilanteessa kannattaa tehdä sos D://

[Aksutar]

Niine puheineen kaksikko poistui keittiöstä, takaisin toisten seuraan. Ilta jatkui samoissa merkeissä, kunnes oli aika käydä levolle. Darius kerrankin, pitkästä aikaa, saattoi mennä nukkumaan hyvillä mielin. Ilman, että täytyi huomista murehtia tai uni ei meinannut kaikilta huolilta tulla.


----


Päivät lähtivät vierimään Briarissa, muuttuen pian viikoiksi. Ensimmäinen viikko oli lähinnä vapaa-aikaan totuttelemista vieraissa. Jotain, mitä Darius ei ollut tehnyt sitten… no, ikuisuuksiin. Se tuntui oudolta ja vähän väliä eliitti löysikin itsensä miettimästä ja murehtimasta työasioita, jotka olivat jääneet kotiin. Mutta niiden murehtiminen oli loppupeleissä kovinkin turhaa, joten eliitti yritti parhaansa mukaan unohtaa ne ja pitää itsensä kiireisenä kaikella muulla. Ensimmäisellä viikolla tekemistä tuntui riittävän, toisella viikollakaan ei ollut valittamista, mutta sitten eliitti huomasi jopa turhautuvansa kaikkeen ”pikkupuuhaan”. Hän kaipasi rutiinia, järjestystä ja selvää aikataulua. Tällainen vapaa-ajan ”norkoilu” ei sopinut hänelle! Mutta, parhaansa Darius koitti sen mahdollisen turhautumisen ja muut negatiiviset tunteet pitää itsellään. Ei hän ollut tullut Briariin kiukuttelemaan ja pahoittamaan muiden mieltä, hän oli tullut tänne rentoutumaan. Harmi vain, ettei Haukansilmä oikein taitanut sitä rentoutumisen jaloa taitoa.

Pahinta oli, kun aikaa jäi olla rauhassa omien ajatustensa kanssa. Niiden masentavien, synkkien ja ahdistavien salaisuuksien kanssa. Aika ajoin Darius huomasikin itsensä lipuvan niiden pariin, vaikka olisikin ollut seurassa. Hän alkoi vaikuttamaan hajamieliseltä, poissaolevalta, mikä tuskin oli suuri huolenaihe näin alkuunsa. Mutta niistäkään aiheista Darius ei puhunut, piti kaiken itsellään. Lähinnä siksi, ettei nähnyt syytä alkaa avautumaan ja mieltään purkamaan – mitä se muka olisi auttanut? Eivätköhän nekin epämiellyttävät ajatukset ja tunteet katoaisi ajan myötä itsestään. Niinhän?
Lorythaksella oli tietenkin omat vastuunsa ja tehtävänsä kyläpäällikkönä ja jos totta puhuttiin, Darius tunsi olevansa ehkä jopa asteen tai toisen kateellinen sarvipäiselle, joka toisinaan poistui heidän seurastaan töitään toimittamaan. Kuten näin kolmantena viikkona, Seyr oli poistumaan Briarista tärkeisiin tapaamisiin, jättäen haltiakaksikon vastuuseen kartanostaan. Olihan sekin kaiketi työtehtävä, mutta kovin passiivinen sellainen. Mutta vaikka olikin turhautunut työtehtävien puutteesta, oli Darius silti nauttinut ajastaan Lorythaksen ja Iriadorin seurassa. Siitä oli turhankin pitkä aika, kun he olivat saaneet vain olla ja nauttia toistensa seurasta – Jopa Iriadorin kanssa. Vaikka kaksikko kotona jakoikin sängyn, heillä harvoin oli aikaa vain olla toisensa kanssa.

Tänään haltiakaksikko oli aikeissa suunnata jälleen kylää kiertelemään ja katselemaan. Vaikka ulkona olikin kaunis pakkaspäivä, Darius ennemmin koki pakkasen korvanpäissään kuin istuisi toimettomana sisällä. Mutta, he eivät ehättäneet edes ulko-ovelle asti, kun kyseinen ovi kävikin avautumaan ulkoa käsin, itse kartanon isännän astellen sisään, palattuaan reissuiltaan. Ja Seyrin näkeminen tietenkin piristi päivää, eliittikenraalin käyden virnistämään pienesti sarvipäisen nähdessään. Hopeaverinen käänsi pian huomionsa papereistaan heihin ja avasi suunsa, samalla kun ulkovaatteisiin jo sonnustautuneet haltiat kävelivät lähemmäksi häntä.

”Hyvinkin. Eikä ”kätyreidesi” palveluissa ole ollut valittamista”, Darius vastasi, pysähtyen Lorythaksen läheisyyteen, ”Vaikka se punainen serpentti voisi jättää avustamisen vähemmälle”, eliitti lisäsi virnistäen. Saga – vai mikä sen liskon nimi olikaan – oli ollut turhankin innoissaan tunkemassa itseään heidän seuraan ja kysellyt, josko voisi jotenkin olla avuksi. Hyväähän naaraslisko vain tarkoitti, mutta sen persoona ei vain sopinut yhteen eliittikenraalin kanssa.
”Kuinka matkasi sujui?”, Haltiakenraali äityi kysymään, ”Oletan, ettei mitään suurempaa sattunut, kun näytät yhtenä kappaleena olevan”.


// :DDD NOH! SE OMA KORSI KANNETAAN SINNE KEKOON MUKISEMATTA! STOP THE SLACKING. Ja niinpä, Katala nyt ottaa kaikesta ilon irti kun sinne hoviin pääsi, Aranin polvelle istumaan. JA APUA, Nigiri alkaa kiljuun ku ree pepe ja yllättäen sielt taivaalt tippuu sit Lounis mun niskaan. Rest in pepperonis me //

[Crimson]

Iriador yllättyi, kun ovi kävi yllättäen syystä tai toisesta. Tutun lempeä ääni kuitenkin havahdutti punapään yllättyneisyydestään hereille, sillä kyseessä olikin vain Lorythas, jonka paluulle sopikin hymyillä.
“Hienoa!” Lorythas virnisti vinosti kääräisten paperinpalasen käsissään takaisin rullalle, Haukansilmän vastatessa hänen kysymykseensä. Hänellä oli kyllä ollut epäilyksensä siitä, että Pumpkin oli varmaan pyrkinyt härnäämään kaksikkoa tällä välin, kun Lokenekin oli ollut hänen kanssaan matkoilla. Ja sen Darius varmistikin, Iriadorin naurahtaen vierestä kyseiselle huomautukselle huvittuneena.

Hopeaverinen silmäili rauhallisesti rakkaimpiaan, ollen tietenkin hyvillään siitä, että haltioilla oli kaikki hyvin. Ja että kaksikon hyvinvoinnista oli kannettu huolta hänen poissa ollessaan. Koska mikä olisi ollut sen hirvittävämpää kuin palata takaisin kotiin ja kuulla ensimmäiseksi jotain ikävää sattuneen. Luojankiitos Seyrin ei ollut tarvinnut kohdata sitä todellisuutta, vaikka mielessä oli viimepäivinä käynyt yhtä- jos toistakin ikävää ja ankeaa. Tämä kaikki kuitenkin lohdutti mieltä, ja se heijastui varmasti pohjattoman onnellisena ilmeenä Lorythaksen kasvoilta sillä hetkellä.
“Pelkkä tavanomainen reissu – oli kylmä tietenkin, mutta yhdenkin lohikäärmeen seurassa sen unohtaa helposti.” Sarvikruunuinen hymyili, valkean pitkähelmaisen takkinsa ylimmät napit raottaen auki huivinsa alta jo, sillä näin sisällä ollessa valmiiksi lämmin takki alkoi tietty hiostaa päällä ollessaan heti.
“Oli... o-oli vaikeaa olla murehtimatta peräänne”, Lorythas sai kuitenkin myönnettyä pian, lattiaan vilkaisten kuin se olisi ollut maailman surkeinkin asia. Välittää ja murehtia nyt lähimmäistensä perään alati. Eikö sen olisi pitänyt olla normaalia elämää jopa? Tunne oli puoliveriselle kuitenkin vieras, ja viimeaikaisten tapahtumien myötä nostatti jopa ahdistavan tunteen pintaan edes ajatella olevansa kaukana heistä. joita rakasti ja olisi kyennyt tarvittaessa puolustamaan hyvinkin hanakasti.

“Se on inhimillinen tunne”, Iriador hymyili hopeahapsiselle, vaaleilla silmillään katsahtaen sarvipäisen äänen suuntaan. Suotta tuo vähätteli tarvettaan huolehtia heistä, oli vain ymmärrettävää kaivata jonkun perään varsinkin tällaisessa tilanteessa.
“Lupasin silti pitää teitä silmällä, joudun seuraavankin Cúthalionin myrskynsilmään jos petän lupaukseni. Puhumattakaan kreivittärestänne.” Sarvipäinen virnisti takaisin punatukkaisen sanoihin, laskien syrjään laukkunsa ja kirjekääreen voidakseen kahmaista Dariuksen ensimmäisenä lämpimään halaukseensa.
“Ymmärrättehän että välitän teistä loputtomiin?” Lorythas hymyili lempeästi, huomaten toivovansa jälleen ettei tämän hetken tarvitsisi loppua enää koskaan.


//STOP THE SLACKING INDEED JA OKSAT KEKOON, tai muuten tulee sanomista. Katala voi istua muuallekin kuin vain polvelle EIKUN NYT TAAS SITTEN I MEAN JA SILLEEN. Nigirin kiljuminen on ylivoimainen, ja samalla se pullistuu kuin pallokala samalla kun Lounis tippuu taivaalta alas rähisemään. Sitten on disaster duo kasassa//

[Aksutar]

Lorythasin reissu oli sujunut hyvin, eikä mitään mainitsemisenarvoista ollut tapahtunut. Hyvä, totta kai Darius oli omalla tavallaan ollut huolissaan myös Lorythaksesta ja siitä, pääsisikö puoliverinen turvallisesti perille. Mutta nyt siitäkään ei tarvinnut enää huolehtia, heidän olleen jälleen kerran yhdessä saman katon alla. Lorythas pian kuitenkin kävi avautumaan, kuinka hänellä oli ollut vaikeuksia olla murehtimatta haltioiden perään, mikä tietenkin sai Dariuksen virnistämään pienesti. He olivat täällä paremmassa turvassa, mitä Lorythas matkanpäällä, heidänhän tässä piti murehtia sarvipäisen perään. Iriador jopa huomautti moisen olevan ihan normaali, inhimillinen tunne, mihin Darius tietenkin nyökkäsi pienesti. Sarvipäinen kuitenkin jatkoi vielä, muistutellen kuinka oli luvannut kreiviparille pitävänsä heistä huolta.
”Kreivitärtä minä enemmän pelkäisin”, Darius huomautti ohimennen, pitäen hopeaverisen sukulaista suurempana ”pahana” kreiviparista. Se nainen osasi olla yksi mörkö halutessaan.

Puolikäärme kävi laskemaan laukkunsa alas ja pian kahmaisi haukansilmäisen halaukseensa, johon Darius tietenkin vastasi yhtä lempeästi ja lämpimästi. Vaikka moisten lämpimien eleiden tekeminen olikin vaatinut totuttelua, oli eliitti jo pikkuhiljaa oppinut näyttämään kiintymystään Lorythasin ja Iriadorin seurassa näin. Mutta Lorythaksen seuraavat sanat saivat Haukansilmän kuitenkin kurtistamaan kulmiaan pienesti, vaikka haltia muuten yhä hymyilikin.
”Kuulostat siltä, kuin olisit kuolemassa ja jättämässä hyvästejä”, Darius hymähti, samalla kun nojautui hitusen irti Lorythaksesta, nähdäkseen paremmin hopeahapsisen kasvot, ”Mutta mekin välitämme sinusta, yhä ja ainiaan”, Eliitti jatkoi, ennen kuin kävi kätensä nostamaan Seyrin niskalle, vetäen sarvipäisen täten alemmas, lähemmäs itseään, antaakseen hopeaveriselle suudelman tuon huulille. Nopean, mutta lämpimän välittävän suudelman.

”Vieläkö sinulla on töitä tälle päivälle hoidettavana?”, Haukansilmä jatkoi, suudelmasta nojautuessaan pois, ”Vai liitytkö seuraamme? Olimme aikeissa lähteä pihalle, sisällä nököttäminen alkaa käydä tylsäksi pidemmän päälle”.


// NIIN SAATANA! Ja Katala varmasti voi niin. Muun muassa istua siihen valtaistuimelle kun on Arania selkään puukottanut. Eikun. JA SILLEEN. Ja voi sos, kyllä. Siellä rannalla sitten riehuvat, team disaster duo vol 45346. Eiks meidän kaikki paritukset oo aika disaster duos anyway //

[Crimson]

“Ehkä kuolenkin, sitten kun joudutte lähtemään. Kerrankin joku on odottamassa paluutani kotona, ja minä murehdin kilometrien päässä poltatteko kartanoni maan tasalle, ja siltikin välittäisin vain siitä ettette itseänne satuttaisi.” Sarvipäinen naurahti surkuhupaisasti omille ajatuksilleen, tietäen kyllä kuulostavansa typerältä näiden murheidensa kanssa. Mutta tämä oli uutta hänelle. Tietysti Briar odotti aina hänen paluutaan, tai niin Seyr halusi uskoa, mutta oli täysin eriasia vaivata mieltään rakkaimmillaan. Puolikäärmeellä kun ei koskaan ollut ollut elämässään tällaisia vastaavia tahoja, jotka parhaimmillaan saisivat hänen mielensä musertumaan tyystin.
Hopeahapsinen kumartui aavistuksen, vastaanottaen Winderin huomionosoituksen kuitenkin lempeästi hymyillen ja katsoen alas lyhyempäänsä, vastatessaan tietenkin kevyesti huulillaan suudelmaa myötäillen. Se tuntui hyvältä, ja suudelma tuntui vievän mukanaan viimeisetkin pihalta matkaan lähteneet vilpoiset tuntemukset, jättäen jälkeensä pelkän rauhallisen ja lämpimän tunteen rintapieleen. Myös Iriador aisti sen vaikkei ollut tilanteessa osallisena kuin vierestä tarkkailijana, nostaen kätensä puuskaan ja hymyillen vinosti ympärillä lepäävään rauhalliseen auraan. Samalla punapää kuitenkin pisti myös merkille oudon keveän tunteen kohoavan päässään, mutta pisti sen nopeasti kuitenkin vain väsymyksensä piikkiin. Ehkä raikas ilma todellakin helpottaisi, siinä missä piristäisi myös paremmin päivään.

“Ei ole, ja vaikka olisi, en viitsisi paneutua niiden pariin juuri nyt.” Suudelmasta takaisin ylös nojautuva sarvikruunuinen tuumasi hymyillen. Muut matkassa olleet hoitaisivat mahdolliset paperit ja tiedot eteenpäin niille kuuluville, eikä häntä välttämättä tarvittu pyörimään paikanpäälle. Tietysti Lorythaksella oli puhuttavaa valittujensa kanssa, mutta hän ehtisi hoitaa vastaavat muodollisuudet myöhemminkin paremmalla ajalla. Ehkä oli parempi ottaa hetki omaa aikaa ja tasautua omaan arkirytmiin takaisin matkan jäljiltä, ja mikäs sen parempaa olisikaan ollut, kuin lyöttäytyä Dariuksen ja Iriadorin seuraan viettämään aikaa, jottei päivä olisi mennyt pelkäksi nukkumiseksi ja viinillä tissutteluksi yömyöhään saakka.

“Liityn mielelläni seuraanne, ehkä voisin tarjota teille syötävää jossain ja kuulustella miten viimepäivänne ovat sujuneet.” Lorythas virnisti lempeästi, vilkaisten aamutähdestään ohitse myös Iriadorin puoleen, joka syystä tai toisesta vaikutti vaisummalta kuin yleensä.
“Jätän laukkuni ja paperini vain tähän, ja olen valmis. O-oliko suunnitelmissanne jotain tiettyä?” Lorythas tiedusteli kaksikolta yleisesti, sen verran astuen syrjään Dariuksen viereltä, että saattoi laukkunsa asettaa olaltaan riippumaan naulakkoon väliaikaisesti odottamaan heidän paluutaan.


//Katala voi siinäkin vähän nyhjätä jo etukäteen, väittää vaan lämmittävänsä penkkiä Aranille. Mut oikeesti se harjottelee vaan jo tulevan varalta. Eikun. No meidän paritukset ja pelit on yleensä teemaa disaster duos tavalla tai toisella. Tän pitäis olla jo selvää kauraa meille ja kaikille muillekin//

[Aksutar]

Ehkä kuolenkin. Kenties Seyr vain vitsaili, tai kenties tuo oli tosissaan, mutta Dariuksen korvaan moinen mahdollinen vitsailu ei soinut hyvin. Haltia itse oli syvällä sisimmissään liian allapäin, että ottaisi moiset sanat kevyesti, joten totta kai ne tulisivat nyt vaivaamaan häntä seuraavan ikuisuuden. Vaikka Darius loppupeleissä päätyikin naurahtamaan niille sanoille, varsinkin, kun Lorythas pian vitsailikin kartanonsa palamisesta sen jälkeen. Mutta jälleen kerran, sarvipäisen sanoista kävi ilmi, kuinka yksinäinen hän taisi olla. Ja sehän vain nostatti entisestään Dariuksen stressitasoa, jonka Eliitti oli yrittänyt tukahduttaa pois tietoisuudestaan. Ei hän halunnut jättää Lorythasia yksin, jos puoliverinen niin surulliseksi muuttui ilman heitä. Mutta Dariuksella oli työ ja vastuunsa muualla… Tämä kaikki ei vain tuntunut toimivan. Tosin, Darius elätteli toivoa, että ehkä kaikki järjestyisi nyt, kun he olivat Kreiviparin komennuksen alaisena. Kenties hänellä olisi useammin mahdollisuus nähdä Lorythasia, vaikka hoitaisikin virkaansa piilopaikassa? Loppujen lopuksi, Lorythas lieni yhä tervetullut sukulaisensa luokse vierailulle.

Mutta, mitä tuli Lorythaksen velvollisuuksiin, tällä hetkellä sarvipäisellä ei ollut mitään kiireellistä huomioitavan.
”Hyvä”, Darius hymähti, astahtaessaan vielä puolikkaan askeleen kauemmas sarvipäisestä, ”Olisi mukava vaihtaa kuulumisia kanssasi saman tein. Eikä yhteinen lounaskaan kuulosta pahalta”, Eliitti jatkoi, ennen kuin Sarvipäinen kyseli oliko heillä suunnitelmissa mitään tiettyä.
”Ei ollut. Aluksi vain kylillä kävelyä, mutta olemme myös kiinnostuneet käymään siinä pienessä, syrjäisemmässä majatalossa muurien lähellä. Emme ole vielä ehättäneet syödä siellä, joten kenties voisimme yhdessä tarkistaa kyseisen paikan tarjonnan?”, Eliittikenraali ehdotti, vilkaisten molempiin kumppaneihinsa ja odottaen noiden myöntävää vastausta, ennen kuin liikkeelle lähti.
”Mainiota! Ehkä voisimme—”, Pidemmälle haltiakenraali ei ehättänyt sanoissaan, kun näki silmäkulmastaan Iriadorin tipahtavan jaloiltaan. Ja koska ehätti sen nähdä, ehätti nopearefleksinen Haukansilmä myös reagoida tilanteeseen, kääntyen nopeasti kumppaninsa puoleen ja napaten tuon käsiinsä, juuri ennen kuin korkeahaltian pää olisi lattiaan kopsahtanut.
” Norfaldir?!”, Haukansilmä henkäisi hätääntyneenä kihlattunsa nimen kyykistyessään, samalla kun nuoremman haltian paremmin syliinsä keräsi, ”Oletko kunnossa?”.


// Vähän vain lämmittää penkkiä. Ja Aran tyhmänä uskoo niin. Eikun. Ja niinpä ja siis, tän perusteella. Meidän hahmot ei oo niitä disaster duoja. Vaan ME ollaan se disaster duo //

[Crimson]

Heillä kuulostikin olevan suunnitelma, mikä myös kuulosti hyvältä Lorythaksen korviin. Seyr hymyilikin, nyökäten kepeästi lopulta yrittäessään karistaa mielestään mahdolliset hankalat ajatukset ja ristiriitaiset tuntemukset, joita Dariuksen läheisyydessä oleminen sai nousemaan hänen korviensa väliin syystä tai toisesta. Sen sijaan Lorythas pyrkikin keskittymään Winderin sanoihin, tietäen kyllä paikan josta juuri oli ollut puhetta, ja hänhän tarjoaisi enemmän kuin mielellään heille lounaan siellä.
“Kannatan ideaa”, sarvikruunuinen hymyili lämpimästi Dariukselle, mutta pian kyläpäällikön ilme kuitenkin alkoi hyytyä. Jo tovin hiljaisena vierestä tilannetta seurannut Iriador nimittäin tipahti jaloiltaan alas surkean näköisenä. Tai oliko tuo edes ollut tilanteen tasalla hetkeen varsinaisesti, sitä sopikin kysyä, sillä moinen tipahdus lieni kielivän pelkästä tajunnanmenetyksestä. Darius olisi epäilemättä pistänyt kyllä merkille, jos punapää olisi herännyt viereltään sairaana tänä aamuna, eikä todellakaan olisi lähtenyt viemään kumppaniaan etenkään pihalle. Joten mistä oli kyse?

Siinä missä varmasti Dariuskin, säikähti Lorythas myös tilannetta. Hän kuitenkin tyytyi vain seisomaan sivussa haukansilmäisen syöksähtäessä pehmentämään Iriadorin kaatumista juuri oikeaan aikaan. Punapää päästikin huuliltaan vaikean ynähdyksen, ollen silminnähden yllättynyt tilanteesta itsekin levätessään siinä yllättäen vasten Dariusta. Vaaleat sokeat silmät raottuivat paremmin jälleen auki. Tummatukkaisen puhe kuulosti selvältä hänen korviinsa, Iriador haistoi viileän raikkaan ilman ja tunsi kosketuksen ihollaan kuten tavallista. Mikään ei tuntunutkaan olevan sillä hetkellä pielessä säikähtänyttä olotilaa mukaan lukematta, jonka jäljiltä sydän löi korkeintaan rinnassa vauhdikkaampaa tahtia.

“T-taisin vain pyörtyä...” Iriador kohotti kätensä hieromaan päänsä syrjää pohtien, mistä moinen olisi yllättäen voinut johtua. Siitä kevyestä tunteestako, aivan kuin mieli olisi hetkeksi paennut paikoiltaan vielä hetki sitten? Hänellä ei ollut muistikuvaa siitä mistä Haukansilmä ja Puolikäärme olivat hetki sitten edes puhuneet.
“Olit hiljaa pidemmän tovin, vaikutit poissaolevalta muutenkin, eikä se ole tapaistasi. Onko sinulla kuumetta?” Lorythas puhui rauhalliseen ääneen kyykistyessään haltioiden tasolle lattianrajaan, ojentaen kätensä kokeillakseen tuntuisiko punatukkaisen otsa ja kasvot jotenkin tavanomaista lämpimämmiltä. Mutta eivät ne tuntuneet, eikä Iriador näyttänyt mitenkään tavanomaista kalpeammalta ja sairaalta.
“Ei minulla ole kipeä olo. Huimaa korkeintaan ja olo on vähän turhankin kepeä.” Iriador murehti yrittäessään hymyillä kuitenkin pienesti merkiksi, ettei ainakaan hengenhädässä tuntenut olevansa.
“Ehkä ulos lähteminen ei sittenkään ole juuri nyt paras idea.” Hopeaverinen tuumasi ykskantaan laskiessaan kätensä alas punapään kasvoilta, silmäillen hetken paremmin sokean kasvoja huolissaan, “Oletteko te syöneet tänään mitään edes? Auttaisiko raitis ilma oloosi? Vai pitääkö minun käydä hätyyttämässä lääkäri tarkistamaan hänen kuntonsa?” Viimeisen kysymyksensä sarvipäinen suuntasikin lähinnä Dariukselle, halutessaan tietenkin kuulla haukansilmäisen mielipiteen asiaan ennemmin kuin todennäköisesti oloaan vähättelevän potilaan. Ehkä he voisivat kuitenkin yrittää aluksi syödä jotain pientä ja istuttaa Iriadorin alas johonkin mukavaan paikkaan, ennen kuin huolestuisivat tilanteesta enempää kerta nuorin ei päällisin puolin näyttänyt sairaalloiselta. Ehkä kyseessä todellakin oli ollut pelkkä yllättävä pyörtyminen, joita sattui aina silloin tällöin syystä tai toisesta.


//Hyvin se sen piilottaa. Penkki on lämmin, ja Arankin voi polvelle istua jos siltä tuntuu välillä. Eikun. Etkai sä oikeesti just tässä ja nyt exposannu meitä? Siis mekö muka disaster duo?!//

[Aksutar]

Iriador oli tajuissaan, mutta ei itsekään aivan perillä siitä, mitä juuri oli tapahtunut. Haltia taisi tosiaan vain pyörtyä, mutta miksi? Se ei ollut normaalia ja tietenkin moinen kävi huolestuttamaan Dariusta. Haukansilmäisen nyt tarkkaillen kumppaninsa kasvoja, samalla kun piteli tuota lähellään. Myös Lorythas oli ymmärrettävästi huolestunut, sarvipäisen kerraten Iriadorille mitä juuri tapahtui, ennen kuin kyykistyi itse lähemmäs kokeillakseen, oliko punapäisellä kuumetta. Ja vastaus siihen oli kieltävä, eikä korkeahaltia muutenkaan näyttänyt sairaalta tai normaalista poikkeavalta. Ehkä hitusen väsyneeltä, mutta ei mitään sen suurempaa…

”Olemme kyllä, mutta siitä on jo tovi”, Darius vastasi hopeaveriselle, joka tiedusteli olivatko he edes syöneet tänään mitään. Mutta mitä he nyt tekisivät, se oli yksi suuri kysymysmerkki myös Dariukselle. Hän ei tiennyt mistä moinen tajunnanmenettäminen voisi johtua eikä hänellä ollut hajuakaan, mitä tilanteessa voisi tehdä. Iriador kun vaikutti nyt muuten hyvinvoivalta.
”Ehkä meidän kannattaisi seurata tilannetta… Ja pysyä sittenkin täällä”, Darius hymähti pienesti, ”En usko, että lääkäriä tarvitsisimme tähän hätään… Vai uskotko sinä, että se olisi tarpeen, Iriador?”, eliitti jatkoi, suunnaten kysymyksensä Iriadorille, joka varmasti tiesi omasta voinnistaan parhaiten. Iriador muutenkin taisi olla heistä se, joka lääkintätaitotaustaisena osasi arvioida tilanteen parhaiten…



//Aran ei tiedä, tahtooko olla se joka polvelle istuu. Ja kyllä, exposed nyt, ei voi enää piilotella verhon takana //