Kirjoittaja Nipustin » 02 Kesä 2019, 00:50
Lyron
"Se on vähän arka", Ginger sanoi tuijottaen sosiaalisille normeille häpeällisen suoraa Alicea joka oli painautuneena halaamaan kasvattiäitiään, "Mutta ihan kiva. Haisee oudolle. Älä huoli Alice, ei kaikki osaa muuttua, mutta mä autan aina mun kaveria Azumaakin." Punatukkainen tyttö muuttui sitten jälleen ikionnellisen näköiseksi kun Nakami mainitsi olevansa iloinen hänetkin nähdessään, ettei enää tarvinnut olla huolissaan. "Älkää huoliko, odottakaapa vain, mestari metsästäjättäreltä ei pötki mikään saalis pakoon! Nappaan sulle ja tolle jotain tosi mehevää, ehkä me löydetään vasa jostain", Ginger huudahteli tosi riemuissaan ja vaihtoi todella viime näkemää sujuvammin liikkeessä hahmonsa eksoottiseksi kissapedoksi. "Kisataan vaan, koska sä et enää mahda mulle mitään", Ginger kajautti telepaattisesti kissan hahmossaan Nakamille kääntyen katsomaan tätä vielä kerran silmäkulmassaan pilkettä ennen kuin laukkasi kiireesti metsän siimekseen muiden lauman nuorten perään.
Lyronia nauratti Gingerin mahtipontisuus, mutta täytyi tytölle sallia vähän itsekehua sillä olihan tuo todella edistynyt opinnoissaan huimasti, sekä Gingerille sopeutuminen uuteen ilmastoon näytti menneen uusista tulokkaista helpoimmin. Susi kuuli kuinka Nakami ohjasi hevosensa tosiaan hänen peräänsä ja tuo miltein suden kanssa saman kokoinen ratsu tuli käynnissä rinnalle. "Kasvu sopii sinulle." Lyron vastasi ilman että hänen sanoistaan suoraa olisi voinut päätellä mitään tunnetilaa. Se oli vain fakta. "Ihmisistä on ollut puhetta, mutta ottaen huomioon millaisista oloista laumalaisia on tullut, ja minkälaisia ihmiset pääasiassa ovat avoimen ei-friikkejä politiikkansa kanssa olemme pattitilanteessa. Olisipa kaikki niin helppoa että viholliseni vihollinen on minun ystäväni, mutta ei se vaan nyt tässä tilanteessa päde."
Seitsemän pitkää vuotta, aika kiisi kesästä talveen - etenkin sekoittaen laskuja kun Mananess saarilla tuppasi olemaan ainainen kesä. Lyron tosiaan ymmärsi ettei vanhemmuus tarkoittanut sitä että pennut täytyi itse synnyttää, vanhemmuus on tekoja, ei itsestäänselvyys joka lankeaa parittelun jälkeen. "Pohjoinen on turvallinen." Hukka vastasi telepaattisesti katse kohdistettuna menosuuntaansa ja kuono ilmavainua nuuskien. Ensi kertaa heidän lähdettyään matkaamaan kohti lauman majapaikkaa Lyron käänsi vihreän tuijotuksensa naisee oli tuon kysyessä voisiko Alice liittyä laumaan myös. Lyron ei aluksi sanonut mitään vaan luki toista katseellaan ja sitten pysäyhtyi. Totta kai Nakami tiesi mitä ehdotti, ja oli varmasti harkinnut kaikkia lähtökohtia - ei olisi lainkaan toisen tapaista ehdottaa tätä ellei tilanne ollut pakottava. "Koska Azumallakaan ei ole eläimenhahmoa." lauman alfa sanoi hiljaa ääneen, ehkä jopa vähän kuin itselleen tai kuin olisi sanonut ääneen mitä uskoi Nakamin ajatelleen, rikkomatta intensiivistä tuijotustaan. "Lauma on kaikki mitä meillä on jäljellä. Mantereelle jääneet... ovat poissa. Haltioiden metsissä ei ole turvallista, aavoilla aroilla ei ole turvallista, kaupungeissa ei ole turvallista, muita muodonmuuttajia - niin että tietäisimme - ei ole. Lauma on turvamme." Sanat sanottuaan hukka huokaisi pienesti ja suuntasi taas katseensä eteenpäin ja lähti liikkeelle. "Minä otan teidän avosylin vastaan tiedätkin varmasti sen muuten et olisi etsinyt meitä vuoden päivät. Mutta en vieläkään hallitse laumaamme rautaisella otteella ja heillä voi olla eriäviä mielipiteitä asiaan..."
Lauman uuteen majapaikkaan kuljettiin matalan kalliomuodostelman välissä olevaa railoa pitkin, josta löytyi suureneva onkalo syvemmälle maan sisään. Kirpeä ulkoilma jäi ulos ja maan alaisessa luolassa oli huomattavasti lämpöisempää, varmaan jopa huoneen lämpöistä. Luolasto näytti haarautuvan ja jatkuvan pidemmälle mutta tässä alkuosassa seisoi lihaksikas ja suuri kokoinen koirasusi vartioimassa yksin. Tunnistus levisi tuon vartijan kasvoille hänen nähdessään Nakamin. "Opettajan lemmikki palaa näemmä - tuliaisten kera," Tuo vartija puhui ja kohottautui seisaalleen jolloin tuon mustasta turkista saattoi selkeästi erottaa vaalena viikatteen muotoisen kuvion selän päällä - kyseessä oli yksi vanhoja luotettavia laumalaisia nimittäin Blade. "Saatte vaihtaa kuulumisia myöhemmin Blade, valitettavasti minä otan nyt vuorosi tässä Nakamin kanssa ja sinä käyt koordinoimassa nuorten metsästystä." Blade nyökkäsi syvään lauman alfalle ja poistui nopeasti sinne suuntaan josta nuo kolme ja hevonen olivat äskettäin tulleet.
Lyron asteli haarautuvasta tiestä toiseen suuntaan joka paljastui tunnelin sijaan syvennykseksi vain, jossa valtaisa susi vaihtoi vaivattoman oloisesti eläimellisen muotonsa kauniiseen alastomaan haltia mieheen. Selkästi säädyllisyys oli vähäsen kasvanut Lyroniin tai sitten nuoren ihmislapsen seura sai hänet enemmän tietoiseksi olomuodostaan ja syvennyksessä oli jonkinlainen pitkä kuluneen näköinen kaapu jonka mies heitti päällensä. Varmasti myös pysyi paremmin lämpimänä. "Voimme varmaan odotella tässä ruoan saapumista, ehkä saisin kuulla enemmän teidän tarinastanne", syvän vihreät silmät ottivat katsekontaktin Aliceen, "ja ehkä saan tutustua tähän nuoreen joka pyrkii laumamme suojelukseen."