Oppipojaksi part2

Kuninkaan velhon, Blackin, asunto. Tämä pieni mökin tapainen asunto on täynnä kaikkea mitä velholta voi odottaa, taika tavaroita. Tänne voit tulla kysymään apua kaikkein vaikeimpiinkin asioihin, tosin se on toinen asia suostuuko velho auttamaan. Mökki on melko pieni ja pimeä, ikkunat ovat pieniä ja niistä ei paljoa valoa tule. Huoneistoon kuuluu keittiö, makuuhuone, oleskeluhuone ja komero. Oleskelu huone on ensimmäinen huone mihin tulet kun astut sisään isosta puuovesta.
Lisäksi mökki sisältää salakäytävän, jonka rakentamiseen velho on käyttänyt taikuutta. Salakäytävän ovi muistuttaa tavallista komeron ovea, mutta sen takaa aukeaa suuri, pitkä käytävä joka on täynnä ovia...

Valvojat: Crimson, Aksutar

Oppipojaksi part2

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2008, 21:04

Black

Aamu sarasti ja Black kirosi itsekseen sängyssään että piti nousta ylös. Lopulta hän sai revittyä itsensä sängystä pois ja käveli unentokkurassa pesemään kasvonsa.
Blader oli hereillä ja hyppi pitkin pöytää, leikkien pienellä hiiren raadolla ennen kuin söi sen. Black puki päivä vaatteensa ylleen ja istui pöydän ääreen lukemaan kirjaansa. Hetken aikaa hän sai luettua rauhassa, kunnes Blader oli jo hyppimässä hänen näkökenttänsä tiellä, kerjäten huomiota.
"Perhana! Enkö saa edes lukea rauhassa" Black kirosi Bladerille samalla kun sulki kirjan ja nousi ylös.
Hän vilkaisi ikkunasta ulos ja alkoi miettiä tarkemmin, pitikö hänen tehdä tänään mitään erikoista? Hänelle ei tullut ainakaan mitään mieleen, mutta silti hän päätti lähteä katsomaan mitä kuningas teki.
Black heitti niskaansa mustan viittansa, pisti hupun päälle, otti sauvansa mukaan ja astui ulos ovesta. Blader lennähti samalla oven avauksella ulos.
"perhanan kana! lennä nyt sitten pois ettei kukaan näe sinua!" Black huusi linnulle joka kaarteli hänen yläpuolellaan.
Black käännähti kohti linnaa, mutta oli lähellä törmätä johonkuhun. Blader laskeutui Blackin olkapäälle, iskien kyntensä taas lihaan.
Black äännähti ja vilkaisi, kehen hän oli törmätä.

// tällänen tällä kertaa ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 03 Tammi 2008, 21:15

Kira.

Kira oli herännyt aikaisemmin mitä yleensä, silä hän oli päättänyt mennä Blackin luokse. Kira laahusti Blackin asunnolle, eikä katsonut eteensä. Kira hypähti nopeasti sivulle, kun tajusi että törmäisi muuten Blackiin.
"Huomenta." Kira sanoi ja hymyili ystävällisesti Blackille.
"Luin sen kirjan, siitä oli tosiaan apua. Oletko menossa jonnekkin?" Kira uteli. Aurinko oli jo noussut. Kira oli pirteällä päällä ja puhkui energiaa, joka näkyi selvästi. Kira hinkui jo päästä tuhlaamaan voimiaan.
"Ihana aamu." Kira sanoi hiljaisuuden jälkeen ja veti keuhkonsa täyteen raikasta ilmaa. Ruohikko oli kosteaa, yöllä oli tainnut sataa jonkin verran ainakin. Kira käveli iloisinmielin Blackin vierelle.

//Lyhyt tuli :/ //
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Tammi 2008, 21:39

Black

Black katsoi Kiraa hetken aikaa kuin hullua. Mikä kirja? Tosiaan, hänhän oli antanut tälle tytölle kirjan.
"hmmm, hyvä" Black sanoi ja katsahti ympärilleen.
"En oikeastaan ole menossa minnekkään, kunhan koitan keksiä tekemistä, mutta nyt ei enää tarvitse.. Kirahan se oli?" Black kysyi ja käännähti toiseen suuntaan.
"Seuraa minua" Black sanoi ja lähti kävelemään talonsa taakse.

Talon takana oli pieni hiekka aukea, noin puolet tallin ratsastus kentästä. Black johdatti Kiran sinne ja pysähtyi aukean keskelle. Aukea oli peitossa muiden katseilta, toisella sivulla oli tallin seinät, yhdellä oli Blackin asunnon seinä, yhdellä sivulla oli taas linnan muuri ja viimeisessä oli varasto rakennus.
"Noh, näytäppä mitä osaat" Black sanoi ja antoi Kiralle tilaisuuden näyttää voimansa.

// ei haittaa ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 05 Tammi 2008, 13:00

Kira.

"Joo, Kira se oli." Kira sanoi ja irvisti. Mitään sanomatta Kira seurasi Blackiä. Kira seisoi hiljaa vähän aikaa sen jälkeen, kun Black oli kehottanut Kiraa näyttämään mitä osaisi. Kira vilkuili hiukan ympärilleen ja tarkisteli kuinka korkeat juojat olivat.
"Dragon.." Kira mumisi ja heilautti kättänsä ja samassa heidän eteensä ilmestyi tulipatsas, joka oli lohikäärmeen muotoinen ja se liikkui. Kira napsautti kormiaan ja lohikäärme alkoi sylkeä tulta maahan, toisen kerran kun Kira napsautti sormiaan tuli laantui ja lohikäärme katosi.
"Sword." Kira mutisi ha hänen molempiin käsiinsä ilmestyi miekat, jotka olivat aluksi tulta, mutta niistä muodostui oikeat miekat minuutin sisällä. Kira iski miekalla maahan ja se miekka teki pahempaa jälkeä mitä normaali miekka tekisi.
"Näillä miekoitt ei voi kukaan muu taistella tai ottaa edes käsiinsä, sillä silloin jos joku menee koskemaan näihin miekkoihin, miekat muuttuvat takaisin tuleksi ja polttavat siihen koskian käden tai kädet." Kira selitti, sillä siitä ei ollut mainittu kirjassa, vaan hän oli itse muutellut loitsua, kuten myös lohikäärme loitsuakin hän oli muutellut, sillä se loitsu joka kirjassa oli teki vain sen lohikäärmeen hetkeksi paikoilleen, mutta Kiran lohikäärme pystyi olemaan vaikka ikuisuusden, jollei Kira peruisi loitsua ja tuhoaisi lohikäärmettä.
"Bird.." Kira mumisi ja löi kätensä yhteen, samassa matalalla Kiran pään ympärillä liiteli lintu, joka oli luotu sinisestätulesta ja se hehkui lämpöä, joka käräytti maan pintaa linnun syöksyessä maata kohti, mutta Kira ei tuntenut mitään, vaikka lintu laskeutui hänen kädelleen, ei tullut pienintäkään palovammaa.

// ^^//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Tammi 2008, 16:51

Black

Black katseli vierestä kun Kira ryhtyi hommiin. Ensimmäinen temppu yksistään olisi riittänyt Black vakuuttamiseksi, hän ei koskaan olisi uskonut että tyttö pystyisi luomaan tulesta lohikäärmeen, saatika muuttamaan sitä loitsua.
Miekat osoittivat että Kira osasi käyttää taikaansa luodakseen jotain materiaalistakin, tätäkään Black ei ollut odottanut.
Lopulta kun Kira oli saanut "esityksensä" loppuun, Black astui lähemmäksi.
" Osaat tosiaan käyttää taikaasi" Black sanoi siirtäessään kättään lähemmäs toista miekkaa, minkä Kira oli iskenyt maahan.
Black tarttui miekkaan ja hetkessä hänen oikea kätensä oli liekeissä. Black nosti käden eteensä, kuului suhahtava paineaallon ääntä muistuttava ääni, samalla kun tuli pieneni pieneksi palloksi Blackin kämmenen kohdalle ja jäi leijumaan ilmaan. Hänelle ei tullut yhtään palovammaa, mutta kaavun hiha savusi yhä.
"Osaat hallita omaa taikaa, mutta entä toisten?" Black sanoi ja puhalsi tulipalloon.
Syntyi suuri liekki ja vähän matkan päähän heistä ilmestyi suuri, tulinen susi joka murisi vihaisesti.
"Keskity kunnolla. Koita saada se rauhoittumaan" Black sanoi hieman kumartuneena Kiran tasolle.
Hetken aikaa susi katseli ympärilleen vihaisesti, liikkuen nopeasti. Sitten se katsahti kohti Blackia ja Kiraa ja alkoi murisemaan. Se painoi päänsä alas ja valmistautui hyökkäykseen.
"Ojenna kätesi sitä kohti" Black sanoi katsellessaan sutta joka murusi kuin raivohullu.

// Go kira go! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 05 Tammi 2008, 22:17

Kira.

Kira nosti oikeän kätensä, kun Black käski nostaa käden. Kira sulki silmänsä ja aivan kuin luki sutta kuin kirjaa. Susi alkoi hiukan rauhoittua ja vilkuilla ympärilleen hätääntyneesti tai hämmästyneesti, ilme muuttui kokoajan. Kira alkoi hehkua kuumuutta ympärilleen, mutta itse Kira ei sit tiennyt tai tajunnut, sillä hän keskittyi kaiken aikaa vain hallitakseen sutta, joka lopulta onnistui. Kira sulki kätensä nyrkkiin ja samassa susi katosi.
"Huh.. Tuota pitää vielä harjoitella." Kira sanoi väsyneesri, mutta kumminkin iloisella sävyllä. Kira oli siitä iloinen että ylipäätänsä onnistui, sillä olihan tämä hänen ensimmäinen kertansa, kun kukaan ei ollut asettanut vastaavaa tilannetta Kiralle, mutta kerta se oli ensimmäinen Kirallekkin. Kira nojautui eteenpäin ja hengitti syvään, sillä hän oli hengästynyt hiukan.

//Go, go, go ^^//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Tammi 2008, 02:00

Black

Black otti pari askelta Kirasta kauemmas kun tämä alkoi hehkua lämpöä. Itseasiassa, Black oli aika ylpeä tästä tytöstä, hän tosiaan osasi jotain. Kun susi alkoi hiipumaan ja lopulta katsoi, Black katsahti kiraa joka hengitti hengästyneesti.
Black käveli kohtaan, missä susi oli ollut ja potki tummunutta hiekkaa hetken aikaa.
"Sehän meni hyvin" Black sanoi kävellessään Kiran luo.
"Mutta harjoittele vielä tuota.. Mutta kyllä sinä osaat jotain, enemmän mitä oletin" Black sanoi hieman kehuvaan sävyyn.
"Mutta nyt.. sinä tarvitset toisen kirjan, seuraa minua" Black sanoi ja lähti kävelemään asuntonsa ovelle.
Black avasi oven ja käveli kirjahyllyn luo. Asunnossa oli sotkuista, ainakin pöydällä oli tavaraa.
Black etsi hetken aikaa, kunnes löysi etsimänsä: Saman tapainen kirja mitä hän oli antanut Kiralle aikaisemminkin, mutta tämä oli väriltään valkoinen.
Black otti kirjan ja ojensi sen Kiralle.
"Lue tuo, uskon että sitten osaat kunnolla" Black sanoi hymähtäen lievästi.
"Ja nyt, jos sinulla ei ollut muuta asiaa, suot minulle varmaan omaa aikaa? Kysyttävää?" Black sanoi kumartuen Kiran puoleen.

// ^-^//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Anonymous » 06 Tammi 2008, 22:24

Kira.

Kira seurasi Blackiä sisälle, mutta pysähtyi katselemaan ympärilleen. Kiraa ei vaivannut mitenkään sotku, sillä oikeastaan Kiran mielestä talo oli kodikas. Kiran oma huone oli täynnä papereita ja kirjoja, sillä hän oli itsekkin ostanut muutaman kirjan, jossa käsiteltiin tulesta ja sen ominaisuuksista. Kira katseli kirjaa, jonka Black ojensi.
"Kiitos, tästä voisi tosiaan olla hiukan apua." Kira sanoi kiitollisena.
"Minun täytyy nyt itsekkin mennä, sillä minulla on omia askareitani tekemättä paljon." Kira sanoi ja tietenkin viittasi kotiinsa, kun siellä asui vain hän ja hänen isänsä, eikä Kiran isä kovinkaan usein laittanut ruokaa, siivonnut tai muutakaan, sillä Kiran isän aika meni tallitöihin ja hän olikin kaiket päivät vain tallilla, tuli yöksi vain nukkumaan taloonsa, jolloin samalla söi Kiran tekemää ruokaa. Kira meni ovelle ja huiskutti Blackille, ennen kuin katosi ovesta ulos. Mutta kohta Kira tuli vielä ovelle.
"Onnea muuten, satuin kuulemaan sinusta Lilystä." Kira lausui iloisesti ja hymyili. Ennen kuin katosi pihalle, eikä enään tullut norkoilemaan takaisin ovelle.

//Kiitän tästä pelistä ^^//
Anonymous
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Tammi 2008, 22:36

Black

Black vilkutti lievästi Kiralle kun tämä poistui. Hän oli juuri istumassa alas kun Kira vielä hyppi ovelle ja toivotti onnea.
Black lehahti punaiseksi ja mutisi jotain omiaan katsellessaan kun tyttö häipyi uudestaan.

// So do I, so do I ^^ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Velhon asunto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron