Kulta, meidän pitäisi puhua || Sands


Kuninkaan velhon, Blackin, asunto. Tämä pieni mökin tapainen asunto on täynnä kaikkea mitä velholta voi odottaa, taika tavaroita. Tänne voit tulla kysymään apua kaikkein vaikeimpiinkin asioihin, tosin se on toinen asia suostuuko velho auttamaan. Mökki on melko pieni ja pimeä, ikkunat ovat pieniä ja niistä ei paljoa valoa tule. Huoneistoon kuuluu keittiö, makuuhuone, oleskeluhuone ja komero. Oleskelu huone on ensimmäinen huone mihin tulet kun astut sisään isosta puuovesta.
Lisäksi mökki sisältää salakäytävän, jonka rakentamiseen velho on käyttänyt taikuutta. Salakäytävän ovi muistuttaa tavallista komeron ovea, mutta sen takaa aukeaa suuri, pitkä käytävä joka on täynnä ovia...

Valvojat: Crimson, Aksutar

Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Joulu 24, 2012 10:58

Roswell silitteli hellästi vieressään makaavan, tajuttoman miehen kasvoja, sormen lipuessa hitaasti kovemmalta poskipäältä kuoppaiselle poskelle ja sitten takaisin irrottautuessaan ensin iholta. Ajantaju ei demonille ollut sen vahvin käsite, ei koskaan ollut ollutkaan ja pitkään eletty elämä kiitos turhan suuren iän oli vain heikentänyt sitä. Sekava tila ja kokoaikainen uhka tajunnanmenetyksestä eivät tehneet siitä yhtään helpompaa, eikä hänellä ollut tällä hetkellä minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka kauan velho oli ollut tajuttomana. Kokoajan toinen kuitenkin hengitti, mutta eihän se paljoa auttaisi, jos isku päähän oli tarpeeksi vakava saamaan jotain suutakin vahinkoa aikaiseksi päänsisälle. Sitä ei voitu kuin toivoa parasta, että Black heräisi mahdollisimman nopeasti, avittaa sitä koskettamalla ja puhumalla. Auttoipa se itseäkin pysymään tajuissaan, antoi jotain tekemistä ja ajattelua ja oikeasti jonkin syyn myös pysyä hereillä, kun pelkän jääräpäisyyden. Roswellin piti huolehtia toisesta, sillä ketään muuta ei ollut, pysyen tämän "herransa" vierellä kuin uskollinen koira viimeiseen asti.

Korvat kuulivat pienen eroavaisuuden hengityksessä se ei enää ollut yhtä rauhallista ja tasaista, saati sitten hidasta. Velhon silmät kävivät liikahtamaan hieman, avautuen raolleen, mutta katse pysyi poissa demonista, eikä sanoihinkaan vastattu mitään... Mutta eihän niihin tarvinnutkaan, tärkeintä oli nyt se, että toinen oli hereillä ja toivottavasti kunnossa. Vähän laiha mies kävi liikahtamaankin kyljellään, mutta onneksi tuo ei yrittänyt nousta jaloilleen vielä. Roswellista ei olisi toista pysäyttämään tai auttamaan, joten mitä enemmän velho ymmärsi itse omasta tilastaan ja heikkoudestaan, sen parempi. Hyvin hiljaiset sanat kuiskattiin kapeiden huulien välistä, saaden vanhuksen vain hymyilemään oikein leveästi, turhankin onnellisena. Black totta tosiaan oli nyt oma itsensä... Tai ainakin se henkilö, jonka sarvipää oli aikoinaan tavannut ja minkälaiseksi toinen aina kuviteltiinkin: rauhallinen ja vetäytyvä, eikä kosketuksesta nautittu lainkaan. Toisin kuin se... Toinen, jonka kanssa oltiin leikitty jo pidempi tovi.

Heikosti naurahtaen vanhus antoi kätensä valua poskelta leualle ja sitä kautta aina maahan, vetäen käden lopulta lähemmäs itseään. Velho käski hänen olevan koskematta, joten sen käskyn hän sitten orjana toteuttaisi mieluusti, vaikkakaan niin nopeasti sormia ei toisen iholta saatu irrotettua, kuin toinen toivoi luultavasti ainakin, eihän tämä demoni omannut ajatustenlukemisen jaloa no, oikeastaan turhankin tunkeilevaa ja hävytöntä taitoa. Vähän Roswell yritti pakottaa kehoaan myös kauemmaksi Blackistä, toisen varmasti halutessa hieman omaa tilaa ja rauhaa kaiken jälkeen, mutta kauaksi kädet eivät jaksaneet painavaa ruhoa liikuttaa. Ehkäpä toinen tulisi tyytyväiseksi edes ajatuksesta, että sarvipää yritti parhaansa, vaikkei mihinkään kyennytkään. Keltaiset silmätkin lähtivät seikkailemaan ympäriinsä, lopettaen kalpeiden kasvojen tuijottamisen edessään. Jos edes se auttaisi hieman. Hetkeen vanhempi ei mitään sanonut, mutta hymähti kyllä toisen käskiessä lopettamaan herroittelun. Oli hankala sanoa, oliko leikki vielä loppu, mutta ennen varmaa tietoa siitä, ei demoni lopettaisi omaa osaansa. Mutta herran käskyjä noudatettiin ja herroittelu sitten loppuisi, kun toinen kerran sitä pyysi. Tai oikeastaan käski.

"Selvä," demoni virnisti silmien vilkaistessa väsyneinä toista, ennen kuin lähtivät jatkamaan matkaansa ja tutkailemaan ympäristöään velhon sijaan,
"Pahoitteluni, mutten tiedä, pystynkö pysymään tajuissani enää kovin kauaa. Jos se teille mitenkään sopisi, pyytäisin lupaa ummistaa silmäni hetkeksi," Roswell hymyili, roolissaan viimeiseen saakka.




((Garrett änkyröi, Aran piiskaa ja saa tuon itkemään, Marduk hellii ja syöttää, kunnes prinsessa on taas iloinen. Ja sitten kaikki alkaa taas alusta. Garrett on uniikki lumihiutale. Seth on se fyysinen rikkoja, Aran on se henkinen. Kumpi sitten loppujen lopuksi on sotkuisempaa. Se on mysteeri. Nyt voimme lyödä vetoa, pysyykö Roswell tajuissaan niin kauan, että pääsee Henryn luokse vai ei. En tarvitse kinkkujasi, ota joululaulu.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 24, 2012 11:44

Hitaasti mutta varmasti demonin käsi kävi valumaan pois kalpeammilta kasvoilta, saaden ahdistumaan käyvän velhon olon helpottumaan pienesti. Kunhan toinen ei häneen koskisi ainakaan noin läheisesti olisi kaikki hyvin. Tai paremmin. Kaiken lisäksi demoni kävi siirtämään itseään parhaansa mukaan kauemmas velhosta. Jos totta puhuttiin, Black arvosti ajatusta, mutta juuri tällä hetkellä oli niin sekavissa tunnetiloissa, ettei osannut ajatella tätä elettä positiivisesti. Hän olisi tyytyväinen vasta sitten, kun demoni olisi kaukana hänestä. Jos velho ei olisi tuntenut häpeää ja sitä kautta myös syyllisyyttä tilanteesta, olisi hän varmasti jo poistunut paikalta. Äkkiäkös sitä viimeiset energianrippeensä käytti siirtymiseen toiseen paikkaan ja jättäisi demonin tänne vaikeroimaan yksikseen. Mitään myötätuntoa ei demonille oikeastaan vieläkään herunut, ei hän välittänyt sarvipäisestä, ei hän oikeastaan edes tuntenut Roswellia. Demonia kunnioitettiin ja jossain mielessä myös varottiin, olihan Roswell omien sanojensakin mukaan vanha demoni ja eittämättä vahva. Mutta tunnevammainen velho ei kyennyt tuntemaan mitään ystävällisempiä tunteita demonia kohtaan. Ei ainakaan vielä..

Älä Oli jälleen hiljaisella äänellä todettu vastaus demonille, tuon tiedustellessa sopisiko se velholle, jos hän ummistaisi silmiään.
Pysy hereillä vielä hetki odota Hitaasti, vaivalloisesti velho lähti kampeamaan itseään ylös, ottaen tukea seinästä. Tietenkin Black koki vastuukseen varmistaa, ettei Roswell kuolisi, vaipuisi koomaan tai kokisi mitään parempaa enää tämän jälkeen, kun Seth oli hallinnasta poistunut. Henryhän tappaisi velhon, jos kuulisi, että Black olisi demonin tappanut! Siinä tilanteessa tuskin edes Lily enää auttaisi.
Sen pahemmin miettimättä velho käytti niitä vähäisiä maagisia voimiaan siirtyäkseen takaisin asuntoonsa. Erään hyllyn ovet avattiin, velhon käydessä etsimään jotain, mikä saattaisi Roswellin oloa helpottaa tai ainakin laimentaa myrkyn vaikutusta. Käsiin osuikin yksi vastamyrkyistä, joka ei täydellisesti edellisenmyrkyn vaikutusta pyyhkinyt, mutta ainakin lievitti sen jälkivaikutuksia.
Vaikka käveleminen oli ehkä huono idea tässä tilassa, lähti Black taittamaan matkaa takaisin käytävälle, jossa Roswell oli. Askel olikin huteraa ja huojuvaa, vaikkakin pitkää ja mahdollisimman nopeaa.

Black kävi tipahtamaan polvilleen Roswellin pään viereen ja yllättävänkin rohkeasti otti demonin pään syliinsä, tukeakseen sarvipäisen makuu-asentoa enemmän istuvampaan. Vasten omaa kehoaan, niin hyvin, mitä velho nyt pystyi toista pitämään pystyssä. Ja mitä tuo nyt pystyi nostamaan Roswellia. Pieni putkilo kädessä käytiin korkkaamaan ja tarjoamaan sen lasista reunaa demonin huulille.
Juo tämä Black kehotti, tietämättä oliko Roswell oikeastaan hereillä enää vai ei. Demonin päätä käytiinkin kallistamaan sen verran, että neste saatettiin kaataa toisen suuhun ja toivoa, että tajuttomanakin tuo voisi sen niellä tai sitten Black pakottaisi nesteen alas. Eipä se elämän ja kuoleman asia ollut, mutta helpottaisi Roswellin oloa. Ja jos Black jotain oli demonille velkaa anteeksipyynnön ja selityksen lisäksi niin tuon olon helpottaminen.


// Garrett, tuon takia kaikki rakastavat sinua. Nyt tekisi suuresti mieli vastata GarrettAran peliin, mutta mieleni ei suostu sulautumaan Aranin mieleen tällä hetkellä. Aran, älä ole niin hankala, kuin Garrett. Seth ja Aran voi tehdä tuon työnjaon, kyllä. Varo vaan Roswell. Roswell voi nukahtaa siihen Blackin syliin, jos haluaa. Black ei pistä pahakseen. Okei, pistää se, mutta se on nyt niin nöyränä, ettei sanoisi vastaan. Henry kyllä huolestuu ja saattaa lähteä konkkaamaan pitkin käytäviä, huutaen MISSÄ ON MINUN RAKASTAJ--- TARKOITAN DEMONINI!. Et ota kinkkujani? Tule tänne ja tungen viisi kiloa kinkkua alas kurkustasi. Joululaulu oli hieno, glögit lensi nenästä näytölle ja sisko kysyi selän takana, mitä ihmettä minä katson. Sanoin, että internettiä. Paras joululaulu ikinä.//
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Joulu 25, 2012 3:42

Roswell kävi jo sulkemaan silmiään, valmistautuen siihen lepoon, jota keho kovasti huusi tarvitsevansa. Se olikin kovin harvinainen tunne sellaiselle, joka ei koskaan nukkunut eikä edes kykenisi, vaikka haluaisi. Kuitenkin hiljainen, mutta odotettu ja siten kuultu vastaus velhon suunnalta sai keltaiset silmät taas aukeamaan, katseen kääntyessä hitaasti toisen suuntaan. Katse oli lievästi kysyvä, muttei kuitenkaan kyseenalaistanut käskyä demonista ei yksinkertaisesti vain riittänyt enää sellaiseen, ja siksi sitä lupaa silmien ummistamiseen oltiin pyydetty ja toivottu. Mutta velho kielsi sen, vaikka olisi voinut luulla toisen suovan edes sen. Black ei kuitenkaan halunnut sarvipään ilmeisestikään vielä menettävän tajuntaansa ja odottavan... Jotain, luisevan miehen käydessä pakottamaan itseään ylös, hitaasti ja oikein vaivalloisesti. Roswell olisi halunnut pysäyttää toisen tai edes pyytää toista lopettamaan olihan velho vasta itsekin ollut tuupertuneena maassa jonkin aikaa, eikä kävely olisi heti sen jälkeen se paras idea mutta mitäpä hän tekisi pysäyttääkseen miehen, joka selvästi teki tämän kaiken syystä ja oli oikein jääräpäinen. Ja tässä tilanteessa se paljon selväjärkisempi. Velhoon pitäisi nyt uskoa ja pystyä luottamaan, jos ei oikeasti, niin ainakin sinä tottelevaisena orjana, joka roolina oli nyt yllä.

"Yritän," sarvipää hymyili, taistellen halua vain sulkea silmänsä ja ajelehtia pois jonnekin tajun toiselle puolelle, peläten jokaisen silmänräpäytyksen jääden viimeiseksi, jos ne liian pitkäksi kävivät. Onneksi turhankin rauhallinen olo sai räpytysvälin kasvamaan suureksi, mutta silti silmäluomet tuntuivat niin painavilta, että ne halusivat kokoajan sulkea itsensä. Ja yhtäkkiä Black katosi taas omille teilleen, jättäen demonin yksin hämärään käytävään makoilemaan kylmälle lattialle. Vaarallinen tilanne, jos aikomuksena oli pysyä tajuissaankin. Kylmyys ei tietenkään houkutellut pistämään pitkäkseen vaikka mies kyljellään maassa jo olikin mutta hämäryys ja niiden harvojen soihtujen tuoma lämmin ja seinillä tanssiva kajo sai aikaan oikein nukuttavan ilmapiirin... Ja seinä katseen edessä oli kovin tylsä niiden varjojen lisäksi. Mitään tai ketään ei ollut, mitä seurata ja pitää mielenkiinto yllä, kenellekään ei voinut keskustella ja pakottaa järkeä kulkemaan. No, kuuluihan pieni ylimääräinen kuiskutus korvissa, mutta se jätettiin mieluusti huomioimatta. Niin sekaisin ei kuitenkaan vielä oltu, taju vain halusi lähteä.

Jossain välissä laahaava askellus rikkoi käytävän hiljaisuuden, mutta Roswell ei siihen paljoa reagoinut. Hän kuuli kyllä, mutta silmät olivat seisahtaneet ja tuijottivat vastapäiseen seinään tyhjinä. Hereillä piti pysyä pakosta, niin käskystä kuin pelkästä halusta antaa toiselle se mahdollisuus tulla takaisin minne ikinä velho oli mennytkään. Siinä demoni oli onnistunut, hereillä tuo ainakin oli... Mutta kuinka hyvin oli vielä kysymysmerkki. Keho pakotettiin pysymään tajuissaan, mutta paljoa ymmärrystä ei tällä hetkellä korvien välistä löytynyt. Velhon lysähtävää istahtamista päänviereenkään ei oikeastaan huomattu, vaikka se huomattiinkin. Sitä ei vain ymmärretty, ennen kuin kädet kävivät nostamaan pään polvien päälle, jonkin sortin elon taas syttyessä silmiin, niiden käydessä räpäyttämään kerran. Päätä kallistettiin vielä hieman taaksepäin, lasisen putkilon asettuessa huulien väliin. Sarvipäätä ei oikeastaan innostanut enää juoda mitään ylimääräistä, mutta Blackiin luotettiin nyt sen verran, että tiesi, mitä teki.

Karvas maku täytti suun demonin pakottaessa itsensä nielemään litkun. Viime aine oli kovin pahanmakuista myöskin, mutta ainakin se oltiin saatu kerralla kurkusta alas. Nyt juomatahti oli hidas ja maku ehti hyvin levittäytyä kaikkialle... Mutta onneksi se ei ollut aivan yhtä pistävää, kuin edellinen. Silmät kääntyivät kohti velhon kasvoja, väsyneen hymyn noustessa huulille.
"Ei niin pahaa, kuin edellinen," Roswell naurahti hiljaa, sulkien silmänsä turhan pitkäksi toviksi,
"Pahoitteluni. En taida kyetä enää pysymään hereillä," silmät eivät avautuneet ja pään oikeastaan sarvien annettiin vain levätä toisen jaloilla.




((Garrett on oikeasti helppo. Kaikissa mahdollisissa sanan merkityksissä. Roswell taitaa nukahtaa Blackin syliin. Saat tehdä, mitä haluat. Vanhukset ovat hitaita myös heräämään, joten aikaa kyllä on enemmän, kuin tarpeeksi. Saat vapaat kädet ruhonliikuttamiseen. Ehkä Roswell pääsee Henryn viereen. Minä tungen sitten kymmenen kiloa kinkkua kurkustasi alas, jos tiedät mitä tarkoitan. Nyt on hyvä joulumieli. On hankala keskittyä kirjoittamiseen, kun vieressä on meneillään parasta internetdraamaa.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 25, 2012 1:40

Roswell oli vielä tajuissaan, ainakin jotenkuten. Demoni sai itse juotua tarjotun litkun, eikä onneksi vastaan pistänyt. Viimeinen asia, mitä Black nyt olisi halunnut tehdä, oli pakottaa toinen tekemään jotain. Eiköhän tänä iltana oltu pakotettu yhtä jos toistakin tarpeeksi. Black tuki demonin päätä juomisen aikana, toivoen tuon juovan kaiken. Kiltisti sarvipäinen kaiken alas kurkustaan sai, velhon hymähtäessä pienesti sitä seuraaville sanoille. Mitäänsanomaton katse tuijotti demonia, eikä velhon kasvoilta voinut tuttuun tapaan havaita minkäänlaisia tunnetiloja. Hymyyn hän ei todellakaan käynyt vastaamaan samanlaisella, eikä demonin sanoihin käyty vastaamaan mitään. Normaalisti Black olisi tämänkaltaisessa tilanteessa nyt poistunut paikalta, varmistettuaan, että toinen oli jotenkuten mukavassa asennossa ja turvallisessa paikassa. Mutta poistuminen ei tällä hetkellä tullut kuuloonkaan, kun demoni maata röhnötti hänen salakäytävällään.

Roswell nukahti. Vasta kun sarvipäinen oli silmänsä sulkenut, uskalsi Black huokaista joko helpotuksesta tai turhautumisesta.. tai kenties molemmista toisen käden noustessa hieromaan omaa päätä, jota jomotti pahemman kerran. Itsepähän hän oli tämän itselleen aiheuttanut, valittamaan velho ei käynyt. Black ei kuitenkaan liikahtanut mihinkään niiltä sijoiltaan, vaan päätti kerätä hetken energiaa. Eihän Roswellia tänne voinut jättää, ei toisen saattanut antaa nukkua lattialla. Vaikkakin idea houkutteli, mutta Black tuskin olisi jaksanut kuunnella sitä narinaa, mitä seurasi, jos vanhan miehen selkä ei tykännyt kovasta lattiasta.
Tovi jos toinenkin siinä vierähti velhon istuessa paikoillaan, seuraillen demonin tilaa ja sen kehitystä. Rauhallisesti tuo tuntui nukkuvan, tuskin heräisikään ennen omia aikojaan. Siinä demonia katsellessaan velho ei voinut olla miettimättä, nukkuiko tuo itse koskaan. Blackin tietojen mukaan sarvipäinen ei tarvinnut unta näkiköhän tuo unia? Jos näki, niin minkälaisia?
Kun energiaa oltiin kerätty tarpeeksi kävi velho nostamaan demonia varovasti istuvampaan asentoon, kietoen kätensä tuon ympärille. Jälleen kerran magian avulla siirryttiin paikasta toiseen, tällä kertaa Roswell vietiin mukana. Kaksikko katosi käytävältä ja ilmestyi velhon makuuhuoneeseen, jossa Black asetti demonin makaamaan vuoteelle kyljelleen. Peittoa nostettiin vanhemman miehen ylle sen verran, että tuon oloa voisi kutsua suhteellisen mukavaksi. Mukavampi paikka se oli nukkua, kuin käytävän kylmä lattia. Eikä luisevan miehen syli voinut olla kovin mukava tyyny pään alla. Jos totta puhuttiin, oli demonin sarvet painaneet ikävästi jalkoihin. Mutta tuttuun tapaansa, Black ei valittanut.

Olisihan Black voinut käytävän ovia apuna käyttäen siirtää demonin jonnekin muualle tönöstään, mutta olisiko se sitten ollut fiksu veto? Roswell oli kärsinyt vahinkoa ja oli tajuton, nyt jos hän olisi heittänyt demonin vaikkapa kuninkaan luokse, hän olisi itse saanut selittää tilanteen. Olisi järkyttänyt Henryä vain lisää ja mahdollisesti hankkinut itselleen siinä samalla kuolemantuomion. Roswellin omaan huoneeseen ei velhon salakäytävästä käynyt ovea, eikä siirtyminen sokeasti linnan huoneisiin tullut nyt kuuloonkaan. Energiansa riitti juuri ja juuri tähänkin siirtymiseen.
Kun Roswell oli aseteltu vuoteelle, poistui velho huoneesta. Nukkukoot rauhassa, ei tuota tarvinnut valvoa koko aikaa. Velho kävi istumaan nojatuoliin, takkatulen ääreen. Hiukset käytiin kätkemään jälleen loitsun taakse, tutun kaljun käydessä näkyviin. Siinä Black sitten istui, tasan tarkkaan niin kauan, kunnes Roswell heräisi ja kykenisi itse poistumaan velhon asunnosta. Ohimennen velho myös otti lääkkeensä, pysyäkseen nyrpeän rauhallisena itsenään, eikä kävisi uudemman kerran riehumaan. Seth tuskin hetkeen tulisi taas leikkimään, niin Black ainakin toivoi.


// Garrett on helppo, kyllä. Garrettissa ei siis ole haastetta. Kaikki haluaa nukahtaa Blackin syliin, vähän väliä aina on joku siinä nukkumassa. Black on niin ihana ja mukava. Vapaat kädet otin. Ja sitten Black väkisin makasi demonin tajuttoman ruumiin. Ehkä Roswell sinne asti joskus eksyy. Tiedän mitä tarkoitat, sinulla on ahmimishäiriö. Ehkä olisi aika puhua.
MITÄ?! INTERNETDRAAMAA ETKÄ KUTSUNUT MINUA MUKAAN?! Kaikesta hauskasta jätät minut pois >: //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Joulu 25, 2012 6:55

Harvoin Roswell ummisti silmänsä pidemmäksi toviksi, vielä harvemmin niinkin kovasti, että kaikki siitä mitättömästäkin ajantajusta kaikkoaisi ja tila olisi täysin tiedoton, eikä olisi mitään ymmärrystä ympärillä tapahtuvasta tai omasta kohtalosta. Ja nyt moista ei voinut estää, vaan se pakotti itsensä vanhuksen ylle, vaikka viimeiseen asti sitä vastaan oltiin taisteltu. Loppujen lopuksi se kaikki oli ollut turhaa työtä ja tehtävä mahdoton suoritettava, mutta ilmeisesti edes myrkkyä ja sen haittavaikutuksia ei haluttu päästää liian helpolla rellestämään, demonilla kun löytyi itsepäisyyttä ja sisukkuutta vaikka muille jakaa. Ja liian helpolla luovuttaminen ei koskaan olisi huvittavaa, sellaista maailmankatsomusta tämä sarvipäinen mies noudatti ja eiköhän velho ollut saanut todistaa sitä itse omin silmin, siten voiden todistaa vaikka muille.

Viimeksi, kun ymmärrystä oli, oli kaikki kovin kylmää ja kovaa. Paitaa ei ollut pidetty päällä vähään aikaan ja käytävä, jonka lattialla makoiltiin, oli kovin viileä eikä se kaikista mukavin paikka pötkötellä. Kovakin se oli ollut, ikävä niin kyljelle kuin selällekin. Etenkin sille heikolle selälle, mikä vanhan kehon vitsauksena oli, valitellen aina jo pienistäkin epämukavuuksista ja tällä kertaa selkää vielä koristi paljon raapimisjälkiä ja palovammoja, kiitos hänen ja velhon pienen leikin. Ja nehän vasta kirvelivätkin ja olivat arkoja kosketukselle! Nyt tosin keho tunsi jotain muuta ihollaan, jotain lämmintä ja pehmeää, eivätkä ne Blackin käsiltä tai muultakaan osalta toisen kehosta tuntuneet mieshän oli oikein luiseva ja kova tapaus, eikä ihokaan ollut erityisen lämmin, ellei se sattunut usein kirjaimellisesti tulessa olemaan. Mutta se oli ensimmäinen arvaus, mitä hitaasti taas käyntiin lähtevät rattaat pääkopan sisällä uskalsivat ehdottaa. Viimeksi se lämpimin ja pehmein asia, joka oltiin ymmärretty, oli velho itse, pitelemässä demonin päätä sylissään. Tämä ei kuitenkaan ollut sitä... Ja se oli hämmentävää.

Silmäluomet kävivät raottamaan itseään lievästi, kaiken edelleenkin tuntuessa kovin hämärältä ja epämääräiseltä, suorastaan sumuiselta. Eiväthän silmät olisi vielä edes halunneet avautua, mutta ne pienet kysymykset päässä pikkuhiljaa kasaantuivat suuremmiksi ja hälyttävämmiksi, eikä utelias mieli jättänyt niitä rauhaan tietämättä vastauksia. Olihan se oman turvallisuudenkin kannalta tärkeää tietää esimerkiksi, no, missä tällä hetkellä oli ja mitä teki ja miksi, etenkin kun tämänhetkinen tila oli niin erilainen verrattuna siihen, mitä viimeksi tunnettiin. Roswellin poski oli vasten jotain pehmeää, jotain kankaista. Tyyny... Sitä se oli. Aikamoinen muutos luisevan miehen syliin, puuttuvat tapahtumat tämän ja viimeisten muistojen välillä tuntui kovin oudolta sellaiselle, joka ei siihen tottunut. Muistoissa ei tämän pään sisällä ollut katkoja, eikä niihin siis oltu totuttu, mutta nyt ilmeisesti piti vain ymmärtää olevansa makuuhuoneessa jonkun toisen sängyssä, herätä vällyjen alta tiedottomana, miten tähän jouduttiin. Huone ei todellakaan näyttänyt sellaiselta, jonka linnan sisällä olisi voinut nähdä, joten vaihtoehtoja huoneen omistajalle ei kovin monia ollut sarvipään omien tietojen mukaan. Hälyttäväähän se olisi, jos arvaus olisikin väärä.

Hetken aikaa demoni vielä makasi paikoillaan, yrittäen kerätä ajatuksiaan ja voimiaan. Raajat olivat edelleen kovin raskaat ja sormiakin tuntui aluksi miltei mahdottomalta liikuttaa, mutta pikku hiljaa kaikki parani ja muuttui helpommaksi, muttei olo kuitenkaan taikaiskusta tullut hyväksi. Myrkky ei vaikuttanut yhtä voimakkaasti kuin ennen sitä tajunnanmenetystä, mutta eihän sillä ollut mitään mahdollisuutta päästä poiskaan kehosta, jonka ei tarvinnut mitään käsitellä ja poistaa. Hitaasti sarvipää kampesi itsensä istualleen sängylle ja siitä kovin varovaisesti jaloilleen, aluksi tuen kanssa, mutta kädet päästettiin irti aikoinaan. Roswell sentään kykeni pysymään pystyssä omin neuvoin nyt, vaikka huojuvalta se näytti, eikä olo ollut mitenkään erityisen tukeva. Mutta sängyssä ei voisi maata ikuisuuksia, eikä se oloakaan parantaisi yhtään, joten ylös oli noustava. Ensimmäiset askeleet halusivat viedä muun kehosta mukanaan aivan minne sattuu, mutta pienellä yrityksellä kävelykin meni melkein suoraan.

Käsi ovenkarmista tukea ottaen sarvipää kävi astumaan huoneesta ulos, vahvistaen epäilynsä olinpaikastaan oikeaksi. Sama velhon tupahan se oli, mutta huone oli vain ollut uusi. Taas kerran kaljupäinen Black istui nojatuolissa takan ääressä, saaden hymyn nousemaan vanhoille kasvoille, vaikka jäljet paljaassa rinnassa kertoivat kovasta kohtelusta. Niiden ei kuitenkaan annettu häiritä nyt, epävarman ja huteran askeleen lähestyessä nojatuolia.
"Taisin ummistaa silmiäni turhankin pitkän aikaa, mh?" Demoni hymähti, ajatellen sen olevan parempi, jos hän aloitti puhumisen.




((Black syli ei koskaan ole vapaa. On se vain aina niin kova, että siinä on vähän hankala lötköttää. Syli siis. Peikkojen kuuluu ahmia, ahmimattomuushäiriö on peikoille vakavampi sairaus. Internetdraamat kestivät ainakin neljään asti ja se oli hauskaa. Kaikki meni nyt ohi suun, kun nukuit.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 25, 2012 7:27

Odottavan aika oli pitkä. Black ei tuona aikana tehnyt mitään nopeuttaakseen ajankulumista omalta osaltaan, kaljupäinen vain istui mitä epäryhdikkäimmin nojatuolissa, tuijottaen takkatulta. Vähän väliä silmät kävivät ummistumaan toviksi tai toiseksi, mutta koiranunesta havahduttiin aina, kun takka vähänkin suurempaa rätinää kehtasi pitää. Olo oli voimaton kaikilla tavoilla, eikä velho jaksanut liikahtaa minnekään. Tuttuun tapaan puolet kasvoista kävivät hautautumaan kaavun korkeaan kaulukseen, katseen pysyessä ainaisen mitäänsanomattomana. Vaikka mies oli ulkoisesti ilmeetön, myllersi tuon päässä mitä suurin tunteidenmyrsky. Totta kai hän häpesi sitä, mitä oli antanut Sethin tehdä. Itsensä tehdä. Normaalisti tällaisissa tilanteissa ei jäljelle jäisi todistajia, mutta demonia ei voinut tuosta vain tappaakaan vai voisiko? Ei, Henry ei uskoisi, vaikka velho selittäisi hyvänkin tarinan siitä, miksi demoni on nyt poissa. Hän hyökkäsi, minä puolustauduin ei menisi koskaan läpi, kuka nyt uskoisi vanhan ja alati ystävällisen, rauhallisen demonin hyökkäävän? Tai no, varmasti sen tarinan kannattajiakin löytyisi, moni varmasti odotti paraikaa sitä tilannetta, että pääsisi parkaisemaan MINÄHÄN VAROITIN jahka demoni tekisi jotain typerää.

Kaikki alkoi jälleen turhauttaa. Hetken velholla oli ollut hauskaa tai ainakin Sethillä oli ollut hauskaa mutta nyt demonimurheen lisäksi edelliset murheet alkoivat muistuttaa itsestään. Vähemmästäkin masensi, Black halusi vain käpertyä jonnekin pimeään nurkkaan ja unohtua sinne. Kaikki tuntui etäiseltä, mutta oliko se sitten huono asia muuten niin kovin eristäytyvästä persoonasta? Velhohan ei itselleen ikinä tulisi myöntämään, että jollain kummalla tapaa ehkä sittenkin nautti toisten älyllisten olentojen seurasta.
Ajatuksenjuoksun ja sen kauniin hiljaisuuden kävi rikkomaan tuttu ääni. Hitaasti katse kääntyi takkatulesta demoniin, joka viimein oli päässyt ylös sängystä. Kauanko siihen meni, sitä Black ei osannut sanoa. Ulkona oli yhä pimeää, ehkä oli jo aamuyö tai vasta keskiyö tai jo aamu. Pihalle Black ei aikonut kurkistaa.

Hiljaisena velho tuijotti hymyilevää sarvipäätä, vastaamatta mitään tuon kysymykseen. Retorinen se taisi ollakin, mitä siihen vastaamaan.
Anna avain ja poistu tavallisen kylmä ääni kävi tokaisemaan kauluksen takaa, katseen lipuessa Roswellista takaisin takkatuleen.
Äläkä enää ikinä tule tänne tai puhu meillminulle hammasta käytiin puremaan yhteen velhon koettaessa päättää, miten demoniin nyt yrittäisi suhtautua. Tavallisen torjuvaan tapaansa vai vielä aggressiivisemmin käskeä tuota painumaan hornankuuseen hänen asunnostaan? Vai olisiko sittenkin pitänyt koettaa olla ystävällinen ja kysellä toisen vointia, tarjota mahdollista apua ja yrittää neuvotella tilanne siihen, ettei tönön tapahtumista puhuttaisi kenellekään.
Tarvitsetko jotain kivunlievittämiseksi? Jokseenkin mököttävä katse kääntyi nopeasti takaisin demoniin, velhon halutessa hypätä savupiipun kautta pois paikalta. Miksi hän välitti, sattuiko Roswelliin vai ei? Ehkä hän ei välittänytkään.. mutta miksi hän sitten tarjosi jotain kipuun, olettaen, että sarvipäinen sitä koki. Vähemmästäkin sattui aivan varmasti.


// Black on aina varattu. Paljon on vientiä tuollaisille mystisen salaperäisille miehille. Naiset kun haluavat jotain, mitä käydä parantamaan ja Black on tarpeeksi angstisen oloinen, että hänet voisi helposti parantaa halauksin ja välittävin elein. Mutta sitten kun se ei parannukaan vaan jatkaa angstailuaan niin sitten naiset suuttuu kun eivät olleetkaan niitä tarujen kauniita ja uniikkeja prinsessoja, jotka sulattavat kivikovan sydämenkin lempeydellään >:
Peikkofaktoja, kyllä. Pahoittelen, hetkeksi unohdin että olit peikko, joulun alla muistelin, että olit tonttu. Minä en nukkunut neljältä, minä tuijotin kattoon ja mietin, miksei se uni tule. Sitten tajusin, että kaipasin Roswellia rinnalleni, jotta voisin nukkua yöni rauhassa //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Joulu 25, 2012 9:44

Roswell sai hiljaisen tuijotuksen osakseen, eikä se erityisemmin mieltyneeltä tuntunut. Harvemminhan velhosta sai osakseen mitään kovin suuria tunteita, saati sitten iloa. Ainakaan tässä tilassa. Se, jota Black kutsui omaksi oikeaksi itsekseen oli kovinkin hilpeä persoona ehkä turhankin, hankkien hupinsa mitä omituisimmista asioista. Demoni ei voinut syyttää toista tapahtuneesta tai edes siitä, että toinen piti siitä kovastikin. Itsehän hän leikkiin ryhtyi ja teki kaiken vapaaehtoisesti, joten velho ei siis tehnyt mitään väärää teoillaan, vaikka viime hetkillä tilanne olikin riistäytyä käsistä. Vaikka kipu oli ollut suuri eikä tajunnanmenetys mitenkään mukavaa, oli kaikki silti pysynyt vielä hyvän maun rajoissa tosin olisihan vanhus voinut nauttia siitä itse enemmän, jos kaikkea olisi ollut hieman vähemmän! Mutta sarvipää piti itsekin muiden tyydyttämisestä ja jos Black oli nauttinut olostaan, oli se tarpeeksi. Tämä hiljaisempi kaljupää ei tosin näyttänyt kauheasti arvostavan tekojaan, sähisten käskyn poistua katseensa kääntäen.

"Avaimen, mh?" Demoni virnisti kysyvänä. Eihän hän koskaan itse ollut maininnut avaimesta, mutta molemmat heistä taisivat kyllä tietää, mikä taskunpohjalla poltteli. Mutta miksipä hän sen antaisi tai edes myöntäisi sen olemassaolon? Lilylle avain aiottaisiin antaa takaisin.
"Tapanani olisi muutenkin palauttaa lainaamani asiat takaisin samalle henkilölle, ilman välikäsiä. Ja en muista lainanneeni teiltä mitään avainta, velhoseni," hymy ei kadonnut minnekään, huojuvan askeleen viedessä kummallisen hyväntuulista vanhusta kohti ovea. Poistuminen oli ollut mielessä muutenkin, ja jos toinen sitä niin kovasti halusi, toteutettaisiin tahto mieluusti. Kuninkaan luoksekin piti päästä takaisin, odotettiinkohan häntä jo? Kauankohan Roswell oli edes ollut täällä? Ulkona oli edelleen pimeää, mutta tuulta ei näyttänyt juurikaan olevan, lumimyrskyn ollessa laantunut tajuttomuuden aikana.
"Ymmärrättehän, etten voi luvata tuollaista. Enhän tiedä, mitä tulevaisuus vaatii minun tekevän," hymähdys kävi kovin lopullisenkuuloisiin kommentteihin puhumisesta tai vierailusta tulevaisuudesta tai oikeastaan niiden kieltäminen kokonaanhan se ongelma oli. Black ei arvostanut vierailua, vaikka hauskaahan heillä oli ollut... Ainakin velhon itsensä mielestä, mutta katumus taisi iskeä päälle pahemman kerran. Tosin, ainahan ei yhtä hauskaa tarvitsisikaan olla. Sehän kävisi vain kunnolle.
"Jos satutte muistamaan, pyysin teiltä palvelusta aikaisemmin, enkä uskoisi sen koskaan toteutuvan, jos tottelisin kieltojanne," sarvipää kohautti olkiaan naurahtaen,
"En pakota teitä tekemään mitään, enkä ole täysin varma minkään onnistumisesta... Mutta jos teillä löytyy halua, ei teidän tarvitse kuin auttaa niin hyvin, kuin voitte. Antaakseni teille työskentelyrauhan ja jättääkseni epämiellyttävät vierailut vähemmäksi, entä jos te tulettekin luokseni seuraavalla kerralla kertomaan mahdollisista löydöistänne?" Silmät vilkaisivat nojatuolissaan murjottavaa miestä kujeilevasti, sen "pienen" palveluksen totta tosiaan johtaessa johonkin vähän isompaan jekkuun Tsytanin kustannuksella, eikä siitä kostonhalusta helposti päästettäisi irti.

Takkia käytiin vetämään ylle, mutta paita sai jäädä lattialle raamatun alle lojumaan. Sehän oli riekaleina, eikä herättäisi kuin epäilyjä Roswellin yllä. Takki sentään estäisi muita näkemästä kaikki ne jäljet rinnalla ja selällä, joita Black oli illanmittaan hänelle aiheuttanut. Muutenkin, ulkona oli kylmä, eikä haluja ollut seikkailla pitkin pihaa paidattomana, vaikka jälkiä ei löytyisi.
"Kiitos kysymästä, mutta taidan mieluummin keskittyä saamaan kaiken ylimääräisen kehostani pois lisäämisen sijaan," demoni naurahti, yrittäen napittaa takkiaan kiinni. Helpommin sanottu kuin tehty, sormien ollessa työhön kovin kömpelöt ja napin saaminen reikään oli todella hankala tehtävä. Vielä hankalampi tehtävä oli saada nappi oikeaan reikään. Silti, velho välitti ja osoitti sen tavalla, jolla osasi, ja se oli oikein suloista. Toinen olisi voinut jättää sen väliin, ei vanhuksella nyt niin kovin huono olo ollut. Mitä nyt oli hankala pysyä pystyssä ja paikkoja jomotti ja kirveli.
"Uskon, että tein osani sopimuksesta, velho hyvä. Teette varmaan myös omanne?" Hetken hiljaisuuden päästä kysyttiin. Roswell ei oikeastaan halunnut muistuttaa toista eilisen tapahtumista, mutta jos kaljupää halusi kaiken kokonaan unohtaa, unohtuisi myös jotain todella tärkeää.
"Toivon myös, että testi teki tehtävänsä ja opitte jotain uutta itsestänne, joka toivottavasti auttaa teitä jotenkin tulevaisuudessa."




((Kyllä, aina kun Black kävelee huoneeseen, tuuli alkaa yhtäkkiä puhaltamaan sisälläkin pitkiä hiuksia (prinsessalasien läpi katsottuna Blackillä on aina pitkät, kauniit kutrit) ja kaavunhelmaa, selostajan äänen yhtäkkiä kuuluessa ilmassa kertomassa kaikki haikeamieliset teot oikein runollisesti ja salaperäisesti. Lähetin niin hienon joulutervehdyksenkin laulun muodossa, että varmasti minua itse joulun hengeksi nyt kaikki luulevat. Roswell ei päässyt viereen, kun piti olla Blackin luona kylässä. Black myös salaa kävi aina tajuttoman miehen kainalossa pyörimässä, kun siellä oli niin turvallista ja lämmintä. Kyllä meidän kaljupääprinsessalle pitää antaa edes vähän rakkautta, kun on normaalisti niin änkyrä ja salaperäinen ja etäinen.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Joulu 25, 2012 10:23

Totta kai Black tiesi tai oletti Roswellilla olevan avaimen asuntoonsa. Oma avaimensa oli yhä tallella ja tönöön oli olemassa vain kaksi avainta. Toisen avaimen haltija tuskin olisi viihtynyt demonin seurassa niinkin kauan, että olisi kävellyt pihamaan poikki yhdessä ja avannut oven. Lily pelkäsi demonia, pelosta avain varmaan olikin annettu niin sukkelaan, jotta toisesta eroon päästäisiin. Tai sitten prinsessa vain halusi ärsyttää velhoa tai sekä että. Asiasta tultaisiin kuitenkin keskustelemaan siniverisen kanssa.
Päästäisit meidät kaikki vain helpommalla, jos antaisit avaimen minulle Olisihan Black voinut pakottaa demonin antamaan avaimen, mutta juuri nyt hän ei tuntenut oloaan kovinkaan mukavaksi demonin lähellä, joten toiseen koskeminen tai avaimen väkisin ottaminen ei kuulostanut kovin mieluisalta idealta. Eikä velho olisi edes jakanut nousta tuolilta, asentokin oli mitä mukavin.
Demoni muistutti palveluksesta, jonka oli velholta pyytänyt. Kyllä Black sen yhä muisti, mutta nyt alkoi miettimään, halusiko lähteä leikkimään sen toteutuksen kanssa. Mitä jos demoni kävisikin myös velhoon purkamaan mahdollisia kaunojaan? Ketä Black muka yritti huijata, totta kai hän halusi suuruudenhulluna lähteä yrittämään sitä tehtävää, meni sitten syteen tai saveen. Demoni tehkööt mitä vain, mikäli velho onnistuisi tuomaan tuon todellisenmuodon tähän ulottuvuuteen.
Valitettavasti pyyntösi vaatii kommunikointia Jos oli jotain kysyttävää, sitä piti demonilta kysyä ja valitettavasti se vaati sitä, että velho hankkiutuisi omatoimisesti demonin juttusille heti, kun joskus jaksaisi aloittaa etsintänsä. Sitten joskus.

Velhon iloksi demoni näytti tekevän lähtöä sen pidemmin vänkäämättä asiasta. Leikit oli leikitty eikä Roswell jäänyt sen pidemmäksi aikaa ärsyttämään velhoa olemassaolollaan. Myös kivunlievittäjistä kieltäydyttiin, velhon vain hymähtäessä pienesti vastaukseksi. Ihan miten demoni itse halusi, eipähän velhon tarvinnut tuolistaan nousta noutaakseen tuolle jotain. Roswell näki kuitenkin tarpeelliseksi muistuttaa sopimuksesta ennen lähtöään. Katse ei kääntynytkään demonin puoleen, mutta tuon kysymykseen käytiin vastaamaan nyökäten. Mitään muuta ei Black sitten lisännytkään keskusteluun, ei, vaikka Roswell otti puheeksi uuden oppimisen itsestään. Mitään uutta ei opittu, ei Black ainakaan myöntänyt. Tai oppi hän sen, ettei demonin kanssa kannattanut leikkiä.


// Niinpä niin, kukaan ei voi vastustaa Blackia. Oikeesti Arankin on siihen ihastunu, mutta koska pitää leikkiä heteroa niin ei se sitä myönnä. Joulutervehdys oli niin jouluinen, että voisin erehtyä luulemaan sinua joulupukiksi! Ja totta kai Black oikeasti pyöri siinä Roswellin vieressä, silitteli sen rintakarvoja ja hellästi suuteli tajuttoman huulia. Haikeasti, sillä vastakaikua ei tullut. Rakkautta se vaan haluaa, mutta eihän se mitään myönnä. Meinaako tämä hupi kohta loppua //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Joulu 26, 2012 12:31

Roswell vain virnisti velholle tuon jo toistamiseen pyytäessä avainta, eikä tehnyt mitään elettä toteuttaakseen toisen toivetta. Hän oli päättänyt olla antamatta avainta, eikä sitä tulisi tekemään, pyysi toinen sitä kuinka monta kertaa tahansa. Tai käski. Vaikka tulisi repimään sitä kädestä, ei demoni aikoisi kovin helpolla luovuttaa, vaikka raajat edelleen olivat kovin heikossa kunnossa, eikä mitään kovin suurta tappelua voitaisi pystyyn laittaa. Eikä edes haluttu, tarpeeksi monta kertaa velhoa oltiin läpsitty poskelle, että satuttaminen sai tältä osin riittää hänelle. Oikeassa Black kuitenkin varmaan oli sanoessaan kaikkien pääsevän helpommalla, jos avain vain annettaisiin suoraan hänelle. Velhon itsensä ei tarvinnut huolehtia, missä avain tällä hetkellä seikkaili, sarvipään taas ei tarvinnut vaivautua etsiä prinsessaa käsiinsä, ja Lily... Lilyn taasen ei tarvinnut nähdä sitä vanhaa neuvonantajaa, demonia, jota niin kovasti kuulemma pelkäsi. Roswell ei tietenkään halunnut pelotella ketään oikeasti pelkäävää turhaan, ja hyvän teonhan hän olisi tehnyt, jos olisi antanut Blackin toimittaa avaimen toiselle... Mutta hän halusi antaa sen itse, kerran se hänelle oltiin luotettu. Entä jos prinsessa tulisi käytävällä vastaan ja pyytäisi sitä, eikä sitä voisi antaa? Sehän olisi kaameaa, eikä toisella olisi enää mitään syytä luottaa sarvipäähän. Muutenkin, kenties olisi vain hyvä joskus tavata Lilyä ja hänellä olisi syykin, joten prinsessan ei pitäisi pelätä jotain taka-ajatuksia yhtäkkisen tapaamisen takia.

"Ja siksi en voi luvata olla puhumatta teille enää koskaan, velho hyvä," demoni naurahti toisen huomauttaessa, kuinka pyynnön toteuttamiseen vaadittaisiin kykyä kommunikoida, vaikka aikaisemmin Black oli kovin kärkkäästi ilmoittanut, ettei halunnut vaihtaa enää sanaakaan tuon kanssa. Viimeksi kun tästä puhuttiin, oli velho kovin innoissaan sen toteuttamisesta, joten eiköhän toinen ennen pitkää tulisi taas saman innostuneisuuden pauloissa etsimään keinoa toteuttaa pienen tempun. Takki saatiin vihdoinkin napitettua oikein, Roswellin suoristaessa vaatetta hieman yllään. Oli olo kuinka sekava tahansa, olisi silti hyvä näyttää jotenkin siistiltä ja viimeistellyltä. Hiuksiakin hieman suittiin taaksepäin paremmin.
"Levätkää tekin," lempeä ja huolehtivainen hymy nousi huulille toisen vain vastatessa nyökkäyksellä kysymykseen sopimuksen pitämisestä. Miksipä Black haluaisi puhua enempää, kuin sen, mikä oli pakko. Etenkään sen jälkeen, kun oli käskenyt demoniakin pitämään suunsa supussa ikuisesti. Puhumattakaan siitä nöyryyttävästä leikistä, joka taisi toisen mielessä vieläkin pyöriä...

Vihdoin velho jätettiin rauhaa ja ovesta astuttiin ulos kylmään pakkaseen todella kylmältähän se tuntui ilman paitaa, vaikka takki päällä olikin. Tuulta ei oikeastaan ollut, joten ainakin se auttoi hieman. Taivas oli pilkkopimeä ja pilvetön, tähtien valaistessa pihaa soihtujen lisäksi. Lumisade ja aikaisempi tuuli olivat saaneet aikamoisen kasan lunta poluillekin, mutta kyllä niillä vielä käveli, vaikkakin hankalasti. Hankalaahan kävely oikeastaan oli normaalillakin lattialla vailla mitään estettä myrkyn vielä vaikuttaessa raajoihin ja tasapainoaistiin heikentävästi. Käytös oli sen verran epäilyttävää, että vartijoidenkin huomio kiinnittyi demoniin etenkin tähän aikaan yöstä, kun kukaan muu ei juuri vartijoiden lisäksi pihalla kävellytkään. Tutut, vaikkakin monien mielestä epäilyttävät kasvot päästivät neuvonantajan pälkähästä... Eikä se turhankin voimakas alkoholintuoksu kiitos juotetun pullon ollut lainkaan pahitteeksi selittämään outoa käytöstä. Sisälle lämpimään päästyään ei Roswellin tarvinnut kuin vetää jokin paita päälle ja livahtaa kuninkaan vierelle. Mikä ei olisi hankala tehtävä, jos toinen nukkuisi. Kaikki oli parempi selvittää aamulla, mutta pian demonin pitäisi päästä nuolemaan haavojaan muualle.




((Tietenkin, Aran on niin hetero, että juuri siksi silmät iskettiin Garrettiin. Voi sinua Black, eihän Roswell voi rakastaa takaisin, jos tajuttomaksi pistät. Ei sinun tarvitse niin tehdä päästäksesi kainaloon, ei Roswellin kainaloon tarvitse kuin ryömiä ja sitten rakastetaan sen enempää kysymättä. Hupi voi loppua vaikka tähän minun osaltani, mutta jos jatkat, niin voihan sitä vielä vähän aikaa jatkaa.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 26, 2012 12:48

Black oli tyytyväinen, kunhan demoni ei itse tunkisi nokkaansa lähiaikoina hänen seuraan. Velho tarvitsi toipumisaikaa tästä illasta, vaikkei itse pahemmin vahinkoa ollut ottanut. Fyysisesti ainakaan. Se, miten Roswell tulisi toipumaan rajummista leikeistä, oli sitten asia erikseen. Toivottavasti demoni nyt sai itsensä kasattua, eikä kävisi luhistumaan linnan käytäville. Mikäli aikoi lähteä, niin lähtisi edes siinä kunnossa, että perille kohteeseensa pääsisi. Black ei kuitenkaan käynyt kyseenalaistamaan Roswellin aikeita lähteä, hän oli tyytyväinen, että demoni lähti. Heti kun sarvipäinen olisi astunut ulos ovesta, ei tuo kuulunut enää hänen vastuulleen. Olisihan Black tietenkin voinut antaa demonin käyttää salakäytävänsä ovia, jotka veivät linnalle, mutta ei nyt tullut mieleen. unohtui.
Sivusilmällä velho seurasi, kuinka demoni sai takkinsa ylleen ja kävi kehottamaan velhoakin lepäämään leikkien jäljiltä. Sitähän hän teki paraikaa, demonin oli turha kuvitella, että Black yhtään rennommin olisi osannut levätä. Muutaman tunnin kun tässä vielä istuisi ja ajattelisi, niin hän olisi taas valmis pureutumaan askareen jos toisenkin pariin. Ehkä pienet torkutkin olisivat hyvästä..

Demoni poistui, jättäen velhon yksin tupaansa. Hyvästejä ei heitetty eikä sanoja enää velhonsuusta suotu sarvipäiselle, joka lähti pihamaan poikki matkaansa taittamaan kohden linnaa. Sinne meni, hetkeen Black ei Roswellia halunnutkaan nähdä. Nyt hänellä olisi siis kolme tiettyä henkilöä, jota hovissa vältellä: Roswell, Kenraali Fritz ja Papitar Ophelia tämähän alkoi muuttua mielenkiintoiseksi piilotteluksi.


// Niin, sen takia Garrett on täydellinen Aranille. Garrett kun on niin kaunis ja söpö. Black on ujo ja mieluummin kopeloi tajuttomia tai kuolleita(eikunmitä) kuin peuhaa hereillä olevien kanssa. Siinähän saattaisi jopa toinen nähdä sen punan, mikä kalpeille, kapeille kasvoille nousisi! Ja sekös olisi noloa.
Blackin osalta se päättyi. Jatkamisesta en tiedä, en jatka kun en tiedä haluatko sinä ja jos haluat niin mitä. Tietenkin Henry voi olla ihan QQ missä olit demonini tai sitten Roswell vie avaimen takaisin neiti tekopyhälle. Tai sitten se oli tässä. Päätä sinä, olen avoin jatkolle ja lopulle. Roswellista kun ei saa tarpeekseen koskaan //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Joulu 26, 2012 1:30

((Puna poskillasi on vain söpö, Black. Eikä Roswell siitä huomauttaisi, ei edes katsoisi, jos liian ujolta näyttäisit. Kainalossa saa olla turvassa ja rauhassa. Roswell menee nyt vain Henryn viereen tuijottamaan nukkumista. Henryn on parempi olla nukkumassa, tuhmat pojat vain ovat koko yön hereillä. Lily saa avaimensa joskus. Kun ihmiset heräävät. Kai tämä sitten oli tässä, pahapa minun mennä mitään jatkamaan. Keksejä on vielä pöydällä, Black. Muista syödä kaikki pois.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 26, 2012 1:34

// Soli siinä, kyllä. Keksit syö kumminkin, heti kun Roswell poistu niin Black syöksy keksien luokse. Se oli siinä, kiitän jälleen pelistä. Nyt voimme keskittyä AranGarrettiin //
Edellinen

Paluu Velhon asunto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö