Roswell silitteli hellästi vieressään makaavan, tajuttoman miehen kasvoja, sormen lipuessa hitaasti kovemmalta poskipäältä kuoppaiselle poskelle ja sitten takaisin irrottautuessaan ensin iholta. Ajantaju ei demonille ollut sen vahvin käsite, ei koskaan ollut ollutkaan ja pitkään eletty elämä kiitos turhan suuren iän oli vain heikentänyt sitä. Sekava tila ja kokoaikainen uhka tajunnanmenetyksestä eivät tehneet siitä yhtään helpompaa, eikä hänellä ollut tällä hetkellä minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka kauan velho oli ollut tajuttomana. Kokoajan toinen kuitenkin hengitti, mutta eihän se paljoa auttaisi, jos isku päähän oli tarpeeksi vakava saamaan jotain suutakin vahinkoa aikaiseksi päänsisälle. Sitä ei voitu kuin toivoa parasta, että Black heräisi mahdollisimman nopeasti, avittaa sitä koskettamalla ja puhumalla. Auttoipa se itseäkin pysymään tajuissaan, antoi jotain tekemistä ja ajattelua ja oikeasti jonkin syyn myös pysyä hereillä, kun pelkän jääräpäisyyden. Roswellin piti huolehtia toisesta, sillä ketään muuta ei ollut, pysyen tämän "herransa" vierellä kuin uskollinen koira viimeiseen asti.
Korvat kuulivat pienen eroavaisuuden hengityksessä se ei enää ollut yhtä rauhallista ja tasaista, saati sitten hidasta. Velhon silmät kävivät liikahtamaan hieman, avautuen raolleen, mutta katse pysyi poissa demonista, eikä sanoihinkaan vastattu mitään... Mutta eihän niihin tarvinnutkaan, tärkeintä oli nyt se, että toinen oli hereillä ja toivottavasti kunnossa. Vähän laiha mies kävi liikahtamaankin kyljellään, mutta onneksi tuo ei yrittänyt nousta jaloilleen vielä. Roswellista ei olisi toista pysäyttämään tai auttamaan, joten mitä enemmän velho ymmärsi itse omasta tilastaan ja heikkoudestaan, sen parempi. Hyvin hiljaiset sanat kuiskattiin kapeiden huulien välistä, saaden vanhuksen vain hymyilemään oikein leveästi, turhankin onnellisena. Black totta tosiaan oli nyt oma itsensä... Tai ainakin se henkilö, jonka sarvipää oli aikoinaan tavannut ja minkälaiseksi toinen aina kuviteltiinkin: rauhallinen ja vetäytyvä, eikä kosketuksesta nautittu lainkaan. Toisin kuin se... Toinen, jonka kanssa oltiin leikitty jo pidempi tovi.
Heikosti naurahtaen vanhus antoi kätensä valua poskelta leualle ja sitä kautta aina maahan, vetäen käden lopulta lähemmäs itseään. Velho käski hänen olevan koskematta, joten sen käskyn hän sitten orjana toteuttaisi mieluusti, vaikkakaan niin nopeasti sormia ei toisen iholta saatu irrotettua, kuin toinen toivoi luultavasti ainakin, eihän tämä demoni omannut ajatustenlukemisen jaloa no, oikeastaan turhankin tunkeilevaa ja hävytöntä taitoa. Vähän Roswell yritti pakottaa kehoaan myös kauemmaksi Blackistä, toisen varmasti halutessa hieman omaa tilaa ja rauhaa kaiken jälkeen, mutta kauaksi kädet eivät jaksaneet painavaa ruhoa liikuttaa. Ehkäpä toinen tulisi tyytyväiseksi edes ajatuksesta, että sarvipää yritti parhaansa, vaikkei mihinkään kyennytkään. Keltaiset silmätkin lähtivät seikkailemaan ympäriinsä, lopettaen kalpeiden kasvojen tuijottamisen edessään. Jos edes se auttaisi hieman. Hetkeen vanhempi ei mitään sanonut, mutta hymähti kyllä toisen käskiessä lopettamaan herroittelun. Oli hankala sanoa, oliko leikki vielä loppu, mutta ennen varmaa tietoa siitä, ei demoni lopettaisi omaa osaansa. Mutta herran käskyjä noudatettiin ja herroittelu sitten loppuisi, kun toinen kerran sitä pyysi. Tai oikeastaan käski.
"Selvä," demoni virnisti silmien vilkaistessa väsyneinä toista, ennen kuin lähtivät jatkamaan matkaansa ja tutkailemaan ympäristöään velhon sijaan,
"Pahoitteluni, mutten tiedä, pystynkö pysymään tajuissani enää kovin kauaa. Jos se teille mitenkään sopisi, pyytäisin lupaa ummistaa silmäni hetkeksi," Roswell hymyili, roolissaan viimeiseen saakka.
((Garrett änkyröi, Aran piiskaa ja saa tuon itkemään, Marduk hellii ja syöttää, kunnes prinsessa on taas iloinen. Ja sitten kaikki alkaa taas alusta. Garrett on uniikki lumihiutale. Seth on se fyysinen rikkoja, Aran on se henkinen. Kumpi sitten loppujen lopuksi on sotkuisempaa. Se on mysteeri. Nyt voimme lyödä vetoa, pysyykö Roswell tajuissaan niin kauan, että pääsee Henryn luokse vai ei. En tarvitse kinkkujasi, ota joululaulu.))